Showing posts with label bloggaaminen. Show all posts
Showing posts with label bloggaaminen. Show all posts

Wednesday, May 01, 2024

Sometoimintani ja elämäni tilannekatsausta Vappupäivänä 2024: kemikaalivanakultin riitelevästä kyseenalaistamisesta Facebook-seinäni vaivuttamiseen syvään uneen

Täällä blogissani on ollut maaliskuusta saakka taas hiljaista, mutta toisaalta Facebookissa seinälläni olen ollut erittäin aktiivinen samana aikana -- blogissani tässä maaliskuun kirjoituksessani pohdiskelin sometuotantoni sisällön ja tapani jatkoa tälle vuodelle sekä muutenkin elämäntilannettani mm. vanhan äitini omaishoitajana.

Tuo reilun kuukauden mittainen aktiivinen Fb-sometuksen jakso sen jälkeen oli siihen pohdintaani nähden ja aikomuksieni suhteen tavallaan yllätys, koska yhtäältä minun ei pitänyt olla niin runsaasti somepostauksia tekevä tässä keväällä ja muutenkaan jatkossa.

Toisaalta sisällöllisesti tuo erityisen aktiivinen Fb-julkaisujeni sarja oli tyypillinen ja tarpeellinen, kun pääasiallisena teemana siinä oli ns. kemikaalivanauskomusten kyseenalaistaminen ja kritisoiminen aktivismin parissa ottamalla samalla siinä tarkasteluun aiheeseen kuuluvia sosiaalisia ja psykologisia aspekteja -- ja tämän havaitsemani ja analysoimani kokonaiskuvan takia olen alkanut säännöllisesti kutsumaan tätä vanakauhun ilmiötä termillä "kemikaalivanakultti / vanakultti".

Tässä maaliskuisessa blogikirjoituksessani myös jo pohdin tätä kulttia ja sen piirteitä ennen tuota Fb-julkaisujen runsastunutta sarjaa, joten siinä mielessä on ollut selvää ja ajankohtaista jatkumoa käsitellä sitä edelleen tuohon äskettäiseen runsaaseen tapaan myös Fb-seinälläni ja parissa muussa Fb-ryhmässäkin, vaikka se myös aiheutti riitaisia tilanteita.

Sekä tämän aihepiirisisällön että muutenkin tämän someaktiviteettini runsauden suhteen koen kuitenkin nyt, miten tämä mennyt reilu kuukausi tässä toiminnassani on ollut ainakin osaksi virhe, ja myös tarpeettoman rasittavana monenlaista huonoa mieltä itselleni(kin) aiheuttanut vaihe.

Kun samaan aikaan minun on täytynyt yhtäältä keskittyä äitini omaishoitajana toimitettaviin "töihin" (itse asiassa myös koko tämä Vappu on mennyt tällä kertaa äitini luona näissä merkeissä) ja siinä samalla yrittää tehdä sitä omaa vuodenkierron seurannan valokuvaamisprojektiani sekä Espoossa että Hämeenlinnassa, niin on ollut selviö koko tämän viime aikaisen riitelevänkin someaktiviteetin mukana kontolleni aiheutunut ylirasitus ja sen seuraukset.

Siksi nyt on selvinnyt todella tämän someaktiviteetin myötä itselleni se, miten tällainen sometus ei oikeastaan toistaiseksi sovi nykyiseen elämänvaiheeseeni eikä ilmeisesti pitkään aikaan jatkossakaan, kun se aiheuttaa liikarasitusta ja herkistää minua sen kautta mm. ärtymykselle, surullisuudelle ja ahdistukselle.

Sen herkistymisen negatiiviselle olen nyt huomannut siitäkin, miten tuolla Facebookissa nämä toimittamani ko. kultin ja uskomustensa kyseenalaistamiset ovat aktivoineet juurikin em. riitelevissä merkeissä joitakin sellaisten puolustajia suoraan vastakritiikkiin minua ja tuottamaani informaatiota kohtaan.

Sen myötä jouduin tuossa huhtikuun loppupuolella useaan kertaan Fb-ympäristössä liikaa hedelmättömään kiistelyyn heidän kanssaan ja ärtymyskynnykseni ylittyi monta kertaa siinä samalla, mistä puolestaan oli tuloksena huonoa riitelyä.

Sellainen sitten eskaloitui mm. siihen, että n. 10 - 20 Fb-kaveria poisti minut kaverilistaltaan huhtikuun aikana, ja vastaavasti minäkin olen nyttemmin joutunut pari-kolme poistoa ja estoa tekemään jossain määrin vastoin periaatteitani (yleensä siis minulla on hyvin korkea kynnys poistaa Fb-kavereita), koska haluan mm. inttäjiltä ja syyllistäjiltä nyt rauhaa -- mutta ei siitä sen enempää.

Pahoittelen joka tapauksessa siis sitä, miten tästä on tullut tavanomaista negatiivisempaa miellettä joillekin Fb-kavereilleni itsestäni ja toiminnastani!

Toisaalta on ollut myös ihan oikein kovasanaisestikin kyseenalaistaa tätä vanauskomusten vyyhtiä (sisältäen myös koko säänmuokkauksen aihepiirin), koska siinä on tullut vakavasti esille sellainen älyllinen epärehellisyys ja fanaattisuus sellaisten virheajatusten promotoinnissa, että se on tuonut esille aktivismin ja ns. maailmanparantamisen valheellisia, typeriä ja siksi myös haitallisiakin piirteitä.

Toisaalta on toki hyvä, että nämä negatiiviset ja myös sosiaalisestikin haitalliset asiat ovat nyt tulleet ilmi näistä riitelevistä tilanteista huolimatta, ja olenkin hyvilläni siitä, miten olen itse voinut paljastaa sitä analyyttisillä ja tarkkanäköisillä kyvyilläni!

Ja minun on vain sanottava edelleen painokkaasti totuuden puolustajana, etten mitenkään voi omaksua virheellisiä tietoja mm. juuri sään käyttäytymisestä ja meteorologiasta tähän aihepiiriin liittyen (enkä tietenkään ylipäätään missään asiassa!...), koska se on täysin vastoin periaatteitani, ja tapaani havainnoida ja analysoida olevaista -- minkäänlainen minulle inttäminen ja ylisyöttäminen ei siinä auta...

Kaiken kaikkiaan some on alkanut tuntumaan joka tapauksessa näissä em. merkeissä minusta jälleen hyvin tympeältä ja epäkiitolliselta foorumilta, joten vastenmielisyys on taas kasvanut minulla huippuunsa koko sometoimintaa kohtaan, ja etenkin Facebookin osalta.

Onneksi sentään parilta Fb-kaverilta olen saanut myös ko. vanakulttikritiikkiäni kohtaan hyväksyvää kiitosta ja tukevaa kannustusta, ja heistä voisin mainita tässä vastakiitollisena Sami Ilmarin ja Jari Jakosen noine linkitettyine Facebook-profiileineen.

Suurimmaksi osaksi on kuitenkin niin käytännössä, ettei näissä Fb-hommissani saa muutenkaan kiitosta lähes ollenkaan oli aihepiiri oikeastaan mikä tahansa. 

Eikä valistaminen kokonaisuutenakaan tunnu enää motivoivalta toiminnalta maailmantilanteen (ja Suomen rappioprosessin) vakavuudesta huolimatta, kun siihen lisää em. koko elämäntilanteenikin kaikkineen.

Siksi joudunkin nyt tekemään taas aktivismini kannalta ikävän päätöksen jättää sometuotantoa hyvin vähiin ja tauolle: käytännössä tällä erää tämä tarkoittaa sitä, että jätän Facebookin taas huilimaan telakalle kokonaan joksikin määrittelemättömäksi (todennäköisesti pitkäksi) ajaksi tästä Vappupäivästä lähtien.

Pakko tässä on siis pitää somesta myös vähintään rauhoittumiseen ja muutenkin tarvittavaan lepoon aikaa jatkossa!

Toisaalta haluan siirtää keskeisiä sisältöjä tuosta reilun kuukauden mittaisesta Fb-aktiviteetistani tänne blogiini, joten sen verran sometuotantoa tulee täällä blogin puolella olemaan muutamina eri julkaisuina -- todennäköisesti tätä siirtohommaa teen verkkaiseen ja sopivan rentoon tahtiin tämän alkaneen toukokuun aikana ja ehkä pidempäänkin...

Sitten sen jälkeen jää nähtäväksi aikanaan, miten täällä blogissa voisi jatkossa kirjoitteluni jatkua, ja mikä tulisi olemaan elämäntilanteeni ja sen kautta koko someaktiviteettini luonteet tulevan kesän mittaan ja yhä pidemmälle...

Muuta tähdellistä ei nyt tule tälle kerralle mieleeni, joten tähän on hyvä päättää kirjoitus ja toivottaa kaikesta huolimatta hyvää jatkoa keväälle ja kesän alkuun kaikille blogini seuraajille!

Saturday, November 11, 2023

Lisää pohdintaa ja esille ottoa elämäntilanteeni, sometoimintani ja erilaisten roolieni piirteistä mm. osana erityisherkän INFJ-persoonatyyppini ominaisuuksia

Olen viettänyt viimeksi kuluneen n. kuukauden aikana jälleen omien somejulkaisujeni osalta täydellistä mykkyyttä, mutta tässä palaan nyt aktiivisemmaksi täällä blogissani!

Edellisessä blogijulkaisussani tein tänään myös päivityksen, jossa lyhyesti kerroin viimeaikaisista sometoimintani piirteistä, mutta tässä palaan kertomaan niistä paremmin ja paljastamaan lisää syitä tällaiselle mykkyystoiminnalleni etenkin Facebook-seinäni osalta -- samalla oman elämäntilanteeni muitakin piirteitä arkeni sisältöjä myöten valottuu esille lisää.

Koko tämän vuoden jatkunut ongelma Facebookin käytettävyydessä omalta läppäriltäni käytettynä on ollut edelleen se yksi keskeinen syy haluttomuuteeni olla nimenomaan Facebookissa aktiivinen, ja näillä näkymin siitä syystä ei ole hamaan tulevaisuuteen edelleenkään poispääsyn mahdollisuutta näkyvissä...

Mutta onpa nimenomaan Facebookin käyttöön liittyvän haluttomuuteni parissa muitakin syitä, joista tässä kerron seuraavaa:

Kun tuota viime blogijulkaisuani päätin poikkeuksellisesti mainostaa Fb-seinälläni tuolloin kuukausi sitten, niin havaitsin siihen eräältä toiselta Fb:n käyttäjältä tulleen kohtuuttoman kriittisen kommentin myötä olevani Facebookissa tavallaan liian hankalassa ja osin jopa vääränlaisessa sosiaalisessa ympäristössä sekä oman persoonani että oman tämän hetken elämäntilanteeni katsannoissa -- tämän havaittuani päätinkin osaltaan siksi poistaa ko. Fb-postaukseni ja palauttaa Fb-seinäni viime heinäkuusta alkaneeseen "mykkyyden" tilaan.

Tässä edellistä edeltäneessä blogijulkaisussanihan olen jo paljastanut ja pohtinut oman persoonani ja elämäntilanteeni piirteitä alustavasti, ja siellä kerroin jatkavani aihepiirin käsittelyä vielä lisääkin, joten tässä sitä nyt jatkan jonkin verran ja nivon sitä osaksi myös tätä omakohtaista Facebookin (somen) käytön epämiellyttävyyttä ja hankaluutta.

Minusta siis vaikuttaa yhä vakuuttavammin nykytilanteessani siltä, että Facebook on somealustana tavallaan kuin liian älämölöinen ja sosiaalisesti liian epäharmoninen "avokonttori" kaltaiselleni ns. erityisherkälle ja INFJ-persoonatyypin (Myers-Briggs 16 persoonatyyppiä) piirteitä omaavalle ihmiselle, jolla lisäksi omassa elämässään on tällä erää muitakin hankaluuksia.

Tämä kokonaisuus on siksi sellainen omalla kohdallani, että siedän toistaiseksi aika heikosti Fb:n sisältämää tavallaan liian aggressiivista ja epämiellyttävää sosiaalista laatua.

