Showing posts with label monetarismi. Show all posts
Showing posts with label monetarismi. Show all posts

Sunday, November 09, 2014

LaRouche-liikkeen uudistunut nettisivusto marraskuussa 2014 - Keskeisten sisältöjensä esille ottoa ja teesejänsä länsieliitin oligarkia-imperialismihegemonian lopettamiseksi kehittyvää ihmistä ja yhteiskunnan renessanssia varten

Jotkut tai ehkä jopa monetkin teistä ovat varmaan jo huomanneet, että LaRouche-liikkeen nettisivusto on uudistunut viimeisen noin viikon sisällä! - Otan tässä muuttuneen tilanteensa varjolla heidän keskeisiä sisältöjä taas erikoisesittelyyn ja samalla tulee tietenkin myös viimeaikaisten (geo)poliittisten tilanteiden vaiheita tarkasteluun heidän näkemyksensä kautta.

LPAC-juttujen vanhoihin linkityksiini liittyen kävin tarkistamassa muutamissa aikaisempien kirjoitusteni kohdissa, josko vanhan nettisivustonsa linkit ovat jääneet toimiviksi >> Näyttää siltä, että ne toimivat edelleen eli ne vanhemmat tietopaketit ovat edelleen hyvin luettavissa ja tutkittavissa kirjoituksia ja videoita myöten.

Itse tästä nettisivu-uudistuksesta olen hieman ristiriitaista mieltä: Yhtäältä uudet ajankohtaiset juttunsa ovat aikaisempaa paremmin esillä sivuston yläpäässä, mutta toisaalta heidän vanhalla sivustollaan keskeiset asiakokonaisuudet ja tietopaketit olivat ehkä osaksi helpommin ja koostetummin löydettävissä ja klikattavissa. Tämä muutos on täten siis aika radikaali ja sivustonsa uusi ilme itse asiassa muistuttaa aika paljon Alex Jonesin Infowars-sivustoa.

Joka tapauksessa nyt otan alla uuteen esittelyyn LPAC -asiakokonaisuuksia ja -tietopaketteja linkkeinä ja lainaan niiden keskeisiä sisältökuvauksia. 

Tässä ensin suomeksi koostetta niistä omaan tyyliini: Lyndon LaRouchen ja perustamansa liikkeen keskeisiä tavoitteita koko Maapalloa ajatellen jo vuosikymmeniä on ollut imperialistisen monetarismin eli rahatalousdiktatuurin lakkauttaminen ja sen sijaan ihmiskunnan luovuuden vapauttaminen yhteishyvän ja sitä mahdollistavan reaalitalouden kehittämiseksi. 

Nykyään tällaista periaatetta on alkanut promotoimaan yllättävästi BRICS-maiden muodostama allianssi, missä nähdään vahvasti mm. juuri LaRouche-liikkeen sisältöjen vaikutus. Länsimaat sen sijaan ovat hukassa omassa rappiossaan, kuten olen jo monta kertaa itsekin havainnollistanut varoituksena.

Lyndon LaRouche on myös korostanut sitä, kuinka klassinen kulttuuri (musiikki, taide, runous) populaarikulttuurin sijaan on ihmismielen parantajana oleellisesti linkittynyt edistyksellisen tieteellisen ja ekonomisen ajattelun kanssa historiassa. Se on hänen mukaansa tarpeen myös nykyään tulevaisuuden luomiseksi paremmaksi seuraavaksi alla esiteltävien teesien ollessa keskeiset ko. vallankumoukselliseen muutokseen >>

Uusi humaani "ekonominen järjestys" maailmaan ja tulevaisuuden yhteishyvän varmistajaksi sekä edelleen kehittäjäksi sisältää LaRouche-liikkeen teesien mukaan neljä oleellista "lakia", jotka ovat: Glass-Steagall -reformi, amerikkalaisen rahatalousjärjestelmän luominen nykyisen brittiläisen sijaan, korkeisiin energiatiheyksiin perustuvan reaalitalouden kehittäminen sekä fuusioydinvoiman käyttöönotto koko tämän tulevaisuuden fyysisen ekonomian ja maailmankuvan voimanlähteeksi.

>> Glass-Steagall -laki lakkauttaa nykyisen imperiaalisen rahatalous- ja pankkiirivallan kokonaan ja laittaa keskeiselle sijalle pankki- ja rahatoimintojen reaalitaloutta palvelevat osat - Spekulatiivinen finanssikeinottelu eliminoidaan, koska rahalla ei ole eikä pidä olla itseisarvoa.

>> Amerikkalaisen rahatalousjärjestelmän jo historiallisenakin ytimenä sen mukana on luotava maailmaan kansallisten / valtiollisten pankkien järjestelmä kansallisvaltioperiaatteiden mukaisesti turvaamaan luoton ja rahan ohjaaminen yhteishyvän ja reaalitalouden toimintojen parantamiseksi.

>> Reaalitalouden ja sen tuottaman yhteishyvän ja teollisen hyvinvoinnin kehittäminen on näiden rahatalousuudistusten turvaamana helpompaa ja koherentimpaa toteuttaa, missä tieteellisen ja ekonomisen ajattelun kulmakivi on antientrooppinen luomistyö. Sitä ihmismielen edistyksellinen viljely ja opettaminen mahdollistaa evoluutiona.

>> Fuusioydinvoiman promotoinen käyttöön tällaisen uuden maailmankuvan käynnistäjäksi ja voimanlähteeksi on oleellista riittävän korkeana energiatiheyden laatuna, koska se auttaa uuden systeemin evolutiivisena hyppynä kehittyneempään yhteishyvään ja reaalitalouden toimintaan. Lisäksi se on luonto- ja resurssiystävällinen energiapolitiikassaan hyvin käytettynä.

Reaalitalouden käyttö paremman yhteishyvän - teollisen hyvinvoinnin luomiseksi sisältää LaRouche-liikkeen mukaan myös toimivan ja tehokkaan infrastruktuurin, missä keskeisiä elementtejä ovat sekä kansalliset paikallistason rakenteet suvereenien kansallisvaltioperiaatteiden mukaisesti turvattuina että globaalit rakenteet kansainvälisen yhteistyön ja harmonian luomisena - Kaikkea pitää kehittää koherenttisena systeemiajatteluna ihmiskunnan tarpeiden kautta luotuina sekä osaksi ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta laitettuna.

Geopolitiikan tilannetta LaRouche-liike korostaa em. uuden talousjärjestelmän aikaan saamiseksi historiallisen imperialismin lakkauttamisen oleellisuutena - Siinä imperiaalisen sisällön pääsylttytehdas on ollut viimeiset muutamat sadat vuodet Lontoon City- ja brittimonarkiakeskeinen länsi-imperiumi. Sitä vastaan Yhdysvallat alunperin perustettiin, mutta se on nyt mm. presidenttien Bush I ja Bush II sekä Obama aikoina valjastettu vasten tarkoitustaan ko. länsimaisen oligarkian ja pankkiirimafian monarkkiseen ja imperiaaliseen käyttöön.

LaRouche-liike siis tähdentää, että maailman vapauttaminen kokonaan tämän mafian kourista vaatii Yhdysvaltojen heräämisen takaisin oman alkuperäisen tarkoituksensa toteuttajaksi. Tänä vuonna BRICS-maat ovat jo osittain oivaltaneet tällaiseen suuntaan tehtävän tarpeellisen politiikan, minkä takia länsieliitti on paniikissa omasta kohtalostaan. 

Silti länsimaiden itsensä havahtuminen ko. mafian nujertamiseen on oleellista maailman lopulliseksi vapauttamiseksi haitallisesta ja syöpäkasvaimen kaltaisesta oligarkiasta - pankkiirimafiasta!

LaRouche-liikekin monen muun tapaan siksi varoittaa, kuinka tämä pankkiiri-monarkia-oligarkiamafia on pyrkinyt viime vuosina aktiivisesti turvaamaan asemansa näitä ja muita kohtaansa osoitettuja toimia vastaan sekä mitätöidäkseen omalta kontoltaan projektiivisesti ulos oman rappioiutuneen ja vararikkoutuneen rahatalous- ja imperiaalisisältönsä perverssit systeemiviat >> Kyse on länsieliitin taholta siinä erittäin epävakaasta ja systeemivikaisesta politiikasta, joka ei saa enää jatkua! Se nimittäin lisäksi muka oikeuttaa tukitoimikseen kierosti perverssien ihmiskäsitystensä feodaaliset-eugeniikkaiset pahuudet.

Moisia tavoitteita he haluavat käytäntöön myös mm. promotoimalla maailmansotaskenaroita vastavoimiensa kukistamiseksi, ottamalla siinä vastakkainasettelun syntipukiksi projektiivisesti juuri Venäjän (BRICS-maat) ja loihtimalla läntisessä valtamediassa valehtelevaa ja harhaanjohtavaa propagandaa kerronnan loihtimiseksi niitä agendoja vastaaviksi jopa pakkomielteisen sokeasti ja totaalimoraalittomasti. 

Tällainen mediakerronnan manipulointi ja agendallistaminen toimii myös länsimaisen väestön nujertamiseksi länsieliitin moisten maailmanherruusintressien alta pois. Siinä ovat LaRouche-liikkeenkin osoittamana olleet keskeisiä vaaroja juuri poliittinen sumutus ja valehteleminen länsimaisista "arvoista" ja niiden "vihollisista", kun kulisseissa länsieliitti asiamiehineen toimii samalla salassa julkilausuttuunsa nähden päin vastoin / kierosti väärin taloususkonnollisten ja imperiaalisten pakkomielteidensä ajamina. 

Keskeistä (länsi)väestöjen aivopesussa LaRouche-liikkeen mukaan on ollut länsieliittihegemoniassa myös tieteeseen ja kulttuuriin ujutetut malthusilaiset ja muut yhteiskunnallisesti ja sosiologisesti regressoivat ideologiat. Ne pyrkivät neofeodaalisesti mitätöimään tuon em. ihmiskunnan potentiaalin tehdä energiatiheydeltään korkeampaa ja yhteishyvällisempää luomistyötä sekä aivopesevät ihmisajattelusta pois ihmisyyden keskeisen ymmärryksen roolistaan - Sen, miten ihmiselämän yksi keskeinen tarkoitus on Universumista opittavien esimerkkien mukaan evoluutio antientrooppisena missiona korkealaatuisempiin energiatiheyksiin systeemeissä ja toiminnoissa. 

---> Vain ihmismieli voi päästä selville siitä, kuinka Universumin kehitys on ollut aina koostavien voimien ja elementtien (antientropia) evoluutiota hajottavia voimia (entropia) vastaan. Eli kehittyminen ja viisastuminen on lisääntyvää antientropiaa ja sitä ylläpitää lisääntyvä energiatiheys - Kehittyvä ihmisyys eli tietoisuus ja yhteishyvä ihmiskunnassa on tämän evoluution tietoista soveltamista ihmismielen kautta yhteiskuntaan sekä luonnon ja ihmisten vuorovaikutukseen. Ihminen on sosiaalinen ja kehittyvä laji ja siten sen moraali on luoda ihmisyytensä ja tietoisuutensa em. evoluutiotapaan.

Historiallisena jatkumona tätä evoluutiota on tähän mennessä parhaiten luotu em. kansallisvaltioperiaatteiden ja amerikkalaisen rahatalousjärjestelmän sisältöinä länsimaissa ns. kartesiolaisen paradigman mahdollistamana. Koko tämä tietoisuus on siis nyt etenkin ja paradoksaalisesti länsimaissa perikatovaarassa tuhoisan imperialismin ja oligarkian edesauttamana, ja kun samalla sosiaalispsykologiset rakenteet ovat hajoamassa ylikasvaneen individualismin aiheuttamiin harhoihin ja hedonistisiin-liberaaleihin ylilyönteihin. 

Länsimaiset arvot ovat oikeasti siis täysin keskeisesti moisen oligarkian ja imperialismin vastaisia sisällöltään, mistä nykyinen länsieliitti- ja valtamediahegemonia valehtelee ja mitä se piilottaa. Eikä se taida enää edes juuri mitään näistä asioista ymmärtää... - Nykyinen brittiläinen oligarkia-monarkia-pankkirismi onkin tuon antientrooppisen evoluution manipuloimista ja hajottamista feodaalisen ja tyrannisen länsieliittihegemonian ylläpitoa varten harvainvaltana ja diktatuuripyrkimyksenä - Se on keskitetyn vallan imperialismia vastoin länsimaisia arvoja

Siksi tämänlainen pahuus ja haitta on ihmiskunnasta tuhottava mm. juuri LaRouche-liikkeen esimerkkien ja teesien mukaisesti! Lännen moinen rahatalousparasiitti ei voi jatkaa elämäänsä pidempään tuhoamatta liikaa oleellista niin ihmiskunnasta, luonnosta kuin ihmisten ja luonnon vuorovaikutuksesta!...


Uuden LaRouche PAC -sivuston aineisto lajiteltuna >>


WHO IS LYNDON LAROUCHE?

LaRouche On The Record: A New International Economic Order: "For over four decades, physical economist Lyndon LaRouche has provided the intellectual and political leadership in the fight for a new international economic order for the planet, for the purpose of ending the historic imperial control of monetarism and unleashing mankind's creative powers as a species.

The profound impact of LaRouche's intellectual leadership is clearly reflected in the current actions being taken by the BRICS nations and others to create a new global financial architecture and strategic alliance among nations, with the recent establishment of the New Development Bank (NDB) and related developments.

A partial timeline of LaRouche's role in leading the fight for a new international economic order is chronicled below:" (In the link).

LaRouche's Campaign for a Classical Renaissance: "Classical musical composition serves as a hallowed spiritual retreat from confusion, into the domain of the most concentrated sense of truth and beauty, from which we reemerge always strengthened in our powers to exert that quality of creative reason by means of which Genesis 1:26-30 sets mankind apart from all other creatures in this universe. Thus, virtually all truly great scientists must rely upon such music, that their moral character might be more fully developed in keeping with their vocation." - Lyndon LaRouche.




DEVELOPING STORIES

---> BRICS

---> 28 pages



NEW INTERNATIONAL ECONOMIC ORDER


"The “Eurasian Landbridge” or New Silk Road — a vision first proposed and drafted by Lyndon and Helga LaRouche over two decades ago to fully develop the entirety of the Eurasian continent — is now the active, official policy of the government of China, supported also by other key Asian nations. On September 7, 2013, Chinese President Xi Jingping visited Kazakhstan where he first announced the adoption of a policy he called the “New Silk Road Economic Belt” stretching from the Pacific Ocean to the Baltic Sea.".

---> American Credit System: " "A national debt... will be to us a national blessing.
-First Treasury Secretary Alexander Hamilton"

"Monetarism mystifies the basic principle of growth, promising its patrons instead, that money itself has an intrinsic value..."

"Hamilton's action of turning monetary debts into credit debts... became more valuable to the growth of the economy than if the full monetary debt had been forgiven".

The History & Future of the U.S Credit System

The Death of Monetarism Today

Hamilton's Credit System

The Legacy of the US Credit System Lies in Lyndon LaRouche Today


---> Glass-Steagall: "The 1999 repeal of the original “Glass-Steagall Act” of 1933 was a criminal act of biblical proportions. ... In 2010, an establishment figure from the City of London is reported to have said, “were the United States to reinstate Glass-Steagall, Great Britain would consider it an act of war.” ... Glass-Steagall’s aim is to “throw the money changers out of the temple of our civilization”, once again, as President Franklin D. Roosevelt had the courage to do. It is not an adjustment within an otherwise operable system. Glass-Steagall is a revolution in national policy, a Declaration of Independence against an oppressive regime. ... Glass-Steagall will not regulate Wall Street, but destroy it, once and for all. America does not need Wall Street for its economy to grow any more than a tumor would be helpful to the growth of a man.".









