Showing posts with label transatlanttinen rappio. Show all posts
Showing posts with label transatlanttinen rappio. Show all posts

Tuesday, February 21, 2023

Länsirappion vakavasta ilmenemisestä myös taiteessa: havainnollistukset luontovalokuvaamisen parista yhteiskunnallis-sosiaalisen analyysin kera

Nyt tuli somessa itselleni esille osaltaan erittäin osuva havainnollistus länsirappion jopa ihan perikatovaarastakin, jossa liian monien ihmisten ymmärrystä, toimintaa ja asenteita on jo pitkään yhä enemmän varjostanut huijaava keinotekoisuus (vääristynyt pinnallisuus) ja narsistinen eduntavoittelu keinoilla millä hyvänsä, vaikka olisi kuinka tökeröstä, katalasta ja ilmiselvästäkin valehtelemisesta kyse sen osana.

Tämänlainen suuressa illuusioiden suossa ja yhteisessä valheessa eläminen on toki radikaaleimmin tuttua monenlaisissa poliittisissa ja yhteiskunnallisissa asioissa geopolitiikasta ja kollektiivisista kokonaisuuksista paikallisiin ja yksilöllisiin seikkoihin saakka - kuten olemme joutuneet havaitsemaan niin paljon etenkin covid-petoksen aloittamassa viime vuosien rappioeskalaatiossa.

Tällä kertaa juuri tuollaisesta kulttuurirappiosta esille poimimani havainnollistukset liittyvät omaan erikoisosaamiseni alueeseen ja isoon kiinnostuksen kohteeseeni, eli valokuvaamiseen, ja tarkemmin siis luontovalokuvaamiseen. Oikeastaan sitä kautta kuuluen myös yleensäkin luonto- ja sääasioihinkin, jotka ovat myös sitä ominta itseäni olemassa olossani.

Näissä aspekteissa havaitsin Facebookin kahdessa valokuvausryhmässä ("Beautiful Nature" ja "Sunrises n Sunsets") kaksi tökeröä valevalokuvaa, jotka ovat muka esittävinään jotain "onnekkaasti ja uhrautuvasti" muka valokuvaamalla saatua tilannekuvaa ihmeellisestä luonnosta, mutta jotka oikeasti ovat aikaan saatuja keinottelemalla valheellisesti valokuvan tietoteknisellä käsittelemisellä (fotoshoppaamalla).

Nämä kuvat eivät siis esitä ollenkaan niissä uskoteltuja luonnonolosuhteita, vaan ne esittävät täysin keinotekoista ja valheellista tilannetta kontoillaan, jotka on tehty tietokoneella ja joita ei ole luonnossa oikeasti ollenkaan olemassa. 

Lisäksi ne kuvat on käsitelty illuusioiksi niin, että efekti- ja huomiohakuisina ne on muokattu näyttämään erityisen näyttäviltä ja erikoisilta kuin kyseessä olisi siis muka "mahtavista mahtavin luonnonnäytelmä".

Seuraavassa otan esille nämä kyseiset kuvat Facebookista linkkeinä, joiden katselijakommenteissa kävin myös itse kommentoimassa näiden kuvien petoksellisuutta, ja lainaan kokonaisina myös nämä kommenttini tässä yhteydessä:

Kuva 1 >> "Revontulet tanssivat pilvien yläpuolella Suomessa.." -- kommenttini siihen: Selvästi fotoshopattu feikkikuva, jossa on yhdistetty materiaalia ainakin kahdesta eri kuvasta: nuo pilvet ovat kesään ja päiväaikaan (ei yöllä eikä talvella, jolloin revontulia nähdään Suomessa) kuuluvia kumpu- ja kuuropilviä, jotka on napattu jostain muusta kuvasta ja yhdistetty noiden revontulien mukaan. Vesistöosa kuvasta näyttää myös pikemminkin kesätilanteelta ja lienee jostain kolmannesta kuvasta yhdistetty... - näin sitä huijataan taiteessakin ja kerätään sillä perusteetonta ihailua ja kunniaa.

In English: Clearly a photo shopped fake photo, where there are material at least from two other pictures: those cumulus clouds belong to summer and in daytime (not at night and in winter, where northern lights can be seen in Finland), which are compiled from some other photo with those northern lights. That body of water also seems to belong to a summer situation and is probably included from a third picture... - This way also in art one makes frauds and gathers unjustified admiration and honor.

Kuva 2 >> "Tyyneys,, Kaunis uni" -- Kommenttini siihen: Clearly a fake photo shopped photo! - The reflection on the water don't match the Moon at all. That's because the "big moon" is photo shopped on top of the Sun, which is the real reason of that narrow water reflection. In addition that sky is artificially darkened to make it look like it is supposedly taken at night. But on that darkened sky there are clouds all over, but they don't show before the "moon". Therefore this picture is both a fraud and a clumsy work at photo shopping. This is the way one makes frauds also in art, and gathers unjustified admiration and honor to him- / herself. And at last: it is very odd, that all other commentators here don't realize this much clear example of a fake photo, and instead they swoon in honoring illusions about it.

Näiden lisäksi taitaa olla monia muitakin vastaavia, mutten nyt enempää katsonut niitä esille: nämäkin löytyivät silti melko heti vain vähän ko. Fb-ryhmiä tiiraillessani. Voidaan siis olettaa, että etenkin somessa tämänlainen huijaaminen voi olla yllättävänkin yleistä ja osin vakavaa.

Joka tapauksessa tässä tulee esille se, miten taiteen ja muunkin luovan kulttuuritoiminnan piiriinkin on jo päässyt pesiytymään tämä länsirappion sisältö monine aspekteineen!

Katsotaanpa tässä kattavasti sitä, minkälaisia nämä aspektit ovat näihin taide-, luonto- ja kulttuuriasioihin liittyen:

1. Osaltaan kyse on narsistisesta härskiydestä käyttää tietotekniikan kaikkia mahdollisuuksia avuksi luotaessa tällaisia valevalokuvia ja siten laajemmin kulttuuripetoksia: kun valokuvien jälkikäsittelystä kuvanoton itsensä perään on tullut tavallaan hyvin helppoa informaatiotekniikan kehityttyä, niin sen parissa mm. narsistiset oman edun tavoittelun mielteet on myös helppoa toteuttaa. 

Tekniikka siis itsessään ei ole tässä pahaa sinänsä, mutta sen piirissä pahuus pääsee aikaisempaa helpommin toteuttamaan itseään, kun ihmisluonto on aikaisempaa tavallaan saastuneempaa tässä länsirappiossa - tästä ihmisluontosaastumisesta alla lisää analyysiä:

2. Noissa valokuvien katselijakommenteissa kaikki muut kuin minun kommentit ovat pelkästään ylistäviä ja ihannoivia ko. valokuvia kohtaan, joka tuo esille sen, miten ihmisten havainto- ja ymmärryskyvyt ovat ilmiselvästi taantuneet tässä länsirappiossa mm. näin valokuvienkin katselemisen ja tarkastelemisen suhteen.

Tästä juontuu rappiotarkasteluun monenlaisia asioita, joista yksi on se, kuinka monilla ihmisillä ei ole kykyä tunnistaa visuaalisesti luonnonilmiöitä oikein eikä heillä ole siksi mahdollisuuksia tehdä kunnollisia havaintoja ja johtopäätöksiä näkemästään luonnosta tai luonnonilmiöistä valokuvissakaan. 

Osasyynä siinä on myös se, miten etenkin (suur)kaupungeissa asuvilla ihmisillä reaalimaailman luonnosta ja luonnonilmiöistä erkaantuminen on tehnyt osatehtävänsä tässä havainto- ja ymmärryskykyjen taantumisessa. Heillä ei ole siksi usein edes perusasiat hallussa luonnon ominaisuuksista, rakenteista, käyttäytymisestä jne., jolloin heillä on jo lähtökohtaisesti huonot tiedot havainnoida luontovalokuvia kunnolla, ja sen kautta määritellä niiden "hyvyyttä" / "kauneutta".

