Showing posts with label viihde. Show all posts
Showing posts with label viihde. Show all posts

Thursday, September 12, 2024

Viihde- ja musiikkiteollisuuden uudenlainen aivopesutaktiikka eskaloitunut kuluvana vuonna 2024 -- Tapaus Sabrina Carpenter: eksoteerisesti tarjoiltu "uuskonservatismi" ujuttaa sisällään ääripahuutta massoille esoteerisena petoksena

Otetaanpa välillä ns. "kevyempi aihe" käsittelyyn, koska oikeastaan koko tänä vuonna olen itse esiintynyt niin masentavana ja pessimistisenä, ja koska on hyvä ylipäätään välillä poimia esille edes jotenkin positiivista ja / tai edistyksellistä asiaa tässä Länsi- ja Suomi-rappion keskellä.

Valitettavasti tässäkin aiheessa on silti erittäinkin pimeä puolensa, jonka joudun ottamaan käsittelyyn samalla kertaa -- itse asiassa tämä dualistinen tilanne aiheen käsittelyssä vaatii ns. sekä eksoteerisen että esoteerisen tarkastelutavan.

Tuo positiivisempi / edistyksellisempi puoli tulee esille eksoteerisessa tarkastelutavassa sisältäen länsimaisten massojen parissa tapahtunutta valveutumista, ja tuo pimeä pahuus ilmenee puolestaan esoteerisessa katsannossa sisältäen globalistieliitin vanhat tutut aikeet sairaine maailmankatsomuksineen ja ihmiskäsityksineen...

Aiheeksi täten tässä poimin viihdeteollisuuden ja siitä erityisesti populaarimusiikin uudet käänteet tänä kuluvana vuonna, missä erityisen huomiota herättävänä piirteenä on ollut kuluneen kesän aikana aikaisempaan tämän vuosisadan poptyyliin nähden "uudenlaisen" poptähteyden esilletulo ja sellaisen hurjaan suosioon rynnistäminen -- juuri tässä ilmenee em. mukaisesti sekä eksoteerisia että esoteerisia puolia!...

Ennen sen käsittelyä tässä huomioksi ja esitiedoksi: Teistä monet jo tietävät vanhastaan ja toisaalta osalle uusista lukijoistani ehkä on ollut tähän mennessä tuntematonta, miten (pop)musiikki on ollut minulle myös tärkeä aihe ja asia pitkin elämääni, missä olen täällä blogissakin viimeisten reilun 15 vuoden aikana ottanut musiikkia ja popkulttuuria esille osana yhteiskunta- ja politiikka-analyysejäni.

Eräs versio siitä oli vuosia sitten tekemäni julkaisusarja esiotsikolla "Brittiläisen imperiumin ikeessä syntynyttä popmusiikkia", jossa kävin läpi useita eri pop- ja rockkappaleita eri artisteilta ja bändeiltä, missä tarkastelukulmanani olivat länsimaisen rappion erilaiset piirteet ja eri artisteilta sellaisten huomioimiset eri tavoilla.

Kyseessä siis oli siinä sarjassa se, miten populaarimusiikin historiassa on ollut myös enemmän tai vähemmän valistuneita musiikintekijöitä ja siten heiltä on tullut myös hyvällä tavalla yhteiskuntakriittistä ja sosiaalisesti-poliittisesti tietoista pop- ja rocklyriikkaa menneinä vuosikymmeninä -- ehkä saatan vielä elvyttää tätä julkaisusarjaa uudestaan joskus, koska jäljelle on jäänyt tietenkin vielä paljon lisää vastaavia biisejä esille ottoon...

Tuon "Brittiläinen imperiumi" -termin halusin ottaa esille tuossa julkaisusarjassa "Länsimaat"-termin sijaan siksi, koska tuolloin ko. julkaisusarjan vuosina 2008-2018 halusin korostaa nyttemmin kahtia hajonneelta LaRouche-liikkeeltä omaksumaani geopoliittista ja historiallista ymmärrystä, missä ko. länsirappion ja länsieliitin nykymuotoon on keskeisesti vaikuttanut tuon historiallisen imperiumin ajattelutavat, perinteet ja monet muutkin sisällöt mm. juuri geopolitiikasta, rahasta ja ihmiskäsityksistään, ja tuo LaRouche-liike jatkuvasti korosti tätä aspektivyyhtiä poliittisissa, ekonomian ja yhteiskunnan analyyseissään ko. imperiumia ja sen nykyperinnettäkin vastaan. 

Minulla on siis jo kokemusta käsitellä myös musiikkia ja populaarikulttuuria osana laajempaa yhteiskunta-analyysiä, ja tässä nyt jatkan sitä, kun esille on tosiaan tullut varsin merkittävä muutos popmusiikkiin tämän vuoden aikana.

Mikä siis on se muutos ja "uudenlainen" poptähteys tässä hetkessämme?

Luonnehdin vastausta tähän alla siis noista kahdesta eri tarkastelun näkökulmasta (eksoteerinen ja esoteerinen): 

Tällainen "uudenlainen" poptähteys näyttää nyt hakevan inspiraatiota jopa viime vuosisadan puolelta historiasta tämän kuluvan vuosisadan aikaisempaan "woke"- tai "hipsteri"-tyyliseen poptähteyteen verrattuna, ja se tapahtuu jossakin määrin konservatiivisemmista nais- ja tähteysihanteista käsin, missä esim. Marilyn Monroe ja Abban Agnetha Fältskog ovat esikuvia ja tyylin inspiraatioita -- tämä on siis eksoteerisesti pinnalta nähtävä tilanne.

Sellainen on tämän kuluneen kesän aikana henkilöitynyt hyvin vahvasti yhdysvaltalaiseen artistiin nimeltä Sabrina Carpenter, jolla on tyylin ja esiintymisen suhteen paljonkin juuri mm. Marilyn Monroen ja Abban Agnetha Fältskogin maneereita ja visuaalisia ominaisuuksia.

Häntä markkinoidaan siis tavallaan klassisena ja suhteellisen "kilttinä hunajapupuna", joka on kuitenkin "älykäs" ja "nokkela" ja hänen seksuaalisuus ei ole niin provosoivaa ja päälle käyvää kuin oli aikaisemmin kahden viime vuosikymmenen aikana juuri monilla noilla ns. "woke"- tai "hipsteri"-tyylisillä naispoptähdillä, kuten Lady Gaga, Katy Perry ja Rihanna.

Ja nyt tämä Sabrina Carpenterin edustama näennäiskonservatiivinen tyyli on noussut ennen näkemättömään suosioon länsimaissa, ja etenkin Britanniassa hänestä on hullaannuttu viime kuukausina aivan täysin!

Hänellä on ollut sen merkkinä viime keväästä lähtien lyhyessä ajassa jopa kolme listaykköstä Britannian singlelistalla ja Yhdysvaltain hittilistoilla toinen on lähellä toteutumistaan lähiviikkoina, ja hän onkin ollut suosiossa täysin ylivoimainen muihin tähtiin nähden ylipäätään monissa maissa viimeisten muutaman kuukauden aikana.

Hän on ollut jopa uusia hittilistaennätyksiä tekevä tässä suosiohuipussaan aiheuttaen jopa ihan fanihysteriaa; esim. olen nähnyt konserttitallenteita hänen keikoiltaan, missä hänen faninsa ihan itkevät ihastuksissaan kuin aikoinaan Beatles-manian aikana konsanaan...

Britannian singlelistalla hänelle on tullut uutena listaennätyksenä parin viime viikon aikana sekin, että kaikki nämä hänen kolme listaykköskappalettaan "Espresso", "Please Please Please" ja "Taste" ovat pitäneet kaikkia kolmea listan kärkisijaa hallussaan, ja mm. tämä on siis ensimmäinen kerta, kun naisartisti on suosiossaan saavuttanut sellaista.

Lisäksi hänellä oli äskettäin myös ääriharvinainen suosiotilanne naisartistille yhden viikon ajan Britanniassa, kun noiden kolmen singlelistan kärkipaikan lisäksi hänen tuore uusi albuminsa "Short n' Sweet" oli samaan aikaan listaykkösenä albumilistalla, ja ko. albumi on ollut nyt ympäri maailmaa listaykkösenä, kuten täällä Suomessakin.

Edes Madonna tai Whitney Houston eivät saavuttaneet aikoinaan viime vuosisadan lopulla samanlaista ennätystehtailua suosiossa ja varsinkaan niin lyhyessä ajassa kuin Carpenter nyt on saavuttanut, tai nykypoptähdistä edes Taylor Swift (ns. "industry plant" hänkin)...

Itse asiassa tässä kohtaa tänä kesänä-syksynä erityisen mielenkiintoisena pointtina on tullut esille juurikin menneisiin poptähtiin nähden sekin, miten noista em. "woke"-tähdistä Katy Perry on yrittänyt tehdä äskettäin paluuta popmarkkinoille uudella tuotannollaan, mutta hän on epäonnistunut siinä oikeastaan vastaavasti yhtä pahasti kuin Sabrina Carpenter on onnistunut menestymisessään.

Esim. Katy Perryn tulossa olevalta (julkaisu 20.9.2024) uudelta albumiltaan lohkaistut kaksi maistiaissingleä ovat flopanneet lähes täydellisesti eikä niille ole tullut listamenestystä lähimainkaan ennalta hypetettyyn tapaan -- Lisäksi myös em. Lady Gaga on julkaissut uutta musiikkia aivan äskettäin Bruno Marsin kanssa duettona eikä sekään ole menestynyt aivan odotetusti...

Tässä on myös tyylillinen vertailuaspekti pikanttia, koska Carpenteriin nähden tavallaan osaksi vastakkaisesti Perryn tämä uusi tuotanto sisältää mm. hyvin provokatiivista "woke"- ja "boss bitch" -estetiikkaa ja sanomaa, johon siis massoista sen verran suuret osat ovat sittenkin ilmeisesti niin pahasti jo kyllästyneet ja inhoontuneet, että Perryn uusi musiikki nähdään tämän em. verran luotaantyöntävänä ja siten hylättävänä.

Niinpä sekä Sabrina Carpenterin ennätyssuosio että Katy Perryn megafloppaus kertovat samasta yhteiskuntatilanteesta omilta kontoiltaan -- katsotaanpa tätä nyt tarkemmin sekä eksoteerisesta että esoteerisesta tarkastelukulmasta:

Eksoteerisesti siis näyttää siltä, että massojen parissa nähtävää valveutumista ilmentää eräältä osaltaan konservatiivisten arvojen nousu, ja se on ollut nähtävissä erityisen selvästi somen vaihtoehto- ja muissa "anti-globalistisissa" medioissa, joissa näitä arvoja ja sen mukaista uutta "anti-globalistista" maailmankuvaa ovat promotoineet mm. sellaiset hahmot ja toimijat kuin Jordan Peterson, Joe Rogan, Alex Jones, Russel Brand, Candace Owens, Tucker Carlson, Elon Musk jne. ...

