skip to main |
skip to sidebar
Salaliittoteoretisointiko harrastus? - Ei se voi mitenkään olla vain sitä, koska kyseessä on elämän ja kuoleman asioiden tutkiminen ja paljastaminen sekä paremman ihmisyyden paljastuneen huonon tilalle luominen.
Mitä pakkomielteisemmin salaliiton suojista päivänvaloa kestämätöntä agendaansa junttaavat eliittitoimijat vaikuttavat yhteiskuntaan huonolla tavalla, niin sitä pontevammin sen vaaran kieltävät kansalaiset pelkomekanismin kautta yhtäältä turvautuvat näennäisesti lohdullisen totunnaisen tiedon petolliseen syleilyyn ja toisaalta projisoivat psykologisesti haastavan uhan sitä paljastavan viestintuojan heikkoudeksi ja jopa syyksi.
---------
Nämä em. omat mietelmäni saavat nyt johdattaa viime viikolla länsieliitin agendajunttauksessa tapahtuneeseen Suomen kannalta äärimmäisen vakavaan uhkaan ja yhteiskuntaperiaatteiden tuhontaan - Suomen ja NATO:n välillä solmittuun ns. isäntämaasopimukseen. Se on ollut yksi lisäetappi Suomen lakkauttamisessa länsieliitin totalitaristisesti kontrolloitavaksi alusmaaksi sekä länsieliitti vs. Venäjä -eskalaatiota varten muodostettavaksi militaristisen geomanipulaation osaksi!
Vaikka tämä "sopimus" eli oikeammin röyhkeä maanpetos tapahtui jo yli viikko sitten ja päällimmäinen kohu on laantunut, niin sen ajankohtaisuus ei ole vähentynyt, vaan oikeastaan korostunut entisestään! - Asia on edelleen ja jatkuvasti tulevaisuuteen suomalaisille ykkösuhkiin luokiteltava polttava ajankohtaisuus niin kauan, kunnes ko. "sopimus" on purettu ja mieluummin sen lisäksi myös NATO on saatettu sopivan vaarattomaksi toimijaksi!
Monet aktivistit ovat jo ehtineet kirjoittaa paljon painavaa asiaa tästä "sopimuksesta", joten minulla ei ole itse asiaan niiden valossa nyt lisättävää. Niinpä koostan tähän alle "vain" listaukseksi muistiin joitakin parhaimpia asiaa koskevia kirjoituksia. Lopuksi on muutama oma kommenttini.
Verkkomedia - Sotilasvalamme irtisanottiin: Suomi allekirjoitti Naton isäntämaasopimuksen, NATO-Isäntämaasopimus kiteytettynä: Pitäisikö itkeä vai nauraa?, Vetoomus eduskunnalle NATO-sopimuksen laillisuuden varmistamiseksi - allekirjoita adressi!, NATO-jäsenyys veisi Suomen vuotta 1939 muistuttavaan tilanteeseen - IPU:n puheenjohtaja, Sopimuspaperi paljastaa: ''Isäntämaasopimus'' tekee Naton komentajasta Pohjolan isännän, Menneistä virheistä ei ole opittu mitään ja Suomen hallitus rikkoo perustuslakia NATO-isäntämaasopimuksella.
Sanden blogi - MIKSI SUOMI EI OLE ENÄÄ ITSENÄINEN, AVOIN KIRJE PUOLUSTUSVOIMIEN KOMENTAJALLE, SUOMEA EI ENÄÄ OLE, SUOMEN MAHTAVIN RIKOLLISJÄRJESTÖ, SUOMI 1917 - 2014, ASEETON SOTILASVALLANKAAPPAUS SUOMESSA 2014, ILMOITUS, TUTKINTAPYYNTÖ, SPIRIT OF 39 ja AVOIN KIRJE MINISTERI HAGLUNDILLE.
Mikko elon blogi - Miksi Tuomioja ja Haglund vähättelevät isäntämaasopimusta?, Yhteistyömuistio (MOU) on poliittisesti sitova, Miksi Tuomioja raivostui isäntämaasopimuksesta?, Mihin Natoa tarvitaan?, Breaking news - Stubb ja Haglund valehtelevat? ja Niinistön otettava ulkopolitiikan johtajuus Stubbilta ja Haglundilta.
Arhi Kuittisen blogi - Selkeitä kysymyksiä eduskunnalle syyskuussa 2014, Suomi Nato-liittoon ohi eduskunnan - vastoin kansalaisten enemmistön valintaa "isäntämaasopimus" ja Ruotsi houkuttelee Suomea Natoon saadakseen meidät taas talvisotaan. Lisäksi: Ruotsin eduskunta ei päätä Nato-liitosta kuukausiin - IL turvautuu valheeseen.
Timo Isosaari - Suomeen tilataan miehittäjät tällä viikolla.
Itse sopimus kahlattavaksi >> ALLIED JOINT DOCTRINE FOR HOST NATION SUPPORT.
Omia kommenttejani joidenkin valtamedian asiaa koskevien juttujen yhteydessä >>
Eduskunnassa tietovuoto – rikostutkinta käynnistetty - "In an age of universal deceit, telling the truth is a revolutionary act!" >> Juuri tämän Suomen hallitus paljastaa tällä toiminnallaan! Ei mitään muuta! Kyseessä on ko. nato-sopimuksen sisällön paljastuminen myös näin, missä salaliitto ja kulissien takainen länsieliitin imperialismia vahvistava maanpetos on tapahtumassa maassamme!
Huomatkaa! Tämä on muka olevinaan "rikollinen" tietovuoto, vaikka kansalaisten on tällaisista tiedettävä perustuslaillisesti! Tämänkin takia moinen on hyvin paljastavaa! Herätkää!!
