Showing posts with label levät. Show all posts
Showing posts with label levät. Show all posts

Sunday, May 23, 2010

Viikon 20 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 2



Varisseita metsävaahteran (Acer platanoides) kukkia edellisillan rankan ukkossateen ajamina hiekkakäytävällä kuvattuna sunnuntaina 23.5.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Alkuviikosta lähtien tämä puulaji oli myös lämpöaallon ajamana etenemässä nopeasti kukinnasta lähes täyslehtivaiheeseen ja sitten sopivasti ko. paikalle osunut rankkasade taiteili omat kuvionsa kukista; osa myrskybongauksen viehätystä! Espoon Tapiolaan ei sattunut moista rankkasadekuviotilannetta.




Varisseita isotuomipihlajan (Amelanchier spicata) kukkien terälehtiä hiekkakäytävällä kuvattuna sunnuntaina 23.5.2010 Espoon Tapiolassa. Päättyneen helleaallon seurauksena tämäkin laji oli läpikäynyt kukintansa niin nopeasti, että se alkoi vasta ko. viikon alussa ja jo nyt oli päättymässä. Ylempään kuvaan verrattuna nähdään, että puuttunut rankkasade jätti terälehdet hajalleen kasaantumatta virtaavan veden mukana.




Vaahtoa asfaltin ajourassa vesivirran mukana kuvattuna lauantaina 22.5.2010 Helsingin Punavuoressa. Ukkossateen tultua monta päivää jatkuneen sateettoman siitepöly- ym. pölykertymävaiheen jälkeen olivat ko. pölyt osallisena vesivaahdon synnyssä autojen renkaiden toimittua vaahtojauhajina.




Siitepölyä rantaheinikossa Vanajaveden rannalla kuvattuna lauantaina 22.5.2010 Hämeenlinnassa. Rantojen eri heinät olivat myös jo pitkällä kasvussaan helleaallon ansiosta. Siitepölymassat kerääntyivät etenkin tällaisten kasvustojen suojaan tiiviiksi ja paksuiksi massoiksi; mukana oli jo myös kuusten (Picea sp.) ja pihtojen (Abies sp.) siitepölyä.




Siitepölyä ja aaltoja Vanajaveden rannalla kuvattuna lauantaina 22.5.2010 Hämeenlinnassa. Pilvien läpi kuultava aurinko toi oman kummitusmaisen luonteensa kuvan vasempaan yläkulmaan heikossa aallokossa siitepölyjen edelleen vellottua hajanaisen järjestäytyneenä heikon tuulen ansiosta.




Siitepölyä ja aaltoja Vanajaveden rannalla kuvattuna perjantaina 21.5.2010 Hämeenlinnassa. Heikossa tuulessa siitepöly kasaantuu järvivesissä hienostuneen "jäsennellysti" kuvioiksi ja suurien aaltojen puuttuminen puolestaan kirkastaa ko. massat esille voimakkaasti.



Siitepölyä ja aaltoja Vanajaveden rannalla kuvattuna perjantaina 21.5.2010 Hämeenlinnassa. Pistemäisesti kasaantuneen siitepölyn, heikon tuulen tekemän aaltokareen ja kumpupilviheijastumien yhteisvaikutus oli hieno lähikuvassa.
.


Vanajaveden rannalla rehevöitynyttä lupiinikasvustoa (Lupinus polyphyllos) ja uusia ulpukan (Nuphar lutea) lehtiä kuvattuna perjantaina 21.5.2010 Hämeenlinnassa. Lupiinien kasvu ei ollut aivan vielä edennyt kukintojen esilletuloon, mutta järvivesien lämpeneminen jopa +20 asteen tienoille rantavesissä edesauttoi ulpukoiden ja lumpeidenkin (Nymphaea sp.) poikkeuksellisen nopeaa kasvupyrähdystä.



Kukintansa päättäneen sinikuusaman (Lonicera caerulea) kukkien varisseita terälehtiä kiveyksellä kuvattuna perjantaina 21.5.2010 Hämeenlinnassa. Tälläkin pensaalla helleaalto aiheutti nopeaa kehitystä kasvussa ja kukinnan nopea läpikäynti oli seurauksena. Tässä vaiheessa pensaan lehdetkin olivat jo täysikoossa; ko. lehtien varjot ovat kuvan sommittelussa mukana varjoina.
.
.