Paras toimintaympäristö minulle tässä mielessä on siksi jatkossakin tämä paljon rauhallisempi blogialusta, jossa voin riittävän omaehtoisesti ja sopivan häiriöttä keskittyä juuri sellaiseen analyyttiseen ja vaikeiden asioiden sisältöjä pohtivaan kirjoitteluun, mikä on sitä ominta tapaani olla ylipäätään kirjoittaja ja siis olla osaltaan siinä myös jonkinlainen "aktivisti" vielä edelleenkin.

Itselleni tuo termi "aktivisti" on ollut silti myös osaltaan pettymyksen ja hankaluuksien piirteitä sisältänyt asia näinä viime aikoina, ja itse asiassa korostuneesti juurikin viime kevään eduskuntavaalien jälkeisenä aikana koko ajan - liekö niin, ettei sellainen rooli sittenkään sovi minulle yhtään...?

Yksi osa kokonaisvaltaisessa elämäntilanteeni pohdinnassa onkin ollut oman itseni analysoiminen sellaisen "aktivismin" roolin sopivuutta omiin tarpeisiini ja elämäntilanteeseeni ihmetellen, mutta paljon siinä on siis myös ulkoista pettymystä joidenkin muiden harjoittamaa "aktivismia" kohtaan, ja yleensäkin ns. vaihtoehtoajattelun tiettyjä piirteitä siinä myös pohtien.

Taitaa johtua osaltaan näistä persoonapiirteistäni juuri se, miten helposti ajaudun ehkä jopa lähes missä vain sosiaalisessa konstruktiossa tavallaan "liian omaehtoiseksi" ja sen mukaan monien muiden näkökulmasta katsottuna "liian hankalaksi" ja "liian kovapäiseksi" toimijaksi.

Virallista valtaa kyseenalaistavan aktivismin piirissäkin täten olen sellaisessa moodissani helposti tyyppiä, joka tulee vaihtoehtoisen sisälläkin "vaihtoehdoksi", ja siksi esim. virallista kyseenalaistavassa viiteryhmässä muutun helposti sitä vaihtoehtoista itseäänkin kyseenalaistavaksi toimijaksi -- minua ei vain ole ollenkaan luotu olemaan joukkoliikkeisiin ja muihin normimoraalisiin / kulttimaisiin ryhmiin mukaan ajautuvaksi persoonaksi, ja se kattaa kaiken uskonnollisista poliittisiin ryhmiin.

Silti olen ollut tällaisesta sosiaalisesta aspektistani, omaan itseeni ja rooleihini liittyen itse asiassa jo kauan monesti kiusaantunut ja hankalia tilanteita siinä surrut ja harmitellut, kun toisaalta haluaisin toki ihmisenä olla edes jossain määrin tai jossain katsannossa myös osa jotain "ominta sosiaalista ryhmää" tai edes jonkinlaiseen "sopivaan" sosiaaliseen toimintaan kuuluva -- balanssin löytäminen ko. omaehtoisuuteni ja sosiaalisuuden välillä on ollut minulle erityisvaikea asia itse asiassa koko elämäni ajan...

Niinpä juuri omaehtoisuuteni ja sen parissa ilmenevät kriittiset ja painavat ajatukseni ja tapani aiheuttavat ilmeisesti edelleenkin sekä omalla kohdallani itseni erakoitumisen tilanteita että tuottavat ulkoa päin hylkimisreaktioita itseäni kohtaan joidenkin tai jopa monien muiden tahoilta.

Usein on tuntunut mm. juuri tämän vuoden aikana sellaiselta, ettei tähän dilemmaani voisi koskaan tulla kunnollista ratkaisua koko loppuelämänikään aikana, ja se toki on osaltaan myös lannistavan tuntuista ja aiheuttaa osaltaan mm. muutenkin hankalaa Facebook-alustaa kohtaan itselläni toimintahaluttomuutta sometoiminnassa.

Tähän nimittäin osaltaan kuuluu myös sekin iso dilemma oleellisena osana INFJ-persoonatyypin ongelmavyyhdeissä, miten olemiseni rakkauselämääni ja seksuaalisuuteeni liittyen voisi muodostua toivotuilla ja / tai tarpeellisilla tavoilla, kun toistaiseksi minulla ei niiden suhteen ole olemassa yhtään mitään, kuten lähes koko aikuiselämäni ajankin on ollut tilanne...

Persoonaominaisuuksieni mukaan olen kuitenkin mm. aktivismiin ja kollektiivisiin sisältöihin liittyen vahvasti sitä tyyppiä, joka isosti kavahtaa kaikenlaisissa sosiaalisen konstruktion asetelmissa älyllistä epärehellisyyttä, valehtelua, ontuvaa ja vääristynyttä logiikkaa, puutteellista suhteellisuudentajua ja monella muullakin tavalla huonoa / puutteellista asiakäsittelyä eli ylipäätään ns. "virheajattelua".

Tämä koskee kontoltani käsin siksi virallisen vallan piirissä havaittavien tällaisten piirteiden lisäksi myös siis sitä virallista kyseenalaistavaa vaihtoehtoajattelua itseäänkin, jossa näitä kaikkia ongelmia on ollut havaintoni mukaan myös esim. juuri kemikaalivanauskomuksissa ja etenkin ns. "litteä maa" -kultissa, yms. uskomusjärjestelmien ja ismi-sisältöjen tyylisissä ryhmissä...

Minun kuuluu kuitenkin joka tapauksessa tuoda näitä puutteita esille, vaikka ne olisivat ns. "oman piirinkin" sosiaalisessa viiteryhmässä tapahtuvia, ja vaikka sen takia minua kohtaan tulisi sellaisen piirin puitteissa ulkoapäin hylkimistä ja vastareaktioita -- tämä kriittinen kyseenalaistavuus siis on loppujen lopuksi oman persoonani kunnollista toteuttamista kaikesta huolimatta.

Nimittäin olen aina aktivismikauteni puitteissa päätellyt asioita myös niin, että kunnollinen aktivismi tarvitsee myös kunnollista itsekritiikkiä piirissään juuri mm. ryhmä- ja kollektiivikatsannoissa tavattavaa kulttiajattelua vastaan! -- sitä itsekritiikkiä ei valitettavasti ole riittävästi täällä Suomessa(kaan), josta voisin tehdä montakin muuta omaa blogikirjoitusta, ja todennäköisesti jossain vaiheessa niin teenkin...

Ja vaikka itse sen sanonkin, niin olen mielestäni jo joka tapauksessa sen verran hyvin perillä monista asioista 15 vuoden aktivismi- ja valveutumiskauteni tuloksena, että voin hyvin pätevästi tunnistaa sekä analyyttisesti että intuitiivisesti näitä mainittuja "ajatusvirheiden" piirteitä monissa yhteyksissä, asioissa ja tilanteissa, minkä ymmärtäminen ja oppiminen edelleen kuuluu siis myös ihan luonnostaan persoonallisuuspiirteideni mukaiseen ajattelu- ja toimintatapaani.

Tämänlaisen INFJ-persoonatyypin täten kuuluukin olla sekä omaehtoinen kyseenalaistaja syvällisesti ja laajakatseisesti että itsetietoinen analyytikko ja uutta avartava "tietäjä" jopa tarpeen tullen ihan "kaiken" suhteen!

Itselleni tarpeellisesti vasta tämän aktivismikauteni puitteissa ja siinä etenkin koronakauden (eli Covid-petosvaiheen) tuomana aktivismin muutoksena olen alkanut itse viimein ymmärtää paljon paremmin myös sitä, että miten ja miksi tämän persoona-analyysin mukaisesti itse toimin ja ajattelen sekä aktivismissa itsessään että kokonaisvaltaisesti koko elämäni puitteissa...

Näistä mainitsemistani "oman persoonani piirteistä" olen tehnyt itse asiassa viime aikoina paljon itsetutkiskelua toiveissani mm. oman itseni kehittäminen ja mahdollinen sosiaaliseen konstruktioon paremmin asemoituminen edelleen elämäni nykyhankaluuksista huolimatta, tai siis myös niiden hankaluuksien takiakin.

Siinä on myös yksi syy tälle viimeaikojen somemykkyydelleni: olen vain kuluttanut aikaani ja energiaani myös tällaiseen itsetutkimiseen aikaisempaa enemmän someaktiviteetin sijaan; tämä varmasti jatkuu edelleenkin tulevaisuuteen jossain määrin...

Iso osa tästä itsetutkiskelustani on sisältänyt mm. tämän vuoden aikana YouTuben tarjoaman sisällön tutkimista, jossa olen katsellut esim. juuri INFJ-persoonatyypin ominaisuuksia tutkivia ja analysoivia YouTube-kanavia ja ammentanut myös muutakin sosiaalista ja psyykkistä materiaalia ymmärrykseni-tietoisuuteni parantamiseksi.

Täytyykin olla länsirappiosta huolimatta todella kiitollinen siitä, miten tällainen sosiaalis-psyykkinen materiaali myös ylipäätäänkin (siten siis sisältäen mm. myös muitakin "Myers-Briggs" -analysoituja persoonatyyppejä esille otoissaan) on noussut viime vuosina hyvin esille somessa ja vaihtoehtomediassa monien hienojen "asiantuntijoiden" toimesta!

Tämäkin uusi someaspekti voi auttaa länsimaiden nykyisessä rappiokriisissä oleellisesti osaltaan parantavien "lääkkeiden" ja tapojen löytämistä ja toimeen ottamista sekä kokonaisvaltaisesti että kohdistetusti kriisimme ratkaisemiseksi!...

Olen ajatellut jossain vaiheessa vielä tässä marraskuussa tehdä näistä ko. YouTube-kanavista ja -materiaaleistaan oman koostekirjoituksen tänne blogiini, josta te lukijani voitte sitten päästä tutkimaan niissä olevia asioita hyvänä tietopakettina. 

Se toivottavasti tuo sitten paremmin esille em. yleisen ongelmaratkaisun lisäksi teille kaikille myös sitä, millainen olen persoonana sekä miten ja miksi toimin niin kuin toimin, ja kuinka tällaiseen persoonaan suhtautuminen muiden taholta voi olla usein erikoista ja hankalaa -- tämä siis voi olla tärkeää itselleni läheisille ihmisille, jotka ovat ihmetelleet minua ja ajatteluani: wink wink!...

Siksikin toisaalta näistä persoonapiirteistäni tietäminen ja niiden suhteesta muihin sosiaalisiin konstruktioihin kuulumisen ymmärtäminen voi olla toki myös palkitsevaa ja avartavaa monellakin tavalla, kun siihen sopivasti sillä tavalla suhtautuu.

Samalla tietenkin te kaikki voitte päästä tällaisenkin koostepaketin kautta tutkimaan myös omien persoonallisuuspiirteidenne muotoja ja sisältöjä toivottavasti uudella ja hedelmällisellä tavalla tulevaisuuden muuttamiseksi senkin avulla paremmaksi...

Oman elämäni mainituista / vihjatuista nykyhankaluuksista voisin vielä mainita tähän seuraavaksi sellaista, että osaltaan myös sometoimintaani hankaloittaa edelleen yhtenä ongelmana myös vanhan äitini vointi, joka vaihtelee hieman edestakaisin jossain "kohtalaisen molemmin puolin", ja se tietenkin vie voimiani osaltaan, kun haluan olla hänelle tarpeellisesti avuksi...

Toinen käytännön hankaluus ja siten sometoimintaanikin kaventava piirre tällä hetkellä tämän marraskuun aikana on ollut ja on vielä jatkossakin jonkin aikaa myös omien arkitoimintojeni ja projektieni tarkastelu ja muuttaminen, koska en ole tyytyväinen siinä nykytilaani ja muutenkin jotain parannusta olisi tarpeen saada aikaan...

Arkitoiminnoissani silti ja joka tapauksessa edelleen keskeistä osaa näyttelee myös se vuodenkierron seurantaa valokuvaamalla tuottamani ja jo monivuotiseksi kasvanut "tiede-taide" -projekti vielä ensi vuoden 2024 ajan siksi, kun olen nyt päättänyt tekeväni valokuvaamista ko. kuvasarjojen kerryttämiseksi vielä ensi vuoden loppuun saakka...

