Showing posts with label Sylvi-myrsky. Show all posts
Showing posts with label Sylvi-myrsky. Show all posts

Tuesday, August 08, 2023

Sometoimintani jatkosta lisää tietoa sekä analyysiä tämän päivän Sylvia-myrskyn pannukakkumaiseksi jääneestä luonteesta ja siihen kuuluneista sääennustehaasteista (Päivitetty!)

Nyt alkaa olemaan jo lähes kuukauden verran takana somelakkoani (Päätös Facebookin hylkäämisestä ja jatkon sometoimintani keskittämisestä vain tänne blogiini: analyysiä sometoimintani monista ongelmista ja motivaationi palauttamisesta paremmaksi), joten palaan tässä hieman kertomaan kuulumisiani ja hahmottelemaan sometuotantoni jatkon mahdollista uutta vaihetta. 

Samalla kommentoin hieman ajankohtaisia asioita, joista itselleni tärkeimpänä poimin tähän sääasioita, jotka ovatkin olleet koko kuluneen kesän aikana ja täällä Suomessa erityisesti aivan viime päivinäkin erittäin isona puheenaiheena yleisesti.

Somelakkoni tilanteesta ensin seuraavaa: edelleen olen havainnut omalla läppärilläni käytettynä Facebookin käytettävyyden olevan liian usein niin huonoa, että etenkin siksi olen edelleen haluton tekemään siellä mitään omaa toimintaa -- tosin tässä vajaan kuukauden aikana olen pariin otteeseen kommentoinut ja tykännyt tietyissä yksittäisissä julkaisuissa (aikanaan otan ne esille sääaiheisina juttuina täällä blogissa...), mutta 99,9% veroisesti somelakkoni on ollut silti lähes totaalinen.

Jatkossakin täten on kuitenkin selvää edelleen määrittelemättömän ajan se, että Facebook pysyy minulta pannassa, ja käyn siellä vain ajoittain seurailemassa tai vilkaisemassa joidenkin Fb-kaverieni ja joidenkin ryhmien julkaisutoimintaa. Toisin sanoen minusta tuntuu parhaimmalta ratkaisulta pitää edelleen irti ottavaa pesäeroa sieltä tällä tavalla, vaikka se kestäisi vielä ehkä koko loppuvuodenkin, tai jopa pidempään...

Täällä blogissani toisaalta olen ajatellut viritellä kirjoittamista jossakin muodossa uudestaan, ja sitä varten minulla onkin jo kaksikin selvää kirjoitusaihetta mielessäni, joista sitten aikanaan lisää niistä kirjottaessani... 

Tuosta huolimatta ja em. takia en silti mainosta Fb-sivullani yhtään myöskään näitä uusia blogikirjoituksianikaan, joten ne tulevat löydettäviksi vain täältä blogini kautta.

Tuon uuden blogitoiminnan lisäksi mielessäni on edelleen myös tuossa somelakkopäätökseni ilmoittaneessa kirjoituksessa mainitsemieni someinhon tuottaneiden seikkojen ja analyysien kertomista lisää täällä blogissa, ja sen mukaisesti myös oman elämäni ja tilanteeni itsereflektointia osana ko. eri asioita - näistäkin omissa blogikirjoituksissaan / -kirjoituksessa myöhemmin lisää aikanaan...

Sitten tässä omia kommentteja noihin sääasioihin liittyen, ja erityisesti tämän päivän ns. Sylvia-myrskyn takia:

Täällä Suomessahan oli tänään se ns. myrsky, jonka tuloa sääennusteissa ja valtamedian uutisoinneissa odotettiin ja lietsottiin poikkeuksellisen pelottelevin ja kärjistävin sanankääntein jo n. viikon ajan ennen h-hetkeä, mutta josta tulikin voimakkuudeltaan ja tuhovaikutuksiltaan siihen nähden melkoinen pannukakku tänään toteuduttuaan.

Tosin myrsky oli tänään silti sen verran voimakas etenkin Etelä-Suomen länsi-lounaisosissa ja etelärannikolla Suomen lounaiskolkalle tulleen matalapaineen tuulikentän voimakkaimmassa vaiheessa, että myrskytuhoja ilmeni niillä alueilla mm. kaatuneina puina "kohtalaisesti", ja päivän aikana oli siksi sähkökatkojen parissa suurimmillaan useita kymmeniätuhansia kotitalouksia.

Tässä "Sylvia-myrskyksi" ristityssä tilanteessa oli merkittävintä ko. "ennustevirheenä" mm. tällaiselle itseni kaltaiselle ukkosfanille ja myrskybongarille se, että tilanteeseen aikaisemmin ennustetut "rajut ukkosmyrskyt" jäivät etenkin juuri Etelä-Suomesta puuttumaan oikeastaan täysin, ja vain heikkoja kuuroja syntyi sen sijaan.

Tämä oli itselleni yksi ukkosfaniuteni koko historian isoimmista pettymyksistä, kun tämä kuluva kesä muutenkin on ollut edelleen omalla kohdallani koko elämäni mitassa ainakin top 3 huonoin ukkoskesä toistaiseksi!...