57 tavoitetta: Tätä Suomi lupaa Natolle - Hyvä listaus näennäisesti NATO-kriittisesti. Mutta! Olisiko tässä valtamedian kahtia jakavassa uudessa ilmiössä (Jonkinlaista nato-kritiikkiä natojunttaamisen ohelle) kyse hyvä poliisi vs. paha poliisi -tyyppisestä manipulaatiosta - mielen sotkemisesta ja vastakkainasetteluiden kärjistämisestä väestön piirissä?... Kyllä taitaa olla, koska kritiikkiä tulee vasta viime metreillä huolimatta vuosia kestäneestä kritiikin puutteesta ja NATO-agendan jatkuvasta junttaamisesta.
NATO perustaa viisi sotilastukikohtaa ja lähettää 10 000 valmiussotilasta Venäjää vastaan >> Ei mikään ihme, miksi Suomen maanpetturit alistuu NATO-invaasioon.
Miksi Nato-sopimuksesta ei kerrottu laajemmin etukäteen puolustusvaliokunnalle? Stubb: En muista - Joilla on musta sydän ja olematon sielu, niin heillä on myös mustia aukkoja oleellisissa ajattelun, ymmärryksen, moraalin ja viestinnän kohdilla.
Onko Suomi vain Naton pelinappula? - Eli tässäkin iltalehden taktiikka näyttää olevan ilmeisesti sittenkin se, että esitetään vähän lumeeksi "moraalista" ja "huolestunutta" länsieliitin imperiaali- ja militaarijunttauksesta, kun tavallaan on jo myöhäistä itkeä kaatunutta maitoa. Kun tavallaan valtapiirit ovat jo päättäneet asian ja ylimielisesti hykertelevät itsetyytyväisyyttä kulissien takana ja vähän edessäkin.
Toisena merkittävänä tässä kuussa ilmenneenä virstanpylväänä transatlanttista eliittiä ja varsinkin heidän pääkätyriään Barack Obamaa vastaan otan esille Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneessa edustaja Walter Jonesin alulle paneman ja senaattiakin koskevan ponnen, joka vaatii toimintaohjeena presidentti Barack Obaman hallintoa tilille sen hyökkäyssotaisasta ulkopolitiikasta ja väärinkäytöksistä siihen liittyen. Sen mukaan USA:n perustuslakiin nojaten Obamaa voidaan syyttää tarvittaessa (Etenkin mahdolliset uudet hyökkäyssodat Iraniin / Syyriaan tai molempiin tai minne tahansa muuallekin...) vakavasta maanpetoksesta - virkarikoksesta, minkä perusteella Obama voidaan panna viralta. LaRouche -liike (LaRouche PAC, Executive Intelligence Review ja Readings from the American Almanac) on tarkkaavaisena pannut tämän käänteen merkille ja lainaan heidän aihetta koskevasta jutusta ko. ponnen sisällön:LaRouche -teksti: Obama Put on Notice; Lainaus ko. ponnesta suorana tekstinä -->"Expressing the sense of Congress that the use of offensive military force by a President without prior and clear authorization of an Act of Congress constitutes an impeachable high crime and misdemeanor under article II, section 4 of the Constitution.
Whereas the cornerstone of the Republic is honoring Congress's exclusive power to declare war under article I, section 8, clause 11 of the Constitution: Now, therefore, be itResolved by the House of Representatives (the Senate concurring), That it is the sense of Congress that, except in response to an actual or imminent attack against the territory of the United States, the use of offensive military force by a President without prior and clear authorization of an Act of Congress violates Congress's exclusive power to declare war under article I, section 8, clause 11 of the Constitution and therefore constitutes an impeachable high crime and misdemeanor under article II, section 4 of the Constitution.".Lyndon LaRouchen välitön kommentti tähän kuului: "Commenting on this resolution, Lyndon LaRouche said that this is "urgent" and that we should go "full steam ahead" with organizing around it. This comes from a member of Congress with military credentials, which is extremely important in this case. It is to be highly welcomed. "This bill could save the United States from destruction."
So, let's go. It should be realized that Congress is leaving Washington TODAY, midday, and will be in their districts next week, allegedly for a "work week." Therefore, congressmen should be immediately sought out in their districts, and be told to put their names on this resolution.".Aika näyttää sen, onko tästä ponnesta toimivaksi... Loppuun laitan vielä toisen LaRouche -liikkeen teeseihin perustuvan kongressialoitteen tilanteen eli Glass-Steagall -lain uudelleenasettamiseen tähtäävän Marcy Kapturin H.R. 1489 -lain sponsoroijien ja tukijoiden listauksen uusimman version: Updated List of CoSponsors for Glass-Steagall. Se julkaistiin viime kuun lopulla. Viime vuonnahan tein kahteen otteeseen silloisista H.R. 1489 -lain kannattajalistaustilanteista koosteet: Glass-Steagall -lain uudelleen pystyttämisen sponsoroijat ja tukijat Yhdysvalloissa: Elokuun 2011 tilanne ja Glass-Steagall -lain uudelleen pystyttämisen sponsoroijat ja tukijat Yhdysvalloissa: Lokakuun 2011 tilanne.
