Monday, October 27, 2008

Katse takaisin romahtavaan maailmantalouteen ja siihen liittyviin idiotismiin ja pahuuteen

En ole puuttunut vähään aikaan maailman taloustilanteeseen tässä blogissa, mutta olen seurannut tapahtumia kuitenkin koko ajan tiiviisti eri medioista ja tietenkin LaRouche PAC -sivustolta. Katsotaanpa nyt tilannetta eilisen kunnallisvaalin (tässä on tulos) jälkeen. Mitäpä havaitsemme? No, tietenkin sen, että globaali talousromahdus on jatkanut vääjäämättä etenemistään ja kunnollisia laivaa oikealla tavalla kääntäviä ratkaisuja ei ole esitetty etenkään siellä, missä pitäisi. Sen sijaan on jatkettu äärimmäisen tyhmyyden ja satanismin parissa puuhastelua vastoin parempaa tietoa ja taitoa.

Tilanteen luonne on edelleen tämä:

A - Tuhoon tuomittuja johdannaismarkkinoita (etenkin "kaukaisilla saarilla" olevat ja erityisesti Britannian eli Brittiläisen imperiumin hedge fundit, joiden pilaantunut arvo on moninkertaisesti koko maapallon reaalitalouden tuoton suuruinen) yritetään pelastaa erilaisilla "elvytyspaketeilla". Huomatkaa, että Yhdysvaltain roskapankki-ideasta luovuttiin ja siirryttiin muihin tyhmiin paniikkiratkaisuihin (syöttämällä rahaa suoraan pankeille jne.), vaikka ko. roskapankin piti muka olla se ainoa oikea ja viimeistään hyvin toimiva ratkaisu; niin meille valehdeltiin! Siinäpä se nyt yhä nähdään, että tuollaiset toimet eivät auta itse ongelmaan yhtään ja nähdään etenkin se, kuinka kyvyttömiä - tietämättömiä - sokeita - ahneita - omaan napaansa pidemmälle näkemättömiä ihmisiä on päättämässä ja ratkomassa tähän katastrofiin liittyviä asioita.

B - Brittiläinen imperiumi on kiinnostunut vain oman etunsa (lähinnä eliitin) turvaamisesta eikä sitä kiinnosta ihmiskunnan hyvinvoinnin turvaaminen kokonaisuutena. Tätä Britannian talouspolitiikkaa suosivat Yhdysvaltain valtaapitävät mm. valtiovarainministerinsä Henry Paulsonin johdolla tekevät töitä saadaakseen (oli sitten tietoisesti tai tiedostamattaan) aikaan Mussolinin ajan kaltaisen globaalin ns. pankkiirien diktatuurin ja siten korporatiivisen fasismin; pieniä pankkeja syötetään suurille eli yhtenäistetään ja virtaviivaistetaan heikomman kustannuksella, yritetään luoda tulevassa "Bretton Woods" -konferenssissa (marraskuun puolivälissä) näitä Britannian etuja tukevia kansainvälisiä "valvonta"- ja "sääntelyelimiä", yritetään näin säilyttää johdannaismarkkinoilla olevia virtuaalisia etuja mahdollisimman paljon ja pyritään edelleen salaamaan virallisella tasolla tilanteen todellinen luonne syöttämällä osatotuuksia, valeita ja jo kuolleen monetarismin kautta ajateltuja ratkaisuja.

Sen sijaan yritetään viitata kintaalla Lyndon LaRouchen vaatimalle Yhdysvaltain perustuslakiin pohjautuvalle ja Brittiläistä Anglo-Dutch liberal -järjestelmää vastaan olevalle Bretton Woods -järjestelmälle, joka vaatii ehdottomasti johdannaismarkinoiden ja nimenomaan sen hedge fundien mitätöimistä vararikkoproseduuriin ja reaalitalouden ottamista suoraan elvytyskohteeksi virtuaalitalouden sijaan. Lyndonin mukaan pitää pelastaa ihmiset eikä virtuaalisia leikkirahoja. Nyt Brittiläinen imperiumi ja kumppanit ovat juuri yrittämässä pelastaa ja kehitellä jatkosuunnitelmia virtuaalisen leikkirahan perusteilla. Se on sekä erittäin hassua että dramaattista, sillä sellainen raha on jo pilaantunut ja sen seuraukset nyt vain vyöryvät esille tässä järjestelmässä ja sen pelastamisyrityksissä.

C - Taloustuho näkyy jo käytännössä monella tavalla; Raakaöljyn (ja siten mm. bensan) hinta laskee tässä vaiheessa paljon, koska tämä taloustilanne on jo romahduttanut vakavasti mm. öljyntuotannon edellytyksiä toimia; tuotetta on yhä vähemmän markkinoilla. Monenlaisen muunkin teollisuuden toimintakyky ja sitä kautta monenlaisen kauppatavaran kuljetukset ovat supistuneet dramaattisesti samasta syystä. Ruokapula ja nälkiintyminen on kiihtynyt tänä vuonna ennätyksellisen paljon ympäri maailmaa ja tilanne on nyt nopeutuvasti pahenemassa. Dollari on kallistunut vielä toistaiseksi, koska dollaripohjaiset paniikkimyynnit pörsseissä ja sitä kautta siis dollarin suosiminen nostavat sen arvoa vielä toistaiseksi. Tämä on kuitenkin dollarin tuhoa edeltävää kuolinpaniikkia / -korinaa; ensimerkkejä kohta vyöryvästä hyperinflaatiosta, jos laivaa ei käännetä oikealla tavalla.

Jo nyt globaaliin talouteen on tullut niin paljon tuhoja, että Lyndonin suuntaan kääntäminenkään ei enää pelasta erittäin vakavalta globaalilta lamalta. Traagista on se, että tämä olisi ollut paljolti vältettävissä, jos Lyndon LaRouchea olisi kuunneltu ajoissa viimeistään jo viime vuonna ja tehty sen mukaisia ratkaisuja! Sen sijaan joudumme kärsimään yhä enemmän, mitä pidemmälle aika kuluu. Suurin osa ihmiskunnasta näyttääkin liikkuvan sellaisessa umpinaisessa putkessa / hilassa, jossa ei ole mahdollisuutta nähdä riittävän laajasti ja konkreettisesti nimenomaan ihmiskunnan hyvinvoinnin kannalta tärkeitä asioita, nähdään liikaa vain virtuaalirahan tärkeyttä. Ihmiskunnan degeneroituminen on johtanut näköalojen, mahdollisuuksien ja niiden avulla muotoiltavien vaihtoehtoisten ratkaisujen toteuttamisen dramaattiseen kaventumiseen. Seurauksena on mm. se, että kohta todelliseksi leikkirahaksi muuttuneen virtuaalivarallisuuden varjeleminen on paljon tärkeämpää kuin todellisen hyvinvoinnin varjeleminen.

Tässä on lopuksi valikoituja linkkejä niin LaRouche PAC -sivustolta kuin muistakin medioista. LaRouche PAC (Sivustolla havaitaan, että Italia on yllättäen varsin hanakka Lyndon LaRouchen vaatiman järjestelmän puoltaja. Samoin Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ja Etelä-Korea antavat ymmärtää siihen suuntaan. Britannia ja apurinsa Yhdysvallat sekä monet EU -maat ovat kuitenkin vielä niskan päällä tekemässä tuhoon johtavia tekoja): A B C D E F G H K L M N O P Q R S T U V W. Sivuston uusimpia videoita: A B ja C (Viikon raportti 24.10.2008). Muut mediat: A B C D E.

Lisätietoja viikon vähäiseksi jäävästä kylmenemisestä

Eilisen myrskyn (katsokaapa muuten, kuinka paljon uskomattoman tyhmiä kommentteja on tullut tuohon Hesarin juttuun) aiheuttanut matalapaine on hajoamassa osakeskuksiin siten, että matalapaineen painopiste on lännessä ja siksi Etelä-Suomessa vallitsee yhä leuto lounais-etelävirtaus. Matalapaineen painopiste on siirtymässä samalla etelään ja torstain-perjantain aikana viimeksi mainitsemani voimistuva matalapaineen osakeskus tulee suoraan etelästä päälle ja poistuu sitten nopeasti koilliseen. Ko. matalan tuloon asti Etelä-Suomi säilyy sen verran leudon ilmamassan piirissä, että aikaisemmin vaikuttanut mahdollisuus sisämaan lumisateelle ei näytä enää pätevän ko. matalapaineen ylityksessä. Lisäksi ko. matalan ylityksen jälkeen Atlantin uusi matalapainetoiminta alkaisi pitää yllä heti perään leutoja länsivirtauksia. Lämpötilat pysyvät siis +5 ja +10 asteen välillä lähes koko ajan etenkin rannikolla ja joka tapauksessa myös ko. matalapaineen ylityksessä vesisadetta suosivissa lämpöasteissa sisämaassakin. Ennen sitä ja sen jälkeen lievälle yöpakkaselle saattaa sisämaassa olla paikoin mahdollisuuksia sään seljetessä riittävästi. Joka tapauksessa nyt vaikuttaa siis siltä, että kylmeneminen on vähäistä ja maistiaisia talvesta ensilumen muodossa ei saada, ehkä vielä pitkään aikaan...

Friday, October 24, 2008

Sunnuntain syysmyrskyn jälkeen vähitellen kylmenevää; kylmenemisen luonne vielä epäselvä...

Sää on jatkunut koko viikon erittäin leutona lämpötilojen oltua jopa +10 asteen vaiheilla ja ajoittain muutamia asteita sen ylikin melkein koko ajan ympäri vuorokauden. Ainoastaan yksittäisinä heikkotuulisina ja vähäpilvisinä hetkinä illan ja aamun välillä lämpötila on laskenut vähän alle +5 asteen etenkin Etelä-Suomen sisämaassa. Kaiken tämän ovat aiheuttaneet Atlantilla kehittyneet hyvin voimakkaat matalapaineet osakeskuksineen ja leuto useita itään liikkuvia sadealueita sisältänyt lounais-länsivirtaus on ollut tuloksena. Sen takia jopa niinkin pohjoinen laskettelukeskus kuin Ruka on joutunut jopa viime vuottakin (myös silloin oli suuria lumiongelmia kauden aloituksessa) oudompaan tilanteeseen; edes tykkilumetusta ei ole juuri voitu tehdä ja tämän viikonlopun kauden avajaisiin mennään käytännössä kokonaan lumettomilla rinteillä. Se on erittäin poikkeuksellista, mutta näemmä ilmastonmuutoksen vuoksi yhä tavanomaistuvaa.

Jatkossa leutouteen on tulossa muutos, mutta eri ennustemallien keskenään ristiriitaisten ja vaihtelevien tietojen pohjalta ensi viikon kehityksen luonnetta ei vielä voi tehdä kunnolla. Tämän viikonlopun osalta on kuitenkin ollut hyvin tiedossa, että Atlantilla lauantaina rajusti syvenevän matalapaineen osakeskuksen vaikutuksesta sunnuntaina on erittäin sateinen ja myrskyinen (lounaistuuli) sää koko Suomessa. Sunnuntain jälkeen matalapaineen painopiste näyttäisi siirtyvän Suomen eteläpuolelle ja ensi viikon puolivälin jälkeen siihen liittyvä eräs osakeskus voimistuisi selvästi juuri Suomen eteläpuolella. Tämä kehityslinja aiheuttaisi asteittaista kylmenemistä alle +5 asteen lukemiin ja sään seljetessä sekä tyyntyessä yöpakkasten tulon. Riippuen tuon osakeskuksen sijainnista, muodosta ja liikkeestä, ensi viikon loppupuolella saattaisi olla mahdollisuuksia ainakin Etelä-Suomen sisämaassa jopa ensilumeen... Tilannetta pitää kuitenkin siis tarkentaa myöhemmin.