Siinä on kuitenkin ollut viimeaikoina sellainen hankaluus sometoimintaa siksikin rajoittaen, jossa tässä marraskuussa olen ollut suunnittelemassa ja tekemässä siihen projektiin valokuvanottopaikkojeni ja -lenkkieni muuttamista ensi vuotta varten.

Sitä on täytynyt tehdä siksi, kun esim. Espoossa on alkamassa ensi vuoden 2024 alusta Leppävaarasta länteen kulkevan rautatien muutosprojekti ns. "kaupunkiratahankkeena" -- se ei ole ko. oman projektini muutoksiin ainoa syy, mutta keskeisin sellainen, ja en nyt tällä erää mainitse niitä muita syitä.

Moinen ratahanke nimittäin on todella valtava työmaa vuosien 2024-2028 välillä, ja siksi oman projektini puitteissa ensi vuonna sen alle tulee jäämään monta valokuvanottopaikkaani nyt jo ennakkoon poistettaviksi ko. ratahankesuunnitelmia tutkittuani.

Siksi sen takia etenkin Espoon valokuvanottolenkkejäni pitää sen mukaisesti organisoida nyt uudelleen jo kunnolla ennen ko. työmaan konkreettista alkamista -- melkein valmiiksi olenkin sen muutostyön jo saanutkin parhaillaan.

Paras aika tähän valokuvanottopaikkojen muutokseen on ollut nyt tämä marraskuu juuri ennen talven tuloa siksi, koska jo aikaisemmankin projektiperiaatteeni mukaisesti haluan osaksi tällaistakin valokuvien oton muutoskohtaa vuodenkierrossa sen vaiheen, jossa sekä poistettavat että uusina mukaan otettavat valokuvanottopaikat tulevat juuri talvea niukasti edeltävään kohtaan tarkkaan.

Siinä yhtäältä poistettavat kuvanottokohteet sisältävät vielä viimeiseksi kuvasarjakohdaksi kuluneen kasvukauden viimeiset vaiheet (kuten lehtipuuston tulo kokonaan alastomaksi), ja toisaalta samalla uudet kuvanottokohteet ehtivät tulemaan mukaan juuri ennen talvea niin, että koko tuleva talvikausi tulee ko. kuvasarjojen alusta saakka huomioiduksi lumineen kaikkineen -- eli uusien kuvanottokohteiden mukaanotoksi ei täten kelpaa esim. kalenterityylisesti vuodenvaihde, kuten voisi helposti mieltää.

Toki arkeni sisältää muitakin muutostarpeita ja hankaluuksia parhaillaankin sekä sen mukaisesti oleelliseen paremmin fokusoitumisen vaatimuksia, kuten olen jo tuonut osaksi ilmi, mutta niistä ei nyt tällä erää enempää kuin vain maininta siitä, miten yksi toivehan minulla on ollut rahaa tuottavan sometoiminnan luominen jossain vaiheessa, mutta palaan siitä asiaan vasta oikeasti konkreettisten asioiden sen suhteen tultua esille, jos ne pystyvät muotoutumaan...

Nyt alkaa olla sitten hyvä päättää tämä kirjoitus vähitellen tähän, mutta todennäköisesti jatkan tämän jälkeen täällä blogissani taas aikaisempaa tiheämmin ja runsaammin uusien kirjoitusten julkaisua.

Sen mukaan seuraava blogijulkaisuni saattaa tulla jo yllättävänkin nopeasti; todennäköisesti seuraavaksi teen juuri tuon em. YouTube-kanavia sisältävän sosiaalianalyyttisen koostekirjoituksen (se onkin jo olemassa luonnoksena), jonka myötä voinen sitten pohtia myös julkisesti myöhemmin muitakin oman sosiaalisen elämäni ongelmia ja kummallisuuksia, sekä tietenkin myös vahvuuksiani niitä edelleen kehittäen...

Sellaistakin sosiaalis-psyykkistä paljastamista minun ehkä kuuluu tuoda jollain tavalla lisää mukaan somesisältöihini muidenkin luettavaksi tietystä arkaluontoisuudestaankin huolimatta; näin ajattelen tällä erää, sillä onhan nimittäin osana myös aktivismia tärkeää ymmärtää yhä paremmin itse kunkin omaa sosiaalista-psyykkistä sisältöänsä, ja ehkä oma avoimuuteni siinä auttaisi jotenkin osaltaan, ja vaikka olenkin siis myös varsin tarkka yksityisyydestäni ja rajoistani mm. juuri persoonallisuusominaisuuksienikin takia...

Ja muiden blogikirjoitusten aiheiksi jatkossa olen kaavaillut mm. myös sitä, että koostan vähäisestä Fb-aktiviteetistani tältä syksyltä esille niitä muiden Fb-kaverieni ja Fb-ryhmien julkaisuja, joista olen tykännyt ja joissa on keskeisiä sisältöjä yhteiskunnallispoliittisten asioiden suhteen tältä ajalta.

Todella vakavaa ja kriisintäyteistä aikaahan joudumme ihmeissämme katselemaan ja kokemaan täällä Suomessa niin monella tavalla ilmeisesti vielä kauan aikaa edelleen, joten ymmärrystä tästä rappiosta on toki pidettävä koko ajankin yllä!...

Sunday, September 24, 2023

Sometoimintani kohtalon ja jatkon tilanteesta lisää: oman elämäni ja aktivismini monet roolit ja ongelmat käsittelyssä parempia muutoksia varten...

Blogini on ollut taas pitkähkön tovin hiljainen, mutta Facebookissa olen harjoittanut ns. kokeiluluonteisesti uutta aktiviteettia kohtalaisen säännöllisesti - palaan tässä kertomaan näistä viimeaikaisista somevaiheistani ja mahdollisista jatkon uusista suunnitelmistani somen ja muunkin toimintani varalle.

Facebook-toimintani ei ole tapahtunut omalla Fb-seinälläni, joten se on edelleen kesällä (heinäkuussa) muodostettuun tapaan "kiinni" ja hiljaa - tosin olen hyväksynyt edelleen jonkin verran uusia kaveripyyntöjä Fb-tililleni, joista olen toki kiitollinen ja mielissäni etenkin oltuani niin harmillisen "poissaoleva" koko somessa.

Varsinainen Fb-aktiviteettini on ollut seuraavanlaista tässä loppukesällä ja alkusyksyllä: olen n. viimeisen kuukauden aikana Facebookin uutisvirtaa ja joitakin Fb-ryhmiä seurailtuani harrastanut joidenkin muiden julkaisuissa reagointeja eli niitä "tykkäämisiä", joka on ollut sopivan helppoa ja rentoa tekemistä Fb:n huonon käytettävyyden puitteissa.

Tämän toiminnan ohella olen tavallaan myös uudestaan tunnustellut tuota Facebookin käytettävyyttä, joka siis on ollut tänä vuonna itselläni ja etenkin omalla läppärilläni käytettynä kohtuuttoman huonoa jatkuvasti jumituksineen ja kaatuilemisineen, kuten olen jo aikaisemmin kesällä havainnollistanut.

Tuosta käytettävyydestä tämän viimeisen kuukauden osalta joudun edelleen toteamaan pääasiassa samaa huonoutta vain pienten normaalien tai parempien vaiheiden kera, joten eipä tämä toimintakokeilu ole ollut vieläkään toivotulla tavalla uudestaan innostavaa oman Fb-toimintani kannalta. 

Näyttää siis tämän suhteen siltä, että kunnollista omaa toimintaa Facebookissa en pystyisi palauttamaan hamaan tulevaisuuteen saakka / ehkä enää koskaan - tai ainakin uuden läppärin / tietokoneen hankkimiseen saakka, joka voinee sekin ottaa vielä hyvin kauan aikaa...

Näistä viimeaikaisista muiden Fb-julkaisuissa reagoinneista on kuitenkin ehkä hyvä koostaa jonkinlainen listaus, joka kertoo maailman ja Suomen tilanteesta osaltaan tärkeitä ja oleellisia seikkoja - poimisin siis esille listauksessa näitä muiden Fb-julkaisuja, joista olen tykännyt ja joiden kommenttiosioissa olen myös reagoinut.

Mielenkiintoista sellaisen esille otto voisi olla myös sen paljastaessa sitä, minkälaisia somen aktivisteja olen viimeaikoina suosinut; eli se kertoo jotain poliittisten somesisältöjen suhteen kannatuksistani ja suosimisistani, ja yleensä eriasteisesti samaa mieltä olemisistani joidenkin muiden kanssa tässä elo- ja syyskuussa...

Todennäköisesti teen tämän listauksen jossain vaiheessa myöhemmin syksyllä tänne blogiini, kunhan olen vielä vähän aikaa jatkanut tätä samaa helppoa reagointi- ja seurantatoimintaa ko. Fb:n huonon käytettävyyden puitteissa...

Itse Facebookin rakenteen sisältötoiminnasta ja mahdollisuuksista olen nyt havainnut uusina asioina toisaalta mielenkiintoisesti kahta Metan tarjoamaa uutta toimintoa: 

Ensinnäkin yksityinen Facebookin käyttäjä voi halutessaan ottaa käyttöön ns. "ammattilaistila"-toiminnon, joka mahdollistaisi mm. Fb-käytön oman taloudellisen ansainnan piiriin laittamista tiettyjä monetisointityökaluja hyväksi käyttämällä. 

Uusista Fb-julkaisuistani saisin siis rahallista korvausta tuon avulla, ja se tarkoittaisi siis sometoimintani muuttumista ammattimaisemman journalismin / sisällöntuotannon pariin - olisiko se sopiva aktivismiin, vai muun ydinosaamiseni (valokuvaaminen, luonto, sääasiat...) pariin?...

Toisaalta uutena toimintona Meta tarjoaa "Meta Verified" -asetusta / -toimintoa, joka tarkoittaa etuuksia normaaliin Fb-tiliin verrattuna: tässä kyseessä olisi siis käytännössä ns. "Premium-tili", jossa kuukausittaisen tilausmaksun vastineeksi Fb-tilille tulee tiettyjä parempia ominaisuuksia ja muita parannuksia.

Jossain määrin ainakin tuo ensin mainittu mahdollisuus vaikuttaa mielenkiintoiselta ja edes jotenkin oman sometoimintani suhteen lupaavalta ja uutta intoa tuottavalta - mutta miten hyödyntää sitäkään riittävästi tai oikein, jos Fb:n käytettävyys silti jatkuisi huonona jatkuvasti, kuten tänä vuonna tähänkin saakka...?

Entä toisiko sittenkin tuo "Meta Verified" -asetus ehkä parannusta myös tuohon käytettävyysongelmaan, jonka vuoksi raaskisin maksaa ko. kuukausittaista "premium"-maksua?...

Toisaalta etenkin tuohon "Meta Verified" -asetukseen liittyy lukemani ohjeen mukaan tiettyjä ehtoja (mm. pitäisi olla moitteeton Fb:n / Metan yhteisösääntöjen noudattaja), jotka pitäisi täyttää, ja paljon kyseenalaistavana ja kriittisenä aktivistina oltuani ja ollessani saattaa ko. ehtojen täyttäminen olla "liian hapokas" ongelma Metan suunnalta nähtynä - joten en täyttäisi niitä...?

Ei siis ole ihan suoraviivainen ja helppo ongelmanratkaisutilanne tässäkään kyseessä, vaan tilanne siinäkin pysyy häilyvänä ja pysyväluonteisesti hankalana ilman selviä tapoja tehdä oikeita ratkaisuja...

Enkä tiedä haluaisinko ottaa periaatteellisesti osaa Metan tarjoamaan tällaiseen "premium"-ajatteluun, jossa rahalla saisi parempaa palvelua, mutta jonka saadakseen täytyisi olla "kiltti" ja pysyä "ruodussa" Metan määrittelemällä tavalla, ja moisessa ajattelussa on myös olemassa rasistishenkisesti "toiset ovat parempia kuin muut ja saavat etuoikeuksia" -asennetta. 

