Showing posts with label Panu Höglund. Show all posts
Showing posts with label Panu Höglund. Show all posts

Sunday, April 04, 2010

Pohdintoja kristinuskosta ja NWO -bloggaamiseni luonteesta Markun lukijakommenttien avulla - Osa 1

Viime aikoina Markku on jälleen kirjoittanut paljon ajatuksiaan NWO -kirjoituksieni kommenttilaatikoihin, mutta kirjoitukseni ovat jo olleet sen verran vanhoina piilossa ja poissa blogini etusivulta, joten laitan kommentit uudestaan esille tähän. Samalla tässä tarjoutuu hyvä tilaisuus itselleni tarkentaa ja tähdentää lisää NWO -bloggaamiseni luonnetta ja päämäärää, sillä se saattaa olla vielä epäselvää monellekin.

Markun esilletuoma vahvasti kristinuskoinen sisältö on tähän liittyen myös hyvä asioiden tarkastelun suhteen, missä alan nyt tutkimaan omaa suhdettani ko. uskontoon aikaisempaa tarkemmin. Valitsenkin tässä siksi alkuun jossain määrin kriittisen ja kyseenalaistavan asenteen, koska mielestäni kristinuskoakin on hyvä tutkia rohkean objektiivisesti tässä maailman tilanteessa ottamatta siihen liikaa osaa eikä pidä siksi liikaa luottaa vaikkapa Markun esilletuomaan subjektiiviseen näkemykseen kristinuskosta. Tähän innoitti sekin, kun havaitsin Markun kommenteissa lisääntynyttä voimakasta uskonnollista retoriikkaa, mikä tuntuu tässä tilanteessa jossain määrin ylimitoitetulta ainakin itselleni. Niinpä poimin nyt Markun viimeisimmät kommentit tähän ja laitan ko. kappaleiden väleihin omia vastauksiani ja näkemyksiäni, jotta te muutkin lukijat saatte parasta mahdollista sisältöä teidän omiin maailman ja oman itsenne pohtimiseen tämän kautta. Kirjoituksesta tulee täten hyvin pitkä, joten jaan tämän kahteen osaan ja vasta ensi viikolla tulee toinen osa näytille.

Markun kommentteja kirjoituksessani: Illuminatin ja NWO:n olemus informaatiovertailussa: Lyndon LaRouche, Project Camelot, William Cooper, Fritz Springmeier ja David Icke --->

Markku said...

Hyvä, että Mika olet alkanut lukemaan mitä Kristityt ovat mieltä NWO:sta. Seuraavaksi tulee hetki, jolloin joudut tekemään tärkeän valinnan. Joko tutkit koko elämäsi pahuutta (NWO) ja lopulta menetät sen tekemättä yhtään hyvää. Tai sitten muutut hyväksi ja unohdat pahuuden, koska hyvällä on jo suunnitelma pahuuden voittamiseksi. Sinun ei tarvitse välittää pahuudesta.

Mitä sitä pahuutta opiskelemalla ja tutkimalla oppii? Lisää pahuutta? Muutut vain samanlaiseksi pahaksi tai masennut, kun et pysty mitenkään pahuutta hallitsemaan. Sinulla ei ole henkivoimia ilman Jeesusta pahuutta vastaan.

---> Tietynlainen välinpitämättömyys pahuutta kohtaan on toki tärkeää ja ymmärrän sen sillä tavalla, että ei nimenomaan ota sitä pahuutta omaan sieluunsa ja ala toimimaan pahuuden ehdoilla ja tavalla. Kuitenkin tässä maailmamme tilanteessa on hyvin tärkeä huomata se, että esim. muille asioista näin blogiteitse tiedottaessaan on havainnollistettava hyvyyden ja pahuuden eroa monella tavalla nykyelämän puitteissa. Elämä ei ole ollut käytännössä enää pitkään aikaan samanlaista kuin Jeesuksen maallisen vaiheen aikana, vaikka perusteesit hyvyydestä ja pahuudesta ovat edelleen samat. Niinpä hyvyyden ja pahuuden käyttäytymisilmentymiä on tutkittava ja siis molempia.

On mahdollisimman monella tavalla ymmärrettävä myös käytännössä, miten hyvyyden tulee voittaa valta pahuuden ylitse nykymaailman pienissäkin nyansseissa. Jos omaa sitä sielullista aivotoimintaa (Kutsuttakoon sitä vaikka siksi Jumalan tahdoksi sielussa), jonka avulla tätä tutkimusta ja havainnollistamista on mahdollista tehdä, niin sen teen ja pidän vähintäänkin epäilyttävänä sellaisia mielipiteitä, joissa neuvotaan jättämään pahuuden tutkiminen tässä mielessä väliin. Pahuutta voi tutkia ilman, että joutuu sen pauloihin ja tämän koen itselleni mahdolliseksi, koska koen olevani sen verran kova luu ja kehittynyt ihminen!

Tässä vaiheessa NWO -prosessia pahuutta ei missään nimessä saa päästää menemään piiloon jättämällä sen tutkiminen väliin, vaan se on tuotava yhä uudestaan esille arvioitavaksi ja lopulta tuomittavaksi ihmisten nähden. Joka kerta olisi tietysti samalla oltava mahdollisuus esittää hyvyyteen perustuva versio pahuuden tilalle, jotta käsitys oikeasta ja väärästä hahmottuisi muille eteen päin. William Cooperin ajatuksia hyväksikäyttäen sanon siis; Illuminati haluaa pitää "tulen" piilossaan ja käyttää sitä pahuuteen eli oman käsityksensä mukaan hyvyyteen (Kuten Markku olet tuonut esille). Se "tuli" on kuitenkin tuotava Illuminatin hallusta kaikkien nähtäville ja on paljastettava ensin miten Illuminati on käyttänyt "tulta" väärin ja sitten meille muille ns. oikeaa hyvyyttä etsiville on opetettava "tulen" oikeaa käyttöä, jotta kaikki voivat sitä lopulta käyttää kaikkien yhteis- ja omaksi hyväksi.

Vaikka Jeesuksen kautta ja Raamatusta saakin hyvät eväät tähän "tulen" oikeaan käyttöön, niin on osattava nähdä "tuli" objektiivisesti monessa eri tilanteessa myös silloin, kun Jeesusta / Raamattua ei syystä tai toisesta halua / voi ottaa vastaan. Eli siis niillekin, jotka eivät ole kristillisesti uskovia, on voitava välittää "tulen" oikein käyttämisen saloja ja näytettävä väärien käyttötapojen haitallisuus. Ei pidä asettaa lähtökohdaksi liian tiukasti vain yhtä näkemystä hyvyydestä.

Lisäksi on nähtävä tämä internetin suoma mahdollisuus tiedonvälittämisen ennen näkemättömän upeana käyttöliittymänä ihmisten aivojen välillä, joten olisi suurta hulluutta ja typeryyttä jättää täysipainoisesti käyttämättä pahuuden ja hyvyyden tutkimisen tulosten esilletuonti ja muille jakaminen tässä ja nyt. Paljon on edelleen tietoa jaettavana niin "tulen" oikeasta kuin väärästäkin käytöstä. Oppimiseni on tässä vielä kesken ja se jatkuu. Mielessäni on siksi erilaisia suunnitelmia bloggaamiseni varalle, joista osa on esim. parin-kolmen vuoden mittaisia hahmotelmia siitä, mitä aion kirjoittaa. Kirjoitusmateriaalia varmasti riittäisi vaikka 10 vuodeksi, mutta toki on osattava harrastaa myös asioiden tiivistämistä ja oleelliseen keskittymistä.

Olen toki yhtäältä ollut omasta mielestänikin ehkä turhan paljon lähinnä vain pahuuden olemuksen tutkimiseen keskittynyt tässä NWO -bloggaamiseni alkuvaiheessa, mutta se on vain alkuasetelman hankaluutta: Aikaisemmin suorastaan kokonaan tietämättömänä Illuminatista ja NWO:sta minun on täytynyt ottaa molemmista selvää intensiivisesti, koska niiden olemukseen on kuulunut niin syvä ja laaja runsaus sekä suden lampaan vaatteisiin pukeutumisen harhautukset ja kieroudet. Muutenkin yhteiskunnallisten asioiden opettelua on täytynyt tehdä samalla paljon. Olenhan ollut vasta vajaat 2 vuotta NWO:n ja Illuminatin tutkija ja tämä prosessi jatkuu vielä eikä siten ole fiksua hoputtaa minua mihinkään uuteen suuntaan tässä vaiheessa.