Tähän mennessä kasvillisuuden suhteen lähes kaikki luontaiset lehtipuulajit ovat jo tyhjentyneet lehdistään. Sen sijaan taajamien puistoissa ja puutarhoissa on yhä joitakin viljeltyjä lajeja jopa lähes - kokonaan kesäasussa. Näitä ovat yhä mm. jotkin lehtikuuset (Larix sp.), kanadanpoppeli (Populus X canadensis "Regenerata"), villaheisi (Viburnum lantana) ja jotkin atsaleat (Rhododendron sp.). Hallojen ja yöpakkasten vähyyden ja mietouden takia etenkin etelärannikolla ja suojaisilla paikoilla sisämaassakin on yhä säilynyt hallanarkoja lajeja vaurioitta, kuten jotkin kesäkukat (verenpisarat ym. vastaavan arat), perennoista japanintatar (Fallopia japonica) ja puuvartisista pakkasen arkoja myöhään syksyyn pitäviä lehtiä tekevät lajit, kuten niverävaahtera (Acer campestre), peruukkipensas (Cotinus coggygria) ja samettisumakki (Rhus hirta). Ensi viikon kylmenemisen luonteesta riippuu se, että kohtaavatko ainakin arimmat lehdekkäät - kesävihreät lajit nyt viimein pakkastuhonsa... Samoin ensi viikolla saattaa olla hetki myös kasvukauden päättymiselle etenkin sisämaassa. Joka tapauksessa tavanomaista erittäin paljon myöhemmin.

Tuesday, October 21, 2008

Uuden ajan sääpäiväkirjan päivitys; toukokuu 2007

Tässä on vaihteeksi uusimmat Flickr -sivuillani olevien sää- ja luontoseurantakuvieni otsikkopäivitykset toukokuulta 2007; Maisema -Landscape ja Taivaankansi - Firmament. Kuvien ja tietojen tutkimisessa apuna ovat tuttuun tapaan nämä Wetter3 -linkit (A B) ja Helsingin Puistolan - Tapulikaupungin sääaseman toukokuun 2007 säätilasto. Tässä on lisäksi uutta päivitystapaani havainnollistama tekstini.

Sunday, October 19, 2008

Hallanarkojen kausikasvien eli kesäkukkien viljelyn venyttäminen syksyllä huomioimalla hallan ja ilmastonmuutoksen ominaisuuksia



Tässä on kuva hallanarasta (Ei kestä yhtään pakkasta), mutta yhä hallavauriottomana säilyneestä verenpisarasta (Fuchsia sp.). Se on otettu eilen jo monta kertaa tänä syksynä hallaa kokeneessa Hämeenlinnassa Ahveniston hautausmaalla ja se saa olla tällä kertaa esimerkkinä kesäkukkien eli ns. kausikasvien syksystä ja syyshoidosta; siitä, että hallanarkaakin kesäkukkaloistoa voi olla ja siten kannattaa vaalia vielä myöhään lokakuussakin. Olen mm. viime vuonnakin tähdentänyt sitä, että näitä hallanarkojakin kesäkukkia kannattaa säilyttää niin kauan kuin ne hallavaurioitta vain suinkin selviävät kuvan tapaan vehreinä ja tässä auttavat mm. kasvupaikkavalinnat kuvan tapaan (suojaava ylispuusto ja rinne iltapäivän-illan aurinkoon).

Ilmastonmuutoksen takia viime vuosina on ollut selvästi havaittavissa se, että hallat ja yöpakkaset ovat alkaneet esiintymään yhtäältä myöhemmin ja toisaalta lievempinä kuin aikaisemmin etenkin syksyllä. Sen takia on nyt ja jatkossa osattava huomioida sen aiheuttamat muutokset kesäkukkien viljelyyn; uudet mahdollisuudet kasviestetiikan runsastamiselle ja kauneuden korostamiselle. Tässä vaiheessa vuodet saattavat edelleen olla hyvinkin paljon toisistaan poikkeavia, mutta jo nyt kesäkukkien hoidossa kannattaa ottaa huomioon etenkin viljelykauden loppupuolella hallojen ja yöpakkasten esiintymisen väheneminen ja lieventyminen.

Miten sitten käyttää hyväkseen näitä ns. miedontuvia olosuhteita? Tärkein asia on tutkia hallan ja yöpakkasen käyttäytymistä sen mukaan, miten ne ilmenevät erilaisissa maastoissa, pienilmastoissa ja siten kasvupaikkojen ominaisuuksissa (kasvualusta, ympäröivä kasvillisuus, aurinkoisuus vs. varjo, rakennukset jne.). Halla tarkoittaa siis sitä, että heikkotuulisessa / tyynessä tilanteessa taivaan ollessa yöllä riittävän selkeä tapahtuu ns. lämmön ulossäteilyä maan pinnalta. Tämän takia lämpötila laskee eniten aivan maan pinnan yllä (korkeintaan n. 1 - 2 metrin paksuinen ilmakerros). Fysiikasta tiedämme, että samassa ilmanpaineessa kahdesta erilämpöisestä ilmapatjasta kylmempi on lämpimämpää raskaampaa, jolloin se valuu / jää alimmaksi ilmakerrokseksi.

Hallalla on siten taipumus hakeutua ympäröivässä maastossa alaville kohdille; laaksot, painanteet, yms kohdat. Näin ollen mäkien laet ovat paremmin turvassa hallalta kuin ympäröivät alueet. Halla myös patoutuu esim. rakennusten tai metsänreunan rajalle rinteessä alas valuttuaan. Halla esiintyy herkimmin avoimilla paikoilla, koska esim. korkea puusto toimii ulossäteilyä jonkin verran ehkäisevänä "kattona". Maaperän koostumus vaikuttaa myös: hiekka-, sora- ja kiviperäisen maan varastoima lämpö hidastaa hallan esiintymistä paremmin kuin savisen ja turpeisen maaperän varastoima lämpö. Maan muodot vaikuttavat siten, että iltapäivä- ja ilta-aurinkoon päin kaltevat kasvupaikat säilyttävät yön ajaksi muihin suuntiin kaltevia muotoja enemmän lämpöä. Rakennusten vastaavat sivut (etelä-länsi) toimivat samoin. Lisäksi laajemmassa mittakaavassa kaupunkien ns. lämpösaarekkeet toimivat hallaa ehkäisevästi; tiheään ja voimakkaasti rakennettu alue on maaseutua keskimäärin vähemmän hallanarka paikka kasvattaa arkojakin kasveja. Hallanarkojen kesäkukkien viljelyn suhteen syksyn parhaita paikkoja ovat siis mm. etelä-länsirinteet, ylispuuston alla olevat paikat, rakennusten etelä-länsiseinustat ja mäkien laet / ylängöt.

Hienosäätöä voidaan lisäksi tehdä siten, että huomioidaan nämä seuraavat seikat. Liian suurta lämpötilan vuorokausivaihtelua suosivia paikkoja tulee välttää, koska se aiheuttaa helposti stressiä. Niinpä liian aurinkoisten paahdepaikkojen sijaan kannattaa huomioda riittävästi varjostavat esim. puut ja pensaat. Liika varjo aiheuttaa kuitenkin hallaa edesauttavaa kylmyyttä. Lokakuussa aurinko paistaa kuitenkin jo matalalta, mikä kannattaa huomioida tässä kohtaa; esim. rakennusten rajaamat sisäpihat ovat hallattomampia etenkin, jos aurinko pääsee niitä lämmittämään vielä lokakuussakin. Toisaalta matalalta paistava aurinko ei enää edesauta liian paahteen muodostumista, vaan kesällä ns. liian paahteinen paikka on silloin muodostunut juuri tarpeellisen lämpimäksi. Vesistöjen huomioiminen on myös tarpeellista hienosäätöä pienilmaston suhteen. Järvien äärellä halla on syksyllä lievempää kuin kauempana niistä. Myös iso joki voi toimia samoin.

Kaupunkirakenteessa paikallista hallaa torjuvaa lämpöä aiheuttavat myös infrastruktuurin rakenteet, kuten kaukolämmön putkistot. Kaupunkirakenteessa aukeat torit ovat hallaisempia kuin rakennusten vieret tai kapeat katualueet. Rakennuksissa olevat ulokkeet (katokset, verannat) aiheuttavat vierellensä ympäröivää maastoa hallattomampia paikkoja. Iltapäivän ja illan aurinkoa saavat kaupunkirakenteet ovat myös hallaa ehkäiseviä alueita etenkin, jos ko. tilassa on lämpöä hyvin varastoivia rakennusten seiniä ja väylien pinnoitteita (tummat lämpöä hyvin imevät kivet, tiilet jne.). Vanhat isoja puita sisältävät puistot ja kookkaat myöhään lehtensä pitävät katupuut (mm. lehmukset) ehkäisevät myös hallaa allaan ja vierellään. Havupuista koostuva ylispuusto on kuitenkin lokakuussa jo parempi kuin lehtensä varistavat puulajit, mutta aluksi isolehtiset lehtipuut ovat havupuita parempia hallasuojia lehdessä ollessaan. Sekapuusto onkin optimi suojaavana ylispuustona.

Kaikki yllä mainittu pätee sellaisissa olosuhteissa, joissa hallan esiintyminen on riittävän lievää ja missä koko ilmamassa ei siten painu pakkasen puolelle. Edelleenkin koko Etelä-Suomessa voi olla vaara sellaisellekin reippaalle ensimmäiselle yöpakkaselle tyypillisesti jo lokakuun alkupuolella ja sisämaassa syyskuussakin, missä mikä tahansa ulkotilan kohta ei voi ehkäistä pakkasvaurioita. Viime vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että hallan esiintymiskausi voi melko aikaisesta alkamisestaankin huolimatta jäädä niin heikoksi pitkälle lokakuuhun saakka, että hallanarkojen kasvien (koskee myös lehdiltään hallanarkoja puuvartisiakin kasveja ja perennoja) viljelykautta voidaan em. asioita huomioimalla jatkaa hyvin myöhään syksyyn.

Yksivuotisten kesäkukkien syysviljelyssä auttaa myös se, että typpipitoistakin lannoittamista voidaan käyttää vehreyden säilyttämiseksi mahdollisimman pitkään. Jokaisten hallanarimpien yksivuotisten kasvien kohdalla ei ole juuri merkitystä typpipitoisen lannoitteen pakkasarkuutta lisäävällä piirteellä; eivät joka tapauksessa kestä yhtään pakkasta. Tässä on kuitenkin oltava erittäin tarkka siinä mielessä, että syksyllä typpipitoista lannoitetta ei pidä päästää ollenkaan minkään monivuotisen perennan tai puuvartisen kasvin käyttöön. Typpi heikentää tällöin radikaalisti ko. lajien talvenkestoa. On siis tällöin huomioitava tiukasti rajoitetut kasvualustat kesäkukilla; käytännössä typpipitoinen syyslannoitus voidaan tehdä vain astioissa / altaissa oleville kasveille ja samassa ei pidä olla em. monivuotisia lajeja.

Tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen tuomat olosuhteet saattavat aiheuttaa jopa marras-joulukuulle asti otollisia arkojen kasvien viljelytilanteita, mutta silloin lisääntyvä pimeys, kosteus ja kuitenkin tasaisesti kesää viileämpi ilma heikentävät kasvin kuin kasvin vehreyttä joka tapauksessa ilman pakkasvaurioitakin. Marraskuu vaikuttaakin olevan joka tapauksessa ilman pakkastakin kriittinen raja-alue, jonka tullessa kesäkukkien heikentynyt olemus aiheuttaa niiden poistamisen ja korvaamisen tarpeen esim. täällä Suomessa talvikaudella paljon käytetyillä kanervilla.

Monesti etenkin kaupunkien ja kuntien kesäkukkaistutuksia joudutaan kaupunkikuvallisista ja sommitelmallisista syistä laittamaan myös hallanaroille paikoille. Yksityisillä tonteilla ja paikoin julkisissakin istutuksissa on kuitenkin mahdollisuuksia valita; hallanarkoja kesäkukkia (tai arkoja perennoja ja puuvartisia lajeja yleensäkin) ei pidä istuttaa tienoon aukeimmalle (tai aukean alueen keskelle), varjoisimmalle, alavimmalle ja kokonaisuutena kylmimmälle kohdalle.

