Showing posts with label siemenet. Show all posts
Showing posts with label siemenet. Show all posts

Thursday, June 23, 2011

Kuurosateisen epävakaista ja tavanomaisen lämmintä; ensi viikolla helleaallon mahdollisuus (Päivitys: Hellettä ja rajuja ukkosia!)




Euroopan mittakaavassa tällä viikolla on monta päivää vallinnut tilanne, missä Britannian suunnasta Skandinaviaan ja Suomeen on ulottunut matalapaineiden jonoa. Siinä kuurottaiset ja yhtenäiset sateet ovat kastelleet ko. alueita monin paikoin runsaastikin lämpötilojen oltua ajankohdan normaaleissa - ajoittain koleissakin lukemissa etenkin Britanniassa, Norjassa ja Lapissa. Välimeri on kylpenyt kohtalaisissa - paikoin kovissa helteissä n. +35 asteeseen saakka enimmäkseen poutasäässä muutamia ukkoskuurotteluja lukuun ottamatta. Helleilmamassaa on ulottunut ajoittain Länsi-, Keski- ja Itä-Euroopan eteläosiin, mutta ilmamassojen rajoilla on ollut ajoittain epävakaista ukkosineen ja ko. Euroopan osien pohjoisalueilla selvästi epävakaisempaa. Länsi-Venäjällä vallitsi aluksi ko. Suomeen ulottuneen ja Uralin tienoon matalapaineiden välissä tavanomaisen kesälämmin korkeapaineen selänne, mutta parina viime päivänä matalapaineen sijoituttua Kaspianmeren pohjoispuolelle on itätuulilla alkanut muodostua sinne laajasti hellettä.

Jatkossa matalapaineiden reitti siirtyy Atlantilla sen verran pohjoisemmaksi, että Britannia lämpenee selvästi ja poutaantuu vähän. Samalla viikonlopun aikana ja alkavalla viikolla korkeapaine muodostuu Keski-Euroopan kautta Itä-Eurooppaan ja Suomeenkin ulottuen, mikä mahdollistaa helleaallon muodostumisen aluksi Länsi- ja Keski-Eurooppaan paljonkin yli +30 asteen lukemineen ulottuen myös Tanskaan ja Etelä-Ruotsiin. Myöhemmin ensi viikolla helle alkaa painottua vähän heikenneenä enemmän Itä-Eurooppaan ulottuen lopulta Etelä-Suomeen; muu osa Skandinaviaa ja Suomea säilyy / palaa normaalilämpöisen epävakaisena / -seksi. Myöhemmin ensi viikolla Länsi-Eurooppakin epävakaistuisi ja viilenisi taas sillä alueella voimistuvan matalapaineen myötä. Välimerellä jatkunee vaihtelevan kovat helteet (Kuuminta aluksi lännessä) aluksi enimmäkseen poutasäässä, mutta ensi viikolla ukkoskuurottelua olisi yleisemmin etenkin lännessä ja toisaalta viikonloppuna Mustanmeren tienoilla vaikuttamaan alkavan runsassateisen matalapaineen vaikutuksen leviämisen myötä idässäkin. Länsi-Venäjällä helle voimistuu aluksi jopa lähes Jäämeren rantaa myöten reiluun +30 asteeseen ja se näyttäisi pitävän aika hyvin pintansa ensi viikollakin pohjoisimpia osia lukuun ottamatta ja yhdistyneekin Länsi-Euroopan kautta muodostuneeseen helleaaltoon, joka edesauttanee helteisiä kelejä Suomessa... Päivityksessä ilmennyttä: Loppuviikolla Länsi- ja Keski-Eurooppa sekä Skandinavia viilenevät selvästi, mutta helleilmamassa jää vaikuttamaan osin Itä-Eurooppaan, Länsi-Venäjälle ja Suomeen; myös Lappi on saamassa aivan pohjoisimpia kolkkia lukuun ottamatta vahvaa hellettä ke - la välillä.

Edellisen ennusteen jälkeistä toteutumista Etelä-Suomessa (Voitte itse lukea näistä sääkartta-arkistoista suursäätilan luonteet ja muun Euroopan säät; Wetter3 sääarkisto - Wetter3 weather archive ja Wetter3 sääarkisto 2 - Wetter3 weather archive 2) -->

La 18.6. - Suomen länsi-lounaispuolisesta laajasta matalapaineesta ulottui Etelä-Suomen päälle lounaasta siirtynyt pieni matalapaine heikkenevän okluusiorintamansa kera; yöllä ja aamulla oli yhtenäisempää rintamasadetta, mutta iltapäivällä ja alkuillalla pilvipeite rakoili ajoittain ja kuurosateita esiintyi etenkin sisämaassa. Loppuillalla poutaantui ja selkeni lisää. Tuulet olivat heikkoja - tyyniä ja suuntana aluksi etelä - kaakko ja iltapäivästä alkaen pääasiassa noin länsi. Yölämpötila oli vähän +10 asteen yläpuolella ja päivälämpötila +16 ja +19 asteen välillä.

Su 19.6. - Edellisen päivän pieni matalapaine alkoi hajota paikalleen ja sulautua lounaasta lähestyneeseen laajemman matalapaineen alueeseen, joka tuli keskusalueeltaan päivän aikana Etelä-Suomeen uuden etelästä lähestyneen okluusiorintamansa kera; Yö ja aamu olivat tyyniä ja vaihtelevan vähäpilvisiä, mutta etelästä lähestynyt rintama runsastutti vähitellen pilvisyyttä. Rintaman sade oli heikkoa - kohtalaista ja se saapui hitaasti alueelle; sisämaassa / idässä satoi vasta illalla. Etelän ja idän väliset tuulet olivat aamupäivästä alkaen enimmäkseen heikkoja. Yölämpötila oli +10 asteen vaiheilla ja päivälämpötila +20 asteen vaiheilla - vähän alle (Etenkin ensimmäisenä sataneilla alueilla).

Ma 20.6. - Laajempi matalapaine jäi pyörimään keskusalueeltaan Etelä-Suomeen siirtyen hitaasti pohjoisemmaksi; Yöllä - aamulla oli vielä runsaspilvistä ja rintamasateiden rippeitä liikkui sisämaassa. Aamun jälkeen vaihtelevasti runsas pilvisyys vallitsi ja kuurosateita tuli etenkin sisämaassa. Loppuillalla poutaantui ja selkeni osaksi. Yöllä - aamulla heikot tuulet kääntyivät vähitellen etelän kautta länteen. Illalla länsituulet voimistuivat vähitellen kohtalaisiksi. Yölämpötila oli +10 asteen vaiheilla - vähän yli ja päivälämpötila +20 asteen vaiheilla - vähän alle.

Ti 21.6. - Matalapaine siirtyi keskukseltaan Etelä-Suomesta Perämeren tienoille - Lappiin ja voimistui vähän; alueella vallitsi koko päivän länsi-lounaisvirtaus, joka oli kohtalaista - puuskissa ajoittain navakkaa. Yöllä ja aamulla pilvisyys oli vaihtelevan vähäistä, mutta runsaampaa iltapäivällä - alkuillalla tuottaen sisämaapainotteisesti kuurosateita, jotka olivat paikoin rankkoja rakeiden ja ukkosen kera; loppuillalla kuurot vähitellen heikkenivät, harvenivat ja sää selkeni osaksi. Yölämpötila oli +10 asteen vaiheilla - vähän yli ja päivälämpötila +20 asteen vaiheilla - vähän alle.

Ke 22.6. - Matalapaine pysyi keskukseltaan Lapin länsireunalla ja se oli sulautunut osaksi matalapainejonoa ulottuen Skandinaviasta Britanniaan; illalla Saksan tienoilla alkoi kehittyä pieni osakeskus, joka alkoi siirtyä kohti Suomea. Länsi-lounaisvirtaus vallitsi enimmäkseen kohtalaisena - päiväsaikaan puuskissa ajoittain navakkana; illalla tuuli heikkeni ja alkoi kääntyä etelään. Pilvisyys oli vaihtelevaa ja heikkoja - kohtalaisia kuurosateita syntyi iltapäiväksi sisämaan itäosiin. Illalla selkeni, mutta lounaasta saapunut heikkenevä ja katoava okluusiorintama runsastutti yläpilvisyydellään taivasta. Lämpötilat olivat yhä yöllä n. +10 astetta ja päivällä n. +20 astetta.

