Viime yönä Euroviisujen lopputulos selvisi ja päätinkin tehdä siitä vielä oman postauksensa, koska paljon mielenkiintoista tapahtui ja ilmeni. Eilenhän tein juuri ennen finaalilähetyksen alkua tämän vertailukirjoituksen: Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia: Euroviisut 2011 - Paradise Oskar vs. Eric Saade -vertailu. Sen suhteen kävi sitten niin, että Ruotsi menestyi huomattavan hyvin sijoittuen kolmanneksi, mutta Suomi jäi vain sijalle 21 ja näin kävi selväksi siinä se, että Eric Saaden biisin kaltaisen nihilistisen suosiopakkomielteen sisältävä maailmankuva on ... Niin, suositumpi kuin Paradise Oskarin tarjoama idealistinen maailmanparantajan maailmankuva.
Toisaalta tilannetta näiden kahden biisin välillä voidaan pohtia myös näin: Paradise Oskarin tarjoaman maailmankuvan suhteen on olemassa kauneusvirheitä, joista jo eilenkin jaoin ajatuksia. Jotkut katselijoista ilmeisesti ajattelivatkin, että Da Da Dam -biisi sisältää jonkinlaista epäilyttävää falskiutta ja epärehellisyyttä, koska se oli ehkäpä turhankin poliittisesti virittynyt ja siitä ei saanut kuitenkaan riittävästi selvää millä tavalla biisin sisältö oli maailmanparantajana; oliko se vilpitön vai tarkoituksellisen harhaanjohtava...? Varmasti osasyy ennakoitua vähäisempään menestykseen oli sekin, että Paradise Oskarin esitys oli sittenkin vähäeleisenä liian heikko ja laimea.
Tämän kirjoituksen aiheena otan tähdellisimmin esille nyt kuitenkin euroviisujen voittajan Azerbaidžanin eli duon Ell & Nikki biisin Running Scared. Tämä voitto on itse asiassa todella suuri ilo minulle! Eli hieno osoitus vielä jäljellä olevasta hyvyydellisestä inhimillisyydestä, jota näemmä löytyy enemmän nimenomaan idästä kuin perinteisen vanhan Euroopan alueelta. Onkin nyt ollut tavallaan koomistakin katsella meidän "vanhojen eurooppalaisten" mollaamista tuota voittajaa kohtaan: Yhtäältä siinä on toki ymmärrettävää se, että kritisoidaan taas ilmennyttä naapurimaiden suosimista äänestyksessä.
Toisaalta paljon puhuvaa on juuri se, kuinka Azerbaidžania ei äänestetty juuri ollenkaan perinteisissä länsimaissa, vaan täällä menestyivät juurikin mm. Ruotsin kaltainen rujo ja dystooppinen dancepop ja Running Scared -biisin kauniin eteerinen henkisyys oli muka siihen verrattuna kamalaa / merkityksetöntä huttua. Mutta tämähän juuri kertoo siitä kulttuurillisesta rapautumisesta, joka viime aikoina on erityisen pahasti alkanut näkymään trans-atlanttisessa maailmassa!
Rauhallisen rytmin ja syvän henkisen sanoman sisältävä biisi koetaan uhkana ja sen sijaan hajottava ja tukahduttava Popular -biisin kaltainen biitti jyrää etenkin lännessä ja siinä rauhallinen, eteerinen ja kuvankaunis on muka; "niin gay" ja "niin naivia" kuin olla ja voi... Kaikki kaunis ja inhimillinen on jo muodostunut lännen alasajossa niin etäiseksi, että ne vaikuttavat olevansa monien silmissä kuin muka haitallista maailmankatsomusta. Sen sijaan oikeasti "Running Scared" kertoo juuri tarpeellisesta kaipuusta rakkauteen ja lohtuun näinä kovina aikoina! Tosin vanhan länsimaailman valopilkkuna esiintyi yllättäen ainakin Italia, jonka kakkossijalle noussut biisi (Video) oli mm. musikaalisesti ansiokas.
Vaikka Azerbaidžanin biisin tekijöistä itse asiassa löytyy ruotsalaisia voimia, niin silti tämä itä-länsi -kahtiajako on erittäin merkittävä seikka koko maailman poliittisen ja henkisen ilmapiirin kuvaajana ja tämä toki ilmeni myös muidenkin euroviisubiisien kohdalla. Esim. juurikin Ukrainan upea megaballadi (Video) menestyi erittäin hyvin ja etenkin juuri idästä tulleilla äänillä. Tässä Angel -biisissä on myös paljon samaa sanomaa kuin Azerbaidžanin biisissä: Angel -biisin kertosäkeestä lainaus; "We are people of the planet, we live human lives. We are angels, we're in danger, we are crystal white...".
Emme voi pelkästään naapurimaiden sopuäänillä selittää tätä ilmiötä, vaan tämä kahtiajako johtuu paljon myös juuri siitä, että länsimaissa tyypilliseksi kulttuurin sairaudeksi edennyt globalistien poliittisekonomisen hegemonian aiheuttama vakava valuvika maailmankuvissamme ei ole "vielä" ehtinyt saastuttaa niin paljoa esim. juuri Azerbaidžania tai Ukrainaa ja siksi siellä on mahdollista ylläpitää sellaista henkisyyttä ja kulttuuria, joka voi tuottaa ainesta esim. Running Scared- ja Angel -biisien kaltaisille esityksille. Ja siellä päin sen takia arvostetaan juuri sen kaltaisia biisejä ns. vanhojen länsimaiden renkutuksien sijaan.
Azerbaidžanhan on myös poliittisesti ja ekonomisesti hyvin kuumalla alueella, sillä naapureina sillä ovat mm. Georgia, Iran ja Venäjä. Lännen eliitti eli NWO -globalistithan haluaisivat voimistaa valtaansa tällä alueella paljon nykyisestä osana NWO -projektiaan ja täten sen seurauksena olisi em. kaltaisen ihmisyyden ja kulttuurin tuhonta! Siksikin tämä Running Scared -biisin voitto on ikään kuin poliittinen kannanotto vanhoja länsimaita vastaan: "Hähhähää, me ollaan paremmin kiinni hyvyydessä kuin te lännen sairaan poliittisekonomisen järjestelmän runtelemat kansat"!
Itse Running Scared -biisin sisällöstä ja sen euroviisuperformanssista vielä muutama sana: Biisihän kertoo siis rakkaudesta, jota pelätään ja kuitenkin sen pariin tunnetaan erityisen voimakasta vetoa. Tämä on selvä merkki hyvyydellisen inhimillisyyden ominaisuudesta, jota vanhan länsimaisen rapautuneen kulttuurin parissa ymmärretään yhä vähemmän, koska saastuneen maailmankuvamme mukaan muka tällainen suhtautuminen rakkauteen on heikkouden osoitusta; pitäisi olla muka itsekäs ja ei pelätä mitään muka naiveja juttuja, kuten rakkautta.
