Showing posts with label ruusut. Show all posts

Sunday, July 13, 2014
Viikon 28 kasvivalokuva: Kesädamaskonruusu (Rosa Damascena -ryhmä "Celsiana")
Täydessä kukassa ollutta kesädamaskonruusua (Rosa Damascena -ryhmä "Celsiana") kuvattuna lauantaina 12.7.2014 Helsingin Meilahden arboretumissa.
Palaan ruusujen pariin näissä kasviesittelyissäni, koska olen tänä kesänä ihastunut aikaisempaa enemmän juuri ruusuihin - Tässä kuvassa keimailee yksi isokukkaisimmista pensasruusuista eli kesädamaskonruusu (Rosa Damascena -ryhmä "Celsiana").
Kesädamaskonruusut ovat hyvin vanha lajikeryhmä, jonka alkuperää ei siksi ole edes luotettavasti / tarkkaan saatu selvitettyä; erään version mukaan näiden ruusujen historia ulottuu aikaan ennen ajanlaskumme alkua ja maantieteellisesti Persian / nykyisen Lähi-idän alueelle, missä näitä ruusuja viljeltiin jo silloin muinoin ns. ruusuveden ja -öljyn saamiseksi osana kosmetiikkateollisuutta. Tieteellisen nimen "Damascena" viittaakin juuri nykyisen Syyrian Damaskos-kaupunkiin. Tämä kyseinen lajike "Celsiana" on peräisin kuitenkin Hollannista vähän ennen 1700-luvun puoltaväliä ranskalaisen ruusujalostajan Cels'n mukaan nimettynä.
Tämä Damascena-ryhmä on siis hyvin vanha viljelyssä - Niinpä nämä ruusut ovat muodostuneet ympäri maailmaa hyvin suosituiksi ja perinteisiksi koristekasveiksi. Näin erityisesti Ranskassa, missä tämän ryhmän lajikkeita on jalostettu eniten. Tällä lajikeryhmällä on lisäksi myös teollista ja hyötykasvitarkoitusta: Tuon kosmetiikkateollisuushyödyn lisäksi sanotaan, että näiden ruusujen kukkaterälehdet ovat syötäviä ja niitä voidaan siksi käyttää mm. ruokien maustamiseen tai yrttiteeksi.
Täällä Suomessa tämän lajikeryhmän pensaat ovat melko talvenarkoja, mutta ainakin Etelä-Suomessa vyöhykkeillä I - III näitä voidaan viljellä; tälle kyseiselle lajikkeelle on tosin joissakin esittelyissä määritelty menestymistä vain I - II vyöhykkeille. Suositeltavia koristekasveja nämä siis ovat, vaikka ankarimpina talvina lumihangen yläpuolisia versotuhoja voi tulla. Näillä pensailla juurivesojen muodostuminen on kuitenkin erinomaista ja siksi uudistuminenkin tapahtuu helposti.
Damaskonruusut jaetaan kahteen erilliseen ryhmään kukinta-aikojen mukaan, vaikka muutoin eroavaisuuksia ei sen merkittävämmin ole - Kesädamaskonruusuiksi kutsutaan niitä ryhmän lajikkeita, joilla on lyhyt kukinta-aika kerran kesässä ja yleensä heinäkuussa. Syysdamaskonruusuiksi puolestaan nimitetään niitä lajikeryhmän edustajia, joilla kukinta on uusiutuvaa syksyyn saakka keskikesästä lähtien.
Tämä kyseinen "Celsiana" -lajike on siis kesädamaskonruusu ja Etelä-Suomen normaalioloissa se kukkii heinäkuussa pari - kolme viikkoa, jolloin pensas on hyvin täynnä nuokkuvia, puolikerrottuja ja läpimitaltaan jopa reilut 10 cm olevia kukkia. Kukkien väritys on erityisen hieno; nupuista juuri puhjetessaan niiden hennosti vaaleanpunainen / lohenpunertava väri on vahvimmillaan, mutta kukinnan edetessä väri haalenee sameasti valkoiseen suuntaan. Erityisen hienon tästä haalenemisprosessista tekee se, kun kukkien hieman eriaikainen avautuminen mahdollistaa haaleusvaiheissa eri kukkien välillä kirjavasti haaleuseroja; tuossa kuvassakin se nähdään hienosti. Kukat ovat myös voimakastuoksuisia.
Kasvutavaltaan ja lehdiltään tämä kesädamaskonruusu on roteva ja rehevä - Versot ovat melko paksuja ja lehdet ovat moniin muihin pensasruusuihin verrattuna hyvin isoja. Lehtimuoto on hienosti sahalaitainen ja ruusuille tyypillisen parilehdykkäinen, mutta lehdyköitä on tällä lajikkeella hyvin säännöllisesti viisi kappaletta per lehti. Lehdet ovat tällä lajikkeella kesävihreydeltään melko vaaleita. Vihreissä versoissa on paljon piikkejä, mutta ne ovat hyvin pieniä; kuin vain "karheutta" oksissa.
Kooltaan pensas tulee rotevuudestaan huolimatta kuitenkin vain n. 1,5 m korkeaksi, mutta on toisaalta leveäkasvuinen. Niinpä kasvupaikkaa valittaessa on huomioitava leveyssuuntainen kasvutila. Kasvutapaa voidaan sanoa myös hieman epäsäännölliseksi ja lajike tekee siis myös paljon juurivesoja, joiden avulla vanhojen versojen tilalle uudistuu jatkuvasti hyvin kukkivia oksia; heikosti kukkivia vanhoja versoja voidaan poistaa.
Eteläisen alkuperänsä takia tämän lajikeryhmän pensailla lehteen puhkeaminen keväällä on aavistuksen myöhemmin ja hitaammin kuin monilla muilla pensasruusuilla; kuitenkin jo toukokuun alussa tälläkin lajikkeella oksat ovat vaaleanvihreästi hiirenkorvalla. Syksyllä puolestaan eteläisen alkuperänsä takia kesäasu säilyy tällä lajikkeella myöhään; leutoina syksyinä jopa loka-marraskuulle ainakin osittain - Ruska on lähinnä kellertävää - keltaista ja varhaiset / ankarat yöpakkaset saattavat palelluttaa lehdet kesken ruskaantumisen. Tällä lajikkeella on huomionarvoista myös se, että kiulukoiden muodostuminen on olematonta.
Estetiikkakatsannossa tämä lajike on tietenkin kukinta-aikanaan samaan tapaan erityinen huomio- ja korostuskasvi kuin moni muukin viime viikkoina tässä sarjassa esittelemäni kasvi. Edellinen ruusuesittelyni lajike (Viikon 26 kasvivalokuva: Tarhaharisoninruusu (Rosa Harisonii -ryhmä "Aurora") ) on kuitenkin ehtinyt jo lopettaa kukintansa tämän ruusulajikkeen täyden kukinnan aikaan, joten tuolle tarhaharisoninruusulle tämä pensas ei ole niinkään kukintapari, vaan kukintajatke.