Viikon mittaan varisemaan alkaneita koivujen (Betula sp.) hedenorkkoja asfaltilla kuvattuna perjantaina 21.5.2010 Espoon Tapiolassa. Kasvun nopeaa etenemistä kuvasti koivujen kukinnankin kääntyminen lopuilleen ja jo viikon loppuun mennessä vain yksittäiset myöhäisimmät puut sisälsivät enää hedenorkkoja suurimmalta osaltaan lähes täysikokoon kasvaneiden ko. suvun lajien lehtien seassa. Kuvan etureunalla norkot olivat jauhautuneet liikenteen takia.




Nurmikon notkossa kuivuneen vesilammikon sekaan jääneiden metsävaahteran (Acer platanoides) edellissyksyn lehtien tiivistä jäännemattoa kuvattuna perjantaina 21.5.2010 Espoon Tapiolassa. Maanantain rankan aamuisen sadekuuron jälkeen tällä alueella ei satanut yhtään tähän mennessä ja lämmössä suorastaan keskikesäiseksi muodostuneen haihtumisen ansiosta paikat kuivuivatkin varsin nopeasti; maaperä oli kuitenkin edelleen varsin kostea monin paikoin.




Koristelammessa ilmestyneitä uusia leveäosmankäämin (Typha latifolia) kasvustoja kuvattuna torstaina 20.5.2010 Espoon Tapiolassa. Myöhään kasvunsa näkyville tuova iso vesikasvi, joka on heinäkuun kukintaan mennessä jopa n. 2 m pitkä. Lämpöaallossa kasvu oli ehtinyt tälläkin lajilla 1 - 2 viikkoa etuaikaan tavanomaiseen verrattuna to - pe mennessä.




Koristelampeen muodostuneita kasvijäte- ja leväkokkareita kuvattuna torstaina 20.5.2010 Espoon Tapiolassa. Nopeasti lämmenneet pienet vesistöt ja vedet antoivat leville pikaisen mahdollisuuden runsaaseen lisääntymiseen ja tämänkaltaiset muodostumat (Mädäntyneet kasvijätteet edellisvuodelta) olivat hyvä kasvualusta, missä niistä tuli tuulen ajamina yhtenäisiä leväkokkareita muutamassa päivässä.
.



Joukolla kahdessa päivässä varisseita rusokirsikan (Prunus sargentii) kukkien terälehtiä nurmikon ja puistokäytävän rajalla kuvattuna tiistaina 18.5.2010 Espoon Tapiolassa. Lämpöaallossa tämän puun kukinta alkoi vasta edellisenä lauantaina ja jo tänä päivänä kukinnan päättyminen oli lähes kokonaan edennyt loppuun eli tämä variseminen oli runsainta ko. päivänä ja ke aikana kaikki terälehdet olivat jo poissa puusta.




Uutta koiranputkikasvustoa (Anthriscus sylvestris) kuvattuna maanantaina 17.5.2010 Helsingin Meilahden arboretumissa. Koiranputki tuottaa varhain ja nopeasti heleän vihreää kasvustoa, kun sen kukinta-aikakin on jo ensi kuussa normaalistikin. Viikon loppuun mennessä kasvusto oli vähintään kaksinkertaistanut kokonsa huippulämmön ansiosta.




Tulvineessa ojakanavassa olevia korpikaislan (Scirpus sylvaticus) uusia kasvustoja kuvattuna maanantaina 17.5.2010 Espoon Tapiolassa. Vain noin 10 minuutin kaatosade sai ojan heti tulvimaan hetkeksi samaan tapaan kuin lumien sulamisen kevättulvassa edelliskuussa.

Sunday, May 09, 2010

Viikon 18 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 2



Uutta levää Vanajaveden rantakivikossa kuvattuna lauantaina 8.5.2010 Hämeenlinnassa. Vesistöjen pintavesien lämmettyä yli +5 asteen rantavyöhykkeillä ilmenivät kasvukauden ensimmäiset levien kasvut. Tuolle kivelle kasvanut levä sai optimikasvuolosuhteet ilmeisesti juuri siksi, kun se oli osaksi veden yläpuolella vaihtelevissa aalto-olosuhteissa.