Ei taida tuollainen sopia oikealla tai edes kohtuullisella tavalla persoonani ja tilanteeni puitteisiin, mutta pitäisikö tehdä silti kompromisseja tässä kohtaa jollakin tavalla?...

Oma ongelmavyyhtinsä itsessään on ollut viime aikoina myös se, miten tuotan ja määrittelen esim. juuri aktivismini uudella ja tuoreella tavalla sopien mm. elämäntilanteeseeni: olenhan jo maininnutkin omassa elämässäni olleista hankaluuksista kesällä, mutta lisääkin voisin kertoa joku toinen kerta niistä elämäni haasteista ja ongelmista, ja niillä on tietenkin roolinsa myös aktivismiin tai yleensäkin sometoimintaan hankaloittavasti...

Ylipäätään olen myös miettinyt edelleen kohtaloa vielä ilman lopullista päätöstä tai oikeaa ratkaisua aktivismin tai sometoiminnan koko roolilleni: jättääkö sitä toden totta hyvin vähiin tai jopa olemattomaksi ainiaaksi, ja keskittyisin lähinnä vain muihin ydinosaamiseni aiheisiin ja tekemisiini jatkossa?...

Toisaalta hyvää aktivismin suhteen tässä kesän ja syksyn sometuksen melko hiljaisessa tauossani on ollut se, miten se aktivismiin ja muihin aktivisteihin etäisyyttä ottaneena tapana on ollut jotenkin uudella tavalla myös aktivismia itseään paremmin valaisevaa itselleni.

Tässä kesän ja alkusyksyn mittaan olen nimittäin alkanut aikaisempaa yhä paremmin tiedostamaan ja havaitsemaan sitä, minkälainen aktivismi on hyvää ja minkälainen toisenlainen on huonoa mm. suhteessa hedelmälliseen ja toimivaan kollektiiviseen ja sosiaaliseen konstruktioon!... 

Ja tässä ymmärryksessä on ollut jotenkin sopivana apuna juuri se kesällä tekemäni somemuutokseni, missä olen ollut yhtäältä somesta etäisyyttä ottava aikaisempaan runsaaseen aktiviteettiini nähden: siitä on siunaantunut laajempaa ja osin syvällisempää näkemystä kokonaisuuteen juuri etäisyyskomponentin ansiosta.

Samalla tuota em. "reagointitoimintaa" Fb:ssä harjoittaneena kuitenkin olen ollut myös yhä riittävästi perillä ja jyvällä sekä asioista itsestään että aktivismikentän itsensä luonteista, joka yhdistettynä etäisyydenottoon em. tavalla on kiinteyttänyt, tarkentanut ja lisännyt tietojani myös toisenlaisesta aspektista käsin aktivismin luonteen paremmaksi määrittelemiseksi...

Tämä "aktivismin tila Suomessa" on tietenkin todella laaja ja vaikea aihekokonaisuus, joka varmasti ansaitsee jossakin vaiheessa jatkossa pitkää ja syvällistä analyysiä!

Siksi mainituista ja muista hankaluuksista huolimatta palaan kirjoittamaan näistäkin täällä blogissa: se saakin olla sitten omansalaista meta-aktivismia, joka käsittelee mm. aiheeseen oleellisesti kuuluvia sosiaalisia ja psyykkisiä aspekteja, ja suorastaan ihmisyyden ydinolemuksiakin...

Kuten voidaan tästä kirjoituksestani nyt nähdä, niin kovin (liian?...) monia ratkaisuja ja uudelleen kalibrointeja pitäisi minun kyetä lähiaikoina / jossakin vaiheessa tekemään edelleen paremmin, jotta some- ja muukin elämäni muuttuisi maailman ja oman elämäni tilanteisiin nähden optimaalisemmaksi! 

Joudun siis miettimään ja tunnustelemaan ainakin koko tämän loppuvuoden ajan niitä varten "kaikkea" edelleen, joka varmasti pitää osaltaan tätä someaktiviteettiani melko rajoitettuna joka tapauksessa toistaiseksi.

Siksi näilläkään näkymin ainakaan Facebook-seinääni en "avaa" vielä ehkä pitkään aikaan omalle sometoiminnalleni uudestaan, mutta niitä muiden Fb-julkaisuissa reagointeja voin hieman tehdä edelleen, ja täällä blogissa kirjoitella fiiliksen mukaan, joka voi tarkoittaa runsaahkoja kirjoituspyrähdyksiä silloin tällöin ja taukoja niiden väleillä.

Kuten olen minäkin todennut, niin toisaaltahan kirjoittaminen käy "miettimisestä" ja oman elämänsä "itseterapoinnista" myös oikein hyvin, eikä se ole siksi pelkästään vain valistamisen tai tiedon levittämisen väline...

Tuesday, August 08, 2023

Sometoimintani jatkosta lisää tietoa sekä analyysiä tämän päivän Sylvia-myrskyn pannukakkumaiseksi jääneestä luonteesta ja siihen kuuluneista sääennustehaasteista (Päivitetty!)

Nyt alkaa olemaan jo lähes kuukauden verran takana somelakkoani (Päätös Facebookin hylkäämisestä ja jatkon sometoimintani keskittämisestä vain tänne blogiini: analyysiä sometoimintani monista ongelmista ja motivaationi palauttamisesta paremmaksi), joten palaan tässä hieman kertomaan kuulumisiani ja hahmottelemaan sometuotantoni jatkon mahdollista uutta vaihetta. 

Samalla kommentoin hieman ajankohtaisia asioita, joista itselleni tärkeimpänä poimin tähän sääasioita, jotka ovatkin olleet koko kuluneen kesän aikana ja täällä Suomessa erityisesti aivan viime päivinäkin erittäin isona puheenaiheena yleisesti.

Somelakkoni tilanteesta ensin seuraavaa: edelleen olen havainnut omalla läppärilläni käytettynä Facebookin käytettävyyden olevan liian usein niin huonoa, että etenkin siksi olen edelleen haluton tekemään siellä mitään omaa toimintaa -- tosin tässä vajaan kuukauden aikana olen pariin otteeseen kommentoinut ja tykännyt tietyissä yksittäisissä julkaisuissa (aikanaan otan ne esille sääaiheisina juttuina täällä blogissa...), mutta 99,9% veroisesti somelakkoni on ollut silti lähes totaalinen.

Jatkossakin täten on kuitenkin selvää edelleen määrittelemättömän ajan se, että Facebook pysyy minulta pannassa, ja käyn siellä vain ajoittain seurailemassa tai vilkaisemassa joidenkin Fb-kaverieni ja joidenkin ryhmien julkaisutoimintaa. Toisin sanoen minusta tuntuu parhaimmalta ratkaisulta pitää edelleen irti ottavaa pesäeroa sieltä tällä tavalla, vaikka se kestäisi vielä ehkä koko loppuvuodenkin, tai jopa pidempään...

Täällä blogissani toisaalta olen ajatellut viritellä kirjoittamista jossakin muodossa uudestaan, ja sitä varten minulla onkin jo kaksikin selvää kirjoitusaihetta mielessäni, joista sitten aikanaan lisää niistä kirjottaessani... 

Tuosta huolimatta ja em. takia en silti mainosta Fb-sivullani yhtään myöskään näitä uusia blogikirjoituksianikaan, joten ne tulevat löydettäviksi vain täältä blogini kautta.

Tuon uuden blogitoiminnan lisäksi mielessäni on edelleen myös tuossa somelakkopäätökseni ilmoittaneessa kirjoituksessa mainitsemieni someinhon tuottaneiden seikkojen ja analyysien kertomista lisää täällä blogissa, ja sen mukaisesti myös oman elämäni ja tilanteeni itsereflektointia osana ko. eri asioita - näistäkin omissa blogikirjoituksissaan / -kirjoituksessa myöhemmin lisää aikanaan...

Sitten tässä omia kommentteja noihin sääasioihin liittyen, ja erityisesti tämän päivän ns. Sylvia-myrskyn takia:

Täällä Suomessahan oli tänään se ns. myrsky, jonka tuloa sääennusteissa ja valtamedian uutisoinneissa odotettiin ja lietsottiin poikkeuksellisen pelottelevin ja kärjistävin sanankääntein jo n. viikon ajan ennen h-hetkeä, mutta josta tulikin voimakkuudeltaan ja tuhovaikutuksiltaan siihen nähden melkoinen pannukakku tänään toteuduttuaan.

Tosin myrsky oli tänään silti sen verran voimakas etenkin Etelä-Suomen länsi-lounaisosissa ja etelärannikolla Suomen lounaiskolkalle tulleen matalapaineen tuulikentän voimakkaimmassa vaiheessa, että myrskytuhoja ilmeni niillä alueilla mm. kaatuneina puina "kohtalaisesti", ja päivän aikana oli siksi sähkökatkojen parissa suurimmillaan useita kymmeniätuhansia kotitalouksia.

Tässä "Sylvia-myrskyksi" ristityssä tilanteessa oli merkittävintä ko. "ennustevirheenä" mm. tällaiselle itseni kaltaiselle ukkosfanille ja myrskybongarille se, että tilanteeseen aikaisemmin ennustetut "rajut ukkosmyrskyt" jäivät etenkin juuri Etelä-Suomesta puuttumaan oikeastaan täysin, ja vain heikkoja kuuroja syntyi sen sijaan.

Tämä oli itselleni yksi ukkosfaniuteni koko historian isoimmista pettymyksistä, kun tämä kuluva kesä muutenkin on ollut edelleen omalla kohdallani koko elämäni mitassa ainakin top 3 huonoin ukkoskesä toistaiseksi!...

Tähän mennessä tämän kesän "ukkossaldoni" on täten käsittänyt vain muutaman kerran heikkoa kaukaista jyrinää kuultuna ja kerran tai kaksi lievää salaman välkähdystä nähtynä; näin ollen en ole kokenut tänä kesänä vielä yhtään ainuttakaan ns. kunnon ukkosta, eli kohdalleni ei ole osunut oikeastaan ukkosta ollenkaan, koska siltä se on tässä rajuilma-ankeudessa ja -pettymyksessä tuntunut.

Tällainen heikko ja mitätön "ukkossaldo" on johtunut säässä mm. seuraavien syiden takia, kun olen aikaani viettänyt kesän mittaan akselilla Espoo-Hämeenlinna: 

Näillä alueilla ensin kesäkuussa ukkosten vähyyteen vaikutti se, että kesäkuun runsaista helteistä huolimatta ilmamassojen kosteus- ja epävakaisuustilanteet olivat sen verran heikkoja, jolloin ukkoskuurot olivat mm. lähinnä vain sisämaapainotteisia (Espoo jäi lähes kokonaan ukkosten sivuun) ja vähäisestä kosteudesta ja epävakaisuuden puutteesta johtuen ukkoskuurot olivat Etelä-Suomen alueella pääasiassa vain pienialaisia ja heikkoja ilmamassa- ja lämpöukkosia muutamissa vaiheissaan.

Sitten heinäkuussa epävakaisuus ja matalapainetoiminta kyllä lisääntyi paljonkin kesäkuuhun nähden, mutta samalla kunnolla kosteat helleilmamassat jäivät Suomen ulkopuolelle, josta johtuen paradoksaalisesti toisella tavalla ukkoset jäivät vähiin ko. Etelä-Suomen alueella; sateet toki lisääntyivät selvästi, Suomea ylittäneet rintamasysteemit olivat voimakkaampia ja ajoittain kuurottaisissa sateissa saatiin vettä ihan roimasti monin paikoin, joka onneksi lopetti kesäkuussa muodostumaan päässeen ankaran kuivuuden. 

Silti rankimmissakaan sateissa ei kunnon ukkosta ollut muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ilmamassojen pysyttyä pääasiassa viileähköinä / normaalilämpöisinä, ja ne muutamat parhaat satunnaiset ukkoset tietenkin "osasivat" silloinkin tietenkin ns. kiertää minut kaukaa.