HUMAN ECONOMY: INCREASING EFD: "The global economic crisis that has paralyzed world development since the end of World War II makes the thoughtful individual ask: does modern-day economic theory really understand what a human economy is? What if it were the metrics we use to measure an economy, like money, or supply and demand that are the problem, and not something inherent to the economy itself?

If we are going to create a functioning and just global economy, more money or mere ‘regulations’ won’t cut it. Only the introduction of a new, higher conception of the physical principles driving economic development can guarantee an economic renaissance. Lyndon LaRouche’s discovery of the concept of Energy-flux density provides a revolutionary step forward in that direction.

While the increase of energy-flux density is familiar to economic practice throughout history, the conscious application of EFD as the measurement subsuming all other economic measurements is a new contribution to economic science. This is not something you will find on a wikipedia page or in an economics textbook. The short video below serves as our introduction to this new and advanced concept.
"

What is Energy Flux Density

Man's Promethean Fire
EFD vs. Environmentalism


Biospheric Energy Flux Density
Global Measure of Economic Progress
Physical Chemistry: Continuing Gifts of Prometheus
The Riemann Project
All The World's A Mine".



---> Fusion Economy (Tulossa myöhemmin?)...


THE END OF EMPIRE: " “This war, if continued, using mercenaries, can lead to nuclear general war. The major powers principally threatened today by this mercenary operation, are two of the world’s largest nations: China and India, [and]Russia. If these nations are pushed to the wall by a continuing escalation of a war which is modeled on the wars which the British ran against Russia, China, and so forth during the 19th Century and early 20th Century, this will lead to the point that Russia has to make the decision to accept disintegration of Russia as a nation, or to resort to the means it has, to exact terrible penalties on those who are attacking it, going closer and closer to the source, the forces behind the mercenaries...”
—Lyndon LaRouche, Storm Over Asia (1999)".


Stop World War III

The Blair Doctrine
Origins of Policy

A New Inclusive Security Architecture


---> Stop WWIII




WEEKLY SHOWS

---> Policy Committee (Our week begins with a nation-wide discussion between Mr. LaRouche & the LPAC Policy Committee: Kesha Rogers, Diane Sare, Michael Steger, Bill Roberts, David Christie, Rachel Brown and Matt Ogden)

---> New Paradigm For Mankind (Every Wednesday the LaRouchePAC Basement Science team explores the cutting edge questions of human economy)

---> Webcasts (Join us at 8pm EST for a live broadcast featuring Mr. LaRouche and his associates as they field questions and take up the most pressing strategic issues in front of us.).

Lopuksi ajankohtaisia geopoliittisia asioita käsittelee esim. LaRouche-liikkeen viimeisin webcast, jonka linkitän tähän vielä erikseen >> Friday Webcast: November 7, 2014.


PS.: Olen ollut viime aikoina edelleen totuttua laiskempi kirjoittamaan yhteiskunnallispoliittisista aiheista, mutta olen tämän LaRouche-aiheen lisäksi alkanut valmistelemaan jonkinlaista analyyttistä setvintää Venäjän presidentti Vladimir Putinin Valdai klubin puheestaan, jonka hän piti viime kuussa - Valveutuneet ihmiset ovat ylistäneet puhetta erittäin merkittäväksi ja oleelliseksi kannanotoksi mm. juuri länsieliitin hegemoniaa ja aiheuttamiansa agendapahuuksia vastaan. Minun mielestäni ko. puhe on jopa viime vuosien yksi merkittävimmistä ja siinä on varsin paljon juuri LaRouche-liikkeen teesien suuntaisia sisältöjä.

Tässä on ko. puheen suomennetut sisällöt (Venäjän presidentin kohua herättänyt puhe Valdaissa suomennettu ja Putinin Valdai-puheen tekstiversio), mitä voittekin jo omatoimisesti lukea ajatuksella ja vertailla mm. juuri tässä esille tuotujen LaRouche-sisältöjen kanssa, ennen kuin itse palaan jossain vaiheessa käyttämään ko. puheen sisältöjä esimerkkeinä mm. länsieliitin ja asiamiestensä pahuudesta sekä tarpeellisista geopoliittisista ja yhteishyvällisistä teeseistä sellaista rappiota vastaan...

Sunday, August 10, 2014

Länsi vs. Venäjä -eskalaation talouspakotekierre ja maailmankuvaerot: Länsi imperialismiinsa & rahatalouteensa kahlittuna neofeodaalistajana ja Venäjä - BRICS-maat reaalitalouksiensa kehittäjinä neorenessanssiin

Tällä viikolla 32 länsieliitti vs. Venäjä -eskalaatio kulminoitui kauppasota-asetelmaksi, missä Venäjä asetti vastapakotteita niille länsimaille tai paremminkin sanottuna länsieliitin hallitsemille niille maille, jotka olivat asettaneet talouspakotteita yhä lisää Venäjälle mm. MH17-matkustajakoneen pudottamisen tiimoilta, kun se muka olisi ollut Venäjän syytä. Siitä ei ole ollut mitään todisteita eikä aktuaalinen geopoliittinen tilanne puolla sitä läntisen valtamedian valhesumun takana!

>> Putin bans agricultural imports from sanctioning countries for 1 year

Luvut uusiksi? VM veti yllättäen jo julkaistun budjettiehdotuksen pois >> Seuraukset länsieliitin kauppasotahuorina olemisesta Venäjää vastaan alkoivat välittömästi Suomessa.

EU menettämässä jopa 12 miljardia euroa Venäjän vastapakotteista elintavikealalla | RIA Novosti >> Länsi ampuu koko ajan itseään jalkaan kykenemättömänä käsittelemään omaa pahuuttaan ja systeemivikaansa samalla Venäjän porskuttaessa mitä todennäköisimmin voitosta voittoon BRICS-maiden kanssa, joilla on uusi tieto fyysisen ekonomian parantamisesta LaRouche-liikkeen teesien tapaan...

Länsieliitin ja asiamiestensä vastaus haasteeseen siis on sokea ja ääri-ideologinen russofobia, mutta se menee pieleen. Seuraavaksi analysoidaan tältä russofobialta pohja ja tarkoitus pois antihumaanina ajatusvirheenä!


Länsieliitin eskaloima Venäjän vastainen kauppasota ja valtamediansa russofobinen propaganda osa heidän rappioitunutta imperiaaliarsenaaliaan >>

Tästä kehittyneestä kauppasodasta on tietenkin muotoiltu länsimaiden valtamedioissa länsieliitin maailmanherruusintressien ja heidän systeemivikaisen talousjärjestelmän pelastamisen hyväksi ääriagendallinen propaganda-arsenaali - Siinä sisältönä on ollut yhtäältä oman agendan eli Venäjä-pakotteiden valkopesu "välttämättömiksi", "tavoitteissaan onnistuviksi" sekä "ei niin kovin haitallisiksi itse länsimaille" << Mikään noista ei pidä paikkaansa!

Toisaalta Venäjä-pakotteiden muka-oikeuttamiseksi on otettu ikään kuin taustavyyhdiksi Venäjän - Putinin mustamaalaaminen entistäkin härskimpien ja valheellisempien keinojen avulla - Venäjä on muka "Italian kokoinen talous", jossa "ei tuoteta mitään merkittävää" ja jonka väestö "on hyvin kehittymätöntä ja takapajuisen heikkoa". USA:n presidentti Obama jopa sanan mukaisesti väitti näin tällä viikolla.

Tämän länsipropagandan rooli on kuitenkin hyvin selkeästi hatara ja harhainen sumuverho ja sisältö lähtökohtaisesti ilkeä, moraaliton ja tuhoisa, mikä yrittää peittää länsimaisilta ihmisiltä tämän geopoliittisen tilanteen oikean tilan ja muodon sekä haluaa eskaloida mieliimme vastakkainasettelun illuusiota yhä aggressiivisemmin. 

Tässä kirjoituksessa havainnollistavien esimerkkien ja muiden aineistojen avulla tähdennän, että juuri näin on, ja kyseenalaistan sen rajusti! Kerron toki lisäksi siitä oikeasta sumuverhon takaisesta maailmasta ja geopoliittisesta tilanteesta, mikä ei ole länsi-ihmisillä lähimainkaan kunnolla tiedossa, joskin ilmeisesti alkanut parantumaan....

Alustuksena tälle laitan edelliskertaisen tätä länsi vs. Venäjä -eskalaation geopoliittista historiaa ja nykyluonnetta analysoineen kirjoitukseni >> Länsi vs. Venäjä -eskalaatio kesällä 2014 osa Brittiläisen imperiumin oligarkiasotaa ihmisyyttä ja kansallisvaltioperiaatteita tuhoten.


Venäjän ja BRICS-maiden maailmankuva nousemassa yhteishyvän ja fyysisen ekonomian parantamisessa maailman johtoon mm. LaRouche-liikkeen teeseillä >>

Läntisen valtamedian ja länsieliitin asiamiesten ko. agendat voidaan kyseenalaistaa mm. juuri LaRouche-liikkeen hyvällä geopolitiikan ja talouden tietoudellaan - ymmärryksellään. Tässä seuraavana listaan heiltä viime aikoina pakoteaiheeseen liittyneitä aineistoja. Niissä tulee erinomaisesti esille tämän länsi vs. Venäjä -eskalaation talousjärjestelmällinen ja maailmankuvallinen luonne, missä mm. Venäjä ja Kiina toteuttavat parhaillaan erittäin edistyksellistä ja länsimaihin verrattuna jopa scifimäistä talouspolitiikkaa. 

Koko geopolitiikan tilanne kiteytyykin siinä, kuinka länsieliitin ja asiamiestensä (Mukaan lukien ko. valtaliiton hallintaansa kaappaamat EU-valtiot ja muut transatlanttisen talousjärjestelmän maat-organisaatiot) talousjärjestelmä on muodostunut rappiossaan äärimmäiseksi kontrastiksi Venäjän ja BRICS-maiden nopeasti uudistumaan ja kehittymään pyrkivälle talousjärjestelmien sarjalle - lännen yksinapaisuus vs. BRICS-maiden moninapaisuus! Katsotaanpa >> 

August 8th, 2014 Webcast >> "Lyndon LaRouche returns to the LaRouchePAC Friday webcast, in an intense, far reaching discussion. A thorough elaboration of the distinction between the prospect representated by China's commitment to developing Space science, especially with regard to utilizing Helium-3 deposits uniquely found on the moon, to the prospect of Thermonuclear War. Dennis Small, Jason Ross, and Ben Deniston join, Matthew Ogden hosts.".

LPAC Weekly Report: The New Paradigm for Mankind >> Tärkeää tietoa fyysisen ekonomian ensisijalle ottamiseksi, jota BRICS-maat ovat alkaneet toteuttamaan! >> "Megan Beets, member of the LaRouchePAC Science Research team, gives a thorough presentation on nuclear fusion technology. She discusses the history of the development of Nuclear Fusion, with most of the technological breakthroughs occurring in the United States. She juxtaposes that to the question of our failure to continue leading the world in Nuclear science to the emerging leadership of China. Liona Fan-Chiang joins and Ben Deniston hosts.".

The Empire Resorts to Old Tricks to Hold on to Power: Now is the Time to Bring the U.S. Fully into the BRICS >> "The answer to this existential threat to the survival of mankind lies in winning the fight here in the United States. If we get Obama removed from office by Constitutional means, and reinstate Glass Steagall, the United States can immediately align with the BRICS and create a new global dynamic free from the horrors of Empire. For more than 20 years, Lyndon LaRouche has been promoting the idea that the key to the future lies in scientific cooperation between the United States, Russia, China, and India. Such an alliance is sufficient to bring about the end of the British Empire—permanently. Nothing short of that can alter the thrust towards war.".

Sekä >> Blood Drenched Farce Plays in London 

THE BRICS SUMMIT: Half of Humanity Launches a New World Economic Order.


Yhteenvetoa Venäjä - BRICS-maat vs. länsieliitti -eskalaation maailmankuvien törmäyksestä äärijuopaisesti talousjärjestelmäeroineen >>

Näistä LaRouche-aineistoista käy hyvin ilmi tuo sisällöllinen vastakkainasetteluero länsieliitin systeemin ja Venäjän - BRICS-maiden asenteen välillä seuraavalla tavalla: 

Läntinen talousjärjestelmä perustaa toimintansa eritoten monetaristisiin ja elitistisiin käsityksiin eli siihen, miten raha ja rahatalous muodostaa muka rungon järjestelmälle. Toisin sanoen länsieliitti kuvittelee rahan olevan muka itseisarvoista ja siksi raha ja rahatalous on länsimaissa muodostunut jopa hyvin vakavaan irrationaalisuuteen saakka omaksi autonomiseksi toimijasubjektiksi, ja sen keskeinen tavoite on rahan tuottaminen 

>> Seuraus on ollut siitä se, että rahatalous on irronnut parasiitiksi reaalitalouden ja yhteiskuntatoimintojen päälle; käytännössä siis sekä määräämään taloutta ja politiikkaa diktatuurillisesti oman sisältönsä rahantuotannollisesta nollapisteestä käsin että pakottanut muuta todellisuutta siksi taipumaan myös kaikkiin omiin vikoihinsa - oikkuihinsa. 

Ja niitä vikoja - oikkuja riittääkin todella paljon: On ahneutta, moraalittomuutta, numeerisiin arvoihin seonnutta vale-eksaktiutta eli sanalla sanoen taloususkontoa. Näiden vikojen - oikkujen seurauksia ovat neofeodaalistaminen sekä imperiaalinen aggressio, jota tämä länsi vs. Venäjä -eskalaatio länsieliitin promotoimana on ollut käyttäen hyväksi Ukraina-kriisin tapaisia luomiaan "esivalmisteluja".

Sen sijaan nämä läntisen illuusion äärivaletta kyseenalaistavat tiedot kertovat, kuinka Venäjällä ja BRICS-maissa on talousjärjestelmän muodostamisessa alettu toimimaan jopa aivan päinvastoinkin. Järjestelmän perustaksi ei ole siellä otettu enää monetaristisia käsityksiä, vaan nimenomaan reaalitalous ja sen kehittäminen ovat nyt keskiössä! 

Esim. >> Oligarkia on ollut Putinin Venäjällä yhä enemmän pannaan laitettu tapa toimia ja sekä Venäjällä että Kiinassa talouskehitys näkyy parhaillaankin voimakkaasti mm. infrastruktuurin ja elinolojen parantumisena paikoin jopa suurin harppauksin. 

Tätä ei länsimaissa ole viime vuosina tapahtunut, vaan päin vastoin rahatalouden pönkittämisyritysten ja sen seurannaismuotojen (neofeodalismi, ekofasismi) kustannuksella reaalitalous on ollut länsimaissa selkeässä rappioprosessissa >> Lännessä teollinen hyvinvointi uhkaa vakavasti laskea, mutta idässä se nousee kohisten. Lisäksi lännessä tämän rahataloususkonnon seurassa pyritään junttaamaan yksinapaista maailmanherruusjärjestelmää, jota vastaan BRICS-maat moninapaisuudessaan ovat - Iso syy länsieliitille olla rappiossaan russofobinen.

