Showing posts with label lumivaara. Show all posts
Showing posts with label lumivaara. Show all posts

Saturday, January 29, 2011

Varoitus poikkeuksellisesta ja vaarallisesta säästä: Su yönä - aamuna vaarallisen voimakasta luoteis-pohjoistuulta!

Tänään lauantaina voimakas matalapaine on ollut liikkeellä Oulunläänin yli itäkaakkoon ja sen keskuksen länsi-lounaisreunalla tulee esiintymään yöstä alkaen Etelä-Suomessa erittäin voimakkaita ja puuskaisia luoteis-pohjoistuulia, joiden yhteydessä hetkellisten puuskien voima voi saavuttaa sisämaassakin jopa 20 m/s! Tämä tulee aiheuttamaan paikoin myrskytuhoja mm. kaatuvina puina ja irtoavina kattorakenteina. Ko. matalapaineen rintamasysteemeihin liittyy myös runsastakin lumipyryä, mutta se kulkee erillään pohjoisempana tuosta voimakkaan tuulen alueesta Keski-Suomessa ja Etelä-Suomen voimakastuulisella alueella saadaan vain vähän sateita. Niinpä en teekään tästä merkinnästä lumimyrskyseurantaa, koska tämän hetken seurantapaikassani Hämeenlinnassa ainoastaan tuo tuuli tulee olemaan merkittävä elementti.

Etelä- / Keski-Suomen itäosissa erityisesti Etelä-Savon alueella on vallinnut koko viikon erittäin vaikea puuston tykkyluminen taakkaongelma, mikä voi olla erityisen merkittävä seikka tässä myrskyssä! Lumitaakkaiset puustot voivat nimittäin olla alkuun ennen lumien varisemista paljon tavanomaista herkempiä kaatuilemaan ja aiheuttamaan jo ennestään hyvin vaikeana ilmenneiden sähkönjakeluongelmien (Hesarin jutut uusimmasta vanhimpaan; Armeija auttaa sähköasentajia korjaustöissä Etelä-Savossa, Sähköt saatu lähes kuntoon Etelä-Savossa, Sähköongelmat Savossa jatkuvat, Sähkökatkokset lisääntyneet Etelä-Savossa ja Sähkökatkot voivat kestää paikoin jopa viikkoja.) pahentumista poikkeuksellisen vaaralliseksi ja vaikeaksi!... Tässä on Myrskyvaroitus.com -sivuston arvio säätilanteesta ja tässä Sääbriefing -blogin juttu. Ja tässä myrskyseurannassa oivalliset tutut mediat; Testbed -sadetutka Etelä-Suomesta, Ilmatieteenlaitoksen sadetutka ja Kelikamerat (Etelä-Suomesta).

Talvimyrskyseuranta; tilanne lauantaina 29.1.2011 klo. 20:30: Lämpötila on Hämeenlinnassa -1 astetta; pakkanen on vaihdellut päivän mittaan -1 ja -3 asteen välillä. Kohtalainen - navakka tuuli on nyt kääntynyt lännestä enemmän luoteen suuntaan sen jälkeen, kun iltapäivällä klo. 16 ja 17 välillä kapea kylmän rintaman lumipyryalue ylitti tarkastelupisteen nopeasti kaakkoon. Lunta ehti sataa vain noin yhden sentin verran. Pilvipeite on sen jälkeen repeillyt vähän; koostuu nyt hahtuva- ja verhopilvistä ja ennen em. rintaman ylitystä vallinnut matala sumupilvikansi on kaikonnut.

Talvimyrskyseuranta; tilanne lauantaina 29.1.2011 klo. 23:20: Luoteistuuli on voimistunut parin viime tunnin aikana jo selvästi ja se on jo puuskissa vähintään navakkaa; tuuli on alkanut humisemaan selvästi nurkissa ja ikkunanpielissä. Pilvet ovat kaikonneet taivaalta lähes kokonaan tilapäisesti ennen tuon matalapaineen keskuksen ympäri kiertyvää lumipyrykoukkua, joka liikkuu kaakkoon ja voi ulottua länsireunaltaan Hämeenlinnaankin myöhemmin... Lämpötila on edelleen -1 astetta.

