Eilen Oslossa jaettiin Nobelin rauhanpalkinto Liu Xiaobolle, joka on ollut tunnettu Kiinan hallinnon politiikan vastaisena toisinajattelijana jo vuosikymmeniä ja joka Tiananmenin aukion verilöylyssä 1989 oli keskeinen hahmo Kiinan hallinnon vastaisissa mielenosoituksissa. Siksi hän onkin istunut jo vuosikausia vankilassa Kiinassa. Tässä on Hesarin juttu eilisestä palkintoseremoniasta, johon Liu Xiaobo ei ym. syystä voinut osallistua.
Miksi päätin ottaa tämän nyt esille? No, aikaisemmin syksyllä jo päätin tässä bloggaamiseni tilannekatsauksessa (Aktivistibloggaamiseni välikatsaus maailman viime tapahtumien valossa; politiikkaa, ekonomiaa, filosofiaa, biologiaa, taidetta, ...Elämää!) alkaa osoittamaan myös näitä lännen valtavirtamediassa glorifioitavien ihmisten kyseenalaisia taustoja ja itse asiassa heidän kuulumistaan keskuspankkikartellin nostamiin ja rapautuneen kulttuurimme tuottamiin nukkeihin ja hyväuskoisiin hölmöihin. Monelle voi tulla todella yllätyksenä ja järkytyksenä juuri se, että Liu Xiaobo kuuluukin tällaiseen pahuuden kastiin, jolle ei rauhanpalkinto itse asiassa edes kuulu, kuten ko. palkinnon kohdalla on ollut kyse viime vuosina sarjassa; Al Gore, Martti Ahtisaari ja Barack Obama.
Liu Xiaobon taustasta ja hänen poliittisten ideologioidensa soveltumisesta tässä blogissa ankerasti osoitettuun geopoliittiseen kontekstiin löytyy erinomaisen tarkkanäköinen kirjoitus Lyndon LaRouchen mediasta; Executive Intelligence Review --> The Nobel Peace Prize Goes to Another Nazi. Se on Mike Billingtonin lokakuun 12. päivänä kirjoittama. Kirjoitus oli nopea vastaus siihen, kun Liu Xiaobon Nobel-palkitseminen kävi ilmi. Käyn nyt varsin seikkaperäisesti suomentaen tuon kirjoituksen läpi ottamalla myös suoria lainauksia mukaan ja sisällytän joitakin omia huomioitani lisukkeeksi -->
Heti alkuun lainaus: "Lyndon LaRouche has often said that receiving the Nobel Prize in Economics simply qualifies the laureate as a "certified" idiot. In a similar vein, at least in recent years, the qualification for becoming a recipient of the Nobel Peace Prize appears to be an expressed adherence to fascist ideology. Indeed, this year's recipient Liu Xiaobo, a Chinese writer and activist who is currently serving time in a Chinese prison, fits that pattern.
Liu is not just another Chinese human rights advocate who crossed swords with the government, but the proud head of a "Nietzsche cult" in China, and a sworn follower of fellow Nietzschean Martin Heidegger, the card-carrying member of the Nazi Party whose followers still today preach the existentialist, anti-human creed of philosophical fascism.
Liu was already a well-known writer in China before the mass demonstrations in Tiananmen Square in the Spring of 1989, as a Nietzschean "cultural nihilist." He was a visiting scholar at Columbia University in 1989 when the demonstrations broke out in Beijing, but left Columbia to join the demonstrations in Beijing, just as they were in the process of dying out on their own. His intervention was intended to provoke a violent confrontation—and he succeeded.[1]".