Syynä on myös se, miten länsimaissa tietotekninen visuaalinen kulttuuri on laajentunut ja voimistunut niin radikaalisti kaiken kattavaksi, että ihmiset ovat luonnon autenttisesta visuaalisuudesta ylikorostuneesti ymmällään, kun kaikenlaisilta tietoteknisiltä ruuduilta (älykännykät, tietokoneet ja televisiot kaikkineen) nähtävien kuvien ja videoiden orjina ja käyttäjinä he mieltävät kokonaisvisuaalisuutta maailmasta vastaavasti ylikorostuneesti.

Olemmehan kaikki ainakin vilaukselta (kunhan oman kännykän tuijottamiselta ehtii) nähneet sen, miten hyvin monet ihmiset kaikkialla liikkuessaan tuijottelevat ja räpläävät vain kännyköitään, eikä siinä tietenkään tule havainnoitua omilla silmillään autenttista luontoa ja ympäristöä kuin vain nimeksi; kunhan se vain nippa nappa on tarpeellista liikkumisen sujumiseksi.

Sellainen tietotekninen visuaalisuus on usein hyvin suoraviivaista, pinnallista, nopeaa, sameaa, ylitsepursuavan runsasta ja hektistä sekä tarkastelukulmiltaan kapeaa ja ylikohdistunutta, joka poikkeaa ympärillä olevan reaalitodellisuuden luonteista monilla tavoilla.

Tietotekninen visuaalisuus on siinä keinotekoista, illuusiollista ja vääristävää monilta osin verrattuna reaalimaailman ympäristö- ja luontosisältöihin, ja muutenkin mm. somen ja muun median sisällölliset seikat ovat usein niin toisenlaisia koko muuhun reaalimaailman luonteeseen nähden: 

Osa sitä on todellakin myös se, miten etenkin länsimaissa on ryhdytty radikaalisti hyödyntämään juurikin tätä tietoteknistä visuaalisuutta vaikutettaessa virallisen vallan ja sen takaisten voimien tahoilta massojen käsityskykyihin olevaisesta, maailmankuviin yleensäkin yhteiskunnallisesti ja poliittisesti, sekä jopa koko ihmiskäyttäytymiseen kaikkineen.

Itsehän olen tästä kännykkätuijottelijoiden kaanonista radikaali poikkeus mm. niin, että esim. julkisilla liikennevälineillä liikkuessani en katsele kännykkää lähes ollenkaan, vaan sellaisen räpläämisen sijaan keskityn seuraamaan esim. linja-auton ikkunasta aina maisemia ja ylipäätään luontoa ja säätä kaikkineen.

Täten kaikki em. huomioiden tuollainen tietotekniseen visuaalisuuteen jopa orjallisesti kiinnittyminen valtaosalla länsimaisia(kin) ihmisiä vääristää ulkoisten asioiden havainnointi- ja ymmärtämiskykyä mm. juuri omin silmin havaittavien luonnonilmiöiden piirissä, ja näinkin monilla ihmisillä syntyy vakaviakin vaikeuksia tulkita myös näitä luontovalokuvia oikein (eli myös tunnistaa selviä feikkivalokuvia valheiksi), kuten näissä esille otoissani havaitaan.

3. Kun länsimainen ihminen on mm. edellä kuvatulla tavalla tietoteknisten ja myös muidenkin seikkojen takia taantunut havainnointi- ja ymmärryskyvyiltään, niin siitä osaltaan juontuu vakavia seurauksia myös muihin asioiden ja tilanteiden käsittelyihin ja ajatteluun itseensäkin!

Yksi osa sitä on virallisen vallan vastaisessa aktivismissa ja sen osa-alueena viime vuosina toki osaltaan myös ihan oikein ja tarpeellisesti nousseessa salaliittoasioiden tutkimisessa ilmenneet ns. hörhösisällöt, joissa osaltaan ei nimen omaan osata havainnoida näitä luontosisältöjä ja laajemmin edes koko ulkoista maailmaakaan välillä kunnolla / oikein.

Siitähän ovat esimerkkeinä etenkin aktivismin tyypillisessä tyyssijassa eli somessa ja osassa vaihtoehtomediaa nähtävät uskomus- ja kulttisisällöt aiheinaan mm. "litteä maa", "kemikaalivanat" ja laajemmin "säänmuokkaus" utopistisilta osiltaan, "Nibirun tuleminen" (ns. salattu tähti / planeetta, joka lähestyy ja lopulta saapuu aurinkokuntaamme aiheuttamaan muka maailmanlopun), "avaruusolento- ja UFO-asiat" jne.

Kun em. kaltaista visuaalista ja sisällöllistä vaikeutta hahmottaa ulkomaailmaa ja sen osana myös luontoa, säätä ja ilmastoa ilmenee ihmisillä, niin heille on helpompi "syöttää" tuollaisen em. kaltaisessa tietoteknisen visuaalisuuden mieliin iskostuneissa puitteissa muka "uskottavia" kuvia ja videoita "todisteiksi" em. kultti- ja uskomussisältöjä varten.

Niinpä muka "kemikaalivanoista todistaa juuri tuo ja tuo video, ja se ja se kuva!", vaikka varsinaisesti kyseessä on hyvin usein myös juuri muokatut ja feikatut valokuvat niissäkin tilanteissa em. esille ottojen tapaan, tai sitten ei siis lähtökohtaisestikaan ymmärretä mm. sään ja ilmaston käyttäytymistä, jolloin autenttisista valokuvistakin kuvitellaan vääristyneitä ja utopistisia mielteitä ja vainoharhoja - nämä molemmat ovat siis yksi versio valokuvien väärin havaitsemisessa ja väärin ymmärtämisessä osana koko ongelmaa.

Mutta tämänlainen kultti- ja uskomussisältöjen vaara toimii myös virallisen vallan taholta käsin niin, että voidaan vakavasti epäillä niissä ilmenevien havainto- ja ymmärrysvääristymien voimistuvan myös heidän piireissä näissä kuvatuissa aspekteissa, ja tietenkin myös osana tähän tietotekniseen visuaalisuuteen hukkumisen seurauksissa: 

Siksi hyvinkin todennäköisesti ilmastoalarmisminkin sisältöihin voi tulla radikalisoitumista osaltaan myös siten, että kuvatulla tavalla mieleltään ja havainnointikyvyiltään taantunut ihminen saattaa hyvinkin mieltää ko. alarmismin valesisällöt tosiksi entistäkin fanaattisemmin mm. asemoidessaan maailmankuvaansa ko. tietoteknisen visuaalisuuden edesauttamassa luonnosta ja ulkomaailman rakenteesta erkaantumisen ikeessä - "sopivilla" valokuvilla ja videoilla voidaan saada ko. tavalla alarmistinen mieli upotettua ko. ideologian ikeeseen yhä toivottomammin ja vaarallisemmin.

4. Sitten kulttuurillisena seikkana näissä tarkasteluissa voidaan havaita myös se, miten yleinen rappio koko länsimaisen sivilisaation ajattelukyvyssä vaikuttaa osaltaan tässäkin: kun kulttuuri ja ajattelu on taantunutta ylipäätäänkin, niin ihmisillä keskimäärin on aikaisempaa vaikeampaa mieltää, tunnistaa ja käsitellä kaikkien asioiden syviä, prosessillisia, monikerroksellisia, osa-alueiltaan interaktiivisia ja analyyttisyyttä vaativia sisältöjä.

Luonnonilmiöt ja monet muutkin ulkomaailman ominaisuudet ja rakenteet ovat luonteiltaan juuri sellaisia, että niiden kunnolliseksi ymmärtämiseksi ihmisiltä vaaditaan juurikin kunnollista ajattelukykyä, jossa syviä, prosessillisia, monikerroksellisia, osa-alueiltaan interaktiivisia ja analyyttisyyttä vaativia sisältöjä pystytään sekä empiirisellä tavalla että luovalla ajattelulla käsittelemään oikein / kunnolla.

