Kuulumisiani kesän 2025 tiimoilta ja tältä hetkeltä: pitkä selostus erittäin vaikeaksi osoittautuneesta elämästäni mm. omaishoitajan roolissani, valokuvaajana ja sometoiminnassa...

Kesä 2025 on tullut kalenterin muodossa päätökseen ja samalla edellisestä blogikirjoituksestani on jo lähes 4 kuukautta aikaa; näissä merkeissä päätin nyt viimein tehdä uuden kirjoituksen, jossa kerron kesän aikaisia ja tämän hetken kuulumisiani eri aspekteista ja asioista pitkänä selostuksena.

Valitettavasti koko mennyt kesä ja tämä syyskesä on ollut minulle jopa pelättyäkin vaikeampi ja haasteellisempi monin osin; eli mm. suurin osa tuossa edellisessä blogikirjoituksessani mainitsemistani hankaluuksista ja ongelmista osoittautuivat sittenkin kesän mittaan entistäkin pahemmiksi, ja mm. siksi somessa olen ollut melkoisen hiljaa edelleen siihen muutenkin kuuluneiden motivaatio-ongelmien ja jopa inhon tunteiden takia.

Näistä asioista ja muustakin haluan nyt tässä purkaa kattavasti sydäntäni ikään kuin muutosta parempaan odotellen tai ainakin toivoen vuodenaikojen ko. taitekohdan ollessa siihen nyt hyvä tekosyy, ja samalla pohdin tässä edelleen koko someroolini ja -asenteeni mahdollisia jatkoaikeita tämän vuoden lopulle ja siitä eteen päin...

Aloitan tällä kertaa omaishoitajan roolistani muistisairaan (Alzheimerin tauti) äitini kotihoidossa: 

Tässä seuraa itse asiassa hyvinkin seikkaperäinen ja monivaiheinen kuvaus aiheesta, koska haluan tällä osoittaa minkälaista on olla nimen omaan vähävarainen omaishoitaja nyky-yhteiskuntamme rappioprosessien keskellä! 

Sinänsä hyvänä asiana on ollut koko tämän vuoden mittaan se, miten mm. uudella lääkityksellä äitini muistisairauden eteneminen on pysynyt hyvin kurissa, eli mitään havaittavaa huononemista siinä ei näytä tapahtuneen ainakaan n. puoleen vuoteen ja äitini toimintakunto, kommunikaatiokyky ja muu vointi on edelleen ns. "kohtalaista" ja välillä jopa "ok-luokkaa" -- ilman apua hän ei kuitenkaan pärjää arjessaan yksin.

Tässä hoitotyössäni ja äitini arjessa on ollut koko kesän mittaan pahoina ja pahentuneina ongelmina siihen liittyneet talous- ja rahaongelmat sekä äidilläni että itselläni -- kerronkin tässä seuraavaksi näistä aspekteista kuvauksen, koska se myös osaltaan osoittaa tämän yhteiskuntamme rappioprosessin luonteesta omaa sisältöään!

Jo tuolloin toukokuussa tuon edellisen blogikirjoitukseni aikaan nämä rahaongelmat olivat olemassa ja eskaloitumassa, ja isoina syinä siinä olivat Kanta-Hämeen hyvinvointialueen (missä siis äitini hoito tapahtuu kotonaan) tuottamien kotihoitopalvelujen kalleus ja sekä toisaalta meidän (minun ja äitini) heikko maksukyky ko. palvelujen ns. ostamisessa -- tästähän jo tuolloin toukokuussa mainitsin kärkevään sävyyn.

Yhtenä ongelmien eskalaatiokohtana samaan aikaan Kanta-Hämeen hyvinvointialueen toiminnassa oli ollut menossa tuolloin tämän vuoden alkupuolella isoja organisaatiomuutoksiaan, jotka vaikuttivat noiden kotihoitopalvelujen laskutuksessa meille sen, että heidän laskutustoiminta katkesi useaksi kuukaudeksi pois, mutta sitten yhtäkkiä keväällä ko. katkoksen jälkeen yhdellä kertaa tulivatkin maksuun kolmen kuukauden laskut alkuvuodelta, josta kertyi jo toukokuussa reilusti yli 1000 euroa maksuvelkaa äidilleni. 

Se aiheutti jo sinällään maksukykyymme shokin, kun äitini eläke ja hoitotuet Kelalta hänelle eivät ole kovin suuria, ja kun itse olin siinä vaiheessa auttamiskyvytön omissa talousongelmissani, koska olin ollut jo viime vuodesta saakka itse vain omaishoitajan palkkion (siinäkin vain alin tuloluokka) ja yleisen asumistuen saaja tulojeni osalta.

Valitettavasti myös seuraavien kahden kuukauden kotihoitolaskut tulivat myös erääntymään lähes täysimääräisinä, joka aiheutti pahimmillaan alkukesällä jopa jo yli 2000 euron hoitolaskuvelan äidilleni ja yhä pahemman maksukyvyttömyyden haitaten jo muutakin laskujenmaksu- ja taloustoimintaa sekä äidilläni että itselläni!

Tämä kotihoitolaskutus on koostunut siitä, kun Kanta-Hämeen hyvinvointialue tarjoaa oman omaishoitajan työni tueksi kotihoitopalveluja; se siis tarkoittaa sitä, että omien äitini luota poissaolojeni ajoiksi heiltä on mahdollisuus saada kotihoitokäyntejä äitini luokse maksimissaan kolme kertaa vuorokaudessa, mutta heillä onkin ns. "ovela" tapa laskuttaa äidiltäni niitä käyntejään >> 

Kanta-Hämeen hyvinvointialue on kehittänyt kuukausittaisen laskutusrakenteensa ja -kaavansa siinä niin, että käytännössä yhden tai useamman kotihoitovuorokauden päälle jatkoksi tulee aina viisi ns. "omavastuun" vuorokautta, joka tarkoittaa siis esim. kuuden vuorokauden mittaista laskutusta yhden kotihoitoja sisältäneen vuorokauden tapauksessa! 

Jos kotihoitokäyntejä tulee sillä tavalla ripotellen pitkin yhtä kuukautta niin, ettei tuo kuuden vuorokauden mittainen laskutusjakso missään vaiheessa katkea, niin ko. kuukauden hoitolaskuksi muodostuu koko maksimimäärä huolimatta siitä, että kotihoitokäyntejä olisi ollut oikeasti vain esim. 5 - 10 vuorokautena kuukaudessa -- Kanta-Hämeen hyvinvointialueen tapauksessa tänä vuonna yhden kuukauden täysimääräinen kotihoitolaskutus on ollut hinnaltaan jopa yli 600 euroa.

Tämä on meidän (kuten siis sekä äitini että minä) vähävaraisten kannalta hyvin katala ja epäreilu tapa laskuttaa, koska nyt tässä meidän tapauksessa nähtävään tapaan se on omiaan aiheuttamaan isoja taloushaasteita ja -ongelmia, jos mielii käyttää kunnolla ja hoitoon määritetyllä tavalla hyväkseen näitä kotihoitopalveluja heiltä (he ovat itse asiassa ulkoistaneet ko. palvelun tuottamisen yksityiselle kotihoitofirmalle) -- tässäkin piilee siis jo yksi tämän yhteiskuntarappiomme pahuus; ahneuden ja taloususkonnon määräämä rahatuottojen maksimointi ihmisten väärällä ja epäeettisellä kustannuksella!

Niinpä vielä keväällä olin liian sinisilmäisesti luottamassa siihen, miten silloin oli äidilleni vetämässä tekemäni (minä siis olen hoitanut käytännössä äitini muistisairauden vuoksi kaikki hänen talous- ja muut käytännön viralliset asiointinsa, ja teen kaikki päätökset niissä) hakemus noiden kotihoitomaksujen huojennusta / perumista varten.

Liika sinisilmäisyyteni johti sitten siihen, miten annoin noiden kevään kotihoitokäyntien rullata varsin "leväperäisesti" ja kerrytin siten "huomaamatta" noita kuukausittaisia hoitolaskuja hyvin kalliiksi äitini haitaksi -- lopulta kävi sitten ilmi se, että eipä Kanta-Hämeen hyvinvointialueella ollut haluja myöntää hakemukseen mitään hyvitystä eli päätöksenä tuli hylky ja kaiken kukkuraksi tuon hakemuksen päätöskin viipyi matkallaan useita kuukausia vuodenvaihteesta kesäkuun alkuun!

Siksi päätöksen tultua kesäkuussa kävi karusti ilmi se, että jouduimme yli 2000 euron hoitomaksuvelkaisina pitkäaikaiseen huonoon talouden jamaan, ja siitä alkoi seuraava vaihe selviytymissaagassamme: 

Viimeisenä oljenkortena ensinnäkin laadin tuohon päätökseen oikaisuvaatimuksen ja laitoin sen heinäkuun alussa vetämään, mutta keskusteltuani tilanteestamme Kanta-Hämeen hyvinvointialueen sosiaaliasioiden vastaavan kanssa kävi edelleen ilmi seuraavaa; oikaisuvaatimuksissa on kuulemma paljon käsittelyruuhkaa ja siksi voi olla pahimmillaan edessä se, että asiamme tulee käsittelyyn vasta ehkä jopa lokakuussa... Eikä ole takeita oikaisuvaatimuksen tuottavan mitään muutosta alkuperäiseen päätökseen...

Muuten: tuon hylkäämispäätöksen tekijän titteli Kanta-Hämeen hyvinvointialueen piirissä on näissä ja ko. yhteiskuntarappion aspekteissa hyvin kuvaavan kuuloinen: "tulosaluejohtaja" -- eikös vain kuulostakin tuon perusteella siltä, että juuri tuloksen tekeminen taloususkonnon autoritaarisia ja ylikorostuneita rahavaatimuksia varten on yhteiskunnassamme se kaikkein määräävin tekijä tässäkin, ja siksi mm. ihmisten hyvinvointi ja terveys tulee korkeintaan kakkosena jos edes sitäkään?!...

Joka tapauksessa nyt me siis odotamme edelleen, josko tuosta oikaisuvaatimuksesta tulee jotain, mutta kaikkein todennäköisimmin joudumme edelleen toimimaan tuon hoitomaksuvelan lyhentämisen merkeissä seuraavasti ja ilmeisesti koko loppuvuoden ajankin sen mukaan:

Tässä kesäkuussa huippuunsa eskaloituneessa huonossa taloustilanteessa jouduin tekemään ratkaisuja ensinnäkin niin, että päätin jättää lähes täysin käyttämättä nuo kotihoitopalvelut ja jouduin rakentamaan omat poissaoloni äitini luota sen mukaisesti uudelleen -- joka tapauksessa poissaoloja jouduin ja edelleen joudun tekemään, koska omia asioitani pitää myös hoitaa kotonani Espoossa. 

Aikaisemmin minun oli mahdollista olla viikoittain maksimissaan 2-3 vuorokautta poissa ja ne myös putkeenkin poissa äitini luota ja asettaa siihen noita Kanta-Hämeen hyvinvointialueen tuottamia kotihoitokäyntejä, mutta kesäkuusta alkaen heti tuon em. hylkäämispäätöksen myötä laitoin siis kotihoitokäynnit lähes kokonaan pannaan, ja sekä sen mukaisesti että minun kokeilujeni tuloksena olen nyt päätynyt käyttämään poissaolojani äitini luota uudella tavalla.

Poissaolokokeiluni ovat nyt tuottaneet sellaisen metodin noin keskikesästä alkaen, että kerrallaan pystyn olemaan poissa äitini luota maksimissaan yhden vuorokauden ilman noita ulkopuolisia kotihoitokäyntejä, ja nekin poissaolot on aseteltava niin, että yksi poissaolovuorokausi tapahtuu alkuillasta seuraavaan alkuiltaan. 

Äitini hoitamisessa tämän olen nyt havainnut maksimimääräksi äidin yksinoloa kerrallaan, jonka puitteissa äidin olosuhteet pysyvät vielä ok:n rajoissa; ehkä myöhemmin kerron erikseen tarkemmin, mitä äitini muistisairauden hoito vaatii kotioloissaan käytännössä ja ajallisesti, mutta nyt en tässä kirjoituksessa selosta sitä enempää...

Näin siis yhden vuorokauden mittaisten kertapoissaolojen turvin olen pystynyt järjestämään poissaoloni niin, että noin kesäkuun puolivälistä tähän saakka Kanta-Hämeen hyvinvointialueen järjestämiä kotihoitokäyntejä olen laittanut käyttöön yhteensä koko aikana vain kahtena vuorokautena, ja sama menetelmä jatkuu ilmeisesti koko loppuvuodenkin ja etenkin, jos tuo em. oikaisuvaatimus ei tuota tulosta tai sen käsittely viipyy vielä kuukausia...

Tämä ulkopuolisen kotihoitomahdollisuuden poisjättäminen tähän tapaan on ollut täten yksi oleellinen osa myös tuon em. hoitomaksuvelan lyhentämistä varmuuden vuoksi ja joka tapauksessa, kävi miten kävi tuossa oikaisuvaatimuskäsittelyssä: nimittäin hoitomaksuvelkaa ei ole ollut järkevää kasvattaa enää lisää, vaikka sen myötä tullut muutos on siis tuonut aikaisempaan nähden jonkin verran heikkolaatuisemman hoidon äidilleni.

Tähän mennessä tuota hoitomaksuvelkaa olemme saaneet lyhennettyä vasta n. puolella kesäkuusta lähtien, ja yhtä hitaana se lyhennys jatkunee myös koko syksyn mittaan, joten taloustilanne on kohentumassa vain vähän kerrallaan -- tosin äitini asuntoon on tulossa ensi vuoden alussa koko taloyhtiötä koskevan putkiremontin vaihe, ja siitä seuraa myös hänen yhtiövastikkeeseensa korotusta ja muuta käytännön haittaa, joka on myös yksi valitettava lisähaitta tähän kaikkeen talousahdinko- ja hoito-ongelmasumaan... 

