skip to main |
skip to sidebar
Pääsiäisen aikaa eletään parhaillaan ja siksi otankin taas myös tällä kertaa sille ajankohtaisesti esille jo monelta aikaisemmalta vuodelta tutun kritiikkini pajunkissapoiminnassa ilmenevästä rumasta oksarepimisestä täällä Suomessa.
Sitä varten olen taas ottanut aihetta havainnollistavia valokuvia, joista on alla kolme otosta kuvattuna Espoossa toissa viikon lauantaina 24.3.2018, eli päivää ennen Palmusunnuntaita - kuvat on tarkemmin sanottuna otettu Espoon Leppäsillassa pajukkoja kasvavan niityn alueella, missä vieressä ovat mm. mormonitemppeli, Pelican Selfstorage -varasto sekä vanha Turuntie.
Kuvissa nähdään taas kerran juuri se, miten oksien epäsiisti repiminen on jättänyt pensaisiin irvokkaan näköisiä palkeenkieliä ja muita repimisruhjeita, ja raskauttavana seikkana nämä kaikki ovat "hyvin" ihmisille näkyvillä vilkkaan oikopolun varrella!
Kuten olen tähdentänyt kaikilla aikaisemmillakin aiheen havainnollistuskerroilla, niin tämä on vältettävissä ottamalla pajunkissapoimintaan mukaan esim. sopiva terävä veitsi tai vielä paremmin puutarhasakset tai vastaavat, millä oksapoiminnasta saadaan kuin tavallaan puutarhanhoidolta näyttävä paljon parempi ja huomaamattomampi tilanne.
Jonkin verran toki havaitsin käytetynkin juuri sellaista puutarhanhoidollista oksapoimintaa, ja siinä olenkin havainnut hieman edistystä myös Hämeenlinnassa, missä olen myös havainnut aikaisemmin tuota rumaa oksarepimistä.
Se huono poimintatapa on kuitenkin edelleen paljon yleisempää ja merkki suomalaisiin pesiytyneestä passiivisaggressiivisesta välinpitämättömyydestä ympäristöään kohtaan, josta toinen vakavampikin esimerkki on roskaamismania - Roskaamismania osana rumuuden lisääntymistä länsimaiden ja Suomen rappioprosessissa - Esimerkkejä valokuvin Hämeenlinnan roskaamistilanteesta 1.1.2017.
Tämän Palmusunnuntaita edeltäneen repimistilanteen esilleotto on tämän kertaisen tähdennykseni erikoissyy - nimittäin ko. sunnuntain perinteisiin kuuluu lapsilla ns. virpominen, jota varten he tarvitsevat koristeltuja pajunkissaoksia ja siis ennen ko. päivää sitä varten tapahtuu paljon pajunkissaoksien poimintaa, ja usein lapset itse tekevät sitä.
Tähdennys tässä on se, että tämä ruma pajunkissapoimintatapa ensinnäkin siirtyy lapsille helposti vanhempien huonon esimerkin kautta ja toisekseen lapset eivät itse oksia poimiessaan edes tajua repimistä siistimpää oksapoimintaa, jos sellaista ei heille varta vasten aikuisten toimesta kädestä pitäen hyvällä esimerkillä opeteta! - Eli esim. juuri virpomistarvikkeita poimittaessa hieno esimerkillinen tapa on se, että mennään aikuisten kanssa yhdessä pajunkissapoimintaan ihan jopa koko perheen voimin ja havainnollistetaan tuo siisti poimintatapa käytännössä.
Tämän tunnisteen (pajunkissapoiminta) kautta pääsette aikaisempiin aiheen mukaisiin kirjoituksiini edellisvuosilta.
Rumia ja välinpitämättömiä repimisjälkiä pajuissa pajunkissapoiminnan seurauksena kuvattuna 24.3.2018 Espoon Leppäsillassa >>
Revittyjä pajun oksia - 1.
Revittyjä pajun oksia - 2.
Revittyjä pajun oksia - 3.
Nyt palaan aikaisemmin lupaamani mukaisesti taas kritisoimaan valokuvahavainnollistusten kera ihmisten pajunkissapoiminnassa ilmenevää huolimattomuutta ja piittaamattomuutta luonnon ja ympäristön estetiikkaa kohtaan > Eli heidän junttiasennettaan.
Täällä Suomessa tämä on eräs tyypillinen oire passiivisaggressiivisista alammaisasenteista kriisiytyneessä yhteiskunnassamme, josta alempana myös hieman analyysiä.
Viime vuonna tämän saman kritiikkini (Jälleen kritiikkiä pajunkissapoiminnan rumista oksarepimistavoista - Valokuvallisia esimerkkejä rumista repimis- ja leikkuuhaavoista maaliskuussa 2016) ajankohta oli jo maaliskuussa, mutta nyt vasta näin huhtikuun päättyessä, josta voidaan havaita yhtäältä se, kuinka Pääsiäinen (pajunkissapoiminnan sesonkiaika) oli tänä vuonna vasta myöhään huhtikuun puolella, ja toiseksi tämä paljastaa tämän huhtikuun normaalia kylmempien säiden viivästyttämän pajunkissakehityksen.