Tuo ensimmäinen englanninkielinen lainaus saa johdattaa meidät tutkimaan tätä pahuutta piilottelevaa tapausta ja jatkan tästä havainnoimalla kirjoituksen antamaa kuvaa Liu Xiaobon persoonasta ja ideologioista: Liu on julkaissut vuonna 1988 kirjan Critique of China, jossa hän hyökkää ensinnäkin ns. "klassista kiinalaista ajattelutapaa" vastaan ja nostaa ns. eksistentiaalisen ihmismallin ihanteeksi sen sijalle eli kyseessä on Nietzschen ns. yli-ihmiskultti, jossa hyvän ja pahan raja hämärtyy vaarallisesti nautinnon ja yksilönoikeuden äärimmäisessä ja sairaassa tavoittelussa. Liu väittää lisäksi, että kommunistisen valtion Leninismi ja Kiinan kulttuurin vanhana pohjana oleva konfutselaisuus ovat muka yhtä pahoja orjuuttamisen ja tyrannian muotoja. Liu vaikuttaa pintapuolisesti ja ensinäkemältä varsin ihanteelliselta toisinajattelijalta kommunistista valtiota vastaan, koska en minäkään kommunismin kaltaisestakaan ikeestä pidä. Mutta jatketaan -->
Liu on ihannoinut 1900 -luvun alun kirjailijaa Lu Xunia, jonka novellit olivat vihamielistä lietsontaa sekä klassillista kiinalaista kulttuuria (konfutselaisuus) kohtaan että Sun Yat-senin kulttuurillista optimismia vastaan. Sun Yat-sen oli vuonna 1911 kansallisvaltioidean (Republic) nimeen vannonut vallankumousjohtaja, jonka ihanteina olivat vahvasti amerikkalaisen poliittistaloudellisen systeemin pääarkkitehdit, kuten Alexander Hamilton ja Abraham Lincoln. Siis samat hahmot, joita Lyndon LaRouchekin hehkuttaa ja kaukana kommunismin teeseistä.
Huomioitavaa tässä onkin nimenomaan se, että Sun Yat-sen oli keskuspankkikartellin (Illuminatin) maailmankuvan vastainen eli LaRouche -kielellä Brittiläisen imperiumin vastainen esitaistelija. Tätäkin vastaan Liu Xiaobo siis on ollut ja tässä lainaus hänen ajatuksistaan: " "We can see why Lu Xun so glorified Nietzsche and symbols of suffering," wrote Liu Xiaobo. "Nietzsche was the smasher of idols, the symbol of individual freedom.... In contemporary China, Lu Xun-style extremism and ruthlessness is especially needed, especially in dialogue with traditional culture." ".
Katsotaanpa seuraavaksi Liun roolia Tiananmenin aukion verilöylyssä vuonna 1989 --> Liun palatessa Kiinaan Columbian yliopistosta (Oli siellä kutsuttuna opettajana) oli tilanne Pekingin mielenosoituksissa se, että nälkälakossa olevia protestoijia oli jo lopettelemassa toimintaansa ja myös monia muita mielenosoitusryhmiä oli jo neuvottelemassa valtion hallinnon kanssa rauhanomaisesta ratkaisusta tilanteeseen. Liu otti tilanteesta vaarin ja lyöttäytyi yhteen erään kuuluisan rocktähden ja muutaman muun kanssa aloittaen vallankumoustelun ja oman nälkälakkonsa. Tässä on huomioitava se, että Liu oli länsimaiden medialle oivallinen showmies ja tämänkin tietäessään hän käytti tilannetta hyväkseen ja samalla myös länsimedia otti tilanteesta kaiken irti. Liu oli lopultakin keskuspankkikertellin ohjaama, joten hän oli oiva mainosmies länsieliitin poliittisille agendoille (Tuleva NWO) Kiinan ja muun maailman suhteen.
Kiinan johto näki tuolloin toisaalta Liu Xiaobossa myös fanaattista uusintakierroksen vaatimusta Kiinaa vuosina 1966 - 1976 hallinneen ns. neljän koplan kaltaiseen totalitarismiin (Ns. Kulttuurivallankumouksen aika), joka ylitti jopa kommunismin aikaisemman ikeen vallassaoloaikanansa ja syöksi Kiinan tuhoon ja kaaokseen. Tämän neljän koplan tavoitteena olikin tuhota kokonaan vanha kiinalainen kulttuuri ns. fasistisella (Mm. sotilaallisia ja poliisivaltiollisia muotoja esim. punakaartin muodossa) otteella, missä tiede, taide, teknologia, koulutus ja yksilönvapaudet tallottiin lokaan rajusti.
Liun ideologia näyttäytyi tässä juuri sekä alkuperäisen kiinalaisen konfutselaisuuden mitätöintinä että toisaalta Nietzscheläisen nihilistisen maailmankuvan asettamisena sen tilalle haastaen samalla kommunismin; kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja siitä hänen johdollaan luomassaan "kommunismin vastaisessa" liikkeessä oli kysymys. Liun teesit olivat siis sukua sille ko. neljän koplan intellektuellivihalle, jossa muka saastaista "ihmisen ja taivaan" harmonian tavoittelua ei pitänyt sallia.