Taloustilanteemme (sekä äitini että minä) kohentumista silti sentään edes vähän tapahtuu tässä loppuvuonna, ja siinä ovat nyt viime aikoina auttaneet myös seuraavat seikat: yhtäältä sain neuvoteltua ko. kotihoitolaskujen eräpäiviin myöhennyksiä jopa syys- ja lokakuille saakka, joka toki on ollut oikein hyvä asia -- Nyt kuitenkin edelleen näyttää siltä, ettei viimeisten laskujen hoitamiseen edes tuo lokakuun eräpäiväkään ole tarpeeksi myöhäinen... 

Omaan taloustilanteeseeni näitä tilanteita nivoutuen itse jouduin turvautumaan tulojeni osalta kesäkuusta lähtien em. omaishoitajan palkkion ja yleisen asumistuen lisäksi taas toimeentulotukeen, ja onneksi sitä on nyt viime kuukausina myönnettykin minulle ja jopa työmatkakorvausten (liikkumiseni kotini ja äitini asunnon välillä) kera. 

Tämä toimeentulotuki on ollut nyt oleellista, koska keväällä ja alkukesällä omakin taloustilanteeni heikkeni niin paljon, että jouduin kohtuuttomasti käyttämään myös äitini rahoja avustuksina omankin talouteni turvaamiseksi, koska minulla alkoi olla esim. oman kämppäni vuokran maksuissa reilusti yli kuukauden mittaista maksuviivettä.

Kun aloitin viime vuoden alussa tämän omaishoitajan työn, niin kuvittelin siitä itselleni saadun omaishoitajan palkkion, yleisen asumistuen ja äidiltäni saamani rahallisen avustuksen turvin sekä äitini että oman talouden hoituvan tällä metodilla "yhteistaloutena" nippa nappa kohtuullisesti ilman, että siihen tarvitsisi laittaa likoon muuta tulolähdettä, kuten itselleni toimeentulotukea tai muuta tuloa -- äitinihän ei saa tulojensa (eläkkeensä ja Kelalta saamansa muut hoitotuet) takia toimeentulotukea ja omistusasuntonsa takia ei edes yleistä asumistukeakaan.

Kuitenkin viimeistään tuo kotihoitovelan määrän eskaloituminen äidilleni sitten osoitti kesään mennessä sen, etten esim. minä yksinäni eikä äitini ja minä yhdessäkään pärjää tuolla metodilla arjessa, vaan olen taas pakotettu käyttämään toimeentulotukea -- minullahan oli ollut ennen tätä omaishoitajan rooliani pitkä monivuotinen vaihe jo ennestään toimeentulotuen käyttäjänä, ja kuvittelin viime vuonna viimein päässeeni nippa nappa eroon sen käytöstä, mutta tässä sitä taas joudutaan olemaan Kelan "sossupummi".

Mutta tämähän kertoo myös kieltään siitä, kuinka tässä rappioituvassa yhteiskunnassa ei enää monetkaan pärjää omillaan kunnolla ja monella tavalla ilman toimeentulotukea, vaikka olisi muitakin tuloja olemassa, koska mm. taloususkonto ja se mukainen valtiovelan paheneva loukku ja siitä johdettavat ns. talousriihien leikkuu- eli neofeodaalistamistoimenpiteet vievät omaan kitaansa hyvinvointivaltiota edelleen pala palalta!

Ja kuten olemme sen lisäksi nähneet osana valtion talousongelmia, niin mm. myös sairaan russofobinen ja sotakiimainen pelkotila Ukrainan super-"tukemisessa" Venäjää vastaan on viemässä koko maamme taloutta osaltaan edelleen ojaan yhä pahemmin ja yhä sokeammin, joka siis vaikuttaa varmasti tulevaisuudessakin monivaiheisesti myös esim. Kanta-Hämeen hyvinvointialueenkin taloudenpitoon yhä sairaammin... 

Pärjätköön siinä ikeessä Suomen vähävaraiset omaishoitajat ja muistisairaat muiden muassa miten kuten, kunhan Ukrainan "vihreäpaita" saa (korruptio)rahaa aina vain lisää ja lisää ykkösprioriteettina! -- Ja toki "huonolaatuiset" maahanmuuttajatkin ovat aina myös etusijalla globalistien "taloudenhoidossa" ja monikultturismiuskonnossaan, kuten Britannian ääri-"esimerkki" on tänä kuluneena kesänä osoittanut sen(kin) maan kaaokseen ja sen kautta totalitarismiin yhä pahemmin ajaen... 

Kyllähän noiden takia ja näissä merkeissä toisaalta on ihan oikea ylpeys olla ns. sossupummi ja käyttää luovalla tavalla hyväkseen tämän yhteiskunnan viimeisiä sivistysjäänteitä taloudenhoidossaan, kun ei ole enää varmaa sekään onko niitäkään enää muutaman vuoden kuluttua olemassa -- ainakin, jos EU:ssa menossa olevat nykypolitikan em. ja muut pakkomielteet vain jatkuvat kyseenalaistamatta, loppumatta ja jopa pahentuen!...

Kuten jo näistä em. talousasioista omassa elämässäni näette, niin eipä tässä kuluneessa kesässä ole ollut tosiaankaan juuri mitään hurraamista, vaan tämä on ollut varsin kauttaaltaan ja kokonaisvaltaisesti selviytymistä, taistelua ja selviytymistaistelua! -- eikä tässä vielä kaikki, kun selostan seuraavaksi muitakin kiirastuli- ja vaikeusasioita elämässäni >>

Viime kertaisessa blogikirjoituksessani oli pääosassa vuodenkiertovalokuvauksen projektissani silloiset ongelmat ja haasteet, ja valitettavasti siis siinäkin tuli kesän mittaan yhä lisää ongelmia ja jotkut menossa olleet ongelmat pahentuivat yhä lisää; joten kerron seuraavaksi näistä: 

Kesän aikainen sää oli suurimman osan aikaa tuolloin toukokuussa pelkäämäni mukaisesti juuri jopa odotettuakin pahempi; valokuvauskertoja varten metsästämiäni hyväpilvisiä ja siten sopivaa ja kunnollista valoa sisältäviä säätilanteita oli harmillisen vähän, koska maisemavalokuvauksessa ne eniten vihaamani erilaiset kumpu- ja kuuropilvitilanteet olivat niin runsaita ja vallitsevia. Ja usein etenkin alkukesällä ja nyt viimeisimpänä elokuun loppupuoliskolla oli myös paljon liian sateisia ja tuulisia säitä -- heinäkuun alusta elokuun alkuun kestäneen poikkeuksellisen hellejakson aikana toisaalta oli sitten selvästi parempia valokuvaussäitä, mutta toisaalta välillä liiankin tukalan kuumaa tehdä niitä valokuvauslenkkejä.

Tämän em. takia kaikilla kolmella valokuvausreitilläni Espoossa ja Hämeenlinnassa oli koko kesän mitassa hyvin vaikeaa löytää kuvauskertoja, ja siksi valokuvaamisesta tuli hyvin rikkonaista ja jouduin usein odottelemaan hyviä säitä liian pitkiä aikoja. 

Siksi monilla kuvauskohteilla kuvanottokertojen aikavälit venyivät pahimmillaan jopa 2-3 viikon luokkaan, kun tavoite oli ollut mieluiten 1-2 viikon luokkaa kuvasarjojen aikaväleiksi -- esim. elokuussa sattui monilla kuvauskohteilla sekä Espoossa että Hämeenlinnassa vain yksi kuvauskerta koko kuukauden aikana, kun mieluiten olisi ollut parempi ainakin 2-3 kuvauskertaa. 

Samasta hankaluussyystä johtuen jouduin myös usein arvioimaan sitä, että mille joillekin kohteille oli ko. ja muista vaikeuksista huolimatta hyvä tehdä erikseen ylimääräisiä kuvauskertoja, ja saada ainakin niiden parissa pienennettyä kuvauskertojen aikavälejä (esim. eniten muutoksia maisemassa ajan kanssa sisältäneet kohteet piti osata ottaa tähän mukaan) -- tähän pähkäilyyn vaikuttivat myös ko. ympäristössä olleet rakennus- ja muut ulkopuoliset työt sekä yllättävät tapahtumien aiheuttamat seikat-haitat, ja näistä sitten seuraavaksi:

Viime kertaisessa kirjoituksessa mainitsin sen, miten Espoon Keran alueella oli silloin menossa sähkö- ja valokuitukaapeleiden maahankaivuutyöt, mistä koitui oman valokuvausprojektini piiriin haittoja, kuten kuvauskohteissa työkoneita ja työmaa-aitoja valokuvaamiseni tiellä, kulkuyhteyksien hankaluuksia ja heidän kaivuun jälkeisiä teiden, väylien ja viheralueiden maisemointi- ja korjaustöitä omine haittoineen.

Kävikin sitten koko kesän mittaan ilmi juurikin hyväuskoisuuteni vastaisesti (olin kuvitellut pääseväni eroon siitä haitasta alkukesään mennessä), miten tuo maahankaivuutyö kaikkineen kiemurtelikin edetessään koko kesän ajan monilla kuvausalueeni kohteilla aiheuttaen pulman jos toisenkin, ja vasta nyt syyskuun alussa se työ on viimeinkin poistumassa kuvausalueeni ulkopuolelle pois haittaamasta.

Lisäksi Espoon Leppävaaran länsipuolella minut yllätti Tapiola festivaalin siirtyminen elokuussa siellä olevalle golf-kentälle, ja siitäkin koitui minulle ylimääräistä päänvaivaa valokuvaukseen, koska sen alueen piirissä minulla on myös useita kuvauskohteita. 

Kesätapahtumista jonkin verran haittaa kuvauskohteilleni oli myös mm. Leppävaarassa urheilupuistossaan olleista Kalevan kisoista ja triathlon-kisoista sekä Hämeenlinnassa Linnanpuistossa olleista festivaaleista alku- ja keskikesällä.

Hämeenlinnan Linnanpuistossahan (ja viereisessä Karnaalinpuistossa) alkoi sitten elokuun alusta iso puistoremontti (valmistuu ensi kesänä), joka toki oli ollut tiedossani jo viime vuodesta saakka kuvausreittejäni sille alueelle uudestaan sen takia järjestäen: olin varautunut siihen poistamalla kuvauslenkkini siltä osalta työmaa-alueella olevat kuvanottopaikat jo viime marraskuussa, mutta nyt elokuussa sen remontin alettua kävikin ilmi, että jouduin luopumaan vielä yhdestä kuvanottopaikasta ennakointini vastaisesti.

Espoossa Leppävaarasta länteen kulkevan ison junaratatyömaan takia jouduin kesän mittaan myös ylimääräisiin ongelmiin valokuvauksessa, koska kesä- ja heinäkuussa noin kuukauden ajaksi kuvauslenkkini reitti katkaistiin Kilon juna-aseman kohdalla työmaansa erään vaiheen takia, ja jouduin siksi käyttämään sillä alueella hankalaa kiertotietä kuvauslenkilläni, joka aiheutti kuvauslenkkini kierron tarkassa aikataulussa pysymiseen oman ongelmansa; niinpä kiertotie piti kiertää joka kerta juoksemalla, ja tuohon aikaan lähes joka kerta myös tukalassa helteessä.

Näiden työmaidenkin (kuten em. tapahtumissakin oli kyse) takia olin siis pakotettu myös välillä löytämään niiden piireissä ylimääräisiä tai korvaavia valokuvanottokertoja tietyille kuvanottopaikoille, jotta pääsin tietyistä haitoista eroon -- ajallisesti ylimääräisiä-korvaavia kuvanottokertoja piti osalta mm. valikoida joko viikonloppuun tai viikonloppujen ulkopuolelle tietyille arkipäiville kulloisistakin tilanteista ja olosuhteista riippuen.

Tämä johti täten siihen, että aikataulutus valokuvaamishommia varten oli jatkuvasti ja lennossa muuttuva "epämuotoinen ja häilyvä otus", jolloin usein ei ollut varmaa pystyykö hommat tekemään kulloinkin edes osaksi suunnittelemaansa ja ennakoimaansa sekä etenkin juuri haluamaansa tapaan. 

Välillä joinakin kertoina jouduin jopa siihen, että seuraavaksi päiväksi aikomaani valokuvaushommaa varten piti edellisiltana käydä tarkistamassa läpi mm. nuo työmaat ja / tai tarkistamaan jonkun tapahtuman aiheuttama haittavaikutus, jotta pystyin varautumaan mm. laatimalla ko. varsinaisen valokuvaushomman jälkeistä mahdollista uusintavalokuvausta tietyn haitan heti poistuttua. 

Oma lukunsa oli myös se, miten välillä kaikesta em. suunnittelusta ja oikeaan / hyvään tulokseen pyrkimisestä huolimatta osa (tosin korkeintaan maksimissaan n. 0,1 - 1% kaikista valokuvista) valokuvista jäi ajoittain epäonnistuneiksi varsinaisten kuvauslenkkien teossa, ja niitä piti sitten pyrkiä korjaamaan ylimääräisillä valokuvien otoilla; niistäkin siis koitui lisävaivaa, mutta valitettavasti omaishoitajan roolini takia tämä osa ns. korjausvalokuvaamista jäi suurimmaksi osaksi vain Hämeenlinnan valokuvausreitin piiriin, koska ajallisesti ja käytännön syiden takia vietin siis koko kesästä suurimman osan aikaani tietenkin Hämeenlinnassa -- Espoo oli siis lähinnä vain "ranskalaisten visiittien" aluetta minulle, ja taitaa sellaisena pysyä vielä koko loppuvuodenkin...      

Näin ollen kaikki em. ongelmat vuodenkierron valokuvausprojektissani olivat todella omaa henkistä ja fyysistä taakkaani koko kesän ajan myös kasvattaneita asioita, joka tietenkin jo valmiiksi tuon omaishoitajan roolini ongelmataakan lisäksi rasitti ja ahdisti minua erityisellä tavalla koko kesän ajan -- miksi sitten vaivauduin tekemään tuota valokuvausta senkin muututtua yhä vaikeammaksi, ja väsymyksen oltua välillä kovaakin luokkaa?

Toisaalta se koko projekti on ollut tärkeää vastapainoa kaikelle muulle arjessani, ja joka tapauksessa hyvin tärkeä osa INFJ-persoonani tapaa olla luova ja toimintadraivillinen sekä osana keskeisiä kiinnostuksen kohteitani! -- niinpä päätin olla poteva ja päättäväinen siinä edelleen näistä kaikista em. ongelmista huolimatta, ja päätin ottaa hankaluuksista opiksi tulleita henkisiä ja toiminnallisia asioita haltuun hyödyksi jatkolle ja kykyjeni kasvattamiseen monilla tavoilla. 

Lisäksi tämän kesän näiden kaikkien ongelmien yksi kohtalokas vaikutus on ollut myös se, miten entistäkin selvemmältä näyttää ja etenkin tuntuu se, miten kesken jääneiden maisema-arkkitehdin opintojeni loppuun saattamiseksi motivaatio ei enää koskaan palaa siihen; olen kertonut jo aikaisemmin tässä minkälaisia monia ongelmia siihen on liittynyt jo alusta alkaen, mutta nyt tämä ja siihen liittyvä jopa koko virallinen maailma on vain yhä enemmän vieraannuttavaa utopiaa tai pikemminkin dystopiaa ja lopullisen pettymyksen tyyssija. 

Osaltaan siksikin panostukseni tähän valokuvausprojektiin on arkeni uudelleen järjestämistä tavallaan kompensaationa pettymykselle ja huonoudelle ko. virallista vastaan ja motivaationi kehittämistä vastaamaan sekä sisäisen maailmani linjaamista persoonani mukaan että toimintadraivini muokkaamista soljumaan rappioituvan ulkomaailman puristuksissa edes joten kuten...    

Kuitenkin niin ylenmääräisen hankala ja rikkonainen tämä valokuvausprojektini oli kesän mittaan, jolloin siitä jäi niin huonoa makua suuhun, että sen takia olen jo päättänyt jatkaa koko valokuvien ottamisen projektivaihetta sekä Hämeenlinnassa että Espoossa vielä ensi vuodenkin ajan: en nimittäin halua lopettaa projektin valokuvienottovaihetta tämän näin rikkonaisen ja vaikean vuoden loppuun. 

Haluan lopettaa valokuvien oton paremman vuoden puitteisiin, josta jää sitten parempi ja kannustavampi maku ja motivaatio projektin seuraavaa vaihetta varten -- seuraavaksi minun pitää vain osata siksi ennakoida ensi vuoden mahdollisia ongelmia entistä paremmin ja suunnitella kuvausreittejäni (tietyn taktisen ja maisemallisen syyn takia taas marraskuusta alkaen) entistä paremmiksi sitä(kin) varten.

On tärkeää saada myös muutenkin jatkettua projektin valokuvausta dokumentoiden myös muissa aspekteissa maisemien ja säidenkin (joissa on ollut ja voi olla jatkossakin kummallisia piirteitä oleellisen dokumentoinnin arvoisesti...) vaiheita, ominaisuuksia, prosesseja ja muutoksia, ja onhan toki jatkossa mielenkiintoista myös seurata edelleen mm. noiden työmaiden etenemisiä ja niiden jälkeisiä vaikutuksia maisemissa ja maastoissa ko. kuvausreiteilläni...

Kun nyt lasketaan yhteensä sekä nuo omaishoitajan työni että valokuvausprojektini ongelmat, niin niistä käy hyvin ilmi koko kesäni aikaiset arkeni aikatauluttamisen, suunnittelemisen ja toteuttamisen välillä jopa äärimmäiset haasteet -- oli osattava mm. taiteilla toteutukseen myös äitini luota ne yhden vuorokauden kertaluonteiset poissaolemiset luovasti lennossa ja oikeastaan koko ajan muuttuvissa kalenterivaatimuksissa ilman juuri mitään pysyviä ennakointeja ja pitkäaikaisia valmiita suunnitelmia, ja koko ajan ongelmien kasaantumisen / ilmaantumisen vaarat kummittelivat mielessäni eri tavoin.

Huh sentään! -- onneksi syksy näyttää nyt jatkossa vähän helpommalta ainakin tuon valokuvausprojektin parissa ja sääkin näyttää suosivan parempaa valokuvaamista ainakin syyskuun alkupuoliskon mittaan, kun siihen on luvassa sääennusteiden mukaan poikkeuksellisen lämmintä eli ajankohtaan nähden erittäin kesäistä ja jopa korkeapainevoittoista säätä!... 

Tässä vaiheessa olettekin jo saaneet hyvän kuvan siitä, miksi em. seikkojen vaikutettua sometoimintani on ollut koko kuluneena kesänä niin olematonta, ja tästä someroolistani kerronkin lisää seuraavaksi:

Täällä blogissani oli siis taukoa toukokuun 10. päivän jälkeen tähän saakka, ja Facebookissa olen ollut omien julkaisujen suhteen lähes kokonaan tauolla saman ajan; itse asiassa tämän toistaiseksi viimeiseksi varsinaiseksi jääneen Fb-julkaisuni kommentteihin kuitenkin lisäilin ko. aihepiirin mukaisesti muita sopivia sisältöjä pikkuhiljaa kesän mittaan.

Lisäksi Fb-toimintani sisälsi silloin tällöin kesän mittaan joidenkin muiden Fb-julkaisujen parissa reagointeja, kuten tykkäämisiä; eli en aivan totaalisesti pystynyt olemaan aiotulla tavalla "täysin" somesta poissa. 

Kuitenkin juuri omien Fb-julkaisujen tekeminen on ollut se suurin kynnyskysymys ja näissä mainituissa ongelmissani siitä on ollut koko ajan helppoa pysyä poissa jatkuvasti -- pahoittelen siis sitä teille, kun en ole pystynyt tarjoamaan pitkään aikaan omaa somesisältöä, ja kun jatkossakaan ei ole vielä varmaa tai selvää paluuni sen toiminnan pariin...

Tuollaista "omabanni"-seikkaa korostaa edelleen tälläkin hetkellä se, miten Facebookissa toimiminen tuppaa olemaan ainakin omalla läppärilläni käytettynä aina vain usein jumittavaa ja heikkolaatuista käytettävyydeltään -- tämä ongelmahan on ollut pysyvää minulla jo ainakin korona-ajoista alkaen eli reilut 5 vuotta.

Eipä tällainen ole ollut edelleenkään juuri mitenkään kannustavaa somerooliani pohtiessani, mutta toisaalta huomasin elokuussa sellaisen muutoksen Facebookissa, että se (siis Meta) tarjoaa nyttemmin Fb-käyttäjilleen ns. "ammattilaistiliä", joka mahdollistaa mm. oman sometoiminnan monetisoinnin ja esim. tuo julkaisujen mainostamiseen työkaluja.

Sellainen ansaintamahdollisuus omalla sometoiminnalla voisi olla itse asiassa juuri yksi ratkaisu myös noihin em. talousongelmiini, ja itse asiassa onhan minulla ollut pohdinnassa jo parin-kolmen vuoden ajan muutenkin jonkinlaisen ammattimaisen ja monetisoidun sometoiminnan luominen ainakin jossain kiinnostuksen kohteeni parissa ja esim. YouTubessa, jos ei Facebookissa...  

Valitettavasti näissä someasioissa on vain vieläkin liikaa ylipäästävää ja ratkaistavaa ongelmissaan, jotta pääsisin toteuttamaan tuota muutosta ammattimaisempaan suuntaan oikeasti ja kunnolla -- pohdinnoissani tämäkin vaihtoehto kuitenkin pysyy tässä syksyn mittaan, ja ehkä tulosta syntyy viimeistään, kunnes nuo muut ongelmani helpottavat riittävästi...

Niinpä muutin varmuuden vuoksi tuon Fb-tilini ammattilaistiliksi, kun Facebook sitä erään kerran parisen viikkoa sitten sisään kirjatuessani kysyi: "muutetaanko tili ammattilaiseksi vai pysynkö vanhassa?"...

Eli mielessäni kuitenkin siintää jonkinlainen paluumahdollisuus someen tätä mennyttä kesää paremmin, mutta sitäkin varten ja varsinkin ammattilaiskatsannossa mietityttää vielä myös koko someroolini sisällöntuotannon olemus: tunnetustihan olen ollut siis pettynyt sisältökatsannossa etenkin yhteiskunnallis-poliittiseen aktivismiin, jonka takia olen ollut myös melko haluton toimimaan somessa.

Ja etenkin siis Facebookissa tämäkin on korostuneinta niin, että mahdollinen uusi someaktiviteetti tapahtuisi ensimmäisenä mieluummin ja ensisijaisesti täällä blogissa, jos ja kun esim. tässä syksyn mittaan joku uusi inspiraatio nousee ja konkretisoituu...

Kaikissa em. somen ulkopuolisissa ongelmissa on ollut vähintään sivujuonteena merkittävää myös se, miten olen jumittunut sosiaalisessa katsannossa ja ihmissuhteissa pelkästään vain tuohon "äiti-poika"-suhteeseen ja omaishoitajan rooli siinä tietenkin on omansalainen haaste, ja sen ulkopuolisessa maailmassa olen siis kokenut olevani hyvin yksinäinen ja on ollut hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta ajatella siitä ulospääsyä / mitään muutosta siihen. 

Tässä mielessä toisaalta on ollut myös jonkinlainen vahinko, kun en ole pystynyt olemaan somessa kunnolla aktiivinen, joka olisi ollut mm. juuri tänä päättyneenä kesänä edes jonkinlaista korvaavaa / vastapainoista / tasapainottavaa sosiaalista "elämää" itselleni tuon ymmärrettävästi hankalan ja rasittavankin "äiti-poika"-suhteen ohelle...

Ja ilmeisen "ikisinkku"-jumittuneena minun sosiaalinen elämä on myös erittäin rajallista ja vähäistä, koska sekä "oma itse" sisältä päin että ulkopuolelta raaistunut ja narsistinen deittailukulttuuri tuntuvat ja näyttävät muodostavan yhdessä lähes pelkästään vain jotain dystooppisen ja epämuodostuneen oloista sekasikiötä, josta ei löydy sopivaa tai ainakaan kunnollista ratkaisua itselleni uudeksi sosiaaliseksi elämäksi -- toivottomuus, väsymys ja liika hankaluus on siis pääasiallinen mielle varsin kauttaaltaan elämässäni edelleen ja sen luonne pahentui kuluneena kesänä...

Vaikka tuossa edellä mainitsin pettyneeni yhteiskunnallis-poliittiseen aktivismiin enkä ole ollut sen parissa itse someaktiivinen, niin tänä kuluneena kesänä(kin) olen silti seurannut maailman ja Suomen tapahtumia olosuhteisiini nähden varsin aktiivisesti sekä esim. juuri Facebookissa muiden tekemien julkaisujen kautta että mm. erilaisista YouTube-kanavista yms. vaihtoehtomedian sisällöistä -- ja sama koskee myös muita aihepiirejä, joista olen kiinnostunut, kuten musiikki, psykologia ja sosiologia, YouTuben reaktiovideot mm. ihan silkkana viihteenäkin, sää ja meteorologia jne. ...

Elämme toki äärimmäisen merkittäviä ja kriisien täyteisiä historiallisia vaiheita globaalisti politiikassa, joten on ollut siksi tärkeää joka tapauksessa pysyä kärryillä asioista ja tapahtumista, ja sen kera hyvän analyysin piirissä huolimatta näistä ongelmistani ja vaikken ole aktiivisesti tuottanut seuraamani informaation tiimoilta omaa somemateriaalia.

Tämän kirjoitukseni nyt aivan lopuksi laitan kuitenkin eräänlaisena loppukaneettina ja -kommenttina tähän nykymaailmantilaan yhteiskunnallis-poliittisesti pureutuvien YouTube-kanavien listauksen -- nämä kaikki ovat olleet kuluneena kesänä enemmän tai vähemmän seuraamiani joko uusina löytöinä tai aikaisempaan nähden enemmän huomiotani saaneita.

En ota nyt kantaa siihen, että kuinka paljon pidän heidän tuottamiaan sisältöjä oikeina / kunnollisina tai minkälaisia ongelmia tai virheitä olen havainnut heidän toiminnassaan / ajattelussaan -- pääasiassa pidän kuitenkin esim. juuri näitäkin paljonkin parempina tietolähteinä verrattuna länsimaisen valtamedian tuottamaan narratiivipuuroon ja propagandaan, koska sitä vastaan on oleellista pitää ja löytää sopivaa vastanarratiivia, ja muodostaa parempaa ja terveempää kokonaiskuvaa maailmantilasta sen mukaan. 