Siksi ko. rappiossa niiden tunnistaminen mm. luontovalokuvistakin vaikeutuu ja hämärtyy, joka osaltaan vaikuttaa sellaisten kuvien havainnointi- ja ymmärtämiskykyihin huonontavasti.

Eli em. kaltainen tietotekninen visuaalisuus taannuttaa tätäkin ymmärryskyvyn aspektia osaltaan, ja toisaalta taantumuksen virta käy toisinkin päin: kulttuuriltaan ja ajattelultaan taantunut ihminen tai ihmisyhteisö alistuu entistä helpommin moisesti "laatikollisen" tietoteknisen visuaalisuuden orjaksi / valtaan.

Tylsämielisille on täten helppoa markkinoida nopeaa, heti / tiukan rajatusti vaikuttavaa ja yksinkertaista tietoteknistä visuaalisuutta ja sen mukaista "kuutiosisältöä": luontovalokuvista siten havainnoidaan vain sen mukaiset osat ja ymmärretään niistä sisällöllisesti vain pieni osa ja sekin todennäköisesti ainakin osittain vääristyneesti.

Näin noissa esille ottamissakin valokuvatilanteissa myös ilmeisesti tapahtuukin, kunhan niissä vain tietty elementti (keskipisteenä oleva objekti tai tietty värivalikoima) on riittävän säväyttävä, ja kaikki muu jää toissijaiseksi ja siten myös rumuudeltaan / valheellisuudeltaan havaitsematta.

5. Kulttuurillinen ja ajatuskyvyn yleinen rappio tarkoittaa myös sitä, että estetiikan ja kauneuden taju voi myös taantua, ja länsimaissa sellainen taantuminen onkin vakavasti tapahtunut! 

Sen kautta tähän aihepiiriin liittyen juontuu sellainen vaara, jossa luontovalokuvissa olevaa kauneutta ei pystytä mieltämään hyvin, kun lähtökohtana on kapea kauneuskäsitys mm. kuvallisista asioista itsessään. 

Niinpä juurikin voi juuri noissa esille otoissani nähtävään tapaan käydä niin, että melkoisen tökeröstikin kuvankäsittelyä tietokoneella jälkikäteen saaneet valokuvat eivät esittäydy näin mieleltään taantuneille ihmisille rumina, kuten kuuluisi. 

Siinä esitelty ihan "vain" silkka kuvateknillinen ja estetiikan itsensä ominaisuuksiin perustuva heikkolaatuisuus ja vajavaisuus piiloutuu havainnoinnin ja käsityskyvyn taakse, kun kuvassa muutoin esittäytyy mm. juuri ko. tietotekniseen visuaalisuuteen perustuvaa ja sen puitteissa "elävää" kuutiollista näyttävyyttä ja itsetarkoituksellisen heti vaikuttavaa "showmeininkiä".

Niinpä sen tapaisesti huonoa kuvaa voidaan silti kommentoida tyyliin: "ihmeellisen kaunis", "wonderfull", "äärimmäisen taidokas kuva" jne.

6. Estetiikan ja kauneuden tajun taantuminen osana koko kulttuurin rappiota tapahtuu myös virallisen vallan ja sen takaisten voimien tarkoituksellisella avustuksella, jossa juurikin mm. WEF-sidonnaisen fasismin ja heidän piiriensä johtajien ja muiden "vaikuttajiensa" (kuten Klaus Schwab ja Yuval Noaḥ Harari) kautta teot ovat edesauttamassa sekä em. kaltaista tietoteknistä visuaalisuutta edelleen pahemmaksi osana teknokraattisen tyranniansa muodostamista että tekemässä rahatalousohjasteisen tyranniansa kautta myös hallaa kaikelle länsimaiselle(kin) kulttuurille.

Kun rahatalousohjasteinen markkina- ja yhteiskuntarakenne tiukentaa ko. WEF-sidonnaisen fasismin totalitarisoituessa otettaan, niin ihmisluontoa muokataan sen mukaan yhä "yhteensopivammin" kuutiolliseksi ja sisällöllisesti köyhäksi kauppa- ja hyödyketavaraksi ilman sielua ja vääristyneiden sosiaalis-psyykkisten ominaisuuksien kera.

Tämä ihmisyyden "kuutiollistaminen" ko. fasismissa "kunnon kansalaiseksi" muokkaamista varten kaventaa täten myös osaltaan ihmisten ajattelu- ja havainnointikykyä sekä tuhoaa estetiikan ja kauneuden tajua.

Siinä ihminen lukittautuu entistäkin enemmän mm. osaksi ko. tietoteknistä visuaalisuutta, jota on siis myös tarkoituksella muokattu yhteensopivaksi tuon WEF-fasismin kaikkein agendojen toteuttamiseksi yhteiskuntiin mm. rahataloususkonnon, ilmastoalarmismin, woke-ideologian ja monikulttuuristisen väestönsiirtohaitan kautta. 

Siinä yksilöt korostuneesti hakevat mm. visuaalisen mieltämisen "aineksensa" siltä kannalta yhä enemmän, joka kaventaa siis myös kykyä ymmärtää kauneutta ja muita ominaisuuksia (kuten petoksellista muokkaamista) valokuvissakin.

Tällaisille "kuutioihmisille" riittääkin sitten enää se, että esim. luontovalokuvissa he saavat nähtävikseen yhtäältä samanlaista "pikanttiutta" kuin vaikkapa älykännykän ruudulla efektirikkaimmissa somekuvissa ja -videoissa yksinkertaisimmillaan ja mielihyvää tehokkaimmin nuoleskelevissa muodoissa, kuten taloustotalitarismin ja WEF-agendojen "kauppatavarana" kuuluu muka olla.

Sellaista kuvallistamisen miellettä sitten samastetaan ja assosioidaan luontovalokuvissa vastaavanlaisten efektipinnallisuuksien mukaisesti "upeudeksi", jossa moisten kuvien varsinainen rumuus ja valheellisuus jää sen taakse piiloon ymmärtämättä - enää ei tunnisteta selviä valevalokuvia ja petoksellisesti väärin luotuja luontotilanteita niissä, kunhan "Kuva" vain näyttää uuden WEF-kansalaisen silmissä "upealta" ihan pinnallisesti.

7. Filosofisempi tarkastelukulma löytyy puolestaan siitä ko. asiavyyhtiin, jossa nähdään länsimaisen ihmisen ajatuskyvyn taantumisen taustasyynä pitkänajan kulttuurilliset ja sosiaaliset prosessit ja taantumisen ominaisuudet: länsimaissa on ollut eräänlaisena kulttuurillisena ja sosiaalisena kantoaaltona kauan se, että yksilöllisyys on yhä enemmän korostunut kollektiivisten ja sosiaalisten asioiden mieltämisen ja ymmärtämisen kustannuksella, ja tullut sokeuden ja narsismin asteelle erittäin vakavasti.

Tästä on ollut pahenevasti seurauksena mm. juuri narsististen piirteiden korostuminen monilla ihmisillä ja ihmisryhmillä, joka myös vaikuttaa osana tätä visuaalisenkin kulttuurin taantumisen vyyhtiä.

Nimittäin tuo yli-yksilöllisyys ja sen oheinen narsismi voivat siinä ajaa monia ihmisiä toteuttamaan itseään keinoja kaihtelematta myös epäeettisillä, moraalittomilla, petoksellisilla ja valheellisilla keinoilla, josta siis yksi havainnollistus on tässä esitellyn kaltaisten valevalokuvien loihtiminen julkiseen käyttöön, kunhan ne vain näyttävät "upeilta", ja siten tässä taantuneessa rappiopiirissä täyttävät tehtävänsä omanedun tavoittelun aseina ja työkaluina.

Niinpä nyt nähdään näin taiteenkin piirissä sitä, että taideprojektien tuotteita voidaan jo varsin julkisesti ja yleistyvästi muokata miten tahansa moraalittomasti minkälaiseksi tahansa petokseksi ja houkuttimeksi, kunhan sen avulla ko. kohteen muokkaaja saa täytettyä narsistisia tarpeitaan ja tavoitteitaan, sekä huijattua kanssaihmisiä ihailijoikseen.

