Viihde- ja musiikkiteollisuuden uudenlainen aivopesutaktiikka eskaloitunut kuluvana vuonna 2024 -- Tapaus Sabrina Carpenter: eksoteerisesti tarjoiltu "uuskonservatismi" ujuttaa sisällään ääripahuutta massoille esoteerisena petoksena

Otetaanpa välillä ns. "kevyempi aihe" käsittelyyn, koska oikeastaan koko tänä vuonna olen itse esiintynyt niin masentavana ja pessimistisenä, ja koska on hyvä ylipäätään välillä poimia esille edes jotenkin positiivista ja / tai edistyksellistä asiaa tässä Länsi- ja Suomi-rappion keskellä.

Valitettavasti tässäkin aiheessa on silti erittäinkin pimeä puolensa, jonka joudun ottamaan käsittelyyn samalla kertaa -- itse asiassa tämä dualistinen tilanne aiheen käsittelyssä vaatii ns. sekä eksoteerisen että esoteerisen tarkastelutavan.

Tuo positiivisempi / edistyksellisempi puoli tulee esille eksoteerisessa tarkastelutavassa sisältäen länsimaisten massojen parissa tapahtunutta valveutumista, ja tuo pimeä pahuus ilmenee puolestaan esoteerisessa katsannossa sisältäen globalistieliitin vanhat tutut aikeet sairaine maailmankatsomuksineen ja ihmiskäsityksineen...

Aiheeksi täten tässä poimin viihdeteollisuuden ja siitä erityisesti populaarimusiikin uudet käänteet tänä kuluvana vuonna, missä erityisen huomiota herättävänä piirteenä on ollut kuluneen kesän aikana aikaisempaan tämän vuosisadan poptyyliin nähden "uudenlaisen" poptähteyden esilletulo ja sellaisen hurjaan suosioon rynnistäminen -- juuri tässä ilmenee em. mukaisesti sekä eksoteerisia että esoteerisia puolia!...

Ennen sen käsittelyä tässä huomioksi ja esitiedoksi: Teistä monet jo tietävät vanhastaan ja toisaalta osalle uusista lukijoistani ehkä on ollut tähän mennessä tuntematonta, miten (pop)musiikki on ollut minulle myös tärkeä aihe ja asia pitkin elämääni, missä olen täällä blogissakin viimeisten reilun 15 vuoden aikana ottanut musiikkia ja popkulttuuria esille osana yhteiskunta- ja politiikka-analyysejäni.

Eräs versio siitä oli vuosia sitten tekemäni julkaisusarja esiotsikolla "Brittiläisen imperiumin ikeessä syntynyttä popmusiikkia", jossa kävin läpi useita eri pop- ja rockkappaleita eri artisteilta ja bändeiltä, missä tarkastelukulmanani olivat länsimaisen rappion erilaiset piirteet ja eri artisteilta sellaisten huomioimiset eri tavoilla.

Kyseessä siis oli siinä sarjassa se, miten populaarimusiikin historiassa on ollut myös enemmän tai vähemmän valistuneita musiikintekijöitä ja siten heiltä on tullut myös hyvällä tavalla yhteiskuntakriittistä ja sosiaalisesti-poliittisesti tietoista pop- ja rocklyriikkaa menneinä vuosikymmeninä -- ehkä saatan vielä elvyttää tätä julkaisusarjaa uudestaan joskus, koska jäljelle on jäänyt tietenkin vielä paljon lisää vastaavia biisejä esille ottoon...

Tuon "Brittiläinen imperiumi" -termin halusin ottaa esille tuossa julkaisusarjassa "Länsimaat"-termin sijaan siksi, koska tuolloin ko. julkaisusarjan vuosina 2008-2018 halusin korostaa nyttemmin kahtia hajonneelta LaRouche-liikkeeltä omaksumaani geopoliittista ja historiallista ymmärrystä, missä ko. länsirappion ja länsieliitin nykymuotoon on keskeisesti vaikuttanut tuon historiallisen imperiumin ajattelutavat, perinteet ja monet muutkin sisällöt mm. juuri geopolitiikasta, rahasta ja ihmiskäsityksistään, ja tuo LaRouche-liike jatkuvasti korosti tätä aspektivyyhtiä poliittisissa, ekonomian ja yhteiskunnan analyyseissään ko. imperiumia ja sen nykyperinnettäkin vastaan. 

Minulla on siis jo kokemusta käsitellä myös musiikkia ja populaarikulttuuria osana laajempaa yhteiskunta-analyysiä, ja tässä nyt jatkan sitä, kun esille on tosiaan tullut varsin merkittävä muutos popmusiikkiin tämän vuoden aikana.

Mikä siis on se muutos ja "uudenlainen" poptähteys tässä hetkessämme?

Luonnehdin vastausta tähän alla siis noista kahdesta eri tarkastelun näkökulmasta (eksoteerinen ja esoteerinen): 

Tällainen "uudenlainen" poptähteys näyttää nyt hakevan inspiraatiota jopa viime vuosisadan puolelta historiasta tämän kuluvan vuosisadan aikaisempaan "woke"- tai "hipsteri"-tyyliseen poptähteyteen verrattuna, ja se tapahtuu jossakin määrin konservatiivisemmista nais- ja tähteysihanteista käsin, missä esim. Marilyn Monroe ja Abban Agnetha Fältskog ovat esikuvia ja tyylin inspiraatioita -- tämä on siis eksoteerisesti pinnalta nähtävä tilanne.

Sellainen on tämän kuluneen kesän aikana henkilöitynyt hyvin vahvasti yhdysvaltalaiseen artistiin nimeltä Sabrina Carpenter, jolla on tyylin ja esiintymisen suhteen paljonkin juuri mm. Marilyn Monroen ja Abban Agnetha Fältskogin maneereita ja visuaalisia ominaisuuksia.

Häntä markkinoidaan siis tavallaan klassisena ja suhteellisen "kilttinä hunajapupuna", joka on kuitenkin "älykäs" ja "nokkela" ja hänen seksuaalisuus ei ole niin provosoivaa ja päälle käyvää kuin oli aikaisemmin kahden viime vuosikymmenen aikana juuri monilla noilla ns. "woke"- tai "hipsteri"-tyylisillä naispoptähdillä, kuten Lady Gaga, Katy Perry ja Rihanna.

