Päätin sittenkin tehdä kahden päivän osalta tällä viikolla 5 talven 2013-2014 kylmimmän yön pakkasseurantaa, koska perinteisen tarkastelualueeni itäisimmissä osissa pakkanen kiristyi sen verran vahvasti. Paikoin siellä saavutettiinkin talven kylmimpiä lämpötilalukemia, mutta laajasti muualla tarkastelualueella pakkaset jäivät selvästi miedommiksi verrattuna edellisviikon pakkashuipentumiin (Talven 2013 - 2014 kylmin yö - Osa 3).
Kyseessä olevat kaksi seurantapäivää ovat eilinen torstai sekä tämä päättyvä perjantai. Pakkasen kiristymisen aiheutti tällä kertaa viikon alussa Vienanmeren kautta pohjoisesta Suomen itäpuolelle vahvistunut pakkaskorkeapaine, joka toi itäpuolellaan viime päiviksi Länsi-Venäjälle laajasti sen alueen tämän talven ankarimman pakkasaallon -40 ja -50 asteen välisine pakkasineen Uralilla ja Moskovan seudullakin on käyty -20 asteen kylmemmällä puolella. Korkeapaine asettui to-pe ajaksi melko pyöreämuotoisena keskukseltaan vähän Laatokasta kaakkoon ja se kierrätti eteläkauttaan Suomeen kylmää ilmaa huipentuen juuri to-pe. Eniten tästä kylmyydestä sai siis osansa itäisin Suomi vallinneissa kaakkois-etelätuulissa. Länsiosiin puolestaan tuli Mustanmeren tienoolta sekaan leudompaa ja kosteampaa ilmaa, mikä osaltaan piti pakkasia kurissa. Lisäksi leudontavina elementteinä lännessä tuulet olivat voimakkaampia (viima tuntui tosin erittäin purevan kylmältä) ja alapilvisyys ajoittain runsaampaa.
Nyttemmin tuo korkeapaine on antamassa jo periksi ja hyvin voimakkaiden etelätuulten mukana sää on lauhtumassa idässäkin ja etelä-lounaasta on parhaillaan tulossa talven runsain lumipyrykin tänä pe-la yönä...
Alla on seuraavaksi tutut minimilämpötilalistaukset tarkempine olosuhdekuvailuineen. Lämpötila-arvot on yhä poimittu alle Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajista ja julkaisun viipymisestä huolimatta poimintaa tein päivittäin. Lisäksi käytän pakkaslukemien merkkaamisessa värikoodausta, missä -30 asteen ja sitä kylmemmät pakkaset ovat sinisellä sekä -35 asteen ja sitä kylmemmät pakkaset ovat punaisella.
Torstain 30.1.2014 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -7 astetta, Turku -12 astetta (illalla), Salo -13 astetta (illalla), Pori -14 astetta, Hämeenlinna -13 astetta (illalla), Tampere; Härmälä -15 astetta (yöllä), Tampere; Siilinkari -17 astetta (yöllä), Helsinki (Kaisaniemi) -11 astetta, Vantaa -13 astetta (aamulla ja illalla), Hyvinkää -14 astetta (aamulla ja illalla), Lahti -16 astetta (illalla), Kouvola -17 astetta (illalla), Porvoo -12 astetta (aamulla ja illalla), Lappeenranta; Lepola -22 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -24 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -12 astetta, Mikkeli -20 astetta (illalla), Jyväskylä -22 astetta, Savonlinna -25 astetta (aamulla ja illalla), Joensuu -22 astetta (aamulla ja alkuillalla) ja Ilomantsi -24 astetta (yöllä).
Tässä vaiheessa ilmamassa oli kylmentynyt tarkastelualueella yleisesti kylmimmilleen alkuviikkoon nähden ja monilla paikkakunnilla mitattiinkin viikon alimpia minimilämpötiloja; näin etenkin juuri itäkolkkaa lukuun ottamatta, missä oli kylmenemässä vielä lisää. Sulkuhuomioitta olen jättänyt ne paikkakunnat, missä minimilämpötila sattui aamulla. Muut ovat siitä poikkeuksia sulkuhuomioin. Korkeapaineen kierrättämää kylmää ilmaa saapui voimakkaimmin Saimaan itäosien / itäpuolen seuduille (Savonlinna), koska se pääsi korkeapaineen kierrättämänä eteläkaakosta parhaiten sinne Karjalankannaksen kautta; kylmintä sillä seudulla. Leudointa oli tyypillisesti tässä tilanteessa Ahvenanmaalla mereltä eteläkaakosta puhaltaneen voimakkaan tuulen takia. Järvijäät olivat jo isoissakin järvissä niin paksuja, ettei lämpötilaeroja enää ollut esim. Tampereen Härmälän ja Siilinkarin välillä järvenselän leudommaksi hyväksi. Suomenlahdella ulappa oli jäässä vain itäosissa, joten länsiosissa merikin oli vähän leudontanut elementti.
Perjantain 31.1.2014 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -5 astetta, Turku -13 astetta (yöllä), Salo -13 astetta (yöllä), Pori -15 astetta, Hämeenlinna -14 astetta, Tampere; Härmälä -16 astetta, Tampere; Siilinkari -15 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -10 astetta (yöllä - aamulla), Vantaa -14 astetta (alkuyöllä), Hyvinkää -16 astetta (yöllä), Lahti -17 astetta (yöllä), Kouvola -17 astetta, Porvoo -14 astetta (yöllä), Lappeenranta; Lepola -21 astetta (aamulla), Lappeenranta; Konnunsuo -24 astetta (yöllä - aamulla), Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -11 astetta (yöllä - aamulla), Mikkeli -21 astetta, Jyväskylä -20 astetta, Savonlinna -29 astetta, Joensuu -23 astetta ja Ilomantsi -23 astetta.
Korkeapaine alkoi vähitellen etääntyä Suomen itä-kaakkoispuolelta kohti Mustaamerta, mutta vielä yön-aamun aikana se ylläpiti etenkin idässä hyvin kylmää ilmamassaa. Siellä kylmyyttä edisti samalla vielä heikot tuulet ja laajoilla alueilla selkeä sää. Näin ollen juurikin Saimaan itäosien / itäpuolen seuduilla yhä Karjalankannakselta käsin oli nyt paikoin jopa koko talven kylmintä; esim. Savonlinnassa. Lisää kylmyyttä yritti vielä kiertyä Baltian kautta yöksi myös Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeenkin, missä oli paikoin tämän viikon kylmintä yöllä - aamulla. Itäkolkkaa lukuun ottamatta yleisesti joka tapauksessa pysyttiin edellisviikkoa miedommissa pakkasissa ja Ahvenanmaalla minimilämpötilat olivat jo selvimmin edellispäivää leudompia. Tässäkin listauksessa olen jättänyt aamuminimit sulkuhuomioitta ja siitä poikenneet minimiajankohdat ovat suluissa, mutta edellispäivän iltaminimejä ei enää ollut. Nimittäin aamusta - iltapäivästä alkaen kaikkialla alkoi sitten leudontuminen koko loppupäivän ajan voimistuneiden etelätuulten ja runsastuneen pilvisyyden kera. Etelärannikon tuntumaan tuli samalla jo mereltä lumikuuroja ennakoiden illalla etelälounaasta tulevia runsaampia pyryjä ja yhä leudompaa ilmamassaa...