Sitten osana ko. WEF-sidonnaista ihmisluonteen "kuutioittamista" moinen taktikointi pääsee yhä helpommin käyttämään hyväkseen yhteisöjä, joiden piireissä ei enää ymmärretä kunnolla kauneutta, estetiikkaa, väärennöksiä, petoksia ja katalaa manipuloimista. 

Siinä samalla liian paljon haetaan mielihyvää liian pinnallisista ja vääristyneistä objekteista, kunhan ne vain efektiivisesti säväyttävät riittävän yksinkertaisesti ja nopeasti missä muodossa tahansa, ja sopivat osaksi ko. tietoteknistä visuaalisuutta "tehokkaana" teknokratian ilmiönä.

Niinpä voidaan kiteyttää länsirappiosta myös lopuksi: epäautenttisuus tavaroissa, asenteissa ja jopa taiteessakin ei haittaa enää monia ihmisiä, kunhan ko. kohteesta saa tavalla taikka toisella hyötyjä, nautintoa tai etuja - sisältö saa olla mitä tahansa vääristynyttäkin muodollisen käytettävyyden ja hyödyketarpeellisuuden hyväksi...

---- Loppukaneettina voinkin omalta osaltani nyt todeta sen, että jo aika monta kertaa näissä kaikissa somen sivuillani mainitsemani vuodenkierron seurannan valokuvausprojektini Espoossa ja Hämeenlinnassa saa tästä esille otosta ja rappioanalyysistä sisällöllisesti merkittävän ko. rappiota vastaan taistelevan aspektin myös tarpeelliseksi ominaisuudekseen!

Oma aktivismini ja maailmanparantamiseni on siis merkittävästi myös sitä, että näitä kuvattuja rappioilmiöitä vastaan luon ja tuotan kanssaihmisille hyvää ja autenttista taiteen ja tieteen sisältöä näin valokuvataiteeni kauttakin, ja siinä siksi saan tästä nyt yhä lisää motivaatiota tehdä sitä projektia niin hyvin ja niin paljon kuin mahdollista! - aikanaan sitten nähdään mihin siitä on käytännössä, kun avautuu aika julkaista siitä materiaalia...

Sunday, January 01, 2017

Roskaamismania osana rumuuden lisääntymistä länsimaiden ja Suomen rappioprosessissa - Esimerkkejä valokuvin Hämeenlinnan roskaamistilanteesta 1.1.2017

Puhutaanpa edelleen länsirappiosta ja sen etenkin visuaalisesta ilmenemisestä Suomessa > Tämä kyseinen aihe tuli tänään mieleeni Uudenvuodenpäivän kävelylläni kameran kanssa Hämeenlinnassa, kun sen aikana havaitsin entistä vahvemmin, miten monet ihmiset ovat roskaamismanian kourissa; ko. alueella näytti monin paikoin hirveältä kaatopaikalta ja ilkivaltaakin havaitsin.

Viime aikoina silmiini on pistänyt monissa muissakin eri ympäristöissä niin taajamissa kuin maaseudullakin huomattavan suuri maahan heitettyjen roskien määrä jatkuvasti ja päivästä toiseen. Tämä ongelma näyttää lisääntyneen vuosi vuodelta.

Samalla se ilmiö on voimistunut myös ympäristöä hoitavien tahojen resurssien leikkaamisen takia, ja jota hallitus edelleen todennäköisesti pahentaa leikkaus- ja muulla politiikalla länsirappiollisen hegemonian ja neofeodaalistavan rikollisuuden nimeen.

Siksi roskia ei enää monin paikoin edes kerätä entiseen tahtiin. Ja sama resurssien puute ilmenee myös siinä, kuinka taajamien ydinkeskustojen ulkopuolella esim. viime vuoden keväänä talven aikana levitetyt liukkaudentorjuntahiekat makasivat mm. Espoon väylillä monta viikkoa tarpeettomina kaiken jään ja lumen jo aikaa sitten sulettua. 

Viime öinen Uudenvuoden juhlinta toki edesauttoi tässä esiteltävässä tapauksessa normaalia enemmän roskaamista, mutta silti tämänlainen rappioilmiö on ollut viime vuosina jokapäiväistä ja koko ajan kärjistyvää. 

Siksi halusinkin nyt tehdä tästä suoralta kädeltä valokuvallisen kritiikin, ja näin saadaan vuoden 2017 ensimmäiseksi blogikirjoituksekseni rumuusaiheinen valokuvabloggaus alta pois ennen seuraavaksi laittamiani kauneuden ja hyvän estetiikan oleellisuutta tähdentäviä valokuvapitoisia blogipostauksiani...

Alla järjestettynä on täten tänään sunnuntaina 1.1.2017 ottamiani valokuvia Hämeenlinnan keskustan alueelta ja tuntumasta, missä erilaiset roskaamistavat tulevat osuvasti ja valitettavalla tavalla esille.

Jatketaanpa kuitenkin ennen niitä kuviani vielä filosofisemmin ja syvällisemmin tämän aiheen pohdintaa >>

Väestö Suomessakin on siis osaltaan alkanut reagoimaan viime vuosina tähän lännen kokonaisvaltaiseen rappioprosessiin mm. passiivisaggressiivisella asenteella, josta on alkanut tulemaan ilmi tuo selvä ja visuaalinen erityispiirre - Nimittäin ympäristön roskaamisen ja likaamisen huomattava lisääntyminen!

Ko. roskaamisilmiön eskaloitumisen yksi erikoismuoto on ollut lisäksi se, miten sotkuiset ja epätaiteelliset graffitit ovat lisääntyneet kaikkialla Suomessakin erittäin paljon - Jopa maaseudulla kaikkein epätyypillisimmissä paikoissa, eli kaukana asutuksesta mm. moottoriteiden silloissa ja muissa tierakenteissa > Jotkut siis näyttävät jopa ihan vaeltavan pitkiä matkoja sottaamaan paikkoja tarkoituksella!

Esim. Hki-Hämeenlinna -moottoritien varrella aivan koko matkan pituudelta graffitisotkuja ei ole koskaan ennen ollut niin paljon kuin olen havainnut viimeisen vuoden aikana!

Mitkä ovat perimmäisiä syitä näille? - Pohditaanpa sitä ja laajennetaan näkökulmaa >

Huomatkaa, kuinka varsinkin länsimaissa tällaisen rumuuden paljastaa toiminnallisesti esille ylikorostunut reviirillinen ja itsetehostuksellinen eläinkäyttäytyminen sivistyksellisen kehityskerroksemme niin paljon tuhouduttua, mikä juuri tuottaa tämän ilmiön visuaalisen muodon esille yhtäältä ulkoistavasti graffiteineen ja roskaamisineen sekä itse asiassa myös narsistisen itsekeskeisesti ihmisten itsensä ihoilla tatuointeineen ja muine populaarikulttuurin huonoine muotivirtauksineen.

Tuo roskaaminen ei siis olekaan vain oma erillinen ja muuhun liittymätön tapaus ihmisyyden rappioilmiöissä, vaan sekin liittyy länsimaiden rappioprosessissa hegemoniallisesti ja elimellisesti oikeastaan kaikkiin rumuuden lisääntymisen muotoihin, joilla on samat perimmäiset syynsä.

Havaitaankin, että ihmisyyden kehittyminen sivistykselliseksi edesauttaa kauneutta ja sen hajoaminen tuottaa rumuutta > Miksi ja miten? - jatketaanpa eteen päin ymmärtämistä:

Tämä yleisesti ylikorostunut reviirillinen ja itsekeskeinen eläinkäyttäytyminen ko. rappiomoodissa tatuointeihin liittyen on tavallaan sitä, että halutaan vaikkapa "pantterin" tai "leopardin" eli ns. vahvan eläimen turkkia muistuttavaa soidinmenollista muotokeskeisyyttä iholle tyydyttämään itsetehostusta, mikä osaltaan auttaa narsistista ja ylieläimellistä egoa kokemaan seksuaalisuuttakin elämyksellisemmin ja tarvetyydyttävämmin, kuten ihmisen tällaiseen ylikorostuneeseen reviiri-soidinkäyttäytymiseen kuuluu. 