Tähän mennessä tämän kesän "ukkossaldoni" on täten käsittänyt vain muutaman kerran heikkoa kaukaista jyrinää kuultuna ja kerran tai kaksi lievää salaman välkähdystä nähtynä; näin ollen en ole kokenut tänä kesänä vielä yhtään ainuttakaan ns. kunnon ukkosta, eli kohdalleni ei ole osunut oikeastaan ukkosta ollenkaan, koska siltä se on tässä rajuilma-ankeudessa ja -pettymyksessä tuntunut.

Tällainen heikko ja mitätön "ukkossaldo" on johtunut säässä mm. seuraavien syiden takia, kun olen aikaani viettänyt kesän mittaan akselilla Espoo-Hämeenlinna: 

Näillä alueilla ensin kesäkuussa ukkosten vähyyteen vaikutti se, että kesäkuun runsaista helteistä huolimatta ilmamassojen kosteus- ja epävakaisuustilanteet olivat sen verran heikkoja, jolloin ukkoskuurot olivat mm. lähinnä vain sisämaapainotteisia (Espoo jäi lähes kokonaan ukkosten sivuun) ja vähäisestä kosteudesta ja epävakaisuuden puutteesta johtuen ukkoskuurot olivat Etelä-Suomen alueella pääasiassa vain pienialaisia ja heikkoja ilmamassa- ja lämpöukkosia muutamissa vaiheissaan.

Sitten heinäkuussa epävakaisuus ja matalapainetoiminta kyllä lisääntyi paljonkin kesäkuuhun nähden, mutta samalla kunnolla kosteat helleilmamassat jäivät Suomen ulkopuolelle, josta johtuen paradoksaalisesti toisella tavalla ukkoset jäivät vähiin ko. Etelä-Suomen alueella; sateet toki lisääntyivät selvästi, Suomea ylittäneet rintamasysteemit olivat voimakkaampia ja ajoittain kuurottaisissa sateissa saatiin vettä ihan roimasti monin paikoin, joka onneksi lopetti kesäkuussa muodostumaan päässeen ankaran kuivuuden. 

Silti rankimmissakaan sateissa ei kunnon ukkosta ollut muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ilmamassojen pysyttyä pääasiassa viileähköinä / normaalilämpöisinä, ja ne muutamat parhaat satunnaiset ukkoset tietenkin "osasivat" silloinkin tietenkin ns. kiertää minut kaukaa.

Tässä elokuussa ovat edelleen jatkuneet pääasiassa samanlaiset olosuhteet matalapainevoittoisessa ja siten ajoittain melko runsassateisessakin säässä, mutta tosiaan tätä "Sylvia-myrskyä" ja siihen eilen maanantaina liittynyttä helleilman henkäystä odotettiin isoksi ja rajuksi poikkeukseksi mm. meille ukkosfaneille, kun povailuissa oli esillä jopa rajumpaakin ukkosta kuin tapahtui tismalleen 13 vuotta aikaisemmin vuoden 2010 Sylvi-rajuilmassa.

Katsotaanpa sitten tarkemmin sitä, miten ja miksi tässä tämän vuoden "Sylvia-myrskyn" tilanteessa kävi miten kävi:

Sääennusteissa oli toki ihan oikein nähtävissä jo n. viikkoa ennen h-hetkeä se, miten Itä-Euroopasta oli nousemassa täksi alkuviikoksi nopeasti voimistuva matalapaine Suomen lounaiskulmalle, johon liittyi itäreunallaan Ukrainasta ja Kaspianmereltäkin käsin kohti Suomea nousevaa erittäin kuumaa ja kosteaa helleilmamassaa -- tämä tietenkin oli ihan potentiaalinen tilanne erittäinkin rajuille ukkosille myös Etelä-Suomen alueelle.

Kuitenkin sitten h-hetken lähestyessä alkoivat olosuhteet muuttumaan ennusteissa ja toteutuvissa tilanteissa heikommiksi rajuille ukkosille Suomen alueella, ja nämä muutoksen aiheuttaneet seikat olivat  seuraavanlaisia:

Ensinnäkin ko. matalapaine alkoi ottamaan läntisempää reittiä kaakosta Suomen etelä-lounaispuolelle, jolloin epävakain ja siten ukkosherkin vyöhyke alkoi ottamaan suuntaa Baltian ylitse ja Suomen ohitse Ruotsiin -- Ruotsissa onkin ollut Hans-myrskynä nimettynä parina viime päivänä tuhoisen rajuja ukkosia monin paikoin, ja samoin myös esim. Virossakin, missä havaittiin eilen maanantaina yli 5 cm:n läpimittaisia rakeitakin ko. ukkosissa.

Eilen maanantaina koko Etelä- ja Keski-Suomessakin kuitenkin tavallaan tuon matalapaineen reittimuutoksen ansiosta saatiin tuosta kaakosta saapuneesta ko. helleilmamassasta optimaalisin mahdollinen osuma, joka tarkoitti koko kuluvan kesän kuuminta päivää! 

Siinä Raumassa ja Porissa päästiin ko. päivän maksimilämpötiloissa jopa hyvin lähelle mittaushistorian elokuun ennätystä; lopulta Raumalla mitattu +33,6 astetta jäi vain kaksi kymmenystä elokuun 2010 mittaushistorian ennätyksestä, joten tämä helletulvahdus oli melko yllättävä, kun samalla laajasti muuallakin Etelä-Suomessa päästiin yli +30 asteen lukemiin.