Jatkoa Kreikka-vakuuksien ja -tukipakettien ilmentämään Suomen valtiomuodon tuhoutumiseen ja transatlanttisen rahatalouden taloususkonnollisen seinähulluuden pahuudellisuuteen. Oheen jatkoa saava äskeinen juttuni: Suomi julistautui virallisesti transatlanttisen eliitin diktatuurilliseksi kätyrivaltioksi: Tuhoisan Kreikka-vakuussopimuksen salaaminen!Seuraavaksi valtamediasta tilanneyhteenveto hallituksemme tämän tiistain 28.2.2012 aikana tekemästään talouspolitiikasta --> Suomalaiset joutuvat varautumaan jopa 3,5–5 miljardin säästötoimiinUrpilainen puolustaa Kreikka-pakettia: Vaihtoehtona paluu myrskynsilmäänSoini tyrmää Kreikka-avun: Ei kamelia hyttysen hinnalla.Lopuksi -->Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogin juttu; Timo Soini: EURO Kyykyttää Suomalaista Demokratiaa. Siitä kokonaisena lainauksena Timo Soinin eduskunnassa tänään tiistaina 28.2.2012 valtioneuvoston Kreikan tukipakettia käsittelevän tiedonannon yhteydessä pitämänsä ryhmäpuheenvuoro, joka ilmentää hänen tosiaan olevan puutteistaan huolimatta ainoa valtapoliitikko, joka tajuaa tästä transatlanttisesta talouden kriisistä oleellisia seikkoja ja puolustaa meitä kansalaisia ko. pahuuksilta! --->Timo Soini: "Brysseliläinen salailun kulttuuri on tullut Suomeen. Hedelmistään puu tunnetaan!Sinä maksat nyt ja tulevaisuudessa. Luvattiin vakuuksia. Luvattiin sijoittajavastuuta. Ei tullut kunnolla kumpaakaan. Pian hallitus pääsee todella kantamaan vastuuta, kun se ottaa lamavuosien leikkauslistat käyttöön, jotta uppoava eurolaiva pysyisi hengissä.On päätetty, että ennestäänkin epäuskottavat mikkihiirivakuudet ovat nyt salainen asiakirja!Kirves on jo puun juurella! On sanottu, että euron loppu on EU:n loppu. Tämä ei ole totta. Euro on rapauttanut Euroopan ihanteet. Euro on vaurioittamassa Euroopan kauppaa ja taloutta. Epäoptimaalinen valuutta-alue on vienyt etelänmaiden kilpailukyvyn ja ajanut ne kerjuun tielle.Euro on tuhoamassa Euroopan sisäisen sopusoinnun. Kansat pilkkaavat toisiaan, käyvät toisiaan kurkusta kiinni. Sellaista on nähty ennenkin, eikä siitä hyvää seurannut.Euro on kyykyttämässä myös eurooppalaista demokratiaa. Kansojen itsemääräämisoikeus viedään hivuttamalla kuten nyt Kreikassa.Niin makaa kuin petaa. Elitistiset ja epädemokraattiset rakenteet luovat elitistisiä ja epädemokraattisia ratkaisuja.Tukipaketeilla ei pelasteta Kreikan kansaaPerussuomalaiset ovat vastustaneet epämoraalisia ja tekopyhiä tukipaketteja alusta lähtien. Silloin ei kukaan muu uskaltanut sanoa, ettei keisarilla ole vaatteita. Olemme olleet oikeassa.Tunnen syvää sympatiaa Kreikan kansaa kohtaan. Ei näillä tukipaketeilla tavallisia kreikkalaisia pelasteta. Joka niin luulee, ei tiedä mistä puhuu. Tukipaketeilla pelastetaan pankkeja ja poliittista eliittiä – tavallisen kansan kustannuksella.Se näkyy selvinä lukuina. Vain viidesosa tukipakettien rahoista on mennyt kreikkalaisten hyödyksi – ja siitäkin suuri osa poliittiselle eliitille.Neljä viidesosaa tukirahoista on kanavoitunut sijoittajille ja muille kansainvälisen talouseliitin maailmanvaltiaille. Tukipaketit ovat siirtäneet tappiot veronmaksajien maksettavaksi. Sijoittajavastuu ei ole toteutunut.Sijoittajavastuu ei myöskään juuri parane yksityisten sijoittajien osallistumista koskevassa PSI-menettelyssä (Private Sector Involvement). Viimepäivinä Kreikan valtionvelkakirjoilla on käyty kauppaa hinnoilla, jotka ovat noin 20 % nimellisarvosta. Siispä PSI-menettelyä voidaan pitää sijoittajien kannalta suorastaan edullisena!Kreikka on päästettävä pois euron hirttosolmustaKyllä, Kreikan pitää säästää ja uudistaa taloutta. Ja poliittinen korruptiokulttuuri on tuomittava. Mutta ei se näin tapahdu. Kreikan ainut mahdollisuus päästä jaloilleen on jättää osa veloistaan maksamatta ja palata omaan valuuttaan, jotta maa pystyy pärjäämään maailmanmarkkinoilla.Näin tehtiin Islannissa. Islannin kansa ei kumartanut pankkieliittiä. Kaikki arvostelivat silloin – mutta se toimi!Näin tehtiin Argentiinassa vuosikymmen sitten. Käännös parempaan tuli, kun maa sanoi piut paut kansainvälisille rahoitusintresseille ja pani tavallisen ihmisen etusijalle. Niin, ja irrotti valuuttansa dollarista.Kreikka on päästettävä pois euron hirttosolmusta.Nyt kansalta viedään tuhkatkin pesästä. Kreikan kilpailukyky on mennyttä euron takia, kansa näkee nälkää loputtomien leikkauksien takia, mutta euroeliitti ajattelee vain pankkiherroja ja omaa arvovaltaansa.Sitten rapautetaan demokratia ja itsemääräämisoikeus. Ensin pantiin maata hallitsemaan pankkieliitin edunvalvoja – Kreikassa ja myös Italiassa. Nyt pakotetaan Kreikan perustuslakiin pykälä, että "ulkoiset velat pitää aina maksaa ensin". Vaikka koulut ja sairaalat suljettaisiin. Ja