Friday, October 17, 2008

Leudon ja epävakaisen syyssään sekä kasvukauden jatkumista

Palataanpa pitkästä aikaa tässä välissä tarkastelemaan viljelysäätä. Edelliskerralla arvelin pitkän leudon sääjakson alkavan ja niinhän tässä on sitten käynyt. Matalapaineet ovat suuntautuneet lännestä Etelä-Suomen pohjoispuolelle, jolloin leudot länsi-lounaisvirtaukset ovat päässeet vaikuttamaan. Useita sadealueita on mennyt ylitse itään-koilliseen. Väliin on mahtunut toki myös pikaisia korkeapaineen selänteitä, jolloin aurinko on päässyt paistamaan komeastikin ja näin esim. kasvivalokuvausprojektilleni on ollut erinomaisia tilaisuuksia. Lämpötilat ovat pyörineet lähes koko ajan ympäri vuorokauden vähän +10 asteen molemmin puolin. Ainoastaan sisämaassa korkeapaineen selänteen osuttua sopivasti kohdalle lämpötila on käynyt yöllä pari kertaa lähellä nollaa, mutta muutoin ei ole ollut vaaraa halloista ja yöpakkasista.

Jatkossa leuto ja epävakainen sää jatkuu ja näyttäisi jatkuvan jopa koko ensi viikonkin. Tänään ja huomenna totutusta poiketen yksi matalapaine on siirtymässä Suomen itärajaa pitkin pohjoiseen ja sen jälkeen sunnuntaiksi lännestä tulee matalapaineen osakeskus sadealueen kera. Sunnuntain ja maanantain välisen yön lievästi hallaisen korkeapaineen selänteen jälkeen Atlantilla lännessä kehittyy hyvin voimakas ja laaja matalapaine. Se liikkuu Suomen pohjoispuolelle ja heti sen perään toinen hyvin voimakas ja laaja matalapaine kehittyy lännessä suunnilleen edellisen sijoilla keskiviikon jälkeen. Näin koko ensi viikoksi näyttää muodostuvan tavanomaista selvästi leudompi länsi-lounaisvirtaus, jossa ajoittain voimakas tuuli, useat sadealueet ja lyhyet poutajaksot vallitsevat. Lämpötila pysyy lähes koko ajan +5 ja +10 asteen välillä ja edelleen ajoittaiset +10 asteen ylityksetkin ovat mahdollisia etenkin rannikolla. Edelleen hallattomana säilyneet etelärannikon ja paikoin jopa sisämaan yksittäiset alueet pysyvät edelleen hallattomina.

Kasvillisuuden suhteen ruska on edennyt tänä syksynä melko normaaliin tahtiin. Nyt suurin osa Etelä-Suomen luontaisista lehtipuulajeista on tyhjentynyt lehdistään. Eniten ovat lehdessä monet raidat (Salix caprea) ja tammet (Quercus robur) sekä koivunruosteesta selvinneet etenkin taajamien yksittäiset koivut (Betula sp.); ovat ruskan huipennuksessa. Viljellyistä lajeista tyypillisesti viimeisenä lehdessään ovat monet lehtikuuset (Larix sp.), hopeasalava (Salix alba "Sibirica") ja monet poppelit; poppeleista jopa lähes kesäasussa ovat vielä mm. jättipoppeli (Populus trichocarpa) ja kanadanpoppeli (Populus X canadensis "Regenerata"). Pensaista lähes kesäasussa ovat mm. villaheisi (Viburnum lantana) ja monet kuusamat (Lonicera sp.). Maaseudun peltotöissä on ollut kyntötöiden vuoro. Yksittäisissä paikoissa esim. rypsiä on jäänyt myöhään pelloille; myöhästynyt kasvu toukokuun hallojen ja kuivuuden takia. Sokerijuurikasta on ollut vielä kasvamassa loppuun joillakin Hämeen pelloilla.

Tuleva leuto, mutta tuulinen sää varistaa tehokkaasti jo ruskaantuneita lehtiä pois, mutta vielä lähes kesäasussa olevien lajien ruskaantuminen viivästyy. Lisäksi pakkasvaurioita ei ole tiedossa lisää, jolloin myöhään lehtensä säilyttävät arat lajit ja jopa säilytetyt hyvinvoivat kesäkukat saavat yhä jatkoaikaa vehreyteensä. Hallanaroista perennoista esim. japanintatar (Fallopia japonica) on säilynyt monin paikoin etenkin etelärannikolla jopa tähän asti ja säilyy edelleen täysin kesäasussa vaurioitta. Tilanne alkaa taas muistuttamaan edellisvuosien leutoja loppusyksyn - talven olosuhteita... Leutona yhä pysyvä sää tietää myös sitä, että kasvukausi jatkuu yhä määritelmän mukaan (vuorokauden keskilämpötilat yli +5 astetta). Näin ollen nurmikot jatkavat kasvuaan ja ne pysyvät vihreinä hyvin.

Thursday, October 16, 2008

Johdannaismarkkinoiden olemuksesta ja toiminnasta maailman talousromahduksessa Tom Gillesbergin mukaan

Olen siis nyt havainnut johdannaismarkkinoiden traagisen osuuden tässä talousromahduksessa. Katsotaanpa vielä vähän tarkemmin, miten tämä systeemi toimii. LaRouche PAC -sivustolla on tämä kaksiosainen (A B) Tanskan television uutistoimituksen haastattelu, jossa Tanskan Schiller instituutin puheenjohtaja Tom Gillesberg kertoo tästä maailman talousromahduksesta. Siinä hän osaa kertoa hyvin monelta kannalta ja järkeenkäyvästi mm. juuri johdannaismarkkinoiden olemuksesta. Otan Tomin vastauksista muutamia lainauksia esille ja loput voitte käydä lukemassa noista linkeistä itse. Haastattelijoiden hyvät kysymykset saavat myös osaltaan hyvin esille asioiden luonnetta.

Franklin D. Rooseveltin harjoittamasta Bretton Woods -talouspolitiikasta Tom kertoo mm.:
"It is a return to the sort of capitalism that Franklin D. Roosevelt represented, which is not the sort of wild financial capitalism, where people make money with money, but where the financial system becomes a subdivision of the physical economy. That means, that the priority is that you have industry, that you have farming, that trade functions, but all that is speculation, purely for the sake of the speculators, is gotten rid of.".

"Roosevelt's program was not simply technical, financial. It was a development program for the whole world. And it was the idea that in that way, with economic development for all nations, we would create lasting peace. And that is, actually, what we have to return to today.".

Johdannaisista Tom kertoo mm. seuraavaa: "These aid packages are a poor attempt to temporarily sustain the markets, temporarily create a certain amount of trust. The problem is that what is not talked about, is the derivatives floating around out there.".

"It is the so-called derived financial instruments. It started with options and futures. Today, it's asset backed securities, credit swaps, etc. But the size of these speculative instruments are now ten times greater than the world's gross national product. That is the reason that, from one day to the next, banks simply go bankrupt. It's gigantic. And if you attempt to save it -- save this mountain of derivatives, then there is not enough money in the whole world.".

"It is that it has become a huge speculation orgy. They kept on making new bubbles. First there was the IT bubble, and it burst. Then the housing bubble. And on top of all these bubbles, they have made these new creative (they call them) financial instruments -- derivatives, which in principle allows you to make money out of thin air.".

"It is a derived financial instrument. That means that you don't buy and sell something directly. You speculate on whether something goes up or down, in some way. And you can have them in 1st, 2nd, 3rd, 4th, 5th derivations -- farther and farther away from the object, and the amounts get larger and larger and larger.".

Johdannaisten vaikutuksia Tom kuvailee näin: "The other thing we have seen today, is that all these derivatives are traded back and forth all over the world, and nobody knows who's got what. And that means you can have a bank with a very good reputation, but if they have a bunch of derivatives you don't know about, they could crash tomorrow. And that means you cannot trust anyone. That is the crisis we have today.".

Johdannaismarkkinoiden mitätöimisen vaikutuksia Tom kuvaa puolestaan näin: "For me, who does not have large investments, it doesn't mean very much. For people with a lot of securities, if they are in a bank, it won't mean anything. But if they are derivatives, if they are very speculative investments, then they may find out, overnight, that what they thought was worth a great deal of money, has simply gone up in smoke.".

Näyttää siis siltä, että meillä on karkeasti vain kaksi vaihtoehtoa ja kumpikin on huono valheellisesti saavutettuun nykypäivän elintasoon verrattuna. Joka tapauksessa menetetään siis hyvin paljon, mutta toisessa silti radikaalisti ja kohtalokkaasti enemmän ja se on tähän mennessä opitun mukaan selkeästi johdannaismarkkinoiden ja -instrumenttien, kelluvien kurssien ja säännöstelemättömyyden säilyttämiseen pyrkivä vaihtoehto. Nyt se on nähty, että ihmisille ei pidä antaa liiaksi vapauksia. Ihmisissä oleva pahuus vaatii aina enemmän tai vähemmän suitsimista.

Yhä lisää näytteitä maailman talousromahduksesta

Kaaos on siis palautunut maailman pörsseihin ja Nokian tulos on romahtanut viime vuotisesta vastaavan ajan tilanteesta. Kaikki etenee siis täysin sen mukaan, mitä on odotettavissa nykyisellä linjalla jatkettaessa.

Tässä on jälleen lisäselvityksiä tilanteesta LaRouche PAC -sivustolta: A B C D E. Noista käy ilmi mm. seuraavaa: A -linkki kertoo mm. niistä imperialistisista aikeista, mitä Brittiläisellä imperiumilla on ja kuinka rikollisen Alan Greenspanin saatanalliset kehitelmät ovat osaltaan siinä mukana. B -linkki näyttää, kuinka nämä talouden pelastuspaketit ovat itse asiassa vain tilapäistä helpotusta, mutta varsinaisen ongelman kiertämistä ja sen pahentamista. C -linkki kertoo toivosta, jota Ranskan pääministeri esittää; hän on havainnut jo johdannaismarkkinoiden traagista huonoutta ja vaatii siihen liittyvien toimintojen mitätöimistä sanktioiden uhalla kaikkien EU -johtajien taivuttamiseksi ryhtyä tekemään päätöksiä mitätöimistä varten. D -linkki kertoo Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin tähdentämästä kaipuusta juuri Franklin D. Rooseveltin ja John F. Kennedyn johtaman kaltaiseen Yhdysvaltoihin. Juuri siihen, joka on tälläkin hetkellä se parantava entiteetti tähän talousromahdukseen; Bretton Woods -tyyppinen talous. E -linkki kertoo Lyndon LaRouchen kommentin tuohon Lavrovin kirjoitukseen. Lyndon korostaa siinä mm. juuri sitä, mitä suurimman osan ihmisistä on nyt vaikea ymmärtää ja hyväksyä; Britannian hallitsema ns. "Anglo-Dutch Liberal -system" on toiminut globaalin monetaristisen talousjärjestelmän puitteissa imperialistisia aikeita tehtailevana oligarkkigeneraattorina. Sellaisena, joka on toiminnallaan luonut pääosan tästä tuhoisan suuresta johdannaismarkkinakuplasta parantumattomaksi syöväksi reaalitalouden harteille.

Olen harrastanut tänään myös keskustelua Iltasanomien tässä keskusteluketjussa (Eivätkö tukitoimet auttaneetkaan?) aiheena tämä talousromahdus. Poimin siitä omat kommenttini vielä tähän täkyiksi. Lähes kaikki niistä ovat vastauksia toisen kysymyksiin ja ovat siis osa väittelyä. Osa keskustelijoista näyttää olevan minun linjoillani.

