Showing posts with label Joulukuun 2013 loppupuolen leutous. Show all posts
Showing posts with label Joulukuun 2013 loppupuolen leutous. Show all posts

Wednesday, January 01, 2014

Poikkeuksellisia / erikoisia säätilanteita valokuvin: Hämeenlinnan Vanajaveden ennätyksellistä kokonaan sulaa tilannetta vuodenvaihteessa 2013 / 2014 (Zen-kuvia)

Vuoden 2013 viimeiset kaksi viikkoa 51 ja 52 olivat siis erityisen leutoja (Poikkeuksellisia / erikoisia säätilanteita valokuvin: Joulukuun 2013 loppupuolen ennätyksellinen leutous (Näkymiä Hämeenlinnassa) ja Poikkeuksellisia / erikoisia säätilanteita valokuvin: Joulukuun 2013 loppupuolen ennätyksellinen leutous (Näkymiä Espoon Tapiolassa) ) ja samanlainen leutous on itse asiassa jatkunut tälle vuoden 2014 aloittaneelle viikolle 1 saakka. 

Niinpä tämä vuodenvaihde on ollut edelleen Etelä- ja Keski-Suomessa ajankohtaan nähden äärimmäisen lumeton ja järvien osalta sisämaassa ennätyksellisen sula. Tätä järvisulan huikeutta ajankohtaan nähden haluan vielä erikseen korostaa ottamillani taide- eli ns. zen-valokuvilla. Näppäilin niitä Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä eilen ja tänään Uudenvuodenpäivänä. Koska ne eivät täysin jäättöminä sovikaan äskettäin aloittamaani "Lumi- ja jääestetiikkaa talvella 2013 - 2014" -sarjaan, niin niiden valitseminen koitti tähän valokuvasarjaan.

Tämän taidevalokuvakoosteen on myös tarkoitus aloittaa tämän vuoden 2014 bloggaamiseni inspiroivasti ja visuaalisia nautintoja laajentavasti, minkä roolina haluan olevan mm. ilon tuottamisen ja voimaannuttavan olon levittämisen neofeodaalista rappiotautia potevassa yhteiskunnassa eläville ihmisille. Itse ainakin näitä valokuvausprojekteja tehdessäni koen aina enemmän tai vähemmän iloa ja voimaantumista ja siksi osaltaan jaksan mm. pistää vastaan huonoille poliittisille voimille aktivistin urallani tai "vain" kehittää itseäni ihmisenä joka tapauksessa.


Hämeenlinnan Vanajaveden ennätyksellisen sulaa tilannetta taiteellisesti esitettynä vuodenvaihteessa 2013 / 2014 >>

















Veteen kaartuva koivun runko kuvattuna keskiviikkona 1.1.2014 klo. 14:08 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.

















Jäkäläistä koivun oksaa sekä itsenään että heijastuksena kuvattuna keskiviikkona 1.1.2014 klo. 14:04 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.

















Koivun oksaa heijastuksena lievässä aallokossa kuvattuna tiistaina 31.12.2013 klo. 14:35 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.

















Kumpukerrospilvistä taivasta ja vastarannan puustoa heijastuksena hyvin lievässä aallokossa kuvattuna keskiviikkona 1.1.2014 klo. 13:57 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.

















Kumpukerrospilvistä taivasta lähes tyynellä vedenpinnalla kuvattuna keskiviikkona 1.1.2014 klo. 13:57 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.

















Kohtalaisen aallokkoisen vedenpinnan heijastamaa rakoillutta ja iltaruskoista kumpukerrospilvikantta kuvattuna tiistaina 31.12.2013 klo. 14:26 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.

















Rantamuuria vasten iskeillyttä aallokkoa siitä johtuneiden vaahtokuvioiden kera kuvattuna tiistaina 31.12.2013 klo. 14:20 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.

















Tunnistukseni mukaan todennäköisesti jokapaikansaran (Carex nigra) kuivuneita mättäitä rantavedessä kuvattuna keskiviikkona 1.1.2014 klo. 13:48 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.

















Sekä kuivunutta että vieläkin vihreänä pysynyttä isosorsimoa (Glyceria maxima) rantavedessä kuvattuna keskiviikkona 1.1.2014 klo. 13:44 Hämeenlinnassa Vanajaveden äärellä.

