kaikki tämä tapahtuu Brysselin byrokraattien suorassa valvonnassa.Kreikasta tehdään EU:n ensimmäistä siirtomaata.Perussuomalaiset oikeassa alusta alkaenEi tämä ole minun keksintöni. Sanon vain kansan kielellä sen, minkä Saksan perustuslakituomioistuimen presidentti Andreas Vosskuhle on sanonut hienovaraisemmin. Hänen mukaansa olisi "traagista ja kohtalokasta, jos menettäisimme demokratian pelastaessamme euroa ja matkatessamme kohti syvempää integraatiota". Meillä on eri tyyli, mutta sama viesti.Eivätkä nämä toimenpiteet silti riitä! Kreikan salainen velkakestävyysanalyysi on vuodettu julkisuuteen. Se pitää uutta ohjelmaa tuhoon tuomittuna. Jopa optimistiset laskelmat odottavat, että parin vuoden sisällä Kreikkaan pitää lapioida ainakin 50 miljardia euroa lisää.Kataisen hallitus on korostanut, että Kreikan säästöohjelman pitää olla uskottava. Eikö hallitus osaa matematiikkaa? Vaikka kaikki menisi kuin elokuvissa, niin Kreikalla on vielä vuonna 2020 valtionvelkaa noin 120 % kokonaistuotannosta – eli yhtä paljon kuin se oli kriisin alkuhetkillä!Miten se voi olla kestävä taso, jos se ei ollut sitä silloinkaan?Velkataakkaa pitäisi laskea ainakin 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Vain silloin Kreikka voisi päästä takaisin jaloilleen. Ilman sitä tukeminen jatkuu ja jatkuu ja jatkuu – hyväuskoisten suomalaisten veronmaksajien rahoilla.Me sanoimme tämän jo keväällä 2010. Me sanoimme, ettei pidä lähteä rahoittamaan korruptoituneita poliitikkoja ja verenhimoisia pankkeja. Jos oikea tie olisi valittu silloin, Kreikan tilanne olisi jo paljon parempi.Se toimii Islannissa. Se toimii myös Kreikassa.Tämän kalliin ja toimimattoman tukipolitiikan ehdoksi on Suomessa asetettu vakuudet. Olen plokissani käsitellyt näitä vakuuksia seikkaperäisesti. Ne eivät ole häävit, eivätkä oikeuta nielaisemaan kamelia hyttysen hinnalla.Edellä olevan perusteella esitän, että Kreikka-tukipakettia ei hyväksytä. Edellä olevan johdosta eduskunta toteaa, että hallitus on epäonnistunut Suomen edun ja suomalaisten veronmaksajien puolustamisessa eikä nauti eduskunnan luottamusta.".
Suomi on julistautunut käytännössä virallisesti globaalin pankkiirieliitin diktatuuriksi ja kansallisvaltiomme on lakannut olemasta! Maassamme on siksi tästä hetkestä alkaen de facto lopullisesti muotoutuneena vieraan vallan miehityshallinto! Viimeinen niitti tämän toteutumiseksi oli hallituksen diktatuurilliseen sensuuriin perustuva toiminta sen julistaessa jo lähtökohtaisesti maallemme erittäin vahingollinen kreikkalaispankkeihin liittyvä vakuussopimus salaiseksi.
Tästä hetkestä alkaen en tunnusta Suomen hallitusta omaksemme, kun sen rikosvyyhti on lisäksi jo ennestäänkin ehtinyt olemaan transatlanttisen taloususkonnon ja imperialismin ikeessä monenkirjava mm. kuntauudistustyranniansa takia!
Seuraavaksi yhteenveto lainauksina Suomen valtiomuodon tuhoutumisesta oligarkkisen periaatteen mukaisiin transatlanttista eliittiä palvoviin kätyri- ja diktatuuritoimintoihin tämän viimeisen niitin takia:
Iltalehden juttu: Mikä ihmeen vakuussopimus? --> Lainaus; "Salaiseksi julistettu Suomen ja kreikkalaispankkien välinen vakuussopimus on eduskunnan kassakaapissa.
Sopimus lukittiin sinne valtiovarainvaliokunnan kokouksen jälkeen. Valiokunnan jäsenet saivat tutustua sopimukseen, mutta he eivät saaneet tehdä siitä muistiinpanoja tai ottaa kopioita.
Eduskunnan puhemiesneuvoston päätöksen perusteella kansanedustajilla on ollut perjantai-iltapäivän ja maanantaina aikana mahdollisuus käydä valvotusti tutustumassa sopimukseen, jonka kohtalosta keskustellaan tänään ja äänestetään huomenna täysistunnossa.
Yksikään kansanedustaja ei ole käyttänyt tilaisuutta hyväkseen."!
Timo Soinin hyvä kirjoitus vastauksena moiselle: Kova totuus Suomen Kreikka-vakuuksista -->
Lainauksia; punaiset korostukset ovat omiani:
"Kataisen ja Urpilaisen hallitussopu sisälsi kuuluisan sopimuksen Suomen kokonaisvastuiden rajaamisesta:
”Mikäli jokin euromaa pyytää ERVV:ltä lainamuotoista tukea vielä Portugalin jälkeen, on Suomi valmis harkitsemaan tätä vain sillä ehdolla, että Suomi saa takausosuudelleen vakuudet kyseiseltä maalta. Tämä rajaa Suomen tosiasialliset vastuut enintään Portugalin ja sitä edeltävien ohjelmien hyväksymisen mukaiselle tasolle.”
Nyt Suomi on vihdoin saanut ns. ”vakuutensa”. Ja hallitus on julistanut asiakirjan salaiseksi. Asia on herättänyt Suomessa vain vähän keskustelua.
Todellisuudessa Suomen vakuudet koostuvat total rate of return swap –rakenteesta, jonka tämän päivän arvo on nolla. Siitä huolimatta olemme suostuneet niistä maksamaan. Näin asia ymmärretään ja näin se on analysoitu kansainvälisillä markkinoilla ja kansainvälisissä erityisjulkaisuissa.".
