Tässä on kuva hallanarasta (Ei kestä yhtään pakkasta), mutta yhä hallavauriottomana säilyneestä verenpisarasta (Fuchsia sp.). Se on otettu eilen jo monta kertaa tänä syksynä hallaa kokeneessa Hämeenlinnassa Ahveniston hautausmaalla ja se saa olla tällä kertaa esimerkkinä kesäkukkien eli ns. kausikasvien syksystä ja syyshoidosta; siitä, että hallanarkaakin kesäkukkaloistoa voi olla ja siten kannattaa vaalia vielä myöhään lokakuussakin. Olen mm. viime vuonnakin tähdentänyt sitä, että näitä hallanarkojakin kesäkukkia kannattaa säilyttää niin kauan kuin ne hallavaurioitta vain suinkin selviävät kuvan tapaan vehreinä ja tässä auttavat mm. kasvupaikkavalinnat kuvan tapaan (suojaava ylispuusto ja rinne iltapäivän-illan aurinkoon).
Ilmastonmuutoksen takia viime vuosina on ollut selvästi havaittavissa se, että hallat ja yöpakkaset ovat alkaneet esiintymään yhtäältä myöhemmin ja toisaalta lievempinä kuin aikaisemmin etenkin syksyllä. Sen takia on nyt ja jatkossa osattava huomioida sen aiheuttamat muutokset kesäkukkien viljelyyn; uudet mahdollisuudet kasviestetiikan runsastamiselle ja kauneuden korostamiselle. Tässä vaiheessa vuodet saattavat edelleen olla hyvinkin paljon toisistaan poikkeavia, mutta jo nyt kesäkukkien hoidossa kannattaa ottaa huomioon etenkin viljelykauden loppupuolella hallojen ja yöpakkasten esiintymisen väheneminen ja lieventyminen.
Miten sitten käyttää hyväkseen näitä ns. miedontuvia olosuhteita? Tärkein asia on tutkia hallan ja yöpakkasen käyttäytymistä sen mukaan, miten ne ilmenevät erilaisissa maastoissa, pienilmastoissa ja siten kasvupaikkojen ominaisuuksissa (kasvualusta, ympäröivä kasvillisuus, aurinkoisuus vs. varjo, rakennukset jne.). Halla tarkoittaa siis sitä, että heikkotuulisessa / tyynessä tilanteessa taivaan ollessa yöllä riittävän selkeä tapahtuu ns. lämmön ulossäteilyä maan pinnalta. Tämän takia lämpötila laskee eniten aivan maan pinnan yllä (korkeintaan n. 1 - 2 metrin paksuinen ilmakerros). Fysiikasta tiedämme, että samassa ilmanpaineessa kahdesta erilämpöisestä ilmapatjasta kylmempi on lämpimämpää raskaampaa, jolloin se valuu / jää alimmaksi ilmakerrokseksi.
Hallalla on siten taipumus hakeutua ympäröivässä maastossa alaville kohdille; laaksot, painanteet, yms kohdat. Näin ollen mäkien laet ovat paremmin turvassa hallalta kuin ympäröivät alueet. Halla myös patoutuu esim. rakennusten tai metsänreunan rajalle rinteessä alas valuttuaan. Halla esiintyy herkimmin avoimilla paikoilla, koska esim. korkea puusto toimii ulossäteilyä jonkin verran ehkäisevänä "kattona". Maaperän koostumus vaikuttaa myös: hiekka-, sora- ja kiviperäisen maan varastoima lämpö hidastaa hallan esiintymistä paremmin kuin savisen ja turpeisen maaperän varastoima lämpö. Maan muodot vaikuttavat siten, että iltapäivä- ja ilta-aurinkoon päin kaltevat kasvupaikat säilyttävät yön ajaksi muihin suuntiin kaltevia muotoja enemmän lämpöä. Rakennusten vastaavat sivut (etelä-länsi) toimivat samoin. Lisäksi laajemmassa mittakaavassa kaupunkien ns. lämpösaarekkeet toimivat hallaa ehkäisevästi; tiheään ja voimakkaasti rakennettu alue on maaseutua keskimäärin vähemmän hallanarka paikka kasvattaa arkojakin kasveja. Hallanarkojen kesäkukkien viljelyn suhteen syksyn parhaita paikkoja ovat siis mm. etelä-länsirinteet, ylispuuston alla olevat paikat, rakennusten etelä-länsiseinustat ja mäkien laet / ylängöt.
Hienosäätöä voidaan lisäksi tehdä siten, että huomioidaan nämä seuraavat seikat. Liian suurta lämpötilan vuorokausivaihtelua suosivia paikkoja tulee välttää, koska se aiheuttaa helposti stressiä. Niinpä liian aurinkoisten paahdepaikkojen sijaan kannattaa huomioda riittävästi varjostavat esim. puut ja pensaat. Liika varjo aiheuttaa kuitenkin hallaa edesauttavaa kylmyyttä. Lokakuussa aurinko paistaa kuitenkin jo matalalta, mikä kannattaa huomioida tässä kohtaa; esim. rakennusten rajaamat sisäpihat ovat hallattomampia etenkin, jos aurinko pääsee niitä lämmittämään vielä lokakuussakin. Toisaalta matalalta paistava aurinko ei enää edesauta liian paahteen muodostumista, vaan kesällä ns. liian paahteinen paikka on silloin muodostunut juuri tarpeellisen lämpimäksi. Vesistöjen huomioiminen on myös tarpeellista hienosäätöä pienilmaston suhteen. Järvien äärellä halla on syksyllä lievempää kuin kauempana niistä. Myös iso joki voi toimia samoin.
