Saturday, September 27, 2008

Käännekohta konkretisoituu ja saapuu pian maailman kriisissä

Historiallinen ja erittäin dramaattinen käännekohta maailman historiassa alkaa konkretisoitua ja lähestyä toden teolla. Sen mahdollistaa Yhdysvaltain hallinnon (valtiovarainministeriö, kongressi ja presidentti) kaavailema roskapankkisuunnitelma, jonka pitäisi toteutua kokonaan lähimmän viikon aikana. Kuten olen jo aikaisemmin todennut, niin tämä nykyinen hallinto on täysin väärillä ja rikollisilla jäljillä talouskriisin ratkaisuissa! Osaltaan tämän takia maailmaa uhkaa nyt todella paha kriisi ja katastrofi, jollaista ei ole ollut sitten 1300 -luvun!

Tulen keskittymään tässä blogissa seuraavan ainakin viikon ajan pelkästään tämän tilanteen analysointiin ja kirjaamiseen ylös. Se on kirjattava huolellisesti ylös nyt, vaikka siihen ei enää voisi edes vaikuttaa kukaan. Tämä sen takia, koska lopputulos tulisi olemaan niin dramaattisesti jokaista meitä koskeva, että mahdollisuutta asioiden vääristelyyn nyt ja myöhemmin ei tule antaa. Olen havainnut, että tämä asia tulee vaikuttamaan esim. oman alani asioihin hyvinkin paljon ja olen havainnut Suomessa olevan tämän asian tiimoilta hämmästyttävää tietämättömyyttä / sensuuria median ns. virallisen osan taholta. Siksi vaahtoan nyt tästä aiheesta ja siihen liittyvillä asioilla hartiavoimin, jotta siitä jää ainakin tämän blogin verran merkintää historiaan täällä Suomessa.

Annan tässä teille nyt aluksi tutun tyyppisen kokoelman linkkejä, jotka kuvastavat asiasta esille tuotua kontrastisuutta (vale vs. totuus). Analysoin myöhemmin omasta näkökulmastani seikkoja, mutta tässä vaiheessa saatte tutustuttavaksi ensin nuo allaolevat linkit. Jatkan kirjoittamista joko päivittämällä tätä postausta tai kirjoittamalla uusia...

Tässä on kotimaisten medioiden linkkejä: Iltasanomien juttu ja keskustelupalsta, Helsingin sanomien juttu ja siihen liittyvä keskustelupalsta. Juttuja Kauppalehdestä; A B C D E. Tällaista samaa tyyliä edustavat mm. nämä ulkomaiset tahot: BBC:n juttu ja CNN:n juttu.

Tässä sen sijaan on LaRouche PAC -sivuston tyystin toista mieltä olevat jutut. Tässä on aluksi videolinkit. Viimeisin viikottainen videokatsaus. Asioiden taustoja kaukaa menneisyydestä asti hienosti kuvastavat dokumentit The Lost Chance of 1989; part 1 ja part 2. Tässä on myös kokoelma viimeisimpiä kirjoituksia; A B C D E F G ja ko. sivuston omien linkkien kautta löytyy myös muuta materiaalia. Lisäksi muistutan ko. sivuston kautta lokakuun 1. päivänä Lyndon LaRouchen pitämästä webcast -seminaarista. Se tulee olemaan historiallinen tapaus!

On erittäin tärkeää, että te lukijani tutustutte huolellisesti kaikkiin näihin ja mitä voitte itsekin lisää löytää. On myös parasta, että kaikille ystävillenne, sukulaisillenne ja tuttavillenne on mainittava näistä asioista ja keskusteltava niistä. Katson, että maailman kohtalossa on todellakin sellainen meidän jokaisen koko elämään vaikuttava käännekohta koittamassa jopa ihan muutaman päivän sisään tämän Yhdysvaltain roskapankin perustamisen myötä, että meidän on tunnistettava siitä aiheutuvat seuraukset niihin varautumisen takia.

Vaikuttamaanhan täältä Suomesta käsin ei pääse varsinkaan enää, mutta meille jokaiselle on nyt erittäin tärkeää pyrkiä ymmärtämään, mistä tässä kaikessa on kyse ja miksi tuollainen huikea kontrasti vallitsee noiden kahden eri näkemyksen välillä. Minusta näyttää siltä, että meille on annettu karkeasti katsottuna nyt vain kaksi vaihtoehtoa tulevaisuudelle. Toinen johtaisi pitkälliseen toipumiseen raskaan työn ja täydellisesti uuden talousjärjestelmän kautta. Toinen puolestaan johtaisi nykyisen talousjärjestelmän globaaliin tuhoutumiseen konkreettisesti hyperinflaation kautta ja siitä on suora pudotus ns. "uuteen pimeään aikaan", ihmiskunnan ja sivilisaation pelottavimpaan rappioon ja draamaan kenties koko historiassamme.

Tämä ei ole vitsi, vaan selkeä, älyllinen ja painokas näkemys annettuihin aineistoihin tutustumisen jälkeen! Näyttää siltä, että ainoastaan Yhdysvaltain tavallisen kansan ns. kunnollisen kansannousun avulla tuo huonompi vaihtoehto olisi vältettävissä. Sen nousun tekeminen kansainväliseksi voisi myös auttaa. Aikaa on vähän :(

Nyt on teidän vuoronne yrittää havaita asia! Palaan analysoimaan!

Päivitys 28.9.2008 klo. 00:30: Päivän juuri vaihduttua lisään tämän merkinnän linkkeihin vielä parin, joka erinomaisesti kuvaa tuota näkemyseron dramaattista luonnetta ja sitä, mikä olisi oikea ratkaisu tähän todella vakavaan ongelmaan; BBC:n juttu ja tuore LaRouche PAC:n juttu. Saapa nähdä joutuuko ensi viikolla toteamaan; "Se siitä sitten ja sen kestävyydestä"...

No comments: