Vuoden 2015 alku on tarjonnut jo erittäin hurjia geopoliittisia myrskyjä, joista edelleen pahentunut russofobia osana länsieliitin maailmanherruusdystopioita on yksi vakavimmista. Toisekseen eilen sunnuntaina oli koko transatlanttisen systeemin valuvikaperustuksiin huomiota suunnanneet Kreikan parlamenttivaalit, joiden suurvoittajaksi selvisi ennakkosuosikki vasemmistolainen Syriza-puolue, joka on ollut euro- ja oligarkiakriittinen. Sen puheenjohtaja Alexis Tsipras on uusi Kreikan pääministeri.
Syrizaan kohdistuukin nyt ns. tavallisen rahvaan taholta erittäin suuria odotuksia ja toiveita, joita minäkin olen tänään maiskutellut - Silti on olemassa edelleen epäilyksiä ja uhkia, jotka voivat vesittää pahimmillaan jopa kaiken...
Eikä vähiten länsieliitin imperiaalisen ja oligarkkisen juonittelun - pakkomielteen takia!
Yhteiskunnallispoliittinen kirjoitteluni sisältää tällä hetkellä oikeastaan kaksikin luonnostelu-, tiedonkeruu-, ja työstövaiheessa olevaa isoa bloggausta juuri noihin aihepiireihin liittyen, mutta tässä välissä ennen niiden julkistamiskuntoon laittamista julkaisen jotain muuta. Se on silti jotain sellaista, jolla voidaan taustoittaa myös noita em. asioita >> Kyseessä on Facebookissa aktivistitoiminnan piirissä suomennettu hyvin mielenkiintoinen ja analyyttisesti erinomainen venäläinen mielipide, jonka on kirjoittanut Mihail Hazin.
Huomaan, että ko. kirjoituksensa sisältöä voidaan käyttää tausta-aineistoksi moneen muuhunkin yhteiskunnallispoliittiseen analyysiin, ja varmasti omalle aktivismillenikin siitä on jatkossa hyötyä monissa tulevissa kirjoituksissani... Tässä otan esille kuitenkin Hazinin kirjoituksesta vain loppujohtopäätelmän eli viimeisen kappaleen, jossa Euroopan geopoliittisen tilanteen yhteenvetokuvaus on jätetty mielestäni räikeästi puutteelliseksi - Tarkoituksellako, vai ymmärtämättömyyttään...?
Laitan alle ensin ko. suomennetun kirjoituksensa kokonaan lainauksena ja sen lopuksi oman kommenttini havainnollistamaan tuota puutetta muutamilta näkökulmilta - Sen kera saan nyt myös mahdollisuuden korostaa ja havainnollistaa paremmin omaa politiikan ymmärrystäni koskien nimenomaan yhteiskunta- ja talousjärjestelmiä; että on sitten vaikkapa minua mahdollisesti "putinistiksi" / "kommunistiksi" väärin mieltäville oikaisua yllin kyllin ;)
Aleksei Kettunen on suomentanut Mihail Hazinin hienon puheenvuoron seuraavasti >>
Lainaus: "Lyhyt analyysi Euroopan tärkeimmistä poliittisista voimista
Mihail Hazin
WorldCrisis-sivusto
26.1.2015
Maailman viimeaikaiset tapahtumat ovat kuin houretta. Taloustilanne heikkenee järjestelmällisesti, mutta globaali media jatkaa sinnikästä propagandakampanjaansa, jonka tarkoituksena on saada väestö uskomaan siihen, että kriisi on jo päättynyt. Jätän tällä kertaa maailman eri nurkilta kantautuvat talousuutiset analysoimatta, mutta muistutan, että Euroopan Keskuspankki on julkistanut triljoonan dollarin emission (1 140 miljardin euron velkakirjojen osto-ohjelman), joka olisi kaikkea muuta kuin ajankohtainen mikäli asiat olisivat kunnossa.
Paljain silmin havaittavat “kognitiivisen dissonanssin” (kansanomaisesti sanottuna tajunnan jakautumisen eli jakomielitaudin - skitsofrenian) oireet sen kun lisääntyvät. Ukrainan osalta ne ovat jo räikeitä. Toisaalta EU:n kanta on ymmärrettävissä - jos Krim olisi vain julistautunut itsenäiseksi ja irrottautunut Ukrainasta (eräänlainen Kosovon analogia), niin EU olisi todennäköisesti tyytynyt vain verbaaliseen tuomitsemiseen. Mutta kun yhden valtion osa siirtyy osaksi toista valtiota…ensimmäistä kertaa 1945 jälkeen…niin se onkin EU:lle jo kauhistuksen kauhistus. Jo pelkästään sen takia, että jokainen eurooppalainen politiikko ymmärtää sen, että taloustilanteen huonontuessa kaikki se, mitä tapahtuu Ukrainassa, tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä toistumaan myös Itä-Euroopassa ja mahdollisesti myös Länsi-Euroopassakin.