To 23.6. - Edellispäivänä Saksassa muodostunut pieni matalapaineen osakeskus siirtyi tänään ärhäkäksi voimistuvana kohti Suomen lounaiskulmaa ja nyt illalla siitä edelleen pohjois-koilliseen. Laajempi matalapaine osana em. myrskykeskusta on ulottunut Etelä-Skandinaviasta Jäämerelle. Yö oli heikkotuulinen ja vähäpilvinen, mutta tuo myrskymatalapaine aiheutti okluusiorintaman hetkittäin rankkaakin sadetta puolenpäivän - iltapäivän aikaan, tilapäisen pilvipeitteen rakoilun jälkeen ja loppupäivän ajan täyspilvisessä myrskysäässä tuli heikkoa kuurottaista sadetta - tihkua. Etelä-kaakkoistuulet olivat rintamasateen tullessa ja aikana kohtalaisia ja illalla klo. 18 - 21 lounais-länsituulet olivat puuskaisia ja kovia - lounaisrannikolla jopa myrskyisiä; loppuillalla heikkeneviä tuulia. Tässä ko. päivän myrskyseurantani; Varoitus poikkeuksellisesta ja vaarallisesta säästä: Erittäin raju pienialainen matalapaine etelälounaasta!. Yölämpötila oli +10 ja +13 asteen välillä ja päivälämpötila vaihteli sateiden aikataulun mukaan +14 ja +19 asteen välillä.

Tuo kuva on otettu keskiviikkona 22.6.2011 Hämeenlinnassa ja siinä nähdään erään pysäköintialueen asfaltille varisseita ruhtinaanpoppelin (Populus "Rasumowskiana") siemenhaituvia, jotka olivat lionneet jonkin verran ko. viikon kuurosateissa. Auringonvalo siivilöityi kohdalle kauniin viiruisena "spottina" ko. puiden läpi vasemmalta. Ko. siemenvillasato ilmensi osaltaan jo näin ennen Juhannusta satuttuaan kasvukauden parin viikon etumatkaa tavanomaiseen aikatauluun verrattuna.

Ennuste tuleville päiville (Päivitys vihreällä maanantaina 27.6.2011 klo. 22:10) Etelä-Suomessa (Voitte itse lukea esim. näistä sääkartoista ennusteen luonnetta suursäätilan ja muun Euroopan sään suhteen; Weatheronline Expert Charts) -->

Pe 24.6. - Tuo em. myrskymatalapaine siirtyy huomattavasti heikenneenä Lappiin ja toisaalta Etelä-Skandinaviaan jää toinen osakeskus; matalapaineen painopiste jää länteen, jolloin alueella vallitsee heikkojen - kohtalaisten lounaistuulten tilanne ja runsaan vaihtelevassa pilvisyydessä yöllä sataa vielä aluksi paikoin heikosti vettä - tihkua ja iltapäivällä kehittyy sisämaahan kuurosateita, jotka ovat paikoin rankkoja ukkosen kera. Illalla tuulet tyyntyvät, mutta kuurosaderiskiä on yhä. Yölämpötila on +10 ja +14 asteen välillä ja päivälämpötila +17 ja +21 asteen välillä.

La 25.6. - Matalapaine jää vellomaan Skandinaviaan ja Suomeen, mutta heikkenee laajaksi tyynen tuulen alueeksi; ko. alueella on tyyntä ja vain ajoittain heikkoja suunnaltaan vaihtelevia tuulia; kuuropuuskia voi olla kohtalaisena - navakkana iltapäivällä. Pilvisyys on runsaahkon vaihtelevaa (Yöllä vähäisempää ja tyynessä säässä voi kehittyä usvaa) ja sisämaapainotteisesti kehittyy sade- ja ukkoskuuroja paikoin rankkoine sateineen. Yölämpötila on +10 asteen vaiheilla ja päivälämpötila +15 ja +20 asteen välillä sateisuuden mukaan.

Su 26.6. - Heikkotuulisen matalapaineen painopiste hivuttautuu vähitellen Suomen itäpuolelle ja Suomen itäreunalle itse asiassa voimistuukin päivän aikana yksi pieni osakeskus; aluksi vallitsee tyynen tuulen alue, jossa yöllä - aamulla on vähäpilvistä ja usvaa voi olla paikoin. Iltapäivällä pohjois- / luoteistuuli voimistuu kohtalaiseksi ja vaihtelevassa pilvisyydessä kuurosateita kehittyy itäpainotteisesti; illalla lännestä alkaen poutaantuvaa ja etelästä alkaa ulottua korkeapainetta. Yölämpötila on yhä +10 asteen vaiheilla ja päivälämpötila n. +20 astetta - vähän alle (sateisimmilla alueilla).

Ma 27.6. - Etelästä pyrkii ulottumaan pitkulainen korkeapaine lounaiskolkan yli ja siinä yhteydessä lounaasta pyrkii lämpimämpää ilmamassaa ja Venäjän helleilmamassa kärkkyy myös lähellä; yöllä - aamulla on vähäpilvisen poutaa ja heikkoja länsi-luoteistuulia. Iltapäivällä - illalla pilvisyys vaihtelee ja kuurosateita voi esiintyä etenkin idässä / sisämaassa ja ukkosriskiä on jonkin verran. Tuulet ovat enimmäkseen kohtalaisia lännen ja pohjoisen väliltä ja illalla tyyntyy lännestä alkaen. Yölämpötila on +10 asteen vaiheilla ja päivälämpötila kohoaa +20 ja +24 asteen välille. Ennuste on pitänyt melko hyvin paikkaansa; yö oli vähän lämpimämpi ja kuurosateet keskittyivät iltapäivällä kapealle alueelle Päijänteeltä eteläkaakkoon. Illalla sää on seljennyt kokonaan.

Ti 28.6. - Korkeapaine muodostuu selänteeksi etelälounaasta Suomen yli koilliseen ja kapea matalapainejono rintamasysteeminsä kera ulottuu Lapista Britteinsaarille / Länsi-Eurooppaan. Venäjän helleilmamassa jäänee vielä itään, mutta Länsi- ja Keski-Euroopan helleilmamassa alkaa vaikuttaa lounaasta; etelässä vallitsee heikot - tyynet suunnaltaan vaihtelevat tuulet ja paikoin voi esiintyä yksittäisiä ukkoskuuroja iltapäiväpainotteisesti muutoin sään ollessa vähäpilvistä. Tosin illalla lännestä voi tulla länsiosiin epävakaista ja ukkostavaa ilmaa säärintaman ollessa sieltä käsin lähellä. Ilmamassa lämpenee edelleen; yölämpötila on +10 ja +15 asteen välillä ja päivälämpötila voi jo kohota monin paikoin +25 ja +30 asteen välille. Ennuste pitää muutoin varsin hyvin paikkaansa, mutta ilmamassa on sen verran kuivaa, että iltapäivällä on korkeintaan hyvin vähäistä ja poutaista kumpupilvisyyttä sisämaassa; muutoin on selkeää.

Ke 29.6. - Lapista Skandinaviaa pitkin lounaaseen ulottuu kapea matalapainejono (Etelä-Skandinaviaan voimistuu uusi matalapaineen keskus) säärintaman kera ja tästä voi ulottua päivän mittaan ukkostavaa epävakaisuutta etelän länsiosiin. Muutoin olisi vähäpilvisen poutaa ja etelä-lounaistuulet enimmäkseen heikkoja; yöllä tyyntä etenkin idässä. Helleilmamassa kuitenkin on voimistumassa ja sen ulottuessa kunnolla alueelle yölämpötila olisi jopa +15 asteen vaiheilla ja päivälämpötila +26 ja +30 asteen välillä; paikoin jopa n. +30 astetta... Lännen säärintamat jäävät kauemmaksi ja korkeapaine muotoutuu itäpainotteisesti Etelä-Suomen päälle, missä tyyni alue ulottuu aluksi ko. alueelle, mutta väistyy loppupäivänä vähitellen viriävien kaakkoistuulien myötä; helleilmamassa voimistuu enimmäkseen selkeässä säässä ja em. lämpötilalukemat toteutuvat varsin hyvin.