Näyttää siis täten siltä, että massojen musiikkimaussakin on tapahtunut tämän maailmankuvan muutoksen mukaisesti sen verran uudenlaista muotoutumista osaksi konservatiiviseen ja viime vuosisadan lopun ihanteiden suuntaan, että musiikkiteollisuus on nyt vastannut omalla tavallaan tähän muutokseen, ja siitä yksi keskeisimmistä ilmiöistä näyttää osaltaan olevan nyt tämä Sabrina Carpenterin raju suosio viime kuukausina.

Mutta tässä piilee samalla juuri tuo esoteerinen pimeys ja suorastaan pahuus katalana huijauksena! -- tarkastellaanpa tätä seuraavaksi ja poimitaan sen takia esittelyyn Vigilant Citizen -niminen vaihtoehtomedian kirjoittaja, joka on tarkastellut juurikin viihde- ja musiikkiteollisuuden näitä esoteerisia pimeitä puolia jo monta monta vuotta.

Hänen tuotannostaan käykin ilmi mm. juuri Sabrina Carpenteriin liittyen paljonkin noita pimeitä ja katalia esoteerisia aspekteja! -- tässä on listauksena alla kolme Carpenteriin liittyvää juttua häneltä, ja viimeisin niistä koskee juurikin Carpenterin tämän vuoden viimeisintä megahittiään nimeltään "Taste":

--- Sabrina Carpenter’s “In My Bed”: A Video about the Mind Control of a Young Girl … Made by Disney,

--- Sabrina Carpenter Desecrates an Actual Church in Her Highly Toxic Video “Feather”,

--- Something’s Terribly Wrong With Sabrina Carpenter and her Video “Taste”. 

Tässä lainauksessa tuosta viimeisestä kirjoituksesta kiteytyykin tuo esoteerinen pimeys ja pahuus hyvin selvästi:

"In Conclusion 

Like many other industry pawns, Sabrina Carpenter was “raised” in Disney’s system. Then, an inorganic force pushed her toward stardom. But that came at a price: She had to take part in toxic, violent videos where death and mind control are celebrated. Because, in mass media, when a celebrity has the attention of impressionable minds, they have to be used to push agendas. It’s either that, or the spotlight goes to someone else.  

In Taste, Carpenter plays the role of a psychopath alongside Jenna Ortega, another child star raised by the industry. In this gratuitously gory video, both engage in “hilarious” situations that subtly refer to the trauma and dissociation of MK slaves. Then, they kill a man, and they live happily ever after.  

In short, Taste is a “taste” of what the elite wants us to become: Angry, sadistic, emotionless, mind-controlled, man-haters. And if we could all suddenly turn gay, that would be great, too.".

Lisäksi Vigilant Citizen tuo esille sellaisenkin aspektin, että nykyään hittilistojen sisältöä saatettaisiin helpostikin manipuloida striimauksen ja tekoälyn piirissä, jolloin artisteille voitaisiin sekä luoda keinotekoista suosiota että toisia artisteja voitaisiin keinotekoisesti estää saavuttamasta suosiota -- kyllä tämä voi olla nykyään aivan mahdollinen huijauksen muoto minustakin, mutta toisaalta tämä Sabrina Carpenterin suosio on myös todellistakin, vaikka sitä olisi hittilistoilla manipuloitu todellista suuremmaksi.

Eli lopulta joka tapauksessa Sabrina Carpenterin "uuskonservatiivinen" tai "kiltti hunajapupu" -tyyli ulkoisena olemuksenaan onkin siis vain huijauksessa hyväksi käytettävää näennäiskuorta, ja hänen kauttaan promotoitu varsinainen "sisältö" onkin sitä vanhaa eliitin sairasta maailmankatsomusta paketoituna tässä "uudessa poptähteydessä" vain edeltäneeseen nähden toisenlaiseen ulkoiseen ilmiasuun.

Musiikkiteollisuuden näitä varsinaisia esoteerisia ja psykopaattisen narsisminsa tuotoksia varten on siis tässä vaiheessa kehitetty tavallaan "pehmeämpi" ja siten salakavalampi tapa ujuttaa niitä pahuuksia massoille aikaisempien suorasukaisempien "woke"- ja "hipsteri"-tyylien ja -tapojen ohelle, ja se on tämä "uuskonservatiivinen" muoto, jota varten on kehitetty tämä "Sabrina Carpenter" -hahmo.

Enää ei siis mene läpi tarpeeksi hyvin "eliitin" näkökulmasta katsoen aikaisempaan tapaan nähty paljon suorasukaisempi rappiopopmusiikki "Lady Gaga" -tyylinä, vaan nyt ilmeisesti tarvitaan massojen aivopesuun ulkoisesti aikaisempaa sovinnaisemalta ja historiallisesti klassisemmalta näyttävää "Sabrina Carpenter" -tyyliä populaarikulttuurin aivopesuaseeksi.

Massoista isot määrät ovatkin täten nielleet tämän Carpenter-huijauksen erittäin voimakkaasti kuluneen kesän aikana, mutta eipä heitä siitä voi kokonaan syyttää, koska ymmärrettävästi ja ihan oikeinkin on globalistieliitin varsinaisia aikeita vastaan noussut mm. juuri uuskonservatiivista vastarintaliikettä, ja massojen piirissä kaipuu nykykriisien ja nykypahuuksien ikeessä normaalimpaan ja parempaan manifestoituu osaltaan tällä tavalla.

Sellaisissa uuskonservatiivisissa arvoissa ja siinä osaltaan tapahtuvassa vastarintaliikkeessä ei siksi sinänsä ole vikaa tai ainakaan kokonaan, koska sellaisissa sisällöissä oleellisesti sijaitsee myös aivan oikeita länsimaisen sivistyksen perusperiaatteita ja sosiaalisesti kunnollisia tapoja tuottaa yhteishyvää -- lukekaapa sitä ymmärtääksenne mm. niitä Seppo Oikkosen analyysejä, joita olen usein tuonut esille...

Sabrina Carpenterin ennätyssuosio siis yhtäältä heijastaa massojen kaipuuta normaalimpaan ja totunnaisempaan yhteiskuntatilanteeseen, ja toisaalta se kertoo siitä miten eliitin psykopatia ja pahuus muovautuu näiden massojen intressien ja toiveiden mukaisesti käyttämään manipulaatioihinsa aina tilanteeseen soveltuvia pahuuden ja tuhonnan aseita myös popmusiikin kautta -- nyt siis uuskonservatismiakin käytetään myös katalasti väestönkontrolliin ko. tavoilla.

Miten sitten on musiikillisesti Sabrina Carpenterin tyylin ja sisällön laita sekä eksoteerisessa että esoteerisessa tarkastelussa? 

Kuulostaa siltä, että kyseessä on edelleenkin hyvin teollisesti tuotettu "kertakäyttöpop" koko populaarikulttuuristamme tuttuun tapaan, mutta aikaisempaan tämän vuosisadan alun tilanteeseen ja noihin "woke"-poppareihin nähden tässäkin on silti hyvin selvää muutosta kohti tuota huijausaseena käytettävää "konservatismia", ja samalla tavallaan "vahingossa" ja paradoksaalisesti popmusiikki on parantunut jonkin verran nykytilanteessa:

Musiikillista inspiraatiota on sen mukaisesti lähdetty Sabrinan tapauksessa hakemaan myös hyvin selkeistä ja konservatiivisista "menneisyyden musiikkigenreistä" eli siten miellyttävän samaistuttavista ja totunnaisista tyyleistä, kuten country, rock, disco ja R&B -- näistä on Sabrinalle keitetty sellainen poptyyli tätä uusinta albumiaan varten, joka on korvalle hyvin miellyttävä ja klassinen kokemus. 

Huomion arvoista näyttää ainakin noiden kolmen listahittinsä perusteella (vain ne olen tässä vaiheessa kuullut) olevan myös se, että "hip hop / rap" -vaikutteet on hylätty kokonaankin, mitä puolestaan tuo "woke"- ja "hipsteri"-pop on hyödyntänyt aikaisemmin enemmän -- itse asiassa hittilistoilla on ollut myös sellainen viimeaikainen trendi, että myös itse "hip hop / rap" -kappaleiden suosio muutenkin on laskenut paljon...

Myös musiikilliseen laatuun on kiinnitetty aikaisempiin viime vuosikymmenten poptrendeihin nähden enemmän huomiota, ja se kuuluu myös tässä Sabrinan uudessa tuotannossa, missä mm. sointukuluissa on enemmän mielikuvitusta ja kappalerakenteet muutenkin hakevat oppia populaarikulttuurin menneisyyden huipputuotantojen parista; siis jonkinlaista uusklassista poppia on tässä lähdetty tekemään ihan tietoisesti myös musiikkiteoreettisessa raamissa.

Tällaisen musiikillisen laadun nousun on huomannut mm. somen tunnetuin musiikkieksprertti ja musiikkiteorian opettaja Rick Beato tässä viimeisimpiä listahittejä ruotivassa tuoreessa Youtube-postauksessaan, missä on mukana käsittelyssä mm. juuri noita Sabrina Carpenterin kappaleita useitakin.

Itse asiassa tämänlainen musiikillinen laadun nousu ihan listapopisskin on ollut jo muutaman viime vuoden aikana esille tullut uusi trendi massojen uuden valveutumisen ja uuskonservatiivisten trendien myötä osaltaan, joka alkoi oikeastaan aika yhtäkkisestikin listapopissa Olivia Rodrigo -nimisen naisartistin myötä vuonna 2021.

Hänelläkin on ollut suosiota listaykkösiksi saakka tässä tämän vuosikymmenen alkupuoliskolla, vaikka hän ei ole ehkä ihan yhtä konservatiivisesti profiloitunut poptähti (itse asiassa hän on ikään kuin pehmytversio em. "woke"-tähdistä) kuin nyt Sabrina Carpenter. 

Joka tapauksessa Olivian suosiokin kertoo siitä, että ilmeisesti menneisyyden klassisesta laatupopista inspiraatiota hakevalla ja aikaisempaa paremmin tehdyllä nykypopilla on ollut selvä ja kasvava markkinarako viime aikoina massojen parissa, ja nyt tämä markkinarako on täyttymässä hurjasti sekä hyvässä että jopa ääripahassa.

Täällä Suomessa vastaavasta poptrendien muuttumisesta voidaan poimia samana aikana ja samasta syystä esimerkeiksi mm. Maustetytöt ja Behm...

Mutta tuollaiset musiikilliset laadun nousutkaan ja sen mukainen massoihin vetoaminen eivät yksistään voi selittää nyt sitä, miten juuri Sabrina Carpenterin tyylinen "uudenlainen" poptähti ja "uuskonservatiivinen" popmusiikkinsa ovat nyt hullaannuttaneet monet massat niin totaalisesti jopa ennen näkemättömänä suosiona.