Ja nyt tämä Sabrina Carpenterin edustama näennäiskonservatiivinen tyyli on noussut ennen näkemättömään suosioon länsimaissa, ja etenkin Britanniassa hänestä on hullaannuttu viime kuukausina aivan täysin!

Hänellä on ollut sen merkkinä viime keväästä lähtien lyhyessä ajassa jopa kolme listaykköstä Britannian singlelistalla ja Yhdysvaltain hittilistoilla toinen on lähellä toteutumistaan lähiviikkoina, ja hän onkin ollut suosiossa täysin ylivoimainen muihin tähtiin nähden ylipäätään monissa maissa viimeisten muutaman kuukauden aikana.

Hän on ollut jopa uusia hittilistaennätyksiä tekevä tässä suosiohuipussaan aiheuttaen jopa ihan fanihysteriaa; esim. olen nähnyt konserttitallenteita hänen keikoiltaan, missä hänen faninsa ihan itkevät ihastuksissaan kuin aikoinaan Beatles-manian aikana konsanaan...

Britannian singlelistalla hänelle on tullut uutena listaennätyksenä parin viime viikon aikana sekin, että kaikki nämä hänen kolme listaykköskappalettaan "Espresso", "Please Please Please" ja "Taste" ovat pitäneet kaikkia kolmea listan kärkisijaa hallussaan, ja mm. tämä on siis ensimmäinen kerta, kun naisartisti on suosiossaan saavuttanut sellaista.

Lisäksi hänellä oli äskettäin myös ääriharvinainen suosiotilanne naisartistille yhden viikon ajan Britanniassa, kun noiden kolmen singlelistan kärkipaikan lisäksi hänen tuore uusi albuminsa "Short n' Sweet" oli samaan aikaan listaykkösenä albumilistalla, ja ko. albumi on ollut nyt ympäri maailmaa listaykkösenä, kuten täällä Suomessakin.

Edes Madonna tai Whitney Houston eivät saavuttaneet aikoinaan viime vuosisadan lopulla samanlaista ennätystehtailua suosiossa ja varsinkaan niin lyhyessä ajassa kuin Carpenter nyt on saavuttanut, tai nykypoptähdistä edes Taylor Swift (ns. "industry plant" hänkin)...

Itse asiassa tässä kohtaa tänä kesänä-syksynä erityisen mielenkiintoisena pointtina on tullut esille juurikin menneisiin poptähtiin nähden sekin, miten noista em. "woke"-tähdistä Katy Perry on yrittänyt tehdä äskettäin paluuta popmarkkinoille uudella tuotannollaan, mutta hän on epäonnistunut siinä oikeastaan vastaavasti yhtä pahasti kuin Sabrina Carpenter on onnistunut menestymisessään.

Esim. Katy Perryn tulossa olevalta (julkaisu 20.9.2024) uudelta albumiltaan lohkaistut kaksi maistiaissingleä ovat flopanneet lähes täydellisesti eikä niille ole tullut listamenestystä lähimainkaan ennalta hypetettyyn tapaan -- Lisäksi myös em. Lady Gaga on julkaissut uutta musiikkia aivan äskettäin Bruno Marsin kanssa duettona eikä sekään ole menestynyt aivan odotetusti...

Tässä on myös tyylillinen vertailuaspekti pikanttia, koska Carpenteriin nähden tavallaan osaksi vastakkaisesti Perryn tämä uusi tuotanto sisältää mm. hyvin provokatiivista "woke"- ja "boss bitch" -estetiikkaa ja sanomaa, johon siis massoista sen verran suuret osat ovat sittenkin ilmeisesti niin pahasti jo kyllästyneet ja inhoontuneet, että Perryn uusi musiikki nähdään tämän em. verran luotaantyöntävänä ja siten hylättävänä.

Niinpä sekä Sabrina Carpenterin ennätyssuosio että Katy Perryn megafloppaus kertovat samasta yhteiskuntatilanteesta omilta kontoiltaan -- katsotaanpa tätä nyt tarkemmin sekä eksoteerisesta että esoteerisesta tarkastelukulmasta:

Eksoteerisesti siis näyttää siltä, että massojen parissa nähtävää valveutumista ilmentää eräältä osaltaan konservatiivisten arvojen nousu, ja se on ollut nähtävissä erityisen selvästi somen vaihtoehto- ja muissa "anti-globalistisissa" medioissa, joissa näitä arvoja ja sen mukaista uutta "anti-globalistista" maailmankuvaa ovat promotoineet mm. sellaiset hahmot ja toimijat kuin Jordan Peterson, Joe Rogan, Alex Jones, Russel Brand, Candace Owens, Tucker Carlson, Elon Musk jne. ...

Näyttää siis täten siltä, että massojen musiikkimaussakin on tapahtunut tämän maailmankuvan muutoksen mukaisesti sen verran uudenlaista muotoutumista osaksi konservatiiviseen ja viime vuosisadan lopun ihanteiden suuntaan, että musiikkiteollisuus on nyt vastannut omalla tavallaan tähän muutokseen, ja siitä yksi keskeisimmistä ilmiöistä näyttää osaltaan olevan nyt tämä Sabrina Carpenterin raju suosio viime kuukausina.

Mutta tässä piilee samalla juuri tuo esoteerinen pimeys ja suorastaan pahuus katalana huijauksena! -- tarkastellaanpa tätä seuraavaksi ja poimitaan sen takia esittelyyn Vigilant Citizen -niminen vaihtoehtomedian kirjoittaja, joka on tarkastellut juurikin viihde- ja musiikkiteollisuuden näitä esoteerisia pimeitä puolia jo monta monta vuotta.

Hänen tuotannostaan käykin ilmi mm. juuri Sabrina Carpenteriin liittyen paljonkin noita pimeitä ja katalia esoteerisia aspekteja! -- tässä on listauksena alla kolme Carpenteriin liittyvää juttua häneltä, ja viimeisin niistä koskee juurikin Carpenterin tämän vuoden viimeisintä megahittiään nimeltään "Taste":

--- Sabrina Carpenter’s “In My Bed”: A Video about the Mind Control of a Young Girl … Made by Disney,

--- Sabrina Carpenter Desecrates an Actual Church in Her Highly Toxic Video “Feather”,

--- Something’s Terribly Wrong With Sabrina Carpenter and her Video “Taste”. 