"Urpilaisen ja valtiovarainministeriön hankkimat ”vakuudet” ovat pankkimiesten kielellä total return swap (TRS). Swapin tarkoitus on hieman lieventää Suomen tappioita, jos Kreikka ei yllättäen pystykään maksamaan takaisin saamiaan lainoja. Hyvä. Valitettavasti tämän hienon TRS-sopimuksen arvo on määritelmällisesti ja sen rakenteen perusteella tekohetkellä tasan nolla.
Selitän kohta, miksi näin on. Sitä ennen pari sanaa tilanteen poliittisesta ja taloudellisesta merkityksestä.
Saadaksemme nolla-arvoisen ”vakuuden”, Suomi on suostunut vapaahtoisesti maksamaan 1,44 miljardia euroa Euroopan vakausmekanismin (EVM) pääomaa. Tästä aiheutuvat kulut ovat jo korkoina pahimmillaan yli 50 miljoonaa euroa vuodessa. Saimme siis nollan arvoiset ”vakuudet” ja vain 20:lle prosentille kokonaistakauksistamme (palaan tähän lopuksi). Ja vielä suostuimme maksamaan siitä.
Ei ole ihme, ettei yksikään muu euromaa niitä halunnut, eivät edes Saksa ja Hollanti, vaikka niillä on halvemmat rahoituskustannukset kuin Suomella.
Näin asia on analysoitu kansainvälisillä markkinoilla. Suomessa on toisin. Täällä asiakirjat on juuri julistettu salaisiksi valtiovarainministeriön toimesta. Vaahtosin siitä viime perjantaina eduskunnassa. Tuloksena oli se, että kansanedustajat saavat nähdä asiakirjat – satojen sivujen englanninkieliset lakitekstit – salassapidon sitomina. He eivät saa ottaa niistä muistiinpanoja, saati sitten valokopioita. Ja nähtyään tekstit he eivät saa keskustella niistä kenenkään kanssa!
Kansalaisille, jotka laskun lopulta maksavat, sopimuksen todellisesta sisällöstä ei kerrota halaistua sanaa.".
"Koska asiakirjat on Suomessa julistettu salaisiksi, en pannut kapulaa suuhuni ja yrittänyt lukea satojen sivujen johdannaisdokumentteja, joita en itse osaa tulkita. Sen sijaan olen seurannut tätä Euroopan velkavuorien kaatumista jo useiden vuosien ajan ja saanut kontakteja kansainvälisessä mediassa ja kansainvälisillä markkinoilla. Siinä missä Suomessa vallitsee lähes täydellinen tyhjiö vakuuksien rakenteista, rapakon takana markkinat ja spesialistimediat tuntuvat tietävän aika tarkkaan, mitä ne niin kutsutut Suomen ”vakuudet” ovat, ja miksi mikään muu euromaa ei niitä halunnut.
Tämä on avustajieni kanssa tekemäni yhteenveto kansainvälisistä lähteistä saamiimme analyyseihin ja tietoihin. Totuus on kova: Suomen Kreikka-”vakuudet” koostuvat total return swap -transaktiosta, jonka arvo tänä päivänä on tasan nolla. Ja me vielä maksamme siitä.
Ei tämä ihan yksinkertaista ole. Mutta jos minä pystyn sen tajuamaan parin kierroksen jälkeen, niin kyllä pystyvät muutkin. Täältä pesee." ---> Tästä voittekin sitten siirtyä lukemaan linkistä Soinin pitkän ja yksityiskohtaisen selostuksen asiasta.
"Kysyn suoraan: miksi kansanedustajille ei anneta todellista tietoa ennen kuin he päätöksensä tekevät? Tiedän ja hyväksyn sen, että demokratiassa on tilaa eri mielipiteille – myös päätöksille, joita itse vastustan. Mutta sitä on vaikea hyväksyä, että miljardien eurojen arvoisia päätöksiä tehdään ilman todellista tietoa – tai että asioiden todellinen rakenne suorastaan salataan."
"Miksi näin tehtiin
On siis vielä esitettävä ratkaiseva kysymys: miksi tällainen rakenne tehtiin lainkaan, ja miksi se nyt yritetään salata?
Yksi mahdollinen (ja vaarallinen) selitys on se, että hallituksemme ja virkamiehemme eivät tiedä, mitä he tekevät kansainvälisillä finanssimarkkinoilla. Goldmanin pankkiirit ja kovan tason poliitikot luistelevat piruetteja neuvottelijoittemme ympärillä.
Toinen mahdollinen (myös hyvin vaarallinen) selitys on sisäpoliittinen: ”Suomi ei anna uusia lainoja tai lainatakuita jollei niille saada täysimääräisiä vakuuksia.” Jonkinlainen viikunapuunlehti piti saada miljardien lisälainoitukselle konkurssikypsään Kreikkaan."
"Tässä nousee esiin kaksi perustavanlaatuista kysymystä. Ensimmäinen on se, kuka ja millä perustein voi julistaa miljardien eurojen päätösten perustiedot salaisiksi. Kyse ei nyt ole liikesalaisuuksista, vaan sopimuksen perustiedoista. Tämä tarkoittaa, että kansanedustajat kansalaisista puhumattakaan eivät ymmärrä, mihin meidän rahojamme käytetään.
On väitetty, että sopimus julistettiin salaiseksi, koska bulvaaneina toimivat pankit eivät halunneet sitä julkisuuteen. Mutta markkinoiden tietojen perusteella siihen ei olisi erityistä syytä. Sitä paitsi markkinoiden mukaan tasan neljän kreikkalaispankin nimet mainitaan Reutersin kansainvälisissä uutissähkeissä vakuuksin liittyen.
Toinen kysymys kohdistuu tutkivaan journalismiin ja kriittisen lehdistön asemaan suomalaisessa demokratiassa. En ole nähnyt yhtään syventävää analyysiä näistä niin sanotuista ”vakuuksista” Suomen valtamedioissa – en lehdissä, televisiossa tai radiossa. (Ainut poikkeus on Taloussanomien Jan Hurrin lyhyt artikkeli viime vuoden lopulta.)