Tämänkin kesädamaskonruusun kukintaa voidaan sommitella silti erittäin hienoina pareina tai kolmikkoinakin muiden samaan aikaan kukkivien ruusujen kanssa sekä esim. myöhään kukkivien jasmikkeiden (Philadelphus sp.) pareiksi. Koska tämä lajike on sekä lehdiltään että kukiltaan huomattavan vaalea, niin voimakasta kontrastia luomaan sopivat sille siksi pariksi monet hyvin tummat pensaat / pikkupuut. Tummia rakennuksia / rakenteita vasten pätee sama. Syksyllä lajikkeen myöhään säilyvä kesäasu on hyvä pari varhain kirkasta ruskaa tekeville pensaille.
Tätäkin pensasruusua voidaan käyttää monella tavalla - Yksittäispensaana, usean yksilön ryhmänä omillaan tai muiden lajien seurassa sekä leikkaamattomana pensasaidanteena. Hyvin näyttävän kukintansa takia on kuitenkin aina hyvä huomioida pensaan hyvin sijoitettu näkyvyys tai sommittelu ympäristöönsä nähden. Paras kukinta tapahtuu aurinkoisella kasvupaikalla. Tavallinen puutarhamaa on ok kasvualustaksi, mutta talvenarkuutensa takia liikaa savisuutta ja seisovaa märkyyttä on vältettävä.
Ruusuharrastajille ja toki yleensäkin kaikille viheraluetyypeille urbaaneilla alueilla ja maaseudun pihapiireille tämä ruusulajikeryhmä on erityinen, koska sen historiallinen olemus on vanhuuttaan jopa antiikkinen ja rehevyydessään - kukkanäyttävyydessään se on koristearvoltaan kesän keskellä upeimpia mahdollisia - Vähän käytettynä haluankin rohkaista näiden näyttävyyksien pariin paljon enemmän!
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
Sunday, June 29, 2014
Viikon 26 kasvivalokuva: Tarhaharisoninruusu (Rosa Harisonii -ryhmä "Aurora")
Kukinnaltaan jo hieman hiipunutta tarhaharisoninruusua (Rosa Harisonii -ryhmä "Aurora") kuvattuna lauantaina 28.6.2014 Helsingin Meilahden arboretumissa.
Tämän kertainen kasviesittelyni siirtyy pitkästä aikaa ruusuihin ja siinä risteymäsyntyisten puutarhalajikkeiden pariin, joita tunnetaan vain viljelystä - Tässä on esittelyvuorossa persianruusujen (Rosa foetida) ja tarhapimpinellaruusujen (Rosa pimpinellifolia -ryhmä) välisestä risteyttämisestä syntyneen tarhaharisoninruusujen ryhmä (Rosa Harisonii -ryhmä), josta tässä kuvassa on poimittuna "Aurora" -lajike.
Tarhaharisoninruusu näki päivänvalon ensimmäisen kerran vuonna 1824, kun Yhdysvalloissa New Yorkin kaupungissa George Folliott Harison -niminen lakimies ja ruusuristeyttämisen harrastelija sai aikaiseksi em. risteymän ja istutti sen esikaupunkihuvilansa pihalle. Hänen mukaansa tämä lajikeryhmä onkin sittemmin nimetty.
Sittemmin ruusua alettiin markkinoida puisto- ja puutarhaviljelyyn ja lisää risteymiä noiden em. lajien / lajikkeiden välillä on tehty, mistä tämä kuvan Aurora-lajike on esimerkki Suomessa ilmeisesti Keskas-tutkimuksen yhteydessä löydetyistä sellaisista - Tämä tarhaharisoninruusujen ryhmä on kuitenkin taksonomisesti haasteellinen määrittää, kuten tässä mielenkiintoisessa ruusumäärittämiskirjoituksessa senkin osalta luonnehditaan.
Tämä tarhaharisoninruusu on kuitenkin varsin paljon pimpinellaruusujen kaltainen, mihin tuttu juhannusruusukin (Rosa pimpinellifolia "Plena") kuuluu - Kasvutavaltaan tämä pensas on tiheä, runsaasti juurivesoja tekevä ja oksiltaan erittäin piikkinen. Korkeudeltaan se tulee n. 2 metriseksi isoimmillaan ja on tyypillisimmin vähän 1,5 metrin molemmin puolin; vanhoja versoja kuolee, mutta uutta vesoo joka kesä.
Tämä lajikeryhmä on täällä Suomessa vielä melko tuntematon, joten sille ei ole vielä tiedossa täysin tarkkoja pohjoisimpia viljelyrajoja; monissa lähteissä sille mainitaan kuitenkin menestymisalueeksi vyöhykkeet I - III, mutta vähän pohjoisempanakin sitä voidaan kokeilla parhailla paikoilla.
Tarhaharisoninruusutkin ovat sellaisia pensaita, jotka puhkeavat keväällä varhain lehteen; hiirenkorvalla tämäkin lajike on jo toukokuun alussa Etelä-Suomen normaaliolosuhteissa. Lehdet puhkeavat vaaleanvihreinä ja voivat olla vähän aikaa lievästi punertavia. Kesäkuun alkuun mennessä täysilehtisyys saavuttuu ja ennen kukintaa lehtien hyvin tumma vihreys muodostuu. Lehdet ovat muodoltaan parilehdykkäisiä, sahalaitaisia ja muistuttavat melko paljon juuri juhannusruusun lehtiä, mutta ovat hieman isompia. Lehdet saavat syys-lokakuussa kirjavasti keltaisia, oransseja ja punaisiakin sävyjä, mutta ruska ei ole kovin kirkas ja huipentuu vasta pitkällä lokakuun puolella. Lisäksi se saattaa leutoina syksyinä pitkittyä marraskuullekin.
Lajikkeen kukinta on hieman myöhemmin kuin juhannusruusun eli Etelä-Suomen normaaliolosuhteissa se sijoittuu vähän kesä-heinäkuun vaihteen molemmin puolin ja kestää n. 3 viikkoa. Tänä vuonna kukinnan huipentuma on nyt ollut enemmän kesäkuun puolella kevään-alkukesän kasvukauden etuaikaisuuden takia, vaikka tämä kesäkuun loppu onkin ollut pitkään hyvin viileä.
Kukat ovat muodoltaan ns. puolikerrottuja muistuttaen paljon juhannusruusujen vastaavia ja väriltään erittäin huomiota herättävästi sitruunankeltaisia. Nuppuvaiheesta juuri avautuessaan kukkien keltaisuus on syvempää ja tummempaa, mutta kukinnan loppuvaiheissa niiden terälehdet haalistuvat ja voivat olla hieman laikukkaasti valkoisen suuntaankin muuttuneita. Kukkia on kukintahuipentumassa kerrallaan auki erittäin runsaasti, joten pensas peittyy kukkahuntuun ja on pikantisti erottuva. Toisaalta lajikkeen hyvin tummat lehdet kontrastoivat kukkiensa värin kanssa dynaamisen radikaalisti. Kukista kehittyy isohkoja kiulukoita, jotka loppukesällä - syksyllä kypsyvät mustiksi.