Talvimyrskyseuranta; tilanne sunnuntaina 30.1.2011 klo. 01:00: Pohjois-luoteistuuli on yhä voimistunut ja puuskat ovat ajoittain voimaltaan jo kovia. Lämpötila on laskenut -2 asteeseen. Tuuli humisee kovimmillaan jo hyvinkin äänekkäästi nurkissa ja pöllyttää pakkaslumimuotoisena pysynyttä lunta talojen katoilta hetkittäin massiivisina tuiskuina. Tuo uusi heikko lumipyryalue on myös osumassa osittain Hämeenlinnaan ja se on juuri saapunut nopeasti luoteesta-pohjoisesta. Sekä vanha että tuo uusi pakkaslumi tulevat pöllyämään erittäin voimakkaasti aukeiden alueiden hangilla kovimmissa puuskissa ja tiedossa on siten monenlaista vahvaa kinostumismuodostusta vähäisistä sadekertymistä huolimatta. Hankien päälle sataa myös paljon oksa- ja neulasroskaa metsien / puustojen lähellä ja sisällä. Lumikuorrutteet varisevat puista hyvin nopeasti kokonaan tuulen vastaisilla metsä- ja puustosivuilla. Etelä-Savon tykkylumitilanteen selviämistä joudumme odottamaan aamuun. Lisäsin tuonne ylle myös Sääbriefing -blogista myrskyä koskevan jutun. Nyt siirryn nukkumaan, mutta palaan pian aamulla asiaan, johon mennessä kovin tuulivaihe lienee jo ohi Hämeenlinnassa...

Talvimyrskyseuranta; tilanne sunnuntaina 30.1.2011 klo. 03:45: Päätinkin laittaa tähän yön selästä päivityksen, koska myrsky on nyt kovimmillaan ja se herätti minut erittäin äänekkäällä kohinallaan ja ulinallaan! Katsoin ikkunasta ulos ja lumi pöllyää kovimmissa puuskissa uskomattoman voimakkaasti ja katuvalot heiluvat selvästi. Kovimmat puuskat ovat varmaan ainakin n. 20 m/s. Lämpötila on yhä -2 astetta ja pilvisyys on runsasta; koostuu nopeasti tuulessa liikkuvista kumpukerrospilvistä ja seassa on heikkoja lumikuuroja.

Talvimyrskyseuranta; tilanne sunnuntaina 30.1.2011 klo. 10:20: Pohjoistuuli on nyt huomattavasti heikentynyt ja pilvisyys on kadonnut kokonaan eli on kauniin aurinkoista. Lämpötila on laskenut -4 asteeseen, joten vielä kohtalaisena - navakkana puhaltava viima on jonkin verran purevaa. Tuo myrskyn voimakkain puhuri kesti ilmeisesti muutaman tunnin ja se kuului puuskissa voimakkaana jylinänä ja suhinaulinana jättäen yöuneni hyvin vähiin. Mutta mitäs siitä, kun sain taas tavanomaisesta poikkeavaa ja jännää säätä koettavaksi :) Tuhoista ei ole vielä juurikaan tullut uutisjuttuja, joten ilmeisesti aika vähällä Etelä-Savossakin on päästy... Jos uutisjuttuja vielä tulee, niin listaan ne tähän. Nyt odotan kiinnostuneena lumihangille syntyneiden erikoisten ja vahvojen tuulikuvioiden ja kinostumien näkemistä, kunhan menen ulos,

Päivitys sunnuntaina 30.1.2011 klo. 11:50: Tässä myrskyyn liittyvää uutisointia: Hesarin juttu (Tuhannet taloudet yhä sähköttä). Ennen myrskyä sähköt oli saatu lähes korjattua takaisin, mutta myrsky ilmeisesti lisäsi sähkökatkoja muutamilla tuhansilla myös Hämeessä ja Pirkanmaalla, missä tykkylumiongelma ei ollut ennen myrskyä enää kovin mainittava. Nyt puusto on lähes kokonaan varistunut lumesta metsien suojaisimpia sisäosia lukuun ottamatta. Tähän päättyy tämä seuranta.

Friday, January 07, 2011

Tavanomaista leudommaksi lauhtuvaa epävakaisuutta; ajoittain suojaa, lunta, räntää ja vettäkin (Päivitys!)