LaRouche-liike tähdentää tätä itämaiden neorenessanssia mm. nyky-Kiinan avulla >> Tuossa yllä olevassa Webcast-seminaarissa Jason Ross havainnollistaa mm. seuraavia seikkoja Kiinan reaalitalouden kehitysaskeleista. Kiinassa on tehty ja tehdään mm.: vesivoimaa varten innovatiivista patoteknologiaa, maailman kehittyneintä Maglev- ja highspeed-junarataverkostoa, satojen uusien kaupunkien rakentamista, ydinvoimatuotantonsa kolminkertaistamista tämän vuosikymmenen loppuun mennessä, maailman johtavia fuusioenergian kokeiluja sekä siihen liittyvän huippuinsinööri- ja tiedemiestyövoiman kasvattamista 2000 hengellä tämän vuosikymmenen loppuun mennessä jne.

Kaikkein oleellisin uusi reaalitalouden innovaatio on Kiinalla tänä vuonna huipentumaan alkanut avaruusohjelmansa, jonka tarkoitus on nimenomaan reaalitalouden parantaminen! >> Kiina alkaa hankkimaan Kuusta Helium-3 isotooppia, jota se alkaa käyttämään uusien fuusioydinvoimaloiden raaka-aineeksi! >> Tämä voi mahdollistaa jo lähitulevaisuudessa mm. ennen näkemätöntä teollisen hyvinvoinnin, tieteen ja insinööritaidon kehittymistä. 

Tämä Kiinan esimerkki on juuri sellaista reaalitalouden / fyysisen ekonomian kehittämisen systeemi- ja kokonaiskuvatason asennetta ihmisten yhteishyväksi jopa globaalisti, mitä LaRouche-liike on tähdentänyt jo vuosikausia mm. länsimaihin, mutta täällä siis erittäin tuloksettomasti vieläkin....

Kiina on ehdottanut lisäksi, että Yhdysvallat osallistuisi kanssaan rahoittamaan ja rakentamaan kehitysmaihin (Kuten Afrikkaan) infrastruktuuria tuollaisen em. neorenessanssi-asenteen kera. Selväksi on kuitenkin valitettavalla tavalla käynyt, ettei USA ole Obaman rappiohallinnon takia kiinnostunut siitä ja muutenkaan länsimaissa tuollaista infrastruktuurin ja reaalitalouden kehittämisasennetta ei ole ollenkaan missään virallisissa piireissä tällä erää.

Venäjällä tällaiset asenteet ovat reaalitalouden ja yhteishyvän kehittämisessä hyvin paljon linjassa Kiinan kanssa, koska Venäjä on mm. tehnyt tänä vuonna siinä isoja yhteistyösopimuksia Kiinan kanssa sekä alkaneet luopumaan yhdessä dollarista / petrodollarista reservivaluuttana. Erittäin merkittävä osa siinä on juuri BRICS-maiden uudella kehityspankilla, jonka päämaja tulee Kiinan Shanghaihin. 

On myös huomattava, kuinka Venäjälläkin on ollut Putinin hallintokausien aikana voimakasta infrastruktuurin ja kaupunkirakentamisen edistystä teollisen hyvinvoinnin ja yhteishyvän parantamiseksi, josta alla on kaksi lähdettä esimerkkeinä.

Venäjällä on valmistettu ainutlaatuinen merisatama >> Venäjä tuottaa fyysisen ekonomian innovaatioita edelläkävijänä esim. tällä tavalla! - Ei tämä olisi mahdollista "Italian kokoiselta taloudelta". Vai mitä? Tuo "Italian kokoinen talous" muuten perustuu tässäkin monetaristisiin harhoihin reaalitaloudellisen ymmärtämisen sijaan.

BRICS-maat ottavat tämänkin edelläkävijyyden vastaan innoissaan, mutta lännessä ollaan irrationaalisesti ja itsepetoksellisesti rahatalousparasiitin taloususkonnollisissa kuplanpuhalluspuuhissa taas ja yhä sekä russofobisesti projisoimassa näitä omia vikojaan ulkopuolisiin syntipukkeihin - Putiniin.

Ja muistetaanpa Obaman tokaisu: "Venäjällä ei valmisteta mitään". Uskomatonta, miten vähällä järjellä länsimaissa tosiaan mennään!

Seuraava kirjoitus valaisee myös hyvin sitä, kuinka Venäjän asenne talouden järjestämiseksi reaalitalouden ja yhteishyvän parantamiseen on vastakkainen länsimaiden tämän hetken rappiohegemoniaan:

Is Putin incorruptible? U.S. insider's view of the Russian president's character and his country's transformation >> Oikein hyvä analyysi ja syvempää ymmärrystä omaava kirjoitus Putinin Venäjästä ja siitä kuinka se Venäjä on itse asiassa muuttunut koko ajan parempaan suuntaan ja jota vastaan projektiivisen russofobian keinoin länsieliitti asiamiehineen toimii, koska Venäjän moninapaisen maailman vaatimus on uhka länsieliitin yksinapaisen maailman pakkomielteelle.

Lainaus: "My 2013/14 Trips to Russia 

In addition to St.Petersburg and Moscow, in September I traveled out to the Ural Mountains, spent time in Ekaterinburg, Chelyabinsk and Perm. We traveled between cities via autos and rail - - the fields and forests look healthy, small towns sport new paint and construction. Today's Russians look like Americans (we get the same clothing from China). Old concrete Khrushchev block houses are giving way to new multi-story private residential complexes which are lovely. High-rise business centers, fine hotels and great restaurants are now common place - - and ordinary Russians frequent these places. Two and three story private homes rim these Russian cities far from Moscow. We visited new museums, municipal buildings and huge super markets. Streets are in good repair, highways are new and well marked now, service stations looks like those dotting American highways. In January I went to Novosibirsk out in Siberia where similar new architecture was noted. Streets were kept navigable with constant snowplowing, modern lighting kept the city bright all night, lots of new traffic lights (with seconds counting down to light change) have appeared. It is astounding to me how much progress Russia has made in the past 14 years since an unknown man with no experience walked into Russia's presidency and took over a country that was flat on its belly. 

So why do our leaders and media demean and demonize Putin and Russia??? 

Like Lady MacBeth, do they protest too much? 

Psychologists tell us that people (and countries?) project off on others what they don't want to face in themselves. Others carry our "shadow" when we refuse to own it. We confer on others the very traits that we are horrified to acknowledge in ourselves. 

Could this be why we constantly find fault with Putin and Russia? 

Could it be that we project on to Putin the sins of ourselves and our leaders?".

Juuri näin olen itsekin havainnut geopoliittisen kokonaistilanteen olevan!

Gap between rich & poor in Russia among world's biggest >> Paljon on toki tehtävää Venäjälläkin, että yhteiskunta parantuu köyhyyden poistavaksi; mm. BRICS-maiden uusi kehityspankki osana reaalitalouden kokonaisparantamisen maailmankuvaa on siihen silti yksi hyvä mahdollisuus, joka transatlanttisesta piiristä puuttuu. 

Toisaalta tämän jutun lähteenä oleva Credit Suisse ko. arvioineen on myös esimerkki juuri rahataloudellisesta ajattelusta, joka länsimaissa on ylikorostunut ja vääristynyt varallisuuden ja kaiken muunkin taloudellisen toiminnan määrittämisessä - Venäjää ja BRICS-maita nykyään ymmärtääkseen on em. pohjalta hylättävä monetaristinen ajattelu ja alettava ymmärtämään asioita mm. juuri LaRouche-liikkeen fyysisen ekonomian oleellisuutta tähdentävien seikkojen valossa. 

On tajuttava, että varallisuuden ja hyvinvointiarvojen lähteenä ihmisyhteisöille on teollisen hyvinvoinnin asettaminen taloustoiminnan nollapisteeksi ja lähtökohtaiseksi määrittäjäksi rahatalousharhojen sijaan! >> Näin juuri Venäjä ja Kiina - BRICS-maat seuralaisineen ovat alkaneet tekemään esimerkillisesti!

On toki totta, että Venäjällä ja Kiinassa on molemmissa ollut viime vuosisadalla sosialistisen diktatuurin ihmisoikeus- ja sosiaalisen konstruktion ongelmia, mutta historiallisesti kuitenkin on yleensä ollut myös niin, että niidenkin tilojen parantumista tapahtuu teollisen hyvinvoinnin ja yhteishyvän kehittämisen kanssa enemmän tai vähemmän käsi-kädessä. Parhaiten se toteutuu tietenkin kansallisvaltioperiaatteiden mukaan, missä länsimaissa ja juurikin oligarkiaa-imperialismia alunperin vastustaneessa Yhdysvalloissa sitä varten on historiallinen perintö etunaan.

Venäjällä sekä jossain määrin Kiinassakin on siis silti alkanut tapahtumaan liikettä näiden em. kehitysprosessien mukana myös yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti parempiin muotoihin. Se liike on siis kuitenkin länsieliitin intressejä vastaan.

Länsimaat varsinkaan länsieliitin kuvatuilla rappiollisilla keinoilla hallitsemiensa valtioiden osalta eivät voi enää olla mitään kunnollisia esimerkkejä Venäjälle ja Kiinallekaan, vaikka täällä on vielä joissakin yksittäisissä asioissa liberaalimpaa ja parempaa ihmisoikeus- ja sosiaalisen konstruktion tilannetta. 

Täällä länsimaissa on siis kuitenkin vakavaa puutetta teollisen hyvinvoinnin turvaamisesta kuvatulla tavalla, mikä on omiaan aiheuttamaan rappio- ja taloususkonnollis-neofeodaalistavan prosessin takia uutta totalitarismin uhkaa ja siten täällä länsimaissa ihmisoikeudet ja -vapaudet eivät nekään ole enää itsestään selvästi turvattuina! - Ukraina-kriisi osoittaa, kuinka ne ovat jopa tuhottavina tietoisesti!...

Länsimaiden pitäisi näyttää esimerkkiä! - Olenhan minäkin LaRouche-liikkeen tapaan tähdentänyt sitä, miksi ja miten juuri täällä lännessä kansallisvaltioperiaatteiden mukaisesti olisi parhaimmat historialliset edellytykset toteuttaa yhteishyvällistä ja teollisen hyvinvoinnin kyllästämää vapauden, tasa-arvon ja moraalisen asenteen yhteiskuntaa. 

Nyt vain on erittäin valitettavasti niin, että länsi ko. rappiopakkomielteissään ei siihen kykene ja siksi on toistaiseksi tyydyttävä siihen, että Venäjä, Kiina ja BRICS-maat näyttävät siinä esimerkkiä - Mikäli länsieliitin sitä kohtaan suunnattu Kolmannen maailmansodan tuhoamisagenda ei toteudu... Jos toteutuu, niin se olisi kaiken hyvän loppu!!


Venäjän vastainen taloussota iskemässä länsieliitin omaan jalkaansa itsepetoksensa ja ääriagendallisen imperiaalipakkomielteensä takia >>

Tässä yllä olevassa valossa onkin erittäin havainnollista tarkastella tätä länsi vs. Venäjä -taloussotaa ja asettaa se oikeisiin mittasuhteisiin geopolitiikan kuvatussa nykytilanteessa. Lähdetäänpä tarkastelemaan sitä seuraavaksi The Saker -bloggaajan havainnollistuksen avulla - Tässä on poiminta Facebook-seinältäni oman kommenttini kera: 

The Vineyard of the Saker: You wanna be Uncle Sam's bitch? Pay the price! >> Ai että, miten hyvä analyysi The Saker -bloggaajalta Venäjän vastapakotteista: Putinin "judomainen" vastaliike onkin osoittautunut nerokkaaksi ja verrattuna länsimaiden rappioilmapiiriin ja eliittihegemoniansa pahuuteen se on hatunnoston arvoinen ja me täällä lännessä olemme toki ansainneet tämän vastapakotearsenaalin vaikutukset, koska meistä valistajista huolimatta kulttuurimme ei ole kyennyt nousemaan eliittiämme ja heidän imperiaaliagendaansa vastaan eikä siksi lopettamaan sen eskaloimaa seinähulluuttamme täällä.

Putin, sinä olet tehnyt meille aivan oikein!

Ja kuten sanottua >> Länsi ampuu vain omaan jalkaansa ja Venäjä tulee porskuttamaan voitosta voittoon. Länsieliitillä ja russofobeilla on seuraavaksi kovimpana vastaliikkeenään käytettävissä tosiaan enää vain sotaretki Venäjää vastaan ja aika näyttää pystyykö heidän sellaiseen lietsontansa samaan aikaan lännessä sitä varten tarvittavan joukkopsykoosin...

Lisäksi >> Obama haukkuu väärää puuta eli länsieliitin propagandistien sokeat valheet oikaistuna näinkin!


Länsieliitin ja heidän taloustotalitaristisen imperiaaliagendan vastaisuus on Venäjän, Kiinan ja BRICS-maiden johdolla yllättävän rajua ja siitä on länsimaissa äärimmäistä sensuuria >>

Seuraavaksi tuon esille lähteen tämän kesän sensaatiosta, joka on huolellisesti piilotettu pois länsimaiden valtamedioista ja länsieliitin asiamiespoliitikkojen puheista - Sinut ja minut täällä Suomessakin on haluttu pitää tästä täysin tietämättömänä sen toimiakseen länsieliitin intressien hyväksi ja se on siksi itsepetoksessaan äärimmäinen harhautus kaiken em. valossa.

133 G77 Nations Vow to Destroy America's New World Order >> Transatlanttisen piirin maailmanherruusdystopiaa vastaan on nimittäin BRICS-maiden lisäksi toiminnassa nyt jopa 133 maata yhteensä! Tästä heidän allianssistaan sovittiin tänä kesänä kesäkuussa - Tätä agendaa toteuttaa paljon yli puolet koko Maapallon väestöstä, mutta silti länsi elää eliitin asiamiehineen totaalisessa illuusiossa kuin bunkkerissa juuri ennen perikatoa...

Lainaukset: "They’ve had enough of the New World Order. And an alliance of 133 countries, two-thirds of the nations on Earth, signed an agreement this weekend to end the West’s New World Order and replace it with a fair, honest and legitimate World Order – one that lets everyone participate and benefit, not just the super rich."!

"There’s a reason this news is being censored across the West. And it’s only the latest global news story over the past two weeks on this subject blacked out from the American people. Read on to find out why.".


Valveutunutta ajattelua pakoteaiheesta kahden lukijakommentin verran >>

"Suomi ei enää harmaalla vyöhykkeellä", Stubb: Venäjä-pakotteet välttämättömiä >> Mikko Punkari lukijakommenteissa: "Kuka on äänestänyt tällaista ääliötä? Miksi koko asiaa ei ole käsitelty eduskunnassa ja hallituksessa? Kokoomus on taas palannut diktatuurinsa juurille. Kataisen kymmenien miljardien laskun jälkeen nyt meillä on tällainen hölmöläinen.

Talouspakotteet vaikuttava 10-kertaisina EU-maihin. Jos Venäjä ei anna raaka-aineita ja energiaa länteen, supistuu jalostusarvoltaan moninkertainen tuotanto täällä. Näin tuhoamme vain oman taloutemme. Finnair lopettaa toimintansa samana päivänä kun Venäjän ylilennot kielletään. Koko yhtiön toiminta perustuu Aasian lentoihin.

Jo nyt suomalaiset osakkeenomistajat ovat kärsineet miljarditappiot kun yritystemme osakkeiden hinnat ovat romahtaneet. Venäläisten yritysten arvo taas nousee kun kilpailu vähenee siellä. Tämä johtaa valtavaan pääomavirtaan Venäjälle.