Kasvupaikkaolosuhteissa tämäkin tarhaharisoninruusu pitää kuivahkosta maaperästä, joten liikamärkyydelle / seisovalle vedelle se on arka. Lisäksi lajike vaatii kalkkiperäistä maata, joten istuttamisen yhteydessä kalkitseminen on oleellista. Myös aurinkoisuus on tärkeää, jotta mm. kukinta on näyttävää joka kesä.
Esteettisessä katsannossa tämäkin pensas on kukinta-aikanaan erityisen komea huomio- ja katseenvangitsijaelementti, jonka sijoittaminen tärkeille paraati- ja edustuspaikoille on oleellista hyvän näkymisen ja onnistuneen korostamisen takia. Kukkien erikoisen keltainen sävy on kesä-heinäkuun vaihteen tienoilla poikkeavaa värimaailmaa, mutta sen pastellisen luonteen ansiosta se sopii erinomaisesti pensasryhmissä pariksi mille tahansa samaan aikaan kukkivalle lajille, kuten monelle jasmikkeelle (Philadelphus sp.), muille ruusuille (Rosa cv.) sekä viime kerralla esittelemälleni kellokuusamalle (Viikon 25 kasvivalokuva: Kellokuusama (Kolkwitzia amabilis) ).
Kukintansa ulkopuolella myös tämä ruusulajike on paljon vaatimattomampi ilmestys ja itse asiassa melko tylsänkin oloinen pensas, jonka ominaisuutena onkin silloin olla lähinnä taustaelementti tai neutraali vihermassa - Lehtiensä tummuus on tosin erottuvaa vaaleampien lajien seurassa. Lajiketta kannattaa silti istuttaa osana muita pensaita ja / tai ruusuja, jotka kukkivat myös eri aikaan kuin se tekee. Nimittäin jos haluaa muutakin näyttävää kukintaa tarhaharisoninruusun kukinnan ulkopuolella samaan kohteeseen.
Keväällä on toisaalta etuna tälläkin ruusulajikkeella varhainen lehteentulo, jonka ansiosta maisemaan / ulkotilaan saadaan lehtevyyttä hyvissä ajoin. Syksyllä vaihtelevan tyylinen ruskansa on myös hieno, muttei ole aivan niin kirkas ja selkeä kuin monilla juuri ruskastaan tunnetuilla pensas- ja puulajeilla; kuitenkin sen pariksi ruskasommittelussa voidaan ottaa kontrastoimaan yhtäältä juuri niitä selkeän yksivärisiä kirkkaita ruskahuippuja tai sitten hyvin pitkään kesäasussa säilyviä lajeja.
Tarhaharisoninruusutkin ovat omimmillaan siis osana erilaisia ruusuryhmiä, mutta kukintansa näyttävyyden ansiosta tämä pensas sopii myös erillään kasvatettavaksi yksittäispensaana tai muutaman yksilön ryhmänä. Muiden pensaiden seurassa se on oivallinen monella tavalla niin urbaaneissa puistoissa ja puutarhoissa kuin maaseudullakin vähän luonnonmukaisemmissa pihapiireissä, mutta puuston alla sille voi olla liian varjoisat olosuhteet. Urbaaneilla alueilla on toki huomioitava ihmisten liikkumisen takia se, että pensas on erityisen piikkinen. Toisaalta juuri siksi se sopii rajaavaksi / estäväksi elementiksi myös hyvin; leikkaamattomana pensasaidanteenakin se on myös upea ainakin kukinta-aikanaan.
Tarhaharisoninruusut ja muutkin keltakukkaiset ruusut ovat vielä vähän nähtyjä suomalaisessa puisto- ja puutarhakulttuurissa, joten suosittelen niiden yleisempää ja runsaampaa viljelyä.
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
Monday, March 03, 2014
Kasvien erikoisen etuaikaiskeväisten kasvutapahtumien ja talvivaurioiden havainnollistusta helmi-maaliskuun 2014 vaihteessa
Nyt on aika palata ihmettelemään kasvimaailman tapahtumia, jotka ovat olleet taas erikoisesti ajankohtaisia helmikuun lopun (Viikot 7 - 9) oltua erityisleuto. Keväisiä merkkejä on täten jo ilmaantunut nähtäville joissakin kasveissa jopa noin kuukauden etuajassa normaaliin nähden.
Tässä valokuvajutussa havainnollistan perjantaina 28.2.2014 ottamieni valokuvien avulla tätä erikoisen etuaikaista kasvien kevätvaihetta. Kaikki valokuvat on otettu Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Juttu on julkaistu strategisesti maanantain 3.3.2014 kohdalle keskiviikkona 5.3.2014 klo. 23:20.
Toisaalta mielenkiintoista on ollut tutkia tässä vaiheessa myös tammikuun lopussa olleen pakkasjakson vaikutuksia, koska sitä edelsi lähes jatkuvasti ja osin ennätyksellisenkin leuto sääjakso marraskuusta aina tammikuun alkuun saakka, jolloin em. pakkasia ennen syksyisiä ja jopa keväisiä kasvutapahtumia ilmeni muutamilla kasveilla tämän vuoden puolelle saakka erikoisesti. Niiden joutuminen tammikuun lopun pakkaskäsittelyyn on tehnyt tietysti jonkin verran tuhoa, mikä on ilmennyt tässä vaiheessa jo selvästi yksittäisissä tapauksissa. Niistäkin on alla havainnollistuksia.
Erityisen leutouden keskellä tämän talven kylmintä vaihetta oli siis tammikuun kolme viimeistä viikkoa, jolloin tämän talven pakkaseurantani mukaan alla olevien valokuvieni ottopaikalla Helsingin Kaisaniemessä kylmin lukema oli -18 astetta. Muutoin tuon pakkasjakson aikana kohteen lämpötilat olivat useina päivinä vähän -15 asteen molemmin puolin. Etelä-Suomen sisämaassa kylmimmät lukemat olivat ko. aikana monin paikoin niukasti -20 asteen kylmemmällä puolella, mutta itäkolkassa paikoin jopa -30 asteen lähellä. Tässä mielessä monet aratkin viljelylajit ovat päässeet tästä talvesta todella helpolla, mutta toisaalta liikamärkyys on vaaninut sitäkin enemmän.
Ennen tuota pakkasjaksoa tein myös valokuvallisen jutun tammikuun alussa siihen mennessä pitkittyneen erityisleudon sään vaikutuksista kasveilla >> Erikoisia kasvutapahtumia syyskeväisesti kasveilla joulukuun 2013 - tammikuun 2014 poikkeuksellisessa leutoudessa.