Joka tapauksessa tänäkin vuonna olen kaikkialla pajuja taajamien lähellä sisältävien alueiden parissa joutunut kohtaamaan monien ihmisten tapaa repiä pajunkissaoksia niin, että siitä jää pensaisiin rumia repimisjälkiä oksissa, kuten tyypillisesti kaarnojen isoja palkeenkieliä ja oksamyötäisiä riipiytymisiä sekä kokonaisten oksien karkeita taittumistörrötyksiä.
Vielä lehdettömissä maisemissa tällaiset repimisjäljet näkyvät useiden metrien päästäkin hyvin selvästi ja siten paljaan rumasti; lisäksi ihmiset usein poimivat pajunkissoja lähimpien saatavilla olevien pajujen äärellä, eli usein runsaasti liikennöityjen reittien varsilla, jolloin repimisjäljille jää katselijoita runsaasti > Rumuus on siten näissä tapauksissa erittäin julkista ja pikanttia.
Alle olen koostanut tämän huhtikuun aikana ottamiani valokuvia 5 kpl. näistä repimisjäljistä taas havainnollistukseksi tästä junttimaisesta asenteesta - Kohteet ovat Hämeenlinnasta ja Espoosta. Kuudenneksi valokuvaksi alimmaisena liitin tavallaan aivan samasta junttiasenteesta osoitukseksi taas myös roskaamistilannekuvan > Roskaamisesta on tuossa viime tammikuun juttuni: Roskaamismania osana rumuuden lisääntymistä länsimaiden ja Suomen rappioprosessissa - Esimerkkejä valokuvin Hämeenlinnan roskaamistilanteesta 1.1.2017.
Pajunkissapoiminnassa on toisaalta alkanut myös näkymään sitä tähdentämääni oikeaa poimintatapaakin, josta sijoitin alla olevaan kuvakavalkadiin ylimmäiseksi yhden esimerkin.
Tuo em. passiivisaggressiivisuus on tavallaan pahan olon purkamista sijaiskohteisesti, alitajuisesti ja projektiivisesti mm. näinä repimis- ja roskaamisasenteina, koska monilla ihmisillä yhteiskuntamme rappioprosessissa ei ole yhtäältä tiedollisia ja psykologisia työkaluja käsitellä sellaista pahaa oloa sekä prosessoida niiden älyllistä ja emotionaalista purkamista luovasti ja hyvällä tavalla.
Toisaalta yhteiskuntamme eliittihegemonia aiheuttaa sitä pahaa oloa jatkuvasti lisää väestöön kohdistuvissa toimissaan ja asenteissaan myös nykytilanteessa, eikä kaikki johdu siksi vain menneisyyden trauma- ja alistamissisällöistä passiivisaggressiivisuuden historiallisina syinä alammaisasenteissa.
Suomalainen junttiasenne tarkoittaa kuitenkin tuona menneisyyden vaikutuksena juuri mm. sitä, kuinka alammaisasenteet on täällä sisäistetty niin ylisukupolvisesti ja historiallisesti niin pitkien aikakausien aikoina, että se ilmenee ihmisten junttikäyttäytymisissä kuin väestön pysyvänä luonteenosana, ja ilmentää osaltaan hyvin syvien ja totaalisten kollektiivisten traumojen oireiluja pahana olona ilman mahdollisuutta käsitellä sitä fiksusti.
Menneisyytemme tuhatvuotinen hallintoelitismin tyrannisuus ja ylimielisyys sekä sen seurauksena syntyneet alammaisasenteet ovat niin syvällä sielujemme traumameressä, että suomalaisten mielenmekanismeissa pahan olon psykologiset ilmiöt ovat tietoisen mielen ulottumattomissa hyvin paljon, jolloin niille jää ainoastaan mahdollisuuksia purkautua yli vain mm. alitajuisen passiivisaggressiivisesti...
Seuraavaksi kuvaesimerkkejä näistä pajunkissapoiminnan repimisistä ja taas roskaamisasenteestakin >>
Oikeaoppisesti poimittuja pajunkissaoksia kuvattuna Espoossa Vanhan Turuntien varrella lähellä mormonitemppeliä perjantaina 21.4.2017 - Nuo kaksi oksaa kuvan keskellä on katkaistu siististi ilmeisesti hyvien puutarhasaksien avulla, joka on juuri niinkuin pitää tehdä tuollaisten paksuhkojen oksien kohdalla.
Vääräoppisesti poimittuja pajunkissaoksia kuvattuna Hämeenlinnassa Viipurintien sillalta etelään Palmusunnuntaina 9.4.2017 - Tuosta kaiteeseen kiinnitetyn pajunkissakimpun tyvestä havaitaan, kuinka ko. oksat on otettu pensaista juurikin repimällä. Niinpä siis myös tuollaisten yritysten mainostusta varten kissaoksia poimivilla ihmisillä voi myös olla juntti ja välinpitämätön asenne ympäristön estetiikkaa kohtaan.
Vääräoppisesti poimittuja pajunkissaoksia kuvattuna Espoon Leppäsillassa palstaviljelyalueen vieressä kohti mormonitemppeliä maanantaina 10.4.2017 - Tämä yksittäinen pajupensas etualalla kohtasi jopa poikkeuksellisen ruman repimisinvaasion, kun melkein koko pensas runnottiin palkeenkielisille ja törröttäville repimisjäljille!
Vääräoppisesti poimittuja pajunkissaoksia kuvattuna Espoossa Vanhan Turuntien varrella lähellä mormonitemppeliä tiistaina 4.4.2017 - Tyypillinen repimisjälkiversio, jossa oksien kaarnaa on riipiytynyt revittyjen oksien mukana pitkiä matkoja jäljelle jääneitä oksavarsia pitkin.