Täysin lumettoman ja roudattoman maan tilanteeseen innovaatiota edeltäneen yön ilotulitusta varten; laukaisualustaksi maahan oli työnnetty muovinen putki. Kuvattu keskiviikkona 1.1.2014 klo. 13:39 Hämeenlinnassa Vanajaveden viereisellä nurmikentällä.

Tuesday, December 31, 2013

Poikkeuksellisia / erikoisia säätilanteita valokuvin: Joulukuun 2013 loppupuolen ennätyksellinen leutous (Näkymiä Hämeenlinnassa)

Vuoden 2013 päättää "Poikkeuksellisia / erikoisia säätilanteita valokuvin" - valokuvasarjani kaksi osaa, missä olen jakanut päättyvän joulukuun loppupuolen erikoisen leudot säät tuoneen länsi-lounaisvirtauksen olosuhdekuvaukset yhtäältä Espoon Tapiolan ja toisaalta Hämeenlinnan seudun tarkasteluosiin; tässä on Hämeenlinnan osa.

Jo ennen Joulua viikolla 51 alkoi Etelä-Suomessa ennätykselliseksi muodostunut leuto sääjakso; viikoilla 51 ja 52 sään leutous olikin erityisintä jatkuvana plusasteisena kelinä ilman pakkasta myös laajasti sisämaassa ja tämä oli ennätysmäistä. Esim. Hämeenlinnassa joulunalusviikolta saakka vuoden loppuun ainoa hyvin lievä pakkastilanne oli uudenvuodenaaton yönä parin tunnin ajan. Vaikka lämpötilat olivat ko. jaksolla monena päivänä sisämaassakin yli +5 astetta, niin siitä huolimatta ei saavutettu varsinaisia lämpöennätyksiä, mitkä joulukuun osalta ovat +10 asteen vaiheilla Etelä-Suomessa.

Tämä hyvin erikoinen leutous korostui tietenkin laajasti lumettomuutena sateiden tultua koko ajan vain vetenä. Lumiraja oli vielä Jouluaattona suunnilleen linjalla Saimaa - Jyväskylän pohjoisreuna - Vaasan ja Oulun puoliväli. Sitten vuoden viimeisinä päivinä lumiraja vetäytyi ennätysmäisesti lisää koilliseen jopa linjalle Joensuu - Oulu!

Täällä Etelä-Suomessa lumettomuuttakin erikoisempi ilmiö tässä yhtämittaisessa superleutoudessa oli kuitenkin järvijäiden lähtö monin paikoin jopa kokonaan! Siitä poimin alle valokuvistani runsaan otoksen seurantasarjoina Hämeenlinnan Vanajaveden osalta, missä jäiden lähdön kiivaimmat vaiheet olivat osaltaan joulunpyhinä ja vuoden viimeiseen päivään mennessä saavutettiin ennätyksellinen järviveden kokonaan sulaminen.

Järvijäiden lähdön lisäksi kuvia on alla myös muista tämän leutouden aiheuttamista ilmiöistä, joista kaksi ylintä valokuvaa ovat pikanteinta laatua, kuten havaitsette ;) 


Joulukuun 2013 loppupuoliskon ennätysleudon sään aiheuttamia ilmiöitä havainnollistettuna Hämeenlinnan näkymissä >>


Erikoisen leutouden aiheuttamat kaksi pikanteinta erikoisolosuhdetta:

















Näkymää Sibeliuksenpuistossa Hämeenlinnan ydinkeskustassa. Kuvattu keskiviikkona 25.12.2013 klo. 13:57 Hämeenlinnassa; ko. vuoden kasvukauden aikana tämä puisto remontoitiin ja uusi loppukesällä kylvetty nurmikko oraantui syksyksi kauniin vihreäksi ja säilytti loistonsa tähän leutoon jaksoonkin saakka erityisenä. Sisämaassakin roudattomuus viikoilla 51 ja 52 edesauttoi näitä vihreitä tilanteita.

















Moottorikelkkareitin varoitus Vanajaveden täysin sulalla rannalla Citymarketin takana ;) Tämä kyltti ilmestyi paikallensa joulunpyhien jälkeisinä välipäivinä odottaen toiveikkaana kunnon talvea. Kuvattu tiistaina 31.12.2013 klo. 14:01 Hämeenlinnassa.