Tässä lainauksessa tuosta viimeisestä kirjoituksesta kiteytyykin tuo esoteerinen pimeys ja pahuus hyvin selvästi:

"In Conclusion 

Like many other industry pawns, Sabrina Carpenter was “raised” in Disney’s system. Then, an inorganic force pushed her toward stardom. But that came at a price: She had to take part in toxic, violent videos where death and mind control are celebrated. Because, in mass media, when a celebrity has the attention of impressionable minds, they have to be used to push agendas. It’s either that, or the spotlight goes to someone else.  

In Taste, Carpenter plays the role of a psychopath alongside Jenna Ortega, another child star raised by the industry. In this gratuitously gory video, both engage in “hilarious” situations that subtly refer to the trauma and dissociation of MK slaves. Then, they kill a man, and they live happily ever after.  

In short, Taste is a “taste” of what the elite wants us to become: Angry, sadistic, emotionless, mind-controlled, man-haters. And if we could all suddenly turn gay, that would be great, too.".

Lisäksi Vigilant Citizen tuo esille sellaisenkin aspektin, että nykyään hittilistojen sisältöä saatettaisiin helpostikin manipuloida striimauksen ja tekoälyn piirissä, jolloin artisteille voitaisiin sekä luoda keinotekoista suosiota että toisia artisteja voitaisiin keinotekoisesti estää saavuttamasta suosiota -- kyllä tämä voi olla nykyään aivan mahdollinen huijauksen muoto minustakin, mutta toisaalta tämä Sabrina Carpenterin suosio on myös todellistakin, vaikka sitä olisi hittilistoilla manipuloitu todellista suuremmaksi.

Eli lopulta joka tapauksessa Sabrina Carpenterin "uuskonservatiivinen" tai "kiltti hunajapupu" -tyyli ulkoisena olemuksenaan onkin siis vain huijauksessa hyväksi käytettävää näennäiskuorta, ja hänen kauttaan promotoitu varsinainen "sisältö" onkin sitä vanhaa eliitin sairasta maailmankatsomusta paketoituna tässä "uudessa poptähteydessä" vain edeltäneeseen nähden toisenlaiseen ulkoiseen ilmiasuun.

Musiikkiteollisuuden näitä varsinaisia esoteerisia ja psykopaattisen narsisminsa tuotoksia varten on siis tässä vaiheessa kehitetty tavallaan "pehmeämpi" ja siten salakavalampi tapa ujuttaa niitä pahuuksia massoille aikaisempien suorasukaisempien "woke"- ja "hipsteri"-tyylien ja -tapojen ohelle, ja se on tämä "uuskonservatiivinen" muoto, jota varten on kehitetty tämä "Sabrina Carpenter" -hahmo.

Enää ei siis mene läpi tarpeeksi hyvin "eliitin" näkökulmasta katsoen aikaisempaan tapaan nähty paljon suorasukaisempi rappiopopmusiikki "Lady Gaga" -tyylinä, vaan nyt ilmeisesti tarvitaan massojen aivopesuun ulkoisesti aikaisempaa sovinnaisemalta ja historiallisesti klassisemmalta näyttävää "Sabrina Carpenter" -tyyliä populaarikulttuurin aivopesuaseeksi.

Massoista isot määrät ovatkin täten nielleet tämän Carpenter-huijauksen erittäin voimakkaasti kuluneen kesän aikana, mutta eipä heitä siitä voi kokonaan syyttää, koska ymmärrettävästi ja ihan oikeinkin on globalistieliitin varsinaisia aikeita vastaan noussut mm. juuri uuskonservatiivista vastarintaliikettä, ja massojen piirissä kaipuu nykykriisien ja nykypahuuksien ikeessä normaalimpaan ja parempaan manifestoituu osaltaan tällä tavalla.

Sellaisissa uuskonservatiivisissa arvoissa ja siinä osaltaan tapahtuvassa vastarintaliikkeessä ei siksi sinänsä ole vikaa tai ainakaan kokonaan, koska sellaisissa sisällöissä oleellisesti sijaitsee myös aivan oikeita länsimaisen sivistyksen perusperiaatteita ja sosiaalisesti kunnollisia tapoja tuottaa yhteishyvää -- lukekaapa sitä ymmärtääksenne mm. niitä Seppo Oikkosen analyysejä, joita olen usein tuonut esille...

Sabrina Carpenterin ennätyssuosio siis yhtäältä heijastaa massojen kaipuuta normaalimpaan ja totunnaisempaan yhteiskuntatilanteeseen, ja toisaalta se kertoo siitä miten eliitin psykopatia ja pahuus muovautuu näiden massojen intressien ja toiveiden mukaisesti käyttämään manipulaatioihinsa aina tilanteeseen soveltuvia pahuuden ja tuhonnan aseita myös popmusiikin kautta -- nyt siis uuskonservatismiakin käytetään myös katalasti väestönkontrolliin ko. tavoilla.

Miten sitten on musiikillisesti Sabrina Carpenterin tyylin ja sisällön laita sekä eksoteerisessa että esoteerisessa tarkastelussa? 

Kuulostaa siltä, että kyseessä on edelleenkin hyvin teollisesti tuotettu "kertakäyttöpop" koko populaarikulttuuristamme tuttuun tapaan, mutta aikaisempaan tämän vuosisadan alun tilanteeseen ja noihin "woke"-poppareihin nähden tässäkin on silti hyvin selvää muutosta kohti tuota huijausaseena käytettävää "konservatismia", ja samalla tavallaan "vahingossa" ja paradoksaalisesti popmusiikki on parantunut jonkin verran nykytilanteessa:

Musiikillista inspiraatiota on sen mukaisesti lähdetty Sabrinan tapauksessa hakemaan myös hyvin selkeistä ja konservatiivisista "menneisyyden musiikkigenreistä" eli siten miellyttävän samaistuttavista ja totunnaisista tyyleistä, kuten country, rock, disco ja R&B -- näistä on Sabrinalle keitetty sellainen poptyyli tätä uusinta albumiaan varten, joka on korvalle hyvin miellyttävä ja klassinen kokemus. 

Huomion arvoista näyttää ainakin noiden kolmen listahittinsä perusteella (vain ne olen tässä vaiheessa kuullut) olevan myös se, että "hip hop / rap" -vaikutteet on hylätty kokonaankin, mitä puolestaan tuo "woke"- ja "hipsteri"-pop on hyödyntänyt aikaisemmin enemmän -- itse asiassa hittilistoilla on ollut myös sellainen viimeaikainen trendi, että myös itse "hip hop / rap" -kappaleiden suosio muutenkin on laskenut paljon...