Vääräoppisesti poimittuja pajunkissaoksia kuvattuna Hämeenlinnassa Varikonniemen luoteispäässä sunnuntaina 2.4.2017 - Pitkät oksakaarnojen repimisjäljet erottuvat lehdettömän tummassa maisemassa kirkkaasti pitkien matkojen takaa; kuvassa lisäksi havainnollistuu oksan taivuttaminen luokille pajunkissojen tavoittelussa.
Roskaamista ja sotkemista kuvattuna Espoon Leppäsillassa Urheilupuiston liikuntaväylän varrelta kohti Vanhaa Turuntietä maanantaina 3.4.2017 - Koska roskaamismania ja roskien tuottorunsaus on suomalaisten piirissä niin voimakasta, niin pienetkin roska-astioiden tyhjentämislogistiikoissa tapahtuvat viivästymiset / virheet aiheuttavat niiden pikaisen liikatäyttymisen.
Niinpä heti sen myötä sellainen innostaa ympäristön roskaamista räjähdysmäisesti > Tässä kuvan tapauksessa roska-astioiden tyhjennystä ei oltu älytty aloittaa riittävän varhain lumien varhaisen sulamisen tuotua lenkkeilijät ja muut kulkijat paikalle jo varhain runsaina määrinä eväineen ja roskineen, sekä spraymaalineen.
>> Tämä on taas esimerkki myös siitä, kuinka suomalainen kaavoihin kangistunut byrokratia ja logistiikka mm. juuri viheraluehoidoissa ei osaa varautua luovilla aikatauluilla olosuhteiden poikkeavissa muutoksissa.
Jatkoanalyysinä sellainen on myös osaltaan seurausta tuosta historiamme vuosisataisista huonon hallintokulttuurin luomista alammaisasenteiden ja herrakansapalvomisten aivopesu- ja traumavaikutuksista Ruotsin ja Venäjän valtakausien ajoilta - tässä tapauksessa haittavaikutus on siis jäänyt elämään nykyhallintoon huonona byrokratiana ja logistiikkana - Yhdessä nämä kaikki sitten mm. ilmenevät roskaamisilmiötä pahentavana tai vähintään ylläpitävänä mekanismina.
Kirjoitusvälit ovat edelleen pysyneet pitkinä täällä blogini puolella, mutta nyt yritän taas aktivoida tätäkin foorumia! - Analyysiaiheita on kasaantunut tietenkin maailman tilanteen takia paljonkin, mutta aloitan nyt henkilökohtaisemmalla aiheella, ennen kuin ryhdyn koostamaan kirjoituksia ja analyysejä tärkeämmistä aiheista liittyen mm. Donald Trumpiin ja Syyrian tilanteeseen sekä huomenna oleviin maamme kuntavaaleihin...
Tämä henkilökohtainen aihe liittyy valokuvausprojekteihini sekä osaltaan myös Hämeenlinnassa meneillään oleviin moniin rakennustyömaihin. Samalla kommentoin estetiikasta ympäristöön ja sen tilanteisiin liittyen > Kerron tässä jo parin vuoden ajan menossa olleesta ns. vuodenkiertoseurannastani valokuvaamalla, jonka kanssa käy nyt samalla pohdinta Hämeen Sanomien esilleotosta liittyen Hämeenlinnan Varikonniemellä tänä vuonna käynnistyneeseen asuinrakennusten rakennustyömaahan.
Tässä on ko. juttunsa siitä >> Riisuttu Varikonniemi saa lenkkeilijät seisoskelemaan ja ihmettelemään näkemäänsä.
Kävi nimittäin niin, että minua haastateltiin viime viikon sunnuntaina (2.4.2017) Hämeen Sanomiin tuohon juttuunsa tämän Varikonniemen rakennustyömaan tiimoilta, kun sattumalta tuolle vuodenkiertovalokuvausreitilleni sillä kohdalla tuli vastaani ko. lehden toimittajaporukka ja alkoi utelemaan valokuvaamisestani > Niinpä sitten kerroin valokuvausprojektistani ja tuloksena on maininta siitä tuossa HS-jutussa.
Lisään ja / tai korjaan tuossa jutussa mainittuun seuraavaa:
Valokuvauskertoja vuodenkiertoseurannan projektissani on yleensä yksi viikossa kahdella eri alueella, mutta tarvittaessa kaksikin, jos muutoksia tapahtuu maiseman ja vuodenaikojen kehitysvaiheissa tosi nopeasti. Yhteensä kuvauskertoja tulee viikossa siis joko 2, 3 tai 4, ja siis yleensä 2, koska teen tätä projektia siis kahdessa paikassa samalla tavalla; eli sekä Espoossa että Hämeenlinnassa.
Projekti kattaa kummassakin paikassa mahdollisimman monenlaisia ympäristötyyppejä >>
Espoossa kohteeni ovat Karakallion ja Leppävaaran taajamien välimaastoissa ja ko. taajamakeskustojen alueillakin, missä ympäristötyypit vaihtelevat urbaaneista katu-, puisto-, tori- ja pihanäkymistä ko. taajamien välillä oleviin pelto-, niitty-, metsä-, oja / puro-, kallio- ja liikunta-aluepaikkoihin...