Miksi siitäkin huolimatta ukkoset sitten jäivät niin olemattomiksi Etelä-Suomessa, kun heti helteen perään oli koko ajan ennusteissa ihan oikein odotettavissa etelästä käsin nouseva kylmä rintama ja helleilmamassan oltua hyvin kosteaa...?

Tähän oli kaksi pääsyytä, joista ensimmäinen olikin tavallaan paradoksaalisesti tuon matalapaineen voimakkuuden takia ns. liian voimakas kylmän rintaman edellä puhaltanut helleilman itätuuli ja sen syöttämä kuuma ilmamassa vaakasuuntaisina kerroksina troposfäärissä.

Se aiheutti Etelä-Suomen alueelle ns. "tulpan" ukkosia vastaan, joka tarkoittaa meteorologisena analyysinä sitä, että tällainen vaakasuunnassa voimakkaasti etenevä lämpimän ilman kerrostus tietyssä troposfäärin osassa estää ukkosten syntymiseen tarvittavan kostean ilman nosteen ylös päin, eli se siis "tulppaa" ukkoset pois, ja tämä on ihan useinkin tapahtuva normaali sääilmiö myös Suomen kesäsäiden parissa, ja sitä kutsutaan siis nimellä tulppa.

Toinen iso syy ukkosten olemattomuuteen oli myös se, kun tuo etelästä tullut kylmä rintama sattuikin tulemaan sitten viimein ns. väärään aikaan Etelä-Suomeen, eli varhain aamulla tänään tiistaina.

Matalapaineen etenevä kylmä rintamahan on yleensä hyvä ukkosia laukaiseva ja synnyttävä tekijä, kun sen takana etenevä kylmempi ilmamassa työntyy helleilmamassa alle, ja se toimii siten fyysisesti ukkosia synnyttävän kostean ja helteisen ilmamassan nosteen syynä -- näet fysikaalisena faktana siinä on siis se, että samassa ilmanpaineessa kylmä ilma on aina lämpimämpää raskaampaa ja työntyy edetessään aina lämpimän ilman alle syrjäyttäen sitä edeltään myös ylöspäin.

Nyt kuitenkin tässä varhain aamulla sattuneessa kylmän rintaman saapumisen tilanteessa kylmän rintaman eri puolilla olleiden ilmamassojen lämpötilaerot olivat vähäisimmillään, eli lämpötilaerot eivät olleet helleilmassa ja saapuvassa viileämmässä ilmamassassa ko. aamuhetkenä niin erilaisia keskenään, joten ukkosia synnyttävä noste kylmän rintaman kohdalla ei ollut riittävän voimakas mm. juuri puhkaisemaan tuota em. troposfäärin tietyn kerroksen tulppaa pois.

Ko. kylmää rintamaa ennakoitiin aikaisemmissa ennusteissa saapuvaksi aikaisemmin maanantain iltana, jolloin ukkosta synnyttävän ilmamassanosteen ko. lämpötilaerosyy olisi ollut paljon voimakkaampi, joten siinä tilanteessa olisi ollutkin paljon potentiaalia rajuille ukkosille, mikä ennusteissa ihan oikein ennakoitiin sille tilanteelle sopivasti Etelä-Suomeen.

Näiden syiden lisäksi parhaan epävakaisuuden suuntauduttua siis Suomen eteläpuolitse Ruotsiin olikin sitten näiden kolmen syyn yhteisvaikutuksesta h-hetkellä varsinaisena toteutumana ukkosten puuttuminen Etelä-Suomesta, ja tämä olikin sitten iso hämmennyksen ja kritiikin kohde ihmisten parissa, kun myrsky jäi "pannukakuksi" isolta osaltaan juuri sen takia, vaikka virallisesti ja valtamediassa varoiteltiin paljon pahemmasta säästä ukkosten kera siihen verrattuna, eli siis tavallaan "peloteltiin turhan takia".

Tämä "väärin" toteutunut ennuste onkin nyt ollut jopa ennen näkemättömän suuri asia Suomessa kritisoitaessa sääennusteita: valtavaa pilkkaa ja kyseenalaistusta ovat saaneet kaikki viralliset tahot meteorologeista valtamediaan, ja onhan se toki osaltaan ymmärrettävää kuohuntaa, koska tämän takia aiheutui mm. sellainenkin nyt jälkeen päinkin nähtynä osoitettava erikoinen hätävarjelun liioittelu, missä juuri tänään tiistaina illalla tulossa ollut Depeche Mode -yhtyeen konsertti Helsingin Kaisaniemen puistossa peruttiin kokonaan ko. "myrskyvaaran" takia.

Oikeastaan se olikin jo lähtökohtaisesti hätävarjelun liioittelua omasta mielestänikin, koska kaikissa ennusteissa pahimman myrskyvaaran ja ko. kylmän rintaman ukkosvaaraisimman ylitysvaiheen ajankohta oli etelärannikolla ja siten Helsingissä jo viimeistään tiistain aamulla-aamupäivällä joka tapauksessa, ja ko. konsertin ajankohtana tänään illalla matalapaineen tuulet muutenkin ovat olleet sen mukaisesti jo selvästi heikkenemässä. 