Henkisyys ja sielu olivat siis muka pahasta eli tavallaan tässä rinnastuu viha sekä konfutselaisuutta että länsimaista kristillisyyttä / hengellisyyttä kohtaan; kielletään ihminen Jumalan kuvana ja tähdennetään ihmistä pikemminkin hedonistisena koneena. Neljän kopla halusi tuhota kulttuurin kommunistisen totalitarismin äärimuodolla ja Liun teeseillä on sama potentiaali ylikorostetun ja vääristyneen yksilökäsityksen perusteella osana rahanvaltamaailmankuvaa. Sitä näemme nykyään käytännön toiminnassa juuri länsimaissa.
Kesäkuun 4. päivänä vuonna 1989 Kiinan hallinto sitten väsyi Liun ja kumppaneiden vallankumousteluun ja alkoi toimia väkivaltaisesti ko. kansannousun kukistamiseksi. Eipä sitäkään voida ihannoida hyvänä ratkaisuna, mutta toisaalta juuri sen takia Liu sai marttyyrin viitan ylleen ja sen loiste on jatkunut tähän päivään saakka ja aina ko. rauhanpalkintoon yltäen. Näin meille on asiaa syötetty valtavirtamediassa.
Lyndon LaRouche oli tuolloin vuoden 1989 Kiinan tapahtumien aikana vankilassa tekaistujen syytteiden takia ja kommentoi tuota Liun lietsomaa tapahtumasarjaa seuraavasti: "LaRouche, watching the Tiananmen Square mass demonstrations together with this author, from our shared jail cell in Alexandria, Va., noted that one could see in the eyes of the youth that they were searching for their souls, which had been ripped away from them during the Cultural Revolution. The Nietzschean revival in the mid-1980s was intended to prevent them from finding their souls—Nietzsche denied the soul's existence.". Eli tämä viittaa juuri siihen, että Liun lietsoma kansannousu olisi ollut tarkoituksella kyhättyä teatteria.
Liu on puolestaan paljastanutkin itsensä keskuspankkikartellin kätyrinä sanottuaan vuonna 1988 mm. näin: "Better known than his fascist philosophic outlook is Liu's slavish adherence to the imperial ideology of his controllers. In 1988, Liu was asked by Hong Kong's Liberation Monthly, what it would take to realize a true historical transformation in China. He replied: "Three hundred years of colonialism. In 100 years of colonialism, Hong Kong has changed to what we see today. With China being so big, of course it would take 300 years of colonialism for it to be able to transform into how Hong Kong is today. I have my doubts as to whether 300 years would be enough."
Hong Kong, of course, was the headquarters for the British opium trade which poisoned China's population, and for the colonial looting by the British Empire generally, from the day it was seized from China as spoils of the Opium War in the 1840s, to the day it was returned to China in 1997. In 2006, Liu was given a chance to renounce this embrace of British imperialism, but he refused. ".
Voimme siis havaita Liu Xiaobon olevan juuri sellaisten ideologioiden puolestapuhuja, jotka palvelevat keskuspankkikartellin nykyistä NWO -projektia! Keskuspankkikartellillehan (Illuminati) on ollut aina tärkeää, että heidän rahanvaltamaailmankuvansa juurtuu maailmaan yhä totalitaarisemmin mm. juuri Nietzscheläisen sielunkieltämisjuonen avulla, missä ihmisten toimintaa ohjaisi yhä enemmän pikemminkin fyysisen eläimellinen nautinnon tavoittelu ja kivun välttämis -orientaatio ja siinä sielulliset, henkiset ja moraaliset arvot lytätään maan rakoon säälittä ja armotta. Aivan, kuten niin monessa globaalissa tapahtumassa ja skenariossa olemmekin joutuneet viime vuosina näkemään enenevässä määrin!
Liu edustaa juuri tätä pahuudenkierrettä ja en yhtään ihmettelisi, jos koko 1980 -luvun lopun Kiinan tapahtumat olisi vartavasten jopa osaltaan Kiinan hallinnon kanssa suunniteltua keskuspankkikartellin teatteria, jotta sen yhtenä tuloksena Liu saatiin glorifioitua muka "länsimaisen demokratian" esitaistelijaksi Kiinassa. Sitä ei voida kuitenkaan todistaa, mutta tämä hänen saamansa rauhanpalkinto tavallaan paljastaa ko. prosessin ja sen eräänlaisen päätteen.