Alla olevista kanavista havaitaan myös keskinäistä vaihtelua, kun joissakin tietyissä asioissa on erilaisia ja osin jopa vastakkaisia näkemyksiä heidän väleillään; esim. jotkut heistä ovat lähes kritiikittömiä Donald Trumpin ihailijoita, kun jotkut toiset puolestaan ovat joko olleet aikaisemminkin tai päätyneet vasta tänä vuonna olemaan hyvin kriittisiä Trumpia kohtaan...

Tässä siis lopuksi pelkistetty ja yksinkertainen YouTube-kanavien listaus, ja sitten jää nähtäväksi joskus myöhemmin se, josko palaan itse tuottamaan vielä yhteiskunnallis-poliittista somesisältöä jossain muodossa... Tai ylipäätään somesisältöä muistakin aiheista.

Yhteiskunnallis-poliittista analyysiä, kommentointia ja uutisointia sisältäviä YouTube-kanavia:

--- Sebastian Sas

--- George Galloway

--- Danny Haiphong

--- Flashback History

--- Liberal Hivemind

--- MattMorseTV

--- Neil McCoy-Ward

--- Jeff Taylor

--- Bridget Phetasy

--- Promethean Updates

--- The Functional Melancholic.

Vuodenkierron valokuvausprojektini kasaantuneet ongelmat vuoden 2025 alkupuolella: tilannekoostetta, ongelmakuvauksia ja haittavaikutuksistaan mm. sometoimintaani

Kirjoitustaukoa on ollut taas täällä blogissanikin jo Vappua edeltäneeltä ajalta saakka, ja kuten tässä toistaiseksi viimeiseksi jäävässä eilisessä Facebook-julkaisussani kerroin, niin sometoiminnassani tulee Facebookin osalta jatkumaan tauko ehkä hyvinkin pitkään ja ainoastaan täällä blogin puolella jatkan kirjoittamista ja julkaisutoimintaa.

Voin kertoa jossain vaiheessa myöhemmin niistä jo osin tutuista sosiaalisista ja psykologisista syistä tälle vuosi vuodelta koko ajan pahentuneelle Facebook-antipatialleni, mutta tässä kirjoituksessa kerron muista syistä, jotka ovat myös vaikuttaneet tähän viimeaikaiseen somehiljaisuuteeni. 

Tähdellisimmin ne liittyvät vuodenkierron valokuvausprojektissani tänä vuonna ja varsinkin nyt kevään mittaan ilmenneisiin osin uusiin ja toiselta osaltaan vanhoihin tuttuihin ongelmiin, mikä on aiheuttanut energiataseessani haasteita mm. ahdistuksena, ärsyyntymisenä, harmistuksena ja lamaantumisena.

Näistä ongelmista nyt kertoessani tulee samalla taas koostettua yhteen tämän projektini nykytilanteen vaihetta eri aspekteineen: tämän vaiheen (ongelma)sisällöt ovat mm. sitä, miten etenkin Espoossa ja osin myös Hämeenlinnassa valokuvausreiteilläni on ollut menossa ja on yhä lisää alkamassa erilaisia ympäristön infrastruktuuri- ja rakentamistöitä haitaksi omalle projektilleni. 

Toisaalta vanhoista tutuista ongelmista ovat ilmenneet taas myös mm. valo-olosuhteiltaan liian vaikeat ja huonot sääolosuhteet itse valokuvaamisen haitaksi etenkin parin-kolmen viime viikon aikana.

Tämä ongelmasuma on täten aiheuttanut etenkin parin-kolmen viime viikon aikana sen, että ekstramäärä energiaani on mennyt näiden kanssa vatvomiseen ja niiden ratkaisuyrityksiin, mikä on sitten heijastunut siihen, miten en ole enää jaksanut kiinnittää huomiota sometoimintaani. 

Jatkossakin on täten selvää se, että elämässäni ilmenevät mitkä tahansa ylimääräiset ongelmat muutenkin aina aiheuttavat ensimmäisenä sen, että pistän sometoimintani silloin niiden ilmetessä tauolle ja aina erityisesti Facebook joutuu siinä ensin kohteeksi.

Katsotaanpa sitten seuraavaksi tätä vuodenkierron valokuvausprojektini nykytilannetta ja siinä ilmenneitä ko. ongelmia:

Kuten jo ennestään kolmessa eri blogikirjotuksessa 1,5 viime vuoden ajalta blogitunnisteella "Kaupunkiratahanke Espoossa 2024-2028" olen kertonut ko. projektini tilanteista, niin Espoossa tätä projektini valokuvienottovaihetta erityisesti haittaa tuo Leppävaarasta länteen kulkevan rautatien massiivinen lisäraiteiden rakentamistyö kaikkine oheisprojekteineen: Espoon kaupunkirata.

Tämän vuoden aikana olen joutunut yhä pudottamaan muutaman valokuvienottopaikan pois oman projektini puitteista, koska tuon kaupunkiratahankkeen työmaiden laajenemiset ovat siihen yhä lisää pakottaneet ennakoimattomaan tapaan.

Vaikka siis yritin ko. ratahanketta netistä tutkimalla varautua pudottamaan riittävän määrän valokuvienottopaikkojani pois jo ennakkoon ennen tammikuussa 2024 alkanutta ko. työmaataan; tämä viimeisin poistotilanne tuli vastaan Kilon keskustan lähellä olevilla kaupunkiratahankkeen työmaaliepeillä, ja siihen liittyy myös se, että ko. työmaansa on muuttanut valokuvienottojeni piirissä maisemia ennakoitua enemmän (mm. puustoa on kaadettu lisää, kuten eräässä paikassa poistettiin hieno isohko tammi, joka kuului keskeisesti yhteen valokuvauskohteeseeni) siten, että en ole enää kiinnostunut sellaista muutosta dokumentoimaan jatkossa.

Tällä hetkellä itse tuossa kaupunkiratahankkeessa lisäraiteiden tekoon ei ole näemmä vielä päästy, mutta uusia lisäraiteiden vaatimia siltoja, ym. lisäinfraa on jo tehty melkein / osittain valmiiksi; esim. heti Leppävaaran keskustan länsireunalla on rautatierakentamisen kanssa samaan aikaan rakenteilla myös uusi ko. rautatien tunnelialitus, jossa tehdään kokonaan uusi tieliikenneyhteys Säterinpuistontieltä Vanhalle Turuntielle rautatien alitse. 

Samalla mm. Kilon ja Keran alueille radan varrella tulee myös uusia asuinkerrostaloja, joiden rakentaminen on täydessä käynnissä, joten maisemat muuttuvat lähivuosina näillä kaikilla em. alueilla erittäin paljon.

Lisäksi lähellä Keraa on ollut menossa muutaman viime viikon aikana ilmeisesti kuitenkin tuosta kaupunkiratahankkeesta erillisenä projektina (silti osaksi samalla työmaa-alueella) uusien sähkökaapeleiden maahan kaivuun työ, joka on ollut muutamissa oman ko. projektini valokuvanottokohteissa myös haittana parin viime viikon aikana ja haitannee vielä tämän kuun loppuun saakka ainakin...

Eikä siinä vielä kaikki!: nimittäin Espoossa on alkanut viime kuussa Leppävaarasta vanhaa Turuntietä länteen päin matkatessa kohdalle tulevassa ko. Turuntien, Lähderannantien ja Karaniityntien risteyksessä valtava työmaa, jossa tapahtuu erittäin iso koko tie- ja risteysalueen uudelleen rakentaminen kallioleikkauksineen kaikkineen. 

Se alkoi runsaalla puustonkaadolla, joka toteutettiin huhtikuun alkupuolella ja siihen sisältyy kevyelle liikenteelle jopa kolmen alikulkutunnelinkin rakentaminen seuraavien lähivuosien aikana! 

Olen joutunut tuon työmaan puitteista poistamaan taas useita valokuvanottopaikkoja oman projektini piiristä, ja suunnittelemaan kuvausreittiäni siksi uudelleen poistettujen ja muutamien uusien kuvanottopaikkojen kera, ja maaliskuun lopussa oli ensimmäinen kerta sen uuden kuvausreitin läpikulkemisessa ko. risteysalueella ja lähistöllään -- onneksi kaikki sujui hyvin suunnitelmamuutoksen ja uuden aikataulutuksen mukaan vaikuttamatta kaikkialle muualle ko. kuvausreitille, ja näin sitten jatkuu reittiohjelma valokuvauksissani viikoittain uudella tavalla koko loppuvuoden sillä paikalla.

Espoon osalta on ollut myös uutena haittana projektilleni tämän kevään aikana Leppäviidanpuistossa olevan puron vedenhallintaan liittyvä työmaa (yritetään mm. vähentää ko. puron usein toistuvia tulvia), joka pakotti muuttamaan yhtä valokuvanottopaikkaani muutamilla metreillä pysyvästi toiseen paikkaan -- tämä työmaa valmistunee kuitenkin jo tämän kuun loppuun mennessä...

Ja onpa Espoon kaupungilla itse asiassa suunnitelmia myös tehdä Leppävaaran keskustan pohjoispuolikin täysin uusiksi, jossa sinne on ilmeisesti tulossa uusi hulppea kerrostalo- ja ostarikeskusta, ja siten mm. Läkkitori poistuu kokonaan sen tieltä! -- saas nähdä, koska sellaisen rakentaminen alkaa; näillä näkymin sellainen ei vielä tule haittaamaan omaa ko. projektiani, vaikka se jatkuisi vielä ensi vuonnakin valokuvien ottamisena ko. alueella...

Kokonaisuutena on täten jo nyt ennätysmäärä työmaita Espoossa Leppävaarasta länteen, joten täytyy siis ihmetellä, miten Espoon kaupunki on hurjistunut tällaiseen rakennusbuumiin useaksi lähivuodeksi, kun tästä eteen päin rakennustyömaat ilmeisesti vain lisääntyvät ja lisääntyvät!...

Mutta onpa myös Hämeenlinnassa ollut ja on tulossa työmaita, joista on ollut ja tulee olemaan haitaksi sielläkin menossa olevalle ko. vuodenkierron valokuvausprojektilleni tämän vuoden aikana!

Siellä tämän vuoden alussa tammikuusta tähän toukokuuhun oli Sairionrannan tienoilla olevan jätevesisysteemin uudelleen rakentamisen kohde, jonka takia sen vieressä oleville valokuvienottopaikoilleni syntyi suurta haittaa: yhdestä kuvanottokohteesta jouduin luopumaan ja muutamien muiden paikoilla jouduin erikseen toteuttamaan työmaahäiriöiden takia muuhun valokuvaamiseeni nähden erikoisaikataulutusta yrittämällä keskittää valokuvaamista niillä paikoilla viikonloppuihin, jotta työmaahaitat olivat vähimmillään -- tämä työmaa on ilmeisesti kokonaan valmis vielä tämän kuun aikana...

Valitettavasti tuosta työmaahaitasta päästyäni olen kuitenkin joutumassa ensi viikosta alkaen Hämeenlinnassa taas uuden työmaahäiriön piiriin, koska kaupungin keskustassa Eteläkadulla on alkamassa ilmeisesti jo heti ylihuomisesta maanantaista alkaen ko. kadun täysremontti kaivantoineen kaikkineen, ja se kestää marraskuulle saakka!

Minulla on ollut tuolla kadulla kaksi valokuvienottopaikkaa ko. projektiani varten jo useiden vuosien ajan, mutta nyt näyttää siltä, että tuon katutyömaan takia joudun niistäkin luopumaan; yritän vielä lähiviikkoina tutkia, josko pystyisin niitä pitämään tuosta katutyömaasta huolimatta, mutta pahalta näyttää...

Jo aikaisemminkin mainitsemani Linnan- ja Karnaalinpuiston peruskorjaus on alkamassa Hämeenlinnassa kesällä, mutta siihen liittyen tein jo viime syksyn lopuksi tarvittavat muutokset valokuvausreitilleni, eli poistin jo viime marraskuusta lähtien melkein kaikki valokuvanottopaikkani noista kohteista -- nähtäväksi jää sitten se, josko ne poistot olivat riittävät, vai joudunko vielä lisäpoistoihin ko. työmaiden alettua; uusimmat tiedot kertovat, että näissä puistoissa alkavat työt "loppukesällä", ehkä Karnaalinpuistossa aikaisemminkin...

Muita merkittäviä työmaahaittoja projektiini ei ole nyt tiedossani jatkolle, mutta kuten tuosta koko em. litaniasta voidaan päätellä, niin tänä vuonna olen joutunut erityiseen ongelmien sumaan vuodenkierron valokuvausprojektissani, ja itse asiassa koko sen n. 10 vuotisen historian aikana mitään vastaavaa haittaa näin pahasti ei ole ollut, vaikka siinä on ollut aikaisemminkin vuosien mittaan useita erilaisia työmaita -- siksi viime viikkoina olen ollut sen tiimoilta erityisen harmissani ja ahdistunut, ja se on vaikuttanut mm. yleiseen mielialaanikin negatiivisesti...

Sitten oma haittansa kaiken lisäksi on ollut tosiaan viime viikkoina myös huono sää valokuvaamisen valo-olosuhteiden ongelmina: tämä on ollut tietysti jokaisena ko. projektini vuotena erityisesti juuri lämpimien vuodenaikojen ongelma huhtikuusta syyskuulle, koska tuona aikana esiintyy maisemavalokuvauksen haitaksi usein sellaisia kumpupilvi-, kumpukerrospilvi- ja kuuropilvitilanteita, joissa valokuvausta ajatellen syntyy liikaa huonoja valo-olosuhteita.