Kuinka voi olla, että asiasta tiedetään enemmän maailmalla kuin Suomessa?
Jos kansainvälisillä markkinoilla ja kansainvälisessä mediassa tiedetään missä mennään, eikö Suomen kansalaisilla ja veronmaksajilla (jotka nämä kulut lopulta maksavat) olisi oikeus samaan?".
Loppuluonnehdintani: Eli Suomen nykyinen hallitus räpiköi radikaalin katastrofaalisesti transatlanttisen eliitin itse orkestroiman rahataloutensa taloususkonnollisen rappion ja perikadon ikeessä kuin vammainen alakoululainen.
--> Sen takia se tuhoaa valtion demokraattiset ja humaanit periaatteet ja käytännöt romukoppaan eli lakkauttaa kansallis- ja oikeusvaltion olemassa olon!!
--> Se aiheuttaa lisäksi kansantaloudellemme ennen näkemätöntä fyysisen ekonomian kautta tapahtuvaa tuhoa!
Tämäkin on vasta pisara meressä, koska ko. kätyrihallitus toimii kansalaisiaan vastaan häikäilemättömästi myös -->
--- Kuntauudistusryöpytyksessään,
--- Varuskuntien lakkauttamisessaan Kolmannen maailmansodan uhan alla ja
--- Noudattamalla muutenkin voimakkaasti neofeodaalistavaa (talous)politiikkaa transatlanttisen eliitin imperialististen intressien hyödyttömäksi hyväksi!
Ehdotankin seuraavaa --> Poliittiset voimat on kohdistettava nyt tästä eteen päin tämän hallituksen kaatamiseen ja uusien vaalien järjestämiseen! Tässä hallituksessa näistä tihutöistä vastuullisena olleet pitää sen jälkeen saattaa valtakunnanoikeuden eteen tarvittaessa vastaamaan jopa maanpetossyytteisiin!
Viimeaikaiset Suomen valtapoliitikkojen teot ovat antaneet aihetta tarkastella myös Suomen lakia. Eräs poliittisesti aktiivinen Facebook- kaverini poimi Suomen laista esille maanpetokseen, valtiopetokseen, vaalituloksen vääristämiseen ja poliittisten toimintavapauksien loukkaamiseen liittyviä lainkohtia. Lainaan ne suoraan myös tähän blogiini, jotta voimme kansalaisaktivisteina alkaa tarkkailemaan ekonomispoliittisen eliittimme tekemisiä yhä tarkemmin ja sisällöllisesti vakuuttavammin.
Meidän kansalaisten eräs tehtävä tässä maailman tilanteessa on osoittaa aktiivisesti vallassa olevien päättäjiemme, poliitikkojemme ja "asiantuntijoidemme" aiheuttamia epäkohtia, väärinkäytöksiä ja jopa rikoksia. Niistä on pidettävä SUURTA älämölöä! Korruptoituneen eliitin tihutöitä olemme valitettavasti jo joutuneet havaitsemaan ja niitäkin on myös jälkeen päin hyvä arvioida ja paljastaa. Tämä alla oleva lakilistaus auttaa meitä jatkossa tarkkailemaan ja tutkimaan mahdollisia jopa rikosluokkaa olevia tekoja oikein hyvin sekä eliitin että toki muidenkin suhteen. Palaankin viittaamaan tähän lakikokoelmaan todennäköisesti vielä monta kertaa --->
Päivitys 7.10.2011 klo. 23:30: Verkkomediassa on myös otettu esille Suomen laista hyviä kohtia eli; Laki maanpetosrikoksista. Lisään listaukseni alkuun heidän jutustaan löytyvät kolme ensimmäistä pykälää, jotka vielä puuttuivat koosteestani.
FINLEX ® - Säädökset alkuperäisinä: 578/1995
"Alkuperäissäädösten tietokanta perustuu Suomen säädöskokoelman aineistoon. ... Tekstit ovat sellaisina kuin ne on julkaistu säädöskokoelmassa. Tietokanta kattaa kaikki säädökset v. 1987 alkaen ja keskeisen osan vanhemmista säädöksistä.".
1 §
Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla
1) saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,
2) irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai
3) muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
2 §
Sotaan yllyttäminen
Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,
1) julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,
2) julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,
3) järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka
4) oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, sen edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon
siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
3 §
Maanpetos
Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa
1) liittyy vihollisen asevoimiin,
2) osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan,
3) palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
4) ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea,
on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Maanpetoksesta tuomitaan myös ulkomaalainen, joka tekee 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun teon Suomessa oleskellessaan tai ollessaan valtakunnan palveluksessa.
Yritys on rangaistava.
Tämän pykälän 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna vihollisen auttamisena ei pidetä sellaista miehityksen aikana suoritettua toimenpidettä, joka on ilmeisen tarpeellinen väestön elinolojen turvaamiseksi.
4 §
Törkeä maanpetos
Jos maanpetoksessa
1) aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai
2) muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa
ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Yritys on rangaistava.
1 §
Valtiopetos
Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen
1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka
2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.