Tässä elokuussa ovat edelleen jatkuneet pääasiassa samanlaiset olosuhteet matalapainevoittoisessa ja siten ajoittain melko runsassateisessakin säässä, mutta tosiaan tätä "Sylvia-myrskyä" ja siihen eilen maanantaina liittynyttä helleilman henkäystä odotettiin isoksi ja rajuksi poikkeukseksi mm. meille ukkosfaneille, kun povailuissa oli esillä jopa rajumpaakin ukkosta kuin tapahtui tismalleen 13 vuotta aikaisemmin vuoden 2010 Sylvi-rajuilmassa.

Katsotaanpa sitten tarkemmin sitä, miten ja miksi tässä tämän vuoden "Sylvia-myrskyn" tilanteessa kävi miten kävi:

Sääennusteissa oli toki ihan oikein nähtävissä jo n. viikkoa ennen h-hetkeä se, miten Itä-Euroopasta oli nousemassa täksi alkuviikoksi nopeasti voimistuva matalapaine Suomen lounaiskulmalle, johon liittyi itäreunallaan Ukrainasta ja Kaspianmereltäkin käsin kohti Suomea nousevaa erittäin kuumaa ja kosteaa helleilmamassaa -- tämä tietenkin oli ihan potentiaalinen tilanne erittäinkin rajuille ukkosille myös Etelä-Suomen alueelle.

Kuitenkin sitten h-hetken lähestyessä alkoivat olosuhteet muuttumaan ennusteissa ja toteutuvissa tilanteissa heikommiksi rajuille ukkosille Suomen alueella, ja nämä muutoksen aiheuttaneet seikat olivat  seuraavanlaisia:

Ensinnäkin ko. matalapaine alkoi ottamaan läntisempää reittiä kaakosta Suomen etelä-lounaispuolelle, jolloin epävakain ja siten ukkosherkin vyöhyke alkoi ottamaan suuntaa Baltian ylitse ja Suomen ohitse Ruotsiin -- Ruotsissa onkin ollut Hans-myrskynä nimettynä parina viime päivänä tuhoisen rajuja ukkosia monin paikoin, ja samoin myös esim. Virossakin, missä havaittiin eilen maanantaina yli 5 cm:n läpimittaisia rakeitakin ko. ukkosissa.

Eilen maanantaina koko Etelä- ja Keski-Suomessakin kuitenkin tavallaan tuon matalapaineen reittimuutoksen ansiosta saatiin tuosta kaakosta saapuneesta ko. helleilmamassasta optimaalisin mahdollinen osuma, joka tarkoitti koko kuluvan kesän kuuminta päivää! 

Siinä Raumassa ja Porissa päästiin ko. päivän maksimilämpötiloissa jopa hyvin lähelle mittaushistorian elokuun ennätystä; lopulta Raumalla mitattu +33,6 astetta jäi vain kaksi kymmenystä elokuun 2010 mittaushistorian ennätyksestä, joten tämä helletulvahdus oli melko yllättävä, kun samalla laajasti muuallakin Etelä-Suomessa päästiin yli +30 asteen lukemiin.

Miksi siitäkin huolimatta ukkoset sitten jäivät niin olemattomiksi Etelä-Suomessa, kun heti helteen perään oli koko ajan ennusteissa ihan oikein odotettavissa etelästä käsin nouseva kylmä rintama ja helleilmamassan oltua hyvin kosteaa...?

Tähän oli kaksi pääsyytä, joista ensimmäinen olikin tavallaan paradoksaalisesti tuon matalapaineen voimakkuuden takia ns. liian voimakas kylmän rintaman edellä puhaltanut helleilman itätuuli ja sen syöttämä kuuma ilmamassa vaakasuuntaisina kerroksina troposfäärissä.

Se aiheutti Etelä-Suomen alueelle ns. "tulpan" ukkosia vastaan, joka tarkoittaa meteorologisena analyysinä sitä, että tällainen vaakasuunnassa voimakkaasti etenevä lämpimän ilman kerrostus tietyssä troposfäärin osassa estää ukkosten syntymiseen tarvittavan kostean ilman nosteen ylös päin, eli se siis "tulppaa" ukkoset pois, ja tämä on ihan useinkin tapahtuva normaali sääilmiö myös Suomen kesäsäiden parissa, ja sitä kutsutaan siis nimellä tulppa.

Toinen iso syy ukkosten olemattomuuteen oli myös se, kun tuo etelästä tullut kylmä rintama sattuikin tulemaan sitten viimein ns. väärään aikaan Etelä-Suomeen, eli varhain aamulla tänään tiistaina.

Matalapaineen etenevä kylmä rintamahan on yleensä hyvä ukkosia laukaiseva ja synnyttävä tekijä, kun sen takana etenevä kylmempi ilmamassa työntyy helleilmamassa alle, ja se toimii siten fyysisesti ukkosia synnyttävän kostean ja helteisen ilmamassan nosteen syynä -- näet fysikaalisena faktana siinä on siis se, että samassa ilmanpaineessa kylmä ilma on aina lämpimämpää raskaampaa ja työntyy edetessään aina lämpimän ilman alle syrjäyttäen sitä edeltään myös ylöspäin.

Nyt kuitenkin tässä varhain aamulla sattuneessa kylmän rintaman saapumisen tilanteessa kylmän rintaman eri puolilla olleiden ilmamassojen lämpötilaerot olivat vähäisimmillään, eli lämpötilaerot eivät olleet helleilmassa ja saapuvassa viileämmässä ilmamassassa ko. aamuhetkenä niin erilaisia keskenään, joten ukkosia synnyttävä noste kylmän rintaman kohdalla ei ollut riittävän voimakas mm. juuri puhkaisemaan tuota em. troposfäärin tietyn kerroksen tulppaa pois.

Ko. kylmää rintamaa ennakoitiin aikaisemmissa ennusteissa saapuvaksi aikaisemmin maanantain iltana, jolloin ukkosta synnyttävän ilmamassanosteen ko. lämpötilaerosyy olisi ollut paljon voimakkaampi, joten siinä tilanteessa olisi ollutkin paljon potentiaalia rajuille ukkosille, mikä ennusteissa ihan oikein ennakoitiin sille tilanteelle sopivasti Etelä-Suomeen.

Näiden syiden lisäksi parhaan epävakaisuuden suuntauduttua siis Suomen eteläpuolitse Ruotsiin olikin sitten näiden kolmen syyn yhteisvaikutuksesta h-hetkellä varsinaisena toteutumana ukkosten puuttuminen Etelä-Suomesta, ja tämä olikin sitten iso hämmennyksen ja kritiikin kohde ihmisten parissa, kun myrsky jäi "pannukakuksi" isolta osaltaan juuri sen takia, vaikka virallisesti ja valtamediassa varoiteltiin paljon pahemmasta säästä ukkosten kera siihen verrattuna, eli siis tavallaan "peloteltiin turhan takia".

Tämä "väärin" toteutunut ennuste onkin nyt ollut jopa ennen näkemättömän suuri asia Suomessa kritisoitaessa sääennusteita: valtavaa pilkkaa ja kyseenalaistusta ovat saaneet kaikki viralliset tahot meteorologeista valtamediaan, ja onhan se toki osaltaan ymmärrettävää kuohuntaa, koska tämän takia aiheutui mm. sellainenkin nyt jälkeen päinkin nähtynä osoitettava erikoinen hätävarjelun liioittelu, missä juuri tänään tiistaina illalla tulossa ollut Depeche Mode -yhtyeen konsertti Helsingin Kaisaniemen puistossa peruttiin kokonaan ko. "myrskyvaaran" takia.

Oikeastaan se olikin jo lähtökohtaisesti hätävarjelun liioittelua omasta mielestänikin, koska kaikissa ennusteissa pahimman myrskyvaaran ja ko. kylmän rintaman ukkosvaaraisimman ylitysvaiheen ajankohta oli etelärannikolla ja siten Helsingissä jo viimeistään tiistain aamulla-aamupäivällä joka tapauksessa, ja ko. konsertin ajankohtana tänään illalla matalapaineen tuulet muutenkin ovat olleet sen mukaisesti jo selvästi heikkenemässä. 

Se oli jo nähtävissä ennusteissakin myös silloin, kun moinen konserttiperuutus päätettiin ko. Live Nation -yhtiön toimesta tehdä eilen maanantaina -- No, itseäni se ei paljoa haitannut tai harmittanut, koska en ollut menossa ko. konserttiin ja vaikka ko. yhtye lukeutuu suosikkeihini; olenkin näet nähnyt aikaisemmin elämässäni Depeche Moden jo kahteen kertaan!

Tähän ns. myrskypannukakkuun ja koko tilanteeseen ylipäätään liittyy paljon muitakin aikamme mielentaantumassa esiintyviä seikkoja, jotka koskevat tietenkin virallisesti ilmastoalarmismia ja virallista haastavissa piireissä esiintyvää ns. kemikaalivanakulttia.

Näistäkin riittäisi minulla analyysiä ja kritiikkiä paljonkin lisää tähän sopivasti liittyen, mutta päätänkin jättää ne seuraavaan sää- ja ilmastoaiheiseen kirjoitukseen täällä blogissa, jonkalainen siis on ollut minulla mielessäni tehdä jatkossa yhtenä aihepiirinä.

Pidemmittä asioitta jätän tämän kirjoituksen tähän, ja vielä ns. positiivisena loppukaneettina myrskybongareille ja ukkosfaneille jätän toivon merkiksi nyt sen, että jatkon sääennusteissa on vielä nähtävissä tämän viikon lopulle ja ensi viikollekin sellaisia herkullisia helle- ja kesäilmamassoja Suomen lähelle ja ajoittain päällekin, joissa kytee vielä mahdollisuuksia niille kunnollisille ja jopa rajuillekin ukkosille myös Etelä-Suomeen -- ei siis vielä kannata heittää pyyhettä kehään ukkosten toiveissa eikä ylipäätään kesäsään suhteenkaan, vaikka syksy alkaa olla jo aika lähellä!


Päivitys 9.8.2023 klo. 15:00: Tässä on iltalehdestä juttu, jossa on Live Nationin selvennystä Depeche Moden konsertin peruuttamiseen "myrskyn takia" eilen Helsingissä -- Eli ongelma näytti tämän mukaan olevan pikemminkin se, ettei konserttilavaa pystytty rakentamaan kovan tuulen takia kunnolla loppuun konserttia edeltävänä maanantaina. Ok, tämä selvitys tilanteesta on uskottavampi ja hyväksyttävämpi, koska maanantaina oli tosiaan varsin puuskainen ja reipas itätuuli silloisessa hellesäässä, vaikka tiistaina illalla ko. konsertin tapahtuma-aikana oli jo myrskyvaara ohitse.


Päivitys 11.8.2023 klo. 20:40: Myrskyvaroitus.com -sivustolla Ari-Juhani Punkka on kirjoittanut tieteellisen artikkelin (Lahja, joka sai meteorologit varpailleen) tästä pannukakuksi jääneestä myrskyepisodista. Siinä hän toteaa tarkemmin ja meteorologisin käsittein paljolti tuota samaa, mitä itsekin tuossa yllä jo tilanteesta kuvailin. Kannattaa siis lukea tämäkin artikkeli, niin saa entistäkin syvällisemmän kuvan siitä, miksi tilanne oli huippuvaarallinen ja miksi sitä oli sellaisena syytä pitää ko. pannukakkutoteutumasta huolimatta.

Saturday, July 15, 2023

Päätös Facebookin hylkäämisestä ja jatkon sometoimintani keskittämisestä vain tänne blogiini: analyysiä sometoimintani monista ongelmista ja motivaationi palauttamisesta paremmaksi

Minulla on ollut jo useamman viikon ajan aikeena tehdä itsereflektoiva ja tavallaan siksi myös terapeuttinen blogikirjoitus / -kirjoituksia siitä, miten ja mitkä syyt ovat johtaneet tänä kesänä sometoimintani lähes kokonaan pysähtymiseen, sen rakenteen hajoamiseen käsiini ja motivaation katoamiseen lähes tyystin jatkaa somessa jatkossakaan.

Kyseessä on varmasti monenkirjava kokoelma syitä henkilökohtaisista ulkomaailman erilaisiin tilanteisiin ja ominaisuuksiin saakka, ja kohdistetummin Suomen rappion aiheuttamien vaikutusten kera tietenkin.