Siksi tässä täytyy lähteä hakemaan syitä myös yhä syvemmältä psyykkisestä ja sosiologisesta tiedosta:

Vahvasti nimittäin näyttää massojen sosio-psyykkisen tilanteen katsannossa siltä, että Sabrinan edustama sekä ulkomusiikillinen että musiikillinen tyylinsä vetoaa massoihin siinä olevan näennäislohduttavan ja "toivoa" paremmasta antavan aspektinsa takia, kun maailmassa muutoin eletään nyt vakavaa kriisin, tuhon ja sotaeskalaatioiden aikaa -- tuo "uuskonservatiivinen" visuaalinen ilmiasunsa ja musiikkinsa "vanhaan hyvään laatuun" palaamisensa toimivat sellaisen triggereinä.

Siksi ei olekaan ihme, miten tämänlainen "uusi poptähteys" klassisen, suhteellisen kiltin, miellyttävän sekä puhtoisen kauniin olemuksensa takia vetoavat moniin ihmisiin ennätyksellisellä intensiteetillä eksoteerisesti juuri nyt, vaikka siinä siis on esoteerisena huijauksena ääripahuutta mukana.

Yhtäältä ihmiset kaipaavat nykykriisin keskellä siis jotain sellaista, joka oli hyvin lähimenneisyydessä viime vuosisadan lopulla (1960-1980 -luvuilla), ja nyt he osaltaan Sabrina Carpenterissa sellaista tunnistaessaan hullaantuvat siitä kuin lapset mehevästä tikkarista.

Nykyinen Z-sukupolvi (osin myös Y-sukupolvi-milleniaalit) on saattanut kuulla vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan siitä "vanhasta hyvästä ajasta", ja nyt Carpenter vastaa siihen unelmaan ja "muistoon" tuomalla sen keskelle kriisiämme tällaisena ulkokultaisena "toivona" ja "lohdutuksena"...

Samalla on huomioitava silti yhä sekin, miten sekä Z- että Y-sukupolvet sisältävät edelleen myös hyvin paljon sitä "woke"- ja "hipsteri"-sisältöä ryhmissään ja mieltymyksissään, ja heillä Sabrina Carpenterin sijaan popsuosikkeja ovat nykyäänkin pikemminkin mm. Billie Eilish ja uusimpana Chappell Roan, joiden tämän vuoden aikaiset menestymiset hittilistoilla ovat siitä merkkeinä.

Mutta itse asiassa juurikin sekä Z- että Y-sukupolvet ovat aikaisempia sukupolvia kiinnostuneempia nyt myös politiikan uuskonservatiivisista sisällöistä, mistä ovat olleet merkkeinä mm. em. somen vaihtoehtomedioiden uuskonservatiiviset tahot ja viimeaikaiset vaalit Saksassa, missä etenkin juuri nuorison keskuudessa konservatiivisia arvoja edustava AfD-puolue oli ylivoimaisesti suosituin.

Kriittisissä Euroopan maissa, kuten Britanniassa ja Saksassa on tapahtunut paljon globalistieliitin ja "woke"-ideologian aiheuttamia kriisejä ja tuhoja, ja molemmissa maissa näiden eri aspektien kautta nähdään nyt konservatismin erityistä nousua nuorison parissa sellaista rappiota vastaan, kun sekä AfD Saksassa että Sabrina Carpenter Britanniassa hullaannuttavat erittäin voimakkaasti osaa massoista / nuorista...

Toisaalta juuri tuollainen hullaantuminen "näennäisvaihtoehtoon" voi sisältää myös vaaran paikan, koska mm. tällaiseen kuvattuun lohdutusilmiöön hakeutuminen näin voimakkaasti voi johtaa ojasta allikkoonkin myös poliittisissa aspekteissa eikä vain tässä Sabrina Carpenterin jo kuvatussa tapauksessa:

Nimittäin vaarana voi olla esim. se, miten poliittisella tasolla esim. vaihtoehtoajattelija David Icke on varoittanut tätä "uuden oikeiston" eli uuskonservatismin nousua valeoppositiona -- mm. tämän "uuden oikeiston" keulakuvaksi profiloitunutta Elon Muskia Icke on kuvannut hyvinkin vaarallisena salaliittotoimijana tässä katsannossa, ja koko em. uuskonservatiivien muodostama vaihtoehtomedioiden porukka omaa siksi Icken mukaan tuota "ojasta allikkoon" -vaaraa...

Tähän vaaraan voi ehkä kuulua myös sellainen uhka, jossa tällaisiin "lohduttaviin" ilmiöhin kriisin keskellä tukeutuminen ja uppoutuminen voi kaventaa ihmisiä pois aktiivisesta pahuuden ja ongelmien vastustamisesta, havaitsemisesta ja tarkkaan ymmärtämisestä -- tuudittaudutaan siis liikaa juuri mm. viihteen turruttavaan ja sokeuttavaan tapaan tuottaa mielihyvää, jota myös tällainen kuvattu lohdutusilmiö voi olla liiallisena annoksena...

Tämä "Sabrina Carpenter" -ilmiö on nyt toki humaanisti ymmärrettävää lohdutuksena, koska kriiseissä juuri lohdutustakin normaalina luonnollisena tarpeena kaivataan paljon, ja sellaisen tarpeen täyttämiselle on aikansa ja paikkansa toki.

Sellaiseen ei kuitenkaan pitäisi jäädä vellomaan liikaa, koska kriiseissä tarvitaan myös aktivoitumista, rohkeutta, voimaa, pontevuutta ja epävarmuuden sietoa tuottaa parantumista maailmaan sekä kekseliäisyyttä ja hyvää analyysikykyä vastustaa pahuutta.

Niinpä tämä "Sabrina Carpenter" -ilmiö voi olla sekä kirous että siunaus yhtäaikaa: yhtäältä "eliitti" siis käyttää hyväksi tähän ilmiöön kuuluvaa "lohdutustarvetta massoille" turruttamalla väestöjä mm. liialliseen anti-aktiivisuuden ansaan, hivuttamalla pahuutta Carpenterin musiikin miellyttävyyden ja musiikkivideoidensa "huumorin" varjolla yhteisöihin jne.

Toisaalta massojen jotenkin jo vakavasti kaipaama kulttuurillinen ja yhteisöllinen parantuminen löytää tästä poptrendistä myös merkkejä ja inspiraatiota paremman maailman tavallaan palauttamista varten, kun ihmiset tunnistavat sitä Sabrina Carpenterin tyylissä "uuskonservatiivisena" sisältönä, joten massat näkevät ko. oman tarpeensa Carpenterin ilmiasussa häilyvänä "toivona", joka kovasti houkuttaa juuri siksi. 

Mutta ei siis kannata seurata Sabrinaa itseään ja siinä katalasti ohella olevaa esoteerista pahuutta, vaan pitää ymmärtää, havaita ja toimia sen mukaisesti siitä käsin, että mistä syvällisestä massojen ja yhteisöjen humaaneista tarpeista ja periaatteista Sabrinan suosio kertoo epäsuorasti! -- sitten pitää itsereflektiivisesti ja itsenäisesti tunnistaa kollektiiviseen toimintaan saakka varsinainen oikea tapa olla mm. "uuskonservatiivinen"...

Loppujohtopäätöksenä voidaan siis todeta, että länsimaisten massojen keskuudessa on havahduttu globalistieliitin pahuuspeleihin vaihtelevilla tavoilla entistä enemmän, mutta ko. "eliitti" on vastaamassa sellaiseen eteensä tulleeseen haasteeseen manipuloimalla mm. sekä politiikkaa että viihdeteollisuutta ja popmusiikkia uuteen muotoon valekonservatismiksi, jossa eksoteeriset maneerit ja visuaaliset vihjeet vastaavat massojen maailmanparantamisen tarpeeseen näennäisenä petoksena, ja jossa viihdepinnan alta käsin käytetään edelleen varsinaisen sisällön ajamiseksi kaikkia alitajuntaan vaikuttavia symbolisia ja esoteerisia keinoja.

Ja varsinainen "eliitin" esoteerinen sisältö siis on tämä: tehdä kaikkia pahuuden muotoja (eläimellisiä impulsseja ilman pidäkkeitä ja ilman mitään sivistystä) normaalimmaksi yhteiskunnassa, jotta "eliitti" pääsisi sen myötä yhä vapaammin ja ilman vastuuta tekemään kaikkia mielihalujaan missä ja miten tahansa! -- he haluaisivat mitä ilmeisimmin, että kaikkein vakavimmatkin rikokset olisivat tulevaisuudessa vain jotain "hieman outoa" harrastuksen omaista ajanvietettä, mutta täysin sallittua siltikin; siinä jokaisessa päiväkodissa olisi ns. satusetinään omat "Jimmy Savile" -toimijansa ilman vastuita...

Esim. Sabrina Carpenterin "Taste"-videossa tämä kaikki em. ilmenee: mm. huumorin varjolla ujutetaan äärimmäistä miesvihaa ja murhaamisen "ilosanomaa" massojen tietoisuuteen -- se on ns. kätevää myös tänä aikana, jossa "eliitti" haluaa massojen osallistuvan heidän hurjasti eskaloimaansa Kolmanteen maailmansotaan; äärimmäinen väkivalta halutaan normalisoida ja yleistyttää siksikin, ja myös näin kuvatun manipulaation kautta.

Tällaistakin vastaan me terveinä vielä joten kuten pysyneet ihmiset taistelemme! -- ja uuskonservatiivisuuden monet tietyt sisällöt ovat toki hyviä vastarinta-aseita sellaisessa, ja se hieno asia tässä kaikessa tuona positiivisena ja edistyksellisenä asiana on tämän uuskonservatiivisuuden heijastama yleinen tietoisuuden ja pahuuden tunnistamisen nousu edes jotenkin Länsimaissa!...

Lopuksi laitan suorat linkit Sabrina Carpenterin noihin kolmeen tämän vuoden listahittiinsä musiikkivideoineen, niin pääsette niistä myös itse toteamaan millaista tämä aikamme "yllättävin" ja erikoisin popilmiö on luonteeltaan noissa kaikissa em. katsannoissa ja sisällöissä.

Näiden musiikkivideoidensa teemana näyttää usein olevan tarina selviytymisestä voittajana äärivaarallisista tilanteista ja toisaalta pyritään korostamaan elämästä täysin palkein nauttimista ja sitä kuorrutetaan siis myös mustalla ja kierolla huumorilla "cooliksi" ja "hienoksi" asiaksi, joten Carpenter esitetään videoillaan tavallaan sekä "neuvokkaana älykkönä" että "tunteella elävänä hupakkonaisena" eksoteerisessa katsannossa, joka on siis se näennäis-pinnallinen huijaus äärikatalasti ääripahuutta sisällään promotoiden >>

--- Sabrina Carpenter: "Espresso" (video),

--- Sabrina Carpenter: "Please Please Please" (video),

--- Sabrina Carpenter: "Taste" (video).