Myös musiikilliseen laatuun on kiinnitetty aikaisempiin viime vuosikymmenten poptrendeihin nähden enemmän huomiota, ja se kuuluu myös tässä Sabrinan uudessa tuotannossa, missä mm. sointukuluissa on enemmän mielikuvitusta ja kappalerakenteet muutenkin hakevat oppia populaarikulttuurin menneisyyden huipputuotantojen parista; siis jonkinlaista uusklassista poppia on tässä lähdetty tekemään ihan tietoisesti myös musiikkiteoreettisessa raamissa.

Tällaisen musiikillisen laadun nousun on huomannut mm. somen tunnetuin musiikkieksprertti ja musiikkiteorian opettaja Rick Beato tässä viimeisimpiä listahittejä ruotivassa tuoreessa Youtube-postauksessaan, missä on mukana käsittelyssä mm. juuri noita Sabrina Carpenterin kappaleita useitakin.

Itse asiassa tämänlainen musiikillinen laadun nousu ihan listapopisskin on ollut jo muutaman viime vuoden aikana esille tullut uusi trendi massojen uuden valveutumisen ja uuskonservatiivisten trendien myötä osaltaan, joka alkoi oikeastaan aika yhtäkkisestikin listapopissa Olivia Rodrigo -nimisen naisartistin myötä vuonna 2021.

Hänelläkin on ollut suosiota listaykkösiksi saakka tässä tämän vuosikymmenen alkupuoliskolla, vaikka hän ei ole ehkä ihan yhtä konservatiivisesti profiloitunut poptähti (itse asiassa hän on ikään kuin pehmytversio em. "woke"-tähdistä) kuin nyt Sabrina Carpenter. 

Joka tapauksessa Olivian suosiokin kertoo siitä, että ilmeisesti menneisyyden klassisesta laatupopista inspiraatiota hakevalla ja aikaisempaa paremmin tehdyllä nykypopilla on ollut selvä ja kasvava markkinarako viime aikoina massojen parissa, ja nyt tämä markkinarako on täyttymässä hurjasti sekä hyvässä että jopa ääripahassa.

Täällä Suomessa vastaavasta poptrendien muuttumisesta voidaan poimia samana aikana ja samasta syystä esimerkeiksi mm. Maustetytöt ja Behm...

Mutta tuollaiset musiikilliset laadun nousutkaan ja sen mukainen massoihin vetoaminen eivät yksistään voi selittää nyt sitä, miten juuri Sabrina Carpenterin tyylinen "uudenlainen" poptähti ja "uuskonservatiivinen" popmusiikkinsa ovat nyt hullaannuttaneet monet massat niin totaalisesti jopa ennen näkemättömänä suosiona.

Siksi tässä täytyy lähteä hakemaan syitä myös yhä syvemmältä psyykkisestä ja sosiologisesta tiedosta:

Vahvasti nimittäin näyttää massojen sosio-psyykkisen tilanteen katsannossa siltä, että Sabrinan edustama sekä ulkomusiikillinen että musiikillinen tyylinsä vetoaa massoihin siinä olevan näennäislohduttavan ja "toivoa" paremmasta antavan aspektinsa takia, kun maailmassa muutoin eletään nyt vakavaa kriisin, tuhon ja sotaeskalaatioiden aikaa -- tuo "uuskonservatiivinen" visuaalinen ilmiasunsa ja musiikkinsa "vanhaan hyvään laatuun" palaamisensa toimivat sellaisen triggereinä.

Siksi ei olekaan ihme, miten tämänlainen "uusi poptähteys" klassisen, suhteellisen kiltin, miellyttävän sekä puhtoisen kauniin olemuksensa takia vetoavat moniin ihmisiin ennätyksellisellä intensiteetillä eksoteerisesti juuri nyt, vaikka siinä siis on esoteerisena huijauksena ääripahuutta mukana.

Yhtäältä ihmiset kaipaavat nykykriisin keskellä siis jotain sellaista, joka oli hyvin lähimenneisyydessä viime vuosisadan lopulla (1960-1980 -luvuilla), ja nyt he osaltaan Sabrina Carpenterissa sellaista tunnistaessaan hullaantuvat siitä kuin lapset mehevästä tikkarista.

Nykyinen Z-sukupolvi (osin myös Y-sukupolvi-milleniaalit) on saattanut kuulla vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan siitä "vanhasta hyvästä ajasta", ja nyt Carpenter vastaa siihen unelmaan ja "muistoon" tuomalla sen keskelle kriisiämme tällaisena ulkokultaisena "toivona" ja "lohdutuksena"...

Samalla on huomioitava silti yhä sekin, miten sekä Z- että Y-sukupolvet sisältävät edelleen myös hyvin paljon sitä "woke"- ja "hipsteri"-sisältöä ryhmissään ja mieltymyksissään, ja heillä Sabrina Carpenterin sijaan popsuosikkeja ovat nykyäänkin pikemminkin mm. Billie Eilish ja uusimpana Chappell Roan, joiden tämän vuoden aikaiset menestymiset hittilistoilla ovat siitä merkkeinä.

Mutta itse asiassa juurikin sekä Z- että Y-sukupolvet ovat aikaisempia sukupolvia kiinnostuneempia nyt myös politiikan uuskonservatiivisista sisällöistä, mistä ovat olleet merkkeinä mm. em. somen vaihtoehtomedioiden uuskonservatiiviset tahot ja viimeaikaiset vaalit Saksassa, missä etenkin juuri nuorison keskuudessa konservatiivisia arvoja edustava AfD-puolue oli ylivoimaisesti suosituin.

Kriittisissä Euroopan maissa, kuten Britanniassa ja Saksassa on tapahtunut paljon globalistieliitin ja "woke"-ideologian aiheuttamia kriisejä ja tuhoja, ja molemmissa maissa näiden eri aspektien kautta nähdään nyt konservatismin erityistä nousua nuorison parissa sellaista rappiota vastaan, kun sekä AfD Saksassa että Sabrina Carpenter Britanniassa hullaannuttavat erittäin voimakkaasti osaa massoista / nuorista...