Minulla on kuitenkin siis jo paljon hyvyyden osoittamiseen tähtääviä ideoita ja ajatuksia päässäni; nimitettäköön niitä vaikka niiksi Jumalan sieluuni laittamiksi ajatuksiksi, kuten Markku havainnollistat. Käytännön hankaluus tässä bloggaamisvaiheessa on kuitenkin vielä se, että ensinnäkin asioita arvioidessani haluan vielä varsin paljon peilata muiden maailman johtavina NWO:n tutkijoina pidettyjen ihmisten näkemyksiä eri tilanteissa, jotta löydän niitä vasten ja niiden sisällä ne ns. omat ajatukseni. Omilla aivoilla ajattelun optimi on siis nähdäkseni tässä se, että ensin kartoitetaan kenttä sekä hyvisten että pahisten puolilta perinpohjin ja sitten aletaan toimia itsenäisesti "tulen" oikeinkäytön olemus mielessään, kun riittävän parhaalla mahdollisella tavalla osataan valita hyviksien puoli. Oli mukana Jeesus tai ei, niin se on ymmärrettävästi joka tapauksessa vaikeaa täällä käytännön elämässä, jossa jo biologinen ruumiimme asettaa rajoituksensa.

Toisekseen eräänä hankaluutena ajatuksia on mielessäni ajoittain niin runsaasti ja säkenöivän nopeasti välähdellen, että en tottumattomana kirjoittajana (Vaikka bloggaminen vuodesta 2005 saakka onkin jo tuonut oikein hyvää harjoitusta) saa välitettyä tahtomaani kirjoituksiini niin nopeasti ja tehokkaasti kuin haluaisin. Tänäkin vuonna olen monesti suunnitellut esim. viikossa selvästi enemmän kirjoituksia kuin miten olen sitten saanut aikaiseksi. Se ei kuitenkaan häiritse minua liiemmin ja olen tyytynyt siihen, että tämä NWO -kirjoitusprosessini kestää aikansa ja jotkut asiat saatan saada siksi tuotua muiden ihmisten arvioitaviksi kokonaisuudessaan vasta esim. 5 vuoden kuluttua. Jotkut nopeammin ja voi olla, että joitakin asioita ymmärretään kunnolla vasta useiden sukupolvien jälkeen.

Esim. olen jo aloittanut NWO:n olemuksen ja ko. "tulen" käytön peilaamista Francesco Alberonin ajatuksiin nähden ja Käymälä -blogissa olen havainnut viimeisen puolen vuoden aikana erinomaista analyysiä Rupert Sheldrake -nimisen tiedemiehen ajatuksista ja teorioista. Havaintoni mukaan Käymälän Sven Laakso on kristillisesti Jumalaan uskova ja bloggaamisessaan hän on ollut parhaimmillaan esim. tämän Sheldrake -kautensa kanssa. Itsekin siis ajattelin ottaa Sven Laakson kirjoitusten avulla Sheldraken teesejä esille "tulen" väärin- ja oikeinkäyttöä arvioidessani. Muitakin ajattelijoita, tiedemiehiä ja filosofeja on varmasti aiheellista tutkia tässä valossa ja ei siis pidä tukeutua liian ehdottomasti vain Jeesuksen autuaaksi tekemiseen unohtamalla kaikki muut sivuun, kun on mahdollisuus kaikkien aikojen tutkimiseen ja uuden luomiseenkin internetin avulla. Ja niinkuin olen sanonut, niin esim. Zeitgeist -liike ja Maitreya / Bahai -uskontokaan eivät ole vielä läheskään loppuunkaluttuja kohdallani. Niistäkin löytyy vielä paljon puristettavaa blogiini kirjoitettavaksi arvioitaessa "tulen" oikein- ja väärinkäyttämistä.

Kuten havaitaan, niin työsarkaa riittää vaikka kuinka paljon ja kesken sekin jää, kun aika minusta jättää. Joku / jotkut kuitenkin toivottavasti ottavat pudotetun soihdun jatkaakseen omalla tavallaan eteenpäin ja kaikilla on mahdollisuus olla oma soihdunkantajansa hyvisten puolella! Niinpä tämän ymmärtäessään tuntuu kyllä ainakin hetken verran ajoittain lannistavalta havaita, kuinka paljon vähemmistössä minäkin silti vielä olen näine kirjoituksineni huolimatta runsaasta ihmisten heräämisestä tähän NWO -todellisuuteen. Harmittaa siksi nähdä esim. Panu Höglundin kaltaista NWO -tutkimuksen ja tiedottamisen parodiointia ja mollaamista viimeisimmässä kirjoituksessaan (Tosin ko. kirjoituksessa on myös erityiskohteena maahanmuuttokriittisyys). Mikä lie on yleensäkin motiivi mollata ihan fiksujenkin ihmisten taholta meitä "tulen" oikeinkäyttöä tähdentäviä aktivisteja; ilmeisesti jotkut saavat jotain mielihyvää siitä, kun laskevat överisti ja jopa ilkeämielisesti leikiksi asioita, joita eivät itse kykene syystä tai toisesta käsittelemään / havaitsemaan...

Voit nöyrtyä Jumalan edessä ja tunnustaa hänet tai jatkaa jumalatonta elämää. Molemmille elämille on varattu jatkopaikat. Molemmissa paikoissa saa olla ikuisesti. Moni ottaa kovan riskin ja luottaa siihen, että sielun elämä päättyy ruumiin kuolemaan.

Saatana on heidät sokaissut siltä, mikä on elämässä tärkeää. Saatana pitää huolen siitä että elämässä on kaikkea mahdollista viihdykettä, että kukaan ei etsisi Jumalaa ja kaikkein tärkeintä reittiä Jumalan luokse eli Jeesusta. Jeesus on koko homman ydin ja kaikkein tärkein! Ainoa tie oikeaan pelastukseen. Ja ne jotka löytävät Jumalan niin Saatana yrittää eksyttää heidät kaikin mahdollisin keinoin.

Sen takia on tulossa antikristus, joka johdattaa ihmiset väärän Kristuksen syliin, jotta kukaan ei etsisi oikeaa Kristusta. Ja ihmiset kelpuuttavat tämän väärän Kristuksen, koska he eivät tunne oikeaa Kristusta. Saatana on saanut ihmiset tekemään kirkot ja muut harhamenot. Saatana on saanut ihmiset kehittämään monet eri uskonnot ja pyrkii kaikin keinoin sekoittamaan ihmisten mielet siltä ainoalta reitiltä totuuteen.

7:23 Hän vastasi näin: Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.

7:24 Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta.

7:25 Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.

7:26 Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti.

7:27 Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset.

Haluatko sinä kuulua noihin Korkeimman pyhään kansaan?

Vai haluatko yhä seurata ihmisiä, jotka vievät sinut harhaan. Kukaan ihminen ei voi viedä sinua totuuteen.

15:14 Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat."

Vain Jeesus voi viedä sinut totuuteen, joka on Jumala.

---> Itse nimenomaan olen oppinut, että sielu on kuolematon. Sen voi selittää sekä uskonnollisella että tieteellisellä kielenkäytöllä. Sen pidemmittä tarinoitta olen tuonut tämän sielun kuolemattomuuden ominaisuuksia esille esim. kirjoittaessani noosfääristä ja tähän liittyy tuo tieteellinen retoriikka: Voidaan esim. todistaa, että ihminen voi luoda / löytää sielunsa avulla sellaisia työmenetelmiä, "hilavitkuttimia", universaaleja periaatteita ja tieteellisiä kaavoja, jotka voidaan siirtää sukupolvien yli sellaisenaan eli ko. ihmisen sielu elää niissä keksinnöissään / löydöissään myös tulevaisuudessa hänen kuoltuaankin ja se sielu sulautuu sitten käytännön elämässä lopulta osaksi noosfääriä eli siitä muodostuu osa eräänlaista kollektiivista kokonaissielua. Sielu elää siten osana ihmisyyttä ja ilmenee sinä "tulena", jonka käytännön esimerkkejä ovat esim. pyörä, ruuti, sähkö, musiikki, kuvataide ja lääketiede. Kaikkia noita voidaan toki käyttää pahuuteenkin eli se on sitä "tulen" väärinkäyttöä ja siksi elämässä toki on hyvä olla olemassa hyvyyden puolella toimiva erotuomari, jollaisena sinä Markku tuot toki hyvin esille Jeesuksen ja en sitä kyseenalaista täysin. Siksi paljon Saatana elämäämme sotkee.

Aidosta kristinuskosta sanon silti tässä vaiheessa tämänkin sanasen, kun kerran Markku tuot sitä niin hanakasti esille: Myös se pitää voida kaikesta huolimatta asettaa ihan samalla tavalla kyseenlaistamisen piiriin kuin mikä tahansa muukin uskonto. Vaikka se näyttääkin tarjoavan kaikkein parhaimman "aseistuksen" NWO:a ja Illuminatia vastaan, niin emme saa vajota siihen tilaan, jossa se muuttuisi itse yltiöfanaattiseksi totalitarismiksi. Kaikilla uskonnollisilla liikkeillä on tämä vaara tavallaan jo lähtökohtaisesti sisäänrakennettuna, koska (Francesco Alberonin ajatuksista hyödynnettynä) kaikki länsimaiset uskonnollisetkin instituutiot ovat joskus syntyneet joukkoliikkeistä eli instituutio on joukkoliikkeen käytännössä toteutunut muoto eli kompromissien kautta lihaksi ja vereksi tullut ihanne, jonka osat ovat instituution sisällä kontrolloituina ja käyttökelpoiseksi muutettuina --> Illuminatin vaikutuksen oltua pelissä mukana! Länsimainen ihminen on siksi lähtökohtaisesti viehättynyt joukkoliikkeistä ja "pelastusta" jossakin alistavassa - pahassa yhteiskuntatilanteessa etsivät saattavat tunnistaa itsensä osana joukkoliikettä, jolla olisi suunta pois parempaan radikaalilla tavalla.