Kyse on todellakin siitä, että pankkituet vain siirtävät todellisen ongelman ratkaisua ja ne pahentavat ongelmaa. Ne eivät siis auta loppupeleissä yhtään ja ne ovat vain tuohon pohjattomaan kaivoon heitettyä rahaa.

Todellinen ongelma on se, että johdannaismarkkinat (ne futuurit, hedge fundit ym.) ovat paisuneet velkoineen todella paljon isommiksi kuin ns. reaalitalous kiitos ahneen pörssispekuloinnin; siis rikollista toimintaa tavallaan. Niinpä koko maailmassa ei ole läheskään sitä rahamäärää, mitä tarvittaisiin ko. johdannaismarkkinaroskan siivoamiseen. Sen siivoaminen aiheuttaa vain rahan painamista tyhjästä ja se aiheuttaa lopulta globaalin hyperinflaation ja samalla reaalitaloudellekin ennenkokematonta tuhoa.

Ainoa keino on mitätöidä johdannaismarkkinat kokonaan konkursiin ja alkaa sitten elvyttää jo paljon tuhoutunutta reaalitaloutta. Toisin sanoen monetaristinen talousjärjestelmä on lakkautettava ja sen tilalle on perustettava Bretton Woods -järjestelmä kiinteine kursseineen. Samalla pankkien toiminta täytyy kuitenkin turvata.

On siis valittava huonon ja vielä huonomman välillä, sillä tämä on ihmiskunnan historian vakavin paikka tähän mennessä kiitos ihmisten vastuuttoman ahneuden.


Bretton Woods -järjestelmä tuhottiin tarkoituksella, jotta päästiin askel askeleelta tähän monetaristisen järjestelmän epäinhimilliseen ja mielipuoliseen pörssikeinotteluun käsiksi. Suuri askel tähän suuntaan otettiin presidentti Richard Nixonin toimesta ja ylikanssalliset järjestelmät, kuten EU ja euro viimeistelivät tuhon tien alkua. Globalisaatio on todellakin mahdollistanut anheille ja vastuuttomille tyypeille ennen näkemättömät sikajuhlat ja nyt sitten joudumme ottamaan vastaan heidän mokailunsa kaikki seuraukset todella kalliisti.

Tiedossa ei ole tällä hetkellä mitään muuta parempaa vaihtoehtoa kuin mitä esitin (se on muuten amerikkalaisen Lyndon LaRouchen suunnitelma), koska nykyinen järjestelmä on lopullisesti tuhottu tällä pörssispekuloinnilla. Äärettömän iso johdannaismarkkinakupla on sen seuraus ja se toimii nyt fataalina syövän kaltaisena kasvaimena reaalitaloudessa.


Minusta on ihmeellistä ja pelottavaa, että tätä tilanteen traagista luonnetta ei ole vielä haluttu tunnustaa valtakunnan huipulla. Johdannaismarkkinaspekuloinnin (lyhyeksimyynnit, futuurit, cds:ät, hedge fundit..) aiheuttama jo sisäänkirjoitettu tuho on niin valtava, että sitä on mahdotonta saada näkymättömäksi millään nykyisen järjestelmän pelastusyrityksillä.


No, tästä pääsemmekin perimmäisen kysymyksen äärelle. Minkä arvoinen on sellainen korkeampi elintaso, jonka tuho on sisäänkirjoitettu sen mahdollistaneeseen järjestelmään? Sehän on tietenkin ollut VALETTA!

Ehkä Bretton Woods oli alunperin liian jähmeä ja sopeutumiskyvytön, mutta katso hyvä ihminen nyt, mihin tämä järjestelmä on maailman johdattanut; umpikujaan, josta sopeutuminen ja joustavuus ovat äärimmäisen kaukana.

Lyndon LaRouche peräänkuuluttaa juuri sellaista Bretton Woodsia, joka pohjautuu Yhdysvaltain perustuslakiin. Eli kehittyvä talous saadaan aikaan reaalitalouden tukipilareita kehittämällä: Teollisuus, maatalous, sujuva infrastruktuuri yms. Ja ihmisten kapasiteettia lisäämällä: tieteen, taitojen ja nimenomaan elinolosuhteiden kehittäminen niitä tukemassa.

Kaikki nuo reaalitalouden tukipilarit on itse asiassa päästetty pahasti rapautumaan esim. juuri Yhdysvalloissa ja tämä johdannaismarkkinakuplan tuottama menestys on siten itse asiassa valheellista menestystä, kuten sanoin. Se ei ole perustunut kestävälle pohjalle, kuten nyt traagisesti havaitaan. Se on ihmiskunnan suurin huijaus!

Wednesday, October 15, 2008

Esimerkki huonosta vaaliaineksesta

Tässä on Kauppalehdestä varoittava esimerkki siitä, mitä tuo alla mainittu degeneroituminen ja väärä sankarimyytti ovat tehneet poliittisellekin kulttuurille. Siinä ovat vastakkain kuntaministeri Mari Kiviniemi ja SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen. Mari Kiviniemi väittää Jutta Urpilaisen olevan epäisänmaallinen, kun Jutta on kritisoinut hallituksen tapaa hoitaa asioita tässä talouskriisissä. En tiedä (vielä), onko Juttakaan tarpeeksi perillä tästä jo moneen kertaan tämän syksyn aikana kuvailemastani ja LaRouche PAC -sivuston toitottamasta maailman talousromahduksen tosiongelman luonteesta.

Sen sijaan Mari Kiviniemi paljastaa selkeästi ko. asenteellaan olevansa täydellisesti pihalla koko asiasta ja hän on siksi vaarallinen ja erittäin epäisänmaallinen ihminen hallituksen leivissä! Pelon lietsominen ei liene tarpeellista turhaan, mutta tämä Marin kommentti kertoo karusti pelkoa nimenomaan lietsovasta tyhmyydestä jo paljastuneen valossa: "Tilannetta ei saada varmemmaksi, koska mukana on erittäin paljon psykologiaa. Pörssin heilahteluissa mennään joukkohysteriassa. Sitä ei pysty nyt talousargumenteilla selostamaan.". Pörssin viimeaikainen käyttäytyminen, talouskriisin syyt ja sen olemus ovat todellakin jo täysin selkeästi esillä niille, jotka kykenevät ja haluavat ymmärtää asioita. On todella karmaisevaa, että valtakunnan johdossa on tuollaisia henkilöitä, jotka osoittavat tässä vaiheessa noin selkeästi Lyndon LaRouchen kuvaamaa degeneroitunutta ihmistä!

Otin tämän tapauksen nyt esiin, koska on ehdottomasti, huolellisesti ja päättäväisesti pidättäydyttävä äänestämästä hänen kaltaisiaan ihmisiä tulevissa kunnallisvaaleissa. Ehdokkaista on poimittava erilleen hylättäväksi tavalla tai toisella sellaiset henkilöt, jotka eivät ilmennyttä tragiikkaa osaa / halua nähdä, ja ennen kaikkea jotka eivät näe esilletuotuja kunnollisia ratkaisuja tilanteen oikaisemiseksi. Olkoonkin, että kyseessä on "vain" kuntavaalit, niin äänestäjien vastuu ei ole silti koskaan ollut yhtä suuri! Vastuu jatkuu tulevaisuudessa niin eduskuntavaaleissa kuin presidentinvaaleissakin.

Maailman talousromahduksen tilanteesta ja sen olemuksen piirteitä myyttisten tarustojen ja populaatiodynamiikan suhteen tarkasteltuina

Tarkastellaanpa taas vähän taloustilannetta. Ensimmäisenä pörssien viime päivien reaktioista: A B. Maanantaina ja tiistaina nähtiin pörsseissä selvää nousua ympäri maailman. Se oli odotettavissa, koska noiden kaikkien pelastuspakettien sisältämä raha pääsi virtaamaan markkinoille; huomatkaa kuitenkin, että lopulta kuolleisiin johdannaismarkkinoihin, joiden elvyttämiseksi ei ole olemassa tarvittavaa määrää rahaa koko maailmassa. Niinpä tällaisella "bail out" -pakettien tiellä jatkettaessa joudutaan ainoastaan päättymättömään kierteeseen: Triljoonien ja taas triljoonien syytämiseen pohjattomaan kaivoon, joka aiheuttaa lopulta globaalin hyperinflaation ja kansa maksaa siitä kovemmin kuin koskaan ennen. Vain yksittäiset rikkaat ja vallassa olevat voivat hyötyä siinä tilanteessa, kun he näkevät siinä olevat realiteetit ja kahmaisevat näin oman etunsa turvasatamaan. No, paketteja näemmä laaditaan lisää (A B C), eli se on sitten moro.

Tänään pörssit näyttävät jo laskusuuntaa, mikä tarkoittaa sitä, että nuo ensimmäiset "pelastuspaketit" alkavat olla loppuun käytettyjä ja äärettömän suurten johdannaismarkkinoiden äärettömän suuren velkaroskan paino alkaa taas näkyä alta vääjäämättä. Juuri se velkaroska, mitä ei voi kokonsa takia saattaa olemattomaksi tuollaisilla pelastuspaketeilla (vaikka siitä tilapäistä hyötyä onkin, mutta se vain siirtää itse tosiongelman kohtaamista) aiheuttamatta muullekin taloudelle samalla tuhon. Kaikki tällaiseen tarkoitukseen käytetty raha on hukkaan heitettyä ja se on varastettua veronmaksajilta! Ainoa keino on mitätöidä johdannaismarkkinat kokonaan ja alkaa sen jälkeen elvyttämään reaalitaloutta mm. Bretton Woods -järjestelmän avulla. Tässä on LaRouche PAC -sivustolta viimeisimpiä kirjoituksia aiheeseen liittyen: A B C D. Noissa kahdessa viimeisessä ilmenee jotain toivoa...

Toinen asia, mistä teen nyt pienen yhteenvedon ja analyysin on koko tähän maailman tilanteeseen johtaneiden seikkojen olemus. Lyndon LaRouche on tehnyt asiasta jälleen selvityksen. Se on pitkä ja sisältää hyvin rönsyileviä ja vaikeita lauseita useine pilkkuineen. Kirjoituksessa selvennetään tilannetta erityisesti antiikin Kreikan Troijan sodan ja sen henkilöhahmojen avulla; nykyään ko. henkilöhahmot käsitetään Lyndonin mukaan väärin eli nähdään ns. sankarimyytti väärällä tavalla. Tragedian luonne ja lopputulema ei johdu sankarin olemuksesta, vaan sankari toimii tragedian olemuksen kautta ja tekee ratkaisut tragedian olemuksen ehdoilla. Tämä paljastaa siis nykyisen itsekeskeisyyden kaikessa länsimaisessa toiminnassa, jossa sitä symbolisesti kuvaava "väärä sankarimyytti" on toiminut juuri tässä monetaristisessa järjestelmässäkin tuhoavalla tavalla uskomalla yksilön kaikkivoipaisuuteen ja oman edun tärkeyteen yhteisöllisen vastuun ja kehittämisen kustannuksella.

Myös viitteitä sosiaalisten ja biologiasta tuttujen populaatiomallien dynamiikasta esitetään. Kulttuurin, politiikan ja talouden puitteissa tehtyjen väärien valintojen seuraukset tulevat samalla esiin ja kaiken yhteissummana tähdennetään ja paljastetaan näiden avulla koko länsimaisen kulttuurin olemuksen rapautumiseen ja sen kautta tähän globaaliin taloustilanteeseen johtanutta tapahtumasarjaa.