To 30.6. - Korkeapaine näyttäisi kaikkoavan enemmän Suomen itäpuolelle ja voimistunut matalapaine siirtyisi Etelä-Skandinaviasta lähemmäksi; ko. alueelle työntyisi vielä kunnolla etelästä helleilmamassaa, mutta lännestä lähestyisi ukkostava rintamasysteemi päivän mittaan... Yölämpötila olisi +15 asteen vaiheilla - vähän yli. Päivälämpötila voisi kohota jopa yleisesti +30 asteen vaiheille ja paikoin parisen astetta ylikin sisämaassa... Korkeapaine on hieman etääntyneenä Suomen itäpuolella ja matalapainetta muotoutuu pitkulaisena Skandinaviassa sallien erittäin helteisen kaakkoisvirtauksen ko. alueelle. Sen sekaan on tulossa kosteampaa ilmamassaa Mustanmeren - Kaspianmeren suunnasta, jolloin yön ja aamun vähäpilvisyyden jälkeen utuisuus ja ukkosmyrskyjen mahdollisuus kasvaa iltaan mennessä etelästä - kaakosta alkaen (Hyvin rajujenkin ukkosten riskiä!...). Yölämpötila vaihtelee tuulisuuden mukaan +15 asteen vaiheilta lähes +20 asteeseen ja päivälämpötila ollee monin paikoin n. +30 astetta - vähän yli etenkin sisämaassa.

Pe 1.7. - Korkeapaine sinnittelee vielä idässä ja matalapainetta muotoutuu Skandinaviasta Suomenkin päälle siten, että ko. helleilmamassaa ja lännen viileämpää ilmamassaa rajaava etelä-pohjoissuuntainen rintamasysteemi asettunee hyvin täpäräluonteisesti johonkin läntisimmän Suomen paikkeille sallien kaakkoisvirtauksen tuoman kostean utuisen helleilmamassan vielä suureen osaan Etelä-Suomeakin; ukkosmyrskyjen riski on kuitenkin suuri laajalla alueella ja niin etenkin lännessä (Paikoin hyvin rajuja ukkosia!). Ukkoskuuroja voi esiintyä jopa läpi vuorokauden, mutta etenkin iltapäivällä ja illalla. Yölämpötila ollee runsastuneen pilvisyyden takia erittäin korkea jopa n. +20 asteen vaiheilla ja päivälämpötila saavuttanee edelleen n. +30 asteen lukemia monin paikoin etenkin kaakossa - idässä; viileintä läntisimmissä osissa.

Tästä eteen päin ennustettavuus on taas kehnoa, mutta ainakin la aikana vallitsisi vielä edellispäivän kaltainen hyvin kostean helteinen, ukkosmyrskyherkkä (Paikoin hyvin rajuja ukkosia!) ja lännessä lähes sijoillaan pysyvän ilmamassoja rajaavan etelä-pohjoissuuntaisen rintamasysteemin tilanne. Su aikana lähellä Suomen eteläpuolella voimistuisi matalapaine, joka voisi yhtäältä jatkaa itätuulien voimistamisellaan helleilmamassan vyöryä alueelle rajuinekin ukkosineen, mutta toisaalta on näyttänyt siltä, että samalla koillisesta alkaisi valumaan viileämpää ilmamassaa kaventaen hellesektoria pois... Tarkemmin näistä viikonlopun hyvin mielenkiintoisista tilanteista seuraavassa varsinaisessa ennusteessani. To alkaen joka päivä su saakka seurannee myös tämän kesän ukkoseurantaraportointiani!...

Kasvukausi on siis edelleen ollut noin 2 viikkoa edellä tavanomaisesta aikataulustaan, mikä on merkinnyt poikkeuksellisesti nyt näin Juhannukseksi jo tyypillisten heinäkuun kukkijoiden alkanutta kukintaa; kuten monet jasmikkeet (Philadelphus sp.), pionit (Paeonia sp.), ritarinkannukset (Delphinium sp.), lumpeet (Nymphaea sp.), maitohorsma (Epilobium angustifolium) ja ohdakkeet (Cirsium sp.). Ensi viikolla todennäköisesti alkava uusi helleaalto nopeuttaa taas kasvua niin paljon, että ensi viikon loppuun mennessä voisi olla mahdollista jo peräti lähes 3 viikonkin etumatka tavanomaiseen ajankohdan kasvutilanteeseen nähden ja se tarkoittaisi em. kukintojen huipentumista monissa tapauksissa sekä jo peräti kesäkuun puolella täpärästi alkavaa terttuseljan (Sambucus racemosa) ja tuomen (Prunus padus) marjojen kypsymistä...

Myös monet muut hedelmäsadot ovat raakilevaiheissaan etenemässä huomattavassa etuajassa ja näin mm. omenapuilla (Malus sp.) ilmenee ajankohtaan nähden poikkeuksellisen isoja raakileita. Myös puiden ja pensaiden kuluvan kesän versojen puutuminen etenee selvässä etuajassa, mutta toisaalta viime päivien sateista innostuneena versojen uusi kasvu on yhä hyvin rehevää ja monilla lajeilla yhä voimakkaimmillaankin; kuten myöhäiset lehteentulijat. Mäntyjen (Pinus sp.) uudet neulaset alkavat tulla täysikokoisiksi ja kuusten (Picea sp.) latvojen pääversot alkavat saavuttaa täyttä mittaansa. Syntyvä helleaalto kiihdyttää kasvua huippuvauhtiin, jolloin lähes ennätyksellinen n. 3 viikon etumatka kasvutilanteisiin syntynee helposti su mennessä. Tulevat ukkossateet auttavat myös kuivuuden pitämisessä poissa; tosin paikoin vettä voi tulla ukkossateista liiaksikin ja tulvia voi olla tiedossa paikoitellen niin maaseudulla kuin kaupungeissa.

Jokien virtaamat ovat olleet aikaisempaa vähän vuolaammat sateiden takia, mutta edelleen normaalin rajoissa ja ensi viikollakaan suurta muutosta ei ole nähtävissä. Maaperä on kastunut laajasti kohtalaisen - runsaan verran. Jatkossa sateita saadaan edelleen kuuroina paikoin rankastikin (Edelleen taajamatulvariskiä paikoin), joten tuo tuleva mahdollinen hellekään ei heti ala muodostaa haittaavaa kuivuutta. Tosin katveeseen voi jäädä kesälle tyypilliseen tapaan yksittäisiä vähäsateisiakin alueita ja näin todennäköisimmin meren rannikoilla. Loppuviikon ukkossateet saattavat aiheuttaa hyvinkin reippaita taajamatulvatilanteita ja jokien virtaamatkin voivat paikoin nousta hetkeksi tulvakorkeuksiin runsaimmilla ukkosalueilla.

Joka tapauksessa kasvit kiittävät kosteudesta helteen tultuakin yhä jatkuvana rehevänä kasvuna ja kehityksenä, mikä nähdään maanviljelyssäkin rehvyytenä ja muutenkin ajankohtaan nähden paikoin poikkeuksellisen pitkälle päässyt kehitys korostaa sitä; mm. monet rypsi- / rapsipellot ovat jo olleet ennätysvarhaisessa kukassa ja ensi viikolla kukinta alkaa jo huipentua ja monet muut viljat tähkääntyvät jo monin paikoin. Myös nurmikot jatkavat rehevän vihreää kasvua ja apilat (Trifolium sp.) tulevat monin paikoin niiden kukintamerikoristeeksi.