Toisaalta juuri tuollainen hullaantuminen "näennäisvaihtoehtoon" voi sisältää myös vaaran paikan, koska mm. tällaiseen kuvattuun lohdutusilmiöön hakeutuminen näin voimakkaasti voi johtaa ojasta allikkoonkin myös poliittisissa aspekteissa eikä vain tässä Sabrina Carpenterin jo kuvatussa tapauksessa:

Nimittäin vaarana voi olla esim. se, miten poliittisella tasolla esim. vaihtoehtoajattelija David Icke on varoittanut tätä "uuden oikeiston" eli uuskonservatismin nousua valeoppositiona -- mm. tämän "uuden oikeiston" keulakuvaksi profiloitunutta Elon Muskia Icke on kuvannut hyvinkin vaarallisena salaliittotoimijana tässä katsannossa, ja koko em. uuskonservatiivien muodostama vaihtoehtomedioiden porukka omaa siksi Icken mukaan tuota "ojasta allikkoon" -vaaraa...

Tähän vaaraan voi ehkä kuulua myös sellainen uhka, jossa tällaisiin "lohduttaviin" ilmiöhin kriisin keskellä tukeutuminen ja uppoutuminen voi kaventaa ihmisiä pois aktiivisesta pahuuden ja ongelmien vastustamisesta, havaitsemisesta ja tarkkaan ymmärtämisestä -- tuudittaudutaan siis liikaa juuri mm. viihteen turruttavaan ja sokeuttavaan tapaan tuottaa mielihyvää, jota myös tällainen kuvattu lohdutusilmiö voi olla liiallisena annoksena...

Tämä "Sabrina Carpenter" -ilmiö on nyt toki humaanisti ymmärrettävää lohdutuksena, koska kriiseissä juuri lohdutustakin normaalina luonnollisena tarpeena kaivataan paljon, ja sellaisen tarpeen täyttämiselle on aikansa ja paikkansa toki.

Sellaiseen ei kuitenkaan pitäisi jäädä vellomaan liikaa, koska kriiseissä tarvitaan myös aktivoitumista, rohkeutta, voimaa, pontevuutta ja epävarmuuden sietoa tuottaa parantumista maailmaan sekä kekseliäisyyttä ja hyvää analyysikykyä vastustaa pahuutta.

Niinpä tämä "Sabrina Carpenter" -ilmiö voi olla sekä kirous että siunaus yhtäaikaa: yhtäältä "eliitti" siis käyttää hyväksi tähän ilmiöön kuuluvaa "lohdutustarvetta massoille" turruttamalla väestöjä mm. liialliseen anti-aktiivisuuden ansaan, hivuttamalla pahuutta Carpenterin musiikin miellyttävyyden ja musiikkivideoidensa "huumorin" varjolla yhteisöihin jne.

Toisaalta massojen jotenkin jo vakavasti kaipaama kulttuurillinen ja yhteisöllinen parantuminen löytää tästä poptrendistä myös merkkejä ja inspiraatiota paremman maailman tavallaan palauttamista varten, kun ihmiset tunnistavat sitä Sabrina Carpenterin tyylissä "uuskonservatiivisena" sisältönä, joten massat näkevät ko. oman tarpeensa Carpenterin ilmiasussa häilyvänä "toivona", joka kovasti houkuttaa juuri siksi. 

Mutta ei siis kannata seurata Sabrinaa itseään ja siinä katalasti ohella olevaa esoteerista pahuutta, vaan pitää ymmärtää, havaita ja toimia sen mukaisesti siitä käsin, että mistä syvällisestä massojen ja yhteisöjen humaaneista tarpeista ja periaatteista Sabrinan suosio kertoo epäsuorasti! -- sitten pitää itsereflektiivisesti ja itsenäisesti tunnistaa kollektiiviseen toimintaan saakka varsinainen oikea tapa olla mm. "uuskonservatiivinen"...

Loppujohtopäätöksenä voidaan siis todeta, että länsimaisten massojen keskuudessa on havahduttu globalistieliitin pahuuspeleihin vaihtelevilla tavoilla entistä enemmän, mutta ko. "eliitti" on vastaamassa sellaiseen eteensä tulleeseen haasteeseen manipuloimalla mm. sekä politiikkaa että viihdeteollisuutta ja popmusiikkia uuteen muotoon valekonservatismiksi, jossa eksoteeriset maneerit ja visuaaliset vihjeet vastaavat massojen maailmanparantamisen tarpeeseen näennäisenä petoksena, ja jossa viihdepinnan alta käsin käytetään edelleen varsinaisen sisällön ajamiseksi kaikkia alitajuntaan vaikuttavia symbolisia ja esoteerisia keinoja.

Ja varsinainen "eliitin" esoteerinen sisältö siis on tämä: tehdä kaikkia pahuuden muotoja (eläimellisiä impulsseja ilman pidäkkeitä ja ilman mitään sivistystä) normaalimmaksi yhteiskunnassa, jotta "eliitti" pääsisi sen myötä yhä vapaammin ja ilman vastuuta tekemään kaikkia mielihalujaan missä ja miten tahansa! -- he haluaisivat mitä ilmeisimmin, että kaikkein vakavimmatkin rikokset olisivat tulevaisuudessa vain jotain "hieman outoa" harrastuksen omaista ajanvietettä, mutta täysin sallittua siltikin; siinä jokaisessa päiväkodissa olisi ns. satusetinään omat "Jimmy Savile" -toimijansa ilman vastuita...

Esim. Sabrina Carpenterin "Taste"-videossa tämä kaikki em. ilmenee: mm. huumorin varjolla ujutetaan äärimmäistä miesvihaa ja murhaamisen "ilosanomaa" massojen tietoisuuteen -- se on ns. kätevää myös tänä aikana, jossa "eliitti" haluaa massojen osallistuvan heidän hurjasti eskaloimaansa Kolmanteen maailmansotaan; äärimmäinen väkivalta halutaan normalisoida ja yleistyttää siksikin, ja myös näin kuvatun manipulaation kautta.

Tällaistakin vastaan me terveinä vielä joten kuten pysyneet ihmiset taistelemme! -- ja uuskonservatiivisuuden monet tietyt sisällöt ovat toki hyviä vastarinta-aseita sellaisessa, ja se hieno asia tässä kaikessa tuona positiivisena ja edistyksellisenä asiana on tämän uuskonservatiivisuuden heijastama yleinen tietoisuuden ja pahuuden tunnistamisen nousu edes jotenkin Länsimaissa!...

Lopuksi laitan suorat linkit Sabrina Carpenterin noihin kolmeen tämän vuoden listahittiinsä musiikkivideoineen, niin pääsette niistä myös itse toteamaan millaista tämä aikamme "yllättävin" ja erikoisin popilmiö on luonteeltaan noissa kaikissa em. katsannoissa ja sisällöissä.