Joukkoliikkeille on nimittäin olemassa vahva syntypohja juuri yhteiskunnallisten myllerrysten ja rapautumisten aikoina, jolloin esim. tässä nykyisessä myllerryksessä ja rapautumisessa jokin sopivasti NWO -pahuutta vastaan oleva "ideologia" saattaa muodostua joukkoliikeasteelle ja joukkoliikkeethän ovat tunnetusti hankalia hallittavia; voidaan päätyä helposti ojasta allikkoon eli tyranniasta toiseen tai anarkiaan. Vaikka ymmärrän kyllä aidon krisillisyyden hyvää tarkoittavat olemukset, niin senkin parissa mahdollisesti muodostuvia hallitsemattomia joukkoliikeaineksia tulee mielestäni välttää.

Niinpä suhtaudun kyllä erittäin suurella varauksella sellaiseen uskonnolliseen retoriikkaan, jossa tähdennetään vain yhdenlaisten ihmisten olevan pelastettuja; vain Jeesukseen uskovat ovat pelastamisen arvoisia. Havaitsen sellaisen elämänkatsomuksen yhteiskunnallisissa kuohuntatilanteissa potentiaalisesti sekä vaaralliseksi että luotaantyöntäväksi; kuka haluaa harkita sellaiseen yhteisöön / ryhmään / kansanosaan liittymistä, jossa voi olla vain yhdenlaista pelastumismuotoa, kun maailma ympärillä on monella tavalla ongelmallinen ja paha? Vain yhdenlaista pelastumismahdollisuutta tähdentävä "liike" on totalitaarinen ja siksi epäinhimillinen. Siinä onkin yksi kristillisen uskon piirre, josta en pidä ja jota en hyväksy.

Onhan toki paljon pahuutta niissä ihmisissä, jotka tietoisesti ovat osa Illuminatia, mutta eivät hekään liene kokonaan pahoja... Ehkä. On kuitenkin paljon niitä, jotka eivät ole sinänsä pahoja, mutta eivät ymmärrä paremmasta ja joutuvat siksi helposti harhaan pahuuden vietäväksi. Kannattaako heitä kohtaan olla silti niin ankara tässä maailman tilanteessa, että heitä pitäisi vaatia olemaan vain yhdellä tavalla vastaanottamassa pelastusta? Onko se fanaattisuutta, kun vaatii heitä kristillisen uskon edellyttämään muottiin saadakseen edes vapautuksen pahuudesta? En usko, että Jumalalla olisi näin jyrkkää kantaa, koska kautta historian liian jyrkät kannat kaikessa yhteiskuntaelämässä uskonnon harjoittamisesta tieteeseen ja politiikkaan ovat aina aiheuttaneet liikaa ongelmia.

Haastan sinut lukemaan Uuden Testamentin neljä ensimmäistä evankeliumia, ja miettimään olisiko ihminen joka eläisi kuin Jeesus pahan harhautettavissa?

Lue mitä Jeesus sanoi ja mitä hän neuvoi. Menisikö niillä opeilla kukaan harhaan pahuuden kanssa?

Sen jälkeen kun tiedät miten Jeesus eli ja toimi, niin voisiko se toimia sinunkin elämässä? Joka arkisessa tilanteessa mieti mitä Jeesus tekisi parin päivän tai viikon ajan.

Jos vähän aikaa teet sitä ja alat näkemään miten oikeasti hyvä ihminen toimisi epäitsekkäästi niin olet valmis seuraavaan vaiheeseen. Kokeile ensimmäistä vaihetta, jotta tiedät onko sinusta pyhäksi.

7:13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;

7:14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.

---> Toisaalta kiitän sinua Markku edelleen, kun tuot näitä näkemyksiäsi esille, koska ne peilaavat omalla tavallaan erinomaisesti maailmamme tilaa ja varmasti kristinusko on osa avaimia pois NWO:n ikeestä. Varmasti tulen tutkimaan Raamattuakin, koska olet saanut minut kuitenkin sen verran kiinnostumaan siitäkin maailmasta ja ymmärrän sieltä löytyvän uusia polkuja ymmärtää tätä NWO- / Illuminationgelmaa ja parempaa olemista niiden tilalle. Tutkittavaa riittää varmasti silläkin saralla todella paljon ja aikani on rajattua, joten niinpä voi varmasti kulua tovi jos toinenkin ja varmaan kymmeneskin, ennen kuin olen esim. Uuden testamentin lukenut läpi. Minulla ei edes ole tällä hetkellä Raamattua löydyksissä...

Mika said... (Tässä onkin jo aikaisempi vastaukseni Markulle ko. kommenttilaatikossa, mutta olkoon se tässä mukana tällä tavalla)

Kiitos taas suorasukaisesta (Hyvällä tavalla toki) kommentistasi, Markku!

Niin, onhan tämä NWO:n tutkiminen toki ollut erittäinkin rasittavaa ja mielipahaa aiheuttavaa. Lisäksi se on tietenkin vienyt muulta elämältäni paljon pois ihan ajallisestikin.

Toisaalta näen sen kyllä tosi selvästi, että minun on vain ollut pakko tehdä tämä prosessi maailmankuvani muuttamiseksi / hiomiseksi ja kyllä siinä voidaan sanoa noin uskonnollisinkin termein, että olen etsinyt ns. lopullista näkemystä hyvyydestä ja pahuudesta.

Olen henkisesti ja älyllisesti niin viriili ja tässä nykyjärjestelmässä sen takia niin ahdistunut, että on ollut loogista ryhtyä kartoittamaan ja kritisoimaan tätä maailmamme tilaa.

Varmasti tulen valitsemaan hyvyyden pahuuden sijaan (Jos kohta en ole koskaan ollutkaan paha esim. oligarkkien tavalla eli valinta on jo ollut selvää pitkään, mutta pahuus on ns. vain yrittänyt tunkeutua väkisin elämään) ja ymmärrän tässä mielessä mitä haluat sanoa Jeesuksen vastaanottamisesta elämään.

Haluan tässä vaiheessa jatkaa NWO -tutkimistani vielä myös filosofisella ja sosiologisella tasolla, koska ne kiinnostavat minua ennestäänkin. Lisäksi tämä blogi on edelleen myös sellainen pahan oloni purkamiskanava, jossa samalla voin tuoda näkemyksiäni esille monella tavalla.

Mutta niinkuin kaikki nuo NWO -tekstieni väleissä olevat valokuvausinnostukseni tulokset kertovat; olen jossakin vaiheessa valmis jättämään NWO:n tutkimisen aikaisempaa paljon vähemmälle ja keskityn enemmän siihen mitä parhaiten hyvyyden eteen olen kykenevä tekemään. En ole unohtamassa elämääni kokonaan NWO:n tutkimisen alle. Aika ei kuitenkaan ole aivan vielä kypsä seuraavaan vaiheeseen.

Itse nimittäin jatkan NWO -paasaustani vielä senkin takia, koska mielessäni on edelleen paljon julkituomattomia hyviä pointteja, jotka haluan yhtäältä kirjoittaa ylös ajan kanssa itselleni selvennykseksi elämästä ja olemisesta. Toisaalta muutkin voivat saada niistä yhä edelleen oivalluksia hyvässä mielessä. Nytkin minulla on jopa 5 erillistä kirjoitusta muhimassa luonnoksina...

Jos ajattelen pelkästään muiden informoimista näillä kirjoituksillani, niin onhan jo tähän blogiin tavallaan kertynyt aivan riittävästi materiaalia muille omatoimisesti niiden avulla tehdä kukin omaa tutkimistaan. Jos se ei jollekin jo riitä, niin se on voi voi.

Markku said...

Suosittelen tutustumaan oikeaan kristinuskoon, sen jälkeen voit tehdä valinnan haluatko tulla Jumalan
lapseksi vai et. Valinta on jokaisen itse tehtävä. Sen jälkeen tiedät, onko se Jumalan tahto, että Mika istuu tietokoneen ääressä tutkimassa pahuutta ja kertomassa siitä muille.