Tässä projektissani se korostuu erityisenä ongelmana, kun valokuvaaminen on siinä tarkasti aikataulutettua ja sisältää erittäin paljon kuvauskohteita tietyssä järjestyksessä -- siksi esim. ei ole mahdollisuuksia niissä huonoissa pilvitilanteissa kohde kohteelta jäädä odottelemaan Auringon pilkahduksia pilvien takaa saadakseen hyvää valoa valokuviin; on vain pakko yrittää metsästää hyviä sääolosuhteita ja suunnitella kuvauskertoja niiden pariin.

Lisäksi juuri kasvukauden aikana kasvien erilaisten kehitysvaiheiden kunnollista väridokumentaatiotakin varten olen tarkka siitä, että pilvitilanteet eivät haittaa mm. juuri kevään alkukasvun värimaailmaa maisemissa, koska huonoissa valo-olosuhteissa ne voivat muuttua valokuvissa herkästi liian himmeiksi ja harmaiksi eikä niitä voi kunnolla jatkokäsitellä valokuvaohjelmistoilla tietokoneella; tai jos voisikin, niin se voisi viedä satoja valokuvia käsittävänä työmääränä liikaa vaivaa ja aikaa...  

Viimeisten parin-kolmen viikon aikana eli jo oikeastaan Pääsiäisestä lähtien Etelä-Suomen ja siten sekä Espoon että Hämeenlinnan alueilla on ollut juurikin hyvin paljon noita em. huonoja pilvitilanteita ja myös ihan kokonaan huonoa säätä sateisina hetkinä, joiden takia olen joutunut sekä pitkittämään valokuvien ottamisten välejä jopa osittain parin viikon mittaisiksi aiotuista "viikon välein" -tavoitteista että toteuttamaan osassa kuvauskohteita ns. paloiteltuja aikataulutuksia valokuvaamiseen.

Tuo "paloitteleminen" tarkoittaa siis sitä, että yhden valokuvauslenkin kerralla yhtenä päivänä suorittamisen sijaan ko. huonot sääolosuhteet pakottavat toteuttamaan ko. kuvauslenkin kohteita eri päivinä osittaisina toteutuksina; esim. juurikin parin viime viikon aikana päätin näiden jatkuvien huonojen pilvitilanteiden takia dokumentoida valokuviin vain rusokirsikkakukintaa sisältäneet valokuvienottopaikat, joita on erityisesti Espoon kohteillani.

Jouduin siis jatkuvasti kärkkymään edes jotenkin kunnollista säätilannetta niitä valokuvauksia varten, ja sitten useassa eri "palassa" kolmena eri päivänä kävin valokuvaamassa vain rusokirsikkakukinnat kuvausreiteiltäni Espoossa ja Hämeenlinnassa, ennen kuin ne kukinnat kerkesivät loppumaan -- tällä hetkellähän rusokirsikat (Prunus sargentii) kukkivat etelässä enää vain myöhäisimmillä kasvupaikoillaan, kuten siellä monella tavalla kuuluisalla Helsingin Roihuvuoren alueella; tänäänhän siellä on ollut Hanami...

Onneksi tällä hetkellä sääennusteissa on viimein näkyvissä lähitulevaisuudelle myös kunnolla aurinkoisia päiviä, joten pääsen taas paremmin valokuvaamaan sen mukaisesti... 

Lisäksi onneksi tuon parin-kolmen viime viikon aikainen huonopilvinen sääjakso on ollut sen verran kylmäkin, ettei sen aikana kasvukauden eteneminen päässyt ns. karkaamaan valokuvaamiskertojeni käsistä pois, ja siksi noita rusokirsikkakukintaa sisältäviä kohteita lukuun ottamatta n. kahdenkin viikon mittaan venyneet valokuvien ottovälit eivät ole olleet liiallisia kasvukauden etenemisvaiheita ajatellen

Jatkossa jo huomisesta sunnuntaista alkaen sää on lämpenemässä paljon, joten kasvukauden eteneminen taas kiihtyy, ja se saattaa sitten olla myös omansalainen ongelma tässä valokuvausprojektissa, jos luonnon kasvu- ja kukintavaiheiden dokumentoinnissa valokuviin tulee turhan kiire...

Näissä kaikissa merkeissä ilmenee täten siis se, miten huippuvaikeaa tämän koko valokuvausprojektin vieminen eteen päin voi olla, kun joudun olemaan siinä jo lähtökohtaisesti mm. sääolosuhteiden armoilla niin voimakkaasti ja ongelmallisesti -- Valitettavasti aika paljonkin kauhulla odotan sitä, miten paljon vaikeuksiin saatan tänä tulevanakin kesänä joutua niiden takia valokuvaamiskertoja suunnitellessani ja toteuttaessani, joten siinä on joka tapauksessa jo lähtökohtaisesti yksi merkittävä syyvyyhti myös siihen, etten jatkossakaan välillä pysty niiden vaikeuksien takia tekemään esim. sometuotantoa edes täällä blogissakaan...

Tietenkin minun on myös huomioitava nykyään se yhä jatkuva roolini äitini omaishoitajana, joka on ollut kuitenkin onneksi vakaasti entisellä "normaalilla" tavalla edennyttä myös tämän vuoden alkupuolella, koska äitini vointi on pysynyt suhteellisen hyvänä edelleen -- tässä kevään mittaan meidän molempien taloustilanne on ollut kuitenkin edelleen huono, mutta alkavan kesän mittaan siinä olisi tulossa viimein helpotusta, kunhan "Oma Häme" saisi viimein tehtyä hakemukseemme päätöksen kotihoitomaksujen huojentamisesta / perumisesta: ne maksut ovat muuten sairaan kalliita ja suorastaan vähävaraisten ryöstöä!...

Tämän aihepiirin tiimoilta ei nyt tule muuta tähdellistä kirjoitettavaa, joten lopetan tällä kertaa tähän, ja katsotaan josko pian tämän perään teen uuden sääennuste- ja luontoseurantakirjoituksen, kun edellinen sellainen on jo kaukana Vappua edeltäneeltä ajalta...

Aatonaaton tilannevuodatus ja vuosiyhteenveto omasta elämästäni -- vuosi 2024 oli elämäni todennäköisesti huonoin ja vaikein: sosiaaliset ongelmat ja ahdistukset, lähiomaisten sairaudet ja kuolemat sekä arkeni ja taloustilanteeni huonous kasaantuivat yhä pahemmiksi

Vuosi lähenee loppuaan ja olen saanut edelleen vain vähän aikaiseksi yhteiskunnallis-poliittisten kirjoitusten suhteen tänne blogiinkin.

Nyt vielä juuri ennen jouluaattoa päätin kuitenkin tehdä ensimmäisen osan vuosiyhteenvetoa, ja tässä ensimmäisessä osassa keskityn tilittämään omia tuntemuksiani ja kokemuksiani tämän kuluneen vuoden ajalta omassa elämässäni, jossa kuluneesta vuodesta muodostui varmaankin elämäni huonoin ja vaikein, ja sen aiheuttaman epävarmuuden ja huonojen fiilisten saattelemana joudun odottamaan tulevastakin vuodesta 2025 hyvin vähän "hyvää" -- no, ei kuitenkaan totaalisesti pahaa...

Tämä kulunut vuosi on ollut niin vaikea ja huono monella tavalla itselleni(kin), että someaktiivisuuteni on ollut suurelta osin siksi hyvin vähäistä eikä tämä loppuvuosikaan ole tuonut siihen kovin paljoa parannusta, vaikka aikomus oli olla kesän jälkeen aktiivisempi -- tässä vuodatuksessa avaan siis jälleen tämän vaikeus- ja ongelmavyyhdin luonnetta ja sisältöä, ja kenties ennen näkemättömän avoimestikin: siinä yksi seikka lienee kirjoittamalla itselleni terapian tapainen tilitys.

Toisessa vuoden 2024 yhteenveto-osassa (julkaisu todennäköisesti ns. välipäivinä tai juuri ennen vuodenvaihdetta) keskityn sitten selvemmin politiikan, yhteiskunnan ja niiden parissa myös psyykkis-henkis-sosiaalisiin aspekteihin...

Tämä vuosi alkoi elämässäni heti isolla kriisillä, koska äitini terveys oli heikentynyt pahasti edeltäneen eli viime vuoden joulukuun ajoilta lähtien pahan flunssan jälkitilanteena, ja minun piti alkaa järjestämään hänelle sopivaa hoitoa ja apua heti tammikuun aikana -- tämä vei jo heti vuoden alkuun minulta voimia ja haluja olla somessa aktiivinen, kun olin niin huolissanikin hänestä; pahimmillaan viime tammikuussa äitini ei enää juurikaan halunnut nousta sängystään ylös eikä ruokahalua ollut lähes ollenkaan.

Onneksi sain asiat järjestymään viimeistään tuolloin ja äitini on ollut sittemmin viime talvesta saakka koko ajan "Oma Hämeen" kotihoidon ja terveystarkkailun piirissä, ja jossa minun roolikseni tuli käytännössä maaliskuun alusta alkaen ns. virallinen omaishoitaja hänelle.

Sittemmin viime talvena myös hänen lääkityksiin tehtyjen muutosten myötä hänen vointinsa ja pirteystasonsa on siksikin onneksi kohentunut pikkuhiljaa, ja tällä erää hän on pysynyt suhteellisen kohtalaisessa kunnossa vakaasti syksyn ja tämän alkutalven mittaan.

Mutta! -- kaiken pohjalla hänellä on ollut jo muutamia vuosia etenemässä muistisairaus, joka oli siis myös yksi osasyy hänen viime talven aikaiseen terveyskriisiin. Nyttemmin tutkimusten perusteella on selvinnyt hänen diagnoosiksi Alzheimerin tauti.

Niinpä onkin jatkossa selvää se, että hänen tästä viimeaikaisesta kohtalaisesta kunnostaan huolimatta on odotettavissa (lähi)tulevaisuudessa joka tapauksessa hänen kuntonsa asteittaista heikentymistä uudelleen ja edelleen Alzheimerin taudin edetessä -- etenemisen nopeus ja vakavuus on tietenkin vielä mysteeri...

Itselleni hänen omaishoitajanaan tämä tarkoittaa jossakin vaiheessa yhä uusia haasteita, vaikeuksia ja muutoksia käytännön arjessa, mutta toistaiseksi arvioin alkavan vuoden 2025 menevän hänen kanssaan vielä melko samalla tavalla kuin tämän vuoden loppupuoli on nyt viime kuukausina mennyt...

Roolini äitini omaishoitajana on kuitenkin mietityttävä ja huolestuttava asiakokonaisuus itselleni monella tavalla, joten tämänkin vuoden aikana olen jo joutunut miettimään ja tunnustelemaan oman elämäni tulevaisuutta hyvin hankalasti, koska tämä omaishoitajana oleminen on kuitenkin sen verran sitovaa ja henkisestikin raskasta, jolloin oman elämäni hallinta ja muuttaminen on tietyllä tavalla hyvin rajoitettua.

Tietysti olisin voinut laittaa äitini hoivakotiin jo viime keväänä suurimmaksi osaksi ajasta, ja saada siten omaan elämääni hallintaa takaisin, mutta en hennonut sitä tehdä, ja onhan tässä omaishoitajan roolissani myös oma ns. kultareunuksensa: toimintaani auttaa tuo "Oma Häme" -hyvinvointialueen kotihoitosysteemi, jolloin saan tehtyä omaakin elämääni edes osaksi ainakin sen vuodenkierron valokuvausprojektini suhteen.

Tämä äitini tilanne ja siihen sidottu oma elämäni on itselleni silti yhä vaikeampi asia tulevaisuudessa hänen muistisairautensa edetessä vääjäämättä, koska joudun sitten joskus lopulta miettimään ja ratkaisemaan senkin, että olisiko jossain vaiheessa pakko valita myös tuo äitini hoivakotiin sijoittaminen, vaikkei hän ehdottomasti sitä tällä hetkellä halua...  

Koska omassa elämässäni on ollut vaikeuksia ja haasteita muutenkin jo monta vuotta, niin siinäkin piilee lisäongelmia itselleni tämän omaishoitajana olemisen päälle ja edelleen tulevaisuuteen -- en mm. ole onnistunut luomaan itselleni ns. "virallista uraa" (arki on jatkuvaa epävarmuutta ja köyhyyttä), en ole onnistunut luomaan itselleni parisuhdetta (sosiaalinen elämäni on kapeaa ja erakoitunutta) ja muutenkin on ollut vaikeaa, koska myös taloustilanne on ollut esim. juuri tänä vuonna hyvin heikko ja vaikea sekä itselläni että äidilläni.

Taloustilanteen vaikeuksien kasaantumisessa on ollut isona osasyynä itse asiassa se, että tuo "Oma Häme" -hyvinvointialueen kotihoidon järjestäminen on erittäin kallista, vaikka olen suurimman osan aikaa itse omaishoitajana paikalla äitini luona: esim. keskimäärin n. 2-3 päivänä viikossa järjestetty "Oma Häme" -hyvinvointialueen kotihoito maksaa kuukausittain jopa n. 300 euroa ja välillä selvästi enemmänkin riippuen heidän määrittelemistään "oma vastuu" -vuorokausista jne. -- taloustilanteemme ei sitä enää kestä, ja olemmekin anomassa maksujen kohtuullistamista...

Tämäkin kertoo juuri sen, miten tässä yhteiskunnassa terveydenhuoltojärjestelmänkin muutokset ovat alkaneet olemaan vähävaraisille iso ongelma globalismin intressien tultua voimaan yhä enemmän!...

Omassa elämässäni olevat sosiaaliset vaikeudet ja sisällöt ovat siis edelleen mm. juuri tässä omaishoitajan roolissani sellaisessa tilassa, ettei niihin pysty osaltaan sen takia tekemään kunnollisia käytännön muutoksia / parannuksia, koska joudun olemaan sidottuna tähän nykytilanteeseeni...