Vesistöjen pintalämpötilat ovat pysyneet Etelä-Suomessa tällä viikolla lähes samoina monta päivää ollen järvissä +17 ja +20 asteen välillä ja Suomenlahdella sisälahdissa suunnilleen samat sekä ulapalla +15 asteen vaiheilla. Ensi viikon mahdollinen helle nostaa järvien ja Suomenlahden sisälahtien pintalämpötilat helposti taas +20 ja +25 asteen välille ja meren ulapalla aletaan lähestyä +20 astetta...

Monday, April 06, 2009

Tiedote arboretumprojektistani; arkoja lajeja sisältävien taimilaatikoiden tuonti sisätilalämpöön

Tänään tein viimein vuoden ensimmäisen käynnin taimikasvatuspaikalleni ja toin sieltä viime vuonna sisätiloissani kasvaneet talvenarat lajit uudestaan sisälle esikasvatukseen. Ko. taimilaatikoiden siirtoa viivästytti maaliskuun lopun kylmä jakso, jolloin jäinen lumi oli vielä haittana. Sisäkasvatuslämpötila on nyt kotonani ympäri vuorokauden n. +23 astetta ja aurinkoisina päivinä ajoittain n. +25 astetta, joten tehokasta kasvua siitä seuraa.

Valitettavasti näiden kasvien kohtalo on kuitenkin juuri niin lohduton kuin aavistelin päättyneen talven jäljiltä. Pakkasten, liikamärkyyden ja lopputalvena hyvin paksuksi muodostuneen jään yhteisvaikutuksen takia arat lajit näyttävät kuolleen ja mädäntyneen kokonaan. Juuri mikään ei niistä taida kasvaa enää, mutta kokeilen ottaa asiasta kuitenkin selvää toukokuuhun asti ko. tavalla. Jos reilun kuukauden aikana uutta kasvua ei ole ilmennyt, niin sitten taimien kuolema on tosiasia.

Todella harmillisen retuperällä resurssini ovat nyt olleet arboretumprojektissani ja se tuntuu siksi edelleen taakalta eikä innosta. Talvenarkoja lajeja esim. ei voi kasvattaa ilman kasvihuonetta ja talven ajan kylmävarastoa. Nyt se nähtiin. Vaikka pakkanen ei olisikaan este, niin arkojen lajien pienet taimet voivat silti ottaa nokkiinsa Etelä-Suomen talven märkyydestä ja tukahduttavasta jäänmuodostuksesta. Siksi niitä olisi hyvä kasvattaa kasvihuoneen ja kylmävaraston avulla muutama vuosi ennen lopullista istuttamista.

Näitä sisälle tuomiani styrox -laatikoita on 9 kpl. ja niissä on jäljellä viime kevään kylvöistä itämättömiä siemeniä. Ne voivat toki itää vielä, koska monilla siemenillä on tapana hajaannuttaa itämistään jopa parille kolmelle vuodelle. Esim. samettisumakki (Rhus hirta) ja tulppaanipuu (Liriodendron tulipifera) saattavat itää nyt runsaastikin sisätilalämmössä...

Muutoin taimikasvatuspaikallani oli nyt tyypillisesti peltomyyrän syöntituhoja, mutta ei onneksi hirvittävän paljoa. Erään koristeomenapuulajikkeen kaikki taimet olivat tosin syöty. Jotkin muut taimet saattavat lisäksi olla myös kuoleman kielissä talven erittäin jäisten olosuhteiden ja liikamärkyyden takia. Asia selviää kesäkuun alkuun mennessä. Taimikasvatuspaikalla olosuhteet ovat tällä hetkellä yleensä sellaiset, että lumi on sulanut kokonaan, mutta routaa on maassa vielä parisenkymmentä senttiä arvioni mukaan. Maan pinta on sulanut parisen senttiä ja se on erittäin mutaisen märkä lilluvine vesineen.

Onneksi edelleen näyttää siltä, että viikon loppupuolen lämpöaalto on toteutumassa. Hieman epäselvää on kuitenkin se, että päästäänkö vielä päivälämpötiloissa +15 asteen tienoille vai ei sunnuntaihin mennessä. Runsas pilvisyys saattaa estää sen, mutta siinä tapauksessa yöt olisivat kuitenkin huippulämpimiä. Kasvukausi näyttää siis olevan alkamassa tällä viikolla todella aikaisin joka tapauksessa...

Saturday, April 12, 2008

Taimimäärän supistamisella uutta viljelyintoa - New cultivation passion with the decreasing of plant amount

Tämä viikko on ollut hieman hankala arboretumprojektin kevättöiden käynnistämisessä. Aluksi harmittelin sitä, kun mullan ja lannoitteen saanti vielä kiinni olevista puutarhamyymälöistä hankaloitti asioita. Sitten alkuviikolla sadesää hillitsi haluja töihin. Eilen kävin viimein tarkistamassa taimikasvatuspaikallani tilanteen ja toteutin "ylimääräisten" taimien tuhoamisen tärkeämpien lajien kustannuksella. Näin sain vapautettua yli 50 taimipurkkia uusiokäyttöön ja projektin eteneminen helpottui. Tuhotut lajit olivat; metsävaahtera (Acer platanoides), tervaleppä (Alnus glutinosa), vuorijalava (Ulmus glabra), suomenpihlaja (Sorbus hybrida) sekä yksittäisiä lehmuksia (Tilia sp.) ja mongolianvaahteroita (Acer tataricum ssp. ginnala). Tänään laitoin myös siemeniä liotukseen; tiedot löytyvät ko. kuvasarjoista (A B) - ja viimein sain hankittua multaa ja lannoitetta.

This week has been a bit difficult regarding the start of arboretum project's spring tasks. At first I was fretting the fact, that getting compost and fertilizer from yet closed garden shops made things difficult. Then during the early week rainy weather restrained desires for work. Yesterday I finally went to check out the situation at my nursery place and I did the destroying of the "leftover" plants at the expense of more important species. This way I was able to free more than 50 plant pots into a new use and the proceeding of the project became easier. The destroyed species were; Norway Maple (Acer platanoides), Black Alder (Alnus glutinosa), Wych Elm (Ulmus glabra), Oak-leaf Mountain Ash (Sorbus hybrida) and single Lindens (Tilia sp.) and Amur Maples (Acer tataricum ssp. ginnala). Today I placed seeds into soaking as well; the information is found in the photo sets in question (A B) - and at last I was able to get compost and fertilizer.

Wednesday, April 02, 2008

Kylvö 1, kevät 2008 - The sowing 1, spring 2008

Siirsin ensimmäisen kylvön tähän päivään asti, mutta nyt se on suoritettu; merkitsin näihin kuvasarjoihin (A B) siitä tiedot ko. lajien kohdalle (Kylvetty - Sown 2.4.2008). Itämisen tapahduttua laitan taimista kuvia joko tähän blogiin tai Flickr -sivuilleni. Samalla tavalla teen muidenkin huhti- ja toukokuun aikana kylvämieni lajien kohdalla... Nämä ensimmäiset kylvökset (kaksi laatikkoa) ovat sisällä esikasvatuksessa toukokuun lopulle asti. Sama koskee myös monia muita tulevia kylvöksiä, koska lajit ovat enemmän tai vähemmän talvenarkoja; etumatka kasvussa Suomen luontaiseen kasvukauteen verrattuna on tarpeellista.

I postponed the first sowing until today, but now it has been done; I marked the information about it into these photo sets (A B) on the places of the species in question (Kylvetty - Sown 2.4.2008). As the germination has been happened, I will put photos of the seedlings either into this blog or into my Flickr pages. I will do the same also in the cases of other species I will sow during April and May... These first sowings (two boxes) are indoors in pre-growth cultivation to the end of May. The same applies to many other coming sowings as well, because the species are more or less winter sensitive; an advance in growth as compared to the Finland's natural growing season is necessary.

Sunday, March 30, 2008

Ensimmäisten kylvöjen esivalmisteluita, kevät 2008 - Pre-preparations of the first sowings, spring 2008



Hedelmäkuorien poisto samettisumakin siemenistä - The removing of the fruit coats from the Staghorn Sumac seeds.