Ihmisten ulkonäköön yleensäkin liittyen moinen ilmenee myös statukseen ja tavaralliseen menestykseen perustuvina pakkomielteinä, joissa ihan tavallinen ehostuskin on siinä alkanut olemaan enemmänkin suorituskeskeinen muoti- ja muotoseikka eikä enää niinkään sielun ja henkisen kyvykkyyden visuaalista ilmausta harmonisesti ja syvän tyylitajuisesti > Seuraus on siis paradoksaalisesti silloin rumuuden lisääntyminen.

Voidaan myös todeta, kuinka tämä roskaamisen erikoistapaus on tavallaan myös reviirien merkkaamista ylikorostuneena eläimellisyytenä, mutta hyvin rahvaanomaisena ja omalla tavallaan vammautuneena versiona > Sen aiheuttama rumuus onkin itse asiassa traumaattisen sielun hätähuutoa, eli "reviirimerkkaaminen" on silloin tavoitteeltaan tavallaan psykologisesti käänteistä narsistiseen itsetehostukseen verrattuna, eli siis yhteiskunnallisen-kollektiivisen sairauden epäsuora ilmaus voiman ja terveyden korostamisen sijaan.

Graffitit ovat puolestaan ylikorostuneen eläinkäyttäytymisen reviirimerkkaamisessa populaarikulttuurin muokkaamaa muotoa narsistisen itsetehostuksen käyttöön, jossa sitä varten haetaan ja muodostetaan "arvoja" ja statuksia siitä, miten julkisuudessa esitellään "valioyksilöitä" ja "eliitin" hegemonian populaaria muotokieltä "esikuviksi" > Toisaalta sotkuisten ja epätaiteellisten graffitien tarkoitukseen sekoittuu tuon em. hätähuutomerkkaamisen ja narsistisen itsetehostuksen piirteitä hybridiksi.

Ja ko. reviirikäyttäytyminen itsessäänkin on tässä länsirappiossa epäfunktionaalista ja hajoamisprosessillista sairautta, koska sivistyksellisen ja edistyksellisen kehitysosan kadotessa / vähetessä ihmisyydestä tapahtuu eläinkäyttäytymisen ylikorostuminen, ja se on silloin ristiriidassa ihmisenä olemisen ytimen kanssa > Ihminen on perimmäiseltä luonteeltaan sosiaalinen ja kehittyvä sekä sen lopputuloksena moraalinen olento. 

Ylikorostunut eläimellisyys ihmisellä on epäsosiaalista, kehittymätöntä ja moraalitonta, kun silloin ihmispsyyke on tavoitteiltaan liian itsekeskeinen; eli omaan itseensä kapeutunutta omanarvon ja itsetunnon vammaa, jolle oikea ja väärä, hyvä ja paha, sekä edistyksellinen ja rappiollinen ovat epäselviä ja ymmärryksen yli meneviä konsepteja.

Silloin rahvaan parissa ylikorostunut eläinkäyttäytyminen on mm. juuri roskaamis- ja reviirimerkkaamismaniaa irrationaalisesti ja passiivisaggressiivisesti - Eliitin "roskaamis- ja reviirimerkkaamismania" on tavallaan samalla puolestaan rahaan ja valtaan liittyviä hajottavia ja irrationaalisia pakkomielteitä osaltaan samasta syystä... 

Elämme siis tämänlaisessa rappioprosessin ilmiömaailmassa kuin ylikorostuneen eläinkäyttäytymisen viidakossa sivilisaation häviöksi, missä narsistisen, sosiaalidarwinistisen ja välinpitämättömän aikakauden hegemonia jyllää hyvin visuaalisena ja hyökkäävänä rumuutena.

Ihmisyyden ja sivistyksen vaalimisen sijaan lännen rappiohegemonia on ollut kääntynyttä juuri eläimen ylikorostamiseen itsessämme, koska länsimaisen ajatushistorian katsannossa ihmisenä olemisen subjektimme on nykyään ylikasvanut yliegolliseksi ja sokeaksi yhteisöjen hyvyyden ja kauneuden tarpeiden ymmärtämiselle ja vaalimiselle > Seuraus on siis narsismin ja välinpitämättömyyden lisääntyminen sekä yhteisötarpeiden ja esteettisten ominaisuuksien jättäminen liikaa huomiotta, mikä on iso syy rumille roskaamis-, graffiti- ja tatuointi-ilmiöiden kasvuille, eli ylieläimellisyydelle.

Mainittakoon kuitenkin vielä, etten ole suinkaan kokonaan ehostamista tai ylipäätään koristautumista, tatuoimista ja katutaidettakaan vastaan, vaan kyse on siitä mitä sellaisilla ilmaistaan ja miten / missä... Esim. tatuoinnitkin voivat olla hyvinkin kauniita ja aistikkaita sivistyneen ja edistyksellisen ihmisen iholla!...

Lopuksi tässä rumuuspohdinnassa ennen valokuviani tuosta roskaamisongelmasta tuon esille viime vuodelta ehostamiseen liittyvän erikoistapauksen valtamedian jutussa, ja siinä olevan erittäin osuvan lukijakomentin ko. jutussa mainitusta "meikittömyydestä", joka ei ensinkään ole mitään meikittömyyttä ja kuvaa osaltaan aikamme teennäistä kuorta ja tavarallistunutta itsetehostusta töröhuulineen kaikkineen tässä ylieläimellisyysilmiössä >> Ko. iltalehden juttu viime vuodelta: Sara Sieppi on tyrmäävä ilmestys luonnollisessa lookissaan – ”Kauniimpi ilman meikkiä”. 

Se lukijakommentti >> "Uussuomenkieltä: "meikitön" tarkoittaa nykyään siis suunnilleen samaa, mitä aiemmin "arkimeikkaus" (eli se ehostus, mikä naamariin lätkittiin töihin tai muuten ihmisten ilmoille mentäessä).

"Meikattu" lienee sitten nykykielellä se, että pakkelilla maalataan naaman päälle ihan uudet kasvot. Yleensä hyvin keinotekoisen oloiset.

Se ihastuttava saunanraikas luonnollisuus, jota ennen "meikittömyydeksi" kutsuttiin, katsotaan ilmeisesti vakavaksi häiriötilaksi, joka meidän tulee muilta ihmisiltä säädyllisyyssyistä kätkemän.".


Uudenvuodenpäivän roskaamista Hämeenlinnassa kuvattuna sunnuntaina 1.1.2017 (samalla näettekin jo ennakkona ajankohdan lumi- ja jäätilannetta) >>
















Roskaamisilmiön erikoismuoto on myös se, kuinka sijoilleen jätetyt koirankakkakasat ovat myös lisääntyneet kaupungeissa.
















Vanajaveden rannalla jäältä käsin laukaistuja ilotulitteita on myös jätetty niille sijoilleen.
















Katujen varsien roskaamismuoto, missä pysäköidyssä autossa nautittujen virvokkeiden ja syömisten jätteet jätetään surutta autosta suoraan ulos sijoilleen > Nykyään erittäin yleistä.
















Roskapönttöjä kohtaan on alkanut olemaan erityistä ilkivaltaa; tässä esimerkki Hämeenlinnan pääkirjaston luota.
















Auki hajotettu roskapönttö uimahallin vieressä olevan pysäköintialueen kupeessa.
















Citymarketin takana olevan hiekkakentän ilotulitejätöksiä.
















Paasikiventien eteläpuolisen Vanajaveden rannan ilotulitejätöksiä.
















Ylempään kuvaan verrattuna samaa paikkaa laajemmin ja hieman eri kulmasta nähtynä, ja muine roskineenkin.
