Edes teoriassa tämä pitäisi ainakin yrittää estää. Mutta tässä törmätäänkin toiseen ongelmaan. Olen jo kirjoittanut paljon siitä, väestön elintason laskiessa se alkaa yhä voimakkaammin vaatimaan oikeudenmukaisuutta. Poliittisesti katsottuna oikeudenmukaisuutta on kolmea sorttia: uskonnollista, nationalistista ja kommunistista, joista viimeisimmästä on Kylmän sodan jälkeen tehty tabu. Kommunismi voi herätä uudestaan henkiin jonkun ajan kuluttua Itä-Euroopassa, vaikka se on siellä eräissä maissa lailla kielletty (millä tuskin olemaan merkitystä, koska alueen kansojen keskuudessa lainkuuliaisuuden kanssa on vähän niin ja näin), mutta joka tapauksessa näiden ideoiden suosio merkittävässä mittakaavassa voi koittaa vasta myöhemmin.
Mitä tulee kahteen muuhun oikeudenmukaisuuden ideologiaan, niin niiden osalta tilanne on paljon mielenkiintoisempi. Vaikka globaali finanssieliitti toimii kumpaakin ideologiaa vastaan koska oikeudenmukaisuuden idea on kaikkea muuta kuin periaatteellisesti yhteensopiva liberalismin kanssa, peliin puuttuvat jo historiallisen nyanssit. Nationalismi on ottanut yhteen liberalismin kanssa Euroopassa jo kaksi kertaa, Ensimmäisessä ja Toisessa maailmansodassa, ja hävinnyt kummallakin kerralla. Nyt on alkamassa kolmas yhteenotto, jota globaali finanssieliitti ei erityisemmin pelkää (koska sillä on tähän ainakin aiemmin hyvin toiminut ratkaisu - yllytetään yhdet nationalistit toisten nationalistien kimppuun) ja jota se on valmis käyttämään hyväkseen asetettujen taktisten päämääriensä saavuttamiseksi. Erityisen hyvin tämä on nähtävissä Ukrainassa. Näiden kahden voiman lisäksi on myös kolmas, koko ajan voimistuva voima.
Tuo kolmas voima on islaminuskon tulkinta oikeudenmukaisuudesta. Tarkemmin sanottuna aggressiivisen islamin tulkinta, joka syntyi historiallisesti Brittiläisen imperiumin tiedustelupalvelujen Ottomaanien valtakunnan epävakauttamisen välineenä. Tämä voima voimistuu nopeasti maailmanlaajuisesti, ja se on vastaa karkeasti 1800-luvun jälkipuoliskon kommunismia eli se vastustaa kategorisesti nykyistä maailmanjärjestystä sen immanentin epäoikeudenmukaissuden takia. Tämä voima kasvaa niin nopeasti nimenomaan EU:ssa, että turvallisuuspalvelut etsivät sille systemaattisia vastavoimia.
Juuri tästä syystä EU:n johto ei ole huomaavinaan nationalismin nousua. Nationalismi on aiemminkin käteväksi osoittautunut työkalu, jota käytettiin kommunismia vastaan kamppailemiseen ja väestön pelottelemiseen, mutta nyt sille annetaan yhä enemmän toimintamahdollisuuksia. Periaatteessa tämä kaikki kuulostaa järkevältä, mutta se johtaakin sangen vaaralliseen lopputulokseen: nationalistien ja islamistien vaikutusvalta alkaa ylittämään liberaalien vaikutusvallan. Liberaalien vankkumaton kannatusryhmä yhteiskunnassa on nimittäin kapea: finassi-ala, seksuaaliset vähemmistöt, virkamiehet ja boheemit. Lisäksi kriisin syventyessä ja väestön elintason laskiessa liberaalien kannattajakunnan määrä tulee supistumaan voimakkaasti, kun taas nationalismin ja islamismin kannatus voimistuu nopeasti.