Yllä oleva kuvapari kertoo tämän päivän puuhista siementeni kanssa. Alemmassa kuvassa on liotuksessa "isokohtalonpensas" (Clerodendrum trichotomum), kalukkipensas (Calycanthus floridus var. laevigatus) ja ”talventuoksupensas” (Chimonanthus praecox), jotka laitoin tänään liotukseen. Niiden kylvö tapahtuu 1 - 2 päivän kuluttua. Kellopensas (Enkianthus campanulatus) ei tarvitse liotusta, mutta kylvän sen samaan aikaan noiden muiden kanssa. Nämä lajit ovat hyvin talvenarkoja pensaita, jotka otan tässä vaiheessa kokeiluun. Jumaltenpuu (Ailanthus altissima) menee vielä kylmäkäsittelyyn tuon saman liotuksen jälkeen.

Ylemmässä kuvassa on samettisumakin (Rhus hirta) siementen esivalmisteluja niiden kuumavesiskarifiointia varten; kylvö tehdään heti sen jälkeen. Hieroin hedelmäkuoret sormieni välissä pois, mikä oli likaista hommaa, kuten kuvasta näkyy. Tässä linkissä on hyviä ohjeita skarifioinnista ja muistakin siementen esikäsittelyistä. Teen kuumavesiskarifioinnin ensimmäistä kertaa elämässäni ja odotan sitten jännityksellä tulosta kylvämisen jälkeen myöhemmin keväällä... Teen skarifioinnin ja kylvön samaan aikaan noiden ym. lajien kylvöjen kanssa.

Päivitin näihin siemenkuvasarjoihin (A B) em. toimenpiteet. Lisäsin myös siemenkuvat jumaltenpuusta ja samettisumakista sarjaan 1.



The upper pair of photos is telling today's doings with my seeds. In the lower photo there are in the soaking Peanut Butter Shrub / Harlequin Glory Bower (Clerodendrum trichotomum), Sweet Shrub / Carolina Allspice / Strawberry Shrub / Bubby Bush (Calycanthus floridus var. laevigatus) and Wintersweet (Chimonanthus praecox), which I placed into the soaking today. Their sowing will happen in 1 - 2 days time. Redvein Enkianthus (Enkianthus campanulatus) doesn't need the soaking, but I will sow it at the same time with those others. These species are very winter sensitive shrubs (in Finland), which I take into an experimentation at this phase. Tree-of-heaven (Ailanthus altissima) will go yet to a cold treatment after that same soaking.

In the upper photo there are pre-preparations of Staghorn Sumac (Rhus hirta) seeds for their hot water scarification; the sowing is done immediately after that. I rubbed the fruit coats away between my fingers, which was a dirty job, as you can see from the photo. In this link there are good instructions about the scarification and other pre-treatments of the seeds. I am making the hot water scarification for the first time in my life and I will then wait the result after sowing with exitement later in the spring... I will make the scarification and the sowing at the same time with the sowings of those mentioned species.

I updated into these seed photo series (A B) the mentioned measures. I also added the photos of Tree-of-heaven and Staghorn Sumac seeds onto the series 1.

Monday, March 17, 2008

Lisää siemeniä ja tietoja itävyyden arvioimisesta - More seeds and information about estimating germination ability



Neidonhiuspuun siemeniä liotuksessa - Maidenhair Tree seeds in the soaking.


Tässä on pari huomioitavaa seikkaa päättyneeltä viikonlopulta siementen suhteen. Molemmat kuvat on otettu eilen. Alemmassa kuvassa on suuri määrä rusokirsikan (Prunus sargentii) siemeniä, joita olin säilyttänyt jääkaapissani yli kaksi vuotta. Keräsin ne kesällä 2006 Espoon Tapiolassa ja vasta nyt päätin ottaa ne käyttöön. Siemenet olivat olleet mädäntyneessä hedelmälihassaan, mutta ne vaikuttavat puhdistuksen jälkeen aivan hyviltä. Aion tulevina kolmena vuotena kylvää kolme pientä osaa kerrallaan. Nyt ensimmäiselle osalle on vuorossa n. kahden kuukauden kylmäkäsittely.

Ylemmässä kuvassa on muutama päivä sitten liotukseen laitetut neidonhiuspuun (
Ginkgo biloba) siemenet. Vasemmassa purkissa on Exotic Gardenin siemenet ja oikeassa purkissa Arboretum Mustilan siemenet. Toisessa kaikki siemenet ovat uponneet ja toisessa kaikki ovat jääneet kellumaan yhtä lukuun ottamatta. Tästä voidaan päätellä siementen itävyyttä etenkin tällaisilla kookkailla siemenillä. Kelluminen merkitsee sitä, että siemenen sisus on jäänyt edelleen osittain kuivaksi ja siellä on sen takia ilmaa. Siinä tapauksessa itävyys on huono. Uponneet siemenet ovat imeneet hyvin lisää kosteutta poistaen samalla kellumista auttavaa ilmaa ja ne ovat siten osoittaneet itämiskykyä. Tässä vaiheessa voisin siis odottaa jopa yli viittä neidonhiuspuun tainta... Laitan siemenet tänään kylmäkäsittelyyn ja jään odottamaan hyvin kiinnostuneena myöhempää itämistä, koska tämä laji on aikaisemmin ollut hyvin vaikea tapaus kokeiluissani.



Here are couple matters to notice from the ended weekend regarding seeds. Both photos are taken yesterday. In the lower photo there are a big amount of Sargent Cherry (
Prunus sargentii) seeds, which I had been storing in my fridge for over two years. I collected them in the summer 2006 at the district of Tapiola in Espoo and I decided to take them in use only now. The seeds had been in their rotten fruit flesh, but they are seeming perfectly well after the cleaning. I'll plan to sow three small parts at the time during next three years. Now, for the first part it is the turn of about two months long cold treatment.

In the upper photo there are Maidenhair Tree (
Ginkgo biloba) seeds placed in soaking few days ago. In the left pot there are seeds of Exotic Garden in and in the right pot seeds of Arboretum Mustila. In one pot all the seeds have suncken and in the other all have remained floating except one. From this one can be able to estimate a germination ability of the seeds especially in the cases of these kinds of big seeds. The floating means the fact, that the inner part of the seed has remained further partly dry and it therefore contains air. In that case the germination ability will be bad. The suncken seeds have been sucking well more moisture removing at the same time floating helping air and they have been demonstrating therefore ability to germinate. So, at this phase I would be expecting even more than five seedlings of Maidenhair Tree... I will put the seeds to the cold treatment today and I will be waiting with a big interest for the later germination, because this species have been earlier a very difficult case in my experiments.

Tuesday, March 11, 2008

Lisää siemeniä kevään 2008 kylvöohjelmaan - More seeds to the sowing program of the spring 2008

Lisäsin näihin siemenkuvasarjoihin (A B) muutaman lajin, jotka löysin vielä jääkaapistani ja jotka liitän tämän kevään kylvöohjelmaan. Kuvat on otettu eilen. Lajit ovat; keisaripuu (Paulownia tomentosa), keltatrumpettipuu (Catalpa ovata), eteläntrumpettipuu (Catalpa bignonioides), sinisade (Wisteria sinensis) ja neidonhiuspuu (Ginkgo biloba). Tulevista käsittelyistä on tiedot ko. kuvissa. Neidonhiuspuun idättäminen saattaa olla hyvin vaikeaa, joten sen kohdalla on syytä varautua jopa yli vuoden mittaiseen odotukseen... Huomio, joulukuussa esikäsittelyyn laitetuista siemenistä osasta ei ole valokuvia.

I added to these seed photo sets (A B) few species, which I found yet in my fridge and which I will include to this spring's sowing program. The photos are taken yesterday. The species are; Foxglove Tree / Empress Tree (Paulownia tomentosa), Chinese Catalpa (Catalpa ovata), Southern Catalpa / Indian Beantree (Catalpa bignonioides), Chinese Wisteria (Wisteria sinensis) and Maidenhair Tree (Ginkgo biloba). Information about the coming treatments are in the photos in question. The germination of Maidenhair Tree might be very difficult, so in that case there is a reason to be prepaired for even more than a year long waiting... Note, there aren't photos from a part of the seeds put in pre-treatments in December.