Showing posts with label talven 2013-2014 kylmin yö. Show all posts

Friday, January 31, 2014
Saturday, January 25, 2014
Talven 2013 - 2014 kylmin yö - Osa 3
Tällä viikolla 4 pakkasjakso jatkui suoraan viikolta 3 vähintään yhtä ankarana ja ajoittain kylmempänäkin, joten tässä on "Talven 2013 - 2014 kylmin yö" -sarjan osalle 2 (Talven 2013 - 2014 kylmin yö - Osa 2) suoraan jatkuva jatko-osa 3. Se on jälleen julkaistuna näin takautuvasti vasta tänään lauantaina 25.1.2014 klo. 23:55, vaikka pakkaseuranta kattaa ajan maanantaista lauantaihin saakka.
Tällä seurantajaksolla pakkassäätä ylläpiti ankarana suursäätilassa se, kun korkeapainetta jäi ulottumaan itsepintaisesti Venäjältä pitkulaisesti Suomen päälle ja myös uuden korkeapaineen keskuksenkin kera, jolloin pakkasilmamassat jäivät myös sijoilleen heikoissa tuulissa. Aikaisempaa tyynemmät tuulet ankaroittivat selkeäsäisissä tilanteissa yöpakkasia entisestäänkin. Näin ollen yö- ja päivälämpötilojen väliset erot kasvoivat edellisviikkoon verrattuna; ajoittain etenkin sisämaassa vuorokausivaihtelu oli jo n. 10 asteen luokkaa.
Tätä pakkassäätä ulottui Euroopan mittakaavassa koko ajan myös Skandinaviaan, mutta vain vähitellen etelämmäksi ja lännemmäksi muualla; Keski-Euroopan pohjoisosat, Itä-Eurooppa ja Mustanmeren pohjoisreuna ovat saaneet kunnon pakkasta eniten vasta aivan viime päivinä. Pohjois-Atlantilla koko viikon 4 ajan jatkunut hyvin aktiivinen ja voimakaskin matalapainetoiminta sen sijaan on ylläpitänyt sateista ja leutoa säätä edelleen Länsi-Euroopassa ja varsinkin Britteinsaarilla.
Pakkasjakso ankaroitui huippuunsa osassa Etelä-Suomea eilisen perjantain aikana, mutta tänään lauantaina korkeapaineen siirryttyä vähän etelämmäksi ovat etelän ja lännen väliset tuulet ja runsaampi alapilvisyys leudontaneet säätä laajasti jopa vain -5 asteen vaiheille ja siksi pakkasseurannan tämä osa onkin tänään la päättymässä; jatkossa näiden osien 2 ja 3 veroisia pakkasia ei ole näillä näkymin tulossa, vaikka ensi viikolla on jonkin verran uutta kylmenemistä näköpiirissä Venäjältä käsin etenkin tarkastelualueen itäosiin...
Tässä alla ovat kunkin vuorokauden minimilämpötilakartoitukset maanantaista tähän lauantaihin tarkempine olosuhdekuvailuineen. Lämpötila-arvot on yhä poimittu alle Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajista ja julkaisun viipymisestä huolimatta poimintaa tein päivittäin. Lisäksi käytän pakkaslukemien merkkaamisessa värikoodausta, missä -30 asteen ja sitä kylmemmät pakkaset ovat sinisellä sekä -35 asteen ja sitä kylmemmät pakkaset ovat punaisella.
Maanantain 20.1.2014 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -5 astetta (lähes koko päivän), Turku -15 astetta, Salo -20 astetta, Pori -18 astetta, Hämeenlinna -22 astetta, Tampere; Härmälä -23 astetta, Tampere; Siilinkari -18 astetta (aamulla ja illalla), Helsinki (Kaisaniemi) -13 astetta, Vantaa -16 astetta, Hyvinkää -22 astetta, Lahti -23 astetta, Kouvola -22 astetta, Porvoo -21 astetta, Lappeenranta; Lepola -19 astetta (illalla), Lappeenranta; Konnunsuo -25 astetta (aamulla ja illalla), Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -14 astetta, Mikkeli -25 astetta, Jyväskylä -21 astetta (alkuyöllä), Savonlinna -25 astetta (illalla), Joensuu -23 astetta (aamulla ja illalla) ja Ilomantsi -25 astetta.
Tässä vaiheessa yöllä koko Suomen mittakaavassa Lapissa koettiin talven ankarimmat pakkaset paikoin, kun siellä rikottiin virallisestikin -40 asteen raja sekä Utsjoella että Inarissa >> Talven pakkasennätys rikki: -40,7 astetta! Jatkossa Lapin pakkaset pysyivät miedompina. Tarkastelualueen suhteen ko. päivänä pakkaskorkeapaineen tyyni keskusalue pysyi yhä Etelä-Suomen päällä, mutta se venyi kauaksi Mustanmeren pohjoispuolelle; vuorokauden kylmimmät lukemat mitattiin pääosin aamun aikana, kun korkeapaineessa tyyni ja selkeä sää oli yön - aamun aikana laajimmillaan ja etelärannikoltakin lumikuuropilvet väistyivät silloin hetkeksi. Korkeapaineen länsipuolella Ahvenanmaalle ulottui kuitenkin yhä muuta aluetta paljon leudompaa etelä-kaakkoistuulta mereltä. Sulkuihin olen merkannut aamuminimistä poikenneet minimiajankohdat, kun laajasti illallakin oli yhtä kylmää ja paikoin kylmempääkin. Heikenneen tuulen takia ja Vienanmeren vaikutuksen vähennyttyä tarkastelualueen kylmintä seutua oli entistä korostuneemmin itäkolkka, jossa saavutettiin -25 asteen raja ensimmäisen kerran sitten sen alueen joulukuun pakkashuipentuman (Talven 2013 - 2014 kylmin yö - Osa 1). Venäjän puolella jatkui silti aikaisempaa leudompi luoteisvirtaus Jäämereltä.
Tiistain 21.1.2014 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -6 astetta, Turku -16 astetta, Salo -20 astetta, Pori -17 astetta (aamulla ja illalla), Hämeenlinna -20 astetta, Tampere; Härmälä -23 astetta (yöllä), Tampere; Siilinkari -19 astetta (aamulla ja illalla), Helsinki (Kaisaniemi) -14 astetta, Vantaa -17 astetta, Hyvinkää -20 astetta, Lahti -22 astetta (aamulla ja illalla), Kouvola -21 astetta (yöllä), Porvoo -19 astetta, Lappeenranta; Lepola -20 astetta (yöllä ja aamulla), Lappeenranta; Konnunsuo -25 astetta (yöllä ja aamulla), Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -16 astetta, Mikkeli -23 astetta (yöllä ja aamulla), Jyväskylä -19 astetta (aamulla), Savonlinna -26 astetta (aamulla), Joensuu -20 astetta (alkuyöllä) ja Ilomantsi -22 astetta (yöllä).