Järvijäiden lähtöä ennätyksellisesti kokonaan eri näkymien seurantasarjoina:

















Jäidenlähtönäkymää eteläkaakkoon Citymarketin takana olevassa seisovavetisessä poukamassa. Kuvattu tiistaina 31.12.2013 klo. 13:57 Hämeenlinnassa; tämä aina ensimmäisenä ja viimeisenä jäässä oleva poukama ehti sekin jo sulaa välipäivinä kokonaan avoimeksi.

















Jäidenlähtönäkymää eteläkaakkoon Citymarketin takana olevassa seisovavetisessä poukamassa. Kuvattu perjantaina 27.12.2013 klo. 12:21 Hämeenlinnassa; koko kaupungin alueella tämän poukaman viimeiset jäärippeet vesikalvoisena kantena olivat tässä vielä ko. järven laajimmat.





Jäidenlähtönäkymää länsilounaaseen Citymarketin takana olevassa seisovavetisessä poukamassa; ylempiin kuviin nähden tämä näkymä on otettu niissä näkyvältä niemeltä oikealle. Kuvattu tiistaina 31.12.2013 klo. 14:04 Hämeenlinnassa; täysi sulaminen oli saavutettu.

















Jäidenlähtönäkymää länsilounaaseen Citymarketin takana olevassa seisovavetisessä poukamassa; ylempiin kuviin nähden tämä näkymä on otettu niissä näkyvältä niemeltä oikealle. Kuvattu perjantaina 27.12.2013 klo. 12:26 Hämeenlinnassa; sulaminen oli edennyt vanhimman jään reunaan saakka.

















Jäidenlähtönäkymää länsilounaaseen Citymarketin takana olevassa seisovavetisessä poukamassa; ylempiin kuviin nähden tämä näkymä on otettu niissä näkyvältä niemeltä oikealle. Kuvattu keskiviikkona 25.12.2013 klo. 13:06 Hämeenlinnassa; vanhimman ja uudemman jään raja näkyi tässä vaiheessa siksak-kuviona.

















Jäidenlähtönäkymää lounaaseen Paasikiventien etelälaidalla Teemu- ja Tyyne-ravintolalaivojen viereiselle venelaiturille. Kuvattu tiistaina 31.12.2013 klo. 14:17 Hämeenlinnassa; täysi sulaminen oli saavutettu laskevan auringon valaistuksen kera kumpukerrospilvien takana.

















Jäidenlähtönäkymää lounaaseen Paasikiventien etelälaidalla Teemu- ja Tyyne-ravintolalaivojen viereiselle venelaiturille. Kuvattu perjantaina 27.12.2013 klo. 12:42 Hämeenlinnassa; sulaminen oli edennyt aallokossa hyllyväksi jääkalvoksi pitäen kilinää. Jäälle heitetyt kivet ja aikaisempien myrskyjen heittämät oksat olivat jo uponneet verrattuna alempaan kuvaan.

















Jäidenlähtönäkymää lounaaseen Paasikiventien etelälaidalla Teemu- ja Tyyne-ravintolalaivojen viereiselle venelaiturille. Kuvattu tiistaina 24.12.2013 klo. 11:02 Hämeenlinnassa; sulamisen jääreuna pilkisti jo vasemmassa yläkulmassa. Jäälle heitetyt kivet ja aikaisempien myrskyjen viskaamat oksat pysyivät vielä jään pinnalla.


















Jäidenlähtönäkymää itäkaakkoon Citymarketin takana rantakaislikon yli Vanajaveden laajalle selälle. Kuvattu tiistaina 31.12.2013 klo. 14:06 Hämeenlinnassa; täysi sulaminen oli ollut paikalla jo muutaman päivän ajan joulunpyhien jälkeen.

















Jäidenlähtönäkymää itäkaakkoon Citymarketin takana rantakaislikon yli Vanajaveden laajalle selälle. Kuvattu torstaina 26.12.2013 klo. 12:53 Hämeenlinnassa; täysi sulaminen oli jo lähes valmis rantakaislikon seassa olleita jäärippeitä lukuun ottamatta. Kuvassa nähdään myös sinisorsauros (Anas platyrhynchos).

















Jäidenlähtönäkymää itäkaakkoon Citymarketin takana rantakaislikon yli Vanajaveden laajalle selälle. Kuvattu keskiviikkona 25.12.2013 klo. 13:10 Hämeenlinnassa; sulamisen reuna oli etenemässä virtaavavetiseltä ulapalta rantaa kohden ja oli jo ohittanut tuon saaren. Aikaisempiin päiviin nähden eroa ei silti ollut vielä suuresti tähän tilanteeseen verrattuna.

