2 §
Törkeä valtiopetos
Jos valtiopetoksessa
1) rikoksentekijänä on tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö,
2) rikoksen tekemiseen käytetään aseistettua joukkoa,
3) rikos tehdään ihmisiä surmaamalla tai
4) rikos on poikkeuksellisten olojen vuoksi erityisen vaarallinen
ja valtiopetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä valtiopetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
3 §
Valtiopetoksen valmistelu
Joka tehdäkseen valtiopetoksen
1) ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa,
2) valmistaa, hankkii, kokoaa tai varastoi aseita, ampumatarvikkeita tai muita niihin rinnastettavia väkivallan käyttöön soveltuvia välineitä,
3) antaa koulutusta aseiden tai muiden väkivallan käyttöön soveltuvien välineiden käyttämisessä tai
4) värvää tai kokoaa väkeä tai varustaa sitä aseilla,
on tuomittava valtiopetoksen valmistelusta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Valtiopetoksen valmistelusta tuomitaan myös se, joka perustaa tai organisoi yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on Suomen valtiosäännön tai valtiojärjestyksen väkivaltainen kumoaminen tai muuttaminen, osallistuu johtavassa asemassa tai muuten merkittävällä tavalla sellaisen yhteenliittymän toimintaan tai tietoisena yhteenliittymän tarkoitusperästä antaa sille merkittävää taloudellista, järjestöllistä tai muuta vastaavaa tukea.
4 §
Vaalituloksen vääristäminen
Joka aiheuttaakseen sen, että yleisen vaalin tai yleisen äänestyksen tulos ei ole oikea tai että sitä ei saada selville,
1) laskee väärin ääniä,
2) hävittää, turmelee, piilottaa tai lisää äänestyslippuja tai muuttaa niihin tehtyjä merkintöjä taikka
3) muulla niihin rinnastettavalla tavalla puuttuu yleisen vaalin tai yleisen äänestyksen asianmukaiseen toimittamiseen,
on tuomittava vaalituloksen vääristämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
5 §
Poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen
Joka väkivallalla tai vakavan vaaran toisen hyvinvoinnille käsittävällä uhkauksella estää toista
1) ilmaisemasta mielipidettään yleisistä asioista niitä varten tarkoitetussa kokouksessa tai muussa tilaisuudessa taikka tiedotusvälineessä tai muuten julkisesti,
2) osallistumasta yleisiä asioita varten järjestettyyn kokoukseen, kulkueeseen tai muuhun tilaisuuteen tai
3) perustamasta yhdistyksen yleisiä asioita varten taikka liittymästä tai kuulumasta sellaiseen tai toimimasta siinä,
on tuomittava poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta tuomitaan myös se, joka 1 momentissa tarkoitetulla tavalla saa toisen vastoin tahtoaan ilmaisemaan mielipiteensä yleisistä asioista kokouksessa tai muussa tilaisuudessa taikka tiedotusvälineessä tai muuten julkisesti, osallistumaan yleisiä asioita varten järjestettyyn tilaisuuteen taikka liittymään tai kuulumaan sellaisia asioita varten perustettuun yhdistykseen tai toimimaan tällaisessa yhdistyksessä.
Yritys on rangaistava.
Tällä päivämäärällä klo. 11:11 Uusi Suomi on julkaissut jutun (Katainen Ylelle: ”Ymmärrän, että kansaa ketuttaa”) Jyrki Kataisen kommenteista, jotka paljastavat täydellisesti hänen aikeensa keskuspankkikartellin kätyrinukkena saattaa Suomi mukaan NWO -prosessin ikeeseen kohti uusfeodaalista maailmanhallitusta palvelemaan virtuaalirahanvaltaa ja sitä tyhjästä korolla luovaa pseudoeliittiä! Seurauksena tästä pähkähulluudesta on uhkaavasti yhteiskuntarauhan, yhteiskuntakulttuurin ja yhteiskuntamoraalin tuhoutuminen! --> Ns. Uusi pimeä aika. Ottakaamme siksi jutusta tähän muutama poiminta ruodittavaksi ja tuomittavaksi -->
Jyrki Katainen sanoo: "- Nämä päätökset ovat olleet sellaisia, ettei niistä ole yksinkertaisesti voinut huudella julkisuudessa" --> Toisin sanoen globaali oligarkkieliitti on käskenyt pitää turvan kiinni heidän maailmanhallitussuunnitelmistaan!
Jyrki Katainen sanoo: "Katainen ihmetteli kuitenkin oppositiopuolueiden intoa arvostella hallituksen päätöksiä euron kriisin suhteen.
Sosiaalidemokraatit ja perussuomalaiset ovat ihmetelleet, miten hallituspuolueet Kataisen johdolla ovat valmistelleet Suomen taloutta koskevia päätöksiä käytännössä kuulematta eduskuntaa asioissa.
- Opposition kanssa pitää sopia, miten rajaamme keskustelun. Kaikkia asioita ei saa uhrata vaalien alttarille, Katainen kommentoi Ylelle." --> Toisin sanoen Suomen ja sen kansan etu poljetaan katuojaan globaalin uusfeodaalisen maailmanhallitussatanismin ikeen alle!
Juttulainaus: "Euromaat ovat parhaillaan rakentamassa uutta järjestelmää korvaamaan nykyisen vakausrahaston. Rahaston avulla on tarkoitus vakauttaa rahaliittoa taloushorjahteluilta. Nykyinen rahasto lakkaa vuoden 2013 alusta ja sen tilalle suunnitellaan pysyvää vakausrahastoa." --> Toisin sanoen tämä "uusi järjestelmä" on keskeinen osa NWO -projektia kohti uusfeodaalista pankkiiri- ja korporaatiodiktatuuria!
Jyrki Katainen sanoo: "- Haluamme, että Eurooppaa rakennetaan yhteisten sääntöjen mukaan. Komissio valmistelee asioita, jotka velvoittavat kaikkia." --> Toisin sanoen keskuspankkikartellin oligarkki- ja monarkiaporkukka on määrännyt komissiota määräämään valtioita ja "kaikkia" alistumaan uusfeodaaliseen pankkiiri- ja korporaatiodiktatuuriin!
Jyrki Katainen sanoo: "Katainen sanoi, ettei Suomen tavoitteista koskien tulevaa pysyvää vakausrahastoa voida käydä julkista keskustelua.