Sammalta mullaltaan tiivistyneessä istutusaltaassa kuvattuna lauantaina 8.5.2010 Hämeenlinnassa. Viikon viileiden ja ajoittain sateisten säiden ansiosta sammalilla jatkuivat edelleen parhaat kasvuolosuhteet ja ne tuottivat mm. noita kuvan itiöpesäkeitä.




Valkoposkihanhi (Pasca leucopsis) nurmikolla kuvattuna torstaina 6.5.2010 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Nurmikoiden kasvun alettua nämä heinälaiduntajat olivat viimein saapuneet pääkaupunkiseudulle ja kuvassa nähdäänkin eräs yksilö mielipuuhassaan.




Varis (Corvus corone) nurmikolla kuvattuna torstaina 6.5.2010 Espoon Tapiolassa. Alueen yleisistä linnuista sain viimein hyvän otoksen tästä raakkujasta.




Vaahtoa nurmikon notkon vesilätäkössä kuvattuna torstaina 6.5.2010 Espoon Tapiolassa. Heikon tuulen kuljettamana vaahto oli tiivistynyt pitsiseksi matoksi huvenneen vesilätäkön käytyä ahtaaksi.




Vaahtoa ja kumpupilven heijastuma nurmikon notkon vesilätäkössä kuvattuna keskiviikkona 5.5.2010 Espoon Tapiolassa. Sulamisvaahtoa ei ole enää tullut pitkään aikaan roudankin kadottua, mutta maahan jääneet ilmakuplat ovat edelleen tuottaneet lisää vaahtoa vapauduttuaan.




Heikohkon vesisateen pisarointia nurmikon notkon vesilätäkössä kuvattuna tiistaina 4.5.2010 Espoon Tapiolassa. Viikon vesisateet antoivat taas tilaisuuden tarkkailla pisarointiestetiikkaa mm. puustoheijastumien kera.




Lupiinin (Lupinus polyphyllus) lehtiä kuvattuna maanantaina 3.5.2010 Hämeenlinnassa. Lupiinit ovat ensimmäisiä rehevää vihreyttä muodostavia ruohovartisia lajeja, kun puusto on vielä alaston ja koivut vasta tulemassa hiirenkorvalle.




Pieniä mesiangervon (Filipendula ulmaria) alkuja kuvattuna maanantaina 3.5.2010 Hämeenlinnassa. Ylempään kuvaan verrattuna näemme sen, että myös ruohovartisella luontomme lajistolla on erivaiheisia esilletuloaikatauluja ja myös punertavaa kevätväriä; mesiangervo tulee vasta selvästi lupiinin jälkeen pintaan.

Sunday, April 25, 2010

Viikon 16 tunnelmakuvat vuonna 2010 - Osa 3



Alempaan kuvaan verrattuna samojen pisteaaltojen hiipuvaa etenemistä lokin peseytymisen päätyttyä kuvattuna sunnuntaina 25.5.2010 Espoon Tapiolassa. Muutoin heikoissa tuulissa vesien tyynille pinnoille eläiten liikkeistä tulevat aallot ovat myös eräänlaista estetiikkaa, joita tarkkaillessa voi tuntea olevansa osa luonnon ja jopa koko universumin vuorovaikutusta.




Nurmikon notkon vesilätäkössä eteneviä säännöllisiä pisteaaltoja lokin nopeasta peseytymispuuhasta psykedelisoiden puustoheijastumaa kuvattuna sunnuntaina 25.5.2010 Espoon Tapiolassa. Valon taittumisen estetiikka aalloissa on mielenkiintoista tutkittavaa ja tässä on siitä taulumainen / kuvataiteellinen esimerkki.




Nurmikon notkon vesilätäkön reunassa viipyneestä sulamisvaahdosta muotostumaan alkanutta levävaahtoa kuvattuna lauantaina 24.4.2010 Espoon Tapiolassa. Kasvukauden alettua ja viimeistään ensimmäisen kesälämpimän sään tultua toukokuussa nämä pitkään säilyvien lätäkköjen vaahdot värjäytyvät levien kasvusta voimakkaankin keltavihreiksi; myös siitepöly ja katupöly sävyttävät tapahtumaa. Tuuli oli ajanut vaahtoa edelleen kuvioihin.