---> Yllä mainitsemani perusteella sanon siis näin: Epäilen suuresti sitä, etteikö olisi Jumalan tahto saattaa pahuutta ulos piilostaan ja näyttää, että se on pahuutta. Siihen tarvitaan kaikkien kynnelle kykenevien apua! Ja tunnen lopulta aina suurta iloa ja helpotusta ahdistus- ja suuttumusvaiheiden jälkeen, kun olen saanut puserrettua pahuuden olemuksesta oleellisia seikkoja tekstin muotoon muiden luettavaksi ja jopa samalla saanut näytettyä vähintään rivien väleistä sen, mikä on niille antiteesi eli hyvyyteen perustuva "tulen" oikea käyttö. Jatkan samaan tyyliin keskittyen kuitenkin ajan mittaan yhä enemmän "tulen" oikean käytön muotoihin. Oppimista on kuitenkin yhä paljon, joten prosessi on pitkä ja siksi kaikkihetimullenyt -tyypit eivät varmaankaan pärjää tämän blogin lukijoina ilman kärsimättömiksi hermoraunioiksi päätymistä ;)

Bloggaamistyylistäni NWO -kirjoituksiini liittyen sanon tässä samalla täydentäväksi selvennykseksi jo aikaisemminkin sanomaani seuraavaa: Ajoittain kova ja värikäs kielenkäyttöni on tapa yhtäältä tuoda rehellisesti tunteitani esille, koska ne kuvaavat tämän tutkimusmatkani kehityskaaren piirteitä oman henkilöhahmoni kautta varsin hyvin. Tämä on tärkeää, jotta kirjoitusteni lukijoille syntyy intiimimpi kanssakokemisen mahdollisuus ja sitä kautta olosuhteita tiedon paremmalle sisäistämiselle. Jotkut herkät ihmiset saattavat toki pelästyä tyyliäni ainakin nähtyään ensimmäisen kerran kovimpia kritiikkejäni, mutta toisaalta haluan tähdentää sitä, että tässä ja missään muussakaan maailman vaiheessa ei pidä niellä kaikkea kilttinä tahdottomana räsynukkena: Ei saa olla liian nössö, vaan pitää selkeästi ilmoittaa olevansa tahdonalaisesti hyvyyden puolella pahuutta vastaan ja se pitää välillä tehdä ARTIKULOIMALLA RATAKISKOJA VÄÄNTÄEN JA NIMITTÄMÄLLÄ TIETTYJÄ ASIOITA NIIKSI, MIKSI PITÄÄKIN: ELI "SAATANA"!

Suuttumuksen esilletuontiakaan en häpeä yhtään. Se ei ole fanaattisuutta tai totalitarismin halua, vaan normaalia nisäkkään käyttäytymistä, kun ko. eläintä tarpeeksi ärsytetään tai se havaitsee riittävästi ongelmia... Niin, ihminen on kuitenkin yhä myös biologinen eläin ja tätä seikkaa on turha yrittää liiaksi tukahduttaa meissä. Ihmisen piirteisiin kuuluu kuitenkin se, että meillä on mahdollisuus hallita tunteitamme ja ohjata niitä niin, että "tulen" oikeanlainen käyttö ei liiaksi häiriytyisi.

Meidän pitää silti muistaa se vanha kyökkipsykologinen totuus tässä NWO:n puristuksessa; tunteiden tukahduttaminen johtaa lopulta harhaan meidän biologiasta ja tekee ennen pitkää hallaa myös ympäristölle itsensä lisäksi. Emme voi mitään sille, että NWO:n pystytys aiheuttaa esim. sitä tutkiville suuttumuksen, pettymisen ja ahdistuksen tunteita. Ne pitää vain kohdata ja käyttää positiivisesti hyväkseen eikä tukahduttaa. Itseni suhteen ei kannata olla tässä mielessä huolissaan sillä olen kasvanut esim. tämän 2 vuoden aikana jo sen verran rautaisen itse- ja maailmantietoiseksi, että se tukee pyrkimyksiäni jo hyvin. Yhä kovenevassa maailmassa silti elämme ja saattaa olla, että vielä tulevaisuudessa voi tulla jokin kamelin selän katkaiseva seikka. Mutta näillä mennään, kun on kerran aloitettukin... Tiedän olevani aina pyrkimässä hyvyyden puolelle, oli tilanne mikä vain!

Minä en tiedä mikä on sinun kohdallasi Jumalan tahto.

Jokaiselle jäsenelle Jeesus on seurakunnassaan varannut oman tehtävän. Kaikki ovat kuitenkin Jeesuksen seuraajia, eli opetuslapsia. Sinun tarkoitus on silloin elää täysin esimerkillistä elämää ilman syntiä. Muut näkevät, että niin voi tehdä ja kiinnostuvat myös Jeesuksesta. Jos siis eivät halua antautua tämän maailmaan houkutuksiin joita pahuus tänne kylvää koko ajan lisää ja lisää. Jeesus johdattaa sinun pois pahuudesta. Jeesus ei anna sinun langeta pahuuden suunnitelmalle (NWO). Hän vetää sinut pois sieltä ja näyttää oikean tien. Ei sinun tarvitse silloin välittää pahuudesta.

---> Esimerkin näyttäminen on toki erittäin hieno asia ja kristinuskossa se on hyvin kyllä esillä. Esimerkkiä ei kuitenkaan pidä näyttää siten, että sen mukaan toimiminen antaa pahuudelle lisää toimintaedellytyksiä vaivihkaa. Ymmärrän sen, että täytyy pyrkiä positiiviseen elämänasenteeseen, mutta yllä sanomani mukaan täytyy silti muistaa tässä juuri nämä: Ihminen on myös eläin (Eläimestä löytyy positiivisiakin puolia eikä vain "syntiä") ja pahuus ei poistu unohtamalla sen olemassaolo keskittymällä vain hyvyyteen. Aina joku on tavalla tai toisella paha ja käyttää sinua silloin hyväkseen vapaasti. Sitä on liberalismi; vapaus käyttää hyviäkin hyväkseen "tulen" väärinkäytöllä. Hyvyys on mm. pahuuden tiedostamista ottamatta siihen osaa. Hyvyys on hyvyyden viljelyä sommitellen sille kasvualustoja strategisesti pahuuden kasvualustoja valloittaen ja osoittaen; se on shakkia valloittaa tilaa pahuudelta hyvyyden käyttöön. Ei siis riitä, että unohdamme pahuuden sitä riittävästi tutkittuamme, vaan ko. shakkipeli jatkuu aina läpi elämän. Nyt pahuus yrittää ottaa niskalenkkiä ko. pelissä, mutta me hyviksethän emme luovuta, vai mitä!?

Jeesus kastaa sinut Pyhällä Hengellä ja sinuun tulee halu seurata häntä. Jeesus ei kuitenkaan pakota sinua roikkumaan hänessä. Voit koska vain lopettaa seuraamisen ja lähteä taas omalle tiellesi. Se Pyhä Henki on "pala" täydellistä hyvyyttä, joka muuttaa sinun sielusi sisään. Pyhä Henki alkaa kasvattamaan sinua ja poistaa sinusta pikku hiljaa pahuuden kokonaan. Saat ilmaisen työkalun, joka ei maksa yhtään mitään! Mitä sinä kirkosta saat? Siellä uskominen maksaa ja he keräävät sinulta rahat vastineeksi, jotta he päästävät sinut heidän taivaaseen.

Välittääkö Jumala sinun rahoista? Hän välittää siitä, että sinä eläisit hänen tahtonsa mukaan hyvää elämää. Hänhän sinut on luonut, joten isän oikeudella hän pitää sinusta huolta, jos niin haluat. Voit kieltää isän ja lähteä omille teillesi. Lopussa kuitenkin hänet kohtaat. Sitten on myöhäistä katua.

---> Tuon kirkkojen ja institutionalisoitujen uskontojen ongelman minäkin ymmärrän samalla tavalla; ne ovat olleet Illuminatin pitkälle suunnittelemia vallankäytön välineitä ja "tulen" väärinkäyttöaikeet mielessään. Pyhästä Hengestä voisin sanoa yllä sanomaani liittyen tässä vaiheessa näin: Vaikka meissä on sielu, niin olemme kuitenkin samalla biologisen eläimen ruumiissa. Niinpä sielun ja eläimen välillä täytyy jokaisen meistä löytää sopiva balanssi ja se on jokaisella erilainen kuin toisella. Hyvyyttä voimme toki oppia ja kasvattaa itsessämme esim. uskonnollisen maailmankuvan kautta ja kristillinen usko on siihen varmasti oivallinen työkalu. En ole kuitenkaan täysin samaa mieltä kaikesta kristillisen uskon näkemyksistä siten, kuten yllä toin esille. Ainakin Markku sinun retoriikan mukaan havaitsen esim. juuri sen seikan, että kristillinen usko liikaa unohtaisi ihmisen olevan eläimen ruumiissa myös positiivisella tavalla ja jokaisella on myös erilainen eläinruumis ja sielun tilojakin on yhtä monta kuin on ihmisiä. Ei ole syytä liian tiukasti leimata sielun tiloja joko hyviksi tai pahoiksi jonkun uskonnollisen teesin perusteella.