- Emme saa paljastaa tavoitteitamme. Jos kaikki kerrotaan julkisuuteen, meillä ei ole millä vääntää, Katainen perusteli sitä, miksi eurokokoukset eivät ole puoluepolitiikan asialistalla." --> Toisin sanoen keskuspankkikartellin vaatimat muutokset ja agendat ovat niin valonarkaa hevonpaskaa kansalaisten näkökulmasta käsin, että ne pitää viedä salassa viekkaasti läpi, jotta uusfeodaalinen rahanvalta- ja sen turvaksi poliisivaltiotyrannia toteutuvat!
Jyrki Katainen sanoo: "- Jos pääsemme (euromaiden kanssa) yhteisymmärrykseen siitä, miten kriisinhallintamekanismi rakennetaan, jätämme silloin varauma. Emme voi mennä takaamaan uuden eduskunnan päätöksiä.
Käytännössä uusi vakausrahasto ja siihen liittyvät seikat lyödään lukkoon maaliskuun lopulla. Vakausrahasto tarvitsee poliittisia päätöksiä ja lakeja myös vakausrahastoon osallistuvien maiden parlamenteilta.
Suomessa nämä päätökset vievät niin pitkään, että istuva eduskunta ei ehdi päätöksiä tehdä." --> Toisin sanoen uusfeodaalinen NWO -tyrannia runnotaan väkisin läpi nopealla aikataululla välittämättä kunkin maan parlamenttien ja ekonomian tilanteista ja kansalaisten vastustamisesta!
Juttulainaus: "Käytännössä aikataulu tarkoittaa sitä, että vakausrahastoon osallistuminen tulee vaalikysymykseksi. Esimerkiksi perussuomalaiset on vastustanut ajatusta muiden euromaiden tukemisesta Suomen valtion lainarahoilla. Samanlaisia kannanottoja on kuulunut myös demarien suunnalta." --> Toisin sanoen se vaalikysymys pyritään vääntämään orwellilaisella propagandalla muka hyväksi ja tarpeelliseksi asiaksi; sitähän tuo nimi "vakausrahasto" jo tarkoittaa! Oikeasti "vakausrahastokin" toimii tuossa eliitin järjestelmässä tyystin monetaristisesti eli pakotetaan ottamaan yksityiseltä oligarkkieliitiltä tuhoavaa lainaa korolla tietenkin!
Eipä tämä tämän kummempia selittelyjä kaipaa, koska tässähän Jyrki niin selkeästi tuo jo täydellisen selvän asian esille. Ainoa, mikä tässä kummastuttaa on se, että miksi Jyrki livauttelee näitä "salassa pidettäviä" asioita näin huolimattomasti; onko se vittuilua vai silkkaa uskomatonta tyhmyyttä...?! Varmaankin molempia, uskon minä!
Mutta eipä tämä ole ainoa osa näitä maanpetosasioita täällä Suomessa NWO -projektin hyväksi runnottavana. Muistakaamme kriisillisesti juuri tähän liittyen myös se, kuinka tässä kirjoituksessani (Keskuspankkikartellin ja NWO:n viime aikojen pahuustuotoksia "Uuteen pimeään aikaan" johtavassa maailmankuvavankilassa) toin esille nämä: Lainaukset -->
"KissanKulmasta -blogi: Eduskunta on hyväksynyt perustuslain muutosesityksen HE 60/2010. Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi: HE 60/2010 Hyvästit Suomen itsenäisyydelle sponsored by Kokoomus ja Hesari; Suomen EU-jäsenyys kirjataan perustuslakiin. --> Suomen perustuslakia on muutettu keskuspankkikartellin NWO -projektiin soveltuvaksi; HÄLYTYS!! HÄLYTYS!! Keskuspankkikartellin tavoitteena on alistaa ja rapauttaa kansallisvaltiot oman pankkiiri- ja korporaatiodiktatuurinsa alle pahuuden maailmantotalitarismiin eli rahanvallan sanelemaan uusfeodalismiin. Mm. tällaisten kansanvaltaa saatanallisesti raiskaavien kikkailujen kautta se etenee! Kansalta viedään turva (Valtio) pois yksityistä pääomadiktatuuria vastaan!"
"Anna Kontula: Kuka tätä maata johtaa? --> HÄLYTYS! Suomen politiikkaa on siirretty yksityisiin keskuspankkikartellin hallinnassa oleviin maan ulkopuolisiin käsiin!! Seuraavankin hallituksen politiikkaa aiotaan samalla tavalla maanpetoksellisesti teettää Illuminatin käsikirjoittamalla tavalla! Siis oikeasti! TÄMÄ TODELLA ON MAANPETOSTA!! Se on myös vihollisuutta ihmiskuntaa kohtaan niin monella tavalla, mitä tässäkin blogissa on kuvattu vähintään sata kertaa erittäin monesta näkökulmasta käsin!".
Lisäksi tämä kirjoitus valottaa tilannetta: Eduskunta valmistelee valtiopetosta - eikä ketään kiinnosta. - Blogit - Muutos 2011.
Muistakaamme lopuksi, että Jyrki Katainen puolueensa Kokoomuksen kanssa ei suinkaan ole yksin vehtaamassa ja huoraamassa suomineidon puolesta oligarkkieliitille; katsokaapa mitä Keskustan NWO -hyysäri pääministerimme Mari Kiviniemi sanoi äskettäin Afganistanissa kuolleen suomalaissotilaan tiimoilta (Hesarin juttu) --> "Kiviniemi kuolleesta rauhanturvaajasta: Hän työskenteli jalojen päämäärien puolesta". Tähän en voi muuta lopuksi kommentoida kuin niin moneen muuhunkin keskuspankkikartellin pahuuden agendaa ihanteena pitävien agenttien ja hyysärien sairauteen soveltuen --> Maailmankuvavankilasta käsin pahuuden ruhtinaiden ihmiskuntavihamieliset päämäärät näyttävät jaloilta päämääriltä!