Lyhyesti sanottuna kehityslinjoja ovat olleet mm. nämä: A: Kulttuurin luonne on muuttunut degeneroituneemmaksi vuosikymmenten mittaan ja se on kiihdyttänyt rapautumistaan viimeisen 40 vuoden aikana. B: Maailman taloudenhoidossa tehtyjen huonojen valintojen kautta reaalitalous on päästetty rapautumaan, kun vertailukohdaksi otetaan esim. tuottavuus kutakin neliökilometriä kohden; suunta on ollut alaspäin koko ajan jo 40 vuoden ajan globaalisti. C: Kulttuurin ja olosuhteiden rapautumisen myötä ihmisten ns. kapasiteetti on heikentynyt. Ihmiset ovat tulleet tyhmemmiksi ja sitä kautta heidän kykynsä erottaa hyviä ratkaisuja huonoista on heikentynyt oleellisesti. Heidän mielensä ei osaa käsitellä yhtä hyvin hyvän ja pahan olemusta kuin aikaisemmin ja tämän takia heitä voidaan paremmin johtaa harhaan populististen ja kaikkea kaunista lupaavien poliitikkojen toimesta. Poliitikot johdattelevat näin ihmisiä omien tarkoitusperiensä suuntaan manipuloimalla tyhmiä ihmisiä mm. kuorruttamalla huonoja asioita paremman näköisiksi, kertomalla vain osatotuuksia ja suorastaan valehtelemalla. Tekemällä liian itsekkäitä päätöksiä ja uskomalla omaa etua lumoavasti kohottaviin ratkaisuihin huolimatta niissä piilevistä aikapommeista ja ansoista. Olemalla itsekin osa degeneroitumista he tekevät itsekin tyhmiä päätöksiä luullen niitä jopa hyviksi; George W. Bush, Matti Vanhanen jne. Aivan siis, kuten nyt tässä taloustilanteen kanssa on käynyt. Degeneroituminen ja väärä sankarimyytti ovat tehneet tehtävänsä vuosikymmenten ja ehkä jopa satojenkin vuosien mittaan.

Kaikki nuo yhdessä ovat luoneet ihmiskunnan ytimeen sisäänrakennetun aikapommin. Sellaisen, joka on tuttu muualta eläinmaailmasta: Populaation kohdatessa jatkuvasti "vääriä valintoja" ja osittain sitä kautta olosuhteiden jatkuvasti heiketessä sen oman dynamiikan ja kapasiteetin sietokyky kohtaa kriittisen rajan, jossa populaatio on vaarassa tuhoutua, joutua jopa sukupuuttoon. Nyt ihmiskunta on kohtaamassa juuri tällaisen pullonkaulan. Ihmiskunta on tehnyt vääriä tuhoon johtavia valintoja omassa rapautuneessa tyhmyydessään jo hyvin pitkään ja nyt siitä joudutaan maksamaan ÄÄRIMMÄISELLÄ TAVALLA. Uskonnollisin termein kuvattuna ihmiskunta on ollut pahan vallassa jo niin kauan, että se on tehnyt jo vuosikymmeniä yhä pahentuvassa kierteessä sokkona itselleen hallaa uskomalla saatanaa ja luulemalla sitä hyväksi. Tyhmien ihmisten on sen takia ollut nyt vaikea uskoa tätä paljastumassa olevaa tragediaa, koska he ovat luulleet olleensa hyvällä tiellä. Se tie on kuitenkin ollut VALETTA.

Toisaalta biologiselta kannalta katsottuna tämä on vain luonnollista ja normaalia; ihmiskunnan kuuluukin vähentyä nyt huomattavan paljon, koska se on kohdannut kriittisen rajan dynamiikkansa ja kapasiteettinsa sietokyvyssä. Olemme vain osa luonnollista prosessia, jonka me joudumme nyt vain kohtaamaan. Se on vain voi voi ja kiitos ja näkemiin. Toisaalta luonnon kannalta katsottuna todella toivonkin, että näin käy pelkäämättä edes omaa kuolemaani. Ihmisiä taitaa sittenkin olla vain liikaa ja nyt on tullut raja vastaan sietokyvyssä. Ihmiset ovat tietämättään "väärää sankarimyyttiä" ylläpitämällä myös luoneet olosuhteet itselleen, jossa yhteisöllisyyden laiminlyöminen on muodostanut populaation heikentymisen sisältä päin ja siirtänyt populaatiota osaltaan sietokyvyn ja jopa sukupuuton kriittiselle rajalle.

Yksi esimerkki tällaisesta valeesta, rapautumisesta ja paholaisuudesta on juuri Brittiläinen imperiumi, jonka viimeisimpiin käänteisiin on näemmä kuulunut tämä: Aie ottaa oma kunnia toisen tekemästä suunnitelmasta ja käyttää sitä väärällä tavalla vain omiin tarkoitusperiinsä muista välittämättä, etenkin veronmaksajista. Malliesimerkki itsekkäästä ja korruptoituneesta saatanasta! Tai sitten luonnollista prosessia toteuttavasta organismin osasta kohtalonomaisesti etenevässä ja ekosysteemin kannalta normaalissa ja tarpeellisessa ihmisten sukupuuttoaallossa, kun populaatio on kasvanut liian suureksi ja samalla heikentynyt kriittiselle rajalle. Voi voi.

Tuesday, October 14, 2008

George Soros monetaristisen järjestelmän tuhoisana symbolina

Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa myös Brittiläisen imperiumin sätkynukesta nimeltä George Soros. Hän on vastikään kirjoittanut Financial Times lehdessä neuvoja siitä, kuinka Yhdysvaltain roskapankin tulisi toimia. LaRouche PAC -sivustolla tämä on tietenkin huomattu ja tässä on selvä kommentti asiaan. Olisi suorastaan huvittavaa huomata, kuinka Soros epätoivoisesti yrittää neuvoa juuri sen takia, kun omat intressinsä ja Brittiläiselle imperiumille tekemänsä palvelukset ovat nyt vaarassa kaatua monetarismin tuhossa. Hänen mukaansa finanssimarkkinat pitää pelastaa hänen toivomallaan tavalla; eli siis jo kuolleet johdannaismarkkinat, jotta hän ja Brittiläinen imperiumi saisivat pitää valtansa.

Kuten tiedämme, George Soros on yksi maailman historian suurimmista satanisteista ja tällä hetkellä niitä ihmisiä, joita inhoan ja vihaan eniten maailmassa. Hän on ollut yksi niistä merkittävimmistä talousarkkitehdeista, jotka ovat saaneet maailman tilan tähän kauheaan jamaan jopa vuosikymmeniä kestäneen kikkailun tuloksena. Siksi hänen kirjoituksessaan ei ole mitään huvittavaa, vaan sekin ilmentää niin suurta paholaisuutta, että sitä on vaikea pukea sanoiksi! George Soros on tämän monetaristisen talousjärjestelmän ja pörssispekuloinnin iljettävin symboli. Jos asia on vielä epäselvä, niin tässä on LaRouche PAC -sivustolta dokumentti hänestä. Verratkaapa sitä noihin Wikipedian tietoihin.

Monday, October 13, 2008

Brittiläisen imperiumin olemuksen konkretisoituminen maailman talousromahduksessa

Palataanpa vielä tähän Brittiläisen imperiumin käsitteeseen tarkemmin tämän talousromahduksen puitteissa. Nämä asiat on syytä mainita niiden oikeilla nimillä ja suoraan ilmaisten. Viime sunnuntaina siis eurojohtajat ja Britannian pääministeri (Huomatkaa, hän tuuppasi vartavasten mukaan tyrkyttämään pelastuspaketti-ideaansa) Gordon Brown sopivat tuista pankeille. Katsotaanpa, mitä se tarkoittaa. Tässä on LaRouche PAC -sivustolta Lyndon LaRouchen kommentti asiaa koskien. Kappas vain, me suomalaisetkin olemme joutuneet maksumiehiksi tälle kuuluisalle Brittiläiselle imperiumille! Siis toisin ilmaistuna johdannaismarkkinaparasiitin leikkipelastamiseen heittämällä oikeaa rahaa kaivoon.

Kaiken yhteenvedetyn perusteella voimme sanoa seuraavaa: Kyseinen pelastuspaketti pankeille siis tarkoittaa johdannaismarkkinoille suunnattavaa elvytysrahaa. Johdannaismarkkinoilla on erityisesti Britannian (sikäläiset sijoittajat ja pankit) roskaluottoja myös Euroopassa. Britannia on johdonmukaisesti käyttänyt hyväkseen monetarismin johdannaismarkkinoita saadakseen levitettyä valtaansa pörssien kautta. Johdannaismarkkinoiden nyt kuollessa erityisesti Britannia on sen takia hädässä yrittämässä turvata tätä hukkaan menevää valtaansa. Britannia vaati siten ko. pelastuspakettia, jotta erityisesti heidän "pankkinsa" eli johdannaismarkkinoiden vedonlyöntipaukkunsa säilyisivät. Lyndonilta opitun perusteella tämä ei kuitenkaan onnistu, vaan joka tapauksessa kaikki johdannaismarkkinoilla oleva tullaan menettämään, koska johdannaismarkkinakupla on tuhoutumassa kokonaan. Pelastuspaketin hinta revitään käytännössä kultakin Euroopan valtiolta ja siten lopulta veronmaksajilta. Tuo hinta menee siis hukkaan, koska sillä ei ole mitään parantavaa vaikutusta. Sitä vastoin lisää hintaa tulee johdannaismarkkinakuplan pelastamisyrityksistä seuraavasta hyperinflaatiosta. Tilanteen pahentuessa ja tyhmyyden tiivistyessä hintaa voidaan yhä vielä korottaa tekemällä uusia pelastuspakettisuunnitelmia, jotta kuollutta voitaisiin leikisti yrittää elvyttää ja tuhlata siten täysin turhaan reaalitalouden eli veronmaksajien rahaa...

Summa summarum: Nimenomaan ja erityisesti Britannian itsekkäiden aikeiden ja hölmöilyjen seuraukset menevät nyt kaikkien eurooppalaistenkin maksuun samoin kuin yhdysvaltalaisten maksuun Yhdysvaltain roskapankin tapauksessa. Britannian aikeiden ja hölmöilyjen olemus voidaan tiivistää ja kuvata termillä Brittiläinen imperiumi. Näiden aikeiden ja hölmöilyjen seurausten olemus voidaan tiivistää ja kuvata termillä rikos ihmiskuntaa vastaan. Näiden seurauksien tekoon ja / tai niiden edesauttamiseen osallistuminen voidaan tiivistää ja kuvata termillä rikoskumppanuus. Heitä ovat Suomessa esim. pääministerimme Matti Vanhanen, joka kaveerasi jo näyttävästi Gordon Brownin kanssa ennen sunnuntaista hätäkokousta käymällä keskusteluja Lontoossa hänen kanssaan. Ja valtiovarainministerimme Jyrki Katainen, joka viilipyttymäisesti sanoi äsken TV-uutisissa: "Toivovansa, ettei tästä pelastuspaketista jouduttaisi maksamaan". Kuten havaitaan; maksu lankeaa joka tapauksessa ja lujaa! Mitä se tarkoittaa: Meidät on myyty Brittiläisen imperiumin hyväksi tehtävään, mutta toivottomasti tuhoon tuomittuun palvelukseen.

Teille, jotka olette seuranneet näitä merkintöjäni ja LaRouche PAC -sivustoa säännöllisesti viimeisen kahden - kolmen kuukauden aikana, nämä asiat ovat varmasti täysin selviä. Vai?! Teille uusille lukijoille tähdennän nyt; hop hop lukemaan ja tutustumaan kirjoituksiini ja LaRouche PAC -sivuston antiin. Olemme nimittäin tulossa ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa tilanteeseen, jossa paljolti juuri blogosfäärin ja internetin avulla on mahdollista murtaa virallisen median ja päättävissä elimissä olevien poliitikkojen sekä ekonomistien luomaa hämärtävää verhoa ja katsoa siten paljon syvemmin maailman tilaa. Valitettavasti näky maailman tilasta on kauhea: Maailman historian pimein entiteetti, Brittiläinen imperiumi, alkaa nyt tulla konkreettisesti esiin naamionsa takaa. Meidän on tiedostettava tämä, koska tässä maailman tilanteessa meidän läheistemme, oman itsemme ja koko ihmiskunnan tulevaisuus riippuu ko. paljastumisesta; kaikkea mainittua pahuutta, ahneutta ja hölmöilyä sisältävä käsite "Brittiläinen imperiumi" on esimerkki sellaisesta satanismista, joka ei ehdottomasti kuulu ihmiskunnan tulevaisuuteen!