Tämä toki ahdistaa ja mietityttää minua välillä paljonkin, ja mielessäni kummittelevatkin usein sellaiset tulevaisuuden visiot, missä joutuisin olemaan koko loppuelämäni yksin, ja esim. äitini nykytilannetta siihen heijastamalla mietin, josko ehkä itsekin joskus vanhana joutuisin vaikkapa juuri Alzheimerin taudin kouriin, ja lopulta joutuisin kitumaan kuoliaaksi yksin kotikolossani ilman mitään apua, ja kun ehkä yhteiskunta voisi olla jo siinä vaiheessa parinkymmenen vuoden kuluttua hajonnut ääridystopiaksi tämän nykymenon perusteella -- olen jo sitä(kin) ennalta kuvitellessani miettinyt, josko siinä vaiheessa viimein joutuisin jopa vakavasti miettimään itsemurhaa...

Eikä tuo äitini tilanne ole ollut ainoa sukulaisuusasioissa tänä vuonna sattunut ikävä asia: nimittäin jo neljän viime vuoden aikana oli ollut selvää se, että äitini sisko oli keuhkosyöpää sairastavana elämässä elämänsä viimeisiä aikoja, ja viimein viime lokakuussa hänen voimansa loppuivat ja hän menehtyi -- hänen siunaustilaisuutensa oli marraskuun lopussa.

Tämäkin menetys on tietenkin vaikuttanut myös minuun, koska olihan hän sen verran merkittävä ihminen elämässäni (mietin, josko tekisin jonkinlaista muistokirjoitusta hänestä vielä joskus...) -- valitettavasti koronahysteria osaltaan ja hänen keuhkosyöpätilanteensa aiheuttivat hänen viimeisiksi vuosikseen sen, että etäännyimme käytännössä emmekä juuri tavanneet enää, ja samaan tilanteeseen myös päätyen parin-kolmen viime vuoden aikana aloin myös olemaan jo kiinni äitini hoitamisessa, eli myös jo ennen tuota äitini viime talven kriisin eskaloitumista. 

Lisäksi on ollut tavallaan traagista nähdä tämän koko tilanteen luonne äitini kautta myös siten, kun hän ei ollut muistanut enää ko. edesmennyttä siskoaan kunnolla pariin viime vuoteen, eikä hän siksi tajua enää kunnolla, että siskonsa tuolla tavalla kuoli -- eikä äitini tietenkään enää päässyt käytännössäkään osallistumaan tuohon siunaustilaisuuteenkaan.

Itselleni tämäkin moinen tilanne on ollut tänä vuonna aihe surun lisäksi myös elämän rajallisuuden ja kohtuuttomuuden kohtaamiseen myös itsessäni, joka on aiheuttanut minulle osaltaan edelleen jopa koko elämää kohtaan pettymyksen, masennuksen ja riittämättömyyden tunteita -- siksi tämäkin on vaikuttanut someaktiivisuuteeni heikentävästi...

Nykytilanteessani on joka tapauksessa oman elämäni suhteen suurimman osan aikaa myös mahdotonta kuvitella sellaistakin tilannetta, jossa esim. pystyisin löytämään kunnollisen parisuhteen, tai edes "osa-aikasuhdetta" vaillinaiseen ja epämääräiseen tyytymisenä -- miten voi melkein koko aikuiselämänsä yksin ilman parisuhdetta eläneenä enää löytää mitään sopivaa / kunnollista, kun nyky-yhteiskunnassa samalla lähes koko deittailukulttuurikin on niin raadollistunutta, narsististunutta, pinnallistunutta, yhä monimutkaisemmin vaativaa, ja kun oma tilanne vaatii mitä ilmeisimmin erikoisratkaisuja, jos suhde mielisi olla sopiva omaltakin kannaltani katsottuna?? ... Täysin hullua ja toivotonta! 

Joka tapauksessa INJF-persoonatyyppinä olen erittäin vaikea ja vaativa ihminen sosio-pyykkisestikin, ja koska omansalainen traumahistoria on myös minullakin, niin mm. osa minun persoonasta on siksi vääristynyt ja jäänyt kehityksessä jotenkin epämääräisesti parikymppisen ikäisen tasolle eikä pääse sieltä pois -- ilmeisesti tällä persoonatyypillä tietyt sosiaaliset-psyyken ongelmat voivat olla erityispikantteja, vaikka ne muutoin olisivat ns. mietojakin...

Samalla toisaalta jotkut muut osat persoonastani ovat kehittyneet päin vastoin etukenossa hyvää kohti muuhun kokonaisuuteen nähden, ja siinä tavallaan em. nähden kompensaatiopyrkimyksenä, ja siitä on tavallaan muodostunut mm. yhteiskunnan odotuksiin ja vaatimuksiin nähden epäkeskoinen ja sovittamaton kokonaispersoonallisuus itselleni, joka on sekasikiöisesti kunnianhimois-negatiivis-hedelmällis-rikkonaisesti vuoroin lannistuva ja toimintadraivivauhdikas...

Kuten olette nähneet mm. täällä somessa (blogissani), niin tuollaisesta osaltaan merkkinä olen yhtäältä erittäin pessimistinen ja suorasukaisen kriittinen, mutta toisaalta tietyissä asioissa myös positiivisella tavalla erittäin perehtynyt ja niiden parissa ajattelussani erittäin pitkälle kehittynyt.

Tästä päästäänkin osaltaan yhteiskunnallispoliittisiin aiheisiin liittyen sellaiseen aspektiin tämän kuluneen vuoden elämässäni, jossa juurikin somen aktivismissa jouduin tänä kuluvana vuonna kohtaamaan merkittäviä sosiaalisiakin ongelmia aloitettuani yhä suorasukaisemman kritiikkini etenkin kemikaalivanauskomuksia ja laajemmin sään- ja ilmastonmuokkaususkomuksia vastaan, mitä havaitsin ns. kanssa-aktivistien parissa.

Itse aiheeseen nyt sen kummemmin pureutumatta sellaisesta roolistani sukeutui kontolleni aikaisempaa enemmän sosiaalisia ongelmia, kun olen ollut sen takia somessa aikaisempaa hyljeksitympi ja samalla siksi tapahtui sekä itseni että muiden tahoilta tämän vuoden aikana ennätysmäärä Fb-kavereistani poistamisia.

Tämänlainen dilemma on ollut myös laajemmin kollektiivisella tasolla paljon mietityttävä asia, kun ko. kritiikkini pointti on osaltaan kohdistunut moisessa tilanteessa siihen, miten kemikaalivana- ja laajemmin sään- ja ilmastonmuokkaususkomuksissa pesii haitallista älyllistä laiskuutta, suhteellisuuden tajuttomuutta sekä jopa tavallaan "lekkeripeliksi" laittamista ja ihan suoranaista valehtelua haitaksi julkiseen keskusteluun ja yhteisöjen maailmankatsomuksiin...

Tämä koskee tietysti jopa pikantimminkin ns. "litteä maa" -kulttia, vaikka osaksi eri ihmiset ovat niiden uskomusten vallassa em. uskomuksiin verrattuna, ja vaikka tämä aihepiiri on ollut itselleni vähemmän tärkeä kritisoitava (vaikka siis selvempääkin kritiikkiä sitä kohtaan pitää tehdä).

Tällainenkin kollektiivisen sosiaalisen kentän ja omien roolieni muodostama dilemmavyyhti ja vastakkainasettelujakin siksi luonut tilanne on ollut joka tapauksessa tänä kuluneena vuonna entistäkin korostuneempi asia, ja siksi sekin on luonut itselleni yhä lisää harmeja, pettymyksiä ja vaikeuksia; jopa siksi myös vaikeuksia nähdä parempaa tulevaisuutta osaltaan...

Olen joutunut pettymään mm. tuonkin takia siihen, miten sosiaalisen elämäni parantamisen sijaan onkin tapahtunut sen taantumista -- koska aikoinaan 5-15 vuotta sitten odotin juurikin tältä ns. "uudelta aktivismilta" myös sosiaaliseen elämääni lisää parempaa sisältöä, niin tämä kulunut vuosi on tuntunut siinä mielessä jopa dramaattiselta epäonnistumiselta.

Itse asiassa tässä katsannossa ja koko aktivistikauteni puitteissa olen joutunut pettymään sosiaalisesti jopa kahteen kertaan eri vaiheissa, kun ensin 10-15 vuotta sitten jouduin menettämään monia sellaisia sosiaalisia yhteyksiä (tai taantumaan niistä rakenteista poispäin), joiden piirien sisältöä voidaan nykyään kuvailla termillä "woke".

Kyllä, minulla oli ennen aktivistikauteni alkua (ennen vuotta 2008) kaveripiirissäni paljon ns. "woke"-piiriläisiä (mm. ilmastoalarmismiin, monikulttuurisuuteen yms. "valevasemmistolaiseen" sisältöön uskovia), mutta ns. heräämiseni ja aktivismini sen parissa tuotti minulle heihin nähden pian toisenlaista maailmankuvaa, jolloin juopa oli vääjäämättä muodostuva heistä monien ja minun väliini viimeistään vuoteen 2015 mennessä.

Valitettavasti nyt viimeisten 5 vuoden aikana ja siis erityisesti tänä kuluneena vuonna eskaloituneena samanlainen sosiaalinen juopa on ollut muodostumassa tämän "uuden aktivismin" (sisältäen kaikenlaista salaliittoteorioista globalismin ja "valevasemmistolaisuuden" kyseenalaistamiseen yms.) itsensä parissa minun ja noiden kemikaalivanauskomuksia ja laajemmin sään- ja ilmastonmuokkaususkomuksia vaalivien väleille.

Tämä tilanne on ollut siis jo toistamiseen muodostumassa oleva sosiaalinen dilemma itselleni, joka osaltaan siksi tuntuu jopa pahemmaltakin pettymykseltä kuin tuo ensin mainittu paha vaihe -- ja pahemmalta se tuntuu myös siksi, kun odotin tältä uuden aktivismin piiriltä älyllisesti paljon jo yli 10 vuotta sitten ja koska luulin löytäneeni siinä viimeinkin vertaistani sosiaalista seuraa eli ns. "omaa laumaa", ja elämääni paljon kaivattua muutosta parempaan siksikin.

Mutta tällä hetkellä en tiedä, miten tähän nykydilemmaan(kaan) suhtautuisin lopulta ja miten sen saisi loppumaan / muuttumaan paremmaksi: yhtäältä olen halukas olemaan vielä optimistinen mm. somessa tätä ns. nykypiiriäni kohtaan, mutta toisaalta olen näiden kaikkien muidenkin asioiden takia niin väsynyt enkä jaksaisi kiinnittää enää huomiota tähänkään piiriin, saati siinä oleviin ko. ja muihin ongelmiin...

Ja miten edes suhteuttaa hedelmällisesti tuota tilannetta siihen, miten en tietenkään tingi itselläni sellaisista saavuttamistani perehtyneisyyden asteista, joissa pätee tietty varmuus ja vankka suhteellisuuden taju?? -- koska haluan edelleen kehittyä älyllisesti joka tapauksessa, niin se tulee olemaan ikuinen juopa minun ja sellaisten ihmisten välillä, jotka eivät jaa riittävän samanlaista totuuteen pyrkimisen asennetta ja kykyä kuin on itselläni...

Esim. edellä mainittuihin muihin sosiaalisiin seikkoihin myös liittyen minun on mahdotonta kuvitella itseäni parisuhteeseen sellaisen naisen kanssa, joka on juuri vahvasti kemikaalivanauskomuksia ja laajemmin sään- ja ilmastonmuokkaususkomuksia vaaliva -- enhän voi olla edes henkisessä yhteydessä kunnolla sellaisen ihmisen kanssa, joka pitää itselleni erittäin tärkeää älyllistä ja tiedollista sisältöä hänen kontollaan "valheena" tai "vääränä tietoisuutena"... 

Oma ongelmakokonaisuutensa on ollut tietenkin koko yhteiskunnallispoliittinen tilanne, joka on tämän vuoden aikana eskaloitunut monella tavalla entistäkin pahemmaksi koko maailmassa -- toki toisaalta osaksi on ollut nähtävissä myös positiivisia ja lupaavia muutoksia myös, josta osaltaan on ollut merkkinä Donald Trumpin vaalivoitto Yhdysvalloissa viime kuussa, vaikka mitään varmaa siitäkään ei voida sanoa tällä hetkelläkään vielä...

Mutta nuo yhteiskunnallispoliittiset asiat vuosiyhteenvetona ajattelin siis ottaa käsittelyyn omassa toisessa kirjoituksessa myöhemmin, joten taidankin nyt päättää tämän vuodatukseni tähän, ja alan valmistautumaan Joulun aikaan rauhoittumalla sekä tekemällä seuraavaksi tänne blogiini (julkaisut tuttuun tapaan kahtena osana aaton aikana) tämän Joulun kertaiset valokuvalliset joulu(valo)tervehdykseni: siinä vuosittaisessa blogisarjassa onkin vuorossa jo 19. kerta! -- Sitä sarjaa on ollut aina ilo tehdä; ehkä siitä on iloa sekä itselleni että teille muillekin tässä ankeassa kokonaistilanteessa myös tällä kertaa...

Lokakuinen tilannekatsaus elämäni olosuhteisiin ja vaiheisiin: päätös jatkaa sometoimintaanikin olosuhteista ja tulevaisuuden uhkista huolimatta edelleen kaikkine projekteineen ja kirjoitussisältöineen

Viimeisen reilun viikon aikana on ollut taas huonoja tilanteita elämässäni, joista merkittävin oli tasan viikko sitten maanantaina 14.10.2024 tapahtunut äitini siskon kuolema -- julkaisin siitä Fb-seinälläni tämän postauksen.