Se oli jo nähtävissä ennusteissakin myös silloin, kun moinen konserttiperuutus päätettiin ko. Live Nation -yhtiön toimesta tehdä eilen maanantaina -- No, itseäni se ei paljoa haitannut tai harmittanut, koska en ollut menossa ko. konserttiin ja vaikka ko. yhtye lukeutuu suosikkeihini; olenkin näet nähnyt aikaisemmin elämässäni Depeche Moden jo kahteen kertaan!

Tähän ns. myrskypannukakkuun ja koko tilanteeseen ylipäätään liittyy paljon muitakin aikamme mielentaantumassa esiintyviä seikkoja, jotka koskevat tietenkin virallisesti ilmastoalarmismia ja virallista haastavissa piireissä esiintyvää ns. kemikaalivanakulttia.

Näistäkin riittäisi minulla analyysiä ja kritiikkiä paljonkin lisää tähän sopivasti liittyen, mutta päätänkin jättää ne seuraavaan sää- ja ilmastoaiheiseen kirjoitukseen täällä blogissa, jonkalainen siis on ollut minulla mielessäni tehdä jatkossa yhtenä aihepiirinä.

Pidemmittä asioitta jätän tämän kirjoituksen tähän, ja vielä ns. positiivisena loppukaneettina myrskybongareille ja ukkosfaneille jätän toivon merkiksi nyt sen, että jatkon sääennusteissa on vielä nähtävissä tämän viikon lopulle ja ensi viikollekin sellaisia herkullisia helle- ja kesäilmamassoja Suomen lähelle ja ajoittain päällekin, joissa kytee vielä mahdollisuuksia niille kunnollisille ja jopa rajuillekin ukkosille myös Etelä-Suomeen -- ei siis vielä kannata heittää pyyhettä kehään ukkosten toiveissa eikä ylipäätään kesäsään suhteenkaan, vaikka syksy alkaa olla jo aika lähellä!


Päivitys 9.8.2023 klo. 15:00: Tässä on iltalehdestä juttu, jossa on Live Nationin selvennystä Depeche Moden konsertin peruuttamiseen "myrskyn takia" eilen Helsingissä -- Eli ongelma näytti tämän mukaan olevan pikemminkin se, ettei konserttilavaa pystytty rakentamaan kovan tuulen takia kunnolla loppuun konserttia edeltävänä maanantaina. Ok, tämä selvitys tilanteesta on uskottavampi ja hyväksyttävämpi, koska maanantaina oli tosiaan varsin puuskainen ja reipas itätuuli silloisessa hellesäässä, vaikka tiistaina illalla ko. konsertin tapahtuma-aikana oli jo myrskyvaara ohitse.


Päivitys 11.8.2023 klo. 20:40: Myrskyvaroitus.com -sivustolla Ari-Juhani Punkka on kirjoittanut tieteellisen artikkelin (Lahja, joka sai meteorologit varpailleen) tästä pannukakuksi jääneestä myrskyepisodista. Siinä hän toteaa tarkemmin ja meteorologisin käsittein paljolti tuota samaa, mitä itsekin tuossa yllä jo tilanteesta kuvailin. Kannattaa siis lukea tämäkin artikkeli, niin saa entistäkin syvällisemmän kuvan siitä, miksi tilanne oli huippuvaarallinen ja miksi sitä oli sellaisena syytä pitää ko. pannukakkutoteutumasta huolimatta.

Sunday, October 03, 2010

Jälkianalyysejä ja -pohdintoja kesän 2010 poikkeuksellisen rajusta ukkossarjasta

Päättyneen kesän ukkosmyrskytarjonta oli niin mahtavaa, että siitä riittää ammennettavaa vielä näinkin myöhään syksyllä. Niinpä palaan taas tuohon heinä-elokuun vaihteen neljän rajuilman poikkeukselliseen sarjaan; Asta, Veera, Lahja ja Sylvi. Tässä on muistin virkistyksenä ko. sarjankin sisältävä videokokoelma; Ennätyshelteisen kesän 2010 parhaat ukkosvideot.

Syyskuussa meteorologi Ari-Juhani Punkka on tehnyt lisää analyysejä tästä neljän rajuilman sarjasta, mitkä otan tässä uusina esille. Ensinnäkin hänen tekemänsä karttakooste Astan, Veeran, Lahjan ja Sylvin tuhoalueista ja pelastuslaitoksen tehtävien karttamerkinnöistä on hyvin mielenkiintoista katseltavaa. Tällaista koostekarttaa olenkin odottanut koko ajan heti noiden rajuilmojen jälkeen ja tässä Ari-Juhanin kirjoituksessa (Kesän rajuilmat runtelivat laajoja alueita useampaan kertaan) Myrskyvaroitus -sivustolla se on viimein tarjolla.