Olen miettinyt viime päivinä sitä, minkälaista "valituskirjoitusta" tämän tiimoilta tänne blogiini tekisin ja olen nyt päätynyt sellaiseen ratkaisuun, jossa jatkossa teen useammankin erillisen kirjoituksen tähän vyyhtiin, ja ko. projektin edetessä kirjoituksien sisällöt voivat ehkä yllättävästikin vaihdella / muuttua alkuperäisestä tämän hetken mielteestäni...

Kirjoitukset kattavat joka tapauksessa monenlaisia aiheita oikeastaan lähes koko elämäni piiristä ja katsannosta käsin pohdittuina, joten tämä kirjoitussarja on todennäköisesti ennen näkemättömän laaja ja syvällinen itsetutkimusmatka ja analyysipaketti, ja sen takia / tämän myötä olen nyt tekemässä sometoimintaani myös merkittäviä käytännön muutoksia, joista kerron alempana lisää.

Tämä kirjoitus on ko. sarjan ensimmäinen osa, jossa selostan ja reflektoin itselleni sometoimintani teknisiä ja fyysisiä ongelmia, ja monia seurauksia sellaisen haitoista ja ominaisuuksista sekä ilmenemisistä muiden asioiden kanssa; tämä koskee etenkin Facebookia ja sen parissa ilmenneitä käytettävyyshaittoja, jotka ovat jatkuneet itselläni oikeastaan jo viime vuoden lopulta saakka hyvin pahoina lähes koko ajan.

Olen tuonut esille tässä muutaman viime viikon aikana tästä sometoiminnan ongelmasta seurannaisenaan sen, miten olen lopettanut täällä blogissani sää- ja luontoaiheisen kirjoitussarjani otsikolla "Sää- ja luontoseurantaraportti" sille ja sille viikolle -- viimeisen kerran tein tähän sarjaan kirjoituksen toukokuun lopussa eikä se sarja tosiaan jatku enää tämänkään hetken tilanteen mukaisesti tulevaisuudessakaan.

Pidin myös Facebookissa postailutauon 6.6.2023 alkaen, ja palasin vasta 24.6. jatkamaan sometoimintaani Fb-julkaisujen parissa, ja tähän juhannusmuutokseen liittyen päätin 11.7.2023 viimein tehdä yli kuukauden tauon jälkeen uuden blogikirjoituksen (Yhteiskunnallis-poliittista materiaalia Fb-julkaisuistani 24.6. - 11.7.2023 väliseltä ajalta - someaktiviteettini luonteen ja jatkokohtalon pohdintaa sekä analyysiä demokratian historiallisesta luonteesta).

Kesäkuun sometaukoa ennen jo 5.6.2023 kävin lyhyesti Fb-seinälläni ja myös täällä blogissani jo huomauttamassa syntyneistä motivaatio-ongelmista tähän tapaan: Blogikirjoittamisessa motivaatio- ja tuottamisongelmia - uuden Sääennuste- ja luontoseurantaraportin teko alkaneelle viikolle 23 viivästyy...

Sitten sometauon oltua totaalisesti päällä jo useamman päivän kävin yhden postauksen verran kertomassa Fb-seinälläni tilanteestani näin: Fb-julkaisuni 17.6.2023 klo. 22:51, ja siinä suorana lainauksena ilmoitukseni kuului seuraavasti >> Hiljaisuuteni syy: olen harkinnut sometoiminnan (etenkin Fb:ssa) lopettamista ja muita muutoksia, ainakin toistaiseksi...

Tällä sometoiminnan motivaatio-ongelmallani on toki ollut joissakin katsannoissa jo vuosiakin kestävää taustaa, mutta jotenkin tämä kaikki on pahentunut osaltaan myös viime kevään eduskuntavaaliemme jälkeen, joskin niiden vaalien huono tulos on siis vain yksi osasyy tässä motivaatio-ongelmien syntymisen kokonaisvyyhdissä.

Henkilökohtaisessa elämässäni etenkin tänä vuonna on ollut muutakin sometoimintaa haittaavaa tilannetta, joka on tässä heti alkuun syytä paljastaa, vaikka se onkin hieman arkaluonteinen sisällöltään: erittäin keskeinen osasyy se on silti! 

Nimittäin olen jo aikaisemmin maininnutkin oman vanhan äitini voinnin heikkenemisestä, joka on ollut nyttemmin muistisairauden etenemistä / ilmenemistä, ja joka alkanee vaatia jatkossa yhä enemmän huomiota ja sitoo osaltaan minua auttamaan häntä...

Lisäksi sukulaisasioissani on tullut tänä vuonna varmemmaksi sellainenkin hyvin ikävä asia, missä äitini siskolla on todennäköisesti parantumaton keuhkosyöpä, ja siten sillä suunnalla ei ole todennäköisesti enää paljoa elinaikaa odotettavissa...

Paljon on siis sosiaalista huonoa tilannetta myös omalle kontolleni sattuneena vyyhtinä tässä kaikessa, joka vaikeuttaa jaksamistani ja luovuuttani myös sometoimintaani ulottuen - mutta tämä kyseinen sukuuni liittyvä kohtalo on toisaalta tavallaan ymmärrettävää ja "odotettavissa olevaa", kun molemmat ovat jo kovin vanhoja ihmisiä...

Mutta tietenkin oman äidin poismenoakin tässä joutuu jo ajattelemaan aikaisempaa vakavammin, joka tietenkin on oman elämäni isoimpia ja dramaattisimpia asioita sitten lopulta konkretisoiduttuaan jossain kohtaa (lähi)tulevaisuudessa...

...Mutta palataan nyt varsinaiseen aiheeseen, ja seuraavaksi kerron eri käytännön aspekteja tästä Facebookin käytettävyyden ongelmasta itselläni: 

Jo aikaisempienkin sometoimintani hankaluuksien ja kyllästymisen aspektien takia päätin uudistaa sometoimintani rakennetta viime marraskuussa siten, että aikaisempi erittäin hektinen Fb-julkaisujen tuottaminen jäisi paljon vähemmälle ja palaisin hyvin pitkältä blogikirjoittamisen tauolta tekemään uudestaan myös näitä blogikirjoituksia.

Sitä varten osaltaan päätin ennakoida silloin niitä tulossa olleita kevään eduskuntavaaleja siten, että koronavuosina (2019-2022) tuottamani erittäin runsas Fb-julkaisujeni sarja tulisi niihin vaaleihin mennessä siirrettyä tänne blogiini omiksi postauksikseen tietyn suunnittelemani kaavan ja prosessin mukaan.

Ja tosiaan noina koronavuosina Fb-toimintani oli oikeastaan kaikkien aikojen huipussaan, kun yritin varoittaa ja valistaa etenkin juuri ko. Covid-petoksen kaikista aspekteista ihmisiä; siksi oli tuossa marraskuun muutos- ja siirtoprojektissa tärkeää saada kaikki sekin materiaali parempaan talteen tänne blogiin myöhempää ja historiallista tarkastelua varten.

Jonkin verran sitä Fb-materiaalien blogiini siirtämisen projektia viime marraskuussa tehtyäni havaitsin kuitenkin ko. projektin haitaksi isoja käytännön ongelmia siinä, miten juurikin Facebook alkoi ilmentää hankalia käytettävyysongelmia etenkin omalla läppärilläni käytettynä; läppärini on ollut minulla kuitenkin ainoa kunnollinen laite käyttää internettiä ylipäätään enkä ole tottunut käyttämään äly-kännykkääni etenkään hankalimpien some- ja kirjoitustoimintojen suorittamiseen.

Sitten viime talvena Facebook alkoi olla pysyvästi niin hankalaa käyttää nimenomaan omalta läppäriltäni käsin, että jouduin lopettamaan tuon Fb-julkaisujen blogiin siirtämisen projektin kokonaan jo alkuunsa.

Siitä tuli ensimmäinen iso pettymys sometoiminnassani ja jatkuvan harmistuksen aihe itselleni tänä vuonna, ja se alkoi jo merkittävästi osaltaan heikentämään motivaatiotani tuottaa somesisältöjä ylipäätään.

Kerron seuraavaksi tässä niistä Facebookin käytettävyysongelmista, mitä ne käytännössä ovat edelleenkin läppäriltäni käsin tehtynä: 

Ne ovat mm. Fb-sivujen hidasta ja kaatuilevaa avautumista, jossa esim. Facebookin sisälle kirjautumisen jälkeen voi pahimmillaan kestää useita minuutteja, että sivu edes avautuu ensinkään, ja moitteeton avautuminen on tuiki harvinainen tilanne ylipäätään. 

Ja jos Fb avautuukin, niin silloinkin hyvin usein sivuja ei voi silti käyttää kunnolla, koska mm. etusivun uutisvirrasta näkyy vain pieni alkuosa ja loppu jää jumiin avautumatta vaihteleviksi ajoiksi, ja joskus uutisvirran lopun avautumista joutuu odottelemaan n. puoli tuntiakin. 

Julkaisujen kuvat sekä muiden Fb-kaverieni postauksissa että itselläni, ym. materiaalit Fb:n lähes missä tahansa osiossa (kuten eri ryhmissäkin) voivat myös jäädä avautumatta tai jumiin hidastelemaan kohtuuttomasti, ja tätäkin tapahtuu lähes jatkuvasti tai päivittäin.

Näin ollen on hyvin vaikeaa myös etsiä muiden Fb-kaverieni somesisältöjä, kun mm. en usein näe heidän postauksissaan olevia kuvia, linkkejä, kommentteja tai muita liitemateriaaleja -- toki äly-kännykälläni pääsen näitä muiden Fb-kaverieni postaussisältöjä katselemaan korvaavasti hyvin, mutta tosiaan oman sometuotannon tekemistä en halua tehdä kännykälläni joka tapauksessa. 

Läppärilläni käytettynä kuitenkin siis omien Fb-julkaisujeni tekeminen voi myös takkuilla usein paljon, kun Fb:n postauseditori ei edes avaudu esille kunnolla, että pääsisin ylipäätään kirjoittamaan; arviolta ainakin yli puolet kirjoitus- / postausaikeistani ja siten sisältöjäkin vastaavasti torppaantuu jo pelkästään sen takia helposti pois.

Ja koska tuossa em. Fb-materiaalien blogiin siirtämisen projektissa tarvitaan oleellisesti kaikkien Fb-materiaalien ja Fb-ominaisuuksien moitteetonta avautumista ja toimintaa mm. toimintalokia käyttämällä ja "copy-paste"-tekniikoita tekemällä, niin eipä näissä nykyisissä ongelmissa sitä(kään) käytännössä voi tehdä oikeastaan ollenkaan.

Siksi ko. projekti ei näillä näkymin pääse etenemään enää - sen toteuttaminen todennäköisesti vaatisi kokonaan uuden ja paljon tehokkaamman läppärin / tietokoneen ostamista, mutta sekään ei ole toistaiseksi mahdollista huonon taloustilanteeni takia...

Viime marraskuussa lanseerasin toisaalta myös tuon blogikirjoittamisen sarjan "Sää- ja luontoseurantaraportti" -otsikolla, ja myös muut ja etenkin siis yhteiskunnallispoliittiset aiheet alkoivat palata blogiini viime talvena, kun luovuin tuosta Fb-materiaalien blogiini siirtämisen projektista.

Täällä blogissani ei ole ollut tuota samaa käytettävyyden ongelmaa kuin Facebookissa, joten blogini uudestaan aktivoimisen jälkeen jonkin aikaa minusta oli kivaakin tehdä blogijulkaisuja kevään eduskuntavaaleihin saakka.

Mutta tosiaan jonkinlainen vedenjakaja huonompaan suuntaan oli tuo kevään eduskuntavaalien tulos yleensäkin, ja yhtenä sen merkkinä kollektiivisessa katsannossa hetimiten sen jälkeinen jopa kaaoksenomainen ja myös lamauttavakin pettymys alkoi näkymään aktivistien ja vaihtoehtomedian piirissä yleensäkin. 