Itse asiassa nämä prosessit ovat jo alkaneet (ja omien taktisten päämääriensä saavuttamiseksi eri eliittiryhmien niille antama hajota-ja-hallitse-tuki vain voimistaa niitä entisestään). Ideologisella rintamalla tämä johtaa todella villiin lopputulokseen, koska media on käytännössä kokonaan liberaalien vallassa. Tässä mielessä Charlie Hebdon toimituksen (joka koostui kiistämättä ääripään umpiliberaaleista käsitteen pahimmassa merkityksessä) murha on todellisuudessa vain vielä yksi kansan pelotteluyritys: ettekö tue liberalismia? Siinä tapauksessa teidätkin voidaan murhata! Siitä vuorostaan kumpuaa eri valtionpäämiesten häpeällinen simulaationäytelmä yhtenäisyyden osoittamiseksi kansan kanssa - “mehän olemme olemme yhtä kanssanne”. Koska se oli uskomaton farssi, niin kukaan ei uskonutkaan siihen
Kaiken kaikkiaan meillä on edessämme sangen mielenkiintoiset ajat – nationalistien ja islamistien yhteenotto EU:ssa. Kiinalaisen kolmen voiman vastakkainasettelun tulkinnan mukaan voittaja saattaa olla kommunismi. Tämä on myös vinkki Venäjän johdolle siitä, mihin suuntaan maan ideologiaa pitäisi kehittää. Jää nähtäväksi, meneekö vihjaus perille vai ei.
On ällistyttävää, että Ukrainan konflikti (joka alkoi puhtaasti finanssiluonteisena kiistana siitä, päättääkö Kiova kaikista verotuloista vai hajautetaanko aluetasolle edes jotakin päätösvaltaa) on muuttunut klassiseksi nationalistiseksi konfliktiksi (ukrainalaiset nationalistit vastaan ukrainanvenäläiset). Nationalistisen paradigman puitteissa on lähes mahdotonta voittaa - sota siis tulee jatkumaan. Sama koskee myös uskontoa: kristilliset kirkot ovat jo jakautuneet ja jokaisella konfliktin osapuolella on omansa - ja osalla jopa useampikin kirkko. Mutta jos konfliktissa siirryttäisiinkin puhumaan oikeudenmukaisuudesta sen sosialistisessa merkityksessä, konfliktin ratkaisu saattaisi helpottua olennaisesti. Toisaalta on täysin epäselvää, kuka tätä meillä oikein haluasi.
Kokonaiskuva on siis seuraava: liberaalin finanssieliitin totaalinen haluttomuus valtansa ja vaurautensa jakamiseen kaikkien muiden kanssa johtaa vääjäämättä rajuun konfliktiin EU:ssa. Kamppailua tulevat käymään keskenään nationalistit ja islamistit, mutta sen voittavat kommunistit. Näin ainakin analyysin perusteella.".
Oma kommenttini Mihail Hazinin puheenvuoron loppuyhteenvetoon >>
Itse lisään tähän Hazinin yhteenvetoon tärkeästi sen, että tuossa "euro-konfliktissa" nationalismin, kommunismin ja islamistien lisäksi on oleellisesti neljäskin tie / elementti, jota juuri LaRouche-liike promotoi!
---> Se on länsimaisiin edistys- ja humanismiarvoihin perustuva patriotismi eli kansallisvaltioperiaatteet ja sen mukana Yhdysvaltain ensimmäisen valtiovarainministeri Alexander Hamiltonin aikoinaan luomassa luotottavassa ja kansallisessa pankkitoiminnassa hyvinvointivaltiota kehittävä fyysinen ekonomia. Toisin sanoen kapitalismin se muoto, missä rahatalous on alistettu reaalitalouden palvelijaksi ilman oligarkkiparasiittisia velkakuplia.
Sellaisen parannusprosessin aloittaminen käytännössä vaatii nykytilanteessa em. Hazinin muutoin erittäin osuvien geopolitiikan kuvailujen perusteellakin juuri mm. Glass-Steagall -reformin kansainvälisesti!
Se mahdollistaa organisoidun vararikkomenettelyn transatlanttisen finanssisyövän ja kelvottoman pankkitoiminnan eliminoimiseksi, ja sen jälkeen on mahdollista kääntää talousjärjestelmä suunnitellusti rahatalousvetoisista velkakuplista ja imperiaalisesta velkarahasta reaalitalouden ja yhteishyvän kehittämistä keskeisenä pitävään ihmisarvoiseen ja kansallisvaltioille kuuluvaan kapitalismiin, niitä toki edelleen kehittäen.