Sen sijaan oikeasti on kuitenkin niin, että olemme osallinen suuren Universumin elävää kudosta, jossa yhteys sellaiseen kokonaisuuteen on parhaimmillaan sama kuin Rakkaus (Voidaan kutsua myös Jumalaksi, joka on kuitenkin jossain määrin harhaanjohtavaa...). Se on suuruudessaan erittäin pelottavaa, koska se ohjaa ja määrää meitä. Sen tunnustaminen on alku sille oman itsensä sisältä löytyvälle "valolle", joka luo aitoa maailmanparannusmentaliteettia ja siinä mielessä jopa Paradise Oskarin biisi olisi vain pintapuolinen luomus...
LaRouche -kielelle käännettynä voimme todeta, että ihmisyyden antientrooppinen osallisuus Universumin kanssaluojana (Esoteeriselle kielelle käännettynä siis osallistuminen suureen rakkauteen / Jumalan yhteyteen itsensä antaminen) toteuttaa meille osoitettua roolia parhaiten ja sen pohjalta löytyy mm. optimaalisia yhteistyötapoja ja -resursseja. Globalisti-intressit hylkäävät sitä liikaa ja sen aiheuttama sairaus ilmenee käytännössä monilla tavoilla, joita on löydettävissä tämän kirjoituksen osoittamilla tavoilla mm. juuri Euroviisuistakin.
Tämän takia mm. tällaisten kilpailujen tutkiminen esim. tällaisessa kulttuuriantropologisessa ja lääkkeitä ko. sairauteen etsivässä mielessä on oleellista samaan tapaan kuin viime vuoden lopussa havainnollistin Big Brotherin kohdalla (Big Brother -reality ja NWO: BB -asukas Marika esimerkkinä kaunosielulääkkeestä NWO -pahuutta vastaan ja Lisähavaintoja keskuspankkikartellin monetarismin pahuudesta Big Brother -realityn kautta havainnollistettuna).
Itse Running Scared -biisin performanssi huokui runsasta aistikkuutta, joka korosti hienosti tuota biisin herkkää, henkistä ja elämää kunnioittavaa sanomaa. Kaikki oli kuin kaunista unta verrattuna vaikkapa juuri Ruotsin Eric Saaden performanssiin. Näin ainakin saastuneen länsimaisen kulttuurin sisältä päin katsottuna vaikuttaa. Ehkä Azerbaidžanissa se "uni" on normaalia arkea..? No, heidän lavarekvisiittana oli myös poikkeavana ja merkillisenä piirteenä UFOa simuloinut valaistuskompositio. Esiintyjät olivat ikään kuin tulleet siitä "UFOsta" lavalle levittämään sanomaansa... Tämä olikin ainoa kummeksuvaa ihmetystä herättänyt piirre tässä performanssissa; mikä rooli tällaisella lavashown elementillä haluttiin olevan?
Paljonhan NWO -tutkijoiden piireissä on ollut osajuonteena UFOihin perustuvat tutkimukset ja paljastukset. Väitetään esim. olevan olemassa sekä hyviä että pahoja "ulkoavaruuden olentoja", jotka vaikuttavat maapallonkin elämään. NWO -tutkimuksen piirissä on otettu esille myös ns. Bluebeam -projekti, jossa globalistipiireissä olisi ulkoavaruuden olentojen maahantulon lavastamisprojektia haluavia ja sellainen toimisi mm. uuden NWO -prosessia tukevan maailmanuskonnon luomisen yhtenä perustana... (Puhuttu mm. Bahai-uskonnon ja Maitreyan roolista siinä...)? Olisiko tässä Azerbaidžanin lavashowssa kyse sellaisen suuntaan menevästä mielikuvamanipulaatiosta osana jopa globalistien NWO -prosessia vai olisiko tämä "vain" symbolinen ele näyttää, että meidän ihmisten on syytä luottaa olevamme osa "korkeampia hyvyyden voimia" ja niiden ohjailussa ja rakkaudessa eläminen on otettava elämänlangaksi...?
En ole ollut aikaisemmin tässä poliittis-yhteiskunnallisessa aktivismissani kovin kiinnostunut tällaisista esoteerisista elämisen puolista, mutta itse asiassa olen kohdannut tässä viime aikoina hurjia tällaisia asioita esille tuovan kirjan, jonka tulkitseminen on kuitenkin osoittautunut hyvin avartavaksi ja hedelmälliseksi: Tässä kirjan kirjoittajan Tomi Varjolan blogi kirjan tiimoilta. Sen esille tuomia asioita olen ajatellut pohtia tässä blogissa ajallaan, mutta siinä riittää toki sulateltavaa ensin paljon... Joka tapauksessa on tässäkin mielessä hyvin mielenkiintoista havainnoida tuota Azerbaidžanin esitystä.
Lisäksi muuallakin popmusiikin parissa on tullut esille vastaavaa "Extra Terrestial" -aihetta viime aikoina, josta merkittävin on Katy Perryn biisi E.T. (Video). Onko sen sisältö "illuminaattinen" vai "hyvyydellinen"...? On myös hämmästyttävää lukea aiheeseen liittyen esim. Sorcha Faal -sivuston viimeisintä kirjoitusta; ‘Alien Attack’ Leaves 500 Dead In Texas As UFO ‘Fleet” Nears Earth ja siellä on tarjolla esim. tämä ihmeellinen video "oudoista valoista" Texasissa muutama päivä sitten... Tämäkin on aihe, jonka pohtimiseen lienee syytä palata myöhemmin (Mm. pohdittava juurikin mielikuvamanipulaation mahdollisuutta; tuo Project Bluebeam...), mutta päätän nyt tämän kirjoituksen tähän ja tarjoan vielä lopuksi vuoden 2011 euroviisuvoittajan biisin videot ja lyriikat:
Ell & Nikki: Running Scared (Video), (Toinen video) ja (Finaalin performanssi)
Lyriikat:
"Come to me, come to me tonight
Oh God, I need you, anyway
Baby, I just wanna be, be around you all the time
Oh God, I need you, oh…
I’m running, I’m scared tonight
I’m running, I’m scared of life
I’m running, I’m scared of breathing
‘Cause I adore you
I’m running, I’m scared tonight
I’m running, I’m scared of breathing
‘Cause I adore you
Come to me, come to me a bit more
Oh God, I need you
There’s nothing left for me to say
So rest on me darling, stay forever more
Oh God, I need you, I need you
I’m running, I’m scared tonight
I’m running, I’m scared of life
I’m running, I’m scared of breathing
‘Cause I adore you
I’m running, I’m scared tonight
I’m running, I’m scared of breathing
‘Cause I adore you
Oh, what I wouldn’t give away
To be your shelter and keep you safe
Keep you safe
I’m running, I’m scared tonight
I’m running, I’m scared of life
I’m running, I’m scared of breathing
‘Cause I adore you
I’m running, I’m scared tonight
I’m running, I’m scared of breathing
‘Cause I adore you
And I’m running
And I’m running scared
‘Cause I adore you".