Hämeenlinnassa puolestaan vastaavien keskusta-alueen katu-, puisto-, tori- ja pihanäkymien lisäksi sillä alueella erikoispiirteinä tulee myös monenlaisia järvinäkymiä Vanajaveden äärellä sekä tietenkin Hämeen linnan ympäristöä. Tuon Varikonniemen lisäksi myös rautatieaseman seutu, parit taajamametsiköt-niityt, Goodman-tavaratalon ja moottoritien ympäristö sekä Kaurialan kaupunginosa kuuluvat kohteisiini...
Kummankin alueen kaikissa kohteissa varmaankin eniten määräävä tekijä kuvarajausten ja kohdevalintojen teossa oli se, että ne sisältävät riittävästi erilaista kasvillisuutta, mikä tuo niissä esille näissä vuodenkierroissa eri kasvukausien aikaisia vaiheita mahdollisimman rikkaasti ja mielenkiintoisesti.
Lisäksi määräävä tekijä kohdevalinnoissa oli se, että pääsen kiertämään kuvaamisreittini läpi riittävän helposti kävellen kaikissa vuodenaikaolosuhteissa tukikohdistani (oma kotini ja äitini koti) käsin.
Mielenkiintoista ja oleellista seuraamissisältöä näissä kohteissa ovat tietenkin kaikkien vuodenaikojen erityispiirteet, kuten talvella lumi- ja jäätilanteiden vaiheet, keväällä niiden sulamiset sekä kasvukauden alkuvaiheet, kesällä erilaiset kasvutilanteet ja sateisuuden / kuivuuden vaikutukset kasvillisuudessa sekä syksyllä tietenkin ruskavaiheet.
Noiden lisäksi seurantaan esille tulevat myös mm. puisto- ja viheraluehoidossa sekä talvisin lumenluonnissa paljastuvat toimintatavat ja jopa ongelmatkin > merkittävää tietoa mm. viheralue- ja kaupunkikulttuurin kehittämiseksi ja parantamiseksi. Samalla huomion arvoisia ovat myös ihmisten roskaamistavat, jotka ovat Suomessa valitettavasti hyvin merkittävä ongelma nykyään > Tästä lisää vielä tämän kirjoituksen lopussa!
Projektini "jatkumisesta internetissä" mainitsen myös, että se voi olla Facebookissa aikaisemmin jo mainitsemiani ns. timelapse-videoita havainnollistamaan vuodenkiertoa eri kohteissa, mutta lisäksi suunnitelmani ovat kasvaneet jo kokonaisen kirjasarjan asteelle > Kuvatietokirjoja saatavasta valokuvamateriaalista voi hyvinkin herkullisesti saada yhdistettynä mm. meteorologiseen, maisema-arkkitehtoniseen, biologiseen, kasvitieteelliseen ja esteettiseen tietämykseeni...
Noista Hämeenlinnan rakennustyömaista kerron myös, että niistä minulla on aika ristiriitaisia tunnelmia mm. juuri tähän valokuvaamisprojektiini liittyen > tälle vuodelle nimittäin valikoin uusia kuvauskohteita tuohon vuodenkiertoseurantaan ja osa niistä koskettaa tuota Varikonniemen työmaatakin ainakin osittain.
Hämeenlinnassa on tuon lisäksi menossa ainakin kaksi muutakin työmaata, jotka myös osaltaan koskettavat valokuvausprojektiani > Kauppakeskus Goodmanin yhteyteen ollaan rakentamassa viimeiseksi rakentamatta jätettyä asuinkerrostalokompleksia ja ilmeisesti pian alkamassa on myös Paasikiventien sillan peruskorjaus...
Lisäksi ko. kaupungin keskustassa hyvin merkittävä työmaa on ollut viime vuodesta alkaen Hämeensaaressa olevan uimahallin ja sen ympäristön peruskorjaus, jonka läheisyydessä minulla on ollut myös montakin valokuvauskohdetta: niiden osalta vaikutuksia ja hankaluuksia projektiini on ollut ja tulee olemaan; se työmaa on ilmeisesti jopa poistamassa muutaman kuvauspaikkani kokonaan vielä loppuvuoden ajaksi - Se koko työmaa valmistuu ensi syksynä...
Noilla Espoon kohteilla ei vastaavia työmaita ole ollut, mutta ajoittain pieniä katutyömaita on tullut eteeni, kuten parhaillaan viime ja tässä kuussa on ollut Karakalliontiellä kaukolämpötyömaa...
Näiden työmaiden eteneminen tulee siis näkymään jossain määrin näissä vuodenkierron kuvasarjoissani ja se on yhtäältä mielenkiintoinen taltioitava tilanne. Toisaalta myöhästyin nyt esim. tuon Varikonniemen tietyillä kohdilla siitä, että olisin saanut täksi vuodeksi uutena valikoiduilla kuvauskohteilla ennen ko. työmaamuutoksia koko vuodenkierron taltioitua vanhan maisematilanteen mukaan, mutta asuinrakennustyömaa tulikin nyt pilaamaan sen - Eli yhtäältä tilanteet ovat mielenkiintoisia, mutta myös harmittavia...