Sää on lauhtumassa huomattavasti Euroopankin mittakaavassa (Länsi- ja Keski-Euroopassa saakka ajoittain jopa tavallaan keväistä ja Lounais-Venäjälle saakka suojaa) ja leutoa piisaa Etelä-Suomeenkin saakka (Myös Lapissa vähitellen heikkeneviä pakkasia). Tuo kuva on otettu eilen torstaina 6.1.2011 Espoon Tapiolassa juuri ennen uuden lumipyryn tuloa. Ennen sitä jo monta päivää jatkuneiden lähes ja kokonaan sateettomien päivien ansiosta lumihangille pääsi kertymään paljon jälkiä eläinten liikkeistä. Tässä erään männyn alla linnut olivat tehneet paljon jälkiä; todennäköisesti variksia ja harakoita. Nyt jäljet ovat taas peittyneet eilisillan ja tämän päivän pyryissä.

Edellisen ennusteen jälkeistä toteutumista Etelä-Suomessa (Voitte itse lukea näistä sääkartta-arkistoista suursäätilan luonteet ja muun Euroopan säät; Wetter3 sääarkisto - Wetter3 weather archive ja Wetter3 sääarkisto 2 - Wetter3 weather archive 2) -->

Pe 31.12. - Enimmäkseen pilvistä ajoittaisine pilvipeitteen rakoiluineen, heikkoa etelän ja lännen välistä tuulta sekä paikoin heikkoja lumisateita. Illalla voimistunutta etelätuulta. Lämpötila -5 ja -10 asteen välillä ja etenkin etelärannikolla oli illalla hetken -2 ja -5 asteen välillä.

La 1.1. - Yöllä ja aamulla voimakasta etelästä itään kääntynyttä tuulta ja ajoittain lumipyryä lounaispainotteisesti. Loppupäivän ajoittain rakoilevaa pilvisyyttä ja heikkenevää idän ja pohjoisen välistä tuulta. Lämpötila laski hitaasti -5 asteen tienoilta -10 asteen tienoille.

Su 2.1. - Enimmäkseen heikkoa pohjoisen puoleista tuulta ja runsaspilvistä; paikoin rakoilevaa pilvisyyttä. Ajoittain heikkoja lumisateita. Lämpötila oli koko ajan enimmäkseen -10 ja -15 asteen välillä; kylmintä sisämaassa.

Ma 3.1. - Lähes tyyntä ja suunnaltaan vaihtelevaa hyvin heikkoa tuulta sekä yöstä alkaen vaihtelevaa pilvisyyttä isoine selkeine aukkoineen. Pakkasta -10 ja reilun -15 asteen välissä. Loppupäivän tyyntä ja paikallisia lumikuuroalueita etenkin lounaassa; sisämaassa paikoin selkeää. Lumikuuroalueilla ja etelärannikolla pakkanen kiristyi illalla enimmillään -15 asteeseen ja sisämaan selkeillä alueilla paikoin -20 ja -25 asteen välille.

Ti 4.1. - Yöllä runsastunutta sumupilvilauttailua ja paikoin sumuakin (Sisämaassa voimakasta puustokuuraa) ja muutenkin loppupäivän aikana enimmäkseen runsasta ja paikoin rakoillutta pilvisyyttä; paikoin lumisateita heikkoina etenkin etelärannikolla. Kaakkoistuuli virisi hyvin hitaasti. Pakkanen lauhtui sisämaassa paikoin -20 ja -25 asteen väliltä -10 ja -15 asteen välille; lauhinta etelärannikolla enimmäkseen vähän -10 asteen molemmin puolin. Aamupäivällä oli osittainen auringonpimennys.

Ke 5.1. - Vähitellen lounaasta käsin voimistuneita eteläkaakkoistuulia ja vaihtelevaa pilvisyyttä. Pakkanen pysyi enimmäkseen vajaan -10 asteen ja -15 asteen välillä; kylmintä sisämaassa ja idässä. Lounaassa hitaasti leudontuvaa.

To 6.1. - Voimistuneita etelätuulia ja runsasta pilvisyyttä; illalla nopealiikkeinen ja runsas lumipyryalue (Talven 2010 - 2011 lumimyrskyseuranta (Osa 7): Etelätuulinen lumipyry lännestä) lännestä itään, jonka jälkeen etelätuulet heikkenivät. Pakkanen lauhtui koko alueella vähitellen -5 asteen vaiheille; lauhinta lounaisrannikolla.