Showing posts with label Project Bluebeam. Show all posts

Sunday, May 15, 2011
Brittiläisen imperiumin ikeen alla syntynyttä popmusiikkia: Euroviisut 2011 - Lopputulos ja Azerbaidžanin voitto
Sunday, January 09, 2011
Pohdintaa viime aikojen eläinten massakuolemaepisodin syistä
Tässä tulee jonkin verran pohdintaa näistä alkuvuoden eläinten joukkokuolematapauksista. Otan pohdinnan alustaksi tämän eilen tekemäni koosteen muista asiaa koskevista lähteistä; Alustava kooste tutkimiseen viime päivien eläinten globaalissa massakuolemaepisodissa (Päivitys!).
Ensimmäisenä mieleeni tuli näistä tapahtumista valtavirtamedian arvioinnin ja uutisoinnin takia se, että mitä nämä joukkokuolemat ainakaan eivät mitenkään voi olla tai ovat vain hyvin vähän ja jättävät siten merkittäviä aukkokohtia muille skenarioille. Sen jälkeen on tietenkin äärimmäisen vaikeaa ja suorastaan mahdotontakin arvioida, mitä ne oikeat skenariot sitten olisivat. Valtavirtamedian selityksiä kuvaa esim. nämä jutut; Hesari (Lintukuolemien syyt selviävät: Ilotulitus ja törmäys rekan kanssa) ja Iltasanomat (Ruumiinavausten tulokset julki: Tämän takia 5 000 lintua kuoli mystisesti).
Ilotulituksen laittaminen näin lapsellisen yksioikoisesti ja kaventavasti ko. kuolemaepisodin syyksi on ehkä suurinta huijaamista / harhaanjohtamista, mitä olen vähään aikaan valtavirtamediassa kohdannut! Se on myös vähä-älyistä kansalaisten aliarvioimista. Ensilukemalta tuo ilotuliteselitys voisi vaikuttaa hyvinkin uskottavalta, mutta tarkempi looginen ajatusprosessi paljastaa täysin muuta -->
Ensinnäkin on mahdotonta, että tuollainen 5000 yksilön kokoinen lintuparvi yhtäkkiä putoaisi maahan kuolleena ja törmäilisi radikaalisti kaikkeen kuollen lisää, koska linnut osaavat kyllä varoa pauketta ja eivät varmasti noin suurina parvina ja varsin kaukana rakennuksistakin törmäilisi noin kuolettavasti. Hyvin naurettava väite siis ja muka ensimmäistä kertaa historiassa on nyt sitten ilotulitettu moisesti. Lintujen sisuksista on kuitenkin löytynyt myös vammoja. Moiset selitykset eivät silti avaa ympäri maailmaa sattuneita vastaavia tapauksia, kuten tämä Italian tapaus havainnollistaa (Tuhansia kyyhkyjä tippui kuolleena taivaalta Italiassa); niissä ei ole ollut mukana ollenkaan ilotulitteita!
Mistä sitten olisi ollut kysymys?: Avataanpa asiaa tässä niin paljon kuin voidaan... Otan tarkasteluun nuo Infowars -sivuston listaamat 10 syytä; The 10 Leading Theories For Dead Birds And Fish. Lisäksi tarkasteluun on hyvä sisällyttää tämä listaus syistä (Mysterious Bird & Fish Die Off - Jan 3, 2011). Siitä suoraan lainattuna syymahdollisuuksia on seuraavasti:
"1.) CHEMTRAILING? Phosgene (CG) choking agent killing birds worldwide?
2.) NEW MADRID FAULT? Methane Gas killed them? Indiana Earthquake, Dec 30.
3.) HAARP? Deadly high electro-magnetic energy destroyed internal organs?
4.) POLE SHIFT? Poles are shifting (Planet X), lost instinct to navigate/exhaustion?
5.) SUN? Solar particles from a CME penetrated them at higher altitudes?
6.) EMP BLAST? From missile or a secret "black ops" spy satellite in outer space?
7.) COREXIT? The birds had a lot of internal bleeding - similar to ppl in the Gulf?
8.) FIREWORKS? Yes!! Of course!! the mainstream media is pushing this one! :)".
Myös tämä on hyvin merkittävä huomio; Weather radar shows something unusual around time birds fell.
Seuraavaksi oma tarkasteluni ja arvioni uskottavimman skenarion suhteen selityksien kera ym. listausten avulla tehtynä:
Luonnolliset syyt (Geomagnetic and other Earth changes, New Madrid Fault Line, Meteor showers, NEW MADRID FAULT?, POLE SHIFT? ja SUN?) --> Näistä vaihtoehdoista uskottavimmalta skenariolta vaikuttaa se, missä Maan mangneettikenttä on nyt ollut poikkeuksellisen muuttuvassa tilassa ja sallii auringosta tulevien ns. aurinkomyrskyjen pureutumaan poikkeuksellisen syvälle ilmakehään. Sen vaikutukset voivat olla mm. sellaisia, missä aurinkotuuli vaikuttaa ilmakehän yläosien happitilanteeseen ja korkealla lentävät linnut kuolisivat siksi hapenpuutteeseen. Toisaalta yläilmakehän elämälle haitallisia muita kaasuja voisi tilanteessa tulla paikoin poikkeuksellisen alas ja tappaa lintuja. Tällaista magneettikenttähäiriötä tukee tämäkin uutinen; Shift of Earth's magnetic north pole affects Tampa airport.
On kuitenkin todennäköistä, että se ei yksinään selitä kaikkia näitä ilmenneitä eläinten massakuolematapauksia. Vähintään osasyyvaikuttajana se on kuitenkin voinut olla ja siinä vaikutus voi lintujen kohdalla olla myös niiden luontaista käyttäytymistä haitallisella tavalla poikkeuttava ja siten esim. lintujen törmäily kuolettavasti on voinut olla osassa tapauksista mahdollista. Meteorisateet, maan kuoren tektoniikkaan ja salamointiin liittyvät syyt ovat mielestäni tässä vaiheessa epäuskottavampia, joskin juuri kalakuolemiin on voinut olla syynä esim. tektoniikkahäiriöistä aiheutuvat metaanikaasumyrkytykset. Siinäkin on myös mahdollista liittyminen välillisesti tähän Maan magneettikentän häiriöön.