Oikeastihan tässä koko Liu Xiaobon -saagassa on siis ollut kyse keskuspankkikartellin ideologioiden kasvualustan petaamisesta globaalin näyttämön tarpeisiin ja se todellinen oikea "länsimaisen demokratian" esitaistelijuus on juuri päinvastaista toimintaa Liu Xiaobon edustamiin teeseihin verrattuna eli keskuspankkikartellin ideologioiden vastaista aktivismia ja siinä Liu Xiaobo on ihmiskunnan vastainen vihollinen eikä rauhanpalkinnon arvoinen ollenkaan! Keskuspankkikartellin vastaista aktivismiahan tunnetusti tarjoavat mm. Lyndon LaRouchen teesit ja globaalisti eri tavoin ns. talousdemokratiaksi luokiteltavat ekonomispainotteiset poliittiset liikkeet.
Tässä on erityisen huolellisesti ymmärrettävä myös se, että Liu Xiaobon tuomitseminen ei merkitse vastaavasti Kiinan kommunismin ihannoimista; tällaista väittävät syyllistyvät harhaluulon viljelyyn ja vajoavat valheellisesti ehdollistettuun oikeisto vs. vasemmisto -maailmankuvaan, joka on keskuspankkikartellin taholta aikoinaan käyntiin luotua illuusiota. Kyse on todellakin siitä, että kommunismikin on ollut keskuspankkikartellin poliittisia aseita historian pitkässä juoksussa ja kunnolliset ns. vasta-aseet ko. oligarkkieliitin poliittiselle agendavyyhdille löytyvät ainoastaan juuri sellaisista poliittisista järjestelmistä, jotka uutta renessanssisesti ja rakentavasti luoden kyseenalaistavat jopa koko rahan nykyolemuksen ja siihen liittyvän imperialistisen politiikan --> Oivaltavat myös poliittistaloudellisia asioita samoilla periaatteilla kansojen hyväksi kuin mitä Yhdysvaltain alkuperäistarkoitukseen sisältyi silloin, kun se ymmärsi olla Brittiläistä imperiumia vastaan luomalla oman ns. amerikkalaisen systeemin; kansanvaltaa kunnioittava "Republic"! Nyt meidän pitää ideoida vastaavalla tavalla sovellettuna tähän aikaan!
Lopuksi tuo Mike Billingtonin teksti tähdentää myös viime vuosien muiden Nobelin rauhanpalkinnon saajien kuulumista tähän samaan keskuspankkikartellin (Illuminati / Brittiläinen imperiumi) pahuuden nukkien sarjaan: "Awarding the Nobel Peace Prize to this professed Nietzschean is in keeping with the character of two out of three of the previous laureates. The 2009 prize went to President Barack Obama, despite the fact that this man of "peace" was already in the process of massively expanding the war in Afghanistan, a war correctly denounced by Russia's drug czar Victor Ivanov as a second Opium War—this time against Russia and Europe rather than China. Obama's Nazi proclivities were established early in his administration, with his health-care program, modeled on that of Adolf Hitler, denying certain types of care to the old and the poor in order to save money. This program earned President Obama the ubiquitous "Hitler mustache," which now adorns pictures of him across the country. Not surprisingly, Obama praised the choice of Liu Xiaobo as this year's Nobel Peace Prize recipient, and demanded that China release him from prison immediately.
Equally repulsive, was the granting of the Nobel Peace Prize in 2007 to the genocidalist Al Gore and the anti-scientific Intergovernmental Panel on Climate Change, for their promotion of the fraud of "Global Warming," a hoax designed by the likes of the World Wildlife Fund. The WWF is the creation of Britain's Prince Philip, who argues that the world's population must be reduced from the current 7 billion to less than 2, and the Netherlands' late Prince Bernhard—another card-carrying Nazi.
Global Warming was invented to justify this genocide under the guise of saving the planet. Thus, "peace" to these fascist thinkers means eliminating most of the world's population, to allow "living space" (Hitler's Lebensraum) for the remaining elites.".