Monetarismin piirteitä Lyndon LaRouchen persoonan avulla tarkasteltuna

Keskustelu on jatkunut Pinserin Finanssitunarit -merkinnässä. Nimimerkki Jyri esitti keskusteluketjussa tämän mielipiteen mm. Lyndon LaRouchen persoonasta: "Maailmantalouden rakenteissa voi olla paljonkin korjattavaa eikä nykyinen järjestely ole ehken se toimivin mutta en myöskään lähtisi kritiikittä rakentamaan tulevaisuutta lähinnä antisemitismistä ja villeistä salaliittoteorioista tunnetun demagoogin viimeisimpien mielenliikkeiden päälle.."

Vastasin siihen alla olevalla tavalla ja valottakoon se tässä hieman lisää sitä, mitä ajattelen ko. ihmisestä ja miten se ilmenee tämän talousromahduksen piirteissä:

"Niin, ei Lyndonkaan varmasti ole täydellinen ihminen, mutta parempaa vaihtoehtoa ei kukaan muu ole tässä maailman tilanteessa esittänyt. Se on ainoa tiedossa oleva parantava vaihtoehto olemassa olevan katastrofaalisen systeemin sijalle! Sitä paitsi tuo "salaliittoteoreetikoksi" ja "antisemitistiksi" leimaaminen on toisesta näkökulmasta katsottuna ollut vain vastapuolen mustamaalaamisyrityksiä ja -pyrkimyksiä, koska asiahan on niin, että vuosikymmenten mittaan Lyndonin monia talousajatuksia on kiivaasti vastustettu, vaikka ne nyt osoittautuvatkin ainoaksi mahdolliseksi toimivaksi lääkkeeksi.

Ns. vastapuolella on ollut nimittäin niin suuri intressi jatkaa "ikuisen kasvun" mahdollistavan monetarismin ja globalisaation tiellä jo vuosikymmeniä, että heillä on siksi tietenkin ollut tehokkaat vaivihkaiset lääkkeet ja keinot kammeta sitä vastustavia toisinajattelijoita pois tieltään. Näillä peleillä Lyndon LaRouchekin saatiin jopa vankilaan vähäksi aikaa joitakin vuosia sitten. En epäile, etteikö tällaista rikollista filunkipeliä olisi tapahtunut Lyndonin ajatuksia vastustavien taholta. Se on niin ilmeistä, kun osaa ajatella asioita pidemmälle kuin mitä suurin osa ihmisistä vaivautuu ja kun osaa tutkia asioita monelta kantilta ennakkoluulottomasti.

Sitä paitsi tutkimalla tuota LaRouche PAC -sivustoa käy selvästi ilmi, että antisemitismikin kuuluu juuri siihen, mistä Lyndon on huolissaan ja mitä vastustaa; fasismi on yksi tämän monetaristisen järjestelmän puitteissa mahdollistunut ilmiö ja se on piiloutunut kätevästi rahanvallan levittäytymiseen globaalisti. Näiden johdannaismarkkinoiden avulla se on tapahtunut osaltaan tehokkaasti. Käytännössä siis on ollut olosuhteet korporatiivisille ja imperialistisille valta-aikeille pörssien kautta ja ei ole syytä epäillä, etteikö tätäkin mahdollisuutta ole käytetty tavalla tai toisella hyväkseen. Tietenkin siis peitellysti; aikeet ovat olleet "taloudellista menestystä" ja arvopapereita on tietenkin ollut ns. piilossa myös erilaisissa Hedge Fund eli suojarahastoissa, juuri eräs esimerkki johdannaismarkkinoiden instrumenteista.


Lyndon puhuukin mm. Brittiläisestä imperiumista tarkoittaen juuri tätä ilmiötä; brittiläisten pankkien ja sijoittajien pörsseissä spekuloinnilla saamaansa valtaa rahan ja osakkeiden avulla. Ei ole siksi yhtään ihme, miksi Britannia on ollut nyt niin kärkäs "bail out" -projektien perään ja miksi Yhdysvaltain "roskapankki" sisältää niin paljon pilaantuneita brittiluottoja muiden maiden ohella eikä niinkään Yhdysvaltain omia.

Lyndonin ajatuksista itseäni on hämännyt ja epäilyttänyt eniten hänen kriittisyys ilmastonmuutosta kohtaan. Se on kuitenkin ymmärrettävää, kun on havainnut, että ilmastonmuutostakin on käytetty hyväksi tämän globaalin monetaristisen talousjärjestelmän rahanahneus- ja vallanhaluprojekteissa. Ilmastonmuutos on kärsinyt inflaation Lyndonin silmissä, koska se ja siihen liittyviä asioita on myös tuotteistettu pörssien saatanallisiin rouhentimiin rahakoneiksi ja valtageneraattoreiksi kiitos suuresti mm. Al Goren ja Britannian prinssi Philipin".

Maailman talousromahduksen saatanallisuuden ilmentymiä blogosfäärin esimerkein

Tässä on muutamia poimintoja lisää, jotka kuvaavat maailman talousromahduksen traagisuutta. Ensimmäisenä tuon esille Pinseri -blogissa käydyn keskustelun tässä merkinnässä: "Finanssitunarit". Siinä nimimerkki Finnsanity aloitti keskusteluketjun omalla tavallaan hyvin kuvaavalla kommentilla: "Ilman muutoksia ei ole pörssiä.Pörssin rytmi syntyy muutospaineesta.Muutospainetta ei ole ilman epävarmuutta.
Oletuksista ja kriiseistä on tehty “valuuttaa” futuurikaupan ja ultralyhyiden laina-spekulaatioiden avulla; hinnannoususta on kauppatavaraa. Moottori “vapaalle” pörssimaailmalle.
“Kilpailu” arvonmuutoksista ja kilpailu arvonmutoksien arvauksista kiihdyttävät markkinoita. Ihmisten puute luo kysynnälle lisääntyvää lisäarvoa.
Hinnannousun lakkaamisen ainoa seuraus on silloin romahdus.
".


Finnsanityllä on omassa blogissaan kiinnostavaa asiaa tästä monetaristisen talousjärjestelmän johdannaismarkkinoidenkin mielipuolisesta ja epäinhimillisestä olemuksesta, joka on nyt kasvanut kaikkien aikojen romahdukseen. Laitan hänen tekstistään muutaman osuvan lainauksen tähän täkyiksi: "Ikuisen kasvun ideologian taustalla on väistämättä ikuisen muutoksen paradigma; muutos nähdään välttämättömänä itseisarvona.", "Elintarvikkeiden raaka-ainehinnat ovat nousseet kolmessa vuodessa 80 prosenttia. Elintarvikkeiden tuotannon rajoittaminen lisää materiaalien pörssihintaa. Elintarviketuotannon rajoittaminen ja sen peltoalan "ekologinen" siirtäminen energiantuotantoon kiihdyttää pörssihintojen nousua.", "Niukkuus ja hypetys ovat tärkein "arvoresurssi" johdannaiskaupalle, ei reaalimaailman tarpeiden tyydyttäminen. Hintojen nostaminen ei perustu reaaliarvolle tai asiakkaiden maksukyvylle vaan kaupankäynnin "loputtomalla" kiihdyttämisellä on aina ainoa pääteasema kuumentuneiden spekulaatioarvojen romahtamisessa. Todellinen kysyntä lakkaa dramaattisesti spekulaatioiden aina hakeutuessa lopulta arvon määritysten kipukynnyksen yli reaalimaailmassa. Johdannaiset ja futuurit ovat vedonlyöntiä, spekulaatiota muiden spekulaatioista.", ""Ikuisen kasvun ideologia" on perusteena säännöstelyjen ja suljettujen taloussysteemien vastustamiselle.", "Vertailuarvon muutos on aina tärkeämpi kuin reaalinen vaihtokauppa. Työn tuottamaa arvoa työntekijälle pörssisysteemi pyrkii aina alentamaan päämärätietoisesti purkamalla aktiivisesti kansallisia tuotantosysteemejä. Systeemin tehokkuuden ideologia on tärkeämpi kuin hyvinvoinnin jakaminen ja tasaaminen. Hyvinvoinnin tasaaminen on vastoin pörssin ideaalia hyväksikäytön maksimoimisessa." ja "Pörssi on globaalin peliaddiktion megalomaanisin ilmentymä. Kapitalismin primäärissä rahataloudessa työllä ei ole arvoa vaan rahan vaihtosuhteella ja odotusarvoilla. Kapitalistisessa systeemissä luottamus on oletus kaikkien halusta pelata voittopeliä ilman mitään muuta vastuuta seurauksista.".

Tuossa Pinserin keskustelussa omat kommenttini ovat nämä: "Oletteko tietoisia yhdysvaltalaisen ekonomistin ja valtiomiehen Lyndon LaRouchen näkemyksestä tässä maailman talouskriisissä? Olen itse seurannut elokuusta asti tiiviisti hänen nettisivustoaan LaRouche PAC, jossa on jo viime vuodesta asti ennustettu ja kerrottu tämän tragedian tulo, kehitys ja syyt. Olen nyt itse ymmärtänyt ko. sivuston perusteella koko tilanteen kauheuden ja se on todella paljon pahempi kuin mitä on annettu ymmärtää! Siksi olenkin valinnut blogiini uskonnollisesta traditiosta tutun saarnaamisen ja meuhkaamisen tyylin purkaakseni asiaan liittyvää vihaani ja turhautumistani.

Lyndonin näkemys paketissa: Noiden toistaitoisten finanssimaailman huippuosaajien (myös poliitikot ja muut ekonomistit vaikuttaneet) myöntämistä luottokelvottomista roskalainoista omien palkkioiden ahneissa toivoissa piilee koko tragedian ydin. Roskaa on kertynyt ns. johdannaismarkkinoille niin monta kertaa enemmän kuin mitä koko maailmassa on todellisen talouden rahaa olemassa, että koko monetaristinen systeemi on näillä mokailuilla tuhottu kokonaan kuolemaan ja mikään pelastuspaketti ei voi olla riittävä.

Vertauskuvallisesti tätä johdannaismarkkinaparasiitin “miljoonan suuruista” velkaroskaa ei voida mitenkään maksaa todellisen talouden “kympillä”, koska siitä joudutaan vain globaaliin hyperinflaation kurimukseen ja seurauksena on talouden ja yhteiskuntarakenteiden romahdus globaalisti. Oikeasti suhteet ovat siis jopa triljoonan roskavelat vastaan olemassa olevat vain miljardit. Täysin absurdi tilanne vai mitä?!

Lyndonin mukaan ainoa keino on julistaa tämä monetaristinen talousjärjestelmä konkurssiin kokonaan ja sen jälkeisten proseduurien jälkeen on perustettava kiinteiden kurssien Bretton Woods -järjestelmä globaalisti. On siis mitätöitävä täydellisesti nuo keinotekoista virtuaalivedonlyöntiä pörsseissä mahdollistaneet johdannaismarkkinat kaikkineen ja on sen jälkeen alettava elvyttämään konkreettista todellista arvoa sisältävää ja oikeasti tuottavaa taloutta, joka on jo ollut tuon monetarismin huumassa rapautumassa vuosikymmeniä.

Monetarismi ja globalisaatio ovat siis jo kuolleet ym. takia, mutta nämä poliitikkomme ja ekonomistimme ympäri maailmaa eivät ole kyenneet tunnustamaan tätä totuutta. Se on erittäin traagista ja tuhoavaa!!! Ihmiset on suorastaan aivopesty luulemaan vapaan kaupan mahdollisuuksiin. Siihen, että johdannaismarkkinoiden virtuaalirahalla olisi jotain todellista arvoa. Tämä on osoittautunut ihmiskunnan historian suurimmaksi kuplaksi, joka nyt puhkeaa aiheuttaen ennen näkemätöntä tuhoa.