Friday, July 14, 2023

Anna Erikssonin Fb-kirjoitus ja sen inspiroima oma pohdintani: Suomen rappiotila, traumahistoria ja valesivistyksellinen näennäisedistys taiteilijuuden, luovuuden, nerouden ja asioiden syvällisen ymmärryksen vakavana haittana

Tänään inspiroiduin Facebookissa tästä Anna Erikssonin hienosta kirjoituksesta liittyen kirjailija Miki Liukkosen kuolemaan, ja sen mukaisesti kirjoitin siihen liittyvää omaa pohdintaani Fb-seinälleni: teen siitä tähän alle myös oman blogipostaukseni, joka toimii tavallaan alustuksena siihen mainostamaani valituskirjoitukseeni, josta olen maininnut mm. tässä viimekertaisessa blogikirjoituksessani "Yhteiskunnallis-poliittista materiaalia Fb-julkaisuistani 24.6. - 11.7.2023 väliseltä ajalta - someaktiviteettini luonteen ja jatkokohtalon pohdintaa sekä analyysiä demokratian historiallisesta luonteesta".

Seuraavaksi pidemmittä alustuksitta alla tuo tämän päiväinen Fb-julkaisuni:

Anna Eriksson: "Suomi rakastaa sotilaita, ei runoilijoita.".
Tämä on yksi osuvimmista ja syvimmin perillä olevista kirjoituksista, mikä on vastaani tullut kuvattaessa Suomen kulttuurillista ja henkistä tilaa! - ja tuo lainattu lause kiteyttää niin paljon oleellista aikamme rappiosta ja Suomen ahdasmielisestä tilasta...
Viime viikkoina olen oikeastaan myös pohtinut omaa elämääni reflektoiden paljon myös noita Annan esille tuomia samankaltaisia asioita Suomen ja koko länsimaiden rappion tilasta, joten tämä Annan havainnollistus osui siksikin hyvin kohdalleen omienkin pohdintojeni puitteissa.
Itse en ole vain vielä onnistunut kaikkea sitä pukemaan sanoiksi (asiaa on mm. niin paljon...): tai itse asiassa olen kyllä jo kirjoitellut blogiini luonnoksena aika pitkän pätkän sellaistakin turhautumiseni ja kritiikkini syyvyyhtiä, millaista minun on pitänyt jo koko kesän ajan tehdä sinä mainostamanani pitkänä valituskirjoituksena, mutta minkälaisena sen sitten lopulta julkaisisi, vai pitäisikö se jakaa useampaan kirjoitukseen...
Joka tapauksessa tämä Annan kirjoituskin avaa myös sitä, miten itsekin voin huonosti tässä sairaassa ja monella tavalla historiallisesti kieroon jääneessä ja nykyään lisää kieroon kasvaneessa yhteiskunnassa.
Suomi sekä virallisena että kansallisena kokonaisuutena on edelleen monessa katsannossa juurikin se "Junttila", minkälaiseksi se on lyöty useasatavuotisen Ruotsin vallan aikana, ja josta Suomi ei ole kansana toipunut vieläkään, ja mistä yhtenä manifestaationa monista ilmenevät nuo Annan esille tuomat taiteilijuuden, nerouden ja runouden alistetut, vähätellyt ja mustamaalatut aspektit.
Muutenkin kaikki alammais- tai orjakansan kierot ja sairaat roolitukset ihmisille, historialliset traumavaikutukset yms. vallitsevat Suomessa edelleen hyvin vakavalla tavalla suorastaan yleisesti, vaikka näennäinen edistys pinnalta katsoen on näkynyt esim. viime sotien jälkeisenä aikana maamme tietyissä rakenteissa ja paikoissa.
Se edistys on ollut kuitenkin nimenomaan tällaiselle "junttikansalle" tyypillisesti hyvin kapeakatseista ja keskittynyt säntillisen yksitotisesti lähinnä vain muutamiin asioihin ja ominaisuuksiin, kuten "sotilaiden" lisäksi mm. urheilijoihin, IT-guruihin, poliitikkoihin, viihdetähtiin sekä virallisessa maailmassa vain tiettyjä globalistisia ja nykyään woke-ideologiankin mukaisia intressejä edesauttaviin "asiantuntijoihin".
Näistä historiallisista alammais- ja orjakansan juurisyistähän mm. Seppo Oikkonen blogissaan "Alkon kassalla" on jo vuosikausien ajan tuottanut hyvää analyysiä, ja tähän kyseiseen Annankin esille tuomaan ilmiövyyhtiin liittyen lainaan Sepon äskettäisestä kirjoituksesta "Taistolaiset ja väestönvaihto" tämän seuraavan kohdan, joka havainnollistaa ja selittää osaltaan noita taiteilijuusasioita erittäin hyvin ja syvällisenä taustoituksena >>
Seppo Oikkonen: "Suomalainen kansa nousi suunnilleen sadassa vuodessa kivikautisista savupirteistä yhdeksi maailman esimerkillisimmistä hyvinvointivaltioista – mutta on sanomattakin selvää, ettei meillä kielellis-kulttuurisena kansallisvaltiona voi olla mitään sellaisia sivistyksen institutionaalisia perinteitä, jotka tuossa ajassa olisivat muovanneet meistä kulttuurikansan. Kaikkien historiallisesti alistettujen kansojen tapaan omaamme erityisen herkkyyden jakautua kaikissa kysymyksissä kahtia, olemme alistamis- ja alamaismentaliteetin läpitunkemia, kampitamme ja kiusaamme toisiamme euroopanennätysmäärin, ja kansantautinamme on edelleenkin masennus. Syvä masennus on tyypillisesti vaivannut niitäkin, jotka kaikista kampitusyrityksistä huolimatta ovat onnistuneet nostamaan päänsä yhteiskuntamme yhdenmukaisuuden normipaineen pinnan yläpuolelle. Vietämme tänään ja aina Eino Leinon päivää.
Myös niin sanotut suomalaiset hyveet – lainkuuliaisuus ja lojaalisuus, ahkeruus ja rehellisyys, työ-, mies- ja sotakuntoisuus, kova halu nousta oppisivistystä hankkimalla paremman väen piiriin – ovat alistetuille kansoille tyypillisiä asenteita, jotka kansan historiassa ovat olleet keinoja osoittaa oma tarpeellisuus hallitsevalle herrakansalle.
Suomen katajainen kansa on kasvatettu Hurrin ja Herran nuhteessa, ja kolmesta kovasta yhtenäiskulttuuri-instituutiostamme – ne ovat kuin valtioita valtiossa – kirkosta, koulusta ja kasarmista tuo koulu on tainnut olla se, joka luonnostaan on mustasukkaisimmin varjellut tämän alistetun kansan mustavalkoista kulttuuriperinnettä. – Ja se onkin varjeltu niin ettei varsinasta ajattelun vapautumista ole toistaiseksi koskaan tapahtunut. Edes pakkoruotsista emme vielä ole päässeet irti.".
Itse lisään yhteiskunnallisessa katsannossa tuohon Annan "Suomi rakastaa sotilaita, ei runoilijoita." -toteamukseen vielä seuraavia asioita viitaten tuohon maamme näennäiseen edistykseen:
Suomen "kulttuurillinen edistys" on ollut ennen kaikkea teknologista, virallista ja rahataloudellista sekä suorittamisen ja muodon korostamista sisältöjen kustannuksella, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, miten juuri sivistyksen henkiset, sosiaaliset, taiteelliset ja kulttuurin ytimen katsannossa kansalliset aspektit ovat jääneet noiden keskeisimmin käytettyjen globalismi- ja talous"arvojen" jalkoihin koko ajan aivan liikaa.
Samalla valesivistykselliset ja monin tavoin vääristyneet länsimaiden ismi- ja aateaallot ovat pyyhkineet maamme yli tuhoa aiheuttaen viime vuosikymmeninä yhä pahemmin mm. ns. woke-ideologian, ilmastoalarmismin, monikultturismin yms. ylikansallisten huijausvyyhtien muodoissa.
Niinpä lisäksi "kulttuurillinen edistys" on Suomessa tarkoittanut katalasti sitäkin, miten varsinaisen sivistyksen sijaan olemme hullaantuneet narsistisesti yhä enemmän ulkoisten vaikutelmien haalimisen pakkomiellettä eskaloivista ominaisuuksista ja kohteista: pinnallinen viihde, porno / yliseksuaalisuus ja ahneet itsensä pönkittämisen mielteet ja keinot ovat ottaneet yhä määräävämpiä otteita ihmisistä.
Ei siksi ole mikään ihme, miten Suomi rakastaa noiden sotilaiden lisäksi nykyään juuri pinnallisia ja rappiollisia viihdetähtiä räppäreineen kaikkineen, jolloin mm. "nerokkaat kirjailijat" saati muutkaan varsinaisesti sivistyneet, taiteelliset, positiivisesti uutta humaania maailmaa luovat ja syvällistä näkemystä erilaisista asioista omaavat ihmiset eivät voi kunnolla menestyä tässä maassa, ja ilmeisesti he ovat tulevaisuudessa yhä ahtaammalla ja yhä epäarvostettavampia...
Monin osin he ovat nytkin suorastaan alistamisen, vähättelyn ja vääristelyn ikeessä, ja syvällisessä katsannossa heitä ei edes ymmärretä; niinpä oikeastaan suurin osa väestöstä siksikin sivuuttaa heidät olevaisen ulkopuolelle tai siis pitää heitä "liian kummallisina" tai "liian hörhöinä", ja osaltaan myös noissa woke-ideologisissa projisointimekanismeissa ko. rappion ilmentymänä tietynlaisina viholliskuvakarikatyyreinä tyyliin "Putinisti", "natsi", "äärioikeistolainen", ja ylipäätään siis vaikkapa tuona vähättelyn merkityksenä "yliherkkänä taiteilijana"...
Paradoksaalisesti virallinen Suomi ja etenkin tuo ns. woke-porukka myös muutenkin on aivopesty luulemaan, että "edistyksellinen sivistys" on muka tuota narsistista viihdettä ja woke-saastunutta uhri- ja hyvesignaloivaa ideologiasisältöä.
Niinpä mm. mitä enemmän Suomikin "wokettuu", niin sitä etäämmälle yhteisöstä pakenee / tuhoutuu toimiva ja hedelmällinen sivistyskulttuuri, ja edelleen paradoksiteettina historiallisesti ahdasmielistä maamme tilaa korvaa siinä lähinnä vain uudenlainen narsistisilla ja teknokraattisilla ulkokultaisuuksilla koristeltu ahdasmielisyys.
Sosiaalinen perusrakenne kansakunnan tilassa ei juuri muutu, mutta sen juurilta ja traumasairaasta itsestään syntyy yhteisön keskuuteen vain toisenlainen sairas manifestaatio globalististen manipulaatioiden ikeessä, koska useita satoja vuosia vanha ja ytimeltään rajun vahva orjakansan kokonaisluonne ei niin vain parannu.
Eikä tosiaan sellaista parantamisprosessia ole etenkään virallisesti nähtävissä vain muutamia vaihtoehtomedian ja edistyksellisimpien yksilöiden joitakin ponnistuksia ja havainnollistuksia lukuun ottamatta - Anna Eriksson tässä näistä jälkimmäisistä nyt yhtenä toivon merkkinä esittelyssä...
Suomesta ei "junttius" katoa sillä, että lyödään sitä piilottamaan pinnallisia ja haitallisia "woken" tyylisiä ideologioita maailmankuvaksi tai että globalistisesti mm. "sotilaita" yliarvostamalla liittoudumme Natoon yms. ylikansallisiin ja länsirappion osaltaan kyllästämiin organisaatioihin.
Eikä traumahistoriamme parannu kollektiivisesta sielustamme sillä, että kuvittelemme juurikin noiden ylikansallisten ja toisaalta kulttuurinarsististen intressien luovan "edistystä".
Tämä kulttuurinen rappio ja Suomen ahdasmielinen tila on tullut itsellenikin selväksi myös sillä tavalla, kun olen näitä ongelmia havainnoinut myös omassa alkuperäisen ja jo paljolti hylätyn arkeni raamituksessa viheralalla mm. maisema-arkkitehtuuria opiskelleena:
Miettikää tämänkin suhteen mm. sitä, miten edellä kuvatun rappion myös yksi manifestaatio käytännössä on se, kuinka maamme viheralalla on suorastaan maanisesti alettu vihaamaan ja eliminoimaan ns. "vieraslajeja" kasvillisuudessa, ja miten kaupunkien ja muidenkin alueiden viheraluehoidossa edelleenkin pitäydytään niin paljon niittyjen / nurmikoiden yksioikoisissa ja ankaran kapeamielisissä niittotyötavoissa mm. kukkaniittyjen ja yleensäkin monipuolisemman kasvillisuusilmeen luomisen / säilyttämisen sijaan -- näistäkin kaikista on tullut myös tänä kesänä monia havaintoja haaviini siinä mainitsemassani ns. vuodenkierron valokuvausprojektissani Espoossa ja Hämeenlinnassa.
Oman elämäni kokonaishavaintona koen ja tiedän siis itsekin olevani ns. erityisherkkä ja hyvin luova persoona, joka tämän kaiken rappion sekä hyvin näkee syineen että todella ikävällä tavalla haitallisesti kokee sen vaikutuksia oman itseni alistamisena ja tukahduttamisena koko ajan tässä maassa.
Olen omalla tavallani juuri se "runoilija", joka kauhistelee ja suree hyvin ahdistuneena sitä, miten "sotilaita" nostetaan koko ajan vääristyneesti ja perusteetta virallisesti ja muillakin tavoilla kansakuntamme kaapin päälle näennäisen edistyksen mukaisiksi ulkokultaisiksi ihailun ja arvostuksen kohteiksi -- kulttuurimme ja "edistyksellisyytemme" valheellisuus ei voisi olla kierompaa ja nurinkurisempaa...