Korkeapaine vetäytyi enemmän itäkaakkoon Mustanmeren ja Kaspianmeren pohjoispuolille, mutta siitä jäi ulottumaan selännettä Keski-Suomeen ja loppupäivällä keskukseltaan Perämeren tienoille alkoi vahvistumaan uusi korkeapaine. Tuuli- ja pilviolosuhteet vaihtelivat tämän mukaan vaikuttaen ko. vuorokauden minimilämpötiloihin, mutta ilmamassa pysyi edelleen suunnilleen yhtä kylmänä. Etenkin länsiosissa ja etelärannikon tuntumassa minimilämpötilat tulivat vasta illalla (Tuossa listauksessa ko. paikat sulkuhuomioitta), koska alkupäivällä kaakkoistuulet toivat mereltä pilvisyyttä myös laajalti sisämaahankin ja etelärannikolle taas lisäksi lumikuurojakin. Illalla tuo uusi korkeapaine käänsi heikkoja tuulia pilviä putsaavasti uudestaan koilliseen ja pakkanen kiristyi. Itäosissa nämä vaihtelut vaikuttivat vähemmän, jolloin minimilämpötilat olivat siellä jo enemmän yöllä - aamulla, joskin alapilvisyys oli sielläkin vaihtelevaa epätasaistaen pakkashuippuja. Tässä vaiheessa Kotka Rankissa minimilämpötilat alkoivat saavuttaa yhä kylmempiä lukemia, kun Suomenlahden jäätyminen umpeen ulapallakin eteni jo meren itäosissa. Tampereella Härmälän ja Siilinkarin lämpötilaero oli kaventumassa pois, kun suuri Näsijärvi jäätyi yhä paksummin jäähän. Ahvenanmaalla sen sijaan vaikutti vielä lähes koko päivän kaakosta mereltä tullut leudontava tuuli, mutta loppuillalla sielläkin oli kylmempi muutos tulossa mantereelta käsin.
Keskiviikon 22.1.2014 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -15 astetta, Turku -17 astetta (yöllä), Salo -21 astetta (aamulla), Pori -17 astetta, Hämeenlinna -21 astetta (yöllä ja illalla), Tampere; Härmälä -22 astetta, Tampere; Siilinkari -21 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -15 astetta (aamulla ja illalla), Vantaa -18 astetta (aamulla), Hyvinkää -22 astetta (aamulla), Lahti -22 astetta (aamulla), Kouvola -20 astetta, Porvoo -15 astetta, Lappeenranta; Lepola -19 astetta (aamulla), Lappeenranta; Konnunsuo -23 astetta (yöllä), Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -18 astetta (aamulla ja illalla), Mikkeli -24 astetta, Jyväskylä -23 astetta, Savonlinna -22 astetta (alkuillalla), Joensuu -23 astetta ja Ilomantsi -26 astetta.
Uusi korkeapaine osana jopa Kaspianmeren itäpuolelle ulottunutta laajaa korkeapainevyöhykettä vahvistui Suomen päällä vähän lisää ja liikkui päivän aikana hitaasti etelämmäksi keskukseltaan Keski-Suomessa; näin ollen kuiva ja heikko koillistuuli vallitsi alkupäivällä tarkastelualueella etenkin eteläosissa ja kääntyi illalla enemmän itään-kaakkoon. Tämän myötä iltapäivään saakka oli laajoilla alueilla selkeää - lähes selkeää lukuun ottamatta hajanaisia sumupilviä / jääsumuja. Illalla tuo tuulen kääntyminen toi taas etelärannikon tuntumaan mereltä kosteutta ja pilviä heikkoine lumikuuroineen ja tämä kosteus eteni etenkin Uudenmaan - Varsinais-Suomen alueella sisämaahankin alapilvineen, jolloin sillä alueella minimilämpötilat olivat muuta aluetta korostetummin jo yön - aamun aikana. Muualla kylmeneminen jatkui päivän mittaan niin, että myös ilta oli paikoin yhtä kylmä ja kylmempikin minimilämpötiloissa; nämä iltaminimin sisältäneet paikat ovat tuossa listauksessa sulkuhuomautuksitta. Kylmintä tarkastelualueella alkoi taas olemaan selvimmin itäkolkassa, vaikka edelleenkin Venäjän puolella ei ollut erityisen kylmää Uralia lukuun ottamatta. Ahvenanmaalla tapahtui raju uudestaan kylmeneminen iltaan mennessä, kun tuon korkeapaineen eteläpuolitse idästä tuli sinne mantereen ankarampaa pakkasilmaa.
Torstain 23.1.2014 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -14 astetta (yöllä), Turku -17 astetta (yöllä), Salo -19 astetta (yöllä ja illalla), Pori -20 astetta (aamulla), Hämeenlinna -23 astetta (yöllä ja illalla), Tampere; Härmälä -24 astetta (aamulla), Tampere; Siilinkari -23 astetta (aamulla), Helsinki (Kaisaniemi) -17 astetta, Vantaa -20 astetta, Hyvinkää -21 astetta, Lahti -21 astetta (yöllä ja alkuillalla), Kouvola -21 astetta (aamulla ja illalla), Porvoo -21 astetta (aamulla), Lappeenranta; Lepola -21 astetta (aamulla ja illalla), Lappeenranta; Konnunsuo -26 astetta (aamulla ja illalla), Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -20 astetta, Mikkeli -25 astetta (alkuyöllä ja illalla), Jyväskylä -27 astetta, Savonlinna -26 astetta, Joensuu -25 astetta (aamulla ja illalla) ja Ilomantsi -26 astetta (yöllä).
Korkeapaineen tyynituulinen keskusalue asettui Etelä-Suomen päälle siten, että se alkoi loppupäivällä venyä Vienanmeren eteläreunitse itään, kun samalla Uralilta eteni laajemmalle Venäjälle erittäin ankaraa pakkasilmaa syrjäyttäen aikaisempaa Kaspianmeren itäpuolelle ulottunutta korkeapainetta. Tarkastelualueen pakkaset käyttäytyivät täten tyynissä olosuhteissa herkästi pilvitilanteiden mukaan ja selkeimmillä paikoilla minimilämpötilat saavuttivat talven kylmimpiä lukemia tähän mennessä. Etelärannikolla edellisillan puolelta oli vielä merellistä pilveilyä yöllä ja ajoittain myöhemminkin, mutta muutoin oli vain ajoittain hajanaista sumupilveä / jääsumua. Näissä em. oloissa minimilämpötilat sattuivat melko sekalaiseen tapaan lähes kaikkina vuorokauden aikoina paikallisesti vaihdellen paitsi keski- ja iltapäivällä auringon lämmittävän vaikutuksen ansiosta; lämpötilan vuorokausivaihtelu oli paikoin koko pakkasjakson suurinta sisämaassa tässä vaiheessa. Ilta oli kuitenkin monella paikalla päivän kylmin ilmamassan kylmennyttyä tyynessä säässä hitaasti; nämä paikat olen jättänyt tuossa yllä sulkuhuomioitta. Ahvenanmaalla alkoi jo loppupäivällä korkeapaineen länsipuolella vaikuttamaan -5 asteen lähelle leudontanut etelävirtaus alapilvineen. Kotka Rankki saavutti yhä talven ankarimpia pakkasia Suomenlahden itäosan ulappajäätymisen edettyä yhä lännemmäksi. Itä-pohjoiskolkka korostui koko tarkastelualueen kylmimpänä.