Ilotulitejätteitä ja taaempana muitakin roskia aikaisemmiltakin ajoilta kuvaajan takana olevan uimahallin vieressä.

















Mielenkiintoinen erikoistapaus roskaamisessa, jossa taustalla oleva uimahallin remontti- ja laajentamistyömaa näyttää osaltaan "inspiroineen" ulkopuolellaan ihmisiä ekstraroskaamiseen > huomatkaa työmaa-aidan viereinen roskavana.

Saturday, May 28, 2016

Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia: Radiohead - Daydreaming

Jatkan tässä nyt välittömästi edellisen musiikkikirjoitukseni perään Radioheadin uuden "A Moon Shaped Pool" -albumin kahden kappaleen esittelyä - Edellisessä osassa esittelin siis kappaleen "Burn The Witch", ja tässä on vuorossa kappale nimeltään "Daydreaming".

Edellisessä tämän Radioheadin uusimman tuotantonsa esittelyssä kerroin jo perustietoja itse yhtyeestä, joten siirrynkin nyt suoraan tämän ko. kappaleen analysointiin - Sanottakoon vielä aluksi, että tämä kappale julkaistiin tässä kuussa toisena singlenä tuolta uudelta albumilta, mutta sen listamenestys on jäänyt edellistäkin singleä huonommaksi; se saavutti esim. Britannian singellistalla vain sijan 74.

Musiikillisesti kyseessä onkin hittilistamuottiin nähden vaikean hidas, unenomainen ja pohdiskeleva ambient-tyylinen kappale, joka itse asiassa on enemmänkin klassista musiikkia kuin populaarimusiikkia - pianoa, jousisoittimia ja elektronisia soittimia käytetään siinä yhdessä, missä musiikki alkaa lempeästi ja tunnustelevasti, mutta yltyy lopulta monitasoisen ja uhkaavankin sinfoniseksi. 

Musiikin päälle yhtyeen Thom Yorke laulaa hauraan ja hennon varovaisesti kuin koko maailman ulkopuolelle jätetty yksinäinen erakko > Tämä tulkintatapa onkin oivallisesti kappaleen sanomaan kuuluva tehokeino, kuten tulen alla osoittamaan. Lisäksi kappaleen lopussa toisella tavalla erinomaisena tehokeinona on takaperin lausuttua ja äänellisesti vääristettyä rujoa muminaa, jolla on myös hyvin täsmällinen roolinsa...

Lyriikoissa teemana on selvästi ns. erityisherkän ja / tai kiltin ihmisen reagointi ja suhtautuminen nykyiseen länsimaisen yhteiskunnan rappioprosessiin - Valitsin itse tulkintakulmaksi tuon erityisherkkyyden juuri yhtäältä siksi, kun sen kaltaiset ihmiset voivat todennäköisesti kaikkein huonoimmin tämänlaisessa yhteiskuntien alasajossa. Toisaalta itsekin sellaiseksi erityisherkäksi itseni tunnistaneena (Erityisherkkyys ja yhteiskunnallispoliittinen aktivismi - Persoonani erityisherkkyyden analysointia ja elämäni paljastamista) tämä tarkastelukulma on minulle hyvin läheinen ja koskettava.

Yhtyeen laulaja-kitaristi Thom Yorken tarkastelukulma alkaakin lyriikoissa siitä, kuinka tällaiset "unelmoijat" eli sellaiset erityisherkät ihmiset ovat olevinaan täysin väärässä suhteessa ympäröivään todellisuuteen - He "eivät koskaan opi", koska myös joutuvat siinä "peruuttamattomasti hukkaan"...

Tämä "oppimattomuus" on tietenkin sitä, että he eivät kykene (eivätkä halua!) sopeutumaan niihin yhteiskuntamuutoksiin, mitä ko. rappioprosessissa ja eliitin intressien pakkomielteisissä täyttämistarpeissa seuraa hulluina yhteisövaatimuksina pärjäämiseen ja olemiseen > Kuten esim. kovenevan totalitaristisen sisällön ryhmävahvistautumisen-, ryhmäsidonnaisuuden, häpeän ja kunnian tuntojen mukaan pakottumisen, taloususkonnollisen tavarallistumisen ja muiden sellaisten epäinhimillisten sisältöjen muodot parhaillaan pahenevasti tekevät.

Thom Yorken katsanto biisin lyriikoissa on kuitenkin lohduton ja toivoton paremman tilanteen saavuttamiseksi - "Peli on jo menetetty, koska yhteiskunnallinen tuho on jo niin pahaa"...

Lyriikoissa tätä havainnollistetaan sitten myös sillä, kuinka ko. tuho ylittää mittakaavaltaan kaiken yksilöllisen, "sinun ja minun"...

Siinä on enää jäljellä vain se, mitä lyriikoissa kuvataan kuin mielisairaalassa olona - "valkoinen huone" - ja siellä "palvellen sinua" >> Eli maailma on muuttunut niin hulluksi, ettei ole jäljellä enää muuta kuin sen hallitsijoiden mukaan tahdottomasti totteleminen ja täydellinen kuutioituminen sen hegemoniaan...

Kappaleen musiikkivideon tyylivalinta alleviivaa tätä yllä sanottua hyvin tarkasti ja sovellettuna ihmisen kokemukseen ympäristöönsä nähden - Siinä Thom Yorke on laitettu kävelemään päämäärättömästi läpi erilaisista toisiinsa liittymättömistä ovista ja erilaisten sekalaisten huoneiden ja käytävien läpi: koko kavalkadin tarkoitus on havainnollistaa symbolisesti sitä, kuinka Yorken esittämä hahmo on tässä länsimaiden ko. rappiotilaa kuvaavassa kollaasissa täysin eksynyt ja ei ollenkaan kotonaan > Toisin sanoen hän on täydellisesti vieraantunut.

Erityisherkkien ja toki muutenkin tähän länsimaiden rappiotilaan eniten valveutuneiden ihmisten reagointitavat ja tunne-elämän suhtautumiset ovat juuri osaltaan hyvin vahvaa vieraantuneisuuden kokemista tätä yhteiskuntaprosessia kohtaan - Minäkin olen tuntenut sitä viimeisten 8 - 9 vuoden aikana monta kertaa. 

Se on oikeastaan oleellinen epätoivon ilmaus tilanteen tajunneen aktivistin prosessissa ja yrityksessään kehittää itseään ihmisenä löytääkseen sopeutumis- ja parhaimmillaan jopa maailmanparantamistapoja suhteessa ko. rappioon. Aika näyttää, voiko sellainen olla todellisuudessakaan mahdollista...

Todella vakavalta tilanne kuitenkin näyttää meille monille, ja tässä kappaleessa lopputunnelmat ovatkin siinä mielessä aikamoisen pelottaviakin! > Musiikkivideossa Thom Yorken hahmo ei lopulta löydä mitään muuta keinoa maailmaan sopeutumiseksi kuin irrottautua ja eristäytyä kokonaan siitä ulkopuolelle sijaismaailmaan - Hän löytää maailman ulkopuolelta jonkinlaisen turvapaikan, mitä videossa symboloi siis luolapaikka kaukana erämaassa. Se on kuitenkin siis tavallaan maailmaan nähden käänteinen / vääristynyt korvike, jota ilmeisesti kuvaa tuossa biisin loppukohdan lyriikoissa tuo em. takaperin lausuttu muminatoisto.

Löysin tuosta takaperin lausutusta loppumuminasta erilaisia tulkintaversioita, joista tähän sopivasti yksi on tällainen oikein päin käännettynä (alla olevassa lyriikkalainauksessa on siitä se takaperin mumistu versio) >> "I've found my love", jota toistetaan kappaleen loppuun saakka - Tuossa käy toteen juuri se, että tuo erityisherkkä hahmo on löytänyt tavan olla rappiomaailmassa, mutta se on olevaiseen nähden käänteinen ja siten siitä maailmasta symmetrisesti irrallinen olemistapa.