Miksi Suomen politiikkaan ei saada ammattilaisia. Syy on kansassa, joka äänestää tällaisia "urheilumiehiä" jotka ovat niin cooleja kun uskaltavat pilkata Venäjää - siis kansa saa yhtä tyhmät edustajat kuin mitä itse ovat.".

Venäjä vastasi länsimaiden julistamaan kauppasotaan >> Eetun lukijakommentti: "Eurooppa tulee olemaan vielä liemessä toimiensa vuoksi. Ja se saa globalistit hykertelemään ja läpsyttelemään high fivea. Suunnitelmat etenee. EU:ssa aletaan kohta nähdä ja tuntea nahoissaan se hinta, mikä Yhdysvaltalais-Brittiläisen imperiumin jalkavaimona olo tuottaa.

Mitä jää, nyt vallan huumassa eläville päättäjille jäljelle, kun talous romahtaa, sekasorto lisääntyy ja maailmansota kolkuttelee ovelle? Ei mitään muuta kuin vallan rippeet, turmeltuneet sielut, veren tahrimat kädet ja sydänjuuria myöten pettyneet kansat.

Venäjä toimii mielestäni juuri niinkuin terve valtio tekee; laittaa rajat anarkialle, joka nyt US/EU-liitossa vallitsee. Mitä ihmettä tämä liitto oikein kuvittelee itsestään? Olevansa Ylijumala, jolla on ainoana valta tuomita ja vieläpä omien oikkujensa mukaan? Pikemminkin tämä korruptio-liitto on osoittautunut salakavalaksi syöpäkasvaimeksi, jonka kansa havaitsee vasta kun on liian myöhäistä.

Venäjä ei tätä taloussotaa aloittanut, US/EU sen teki. Karma really is a bitch.".


Muita aihetta koskevia kirjoituksia >>

Stubbin törkeä valehtelu tuhoaa Suomen historiallisen Venäjä-politiikan viisauden

Interfax: Toinenkin vastapakoteaalto valmisteilla Venäjällä?

Venäjän vastaiset pakotteet ovat umpikujaan johtava tie

Moscow’s food ban could cost EU $16bn, spark crisis in Europe

BRICS…Breaking The Jewish Money Power | Real Jew News

Eurooppa kysyy nyt: kuka kärsii taloudellisista pakotteista?

Russian Sanctions Are Political Nightmare for Brussels

Talvisodan hengessä kauppasotaan 

Pääministeri Stubb käyttäytyy kuin nulikka

Stubb hieroo verta nenästä

Päätöksenteko Suomen Venäjä-pakotteista huteralla pohjalla

Jakomielistä politiikkaa

Presidentti Obaman ja presidentti Niinistön dilemma; itsenäinen Venäjä | Pirkko Turpeinen-Saari

Suomea viedään EU-sotaan.


Lopuksi laitan oivallisen analyysin siitä, kuinka länsieliitin psykopaattinen mielenrappio on nyt ohjannut erityisellä tavalla transatlanttista piiriä kuvattuun rappiokierteeseensä ja asettumaan nyt vaarallisesti vastakkain Venäjän - BRICS-maiden kanssa:

Psychopaths Rule The World >> Erittäin havainnollistava kirjoitus etenkin juuri länsimaiden systeemivikaisessa järjestelmässä pesivästä erittäin pahasta psykopaattiongelmasta, jonka kärkenä tuhoa ja pahuutta viljelevä Barack Obama otetaan tässäkin keskeisesti esille.

Tässäkin tuodaan toki esille myös se, että länsimaiden rappio- ja tuhoprosessi on systeemilähtöinen kokonaisuuden ongelma, joka on nyt viljelyalusta psykopatialle ja sosiopatialle hyvin ennen näkemättömään tapaan ja mistä hyvin radikaali ilmiö osaltaan on ollut tämä viime kuukausien länsieliittipromotoima Venäjä-viha ja Putinin mustamaalaamismissio.

Koska kyseessä on keskeisesti systeemivika, niin mm. siksi juuri LaRouche-liikkeen promotoima ja alun perin FDR:n hallinnon keksimä Glass-Steagall -laki pankkimaailman suitsimiseksi ja muuttamiseksi on myös sosiaalisen kontrollin mekanismiksi tarkoitettu, koska se vie kuvatulta psykopaattiselta käyttäytymiseltä toteuttamisolosuhteet pois - Nykyinen pankkimaailmahan on rahatalousparasiittisen diktatuurin suossa muuttunut psykopaattien keskeisimmäksi "paratiisiksi", jonka palvelija Obama on. Se on mitätöitävä!

Psykopatian ja sen kaikkien tällaisten lieveilmiöiden hallinta perustuukin paljon mm. systeemitason toimiin ja ymmärrykseen, joka tarvitsee koherenssin ja kokonaiskuvien hallintaa taakseen. Tuloksena on silloin humaani ja edistyksellinen arsenaali äärimmäisen pahojen valta- ja imperialismi-ilmiöiden selättämiseksi ja niiden sijalle teollisen hyvinvoinnin, yhteishyvän ja sosiaalisen parantumisen laitto... 

Tällä hetkellä siis ainoastaan Venäjä ja Kiina mukanaan BRICS-maat sekä em. 133 maan allianssi ovat alkaneet tulla sellaisen asenteen rakentajiksi!.... Tulevatko länsimaat mukaan siihen näyttämään esimerkkiä?!

Sunday, May 04, 2014

LaRouche-liikkeen webcast-seminaarien kooste maalis-toukokuulta vuonna 2014 - Länsimaiden tila länsieliitti-intressit vs. Venäjä -vastakkainasettelun ja yhteiskuntiemme neofeodaalirappion pahenemiskierteissä

Yhteiskunnallis-poliittinen antini blogissani tarjoaa tässä välissä pitkästä aikaa tuhdin annoksen LaRouche-liikkeen webcastejä tältä keväältä 2014. Niissäkin hahmottuu erityisen keskeisenä mm. Ukraina-kriisin yhä jatkuva äärimmäinen vakavuus ja eskaloituminen länsieliitin intressit vs. Venäjän intressit -vastakkainasettelun polttopisteenä >> Suursodan uhan, länsieliitin agendamanipulaatioiden ja muiden valtamedian piilottamien / vääristämien tapahtumien esille paljastaminen ja prosessikuvaus luodaan ko. webcasteissä suoraan ja älykkyydeltään - perehtyneisyydeltään erittäin syvällä asiantuntija-asenteella - Tuttuun tapaan, kuten olen LaRouche-liikettä monesti esitellessäni näyttänyt jo vuodesta 2008 alkaen.

Tyydyn taas vain lähinnä listaamaan nämä webcast-videot, joissa on tutustuttavaa moneksi tunniksi. Tämä toimikoot osaltaan pohjustuksena uusille yhteiskunnallis-poliittisille kirjoituksilleni, kunnes niiden tekeminen pääsee vauhtiin - Täytyy myöntää, että olen ollut tänä vuonna väsynyt ja kyllästynytkin tavallani tähän maailmantilanteeseen sen verran, ettei kiinnostus aktivismiin toimi toistaiseksi optimaalisesti. 

Sitä pahuutta, valehtelua ja häikäilemätöntä moraalittomuutta on näissä yhteiskunnallisissa ja geopoliittisissa kriiseissä jo niin ylitsevuotavasti ja lähes koko ajan ne näyttävät vain pahenevan, että arkeni ja aikani sovittaminen vaadittavaan taisteluun on tukkoista - No, kukapa sitä pystyisikään kohtaamaan saati käsittelemään tällaisia maailman hirveyksiä ilman siitä aiheutuvia "sivuvaikutuksia"... 

Olen silti ylläpitänyt runsasta ja suorapuheista kritiikkiä, paljastamista ja valistamista Facebook-seinälläni ja aktiviteettia myös Facebookin monissa ryhmissä / muiden aktivistien seinillä: fb-seinäni pitäisi olla julkinen, joten ainakin sieltä voitte seurailla yhteiskunnallis-poliittista aktiviteettiani. Tämä blogini toimikoot edelleen pidempien ja analyyttisempien ajatus- ja artikkelijalosteiden paikkana harkitun ja sopivan hitaasti käytetyn ajan kanssa ;) 

LaRouchen webcast-materiaali on alla aikajärjestyksessä, missä uusin eli viime perjantainen video on ylinnä. Höystän ja syvennän videoita LaRouche PAC -sivuston keskeisillä maailman geopolitiikkaa ja talousjärjestelmää sekä vaadittavia ongelmanratkaisukeinoja avaavilla tietopakettisivustoilla: "The British Empire", "Glass Steagall" ja "NAWAPA".

>> THE BRITISH EMPIRE.

>> GLASS STEAGALL

>> NAWAPA.


Lyndon LaRouchen webcast-seminaarit maaliskuun 7. päivästä toukokuun 2. päivään vuonna 2014 >>

Lyndon LaRouche Webcast, May 2nd, 2014

Lyndon LaRouche Webcast, April 25th, 2014

Lyndon LaRouche Webcast, April 18th, 2014

Lyndon LaRouche Webcast, April 11th, 2014

Lyndon LaRouche Webcast, April 4th, 2014

Lyndon LaRouche Webcast, March 28th, 2014

Lyndon LaRouche Webcast, March 21st, 2014

Lyndon LaRouche Webcast, March 14th, 2014

Lyndon LaRouche Webcast, March 7th, 2014.

Monday, February 17, 2014

Erkki Liikasen taloususkonnollinen propaganda - Rahatalouden rooli ja luonne ajatusvirheenä ja yhteiskuntavastaisuutena paljastaa diktatuurilliset hirviön kasvonsa

Tänään Erkki Liikanen lausui Ylen aamu-tv:ssä muutamia harvinaisen kiteyttäviä asioita taloususkonnosta (Propagandassaan tosin tragikoomisen tahattomasti paljastaen), jonka asiamiehenä hän toimii länsieliitin oligarkkisten periaatteiden ja neofeodaalistavien pankkiiri-intressien - tavoitteiden hyväksi. 

Sen tiimoilta kiteytän tässä taas kerran itse puolestani, kuinka toivottoman väärä, hyökkäävän moraaliton ja sekä sisällöllisesti että toiminnallisesti mahdoton sellaista edustava länsimaiden / EU:n talousjärjestelmä eli terminä monetarismi nykyään on.


Rahatalousparasiitti ja sitä edustava oligarkia sille kuulumattoman politiikan harjoittajana yhteiskuntajärjestystä irvikuvallistaen - Erkki Liikasen harhainen propaganda:

Liikanen sopeutuksesta: Talouden tosiasiat erotettava politiikasta >> Taloususkontohegemonian totalitaristinen ja erittäin härskisti moraaliton kiteytys rahatalousparasiitin ajatusvirheellisenä intressinä >> "Talouden faktat eivät kuulu politiikan piiriin." (Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen 17.2.2014).

"Talouden tosiasiat" eivät ole mitään luonnonvoiman kaltaista vakiota, vaan ihmisen luomaa järjestelmää, mitä voidaan muuttaa ja siinä "tosiasiat" voidaan todeta mm. räikeäksi valheeksi, petokseksi ja harhaksi, joiden kautta ei kannata ajatellakaan mitään "yhteistä pohjaa" millekään humaanille ja hyvälle asialle! Aivan, kuten on viimeisten 5 - 6 vuoden aikana jo monta kertaa osoitettu.

Sitä paitsi nykyinen ideologinen "taloustiede" varsinkaan uusliberalismina ei ole ensinkään tiedettä, vaan poliittista manipulointia - Politiikan harjoittamista sellaisen tahon toimesta, jolle politikointi ei kuulu ollenkaan saati sellaisena imperialismina ja totalitarismina, mitä se taloususkonnollisesti hegemonisoi.

Erkki Liikasen vaatimus politiikan / yhteiskunnan alistumiseksi "talouden faktojen" saneluun on siksi sekä moraaliton että käytännöllinen mahdottomuus eikä sille voi siksi antaa mitään tilaa järjellisen ja yhteiskuntakelpoisen toiminnan perusteeksi! 

Asia kuuluu olla niin päin, että yhteiskuntatoiminta ja järkevät ihmiset sanelevat rahan käytölle tiukat "talouden faktat" toimia yhteishyvän ja humaanin edistyksen hyväksi - Ei pankkiirien ja oligarkkien!


Rahatalousparasiitin sisällöllisen ja toiminnallisen olemuksen mahdottomuus konkreettisesti havainnollistettuna:

Derivatives - The Unregulated Global Casino for Banks >> Yhdeksän suurimman pankin johdannaisriskit kuvaavat konkreettisesti käytännössä taloususkonnollisen rahatalousparasiitin oman mahdottoman irrationaalisuutensa ja sen miksi juuri rahatalous on irronnut reaalitaloudesta autonomiseksi ja totalitaristiseksi mielisairaudeksi.

Tätä seinähulluutta Erkki Liikanen siis kuvailee "talouden tosiasioiksi", minkä saneluun muka politiikan ja kaiken muunkin pitäisi alistua "yhteisen pohjan" asettamiseksi. Se on länsimaat perikatoon johtavaa ajatusvirhettä, mikä näin helposti voidaan todeta.

Tämän mahdollisti täysipainoisesti Glass-Steagall -periaatteen purku. Se vapautti rahatalouden toimimaan yhteishyvän ja humaanin edistyksen sijasta eskaloituvaan tahtiin pankkiirien ja oligarkkien hyväksi hyvinvointivaltioperiaatteet haudaten ja humaanit arvot rahan magian sumuun tavarallistaen.


Poliitikot harhautuneena ja sokeutuneena tuonlaisen rahatalousparasiitin asiamiehiksi - Paholaisen asianajajiksi:

Obama voitti taistelun velkakatosta – Yhdysvalloissa pidetään kriiseistä välivuosi >> Rahatalous irtoaa yhä pahemmin irti reaalitaloudesta irrationaaliseksi ja autonomiseksi taloususkonnoksi. Tuleva omaan mahdottomuuteensa luhistuva romahdus kasvatti täten tuhomomenttiaan entisestään luomalla entisestään lisää tilaa rahatalousparasiitin autonomiselle irrationaalisuudelle.

SDP:n ykköstykillä ei hajuakaan valtion velan määrästä >> Valtapoliitikkojen piirissä machiavellinen ja ylikorostunut huolenpito omien ko. asiamiesrooliensa säilyttämisestä kumoaa ymmärryksen niin ekonomiasta kuin yhteiskunnasta kauhistuttaville ja tuhoisille harhapoluille - Tämä on aivopesun eräänlainen looginen päätepiste rahatalousparasiitin manipuloivalle hyväksikäytölle vailla toivoa humaanista ja rakentavasta asenteesta.

Olli Rehn ilmoittautuu EU-kriittiseksi >> Ja paskat Olli Rehn mikään EU-kriittinen on! Tässä vain valehdellaan äänten / suosion kalastamiseksi. Olli kuuluu pahimpiin länsieliitin asiamiehiin, jollaisella ei pitäisi olla mitään asiaa minkäänlaiseen yhteiskunnallispoliittiseen vaikuttamiseen. Hänen ja muiden vastaavien osalta täten on siis em. tapaisen rahatalousparasiitin asiamiehenä oleminen kriminalisoitava ja se tapahtuu Glass-Steagall -reformin avulla!

Villen tarina >> Näin toimii Kokoomus. Siinä havainnollistuu peruste sulkea Kokoomus pois seuraavista eduskuntavaaleista rahatalousparasiitin asiamiesroolinsa lisäksi rikollisjärjestönäkin!