Kukin rajuilma on kuvattu kartalla omilla väreillään, missä varjostuksena on maalattu kunkin myrskyn päätuhoreitit ja pelastuslaitoksen tehtäväkohteet on merkitty vastaavan värisillä pisteillä. Havaitsemme ko. pisteitä olevan myös ko. päätuhoreittien ulkopuolilla, missä esim. Astan kohdalla ensimmäinen tuhoaalto oli pääkaupunkiseudulta Turun ja Porin suuntaan ja vasta sen jälkeen tuli se päätuhovana Kaakkois-Suomesta Pohjanmaalle. Sylvin tapauksessa havaitaan samaan tapaan myös se, että saman päivän Porissa Sonisphere-festareilla tapahtunut ukkostuho oli Sylvin päätuhovanasta erillinen varsin paikallinen tapahtuma ja se tapahtuikin muutamaa tuntia ennen Sylvin päärajuilman tuloa Suomenlahden yli.

Toisena mielenkiintoisena analyysinä Ari-Juhani Punkka on kirjoittanut Myrskyvaroitus -sivustolla tämän kriittisen pohdinnan (Väärin varoitettu, väärin varauduttu) ko. rajuilmasarjan aiheuttamista haasteista Ilmatieteenlaitoksen ja pelastuslaitoksen säävaroitusmenetelmiin. Pohdinnan kohteena on juurikin se paljon puhuttanut seikka, että olivatko tuon rajuilmasarjan tilanteissa annetut ennakoivat säävaroitukset riittäviä ja tarpeeksi oikeellisia mm. ajoituksiensa suhteen. Itsekin huomasin tuon Sylvi-myrskyn tullessa pääkaupunkiseudulle siihen liittyneiden varoitusten tulleen myöhässä; jopa vasta n. puolisen tuntia ko. myrskyn rantautumisen jälkeen.

Tässä pohdinnassaan Ari-Juhani havaitsee myös sen seikan, että valtaosa väestöstä ei vaivaudu seuraamaan säätä ja nimenomaan sääennusteita mitenkään tarkasti ja / tai säännöllisesti. Välillä jopa ollenkaan, kuten juuri kesällä lomien aikaan. Siitä johtuen monet ovat mm. vaarallistenkin säiden yllätettävissä, vaikka ko. vaaratilanteista olisi ollut selvätkin ennusmerkit jo hyvissä ajoin ennen tilannetta. Tästä erinomainen esimerkki oli juurikin Sylvi-myrskyn rantautuminen pääkaupunkiseudulle, missä suuren väestömäärän takia tätä ihmisten puutteellista säähavainnointia ja -kiinnostusta voitiin seurata erinomaisesti. Itse olin säätä innokkaasti harrastavana jo tuntia - paria ennen ko. Sylvin rantautumista selvillä varsin voimakkaasta ukkosryppään tulosta Viron puolelta. Paljon oli kuitenkin ihmisiä, joille Sylvi tuli täysin puskista.

Eli tästä voimme todeta, että läheskään aina vikaa ei ole mahdollisesti väärin ja / tai liian myöhään annetuissa virallisissa säävaroituksissa, vaan vikaa on myös siinä suuressa väestömäärässä, joka ei vaivaudu ottamaan sääasioistakaan juuri mitään kunnon selvää tai seuraamaan - opettelemaan itse sään merkkejä ympäristössään tulevien tapahtumien varalle. Varoitusjärjestelmän parantamisen ohella parantamista pitää tehdä siis myös ihmisten luonnosta ja säästä kiinnostumisen lisäämiseksi! Esim. valtavirtamediaan voisi lanseerata paljon lisää visuaalisesti ja sisällöllisesti houkuttelevia luonto- ja sääohjelmia / -dokumentteja. Koulujen sää-luonto-opetusta voisi myös tehostaa ja päivittää mm. reaaliaikaista ja interaktiivista seurantaa (Havaintoja, valokuvaamista, pilvibongausryhmiä / -jaksoja jne.) sekä internettiä hyväksikäyttäen.

Ari-Juhanilla on mm. tällaista sanottavaa tästä säävaroitusaiheesta ja hän lanseeraa tuossa myös tosi hauskan uudissanan; "Avohakkuu-ukkonen". Heh, siinäpä hauskaa myrskybongarislangia. Ukkosia muuten sanotaan myrskybongauspiireissä myös lempinimellä "Mörkö" : ) -->

"Kun rajuilmat niittivät metsää, riipivät kattopeltejä ja saivat lopulta aikaan myös henkilövahinkoja, alkoi luonnollisesti syyllisten etsintä. Kohtuuttoman pitkiksi venyneiden sähkökatkojen vuoksi syyniin joutui pelastus- ja sähkölaitosten toimintakyky ääritilanteissa. Tässä rytäkässä Ilmatieteen laitos selvisi melko vähin kolhuin ja sai kiitosta varoituspalveluistaan pelastusylijohtaja Partaselta. Pelastus- ja sähkölaitoksia sen sijaan syytettiin alimitoitetusta reagoinnista ja hitaasta tuhojen raivauksesta. Mielestäni kritisointi oli turhan kovaa ottaen huomioon tilanteen poikkeuksellisuuden. Esimerkiksi aiempia Asta-rajuilman kaltaisia yöllisiä syöksyvirtausparvia ei tunneta Suomen säähistoriasta. Päiväaikaankin sattuvien tapausten frekvenssiksi on arvioitu kerran vuosikymmenessä. Lisäksi se, että syöksyvirtauksia esiintyy laajalti neljänä päivänä reilun viikon aikana, on erittäin harvinaista. Jotta tämäntapaisten “avohakkuu-ukkosten” jäljet pystyttäisiin siivoamaan nopeasti, pelastus- ja sähkölaitosten olisi todennäköisesti moninkertaistettava henkilöstönsä määrä. Epäilen, että tästä maasta ei löytyisi kovin montaa vapaaehtoista veron- ja sähkölaskun maksajaa, joka lähtisi rahoittamaan tämän tason varautumista. Aivan vastaava oli tilanne viime talven junaliikenteen vaikeuksien kanssa: raiteita huoltavan henkilöstön määrää ei ole mitään järkeä mitoittaa kerran 50 vuodessa esiintyvän äärisään mukaan.".