Näiden musiikkivideoidensa teemana näyttää usein olevan tarina selviytymisestä voittajana äärivaarallisista tilanteista ja toisaalta pyritään korostamaan elämästä täysin palkein nauttimista ja sitä kuorrutetaan siis myös mustalla ja kierolla huumorilla "cooliksi" ja "hienoksi" asiaksi, joten Carpenter esitetään videoillaan tavallaan sekä "neuvokkaana älykkönä" että "tunteella elävänä hupakkonaisena" eksoteerisessa katsannossa, joka on siis se näennäis-pinnallinen huijaus äärikatalasti ääripahuutta sisällään promotoiden >>

--- Sabrina Carpenter: "Espresso" (video),

--- Sabrina Carpenter: "Please Please Please" (video),

--- Sabrina Carpenter: "Taste" (video).

Havaintojani ja kommenttejani eurovaalien 2024 tuloksesta: Suomen junttius korostuu ja manner-Euroopassa sivistyksen pelastamisen merkkejä (Päivitetty!)

Tässä eilisessä blogijulkaisussani tein tänään päivityksen, jossa koostin havaintojani ja kommenttejani eilisen eurovaalin tuloksesta: päätin tehdä tästä päivityksestä tähän vielä myös oman julkaisunsa, ennen kuin jatkan mitään muuta toimintaa täällä blogissa.

Joten tässäpä on alla vaalianalyysini:

--- Eurovaalitulos on nyt selvillä koko EU:n alueella, joten päätin vielä tähän päivittää siitä havaintojani ja kommenttejani.

Kuten yllä (siinä eilisessä blogijulkaisussa) jo totesin ennakkoon, niin erot Suomen ja manner-Euroopan vanhojen sivistysmaiden (etenkin Saksa ja Ranska) välillä väestöjen äänestyskäyttäytymisessä tulivat selvästi esille niin, että Suomen väestön junttius ja valveutumattomuus paljastui entistäkin rujommin.

Käytännössä tämä konkretisoitui niin, että esim. juuri Ranskassa ja Saksassa erittäin isoihin vaalivoittoihin päätyivät ne valtamedian "laita-" tai "äärioikeistoksi" nimittämänsä puolueet, joiden piirissä väestöt äänestivät mm. juuri parhaillaan eskaloituvaa "Venäjä vs. Ukraina" -sotaa vastaan ja rauhan puolesta -- näitä puolueita ovat siis Saksassa AfD ja Ranskassa "kansallinen liittouma", joka tunnetaan aikaisemmin Marine Le Penin johtamana puolueena. 

Lisäksi Saksassa menestyi huomattavasti tuo edellä (siinä eilisessä blogijulkaisussa) mainitsemani Bündnis Sahra Wagenknecht" -puolue, vaikkei sitä nimitetäkään valtamediassa "äärioikeistoksi".

Valtamedia on tietenkin panikoinut tästä "äärioikeiston" vaalivoitosta, koska heidän promotoimansa em. sota saattaisi kärsiä siitä Ukrainan tappioksi, ja tämä esiintyy tietenkin etenkin täällä Suomessa kauttaaltaan virallisesta vallasta rahvaan populaariajatteluun.

Suomen väestön äänestyskäyttäytymisessä tämä oli se junttimainen piirre noihin manner-Euroopan maihin verrattuna, koska täällä väestön äänestämisessä nämä maamme eurovaalivoitot perustuivat nimen omaan tuon em. sodan kannattamiseen eikä rauhan promotoimiseen, ja varsinkaan ei ko. sodan geopoliittiseen ymmärtämiseen.

Suomen väestö on niin ylitsevuotavasti ja traumaattisen sairaasti russofobista, että täällä se sokeuttaa näkemästä mm. tuon sodan geopoliittisia aspekteja ja saa väestöstä suurta osaa projisoimaan pahuutta yli-innokkaasti ja vääristyneesti Venäjään ja Vladimir Putiniin, vaikka Venäjä tätä nykyä omansalainen diktatuuri onkin.

Sen sijaan nuo manner-Euroopan maat ovat sen verran Suomea sivistyneempiä, ettei siellä vaikuta tuollainen russofobia niin paljon, vaikka valtamedia on sielläkin yrittänyt suggestoida massoja kannattamaan tuota sotaa Ukrainan voitoksi.

Kuitenkin väestöstä Suomea paljon suurempi osuus siellä ymmärtää tämän sodan luonnetta ja geopoliittisia aspekteja niin tuossa äänestyskäyttäytymisessään, että he tajuavat länsieliitin ja omien maidensa eliittien manipuloivan osuuden ko. sodan aiheuttamisessa riittävästi perusteeksi, joka saa manifestaationsa mm. noissa "äärioikeistopuolueissa".

Samalla tuolla päin maailmaa omien historioidensa sotaisat vaiheet viimeisten satojen vuosien ajalta saakka ovat Suomea paljon paremmin kollektiivisesti ymmärrettyjä siten, että väestöissä on siellä Suomea enemmän sodanvastaisuutta ylipäätään ja rauhan merkityksen tajuamista myös nykytilanteessa.

Tämä Suomea vähäisempi russofobia ja geopolitiikan parempi ymmärrys on siis syynä siihen, miten nuo "äärioikeistopuolueet" saivat niin valtavia vaalivoittoja, mutta tuo sodanvastaisuus osana sitä ei ole tietenkään ainoa syy noille voitoille: myös monikultturismin ja kehitysmaista tapahtuneiden väestönsiirtojen radikaali haitallisuus omille mailleen ja väestöilleen tunnistetaan tuolla päin erityisesti, ja näiden vaalivoittojen taustalla on myös se seikka.

Toisaalta näissä "äärioikeistopuolueissa" esiintyy myös sellainen valeoppositiollinen piirre, että ne ovat hanakoita osoittamaan maidensa julkista velkaantumista "vasemmiston" syyksi, ja tarjoavat velkaratkaisuiksi globalistieliitin promotoimia malleja ja tapoja -- tässä mielessä ne ovat aivan Suomen Kokoomuksen linjoilla.

Ei siis kannata juhlia liian sokeana ja varauksettomasti silti kuitenkaan noiden puolueiden vaalivoittoja, vaikka tässä vaiheessa tietenkin positiivisena ja lupaavana piirteenä niiden parissa esiintyy tuo sodanvastaisuus ja monikultturismin aiheuttamien haittojen tajuaminen.