Toki on hyvä, että kaupunki ja maisemat kehittyvät, ja mm. uusia asuinrakennuksia saadaan. Tuossa HS-jutussa toki aiheellisesti ollaan myös huolestuttu Varikonniemen erityislaatuisuuden säilymisestä ko. rakentamisen ja uudistamisen puristuksissa; jossain määrin tilanteeseen osaltaan liittyen olen jo havainnutkin viime vuosien aikana, kuinka ko. alueella on alettu harrastamaan turhan paljon puistomaista hoitotapaa mm. väylien varsien ja niittyjen kasvukauden aikaisissa niitoissa, kun alueen pitäisi olla mielestäni luonnonmukaisempi kontrasti Hämeenlinnan keskustan urbaaniudelle.
Tuo Varikonniemen uusi asuinalue (Sen nimeksi tulee "Asemanranta") varmasti laittaa paineita siihen, että aluetta haluttaisiin rakennusten valmistuttua hoitaa ja "kehittää" ensi vuosikymmeneltä alkaen entistäkin puistomaisemmin...
Valokuvausprojektini etenemisestä mainitsen vielä seuraavaa: Se on sen verran hidas ja vaikeakin, että ei tässä voi luvata ainakaan tänä vuonna vielä julkista esittelyä siitä muuten kuin ehkä vain jotain muuhun yhteyteen sovitettua maistiaista täällä blogissani...
Nyt keskityn toistaiseksi pääasiassa materiaalinkeruuvaiheeseen, ja en ole vielä päättänyt siinä sitä, josko jollain tavalla otan siihen osaksi vielä ensi vuodenkin - Päätös riippuu mm. siitä, kuinka hyvin tämän vuoden seurantamateriaalin keruu menee ja olisiko syytä vaihtaa vielä kohteita uusiin...
Sitten lopuksi tässä yhteydessä otan tilaisuuden huomauttaa taas tietyistä ihmisten huonoista käyttäytymistavoista suhteessa ympäristöön, joista olen paasannut aikaisemminkin, mutta niistä huomauttaminen on tarpeen jatkossakin ilmeisesti jatkuvasti ja usein >>
Noilla valokuvausvaelluksillani sekä Hämeenlinnassa että Espoossa on tulleet ilmi taas joka keväiset iljetykset kahdella tavalla:
-- Paljon on tullut esille lumien sulettua taas tosi välinpitämätöntä roskaamista, missä jopa suoraan sijoilleen jätetään vaikka mitä ja metsikköihin roudataan jopa vanhoja mattoja ja muuta sälää > Tässä on aiheeseen liittynyt viime tammikuun kirjoitukseni: Roskaamismania osana rumuuden lisääntymistä länsimaiden ja Suomen rappioprosessissa - Esimerkkejä valokuvin Hämeenlinnan roskaamistilanteesta 1.1.2017.
-- Toisekseen pajunkissa-aika houkuttaa taas poimimaan pajunoksia koristeeksi, mutta edelleen niitä pensaita revitään ilman saksia ja veitsiä rumille palkeenkielille ja törkytörrötyksille > Tulen tekemään Pääsiäisviikolla taas joka vuotisen valokuvallisen blogipostauksen tästä aiheesta, ja olen jo parin-kolmen viikon ajan ottanut siihen valokuvia ja ensi viikolla otan vielä lisää...
Sanottakoon näistä kahdesta asiasta vielä seuraavaakin ennen ko. blogijuttuani:
Monet suomalaiset noiden takia osoittaa sen, kuinka täällä on paljon idiotismia ja junttiutta ympäristön kunninoittamisen suhteen! - Kulttuurimme on ns. edelleen huonon eläimellisyyden ylikorostamaa ja alistettu traumahistoriamme estää sellaisestakin rappiosta nousemasta helposti pois.
Traumakulttuurimme vaikutus ilmenee mm. passiivisaggressiivisena asenteena, josta etenkin ympäristön arvostamisen ja huolenpidon huonous on selvä merkki esim. noilla em. tavoilla!
Ympäristön arvostamisen ja viheraluekulttuurin kehityksen suhteen täällä meneekin varmaan vielä vähintään sata vuotta, ennen kuin olemme edes samalla tasolla kuin mitä esim. juuri Ruotsi, eli historiassa lähes 1000-vuotinen alistajamme-tyrannimme ja siksi juuri tuon traumakulttuurimme aiheuttaja, oli parhaimmillaan viimeisen 50 vuoden sisällä...
Niin toivoton ja huono tapaus Suomi on tällä erää myös ympäristöarvojen ja estetiikan tajun kannalta!....
Siksi on myös niin, että yhteiskunnallispoliittinen valistaminen ja aktivismi on myös estetiikan ja kauneuden ymmärtämisen ja arvostamisen lisäämistä > Työmaata on siis siinäkin todella todella paljon, johon osallistuminen on kutsumustyyppistä sitoutumista ja soveltamista...
Rikon nyt bloggaustaukoni ajankohtaisella luontoon-ympäristöön liittyvällä asialla, jonka olen jo aikaisempinakin vuosina ottanut kriittisesti esille - Nimittäin tänäkin keväänä olen taas havainnut, kuinka ihmisten pajunkissojen poiminta on yhä samalla tavalla rumia jälkiä oksiin jättävää välinpitämättömyyttä kuin aikaisemminkin!
Nythän asia on ajankohtainen juuri siksi, kun tänä ja ensi viikonloppuna pajunkissojen tarve on ihmisillä suurimmillaan ylihuomisen Palmusunnuntain ja reilun viikon kuluttua olevan Pääsiäisen takia.