Täydennykseksi ja syventämiseksi:

---> Olli Rehn on onnistunut tehtävässään (Jo vuoden vanha, mutta edelleen hyvin ajankohtainen ja tärkeä!).

---> ''EUvostoliiton kansantalous tutuksi'' - sähköinen kirja paljastaa rahan valheen.

---> Parempi kuin pankki.

---> Suomen talous lepää vainajien varassa.

---> The Principle of Natural Economy -- II.

---> The Takedown of Glass-SteagallGlass-Steagall Repeal Opened the Gates of Hell ja Explosion of Coverage and Calls for Glass-Steagall.

---> The Fusion Torch.

Sunday, September 29, 2013

Esa Leskisen ja minun talousjärjestelmäkritiikki yhdistelmäanalyysinä: Monetaristinen rahatalous hyvinvointiyhteiskunnan vastaisena imperialismina ja totalitarismina

Viime kuussa kerroin aloittavani ns. taloustrilogiasarjan tällä ensimmäisellä osalla >> Oligarkkinen taloususkonto ja imperialismi kesällä 2013: Rahataloustotalitarismin radikaali eskalaatio yhteiskuntien neofeodaalistamisen kiihdyttämiseksi.

Nyt seuraa toinen osa tähän sarjaan ja siitä muotoutuikin alle kattavasti hyvin pitkä ja perinpohjainen analyysi nykyisestä länsimaisesta talousjärjestelmästä eri vikoineen. Se kattaa monetarismin oleelliset ominaisuudet ja toimintamuodot sekä sille yhteiskunnallispoliittista ja sosiaalista pohdintaa oleellisena oheistuksena. Näistä asioista on ollut kirjoituksia tässä blogissa ja muuallakin jo paljon, mutta niiden puimista ja toistamista ei ole koskaan liikaa.

Käytännön kirjoitusmenetelmäksi valitsin taas ennenkin käyttämäni tyylin: Poimin yksityiskohtaiseen tarkasteluun Esa Leskisen kirjoituksen (Suuri vedätys) Voima-lehdestä. Jaottelin alle hänen kirjoituksensa lainauksiksi ja sommittelin niiden väleihin omaa pohdintaani - analyysiäni ikään kuin vuoropuhelun muotoon. Näin sain aikaiseksi lisäarvoa näiden asioiden ymmärtämistä varten.

Esa Leskisen kirjoitus on toki yksinäänkin aivan erinomaisen selkeä analyysi siitä, mikä on tämän länsimaisen nykytalousjärjestelmän antihumaani valuvikakoostumus!

Kannattaa lukea sekä yksinään että tämän oman analyysini kera ja verrata mm. juuri aikamme suurten ajattelijoiden analyyseihin aivan samasta asiasta eri konteksteissaan! >> Esim. siihen, kuinka Seppo Oikkonen (Kuinka Karl Marx tavataan) osaa havainnollistaa rahatalouden irtoamisen reaalitaloudesta autonomiseksi taloususkonnoksi ja miten se suhteutuu aikamme ajatushistoriallisiin trendeihin ja oman suomalaisen väestömme historiallisiin rasitteisiin ja todellisuudentajun puutteisiin sekä eurooppalaisen uuden ajan kartesiolaisen paradigman keinahtamiseen yli-individuaaliin sokeuteen.

Tai kuinka Lyndon LaRouche (LaRouche PAC) ja liikkeensä osaa havainnollistaa moisen talousjärjestelmähirviön geopoliittis-historialliseen jatkumoon ja siinä sosiologisten struktuurien järjestäytymiseen sekä historiallisina että ihmismielen ominaisuuksien ja sairauksien voimina - mittelöinä. Tuo Leskisen artikkeli paljastaakin siksi hyvin selkeästi mm. juuri sen, kuinka Glass-Steagall -reformi on nyt oleellisen tärkeä askel länsimaisen sivilisaation ja ihmisyyden puolustamisessa!

Lisäksi tämän viikon lopussa julistettu IPCC:n ilmastonmuutosalarmismi (Kansainvälisen ilmastopaneelin johtaja Rajendra Pachauri suosittelee varautumaan katastrofeihin) sekä poliittiset ääriliikkeet tulee nähdä kriittisesti osana tätä talousjärjestelmää, koska sen eliittihegemoniallinen luonne on niin kaikenkattavaa ja kaikessa vaikuttavaa.


Lainauksia Esa Leskisen Suuri vedätys -kirjoituksesta ja omia pohdintojani vuoropuhelun muodossa >> 

Esa Leskinen: "Friedmanin ideologinen perusteesi on, että markkinoiden vapaus ja säätelemättömyys synnyttää myös yhteiskunnallisen vapauden. Toisin sanoen markkinat edustavat vapautta, eli hyvää, ja valtio taas valtaa, eli pahaa. .... Samastaessaan markkinat syvästi vapauden käsitteeseen Friedmanille ei tule edes mieleen, että myös markkinoiden sisällä voisi muodostua totalitaristisia rakenteita, jotka pyrkivät ehdottomaan valtaan."

>> Rahataloustotalitarismi taloususkontona ja kansallisvaltioperiaatteiden mitätöintinä - Tietoisesti!: Rahan käyttömuotojen vapauttaminen autonomisiksi toimijasubjekteiksi vangitsee sitä hyväksikäyttävät pankkiiri-oligarkkipiirit numeerisen ajattelun eskaloitumiseen uskonnollislaatuiseksi vulgaaripositivismiksi ohuina opillisuuksina. Tämänlainen opillinen "ekonomia" luo sovellettuna sellaisia finanssituotteita, joiden ominaisuuksiin kuuluu pyrkimys määrittää kaikki yhteiskuntatoiminta itsestään käsin itseään varten absoluuttisina ehtoina; se on kapitalismia totaalisena itseisarvona ja määrittää hyväksikäyttämänsä objektit tavarallisena kauppatavarana väkisin ajatusvirheinä ja käytännön rappiona. 

Sellaisen taloususkonnollisen opillisuuden ulkopuolelle jäävä on tällaisen rahan näkökulmasta finanssiarvojen riistoa. Sitä autonomiselle rahalle edustaa reaalitaloutta ja hyvinvointiyhteiskuntaa vaaliva kansallisvaltio demokraattisine periaatteineen. Tällaista autonomista "rahaa" hyväksikäyttävä eliitti katsookin sellaiset yhteiskuntasopimukset haittaavaksi rajoitteeksi ja on päättänyt tuhota kansallisvaltiot ns. neofeodalismiin finanssioperaatioidensa ja "markkinoidensa" tieltä pois. Keinot siihen ovat olleet heillä jo monet, joista alla lisää -->

Esa Leskinen"Yksi Friedmanin talousajattelun kulmakivistä on inflaation vastainen taistelu. .... Inflaatio tarkoittaa kirjaimellisesti rahan inflaatiota eli rahan määrän lisääntymistä. No, rahan määrä on viime vuosikymmenien aikana lisääntynyt maailmassa aivan järkyttävästi ja lisääntyy koko ajan, kun keskuspankit Euroopassa, Yhdysvalloissa, Kiinassa, Japanissa ja Englannissa ovat vuoden 2008 finanssikriisin jälkeisenä aikana painaneet sitä tyhjästä yli kuutta tuhatta miljardia euroa vastaavan summan."

>> Rahataloustotalitarismi korollisena velkapyramidina - Tietoisesti!: Rahan määrän lisääminen kiertoon kertoo rahanvajauksesta, jota pitäisi täyttää. Miksi on olemassa sellainen vajaus, minkälainen vajaus, miten sitä täytetään ja mitä se tarkoittaa? 

Alla saadaan näihin vastaus, mutta nyt voidaan todeta seuraavaa pohjustukseksi: Inflaatio ensinnäkin tarkoittaa siis Wikipedian artikkelin mukaan mm.; "Inflaatio tarkoittaa taloustieteessä rahan ostovoiman heikkenemistä sekä siitä aiheutuvaa hintojen nousua.[1] Ostovoiman heikkeneminen ja hintojen nousu eivät kuitenkaan ole inflaation syitä, vaan seurauksia. Inflaatio on aina monetaarinen ilmiö eli toisin sanoen inflaatio liittyy liikkeellä olevan rahan määrään. .... Inflaation syistä on useita erilaisia näkemyksiä taloustieteilijöiden keskuudessa.[2] 1930-luvulle asti hallitseva teoria oli rahan kvantiteettiteoriaan pohjautuva monetaristinen teoria, jonka mukaan inflaatio johtui liikkeellä olevan rahamäärän kasvusta.".

Mitä siis tarkoittaa käytännössä se, että samaan aikaan on olemassa sekä "inflaation vastaista taistelua" että rahan määrän erittäin hurjaa lisäämistä kiertoon? Mihin tällainen raha menee ja mitä se tekee? Onko olemassa hyvää rahan lisäämistä kiertoon vai pahaa?...

Oleellista on tässä kohtaa tietää ensinnäkin se, mitä tarkoittaa "rahan painaminen tyhjästä". Yksinkertainen nykyisen monetaristisen talousjärjestelmän tapa siinä on se, että luodaan lainoja korollisina ilman lainaosaa takaavia varantoja, missä sekä yksityiset että yhteisölliset tahot lainaavat pankista tietyn vain bitteinä luodun summan ja sitoutuvat maksamaan sen tietyssä ajassa takaisin pankille koron kera. Näin ollen pankki tekee korkovoittoa jokaisen lainaamansa summan myötä ja on valmis ketjuttamaan lainaamista korkotulojen maksimoimiseksi edelleen; tähän ketjuttamiseen on useita finanssitaloudellisia manipulointikeinoja, joista lisää alempana. 

Tämä on merkittävä länsimaisen nykytalousjärjestelmän valuvika kansantaloudellisesti, koska paljastuu ketjuuntuva velkapyramidieskalaatio, jossa jokainen esim. euro täytyy ensin lainata, ennen kuin se voidaan kuluttaa ja toisekseen pankki ei lainaa korkoja, vaan korot voidaan maksaa ainoastaan toisten tahojen lainaamasta rahasta, joka on myös korollista. Kaninkolo-blogissa näihin liittyviä seikkoja on "meemeilyn" avulla tähdennetty äskettäin hienoina kiteytyksinä: "Meemeilyä".

Esa Leskinen"Tämä tyhjästä luotu uunituore raha puolestaan valuu suoraan monikansallisille liikepankeille, joita näin rohkaistaan ottamaan lisää riskejä siinä toivossa, että saataisiin aikaan uutta kasvua. ... Liikepankit taas luovat markkinoille yhä lisää rahaa joko lainaamalla ulos sellaista rahaa, jota niillä ei ole, tai luomalla ”virtuaalista” rahaa joko reaalitaloudesta irrallisilla johdannaisilla tai muilla arvopaperistetuilla finassituotteilla."

>> Rahataloustotalitarismi numeerisena imaginaarisuutena "talouskasvun" ja "markkinoiden" vääristyneissä puitteissa rahatalouden irrotessa reaalitaloudesta autonomiseksi parasiitiksi!: Tuo "talouskasvun" käsite on ymmärrettävä tässä valuvikasysteemissä täysin oikein. Nimittäin on nähtävä, missä tarkalleen ko. kasvua on tapahtunut, miksi ja minkälaista? Onko se hyvä vai huono asia? Samoin on käsitettävä "markkinat" -termin oikea sisällöllinen koostumus; minkälaista toiminta-alustaa käsite "markkinat" kuvaa ja mitä siellä tapahtuu? Onko se hyvä vai huono asia?...

Alustavana tilanteena havaitaan se, että tuo ym. rahan määrän erittäin raju kasvattaminen "kiertoon" viime vuosina ei olekaan lähes ollenkaan sitä, mitä sen on annettu ymmärtää olevansa: Investointeja määritelmällisesti epämääräiseksi jätettyyn "talouskasvuun" ja "hyvinvointivaltion turvaamiseen". Sen sijaan tapahtuu kolmenlaista vääristymää heti lähtökohtaisesti, kun tuota monetaristista rahaa luodaan korollisina lainoina kiertoon yksityisomisteisista liikepankeista: 

Yksi: Rahan muoto korollisena velkana luo sitä liikkeelle laskeville monikansallisille liikepankeille aseen kasvattaa voittojaan jopa suorastaan rajoittamattomasti ja siksi näiden pankkien intresseissä on ollut mm. lainaamismäärien eskaloiminen maksimaalisesti ja siten holtittomasti ja välinpitämättömästi. Lisäksi liikepankit lainaavat keskuspankilta rahaa halvalla korolla, mutta muut lainaavat liikepankeilta sitä kalliilla korolla, joka pitää oligarkkisen pankkisysteemin moisen korkoaseen kahvassa vankasti.

Kuten osoitettua, niin tämän nykysysteemin takia kasvavat velkapyramidit aiheuttavat korkovoittojen maksimoitumista liikepankkien "varannoiksi". Niinpä liikepankkien "kehottaminen riskien ottoon" on etusijassa rahataloudellista rahaekspansiota. Tämä ekspansio on se ilmiö, joka nykyään käytännössä toteutuu "talouskasvuna". Alla selviää lisää, miksi se tarkoittaa tässä systeemissä lähinnä vain rahataloudellista ekspansiota eikä lähes ollenkaan reaalitaloudellista ekspansiota tai koskee lähinnä vain tarkasti rajattuja tavarantuotannon kohteita.

Kaksi: Glass-Steagall -lain purkaminen pankkitoiminnasta vuonna 1999 mahdollisti tämän korollisen velkarahan muotoilemisen reaalitaloudesta irrallisiksi johdannaisiksi ja muiksi arvopaperistetuiksi finanssituotteiksi, koska pankkitoiminnasta katosi sääntely kokonaan talletuspankkien ja investointipankkien väliltä. Sen takia talletuspankkien varantojakin oli mahdollista alkaa käyttämään täysin vapaasti "investointeihin" noina sitä varten kehitettyinä reaalitaloudesta irrallisina johdannaisina ja muina arvopaperistettuina finassituotteina. 

Niiden rooli on siis eskaloituvan korostuneesti pönkittää rahataloudellista rahaekspansiota eli "talouskasvua". Velkarahan korkotulojen maksimointia liikepankeille voidaan siis tällä tavalla eskaloida virtuaaliseksi monopoli- ja kasinopelaamiseksi rahatalouden roolin korostamisena - Rahatalousekspansiona. 

Kyse on täten selkeästi kaksinkertaisesta rahataloushuijauksesta eli velkaponzista; lainaaminen tyhjästä korollistettuna rahana on ensimmäinen huijaus ja toinen huijaus sen päälle on tämänlaisen velkarahan ketjuunnuttaminen johdannaisilla ja muina manipuloituina arvopapereina; futuurit, swapit, optiot jne., jotta korkovoitot kertautuvat esim. roskalainojen moneen kertaan paketoimisena priimalta näyttäviksi houkuttimiksi moiseen kasinopelaamiseen. 

Kolme: Noiden kahden yllä mainitun seikan takia lähtökohtaisena yhdistelmävääristymänä talousjärjestelmään syntyy siis reaalitalouden ja rahatalouden toisistaan irtoamisen prosessi, jossa rahatalouden muodoksi ja sisällöksi korostuu eskaloituva autonominen rooli itsenäisenä toimijasubjektina. 

Numeeriseen ajatteluun ja imperiaaliseen ahneuteen sokaistuneet oligarkit ja pankkiirit aiheuttavat korollisen velan ja johdannaisten promotoinnin takia sitten sen, että liberalistisin opein vapautetulla rahataloudella päämääränä on pakottavasti ja vääjäämättä oma "talouskasvunsa" ja siksi levittäytyminen imperiaalisesti yhä totalitaarisemmaksi ko. velkarahaa lainaavien liikepankkien muodostamaksi kartellijärjestelmäksi - Tuhokapitalismiksi. 