Pe 7.1. - Tänään yön tilapäisen pilvipoutavaiheen (Paikoin jäätävää tihkua) jälkeen uusi lumipyryalue (Talven 2010 - 2011 lumimyrskyseuranta (Osa 8): Lounaistuulinen lumipyry lounaasta) on parhaillaan pyryttämässä; illalla poutaantuvaa. Heikentynyt etelätuuli kääntyy myöhemmin lounaan kautta länteen ja voimistuu illaksi. Lämpötilat ovat lauhtumassa lisää; etelärannikolla iltaan mennessä paikoin nollakeliä ja sisämaassa parin asteen pakkasia.

Ennuste tuleville päiville (Päivitys vihreällä sunnuntaina 9.1.2011 klo. 16:10) Etelä-Suomessa (Voitte itse lukea esim. näistä sääkartoista ennusteen luonnetta suursäätilan ja muun Euroopan sään suhteen; Weatheronline Expert Charts) -->

La 8.1. - Yöllä ja aamulla rakoilevaa pilvisyyttä ja heikkeneviä etelän ja lännen välisiä tuulia; pakkanen kiristyy uudestaan -5 asteen vaiheille etenkin selkeimmillä sisämaan alueilla. Loppupäivällä voimistuvia etelätuulia ja lännestä alkaen lumipyryä. Lämpötilat kohoavat lounaassa jo nollan vaiheille ja pakkanen lauhtuu muuallakin pariin asteeseen.

Su 9.1. - Voimakkaat tuulet kääntyvät etelästä länsilounaaseen päivän aikana ja ajoittain sataa märkää lunta, räntää ja etenkin lounaisrannikolla myös vettäkin. Myös tihkusateita esiintyy koko alueella. Lämpötilat nousevat jo yöllä laajasti asteen parin verran plussalle ja itäosissakin nollan tienoille. Lounaisrannikolla voi olla n. +3 astetta.

Ma 10.1. - Alkupäivällä voimakasta länsilounaistuulta ja runsaassa pilvisyydessä ajoittain räntä - lumikuuroja sekä tihkusadetta. Lämpötila sisämaan nollan tienoilta etelä- ja lounaisrannikon asteen parin plussakeliin. Loppupäivällä matalapaineen jälkipuolen heikkeneviä luoteeseen kääntyviä tuulia, poutaantuvaa ja rakoilevaa pilvisyyttä; lämpötilat laskevat 0 ja -5 asteen välille. Leuto ja voimakas länsilounaisvirtaus pitkittyy ja suojasäätä riittää vielä 0 ja +3 asteen välillä. Tuuli on hyvin voimakasta ja paikoin tulee tihkua sekä vesi - räntäkuuroja; yöllä runsaampaakin sadetta.

Ti 11.1. - Alkupäivällä yhä heikkeneviä luoteistuulia ja selkenevää; pakkasta enimmäkseen -2 ja -7 asteen välillä. Illalla tilapäinen selkeäsäinen tyyntyminen lännestä tulleen korkeapaineen selänteen kohdalla ja vähän kiristyviä pakkasia -5 ja -10 asteen välillä. Etelän ja lännen väliset tuulet heikkenevät ja runsaspilvinen sekä ajoittain tihkusateinen suojasää jatkuu yhä 0 ja +3 asteen lämpötiloissa; yöllä sisämaassa voi olla heikkoa pakkasta pilvipeitteen rakoillessa.

Ke 12.1. - Yöstä alkaen voimistuvia lounaistuulia ja runsastuvaa pilvisyyttä pakkasen heikentyessä nollan tienoille lännestä alkaen. Myöhemmin päivällä lännestä runsas lumipyryalue; lounaassa ja etelärannikolla suojaa ja siten myöhemmin räntääkin... Päivän aikana lounaasta näyttää tulevan pieni matalapaineen osakeskus sateineen; suojasää päättyy ko. sääsysteemin ylityksen aikana ja sateet muuttuvat lumeksi pohjoiseen - luoteeseen kääntyvien tuulten myötä.

To 13.1. - Matalapaineen jälkipuolen heikkeneviä luoteistuulia poutaantuvassa säässä lämpötilojen taas laskiessa pakkasen puolelle päivän aikana... Matalapaineen jälkipuolen lännen ja pohjoisen välisissä tuulissa ja poutaantuvassa sekä selkenevässä säässä pakkanen kiristyy päivän mittaan ja voi olla illalla ainakin sisämaassa jo -10 asteen kylmemmällä puolella...