Kaupunkirakenteessa paikallista hallaa torjuvaa lämpöä aiheuttavat myös infrastruktuurin rakenteet, kuten kaukolämmön putkistot. Kaupunkirakenteessa aukeat torit ovat hallaisempia kuin rakennusten vieret tai kapeat katualueet. Rakennuksissa olevat ulokkeet (katokset, verannat) aiheuttavat vierellensä ympäröivää maastoa hallattomampia paikkoja. Iltapäivän ja illan aurinkoa saavat kaupunkirakenteet ovat myös hallaa ehkäiseviä alueita etenkin, jos ko. tilassa on lämpöä hyvin varastoivia rakennusten seiniä ja väylien pinnoitteita (tummat lämpöä hyvin imevät kivet, tiilet jne.). Vanhat isoja puita sisältävät puistot ja kookkaat myöhään lehtensä pitävät katupuut (mm. lehmukset) ehkäisevät myös hallaa allaan ja vierellään. Havupuista koostuva ylispuusto on kuitenkin lokakuussa jo parempi kuin lehtensä varistavat puulajit, mutta aluksi isolehtiset lehtipuut ovat havupuita parempia hallasuojia lehdessä ollessaan. Sekapuusto onkin optimi suojaavana ylispuustona.
Kaikki yllä mainittu pätee sellaisissa olosuhteissa, joissa hallan esiintyminen on riittävän lievää ja missä koko ilmamassa ei siten painu pakkasen puolelle. Edelleenkin koko Etelä-Suomessa voi olla vaara sellaisellekin reippaalle ensimmäiselle yöpakkaselle tyypillisesti jo lokakuun alkupuolella ja sisämaassa syyskuussakin, missä mikä tahansa ulkotilan kohta ei voi ehkäistä pakkasvaurioita. Viime vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että hallan esiintymiskausi voi melko aikaisesta alkamisestaankin huolimatta jäädä niin heikoksi pitkälle lokakuuhun saakka, että hallanarkojen kasvien (koskee myös lehdiltään hallanarkoja puuvartisiakin kasveja ja perennoja) viljelykautta voidaan em. asioita huomioimalla jatkaa hyvin myöhään syksyyn.
Yksivuotisten kesäkukkien syysviljelyssä auttaa myös se, että typpipitoistakin lannoittamista voidaan käyttää vehreyden säilyttämiseksi mahdollisimman pitkään. Jokaisten hallanarimpien yksivuotisten kasvien kohdalla ei ole juuri merkitystä typpipitoisen lannoitteen pakkasarkuutta lisäävällä piirteellä; eivät joka tapauksessa kestä yhtään pakkasta. Tässä on kuitenkin oltava erittäin tarkka siinä mielessä, että syksyllä typpipitoista lannoitetta ei pidä päästää ollenkaan minkään monivuotisen perennan tai puuvartisen kasvin käyttöön. Typpi heikentää tällöin radikaalisti ko. lajien talvenkestoa. On siis tällöin huomioitava tiukasti rajoitetut kasvualustat kesäkukilla; käytännössä typpipitoinen syyslannoitus voidaan tehdä vain astioissa / altaissa oleville kasveille ja samassa ei pidä olla em. monivuotisia lajeja.
Tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen tuomat olosuhteet saattavat aiheuttaa jopa marras-joulukuulle asti otollisia arkojen kasvien viljelytilanteita, mutta silloin lisääntyvä pimeys, kosteus ja kuitenkin tasaisesti kesää viileämpi ilma heikentävät kasvin kuin kasvin vehreyttä joka tapauksessa ilman pakkasvaurioitakin. Marraskuu vaikuttaakin olevan joka tapauksessa ilman pakkastakin kriittinen raja-alue, jonka tullessa kesäkukkien heikentynyt olemus aiheuttaa niiden poistamisen ja korvaamisen tarpeen esim. täällä Suomessa talvikaudella paljon käytetyillä kanervilla.
Monesti etenkin kaupunkien ja kuntien kesäkukkaistutuksia joudutaan kaupunkikuvallisista ja sommitelmallisista syistä laittamaan myös hallanaroille paikoille. Yksityisillä tonteilla ja paikoin julkisissakin istutuksissa on kuitenkin mahdollisuuksia valita; hallanarkoja kesäkukkia (tai arkoja perennoja ja puuvartisia lajeja yleensäkin) ei pidä istuttaa tienoon aukeimmalle (tai aukean alueen keskelle), varjoisimmalle, alavimmalle ja kokonaisuutena kylmimmälle kohdalle.
No comments:
Post a Comment