Tätä nurinkurisuutta ja kokonaisrappiota alleviivaa nyt myös se, miten parhaillaan virallinen valtamme on projektiivisesti ja ylimielisesti vihakiihottunut valtiovarainministeri Riikka Purran vanhoista kirjoituksista (vaikka ne eivät fiksuja olekaan tai olisikaan), ja siksi samalla muut yhteiskuntamme varsinaisesti huonossa jamassa olevat aspektit jäävät sellaisen kohkaamisen alle sivuasioiksi tai jopa vaille huomiota, eikä muutenkaan niidenkään juurisyitä edes ymmärretä kunnolla mm. sosiaalisesti ja länsieliitin haitallisten intressien ja kyhäämiensä petosten vaikutuksista käsin...

Sunday, May 14, 2017

Vuoden 2017 euroviisuanalyysiä - Portugalin voitto vastareaktiona nykyviisujen teolliselle teennäisyydelle, järjestäjämaa Ukrainan sotarikosroolista ja kappaleluonnehdintoja

Eilen pidettiin Euroviisujen tämän vuoden finaali Ukrainan Kiovassa, ja tässä tulee niihin liittyvää analyysiäni ja yhteiskunnallispoliittista kommentointiani - Luonnehdin viime vuotisiin tyyleihini kappalevalikoimaa toki myös musiikillisesti ja shown kannalta, mutta erityisesti huomioin niihin liittyviä poliittisia sisältöjä ja merkityksiä.

--- Aivan heti kärkeen ennen mitään viisuihin itseensä liittyvää on otettava kuitenkin esille se, minkälaisissa olosuhteissa ja minkälaisessa maassa tämän kertainen viisuilu järjestettiin, jotta ei jää epäselväksi siihen liittyvä ääritekopyhä ja valheellinen julkisivun ulkokultaharhautus! - Otan sen havainnollistamiseksi iltalehden jutun viime keskiviikolta, minkä tekopyhästi propagandistisen sisällön käännän tiukalla ja kovasanaisella kommentillani oikeaan ruotuun >>

--- Kommentti: Ukrainan euroviisuissa on jotain pelottavaa – eikä se ole Suomen tippuminen >> Saatana miten tekopyhää ja valveutumatonta paskaa! - Ei se ole niinkään Kiovan ja Ukrainan länsiosien (missä viisut järjestetään) kriisi pahimpien sotakauheuksien katsannossa eikä kyse ole "venäjämielisistä kapinallisista" pahantekijöinä, miten Nitakin valtamedian prestituuttina antaa tuossa jutussaan ymmärtää.

Kyse on siitä, että Ukrainan länsiosat ja Kiova on ottanut sotarikollisen roolin juuri länsivaltojen (globalistien) usuttamana ja suunnittelemana pommittaessaan kuvitteellista vihollistaan eli venäjänkielisiä oman maan kansalaisiaan Donbassin alueella >> Tätä on jatkunut lahtaamalla ja tuhoamalla sotarikollisesti jo ties monettako vuotta sen siviilialueitakin! 

Kiova on tosi syyllinen isompana orkestroijana globalistien kanssa eli huomio on siirrettävä Kiovan rooliin juuri sotarikollisena - eikä Donbassin tilannetta pidä päivitellä "venäjämielisten" kautta, koska isoin megaskandaali on Kiovan ja länsivaltojen syyllisyys isomman roolilla ko. maan pienempää vastaan, ja paljon suunnitellummalla ja aggressiivisemmalla roolilla kuin missään vaiheessa on Venäjän tuesta ollut kysymys Donbassin alueelle.

Otetaanpa tuo Nitan Rovaniemi-vertaus siksi uusintana ja oikein käännettynä > Pystyisikö Suomi järjestämään viisut, kun Helsingistä ja Tampereelta pommitettaisiin isomman sotarikollisella roolilla & länsivaltojen tuella jatkuvasti Rovaniemeä paskaksi siviileitä myöten, koska siellä muka on "venäjämielisiä"?

Nita on oikeassa siinä, että "viisukansa onnistuu ummistamaan silmänsä niin lähellä olevalta tilanteelta" > analyysi on vain aivan ylösalaisin ja tyystin virheellinen siitä, mikä on se asia, jolta silmät on ummistettu.

Lisäksi tuota tilannetta on julkisivulla osaltaan ilmentänyt se, kuinka Ukrainan ja Venäjän välinen vihanpito aiheutti lopulta Venäjän vetäytymisen kokonaan pois näistä viisuista.

---> Syventävää analyysiä länsivaltojen (transatlanttinen globalistien / "neokonservatiivien" ja muiden imperialistieliittien roolista ja sisällöstä russofobimissiossaan myös tähän Ukrainan tilanteeseen viitaten! >> The history of the Neocon takeover of the USA (a 4 part analysis).


Sitten voidaan jatkaa itse viisujen analyysiä - Ensimmäisenä otan esille viisujen voittajan Portugalin Salvador Sobralin esittämän kappaleen "Amar Pelos Dois" (viisufinaalin performanssi) ja (musiikkivideo).

>> Voittolaulu oli musiikillisesti ja tyylillisesti kaikista muista lauluista totaalisesti erottuva kahdet semifinaalit mukaan lukien: se oli yksinkertainen ja vähäeleinen balladi tehtynä ajattoman vanhanaikaisella musikaalikaavalla ja kertoi lyriikoissaan hellyttävästi yksipuolisesta rakastumisesta. Esittäjän voimakkaasti ja sydämellisen kömpelösti eläytynyt esitystapa ja tyylinsä peikkopoikamaisuus oli myös yleisöön voimakkaasti vetoavaa ja herkistävää, mikä sopi myös hyvin yksiin kappaleen sisällön kanssa. Omalla kielellään esittäminen oli myös viehättävää kansallismielisyyttä.

Näissä merkeissä Portugali voittikin viisut varsin ylivoimaisesti, ja kerrankin kävi myös niin, että esityksensä sai selvät voittopisteet sekä ammattiraatilaisilta että katsojaäänestyksessä > Yksimielisyys voittajasta oli täten eräs viisuhistorian selvimmistä, ja lisäksi tämä oli koko viisuhistorian pisimmän odotteluajan (yli 50 vuotta!) jälkeen Portugalin ensimmäinen viisuvoitto!

Omasta mielestäni puhtaasti musiikin ja kappaleen sisällön kannalta tämä viisuvoitto oli hyvin ansaittu, koska se oli tuossa muodossaan tavallaan vastaisku ja protesti euroviisujen muuttumiselle hyvin teollisen ja pinnallisen tuotteistetuksi koneistoksi - Portugalin viisu oli siten kuin kauniin perhosparven tai raikkaan tuulen tunkeutuminen ankeaan teollisuushalliin.

Viime vuoden voittajaan eli siis Ukrainan Jamalin kappaleeseen verrattuna tämä viisuvoitto on myös mielenkiintoinen > Viime vuonnahan ennustin Jamalin kappaleen synkän ja provokatiivisen russofobipoliittisen sisällön vuoksi niin, että tämän vuoden 2017 viisuvoittajan biisi voisi olla vastareaktiona politiikattoman iloinen ja / tai kaunis - Tavallaan niin kävikin nyt tämän Portugalin kappaleen kanssa!

On kuitenkin ulkomusiikilliseen pohdintaan siirryttäessä todettava, kuinka tämä Portugalin esityskään ei ole vapaa globalismi-poliittisesta agendasta, joka myös euroviisuissa nykyään velloo enemmän kuin koskaan ennen > Niin myös nyt, josta esimerkkinä tämän kertaisen voittajan suhteen ilmenee esittäjä Salvador Sobralin promotoimana globalistien monikultturismia ja väestönsiirtoagendaa. 