Kiitän tässä siellä postauksen kommenteissa osanottoja esittäneitä: On ollut sydäntä lämmittävää huomata, että ihmisten poismenoista välitetään joka tapauksessa, vaikka esim. omalla kohdallani Fb-kavereissani melkein kaikki taitavat olla sellaisia kavereita / sometuttavia, joita en ole edes livenä tavannut. Kiitokset siis välittämisestä!

Näissä merkeissä on ollut kuitenkin taas vähän haluton olo tehdä kirjoituksia koko somessa, mutta yritin tehdä sellaista viime viikolla Fb-seinälläni, jossa esilleottojeni pääteemana oli taas kerran kritiikkini sitä ns. "kemikaalivana- ja säänmuokkauskulttia" kohtaan.

Sen parissa puolestaan on ollut taas harmillista ja omakohtaisestikin ongelmallista huomata siihen liittyviä sosiaalisia, psykologisia, yhteiskunnallisia, poliittisia ja jopa koko maailmankuvallista ymmärrystä koskevia asioita.

Olen siksi pohtinut yhä syvemmin tätä vyyhtiä sekä kollektiivisesti että omakohtaisesti saadakseni yhä selvempää kuvaa siitä minkälaisesta ja kuinka pahasta ongelmasta on kyse ytimeltään ja mitä se tarkoittaa mm. oman sosiaalisen elämäni puitteissa: en ole vielä valmis tarkemmin tästä kirjoittamaan, mutta mielessäni on ollut muotoutumassa ajatuksia ja päätelmiä tämän tiimoilta...

Palaan siis asiaan jossain vaiheessa tästä, ja tämä aihepiiri tuntuukin nyt sälyttyneen vastuulleni oleellisesti!

Vaikka näitä em. kaltaisia ongelmia ja haasteita on ollut nyt elämässäni, niin en ole silti jättämässä somekirjoittelua pitkäksi aikaa tai jopa ollenkaan edes lyhyelle tauolle siitä huolimatta: olen päättänyt, että kirjoittamista toki voi olla myös terapeuttisuutensa ja oman toimintadraivini kannalta hyvä jatkaa.

Myös maailmantilanne on sellainen jatkuvasti, että pitäisi vain jaksaa ottaa kantaa, analysoida tilanteita ja prosesseja sekä tutkia ihmisten ja ihmisryhmien sosiaalisia ja psyykkisiä taustoja niiden takana niin hyvin kuin jaksaa!

Lisäksi en tule jättämään omien kiinnostuksen kohteideni parissa kirjoitusten tekemistä tai muutenkaan omia projektejani, kuten sitä vuodenkierron valokuvausprojektia: 

Tulen siis jatkamaan edelleen jälleen elvytettyä sääennuste- ja luontoseurantakirjoitteluani täällä blogissa, ja tuossa valokuvausprojektissani minulla on suunnitteilla kevennetyllä kohdevalikoimalla jatkaa yhä ensi vuodenkin ajan valokuvien ottamista ko. projektiin sekä Hämeenlinnassa että Espoossa -- merkilliset säätilanteet ja -olosuhteet ovat toki olleet isossakin osassa täällä Suomessa(kin) viime aikoina, joten minulle on oleellista jatkaa sään ja luonnon vaiheiden dokumentoimista mm. tuon projektin parissa, koska säämerkillisyydetkin voivat edelleen jatkua...

Olen luottavainen omiin olosuhteisiini nyt myös siksi kokonaisuutena, kun oman äitini vointi on pysynyt tässä syksyllä sen verran vakaasti kohtalaisena ja ehkä jopa ikäisekseen nyt jopa "hyvänä": siksi odotan oman omaishoitajan roolini hänen kanssaan pysyvän ainakin vielä tulevan yhden vuoden ajan sen verran kohtalaisena ja sopivana, että pystyn nämä kaikki em. asiat sen ohella myös itse hoitamaan.

Valitettavasti takuuta ei voi tehdä täydellisellä varmuudella äitini voinnin eikä maailmantilanteen prosessien kannalta tulevaisuuteen, joten aina jatkossakin nurkan takana voi piillä monenkinlaisia haittoja ja uhkia; kai se on realismia todeta mm. juuri maailmantilanteesta, että lähivuosinakaan ei ole tulossa kunnon helpotusta olosuhteisiin, ja pikemminkin huonoimpia aikoja ei ole vielä edes nähty, ehkä jopa lähimainkaan...

Joka tapauksessa minusta on silti hyvä pyrkiä jatkamaan elämäänsä ja toimintaansa niin "normaalisti" kuin vain pystyy ja niin kauan kuin se mahdollistuu edes jotenkin, koska se on myös yksi hyvä esimerkki siihen, miten jopa kaikenlaisista uhkista huolimatta on hyvä pystyä olemaan kunnollinen, terveesti ylpeä ja toimintakuntoinen -- toki mahdottomat esteet ja kohtalokkaat muutokset käsitellään mahdollisten toimintojen pysäyttämisten kera sitten ajallaan niin hyvin kuin voidaan, jos niiden on määrä jossain kohtaa pudota niskaan, tai sitten ei, mutta joka tapauksessa itseni kehittäminen ja turvaaminen kuuluu toki asiaan myös!...

Näissä tunnelmissa toivotan teille blogini lukijoille hyvää syksyn jatkoa, ja palaan asiaan em. teemojen merkeissä täällä blogissani(kin) edelleen!

Syyskuun 2024 ennätyshelle ilmasto- ja sääkeskustelua eskaloivana tieteen, sosiaalisuuden ja henkisyyden dilemmana: Esittelyssä kolme ryhmää, joiden piireihin äärisäät lisäävät ääriajattelua ja rappiota

Olemme siis täällä Suomessa parhaillaan keskellä ennätyksellistä syyskuun helleaaltoa, joka on aiheuttamassa kolmelle erilaiselle ilmastosta ja säästä keskustelevalle taholle äärimmäisiä mielikuva- ja ajatteluhaasteita maailmankuvallisessa, empiirisessä ja henkisessä katsannossa -- katsotaanpa tätä aspektia tässä hieman tarkemmin.

Kesää siis jatkaa täällä Suomessa edelleen helleaalto, jossa tänään on mitattu jo 5. syyskuun hellepäivä ja koko kesän mitalta se on jo 68. hellepäivä! -- ennusteiden mukaan hyvinkin todennäköisesti ainakin ensi viikon ti-ke saakka on todennäköistä, että jokaisena päivänä voidaan Etelä-Suomessa mitata yhä uusia hellelukemia paikoin, jolloin nuo ennätykset todellakin uusiutuvat vielä kolmena-neljänä seuraavana päivänä jatkuvasti!...

Huomenna tehdään jo syyskuun hellepäivien lukumäärässä uusi mittaushistorian / tunnetun historian ennätys 6 kpl:n määrällään, ja tietenkin edelleen tämän koko kesän hellepäivälukumäärissä uusi päivä lisää on aina uusi ennätys vanhan tilalle, kun jo muutama päivä sitten jäi taakse vuodelta 2002 peräisin ollut vanha tunnetun historian hellepäivien lukumääräennätys...

Tällainen äärilämpö on täten ko. kolmenlaiselle ajattelu- ja maailmankuvataholle äärimmäisen vaikea asia ilmastosta ja säästä keskusteltaessa ja niitä kokiessa, ja siksi paradoksaalisesti luiskahtamisen tilanne heillä erilaisiin luulo- ja aivopesualhoihin näissä sisällöissä on erittäin helppoa:

Nämä kolme ryhmää ovat seuraavat:

1. Ilmastoalarmistit hiilidioksidipakkomielteineen, ja sen johdannaisena Elokapina.

2. Kemikaalivanafanaatikot ja laajemmin säänmuokkauksesta ylenmäärin ja väärin perustein kohkaavat.

3. Ilmastonmuutoksen olemassaoloon ylikriittisesti suhtautuvat "denialistit", jotka kaikin keinoin pyrkivät mitätöimään kaikki (ääri)lämmöt mahdollisimman vähäpätöisiksi, ja asettumaan 1. ryhmän kanssa mahdollisimman jyrkkään vastakkainasetteluun.

---- Kaikille näille kolmelle ryhmälle on nyt tosiaan yhteistä se, että heille kaikille sukeutuu tällaisesta äärilämmön tilanteesta railakkaasti vettä oman maailmankatsomuksensa ja uskomuksiensa myllyyn, jolloin kaikkien kolmen mukaiset uskomukset ja näkemykset tahoillansa äärevöityvät ehkä radikaalistikin lisää.

Eikä sillä näytä olevan kulloisellakaan taholla väliä uskomuksiinsa-näkemyksiinsä, vaikka noiden kolmen kesken ne äärevöityvät teemat ja sisällöt joutuvat tällaisessa eskalaatiotilanteessa yhä jyrkempiin ristiriitoihin keskenään, ja sulkevat siten toinen toisiaan pois yhä skitsofreenisemmin mm. empiiristen seikkojen valossa...

Kuten yhteiskuntatilanteestamme muutenkin voidaan joka tapauksessa todeta ihan yleisestikin, niin mm. näkemyksien äärevöitymiset eri ryhmien kesken ja sen aiheuttamat yhä jyrkemmät vastakkainasettelut ovat tietenkin vaarallinen ja tuhoisa kokonaistilanne sosiaalisen-psyykkisen koheesion ja ihmisten toimintamallien suhteen!...

Niinpä onkin tavallaan mielenkiintoista ja merkillistä, miten "Universumi" nyt omalla viekkaalla tavallaan manifestoi meille mm. juuri tätä ennätyslämpöä sää- ja ilmastoaspektinsa kautta, jolloin nämä kolme ryhmää tavallaan "pakotetaan" yhä jyrkemmän vastakkainasettelutilanteen kautta yhä haasteellisempiin itsetietoisuuksiensa itsereflektioon, ja siinä omaa itseään ja maailmanmallejaan yhä kyseenalaistavampiin tunne- ja havaintotiloihin...

Henkisissä piireissähän usein kuullaan käytettävän tuota termiä "manifestaatio", joka on tavallaan tässä tilanteessa siis olemassa olevassa ryhmäkäyttäytymisten, maailmankuvallisten ja uskomuksellisten seikkojen yhteisödilemmassa jopa lahja ja kriittinen kulminaatiopiste kasvuun ja kehitykseen.

Ensin sellainen kasvun ja kehityksen piste ryhmiensä kera saapuu haasteenaan tilanteeseen (kuten nyt tässä sääeskalaatiossa), jossa aiheutuu ylenmääräistä painetta, kipua ja projisointeja aktiivisesti ja radikaalisti sille itselleen itsetutkiskelupakotteena ja se johtaa ensin defenssimekanismin voimistumiseen, mutta jossain vaiheessa se johtaa lopulta tiedolliseen, kokemukselliseen ja tunnetason purkautumiseen pois tuosta paineen, kivun ja projisoinnin tilasta, ja sen myötä tapahtuu sitten hyppy laajempaan ja valistuneempaan tietoisuuteen ja ymmärrykseen -- jos niin käy...

Miten sitten tässä ko. tilanteessa noiden kolmen ryhmän omilla kontoilla voisi tällainen tietoisuushyppy tapahtua? -- Katsotaanpa! >>

Ryhmä 1: Ilmastoalarmistinen hiilidioksidipakkomielle tulee siinä hypyssä haastetuksi ja kyseenalaistetuksi, koska ilmaston ja sään käyttäytymisessä tässä ryhmässä tähän mennessä olemassa ollut yksisilmäinen uskomus hiilidioksidin väärin tajuttuun kaikkivoipaisuuteen on kulttityylinen ajatusvirhe -- uusi ymmärrys heille tarkoittaa täten sitä, että syntyy monitahoisempaa empiiristä ymmärrystä sellaisen kulttityylisen ajattelumallin sijalle ilmaston ja sään käyttäytymisestä.

Ryhmä 2: Kemikaalivanafanaattisuus ja laajemmin säänmuokkauksesta ylenmäärin ja väärin perustein kohkaaminen tulee siinä hypyssä haastetuksi ja kyseenalaistetuksi, koska ilmaston ja sään käyttäytymisessä tässä ryhmässä tähän mennessä olemassa ollut yksisilmäinen uskomus säänmuokkauksen kaikkivoipaisuuteen on kulttityylinen ajatusvirhe -- uusi ymmärrys heille tarkoittaa täten sitä, että syntyy monitahoisempaa empiiristä ymmärrystä sellaisen kulttityylisen ajattelumallin sijalle ilmaston ja sään käyttäytymisestä.

Ryhmä 3: Ilmastonmuutoksen olemassaoloon ylikriittisesti suhtautuvat (ilmastonmuutosdenialistit) omaavat liian tarkoitushakuista ja agenda-ajettua havaintotapaa ilmaston ja sään käyttäytymisestä, ja siinä hypyssä he saavat laajempaa näkökulmaa tuollaiselle käänteiselle vastakkainasetelmalleen hiilidioksidiperusteisia ilmastoalarmisteja kohtaan; havainnot saavat lisää monipuolisuutta ja syvempää ymmärrystä empiiristä analyysiä varten eikä analyysi ole enää liian jyrkästi tarkoitushakuisen yksisilmäistä "anti-ilmastoalarmismina" -- uusi ymmärrys heille tarkoittaa täten sitä, että havaintojen ja analyysien rehellisyys korostuu, vaikka ilmasto muuttuisikin myös paljon lämpimämpään suuntaan näennäisesti "ilmastoalarmismin" osoittamalla tavalla.