Ihmisen aiheuttamat syyt (Government testing, GMO mutation, Geoengineering, HAARP, Scalar Weapons, Project Blue Beam, CHEMTRAILING?, HAARP?, EMP BLAST?, COREXIT? ja FIREWORKS?) --> Tavanomaisemmat selitykset eri saasteiden suhteen voivat olla osasyynä, missä näiden kuolleiden eläinten elinolosuhteissa siksi tapahtuneet heikentymiset ovat todennäköisesti altistaneet niitä ylimääräisten muiden stressitekijöiden vaikutuksille. Sama koskee tuota Meksikonlahden öljykatastrofin vaikutuksia sekä itse öljyn ja mahdollisen metaanin että öljyn hajottamiseen käytetyn corexit -aineen kohdalla; vaikutus etenkin Yhdysvaltojen alueella, missä massakuolematapauksia on ollutkin eniten. Geenimuuntelusta aiheutuvia haittoja voi olla mukana kokonaisuudessa, mutta niitä on varmaankin vaikea todistaa ja erottaa luonnollisista syistä.
Kemikaalivanat ja HAARP- teknologia ovat olleet villien spekulaatioiden kourissa jo pitkään ennen tätäkin episodia ja tähän mennessä saadun ymmärrykseni mukaan emme voi sulkea täysin pois laskuista niillä aiheutettuja haittoja esim. tähänkin episodiin liittyen. Kemikaalivanat voivat olla osasyy muiden saasteiden tapaan ja osallisena tuossa ym. magneettikenttähäiriössä; haitallisia kaasuja ja saasteita painuu syvemmälle ilmakehään. HAARP -teknologian käyttö mm. aseena voi olla jonkun yksittäisen tapauksen osasyynä, muttei varmaankaan kaikkien kohdalla; esim. kalakuolemat tällä tavalla tehtynä vaikuttavat epäuskottavilta...?
Skalaariaseet ym. salaiset kokeilut myrkyillä yms. biologisilla ja / tai erikoisaseilla eivät ole myöskään kokonaan poissuljettu, sillä tässä maailmantilanteessa sotilas- ja tiedesalaisuudet kummallisistakin menetelmistä ovat varmasti mahdollisia ja härskejä käytäntöjä ja kokeiluja onkin ollut liikkeellä jo kauan muitakin, kuten esim. sikainfluenssaan liittyneet hämäräpuuhat ja epäselvyydet osoittavat. Myös ns. biologinen ja geologinen manipulaatio jonkin päämäärän testaamiseksi / saavuttamiseksi tällaisten hämärien tiedemies- ja sotilasryhmien taholta voikin olla siten mahdollista, muttei välttämättä selitä näitä kaikkia kuolematapauksia.
Tuo Project Blue Beam- eli avaruusolioinvaasion tarkoituksellinen lavastaminen on voinut olla kokeilun asteella ainakin näissä lintukuolemissa eli siis jokin salainen asesysteemi / teknologia on ollut kokeilussa sitä varten ja siitä on aiheutunut joko suoraan tarkoituksella tai välillisesti vahingossa näitä kuolemia...?
Yhteenvetoa ja johtopäätöksiä --> On mahdotonta mennä tarkasti sanomaan, mitkä näistä kaikista vaihtoehdoista olisivat olleet kyseessä mitenkin vaiko ollenkaan, mutta todennäköisesti on voinut olla useampaa käytettynä ja / tai sattumalta luonnollisesti vaikuttamassa vaihtelevasti... Lisätutkimukset maailmalla saattavat valottaa asiaa lähiviikoina - lähikuukausina lisää.
Ensimmäinen todella merkittävä huomio on juuri se, kuinka valtavirtamediassa kerrottua niellään pureksimatta sellaisenaan, vaikka ko. informaatio voi sisältää todella räikeitä aukkokohtia. Iltasanomissa oli esim. kysely tuosta ilotulitteiden osallisuudesta ja kysyttiin, että pitäisikö ne kieltää näiden lintukuolemien takia? Jopa yli puolet vastaajista oli sen kannalla ja se paljastaa juuri sen, että ne yli puolet juuri uskovat tuohon ilotulitesyyhyn muitta mutkitta, vaikka se ei mitenkään voi olla kuin korkeintaan hyvin mitätön osasyy yhdessä - kahdessa tapauksessa.
Tämä valtavirtamediaan sinisilmäisesti uskominen puolestaan on erittäin huolestuttavaa kansalaisten valveutumisen ja tarkkaavaisuuden asteen kannalta, missä keskuspankkikartellin ja heitä hyysäävien harhaanjohtajapoliitikkojen sekä -asiantuntijoiden haitta- ja tuhoteesejä NWO:n nimissä pystytään istuttamaan täten kansalaisten mieliin todella helpon vaarallisesti!! Kansalaiset saadaan siis harhautettua epäoleellisuuksiin kuin leikkiä vain!
No, toisaalta samaa on siinä mielessä sanottava näistä vaihtoehtomedian arvioistakin, koska eliitin puuhiin voi aivan hyvin sisältyä näiden erikoisten skenarioiden avulla tahallisesti ja harhaanjohtavasti pelottelua, mikä tukee eliitin muita NWO -prosesseja pitäen meitä kansalaisia kiinni ylimääräisissä ja turhissa asioissa oleellisten sijaan. Pelottelua on voitu lavastaakin mm. tappamalla lintuja jotenkin myrkyttämällä / murjomalla ja sitten levittämällä esim. lentokoneista.
Toisaalta on myös aivan mahdollista sekä valtavirtamedian että vaihtoehtomedian kohdalla se, että ne ovat vaihtelevasti pihalla tästä episodista ja oikeastaan kukaan (Paitsi ehkä eliittiporukoista osa, jos heitä on episodin takana...) ei vielä osaa kunnolla tietää asioiden todellista laitaa. Niinpä edessä voi aivan hyvin olla se tilanne, missä emme ehkä koskaan saa tietää tämän episodin oikeita syitä. Siihen voi kyllä johtaa tarkoituksellinen salaaminenkin, mistä on olemassa merkkejä noissa valtavirtamedian asennoitumisissa!
Tarkkana on siis oltava ja itse kunkin omaa aktiivisuutta tutkimiseen täytyy tässä korostaa! Vaihtoehtomedia tarjoaa kuitenkin loppupeleissä mielestäni monipuolisemman ja uskottavamman alustan tällekin tutkimiselle kuin valtavirtamedia, joka on aivan liikaa näiden keskuspankkikartelli-intressien kontrolloima; totuutta jää siinä kontrollissa katveeseen varsin paljon.