--- Tämä Facebook-kuva kertoo ko. asian >> Generation Europa -FB-kuva.

Lainaus kuvatekstistä: "This morning a Portuguese fan of this page posted a photo of the Portuguese singer at this year's Eurovision song contest to show his disapproval , as soon as I saw the T-shirt he was wearing I knew this guy would win irrespective of his song , so 5 mins ago I just checked who won and Ta-da surprise surprise it's him! 

After all this is a festival which had "celebrate diversity" as it's slogan and has in the past brought us freaks such as "Conchita" ! 

They are pushing their agenda everywhere, Europe needs one massive clean up.".


Seuraavaksi mielenkiintoisin asia näissä viisuissa oli se, kuinka Italian esitystä (Francesco Gabbanin "Occidentali's Karma" - finaaliperformanssi ja musiikkivideo) pidettiin ennakkoon jopa täysin suvereenina voittajasuosikkina, mutta finaali-illassa sen sellainen hypetys sulikin yllättävän voimakkaasti pois, ja lopulta Italia sijoittui finaalissa "vasta" kuudenneksi.

Kuitenkin biisin ennakkohypetys oli näkynyt jo usean viikon ajan ennen viisuviikkoa siinäkin, kuinka Italia oli saanut finaaliin mennessä ylivoimaisesti eniten Youtube-katseluita musiikkivideolleen muihin viisuehdokkaisiin verrattuna.

Italian kappaleessa otettiin huumorin avulla kiertoteitse poliittista kommenttia länsirappioon ja länsihybriksen umpikujaan, missä biisinsä musiikkivideossa ja viisujen lavashowssakin esiintyi gorillahahmo.

Arvaatte varmaan, mitä henkilöä tuo gorillahahmo symboloi?...

No, tietenkin Donald Trumpia, vaikkei sitä missään virallisissa lausunnoissa missään vaiheessa sillä tavalla luonnehdittu > Viisuyleisö aavisti sen silti varmaankin, mutta sellainen taisi sittenkin olla liian banaalia ja läpinäkyvää poliittisuutta, jota viisuyleisö ei aivan niin helposti ostanutkaan finaalissa - Ja vaikka Italian kappale oli musiikillisesti tämänkertaisen sadon parhaimmistoa toisaalta.

Tämä Italian viisun poliittinen banaalius ja sen ennakkohypen romuttuminen kertoi osaltaan myös tuosta em. seikasta > eli kuinka tällä kertaa viisumenestymisen resepti ei niinkään ollut osoittelevasti poliittista, vaan enemmän musiikkiin keskittyvää ja / tai kepeää.

Tästä seikasta kertoi myös sekin, kuinka finaali-illan menestyneimmät kappaleet eivät myöskään olleet useimmissa tapauksissa mitenkään osoittelevasti poliittisia, vaan jopa ihan tyystin epäpoliittisiakin ja osaltaan vain pinnallisia biletyskappaleita. Tätä seikkaa voitte arvoida, kun koostan seitsemän ensimmäistä sijaa saaneet muut esitykset tähän alle em. lisäksi >>

--- Kakkoseksi tuli Bulgarian Kristian Kostov kappaleella "Beautiful Mess" (finaaliperformanssi ja musiikkivideo), kolmoseksi Moldovan Sunstroke Project kappaleella "Hey Mamma" (finaaliperformanssi ja musiikkivideo), neloseksi Belgian Blanche kappaleella "City Lights" (finaaliperformanssi ja musiikkivideo), viitoseksi tuli Ruotsin Robin Bengtsson kappaleella "I Can't Go On" (finaaliperformanssi ja musiikkivideo) ja em. Italian jälkeen seitsemänneksi tuli Romanian Ilinca ft. Alex Florea kappaleella "Yodel It!" (finaaliperformanssi ja musiikkivideo).

Tosin sekä Belgian että Bulgarian esitykset olivat tavallaan poliittisia ja yhteiskunnallisesti ajankohtaisia siinä, kuinka niiden lyriikoissa oli otettu teemaksi rappion ja maailmanlopun pelko sekä siinä lohdun ja turvan hakeminen kanssaihmisistä > sellainen oli tavallaan tyylikkäämpää ja parempaa poliittista kannanottoa kuin tuo em. Italian versio sellaisesta, ja varmasti siksikin Belgian ja Bulgarian esitykset olivat sekä ennakkoon että finaalissa toteutuneena hyvin menestyneitä.


Sitten otan esille Suomen kohtalon näissä viisuissa, joka sekin on mielenkiintoinen meidän oman maamme historian katsannossa >>

Suomen Norma John siis karsiutui pois ensimmäisessä semifinaalissa viime tiistaina biisillään "Blackbird" (semifinaaliesitys ja musiikkivideo) - Olen pitänyt kappaletta musiikillisesti hienona, mutta viimeistään semifinaalikarsiutumisen kohdalla ilmeni se, että se oli myös liian synkkä ja siinä vellomisessaan liian tasapaksu > Toisin sanoen kappaleen musiikillinen kauneus vesittyi sisällöllisen vastenmielisyyden ja tylsyyden alle. 

Samalla em. seikkaan liittyen sama ilmeni myös haittana; eli tämän vuoden viisumenestymisreseptinä ilmennyt positiivisen kepeyden ja kauneuden vaatimus ei toteutunut Suomen kappaleen kohdalla.

Tuossa alla eräs lukijakommentoija iltalehden jutussa kiteyttää tilannetta hyvin >>

--- Somessa hehkutetaan Norma Johnia: "Rakastuin Suomeen!": Kommenttiosiossa itse asiassa oleellinen syy tappioomme >> "Tylsyyden markkinat. 
Blackbird oli hyvä jo vuonna 1968...

Loppuun olisi pitänyt tulla positiivinen voimasäkeistö, jossa bblackbird olisi saanut laulaa sillä rakkaus löytyi taas. Negaatiolla ei pärjää.


Kuvitelkaa Hanna Pakarinen Eurovision voittajana laulamassa Leave me alone, I wanna go home... Voittajana!".

Eli vaikka Norma Johnin biisi on tosi hieno, niin sen(kin) ilmentämänä sisällöllisesti meitä suomalaisia näemmä vaivaa yleisestikin rakenteellinen synkkyys ja antipatia aivan liikaa - Isona syynä sille on tietenkin melkein 1000 vuotta kestänyt alistamishistoriamme ulkovaltojen diktatuureissa!...

Itse huomasin lisäksi myös sen itse viisuesityksessä, kuinka Leena Tirronen oli ainoa kaikista, kuka ei kiittänyt yleisöä kappaleen loputtua > Ilmeisen vakava tyylimoka, mikä huomattiin negatiivisesti aivan varmasti muuallakin.


Vielä käyn hieman läpi sitä, mistä kappaleista ja esityksistä itse tykkäsin eniten >>

Noista yllä jo mainituista voin todeta, että Portugalin kappaleen kauneus viehätti kyllä minuakin; ja sellainen herkkä rakkausteema biisin lyriikoissa oli myös minuun vetoavaa. 

Lisäksi tuo Belgian kappale oli mielestäni mielenkiintoinen osaltaan juuri sisältönsä takia sekä siinä, miten kappaleen musiikillinen ultracooli trendikkyys ja esittäjän amatöörimäisyys tai tyttömäinen totisuus itse asiassa kontrastoivat sopivasti keskenään > kappale toimii mielestäni kuitenkin selvästi parhaiten musiikkivideona.

Muista finaaliin selvinneistä kappaleista voisin mainita, kuinka Armenian Artsvikin kappale "Fly With Me" (finaaliperformanssi ja musiikkivideo) oli mielenkiintoisella tavalla kehityskaarellinen ja musiikillisesti kokeileva. Samalla siihen oli ilmeisesti liitetty Armenian omaa kansallismielisyyttä ihan kivasti sekoittaen sitä ja modernia musiikkituotantoa jännine efektiäänineen kaikkineen > Tuo kansallismielinen aspekti oli mielestäni enemmänkin juuri sopivaa nationalismia eikä niinkään globalismiin liitettävää monikultturismia... Esitys oli myös miellyttävän sensuelli.

Huomion arvoista näissäkin viisuissa edellisvuosien tapaan oli taas se, kuinka populaarimusiikin historialliset suurvallat Länsi-Euroopasta olivat yhä melko heikosti menestyneitä > Englannin kappale menestyi kuitenkin aikaisempaan rappioonsa nähden hieman paremmin, ja tykkäsin ko. Lucie Jonesin kappaleen "Never Give Up On You" (finaaliperformanssi ja musiikkivideo) kertosäkeen kauneudesta paljonkin, vaikka itse biisi ja esityskin olivat jossain määrin ylituotetun teollisia.

Pohjoismaat menestyivät kuitenkin taas tuon em. Ruotsin ja Norjan (JOWST:n kappale "Grab The Moment" - finaaliperformanssi ja musiikkivideo) ansiosta vallan mainiosti to
p 10 joukossa - Tykkäsin jossain määrin noista molemmista, mutta itse asiassa ensimmäisessä semifinaalissa karsiutunut Islannin Svalan kappale "Paper" (semifinaaliesitys ja musiikkivideo) viehätti minua jostain syystä eniten kaikista pohjoismaisista ehdokkaista - Todennäköisesti se johtui ainakin siitä, kun kappaleen musiikki muistuttaa paljon 80-luvun new wave- ja syntikkapopartisteista, mitkä ovat olleet sitä teiniaikani suosikkimusiikkia; Svalan ko. kappale oli kuin sekoitus Depeche Modea ja nykyistä laulajatähti Siaa, mutta ilmeisesti sellainen risteytys oli myös teennäisen kylmää toisaalta...


Tähän lopuksi laitan lähteet viisutuloksiin, mistä voitte mennä itse katselemaan tarkemmin mm. sitä, mitkä maat antoivat Portugalille täydet 12 pistettä sekä ammattiraatien että yleisöäänien mukaan, ja sitä miten yhtäältä Suomi äänesti muita ja miten ensimmäisessä semifinaalissa Suomi sai muilta pisteitä >>

--- Virallinen tulossivu englanniksi.

--- Eurovision 2017 Results: Voting & Points -sivusto.

Sunday, July 17, 2016

Populaarimusiikin nykytila sosiaalisen manipulaation alustana länsieliitin maailmanhallinnon ja uusyhtenäiskulttuurin rakentamisessa - Havaintoaineistona Drake:n "One Dance" -kappaleen ennätyssuosio striimauskikkailuineen

Juhannuksen jälkeen yhteiskunnallispoliittisessa länsimaiden prosessissa on tapahtunut yhä kiihtyvää kaaostumista ja pahentunutta rappioluisua monella tavalla ja monessa tapahtumassa länsieliitin pakkomielteiden, väestöjen alistamisen ja yleisen ajattelun hajoamisen myötä - Olen kartoittanut ja koostanut talteen näitä tilanteita herkeämättä Facebookin puolella, mutta nyt alan koostamaan niiden pohjalta kirjoituksia ja pohdintoja tänne blogin puolelle!

