Ruskansa huipentumaa lähestyneitä nenäliinapuun (Davidia involucrata) lehtiä kuvattuna keskiviikkona 16.10.2013 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Nyt on vuorossa jälleen talvenarka erikoisuus, mutta joka on silti kokeilemisen arvoinen ja hyvällä kasvupaikalla sen saa menestymäänkin aivan kohtuullisesti eteläisimmässä Suomessa: Kyseessä on keskikokoinen - isohko nenäliinapuu (Davidia involucrata), jonka luontainen alue kattaa lounaisessa ja etelä-keskisessä Kiinassa pienet alueet. Puun löysi siltä alueelta länsimaiden käyttöön ensimmäisen kerran ranskalainen Armand David, jonka mukaan lajin tieteellinen nimi on laadittu. Kew Gardens -kasvitieteellisen puutarhan sivustolta löytyy puolestaan hurja tarina siitä, kuinka puulaji löysi viimein tiensä Englantiin.
Sittemmin puusta on tullut suosittu koristepuu lauhkean - temperaattisen alueen puistoihin ja puutarhoihin, mutta täällä Suomessa sen menestyminen on laitettu epävarmaksi jopa vyöhykkeellä I. Niinpä lajista kannattaa odottaa täällä kunnon puun sijasta pikemminkin vain pensasta. Lajin istutuskokeiluista omalla kohdallani on tuttu ainoastaan tämä Kaisaniemen paikka, mutta muuallakin sitä lienee kokeilussa vähän; kaikki Suomessa olevat yksilöt lienevät puulajin maailman pohjoisimmat esiintymät, ellei Norjan länsirannikolla ole sitä vieläkin pohjoisempana!...
Nenäliinapuulla on itse asiassa monta synonyymiä, joista on ollut käytössä mm. nimet "kyyhkyspuu" ja "kummituspuu"; kaikille näille nimille tyypillistä tuota nykyään virallista nenäliinapuu-nimeä myöten on viittaus lajin hyvin erikoiseen ja näyttävään kukintaan >> Kukinta muodostuu pallomaisesta varsinaisesta kukinnosta, joka on violetin - purppuran värinen, pörröinen ja pallomainen kokoelma heteitä ja emejä läpimitaltaan 1 - 2 cm. Kunkin kukkapallon suojana on kaksi eri kokoista, mutta hyvin isoa ja valkoista suojuslehteä pituudeltaan 12 - 25 cm. Nämä suojuslehdet roikkuvat alaspäin ja niitä on runsaina ja näyttävinä riveinä pitkin lajin leveälle ulottuvia oksia erottuen täysikokoisten lehtien seasta pikantisti.
Tuon kukinnan muodostuminen voi olla epävarmaa Suomessa, mutta eri lähteiden perusteella arvioimalla totean sen sattuvan Etelä-Suomen oloissa suunnilleen seuraavasti: Parhaimmillaan valkoiset suojuslehdet olisivat kesäkuussa loppupuolipainotteisesti eli suunnilleen samaan aikaan esim. kultasateen (Laburnum alpinum) kukinnan kanssa. Sitä ennen nuo suojuslehdet ilmestyvät vähitellen kasvaen vihertävinä - kellertävinä toukokuun loppupuolelta alkaen, kun lehdet ovat ensin puhjenneet hiirenkorvalle. Britteinsaarilla paras kukinta on wikipedia-lähteen mukaan toukokuun lopussa.
Kukista kehittyy vihreän suojakuoren ympäröimiä kovia pähkinämäisiä hedelmiä, joiden sisällä on 3 - 10 siementä; näiden kehittyminen on Suomen oloissa kukintaakin epävarmempaa. Läpimitaltaan 3 - 4 cm hedelmä on kypsänä kuoreltaan violettinen ja se asettuu n. 10 cm pitkien varren päähän usein vinosti. Hedelmät säilyisivät oksilla kauan lehtien varisemisen jälkeen; ainakin alkutalveen.
Lehteen laji puhkeaa siis jo toukokuun alkupuolelta lähtien eli varsin varhain Suomenkin oloissa ja puhkeamissävy on heleä vaaleanvihreä. Talvisilmut ovat voimakkaan violetin - purppuran värisiä ja teräväkärkisiä. Täysikoon lehtensä saavuttavat jo kesäkuun alkupuolella ja ne muistuttavat raikkaan vihreinä suuresti lehmusten (Tilia sp.) lehtiä ollen mm. herttatyvisiä; erotuksena ovat kuitenkin seuraavat seikat. Lehtilapa on vähän suurempi eli 10–20 cm ja lavan reuna on harvaan sahalaitainen. Myös lehtisuonitus on voimakkaammin esillä ja se tuo lehtiin keraamisuuden tuntua.
Nenäliinapuun toinen näyttävä koristeominaisuus on sen ruska ja yllä olevassa kuvassa siitä on hyvä esimerkki. Syysväritys alkaa häilyvänä lokakuun alussa, jolloin myöhemmin värihuipennuksessa oranssiset - punertavat sävyt ovat aluksi violetin - purppuran vivahteisia ja myös punaruskeaa sävyä voi olla tietyssä vaiheessa mukana. Myöhemmässä vaiheessa lokakuun mittaan keltainen väri tulee enenevästi mukaan ja se ilmenee enemmän lehvästön sisäosissa punertavampien sävyjen ollessa lehvästön ulkopinnoilla - oksien kärjissä. Tämä kirjavuus antaa olettaa, että ruskansa on erilainen lajin eri yksilöillä. Latvus näyttää kuitenkin värittyvän yleensä kerralla kauttaaltaan ruskaan eikä niinkään osittain.