>> Rappiomaailma ei enää sallinut "oikeaa olemistapaa", vaan sen sijalle oli keksittävä täydellisesti vieraantunut vaihtoehtoinen olemistapa - "Päiväunelmoinnin" tuloksena oli se havainto, että ihmisyyden toteuttaminen hyvin on mahdollista vain "muualla" eikä täällä, "rakkaus löytyy", muttei täältä...

Pahinta voi olla pian ja ehkä joillekin jo nyt sekin, etteivät jotkut löydä edes sellaista käänteistä / vaihtoehtoista tapaa olla...!

Joka tapauksessa länsimaiden rappioprosessi etenee siihen malliin, että monet ennestään länsimaisiin arvoihin ja olemistapoihin uskoneetkin ovat viime aikoina havahtuneet niiden valheelliseksi muuttuneeseen perustaan, joka luo vakavaa ristiriitaa kehittyneenä ihmisenä tässä maailmassa olemisen kanssa. 

Siksi on tärkeää ymmärtää se, että länsimaisiin arvoihin kuuluu erittäin oleellisesti yhteishyvän ja ihmisen perusolemuksien ymmärtäminen ja turvaaminen oikein, eli että ihminen on sosiaalinen ja kehittyvä olento, joka tarvitsee edistysuskoa ja olemisen turvaamisen kokemusta tulevaisuuteen monella tavalla! 

>> Nyt länsimaissa moni prosessi on alkanut menemään entistä pahemmin kaikkia näitä vastaan, ja me ns. erityisherkät ja muut aktivisti-ihmiset olemme sen ensimmäisten joukossa parhaiten ja hälyttävimmin havainneet jo vuosia sitten, ja siksi siitä alkaneet vakavasti varoittamaan kaikkia - ymmärsivät he siitä mitä tai miten vain!

Niinpä oikeastaan tämä Daydreaming-kappale on myös erittäin vakava viime hetken varoitus ja havahduttaja!!


Radiohead: Daydreaming - Video

Lyriikat: "Dreamers
They never learn
They never learn
Beyond the point
Of no return
Of no return

And it's too late
The damage is done
The damage is done

This goes
Beyond me
Beyond you
The white room
By window
Where the sun goes
Through

We are
Just happy to serve
Just happy to serve
You

Evol ym dnuof ev'I
Evol ym dnuof ev'I
Evol ym dnuof ev'I
Evol ym dnuof ev'I
Evol ym dnuof ev'I
Evol ym dnuof ev'I
Evol ym dnuof ev'I
Evol ym dnuof ev'I

Evol ym dnuof ev'I
Evol ym dnuof ev'I
Evol ym dnuof ev'I
Evol ym dnuof ev'I
Evol ym dnuof ev'I
Evol ym dnuof ev'I
Evol ym dnuof ev'I
Evol ym dnuof ev'I".

Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia: Radiohead - Burn The Witch

Nyt otan viimeaikaisten euroviisukirjoitusteni perään esille erittäin ajankohtaista muuta populaarimusiikkia! > Ajankohtaista sekä äskettäisen julkaisunsa takia että siitä kahden esille otettavan kappaleen erittäin tarkkanäköisten ja syvällisten yhteiskunnallispoliittisen tilanteemme havainnollistusten katsannossa.

Kyseessä ovat brittiläisen Radiohead-yhtyeen tämän kuun alussa julkaistun uuden albuminsa "A Moon Shaped Pool" kaksi kappaletta, joista tässä ensimmäisenä esittelen albumin ensimmäisenä singlenä julkaistun "Burn The Witch" -biisin; toisen kappaleen paljastan pian tämän kirjoituksen perään seuraavassa ko. musiikkisarjani osassa. 

Huomiota herättävä seikka tässä "Burn The Witch" -kappaleessa meille suomalaisille on lisäksi se, että siihen kuuluvan nukkeanimaatiovideon on ohjannut suomalainen Virpi Kettu.

Radiohead on tullut tunnetuksi yhtyeenä, joka on ollut jo vuosikausia sekä kaupallisesti erittäin menestynyt että taiteellisesti vahva, kokeileva ja kompromissiton; harvinaisuus siis parin viime vuosikymmenen katsannossa - Tämä viimeisinkin albuminsa menestyi heti julkaisunsa perään albumilistoilla erinomaisesti saavuttaen listaykköspaikan kotimaassaan Britanniassa. Siitä tulikin siellä heidän jo kuudes listaykkösalbumi vuoden 1997 "OK Computer" -albumistaan lähtien. Tämä "A Moon Shaped Pool" -albumi saavutti top 3 -sijoituksia myös monissa muissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa. Samalla kriitikot ovat olleet albumiin enimmäkseen hyvin tyytyväisiä.

Kyseinen kappale ei kuitenkaan menestynyt singlelistoilla, kun esim. Britannian singlelistalla se jäi vain sijalle 64. Tämä suhteellisen vanhojen bändien tekemien rock- ja vaihtoehtorock-kappaleiden huono hittilistamenestys on ollut tyypillistä viime vuosina, kun singlelistoilla jyllää nykyään erittäin korostetusti nuoret ja uudet artistit, sekä heidän ääriteollisesti tuotetut rap-, r&b-, EDM- ja poptyylit. Rock on itse asiassa poistunut melkein kokonaan hittilistoilta, mutta se menestyy vielä ajoittain erinomaisestikin albumilistojen puolella, sekä joillakin radiosoittolistoilla.

Joka tapauksessa tämä kappale on ollut varsin onnistunut valinta uuden albuminsa ensimarkkinoinnissa, ja kappaleen yhteiskunnallispoliittinen sanoma-kannanotto on lyriikoidensa puolesta erittäin suoraviivainen ja iskevä. Musiikillisesti kappale esittelee bändin uuden albuminsa yhtä kantavaa teemaa, joka on jousisoittimien runsas ja osin sinfoninenkin käyttö yhdistettynä populaarimusiikin keinoihin, kuten tässä biisissä moderniin rumpukonerytmiin.

Katsotaanpa seuraavaksi kappaleen sanomaa tarkemmin omassa analyysissäni:

Biisi on kokonaisuutena yhteiskunnallispoliittisesti totalitarismin ja sosiologisesti ryhmäsidonnaiseen diktatuuriin taantumisen vastaisuus ja varoitus - Tämänlaisen yhteiskuntarappion uhkahan on ollut länsimaissa yksi etenevä vaara, joten tässä kappaleessa sellaisen varoitus on erittäin ajankohtainen ja tärkeä!

Lyriikoissaan ko. varoitus puetaan kuin jo toteutuneen totalitarismin kuvailuun, jossa sosiaalinen konstruktio toteutuu pahasti rappioituneena siten, että

-- ihmiset piilottavat ja tukahduttavat inhimilliset, edistykselliset ja tarpeelliset aikeensa "varjoon" totalitarismiin kuuluvien häpeän ja tabujen tuntojen takia.

-- ihmiset on ohjelmoitu hurraamaan ja puoltamaan "oman puolen" suorittamaa väkivaltaa ulkopuolisia vihollisia eli "noitia" ja ns. syntipukkeja vastaan, ja siinä kansa "hurraa hirttolavoilla".

-- ihmiset leimaavat näitä kuviteltuja systeemin ja totalitarismin sisällön vastaisia "noitia" ja syntipukkeja "punaisin ristin oviin", eli merkkaavat "väärinajattelijoita" esim. tietyillä häpeää tuottavilla ja mustamaalaamista korostavilla leimasanoilla sekä ryhmäpsykologisesti eristämisen ja ulkopuolelle sulkemisen keinoilla.

-- ihmiset välttelevät totalitarismiin sopimattomien sosiaalisten ryhmien ja kontaktien muodostumista, jossa "katsekontaktin puuttumisen" lisäksi puuttuu lopulta myös yhteenkuuluvuus ja solidaarisuus. Tilalle astuu sitten yhä kovempi vastakkainasettelujen asenne, missä poliittisesti epäkorrektit ja syntipukeiksi / "noidiksi" em. tapaan leimatut "viestintuojat ammutaan".