Sunday, March 02, 2008

Helmikuun 2008 siementen kuvat ja esikäsittelytietoja - The photos of the February 2008 seeds and pre-treatment information



Ennen kylmäkäsittelyyn laittamista siemenet ovat 1 - 2 päivän mittaisessa liotuksessa pusseissaan; vettä vaihdetaan usein. Kuva on otettu tänään - Before putting into the cold treatment the seeds are in 1 - 2 days long soaking in their bags; water is changed often. The photo is taken today.


Tässä on linkit (A B) kuviin siemenistä, jotka sain viime kuussa Arboretum Mustilalta ja Exotic Gardenilta. Otin kuvat tällä viikolla ja joukossa on joitakin samoja lajeja kuin mitä minulla on ollut aikaisemminkin. Nyt olen päättänyt siementen kylvöstä tänä keväänä ja laitoin noihin ko. kuviin tiedot niiden tämän hetken käsittelyistä; jatkossa muutan tietoja prosessin edetessä. Siirsin myös aikaisemmasta lämpökäsittelystä nämä lajit kylmäkäsittelyyn; hopealehmus (Tilia tomentosa), amerikanlehmuslajike (Tilia americana "Redmond"), (kukka)kanukka (Cornus florida), kanukkalaji (Cornus kousa v. chinensis), seitsensormiaralia (Kalopanax septemlobus).

Näin suuren määrän kylvöjä tein mahdolliseksi päättämällä seuraavaa arboretum projektissani; viime aikaisten ennätyslämpimien säiden innoittamana ja siten ilmastonmuutosta ennakoiden haluan keskittyä nyt aikaisempaa enemmän harvinaisten ja talvenarkojen lajien kasvattamiseen. Sen vuoksi päätin nyt sen, että tuhoan taimistoltani osan yleisistä ja tutuista lajeista, koska aika ja resurssit ovat rajalliset ja sen vuoksi en voi kasvattaa kaikkea. Saatan jonakin vuonna palata uudestaan niihin tutumpiin lajeihin (kerron tuhottujen lajien nimet myöhemmin toimenpiteen jälkeen).

Aikaisemmin tällä viikolla olisi ollut taas mahdollisuus tehdä sulan maan taimistotöitä, mutta aikatauluni ei antanut myöten tällä kertaa. Eilen illalla taimistollani ja täällä Espoon Tapiolassa satoi muutama sentti lunta ja lähipäivien kylmän sään takia lumi pysyy maassa estäen kevättöiden aloittamisen. Uusimpien tietojen mukaan tämä pieni talvi jatkuu ainakin alkavan viikon loppuun vähäisestä lauhtumisesta huolimatta alkuviikon kylmimmän vaiheen jälkeen...



Here are the links (A B) to the photos of the seeds I received last month from Arboretum Mustila and Exotic Garden. I took the photos this week and among there are some same species, which I have had before as well. Now I have decided about the sowing of the seeds this spring and I placed onto those photos in question information about their treatments at this moment; in the future I will change the information, as the process is proceeding. At the same time I removed these species to the cold treatment from the earlier warm treatment; Silver Linden (Tilia tomentosa), an American Basswood cultivar (Tilia americana "Redmond"), Flowering Dogwood (Cornus florida), Chinese Flowering Dogwood (Cornus kousa v. chinensis), Prickly Castor-oil Tree (Kalopanax septemlobus).

I made possible this large amount of sowing by deciding the following in my arboretum project; as inspired by the recent record warm weather and therefore foreseeing the climate change I want now to concentrate more than before to cultivating rare and winter sensitive species. Due to that I decided now to destroy a part of common and familiar species at my nursery, because time and resources are limited and therefore I cannot cultivate everything. I might return again in some year to those more familiar species (I will tell the names of the destroyed species later, when the measure has been taken place).

Earlier this week there would have been a possibility again to do nursery tasks of melted soil, but my schedule didn't give room for that this time. During yesterday evening at my nursery and here in the district of Tapiola in Espoo it snowed couple of centimetres and due to the cold weather of the coming days the snow will remain on the ground as preventing the start of spring tasks. According to the newest information this small winter will continue at least to the end of the starting week despite a minor warming after the coldest phase during the early part of the week...

Thursday, February 14, 2008

Pakkasen vaikutuksia kasveihin lumettomissa olosuhteissa - Influences of frost to the plants in snowless circumstances

Pohditaanpa nyt hieman tuon tulevan pakkasen vaikutuksia kasveihin. Edelleen näyttää siltä, että perjantain ja lauantain välisenä yönä Etelä-Suomessa on pakkasta -10 ja -15 asteen välillä ja sisämaassa paikoin enemmänkin. Tuollainen pakkanen on jo aiheuttanut huolta lumettomilla alueilla, koska pakkanen pääsee vaikuttamaan kasveihin ilman lumen suojaa. Etelä-Suomi säilyy pakkasen yli erittäin lumettomana. Ongelmana ovat ensimmäiset kasvutapahtumat joillakin lajeilla, mutta kasvua aloittamattomat lajit ovat edelleen turvassa huolimatta niiden eri tavoin löystyneistä lepotiloista. Routaantuminen ei ehdi vielä parissa päivässä muodostua merkittäväksi haitaksi joitakin hentovartisia (ruohovartiset uudet kasvut) yksittäiskasveja lukuun ottamatta.

Kevään merkkejä ovat osoittaneet mm. monet sipulikasvit uusine versoineen. Paikoin on jopa kukintaa, mutta lähinnä vain lumikello (Galanthus nivalis) on ollut vasta kyseessä. Joillakin perennoilla on myös pieniä kasvun alkuja (silmuasteilla silti vielä) maassa; töyhtöangervo (Aruncus dioicus) ja monet pionit (Paeonia sp.). Puista kukintaansa ovat aloittaneet lepät (Alnus sp.) ja euroopanpähkinäpensas (Corylus avellana). Silmuja ovat selvästi turvottaneet esim. terttuselja (Sambucus racemosa) ja monet kuusamat (Lonicera sp.), joista jotkut ovat työntäneet jopa vähän vihreää silmuistaan.

Em. lajeista arin tapaus on euroopanpähkinäpensas, jonka heränneet hedenorkot ovat -15 asteen pakkasessa selvästi paleltumavaarassa (pensas on muutoin täysin turvassa). Muutoin tuollaisen pakkasen aiheuttamat vauriot uudelle kasvulle ovat lähinnä marginaalisia ja uusi kasvu korvaa myöhemmin tuhoutuneet osat helposti, koska esim. perennoilla tärkeät kasvuosat ja kasvupisteet ovat vielä silmun / lehtiruusukkeen suojassa. Lähinnä vain uuden kasvun ulommat osat saattavat paleltua. Pitkälle ehtineet sipulikasvit voivat paleltua pahemmin etenkin, jos ne ovat aurinkoisella paikalla; tähän aikaan voimistunut auringonpaiste voi jo kuivattaa tehokkaasti ja pahentaa pakkasvaurioita. Varjostus on siten tarpeen niille pakkasjakson aikana. Muutoin monet sipulikasvit kestävät luonnostaan hyvin pakkasta (sahramit ovat arimmasta päästä). Pakkanen ja paahde ovat harmiksi myös ainavihannille perennoille, kuten varjoyrtille (Pachysandra terminalis).

Mikä neuvoksi kasvien suojaamisessa näissä lumettomissa olosuhteissa? Pakkaspeitteen tai havujen päälle laittaminen perennojen ja sipulikasvien tapauksissa on merkitykseltään lähinnä vain psykologinen (paitsi tuossa varjostuksessa), kun esim. -15 astetta pääsee vaikuttamaan niiden läpi aivan helposti. Paljon tehokkaampi olisi menetelmä, jossa kasattaisiin esim. multaa - haketta vähintään n. 10 cm kasvien päälle. Siinä on kuitenkin ongelmia. Ensinnäkin se on työlästä etenkin suurissa massaistutuksissa; resurssit eivät riitä. Toiseksi hentoversoiset lajit voivat katketa painon alla. Kolmantena ongelmana on jäätyminen; kasattavan materiaalin pitäisi olla rutikuivaa, jotta se ei jäädy kovaksi. Tämä kasaus on nimittäin heti poistettava pakkasten jälkeen tai ennen runsasta lumisadetta (lumi on paljon parempi suoja). Muutoin kasvien kasvu häiriintyy mm. tukehtumisen vaaran takia. Pienissä istutuksissa voi harkita tietysti muitakin suojauskeinoja; vuorivillaa, säkkikangasta yms. materiaalia paksusti laitettuna (ei hentojen varsien päälle ainakaan suoraan).