Saturday, September 18, 2010

Ennätyshelteisen kesän 2010 parhaat ukkosvideot

Nyt kun syksy saa Etelä-Suomessa kunnolla meteorologisenkin määritelmän mukaan, niin on aika viimein valita tähän näytille ikimuistoisen rajusti ukkostaneen päättyneen kesän mielestäni näyttävimmät ukkosvideot. Olen parin viime kuukauden aikana katsellut Youtubesta paljon ko. myrskybongaussatoa ja inspiraation tälle omalle kokoelmalle sain Myrskyvaroitus.com -sivuston kokoelmasta (Kesän 2010 rajuilmoista harvinaista kuvamateriaalia) saman aiheen tiimoilta. Poimin muutamia videoita --->

Upeinta ja jännittävintä antia olivat tietenkin Veera-, Lahja- ja Sylvi-myrskyjen syöksyvirtaustilanteiden sisältä kuvatut videot ja niistä viisi ylitse muiden ovat alla. Sen sijaan ensimmäisenä paljon tuhoa aiheuttanut Asta -myrsky ei tuonut itse myrskytilanteiden sisältä videoita, koska se tapahtui yön pimeään aikaan. Se puolestaan oli todellakin maailmanlaajuisesti hyvin erikoinen tilanne, sillä tunnetun historian puitteissa se oli koko Euroopan ensimmäinen yöaikaan sattunut noin voimakas syöksyvirtaustilanne!!

Video: Syöksyvirtaus Simpeleellä

Video: Veera-myrsky Muuramen isolahdessa 4.8.2010

Video: Lahja -myrsky iskee

Video: Ei jumalauta mikä myrsky :D Veera Simpeleellä 4.8.2010

Video: Sonisphereen iskenyt myrsky Porissa 8.8.2010

Toinen mahtava teema oli tietenkin pääkaupunkiseudunkin yli vyöryneen Sylvi -myrskyn lähestyminen vyörypilvineen, josta tuli erittäin runsas videotulva Youtubeen ja näitä videoita on kommentoitu myös kansainvälisesti hyvin paljon. Erityisesti tuosta Hietaniemen rannalta kuvatusta vyörypilvilähestymisestä on todella monta eri versiota jopa espanjankielisinäkin versioina ja ko. kuvattu tilanne on kansainvälisesti terävimpään parhaimmistoon kuuluvaa ukkosmateriaalia ja siten ansaitusti sen saama globaali huomio on perusteltua. Toki näistä kaikista valitsemistani videoista voidaan sanoa samaa.

Video: Helsinki thunderstorm approaching 8.8.2010

Video: A huge thunderstorm closing fast in Helsinki August 8th, 2010

Video: Crazy storm approaches beach in Hietaniemi

Kolmas näyttävä teema oli heinäkuun 8. päivänä täsmälleen Helsingin keskustaan sattunut erittäin voimakas ukkossade, joka aiheutti pahan tulvatilanteen. Itse ukkonen oli melko pienialainen ja siihen ei liittynyt tavanomaista kummempaa salamointia eikä edes vaarallisia syöksyvirtauksiakaan. Kaatosade kuitenkin sattui olemaan paikallaan sen verran pitkään, että kunnon tulva oli taattua. Myös Espoon Tapiola sai sateesta osansa, mutta jo Matinkylässä ei juurikaan satanut.

Video: Aleksanterinkatu tulvii 8.7.2010

Video: Crazy rain in Helsinki_08 July 2010.MOV

Video: Mikonkatu veden vallassa 8.7.2010

Neljäntenä teemana laitan lopuksi Asta- ja Veera-myrskyjen aiheuttamien metsätuhojen videoita, mitkä näyttävät todella perinpohjaista tuhoa.

Video: Asta-myrskyn jälkiä ilmasta kuvattuna

Video: Asta-myrskyn jälkeä Konnevedellä

Video: Hietasaari_myrsky.MPG.