On syytä huomata, että nationalismi / fasismi ja oletettuna vastakohtanaan kommunismi ovat tästä vain vääristyneitä saman huonon kolikon eri puolia, missä oligarkkinen ja tuhokapitalistinen ominaisuus ei oikeastaan poistu kummassakaan; molemmissa on aukot eliitin vallalle ja hegemonialle käyttää talouttakin aseena - Patrioottinen ja yhteishyvällinen kapitalismi reaalitalouden ja rahatalouden ominaisuudet oikein ymmärrettynä ja tuotettuna on niihin verrattuna ihan jotain muuta!
On myös tajuttava, kuinka Pohjoismaissa viime vuosisadan lopulla vähäksi ajaksi ja auttavasti aikaan saatu hyvinvointivaltiokonsepti lähti juuri näistä hamiltonialaisen kapitalismin reaalitalous- ja yhteishyväideoista - Sitten mm. juuri Suomessa 1990-luvulla eliitin luoma lama pilasi sen kaiken, ja sen seuraukset etenevät parhaillaankin!...
Nythän rahatalous on siis karannut ääriliberalismin siivittämänä dystooppiseksi tuhovoimaksi - anarkokapitalismiksi / korporatiivis-pankkiirilliseksi fasismiksi, joka on ominut itselleen äärimmäisesti autonomisen toimijasubjektin roolin tuottaen antihumaanisti ja irrationaalisesti talousjärjestelmän ja varsinkin ihmisten elinolojen yhä pahenevaa sakkaamista korostuvan ahneutensa takia >> Pakkomielteen pahin muoto.
Liikaa vain itsestään välittäen se alistaa siinä reaalitaloutta, ihmisiä ja planeettaa rappioituvaan neofeodaaliluisuun mahdotonta ja koko ajan kasvavaa velkakuplatuotantoaan ylläpitäen ja kaikilla muilla sen siksi pahenevaa valuvikaa maksattaen >> Vääjäämätön perikadon tie.
Se on jo johtanut lännessä kansallisvaltioperiaatteiden, reaalitalouden ja yhteishyvän paljon edenneeseen rappioon - Sanalla sanoen juuri länsimaiset arvot ovat olleet siinä tuhottavina!
Se sisältää myös paljon valtamedian ja eliitin kätyreiden / "vain" ymmärtämättömien luomaa aivopesua, missä tuo patrioottinen ja ihmisarvoinen kapitalismi on häivytetty piiloon mm. ottamalla esille olemassa oleviksi toimintaelementeiksi vain nuo; "nationalismi", "kommunismi" ja tavallaan siis uutena "(ääri)islam".
Niiden keralla tai taustana tuo eliitin harjoittama väärä tuhokapitalismi on heidän luomana illuusiona toitotettu niin valtamedioissa kuin koulukirjoissa yhtäältä "ainoana oikeana talousjärjestelmänä". Toisaalta kritiikki sitä kapitalismin muotoa vastaan toteutuu harhaisesti kokonaiskapitalismikritiikin kautta siksi myös hyökkäyksenä tuota oikeaa kapitalismia vastaan, jossa kuvainnollisesti lapsi meneekin huomaamatta pesuveden mukana kaivoon - Tämä johtuu mm. juuri siitä, kun rahatalouden ja reaalitalouden eroja ja niiden keskinäistä nykytilanneongelmaa länsirappiossa ei havaita riittävästi.
Samalla "nationalismi" (fasismi), "kommunismi" ja "islam" sopivat kokonaispelin osiksi joka tapauksessa vajaasti ja virheellisesti, kun ne eivät käsittele omien teesiensä piirissä näitä talousominaisuuksiakaan kunnolla / oikein.
Monet hyvääkin tarkoittavat eivät ole siksi saaneet kaikkia tarvittavia ajatustyökaluja käyttöönsä tässä tietoisuusvajauksessa - Joskus niitä on ollut olemassa sen verran, että edes 1900-luvun lopun kehityksen verran länsimaissa toteutui yhteishyvää.
Tuollainen ajatusvirhekeitos sisältääkin nyt selvää hajota ja hallitse -metodin viljelyä harhautuksena ja tietoisuuden sokeuttamisena, jossa ihmisten ei halutakaan pääsevän enää kunnolla selville oikeasta / parhaimmasta nyky- ja tulevaisuusmahdollisuuksien teistä neorenessanssiin ja kehittyvää ihmistä korostavaan ihmisarvoiseen elämään ilman tuhokapitalistisen oligarkian kirouksia!...