Vapaa talous ja globalisaatio ovat antaneet rahan- ja vallanhimolle aivan liian suuret mahdollisuudet ilmetä ja nyt sen takia kohtaamme suurimman mahdollisen tragedian, ellei koko sitä suosineesta järjestelmästä hankkiuduta nyt heti eroon ja oteta käyttöön Lyndonin suunnitelmaa! Kyseessä on aineellisen tragedian lisäksi myös ihmiskunnan moraalin kriisi."


ja

"Riitta (Pinserin toinen bloggaaja) on ymmärtänyt homman nimen; Lyndonin pointti on jo pitkään ollut nimenomaan tuo, että reaali- ja pörssitalous ovat etääntyneet liiaksi toisistaan. Jopa siinä määrin, että mahdoton on ilmennyt: Nimittäin noita realisoituvia tolkuttomia riskejä on niin paljon, että talkoisiin huudettavilla (valtio ja veronmaksajat) ei ole hyttysen pissan vertaa reaaliomaisuutta kaikkeen spekuloinnissa ja pelailussa pilaantuneeseen “arvopaperiin” verrattuna. Jotta ne kyettäisiin kattamaan, pitäisi rahaa todellakin painaa tyhjästä biljoonia ja jopa triljoonia ja tämähän on tunnetusti tie juuri tuohon hyperinflaatioon ja rahan arvon tuhoutumiseen. Näin on käymässä globaalisti, jos poliitikot ja ekonomistit päättävissä elimissä jatkavat pöydälle hypänneen mörön kieltämistä; “Ei mörköä, ei mörköä, hyvä globalisaatio, hyvä monetarismi, hyvä pörssipelailu”. Väärin; mörkö on tunnustettava ja sitten tuhottava, jotta mahdollistuisi inhimillinen tulevaisuus!".

Lopuksi on tähdennettävä asiaa taas LaRouche PAC -sivuston avulla. Siellä on tuore VIDEO, jossa on viiden minuutin briiffaus taloustilanteen globaalista saatanallisuudesta juuri johdannaismarkkinoiden syy-ytimen kautta tarkasteltuna. Katsokaa ja kauhistukaa, mutta sen jälkeen ryhdistäytykää ja tehkää tarvittavat johtopäätökset!

Huolestunut kommentti eurojohtajien päätökseen maailman talousromahduksessa

Euroalueen johtajat ja Britannian pääministeri Gordon Brown pitivät siis juuri päättyneenä sunnuntaina hätäkokouksen talouskriisin hillitsemiseksi. Tässä on linkit eri medioihin, joissa asiasta kerrotaan: A B C D E F.

Sisältö heidän kokouksen päätöksessään on siis se, että pankeille annetaan rahoitusta tueksi kriisissä. Käytännössä siis on kyse jäälleen yhdenlaisesta "bail out" -paketista, joka käytännössä siirtää vain rahaa olemassa olevan järjestelmän puitteissa paikasta A paikkaan B eikä se siis auta yhtään itse kriisin ytimen ratkaisussa. Tätä olen jo tuossa alla selittänyt monta kertaa LaRouche PAC -sivuston avulla. Näin kaikki eurojohtajat osoittivat taas vain osaamattomuuttaan asiassa.

Matti Vanhanenkin on ollut vahvasti tämän Britannian vaatiman paketin takana, mikä on erityisen huolestuttavaa Suomenkin kannalta; kuten olemme Lyndon LaRouchen ajatuksista oppineet, niin Britannialla on lähinnä vain omat imperialistiset taka-ajatukset tässäkin pelissä ja näin ollen Matti Vanhanen osoittaa vain joko naivia, mutta tuhoisaa typeryksen uskoa tai vaihtoehtoisesti suunnitelmallista ja tuhoisaa satanismia.

Viimeisin Lyndon LaRouchen kirjoitus sivustollansa antaa sentään jotain toiveita; parissa viikossa kuulemma tilanteen pahennuttua paljon lisää yhä useamman epätoivoon ja neuvottomuuteen vajonneen päättäjän silmissä alkaisi kiilua jo kiinnostusta Lyndonin suunnitelmaa kohtaan pakostikin, kun mikään muu ei todellakaan toimi... Sitä ennen olemme kuitenkin edelleen valitettavan saatanallisessa pattitilanteessa monetarismiin aivopestyjen ja siten neuvottomien johtajiemme vetämässä harhailevassa tuhon saattueessa!

Sunday, October 12, 2008

Jeff Steinbergin ja John Hoeflen LaRouche PAC -videokatsaus 11.10.2008; pakottaminen maailman kriisitilanteen ytimen näkemiseen jatkuu!

Tässä on tämän viikon videoraportti LaRouche PAC:n Jeff Steinbergiltä ja John Hoeflelta. Tämäkin on syytä katsella hyvin tarkkaan. Videossa kerrataan taas selkeästi kaikki jo moneen kertaan sanottu, mutta erityisen toivottavaa olisi, että viesti alkaisi vihdoin menemään itsepäisimmänkin aivopestyn idiootin kallon sisälle ja nimenomaan päättävissä elimissä toimiville poliitikoille ja ekonomisteille. Vähän valoa näemmä on jo havaittu Lyndon LaRouchen vaihtoehdolle; monetarismin ja globalisaation jo tuhouduttua täydellisesti on ainoa, vallankumouksellinen ja ehdoton tarve korvata ne nykyisen järjestelmän vararikkoproseduurin jälkeen uudella Bretton-Woods -järjestelmällä ns. amerikkalaisen järjestelmän ja Yhdysvaltain perustuslain pohjilta globaalisti.

Valitettavasti tilanne on kuitenkin yhä traagisesti se, että totuutta täydellisestä tuhosta ei haluta / kyetä vieläkään myöntämään juuri millään tärkeällä taholla; kaikista nykyisen järjestelmän pelastamisyrityksistä tullaan sen takia huomaamaan, että mikään ei auta ja tuho jatkuu kaikista huolimatta vääjäämättä ja nopeutuvasti lopulliseen tuhoon saakka. Kaiken pahan alku ja juuri ovat olleet monetarismi ja globalisaatio, jotka ovat mahdollistaneet kaikkien aikojen isoimman parasiitin ja valekuplan muodostumisen maailman talouteen; imperialistisia ja ahneita aikeita edesauttaneen vale-ekonomian virtuaalirahoineen todellisen talouden kustannuksella.

Todellinen talous (teollisuus, maatalous, infrastruktuuri niitä auttamassa, ihmisten kykyjen ja aivojen täysi hyödyntäminen ko. asioissa jne.) on ollut tuon takia koko ajan rapautumassa viimeiset 40 vuotta. Nyt tuo parasiitti on kuollut ja se ilmenee nyt kaiken siihen liittyvän hajoamisena vääjäämättä. Ainoa tie ihmiskunnalle selvitä siitä eteenpäin on tunnustaa tuo kuolema ja alkaa sen jälkeen elvyttää tähänastisista tuhoista kärsinyttä todellista taloutta. Kaikki muu on hulluutta, tyhmyyttä ja vääjäämättömästi kaikkien aikojen tuhoisinta koko ihmiskunnalle!

Saturday, October 11, 2008

Huonojen uutisten tunnustamisen vaikeus tuhon airueena maailman kriisissä

Tämä viikko on osoittautunut tähän mennessä kaikkien aikojen pahimmaksi modernin maailman koko taloushistoriassa, kuten oli odotettavissa väärien ratkaisujen, tyhmyyden, tietämättömyyden yms. ihmiskunnan nurjaa puolta ilmentävien seikkojen takia. Väärillä tuhoon johtavilla urilla on pitänyt myös kyvyttömyys myöntää ongelman todellista luonnetta, jos siitä kuitenkin ollaan oltu jollain tasolla tietoisia. Tarjoan tässä aluksi nuo alla olevat linkit, jotka kertovat vauhdikkaasti kehittyneistä tilanteista tällä viikolla:

Juttuja viikon varrelta: A (Helsingin Sanomat), B (Helsingin Sanomat), C (Kauppalehti), D (Kauppalehti), E (Kauppalehti), F (Kauppalehti), G (Iltasanomat), H (Iltasanomat), J (iltalehti), K (BBC), L (CNN). Uusimpia juttuja: Helsingin Sanomat, Iltasanomat, Kauppalehti, BBC, CNN.

LaRouche PAC -sivuston juttuja vanhemmista uusimpiin: A B C D E F G H J

Kuten jälleen kerran havaitaan, niin tuon ylemmän linkistön seasta ei löydy oikeastaan yhtään itse asian ytimeen menevää oivallusta tai suunnitelmaa tilanteen ratkaisemiseksi. Iiro Viinanen tosin mainitsee, että todellisuus on karumpi kuin on annettu ymmärtää. Hänkään ei silti halua / osaa mainita itse asiaa. Matti Vanhanen näemmä tyynnyttelee kansaa, mutta liekö hänkään riittävästi tai jopa yhtään selvillä siitä, mitä voi olla oikeasti odotettavissa... Kukaan ei vieläkään uskalla / osaa mainita valtaisan "peikon" nimeä ja mitä sille pitää tehdä!?

Lyndon LaRouche ja kumppanit ovat sitä vastoin edelleen toitottaneet sitä itse asiaa (Esim. tuossa alemmassa linkistössä), mistä kenkä oikeasti puristaa. Mainitaanpa se tässä taas kerran uusin sanoin. Aikoinaan Alan Greenspanin (A B) alkuun auttamat ns. johdannaismarkkinat tässä globalisaation ja monetaristisen talousjärjestelmän puitteissa ovat syynä koko monetaristisen talousjärjestelmän hurjaa kyytiä tapahtuvaan tuhoutumiseen. Näin se tapahtuu lyhyesti sanottuna: Nuo johdannaismarkkinat mahdollistivat hurjan määrän virtuaalista "vedonlyöntiä" pörsseissä, mistä syntyi todella isoja numerollisia arvoja, mutta vain vähän todellista arvoa. Näin kasaantui vuosien mittaan biljoonia, ehkä jopa triljoonia dollareita (tai euroja, ihan miten vain) velkaa globaalisti. Velkaa kertyi, koska noita vedonlyöntejä pystyi mm. tekemään lainarahallakin (riskisijoitukset). Tilanteen lopullinen kauheus pääsi syntymään, kun nämä johdannaismarkkinat muodostuivat järjettömän monta kertaa isommiksi kuin talouden tuottava osa eli reaalitalous juuri siitä syystä, kun oli mahdollista ahneesti ja näennäisen tuottavasti pelata ko. "kasinopeliä".

Nyt tilanne on tuon takia se, että ko. johdannaismarkkinat sisältävät järjettömän paljon enemmän tuossa "vedonlyöntipelailussa" pilaantunutta velkaista arvopaperia kuin mitä reaalitalouden puolella on varallisuutta yhteensä. John Hoeflen arvion mukaan ero on huikea; jopa triljoonat (johdannaismarkkinoiden koko) vastaan miljardit (reaalitalouden koko)! On syntynyt umpikuja, missä johdannaismarkkinoiden pelastamista reaalitalouden varoilla ei voida tehdä. Kaikki meneillään olevat johdannaismarkkinoiden "bail out" -yritykset johtavat siten vain yhteen: Pelastamisessa tarvittavaa varallisuutta yritetään paikata hillittömällä rahan painamisella tyhjästä (mikä ts. kaatuu maksamaan kykenemättömien veronmaksajien niskaan joka tapauksessa), kun sitä ei ole reaalitalouden puolelta saatavissa ja näin syntyy se kuuluisa hyperinflaatio globaalisti. Tätä nämä päättäjämme ja ekonomistit ympäri maailmaa eivät kykene tälläkään hetkellä tunnustamaan, vaikka G7-maidenkin johtajat yrittävät tällä hetkellä jotain yhteistä puuhastella kriisin taltuttamiseksi. Venäjä ja Etelä-Korea näyttäisivät ilmeisesti olevan ainoita, jotka alkavat jotain ymmärtämään...