Toisaalta olemme samaa ihmislajia, jossa voimme käsittää universaaleja ihmisyysominaisuuksia kaikkien kesken ja siinä kristillinen usko osoittaa juuri näitä pointteja; "Ihminen on Jumalan kuva; kaikki meistä siis ovat", "Kaikki meistä ovat syntisiä" jne. Vertauskuva; kaikilla rauduskoivuilla on keskenään samanlaisia universaaleja rauduskoivuusominaisuuksia, mutta jokainen on samalla aina erilainen oma yksilönsä toiseen verrattuna. Jos mikä tahansa uskonto liiaksi kääntää tätä asetelmaa vääristyneeksi universaalien yhtenäisten ominaisuuksien suuntaan pakottamalla yksilölliset erilaisuusominaisuudet teesinsä alle, ei olla hyvillä vesillä. Balanssi on löydettävä ja havaintoni mukaan kristinuskollakin on tässä tarkentamisen ja säätämisen varaa. Sekään ei siis ole täydellinen.

Tämä toisaalta tulee juuri siitä, kun Illuminati on pyrkinyt muokkaamaan kristinuskostakin vallankäyttövälineen kirkkoineen ja sellaisessahan pyritään juuri korostamaan liiaksi noita universaaleja ominaisuuksia ja niiden hyväksikäyttöä yksilöllisten ominaisuuksien yli; on helpompi hallita silläkin tavalla alistettua. Niinpä on huikean vaikea tehtävä osoittaa se, mikä kristinuskossa on itse asiassa sitä aitoa ja siinä esim. mitkä kaikki osat Raamatussa ovat aitoa kristillisyyttä ja mitkä osat ovat eniten Illuminatin käsissä muuttuneita vallankäyttövärssyjä. Oletko Markku löytänyt tähän riittävän hyvää vastausta?

Jumala voi pistää sinun sieluusi ajatuksia ja jos haluat seurata Jeesusta niin toteutat ne ajatukset vaikka ne voivat aluksi tuntua sinusta kivuliailta. Hän tahtoo vain sinun parasta ja hän haluaa käyttää sinua tässä pahan maailmassa parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Jumala on ensin näyttänyt sinulle kuinka paljon maailmassa on pahuutta. Nyt hän kutsuu sinua luokseen hyvyyteen.

Ei Jumala sinulta vie mitään pois mitä sinä oikeasti elämässäsi ja hyvyyden roolissa tarvitset. Jumala palauttaa sinut sinun oikealle tielle, joka vie kohti totuutta. Eikö totuus ole se mitä sinä haluaisit löytää? Kyllä Jumala tietää mikä totuus on, hänhän kaiken on luonut ja yhä luo lisää.

Vai mitenkä luulet, että kaikki keksinnöt tähän maailmaan tulee? Ihmiset ne tekee, mutta kuka pistää ne ajatukset ihmisten sieluun? Voit sulkea kaikki aistisi, mutta yhä sinun sielu toimii. Sen sielun Jumala on sinulle antanut ja kytkenyt sen sinun ruumiiseen kiinni. Sinulla on vapaa tahto. Voit tyydyttävää vain ruumiisi tarpeita tai omaa tahtoasi, mutta tyydytätkö silloin Jumalan tahtoa? Kasvattaa sinun sielusi sellaiseksi joka Jumala on. Jumalan kuvaksihan ihminen on luotu. Haluaako Jumala kasvattaa lapsen pahaksi vai hyväksi?

---> Eli tässä toistuu tuo yllä mainitsemani; "Vain ruumiisi tarpeiden / oman tahtosi tyydyttämisen" ja "Sielun / Jumalan tahdon toteuttamisen" välillä on siis löydettävä balanssi, joka on mielestäni tällä hetkellä oppimani mukaan kristinuskossakin liian epäselvästi ilmituotu Illuminatin kajottua sen sisältöön. En siis luota tässä vaiheessa kristinuskoon niin täydellisesti, että ottaisin sen tarjoamat teesit vastaan täydellisesti siihen tapaan, kuten sinä Markku olet nyt alkanut tuomaan esille. Osia voi toki hyödyntää paljonkin.

Maailmankuvan muodostaminenhan on muutenkin ihmisillä palapelin rakentamista ja sellaisena se täytyy pitääkin eikä niellä edes pureskelunkaan jälkeen uskonnollisia - ideologisia valmiita kokonaisnäkemyksiä kaikkine yksityiskohtineen. Sellaiset ovat Illuminatin vuosisataisen mellastuksen jälkeen epäilyttäviä ja on vain itse luovittava ja löydettävä "tulen" oikeinkäytön muotoja soveltamalla kaikkea tietoa ja hakemalla balanssia myös ihmisyyden universaalien ja yksilöllisten ominaisuuksien välillä. Elämän tarkoitus onkin nähtävästi juuri se, että kykenee toteuttamaan ja soveltamaan elämäänsä noita molempia mahdollisimman hyvin.

Jokainen tietää, jos pirulle antaa pikkusormenkin niin se vie koko käden. Pahuus aloittaa pienestä ja etenee niin, että se tarraa ensin kiinni ihmisestä ja lisääntyy ihmisten kesken harhauttaen koko ihmiskunnan sisäänsä.

Sitä pahuuden evoluutiota näet ja tutkit koko ajan.

Näistä minä olen lähtenyt liikkeelle etsimään hyvyyden tietä.

http://www.icon.fi/~erkkik/sanasto.html

http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/index.htm

http://www.4laws.com/laws/finnish/

http://www.youtube.com/user/finalcall07#p/u

Oikealla näkyy paljon miehen tekemiä videoita. Kannattaa lähteä ehkä sieltä vanhimmasta päästä liikkeelle eli alimmasta videosta.

Ja Uutta Testamenttia voit aina lukea.

---> Kiitos linkeistä! Vaikka olen Markku nyt haastanut näkemyksiäsi ja kristinuskon ominaisuuksia, niin toki tähdennän niiden tärkeyttä olla olemassa osana "tulen" oikeinkäyttöä! Tällä tavalla tämä NWO:n tutkimus ja hyvän olemisen löytäminen NWO -maailman sijalle on antoisaa, kun voi peilata kaikkea kaiken kanssa rohkeasti ja avoimesti hyvät tarkoitusperät viittoinaan :)

Monday, June 01, 2009

Täyslaidallinen linkkejä maailman tilanteen hahmottamiseksi

Viime aikoina maailman ja Suomen tapahtumat ovat edelleen näyttäytyneet dramaattisina ja ajatuksia herättävinä. Lisäksi olen kohdannut selvän tarpeen valistuksen kiihdyttämiseen, koska olen havainnut edelleen pahoja puutteita ihmisten ymmärryksessä liittyen juuri tähän uhkaavaan maailmamme tilanteeseen. Viikon aluksi kokoankin teille nyt ensin tutustuttavaksi erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä sisältäviä kirjoituksia ja videoita eri vaihtoehtomedialähteistä, missä eri ihmiset ja ihmisryhmät ovat käsitelleet samojakin aiheita. Palaan myöhemmin kommentoimaan omien ajatusteni kera asioita ja taas kerran annan silloin ruoskan viuhua ansaitusti NWO -eliitin ja hännystelijöidensä tuomitsemiseksi ja tähdennän missiota löytää tie pois moisesta satanismista ja helvetistä uusrenessanssiseen maailmaan. Nyt voitte ensin itse mm. vertailla asioita, tilanteita, näkemyksiä ja teesejä. Olkaa hyvä:

LaRouche PAC -sivusto: Videot; LPACTV: Weekly Update 05.27.2009, LPACTV: How Descartes Lost His Senses, LPACTV: Dictatorship of Death, LPACTV: Green Fascism, LPACTV Feature: Sudan's Crucial Role ja LPACTV: After All, the British Created Hitler. Tekstit: How to Brainwash People to Accept Nazi Health Care Policy, Obama Says "Now Or Never" For Nazi Health Care, Nation Breakers Gather In Trento To Push Behavioral Economics, Britain Pushes Forward With Its Nazi-Like Healthcare Policy, Hitler's T4 Program Revived In Obama's Healthcare "Reform", Soros-Allied SEIU Mobilizes for Obama Nazi Health Cuts, Nero In Beverly Hills, Touts His First 100 Days ja Opposition to Obama's Nazi Health Care Plan Building.