Mikä sitten olisi omasta mielestäni kaikkein todennäköisin syy tähän episodiin nuo kaikki yllä mainitut vaihtoehdot huomioon ottaen: Tässä vaiheessa uskon yhdistelmään, missä merkittävä laukaiseva tekijä on ollut noista Maan napaisuuden ja magneettikentän muutoksista aiheutuneet vaikutukset ja sen alla osasyinä on ollut vaihtelevasti sekä luonnollisia että ihmisen tekemisistä aiheutuneita saaste-, sairaus- ja myrkytyssyitä. Kukin tapaus on saattanut olla siten myös jossain määrin oma erikoistilanteensa. Lisäksi --> Vastaavia massakuolematapauksia on sattunut menneinäkin vuosina silloin tällöin. Niissäkään emme voi kuitenkaan sulkea kokonaan pois ihmisten osasyyvaikutusta oli se sitten tahallista tai tahatonta. Magneettikenttähäiriö voi kuitenkin olla hyvin vakava juttu!!...
On myös huomattava, että ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa pääsemme kunnolla myös valtavirtamedian ulkopuoliseen tietoon käsiksi, mikä aiheuttaa aikaisemmasta poikkeavien tietojen vyöryä esille ja siinä on lopulta pakko sopeutua hyväksymään myös itse kunkin maailmankuvaa muuttavia tietoja sen verran kuin todeksi asioita voidaan ymmärtää ja todentaa. Ehkä myöhemmin jossain vaiheessa tämä massakuolemaepisodikin saa lisää valaistusta ylleen... Toivon niin!

Saturday, January 08, 2011
Alustava kooste tutkimiseen viime päivien eläinten globaalissa massakuolemaepisodissa (Päivitys!)
Koostan tähän alustavasti pohdinnan ja tutkimisen avuksi muutaman hyvän listauksen eri lähteistä näistä viimeaikaisista lintujen, kalojen ja muiden eläinten massakuolemista. Palaan sitten asiaan omine pohdintoineni myöhemmin...
Kiireinen päivitys Sorcha Faal -sivustolta lauantaina 8.1.2011 klo. 18:50: Poisonous Space Clouds Slamming Into Earth Cause Mass Bird And Fish Deaths! --> Ns. valaisevien yöpilvien myrkkysumut tulisivat poikkeuksellisen alas tappamaan mm. lintuja voimakkaan aurinkomyrskyn takia... Hmmm?!
Ensimmäisenä tässä on oikein hyvä Google Maps -toimintoa hyväksi käyttäen tehty kartoitus paikoista, joissa on viime päivinä sattunut erikoisia eläinten massakuolematapauksia.
Tässä on puolestaan Infowars -sivustolta juttu The 10 Leading Theories For Dead Birds And Fish, jossa listataan 10 johtavaa teoriaa / arviota näistä kuolemista. Ne ovat suoraan lainattuna englanniksi (Ko. jutusta voitte lukea lisäselvitystä kustakin kohdasta):
"1. Meteor showers
2. New Madrid Fault Line
3. Government testing
4. GMO mutation
5. Geoengineering
6. HAARP
7. Scalar Weapons
8. Project Blue Beam
9. Geomagnetic and other Earth changes
10. Mainstream Explanations; Lightning, hail, mid-air collision, power lines, and New Year fireworks for the birds . . . but disease for the fish.".
Tässä ovat muut Infowars -sivuston jutut aiheesta: Alex Jones & Nick Begich On Coast to Coast, Mass Bird & Fish Die-Offs Go Global, Spark End Times Panic ja Suspicion Over Mass Bird Deaths Tops Google Trends.
Lisäksi mm. näissä blogijutuissa on paljon aiheeseen liittyvää:
KissanKulmasta -blogin jutussa Tyrmistyneiden Talousmiesten Manifesti on lähes 200 kommenttia, joista monet käsittelevät tätä joukkokuolemaepisodia.
Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi: Lintujen joukkokuolemia lisää... Nyt oli vuorossa Italia.
Sorcha Faal (What does it mean?) -sivuston juttu: Top US Official Murdered After Arkansas Weapons Test Causes Mass Death. Tämä uusin juttunsa liittyy myös aiheeseen; Pole Shift Blamed For Russian Air Disaster, Closure Of US Airport.
Youtube-videoita uusimmasta vanhimpaan --> Dead Birds, Pole Shifts and Bible Prophecy http://bit.ly/h1soKA
Mass bird and fish deaths becoming worldwide phenomenon - 40,000 crabs have been found dead on England beaches. http://bit.ly/f5oJMS
BREAKING! Eagle and Birds fall from the sky in CHINA - poleshift http://bit.ly/hC9Utl
Magnetic North Pole Shifts, Forces Runway Closures at Florida Airport http://fxn.ws/fCvHpC
Dead birds, fish around world spark flood of wild conspiracy theories from End of Days to HAARP http://nydn.us/fFIAhd
Flock Of Birds Found Dead In Wilson County http://bit.ly/eWmYfM
New Madrid EarthQuake Imminent? 2011 HAARP Kills Birds? Proof Fema Drills http://bit.ly/dYi6hn
100s of dead birds found in Nashville area http://bit.ly/hReHDI
This time hundreds of dead birds found in Murray says KFWR official http://bit.ly/gPJvHk
Earth's Magnetic Fields May Be Causing Bird and Fish Die-Off http://bit.ly/gqD3Gd
2 million fish found dead in Maryland http://bit.ly/gMISjE
40,000 dead crabs washed up on Kent coastline as UK is latest country to be hit by bizarre animal deaths http://bit.ly/fN7xtg
Two Million Fish Found Dead In Maryland http://bit.ly/gKunUw
Thousands Of Fish Dead In Spruce Creek, Florida http://bit.ly/fcpGKq
Natural News - Why are the animals dying? Birds, fish wiped out in mysterious deaths http://bit.ly/gvzNTw
Top US Official Murdered After Arkansas Weapons Test Causes Mass Death http://bit.ly/hjkaSk
Vancouver Sun - Dead fish, dead birds and doomsday: Why are blackbirds dying and fish washing ashore? http://bit.ly/eZTblb
Now Dead Fish is found in New Zealand - Hundreds of snapper dead on beaches http://bit.ly/fD7EDF
A LIST of LOCATIONS that have FALLING BIRDS and DEAD FISH in 2011 (updated frequently) http://bit.ly/gMl5z4
Japan on alert after finding dead birds http://bit.ly/ihDW6J
UK. Dead fish discovered in canal marina near Abergavenny (Wales, UK) http://bit.ly/eklJGq 9:52
Dead birds of prey at the roadside in Germany http://bit.ly/hqSBqS
Woman reports dozens of dead birds in her yard (Kentucky) http://bit.ly/e4cky6
100 tonnes of dead fish wash ashore in BRAZIL http://bit.ly/eLcIdE
Now Dead Birds Found In Louisiana - Hundreds of dead blackbirds found near New Roads http://bit.ly/hNZ5Gh
Researchers Find "Alarming" Decline in Bumblebees http://abcn.ws/fNSuGT
Dead Birds! Was it fireworks or a scalar weapon? http://bit.ly/dKwylW
Watch The Core movie from 2003 - it's telling you how man made earth quakes is generated and how birds fall from sky http://bit.ly/fRE4ht
It has been told even FlashForward tv-series (also 2012) Video: 2,000 black birds fall from the sky in beebe arkansas http://bit.ly/fMYcC7
It's only a beginning - So it has began.. Be prepared for more... Thousands of Birds fall from the sky in South America http://bit.ly/dGIeSq
More than 1,000 dead birds fall from sky in Ark http://yhoo.it/etB1x3.