Täällä Suomessa pikanttina piirteenä eurovaalituloksessa ilmeni Vasemmistoliiton poikkeuksellisen raju vaalivoitto ja sen piirissä puheenjohtajansa Li Anderssonin ennätyksellinen äänisaalis -- Vastaavasti toinen pikantti piirre oli Perussuomalaisten todella raju vaalitappio.

Nämä vaihtelut osuvat Orpon hallituksen vastustamiseen, mutta ilman kunnollista toista sisältöä, jolloin nämä kaksi pikanttia reaktiota toteutuivat lähinnä näennäisenä vastustamisen ja kannattamisen pelinä -- siis sinä "tuolien uudelleen järjestelynä Titanicin kannella", josta jo mainitsin yllä (siinä eilisessä blogijulkaisussani).

Minusta vaikuttaa siltä, että kaikki Li Anderssonin saamat äänet eivät olleet ns. autenttisia tai paremmin sanottuna vilpittömiä, vaan siinä saattaa olla varsin paljon mukana Perussuomalaisiin pettyneiden kansalaisten taktillisia ääniä -- tämä tarkoittaa täten mm. sitä, että Perussuomalaisia aikaisemmin äänestäneet päättivät Li Anderssonia äänestämällä varmistaa hänen poistamistaan Suomesta EU:n mepiksi.

Se on siis yksi erikoinen aspekti maassamme ilmenevästä "oikeisto vs. vasemmisto" -vastakkainasettelusta, joka on siis kuitenkin näennäistä ja epäoleellista vastakkainasettelua varsinaisiin "eiitti vs. rahvas"- tai "globalismi vs. lokalismi" -vastakkainasetteluihin verrattuna.

Toki toinen osa Li Anderssonin saamista äänistä oli varmasti ns. vilpittömiä, koska Anderssonin onnistui vaalipaneeleissa esiintyä työväestön puolestapuhujana ja Orpon hallituksen vastustajana sen verran osuvasti -- vasemmistolaisiin tämä tietenkin vetosi, mutta saattaa olla mahdollista että siinä on ollut mukana käännynnäisiä myös persuista ja ehkä muistakin puolueista.

Täytyy kuitenkin muistaa, että Vasemmistoliittokin on oikeasti ns. "valevasemmisto" ja siten valeoppositiota, koska koko puolue ja Li Andersson kannattavat tuota em. sotaa Ukrainan voitoksi juuri sen suomalaisen russofobian pauloissa ja globalistieliitin tahdon mukaisesti. Lisäksi "vasemmisto" on tyypillisesti ilmastoalarmismin promotoijia, ja monikultturismin haitoille silmänsä ummistavia.

Tässä mielessä suomalainen "vasemmisto" on siis myös varsin junttimainen ilmiö verrattuna tuonne manner-Eurooppaan vaikkapa juuri sen Saksan Bündnis Sahra Wagenknecht" -puolueen kohdalla, kun se puolue on siellä tavallaan edistyksellisempi versio kaikkeen vanhaan ja muuhun nykyiseen vasemmistolaisuuteen nähden...

Perussuomalaisten raju rökäletappio on aivan ilmiselvästi äänestäjien vastalause Orpon hallitukselle, jossa puolueen (persujen) puheenjohtaja Riikka Purra on esiintynyt hyvin ylimielisesti ja perussuomalaisia äänestäjiä halveksien.

Mutta eipä siksikään tuossa ole mitään yllättävää, koska lisäksi tämä tappioskenaario oli jo selvästi nähtävissä heti viime vuoden kevään eduskuntavaaliemme tuloksessa, ja Perussuomalaisten halussa olla jo silloin heti mukana vaalivoittaja Kokoomuksen muodostamassa hallituksessa -- tästähän kirjoitin silloin heti tuoreeltaan, miten persujen oma silloinen vaalivoitto oli lähinnä valeoppositiollinen ilmiö, mihin väestöstä iso osa huijaantui mukaan.

Merkittävästi kauttaaltaan koko EU-alueella vaalitappiota kokivat ns. vihreät puolueet, kuten täällä Suomessakin -- tässä kohtaa myös positiivisena ilmiönä väestöissä on alkanut olemaan ympäri Euroopan vastustusta etenkin juuri vihreiden promotoimaa politiikkaa kohtaan, jossa merkittävänä osana on ollut ymmärryksen lisääntyminen ilmastoalarmismin petokselliseen ja jopa ääriharhaiseen luonteeseen.

Mutta sekin on vasta pieni alku kohti parempaa sivistystä, koska ilmastoalarmismi on kuitenkin vielä edelleenkin valtamediassa keskeinen pelonlietsonnan ja suggestoinnin ase massojen kontrolloimiseksi ja aivopesemiseksi globalistien intressien ikeeseen, ja onhan Elokapinakin edelleen ruohonjuuritasolla toiminnassa ja promotoimassa ilmastoalarmismia osaltaan.

Täällä Suomessa on ollut tässäkin vaalissa toisaalta ongelmana myös se, ettei täällä ole vielä syntynyt samalla tavalla kunnollisia ja äänestäjiä houkuttelevia vaihtoehtopuolueita kuin esim. tuossa Saksan "Bündnis Sahra Wagenknecht" -puolueen kohdalla on jo jotenkin tapahtunut.

Näissä vaaleissa eräs mahdollinen kohde omalle äänestämiselleni olisi ehkä ollut "Vapauden liitto" -niminen puolue, mutta eipä sekään vaihtoehtopuolue saanut mitään kunnollista läpimenon mahdollisuutta tai menestystä. Lisäksi sitäkin on monet vaihtoehtopiireissä syyttäneet valeoppositioksi, joten tällainen joko oikea tai väärä epäilevyys näitä uusia puolueita kohtaan on maassamme myös iso este uusien ja vaihtoehtoisten näkemysten esilletuloon virallisen vallan piiriin.

Mainitsen siis vielä sen, että itse en äänestänyt näissä vaaleissa näistä ja monista muista ongelmista johtuen: katsoin koko vaalit niin korruptoituneeksi ja epäoleelliseksi kunnollisen vaikuttamisen ja muutosmahdollisuuden kannalta katsottuna.

Joka tapauksessa siis näistä yllä mainituista positiivisista ja lupaavista eurovaalituloksen piirteistä huolimatta tilanne on kokonaisuutena se, että varsinaisen länsisivistyksen kunnolliseksi pelastamiseksi saati sen edelleen kehittämiseksi lännessä ja etenkin Suomessa on vielä liian vaikeita ja jopa mahdottomiakin esteitä...