Toisaalta toisessa osassa aktivisteja ja muitakin piirejä on ollut havaittavissa saman käännekohdan takia entistäkin juntturampaa ja fanaattisempaa lukkiutumista tiettyihin ismi- ja kulttimielteisiin ko. vedenjakajatilanteen tällä puolella -- tämäkin on aihepiiri, josta minulla riittäisi paljonkin analysoitavaa ja esille tuotavaa, ja todennäköisesti sellaista tulee mukaan tähän mainittuun blogikirjoitussarjaani jatkossa...

Blogikirjoittamisenkin piiriin viime viikkoina tulleet motivaatiopuutteet itselläni ovat täten tuon yhteiskunnallisen käännekohdan mukaisesti myös minulla näistä ulkoisistakin eri syistä johtuvia tämän Fb-käytettävyydessä olevan ongelmatilanteen lisäksi, mutta osaltaan sometuotantoni kokonaisuuteen muutenkin silti on vaikuttanut juuri tuo, miten ennen näkemättömän hankalaa ja ärsyttävää on itselläni käytännössä Facebookin käyttäminen ilmeisen pysyvästi, ja sillä on ollut selvästi tukahduttavaa vaikutusta kokonaistoimintaani.

Näihin Fb:n käytön ongelmiini olen toki saanut neuvoja, mutta ne tyypilliset neuvotkaan eivät käytännössä auta parantamaan omaa Fb-toimintaani, koska ilmeisesti nämä Fb:n ongelmat ovat myös osaltaan itsessään ko. somealustalle elimellisiä ja jopa jotenkin kohdennettuja: miten muka muutoin kaikki muut nettisivut toimivat itselläni aina paljon paremmin Facebookiin verrattuna?...

Nyt viimeinkin katson joka tapauksessa tätä Fb:n käytön kautta hankaloitunutta tilannetta siten, että en mielestäni yhtään ansaitse tulla tällä tavalla ongelmavyyhtiin upotetuksi enää mitenkään enempää, joten Facebook jää siksi nyt telakalle itselläni!

Sen myötä tämä tämän päiväinen Fb-postaukseni Riikka Purraan liittyen jääkin toistaiseksi viimeiseksi Fb-julkaisukseni.

Tämä päätös tuo toki nyt ison muutoksen itselleni, mutta jatkossa saatan käydä silloin tällöin katselemassa joidenkin muiden Fb-kaverieni postauksia tai uutisvirtaa siten kuin se tuon huonon käytettävyyden puitteissa onnistuu.

Joka tapauksessa omaa toimintaani Facebookissa ei enää tapahdu; ei omina postauksina eikä muiden postauksissa reagointeina, ja Fb-ryhmissäkään en omaa toimintaa enää tee, vaikka saatan niissäkin jotain vilkuilua ehkä harrastaa.

Tämän päätöksen merkiksi muutin nyt oman Fb-seinäni kansikuvan ja profiilikuvan ns. neutraaleiksi, eli mustiksi -- tämä kuvamuutos on itselleni myös eräänlainen psykologinen kikka, jonka vaikutuksesta pystyn pitäytymään kunnollisesti ko. päätöksessäni enkä harhaudu taas Fb:n houkutuksiin. 

Jos jossain vaiheessa joskus palaan Fb:n käyttäjäksi uudestaan omalla toiminnallani, niin muutan silloin nuo kuvat takaisin persoonallisiksi ja "aktiivista olemista" ilmentäviksi -- ei siis ehkä tästä Facebookin hylkäävästä päätöksestä huolimatta kannata pitää sitä ns. koko loppuelämäni kestävänä asiana...

Muutokseen kuitenkin kuuluu tästä lähtien myös se, että jatkossa näkyvä sometoimintani tapahtuu pelkästään vain täällä blogissa. Olen siis täällä jatkossa jossain määrin aktiivinen, mutta äskettäin mainitsemaani tapaan tämän jälkeen pidän ainakin koko heinäkuun lopun myös täältä blogista somelomaa, ja palaan uusiin kirjoituksiini ehkä jossain kohtaa elokuussa...

Omakohtaisessa elämän sisältöni katsannossa tässä muutoskohdassa katson sometoimintani sisällöntuotannon jatkossa sellaiseksi, jossa haluan keskittyä lähinnä vain itseeni, koska haluan myös poistua mahdollisimman paljon valistajan roolista ja tavallaan sen mukaan liian julkisesta tai "vastuullisesta" toimintakuvastani. 

Olen ollut käytännössä sellainen valistaja jo lähes 15 vuotta (ensi kuussa se vuosipaalu täyttyy) hyvinkin aktiivisesti ja runsaasti, joten ilmeisellä tavalla sellainen rooli muutenkin jo kyllästyttää, väsyttää ja on ollut epäkiitollisen harmillinen vaikutuksiltaan itseeni, kun yhteiskuntatilanne aina vain näyttää jatkuvan kohti rappionsa "päämäärää", ja siksikin tilanteet nyt vaativat osaltaan tätä sometoiminnan muuttamista itselleni paremmaksi.

Taidan olla kuitenkin tehnyt jo hyvin osaani valistajana tässä 15 vuodessa, joten ihan hyvillä mielin karistan tällaista sosiaalista sometoimintaani pois, ja kyllähän minusta ja tästä päätöksestäni huolimatta tuolla Facebookissakin näyttää edelleen olevan paljon muita valistajia ja muutoin hyviä kirjoittajia jatkamassa tärkeää valistajankin rooliaan. 

Katson tämän uuden vaiheen siis sellaiseksi, jossa jatkon blogikirjoitteluni toimii ennen kaikkea itsereflektoivana ja terapeuttisena oman itseni kehittämisenä, tutkimisena ja myös muuten vain paineiden, turhautumisen ja muun pahan olon päästämisen kanavana tarvittaessa; toki siihen edelleen liittyy myös objektiivista ulkomaailman asioiden kritiikkiä ja havainnointia, muttei ehkä niin itsetarkoituksellisesti ja "opettavassa" katsannossa kuin aikaisemmin.

Toisaalta minusta tuntuu ja vaikuttaa vielä siltäkin, että näissä jatkon bloggauksissa olisi kuitenkin tärkeää ottaa esille myös sellaisia yhteiskunnallisia, kollektiivisia ja sosiaalisia aspekteja ihmisyydestä ja yhteiskunnasta, joista muidenkin olisi edelleen hyvä kuulla sekä hänen / heidän itsensä kannalta koettuna että laajemmissa ryhmäpsykologisissa ja joukkokäyttäytymisenkin muodoissa ymmärrettyinä. 

Siksi minun olisi toisaalta hyvä pistää itseäni tässä mielessä jopa aikaisempaa rankemmin ja rohkeammin likoon täällä blogissa aikomani muutoksen eräänä aspektina, ja siksikin nämä jatkonkin kirjoitukset ovat julkisia eikä "salaisen päiväkirjamaisia" tästä em. muutoksesta ja päätöksestä huolimatta.

Nämä jatkon uudet kirjoitukset ovat kuitenkin todennäköisesti aikaisempaa villimpää ja päiväkirjamaisempaa tajunnanvirtaa, jossa en enää niin paljoa välitä aikaisempaan tapaani nähden kirjoituksieni luettavuudesta ja muille tai kaikille ymmärrettävämmäksi / helpommaksi tekemisestä.

Tämä "puolisalaiseksi" päiväkirjatoiminnaksi muuttamisen keskeinen toinen syyvyyhti liittyy itselläni nyt siihenkin, miten persoonani mukaisesti kaipaan ja nimen omaan tarvitsen nyt aikaisempaa paljon enemmän ns. omaa ja rauhallista toimintaympäristöä myös sometuotannossani.

Koen ja ymmärrän Facebookissa toimimisen muistuttavan tosi paljonkin hektistä ja ylisosiaalista avokonttoriympäristöä, jollainen on itselleni helposti ylikuormittava ja jopa ärsyttäväkin toimintaympäristö jo lähtökohtaisen käytännöllisesti.

Sosiaaliselta kannalta katsottuna koen myös tulleeni tavallaan petetyksi jo useiden vuosienkin ajan, koska Facebookin alkuperäinen "lupaus" interaktiivisesta ja hienolla tavalla verkottuvasta sosiaalisuudesta on jäänyt itselläni hyvin vaillinaiseksi ja joka tapauksessa toiveeni sen parissa eivät ole toteutuneet riittävästi, joten sekin on osasyy motivaatio-ongelmiini sometoiminnassani, ja en halua olla sellaisen pettymyksen ja puutteen kanssa enää tekemisissä.

Tämä aspekti voi liittyä sekä omaan itseeni että Suomen rappiossa sosiaalisiin ominaisuuksiin ulkoisestikin monella tavalla, ja minusta tuntuukin siltä, että tässäkin voi olla jatkossa aihepiiriä tämän mainitsemani blogikirjoitussarjan puitteisiin...

Joka tapauksessa olen ollut Fb:n käyttäjänä itse asiassa jo liian kauan tällaisen "avokonttorin" armoilla itselleni haitallisesti, ja minun olisi pitänyt jo kauan aikaa sitten älytä huolehtia sen mukaisesti omasta hyvinvoinnistani enemmän, ja siksi lopettaa / paljon rajoittaa omaa Facebookin käyttöäni jo aikoja sitten.

Voikin toki olla niin, että tässäkin osaltaan piilee sometoimintani nykyisten motivaatio-ongelmien eräät syyt, kun olen yrittänyt olla noista Fb:n käytettävyysongelmistakin huolimatta liikasäntillisesti aktiivinen siellä, ja siten olen turhaankin lähinnä kiusannut itseäni.

Persoonallisuuspiirteistäni olen siis havainnut mm. erityisherkkyyttä ja myös ns. INFJ-tyypin ominaisuuksia, joten tosiaan niiden valossa on nyt ollut oleellista havaita se, ettei Facebookin kaltainen foorumi ole ilmeisesti muutenkaan ja ylipäätään noiden käytettävyysongelmien lisäksi tai ilman niitäkään itselleni hyväksi, tai on vain korkeintaan sopivasti pieninä määrinä annosteltuna...

Siksikin nyt ainakin toistaiseksi minun on hyvä hylätä Facebook mahdollisimman totaalisesti, ja jättää vielä täysin avoimeksi sinne joskus tulevaisuudessa palaamisen mahdollisuus...

Tämä blogifoorumi on täten minulle monella tavalla paljon parempi paikka tehdä kirjoituksia millä tahansakin asenteella ja sisällöllä, vaikka toki tämänlainen blogiin keskittyminen karsii Fb:n kaltaisen foorumin sosiaalista interaktiivisuutta nyt joka tapauksessa pois itseltäni radikaalisti; mutta katsotaan siis joskus, jos yritän sitäkin someaspektia sitten palauttaa myöhemmin rooleihini...

Minusta vaikuttaa siltä, että liitän niihin jatkon blogikirjoituksiini ehkä paljonkin lisää asiaa näistä persoonallisuusominaisuuksistakin itsereflektiivisesti, joten en jatka niistä tässä tämän enempää.

Muutenkin voi olla, että tämä vain blogiini keskittymisen somemuutos voisi jatkossa inspiroida minua kirjoittajana(kin) uudella tavalla, kunhan tämä motivaatiopuute helpottaa ja sitten uusia sisältöhedelmiä voisi kypsyä. Lisäksi voi olla, että tämä Facebookin hylkääminen periaatteena tuottaa jotain vapauttavaakin tunnetta itselleni, josta on tulevaisuudessa hyötyä...

Nyt lopetan tämän kirjoituksen tähän, ja tämän myötä itselleni myös tarpeellisesti pidän siis kunnolla täydellistä somelomaa seuraavaksi.

Tuesday, July 11, 2023

Yhteiskunnallis-poliittista materiaalia Fb-julkaisuistani 24.6. - 11.7.2023 väliseltä ajalta - someaktiviteettini luonteen ja jatkokohtalon pohdintaa sekä analyysiä demokratian historiallisesta luonteesta

Olen yrittänyt pitää kesäkuun lopulta alkaen taas jonkin verran someaktiviteettia yllä, mutta edelleen se on ollut hyvin vaikeaa mm. Facebookin isojen käytettävyysongelmien takia omassa käytössäni - kuitenkin juuri sillä somealustalla olen viimeiset pari-kolme viikkoa tuottanut postauksia sen verran kuin on ollut mahdollista...