Niinpä toistan tässä taas marmatuksen ko. aiheesta valokuvaesimerkein, kuten olen päättänyt tehdä tulevaisuudessakin vuodesta toiseen...
Näyttää siltä, että välinpitämättömiä toheloita riittääkin aina vaan pajunkissojen poiminnassa, kuten alla oleva kuvakavalkadi osoittaa > Alla on 5 ottamaani valokuvaa tältä viikolta 11/2016, missä kuvauskohteena olivat Espoon Leppäsillassa olevalla pelto- ja niittyalueella kasvavat pajupensaikot polkujen ja muiden kevyenliikenteen reittien varsilla.
Tätä maisemia rumentavaa oksien repimistä kriittisesti havainnollistamaan valitsin siis erityyppsiä repimis- ja katkaisujälkiä, jotka olisi voitu välttää aivan yksinkertaisen neuvon myötä >> Käytä poiminnassa saksia ja / tai terävää veistä!
Lisäksi veitsen käytössäkin on niksinsä, jotta leikkaushaava jää mahdollisimman pienikokoiseksi pinta-alaltaan. Paksujen oksien leikkuutarpeessa onkin myös aivan oivallista ottaa poimintaan mukaan ihan kunnon puutarhasakset. Oksien leikkaamisessa on syytä myös muistaa sopusuhtainen harvennustapa pensaan / pensaikkojen kesken kuin estetisoivana puutarhanhoitona.
Katsotaanpa alla tarkemmin esimerkkejä repimisrumuudesta jälleen kerran >>
Pajunkissaoksien katkovan ja repivän poiminnan aiheuttamia rumia jälkiä kuvattuna tiistaina 15.3.2016 Espoon Leppäsillassa - Kuvan keskellä on tyypillinen sivuoksan alaspäin repimisen jättämä palkeenkielihaava pääoksassa. Kuvan keskeltä vasempaa alakulmaa kohti havaitaan puolestaan hienosti leikattu oksa (kuvan terävyysalueen ulkopuolella), missä leikkaushaava on saatu oikeaoppisesti huomaamattoman pienialaiseksi.
Pajunkissaoksien katkovan ja repivän poiminnan aiheuttamia rumia jälkiä kuvattuna tiistaina 15.3.2016 Espoon Leppäsillassa - Tässä keskellä ylempään kuvaan verrattuna palkeenkielihaava oksaa revittäessä on jäänyt ns. käänteiseksi, eli katkomiskohdasta ylöspäin voi jäädä tuolla tavalla repsottamaan kuorijäännettä katkotusta oksasta.
Pajunkissaoksien katkovan ja repivän poiminnan aiheuttamia rumia jälkiä kuvattuna torstaina 17.3.2016 Espoon Leppäsillassa - Tässä on esimerkki kaikkein pahimmasta repimisrumuudesta, missä oksan käsinkatkoja ei ole onnistunut saamaan oksaa helposti poikki, vaan on joutunut vaivoin kiertämään ja vääntämään oksaa tosi rumalle korkkiruuvitötterölle. Asian tilaa pahentaa se, kun tämä repimisjälki on jäänyt helposti nähtäville tuolta taustan vilkkaalta väylältä.
Pajunkissaoksien katkovan ja repivän poiminnan aiheuttamia rumia jälkiä kuvattuna torstaina 17.3.2016 Espoon Leppäsillassa - Jotkut ihmiset ovat ilmeisesti alkaneet käyttämään veistä pajunkissaoksien poiminnassa, mutta leikkaustekniikat ovat vielä osittain huonoja tähän tapaan, missä leikkaushaavan pinta-alaa on jätetty irvokkaan paljon esille > Tässäkin ratkaisuna olisi ollut suhtautua leikkaamiseen kuin puutarhanhoitoon oman koristepensaansa kohdalla, jolloin huolellisuus leikkaushaavojen kanssa on parempaa.
Pajunkissaoksien katkovan ja repivän poiminnan aiheuttamia rumia jälkiä kuvattuna torstaina 17.3.2016 Espoon Leppäsillassa - Toisaalla olevassa pensaassa ylemmän kuvan tapaista veitsellä leikaamisesta jäänyttä ylilaajaa oksahaavaa etäämmältä nähtynä. Tässä siis kuvan keskellä on esimerkki siitä, kuinka huolimattomat ja välinpitämättömät oksarepimisen / -leikkaamisen jäljet voivat näkyä hyvinkin selvästi jo useiden metrien päästä.
Loppuhuomiona korostan mm. sitä, kuinka ehkä teidän joidenkin mielestä tämä muka suhteellisen vähäpätöinen kritiikin kohde itse asiassa on hyvinkin oleellinen asia > Nimittäin ihmisten luontoa ja muutenkin ympäristöään kohtaan harjoittamansa kohtelun laatu kertoo paljon yhteiskunnan kollektiivisesta mielentilasta muutenkin - kuinka kunnioittavaa ja hyvänä pitävää on ihmisten käytös ja asenne yhteisiä ja julkisia tiloja kohtaan kaikkialla ja kaikkea kohtaan, jopa muita ihmisiäkin ja kaikkea elävää kohtaan!
Valitettavasti Suomessa tietynlainen junttius edelleen vallitsee tässä yhteydessä ja ilmenee mm. tällaisina pajunkissapoiminnan rumuuksina. Samaa kurjaa kieltään kertovat myös mm. roskaamismania ja sottaisten graffitien yletön runsaus joka puolella rakennetuilla alueilla.