Päivitys maanantaina 10.6.2024 klo. 22:00:

Lisään tässä päivityksessä vielä Seppo Oikkosen näihin eurovaaleihin liittyvän uusimman kirjoituksensa tältä päivältä: Miksi Li Andersson voitti vaalit.

Tässä alla siitä pari osuvaa lainausta, ja sellainen esille otto oman kommenttini kera, kun tällainen aspekti jäi minulta vielä käsittelemättä omassa vaalianalyysissäni.

Ensin se esille otto lainauksen kera -- Seppo Oikkonen: "Äänestysprosentti oli 42. Siis reilusti alle puolet äänioikeutetuista. Näennäisdemokratiaa – ja voiko ollakaan mitenkään muuten kuin että tällaisen valikoituvan äänestäjäkunnan antama tulos vinosuuntautuu ihan kokonaan muiden kuin esimerkiksi ideologioiden todellisuudessa nauttiman kannatuksen mukaan.   

Kyllä kokoomuslaiset käyvät äänestämässä, koska samaistuvat sosiaalisesti ylöspäin. Vaalit jos mikä ovat vakiintuneen yhteiskunnan ja arvojärjestyksen instituutio. Samoin samaistuvat emansipoituneet naiset, joita harhainen tasa-arvomotiivi ajaa. Tunnustuksellisten uskonlahkojen – vasemmiston ja vihreiden – kannattajat käyvät viimeistä sielua myöten ripillä. Ja persut jäävät kotiin, koska kokemustensa pohjalta ovat lakanneet uskomasta politiikkaan. Ja niin edespäin.   

EU-vaalit eivät mittaa poliittista kannatusta, vaan kertovat hyvin yleisesti millaista kilpaurheilua EU-ajan politiikka on.".

--- Tämä todella alhainen äänestysprosentti kertoo siitä, miten suurin osa suomalaisista katsoo politiikan etenkin tällaisessa ylikansallisessa mittakaavassa niin epäoleelliseksi ja vääräksi, että välinpitämättömyys on tavallaan kasvanut ennätyksellisiin mittoihin myös kuin protestina.

Ja etenkin se väestönosa on jättänyt äänestämättä, joka ei enää voi samaistua mihinkään valtapuolueeseen, ja ymmärrettäväähän tämä on, kun itsekin tavallani kuulun tähän ryhmään.

Tällaisen väestön ennätyksellisen pettymyksen ja välinpitämättömyyden osoituksen politiikkaa kohtaan pitäisi olla sivistysvaltiossa iso hälytysmerkki yhteiskunnan sairaasta tilasta sen paljastaessa osaltaan sellaisen vian ja vaaran, mutta sen sijaan virallinen valta vain hykertelee omissa vallan maisteluissaan ja valtamedia vaikenee tästä yhteisösairauden aspektista tarkkaan.

Tällainen virallinen vaikeneminen ja tabun omainen sivuuttaminen ko. tilanteesta sekä ilmeisesti jopa ihan ymmärtämättömyys sellaisesta tietenkin paljastaa kuitenkin sen, että yhteiskunnan tila on odotettuakin sairaampi ja tuota äänestysprosentin pienuuden paljastamaa osaa vakavampi...

Etenkin täällä Suomessa nimittäin tämä kuvaa myös väestömme äärimmäistä apaattisuutta, joka myös juontuu historiallisista traumoista käsin, missä väestöömme on kollektiivisesti iskostettu satojen vuosien mittaan mm. alistumisen, tyytymisen ja syrjään unohtamisen mielteitä monissa tärkeissä ja olellisissa asioissa.

Yhteiskunnan kriisiytyessä nykyään näissä kaikissa globalismin ja länsieliitin aiheuttamissa melskeissä tämä apatia-aspekti on näemmä herkästi aktivoituvaa ja leviävää täällä, joka on siis myös erityisen paljon demokratian pohjia tuhoavaa laadultaan.

Sekös myös sopii viralliselle vallalle, joka senkin kautta saa yhä vapaampia käsiä toteuttaa "itseään"!

Ei ole ihme tai väärä huomio siksi sekään, miksi väestön psyykettä ja kollektiivisia ominaisuuksia koetellaan niin monilla pelko- ja ahdistusmetodeilla, josta hiljattainen Covid-petos oli varmasti tässä katsannossa myös yksi tarkoituksellinen ase. 

Nythän väestö on ollut sellaisen korona-junttaamisen tuloksena sosiaalisesti ja psykologisesti niin lyöty moniltakin toimintakyvyiltään mm. täällä Suomessakin, että se toki käy tällaista em. apatiataktiikkaa varten pohjustukseksi eliitin peleissä...

Sepolla on tuossa uudessa kirjoituksessaan paljon muitakin hyviä huomioita, ja niistä tähän loppuun vielä pari osuvaa lainausta >>

"Ei tietenkään pidä jättää huomiotta tosiasiallista lähtökohtatilannetta – sitä että poliitikot eivät väittelyissään puhuneet oikeastaan ainoastakaan asiakysymyksestä käyttäen päteviä, todellisuutta kuvaavia käsitteitä. Poliittinen kieli on muuttunut ympäripyöreäksi koska kaikki poliitikot tavoittelevat mahdollisimman suurta kannatusta eivätkä uskalla enää nostaa käsittelyyn ensimmäistäkään kipeää tosiasiaa.",

"Ihmisen, myös eurooppalaisen ihmisen, pitkästä historiasta voimme oppia, että ”valta” on pohjimmiltaan maaginen asia. Valtakuviot ratkaisee symbioottinen alitajunta, ei mikään järki. "Valta" ei koskaan puhu järkeä, vaan jumalan sanaa. Opillisilla sisällöillä ei valtapeleissä ole koskaan ollut oikeastaan mitään todellista merkitystä, ja myös poliittiset ideologiat ovat vain nykyajan tunnustuksellisen ajattelun eri lahkoja.",

"No, ehkä Euroopan suurissa maissa kuitenkin tapahtui, edes jotain. Siellä alkaa todellisuus tulla kaduilta sisään ikkunoista. Tulevat vuodet tulevat näyttämään muuttuuko politiikassa mikään. Suomalaiset tulevat sitten myöhemmin perästä, tyypillisesti puoli vuosisataa ajastaan jäljessä.".