Alla olevissa valokuvissa on edustettuina monia eri kasvityyppejä; lehtipuita ja -pensaita, havukasveja, köynnösruusu, perennoja ja sipulikasvejakin. Otoksessa havainnollistuu siten laaja skaala vaikutuksia niille sekä tuosta pakkasjaksosta että näiden hyvin leutojen valetalvisäiden osalta ilmeten tämän hetken erikoisvarhaisena kevätalkuna. Seuraavaksi itse asiaan:
Erikoisvarhaisen kevään alun tilanteita Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasveilla helmikuun lopussa 2014 >>
Keskilännentammi (Quercus ellipsoidalis) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; tälläkin kertaa tämä pohjoisamerikkalainen tammilaji säilytti monia syksylehtiänsä alkukeväälle, mikä on sillä normaalia. Oikeastaan tämä kuvaa hauskasti tämän lähes talvettoman talven luonnetta, missä tavallaan kevään erotti syksystä ainoastaan tuo em. vain kolmen viikon jakso kohtuullista suomalaista pakkasta.
Kuolanharmaaleppä (Alnus incana subsp. kolaensis) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; monet lepät ovat aloittaneet kukintansa alemman kuvan pähkinäpensaan tapaan jo viikkojen 8 ja 9 aikana, mistä tässä esimerkki hedenorkkojensa osalta. Tämä erityisvarhainen leppäkukinta näyttää olevan Suomen luonnossa tilanteelle tyypillisesti yksilökohtaisen eriaikaista. Joidenkin puiden norkot ovat pysyneet vielä lepotilassa toisten kukkiessa jo täyttä päätä.
Euroopanpähkinäpensas (Corylus avellana) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; alempaan kuvaan verrattuna tämä luonnon normaalityyppi piti hedenorkkoaiheensa terveinä tammikuun lopun pakkasjaksonkin yli ja helmikuun palautunut huippuleutous onkin nyt päässyt käynnistämään kukinnan, mikä oli tässä vaiheessa noilta hedenorkoiltaan puolipitkäksi venyneessä alkuvaihetilassa.
Peikonpähkinä (Corylus avellana "Contorta") kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; ylempään normaalityyppiin verrattuna tämän euroopanpähkinäpensaan lajikkeen aremmat hedenorkkoaiheet näyttävät hieman kärsineen tammikuun lopun pakkasista ja siksi niiden herääminen kukintaan on vielä osaksi epävarmaa, mutta sitä voi vielä tapahtua viiveellä... Pakkasvaurioriskiä selvästi kasvatti ylileuto alkutalvi eli tuloksena oli ko. norkkoaiheiden liian kevyeksi jäänyt talvilepo.
Köynnösruusulajike (Rosa "New Dawn") kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; monilla köynnösruusulajikkeilla suurin osa lehdistään ei ehdi joka tapauksessa saamaan ruskaa, vaan ne joutuvat paleltumaan ensimmäisissä talvipakkasissa. Tällä kertaa siis vasta tammikuun lopun pakkasissa. Talvettoman talven 2007 - 2008 läpi osa lehdistään säilyi näillä jopa vihreinä kevääseen.
Japanintaikapähkinä (Hamamelis japonica) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; tällä pensaalla kukinta sattuu normaalistikin alemman lajin tapaan hyvin varhaiseen kevääseen, mutta tällä kertaa se ei sentään virittynyt kukkimaan alkutalven leutoudessa. Tässä havaitaan noiden kukkanuppujen alkaneen silti jo avautua.
Näsiä (Daphne mezereum) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; tämä normaalisti huhtikuussa kukkiva luonnostammekin löytyvä pensas hämmästytti viime marraskuusta alkaen osittaisella kukinnallaan, mikä venyi tammikuun lopun pakkasjaksoon saakka. Siitä kukinta onkin nyt kärsinyt, mutta vielä saattaa olla toivoa pienestä jälkikukintatoipumisesta myöhemmin viimeistään huhtikuussa...
Tulimarja (Pyracantha coccinea) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; tämä on lehdiltään ainavihannista pensaslajeista yksi arimmista, joten se kärsii etelärannikollakin talvella yleensä aina jonkin verran lehtivaurioista saaden tällaista kuparinruskeaa ruskaa alkukevääksi. Ainoa poikkeus oli talveton talvi 2007 - 2008, jolloin tämä pensas säilyi kevääseen saakka pääosin vihreänä. Lähes täydellisenkin lehtikuoleman jälkeen pensas vesoo silti pääosin hyvin uudestaan.
Suikerotuhkapensas (Cotoneaster dammeri) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; tämä hieman aremmasta päästä oleva ainavihanta maanpeitepensas olisi selvinnyt täysin lehtivaurioitta, mikäli tammikuun lopun pakkasjaksossa olisi ollut riittävästi lumisuojaa. Nyt ohut lumikerros päästi pakkasen puremaan hieman joitakin lehtiä kuolleeksi. Maalis-huhtikuun aikana paahde voi vielä lisätä lehtivaurioita ennen roudan kokonaan sulamista.
Dahurianalppiruusu (Rhododendron dauricum) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; alppiruusuista kaikkein ensimmäisenä Etelä-Suomessa kukkiva laji, joka selvisi tällä kertaa lehdiltään normaalia paljon paremmin vihreänä ja varisematta. Ankarina talvina lajilla on kuitenkin tapana olla ns. puoliainavihanta, missä isokin osa lehdistä varisee ja ne voivat tehdä jo syksylläkin ruskavarisemista. Kukinta sattuu pensaalla jopa jo Vapuksi, jos kevät etenee hyvin.
Lamoalppiruusu (Rhododendron "Elviira") vas. ja nukka-alppiruusulajike (Rhododendron "Hellikki") kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; etenkin suomalaiset alppiruusulajikkeet - kuten nämä - olivat täysin turvassa pakkasvaurioilta, mutta myös laajasti koko alppiruusu- ja atsaleasuku pääsi hyvin helpolla tästä talvesta - Hienoa kukintaa on siis luvassa myöhemmin alkukesällä oikeastaan kaikilla lajikkeilla.
Bambulaji (Sasa senanensis) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; nämä Kaukoidän Etelä-Suomessa menestyvät bambulajit - joita tässä puistossa on muutama - kokevat versoiltaan ja lehdiltään talvisin aina kuivumista ja kuolemaa eikä edes näin leuto talvi ole ollut siinä poikkeus, joskin tällä kertaa vihreääkin on jäänyt vielä jäljelle. Vesominen maasta uudestaan mahdollistuu silti hyvin joka kevät.
Jättipihta (Abies grandis) takana ja saksanpihta (Abies alba) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; nämä kaksi melko merellisiltä alueilta kotoisin olevaa pihtalajia suorastaan nauttivat tämän kertaisesta leudosta ja kosteasta talvesta eikä tammikuun lopun pakkasjaksokaan ollut mikään koettelemus niille.