Mielestäni syytä suureen huoleen ei siis ole. Näin alkuvaiheen kasvutilanteet ovat olleet monesti aikaisemmin normaalissa ajassa huhtikuussa esiintyessään jopa samanlaisten pakkasten armoilla ilman suurta katastrofia. Kasvit ovat yleensä yllättävän kestäviä, kuten viime kevät osoitti (maaliskuun lämmön jälkeen tulleet -5 ja -10 asteen yöpakkaset paljon pidemmälle ehtineen kasvun aikana). Kuolemat tulevat olemaan vain hyvin yksittäisiä, ellei kyseessä ole todella talvenarka laji.

Lopuksi maininta; tällä viikolla saapuivat äskettäin tilaamani siemenet. Eilen saapui lähetys Arboretum Mustilalta ja kolme päivää sitten Exotic Gardenilta Tarkistin lähetysten sisällöt ja vain harmaapihta (Abies concolor), kaukasianpihta (Abies nordmanniana), lännenhemlokki (Tsuga heterophylla), vuorihemlokki (Tsuga mertensiana) ja isolehtikatsura / loistokatsura (Cercidiphyllum magnificum) jäivät saapumatta niiden loppumisen takia. Laitan myöhemmin taas kuvia siemenistä tänne, kun olen päättänyt niiden jatkosta...



Let's ponder now a little influences of that coming frost to plants. It appears to be further the case, that there will be frost between -10 C and -15 C and in inland areas more as well during the night between friday and saturday. That kind of frost has already caused worries in the snowless areas, because the frost will have a chance to affect plants without the snow's shelter. Southern Finland will remain very snowless through the frost. The problem is being the first growing happenings on some species, but the species not to have started growing will be further safe despite their dormancy stages being loosen in different ways. The soil getting freezed doesn't have time to become a significant harm in couple of days not counted for some single plants with tender sprouts (herbacious new growths).

Amongst others spring signs have been displayed on many bulbous plants with their new sprouts. There have been even local blooming, but it has been mainly a question of Common Snowdrop (Galanthus nivalis) only. Also some perennials have small new growth beginnings (though, yet only in bud phases) on the ground; Goat's Beard (Aruncus dioicus) and many Peonies (Paeonia sp.). Alders (Alnus sp.) and Hazel (Corylus avellana) from trees have started their blooming. Buds have been clearly swollen for example in the cases of Red Elderberry (Sambucus racemosa) and many Honeysuckles (Lonicera sp.), from which some have pushed even a bit of green from their buds.

The most sensitive one from the mentioned is Hazel (the shrub is otherwise completely safe), which awakened male catkins are clearly under a threat of being damaged by the frost in -15 C conditions. Otherwise the damages caused by that kind of frost to new growth will be mainly marginal and a new growth will replace later easily the damaged parts, because for example in the cases of perennials important growing parts and the growing points are yet sheltered by the bud / rosette of leaves. Mainly just the outer parts of the new growth might be damaged. The bulbous plants grown far may be damaged worse, if they are in a sunny place; in this time of the year the sunshine may already dry up effectively and worsen the frost damages. For those a shading is therefore needed during the frosty period. Otherwise many bulbous plants can tolerate naturally frost well (Crocuses are among the most sensitive). Frost and scorch are harmfull to evergreen perennials as well, like in the case of Japanese Pachysandra (Pachysandra terminalis).

What is the advice in sheltering plants in these snowless conditions? Creating a shelter on the top of plants with a frost blanket or conifer twigs in the cases of perennials and bulbous plants is mainly just a psychological one (except in that shading), because for example -15 C of frost will penetrate through them quite easily. Much more effective would be a method, where there would be piled compost - mulch on the top of the plants at least about 10 centimetres. However, there are problems in that. Firstly it is laboured especially in the cases of big mass plantings; there are no resources enough. Secondly tender sprouts may get broken under the weight. The third problem is freezing; the piled material should be dry as dust, in order it doesn't get freezed hard. Namely this piling must be removed immediately after the frosts or before a heavy snowfall (snow is much better shelter). Otherwise the growth of the plants will be harmed for example due to the threat of suffocation. With small plantings one can of course think about other means of sheltering as well; mineral wool, sackcloth and other such materials placed thickly (not on the top of tender sprouts at least not directly).

So, according to me there won't be a reason for great worries. Such early stages of growth situations have been many times before in the hands of even similar frosts without a big catastrophe, when appeared in a normal time in April. Plants are generally surprisingly hardy, like the last spring pointed out (the nightfrosts between -5 C and -10 C after the March warmth during the growth being proceeded much farther). Deaths will appear only in very single cases, whether it is not a case of a really winter sensitive species.

To the end a mention; the seeds I ordered recently arrived this week. Yesterday there arrived a packet from Arboretum Mustila and three days ago from Exotic Garden. I checked out the substances of the packets and only White Fir (Abies concolor), Nordmann Fir (Abies nordmanniana), Western Hemlock (Tsuga heterophylla), Mountain Hemlock (Tsuga mertensiana) and Bigleaf Katsura Tree (Cercidiphyllum magnificum) remained missing due to their shortage. I will place again photos here of the seeds later, as I have decided about their future...

Wednesday, January 30, 2008

Lisää siemeniä arboretumprojektia varten - More seeds for the arboretum project

Tänään olen tehnyt arboretumprojektini asioita. Laitoin lisää siemeniä esikäsittelyyn; loistomagnolia (Magnolia soulangeana) ja koreantuija (Thuja koreana). Loistomagnolian käsittely alkoi liotuksella ja huomenna - ylihuomenna laitan siemenet itse käsittelyhiekkaan.

Tilasin myös lisää siemeniä Arboretum Mustilalta ja Exotic Gardenilta. Tarkoitukseni on alkaa kokeilemaan havukasveja aikaisempaa enemmän ja myös talvenarkoja pensaita ja köynnöksiä, vaikka pensaiden ja köynnösten kasvattaminen arboretumiini on vähiten tärkeä asia edelleen. Haluan kuitenkin kokemusta näidenkin lajien kasvattamisesta ja se on tärkeää ilmastonmuutoksen takia ja siihen liittyen haluan näyttää esimerkkiä. Mukana on myös täydennystä aikaisempiin tilauksiini; samoja lajeja. Alla ovat nyt tilaamani lajit. Tummennetut ovat olleet tähän mennessä arkoina pidettyjä etelärannikollakin, mutta tällaisista talvista (kuten tämä) ne selviäisivät tulevaisuudessa oikein hyvin ainakin etelä - lounaisrannikoilla.

Lehtipuut ja -pensaat sekä köynnökset (Arboretum Mustila):

Euroopanvalkopyökki (Carpinus betulus), isolehtikatsura / loistokatsura (Cercidiphyllum magnificum), kanadannuppupuu (Cercis canadensis), kolmioka (Gleditsia triacanthos), kentuckynkahvipuu / kentuckynpapupuu (Gymnocladus dioica), tulppaanipuu (Liriodendron tulipifera), maakkia (Maackia amurensis), valeakaasia (Robinia pseudoacacia), sinisadelaji (Wisteria floribunda) ja sinisade (Wisteria sinensis).