Siinä velloo poliittisesti vain erilaisten väärien ja haitallisten "ismien" välinen ja keskinäinen vastakkainasettelusoppa ja ilmeisen eskaloituva sotatila melskeensä seasta, jota länsieliitti hyväuskoisten ja aivopestyjen asiamiestensä kautta toki tietoisesti siis lietsoo ja "sommittelee" oman maailmanvaltansa pelastamisagendassa - Olisi mm. tulossa sekä lännen ja islamin että lännen ja Venäjän välinen sota, joka peittäisi alleen em. parhaimman ymmärryksen lopullisesti...
Tarvittavat hyvinvointivaltiorakenteet ja -sisällöt sekä ihmisen vaaliminen edelleen hyvällä ja edistyksellisellä tavalla kehittyväksi olennoksi tulevat siis mielestäni vain tuon neljännen "patrioottisen, kansallisvaltiollisesti kontrolloidun ja reaalitalouskeskeisen kapitalismin" kautta varmimmin sekä ideologisesti vakaimmin, edistyksellisimmin ja älykkäimmin.
Lopuksi LaRouche PAC -sivustolta syventäviksi aineistoiksi nämä linkit >>
Glass-Steagall
American Credit System
Fusion Economy.
Sekä LaRouche-liikkeen (Etenkin Helga Zepp-LaRouche) luoman Schiller-instituutin sivulta Alexander Hamiltoniin liittyvä laaja kirjoitus >> Hamilton's Singular Genius vs. Wall Street's Rage.
Showing posts with label Alexis Tsipras. Show all posts

Monday, January 26, 2015
Mihail Hazinin geopoliittinen analyysi nyky-Euroopasta yhteiskunta- ja talousjärjestelmällisen kommenttini kirvoittaja - Oikea kapitalismi neorenessanssia varten vs. eliitin nykyinen tuhokapitalismi
Monday, May 07, 2012
Kreikan parlamenttivaalit ja Ranskan presidentinvaalit: Oligarkki-pankkiirivastaisuus ja kaaos - epävarmuus kasvamassa Euroopassa
Eilen selvisi Euroopassa kaksi merkittävää vaalitulosta: Ranskan uudeksi presidentiksi valittiin François Hollande ja Kreikan parlamenttivaaleissa transatlanttisen eliitin talousdiktatuuria ajaneet valtapuolueet (Kuten PASOK) kokivat suurtappiot!
Etenkin Kreikan tilanteessa riittää varmasti paljon sulateltavaa ja ihmeteltävää jatkossa, koska vaalivoittoon kulki kirjava joukko sekä EU:n ja transatlanttisen eliitin talouspolitiikkaa vastustavia että hämärän ääriliikkeellisiäkin puolueita, joista Kultainen aamunkoitto -puolue sisältää tarpeellisesta valtaeliittivastaisuudestaan huolimatta pelottavan kyseenalaista äärioikeisto- / okkultismi- / natsisisältöä... Toisaalta vasemmistolainen Syriza -puolue saavutti erittäin hienosti ja merkkipaalumaisesti kakkosaseman vaalisuosiossa ja sen puoluejohtaja Alexis Tsipras jopa vaatii oligarkkisen talousdiktatuurin ja -tyrannian tilalle hyvin paljon LaRouche -liikkeen mukaisesti "Franklin D. Rooseveltin New Dealin kaltaista politiikkaa."!... Kreikan hallitusneuvottelut ovat kuitenkin osoittautumassa äärimmäisen haastaviksi ja joka tapauksessa Kreikan tilanne asettaa nyt entistä enemmän kuilun partaalle transatlanttisen oligarkki-pankkiirikartellin vallan ja suunnitelmat, mutta antamatta vielä varmuutta parantavien voimien oikeellisuudesta....
Ranskan uuden presidentin teesit ovat myös suurennuslasin alla ja laitankin alustavasti niistä Iltasanomien koostaman version alle tarkasteluun ja vertailuun ko. vaaleissa aikaisemmin kisailleen Jacques Cheminaden teesien kanssa. Päällisin puolin Hollanden teesit näyttävät melko lupaavilta ja osin selkeiltä vastalauseilta hävinneen Sarkozyn rahatalouseliittiä hyysänneille toimille. LaRouche -liike on huomannut myös Hollanden Glass-Steagall -lain puoltamista ilmentäviä mielipiteitä.
Kuitenkin tuosta Iltasanomien jutusta alla huomataan jo vähän lähemmän tarkastelun perusteella epäilyttäviä porsaanreikiäkin Hollanden teeseissä; Kun EU:n talouskuriin ei edes puututtaisi kyseenalaistamalla se lähtökohtaisesti ja unelmoitaisiin samalla muka "talouskasvusta", kertoo se itse asiassa transatlanttisen eliittihegemonian tahtoon vielä aivan liikaa taipumisesta. Ranskan(kaan) budjettialijäämää ei voida poistaa humaanisti ilman mm. Glass-Steagall -standardin voimaan julistamista ja kansallisvaltioperiaatteen toteuttamista oikein mm. pankkitoiminnan siirtämisellä valtion hoitoon...