Lännenpihta (Abies lasiocarpa) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; ylemmän kuvan pihtoihin verrattuna tämä niitä mantereisemmalta vuoristoalueelta kotoisin oleva laji ei ole kotonaan leudoissa ja märissä talvissa, jollainen täällä Etelä-Suomessa nyt koettiin. Siksi se tällä kertaa sai neulasilleen harmaahometta ja ruostesienitautia.
Chilenaraukaaria (Araucaria araucana) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; tämä on yksi talvenarimmista erikoisuuksista kokeilussa ulkona! Tässä vaiheessa näyttää siltä, että sen neulasvauriot ovat jäämässä yllättävän vähäisiksi ja myöhemmin kevätkesään mennessä uudelle kasvulle jää yhä mahdollisuus...
Keltapeippilajike (Lamiastrum galeobdolon "Florentinum") kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; monet ainavihannat ja kestävinä yleensäkin tunnetut perennat ovat selvinneet sekä ylimärkyydestä että tammikuun lopun lähes lumisuojattomasta pakkasjaksosta kohtalaisesti - erinomaisesti eikä tämä kirjavalehtinen lajike ole siinä poikkeus. Vain lievää lehtitummumista havaitaan.
Opuntia (Opuntia phaeacantha) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; tämä kaktuslaji tuotti kesällä 2012 sensaatiomaista kukintaa heinäkuussa tällä ulkopaikalla! Sittemmin se on alkanut kärsimään kumuloituvasti, kun talven 2012-2013 ankarat pakkaset sekä tämän päättyneen talven ylimärkyydet ovat runnelleet varsiaan osaksi kuolleiksi.
Hapsijukka (Yucca filamentosa) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; tämä ainavihanta perenna on selvinnyt suorastaan erinomaisesti sekä leutojen jaksojen ylimärkyydestä että tammikuun lopun pakkasista, vaikka silloin ei ollut kunnon lumisuojaa.
Sinijukka (Yucca glauca) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; hapsijukan lisäksi tämä sen kanssa lähes yhtä näyttävästi keskikesällä kukkiva jukkalaji on selvinnyt sekä märkyydestä että tammikuun lopun pakkasjaksosta myös varsin hyvin; vain lievää kellastumista näkyy sapelimaisissa lehdissään.
Etelänkurjenmiekka (Iris spuria subsp. halophila) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; kurjenmiekkojen kasvuun lähtö on myös tyypillisesti varhaisinta perennojen joukossa. Tässä kasvustosta osaa oli alkanut haittaamaan liikamärkyys, joka on tällaisten äärileutojen talvien vitsaus varsinkin, jos välillä routaakin pääsee vettä lilluttavasti muodostumaan.
Tarhapäivänliljalajike (Hemerocallis Hybrida -ryhmä "Sammy Russel") kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; päivänliljojen kasvua alkoi ilmetä jo joulu-tammikuussa, joten tässä on siitä säilynyttä vihreyttä tienoon ainoan vielä säilyneen pienen lumilaikun kera. Hyvin varhainen kasvuun lähtijä normaalistikin on siis tämäkin.
Kaukasianpioni (Paeonia daurica ssp. mlokosewitschii) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; pioneista touko-kesäkuussa kukkivat lajit ja lajikkeet ovat aina ensimmäisten maasta kasvuun nousevien perennojen joukossa. Tässäkin tuo tyypillinen punanuppuvaihe on siis kuukauden etuajassa. Kuvassa on myös viime syksystä saakka säilyneitä rikkaruohoja.
Darwintulppaanilajikkeet (Tulipa "Pink Impression") ja (Tulipa "Ollioules") kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; tulppaanit ovat yleensä viimeisiä tulemaan sipulikukista maan pinnalle keväällä, joten tämä oli sensaatiomaisen yllättävä esiin kasvu! Oletettavaa onkin, että nämä olivat aloittaneet kasvunsa jo joulu-tammikuun seudun poikkeuksellisen leutouden aikana aikataulusta seonneina, mutta selvinneet tammikuun lopun pakkasjaksosta silti hyvin.
Lopuksi hieman muusta näkökulmasta >> Valeakaasia (Robinia pseudoacacia) kuvattu perjantaina 28.2.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; tässä puistossa citykanien ja rusakkojen talvisyöntipuuhien varalle talven ajaksi oli tehty hyvin runkosuojauksia, mutta jostain syystä tämä puu oli jätetty sitä ilman. Onneksi vain tämän verran tuhojälkiä oli toistaiseksi ilmaantunut. Muutoin tämä puu näytti selvinneen oksiltaan talven pakkasista erinomaisesti.

Labels:
ainavihannat kasvit,
havukasvit,
kaktukset,
kasviesittelyt,
kasviestetiikka,
kasvitaudit,
kasvivalokuvaus,
kukat,
kuvat,
pakkastuhot,
pensaat,
perennat,
puut,
ruusut,
sää,
sipulit,
valokuvat,
vuodenajat
Monday, January 13, 2014
Lumi- ja jääestetiikkaa talvella 2013 - 2014 - Tilannevalokuvia viikon 2 lopussa: Zen-kuvat
Talvi alkoi siis viimein Etelä-Suomessa viikon 2 lopussa, kun perjantaina 10.1.2014 Suomen eteläpuolitse itään liikkunut matalapaine käänsi virtaukset kylmemmälle idän ja pohjoisen välisten tuulten kantille. Jo ko. päivänä piti tulla lunta jopa reippaastikin (Talven 2013 - 2014 lumimyrskyseuranta (Osa 1): Eteläpuolitse itään kulkevan matalapaineen lumi-räntäpyryjä voimakkaassa itätuulessa tuoden talven (Lumisateet jäivätkin vähäisiksi) ), mutta tuloksena olikin lumipyrytorso ja siitä jäi maahan vain paikoin nimellistä huurua ja esim. pääkaupunkiseutu jäi lumitta edelleen.
Lunta alkoi kuitenkin tulla seuraavana päivänä lauantaina 11.1.2014, kun matalapaineen jälkipuolella Etelä-Suomen ylle jäi luode-kaakkosuuntaisena ns. arktinen rintama, jonka takaa koillisesta yhä kylmemmän virtauksen edettyä lunta saatiin lähes kaikkialla vähän lisää; eniten lunta satoi rintamatyylisesti Uudeltamaalta Tampereen yli luoteeseen ulottuneella vyöhykkeellä, missä luoteispäässä Tampereen luoteispuolella satoi jopa n. 10 cm uutta lunta. Samalla myös pääkaupunkiseutu sai viimein lunta sen verran, että esim. Helsingin Kaisaniemen sääasemalla toteutui tämän talven ensilumi kaikkien aikojen myöhäisimpään ajankohtaan ko. sääaseman pitkältä 1800-luvulta alkaneessa mittaushistoriassa. Yksittäisiä paikkoja jäi silti vieläkin Etelä-Suomessa lähes lumitta alle 1 cm:n nimellisine huuruineen.