-- ihmiset alkavat sitten "hylkäämään koko järkeään", menettävät siinä kykynsä keskustella "pöytien ääressä", ja siitä on kohtalokkaana seurauksena lopulta se, että ihmiset "eivät enää reagoi" > Se on mielten taantuminen totalitarismin mukaiseen opilliseen konformismiin sekä kunnian ja häpeän tuntojen määrittämiin ryhmäsidonnaisuuden raameihin, mikä kivettää ja tuhoaa yhteiskunnan totalitarismin muottiin lopullisesti....

Niinpä sellaisessa yhteiskuntarappiossa luodaan uutterasti ja projektiivisesti ulkopuolisia viholliskuvia onttona itsesuojeluna, missä kulloinenkin ismillinen ja ryhmävahvistautumissisältöjen opillisuus sanelee niitä ehtoja, miten ne viholliskuvat muodostuvat "noidiksi" >> Nykyisessä länsimaisessa tälla lailla uhkaavasti etenevässä rappio- ja totalitarismikehityksessä näitä "noitia" ovat olleet viime vuosina esim.: "rasistit", "suvakit", "venäjämieliset", "fasistit", "kommunistit", Donald Trump, Johan Bäckmann, Vladimir Putin, "venäjätrollit", muuten vain "trollit", "vihapuhujat" jne.

Huolimatta siis siitä, onko olemassa mitään oikeaa ja todellista syytä heidän "noituudelle" - Ja vaikka jotain olisikin, niin se vääristetään ja yliluonnehditaan totalitarismin opillisen konformismin muotissa irrationaaliseksi viholliskuvaksi, eli joka tapauksessa stereotyyppiseksi "noidaksi".

Mutta kuten Radiohead ko. kappaleessaan laulaa, niin tällainen ismillinen ja ryhmäsidonnainen totalitarismin viholliskuva-ajattelu on siis hyvin herkästi "väärän noidan" tuomitsemista, ja sitten jo harhaisesti ja pian "hurrataan hirttolavalla"! >> Olemme senkin nähneet oikeasti jo tässä länsirappion prosessissa, kuinka leimaava ja tuomitseva syntipukki- ja viholliskuva-ajattelu on voimistunut monissa eri ismien ja joukkovoimautumisen leireissä, sekä tietenkin eliitin ohjaamana valtamedian syyllistämis-, tabunluomis- ja mustamaalaamisleikeissä eliitin intressien turvaamiseksi ja väestön kontrolloimiseksi!

Kaikki ne ovat merkkejä nousevasta totalitarismista!!

Musiikkivideossaan tätä totalitarismin ja joukkoliiketaantuman vaaraa kuvataan nukkeanimaation avulla, jossa "järjen ääntä" edustaa animaatiossa erääseen "mallikylään" tarkastuskäynnille tuleva virkamies. Animaatio maalaa ko. mallikylästä yhtäältä idyllisen tai paremminkin ideaalin kuvan pinnalta katsoen. Toisaalta sen alla vaanii totalitarismille tyypillinen saasta ja viallisuus, jota animaatiossa kuvataan ko. idyllistä / ideaalista poikkeavilla kummallisuuksilla ja irrationaalisuuksilla, kuten "rituaalisen tanssinumeron" ja "verta valuvan päivällisen" muodoissa. 

>> Tätähän totalitarismi juuri oikeastikin on: totaalista "ideaalia", mutta se joutuu ristiriitaan todellisuuden kanssa ja tuottaa siinä tuhoa, irrationaalisuutta, viallisuutta ja epäjatkuvuutta > hajottaa yhteiskunnan, yhteishyvän ja jopa koko olemisenkin sisältäpäin, mutta juhlii julkisivulla kummallisin ja mahtipontisinkin rituaalein.

Olemme nähneet länsieliitin NWO-hankkeessa kaikkine osineen juuri tällaista yhteiskuntarakentamisen muotoa >> tietynlaista ismillistä ja uskonnollista ääri-ideaalia eli oikeammin dystopiaa, joka on parhaillaan joutumassa pahaan ristiriitaan yhteiskuntien oikeiden sisältöjen ja tarpeiden kanssa: juuri sitä on ollut esim. Sipilän hallituksen länsieliittisidonnaisen ohjelman joutuminen ristiriitaan Suomen väestön tarpeiden ja sisältöjen kanssa!

Musiikkivideon lopussa näytetään ns. loppuhuipennuksena suoraviivainen totalitarismin lopputulema symbolisesti >> Järjen ääni (ko. animaatiossa se virkamies) uhrataan totalitarismin sisältöjen ja muodon kunniaksi, eli tuo virkamies poltetaan uhrijuhlassa elävältä - Huomautettakoon kuitenkin, että aivan musiikkivideon loppukohtauksessa paljastetaan tuon virkamiehen pelastautuneen täpärästi; siinä siis annetaan toivoa "järjen äänen" selviytymiselle, mahdollisesti jopa joskus uuteen renessanssiin!...

Tässä musiikkivideossa on itse asiassa muutakin hyvin mielenkiintoista, mitä ei missään muualla ole havaintoni mukaan tuotu esille! - Nimittäin tuon animaation joissakin hahmoissa on jotain perin tuttua.... Huomasin ensinnäkin sen naishahmon, jonka hiustyyli on täsmälleen sama kuin Ukrainan entisen pääministerin Julia Timoshenkon. Lisäksi tuon animaatiokylän päällikköä esittävän hahmon univormussa on vahvasti Ukrainan lippua ja vaakunaa mukailevia sinisen ja keltaisen kuvioita...

Mielestäni tässä voisi olla ihan tietoinenkin kannanotto Ukrainan nykytilaa vastaan oikeistosektorin ja muiden totalitarististen ainestensa vallassa, sekä heidän taholtaan tekemäänsä Itä-Ukrainan (Donbass) venäläisvähemmistön kansanmurhaa vastaan... Ja kuinka moinen esitetään läntisessä valtamediassa juurikin "mallikylän" tapaan pahuuden piilottavana ideaalina, eli "onnistuneena Maidanin vallankumouksena" ja "länsimaisten arvojen voittona"...

Kuitenkin musiikkivideon animaatiosta vastannut Virpi Kettu ei ole tuonut sanallisesti mitään tähän liittyvää esille, vaan on esim. tässä ko. biisin wikipedia-artikkelissa maininnut kappaleen sisällön olevan hänen mielestään kritiikkiä muka maahanmuuttokriitikoita vastaan... 

Muutenkin olen havainnut, että tämän kappaleen lyriikka-musiikkivideotulkinnoissa ovat tilaa ottaneet helpon populistiset ja poliittisesti korrektit arviot, missä mustamaalaamisen kohteeksi ovat joutuneet paradoksaalisesti vastoin tämän kappaleen sanomaa juuri nykyajan "noidiksi" leimatut Donald Trump ja muut sellaiset "nationalistit" ja "oikeistolaiset"... 

Toisin sanoen tämän kappaleen sanomaa voidaan ilmeisen ja valitettavan helposti valjastaa myös monenlaisen propagandan käyttöön eri leireissä ja katsannoissa, ja siten kääntää taas mustaa valkoiseksi ja valkoista mustaksi... Ole siinä sitten selvillä siitä, kuka tekee pahaa ja kuka ei, jos et ole poikkeuksellisen hyvin valveutunut ja perehtynyt tähän länsimaiden tilanteen kokonaisproblematiikkaan!?...


Radiohead: Burn The Witch - Video

Lyriikat: "Stay in the shadows
Cheer at the gallows
This is a roundup

This is a low flying panic attack
Sing the song on the jukebox that goes

Burn the witch
The wrong witch
We know where you live

Red crosses on wooden doors
And if you float you burn
Loose talk around tables
Abandon all reason
Avoid all eye contact
Do not react
Shoot the messengers

This is a low flying panic attack
Sing a song of sixpence that goes

Burn the witch
The wrong witch
We know where you live
We know where you live".