Itse huomautan vielä tässä katsannossa Martti Ahtisaaren roolia, joka sekään ei ole mitenkään mairitteleva, kun alamme tonkia esille hänenkin kohdallaan keskuspankkikartelliin liittyviä pahuuksia! Tässä onkin lopuksi erinomainen Kalevi Wahrmanin kirjoitus (Ahtisaaren taustaryhmä) Martti Ahtisaaresta juuri tämän katsantokannan avartamana; Martinkin kytkökset keskuspankkikartellin rahavirroissa (Mm. George Sorosin eri finanssimanipulaatiot), eliittikerhoissa (Bilderberg -ryhmä jne.) ja muissa poliittisissa keinotteluissa rauhanneuvottelujutut mukaan lukien käyvät kirjoituksessa alustavasti ilmi.
Tässä on myös viime vuoden kirjoitukseni Barack Obaman rauhanpalkinnosta; Saatanaa puetaan hyvyyden messiaan valeasuun: Barack Obaman Nobel-palkitseminen. Toki olin jo pitkään ennen sitäkin tunnistanut Obaman oligarkkieliitin eli keskuspankkikartellin tärkeäksi nukeksi ja nyt siis Liu Xiaobo on samaa hyvyyden messiaan valeasuun puettavaa satanismia!
Showing posts with label Liu Xiaobo. Show all posts
Showing posts with label Liu Xiaobo. Show all posts
Saturday, December 11, 2010
Thursday, October 21, 2010
Aktivistibloggaamiseni välikatsaus maailman viime tapahtumien valossa; politiikkaa, ekonomiaa, filosofiaa, biologiaa, taidetta, ...Elämää!
Tässä kuussa on NWO -tutkimuksessani tullut eteeni monta avainasiaa, jotka ovat saaneet minut arvioimaan tätä poliittista aktivistibloggaamistani taas uudessa käänteessä, eli uudessa nosteessa ymmärtää maailmamme tilaa yhä syvemmin, laajemmin ja dynaamisemminkin aiheuttaen mm. hyvyyden ja pahuuden erojen erottamista yhä tarkemmin ja parantavien ratkaisumallien näkemistä yhä varmemmin... Tässä kirjoituksessa haluan tuoda esille näitä avainasioita ja alustavasti niiden herättämiä ajatuksiani, mistä juontuu myös joitakin arvioita siihen, millä tavalla tämä poliittinen bloggaamiseni ja aktivismini tulee lähitulevaisuudessa muotoutumaan. Vähän sellaista välitilinpäätöstä on siis havaittavissa taas kerran :)
Valtavirtamediassa esille tulleet tapahtumat ovat olleet osallisena näissä avainasioissa varsin paljon, mutta myös ystäväpiirissäni käymäni eräs keskustelu on ollut jonkinlaisessa osassa näissä pohdinnoissani; tämä kyseinen keskustelukumppanini on ollut luomassa uutta poliittista keskustelufoorumia (Pikkuparlamentti.fi) Suomeen, jota pidän kyllä hyvänä ideana etenkin, jos sinne uskalletaan tulla näiden keskuspankkikartellilähtöisten seikkojenkin kanssa rohkeasti ja suoraan mukaan. Olen myös palannut erään vanhan nettilähteen tutkimiseen, jota olen tuonut tämän poliittisen aktivismini alussa hieman esille tässä blogissa; Readings from the American Almanac. Netin vaihtoehtomedia on siis muutenkin edelleen tärkeä tietolähde- ja havainnointifoorumi tässä tutkimisessani.
Tuo ystäväpiirini keskustelusaldo tuotti mm. sellaisen väittämän, että onko keskuspankkikartelli (Illuminati) kaiken alkuun panevana voimana vain myytti eli olemmeko me sitä vastoin kaikki sen länsikulttuurin tuotteita, josta ko. keskuspankkikartelli on vain yksi seuraus monista?... Minun mielestäni kumpikin näkökanta on yhtälailla totta. Yhteiskunnallissosiaalinen rakenne on länsimaissa yhtäältä vienyt meidän kollektiivista tietoisuutta massana siihen, jossa ko. massa valitsee ja hyväksyy yhä helpommin itselleen sellaista uusfeodaalista ja totalitaarista kehitystä johtajineen kuin se kuvittelee muka parhaakseen ja mitä nyt on tapahtumassa. Toisaalta tätä keskuspankkivaltaa eniten omaavilla on ollut jo satojen vuosien ajan hyväksikäyttömahdollisuus toteuttaa tätä kehitystä omaksi hyväkseen meidän kansalaisten kustannuksella.