Voidaan siis kuvainnollisesti sanoa, että ympäristöestetiikassa suomalaisuus on edelleen liiaksi taantunutta metsäläisyyden ja ulkoa tuotuna jo valmiiksi vääristyneen ja rappioituneen urbaanin kulttuurin sekasikiömäistä risteytystä.
Tulevaisuus tässä pajunkissapoiminnan ongelmassa asiantilan korjaamiseksi on huono siinäkin mielessä, kun olen havainnut tällaisen repivän pajunkissapoiminnan tapahtuneen perheiden ja lapsiensa kanssa, missä siten lapsille siirtyy aikuisten käyttäytymisen takia sukupolvelta toiselle tapahtuvana sarjana väärän esimerkin ja välinpitämättömyyden asenne pitkälle tulevaisuuteen....
Olemme viettäneet Pääsiäisen aikaa ja siksi otan ajankohtaisesti taas viime vuotiseen tapaan (Kasvien hoidon ja estetiikan kritiikkiä - Rumuushaitat pajunkissaoksien poiminnasta ja vanhojen pensaiden väärinlannoittaminen) kritiikkinä esille pajunkissapoiminnassa esille tulleet väärät oksien keruutavat - Kyse on siis pajunkissaoksien huolimaton repiminen ja siten maisemien rumentaminen tuhoavalla tavalla.
Sen sijaan poiminta pitää suorittaa terävällä veitsellä tai puutarhasaksilla niin, että katkaisukohta oksassa jää pieneksi ja siistiksi - Eli huomaamattomaksi. Samalla on toki huomioitava sekin, että pajunkissoja jää pensaisiin paikalleen riittävästi edelleen ihasteltavaksi.
Haluan, että poisoppiminen tästä väärästä keruutavasta lisääntyy ja oikea tapa alkaa korvaamaan sitä, joten otan aina vuosittain näitä tapauksia esittelyyn niitä havaitessani.
Nuo väärät repimistavat kertovat juuri siitä, kuinka ko. "poimijoilla" on heikosti kehittynyt välittäminen yhteisistä ympäristöistämme - meidän kaikkien julkisista tiloista!
Huono välittäminen yhteisestä julkisesta tilasta kertoo puolestaan mm. juuri siitä, kuinka länsimainen ihminen on tullut kulttuurimme rappioluisussa hyvin itsekeskeiseksi ja siten ymmärtämättömäksi yhteishyvästä ja kollektiivisesta parhaasta - Yli-individuaali subjektin sokeus ja narsismi ilmenee niin monella tavalla ja onkin selvää, että sellaista nähdään myös tässä katsannossa; luonnon kaltoin kohteleminenkin voi olla symbolisesti "vain" näin "pienen" elevääristymän ilmentämää.
Erityisen rumaa tästä oksarepimisestä tekee juuri se, kuinka nämä oksavauriot on usein vilkkaasti liikennöityjen reittien aivan vieressä kaikkien nähtävillä, kuten alla olevista ottamistani valokuvahavainnollistuksista käy ilmi - Se puolestaan kertoo osaltaan länsimaisen ihmisen laiskuudestakin eli henkisestä velttoudesta ja ohuudesta, missä yksilö ohjautuu tekemään lähinnä vain "riman ali" ja "helpointa mahdollista" >> Ei nähdä sen vertaa vaivaa, että jätetään muidenkin ihasteltavaksi siistejä pensaita ja poimitaan siksi vähän sivummalta reitin varrelta tai mennään varta vasten rauhalliseen ja syrjäiseen poimintapaikkaan. ...Eikä sielläkään toimita kuin "pellossa".
Tähän poimintakritiikkiin liittyen tähdennän vielä sitäkin, kuinka mm. juuri pajuja pidetään monesti muka ns. "roskakasveina", joita muka voi siksi hieman käsitellä kovakouraisesti repimällä ja katkomalla - Ei se ole niin!
Julkisilla paikoilla tulee mielestäni kohdella näitäkin kasveja aivan tasavertaisesti muihinkin kasvamaan jätettyihin nähden >> Kaikki kasvit ovat ihmisten käyttämillä viheralueilla myös koristekasveiksi määriteltävissä luonnonvaraisista istutettuihin lajeihin, ja siksi niitä tulee senkin kautta arvostaa ja kohdella rumuutta välttävästi.
Vääriä pajunkissapoiminnan tapoja Espoosta maaliskuussa 2015 >>
Huolimattomasti revittyjä pajun (Salix sp.) oksia kuvattuna sunnuntaina 22.3.2015 Espoossa; tämä paikka on vanhan Turuntien pohjoispuolella Leppävaaran keskustasta pari kilometriä länsiluoteeseen Leppäsillan itäreunalla, missä vasemmalla nähdään peltoalueen keskellä kulkevaa kuntorataa. Repimisjälkinä oksissa tässä on tyypillisiä palkeenkieliä.
Huolimattomasti revittyjä pajun (Salix sp.) oksia kuvattuna torstaina 26.3.2015 Espoossa; tämä paikka on Rastaalan itäreunalla Leppälinnunrinne-nimisen pihakadun itäpään tienoilla ulkoilualueella, missä tässä nähdään taustalla sorapintaista kevyenliikenteen väylää. Repimisjälkenä tässä on lohjennutta oksavauriota.