Alex Jonesin Infowars -sivusto ja YouTube -kanava: Tekstit: America’s Nightmare: The Obama Dystopia, Secretive Rich Cabal Met To Discuss Population Control, North Korea’s Nukes: Paid For By The U.S. Government, Another Establishment News Site Confirms Obama Officials Attended Bilderberg 2009, Billionaire: Elite Want Two-Thirds Of The “Dumb People” Wiped Off The Planet, North Korea Ends Armistice, Threatens to Attack South Korea, North Korea Threatens to Attack U.S. Warships, As The Dollar Falls Inflation Rises, South Korea-U.S. Combined Command Forces Raise Attack Warning Level ja Obama’s Pakistan Embassy Reveals South Asian Strategy. Videot: The Alex Jones Show (Sunday Edition) 1/8:The Eugenics Wars Are Here !!: A B C D E F G H, Daniel Estulin on The Alex Jones Show 1/3:Future Plans of The Global Elite: A B C, Paul Watson on The Alex Jones Show 1/3:Kim Jong il " The Globalist Best Friend!!": A B C ja Lew Rockwell on Alex Jones Tv with Jason Bermas 1/4:We Are Now Nazi Germany !!; A B C D.

Vision Victory Channel: SHOCKING MACRO-ECONOMICS NUMBERS postpone recovery to 2025.

EarthLastHope: Prepare for Operation BlackJack - Intro, Operation blackjack part 1 - London Telegraph Illuminati slideshow, Operation blackjack part 2 - Illuminati warning ja Operation blackjack part 3 - Illuminati warning Martial law and the chip.

David Icke: Project Camelot Interviews David Icke (David Icke kertoo erittäin laajasti maailmamme tilasta).

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi: USA:ssa odotetaan jo Pohjois-Korean ydinaseiskua.

Suomen Antifasistinen Komitea: EKOLOGINEN ANTIFASISMI (Sama kirjoitus löytyy myös Käymälästä: Tässä).

Johan Bäckmanin eurovaaliblogi: Anton-nootin sisältö suomennettuna; Venäjän ulkoministeriön tiedotustilaisuus Anton Salosen asiassa (suomennokset, videoita, suomenkieliset tekstit), Suomi vastasi noottiin ja Tarja Halonen solvaa Venäjää.

Käymälä: Debord fasismista, Ekologinen antifasismi ja Tämä lyhyt kirjoitus liittyen Nietzscheen ja Bertrand Russeliin (Viitteenä alla olevaan Takkirauta -blogin filosofiakirjoitukseen).

Takkirauta: Kuka tarvitsee filosofiaa? ja Kokoomus vaiko sekoomus? (Sama aihe alla olevassa blogissakin).

Schizoblog: Muukalaisviha myy.

Kolinaa Panuhuoneesta: Sota Pohjois-Koreasta?.

Saturday, May 30, 2009

Vastaukseni Panu Höglundin kommenttiin ja arvioihin; NWO -agendan olemassaolon kyseenalaistamisyrityksen murskaus

Panu Höglund on nyt saatu kommentoimaan tähän blogiin (Huraa, huraa, aplodeja! Heh heh, NOT). Kommentti on tässä merkinnässäni ja se kuuluu näin oman tekstilainaukseni kera ja Panun kommentti on punaisella: "Miettikääpä sitä, mihin tässä katsannossa tämä nettikirjoittaja Panu Höglund kuuluu tämän kirjoituksensa kanssa?!Mietipä sinä sitä, kuinka laillisilla teillä olet noine vihjailuinesi.". Lisäksi Panu on tässä blogikirjoituksessaan kommenttipalstalla (Kommentti 36) ottanut kantaa minun blogiini ainakin näin: "Tähän vielä sen verran, että googlettaessani löysin äskettäin blogin, jonka kirjoittaja tuntuu olevan aika lailla punk-anarkistijengiä ja jolla on sellainen ”New World Order” -paranoia: USA:n pyrkimys maailmanvaltiuteen on Anton Salosen tapauksenkin taustalla ja minunkin blogini on osa USAn valtapyrkimyksiä, Ja Bäckman on tietysti suuri sankari.". Alla on vastaukseni Panun kommenttiin ja noihin arvioihinsa blogipersoonastani:

Jaaha, kiitos Panu kommentistasi ja arvioistasi. Olen täysin laillisilla vesillä, mutta pahoittelen tietenkin sitä, että kuvittelet heti pahaa / pahinta (rikollista) paranoidisella tavalla niistä kanssaihmisistä, jotka ovat joissakin asioissa vain radikaalisti eri mieltä kanssasi ja haluavat näpäyttää siinä mielessä sinua. Sitä paitsi etkös se sinä ITSE ole nyt valitsemassa sitä katsantoa kanssaihmisen taholta tuolla tavalla reagoidessasi, kun mitään suoraa ei olla sinusta sanottu?

Moinen reaktiosi ja arviosi ei kerro tunneälystäsi ja tilannetajustasi kovin mairittelevaa. Se on jopa loukkaavaa! Mietipä sitä, kuinka laillisilla teillä itse olet siinä! Kun nyt tällaisen oman asenteesi tarjoan sinulle näin takaisin. Taisit joka tapauksessa mennä tavallaan helppoon ansaan, kun tuossa blogikirjoituksesi " 'Antifasistit´ terrorin tiellä?" omissa kommenteissasi otat juuri minun blogin esimerkiksi mm. "NWO -paranoiasta" ja "anarkisti-idiotismista".

Kirjoittamastasi päätellen olet nimittäin selvästi hyvin vähän perillä ns. virallisen kirjaviisautesi (Vaikka se erittäin kattava onkin) ulkopuolisesta maailmasta, joka on aivan validi ja sadoilla, ellei jopa tuhansilla virallisillakin dokumenteilla ja niiden sekä monien tapahtumien ja historian seikkojen pohjalta tehtävillä analyyseillä sekä johtopäätöksillä suvereenisti ja vakuuttavasti todistettavissa (Heh, pois voi kuitenkin laskea ne avaruusolennot by nimimerkki Against NWO). Tunnistat esim. tavattoman kömpelösti sen, mitä tarkoitetaan länsimaailman oligarkkieliitillä; muka stereotyyppisesti vain USA on syyllinen jne.

Itse olen tässä blogissa jo niin hienosyisesti ja syväluotaavasti tuonut asioiden tiloja esille, että vasta-argumenttienkin täytyy olla vastaavalla tavalla päteviä, jotta ne olisivat edes puoliksi uskottavia. Ongelma vain taitaa olla se, että esittelemiini asioihin ei edes löydy monesti kunnollista vasta-argumentoitavaa, koska puolitotuudella ei voi kumota saati saavuttaa kokonaista totuutta. Niin itsevarma olen näkemyksistäni! Toisaalta on ymmärrettävää se, mitä Francesco Alberoni on todennut: "Monipuolinen voi ymmärtää yksinkertaista, mutta yksinkertainen ei voi ymmärtää monipuolista, vaan kuvittelee näkevänsä mielettömyyttä ja epäaitoutta". En siis yhtään ihmettele, jos esilletuomiani asioita ei osata käsitellä ja katsoa siinä pinnan alle piileviinkin prosesseihin. Maailman asioiden käsittelykyky vaatii monipuolista ajattelukykyä; niin tieteellistä kuin metafyysistä. Lisäksi monenlaista mielikuvituskykyä tukitoimintoina, koska kaikki ei selviä kirjoja ja mediaa suoraan lukemalla. Ne rivivälitkin katsokaas! Maailma on myös dynaaminen ja abstrakti prosessi eikä vain käsin kosketeltavaa konkretiaa.

Jokin on siis näemmä suuresti estänyt sinua havaitsemasta tähän maailman tilanteeseen liittyviä selkeitäkin faktoja ja prosesseja; haluttomuus / kyvyttömyys etsiä ja analysoida tietoa, liian suuri ehdollistuminen valtavirtamedian propagandaan, liian suuri varmuus oman tiedon oikeellisuuteen, liian vähäinen tai vääristynyt tietopohja tietyissä seikoissa...?

Olen kuitenkin joitakin kirjoittamiasi asioita ymmärtänytkin ja ollut samaakin mieltä (Mm. ihmissuhteisiin liittyviä). Täytyykin valitellen todeta se, kuinka olet tietynlaisesta fiksuudestasi huolimatta niin monessa asiassa tavallaan sen kuuluisan NWO -eliitin ja sitä kautta maailman tilanteen vietävissä ja et kykene taipumaan riittävän loogiseen, metafyysiseen ja jäsennellysti asioiden piileviäkin yhteyksiä sekä kokonaisuuksia ymmärtävään näkemykseen maailman olemuksista. Se on juuri sitä vaarallista idiotismia, joka on ollut osaltaan maailman historiassa traagistakin esim. natsi-Saksan kohdalla, kun rivikansalaiset eivät silloin riittävästi ymmärtäneet asioita. Kuvitelkaapa te kaikki; Adolf Hitleriä on oikeasti pidetty edistyksellisenäkin johtajana positiivisessa mielessä, ennenkuin hänen ja hallintonsa hirmuisuus kävi ilmi! Eikä vieläkään ymmärretä sitä, ketkä ja mikä oli Hitlerinkin hallinnon nousun takana. Kyllä, se länsimaailman oligarkkieliitti.