Friday, January 08, 2010
Norjan viime joulukuinen valoilmiö kriittisessä ja valtavirtamedian propagandan kyseenalaistavassa syynissä
Viime joulukuussa 10. päivänä tapahtui Pohjois-Norjassa jotain hyvin poikkeuksellista ja merkittävää, mutta valtavirtamediassa ko. tapahtuma jäi hyvin vähälle huomiolle! Muistanette varmaan sen, kuinka silloin Pohjois-Norjassa taivaalle ilmestyi outo valoilmiö, josta esim. Helsingin Sanomat kertoi tähän tapaan: Pohjois-Norjassa nähty outo valoilmiö oli Venäjän ohjus. Jo silloin heti uutisen väitteen ja ko. kuvat ja videot valoilmiöstä nähtyäni tiesin välittömästi valtavirtamedian olevan valehtelemassa ja tuottamassa törkeää yksioikoista propagandaa vailla tarvittavia tutkivan journalismin periaatteita. Aikomukseni oli jo silloin ottaa tämä asia käsittelyyn, mutta nyt siihen on tullut lisää ajankohtaisuutta mm. tämän Sorcha Faal -sivuston jutun takia: Norway Time Hole “Leak” Plunges Northern Hemisphere Into Chaos.
Valoilmiöstä syntynyt polemiikki mm. vaihtoehtomedian eri foorumeissa on antanut paljon erilaisia vaihtoehtoja tuolle valtavirtamedian väitteelle Venäjän ohjusrikosta. Ennen tuota Sorcha Faal -sivuston väitettä on puhuttu mm. ns. Project Bluebeam -orkestroinnista, salaisista tieteellisistä kokeista ja valoshowtestauksista. Itse olen nyt järkeillyt esille muutamia seikkoja, joita missään muualla (Etenkään valtavirtamediassa) ei ole älytty ottaa ainakaan kunnolla esille havaintoni mukaan ja haluan samalla torpedoida selkeästi virheellisiksi osoittautuneita väitteitä. Lähden liikkeelle juuri siitä, mitä tuo valoilmiö ei ainakaan ole ja huomaamme voivamme todistaa sen suhteellisen helposti ja erittäin vakuuttavasti. Paljon vaikeampaa ja mahdottomampaa on sen sijaan selittää sitä, mitä se valoilmiö oikeasti oli.
Valtavirtamedian väite "Venäläinen ohjusrikko laukaisun jälkeen" on helppo kumota, kun tuntee ilmakehän ominaisuuksia ja tietää rakettirikkoihin liittyvää fysiikkaa ihan maalaisjärjenkin perusteella. Laitan tähän ensin kuvakavalkadin oikeasti tapahtuneista raketti- ja ohjusrikkoihin ja -laukaisuihin liittyneistä taivaanjäljistä, jotka johdattavat meidät havaitsemaan tuon valtavirtamedian valheen 100% varmuudella todennetuksi. Tässä kuvat oikeista ohjus- ja rakettijäljistä: Rakettilaukaisujen jättöjälkiä taivaalla.
Huomaamme noista jäljistä jotain merkittävää ---> Turmajäljet ovat AINA epäsäännöllisiä! Miksi? Kaksi varmaa syytä: Ensinnäkin ihmisten tekemät laitteet ja rakenteet tuottavat lennossa hajotessaan AINA kaoottisia ja epäjärjestyneitä voimia. Toisekseen myös korkealla ilmakehässä esim. tropopaussin yläpuolella ilmakehän ohuudesta huolimatta esiintyy virtauksia, jotka vaikuttavat heti suoraan hajoavien laitteiden osiin ja jätteisiin kaasut ja pienhiukkaset mukaan luettuna ja poikkeuttavat niitä tuhossa syntyneistä lentoradoista. Muistakaamme esim. se seikka, että tuollaiset ohjus- ja rakettirikot tapahtuvat usein suunnilleen samassa korkeudessa (Kuten noissa jättöjälkikuvissa), missä valaisevat yöpilvet esiintyvät (N. 82 km). Valaiseviin yöpilviinkin vaikuttavat ilmavirtaukset, jotka muuttavat minuutissakin huomattavasti ko. lauttojen rakennetta ja siten ulkoasua.
Tulemme siis siihen johtopäätökseen, että tuo Norjan valoilmiö ei mitenkään voi olla ohjusrikosta aiheutunut. Se on liian säänöllinen ollakseen sellainen ja ilmentää pikemminkin suunnitellusti ja harkitusti tehtyä kuvaa. Meidän täytyy siis ymmärtää se, että taivaalla nähtävissä ilmiöissä (Sijoittuen oman ilmakehämme piiriin) pätee yksiselitteisesti sääntö: Muoto seuraa funktiota. Olen meteorologiasta ja pilvivalokuvaamisesta kiinnostuneena oppinut erinomaisesti taivaan ilmiöistä mm. tuon säännön. Pilvivalokuvaamiseni esim. kattaa viisi viimeistä vuotta valokuvaamista jokaisena päivänä eikä ole syytä näin epäillä pätevyyttäni havainnoida ja ymmärtää taivaan tapahtumia. Tuon Norjan valoilmiön muodot eivät ole siis seurausta sellaisesta kaoottisesta ja epäsäännöllisestä tapahtumasta kuin ohjusrikko! Siksi onkin erittäin hämmästyttävää, kuinka edes tiedemiestasoltakaan ei ole kuulunut juuri ollenkaan tällaista selitystä kuin mitä tässä annan, vaan väen väkisin on yritetty pitäytyä esim. juuri ohjusrikkoteoriassa ja perustella havaitut muodot siltä pohjalta, vaikka juuri nuo keskeiset mainitsemani seikat kumoavat teorian totaalisesti.