Alla olevat zen-kuvat listaavat ko. viikon kahden viimeisen päivän eli la-su ajalta tämän lumentulon tilanteita taiteellisesti havainnollistettuna. Kuvat ovat päivittäin kronologisesti siten, että tuoreimmat otokset ovat ylhäällä, mutta päivien sisällä olen harrastanut taiteellista sommittelua kuvajärjestämisessä.
--- Tämänkin osan julkaisu tapahtuu viikolla 3 takautuvasti maanantain 13.1.2014 kohdalle, missä ko. päivän paikalle koostan tästä talventulosta kaikki osat sarjaan "Lumi- ja jääestetiikkaa talvella 2013 - 2014".
Zen-valokuvat viikon 2 lopusta / 2014 >>
Kalevalantien ja viereisen nurmikaistaleensa lumitilannetta. Kuvattu sunnuntaina 12.1.2014 klo. 13:51 Espoon Tapiolassa; edellispäivästä pakkanen oli jo kiristynyt niin paljon -5 asteen kylmemmälle puolelle, että tiesuolauskaan ei enää pitänyt ajoväyliä sulana.
Lumipeitteen tilannetta iltapäivän ruskossa nurmikon pinnalla. Kuvattu sunnuntaina 12.1.2014 klo. 14:55 Espoon Tapiolassa; edellispäivänä tullut n. 2 sentin paksuinen lumipeite oli jo painunut selvästi kasaan, mistä oli merkkinä nurmikonkorsien sekaan jääneet huppumaiset kohoumat. Nurmikonkorret eivät vielä peittyneet kokonaan tästä lumimäärästä.
Lumipeitettä ja jäätyneitä tulvalätäköitä syyskesällä leikatulla niityllä. Kuvattu sunnuntaina 12.1.2014 klo. 14:23 Espoon Tapiolassa; juuri ennen pakkasta oli erittäin märkää ja siten nurmikoiden - niittyjen notkoissa tulvalätäkköistä. Niillä paikoilla pakkasen jääkentiksi yhtäkkiä jäädyttämät tulvavedet aiheuttavat jatkossa kohdillaan normaalia enemmän ahavavaurioriskiä.
Ryhmäruusupenkkiin satanutta lumipeitettä. Kuvattu sunnuntaina 12.1.2014 klo. 15:08 Espoon Tapiolassa; lumen määrä jäi tässä vaiheessa siis vain pariin senttiin, jolloin nämä suhteellisen arat viljelykasvit ovat jatkossa roudan ja pakkasen käsittelyille normaalia alttiimpia.
Nuoren marjakuusen (Taxus sp.) päälle satanutta lunta pimeän keinovalaistuksessa. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 18:18 Espoon Tapiolassa; lumi satoi jo sen verran pakkasmuotoisena, että kuorrutetta saivat kunnolla päällensä vain tällaiset suojaisilla paikoilla olevat havupensaat. Tuuli karisti jo seuraavana päivänä muunlaisilla paikoilla lumet pois puista ja pensaista kokonaankin.
Eri ikäisiä jalankulkujälkiä pyöräilyjäljen kera tuoreessa lumessa pimeän keinovalaistuksessa. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 18:02 Espoon Tapiolassa; lumipeite muodostui tälle paikalle tähän hetkeen mennessä vain parissa tunnissa. Sitä ennen maa oli pysynyt lumettomana, vaikka siis edellispäivänä piti olla lumipyryjä talventulon merkiksi.
Jalankulkujäljet ja pylvään varjo tuoreessa lumessa pimeän keinovalaistuksessa. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 20:37 Espoon Tapiolassa; puhtaaseen juuri sataneeseen lumihankeen painuneet jalanjäljet osoittivat melko tarkasti lumipeitteen paksuuden ja se oli tässä n. 2 cm. Lumisade oli lakannut jo parisen tuntia aikaisemmin.
Pylvään varjo ja kahden liikennemerkin varjot tuoreessa lumessa pimeän keinovalaistuksessa. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 20:36 Espoon Tapiolassa; vasta pari-kolme tuntia aikaisemmin satanut tuore lumipeite oli vielä sotkeentumattomana erinomainen zen-tyyppisten kuvaelmien kankaaksi.
Jäätymisen hileisen alun kuviovaihtelua minimaalisessa loskakalvossa Vanajaveden pintavedessä paksupilvisen sään sinertävässä valossa. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 13:38 Hämeenlinnassa; lämpötila oli hitaasti painumassa alemmaksi -1 ja -5 asteen välillä ja tällä alueella edellisyönä - aamuna satanut n. sentin veroinen lumipeite ilmeni aallokoilta vapaissa järvien pintavesissä alustaksi loskakalvoista lähtevälle ensimmäiselle jäätymiselle.
Koivun (Betula sp.) oksaa ja sen heijastumaa vielä täysin sulassa Vanajaveden pintavedessä paksupilvisen sään sinertävässä valossa. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 13:40 Hämeenlinnassa; jo pakastuneesta säästä huolimatta lähes kaikki vesipinnat järvien rantavesissäkin olivat vielä sulia niiden lämmettyä poikkeuksellisesti edeltäneen erikoisleudon sääjakson aikana, mutta nämä "puhtaat" heijastumat olivat mahdollisia enää viimeistä päivää.
Koivun (Betula sp.) oksaa ja sen heijastumaa minimaalisessa loskakalvossa Vanajaveden pintavedessä paksupilvisen sään sinertävässä valossa. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 13:40 Hämeenlinnassa; ylempään kuvaan verrattuna ohut loskakalvo samensi hauskasti heijastumat utuiseksi. Jäätyessään lisää jatkossa tämä pinta tuli saamaan tasaista mattaa rikkovaa jäärakenteellisuutta...
Tuoretta lumipeitettä rantakivikossa ja minimaalisen ohut loskakalvovyö Vanajaveden pintavedessä. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 13:35 Hämeenlinnassa; tässä vaiheessa lumipeite oli siis vasta korkeintaan n. 1 cm tällä alueella ja pääkaupunkiseudulla oli alkamassa ylemmissä kuvissa nähtävät lumet tuonut pyry.
Tuoretta lumipeitettä uimarannan hiekassa uimahallin takana. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 13:05 Hämeenlinnassa; kesän ja osin syksynkin aikana erilaisissa peleissä ja aktiviteeteissa syntynein jäljin koristeltu rantahiekka mahdollisti tämän kuvioilottelun, koska lumi satoi jo sen verran pakkasella koillistuulen kera, missä sopivan vähät lumet puhaltuivat helposti noihin "muotteihin".
Tuoretta lumipeitettä aikaisemmin pysäköintipaikkana toimineella hiekkakentällä Citymarketin takana. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 12:54 Hämeenlinnassa; ylempään kuvaan verrattuna tässä on kyseessä sama lumi-ilmiö, mutta tässä nuo "muotit" olivat peräisin mm. nuorison autorallista.