Tämä kartellijärjestelmä = "Too Big To Fail" -pankit, jotka ovat Glass-Steagall -lain purkamisen jälkeen muodostuneet talletus- ja investointipankkien yhdistetyiksi oligarkialaitoksiksi taloususkonnollisina kirkkoina sisältäen mm. vakuutuslaitostenkin toimintoja ja sitenkin myös ihmisten talletuksia vapaaksi riistaksi rahatalousekspansionsa turvaksi. Glass-Steagall -lain purkaminen oli täten ultimaattisin rahataloudellisen liberalismin symboli.

Samaan aikaan reaalitaloudellinen toiminta alistuu entistä enemmän tämän rahataloudellisen ekspansion alle, missä rahataloudelliset intressit ovat alkaneet määräämään reaalitalouden kustannuksella entistä parasiittisemmin sitä, miten näiden yksityisten liikepankkien lainaama korollinen raha liikkuu "kierrossa". 

Vuodesta 2007 - 2008 alkaen syntynyt ja edelleen piilotetusti jatkuva finanssikriisi on ollut nimenomaan tämän kuvatun rahatalousekspansion omaa kriisiä, missä sen käyttämät korollisen velkarahan toimintamuodot ovat alkaneet pettämään omaa mahdottomuuttaan. Siinä keskeiset syyt ovat tänään: 

Yksi: Tämän kuvatunlaisen rahatalousparasiitin luomat virtuaaliset rahatalousarvot ovat jo kestämättömällä tavalla ristiriitaantuneet reaalitaloustoiminnan kanssa käyttökelvottomiksi roskalainoiksi eli ko. lainoja luoneet ja niitä johdannaisilla ketjuttaneet liikepankit ovat vararikossa. Ainoastaan ns. bailout-politiikalla eli roskalainojen pelastamisella lisävelan kera on voitu toistaiseksi piilottaa tämä fakta eskaloitumasta täysipainoisesti esille. Juuri tämän takia on ilmennyt viime vuosina erittäin hurjaa rahan lisäämistä "kiertoon" eli rahaa on siis mennyt lähinnä roskalainojen uudelleenjärjestelyyn rahataloudessa. Miksi se ei ole kuitenkaan ilmennyt suoraan inflatorisena?... Katsotaanpa ensin toinen seikka em. syistä.

Kaksi: Lisäksi ei ole enää riittävästi reaalitaloudellista pohjaa tämän rahatalousekspansion hyväksikäyttöroolille, koska se on itse tuhonnut parasiittisesti reaalitalousalustaansa toiminnallaan jo niin käyttökelvottomaksi. Vielä se yrittää osaltaan kaataa rahatalouskikkailuilla (Kuten viime keväinen Kypros-malli ja EU-diktatuurissa Euroopan vakausmekanismi - EVM) omien roskalainojensa taakkaa reaalitalouden kontolle ja toisaalta se pakottaa reaalitalouden alasajolla luoda toiminnalleen lisätilaa, koska se kuvittelee moisen säästöpolitiikan kaventavan itseään muka riistävän kansantaloustoiminnan minimiin, jotta se voisi muka maksattaa kansantaloudella oman rahatalousekspansionsa virheet.  

Reaalitaloutta ei kuitenkaan pystytä enää sivilisaation romahtamatta muokkaamaan lisää sellaiseksi, että se voisi luoda rahatalousparasiitille jatkoaikaa toimia kuin mitään ei olisi muuttunut. Reaalitalouden tavarallistamisessakin rahatalousintresseja varten on jo menty niin pitkälle, että lisätavarallistaminen on vain tarpeettoman tavarakulttuurin eskaloimista yli sekä ihmiskulttuurin että luonnon sietokyvyn, missä ihmisen ja luonnon vuorovaikutus vääristyy yhä kaoottisemmaksi ja saastuneemmaksi molempien kannalta katsottuna... Tähän ihmisen ja luonnon vuorovaikutukseen liittyy mm. tuo hyvin vaikea kysymys ilmastonmuutoksesta ja sen roolista ko. rahatalouseliitin imperiaalikäytössä, mutta sitä pohdin lisää toisella kerralla... 

Tämän yllä mainitun kokonaismekanismin takia siis kiteytettynä "talouskasvu" ja "markkinat" tarkoittavat nykytilanteessa oikeasti seuraavaa: Talouskasvu on entistä enemmän rahatalouden rahaekspansiota kuvaava termi ja markkinat tarkoittavat entistä enemmän sellaisen toiminnan alustaksi luotua "markkinaliberalistista" järjestelmää, jossa reaalitalous on parasiittisen rahatalouden määräys- ja hyväksikäyttövallan alla diktatuurillisesti. 

Siksi rahan lainaaminen kiertoon ei enää tarkoita kunnolla kansantalouden käyttöön muodostuvaa investointipotentiaalia, koska enenevä osa rahasta tulee rahatalousparasiitin käyttöön korollisena velkarahana liikepankkivoittojen muodostamiseksi ja mm. korvaamaan em. käyttökelvottomat roskalainat. 

Esa Leskinen"Mutta jos inflaatio kerran tarkoittaa rahan määrän lisääntymistä, niin kuinka on mahdollista, että kaikesta tästä rahamäärästä huolimatta viralliset inflaatioluvut ovat huomattavan alhaisia?

Vastaus on, että virallisilla inflaatioluvuilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, koska taloustiede ei laske inflaatioksi varallisuushyödykkeiden, kuten osakkeiden, johdannaisten tai muiden pörssituotteiden, ja omaisuuden hintojen nousua. Eli juuri niillä talouden alueilla, joissa kuplat todellisuudessa syntyvät, ei inflaatiota ole olemassakaan. Siellä on vain ”kasvua”."

>> Rahataloustotalitarismi inflaatiokäsitteen vääristämisenä kansantalouksien alistamiseksi taloususkonnollisten intressien toteuttamiseen - Tietoisesti!: Nykyistä monetaristista systeemiä luoneet pankkiiri- ja oligarkkieliitit ovatkin kaiken em. valossa luoneet järjestelmästä tahallaan sellaisen, että se on piilottanut inflatorisen rahatalouseskalaation pois näkyvistä, jolloin sen varjolla on voitu harjoittaa rahatalousekspansiota vapaasti kenenkään oleellisen huomaamatta ja ennen kaikkea irti kaikesta rajoittavasta kontrollista. Juuri siksi Glass-Steagall -laki haluttiin purkaa tietoisesti sitä varten vuonna 1999 ja siksi sen eteen tehtiin vuosikausia lobbaustöitä mm. FED:n silloisen pääjohtajan Alan Greenspanin promotoimana. 

Rahatalouden rahaekspansio on ollut täten mahdollista kuvitella taloususkonnollisessa katsannossa rajoittamattoman "talouskasvun" lähteenä eli muka ns. "markkinatalouden liberalismina", koska rahatalousekspansio ei ole ilmennyt hälyyttävästi inflaation voimistumisena tarkoitushakuisesti vääristävien mittaustapojen takia, kun samalla inflaatiomanipulaatiot ovat koskeneet vain reaalitaloutta sen kytkemiseksi lähinnä vain rahatalousparasiitin toimintaa ohjaavaksi välineeksi; hullunkurisesti siis rahatalous ohjaa reaalitaloutta eikä reaalitalous ohjaa rahataloutta, kuten kuuluisi. Rahatalouden irtoaminen reaalitodellisuudesta imaginaariseksi toimijasubjektiksi hämärtää reaalitaloustarpeet ja -vaatimukset piiloon keskeisistä poliittisen ja julkisen hallinnon toimista.

Siksi kokoomusnuorten Susanna Koskikin on osaltaan voinut autuaan hölmönä kuvitella "markkinaliberalismin" olevan muka hyvä juttu. 

Rahatalousekspansio on joka tapauksessa inflatorista, koska rahatalouden kasvaminen em. tapaan ristiriitaiseksi velkakuplaksi reaalitalouteen nähden tarkoittaa reaalitaloudesta elimellisesti riippuvaisen kansantalouden ostovoiman alenemista reaalitalousalasajossa; käytännössä se ilmenee juuri yhteiskuntien neofeodaalistamisena eli hyvinvointiyhteiskuntatoimintojen karsimisena rahataloustoimintojen hyväksi reaalitalouden toimintaa rajoittamalla sekä toisaalta tehostamalla kansantaloutta totalitaristisesti siltä osin kuin sen kuvitellaan liittyvän rahatalousekspansion ylläpitoon; kuntauudistus, halpa- ja "osallistava" eli pakkotyövoima, säästökuri, eläkeiän nostot, opintojen nopeuttaminen, julkisten palvelujen leikkaaminen jne. 

Juuri siksi varallisuushyödykkeiden poisrajaaminen inflaation suorasta paljastumisesta onkin tahallista ja tarkoituksellista taloususkontohegemonian pönkittämistä rahatalousekspansion avulla; sen takia rahataloustoiminnoista on luotu kahdenlainen ihmiskunnan vastainen mekanismi:

Yksi: Ase kansallisvaltioperiaatteiden tuhoamiseksi pois yhteiskunnista rahataloustoiminnan kuvitteellisen ikuisen kasvun tieltä, jota nimitetään julkisivulla mm. "markkinaliberalismiksi".

Kaksi: Ase eliittihegemonian voimistamiseksi, koska eliitti hallitsee rahatalousekspansion luomista ja siksi em. perusteella aiheuttaa suoranaisina vaikutuksina yhteiskuntien alasajoa neofeodalismiin. Rahatalousekspansio on siis keino myös kontrolloida ja tyrannisoida väestöjä suunnitellusti etenkin tuloerokasvattamisena ja vallan keskittämisenä pois rahvaan ulottuvilta lähemmäksi rahatalousparasiitin ydintoimintaympäristöjä "markkinaliberalismin" helpottamiseksi; Suomessa mm. kuntauudistus ja Euroopan tasolla EU:n liittovaltiollistaminen sekä pankkiunioni. Kaikki nämä ovat neofeodaalistamisessa eliittihegemonian vahvistamisosaa.

Esa Leskinen"Inflaatio koskee jostain syystä vain palkkojen ja kuluttajahintojen nousua. Ja kun inflaatiota vastaan kerran pitää taistella, niin työn hintaa lasketaan ja julkista taloutta sopeutetaan, mutta finanssitalous saa kaikessa rauhassa paisua ja luoda rahasta lisää rahaa ilman, että mikään mekanismi hillitsee sen laajenemista."

>> Rahataloustotalitarismi neofeodaalistavana politiikkana - Tietoisesti!: Rahatalous sisältöineen onkin siis selkeä eliittihegemoniallinen epäyhteiskuntamekanismi, jonka perusteluina on ainoastaan imperiaalinen laajeneminen ja kontrolloijiensa vallan kasvattaminen hyvinvointiyhteiskuntaperiaatteiden kustannuksella, jota puolestaan nimitetään julkisivulla siis "julkisen talouden sopeuttamiseksi" ja työmarkkinoiden kohtalona on siinä neofeodaalinen työn hinnan alentaminen kohti orjatyövoiman luomista ko. epäyhteiskuntaan. 

Edellä kuvattu nykyisen monetarismin luonne ja rooli tahallisena poliittisena valuvikana ja inflaatiokäsitteen manipulointina on rahatalousekspansion vaatimaa imperialismia varten luotu diktatuuri. Se on siis aiheuttamassa mm. täällä Suomessa sitä, että työmarkkinoita ollaan sekä ajamassa irtisanomisin ja työpaikkojen vähentämisineen alas että samaan aikaan työmarkkinoita on alettu tyrannisoimaan vaatimalla pakko- ja halpatyötä eräänlaisena "säästökurina". 

Ne ovat vain suoraa seurausta siitä, että rahatatalousekspansiota varten reaalitaloutta on alettu supistamaan rikki hyvinvointiyhteiskunta tuhoten, mikä on selkeästi vastoin kansallisvaltioperiaatteita ja siten maanpetoksellista myös Suomessa. Tulevaisuudessa tätä koko sotkua selvitettäessä kaikki osalliset tahot kuuluu saattaa vastuuseen tästä kaikesta, kuten moraalisena puhdistuksena sivilisaatiollisin keinoin kuuluu tehdä!

Siksi esim. pakko- ja halpatyön vaatimuksille ei ole olemassa nyt eikä milloinkaan tulevaisuudessa mitään moraalisia oikeutuksia - Ei mitään! Siksi mm. nekin neofeodaalistamiset ovat sellaista antihumaania toimintaa, joihin ei pidä suostua ollenkaan - Ei ollenkaan! Tämä koskee myös kaikkia muita neofeodaalistavia poliittisia ohjelmia!

Jos niihin suostutaan, niin se on pikkusormen vapaaehtoista antamista sille totalitarismikehitykselle, jota tämä rahatalousparasiittinen neofeodaalityrannia on luomassa. Sitten jossakin vaiheessa ilman sellaisen mörön pysäyttämistä ja tuhoamista pikkusormen lisäksi on menevä koko käsi ja kenties paljon muutakin, koska tällaisella vapautetulla taloususkontorahalla on kontrolloimattomana luonteenaan eskaloitua koko ajan pahemmaksi parasiitiksi ja neofeodaalistajaksi kaiken em. perusteella!...

Esa Leskinen"Maailman bruttokansantuote on noin 74 biljoonaa dollaria. Sen verran arvoa maailman reaalitalous tuottaa vuodessa dollareissa laskettuna. Mutta vain parissakymmenessä vuodessa reaalitalouden kylkeen on syntynyt jättiläismäinen finanssitalous. Pelkästään niin sanottuja johdannaisia ostetaan ja myydään 1 700 biljoonalla dollarilla vuodessa. Niiden liikevaihto on siis yli 20 kertaa suurempi kuin koko maailman bruttokansantuote. Finanssitaloudessa rahaa luodaan suoraan rahasta, ilman, että tuotetaan mitään konkreettista, ja vain hyvin pieni osa tästä rahasta päätyy palvelemaan reaalista taloutta."

>> Rahataloustotalitarismi taloususkonnollisena hegemoniana!: Tuon finanssitalouden muodostuminen mainitulla tavalla äärimmäisen valtavaksi reaalitalouteen verrattuna mahdollistui lopullisesti nimenomaan Glass-Steagall -lain purkamisen takia, josta on juuri kulunut tuo parisenkymmentä vuotta. Siksi Glass-Steagall -reformin toteuttaminen nyt ensimmäisenä talouden tervehdyttämisohjelman askeleena on yksi erittäin tärkeä toimenpide pysäyttää tämä edellä kuvattu rahataloustotalitaristinen eskalaatio yhteiskuntien kaatumiseen neofeodalismiin!

Finanssitalouden rahan luonti rahasta on taloususkontoa puhtaimmillaan, koska se kuvittelee numeeristen arvojen olevan itseisarvo, joka muka määrää talouden tekemisen suunnat ja missä reaalitalouden toiminta on muka vain haittaavaa ja hidastavaa joutavuutta monelta osin; vain rahatalousekspansiota hyödyttävä reaalitaloustoiminta sallitaan, mikä ilmenee mm. korporatismina ja mahdollisimman kattavasti kaikenlaisen yhteiskuntatoiminnan tavarallistamisena ja numeerisen mittaamisen piiriin pakottamisena. 