Aloitan ensin ns. helpoimmasta tai näennäisesti "vaarattomasta" päästä, eli länsimaiden musiikkiteollisuuden ja populaarikulttuurin sisällön viime aikaisista ilmiöistä, jotka osaltaan kuvaavat länsimaiden nykytilaa hyvinkin pikantisti ja havainnollisellakin tavalla suoraan.

Tämän vuoden keväästä saakka länsimaiden populaarimusiikin piirissä kaikkein huikein ilmiö on nyt ollut se, kuinka kanadalaisen räppäri Draken biisi "One Dance" on ollut johtavien populaarimusiikkimaiden listaykkösenä ennätyksellisesti viikkokausia, ja nimen omaan ns. striimauksen ansiosta, ...tai takia.

Ko. kohuttu biisi >> One Dance - Drake Ft Kyla & Wizkid (Official Video).

Yhdysvalloissa "One Dance" -kappaleella 10 peräkkäistä listaykkösviikkoa on jo melkein tulossa, mutta huikein hittilistasuosio ko. kappaleella on ollut Britannian singlelistalla, missä se on ollut listaykkönen putkeen jo 14 viikkoa; se on siellä jo tasoissa kaikkien aikojen toiseksi pisimmän listaykkösen kanssa, joka oli vuonna 1994 Wet Wet Wet -yhtyeen kappaleella "Love Is All Around". 

Drake-ilmiön puitteissa kaikkien aikojen pisin listaykkösputki Britanniassa on sekin pian vaarassa, mikä on toistaiseksi vielä vuodelta 1991 Bryan Adamsin kappaleella "Everything I Do (I Do It For You)" 16 listaykkösviikollaan. 

Mainittakoon vielä, että 90-luvulla 10 viikkoa listaykkösenä Britanniassa saavutti Whitney Houston kappaleella "I Will Always Love You" vuodenvaihteessa 1992-93. Lisäksi vähän alle 10 viikon listaykkösputkia Britanniassa oli 90-luvulla seuraavilla kappaleilla > Celine Dion: "My Heart Will Go On" alkuvuonna 1998 ja Meatloaf: "I'd Do Anything For Love (But I Won't Do That)" vuonna 1993. 

Kaikilla näillä Wet Wet Wet:n biisiä lukuun ottamatta oli myös Yhdysvalloissa vastaavanlaiset listaykkösputket.

Lisäksi kaikille näille 90-luvun listaennätyskappaleille on hämmästyttävän tasaisesti yhteistä se, että ne ovat ns. voimaballadeja, joissa aiheena on täydellisesti antautuva ja ylimaallisen voimakas rakkauden ja kiintymyksen kokemus - Tämä on merkittävä huomio ja verranto nykyhetkeen tässä analyysissä, kuten alla tulee ilmi... 

Seuraavaksi alle listaan linkkeinä aiheeseen kuuluvia sisältöjä, ennen kuin alempana jatkan aiheen ruotimista:

Ensin tässä kirjoitukseni päälähteeksi ja -alustukseksi mielenkiintoinen ja ovelasti kriittinen The Guardianin juttu tästä viime aikojen uskomattomasta populaarimusiikin ilmiöstä eli Draken "One Dance" -kappaleen parhaillaan etenevästä listaennätystehtailusta >> The One Dance phenomenon: why Drake could be No 1 for eternity.

Sitten ajankohtaista hittilistatietoa Britanniasta:

>> Official Singles Chart Top 100 | Official Charts Company

>> One Dance logs 14th week at Number 1, edges closer to chart record

>> Official Albums Chart Top 100 | Official Charts Company.


Striimaus on otettu nykyään myös Britannian singlelistan koostamisen yhdeksi komponentiksi, vaikka aikaisemmin ko. lista on ollut pelkästään levymyynnin tietoihin perustuva. Yhdysvalloissa puolestaan sikäläinen Billboardin Hot 100 -lista on levymyynnin lisäksi pitänyt biisien suosion koostamiskomponenttina aina myös radiosoittotietoja, ja nykyään sielläkin siis myös striimausta - Ja nykyäänhän "levymyynti" on joka tapauksessa tarkoittanut yhä enemmän digitaalista kopiomyyntiä netissä.

On kuitenkin ollut parin viime vuoden aikana havaittavissa, että nimenomaan striimauksella eli suoratoistolla netissä on mahdollisuudet luoda biisien suosiota ylös buustaavia keinotekoisen manipuloinnin olosuhteita, koska striimaus mahdollistaa toistokerroilla kikkailua >> Lainaus tuosta em. The Guardianin jutusta: "How has the Canadian artist installed himself so firmly at the top? Sales of downloads count for more than streams, but the market is eroding – and buying a series of intangible files for your hard drive rather than subscribing to millions of intangible files online will soon be seen as a bonkers blip in the music industry. Instead, it’s instructive to look at Spotify’s chart for a glimpse at the future – it tends to be centred on a relatively small number of tracks that hang around for weeks on end. The inclusion of One Dance on 1.3m Spotify playlists, which listeners return to again and again, gives it an energy source that powers it up the charts and keeps it there.".

Britannian singlelistalla ko. Draken kappale on siis ollut nyt ykkösenä jo 14 viikkoa eikä loppua ehkä näy, vaikka sen "levymyynti" on ollut paljon vaatimattomampaa jo useita viikkoja (pelkkä kopiomyynti olisi oikeuttanut ko. biisin jo pitkään listaykköstä paljon alhaisempiin listasijoituksiin) - Tämä on alkanut aiheuttamaan paljon kritiikkiä hittilistakytköksellistä striimausta kohtaan etenkin juuri Britanniassa. 

Tämän tilanteen väitetään jo vakavasti vääristävän artistien ja biisien suosion jakautumista ja uhkaavan monien artistien näkyvyysmahdollisuuksia entistä pahemmin, sekä toisaalta valjastavan suurimman suosion vain muutamille artisteille erittäin yksipuolisesti. Ja juuri striimauksen avulla tämänlainen keinotekoinen buustaaminen hittilistoille voi olla joidenkin artistien taustalla jopa tietoisena manipulointina levy-yhtiöiden piiristä suoraankin tai vähintään kiertoteitse markkinointiin ja kulutukseen vaikuttavien kikkailujen kautta!....

Viime vuoden lopussahan ensimmäisenä merkittävänä oireena tällaisesta oli Justin Bieberin ennen näkemätön listaylivoima jopa kolmen biisin voimalla, jolloin mm. Britannian singlelistalla hänellä oli kaikki 3 kärkisijaa yhtäaikaa hallussa viikkojen ajan.

Itse olen havainnut lisäksi etenkin tämän vuoden aikana sen, kuinka esim. juuri aikaisemmin vauhdikkaana, monenkirjavana ja nopeasti kappaleiltaan vaihtuvana tunnetun Brittien singlelistan luonne on muuttunut mitä ilmeisimmin striimauksen takia nyt hyvin jähmeäksi, yksiulotteiseksi ja hitaaksi, eli siis hyvin tylsäksi ja kaavamaiseksi. 

Samalla musiikillinen sisältö hittilistoilla on muuttunut hyvin yksipuoliseksi, kun nimenomaan singlelistoilla lähes kaikki musiikki on nykyään vain genreissä EDM, R'n'B ja Hip Hop sekä niiden hyvin teollisen kaavamaisina ja keskinkertaisina pop-sekoituksina. Jopa Suomessakin tämä havaitaan selkeästi parhaillaan mm. JVG:n ja vastaavien artistien hittilistaylivoimana.

Samalla Draken biisin lisäksi monet muutkin kappaleet ovat alkaneet pysymään viikkokausia listoilla jopa suunnilleen samoilla sijoilla ja uusia biisejä tulee listoille ennätyksellisen vähän kerrallaan ja lähinnä hitaasti ylös kiipimällä - Aikaisemmin tämä jähmeys oli jossain määrin tyypillistä jo vuosikymmenten ajan Billboardin Hot 100 -listalla, mutta nykyään mitä ilmeisimmin striimauksen ja hittimusiikin yksipuolistuneen sisällön myötä aikaisempaa paljon pahemmin myös juuri Britannian singlelistalla. 

-- Britannian hittilistaa pidettiin aikaisemmin usein maailman mielenkiintoisimpana ja vaikutusvaltaisimpana musiikilliselta sisällöltään, mutta nyt nämä tässä ruoditut viat uhkaavat tuhota senkin maineen täydellisesti, ja tehdä siitäkin jopa tragikoomisen naurettavasti rappioilmiöiden tyyssijan - Varsinkin siis jos nähdään juuri "One Dance" -kappaleelle jatkossa vaikkapa 35 listaykkösviikkoa....

Onko siis syy tällaisessa popmusiikin ennen näkemättömässä jähmettymisessä ja kuutioitumisessa sittenkään vain uusissa hittilistojen koostamistavoissa uusien digitaalisten musiikinkuluttamistapojen tuottamana...?

Nimittäin tuossa em. The Guardianin linkatussa jutussa perustellaan tätä Drake-ilmiötä myös sillä, kuinka Drake on esimerkki musiikinkuluttamisessa tapahtuneen individualisoitumisen paradoksaalisesta lopputuloksesta > Kaikki haluavat olla samalla tavalla "individuaaleja"; eli siinä muutamat kappaleet saavat jakamattoman huomion ylivoimaisesti ylitse muiden, jota striimaus entisestään korostaa hyvin kaavamaisesti kollektiivisen suosion sekä generaattorina että indikaattorina. Samalla monien muidenkin kappaleiden suosion kehitys jämähtää hitaaseen liikkeeseen, koska striimaus edesauttaa ko. kollektiivisen käyttäytymisen kautta ohjattua konformismia ja totunnaista pysähtyneisyyttä.

Ben Beaumont-Thomas antaakin tuossa The Guardianin jutun analyysissään tämän takia Draken ja vastaavien ylihypetettyjen biisien tykkääjille uuden joukkotermin "mono-tribe".

Tämä onkin osuvaa kuvaamaan länsirappion nykyvaihetta, jossa Seppo Oikkosen kuvaama yli-individuaali sokeus yhtäältä poistaa ihmisten ymmärryksen ryhmäilmiöille, mutta ne ryhmäilmiöt silti vaikuttavat yksilöihin ja voivat tilanteessa ottaa valtaansa jopa aikaisempaa voimakkaammin ja vangitsevammin, kuten "miedoimmillaan" tykkäämään hyvin yksipuolisesti, kaavamaisesti ja pinnallisesti kaikesta sellaisesta populaarimusiikista, mistä "kaikki muutkin" tykkäävät > tiettyjen biisien suosion ylikorostuminen ja monen muun jämähtäminen pysyvään suosioon hittilistoilla.