Perjantain 24.1.2014 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -5 astetta (lähes koko päivän), Turku -15 astetta (aamupäivällä), Salo -23 astetta, Pori -19 astetta, Hämeenlinna -22 astetta (yöllä ja illalla), Tampere; Härmälä -24 astetta, Tampere; Siilinkari -24 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -18 astetta (yöllä), Vantaa -22 astetta, Hyvinkää -23 astetta (aamulla ja illalla), Lahti -23 astetta (illalla), Kouvola -25 astetta, Porvoo -23 astetta, Lappeenranta; Lepola -22 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -27 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -20 astetta, Mikkeli -27 astetta, Jyväskylä -28 astetta, Savonlinna -27 astetta, Joensuu -26 astetta ja Ilomantsi -26 astetta.
Korkeapaineen tyyni keskusalue alkoi siirtyä vähitellen Etelä-Suomen päältä Baltiaan päivän aikana, jolloin länsipuoleltaan sen pohjoispuolelle pääsi kiertymään paljon leudompaa ja kosteampaa ilmamassaa mukanaan tiivistä sumupilvikantta sekä etelän ja lännen välisiä tuulia. Tämä alkoi aamulla länsirannikolla ja loppupäivällä sitten pian sieltä käsin tarkastelualueen pohjoisimpiin osiin ja itäkolkkaan kaareutuen. Sen sijaan Uusimaa, Kanta-Häme ja Päijät-Häme jäivät vielä loppuiltaan saakka tyynen ja selkeän sään piiriin. Näin ollen kokonaisuutena illalla syntyi erittäin suuria lämpötilaeroja ko. eri aluetyyppien kesken >> Tuolla ensimmäisenä sumupilvistyneellä alueella vuorokauden minimit tulivat jo aamuun mennessä (Nämä aamuminimit jätin sulkuhuomioitta) ja pian sen jälkeen lämpötilat kohosivat koko ajan päivän loppuun saakka; loppuillalla jo -10 asteen leudommalle puolelle laajasti. Sen sijaan tuolla loppuiltaan saakka selkeänä ja tyynenä säilyneellä pienellä alueella yön-aamun lisäksi myös illalla oli vielä pakkasjakson ankarimpiin kuuluneita minimilämpötiloja. Tosin etelärannikolla aamun - iltapäivän merellisistä lumikuuroista oli vielä vähän leudontavaa vaikutusta illallakin; minimilämpötilat eivät sen vaikutusalueella tulleet enää illalla täpärästi. Juuri ennen rajua lauhtumista koko tarkastelualueen kylmintä ehti olla itäisimmissä ja pohjoisimmissa paikoissa. Ahvenanmaalla leudontuminen kaikkein ensimmäisenä jo edellisillan puolelta alkaen aiheutti jo sen, että siellä lämpötila pysyi koko päivän lähes samana -5 asteen vaiheilla ja loppuillalla oli vieläkin leudompaa.
Lauantain 25.1.2014 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -3 astetta (koko päivän), Turku -9 astetta, Salo -15 astetta, Pori -7 astetta, Hämeenlinna -22 astetta, Tampere; Härmälä -10 astetta, Tampere; Siilinkari -11 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -17 astetta, Vantaa -20 astetta, Hyvinkää -24 astetta (yöllä), Lahti -23 astetta, Kouvola -14 astetta, Porvoo -22 astetta (yöllä), Lappeenranta; Lepola -13 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -14 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -15 astetta (yöllä), Mikkeli -11 astetta, Jyväskylä -9 astetta, Savonlinna -8 astetta, Joensuu -7 astetta (yöllä ja illalla) ja Ilomantsi -9 astetta (illalla).
Tämän kuluvan talven tähän mennessä ankarin pakkasjakso tuli viimein päätökseen tämän päivän aikana, kun korkeapaine asettui Baltiaan päästäen koko tarkastelualueelle länsipuoleltaan etelän ja lännen välisten tuulten mukana aikaisempaa paljon leudompaa ja kosteampaa ilmamassaa tiiviin sumupilvikannen kera. Viimeisenä tämä leudontuminen alkoi edellisiltana vielä tyynen kylmänä pysyneellä Uusimaa, Kanta-Häme ja Päijät-Häme -alueella melko tarkalleen puoliltaöin. Muualla lauhtuminen oli siis jatkunut jo selvästi edellispäivän puolelta käsin, mutta lähes koko alueella vuorokauden minimit tulivat juuri koko ajan edenneen lauhtumisen takia jo heti puolenyön jälkeen. Poikkeuksia tähän olivat ainoastaan yksittäiset tuon viimeisenä lauhtuneen alueen paikat vähän pidemmälle yölle viipyneen kylmyyden takia sekä yllättäen itä-koilliskolkassa, missä lauhtumisen asettuminen koko päivän jatkuneeseen vakiolämpötilaan aiheutti vähäisessä heilahtelussaan -10 asteen leudommalla puolella minimilukemia illallakin.
Tähän siis päättyy tämä tavallaan kaksiosainen yhtenäinen pakkasseuranta ja näillä näkymin ei uutta neljättä osaa ole näköpiirissä tämän talven pakkasseurantaan, koska ensi viikolla tapahtuva uudestaan kylmeneminen Venäjältä käsin ei näyttäisi olevan tarpeeksi kovaa pakkasta tuova. Pohjois-Atlantin voimakas matalapainetoiminta alkaisi laittamaan Venäjän pakkaskorkeapaineelle aikaisempaa enemmän kampoihin... Tämä on kuitenkin epävarmaa ja pakkanen voinee vielä yllättää piankin.

Friday, January 17, 2014
Talven 2013 - 2014 kylmin yö - Osa 2
Tällä viikolla 3 talvi on kiristänyt otettaan jo heti alusta saakka niin paljon, että maanantaista lähtien on ollut tämän talven tähän mennessä kylmin pakkasjakso koko ajan käynnissä ja sama jatkuu ennusteiden mukaan ensi viikon 4 alkuun saakka. Niinpä talven 2013 - 2014 kylmimmän "yön" pakkasseuranta on ollut koko ajan ajankohtaista koko tällä viikolla. Täten edellisen osan (Talven 2013 - 2014 kylmin yö - Osa 1) minimilukemat itäkolkkaa lukuun ottamatta on jo pantu kylmemmiksi.
Julkaisen ko. seurantani kuitenkin vasta nyt perjantaina 17.1.2014 bloggausteknisistä syistä johtuen, mutta silti mitään lämpötila-arvojen kartoittamista ei ole mennyt sivu suun, sillä olen tämän kirjoituksen luonnokseen kuitenkin kirjannut maanantaista lähtien ylös kunkin vuorokauden alimmat lämpötilat ja niiden poimintapaikkana on siis ollut edelleen tutusti Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajat.