Jäidenlähtönäkymää pohjoiseen Vanajaveden jokimaisen osan rannalta Hämeen linnalle. Kuvattu tiistaina 31.12.2013 klo. 14:34 Hämeenlinnassa; täysi sulaminen oli saavutettu jo joulunpyhien jälkeisinä välipäivinä alemmassa kuvassa mainitun niemenkärkijäänkin osalta.
















Jäidenlähtönäkymää pohjoiseen Vanajaveden jokimaisen osan rannalta Hämeen linnalle. Kuvattu tiistaina 24.12.2013 klo. 11:21 Hämeenlinnassa; tämä kapea virtaavavetinen kohta suli muutoin kokonaan sulaksi jo ennen Joulua, mutta tuon kaukaisen niemen kärjessä jääkantta oli vielä vähän. Kuvassa nähdään taas sinisorsiakin (Anas platyrhynchos).


Erikoinen joulukuuleutous kaupungin rakennetuissa puistoissa kahtena kuvaparina:

















Auratun lumikasan sulamista ns. rantakasinon pysäköintialueen reunalla Vanajaveden äärellä. Kuvattu tiistaina 31.12.2013 klo. 14:32 Hämeenlinnassa; alempaan kuvaan verrattuna joulukuun alkupuolen tavanomaista vähäisemmistä lumisateista riitti sittenkin niin paljon lunta isoimpiin aurauskasoihin, että niiden rippeitä oli hämmästyttävästi jäljellä vielä vuodenvaihteessa.

















Auratun lumikasan sulamista ns. rantakasinon pysäköintialueen reunalla Vanajaveden äärelläKuvattu tiistaina 24.12.2013 klo. 11:19 Hämeenlinnassa; sisämaassa joulukuun alkupuolen lumisateiden ansiosta suuriakin aurauskasoja siis syntyi ja sulamisprosessin jo edettyä pitkälle nämä kasat olivat likaisuutensakin kera kuin huhtikuisia ilmestyksiä. Etelärannikolla (Kuten juuri Espoon Tapiolassa) sen sijaan ennätyksellisesti lumenauraamista ei tarvittu ollenkaan koko joulukuussakaan! - Kenties koko tunnetussa historiassa ensimmäisen lumenauraamisen siirtyminen sillä alueella seuraavan vuoden puolelle on huikea ennätys.

















Näkymää Ystävyydenpuistoon Vanajaveden rannalla kaupungin ydinkeskustan itälaidallaKuvattu tiistaina 31.12.2013 klo. 14:27 Hämeenlinnassa; alemman kuvan kanssa verrantona oli tutkittavana nurmikon mahdollinen vihreydenasteen muutos ko. ajassa. Näyttää siltä, että aikaisemminkin jo kellertämään alkaneet heinäkorret jatkoivat ruskaantumista poikkeuksellisen leutouden takia ja muutoin vihreys säilyi ennallaan - lievästi kasvoikin korsiltaan; eroa etelärannikon tilanteeseen nähden ei siis ollut.

















Näkymää Ystävyydenpuistoon Vanajaveden rannalla kaupungin ydinkeskustan itälaidallaKuvattu tiistaina 24.12.2013 klo. 11:15 Hämeenlinnassa; ylempään kuvaan verrattuna nurmikon tapauksessa verrantoerot olivat siis hyvin mitättömät, mutta Vanajaveden jäidenlähtöä voidaan havaita tässä kuvaparissakin. Tuossa perennapenkissä kurjenmiekat (Iris cv.) olivat lähteneet lievästi kasvuun tämän kuvaparin aikajakson välillä! 

Muutamia muitakin kasveja on erikoisesti herännyt "keväisesti" / jatkanut syksyn viimeisiä kasvujaan, mutta päätin tehdä niistä myöhemmin tällä viikolla 1 / 2014 erikseen valokuvallisen kirjoituksen... Sitä varten minun pitää esim. ehtiä vielä käymään poikkeuksellisesti Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ihmettelemässä :) ...