Yhteisvastuun korostaminen rikkaiden veroilla ja alennetuilla ministeripalkoilla on sekin lopulta vielä liikaa vain näennäistä tuolien siirtelyä Titanicin kannella... Toisaalta Iltasanomat valtaeliitin kontrollissa ei kenties osaa tuoda esille Hollanden koko politiikan kuvaa, joka ainakin nyt näyttäisi olevan osittain aika lupaavasti transatlanttisen eliitin rahatalousdiktatuuria vastaan ja muodostaisi ainakin vähän tulppaa Lontoon Cityn ja Wall Streetin seinähulluille visioille... Erikoispiirteenä on huomattava silti se, että Hollande näyttäisi kannattavan sotilaallista iskua Syyriaan!!...
En pohdi näitä tässä tämän enempää, vaan jätän ne teille jatkoihmeteltäväksi. Palaan kuitenkin varmasti asiaan jossain muodossa ja jossain vaiheessa, koska EU ja euro ovat vääjäämättömästi aiheuttamassa perikadollista systeemiromahdusta ja ovat itsekin vaarassa olla tuhon omina ilman kunnollista irtiottoa transatlanttisen rahatalouseliitin diktatuurihörhöilyistä ja oligarkkisesta periaatteesta oikeasti humaanien arvojen, moraaliltaan kunnollisten toimien ja yhteishyvällisten yhteiskuntamuotojen toteuttamiseen; talouskaaostilanteita(kin) vielä odotellessa siis...!
Iltasanomien juttu: Nämä olivat Ranskan uuden presidentin vaalilupaukset -->
Lainaus: "Hollande on halunnut EU:n talouskurisopimukseen pykälän, että EU:n on panostettava kasvuun. Markkinat ovat hermoilleet lausunnon takia, sillä Hollanden on pelätty kasvattavan velkaa ja nostavan veroja voidakseen elvyttää.
Toisaalta Hollande on luvannut poistaa Ranskan budjettialijäämän, joten hänen tulevia toimiaan odotetaan mielenkiinnolla.
Hollande on puhunut myös 75 prosentin verosta yli miljoona euroa ylittävistä tuloista, minkä pelätään johtavan rikkaiden maastapakoon.
Hän on myös luvannut alentaa ministereiden palkkoja yhteisvastuun korostamiseksi.
Puoluejohtajana toimineella Hollandella ei ole poliittisella urallaan lainkaan ministerikokemusta, minkä vuoksi hänen tulevaa politiikkaansa pidetään hieman "tuntemattomana korttina".
Kun presidentti Nicolas Sarkozy lupasi ranskalaisjoukkojen poistuvan Afganistanista ensi vuonna, Hollande on sanonut aikaistavansa sen jo tämän vuoden loppuun.
Hollande on arvostellut Saksan tiukan talouskurin politiikkaa ja vaatinut mm. eurobondeja, eli EU-maiden yhteisvastuuta velkamaiden auttamisesta.
Tämä sai liittokansleri Angela Merkelin ärähtämään. EU:n uuden voimakaksikon on kuitenkin pakko löytää pian yhteinen sävel, tai muuten talousturbulenssi voi pahentua.".
Blogini jutusta (Ranskan presidentinvaalit ja Jacques Cheminade: Oligarkkinen periaate vs. kansallisvaltioperiaate aikamme ydintaisteluna ihmisyyden puolesta) poimin vartailuun näiden Ranskan uuden presidentin teesien kanssa ko. vaalitaistelussa ensimmäisellä kierroksella mukana olleen LaRouche -liikkeen sisällöillä kilpailleen Jacques Cheminaden teesit. Mukana niissä ovat omat käännöskommenttini:
"---> (Keskeisin vaaliteema tulee olla jatkossakin transatlanttisen rahatalouseliitin kaataminen ja yhteishyvällisen kehityksen palauttaminen sen tilalle!) Jacques Cheminade: "My candidacy is not a mere list of items to catch some voters as others do, but a political platform to defeat the City of London and its Wall Street affiliates and restore a world of mutual development among people and nations. That's from that standpoint that I'm pushing since 2008 together with Lyndon LaRouche for a Glass-Steagall like dismantling of big banks."