Pakkastilanteen aiheutti siis alkuun se, kun matalapaineen painopiste siirtyi viime viikon lopussa Suomen eteläpuolitse Venäjälle ja korkeapainetta kiilautui Jäämereltä Skandinaviaan pitäen Atlantin matalapaineet vain Länsi-Euroopan asiana. Sen myötä idän ja pohjoisen väliset virtaukset toivat arktisen kylmää pakkasilmamassaa koko Suomeen ja myös Baltiaan ja Skandinaviaan. Länsi- ja Keski-Euroopassa on sen sijaan vaikuttanut edelleen atlanttinen leutous.
Tuo korkeapaine on vellonut koko viikon Lapin - Skandinavian tienoilla ja sen itäpuolitse on koko ajan jatkuneet kylmät itä-koillisvirtaukset vaihtelevasti; onneksi Barentsinmeri ja Vienanmeri ovat olleet kuitenkin siinä normaalia sulempina lauhduttavina elementteinä tuoden tuulen mukaan pilvisyyttä ja kosteutta ajoittain eikä näin ollen kaikkein kylmin siperialainen ilmamassa ole mahdollistunut tänne Suomeen saakka.
Nyttemmin tuo korkeapaine on vahvistunut Lappiin ja jatkossa tänä viikonloppuna se vahvistuu ja laajenee koko Suomen päälle ja alkaa viikonvaihteessa venyä kaakkoon Venäjälle; näin ollen korkeapaine pitää yllä edelleen arktista pakkasilmaa ja tuulten tyyntyessä pakkanen kiristynee edelleen etenkin idässä ja tässä vaiheessa eroa alkaa syntyä yö- ja päivälämpötilojen välille aikaisempaa enemmän.
Ensi viikon alussa korkeapaine pitenee Kaspianmeren pohjoispuolelle saakka, mutta siitä jäänee ulottumaan selännettä Suomeen muutamaksi päiväksi; Etelä-Suomessa alkavat vallitsemaan kaakkoistuulet, jotka hieman lauhduttavat pakkasia ja voivat tuoda Mustaltamereltä ajoittain lumisateista kosteutta sekä lumikuuroryöppyjä vielä sulalta Suomenlahden ulapaltakin...
Näin ollen jatkan tätä pakkasseurantaa ainakin sunnuntain 19.1.2014 loppuun ja mahdollisesti teen ensi viikon alun osalta vielä täydennystä joko tämän seurannan loppuun tai erillisenä omana osanaan 3 tähän talven pakkaskartoitukseen....
Alle olen listannut jälleen näistä lämpötilaseurannoistani tutut paikkakunnat ja kunkin päivän kohdalla on tarkempaa analyysiä pakkasten luonteista säätiloineen. Lämpötila-arvot on siis poimittu alle Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajista. Lisäksi käytän pakkaslukemien merkkaamisessa värikoodausta, missä -30 asteen ja sitä kylmemmät pakkaset ovat sinisellä sekä -35 asteen ja sitä kylmemmät pakkaset ovat punaisella.
Maanantain 13.1.2014 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -13 astetta, Turku -16 astetta, Salo -17 astetta, Pori -17 astetta, Hämeenlinna -16 astetta, Tampere; Härmälä -16 astetta, Tampere; Siilinkari -15 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -13 astetta, Vantaa -15 astetta, Hyvinkää -16 astetta, Lahti -16 astetta, Kouvola -14 astetta, Porvoo -15 astetta, Lappeenranta; Lepola -12 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -13 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -12 astetta, Mikkeli -16 astetta, Jyväskylä -17 astetta, Savonlinna -15 astetta, Joensuu -12 astetta ja Ilomantsi -12 astetta.
Kaikki tämän päivän alimmat lukemat mitattiin vasta illalla juuri ennen puolta yötä, koska koillisvirtaus kylmensi koko päivän ajan säätä ko. ilmamassan lukemia vastaavaksi. Tilanteessa koillistuulen voima oli koko ajan sen verran voimakas, että paikallisia pakkaseroja ei juurikaan syntynyt; ilma pysyi siis varsin sekoittuneena ja siksi kovin suurta pakkaseroa ei ollut sisämaan ja lounaissaariston - etelärannikonkaan välillä. Sen sijaan itä-länsisuunnassa ilmeni laaja-alaisempi erikoinen lämpötilaero; lännessä oli kylmempää, koska koillistuuli pääsi tuomaan sinne paremmin Lapista pakkasilmaa ja lisäksi illalla siellä tuuli heikkeni mahdollistaen pakkasen kiristymistä entisestään. Idässä sen sijaan suoraan vielä sulan Vienanmeren yli puhaltanut koillistuuli toi sinne leudontanutta kosteutta alapilvineen ja heikkoine lumisateineen.
Tiistain 14.1.2014 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -13 astetta, Turku -17 astetta, Salo -18 astetta, Pori -19 astetta, Hämeenlinna -17 astetta, Tampere; Härmälä -22 astetta, Tampere; Siilinkari -16 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -15 astetta, Vantaa -18 astetta, Hyvinkää -18 astetta, Lahti -17 astetta, Kouvola -16 astetta, Porvoo -18 astetta, Lappeenranta; Lepola -15 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -14 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -13 astetta, Mikkeli -18 astetta, Jyväskylä -18 astetta, Savonlinna -16 astetta, Joensuu -13 astetta (illalla) ja Ilomantsi -16 astetta (illalla).
Tänä päivänä Skandinaviassa ollut kiilamainen korkeapaine muotoutui yöllä - aamulla sen verran länsiosien päälle heikentäen tuulia, että siellä paikoin pakkanen pääsi kiristymään jopa -20 asteen kylmemmälle puolelle, kuten Tampereen Härmälässä. Ahvenanmaan pakkasia ympäröivä vielä sula meri piti kuitenkin kurissa. Idempänä yö ja aamu olivat vielä Vienanmeren suunnasta puhaltaneen koillistuulen ja sen tuomien alapilvien takia muuta aluetta leudompi, mutta illaksi sen tuulen tyynnyttyä ja käännyttyä tilapäisesti puhaltamaan enemmän Lapin suunnasta pakkasen kiristyminen itäkolkassa tuotti sinne muun alueen yö-aamuminimeistä poiketen päivän minimilämpötilat vasta juuri ennen puoltayötä; maininnat "illalla". Alkupäivällä etelärannikolle ja lounaiskolkkaan ulottui Etelä-Skandinavian rintamasysteemistä yläpilviharsoja vyöhykkeittäin, mutta sillä ei juurikaan ollut pakkasta leudontavaa vaikutusta. Meren leudontava vaikutus oli etelärannikolla vain vähäinen.
Keskiviikon 15.1.2014 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -11 astetta, Turku -16 astetta, Salo -17 astetta, Pori -20 astetta, Hämeenlinna -17 astetta, Tampere; Härmälä -16 astetta, Tampere; Siilinkari -12 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -13 astetta, Vantaa -16 astetta, Hyvinkää -17 astetta, Lahti -16 astetta, Kouvola -15 astetta, Porvoo -17 astetta, Lappeenranta; Lepola -14 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -20 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -10 astetta, Mikkeli -20 astetta (illalla), Jyväskylä -17 astetta (illalla), Savonlinna -20 astetta (illalla), Joensuu -17 astetta (illalla) ja Ilomantsi -20 astetta (illalla).