Sunday, August 08, 2010

Kesän 2010 ukkosseuranta; sunnuntai 8.8.2010 (Kylmä rintama lounaasta) sekä Lahja- ja Sylvi-myrskyjen tuhouutisia (Päivitys)

Eilisestä la-illasta lähtien rajut ukkoset ovat tehneet taas tuhoa usean erillisen ukkosalueen voimin Länsi-Suomessa, Oulunläänissä ja Etelä-Lapissa ja yksi ukkostava alue on viimein lähestymässä parhaillaan (Su 8.8.2010 klo. 20:40) pääkaupunkiseutuakin. Tähänkin myrsky- ja ukkosseurantaan tarjoan taas tutut linkit: Ilmatieteenlaitoksen sadetutka ja Testbedin Etelä-Suomeen rajoittuva sadetutka. Kelikamerat ja Vaskinetin salamatutka.

Päivitys tiistaina 10.8.2010 klo. 17:30 (Päivitetty lisää 12.8.2010): Nyt on jo kulunut aikaa tuosta sunnuntaisesta Helsingin seudunkin ylittäneestä upeasta ukkosesta. Olen käynyt läpi runsaasti uutis-, kuva- ja videomateriaalia näistä viikonlopun ukkosista ja tarkoitus on kerätä niistä ainakin kiinnostavimpia tähän kokoelmaksi eikä kattavaa esitystä ole tällä kertaa edes tarkoitus tehdä, kun jo aikaisempienkin materiaalien takia päätä huimaa jo tehdä näitä koosteita ja ylipäätäänkin tämä sääraportointi tuntuu ottaneen liiallisen yliotteen tästä blogista.

Laajemmin näistä päättyneen viikonlopun ukkosista ei ole käytetty noita nimipäivänimiä, kuten aikaisemmissa Asta- ja Veera-myrskyissä, mutta paikoin sekä la että su ko. myrskyistä tuli vastaavanlaista tuhoa ja otin nyt ainakin itse käyttöön nuo nimet Lahja ja Sylvi. Tähän myös kertomus omista havainnoistani viime sunnuntai-illalta seurattuani ko. ukkosen tulon Espoon Tapiolassa -->

Havaitsin sen tulon Virosta jo onneksi riittävän aikaisin tuttujen sade- ja salamatutkien avulla sekä tarkkailemalla taivasta. Niinpä jo 2 - 3 tuntia ukkosen päälletuloa aikaisemmin oli hykerryttävää havainnoida säätä. Ilmamassahan oli ennen ukkosta runsaasti Venäjän metsäpalosavujen samentamaa, mikä teki pilvettömästä taivaastakin tuolloin illalla kermankellertävän harmaata. Havaitsin kuitenkin jo pullean kokkareisia hahtuva- ja kumpukerrospilvilauttoja savun seasta n. klo. 19:00 lähtien merkkinä etelästä saapuvasta voimakkaasta ukkosalueesta. Ukkosalue kulki lännestä-lounaasta lähestyneen kylmän rintaman lämmintä sivua pitkin pohjoiseen.

Itse ukkosalueen etummainen pilvivalli (Verhopilvimäinen ja laaja alasinkansi / -vyöhyke) peittyi metsäpalosavuun niin, että sen hahmo oli vain yhtä sumua ja ko. etelätaivas vain ikään kuin harmaantui piirteettömästi hivuttautuen lisää maitomaiseksi. Lähemmäksi tultuaan n. 10 km korkea ukkospilvimassa alkoi tuottamaan laskevan auringon valon heijastusta, mistä johtui enenevässä määrin oranssiruskea - kellertävä valo ukkosen tulosuunnassa. Pilvien ääriviivat alkoivat tässä vaiheessa myös näkyä vaihe vaiheelta selvemmin, kun mm. ukkospilven keltavaloista kukkakaalimassaa alkoi erottua hieman. Myös vaakaviiruisia pilvirakenteita näkyi yhä enemmän. Tämä vaihe kesti puolisen tuntia ja se huipentui iltayhdeksän maissa juuri ennen kuin se kuuluisa hylly- ja vyörypilvivalli nousi supernopeasti taivaanrannasta. Jo tässä vyörypilveä edeltäneessä vaiheessa meren yli kantautui kaukaista jyrinän kumua.

Minäkin päivittelin ko. vyörypilvivallin nopeaa kiitoa päälle ja sen tummuus oli hämmentävää. Lisäksi ne harmaaraitaiset hyllypilvivallit välittömästi tummiman vyörypilvivyöhykkeen päällä olivat kuin Yhdysvaltain supersolu-ukkosista ja itse asiassa tässäkin oli havaittavissa muitakin supersolupiirteitä, kuten sadetutkassa sateiden pyöriminen läpimitaltaan 100 - 300 km olevalla alueella. Pilvivallin tullessa päälle alkoivat samalla kovat syöksyvirtaukset ja ennen ukkostahan oli ollut lähes tyyntä. Kovimmat tuulet näyttivät olevan vähän ennen sateen alkua, mutta rankimman sateen alkuvaiheessakin oli myös kovia puuskia; kotikulmiltani kaatui ainakin yksi iso kotipihlaja.