Sunday, January 05, 2014
Erikoisia kasvutapahtumia syyskeväisesti kasveilla joulukuun 2013 - tammikuun 2014 poikkeuksellisessa leutoudessa
Viime vuoden 2013 puolelta alkaen marras- ja joulukuun tavanomaista paljon leudompi sää on ollut hyvin huomattavaa Etelä-Suomessa ja varsinkin parhaillaan yhä jatkuva ja joulukuun puolivälin paikkeilta alkanut erityisen leuto ja kokonaan talveton sääjakso on hämmästyttänyt. Se leutous on jatkumassa alkavalle viikolle 2 / 2014 vielä parin päivän ajan.
Tämän leutouden poikkeuksellisuus on aiheuttanut Etelä-Suomessa muutamia erikoistilanteita keväiseen kasvuun ja heräämiseen sekä toisaalta syksyilmiöiden pitkittymiseen kasvimaailmassa sekä luonnonvaraisten että viljeltyjen puisto- ja puutarhalajien suhteen. Tässä valokuvallisessa tutkielmassa havainnollistan tätä erikoista tavallaan myöhäissyksyn ja kevään sekoitusta tässä vuodenvaihteen 2013 / 2014 tienoilla.
Alle olen valinnut viimeisen noin viikon ajalta sopivasti molemmin puolin vuodenvaihdetta 21 ottamaani valokuvaa, joissa yhtäältä syksyinen kevät ja toisaalta leutoudesta huolimatta myös normaali talvilepo käyvät ilmi. Osaltaan siis myös syksyisten ilmiöiden pitkittyminen kuuluu tilanteeseen.
Keväistä kasvua / heräämistä ilmentävät tilanteet ovat tulleet kuitenkin niin omituiseen vuodenaikaan, että niillä on vielä vaara tuhoutua varsin todennäköisesti tulevissa talvipakkasissa. Tämä omituinen vuodenaika käy hyvin ilmi myös ottamieni valokuvien iltapäivähämärien sinertävyydestä tyypillisen runsaspilvisissä säätilanteissa, mitä myös haalin havainnollistamaan kontrastina kasvien poikkeuksellisille kasvutapahtumille.
Itse asiassa suuressa osassa Etelä-Suomea ja varsinkin etelärannikon tuntumassa varsinainen talvi ei ole edes vielä alkanut eli ns. terminen syksy jatkuu edelleen! Pakkasjaksot ovat täten jääneet erittäin vähiin ja ne ovat kestäneet kerrallaan vain 2 - 5 päivää. Kylmimmillään (Talven 2013 - 2014 kylmin yö - Osa 1) lämpötilat ovat tähän mennessä laskeneet alla mainituilla pääkaupunkiseudun paikoilla -10 asteen vaiheille ja Hämeenlinnan paikoilla n. -14 asteeseen. Erittäin helpolla ovat siksi myös ainavihannat ja talvenarat lajit vielä päässeet. Seuraavaksi kuvallinen analyysi-havainnollistus.
Kasvien tilanteita viikkojen 50 / 2013 - 1 / 2014 poikkeuksellisessa talvettomassa leutoudessa >>
Runsaasti kukkasilmuja kantavaa japaninmagnoliaa (Magnolia kobus) kuvattuna lauantaina 4.1.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; tällä talvenaralla lajilla kuuluu normaalisti olla isot ja karvaiset kukkasilmut talven yli eli tässä ei ole mitään poikkeuksellista. Kukkasilmujen talvilepokaan ei ole todennäköisesti häiriintynyt normaalista, kun luontaisella kasvualueellaan talven keskellä on normaalistikin leutoa.
Syksyn mittaan kuihtuneita parsan (Asparagus officinalis) varsia kuvattuna lauantaina 4.1.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; perennojen talventörröttäjien aatelia esteettisessä katsannossa on tämä ruokasvinakin tunnettu huntuinen pehko, joka ilmensi syksyistä ruskeaa kuihtumista hyvin, kuten normaalisti kuuluukin.
Lehdiltään - varsiltaan lähes kuihtuneita syrikän eli syyssyreenin (Buddleia davidii) varsia kuvattuna lauantaina 4.1.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; talventörröttäjien aatelia on myös tämä varsiltaan yleensä talvella paleltuva ja siten ns. perennoiva pensaslaji. Nyt varsissa oli säilynyt yhä jopa vihreitä lehtiä.
Puolittain kesäasuista köynnösruusulajiketta (Rosa "New Dawn") kuvattuna lauantaina 4.1.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; monet ulkomaiset ruusulajikkeet tässä köynnösruusuryhmässä sinnittelevät lehtiään vehreinä kunnon pakkasiin saakka. Kuten käy ilmi, niin pakkaset eivät ole olleet vielä kunnollisia.
Hyvin runsaita peikonpähkinän (Corylus avellana "Contorta") talvehtivia hedenorkkoaiheita kuvattuna lauantaina 4.1.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; viime vuoden kasvukausi suosi koivukasvien (Betulaceae) heimoon kuuluvilla lajeilla hyvin runsasta norkkomuodostusta ensi kevääksi. Tässä esimerkissä käy ilmi noiden norkkojen vihertävinä säilyminen ilman kunnon pakkasia, mutta kukintaan puhkeamista ei ollut tapahtunut.
Runsaita harmaalepän (Alnus incana) talvehtivia hede- ja eminorkkoaiheita kuvattuna sunnuntaina 31.12.2013 Espoon Tapiolassa; ylempään kuvaan verrattuna tässä on samaan heimoon lukeutuvan yleisen puulajin tilannetta. Ruskea väri ja kukintaan puhkeamattomuus olivat merkkinä normaalitilanteesta, mutta toisaalta näillä molemmilla lajeilla talvilevon syvyys saattaa silti olla vähän häiriintynyt. Siten etenkin ylemmän kuvan aremmat norkkoaiheet voivat olla altistuneet pakkasvaurioille normaalia enemmän...
Puhjenneita raidan (Salix caprea) hedenorkkojen esiasteita kuvattuna sunnuntaina 5.1.2014 Espoon Tapiolassa; monilla ennen lehtien puhkeamista huhti-toukokuun vaihteen tienoilla kukkivilla pajuilla norkkojensa esiasteet eli pajunkissat aloittivat esillepuhkeamisensa jo marraskuun alkupuolen leutoudessa ja ovat jatkaneet sitä hyvin hitaana tämän vuoden puolelle saakka. Samaa ilmenee myös haavoilla (Populus tremula), mutta kyseessä ei siis ole vielä kukkiminen.
Pullistuneita kukkanuppuja ja syksyn mittaan mädäntyneitä hedelmiä japaninruusukvittenissä (Chaenomeles japonica) kuvattuna lauantaina 4.1.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; näiden kukkasilmujen turpoaminen näin huomattavasti kertoo myös niiden altistumisesta pakkasvaurioille normaalia enemmän...