Korkeapaine vetäytyi enemmän Lappiin tänä päivänä, jolloin etelä-lounaisosassa alkoi vaikuttaa aamusta alkaen itä-kaakkoistuuli ja sen myötä sulalle Suomenlahdelle syntyi itä-länsisuuntainen lumikuurojono ja se ulotti jo aamuksi leudontaneita pilviharsoja etelärannikon tuntumaan. Myöhemmin illalla lumikuurot pääsivät ajoittain mantereelle saakka. Näin ollen etelä- ja lounaisosissa minimilämpötilat olivat selkeästi vain yön-aamun asiaa ja koko loppupäivä oli leudompi -10 asteen tienoon lämpötiloineen ja etelärannikolla oli leudompaakin. Sen sijaan pohjoisessa ja koillisessa / itäkolkassa korkeapaineen itäpuolelta pääsi uudestaan koillisesta tuulia ja ajoittaista alapilvilauttaa Vienanmereltä, mutta illalla sää selkeni siellä sen verran, että monilla sen alueen paikoilla ilta olikin taas muusta alueesta poiketen yötä-aamua hitusen kylmempi; maininnat "illalla". Yhä -20 astetta rikottiin vain paikoin täpärästi.
Torstain 16.1.2014 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -14 astetta (illalla), Turku -16 astetta (illalla), Salo -16 astetta (yöllä ja illalla), Pori -16 astetta (illalla), Hämeenlinna -16 astetta (aamulla ja illalla), Tampere; Härmälä -19 astetta (aamulla), Tampere; Siilinkari -15 astetta (illalla), Helsinki (Kaisaniemi) -14 astetta (illalla), Vantaa -15 astetta (illalla), Hyvinkää -16 astetta (illalla), Lahti -15 astetta (aamulla ja illalla), Kouvola -17 astetta (aamulla), Porvoo -15 astetta (aamulla ja illalla), Lappeenranta; Lepola -15 astetta (aamulla), Lappeenranta; Konnunsuo -17 astetta (aamulla), Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -12 astetta (aamulla ja illalla), Mikkeli -20 astetta (yöllä ja aamulla), Jyväskylä -18 astetta (aamulla), Savonlinna -20 astetta (yöllä), Joensuu -16 astetta (yöllä) ja Ilomantsi -21 astetta (yöllä).
Korkeapaine vahvistui Lapissa, jolloin yöstä lähtien etelä-lounaisosan itä-kaakkoistuulet kääntyivät takaisin koilliseen ja koko alueella vallitsi sitten loppupäivän ajan koillisvirtaus lounaissaaristoa lukuun ottamatta; Ahvenanmaalla poikkeuksellisesti meren leudontava vaikutus oli pientä, kun korkeapaineen selänteen tyyni vana kulki Selkämereltä ylitseen Itämerelle. Koillistuuli oli aikaisempaa kuivempi, jolloin aamun - iltapäivän aikana oli laajoilla alueilla selkeää. Vienanmereltä pääsi kuitenkin taas kosteutta alapilvilauttoineen ja heikkoine lumisateineen itäosiin jo aamusta ja illalla osittain länteenkin. Näin ollen etelä- ja lounaisosissa yö-aamu oli vielä edellisillan lumikuurojen jäljiltä pääosin muuta päivää leudompi ja päivän minimilukemat tulivat sillä alueella vasta illalla; maininnat "illalla". Pohjoisempana - koillisempana sisämaassa myös yöllä - aamulla oli kylmää ja siksi monilla niillä paikoilla sekä yö-aamu että ilta olivat yhtä kylmiä iltapäivän oltua aurinkoisessa säässä hitusen leudompi. Itäisimmissä osissa korostui puolestaan tuo voimistuneen koillistuulen ja aamusta loppupäivän ajan vaikuttaneen alapilvisyyden leudontava vaikutus, jolloin siellä päivän minimilämpötilat olivat muuta aluetta selkeämmin jo yöllä.
Perjantain 17.1.2014 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -14 astetta (alkuyöllä), Turku -17 astetta, Salo -19 astetta, Pori -17 astetta, Hämeenlinna -19 astetta, Tampere; Härmälä -20 astetta (aamulla ja illalla), Tampere; Siilinkari -16 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -14 astetta, Vantaa -16 astetta, Hyvinkää -18 astetta, Lahti -16 astetta (aamulla ja illalla), Kouvola -16 astetta (aamulla ja illalla), Porvoo -17 astetta, Lappeenranta; Lepola -15 astetta (illalla), Lappeenranta; Konnunsuo -18 astetta (iltapäivällä), Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -12 astetta (illalla), Mikkeli -20 astetta (illalla), Jyväskylä -19 astetta (illalla), Savonlinna -20 astetta (illalla), Joensuu -17 astetta (illalla) ja Ilomantsi -21 astetta (illalla).
Korkeapaine vahvistui entisestään Lapissa, jolloin sen ympärillä jatkui ilmavirtausten kiertäminen myötäpäivään, mutta ne heikkenivät iltaan mennessä; lounaiskolkassa ja saaristossa voimistui kuitenkin kaakkoisvirtaus yöstä lähtien, jolloin Ahvenanmaan minimilämpötilat tulivat heti puolenyön jälkeen ja sitten siellä oli vähän leudompaa koko loppupäivän. Samalla sinne ja etelärannikon länsiosiin tuli mereltä etenkin illalla leudontavia lumikuuroja. Merellisestä Kotka Rankista mainitsen tässä välissä, että tähän mennessä koko viikon ajan siellä on käynyt selvästi ilmi vielä sulana pysyneen Suomenlahden leudontava vaikutus, joskin jäätä on jo alkanut nopeasti muodostumaan merellekin aluksi sisälahdissa ja nyttemmin laajasti rantavesienkin tuntumassa. Mantereella itäkolkkaa lukuun ottamatta minimilämpötilat tulivat pääosin aamun aikoihin, johon mennessä edeltäneen illan koillistuulessa tulleet alapilvilauttailut olivat ehtineet enimmäkseen hälvetä. Toisaalta joillakin paikoilla aamun kanssa yhtä kylmäksi ehti ilta, kun selkeä ja heikkenevätuulinen sää mahdollisti yleisestikin pakkasen kiristymistä illalla nopeutuvasti (Listauksessa olen eritellyt sulkuihin aamuminimistä poikenneet ajankohdat ja aamuminimit ovat siis suluitta). Eniten tuollainen iltakylmyys korostui kuitenkin itä- ja pohjoiskolkassa, missä yön-aamun alapilvilauttailu piti pakkasia vielä eniten kurissa. Sielläkään ei silti vieläkään päästy kuin vain vähän -20 asteen kylmemmälle puolelle.