---> (Glass-Steagall -periaate on oleellinen osa rahatalouden irrottamista oligarkkisen periaatteen pahuudesta toimimaan fyysisen ekonomian ja kansantalouden hyväksi kansallisvaltioperiaatteen yhteishyvällisyyttä luovana osana!) Jacques Cheminade: "On both sides of the Atlantic, banks accounts are full of worthless debts that must be liquidated according to a bankruptcy reorganization procedure; that is the only way to protect ourselves from the otherwise inevitable collapse of the financial system. Separating banks is the key to establishing a public credit system that would provide funding for long term investment in public services, science and infrastructures."
---> (Transatlanttisen eliitin ohjailussa oleva valtamedia syyllistyy tahalliseen mustamaalaamiseen pelatessaan pois heitä eniten uhkaavat humaanit - edistykselliset arvot ja teesit!) Jacques Cheminade: " ...most of national and international media are spending their time to make French voters believe that I'm a weirdo or an extremist. The reason is simple: fear! The financial oligarchy is not afraid of me as an individual but by the potential rise of a popular movement that would break free with the City of London monetarist empire, as well as my association with American system economist Lyndon LaRouche."
---> (Transatlanttisen eliitin ohjailussa oleva valtamedia pyrkii jatkuvasti kääntämään heidän oman antihumaanin ja antiedistyksellisen pahuutensa muka humaaniksi edistyksellisyydeksi, jota vasten aito edistyksellinen humaanisuus olisi muka äärihörhöilyä!) Jacques Cheminade: " ...the media wanted me to repudiate my friendship with LaRouche by showing his moustache campaign against Obama, pretending he is an extremist attacking a nice and progressive US president. So it turned out to be a great opportunity to expose how financial fascism is at play in the United States with Obama and his Wall Street crowd organizing bank bail-outs, cuts in public and social services, a health policy excluding the poor and suffering, a policy of targeted assassination and NDAA kidnapping, etc."
---> (Monetaristinen raha on velkaa korolla, joka on aina vain rahataloudellista pseudoarvoa - väärää "talouskasvua" ja johtaa kansantalouksien tuhoon; rahan tulee olla poliittinen menetelmä luoda arvoa fyysisen ekonomian kehittämiseen ihmismielen voimaan perustuen, joka on kansantalouden talouskasvua oikealla tavalla!) Jacques Cheminade: "Whatever is the value pinned on a monetary asset, it remains a monetary asset, that is a fictitious asset. From that standpoint, any society where money is not created as a political instrument to feed a physical economic growth based on human mind creative powers in art and science, is doomed to fail."
---> (Yhteiskunnan kehittäminen vaatii päätavoitteena vahvaa valtiomiesaineista yhdistettynä sosiaalisen utopian toteuttamiseen; oligarkkinen rahatalous pois ja tilalle kansojen itsemääräämisvalta sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus tieteen ja taiteen kehityshedelmineen kaikille!) Jacques Cheminade: "Being a left-wing Gaullist is bringing together great statesmanship with social utopia, as was also Franklin Delano Roosevelt. Today, the objective of a left-wing Gaullist is to crush the rule of financial oligarchy while promoting social justice and people's sovereignty through scientific and artistic progress for each and all."
---> (Transatlanttisen eliitin ns. omistamat valtapoliitikot eivät omaa sisältöä ja selkärankaa vastustaa ko. kartellin oligarkkista - imperiaalista valtaa; Sarkozy, Obama, Katainen...!) Jacques Cheminade: "Sarkozy is nobody and anybody. He is made out of rubber; he has no inner strength and is thus unable and unwilling to fight against the financial elites that own him. In that sense, he is like President Obama."
---> (Säästö- ja niukennuspolitiikka on vain oligarkkisen rahatalousdiktatuurin vaatima tuhon resepti eikä ollenkaan mitään edistystä; EU on siten kuin sukua taannoiselle natsivallalle!) Jacques Cheminade: "Austerity, as you are well aware, is a recipe for disaster. I have been attacked for defending the Obama-stache, but here in Europe, the Greek elders who fought fascism during WWII are denouncing the EU-IMF-ECB policy as being similar to the Nazi occupation."
---> (Yhteiskuntakehittämisen periaatteet ovat erittäin selkeitä tässä vaiheessa: Joko ymmärrät olla oligarkkista taloustotalitarismia vastaan tai et ja sen mukaan arvioidaan tiukasti!) Jacques Cheminade: "I would personally vote for Hollande only if he shows real intent and personally vows to fight against the City of London and Wall Street, if not I will vote blank. Whoever wins, I will be his worst opponent if he fails to take the required measures against financial interest, and his best promoter if he dares to do so."