Poikkeuksellisia / erikoisia säätilanteita valokuvin: Joulukuun 2013 loppupuolen ennätyksellinen leutous (Näkymiä Espoon Tapiolassa)

Vuoden 2013 päättää "Poikkeuksellisia / erikoisia säätilanteita valokuvin" - valokuvasarjani kaksi osaa, missä olen jakanut päättyvän joulukuun loppupuolen erikoisen leudot säät tuoneen länsi-lounaisvirtauksen olosuhdekuvaukset yhtäältä Espoon Tapiolan ja toisaalta Hämeenlinnan seudun tarkasteluosiin; tässä on Espoon Tapiolan osa.

Jo ennen Joulua viikolla 51 alkoi Etelä-Suomessa ennätykselliseksi muodostunut leuto sääjakso; viikoilla 51 ja 52 sään leutous olikin erityisintä jatkuvana plusasteisena kelinä ilman pakkasta myös laajasti sisämaassa ja tämä oli ennätysmäistä. Esim. Hämeenlinnassa joulunalusviikolta saakka vuoden loppuun ainoa hyvin lievä pakkastilanne oli uudenvuodenaaton yönä parin tunnin ajan. Vaikka lämpötilat olivat ko. jaksolla monena päivänä sisämaassakin yli +5 astetta, niin siitä huolimatta ei saavutettu varsinaisia lämpöennätyksiä, mitkä joulukuun osalta ovat +10 asteen vaiheilla Etelä-Suomessa.

Tämä hyvin erikoinen leutous korostui tietenkin laajasti lumettomuutena sateiden tultua koko ajan vain vetenä. Lumiraja oli vielä Jouluaattona suunnilleen linjalla Saimaa - Jyväskylän pohjoisreuna - Vaasan ja Oulun puoliväli. Sitten vuoden viimeisinä päivinä lumiraja vetäytyi ennätysmäisesti lisää koilliseen jopa linjalle Joensuu - Oulu!

Tässä Espoon Tapiolan tarkasteluosassa valokuvissani havainnollistuvat rakennettujen puistojen nurmikoilla, viljellyillä pelloilla sekä taajamametsissä ilmenneet olosuhteet. Lisäksi korostan tämän leudon ja kostean sääjakson valo-oloja, mitkä usein koetaan tähän vuodenaikaan vain tylsän harmaina; sekin on totta, mutta myös räiskyvää ja / tai tunnelmaltaan erikoista värikkyyttä voi myös esiintyä leudossa talvisäässä. Vaikkakin terminen syksyhän itse asiassa jatkuu edelleen erikoisesti etenkin etelärannikon tuntumassa myös tällä alkaneella viikolla 1 / 2014.


Joulukuun 2013 loppupuoliskon ennätysleudon sään aiheuttamia ilmiöitä havainnollistettuna Espoon Tapiolan näkymissä >>


Nurmikon poikkeuksellisen vihreyden seurantaa kuvaparina:

















Näkymää koilliseen nurmikkoalueelle kuvattuna tiistaina 31.12.2013 klo. 10:18 Espoon Pohjois-Tapiolassa; alempaan kuvaan verrattuna 10 päivässä ei ehtinyt ilmaantumaan merkittävästi havaittavia muutoksia, mutta paikoin vihreimmät heinäkorret kasvoivat arviolta sentin - pari. Toisaalta ruskeimmat kohdat saivat hieman lisääkin syksyistä ruskaa juuri riittävien lämpöasteiden takia.
















Näkymää koilliseen nurmikkoalueelle kuvattuna lauantaina 21.12.2013 klo. 12:03 Espoon Pohjois-Tapiolassa; tästä kuvaparin alkutilanteesta lähtien sää oli koko ajan 10 seuraavan päivän ajan tällä alueella niin leutoa, että useimpien vuorokausien keskilämpötila oli n. +5 astetta - vähän jopa ylikin - kasvukausi oli siis tavallaan uudelleen osittaisena päällä! Tällä paikalla ko. jakson aikana ei ollut yhtään pakkasta, mutta uudenvuodenaaton yönä tällä nurmikolla piipahti lievä kuura.


Valotilanteiden upeita ja erikoisia vaihteluita leudosta ja kosteasta säästä huolimatta:

















Näkymää koilliseen nurmikkoalueelle kuvattuna keskiviikkona 18.12.2013 klo. 14:25 Espoon Pohjois-Tapiolassa; viikon 51 aikana hyvin leudossa länsi-lounaisvirtauksessa oli sen verran kuivempia hetkiä, että jopa auringonpaistettakin näkyi parina päivänä. Tässä esimerkkinä hienoa laskevan iltapäiväauringon ruskoa. Viikko 52 oli paljon totaalisemmin täysipilvinen eikä auringonpaistetta näkynyt monin paikoin ollenkaan koko aikana.
