Turha on siis sinun (tai kenenkään muunkaan) kuvitella sitä, että kykenisit kyseenalaistamaan halvoilla heitoilla (tyyliin "NWO -paranoia ja anarkisti-idiootti") esille tuomiani asioita tai edes arvioimaan / tuomitsemaan niiden avulla blogipersoonaani. Saati sitten sitä oikeaa blogin ulkopuolista minääni, missä huomautankin, jos ajattelit muuta eli olisin muka joku stallariperäinen Johan Bäckmania idiootisti fanittava (Toki arvostan ja ymmärrän monia Johanin ajatuksia ja pyrkimystään totuuteen ja on meidänkin välillä näkemyseroja):

Perhetaustaltani olen kokoomuslainen ja en ole siis stallarihenkinen siinä mielessä. En kuitenkaan noudata mitään poliittista väriä enkä usko nykyiseen kapitalismin piirissä olevaan puoluejärjestelmään. Enkä myöskään minkäänlaiseen totalitarismiin! Nykyinen poliittinen kaksijakoisuus akselilla oikeisto vs. vasemmisto on mielestäni myös paljolti kapitalistisen järjestelmän luoma harha (Koska se maailmaneliitti käytännössä omistaa sen verran kiinteästi molemmat päät niin käytännössä "rahallisesti" kuin henkisesti "kaiken kattava kapitalistinen hegemonia"). Sellaisen pauloissa olevat ihmiset ovat perustavaa laatua olevalla tavalla vankeina maailmankuvaa kaventavassa lumetodellisuudessa.

Lumetodellisuus tarkoittaa juuri sitä, että sen piirissä ei havaita nykypolitiikan takana totalitaarisesti vaikuttavaa pankkiiri- ja korporaatiodiktatuuria ja niiden luomia pahuuden ilmentymiä; mm. kapitalistinen rahanvalta on näet näivettänyt ihmisten ja ihmisryhmien moraalisia ja henkisiä ominaisuuksia toteutumispyrkimyksensä alle. Itse asiassa Panu: Feminismi ja monet muut mainitsemasi ihmissuhdetragediat ja sosiaaliongelmat ovat osaltaan olleet juuri tuon oligarkkimaailman välillisesti luomia hankaluuksia ym. seikan takia. Mietipä! Se on totaalisesti loogista ja ymmärrettävää.

Jos täytyy kysyä tässä vaiheessa "miksi ja millä tavalla?", niin hop hop ottamaan asioista selvää ja kehittämään ajattelukykyään; omassa blogissanikin on jo satoja linkkejä kaikenlaisiin medioihin, joiden tarjoaman infon avulla voi vaikkapa puolen vuoden tutkimisen jälkeen vetää täysin uskottavia ja päteviä johtopäätöksiä kaikkien väitteideni tueksi. Koko totuus maailmasta ei todellakaan ole se, minkä valtavirtamedia ja sitä myötäilevä kirjallisuus siitä kertoo!

Itse olenkin juuri niin intensiivisesti ja perinpohjin tutustunut ja opetellut maailman taloudellispoliittisfilosofisia kysymyksiä viime kesästä lähtien (Plus se tieto, joka oli jo ennen) tähän maailman nykytilanteeseen liittyen ja nimenomaan valtavirtamediaa kyseenalaistaen, että kykenen jo hyvinkin suvereenisti näyttämään närhen munat asioista vähemmän perillä oleville ja näille ns. nukkuville luulotautisille monessakin mielessä. Itse asiassa pystyisin haastamaan jo kenet tahansa maailman luokan poliitikonkin! Uskokaa tai älkää :) Toisaalta ei se voisikaan olla yhtään ihme, kun on nyt havainnut niin monien maailman poliitikkojen ja talouden asiantuntijoidenkin epäpätevyyden asioiden ymmärtämisessä nimenomaan ihmiskunnan ja ympäristönkin hyvinvoinnin kannalta katsottuna. Siinä katsannossa esim. Barack Obaman monet "ideat" ovat säälittävän ressukkamaisia omaan ymmärrykseeni verrattuna.

Omaan paljon niin tieteellistä kuin metafyysistäkin ajattelukykyä ja niiden yhdistämisen taitoa havainnoidessani asioita ja se on tappavan syväluotaava ja kattava arsenaali tässä maailmanvaiheemme info-taistelussa, joka näin blogosfäärissä ilmenee. Tukenani on myös siis valtava määrä jatkuvaa tietotulvaa monista erilaisista lähteistä, joista heitän esimerkkejä myös jatkossakin tarpeen tullen esille oman ajattelukykyni ja tietomääräni tukemana.

Huomautan siis, että ei kannata tuollaisilla "anarkisti-idiootti"-heitoilla tehdä itseään naurunalaiseksi ja hölmöksi; Ensinnäkin blogissani ja sen kautta 10 viime kuukauden ajalta löytyvä todistusmateriaali on niin runsas ja häikäisevän vakuuttava näistä maailman monista tapahtumista kaukaa historiasta nykyhetkeen, että niiden kyseenalaistamiseen vaaditaan 1000 kertaa parempia heittoja kuin sinä näemmä kykenet tekemään; mustamaalaamisella ja uhkaamalla kyseenalaistaminen.

Lisäksi suoraan "anarkistiksi" leimaaminen nimenomaan pahansuovassa mielessä on myös todella ratkihalpaa ja ymmärtämätöntä, sillä kaikki ne, jotka ymmärtävät esille tuomani tietoarsenaalin, sen esilletuomistapani ja näiden merkityksen, tietävät minun olevan hyvin monipuolisesti hyvyyden ja paremman maailman luomisen asialla sekä ympäristöä että ihmisyyttä arvostaen ja kehittäen. He myös tietävät tämän pohjalta sen, minkälaiset mielipiteet voi jättää omaan arvoonsa ja mitkä ovat oikeasti tärkeitä, vaikka ne olisivat ensinäkemältä varsin räväköitä ja uskomattomiakin.

Oman alanikin (Maisema-arkkitehtuuri) puitteissa harjoittamani monitieteellinen ja synteettinen tekemis- ja ajattelutapa ovat osaltaan vain kasvattaneet tätä maailmanymmärtämistajuani, joten olen erittäin itsevarmalla pohjalla tässä; en siis toisaalta hetkahda jostakin "anarkisti-idiootiksi" huutelusta. Se osoittaa lähinnä vain ko. huutajan tyhmyyttä. Tehtäväni on siis olla tavallaan uusrenessanssihenkinen multiosaaja kauneuden - hyvyyden ja pahuuden - rumuuden osoittamisessa ja kauneuden - hyvyyden asettamisessa pahuutta - rumuutta vastaan sen hajoavalle rauniolle (Toivottavasti!).

Joka tapauksessa tuota hyvyys vs. pahuus -dilemman tutkimista varten käytän värikästä kieltä tässä prosessissa blogikirjoitteluni osalta, koska haluan "uskonnollisanarkistisella" otteella tehdä siitä ja tiedonannostani näyttävän ja sisuksiin tunkeutuvan performanssin hyvyyden tulla paremmin julki prosessin lopputuotteena. Monet ihmiset eivät vain nykyään näytä ymmärtävän tällaista performanssia. Kuten ilmeisesti sinäkin Panu? Haluan kuitenkin viedä tavallaan poliittisen pamflettiformaatin näin uusille ja tuoreille vesille, ymmärsi sitä sitten vain pari ihmistä tai ei kukaan.

Heh, mutta minäpä tiedän jo tekeväni uraauurtavaa historiaa nimenomaan hyvyyden puolella taistellen ja se on asia, joka tulee olemaan kanssahenkisteni "aktivistien" voima; Me ja meidän monet ajatuksemme (Vaikka eroja meidänkin välillä löytyy) sekä paljastamamme tiedot tulevat sen takia kestämään tuhansiakin vuosia ihan helposti ja niihin viitataan silloinkin ihmisyyden jaloimpien puolien ilmauksina aivan kuten vaikkapa nykyään me "aktivistit" ymmärrämme historian virrasta näiden merkkihenkilöiden vastaavia teesejä ihmisyyden hyvien puolien esilletuomisessa ja taistelussa pahuutta vastaan; kardinaali Nicholas of Cusa, Johannes Kepler, Alexander Hamilton, Benjamin Franklin, George Washington, Abraham Lincoln, Franklin Delano Roosevelt, John F. Kennedy jne.

Sekä vastaavasti osaamme havaita niitä "pahiksia"; Paulo Sarpi, Brittiläisestä imperiumista mm. Adam Smith, John Locke, Jeremy Bentham, Lordi Shelburne, John Maynard Keynes, Winston Churchill, Margaret Thatcher jne. Sekä USA:sta Theodore Roosevelt, Harry S. Truman, Richard Nixon, George H. W. Bush jne.