Tuulensuojaisen rannan navakan puuskaisen pohjoistuuli-iltapäivän aaltotilannetta taivaan kumpukerrospilvisyyden heijastuman kera kuvattuna Vanajaveden rannassa lauantaina 24.4.2010 Hämeenlinnassa. Järven selkää vasten heijastuvat pilvet ovat rikkainta estetiikkaa sulana aikana myös tuulisella säällä, kun vain osaa asettua tuulensuojarannalle. Tuulisella puolella järven selällä oli tässä tilanteessa paikoin lieviä vaahtopäitä.




Eteläisellä rantatörmällä kasvamaan alkanutta lupiinia (Lupinus polyphyllus) kuvattuna Vanajaveden rannassa perjantaina 23.4.2010 Hämeenlinnassa. Kasvukauden alku näkyy myös tämän lajin kohdalla, joka on hanakka aloittamaan kasvunsa ensimmäisten joukossa. Tehoisan lämpösumman kertyminen oli tässä vaiheessa vielä pääasiassa alle 10 luokkaa.



Metsävaahteran (Acer platanoides) edellissyksyn lehtiä osoittamassa nurmikon notkossa olleen vesilätäkön laajinta vaihetta kuvattuna keskiviikkona 21.4.2010 Espoon Tapiolassa. Viikon sateidenkin takia roudan jo lähes kokonaan sulettua alueen vain hitaasti imeytyneet ja haihtuneet vesilätäköt olivat paikoin esillä. Laajimmassa vaiheessaan ne pitivät sylissään mm. noita lehtiä, jotka sijoilleen jääneinä paljastivat aikaisemmat lätäkön reunat.
.


Runsaasti vastikään itäneitä metsävaahteran (Acer platanoides) siemeniä nurmikolla ko. puun varjon kera kuvattuna tiistaina 20.4.2010 Espoon Tapiolassa. Nämä siivelliset siemenet nousivat hauskasti harittaen pystyyn, kun sirkkajuuri oli työntynyt maahan ja kun sirkkalehdet olivat vielä kiinni itse lennisiipiosassa. Vaahtera on itänyt erinomaisesti kylmästä talvesta huolimatta.
.



Tapiolan ns. keskustornista heijastuvaa ilta-auringon valoa koristevesialtaan lievässä aallokossa kuvattuna tiistaina 20.4.2010 Espoon Tapiolassa. Kesäkauden äärettömän runsas ja vaihteleva aalto-valo-taivas-heijastuma -show vesistöjen pinnoilla on loppumaton runsaudensarvi ja tässä siitä yksi esimerkki.



Länsituulessa lievästi aaltoillutta nurmikon notkon vesilätkköä edellissyksyn metsävaahteran (Acer platanoides) lehtien kera kuvattuna tiistaina 20.4.2010 Espoon Tapiolassa. Aamun jäiden sulettua oli iltapäivisin ja iltaisin mahdollisuus tarkkailla aaltojen vaihtelevaa helmeilyä näillä viimeisillä lätäkköjäänteillä. Tällä alueella alavien kohtien lätäköt viipyvät monesti hyvin pitkää maan savisen alavuuden takia.
.


Kattolumien pudotuksesta syntyneen 5 m korkean lumikasan alta viimein paljastumaan alkanutta vaurioitunutta nuorta marjakuusikasvustoa (Taxus sp.) kuvattuna tiistaina 20.4.2010 Espoon Tapiolassa. Aikaisemmin näytin tässä sarjassa ko. lumikasan suuruutta. Koko tuho oli vielä paljastumatta, mutta katkenneita oksia oli joka tapauksessa näemmä odotettavissa.
.



Aamupäivän lähes sulanutta yöllä syntynyttä jäätä nurmikon notkon vesilätäkössä edellissyksyn metsävaahteran (Acer platanoides) lehtien ja puustoheijastuman kera kuvattuna maanantaina 19.4.2010 Espoon Tapiolassa. Ke-to sateista yötä lukuun ottamatta jokaisena muuna viikon yönä vesilätäköt saivat vielä ohuita jääriitteitä, jotka kuitenkin sulivat viimeistään puoleen päivään mennessä tai jo ennen aamukymmentäkin.