Näkymää herkästi tulvivalle nurmikkoalueelle länsilounaaseen kuvattuna perjantaina 27.12.2013 klo. 15:46 Espoon Pohjois-Tapiolassa; tässä kolmen kuvan sarjassa samalle nurmikkonäkymälle tämä sumuisen iltapäivähämärän ja keinovalaistuksen luoma tunnelma oli "lontoolainen" eli hyvin epä-suomimainen. Joulunpyhinä oli satanut sen verran, että tässä vaiheessa kohdalla oli taas lievää tulvimista.
















Näkymää herkästi tulvivalle nurmikkoalueelle länsilounaaseen kuvattuna maanantaina 23.12.2013 klo. 10:34 Espoon Pohjois-Tapiolassa; aamupäivän sopivassa valaistuksessa nurmikon ajankohtaan nähden pikantti vihreys korostui hienosti. Nurmikko oli yhä virkeä, vaikka tämä paikka ko. vuoden syskyn mittaan oli jo monta kertaa tulvineena liikamärkähaittainen heinälajeillekin.
















Näkymää herkästi tulvivalle nurmikkoalueelle länsilounaaseen kuvattuna perjantaina 20.12.2013 klo. 12:06 Espoon Pohjois-Tapiolassa; seuraavana päivänä oli talvipäivänseisaus, mutta tässä vaiheessa eroa ko. päivään nähden auringon asemassa ei ollut, vaan käytännössä tämä ajankohdan keskipäiväkuva havainnollistaa hienosti lumettoman erikoistilanteen kellertävää ja matalalta puiden läpi paistanutta auringonvaloa vuoden pimeimpänä aikana.


Kaksi kuvaparia leutouden aiheuttamien luontomuutosten seurantana:

















Näkymää peltoaukealle kuvattuna pohjoiseen sunnuntaina 29.12.2013 klo. 13:37 Espoon Pohjois-Tapiolassa; tällä kuvaparin paikalla oli ko. vuoden kesällä herneitä ja auringonkukkia sekaisin kasvanut hyötykasviviljelys. Alempaan kuvaan verrattuna ei voida havaita merkittävää kasvua noiden syksyltä saakka vihreinä säilyneiden kasvien osalta. Viikon 52 runsaat sateet olivat kuitenkin tehneet pellolle tässä havaittavia tulvalampia.
















Näkymää peltoaukealle kuvattuna pohjoiseen lauantaina 21.12.2013 klo. 13:59 Espoon Pohjois-Tapiolassa; tässä vaiheessa viikon 51 aikana oli tullut selvästi vähemmän vesisateita ylemmän kuvan tilanteeseen verrattuna, joten pelto oli tässä vähän kuivempana maaperältään vaaleamman oloista ja tulvalampia ei juuri ollut. Maaperä oli kokonaan sula eli roudaton tällä alueella koko vuoden lopun ajan jo viikosta 50 alkaen.
















Näkymää sekapuustoisessa ja rehevässä taajamametsässä kuvattuna sunnuntaina 29.12.2013 klo. 14:05 Espoon Pohjois-Tapiolassa; viikon 52 runsaat sateet tuottivat tälle metsämaallekin paikoin tulvalampia verrattuna kuvaparin alempaan kuvaan. Lisäksi tässä havaitaan pilvipeitteestä sopivasti kajastuneen oranssin valon maatuvia lehtiä korostanut vaikutus. Metsäpohjassa vihersi edelleen joitakin säilyneitä / heränneitä ruohovartisia kasveja, kuten vuohenputkia (Aegopodium podagraria).
















Näkymää sekapuustoisessa ja rehevässä taajamametsässä kuvattuna lauantaina 21.12.2013 klo. 14:30 Espoon Pohjois-Tapiolassa; tässä vaiheessa ei vielä ollut muodostunut ym. tulvalampea, mutta molempien viikkojen 51 ja 52 aikana lehtipuiden varisseiden lehtien maatuminen eli mätäneminen eteni kosteissa ja hyvin leudoissa oloissa tavanomaista paljon enemmän; normaalistihan maa olisi jo joulukuun lopulla jäässä ja lumen alla maatumistapahtumat olisivat suorastaan olemattomia - erittäin minimaalisia.