Huolimattomasti katkottu pajun (Salix sp.) runko kuvattuna perjantaina 27.3.2015 Espoossa; tämä paikka on ylimpään kuvaan verrattuna lähes samasta kohtaa. Muista poikkeavana tuhoamis"innovaationa" tässä on jopa kokonainen katkaistu runko, jotta oli päästy haalimaan ylhäällä latvoissa olleita pajunkissoja. Omituista toisaalta tässä tapauksessa oli se, että ko. "kissalliset" oksat oli kuitenkin loppuvaiheena repimisen sijaan katkaistu siististi ilmeisesti puutarhasaksilla / terävällä veitsellä, kuten olen suositellut.
Onnistuin tekemään sen verran tilaa valokuvilleni Photobucket-palvelussa, että voin nyt ottaa nämä kaksi ns. ylimääräistä valokuvaa mukaan bloggaamiseeni. Kyseessä on tältä keväältä parhaillaan ajankohtaisesti kasvien hoitoon ja estetiikkaan liittyvien ongelmien esilletuonti etenkin julkisilla viheralueilla.
Alemmassa kuvassa esittelen vanhojen pensaiden väärinlannoittamisen ja ylemmässä kuvassa Pääsiäisen perinteisiin kuuluvan pajunkissaoksien poiminnan aiheuttamat rumuushaitat. Siispä asiaan >>
Pajunkissojen poiminnasta aiheutunutta oksakatkonnan rumaa repimisjälkeä kuvattuna torstaina 10.4.2014 Espoon Tapiolassa.
Pääsiäisen juhlahetkiin on Suomessa ollut tapana tuoda sisälle maljakkoon pajujen oksia, joissa kevään heräämisen merkkeinä ovat pikantisti olleet keskeisessä osassa niiden kukinnot eli ennen kukkimisvaihetta "kissoiksi" nimitetyt norkkojen esiasteet.
Olen itse asiassa monta kertaa aikaisempinakin vuosina kiinnittänyt huomiota tällaisesta poiminnasta aiheutuvaan rumuushaittaan, joka ilmenee siis oksien repivän katkonnan aiheuttamina palkeenkielisinä oksantynkinä, kuten tuossa kuvassa. En ole toki vaatimassa tämän perinteen lakkauttamista, mutta tähdennän tämän rumuushaitan oleellista ja helppoa välttämistä, joka onnistuu seuraavasti.
>> Kehotan ihmisiä ottamaan varta vasten pajunkissapoimintaan mukaan jopa ihan puutarhasakset tai terävän veitsen, joiden avulla oksat voidaan katkaista siististi leikkauskohdan jäädessä hyvin huomaamattomaksi. Näin voimme yhdessä pitää tälläkin tavalla huolta yhteisten viheralueittemme esteettisestä moitteettomuudesta!
Repimällä katkaistut oksat ovat joka tapauksessa niin yököttäviä varsinkin vilkkaiden kävelyreittien varrella nähtynä, vaikka pajuja pidetään joidenkin mielestä muka roskakasveina - Tämä estetiikkaongelma ja sen välttäminen on kuitenkin syytä painaa mieleensä, jos hamuaa pajunkissaoksia maljakkoonsa!
Tänä keväänä tässä pajunkissahaalimisessa on erikoinen poikkeus erittäin etuaikaisen kasvukauden ja osaltaan myös myöhäiseen ajankohtaan sattuvan Pääsiäisen takia >> Nimittäin osa pajunkissoista on jo nyt ehtinyt saavuttaa kukintavaiheen eli niissä hede- ja emikukat ovat alkaneet tulla esille norkkokarvojensa seasta. Näin ollen Pääsiäisen ajaksi pajunkissaoksien estetiikka on tällä kertaa hyvin epätavallista, kun lisäksi juuri Pääsiäiseksi on odotettavissa näitä kukintavaiheita nopeasti edistävää kesäistä lämpöaaltoa.
Vanhojen nuokkusyreenien (Syringa reflexa) väärinlannoittamista kuvattuna torstaina 3.4.2014 Espoon Tapiolassa.
Havaitsin viime viikolla Espoon Pohjois-Tapiolassa erään puistotyöntekijän suorittavan alueen osittain alasleikattujen ja vanhojen nuokkusyreenien lannoittamista - Kiinnostuksesta menin katsomaan suorituksen jälkeen työn laatua ja ongelma kävi heti silmiini >> Nimittäin lannoiterakeet oltiin levitetty suoraan jokaisen pensaan tyvelle, mikä on väärä kohta lannoittaa näin vanhoja pensaita!
Näin kookkaiden pensaiden ravinteita hyödyntävät juuristojen kärkiosat ovat vähintään n. metrin säteellä pensaiden tyvestä. Niinpä tämä "tyvilannoitus" menee hukkaan ja itse asiassa yksinomaan vain ravinteikkaasta maasta hyötyville rikkakasveille. Niinpä noiden pensaiden tyvellä jatkossa rehottaa ruohovartisia kasvilajeja.
Ihmetystä tämä "tyvilannoitus" aiheuttaa siksi, koska kyseessä oli kuitenkin alan ammattitahon työtehtävä ja siksi amatöörimäisyydessään se oli karkea virhe. Oikea tapa olisi ollut levittää lannoitetta rinkinä n. metrin säteellä tyvistä pensaiden ympärille. Tämä huomioksi myös kotipuutarhureille!