Lauantain 18.1.2014 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -10 astetta, Turku -16 astetta, Salo -19 astetta, Pori -18 astetta, Hämeenlinna -20 astetta, Tampere; Härmälä -22 astetta, Tampere; Siilinkari -17 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -15 astetta, Vantaa -18 astetta, Hyvinkää -20 astetta, Lahti -18 astetta, Kouvola -19 astetta, Porvoo -19 astetta, Lappeenranta; Lepola -17 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -23 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -14 astetta, Mikkeli -23 astetta (aamulla), Jyväskylä -22 astetta (alkuillalla), Savonlinna -22 astetta (aamulla), Joensuu -19 astetta (aamulla) ja Ilomantsi -23 astetta (yöllä).
Ko. päivänä korkeapaine alkoi siirtyä keskukseltaan Lapista vähitellen Perämerelle ja venyä illalla Etelä-Suomenkin päälle enemmän. Täten sen ympärillä myötäpäivään vallinneet tuulet käyttäytyivät siten, että alkupäivällä itä-kaakkoistuulta oli vielä etelä-lounaisosissa ja lisäksi etelärannikon länsiosissa - lounaissaaristossa merellisiä lumikuurojakin. Illalla tuuli tyyntyi etenkin sisämaassa ja sää selkeni lumikuuroalueella, jolloin minimilämpötilojen sattumisajat olivat niillä alueilla selkeästi illalla ja pääosin vasta puoleenyöhön mennessäkin; nämä paikat olen jättänyt suluitta tuossa listauksessa. Sen sijaan suluissa mainiten tarkastelualueen koillis- / itäkolkassa minimilämpötilat sattuivat pääsääntöisesti aamulla, koska siellä jo yöllä - aamulla oli sen verran heikkotuulista ja selkeää vaihetta ja lisäksi illalla Vienanmeren suunnasta tuli sinne leudontavaksi elementiksi pilvilauttailua sekä alapilvinä että Barentsinmerellä itään edenneen lämpimän rintaman loppupäähännän lounaaseen kiertyneinä ylä-keskipilvinä. Jyväskylän seutu oli tässä tavallaan välimuotoaluetta. Ahvenanmaa korostui nyt selvästi muita alueita leudompana, kun korkeapaineen sijainti mahdollisti sinne edelleen koko päivän kaakkoistuulia sulalta mereltä; ennen em. iltaminimiä siellä oli ajoittain jopa vähän -5 astetta leudompaakin ja iltaminimi oli yhtäkkinen romahdus kylmempään ilmeisesti nopeasti ja hetkeksi tyyntyneen tuulen takia. Ilmamassa oli silti yleisesti yhä sen verran hillitty kylmyydeltään, ettei -20 asteen kylmemmälle puolelle päästy vieläkään kunnolla, mutta itäosissa vähän aikaisempaa yleisemmin ja reilummin.
Sunnuntain 19.1.2014 alimmat (yö)lämpötilat: Maarianhamina -11 astetta (alkuyöllä), Turku -17 astetta, Salo -20 astetta, Pori -17 astetta, Hämeenlinna -21 astetta, Tampere; Härmälä -22 astetta (aamulla ja illalla), Tampere; Siilinkari -18 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -16 astetta, Vantaa -19 astetta, Hyvinkää -21 astetta, Lahti -21 astetta (illalla), Kouvola -18 astetta (yöllä ja illalla), Porvoo -20 astetta, Lappeenranta; Lepola -16 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -24 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -13 astetta, Mikkeli -23 astetta (illalla), Jyväskylä -23 astetta (illalla), Savonlinna -19 astetta, Joensuu -20 astetta (aamulla ja illalla) ja Ilomantsi -20 astetta (aamulla ja illalla).
Korkeapaine muotoutui Etelä- ja Keski-Suomen sekä Baltian päälle heikkotuuliselta keskukseltaan pitkulaisesti etelä-pohjoissuunnassa siten, että sen länsipuolella jatkui Ahvenanmaalle muuta aluetta paljon leudompi ja lumikuuroinen kaakkoisvirtaus; edellisillan puolelta Maarianhaminassa jatkunut hetkellinen pakkashuipennus muuttui pian koko loppupäiväksi siellä -5 asteen vaiheille asettuneeseen lämpötilaan. Muualla mantereella oikeastaan kaikkialla tuulen tyyntyminen entisestään alkoi kiristää yö- ja ilta-aikaisia pakkasia uusiin kylmyysennätyksiin tältä talvelta; ko. vuorokauden minimien sattumisajankohdat riippuivat täten entistä enemmän alapilvilauttailuista, joita oli paikoin, vähän ja ajoittain. Tuohon listaukseen olen jättänyt sulkuhuomautuksitta ne paikat, joissa minimilämpötilat sattuivat "normaaliin" aikaan yöllä - aamulla. Ajalliset poikkeamat siitä ovat suluissa ja joissakin paikoissa sekä yö - aamu että ilta olivat yhtä kylmiä. Näin etenkin idässä, missä illalla alkoi nopeimmin kylmetä. Heikkotuulinen korkeapaineen keskuksen tilanne edesauttoi pienilmastollisten erojen korostumista lämpötilaeroina; esim. yllä Tampereen ja Lappeenrannan eri paikkojen välillä tämä ilmeni tyyliin alava vs. mäkinen alue tai vasta jäätynyt iso järvenselkä vs. kaupunkirakenne. Samasta tyynituulisuudesta johtuen etenkin sisämaan vähäpilvisillä alueilla yö- ja päivälämpötilojen ero korostui; paikoin lämpötilavaihtelu oli n. 10 astetta. Ilmamassan kylmyys ei silti kiristyneistä yöpakkasista huolimatta ollut ankaroitumaan päin ja tätä alkoi edesauttamaan se, kun tuon korkeapaineen pohjoispuolelta (Jäämereltä) pääsi virtaamaan luoteesta laajasti Länsi-Venäjän pohjoisosiin leudompaa ilmaa estäen Siperiasta uusia annoksia ankaraa kylmää.
Tässä kohtaa Lapissa pakkanen saavutti silti taas talven ankarimpia lukemia >> Hyytävän kylmä yö takana: jopa 38,3 astetta pakkasta. Seuraavaksi yöksi siellä(kin) oli tuleva vieläkin kylmempää...
Tämä on tämän seurannan viimeinen päivitys, mutta korkeapaineisen pakkassään jatkuessa ennusteiden mukaan myös pitkin viikkoa 4 suunnilleen yhtä ankarana, on seurantaa jatkettava edelleen tämän talven kylmimmän yön kartoittamista varten tällä seuranta-alueella. Teen sen kuitenkin erikseen uuteen osaan, koska nämä seurannat on sitten helpompi viikon pätkissä sijoittaa linkeiksi tuleviin viikkosääraportteihin. Suoraa seurantajatkoa osassa 3 siis seuraa tiistaina 21.1.2014, kun edeltäneen maanantain pakkaset on kokonaan selvillä...

Thursday, December 12, 2013
Talven 2013 - 2014 kylmin yö - Osa 1
Tarkastelualueelle saapui talvi viimein kunnolla viime viikon lopussa, mutta vain hetkellisesti. Se kuitenkin huipentui kuluvan viikon ma-ti välisenä yönä ensimmäisiin paikoin ankariinkin ja vähintään kohtalaisiin pakkasiin. Siksi nyt on vuorossa perinteiseen pakkasseurantaani ensimmäinen osa tämän talven osalta.