Siinä mielessä ei ollenkaan pidä aliarvioida sitä, että jopa tarkoituksellisia suunnitelmia ylhäältä alaspäin tehdään meidän kansalaisten päänmenoksi ihan vain siksi, että ko. keskuspankkikartellilla olisi kivempaa; dokumentit ja muut todisteet tekevät ko. suunnitelmat ja teot näkyviksi. Rahan ja vallan ahneus ajaa mitä kummallisimpiin suunnitelmiin ja tekoihin niiden tahoilta, jotka eniten ovat tämänlaisen vallanhalun kahleissa ja vietävissä; voimme vain kuvitella, minkälainen se ahneus ja mieli on, joka kuvittelee tämän velkapyramidiponzihuijauksen olevan muka kehityskelpoista hyvyyttä...
Tähän väliin sitten kokoelmana niitä avainasioita maailmanmenostamme, jotka ovat muutamina viime viikkoina hämmästyttäneet ja järkyttäneet minua sekä avanneet silmiäni yhä enemmän näkemään asioiden tilaa ja liikettä. Jokainen näistä ansaitsee itse asiassa oman kirjoituksensa ja tutkielmansa, joten luettelen ne tässä alla vain lyhyin kuvauksin ja palaan asiaan lähiaikoina yksi kerrallaan. Jokainen peilaa omalla tavallaan NWO -agendojen ilmenemistä --->
Homokohu ja -keskustelu vs. kristinuskon dogmit --> Kristinusko vs. homoseksuaalisuus, uskovat vs. ei-uskovat, oikea kristinusko vs. väärä kristinusko, kirkko vs. valtio, hyvyys vs. pahuus, satanismi vs. jumalallisuus... Onko kristinusko niin tärkeä vastavoima NWO -agendalle kuin väitetään? Miten uskonnot ovat olleet osallisena historiassa NWO -agendaa vyöryttävän keskuspankkikartellin aseina kansojen kontrolloimiseksi? Mikä rooli kristinuskolla siinä on ollut? Ovatko homot ja seksuaalisuuden liberalisoituminen osa NWO -agendan salajuonta kansojen psyyken ja kulttuurin turmelemiseksi ja taannuttamiseksi osaksi keskuspankkikartellin toivomaa uusfeodaalista totalitarismin pystytystä? Onko seksuaalisuuden ilmenemismuotojen tarkastelulla tällä tavoin väliä NWO -tutkimuksessa?... Vaikeita kysymyksiä, joihin pääsemme sisään mm. kokoamalla tämän parin viime viikon näyttävän homokohun tarjoamia mielipiteitä tarkasteluun keskenään ja vasten keskuspankkikartellin ilmenneitä ideologioita, teesejä ja toimia NWO -prosessissaan. Näin maailmantilan ja maailmaneliitin sosiologinen ja psykologinen profiili kirkastuu selvemmin esille ja meidän kohtalomme siinä....
Viherfasismi ja ilmastonmuutos --> Eugeniikan, väestönkontrollin, kansanmurhan ja totalitarismin ideoiden syöttö ilmastonmuutospropagandassa mm. näiden viherfasistista maailmankuvaa roiskuvien videoiden avulla --> Greenpeace Video ja How to Cut Carbon Emissions. Tähän liittyen Suomenkin vaihtoehtomediassa on viime aikoina vellonut paljon hyvin mielenkiintoista kirjoittelua ja kommentointia HAARP -teknologiasta ja ns. kemikaalivanoista (chemtrails), mistä on suora yhteys keskuspankkikartellin piiristä löytyvään eugeniikkaan sekä väestönkontrolliin ja -vähennykseen. Tulen käymään ilmennyttä aineistoa läpi omilla huomioillani, joita sävyttävät mm. oma kokemukseni meteorologiasta, sään seurannasta ja toisaalta tämän NWO -tutkimukseni suomat edellytykset arvioida tällaisen väestöön ja ihmisyyteen kohdistuvan pahuuden ulottuvuuksia... Onko siinä väliä sillä, kuinka paljon totta ilmastonmuutos on tai on olematta?!... Mikä on oikeaa ympäristöaktivismia ja mikä on sitä vastoin viherfasismia?