Pikkuherukan (Ribes glandulosum) punertavia talvisilmuja kuvattuna sunnuntaina 29.12.2013 Espoon Tapiolassa; kevään varhaisimpiin vihertyjiin kuuluvana tämän pensaan talvisilmut ovat normaalia punaisemmat tässä vaiheessa, kun talvipakkasten kuuluisi pitää niitä ruskeampina. Samaan tapaan normaalia värikkäämpiä ovat nyt terttuseljan (Sambucus racemosa) yhtä varhain keväällä puhkeavat silmut. Molemmilla voi olla lievää talvilevon heikkoutta.
Japanintaikapähkinän (Hamamelis japonica) lievästi pullistuneita kukkanuppuja kuvattuna lauantaina 4.1.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; varhaisimpiin kevään kukkijoihin lukeutuen tämän pensaan kukkasilmut ovat olleet yllättävän vähän heränneitä esim. alempaan kuvaan verrattuna. Tämän lajin kukintakin sietää pakkasta silti yllättävän paljon, joten merkittävää vaaraa ei ole vielä tullut sen eteen tässäkään.
Jo kahden kuukauden ajan osittain kukkinutta näsiää (Daphne mezereum) kuvattuna lauantaina 4.1.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; jo marraskuun alusta saakka nämä pensaat tällä paikalla ovat hämmästyttäneet avautuneilla kukillaan. Osa yksittäisistä kukista on sananmukaisesti ollut auki jo yli kuukauden, mutta avautumattomiakin silmuja on vielä jäljellä. Riski kukinnan suureksi osaksi paleltumiseen on jatkossa suuri ja varsinainen kevätkukinta voi jäädä lähes tulematta... Luonnossa kasvavien näsiöiden suhteen on epäselvää tällainen syys-talvikukintailmiö.
Viriilin vihreänä säilynyttä tulimarjaa (Pyracantha coccinea) kuvattuna lauantaina 4.1.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; ainavihannista pensaslajeista tämä on arimmasta päästä ja tähän mennessä vallinneet erittäin pakkasettomat säät ja siis oikeastaan syksyn yhä jatkuminen ovat pelastaneet nämä lehdet vaurioilta. Pensaan hienon kirkkaat marjat ovat kuitenkin jo paljon joko varisseet tai pistetty parempiin suihin.
Normaalitilaista lamoalppiruusua (Rhododendron Repens -ryhmä "Elviira") kuvattuna lauantaina 4.1.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; tässä ainavihantien pensaiden ryhmässä ei näytä visuaalisesti tapahtuneen mitään normaalista poikkeavaa, kun lajikkeiden paksut kukkasilmut vaativat niin paljon kevätlämpöä edes aloittaakseen puhkeamisen mukaan lukien tämä varhaisimpiin alppiruusukukkijoihin kuuluva matala pensas. Talvilevon syvyyden aste on kuitenkin nyt kysymysmerkki...
Kukkanupuiltaan turvonnutta mahoniaa (Mahonia aquifolium) kuvattuna lauantaina 4.1.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; ainavihannista pensaslajeista tällä lehdet ovat käyttäytyneet normaalisti eli ne ovat osittain haaleasti ruskaantuneetkin, mutta tämä osittain alkamaisillaan oleva kukinta on tosi jymypaukku ja se voi paleltua jatkossa helposti kokonaan talvipakkasten myötä...
Viriilin vihreänä säilynyttä hapsijukkaa (Yucca filamentosa) kuvattuna lauantaina 4.1.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; normaalisti lumihangen alla jo tässä vaiheessa piilottelevat ainavihannat perennalajit ovat päässeet hienosti oikeuksiinsa ja varsinkin tämä talvenarka laji, kun sen lehdet ovat säilyneet normaalia virkeämpinä ilman kunnon pakkasia.
Kahta lajia jouluruusua (Helleborus sp.) kuvattuna lauantaina 4.1.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; muualta Suomesta on kantautunut tietoja jopa kukkimaan alkaneesta jouluruususta, kuten tässä jutussa. Tällä paikalla varsinkin tuolla vasemmalla (H. orientalis "Albin Otto") -lajikkeella oli sen sijaan käynnissä vielä lähinnä syksyisen kuihtumisen pitkittyminen. Tosin vaaleajouluruusu (H. niger) on se herkin talvikukkija eivätkä nämä.
Lievästi kasvuun lähtenyttä tarhakurjenpolvea (Iris Germanica -ryhmä) kuvattuna tiistaina 31.12.2013 Hämeenlinnan Ystävyydenpuistossa; jopa sisämaassa Etelä-Suomessa joidenkin keväällä normaalistikin hyvin varhain kasvuun lähtevien perennojen joukossa oli alkanut tapahtumaan erikoista vuodenvaihteen kasvuun lähtöä. Tämä lajikeryhmä on niistä tyypillinen.
Selvästi kasvuun lähtenyttä tarhapäivänliljaa (Hemerocallis Hybrida -ryhmä "Pink Damask") kuvattuna lauantaina 4.1.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa; tämänkin suvun kaikki lajit ja lajikkeet ovat tunnettuja keväällä hyvin varhaisesta kasvuun lähdöstä ja tässä sitä oli jo vähän tyrkyllä syyskeväisesti.
Kasvuun lähtenyttä valkoapilaa (Trifolium repens) kuvattuna lauantaina 28.12.2013 Espoon Tapiolassa; Etelä-Suomen luonnossa on myös muutamia lajeja ruohovartisissa kasveissa, joiden kasvuun lähtö on hyvin varhaista keväällä ja voi tähän tapaan ilmetä jo missä tahansa vaiheessa "talvea", jos on ollut monta viikkoa putkeen erityisen leutoa. Kuvassa on myös leutouden takia normaalia enemmän maatuneita pitkittyneen syksyn rauduskoivun (Betula pendula) lehtiä.
Suureksi osaksi vihreänä säilynyttä pitkäkortista nurmea kuvattuna tiistaina 31.12.2013 Hämeenlinnassa; nurmikotkin ovat siis pysyneet normaalia vehreämpinä vähäisten pakkastenkin turvin. Tässä nurmea ei ole leikattu ilmeisesti jostain viime elo-syyskuusta alkaen. Kun luntakaan ei ole kerennyt olemaan edes näin sisämaassa muutamaa senttiä enempää, niin nuo korret ovat säilyneet myös hyvin liiskaantumatta maata myöten.
Vehreitä sammalia kuvattuna sunnuntaina 29.12.2013 Espoon Tapiolassa; kaikilla sammalilla on olleet marraskuusta lähtien suorastaan juhla-ajat, kun kosteus ja leutous ovat suosineet. Niinpä tässäkin ilmeni erittäin pikanttia niiden vihreyttä. Tuon taaimmaisen kuusen (Picea abies) viime kesän vuosikasvaimia on varissut tuohon maahan ilmeisesti oravien toimesta. Sammalien syksyinen vehreys on myös saanut seurakseen metsissä pitkittynyttä sienten syyskautta; esim. kanttarelleja on ilmestynyt monin paikoin - Iltalehden juttu.

Subscribe to:
Posts (Atom)