Individuaalisuus onkin kääntynyt sosiaalisessa konstruktiossa päälaelleen, koska ihminen on pohjimmiltaan erittäin sosiaalinen ja yhteisöllinen olento, mutta yli ja kieroon kasvanut individuaalisuus on musiikkiteollisuuden kollektiivisten manipulaatioiden käyttötavaraa entistä voimakkaammin ja hallittavammin, kun ihmisen sosiaalisuudesta kumpuavat ryhmäilmiöt on tunnistettu länsieliitin taloususkonnollisten intressien käyttövoimaksi entistä tehokkaammin ja katalammin myös osana populaarikulttuurin tuottamista > "mono-tribe" -ilmiö. 

Aikaisemminhan oli puhuttu popmusiikin pirstoutumisesta moniin eri genreihin etenkin 1980-luvulta alkaen mm. juuri individualisoitumisen ansiosta, mutta itse asiassa tämä "Drake-ilmiö" individualisoitumisen yli- ja kieroon kasvamisessa alkaa nykyään tuottamaan valtavirtaan paradoksaalisesti uudenlaista yhdenmukaistavaa konformismia, jossa samalla tavalla hedonistinen ja musiikista nauttimisen yhdenmukaistavat muodot alkavat kattaa väestöjä samalla tavalla uusyhtenäiskulttuurina > Länsieliitin "globalisaatio" eli maailmanhallitustavoite on juuri uudenlaista ylikansallista pakottamista yhtenäiskulttuuriin > Eliitin keskushallintopakkomielteet pakottavat yhdenmukaistavaan diktatuuriin, joka on ko. maailmanvaltiashirmuille globaalin kontrollin edellytys.

Siksi tästä uuden vuosisadan neo-populaarimusiikista on tulossa lännen "uuden uljaan ja orwellilaisen" maailman tavallaan virallista ja ainoaa tunnustettavaa musiikkiviihdettä > uusyhtenäiskulttuurin hegemoniallinen nautintomuoto, jossa samoilla kaavoilla teollisesti ja näyttävästi tuotettu hahmoton, luonteeton, paikallistumaton, keskinkertainen, passivoiva ja hedonistisen harhauttava ja turruttava musiikki- ja artistituotanto valloittaa tietoisuutta yhä totaalisemmin ja suunnitelmallisemmin - Vain kokonaan valtavirran ulkopuolella piilossa ja suojassa tapahtuu enää musiikin kehittymistä...

Jotkut jo uumoilevatkin puolitosissaan, että tänä vuonna ei enää tule uusia listaykkösiä, vaan Drake on koko loppuvuoden NWO:n virallinen ja tunnustuksellinen listaykkönen virallisessa viihteessä... Tai sitten uudet listaykköset ovat vuoroillaan useita viikkoja ykkösenä kaavamaisen säännöllisesti, kuten ehkä Britanniassa esim. parhaillaan seuraavana tyrkyllä oleva The Chainsmokers feat. Daya:n "Don't let Me Down" -kappale (video).

Kuten tuonkin kappaleen musiikkivideosta havaitaan, niin siinäkin seuraisi "suurimpaan" suosioon toinen toistaan yhtä teollinen ja kaavamainen "uuden uljaan" ja orwellilaisen yhtenäiskulttuurin virallisen viihteen uusi keskinkertainen tuote ja vaarallinen mielenhallintatavara.

Populaarimusiikki on muodostumassa melkolailla samanlaiseksi irrationaaliseksi mielen- ja vallanhallintadystopiaksi kuin mitä rahatalouskikkailulla on rooli lännen taloususkonnossa > Netti ja IT-arkkitehtuuri osaltaan mahdollistavat reaalitodellisuudesta autonomisiksi totalitarismeiksi erkaantuvia sosiaalisen kontrollin mekanismeja niiden käsissä, jotka haluavat narsistisinta mahdollista maailmanvaltaa esim. juuri rahatalous ja populaarikulttuuri manipulointityökaluinaan.

Tuo samainen The Guardianin juttu paljastaakin myös sen, kuinka suunnitelmallista tämä neo-popmusiikin tuotteistaminen yhtäältä väestönhallintatavoitteissa ja toisaalta taloususkonnollisissa rahatalouspakkomielteissä voi olla >> Lainaus: "...it’s catchy, and sits at the heart of a listening-activity Venn diagram: it works for jogging, for driving, and at any point on a night out, from pre-drinking to straight-up smashed.".

Tämän neo-popmusiikin tekeminen on siis jopa jo elämän tilanteita kaikella tavalla ohjaava ja hyväksi käyttävä manipulointiprosessi > Niinpä esim. juuri "One Dance" -biisi on tarkkaan suunniteltu sopimaan väestön tarpeiden tavarallistettuihin muotoihin ja sosiaalisesti manipuloidun ajattelun yhteyteen virallisen viihteen tunnustuksellisena merkkinä.

Näin hurja kuvailu siksi, koska länsirappion eteneminen yleiseen totalitarismiin ilmenee juuri myös tällaisena "mono tribe"- ja formaattikaavamaisuutena > Yhteiskunnallispoliittinen prosessi yhtäältä painostavaan kaaostumiseen ja toisaalta sen korjausliikkeenä (ongelma>reaktio>ratkaisu) olevaan totalitarismiin kuvastuu myös musiikissa, kuten tämän "One Dance" -kappaleen ylivoimaisena suosion muotona > Linkatun The Guadianin jutun kuvaus sen paljastaa myös vertailuna 20 vuotta sitten vallinneeseen eli jo menneeseen reaalitodellisuuden yhteishyvään:

Lainaus: "The record-breaking power ballad No 1s of the 90s were their own kind of luxury; a boom-times indulgence of undistracted love. The world of One Dance – tense, interconnected, hedonistic – reflects a more fraught moment in time.".

Tässä havaitaan, kuinka nuo 90-luvun voimaballadit tavallaan olivat kyllä todellisuuspakoa ja hedonististakin nautintoa, mutta aivan toisenlaisessa ympäristössä kuin mitä nykyaikamme on > Silloin tuollainen viihde todellisuuspakona saattoi vielä olla ns. turvallista terapiaa ja irtiottoa pahan maailman oireilta ja sisällöiltä huolimatta siitä, kuinka populaarimusiikissa on toki aina ollut vaikuttamismahdollisuus myös katalaankin manipulointiin.

Nykyään sen sijaan länsimaailman oirehtiminen ja ohjautuminen länsieliitin pakkomielteiden puristuksessa on jo niin katalan ja pahan puristavaa rappioluisun edettyä, että neo-populaarimusiikin yhtäältä vaarallisen manipuloitu tavarallistuminen ja toisaalta sen keskinkertainen turruttavuus ja sokaisevuus eivät enää ole niinkään turvallisen terapoivaa eskapismia, vaan korostuneesti haitallista mielenkontrollia ja katalan agendallista vaikuttamista.

Huomattavaa on myös se, kuinka popkappaleissa rakkaus ja kiintymys on aiheena jo "kulunut", ja tilalla on lähinnä vain hetkellistä nautintoa ja narsistisia tarpeita kuvaavia aiheita! > Enää ei voi näissä olosuhteissa tulla ollenkaan 90-luvun kaltaisia rakkaudesta kertovia voimaballadeja.

Sanailuni tätä aihetta auki pohtiessani voi tuntua teistä uskomattomalta, mutta tämä kaikki kuvaa joka tapauksessa populaarimusiikin ennen näkemättömiä muutoksia, jotka parhaillaan ovat voimistumassa huippuunsa osana länsimaiden dekadenssia vajoamista taloususkonnon, valtamediaunien ja sosiaalisen ohjelmoinnin määräämään totaaliseen yhtenäiskulttuuri-illuusioon ja viihteen suunnitelmalliseen harhautukseen muokatakseen ihmiset epäpoliittisiksi hedonisteiksi ja tavaroiksi eliitin maailmantotalitarismin ja keskushallinnon intressejä varten. 

Kaikki tosi-tv- ja kykykilpailuformaatit ja tv-formaatit yleensäkin (Idols-, X-Factor- ja The Voice-kisat jne.) ovat jo pohjustaneet tätä tavallaan viimeiset jopa n. 15 vuotta erittäin järjestelmällisenä "puhtaaksiviljelynä", jossa osanottajat monin osin ja puolin ovat olleet "vain" NWO-agendaa hyväuskoisina hölmöinä toteuttaneita pelinappuloita.

Mutta vielä on jotain kirjavuutta ja monimuotoisuutta jäljellä musiikin myyntilistoillakin > nimittäin enää vain albumilistoilla nähdään vielä kärkikahinoissakin välillä poikkeuksia em. sääntöön tai ns. irtiottoja ko. hegemoniasta, eli mm. sellaistakin entisaikojen vanhaa musiikkityyliä kuin rock, mistä Britannian tuoreimman albumilistan ykkösenä oleva Biffy Clyro -yhtyeen uusi albumi "Ellipsis" on esimerkki edes poikkeuksen verran. 

Tämä johtuu mm. siitä, kun albumilistat eivät ole "vielä" niin helposti ohjailtavissa ja manipuloitavissa mm. striimauskikoilla ja musiikkiteollisen markkinoinnin tuotteistamis-aivopesutaktiikoilla, kuten yhden biisin yksikköjä suosituimmuusjärjestykseen koostavilla singlelistoilla tapahtuu jo hyvin voimakkaasti - Luonnollisesti yhteen kappaleeseen voidaan kohdistaa totaalisemmin mielikuva- ja ajatteluhallintaa sekä markkinointikikkailua kuin monta kappaletta sisältävien albumien monimuotoisuuteen.

Internet kokonaisuudessaan on silti jatkossakin musiikin aarreaittana ennen näkemättömän suuri ja monimuotoinen, josta voi löytää tuon pintajulkisuuden ulkopuolista materiaalia äärettömästikin, missä ilmenee uusia ja mielenkiintoisia sekä em. valtavirtamanipuloinnin kahleista vapaita kehitys- ja taidepotentiaaleja varsin paljon > Esim. Janne Nummelan tekemä musiikki on tästä yksi hyvä esimerkki.  

Ja yhteiskunnan varjoissa elää monimuotoistuva aktivismi ja lisääntyvä valveutuminen, josta voi sukeutua onnistuessaan ennen näkemätöntä neorenessanssia tulevaisuuteen > Maapallon ihmiskunta on joka tapauksessa muutoksen kourissa, missä myös sosiaalinen ja yhteiskunnallinen rakenne etsii ja luo kaikenlaisten kriisien ja eliitin pahuuden puristuksissa uutta elämisen muotoa ja mahdollisuutta ihmisyyden parhaaseen mahdolliseen toteuttamiseen!...

Joudumme kulkemaan siinä kuitenkin todella raskaiden ja vaikeiden porttien läpi.