Tässä vaiheessa performanssini prosessia pahuuden analysointi on vain ollut varsin paljon pääosassa ja se voi tuntua joistakin "keltanokista" kummalliselta ja ahdistavalta, mutta muutosta tulee prosessin etenemisen, lisäoppimisen ja tilanteiden kehittymisten kautta niin oman itseni kuin maailman osalta katsottuna. Prosessini jatkuu tehokkaana ja vääjäämättömän idealistisesti erittäin hyvillä syillä. Valitettavasti nykyään täytyy osoitella "pahuutta" monesti radikaalistikin, jotta sen voisi laittaa omalle paikalleen "hyvyyden" tieltä. Vaikea tehtävä tiedän ja tietysti pahuuden ja hyvyyden välinen raja on monesti häilyväkin. Joidenkin on silti vain yritettävä, vaikka se nykyään voi helposti näyttää mahdottomaltakin näiden monien maailmamme vaikeiden asioiden takia.

Kuulepa siis Panu! Valitettavasti on siis todettava, että jotkut sinun ajatuksesi ja tietosi ovat tässä katsannossa ainoastaan väistyviä ominaisuuksia maailman ja sen eri puolien ymmärtämisessä. Ei toki kaikki, mutta maailman tilanteen ymmärtäminen tulee joka tapauksessa etenemään länsimaissa siihen suuntaan tavalla tai toisella, missä nämä esille tuomani asiat maailman tilasta ovat nykyistä vielä paljon kiinteämmin ja voimakkaammin osana hyvyyden ja pahuuden dilemman ratkaisuissa ja siinä, miten ko. tietoja voidaan käyttää ihmiskunnan ja ympäristön hyväksi. Se on vääjäämätöntä ja tarpeellista! Merkit onneksi jo viittaavatkin siihen, että ihmisiä on heräämässä siitä lumetodellisuudesta...

Halusit sinä sitä tai et ja fiksuimmat meistä ovatkin jo alkaneet ottamaan näistä esille tuomistani asioista selvää ja pyrkineet niitä ymmärtämään, koska ne kattavat maailman tulevaisuudesta niin suuren osan. Olen itse näin osoittanut mallikelpoista esimerkkiä maapallon jokaiselle ihmiselle! ...Hmmm, no. Ehkä ne oligarkkiporukat eivät mallikelpoista esimerkkiä edes tunnistaisi ja osaisi käyttää.

Saturday, May 23, 2009

Anton Salosen kaappausdraama osana NWO -agendan suoraan ja välillisesti kylvämän pahuuden paljastumisessa

Anton Salosen tapauksen tiimoilta ilmenee lisää dramaattisia asioita. Laitetaanpa tähän viimeisimpiä tilanteeseen liittyviä juttuja muistiin Johan Bäckmanin blogista: Totuus äidiltään ryöstetyn venäläispoika Anton Salosen kotikirkosta, Miksi Stubb suojelee rikollisia?, Stubbia odottaa valtakunnanoikeus, Paavo Salonen ei ole psyykkisesti kunnossa, Tatjana Kuusisto sanoo, Paavo Salonen uhkasi tappaa itsensä ja Anton Salosen Pietarin konsulaatissa? ja Paavo Salosen tukijokot masinoivat uhkaussoittoja.

Kerrassaan tosisaastaista sekasotkua joudumme siis todistamaan ja lisäkauheutta asiaan tuo juuri se seikka, että tämä ei ole enää vain kahden aikuisen välinen huoltajuuskiista, vaan valtakunnallinen ja kansainvälinen kriisi ja paljon paljastava pahuuden ilmaus koko länsimaailman rappioituneen moraalin ollessa osaltaan liikkeellepaneva voima monella tasolla. Juuri tämän tilanteen saatanallisuuden ja valtakunnallisen haitallisuuden takia valtavirtamedia pyrkii nyt totaalisesti vaientamaan jutun ja tilanteen uutisoinnin (Oletteko huomanneet?), vaikka tilanne on nyt puhtaasti uutisointimielessä mitä "herkullisin" ja julkisuutta vaativin. Mitäs on menty tekemään sellaisia tyhmyyksiä, joista on aikapommin kaltainen seurausten vääjäämättömyys edessä!

Käskytystä lienee tullut ylhäältä mediataloille olla uutisoimatta ja alkuperäistä käskytystä tai skenarion suunnittelua on jo spekuloitu NWO -eliitin toimeksiantona siinä mielessä, että tämä loisi tilannetta Suomessa venäjävastaisuudelle ja sitä kautta NWO -eliitin halulle saada Suomi Natoon ja länsimaailman kokoamiseksi paremmaksi vastavoimaksi Venäjälle, länsi-imperiumin vanhalle ongelmakohteelle (Kun ei suostu olemaan kunnollinen osa NWO -agendaa). En yhtään ihmettele sellaisen skenarion mahdollisuutta, vaan se on jopa loogisesti järkevää tämän oligarkkieliitin kannalta. Joka tapauksessa tämä Anton -tapaus ei kyllä unohdu koskaan vaihtoehtomedian silmissä! Ja seurauksia joka tapauksessa tulee valtakunnallisellakin tasolla, vaikka kuinka asiaa yritetään nyt vaientaa. Sama koskee taannoista Lex Nokia -lakialoitetta. Siinäkään asiat eivät edelleenkään ole ok!

Kaameaa on myös ollut nyt havaita Antonin isän Paavo Salosen epävakaa ja sairas luonne: Uhannut mm. tappaa itsensä ja Antonin piilotellessaan Pietarin konsulaatissa, kaupittelee Antonia mediassa kuin sirkuskoiraa jne... Alkaa annetun materiaalin perusteella kyllä kupit kääntyä selkeästi Antonin äidin Rimma Salosen puolelle.

Miettikääpä myös sitä, minkälaiset ihmiset tuolla juttujen keskustelupalstoilla antavat ymmärrystä tällaiselle rikolliselle ja Antonin kannalta vahingolliselle toiminnalle antaen mokomille konsulihulttioille ja Paavolle jopa sankariviitan ja hyväksyen maamme johtajien, kuten Alexander Stubbin falskit ja valheelliset selitykset muitta mutkitta?! Osa heistä on varmasti elämän kunnollisia tosiasioita ymmärtämättömiä vaarallisia idiootteja, mutta osa on myös niitä muutoin ok ihmisiä, jotka "vain" pelkäävät haitallisen ja pahuutta tihkuvan totuuden ymmärtämistä ja vastaanottamista. He projisoivat sitten sen pelkonsa ja pahuuden ilmentymän virheellisesti tiedon antajaan eli tässä tapauksessa Johan Bäckmaniin tai sitten yrittävät kääntää sen pois mielestään tekosyiden varjolla. Miettikääpä sitä, mihin tässä katsannossa tämä nettikirjoittaja Panu Höglund kuuluu tämän kirjoituksensa kanssa?!

Osa ei myöskään osaa kuvitella maailmaa sen illuusionsa ulkopuolella, jossa valtakunnallisen tason auktoriteetteja ja toimintaa ei voi kyseenalaistaa. Heille auktoriteetin ja toimintansa kyseenalaistaminen on samaa kuin turvaverkon poisputoaminen elämisen symbolisista edellytyksistä. Valitettava tosiasia on se, että se poisputoaminen on nyt oikeasti tapahtunut! Menetetty luottamus tärkeimpiin johtajiin on hyvin vakava asia ja nyt sen havaitseminen maailmanlaajuisesti tapahtuneeksi ei ole mielenterveydellekään hyväksi. Se on ymmärrettävää ja minäkin olen taistellut viimeisen 10 kuukauden aikana tietoisuudessani näitä kauheuksia vastaan ennen kuin olen nyt valveutunut tilanteen valitettavaan hurjuuteen. Niin uskomatonta kuin se onkin. Meidän rivikansalaisten on kuitenkin nyt tavalla tai toisella vain kestettävä ja noustava!

Toisaalta on hyvin paljon ihmeteltävä sitä, kuinka varmasti on edelleen ihmisiä, jotka eivät vieläkään edes tiedä juuri yhtään näistä maailman ja Suomen kammottavista koukeroista ja he jatkavat elämistään toistaiseksi kuin mitään pikkulamaa kummallisempaa ei olisi tekeillä. Vaikka siis merkit ovat jo niin selvät, todistetut ja toitotetut niin monissa yhteiskunnallisissa asioissa ja ihmisten elämisen toteutumisissa. Kyllä vaan on NWO -agendaa ja siihen liittyviä suoria ja välillisiä haitta- ja pahuustekijöitä ja se on ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta erittäin tuomittavaa kehitystä!

Katsokaapa muuten Alexander Stubbin blogin uutta merkintää ja nimenomaan siihen Juha Molarilta tullutta kysymystä! Kauankohan se saa olla siellä ennen sensurointia ja tuleekohan siihen ollenkaan vastausta?... Odotelkaamme tilanteiden kehittymistä...