Koostan nyt tähän omaksi blogipostaukseksi näistä Fb-julkaisuistani oman aineistonsa, jossa ainoana pitkänä analyysinä alla suoraan lainattuna esille tulee tähän Fb-julkaisuuni koostamani aineisto. Loppuun koostan pelkästään linkkeinä listaukseksi näinä parina-kolmena viikkona tuottamani muut Fb-julkaisut, ja pääsette linkit avaamalla katsomaan niiden sisällöt mahdollisine kommentteineen, linkkeineen kaikkineen.

Sometoimintani jatko on sitten seuraavanlaista tämän jälkeen: olen ajatellut pitää ainakin heinäkuun lopun taas enimmäkseen täysin vain somelomaa, mutta vielä ennen sitä haluan tehdä viimein oman kirjoituksen tänne blogiini siitä, mitkä jo useana viime viikkona eli ainakin kevään eduskuntavaalien jälkeen ovat olleet sekä omassa elämässäni ja toiminnassani että maailman-yhteiskunnan-politiikan-aktivismin tilanteissa vaikuttavia asioita, jotka ovat olleet mm. koko sometoimintaani haittaavia seikkoja ja myös muita harmin ja vaikeuden vyyhtejä kaiken kaikkiaan...

Tuo heinäkuun somelomani tuon seuraavan blogikirjoituksen jälkeen pätee, mikäli ei satu mitään äärierikoista uutta mm. maailman politiikassa; huominen ja ylihuominen Yhdysvaltain "presidentin" Joe Bidenin Suomen vierailu on yksi jännittävä kohta maailmanpolitiikassa, josta itsestään voi ehkä tulla jotain dramaattista uutta mm. Ukrainan sotaan / Venäjään liittyen - vaihtoehtomedioiden piirissä on ollut myös esillä spekulaatioita Bidenin Suomen vierailun yhteyteen ehkä junailtavasta ns. "false flag" -provokaatiosta, jolla syyllistettäisiin Venäjää?...

Mutta kaikkea em. ennen tässä vielä seuraavaksi yllä osoittamani aineisto >>


Materiaalia Fb-julkaisustani 5.7.2023 klo. 13:56:

Ite Peku -nimimerkkiä käyttävä someaktiivi laittoi minulle demokratiaa kyseenalaistavaa ja demonisoivaa kommenttia tähän Fb-postaukseeni, johon puolestani minä vastasin kriittisesti postaukseni kommenteissa: laitan sen kommenttini tähän nyt myös omana blogipostauksenaan ja ko. asiasisällössä olevan Caitlin Johnstonen kirjoituksen (The Difference Between Totalitarian Regimes And Free Democracies) kera.
Kommenttini >> Tässä esille tuodussa demokratian samastamisessa diktatuuriin ja ko. ongelmien sen mukaisessa käsittelyssä on vakavia analyyttisiä puutteita, ja puutteista selvin on mm. se miten sosiaalis-psyykkinen komponentti puuttuu ja sen mukaisesti esim. tuo Caitlin Johnstonen verranto on yliyleistävän ja oleellisia sisältöjä karsivan könkkö, vaikkakin se sisältää monia hyviäkin oivalluksia nykytilanteen ongelmista; kuitenkaan nekään ongelmat eivät ole vain systeemisidonnaisia eikä siksi tuollaista yksioikoista "diktatuuri = demokratia" -verrantoa voida tehdä uskottavasti.
Kuten olen tuonut esille ja jatkoanalysoinut mm. Seppo Oikkosen sosiaalis-psyykkisten analyysien kera, niin "demokratian" ongelmat eivät ole läheskään noin yksioikoisesti kohdistettavissa vain systeemin itsensä vioiksi kuin se olisi muka joku irrallinen ongelma.
Pikemminkin demokratian nykyongelmissa kyse on isosti siitä, että systeemiä käyttävät siihen sopimattomat ihmiset; väestöjen sosiaalinen ja psyykkinen rakenne ja luonne on nykyään heikentynyt (myös tahallaan juuri sitä varten heikennettykin monilla ilmiselvillä tavoilla monikultturismista talousdiktatuurin ja viihdehuumauksen kautta kaikkiin pelkosuggestioihin ilmastoalarmismista "natseihin" ja koronaan) niin pahasti eliitistä rahvaaseen, ettei demokratia enää toimi hyvin ja se on oikeastaan ongelmien juurisyistä keskeisimpiä, ja sitähän globalistieliitti juuri haluaakin ilmiselvistä kontrollin ja vallan syistään ja "tarpeistaan" johtuen.
Siksikin on ymmärrettävä "demokratiasta" tai laajemmin ilmaistuna juurikin "edustuksellisuudesta" se, ettei se ole mikään irrallinen tietorakenne, jonka vikoja voitaisiin analysoida pelkästään itsenään ja sitten viat "huomattuaan" muka heittää sellainen romukoppaan yksioikoisesti vain siksi kun se ei tällä erää toimi hyvin nykyihmisten tietoisuuspuitteissa.
Demokratia ja edustuksellisuus ovat historiallisen ja sosiaalisen kehitysprosessin tulosta kollektiivisesti ja siksi elimellisesti yhteisösisältöihin liittyvää muodostetta eli syvästi ihmisyyteen kuuluvaa ja siksi yhteisöperiaatteista pysyvimpiä ja oleellisimpia länsimaisen kulttuurin sivistyssisällöissä.
Edustuksellinen demokratia syntyi vaiheittain noin Renessanssista eteen päin ns. kartesiolaisen Subjektin muodostuttua ihmisten ajattelumalleihin; ko. Subjekti alkoi tuottaa maailmaan individualismin sekä yksilönvapaudet ja -oikeudet, joiden perustalle syntyi "edustuksellisen demokratian" periaate.
Samalla yksilöt alkoivat tarkkailla maailmaa Objektivoituvasti, jonka puolelle yhteisöprojektiona ko. kartesiolaisen Subjektin tuotoksena muodostuivat empirismi, luonnontieteet, tekniikka ja teollinen hyvinvointi; "edustuksellisen demokratian" rooli ja syntyperuste onkin siis nimen omaan erittäin sosiaalinen ja se on tähän mennessä edistyksellisintä mitä valtio-opin puitteissa on historiassa saavutettu eikä ole periaatteeltaan ollenkaan samaa totalitarismin / diktatuurin kanssa.
Kuten tästä havaitaan, niin "edustuksellinen demokratia" on esille tuotuun nähden paljon monimutkaisempi ja oleellisesti länsimaiseen sivistykseen kuuluva käsitevyyhti.
Sen vikoja voidaan toki pohtia ja parantaa, mutta minusta esim. tuollaisen Caitlin Johnstonen esittämän vääristävän yksinkertaistuksen kohdalla voi olla katalasti kyse valeoppositiollisesta petoksesta, jossa "demokratia" demonisoidaan tarkoituksella länsimaisen sivistyksen alasajoa varten suunnitellusti, mikä kokonaisuutena on aina ollut oligarkkisen-globalistisen-feodaalisen eliitin tavoite satojen vuosien ajan, kun eliitin vastaiset sivistysvoimat alkoivat haastaa ja parantaa Keskiajan maailmankuvallista käsitystä Renessanssista alkaen.
Neofeodaalinen diktatuuri on heillä nytkin "ideanaan" ja lopulta tulevaisuudessa myös ilman "demokratiaa" eli päätetavoitteena siinä on lännenkin palauttaminen tavallaan Keskiajan kaltaiseen tilaan, mutta tällä kertaa ryyditettynä teknokraattisen totalitarismin tekniikoilla ja perustellen mm. ilmastoalarmismin, monikultturismin, "sosiaalisen oikeuden" ja tautipelkojen (mm. korona) suggestioilla...
Kannattaa keskeisesti ottaa asioista paremmin selvää aktivismia ja muutakin varten ja siksi sisällyttää ymmärryksen kasvattamiseen puhtaiden asiasisältöjen lisäksi myös mm. sosiaalista ja psyykkistä tietoa, ja tässä esim. juuri esittelemäni Seppo Oikkosen ja LaRouche-liikkeen analyysit ovat maailman parhaimpiin kuuluvia, koska ne osaavat kattaa kokonaisvaltaisesti näitä ja muita asioita sekä kyseenalaistaa ja paljastaa sen mukaan laaja-alaisesti ja moniarvoisesti nykyongelmien juurisyitä.

Sen mukaan nämä tahot ymmärtävät siis kunnolla länsimaisen sivistyksen parhaimpien periaatteiden perusteita, historiaa ja toimintaa puolustaen niitä tarpeellisesti: aktivismissa ei voi olla eikä saa olla kyse sellaisesta asenteesta, että heitettäisiin kaikki entinen romukoppaan ja aloitettaisiin uudestaan "nollasta": on myös tajuttava historiallisen ja sosiaalisten prosessien merkityksiä ja dynaamisia ilmenemistapoja monialaisesti ja moniarvoisesti!...

Ja jatkan tätä vielä lisäkommenteillani, jotka poimin tuosta alkuperäisestä Fb-keskustelusta Ite Pekun kanssa ko. kommenttiosiossa:

Mutta eihän oligarkia sisälly demokratia-käsitteeseen (kuten sen tuossa yllä auki analysoin), vaan oligarkia on imperialistinen varjoentiteetti myös kansallisvaltioiden taustalla määräämässä ja vaikuttamassa sekä tuottamassa totalitarismin taantunutta mielenmaisemaa - ongelmaratkaisu ei siis ole demokratian poistaminen, vaan mm. tuon imperialistisen oligarkian poistaminen ja demokratian parantaminen.

Mutta ongelman ydin onkin myös siinä, että oikeaa ongelmaratkaisua varten tarvitaan valistuneempaa väestöä kauttaaltaan - edustuksellinen demokratia on valistuneiden ihmisten järjestelmä.

Siksi demokratiaa ei kuitenkaan kannata huolimattomasti demonisoida, koska sen periaatteisiin sisältyy tuo valistuneisuuden aspekti sosiaalisesti ja yksilöllisesti harmoniassa ko. kartesiolaisen paradigman mukaan.

Tuo on kyllä totta, että "edustuksellista demokratiaa" on myös väännelty ja muokattu ko. oligarkian toimesta epämuotoisemmaksi kansanvallan kannalta ja ko. eliitille suotuisemmaksi, mutta se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että edustuksellisen demokratian ja totalitarismin välille ei voida vetää mitään yhtäläisyysviivoja, koska ne kuuluvat täysin erilaisiin maailmankuviin ja sosiaalisiin konteksteihin.

Lisäksi on syytä ymmärtää selkeästi kansallisvaltioiden ja imperialismin välinen ero, joka juontaa juurensa juuri siitä että oligarkia ja edustuksellinen demokratia kuuluvat täysin erilaisiin maailmankuviin: imperialismi ei tarkoita samaa kuin kansallisvaltion tai -valtioiden yhteenliittymän laajennettua maailmanvaltaa, vaan imperialismi on nimen omaan ylikansallista kaikki valtiot mitätöivää valtaa, jonka käyttövoimina ovat tyypillisesti yksityiset rahanvallan intressit.

Tämän mukaan on oikeastaan väärin puhua esim. Yhdysvaltain tai ajankohtaisesti Venäjän imperialismista. Imperialismi tosin voi käyttää hyväkseen valtioiden rakenteita ja niissä olevien ihmisten sosiaalisia aspekteja, kuten tässäkin on tullut ilmi...

Tämän tekstin lopuksi vielä linkitykset yllä mainittuihin sisältöihin:

--- LaRouche PAC

--- Seppo Oikkosen blogi Alkon kassalla.


Muut Fb-julkaisuni 24.6. - 11.7.2023 väliseltä ajalta linkkilistauksena (ylhäältä alas vanhimmasta uusimpaan):

Linkki 1

Linkki 2

Linkki 3

Linkki 4

Linkki 5

Linkki 6

Linkki 7

Linkki 8

Linkki 9

Linkki 10

Linkki 11

Linkki 12

Linkki 13

Linkki 14

Linkki 15

Linkki 16

Linkki 17.