Mikäli tämä ei rahatalousekspansiota varten onnistu, on se osa yhteiskuntatoimintaa tuomittu neofeodaalistavan poliittisen ohjelman supistamis- ja leikkaamistoimenpiteiden kohteeksi; kokonaisihmisyydestä suodatetaan läpi suorittava, alistuva, sieluton ja tavarallinen ali-ihminen, sosiaalisista konstruktioista muokataan kontrolloitavaa ja virtaviivaistettua massaa ja yhteiskuntarakenne neofeodalisoidaan. Tässä kiteytyy taloususkonnon antihumaanisuus!

Esa Leskinen"Tätä jättiläismäistä virtuaalirahakauppaa pyörittää vain noin 15 suurpankkia, joiden markkinaosuus on lähes 90 prosenttia. Nämä pankit ovat niin sanottuja SIFI-pankkeja (Systemically Important Financial Institution), mikä merkitsee sitä, että ne kaikki ovat jo etukäteen saaneet kotivaltioiltaan takuut siitä, että niiden tekemät mahdolliset tappiot sosialisoidaan suoraan veromaksajien piikkiin."

>> Rahataloustotalitarismi hierarkkisoituneena ja kartellisoituneena oligarkkieliittinä - Tahallisesti!: Kuvatunlaisen apparaatin luominen on tietenkin vienyt aikaa vuosikymmeniä ja siksi sitä varten on myös muotoutunut hierarkkisesti hyvin valtaisa ja globaalisti kattava eliittihegemoniallinen kartellisysteemi, joka on voinut kulissien takana valtapyramidin huipulta käsin ohjailtuna muodostua systemaattisesti tämänlaisen talouskoneiston pohjaksi mm. näiden mainittujen n. 15 suurpankin globaalisysteeminä. 

Tämänlainen kartellisoituminen on vaatinut myös hegemoniallista yhtenäistämistä kaikissa yhteiskunnan toiminnoissa mahdollisimman monen valtion kesken ja tämä prosessi on ollut edelleen jatkumassa julkisivun nimellä "globalisaatio". Sekin on ollut hyvin pitkälti tietoisen tahallaan luotu operaatio, missä juuri kansallisvaltioiden systeemit ja periaatteet ovat olleet lakkauttamisen kohteena rahatalousekspansiota palvelevien unioneiden ja vallankeskittämisen hyväksi. Esim. Syyria ja ennen sitä Libya eivät ole suostuneet tähän ja ovat olleet siksi suurelta osin länsi-imperialismin militaristisen aggression kohteena.

Sitä varten on myös perustettu EU ja euro, jotka olivat jo 1950 -luvulta saakka tietoisesti tällaista taloususkonnollista systeemiä varten projektisoidut imperiaalirakenteet. Julkisivulla tämä kaikki on myyty rahvaalle salakavalasti "rauhan", "luovan yhdentymisen" ja "väistämättömän kansainvälistymisen" varjolla. 

Kulisseissa ylin ohjaava pankkiiri-oligarkki-monarkkieliitti on kuitenkin koko ajan tiennyt, mikä on ollut tämän Uutena maailmanjärjestyksenäkin tunnetun projektin todellinen päämäärä tuona kuvattuna rahataloustotalitaristisena neofeodaalistamisena, mutta matkan varrella projektia ovat hyväuskoisesti toteuttaneet vuosikymmenien ajan valtaisa määrä valveutumattomia, harhautettuja ja sokeita ko. eliitin asiamiehiä. Siksi kaikkea tätä antihumaania järjestelmää on voitu luoda tavallaan kirkkaassa päivänvalossakin monien katseiden alla.

Aivan viime vuosina on ollut onneksi muutoksen aika käsillä tai ainakin alussa, koska Internetin ja sosiaalisen median luomat foorumit ovat antaneet väestöille mahdollisuuden ennen näkemättömään valveutumiseen ja näistä asioista perille pääsyyn. Monta suurta ongelmaa on kuitenkin edelleen siinäkin edessä, kuten näiden asioiden ymmärtämistä vaikeuttavasta kognitiivisen dissonanssin välttelystä johtuvat projektiiviset tiedonhyljinnät osoittavat ja kuten siihen osaltaan liittyen totunnaisista opillisista harhaisuuksista luopumisen vaikeus lannistaa... 

Esa Leskinen"Suuret ylikansalliset pankit toimivat kuin jättimäiset kartellit, jotka harrastavat avoimesti rikollista toimintaa – manipuloivat korkokursseja, pesevät huumerahoja, ketjuttavat roskalainoja niin monimutkaisiksi härveleiksi, että ne saadaan näyttämään priimalaadulta. Ne eivät kuitenkaan yleensä joudu tästä minkäänlaiseen oikeudelliseen vastuuseen, vaan korkeintaan maksavat taseisiinsa nähden naurettavan pieniä sakkoja."

>> Rahataloustotalitarismi rikollisena ihmiskunnanvastaisuutena - Tietoisesti!: Tämän taloususkonnollisen ja imperiaalisen systeemin sallittu vapaus on saanut voimansa toistaiseksi mm. juuri siitäkin, kun sen radikaaliin häikäilemättömyyteen ei olla voitu uskoa ja sen erittäin laajamittaista globaalia ulottuvuutta ei ole kyetty havaitsemaan tavanomaisilla / totunnaisilla talous- ja yhteiskuntakäsitteillä (Mm. tuo vääristetty inflaatiokäsite). Paljolti sen takia ko. systeemi on melko rauhassa voinut näihin päiviinkin saakka toteuttaa imperiaalista ja taloususkonnollista missiotaan. 

Sen piiriin onkin kertynyt kaikkien aikojen suurin rikollisvyyhti, jonka käyttövoimaa on ollut juuri rahatalousekspansio ja suojanaan väestöjen ymmärtämättömyys. Asiantilan vakavuudesta huolimatta vain hyvin vähän onkin tehty toistaiseksi ko. systeemin lakkauttamiseksi, vaikka haitat reaalitaloudelle, hyvinvointiyhteiskunnalle, kansallisvaltioperiaatteille sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutukselle ovat jo hyvin pitkälle edenneitä sellaisen takia.

Esa Leskinen"Johdannaismarkkinoita ei niiden nykyisessä mielessä ollut 30 vuotta sitten edes olemassa, mutta tänään maailman koko reaalinen tuotanto on vain kärpäsen surinaa verrattuna johdannaisissa liikkuviin rahamääriin. Tätä vasten ei liene kovin vaikea ymmärtää, miksi kansantalouksia – eli meidän kaikkien elämää – on alettu johtaa finanssitalouden eikä kansalaisten tarpeiden mukaan."

>> Rahataloustotalitarismi eliitti-imperialismina kartesiolaisen paradigman hajoamisprosessissa!: Kansalaisten tarpeet ovat historiassa toteutuneet toistaiseksi parhaiten juuri kansallisvaltioperiaatteiden kautta, joiden syntymekanismi on perustunut Renessanssista alkaneeseen ja Valistuksen ajan jalostamaan länsimaisen / eurooppalaisen ihmisen individuaalikehitykseen - Yksilöllistymiseen. Sen yhteisötason projektiota kansallisvaltiokehitys on juuri ollut: 

Projektiossa yksilökehityksen puolella ovat toteutuneet yksilövapaudet ja -oikeudet sekä demokratia ja yhteisökehityksen puolella empirismi, luonnontieteet, tekniikka ja teollinen hyvinvointi. Koko projektioparin kehittymisen mahdollisti länsimaisen ihmisen ajatushistoriassa kartesiolaisen paradigman syntyminen, missä Yksilöminuus eriytyi, ja vastaavasti ulkomaailma, todellisuus, Objektivoitui.

Tuo finanssitalous eli kuvattu mekanismi rahatalousekspansion eskaloitumisena neofeodaaliseksi totalitarismiksi on ollut tämän kartesiolaisen paradigman tuhoutumisen symboli talousjärjestelmän tasolla: Siinä on tapahtunut yhtäältä empirismin, luonnontieteiden, tekniikan ja teollisen hyvinvoinnin hylkäämistä juuri rahatalousparasiitin hyväksi ja toisaalta yksilövapaudet ja -oikeudet sekä demokratia ovat olleet toteutuksiltaan alasajettavina samasta syystä.

Tämä kuvastaa juuri sitä, kuinka em. rahatalousekspansio on kaapannut autonomisena toimijasubjektina roolin yhteiskuntaperiaatteiden järjestämiseksi vinksalleen omien sairaiden ja mahdottomien intressiensä maksimoimiseksi. Siinä kartesiolaisen paradigman jäsentämä maailmankuva pirstoutuu sivilisaatioperikatoon, koska rahatalousekspansiota ei niinkään kiinnosta kansantalouden toimintakyky empirismin, luonnontieteiden, tekniikan ja teollisen hyvinvoinnin mahdollistamana, vaan oma paisuminen itseisarvoisena taloususkontona, jonka on muka tarpeen vaatiessa alasajettava kansantalous omaksi turvakseen. Ja se tarve on ilmiselvästi tullut esiin! 

Kartesiolaisen paradigman tuhon generaattorina on pohjimmiltaan kuitenkin yksilöllistymiskehityksen kriisiytyminen yli-individuaaliin sokeuteen, missä länsimaisen ihmisen rappiokehitys on konkretisoitunut yksilön ymmärtämiskyvyn hämärtymisenä käsittämään yhtäältä juuri empirismin, luonnontieteiden, tekniikan ja teollisen hyvinvoinnin erittäin tärkeitä rooleja luoda hyvinvointiyhteiskunnalle peruspuitteet. 

Toisaalta yli-individuaalisti sokea ihmismieli ei käsitä, kuinka yksilövapaudet ja -oikeudet sekä demokratia mahdollistuvat kunnolla ainoastaan sellaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, joka kykenee yhteisöllisin eli kansallisvaltiollisin periaattein ja reaalitalouden avulla ohjailtuna turvaamaan riittävän perusturvallisuuden ja edistyksellisyyden ilmapiirin. 

Yli-individuaalisti sokea ihminen ei myöskään tajua, että hyvinvointiyhteiskunnan on täytettävä systeemitasolla riittävästi kasvavia energeettisyys- ja väestöntiheysvaatimuksia, jotta sellaisen parista voi tulla riittävä määrä neroja, taiteilijoita, tuotannollista työvoimaa ja luovia ideoita. Nerot, taiteilijat, tuotannollinen työvoima ja luovat ideat ovat nimittäin empirismin, luonnontieteiden, tekniikan ja teollisen hyvinvoinnin rakentamiselle sekä henkiset että materiaaliset puitteet, josta ainoastaan syntyy edistys ja rakenne hyvinvointivaltiota varten. 

Sen rahatalousekspansiota kontrolloivat eliitit tietävät ja he tietävät myös sen, että siksi nerojen, taiteilijoiden, tuotannollisen työvoiman ja luovien ideoiden kontrollointi ja nykytilanteessa vähentäminenkin on heille askel sitäkin kautta ajaa alas reaalitaloutta ja hyvinvointiyhteiskuntaa, koska muutoin kontrolloimaton väestön edistys ja valveutuminen riistää mukamas rahatalousekspansiolta elintilaa. 

Eliitti mieltää siksi, että on myös paras promotoida väestönkontrollia ja -vähennystä, mihin soveltuvat hyvin pelottelut mm. ilmastonmuutosalarmismilla. Siksi sekä rahataloustoimintaa että tällaista viherfasismia viljelevien Agenda 21 -tyyppisten organisaatioiden menetelmiä ovat ylhäältä alaspäin ohjanneet samat valtapyramidin ylimmät eliittiryhmittymät hyväuskoisen tietämättömine asiamiehineen.

Niinpä olemme joutuneet havaitsemaan, kuinka edellä kuvatun kunnollisen yhteiskuntaymmärryksen tilalle on astunut nykyajassa vakavalla tavalla pinnallisten ja harhaisten opillisuuksien mukaan toimiminen, josta juuri talousjärjestelmän esimerkkinä ovat uskomukset vaikkapa tuon Milton Friedmanin kaltaisiin oppeihin ja listaa voidaan jatkaa tässä mielessä myös Adam Smithin ja John Maynard Keynesin sellaisilla teeseillä, jotka ovat omiaan olemaan opillisia rakenteita rahatalousekspansiollisen "talouskasvun" kuvittelemiseksi harhaisesti kansantalouden parantajana ja "markkinaliberalismina". 

Tämä pinnallisten ja harhaisten opillisuuksien mukaan toimiminen kattaa lisäksi myös sellaiset poliittiset ismit, joiden puutteina kartesiolaisen paradigman hajoamisen takia ovat mm. kaventunut näkemys kokonaiskuvasta, yksityiskohtiin liika tuijottaminen muun kustannuksella, kyvyttömyys nähdä yhteyksiä hyvää tarkoittavassa mielessä ja siten helpon paradoksaalisesti taantuminen pahan hyväksi sekä omantunnonetiikallisen yhteishyvällisyyden korvaaminen normimoraalisella tyrannialla ja ryhmävahvistautumisella pinnallisten oppillisuuksien mukaan. 

Nämä ovat siis kaikki em. kartesiolaisen paradigman hajoamisilmiöitä länsimaisen ihmisen yli-individuaalissa sokeudessa ja ne ottavat ilmiasunsa mm. ääripoliittisina liikkeinä, kuten äärivasemmiston tai äärioikeiston tapauksissa ilmenee; esimerkkinä vaikkapa Kreikan Kultainen aamunkoitto -puolue. Ne ottavat ilmiasunsa myös alarmistisina ympäristöliikkeinä, missä esimerkkinä on ilmastonmuutoksen vastustamisen muotoutuminen opilliseksi ääriliikkeeksi.

Kaikki nämä ovat hyvin helppoa hyväksikäyttö- ja harhaanjohtamismateriaalia rahatalouseliitille juuri siksi, koska niiltä puuttuu kunnollinen käsitys hyvinvointiyhteiskunnan em. periaatteista, mikä vaatii juuri sekä yksilöllistä että kollektiivista kykyä kokea kartesiolainen paradigma humaanina edistyksenä; optimaalinen yksilöllinen eriytyminen ja objektivoituva ulkomaailma ihmisen mielessä tuottaa parhaimman mahdollisen projektin ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen organisointiin mm. juuri ekonomiana, kun se kykenee luomaan käytäntöön harmonisesti sekä yksilövapaudet ja -oikeudet sekä demokratian yksilöllistymisen puolella että empirismin, luonnontieteet, tekniikan ja teollisen hyvinvoinnin yhteisöllisellä puolella! 

Mikään ismi tai alarmismi ei sellaista tuota, koska ne ovat ko. humaaniin edistykseen verrattuna rappiota ja vääristävät yhteiskuntakehitystä etenkin nykyisessä rahataloustotalitaristisessa eliittihegemoniassa epävakaan kaoottiseksi ja alttiiksi romahtamaan antihumaaniin ja neofeodaaliseen totalitarismiin!

Esa Leskinen"Kaikki puhe inflaatiosta ja sen vastaisen taistelun tärkeydestä on täysin merkityksetöntä niin kauan kuin inflaatiolukuihin ei lasketa mukaan varallisuushyödykkeiden arvonnousua. Niin kauan kuin kuplat saavat syntyä finanssitaloudessa vapaasti, ilman että niitä lasketaan inflaatioksi; niin kauan kuin palkkoja, joiden nousu taas lasketaan inflaatioksi, painetaan alas; niin kauan taloutemme on tuomittu tuloerojen kasvuun, finanssisektorin yhä suurempaan paisumiseen ja jatkuvasti toistuviin kriiseihin, joiden varjolla puolestaan tehdään yhä uusia leikkauksia julkiseen talouteen, ikään kuin julkinen talous olisi kriisien perimmäinen syy."