---> (EU:n asettamat uudet johtajat mm. Italiassa ja Kreikassa ovat vain transatlanttisen pankkiiri-oligarkkieliitin intressejä hoitavia virkamiehiä kansalaisten etuja vastaan; pankkien velka- ja uhkapelirahojen pelastaminen on rahatalousfasismia!) Jacques Cheminade: "They (Italian Prime Minister Mario Monti and new Greek Prime Minister Lucas Papademos) are bureaucrats imposed from above to force through the repayment of worthless gambling debts, which is what I warned against in my previous 2006/2007 presidential bid as being "financial fascism." "
---> (Lännen tämä kriisi ei ole sattumaa / vahinkoa, vaan tahallista britanniakeskeisen oligarkki-pankkiiri-monarkiaimperiumin antihumaaneille taloususkontointresseille alistumisen syytä! JC vastaa alla, miten hän olisi Ranskan presidenttinä siihen vastannut -->) Jacques Cheminade: "We have to face that this crisis is not the result of bad luck but is the direct consequence of submission to the British-centered monetarist and financial empire. Thus, as president of France, I would fly first to Brussels (UE headquarters) to declare the French policy of bankruptcy reorganization of the banking system and the creation of a public credit system. Either some leading countries are responding and we do it together, or I would break out from the EU consensus as a maverick. Then I would fly to Washington, Moscow and Beijing to create a Eurasian alliance to defeat this monetarist empire and promote transcontinental projects and scientific partnership for world development.". ".
Näiden lisäksi loppuhuomautuksena vielä, että tänään Vladimir Putin astui siis Venäjän presidentiksi uudelleen (Juttuni eiliseltä; Venäjä ja Vladimir Putinin virkaanastuva hallinto strategisena vastavoimana transatlanttiselle pankkiiri-imperialismille ja militarismille). LaRouche -liikkeen alla oleva yhteenvetovideo tältä aamulta (USA:n aikaa) kertoo tähän liittyen transatlanttisen piirin geopoliittisesta tilanteesta hyvin, missä kaikki nämä vaalitulosten osatkin otetaan kokonaiskuvan esittämiseen mukaan.
Näistä transatlanttisen eliitin vastustamisen edistysaskeleista huolimatta ko. video tähdentää myös sitä, kuinka edelleen erittäin vakavana muhii transatlanttisen eliitin viherfasistiset väestönvähennys- eli kansanmurha-agendat, joista jatkossa Rooman Clubin tänään julkaisema laaja raportti paljastaa moiset sairaat mielihalut ja se tulee LaRouche -liikkeen ruodintaan pian. Niinpä jatkossa minäkin tulen erittäin jyrkästi kritisoimaan sitä ja siihen liittyviä seikkoja. Aineistoa ja ymmärrystä löytyy siihen kyseenalaistamiseen paljon...
---> May 7, 2012 · LPACTV Overview: "Today, Vladimir Putin will be inaugurated the next president of Russia. Also today, the Club of Rome report will be officially released, in which the British oligarchy will openly call for the depopulation of the world by more than 5 billion. These two developments, taken in counterpoint, represent the two opposing polarities which are determining world history today.".
Lisäksi täydentävinä LaRouche -juttuina / -videoina:
--> First Strike · Escalation Towards War
--> Street Provocations in Moscow Ahead of Inauguration
--> Francois Hollande Defeats Nicolas Sarkozy
--> Greece's Two Main Austerity Parties Suffer Big Losses.
Ja Infowars -sivuston juttu
--> Greek Election: Anti-austerity Parties Make Significant Gains - May 6th, 2012.
Sekä Verkkomedian jutut
--> Kreikan vaalitulokset: kuka voitti ja mitä - ja entä seuraavaksi?
--> Kylmä suihku Ranskasta: Vaalivoittaja Hollande tukee sotilaallista interventiota Syyriassa.
PÄIVITYS 7.5.2012 KLO. 18:50: Nämä seikat tulivat äsken esille Facebookin kautta ja lisään ne tähän vielä oleellisina --->
OP-Pohjolan Heiskanen: Kreikassa tarvitaan ehkä uudet vaalit: Kommenttini; Ja heti oligarkki-pankkiiri-imperiumin kätyrit alkoivat kitisemään!!
Prison Planet.com » Meet the New Boss: French President is Another Bilderberg Stooge: Kommenttini; Ja Hollanden oligarkkikätyriys on paljastumassa, TIETENKIN!...

Subscribe to:
Posts (Atom)