Keskuspankkikartellin rahanvaltaan perustuva monetarismi vs. infrastruktuurilähtöinen ja talousdemokraattinen (talous)ajattelu --> Tapaustutkimuksena Chilen kaivosmiesten kohtalo ja ihmepelastuminen. Tämä elokuun alusta viime viikolle kestänyt inhimillinen draama oli erittäin moniulotteinen episodi, jota hyvin moni ei näytä sen suuresta mediahuomiosta huolimatta vieläkään tajuavan. Siihen liittyviä ekonomian, teknologian, infrastruktuurin, poliittisen toiminnan, sosiologian, psykologian, terveydenhuollon ja lääketieteen elementtejä voidaan peilata erinomaisesti tätä keskuspankkikartellin saastuttamaa maailmanmenoamme vasten. Ko. kokonaisuus on näyttäytynyt siinä niin erikoisella tavalla, että moni on pystynyt havaitsemaan siinä ilmenneet ihmisyyden parhaat puolet lähinnä vain "trendikkäästi" feikkinä teeskentelynä ja huijauksena - Postmodernina teatterina. Totuus on tätä paljon syvempi ja laajempi hyvin valaisevalla tavalla, josta jatkan omassa kirjoituksessaan...
Nobelin rauhanpalkintojen sarjan jatkuminen ideologisesti pahoissa keskuspankkikartellia edesauttavissa merkeissä --> Tapaustutkimuksena mm. tämän vuoden palkinnonsaajan Liu Xiaobon poliittisen taustan fasismiin ja äärikapitalismiin viittaavat ainekset. Martti Ahtisaaren ja Barack Obaman rauhanpalkinnoista alkoi se oikea "trendikkäästi" feikki teeskentely ja huijaus, jossa ko. postmoderni teatteri leipoo sankareita ja pyhimyksiä keskuspankkikartellin (Illuminatin) pahuuden nukeista --> Paha on hyvää, sota on rauhaa, kristus on antikristus jne. Miksi näin on niin monessa tapauksessa, missä haluaisimme uskoa ihmisyyden hyvien puolien voittoon? Miten tällainen pääsee niin salakavalasti etenemään ja sitä salakavalaa pahaa ei sitten haluta uskoa? Pureudun aiheeseen omassa tutkielmassa...
Lady Gagan näyttävät Suomen konsertit viime viikolla --> Musiikkiteollisuus ja koko populaarikulttuuri keskuspankkikartellin (Illuminatin) ohjauksessa kansalaisten aivopesu-, taannuttamis- ja kontrolloimisvälineenä. Onko väitteissä Lady Gagan (Myös Katy Perry, Rihanna jne. tarkasteluun) kuulumisesta Illuminatin tällaisena aivopesunukkena perää? Vai voidaanko hänestä(kin) sittenkin löytää (myös) käänteispsykologista ns. anti-Illuminati operaatiota ja / tai jopa sellaista suoraakin NWO -kritiikkiä kuin mitä olen tuonut musiikkisarjassani (Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia) esille? Mikä popmusiikin merkitys ylipäätään on maailmassamme? Onko ainoaa älyllisesti kehittävää musiikkia vain klassinen musiikki ja popmusiikki olisi vain tuhoavaa saastaa?... Laaja tuntemukseni populaarimusiikista auttaa selvittämään tätäkin mysteerivyyhteä enemmän auki...
On ollut todella oivallinen sattuma, kun löysin näiden ym. avainasioiden esillevyöryssä uudestaan tarkasteluun tuon Readings from the American Almanac -sivuston historia-analyysit keskuspankkikartellin (Illuminatin) ideologisesta sisällöstä ja toiminnasta antiikin ajoista saakka. Ko. sivusto tarjoaa havaintoni perusteella myös noiden ym. avainasioiden tarkastelussa äärimmäisen kirkasta ja vilpitöntä tietoa hahmottaa jyviä akanoista eli hyvää pahasta. Sivuston tieto on erinomaista juuri kartoitettaessa eri historian vaiheiden muodoissa sitä, kuinka tämä hyvyys vs. pahuus -taistelu on edennyt ja rakentunut eri elementtien käytännöissä ja ideologioissa satojen vuosien aikaskaaloissa aina nykypäivään saakka --> Keskuspankkikartellin ja kulttuurimme olemukset tulevat paljon ymmärrettävemmiksi, kun otamme selvää tästä historiaraiteesta aina satojen vuosien taakse. Sivuston anti onkin niin tärkeää, että ajattelen käydä sieltä keskeisiä sisältöjä läpi yksityiskohtaisesti auki analysoiden omassa kirjoitussarjassaan...