>> Rahataloustotalitarismi varallisuushyödykkeiden korostamisena hyvinvointiyhteiskunnan alasajoksi - Sokeasti!: Julkisen talouden syyllistäminen on tässä tapauksessa siis vain periaatteellinen häränpylly rahatalousparasiitin vapauttamiseksi kaikista syyllisyyden taakoista, jotta se voisi toimia edelleenkin kuvatulla tavalla eliittihegemonian pönkittäjänä ja hyvinvointiyhteiskunnan tuhoajana. 

Tätä ei voi toistaa liikaa: Varallisuushyödykkeiden ylikorostaminen "talouskasvuna" on monetarismissa ratkaiseva ajatusvirhe, jonka vapauttaminen toimimaan kontrolloimattomana on kansantalouksia neofeodaalistavaa rahataloustotalitarismia. Kansallisvaltioiden alasajo tapahtuu sen piirissä juuri reaalitalouden toimintojen kaappaamisena rahataloustoiminnan kustantajaksi, missä julkisen talouden syyllistämisprojekti on plutokraattista rappioittamista ja julkisen hallinnon valjastaminen toteuttamaan tätä projektia rahatalousekspansion vaatimalla tavalla on fasismia. Siinä konkretisoituu kansallisvaltioperiaatteiden tuhoaminen taloususkonnon intressien tieltä pois.

Esa Leskinen"Sanotaan se nyt vielä kerran: taloutemme kriisiytymisen syy ei ole julkisen sektorin kustannusten nousu, vaan globaalien finanssimarkkinoiden paisuminen yli kaiken ymmärryksen sekä keskuspankkien tarve pönkittää näitä koko ajan romahtamassa olevia virtuaalisia markkinoita painamalla yhä lisää halpaa rahaa niiden käyttöön. Järjestelmä on kieltämättä nerokas: tapahtui mitä tahansa, finanssisektori pulskistuu ja julkinen sektori ohenee."

>> Rahataloustotalitarismi rahan käyttämisenä imperiaaliaseena - Tietoisesti!: Julkisen sektorin manipuloiminen onkin rahataloustotalitarismin keskeinen iskukohta, jota kautta länsieliitin imperialistinen ja väestönkontrollinen agenda pyrkii toteuttamaan dystooppista maailmanherruuttaan kansallisvaltioiden tuhoamisena. Julkinen hallinto eli mm. juuri valtioiden parlamentit ja eduskunnat on siksi ostettu / harhautettu mukaan tähän taloususkonnolliseen peliin, missä tarkoituksella talouspuhettakin on vääristetty niin, että "talouskasvun", "markkinoiden" ja "inflaation" käsitteet ovat yhtäältä täysin hämärretyt kollektiivisen ymmärryksen puitteista ja toisaalta ne ovat tehokkaasti väärin käytettyjä rahatalousekspansion hyväksi reaalitalouden ja hyvinvointiyhteiskunnan tuhoisalla kustannuksella - Tietoisesti em. tapaan!

Kuten yllä todettiin: Talouskasvu tarkoittaa entistä enemmän samaa kuin rahatalousekspansio, markkinat tarkoittavat korostuvasti samaa kuin kansallisvaltioiden ja yhteishyvän tuhoaminen rahatalouden hyväksikäyttöalustaksi ja inflaatio on manipuloitu koskemaan yhä piilotetummin vain kansantalouden reaalitalousosaa, jotta rahatalousmanipulaatioilla voidaan iskostaa eliitin omat vääristymänsä ja tappionsa hyvinvointiyhteiskunnan maksettaviksi moraalittomasti ja vailla oikeutusta.

Esa Leskinen"Vaikka Euroopasta leikattaisiin pois koko julkinen sektori, kaikki palvelut poistettaisiin ja ihmiset jätettäisiin täysin oman onnensa nojaan, markkinat olisivat silti ”hermostuneet”. Niillä olisi silti liikaa virtuaalista rahaa, joka on tulevaisuudelta otettua velkaa uinumassa aikapommina pankkien taseissa. Rikkaiden pitäisi edelleen rikastua lisää, koska muutenhan he alkaisivat köyhtyä. Pankit tarvitsisivat edelleen lisää halpaa rahaa saadakseen aikaan uutta kasvua."

>> Rahataloustotalitarismi toivottomana harhaisuutena eliittihegemonian säilyttämiseksi - Sokeasti!Villeimmissä rahatalousekspansion dystopioissa joku voisi ehkä kuvitella, että toimivin talous on pelkästään rahataloutta ilman reaalitalouden taakkaa. Jotkut tämän systeemin luoneista liikepankeista ja oligarkkikartelleista itse asiassa taitavatkin toimia jo sillä periaatteella, vaikka käytännössä se ei koskaan onnistu.

Esa Leskinen"Vain nykyisen järjestelmän purkaminen, varallisuusarvojen nousun laskeminen mukaan inflaatiolukuihin ja finanssiteollisuuden voimakas sääntely ovat pysyvä tie ulos kriisistä. Avustuspaketteja ja rahan painamista tarvittaisiin edelleen, mutta toimien tulisi pankkien sijaan kohdistua suoraan valtioihin ja niiden reaaliseen talouteen, joka myös tuottaa todellista kasvua ja työpaikkoja."

>> Rahataloustotalitarismin lakkauttaminen on täten ihmiskunnan tärkeimpiä ja kiireellisimpiä tehtäviä! - Pakosti ja välttämättömästi!: Yllä mainitun perusteella onkin selvää, että moisen systeemin lakkauttaminen on pakollista, jotta länsimainen sivilisaatio säilyy. Yllä mainitut "varallisuusarvojen nousun laskeminen mukaan inflaatiolukuihin" ja "finanssiteollisuuden voimakas sääntely" toteutuvat ottamalla globaalisti käyttöön Glass-Steagall -reformi, mikä ensinnäkin jakaa pankkitoiminnat erilleen talletuspankkitoimintaan ja investointipankkitoimintaan. 

Toisekseen se lakkauttaa mahdollisuuden vivuttaa pankkitalletuksia johdannaisintrumenteiksi, joka puolestaan rajoittaa investointipankkitoiminnan nykyisestä monisataakertaisesti pienemmäksi ja siten samassa suhteessa vähemmän haitalliseksi. Rahatalouden imaginaarinen varallisuushyödykepeli on täten kielletty ja rahataloudellinenkin kierrossa oleva raha on siten valjastettu takaisin myös inflaatiomittareiden piiriin. 

Glass-Steagall -reformi on täten systeemitason korjausliike kansallisvaltioperiaatteena ja ensimmäisenä oligarkian ja rahatalousekspansion lakkauttamistoimenpiteenä se takaa mahdollisuuden toteuttaa rahajärjestelmän reformeja palvelemaan yhteishyvää eli fyysistä ekonomiaa virtuaaliekonomian sijaan. 

Lisäksi rahan luominen kiertoon on palautettava kansallisvaltioiden itsensä hallittavaksi, missä lainojen luottoa käytetään reaalitalouden ja yhteishyvällisen toiminnan parantamiseksi eikä rahatalouden itsensä kasvattamiseksi itseisarvona; luotolla kannustetaan sellaiseen tuotannolliseen ja luovaan toimintaan, joka oman kasvunsa kautta toteuttaa velkojen lyhennysten lisäksi fyysisen varallisuuden nousua, mikä puolestaan on pohja uudelle vastaavalle prosessille parantumiskierteenä. Näin yhteiskunta saa yhteishyvää kasvattavaa ja edistyksellistä - toiveikasta ilmapiiriä kohottavaa voimaa. 

Korkojen roolia on supistettava / poistettava, jolloin lainojen luotto palautuu entistä paremmin kasvavana hyvinvointina yhteiskunnan käyttöön reaalitalousprojektien kautta. 

Empirismin, luonnontieteiden, tekniikan ja teollisen hyvinvoinnin periaatteellinen asettaminen ekonomisen toiminnan keskiöön hyvinvointiyhteiskunnan luomiseksi ja ylläpitämiseksi toteutuu tässä mallissaSamalla rahatalous on kontrolloituna alistettu palvelemaan reaalitaloutta. Näin kansantalouden kuuluu toimia talousjärjestelmänä!

Kiteytetysti on siis pakko toimia siten, että rahatalous alistetaan toimimaan kansantalouksien ehdoilla eikä päin vastoin! Rahatalousekspansiona tapahtuva "talouskasvu" lakkautetaan, mutta reaalitalouden kehittäminen on osattava nähdä kansallisvaltioperiaatteellisena talouskasvuna, joka merkitsee kansantalouksien parantamista toimimaan entistä paremmin hyvinvointiyhteiskunnan yhteishyvällisten tavoitteiden mukaan ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta antientrooppisesti eli koostavasti organisoimalla. 

Vasta tällaista kokonaisorganisointia voidaan kutsua ekonomiaksi. Kaikki nykyversio "ekonomiasta" on lähinnä vain plutokratiaa eikä ekonomiaa. 

Tämän lisäksi ihmisten ymmärryksen ja valveutumisen tason on kuitenkin myös kasvettava paljon lisää, koska hyvinvointiyhteiskunnan toteuttaminen tällaisen terveen ekonomian avulla vaatii myös sitä, että kollektiivisessa ymmärryksessä etenee riittävästi kartesiolaisen paradigman luomat mahdollisuudet kehittyä sekä ihmisenä että yhteisönä; on yhtäältä ymmärrettävä sosiaalisten konstruktioiden ja yhteiskunnallispoliittisen sisällön kauttakin, että hyvinvointiyhteiskunta vaatii toteutuakseen ehdottomasti reaalitaloudellisesti toimivan luovan koostumuksen empirismiä, luonnontieteitä, tekniikkaa ja teollista hyvinvointia

Sen luominen käytännössä vaatii puolestaan sitä, että yksilövapaudet ja -oikeudet sekä demokratia turvaavat poliittisina periaatteina yksilöiden toimimisen luovasti ja vapaasti yhteishyvällisyyden ja sitä kautta itsensäkin hyväksi. Samalla on turvattava sopiva väestön kasvu systeemipohjaisena vaatimuksena hyvinvointiperiaatteiden käytännön luomiseksi. Liikakansoitusmyytistä on siten luovuttava! 

Näillekin on toisaalta myös vaatimuksena se, että länsimaista ihmistä vaivaavasta yli-individuaalista sokeudesta parannutaan, jotta balanssi yhteisöllisyyden ja yksilöiden välillä muodostuu hedelmälliseksi. Silloin ymmärrys entisestään parantuu siitäkin, että nykyinen talousjärjestelmä ja varsinkin sen rahataloudellinen "markkinaliberalismi" on täysin epäkelpo minkään sivistyneen yhteiskuntajärjestyksen osaksi. Ainoastaan barbariat / plutokratiat / imperiumit voivat kuvitella "markkinaliberalismin" muka hyväksi asiaksi.

Tämänlainen valveutumisen prosessi on äärimmäisen vaikeaa saattaa käyntiin nykyisessä ajatushistoriallisessa vaiheessa, koska mm. koulutusjärjestelmämme ei tue sitä ja opetuksen lisäksi julkisessa keskustelussa ei ole tarpeeksi työkaluja edesauttaa puhetta ja mielipiteenvaihtoa valveutumisen etenemiseksi. Sen sijaan sellainen julkinen keskustelu on mediassa yhä liikaa syrjäytetty vääristävän propagandan, pinnallisen yhteyksiä ja kokonaisuuksia ymmärtämättömän opillisuuden sekä tajunnan tiloja turruttavan viihteen yli- ja rappiotarjonnan tieltä pois. 

Edellä mainitut ajatusvirheet pesivät edelleen mm. juuri ekonomian ja yhteiskuntatieteiden opetuksessa ja lisäksi yliopistot - korkeakoulut on nykyään valjastettu rahataloustotalitarististen tavoitteiden yhdeksi vaalijaksi, kuten Aalto-yliopistona tunnettu rakenneuudistus osoittaa täällä Suomessa. 

Siispä yliopisto- ja korkeakouluopetuksen on karsittava nämä haitat pois ja ryhdyttävä luomaan sellaista parempaa opetusta, joka tähdentää empirismiä, luonnontieteitä, tekniikkaa ja teollista hyvinvointia keskeiselle roolille sivilisaation turvaamiseksi jatkossakin. 

Humanististen tieteiden ja julkisen hallinnon on samalla osattava roolittaa yksilövapaudet ja -oikeudet sekä demokratia keskeisiksi periaatteiksi sosiaalisten konstruktioiden järjestämisessä kansallisvaltioperiaatteiden mukaan ja niiden käytännön toteutuksen jatkokehittämistä varten

Lisäksi taiteellisen ja luovan toiminnan tähdentäminen osana sivilisaatiota on huomioitava niiden korottamisena samalle ja nimenomaan yhteiselle antientrooppisen luovuuden tasolle empirismiä, luonnontieteitä, tekniikkaa ja teollista hyvinvointia hyväksi käyttävien fyysisen ekonomian osa-alueiden kanssa; siten esim. insinööri, kirjailija, lääkäri, opettaja, biologi, maisema-arkkitehti, maanviljelijä, pankkiiri, ekonomisti, taidemaalari, muusikko, kosmologi, journalisti, lumenauraaja, asfalttimies ja postimies toimivat saman päämäärän puolesta >> Entistä parempi hyvinvointiyhteiskunta.

Julkiseen keskusteluun on saatava näitä teemoja kattavia puheenvuoroja ja mielipiteenvaihtoa rakentavasti ja valveuttavasti. 

Esa Leskinen"Historia kohteli Milton Friedmania täsmälleen samoin kuin kaikkia muitakin utopisteja. Markkinatalous ei ole tehnyt vaikkapa Kiinasta vapaata länsimaista demokratiaa, kuten Friedman ennusti, vaan uudenlaisen totalitaristis-kapitalistisen yhteiskunnan, joka on täällä jäädäkseen. Kiina muuten on ainakin talousguru Björn Wahlroosin mukaan tämän hetken tehokkain ja tuottavin yhteiskuntamalli, josta olisi syytä ottaa lännessäkin oppia. Joskin useimpien analyytikkojen mukaan myös Kiinan velkarahalla luotu talouskupla lähestyy parhaillaan puhkeamistaan."

>> Rahataloustotalitarismia edesauttaneet "ajattelijat" ja "tiedemiehet" tärkeinä propagandisteina ja lobbareina taloususkonnon kehittymisessä totalitarismiksi - Suunnitellusti!: Näiden länsieliitin promotoimien / hyväksi käyttämien talousutopistien markkinataloudelliset teesit eivät siis olekaan mitään yhteishyvällistä tai kansantaloudellisesti edistyksellistä ekonomiaa, vaan harhaisia opillisuuksia, joita on kätevä käyttää rahataloudellisten intressien maksimoimiseen ja manipulointiin. Aivan selkeästi niiden hyväuskoisesta ja sokeasta noudattamisesta on aivan liian helposti seurauksena plutokratiaa, neofeodalismia, fasismia ja sanalla sanoen siis "totalitaristis-kapitalistista yhteiskuntaaväärän rahajärjestelmän mahdollistaessa sitä käytännössä. 

EU:n ja euron olemassaolo, "Too Big To Fail" -pankit, neofeodaalistavat poliittiset ohjelmat ja reaalitalouden alasajo ovat siitä konkreettiset todisteet.