On yritetty muka selittää tuota säännöllistä spiraalikuviota pyörivästi roiskuttavan polttoainesäiliön avulla ja on peräti tehty kömpelöitä havainnollistuksia videoiden avulla. Uskomatonta logiikan pettämistä ja keskeisten asiaan vaikuttavien seikkojen huomiotta jättämistä! Edes esitetyllä tavalla muka pyörivästi roiskuttava polttoainesäiliö ei tuota nähdynlaista säännöllistä spiraalia KOSKAAN ilmavirtojen vaikuttaessa siihen heti suoraan korkeallakin ilmakehässä ja mikään hajoamisessa lentävä kappale ei KOSKAAN tuota suoraviivaisen säännöllistä lentorataa (Mikä ko. säännöllisen spiraalin aikaansaamiseksi vaadittaisiin) jo ilmanvastuksenkaan takia; kappaleiden lentoradat ovat aina enemmän tai vähemmän käyriä maan ilmakehässä ja esim. polttoaineen roiskuminenkin on silloin joka tapauksessa epäsäännöllisiä kuvioita tuottavaa.
Tästä pääsemmekin jatkopäätelmien pariin: Miksi valtavirtamedia valehtelee noin paljon ja miksi valoilmiöstä tulee niin paljon kömpelöitä ja virheellisiä selityksiä? Miksi yritetään niin halukkaasti pitää yllä illuusiota ohjusrikkoteoriasta, joka on väärä? Katsotaanpa: Olemme havainneet jo monta kertaa aikaisemminkin, että valtavirtamediaa ei tarpeeksi kiinnosta oikeille jäljille johtava tutkiva journalismi useissakaan maailman asioissa. Se on jäänyt nykyään yllättävän paljonkin vaihtoehtomedian tehtäväksi. Näen ainakin kolme syytä ---> Yksi: valtavirtamedia on lännen oligarkkieliitin hallinnoima suurelta osin ja näin eliitti pääsee sanelemaan paljon ko. median sisältöä haluamallaan tavalla. Kaksi: Ko. mediassa työskentelee epäpätevää porukkaa, joka tarkoittaa mm. sitä, että se ei osaa hahmottaa oikeampaa tietoa eliitin ehdollistamasta tiedosta valiten usein virheellisesti ja että se ei osaa itse analysoida ja prosessoida oikeampaakaan tietoa riittävän hyvin ja jättää sisällön liian sumeaksi ja vääristyneeksi. Kolme: tietoa ko. medialta vastaanottava yleisö ei osaa käsitellä ja analysoida tietoa riittävän hyvin eli osaltaan medialukutaito on heikkoa ja toisaalta esitettyjen ilmiöiden ymmärtämiskyky on heikkoa.
Kakkos- ja kolmoskohdissa ilmenee siis se kuuluisa lännen intellektuaalinen rapautuminen, joka sumentaa ja kaventaa maailmankuvan ja siinä esiintyvien ilmiöiden kokemista ja ymmärtämistä. Välillä olenkin etenkin viime aikoina ihmetellyt, kuinka lukossa oleva ja kapeutunut käsityskyky länsimaissa joissakin asioissa on vallalla. Ykköskohta taas kertoo siitä, että meille yritetään yhtäältä kertoa sellaisia asioita, jotka ylläpitävät tiettyjä eliitin agendoja palvelevia käsityksiä maailmastamme. Toisaalta joitakin seikkoja halutaan pitää tarkasti salassa esittämällä ko. asian viereen ja kauaksikin siitä meneviä epäoleellisuuksia, suorastaan siis valheita ja näin estetään näkemästä "perille". Suuri informaatiotulva jo itsessäänkin aiheuttaa asioiden havaitsemista ja ymmärtämistä ehkäisevää ähky- ja runsaudensokeuskokemusta. Moni ei edes jaksa tai ehdi ottaa asioista selvää, mikä voi olla toisaalta kunkin elämäntilanteeseen liittyvää ymmärrettävää hankaluutta.
Tämä ohjusrikkoteoria on noista epäkohdista kuitenkin hyvä esimerkki. Uutisia valoilmiöstä vastaanottaneen yleisön parissa on esim. niin paljon luonnonilmiöistä (Taivaanilmiöistä) etääntyneitä ja toisaalta niin paljon viihdeteolisuuden kuvapaljoudella kyllästettyjä ihmisiä, että heidän kykynsä erottaa esim. tällaisen valoilmiön olemusta selittäviä visuaalisia ja tieteellisiä kokonaisuuksia oikean ja väärän välillä on alentunut paljonkin maksimipotentiaalista. Siihen puutteeseen iskeekin sitten helposti eliitin hallinnoima media ja se voi johdatella median tarjoamaan hyvinkin puutteellisia, manipuloituja ja johdattelevia selityksiä esim. oman agendansa peittämiseksi ja / tai edesauttamiseksi ja silti valtava määrä ihmisiä noukkii syötin jopa lähes sellaisenaan ja uskoo esim. tuohon ohjusrikkoteoriaan.
Se miksi niin paljon ihmisiä uskoo esim. tuollaiseen valheelliseen teoriaan eli propagandaan, kertoo toisaalta myös henkisestä ehdollistumisesta: Ihmismieli pyrkii löytämään uuteen tilanteeseen selityksiä ensin aikaisemmin kokemansa perusteella ja tässä mielessä länsimaiden koulutussysteemin ja valtavirtamedian parissa viihteineen kaikkineen koko ikänsä kasvanut tarttuu sen takia helposti kummallisissa uusissa tilanteissa totuttuihin selityksiin, vaikka ne olisivat oikeasti kuinka väärin tahansa uuden tilanteen kohdalla. Uusi ja nimenomaan pelottava asia halutaan myös työntää syrjään mielestä selittämällä ja mieltämällä se vähiten pelottavaan suuntaan ja heikkomieliset siten helposti ottavat näennäisesti "turvallisen" selityksen vastaan paljon mieluummin kuin sen, joka olisi oikeampi ollen kuitenkin paljon pelottavampi ja vaikeammin ymmärrettävä.
Esimerkiksi juuri näin länsieliitti on oppinut ja alunperin suunnitellutkin valtavirtamedian avulla ehdollistamaan meitä, kun se tietää tällaisen perusteella psykologisia manipulaatiokeinoja. Näin peitetään ihmismielien näkyvistä mm. oligarkkiagendoja epäoleellisilla valheilla (Poliitikot muka haluavat ratkaista hyvin aikein ilmastonmuutosongelman vs. oikeasti peitetään ko. propagandalla alla oleva eliitin maailmanhallitusagenda) tai vahvistetaan tietyillä tavoilla pelkoja haluttaessa reaktioita sen perusteella haluttuun suuntaan (Muka islamilainen terrorismiuhka ja ratkaisuksi poliisivaltiotyranniaa muka turvaksi)!