Tämä pakkasjakso on kuitenkin jo ehtinyt päättymään julkaistaessa tätä torstain 12.12.2013 kohdalle. Lisäksi koko joulukuun lopun vaikuttaessa ajoittain erittäinkin leudolle on se jäämässä vielä pitkään talven kylmimmäksi hetkeksi...
Pakkasjakso sai alkunsa, kun Itsenäisyyspäiväksi Suomen lounais-eteläpuolelle tuli voimakas myrskymatalapaine (Tanskaan ja Etelä-Ruotsiin rajuja tuulia). Seuraavana päivänä lauantaina se siirtyi Suomen kaakkoispuolelle ja samaan aikaan Lappiin muodostui pakkaskorkeapaine; näin ollen koillisesta pääsi virtaamaan Etelä-Suomeenkin kylmää ilmaa ja sää alkoi pakastua. Sunnuntaina Lapin pakkaskorkeapaineessa kylmyys huipentui selkeässä ja tyynessä säässä erityisen ankariksi pakkasiksi alkaen Kilpisjärven tienoilta ja leviten su-ma yöksi laajasti Lappiin ja Koillismaalle (Ilta Sanomien jutut; Viime talven pakkasennätys meni rikki ja -40 astetta meni epävirallisesti rikki Kilpisjärvellä!) - minimilämpötilat jopa -35 ja -40 asteen välillä! Samaan aikaan kuitenkin su-ma Baltian eteläosia ylitti itään toinen matalapaine, jonka takia Etelä-Suomessa tuuli kääntyi tilapäisesti vähän leudommalle idän-kaakon kantille; pakkanen ei päässyt vielä kiristymään tarkastelualueella merkittävästi.
Pakkasjakson huipennus tuli sitten ma-ti välisenä yönä noin puoliltaöin, kun Lapin pakkaskorkeapaine venyi nopeasti maanantain aikana Etelä-Suomen yli Itämerelle selänteenä. Näin ollen sää tyyntyi ja selkeni ma illalla ja se tiesi tietenkin pakkasen kiristymistä. Lapin hyvin ankara pakkanen ei kuitenkaan ehtinyt enää kiertymään etelämmäksi muutoin kuin kapeana kiilana Pohjois-Karjalan tienoille; pakkaseurannassa käyttämälläni tarkastelualueella tämä tiesi sitä, että puoleenyöhön mennessä juuri itäisimmissä osissa pakkanen kerkesi täpärästi kiristymään hyvin ankaraksi eli paikoin jopa -30 asteen vaiheille, mutta muualla jyrkän kontrastisesti pakkanen ehti olla vain kohtalaista eli ei saavutettu -20 asteen rajaa.
Lapissa ja osin länsirannikolla alkoi leudontumaan jo osaksi maanantaina illalla, mutta tarkastelualueella selvemmin vasta tiistaina alkuyöllä - varhaisaamulla. Lapin leudontuminen oli suorastaan ennätyksellistä keskiviikkoon mennessä rajuudeltaan ja nopeudeltaan, mikä tässä myös mainittakoon. Ankarat pakkaset muuttuivat siellä n. vuorokaudessa jopa usean asteen suojasääksi! >> Hesarin juttu: Lapissa odotetaan lämpötilan nousuennätystä – 40 asteen pakkasesta suojakeliin.
Alle olen listannut jälleen näistä lämpötilaseurannoistani tutut paikkakunnat. Lämpötila-arvot on poimittu alle myös tuttuun tapaan Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajista. Lisäksi käytän pakkaslukemien merkkaamisessa värikoodausta, missä -30 asteen ja sitä kylmemmät pakkaset ovat sinisellä sekä -35 asteen ja sitä kylmemmät pakkaset ovat punaisella.
Maanantain 9.12.2013 alimmat iltalämpötilat: Maarianhamina -7 astetta, Turku -10 astetta, Salo -12 astetta, Pori -11 astetta, Hämeenlinna -14 astetta, Tampere; Härmälä -14 astetta, Tampere; Siilinkari -8 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -9 astetta, Vantaa -13 astetta, Hyvinkää -16 astetta, Lahti -13 astetta, Kouvola -13 astetta, Porvoo -13 astetta, Lappeenranta; Lepola -10 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -13 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -8 astetta, Mikkeli -12 astetta, Jyväskylä -15 astetta, Savonlinna -20 astetta, Joensuu -20 astetta ja Ilomantsi -25 astetta.
Tiistain 10.12.2013 alimmat yölämpötilat: Maarianhamina -6 astetta, Turku -11 astetta, Salo -13 astetta, Pori -10 astetta, Hämeenlinna -12 astetta, Tampere; Härmälä -11 astetta, Tampere; Siilinkari -10 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) -10 astetta, Vantaa -14 astetta, Hyvinkää -16 astetta, Lahti -13 astetta, Kouvola -15 astetta, Porvoo -12 astetta, Lappeenranta; Lepola -13 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo -17 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) -9 astetta, Mikkeli -14 astetta, Jyväskylä -12 astetta, Savonlinna -24 astetta, Joensuu -24 astetta ja Ilomantsi -30 astetta.
Kyseessä oli siis yksi pakkashuipentuman hetki, mutta listauksiin se tuli esille kahden eri vuorokauden minimilämpötiloina sen jakauduttua puolenyön molemmin puolin ma ja ti välisenä yönä. Maanantaina oli siis kyse illan aikana saavutetuista sen vuorokauden alimmista lukemista ja tiistaina puolestaan varhaisyön aikana tulleista minimilämpötiloista juuri ennen nopeaa suojasäälle lauhtumista.
Tuossa yllä olevat kahdet listaukset käsittelen siksi tarkempana analyysinä yhdessä köntässä >> Alkutalvelle tyypilliseen tapaan lauhduttavina elementteinä esiintyivät tuttuun tapaan tietenkin vielä jäätön ja pintavesiltään pääosin yli +5 asteinen merialue: Suomenlahti, Pohjois-Itämeri ja Selkämeri. Toisaalta myös suurimmat järvet olivat vielä ulapoiltaan sulia, joka ilmeni Tampereen Siilinkarilla muuhun kaupunkiin verrattuna miedompana pakkasena. Merialueiden leudontavat vaikutukset olivat suurimmillaan Ahvenanmaalla ja Kotka Rankissa. Leudomman pakkasalueen kylmyyspisteiksi muodostuivat Uudenmaan ja Kymenlaakson sisämaaosat. Itärajalla puolestaan -30 asteen saavuttaminen oli yllättävää kylmyyttä jyrkkänä kiilana Lapista. Koko pakkashuipentuman alimpien lämpötilojen saavuttuminen koko alueella jakautui melko sattumanvaraisesti jommalle kummalle vuorokauden puolelle, mihin vaikutti mm. paikalliset ohuet sumu- ja hahtuvapilvilautat ja tuulten tyyntymisen aikataulut. Toisaalta aivan länsirannikolla ja lounaissaaristossa minimilukemat tulivat jo maanantain puolella siksi, kun sieltä alkoi lounaistuulinen leudontuminen ensimmäisenä.

Subscribe to:
Posts (Atom)