Pe 14.1. - Tästä päivästä eteen päin ennustettavuus on heikkoa, mutta uusi pakkasjakso näyttää pitävän vielä pintansa pe - su. Lännestä voi Etelä-Suomen yli kuitenkin liikkua lumisadealueita...
.
Lumipeite on Etelä-Suomessa edelleen runsain etelärannikolla ja kaakossa. Lumipeitteen tiivistymisen takia hankien syvyys on edelleen kuitenkin vain vähän reilut 50 senttiä paksuimmillaankin lumisateista huolimatta. Sisämaassa lännessä on yhä paikoin vain n. 20 sentin hankia. Eilisistä, tänään tulevista ja la - su pyryistä tulee silti hankien päälle lisäystä paikoin jopa 10 - 20 senttiä, mutta pian perään sunnuntain suojasää tiivistää hankia huomattavasti etenkin etelä- ja lounaisrannikoilla, joten hankien paksuus vaihtelee runsaslumisimmillakin alueilla edelleen pääasiassa 50 ja 70 sentin välillä. Sisämaassa hanget voivat kasvaa enemmän kuin tiivistyä ja sulaa. Suojan jälkeinen pakastuminen kovettaa hankia tänä talvena ensimmäistä kertaa jäiseksi. Ensi viikolla ke tienoilla voi taas tulla useita senttejä lisää lunta... Routa ei enää etene ensinnäkään paksun lumipeitteen takia ja toisekseen heikenneiden pakkasten takia. Sen sijaan roudan jopa sulamista voi tapahtua maan alta käsin.

Vesistöjäät ovat paikoin tavanomaista selvästi paksumpia 30 ja 50 sentin välissä, mutta paksulumisilla kohdilla voi olla jopa yli puolet ohuempaa jäätä. Virtapaikoilla ja joissa jäät voivat tässä tulevassa leudossa jaksossa sulaa altapäin varsin tehokkaasti. Järvijäiden päällä oleva raskas lumi etenkin runsaslumisilla alueilla on aiheuttanut paikoin jään selvää painumista ja railoutumista, jolloin jään päälle lumen alle on tullut sulaa vettä. Tuleva leuto jakso suojasäineen voimistaa tätä ilmiötä entisestään. Jäät ovat painuneet sekä rannoilla taipuneet ja railoutuneet myös siksi, koska pohjavedet ja siten järvivedetkin ovat poikkeuksellisen alhaalla. Jokivirtaamat ovat myös alhaisia. Tuleva lyhyt suojasääjakso ei juurikaan ehdi tuottamaan merkittäviä sulavesimääriä tieliikennealueita lukuun ottamatta.

Suomenlahdella jäätä on muodostunut ajankohtaan nähden hyvin laajasti ja siten mm. itäosien ulappa on jo jäässä. Sisälahdissakin on paikoin reilut 30 senttiä jäätä. Tuleva leuto jakso ja voimakkaat tuulet pysäyttävät jäätymisen ja sulamistakin tapahtuu ajoittain. Myös jäiden rikkoutuminen ja kasautuminen ulapalta ja lännestä käsin voi olla voimakasta. Uutta lunta tulee etenkin tänään ja ensi viikolla ke tienoilla jäiden päälle.

Kasvillisuuden suhteen edellisessä ennusteessa aluksi ennakoitu kova pakkanen ei toteutunut yhtä kovana kuin miltä ensin vaikutti, joten pakkasvaurioita ei liene tullut lisää. Nyt leuto sää pitää olosuhteet hyvinä, mutta ennen sunnuntain suojasäätä voi ilmetä tuulensuojapaikoille kertyneen lumitaakkaongelman huipentumista (Metsien sisäosissa paikoin). Juuri suojan alussa satava lumi voi lisäksi pahentaa tilannetta, kunnes lumet varisevat laajasti pois puista ja lumitaakkaongelma katoaa sunnuntain aikana kokonaan.


Tuleva suojasää tekee tilanteen vaaralliseksi kattolumien suhteen etenkin etelärannikon runsaslumisilla alueilla; lumi- ja jäämassat alkavat varisemaan rajusti katoilta viimeistään sunnuntain aikana!