Kyseenalaistimme siis äsken onnistuneesti tuosta Norjan valoilmiöstä esitetyn ohjusrikkoteorian. Mutta mikä onkaan se "oikeampi" selitys tuolle valoilmiölle? Huomaamme sen, että emme voi saatavilla olevien vaihtoehtomediankaan tietojen avulla tarpeeksi hyvin todistaa sen olemusta ja syytä. Tiedot ovat joka tapauksessa liian vajaita ja ilmiö on liian erikoinen aikaisempiin kokemuksiimme verrattuna. Voimme kuitenkin päätellä jotain: Ensinnäkin havaittuamme nuo valtavirtamedian selitykset aiheesta valheeksi, voimme päätellä ilmiön luonteen ja syyn kuuluvan meiltä rivikansalaisilta salattavien asioiden joukkoon. Ilmiön visuaalisesta ilmeestä voimme samalla päätellä sen, että se on suunnitellusti joidenkin tai jonkun tahon tarkoituksella tekemä, eikä siis ole mikään puhdas ihmisistä riippumaton luonnonilmiö. Kun se ei ole ohjusrikko, niin arviot suuntautuvat siitä luonnollisesti joko tieteelliseen tai sotilaalliseen kokeeseen tai kumpaankin. Miksi joko tieteellistä tai sotilaallista koetta halutaan pitää tarkasti salassa, vaikka siitä aiheutuu joidenkin rivikansalaisten pariin havainnoitaviksi ja dokumentoitaviksi visuaalisia ilmiöitä? Onko ollut osaltaan tarkoituskin, että osa meistä näkee ilmiön ja tuo sen netin avulla kaikkien nähtäville ja arvioitavaksi?
Valtavirtamedian tarjoama ohjusrikkoteoria on yhtäältä hyvä tekosyy länneltä kohdistaa sotilaallista mustamaalaamista Venäjän suuntaan, mutta voi voi kuinka kömpelö väite tuo ohjusrikko tosiaan on. Toisaalta uudenlaisen sotilaallisen aseen rakentaminen ja testaaminen voisi tuottaa oheistuotteena tuollaisen valoilmiön, mutta se halutaan ehdollistaa meille "rakettirikkona" ja siten peittää todelliset aikeet; mitä moisella aseella haluttaisiin saada aikaan? Mitä uhkaa sillä torjuttaisiin? Tiedämme nyt siis sen, että tuolla päin Norjaa sijaitsee H.A.A.R.P. -tutkimuskeskus, jolla voisi olla potentiaalia tuollaisiin valtavankokoisiin tieteellisiin ja sotilaallisiinkin kokeisiin, joissa taivaalle aiheutuu merkillisiä ja isoja valoilmiöitä. Emme voi kuitenkaan varmuudella tietää ilman sen tekijöiden suoraa todistusta, minkälaisesta kokeesta ja ilmiöstä tarkelleen on ollut kyse. Jokin koe se on silti ollut ja sen seurauksistakin joutuu tässä vaiheessa väittelemään loputtomiin.
Voisiko esim. olla niin kuin tuossa ym. Sorcha Faal -linkissä väitetään? --> Koe on vaikuttanut vakavasti pohjoisen pallonpuoliskon säähän ja siksi useilla alueilla on nyt ollut poikkeuksellisen kylmää: Britanniassa jälleen ennätyskylmää, Yli sata kuollut kylmyyden ja lumisateiden takia Puolassa, Video Pakkanen ja lumi piinaavat Eurooppaa, Pakkanen pakotti sähkön ja kaasun säännöstelyyn Kiinassa, Sakea lumipyry lamautti Pekingin, Nyt on kylmin talvi sitten vuoden 2003 ja Pohjoinen pallonpuolisko kärsi lumesta ja kylmästä. Totuttuun tieteelliseen tietoon perustuva selitys tälle kylmyydelle on annettu esim. tässä seuraamassani Paulin blogissa: Talvi jyrää maailmalla. Pohjoisnavan ns. polaaripyörteen heikkeneminen ja siirtyminen kohti Eurooppaa on siis ollut edesauttava syy. Voisiko ko. polaaripyörteen käyttäytymiseen olla ainakin osasyynä tuo Pohjois-Norjan "koe"? Onko tämä ollut sitä sään manipulointia, josta tuota H.A.A.R.P. -teknologiaa on syytetty?
Mahdotonta todistaa juuta tai jaata ko. valoilmiöstä näin ns. maallikon arvioin, mutta joka tapauksessa meidän on syytä olettaa jotain myös vaarallisella ja huolestuttavalla tavalla salamyhkäistä olleen tekeillä tuon valoilmiön taustalla ja syynä! Joka tapauksessa leikkiminen noin valtavaa kokoluokkaa olevilla asioilla saattaa hyvinkin aiheuttaa epätoivottujakin yllätyksiä... Toisaalta, onko tuo valoilmiö ollut "vain" jokin valoshowkokeilu? Mutta miksi vaivautua vain "valoshowkokeiluun", kun noin isoissa ilmiöissä on ollut takana varmasti erittäin hintavaa ja pitkällistä valmistelua?
Vaihtoehtomediassa on kuitenkin yhtenä selityksenä tarjottu tuota ym. Project Bluebeam -skenariota, jossa meille rivikansalaisille lavastettaisiin jopa UFO -hyökkäys jossain vaiheessa eliitin maailmanhallitusprojektin edesauttamiseksi ja tuo Norjan "koe" olisi ollut siihen liittyvän lähes koko taivaan kattavan hologrammishown testaus monessakin mielessä; testataan välineitä ja testataan yleisön reaktioita sekä ymmärrys- ja päättelykyvykkyyttä / -kyvyttömyyttä. Joka tapauksessa hyvin olisi tuollainen koe siinä mielessä onnistunut, koska valoilmiö oli niin näyttävä ja erikoinen sisältäen tarkkoja ja säännöllisiä kuvioita. Tässä on Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogin juttu aiheesta ja tässä Journey towards Enlightenment -blogin juttu. Sorcha Faal -sivuston ensimmäinen juttu aiheesta on tässä: Attack On Gods ‘Heaven’ Lights Up Norwegian Sky.
Jäämme siis odottamaan lisää tietoa aiheesta ja uskon lisävalaistusta vielä tulevan jossain vaiheessa. Skeptisesti en kuitenkaan odota valtavirtamedialta mitään merkittävää läpilyöntiä tässä suhteessa, vaan oletan ko. median jopa mahdollisimman täydellisesti yrittävän peittää asian olemalla totaalisen hiljaa siitä. Juurikin siis päin vastoin kuin pitäisi: Tämä on maailman historian tärkeimpiin ja isoimpiin tutkivan journalismin piiriin kuuluva juttuaihe!

Subscribe to:
Posts (Atom)