Tunnustaminen on ymmärrettävästi äärimmäisen vaikeaa, koska laajoille massoille tämä monetaristinen talousjärjestelmä kaikkine ilmenemismuotoineen (näennäisen helppo tie rikastua / menestyä, rahan vapaa liikkuvuus sitä tukemassa jne.) on muodostunut niin vahvasti elämäntavaksi tai jopa elämänmuodoksi ja -katsomukseksi, että siitä luopuminen on kuin oman jumalansa kieltämistä, oman itsensä kieltämistä. Ihmiset on aivopesty monetarismiin ja globalisaatioon, mutta nyt pitäisi tehdä käänteinen aivopesu (lisäksi paljon lyhyemmässä ajassa kuin alkuperäinen aivopesu eli ts. heti -> mahdotonta?) ensinnäkin jo pelkästään ihmiskunnan moraalin ja inhimillisten olojen turvaamisen takia. Valitettavasti tunnustamatta jättäminen sisältää valtavat määrät tuhon siemeniä ja moni niistä on jo sirkkataimiasteella valmiina valtaamaan maat ja mannut kuin maailman pahimpiin kuuluva rikkaruoho, vesihyasintti (Eichhornia crassipes). Nyt yritetään edelleen pitää itse organismia tuhoavaa kasvainta hengissä keinolla millä hyvänsä. Viivyttely tunnustamisessa ainoastaan pahentaa tilannetta!

Tunnustamisen luonne: Ainoa inhimillinen vaihtoehto tulevaisuuden kannalta on johdannaismarkkinoiden julistaminen konkurssiin eli julistetaan kuin niiden parissa tapahtunutta pelailua ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Kaikki siihen kuulunut varallisuus täytyy siis unohtaa mappi ööhön ja alkaa sitten elvyttämään ja rakentamaan reaalitaloutta sen turvin mitä oikeasti on olemassa (eli jäljellä kaiken tähänastisen tuhon raunioilla) virtuaalirahojen turvaamisyritysten sijaan. Tätä on se monetarismista luopuminen ja uuden Bretton-Woods -järjestelmän luominen tilalle. Jos virtuaalirahojen turvaamisyrityksiä jatketaan, niin samalla on suuressa vaarassa tuhoutua koko reaalitalouskin, koska tuo hyperinflaatio tuhoaa rahan arvon ja sitä kautta tuhoutuvat jäljellä olevat rahalaitokset ja alkaa tuhoutumisen dominoefekti; yritykset -> yhteiskunnan eri verkostot, toiminnot ja kulttuuri -> ihmiset. Uusi pimeä aika koittaisi meille jokaiselle. Eikä "uusi aika", josta minä olen puhunut päinvastaisena olemuksena.

Nyt tämä romahtaminen on jo nähtävissä esim. omalla alallani, missä olen jo kuullut tällä viikolla uusien rakennusprojektien jäädyttämisestä eli maisema-arkkitehdeillekaan ei ole näemmä enää mitään uutta suunnittelutyötä tarjolla eikä pian vanhan korjaamistakaan. Oman urani kehittäminen ja ylläpito romahtaa ja syystäkin olen jo nyt hyvin vihainen ja katkera. Tällä hulluuden tiellä jatkaminen merkitsee valitettavasti kuitenkin lopulta sitä, että tuo on vasta alkua, sillä yllättävän pian meistä jokainen voi joutua olemaan uransa ja työnsä lisäksi huolissaan sekä terveydestään että turvallisuudestaan, kun yhteiskuntien rakenteet murenevat tai suorastaan romahtavat.

Ja mitä muistammekaan edellisen suuren kansainvälisen talouslaman keskeltä 1930 -luvulta; siitä syntyneet levottomuudet ja epävarmuus antoivat järjettömälle väkivallalle mahdollisuuden kehittyä ja näin syntyivät mm. natsismi ja sitä kautta Toinen maailman sota ja keskitysleirit. Ei ole ollenkaan liioiteltua ennustaa, että nyt voisi käydä samalla tavalla ja vielä pahemminkin. Jo nyt eräät ihmiset (esim. Käymälän Sven; A B) ovat havainneet esim. fasistisia piirteitä maailmassamme ja jo alkanut romahdus voi olla ilmenemisalusta jollekin hyvin kauhealle satanismin tyyppiselle pahuudelle... Siksi nyt on osattava hahmottaa koko tilanteen todellinen luonne ja kaikki ratkaisut on tehtävä sen mukaan! Ainoa, joka on vaatinut tähän sopivia ratkaisuja tähän mennessä, on Lyndon LaRouche kumppaneineen. Vain vähäistä kiinnostusta on siihen suuntaan ilmennyt ja ratkaisevaa läpimurtoa ei ole vielä näköpiirissä...

Friday, October 10, 2008

Esimerkki luonnonkasvien hyvästä käytöstä koristekasveina



Viime tiistaina kävellessäni Merituulentien viertä Espoon Tapiolan ja Olarin välissä huomasin nuo kuvassa näkyvät veitikat; kuva on otettu ko. päivänä 7.10.2008. Kyseessä on seittitakiainen (Arctium tomentosum), jonka tämän vuoden kuihtuneet hedelmistövarret seisovat ruskeina ja niiden alla tuoreet lehtiruusukkeet näkyvät vihreänä mattona. Osa noista ruusukkeiden lehdistä säilyy talven yli ja keväällä kasvu jatkuu ruusukkeiden sisältä alkaen uudestaan ja kesäkuun alusta nousevat nopeasti kukintovarret. Kasvu ilmenee heti näyttävästi, sillä lehdet ovat jo isona kasvussa koivun hiirenkorvien aikaan muun maan pinnan kasvillisuuden ollessa vielä melko vaatimatonta joitakin kukkijoita lukuun ottamatta (esim. valkovuokko).

Viime elokuussa kritisoin ja peräänkuulutin luonnonkasvien estetiikan vaalimista rehevillä niityillä. Tässä on juuri sellainen esimerkki. Esimerkillistä on tuo kuihtuneidenkin varsien jättäminen pystyyn, jotta niillä on mahdollisuus toimia talvella ns. talventörröttäjinä. Takiaisten hedelmien rakenne suorastaan kutsuu esim. kuuraa ja lunta koristamaan itseään. Kaikilla urbaaneilla ja muutenkin rakennetuilla alueilla tällaisia takiaiskasvustoja suosimalla saadaan ilmaiseksi näyttävää koristekasviestetiikkaa kaikille vuodenajoille. Isotakiainen (Arctium lappa) on myös tarkoitukseen sopiva toinen takiaislaji.

Täytyy huomauttaa myös se, että takiaisia voi aivan hyvin myös viljellä muiden isokasvuisten perennojen tapaan ja saada siten aikaan haluttuja ja suunniteltuja kasvustoja. Ennakkoluuloton asenne tässäkin antaa mahdollisuuden hyödyntää kasviestetiikasta maksimaalisen tarjoilun. Osa takiaisten hyviä ominaisuuksia on myös kasvuston koon ja luonteen takia saatava suojavaikutus. Tiheänä ja leveähkönä vyöhykkeenä kasvaessaan ne luovat sekä visuaalista että psykologista (tunnetun hedelmärakenteen tarttuvuuden vuoksi) estettä / muuria, minkä avulla liikkumista ja katsetta voidaan helposti ohjata hieman pensasaidan tapaan. Visuaalinen suojaavuus ilmenee kunnolla tosin vain kesällä. Jo melko varhain syksyllä kuvan tapaan vanhat varret ovat karsiutuneet lehdistään alastomiksi.

Hoitotoimena on ainoastaan keväällä ennen uuden kasvun alkamista vanhojen versojen poisto. Talviaikana täytyy tosin huomioida se, että runsaan suojalumen auraaminen saattaa katkoa näitä varsia näin lähellä väylän reunaa, vaikka ko. varret ovat kuivina hyvin lujatekoisia. Varminta talventörröttämisen suhteen on sijoittaa / säilyttää takiaiset siellä, mihin lunta ei kasata / aurata.

Sunday, October 05, 2008

Dramaattisen viikon päätteeksi viljelysääkatsaus piristävän kuvan kera



Kulunut viikko on ollut äärimmäisen dramaattinen ja siitä syystä ahdistava, surullinen, pohdituttava, väsyttävä, suututtava jne., että otetaanpa tähän väliin kevennys iloisesti epävakaisen ja syksyisen viljelysääraportin parissa. Kohotetta iloiseen suuntaan korostan tuolla kuvalla, joka on otettu Hämeenlinnassa eilen 4.10.2008 Vanajaveteen heijastuvasta koivujen ruskasta. Kuten näkyy, niin koivuilla on ollut koivunruostetaudista huolimatta paikoin ihan kirkastakin ruskaa ja aurinkokin näyttäytyi kuurosateiden välissä.
.
Tällä viikolla lounaasta tuli Suomen päälle matalapaine, joka piti säätä Etelä-Suomessa kuurosateisena monta päivää ja ennen matalapainetta olleen yhden hallayön jälkeen lämpötila on ollut lähes koko ajan +10 asteen vaiheilla ympäri vuorokauden tuulten ja pilvien ansiosta. Näin ollen etenkin yölämpötilojen suhteen on ollut tavanomaista leudompaa. Tällä hetkellä lounaasta - lännestä on saapunut runsas rintamavesisade voimakkaan etelä-lounaistuulen kera uuden matalapaineen lähestyessä lännestä heti vanhan perään.
.
Alkavalla viikolla tuo uusi matalapaine siirtyy maanantain ja tiistain aikana Suomen yli koilliseen sateineen, jonka jälkeen lännestä saapuva korkeapaineen selänne vahvistuu keskiviikoksi-torstaiksi Suomen ylle pohjoiseen kääntyneen tuulen jälkeen. Näin ollen alkuviikon +10 asteen vaiheilla olevat lämpötilat laskevat; päivällä jäädään alle +10 asteen ja etenkin ke-to välisenä yönä sään seljettyä ja tyynnyttyä etelän sisämaassa on heikkoa pakkasta ja rannikollakin vähintään hallaa.
.
Tämän jälkeen ko. korkeapaine painuu jo torstaina etelään ja se yhdistyy lounaasta lähestyvään toiseen korkeapaineeseen. Samaan aikaan pohjoisella Atlantilla voimistunut laaja matalapaine alkaa vaikuttaa. Näyttää syntyvän pitkään kestävä tilanne, jossa korkeapaine on etelässä-kaakossa ja Atlantilta ulottuu laaja matalapaine Suomen pohjoispuolelle osakeskuksineen. Tässä Etelä-Suomi nauttii vähintään ko. viikon loppuun asti leudosta ja kosteasta lounais-länsivirtauksesta, jossa useita sadealueita liikkuu ylitse itään-koilliseen ja lämpötilat kohoavat uudestaan sekä yöksi että päiväksi +10 asteen vaiheille ja vähän ylikin ajoittain.
.
Kasvillisuuden suhteen sanon vielä lopuksi joitakin tietoja. Ruska on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että useita puulajeja on jo tyhjentynyt lehdistään ja tyhjentyminen kiihtyy alkavalla viikolla etenkin viikon puolivälin yöpakkasen jälkeen. Tyhjentyneisiin kuuluvat mm. tuomet (Prunus padus), punasaarnit (Fraxinus pennsylvanica) ja osa haavoista (Populus tremula). Toinen osa haavoista on vasta nyt kirkkaassa ruskassa. Osittain kesäasuisia ovat vielä osa tammista (Quercus robur) ja osa poppeleista (Populus sp.). Alkuviikon halla aiheutti lisää tuhoja viimeisille aroille kesäkukille l. kausikasveille etenkin sisämaassa, mutta alkavan viikon puolivälin halla / yöpakkanen viimeistelee tilannetta; nyt saattaa etelärannikon vielä säilynyt syyshortensioiden (Hydrangea paniculata "Grandiflora") vaaleanpunainen kukintavaihe paleltua ruskeaksi.