Salamointi oli hyvin tiheää (Alkoi näkymään vyörypilven tultua taivaanrantaan) ja se piti pintansa puolisen tuntia iskien pari kertaa olinpaikallani alle 200 metrin päässä minusta. Kovinta sadevaihetta kesti vain 10 - 15 min ja lopulta salamointikin alkoi hellittää pimentyneessä illassa siirtyen harvaiskuisena pohjoiseen. Lämpötila pysytteli +27 asteen tienoilla ukkosen päälletuloon saakka, mutta laski n. 10 minuutissa vyörypilven tultua ja sateen alettua +18 asteeseen, jossa se pysyi melko tarkkaan ukkosen jälkeenkin koko loppuyön. Merkille pantavaa oli myös se, että metsäpalosavut kaikkosivat heti ukkosen tultua ja paikalle saapuneeseen polaari-ilmamassaan jäi vain vähän utuista kosteutta.

Loppu onkin historiaa ja mm. monissa alle laittamissani linkeissä löytyy paljon muiden hyviä kuvia ja videoita mm. tästä itseäni kenties eniten sykähdyttäneestä hylly- ja vyörypilvivaiheesta, joka tapahtui n. klo. 21:15 muutamassa minuutissa. Sama ukkospilvijärjestelmä aiheutti vielä ennen puoltayötä tuhoja etenkin Hämeenlinnan itäpuolella siirryttyään nopeasti pohjoiseen; mm. Lammin seutu ja Lahden - Kouvolan välinen junarataosuus saivat pahoja osumia.

Tässä on lopuksi jonkinlainen kokoelma koko viikonloppua (Mutta erityisesti tuota 8.8.2010 ukkosta) koskevista ukkosuutisista, -kuvista ja -videoista --->

Ilmatieteen laitoksen juttu: Äärisäät jatkuivat kuluneena viikonloppuna.

Myrskyvaroitus -sivuston juttu: Rajuilmaennuste 8.8.2010 (Huom.: Runsaasti lukijakommentteja) ja Ukkospilvijärjestelmien joukkorynnäkkö Suomeen (Tässä uudessa jutussa on erinomaiset tutkakuvat ja -animaatio viimeaikaisista rajuista ukkosista! Tuosta animaatiosta voi tarkastella esim. Porin Sonispheren ukkosta ja Helsingin ukkosmyrskykin näkyy hienona. Joka tapauksessa aikamoinen ukkosten "joukkoliike" oli kyseessä 7. - 8.8.2010).

Hesarin juttuja: Myrskypilvet vyöryivät näyttävästi yli Helsingin – katso video ja kuvakooste, Lahti–Kouvola-rataosuus avattiin yöllä, Tuhansia talouksia vielä ilman sähköä viikonlopun myrskyn jäljiltä, Vattenfall selvittää lisätyövoiman saamista Ruotsista, Ukkosmysky aiheutti yöllä tuhoa Kainuussa, Lahja-myrsky aiheutti uusia sähkökatkoja, Myrsky sekoitti Helsinki-Vantaan lentoliikennettä ja Sonisphere-festivaaleilla vakavimmin loukkaantuneiden tila on vakaa (Jutut sisältävät erittäin runsaasti lukijakommentointia ja lukijoiden kokemuksia; kannattaa lukea). Lisäksi lukijoiden videoita ja kuvia ko. Helsingin seudunkin ylittäneestä ukkosesta on myös paljon. Tässä jutussa (Sunnuntain myrsky oli pahin kolmeen vuoteen) on puolestaan lukijakommenteissa itsekin havaitsemani kritiikin paikka Ilmatieteen laitosta kohtaan; Ko. laitos antoi viranomaistiedotteen pääkaupunkiseutulaisille ko. ukkosvaarasta vasta silloin, kun se oli jo tullut päälle ja tiedotteessa sen olisi pitänyt olla päällä muka vasta klo. 22:00 maissa. Silloinhan pahin oli kuitenkin jo mennyt ohi kauan aikaa sitten eli yli puoli tuntia aikaisemmin!

Iltasanomien juttuja: Myrsky iski voimalla Sonisphereen - kymmeniä loukkaantui, Syöksyvirtaus ruhjoi Iron Maidenin kiertuehenkilökunnan lentokonetta, Nikki Sixx raivosi Twitterissä Porin myrskyä: "f**k", Valtava voima - katso lukijan video suoraan Sonisphere-myrskyn ytimestä; video, Ilman sähköä yhä 11 000 taloutta ja lukijoiden kuvia sunnuntai-illan ukkosesta.

Youtube -videoita sunnuntain 8.8.2010 ukkosista (Videoita on lisätty): Stormfront caused panic at the beach in Hietaniemi (Kansainvälisesti kommentoiduin ko. ukkosesta laitettu video!), Ukkonen Helsingissä 8.8.2010 osa 1, Ukkosmyrsky Tuusulassa 8.8.2010, Thunderstorm Ukkonen in Helsinki 8.8.2010 Mikko AnTon, Raju ukkonen Helsingissä 8.8.2010 osa 1, Helsinki thunderstorm approaching 8.8.2010, Thunderstorm 2010-08-08 from Espoo, Ukkonen Espoo 8.8.2010, Iso Ukkosmyrsky 8.8.10 Espoo Kauklahti, Thunderstorm, Helsinki 8.8.2010, Porin raju ukkosmyrsky 8.8.2010 1/2, Sonisphere Finland 2010 Myrsky, Sonisphereen iskenyt myrsky Porissa 8.8.2010 ja Porin rajun ukkosmyrskyn jälkiä 8.8.2010.