Se aukeneva sisältö tuo eteemme mm. vastauksia näihin kysymyksiin: Miten kristinusko muuttui keskuspankkikartellin aseeksi? Mikä osa on ollut roomalaiskatolisella kirkolla (Vatikaanilla) keskuspankkikartellin toimissa? Mitä uskonpuhdistus ja vastauskonpuhdistus olivat keskuspankkikartelliin liittyen? Miten keskuspankkikartellin toiminta eteni Valistuksen ajalla? Ketkä loivat ja miksi kansallisvaltiokäsitteen? Ketkä puolestaan loivat ja miksi vapaamuurariuden? Miksi Yhdysvallat ja Eurooppa olivat alunperin erittäin totaalisesti erilaisia politiikaltaan ja ekonomialtaan? Miksi sitä ei nykyään nähdä? Miksi fasismi ja kommunismi ovat vain saman poliittisekonomisen hirviön kaksi eri päätä samassa ruumiissa edustamassa keskuspankkikartellin intressejä? Mitä kaikkia sotia alkaen esim. jo n. 1000 vuotta sitten syntyi keskuspankkikartellin hyväksi ja heidän manipuloiminaan? Mitkä ovat olleet sotien syitä keskuspankkikartellin intressien kuljettamisessa ja kehittämisessä? Miksi meidän keskuspankkikartellia ja NWO:a vastustavien on ymmärrettävä tätä koko poliittistaloudellisuskonnollista historiaa näin paljon?... Itse keskuspankkikartelli -sanasta on vielä sanottava, että esim. 1000 vuoden tarkastelumittakaavassa "heidän" nimensä ovat tietenkin olleet hyvin erilaisia eri historian vaiheissa; Venetian Party (Venetsian puolue), Brittiläinen imperiumi jne.
Laajassa bloggaamismittakaavassani tuo Readings from the American Almanac -sivuston anti asettuu rinnakkain hienosti käsiteltäväksi näiden muiden pitkällisten kirjoitussarjojeni kanssa; NWO:n sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ilmenemismuotoja Francesco Alberonin ajatusten avulla arvioituna, Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia sekä alkava Rupert Sheldrake (Morfogeneettiset kentät ja siitä versoen pimeään aineeseen ja ns. säieteorioihinkin saakka --> Universumimme ja olemisemme totuus / olemus) -tutkielma...
Tätä kaikkea ja muitakin kiinnostuksen kohteitani sekä ihan omaa elämäänikin haluan kontrastoida toisiaan vasten uuttaakseni lisää ymmärrystä ja sisältöä esiin maailman tilastamme ja kohtalostamme tulevaisuudessa. Siinä myös uudet nousevat poliittisekonomiset teesit etenkin Lyndon LaRouchelta ja talousdemokratia -liikkeen ja vastaavien aktiiveilta ovat oma oivallinen raiteensa tähän tarkastelukimppuun. Sivuraiteita löydän varmaan muihinkin uusiin ilmiöihin, kuten Zeitgeist -liike ja Bahai -uskonto (Ylipäätään monien eri uskontojen dogmien kunnollinen tutkiminen olisi myös hyväksi; kuten Raamatun sisältö), joiden epäilyttävät piirteet täytyy tutkia ja maalata esille eri tilanteissa --> NWO -tutkimuksessa on ymmärrettävä, että samaa (uutta) asiaa täytyy kuljettaa eri ympäristöihin ja tilanteisiin tarkasteltavaksi ajan kanssa, jotta sen ymmärtäisi kunnolla.
Tutkittavaa siis on toki erittäin paljon, joten tässä blogissa riittää näiden tiimoilta varmaan moneksi vuodeksi vertailtavaa, yhteenvedettävää, analysoitavaa ja havainnollistettavaa. Hyvä niin, sillä uskon realistina menevän vielä selvästi yli 10 vuotta, ennen kuin meidän NWO- kriitikoiden hyvät siemenet alkavat kunnolla ja todenteolla itää ja kasvaa nopeakasvuisiksi taimiksi.... Tai mistä sitä tietää, mitä jo 2 vuoden kuluttua olisi sattunut ja kehittynyt...

Subscribe to:
Posts (Atom)