---- Kaikkien näiden kolmen kesken kollektiivisesti tapahtuu siis sitä, että keskinäisesti saavutetaan parempaa yhteisymmärrystä ilmaston ja sään käyttäytymisen ymmärtämisessä, jossa kustakin eri ryhmästä käsin voidaan nähdä toinen toistensa näkökulmia entistä paremmin, ja ymmärtää niitä sekä ajattelun tasoa nostavilla että sosiaalista koheesiota synnyttävillä hedelmällisillä tavoilla...

Eli esim. ilmastoalarmistit voivat oppia ilmastonmuutokseen ylikriittisesti suhtautuvilta "denialisteilta" hiilidioksidipakkomielteensä ulkopuolisia asioita ilmastosta...

Kemikaalivanafanaattinen ilmastonmuokkaususkomus saa puolestaan tarpeellista empiiristä analyysikyvyn parantamista ilmastonmuutokseen ylikriittisesti suhtautuvilta "denialisteilta", joilla on antaa empiiristä tietotaitoa perehdyttyään ilmastoalarmismin ja hiilidioksidipakkomielteen kyseenalaistamiseen...

Ilmastonmuutokseen ylikriittisesti suhtautuvat "denialistit" puolestaan voivat löytää uudenlaista metodihallintaa ilmastoalarmistien tavasta olla uskomuksissaan pedantteja ja tarkkoja -- vaikka siis se pedanttius ja tarkkuus on kulttityylistä ja agenda-ajettua, mutta juuri siksi se pedanttius ja tarkkuus tulisikin ottaa metodisiirtona alarmisteilta "pois" uutta ymmärrystä laajentavaan käyttöön.

Tietenkin laajasti sanottuna metodisiirto parempaan käyttöön tapahtuu siinä optimaalisesti sekä ilman hiilidioksidipakkomiellettä että kemikaalivanafanaattisuutta ja laajemmin säänmuokkauksesta ylenmäärin ja väärin perustein kohkaamista.

Täten voitaisiin saavuttaa parempaa yhteiskunnallista ajattelun ja toiminnan mallia esimerkiksi myös muiden toisenlaistenkin yhteisödilemmojen ratkaisemisiin...

---- Mutta ongelmat ovat yleisesti todella vaikeat ja moninaiset Länsimaissa(kin), jotta tuollaisia optimitavoitteita kohti edes päästäisiin lähtemään liikkeelle kunnolla!

Valitettavasti joudumme miettimään tämän aihepiirin ulkopuolisiakin ääridilemmoja, kuten sitä miten ääripahasti geopolitiikan pattitilanne on manifestoitunut mm. Ukrainan ja Venäjän välisenä sotana, joten ihmisten mieliä pitää pihdeissään todella valtava määrä erilaisia ongelmia ja pahuutta, ja nämä sää- ja ilmastoasiat ovat vain yksi "pieni" osa sitä...

Lisäksi on valitettava tosiasia se, että noiden mainittujen ryhmien piireissä etenkin juuri nuo kulttityyliset uskomukset ovat erittäin pontevia pysymään ennallaan ja pikemminkin saamaan lisää vahvistusta itselleen sekä vallitsevista sää- ja ilmasto-olosuhteista että ulkoistuksina "viholliskuvallisesta projisoinnista".

Se on tosi valitettavaa, kun paremminkin sellaisen tosiaan pitäisi purkautua rikki tuohon em. "tietoisuushyppyyn".

Kulttityyliset uskomukset ovat myös herkästi sellaisia, mitkä kumoavat empiirisen tiedon metodeja ja sisältöjä liian yksioikoisesti ja vastakkainasetelmallisesti, jolloin sekä hiilidioksidipakkomielle että kemikaalivanafanaattisuus voivat pikemminkin vahvistua vallitsevista sää- ja ilmasto-olosuhteista, vaikka muutoksiin siinä olisi mitä tahansa muita syitä kuin heidän uskomuksiensa mukaiset luulosyyt, ja kontoilleen tulevista kyseenalaistuksista voi heillä tapahtua herkästi lisää sisään päin kääntyvää vahvistautumista.

Kyllä! -- ilmasto tosiaan muuttuu ja on aina muuttunut ihmisistä riippumatta(kin), eikä ole mikään "ilmastokatastrofi", vaikka se muutos voikin sisältää mm. tätä nykyisen kaltaista ennätyslämpöä jatkossakin vielä paljon lisää ja paljon ankarampanakin; eikä se ole mikään aihe ihmisen syyllistämiselle siitä "hiilidioksidiasetta" käyttäen!

Ilmaston lämpeneminen ei ole välttämättä sama kuin hiilidioksidilähtöinen ja muka ihmisen aiheuttama "ilmastonmuutos" -- varsinaisesti tapahtuu ilmastonmuutosta siitäkin huolimatta ja kokonaan ilman sitä, ja se voi olla yhtenä skenaariona monista käytännössä myös paljon pahempi ilmaston lämpeneminen kuin ilmastoalarmismin "ilmastonmuutoksessa" on varoitettu... 

Ei ole takeita kuitenkaan siitä, miten jatkossa ilmastossamme käy, koska ihminen ei hallitse säätä, ei hiilidioksidin määrillä eikä säänmuokkauksella!...

Ja siksi tässä nykyisessä ilmastonmuutostilanteessa onkin äärimmäinen haaste yrittää saada perille etenkin juuri noille eniten kulttiajattelua sisältäville ko. ryhmille sitä, ettei ilmastossamme tämän nykymuutoksen ainoina / merkittävinä syinä ole joko "vain hiilidioksidi" tai "säänmuokkaus".

Ja lopulta näiden kaikkien kolmen ryhmän puitteissa on äärimmäinen haaste saada ymmärrystä läpi niin, etteivät nuo kolme äärevää / vastakkainasetelmallistavaa ajattelun muotoa hinaisi ymmärrystä kollektiivisesti liian hakoteille niistä ilmastonmuutoksen syistä, ja aiheuttaisi "harhautuksessaan" jatko-ongelmia mm. totalitarismiin tai muihin rappioilmiöihin...

Mutta ilmastoalarmismin hiilidioksidipakkomielteen suhteen toki se liiallinen vahinko on jo käynyt virallisen vallan ja Elokapinan omaksuttua sen ajatusvirheen jo niin pahasti, ja sitä eliitti on jo pitkään käyttänyt hyväkseen teknokraattista, neofeodaalista ja malthusilaista diktatuuria juntatessaan muka "ongelman ratkaisuna"!...

Ihminen-ihmisyhteisö kriisiytyessään ja rappioituessaan on kuitenkin joka tapauksessa ja valitettavasti sellainen yhteisöolento (eli juuri nyt!), joka liian herkästi näyttää poimivan siinä "oloaan helpottavaksi" maailmanselityksekseen liian yksikertaisia ja liian idioottimaisesti kohdennettuja käsitys- ja toimintatapoja, joissa mm. uskomukselliset ja kulttityyliset sisällöt ottavat ylimääräävää asemaa sen sijaan, että esim. sekä empiiriset että henkiset olevaisen käsitykset kehittyisivät rintarinnan harmoniassa tietoisuutta laajentaen eikä nykytapaisesti kaventaen.

Nyt joudumme yhtäältä ilmastoalarmismissa katsomaan sitäkin, miten empiirinen metodi on siinä vääristynyt uskonnon ja vääränlaisen "henkisyyden" puolelle, ja siinä on muodostunut virallisen tieteen sisälle kulttisairaus objektinaan hiilidioksidin muka oletettu "pahuus" kaikkine vääristyneine hulluuksineen.

Toisaalta kemikaalivanafanaattisuudessa vääränlainen "henkisyys" on osasyyllinen siinäkin empiirisen havainnointi- ja analyysikyvyn menettämiselle, vaikka nämä kaksi em. ryhmää usein esiintyvät toinen toisilleen vastakkainasetelmallisesti, kun ilmastoalarmismi on "virallinen pahuus" ja kemikaalivanafanaattisuus esiintyy "virallisen pahuuden vastaisena".

Ns. uushenkisyys on "virallisen pahuuden vastaisena" usein käsikädessä käyvä ominaisuus ns. valveutumisessa monien asioiden kanssa, missä esiintyy myös tuota kemikaalivanafanaattisuutta osaksi juuri sen kautta, mutta uushenkisyyskin voi tosiaan olla myös vääristynyttä ja pahaa; esim. väärää henkisyyttä voi olla käytännön maailman unohtaminen liikaa, jossa siirrytään harhaisiin utopioihin...

Optimitilanteessa henkisyys ja empirismi olisivat toinen toisiaan tukevia laajemman ymmärryksen välineitä käytännön maailman parantamiseksi, minkä myös uushenkisyyden pitäisi ottaa huomioon! -- ei ole mieltä käsittää siksi esim. ilmasto- ja sääasioissa "virallisen pahuuden vastaisuutta" yhtäläisesti empirismin vastaisuutena!

Mutta kun uushenkisyyden nousua tapahtuu virallisen vallan rappiota vastaan siten, että se henkisyys joko on ylikorostunutta "virallisen tieteen" empirismin kustannuksella tai se on sitä väärää "henkisyyttä" ylipäätään, niin samalla siinä piilee tosiaan katala sudenkuoppa: 

Henkisyys vääränä asenteena niin ylikorostuneena kuin vääristyneenä saattaa se silloin ottaa liiallista-huonoa valtaa ajattelussa, ja siten sumentaa mm. empiirisen metodin käsittämistä vääristyneeksi tai poiskin ymmärryksestä, jossa pääsevät siksikin muhimaan "rikkaruohoina" mm. kemikaalivanapakkomielteet.

Olen usein havainnut somea seuraamalla, että tuonlainen väärä "henkisyys" voi olla em. huonon uushenkisyyden lisäksi myös sekä perua jostain uskonnollisesta epävirallisesta lahkosta tai virallisen vallan kirkkopiireistä lahkoineen / uskontoineen, josta virallisen vallan kyseenalaistamiseen herääminen on sitten kääntänyt sen vanhaperuisen henkisyyden tuoksi huonolaatuiseksi "uushenkisyydeksi", jota jotkut käsittävät väärin "heräämiseksi"...

Ja tosiaan on olemassa sellainen kokonaisvaltainen yhteiskuntarappion tilanne, missä ilmeisesti länsimaisen ihmisen kollektiivinen käsityskyky on yleisestikin alenemassa syystä tai toisesta (tätä on analysoinut ainakin Seppo Oikkonen blogissaan Alkon kassalla), missä monien yksilöiden ymmärrys ajan hallinnasta, visuaalisista ajatushahmoista ja kolmiulotteisista sisällöistä huononee hälyttävästi... 

---- Tämänlainen valveutumisen ja rappion dilemma on siis mielestäni selvästi olemassa myös näissä ilmasto- ja sääasioissa, joka on osaltaan vakava ongelma nyky-yhteiskunnassamme ja ns. länsirappiossa kokonaisuutena.

Minun kontolle taitaa siis edelleen sälyttyä näistä ongelmista yhä selostaminen ja analysoiminen tämän aihepiirin ollessa parhaiten hallitsemieni asiakokonaisuuksien piirissä, joten tulevissa kirjoituksissani palaan asiaan!...

Esim. minulla on edelleen tekemättä viime keväänä Fb-seinälläni käymieni kemikaalivanakyseenalaistuksieni tänne blogiini siirto, josta jo tein tämän alustusbloggauksen kesäkuussa; yritän jossain vaiheessa tässä loppuvuonna viimein saada tätäkin tehtyä, kun nyt olen saanut uutta intoa olla aktiivisempi somessa...

Mutta nyt näemme joka tapauksessa sen, miten "Universumi" kurmoottaa tätä sää- ja ilmasto-ongelmavyyhtiä saapumaan kohti jotakin ratkaisua: 

Niin kauan kuin tuollainen em. kolmitahoinen tiedon, sosiaalisuuden ja ymmärryksen dilemma on olemassa ilmasto- ja sääasioissa, niin voidaan "manifestaationa" sille odottaa ilmaston ja sään muuttuvan yhä enemmän sellaiseksi, joka luo kaikille noille kolmelle ryhmälle sisäistä muutospakotetta yhä enemmän -- kussakin ryhmässä vallitsevat virhekäsitykset eivät voi elää loputtomasti muuttumattomina, vaan viime kädessä taitaa siis ilmasto itse "puuttua peliin", jos ei muutoin ratkaisu "ilmaannu"...

Muutokset sosiaalisissa, kulttuurillisissa ja kulttityylisissä ajattelun ja tietoisuuden sisällöissä tapahtuvat kuitenkin yleensä tosi hitaasti, joten hedelmällisiä tuloksia ko. uudessa "tietoisuushypyssä" joudumme todennäköisesti odottelemaan vähintään monta vuotta, ja ehkä useita vuosikymmeniä?

Ilmasto muuttuu siinä ajassa koko ajan, ja "Universumi" odottaa sen kautta, josko ihminen viimein alkaisi ymmärtää paremmin myös ilmastoa ja säätä, saati itseään ja koko maailmaa -- ihmisyyden on tosiaan aika jo alkaa herätä kymmentuhatvuotisesta unestaan, jota ovat leimanneet kaikki menneet totalitarismit, keskiajan feodalismit, hullut tyranniat, sodat jne.!...

Sää- ja ilmastoasioidenkin uudenlainen haltuunotto sen heräämisen yhtenä manifestaationa parempaan on oleellista tietenkin: mutta noiden kuvattujen kolmen ryhmän puitteissa kullakaan ei ole tällä hetkellä saavutettuna vielä parasta ymmärrystään ko. asiavyyhdeistä lähimainkaan!