Tämä syysvärinäytelmänsä tapahtuu Etelä-Suomen olosuhteissa vasta niin myöhään lokakuussa, että se voi keskeytyä hyvin herkästi yöpakkasiin. Lehtensä ovat nimittäin arkoja sillä tavalla, että ne varisevat kertaiskusta erittäin herkästi heti ensimmäisen yöpakkasen jälkeen aamulla. Kuitenkin lajille on useimmiten ehtinyt muodostua ainakin pariksi viikoksi näyttävää ruskaa ennen sitä tällä kasvupaikalla. Ruskanäytöksen varmistamiseksi laji pitää aina istuttaa mahdollisimman suojaisaan kasvupaikkaan, kuten esim. ylispuuston alle / lämpimälle seinustalle tai atriumpihalle.
Etelärannikollakin nenäliinapuu siis jäänee vain pensaaksi, mutta voinee parhaimmilla paikoilla saavuttaa 2 - 5 metrin mittaa; tästä ei ole vielä kokemusta lajin kokeilun tuoreudesta johtuen. Kylmimpien talvien jälkeen on kuitenkin syytä varautua oksistovaurioihin, mutta tuota Kaisaniemen yksilöä seurattuani olen havainnut sen esim. viime vuosien melko ankarienkin talvien ikeessä yllättävän kestäväksi ilman vaurioita.
Lajin istutuspaikkaa valittaessa on siis syytä varautua myös siihen, että se kasvaakin yllättävän isoksi odotuksiin nähden; siksi sille kannattaa varata kasvutilaa ainakin sen verran kuin sen kuvittelisi saavuttavan pensaan sijasta seminormaalin pikkupuun koon. Kotiseudullaan ja istutettuna lämpimissä maissa laji saavuttaa jopa n. 20 m korkeuden ja on leveälatvuksinen etenkin alaoksiltaan eli hieman "havupuumainen - kuusimainen". Siksi olenkin vähän huolestunut tuosta Kaisaniemen kasvupaikasta, koska laji on ahdettu siinä muiden arkojen lajien sekaan, missä sillä nyt n. 2 m korkeana pensaana on jo ahtausongelmaa.
Istutuspaikan on siis oltava lämmin ja halloilta mahdollisimman suojaisa. Muutoin nenäliinapuu viihtyy puolivarjosta aurinkoon ja maaperän on oltava ravinteikas ja tuore. Normaali puutarhamaa siis riittää, mutta savisessa maaperässä lajin talvenkesto kärsii selvästi >> Toisaalta liian hiekkainen / karu maa voi aiheuttaa kuivuusongelmia.
Esteettisessä katsannossa nenäliinapuu on lehdistöltään sen verran näyttävä, että ilman kukinnan kehittymistäkin sitä kannattaa ottaa viljelyohjelmaan; keväällä lehtiensä vaaleanvihreä puhkeaminen on koristeellista siksikin, kun varhaisessa lehtitötteröstä avautuvassa kasvuvaiheessa lehtisuonitukset korostuvat vahvan laskoksellisina. Vaaleanvihreä heleys kontrastoituu silloin hienosti mm. vihreästä poikkeavien kevätlehtivärien kanssa; mm. katsuran (Cercidiphyllum japonicum) punaruskea alkuvaiheessa.
Syksyn ruskansa on oivallinen korostus- ja katseenvangitsijaelementti, kun jo melko monella muulla lajilla ruska on jo pääosin ohi samaan aikaan. Toisaalta samaan aikaan sen kanssa voimakkaassa ruskassa olevien lajien kanssa syntyy herkullista ruskasommittelua; mm. kokonaan keltaiset sävyt ovat silloin hieno pari nenäliinapuun puna-kelta -kirjavuudelle tai lähiväriharmoniana muut punertavat - ruskehtavat ruskavärit. Viime vuonna esittelemäni tulppaanipuu (Liriodendron tulipifera) on tässä esimerkki keltaisesta ruskasta sen pariksi.
Vaikka nenäliinapuu on siis arka, niin siitä voidaan saada silti niin yksityispihoille kuin julkisillekin viheralueille parhaimpien kasvupaikkojen pikantti lisämauste, jolla mm. voidaan jatkaa syksyn ruskaa Etelä-Suomen pääruskahuipentumasta vähän eteen päin varsinkin leutoina lokakuina. Jos lajin kukinta alkaa joskus onnistumaan täällä, niin sekin on sitten toki erittäin herkullinen alkukesän koristuttaja!... Kukintaa voi joutua kuitenkin odottamaan joka tapauksessa pitkään, sillä lajin taimet tulevat sukukypsäksi vasta usean vuoden ikäisenä.
Vuoden 2012 viikon 42 kasvivalokuvaesittely >> Viikon 42 kasvivalokuva: Fotinia (Photinia villosa).