Havupuut ja -pensaat (Arboretum Mustila):

Saksanpihta (Abies alba), purppurapihta (Abies amabilis), harmaapihta (Abies concolor), koreanpihta (Abies koreana), kaukasianpihta (Abies nordmanniana), aitopihta / kuningaspihta (Abies procera), oregonintuoksusetri (Calocedrus decurrens), himalajansetri (Cedrus deodara), japaninsypressi (Chamaecyparis obtusa), hernesypressi (Chamaecyparis pisifera), kiinanpunapuu (Metasequoia glyptostroboides), vihnemänty (Pinus aristata), coloradonpähkinämänty (Pinus edulis), jeffreynmänty (Pinus jeffreyi), euroopanmustamänty (Pinus nigra subsp. nigra), keltamänty (Pinus ponderosa), kanadanhemlokki (Tsuga canadensis), lännenhemlokki (Tsuga heterophylla) ja vuorihemlokki (Tsuga mertensiana).

Exotic Gardenin siemeniä:

Koreanpihta (Abies koreana), rusovuorivaahtera (Acer pseudoplatanus 'Atropurpurea'), akebia / kastanjaköynnös (Akebia quinata), kalukkipensas (Calycanthus floridus var. laevigatus), trumpettiköynnös (Campsis radicans), ”talventuoksupensas” (Chimonanthus praecox), "isokohtalonpensas" (Clerodendrum trichotomum), peruukkipensas (Cotinus coggygria), kellopensas (Enkianthus campanulatus), lumikellopuu (Halesia carolina), amerikantaikapähkinä (Hamamelis virginiana), tammihortensia (Hydrangea quercifolia), orjanlaakeri (Ilex aquifolium), lännenambrapuu (Liquidambar styraciflua), tulppaanipuu (Liriodendron tulipifera), mispeli (Mespilus germanica), mustamulperi (Morus nigra), humalapyökki (Ostrya carpinifolia), kyynelmänty (Pinus wallichiana), kirsikkaluumu (Prunus cerasifera), kiiltotuomi (Prunus serotina), valeakaasialaji (Robinia fertilis), pagodipuu (Sophora japonica), sinisade (Wisteria sinensis), ruosteviini (Vitis coignetiae), idänselkova / "keaki" (Zelkova serrata).

Päätän siementen saavuttua siitä, mitkä laitan näistä jo tänä vuonna kylvöön...



Today I have been doing matters regarding my arboretum project. I placed more seeds into pretreatments; Saucer Magnolia (Magnolia soulangeana) and Korean Arborvitae (Thuja koreana). The treatment of Saucer Magnolia started with soaking and tomorrow - the day after tomorrow I will put the seeds into a treatment sand itself.

I ordered more seeds as well from Arboretum Mustila and Exotic Garden. My aim is to start trying conifers more than before and also winter sensitive shrubs and climbers, allthough cultivating shrubs and climbers for my arboretum is further the least important matter. However, I want experience from cultivating these species as well and it is important due to the climate change and I want to display an example in that concern. A replenishment to my previous orders is also with this; same species. Underneath are the species I ordered now. The bolded ones have been considered as winter sensitive until now by the southern coast as well, but they would be gotten through these kinds of winters (like this one) very well in the future at least by the southern and southwestern coastal regions.

Broadleave trees, shrubs and climbers (Arboretum Mustila):

European Hornbeam (Carpinus betulus), Bigleaf Katsura Tree (Cercidiphyllum magnificum), Eastern Redbud (Cercis canadensis), Honey Locust (Gleditsia triacanthos), Kentucky Coffeetree (Gymnocladus dioica), Tuliptree (Liriodendron tulipifera), Maackia (Maackia amurensis), Black Locust (Robinia pseudoacacia), Japanese Wisteria (Wisteria floribunda) and Chinese Wisteria (Wisteria sinensis).

Conifers (Arboretum Mustila):

European Silver Fir (Abies alba), Pacific Silver Fir (Abies amabilis), White Fir (Abies concolor), Korean Fir (Abies koreana), Nordmann Fir (Abies nordmanniana), Noble Fir (Abies procera), California Incense Cedar (Calocedrus decurrens), Deodar Cedar (Cedrus deodara), Hinoki Cypress (Chamaecyparis obtusa), Sawara / Japanese Falsecypress (Chamaecyparis pisifera), Dawn Redwood (Metasequoia glyptostroboides), Bristlecone Pine (Pinus aristata), Pinyon Pine (Pinus edulis), Jeffrey Pine (Pinus jeffreyi), European Black Pine (Pinus nigra subsp. nigra), Ponderosa Pine (Pinus ponderosa), Eastern Hemlock (Tsuga canadensis), Western Hemlock (Tsuga heterophylla) and Mountain Hemlock (Tsuga mertensiana).

Seeds from Exotic Garden:

Korean Fir (Abies koreana), Purple-leaf Sycamore Maple (Acer pseudoplatanus 'Atropurpurea'), Fiveleaf Akebia (Akebia quinata), Sweet Shrub / Carolina Allspice / Strawberry Shrub / Bubby Bush (Calycanthus floridus var. laevigatus), Trumpet Creeper (Campsis radicans), Wintersweet (Chimonanthus praecox), Peanut Butter Shrub / Harlequin Glory Bower (Clerodendrum trichotomum), European Smoketree (Cotinus coggygria), Redvein Enkianthus (Enkianthus campanulatus), Carolina Silverbell (Halesia carolina), American Witchhazel (Hamamelis virginiana), Oakleaf Hydrangea (Hydrangea quercifolia), Holly (Ilex aquifolium), American Sweetgum / Redgum (Liquidambar styraciflua), Tuliptree (Liriodendron tulipifera), Medlar (Mespilus germanica), Black Mulberry (Morus nigra), Hophornbeam (Ostrya carpinifolia), Himalayan Pine (Pinus wallichiana), Cherry Plum (Prunus cerasifera), Black Cherry (Prunus serotina), Bristly Locust (Robinia fertilis), Japanese Pagoda Tree (Sophora japonica), sinisade (Wisteria sinensis), Crimson Glory Vine (Vitis coignetiae), Japanese Zelkova (Zelkova serrata).

As the seeds have arrived, I'll decide which ones of these I will sow already this year...

Thursday, December 13, 2007

Siementen esikäsittelyt, joulukuu 2007 - The pre-treatments of the seeds, December 2007



Viime perjantaina arboretumprojektini eteni sen verran, että kävin läpi jääkaapistani löytyneet kaikki siemenet ja valitsin niistä esikäsittelyihin (stratifiointi) ja ensi kevään kylvöihin nämä alla olevat lajit. Myöhemmin talvella saatan laittaa lisää lajeja lyhyempiin käsittelyihin ja jotkut eivät edes tarvitse käsittelyjä...

Narrinpensas (Decaisnea fargesii), hopealehmus (Tilia tomentosa), amerikanlehmuslajike (Tilia americana "Redmond"), mantsurianvaahtera (Acer mandschuricum), pennsylvanianvaahtera (Acer pennsylvanicum), sirovaahtera (Acer sieboldianum), huntuvaahtera (Acer triflorum), (kukka)kanukka (Cornus florida), kanukkalaji (Cornus kousa v. chinensis), euroopanpyökki (Fagus sylvatica), mustasaarni (Fraxinus nigra), partapensas (Chionanthus virginicus), koreankeltis (Celtis koraiensis), kiinansaarni (Fraxinus chinensis v. rhyncophylla), seitsensormiaralia (Kalopanax septemlobus), kuriilienkirsikka (Prunus nipponica v. kurilensis), punatammi (Quercus rubra).

Esikäsittelyiden tarkoituksena on purkaa siementen erilaisia lepotiloja, jotta ne itäisivät hyvin keväällä. Tässä (-> Siemenhinnasto -> Ominaisuuksia) on Arboretum Mustilan sukukohtaisia esikäsittelyaikoja. Noista lajeista tummennetut saavat tässä vaiheessa ensin lämpökäsittelyn ja sitten 2 - 3 kuukauden kuluttua kylmäkäsittelyn. Muut saavat nyt vain kylmäkäsittelyn. Koska käsittelyihin laitto on viivästynyt tähän asti, nuo lehmukset eivät saa optimaalisinta käsittelyaikaa. Päätin kuitenkin kokeilla. Muiden käsittelyt muodostuvat riittäviksi siten, että siemenet ovat kylvövalmiita huhti - toukokuussa.

Esikäsittelyihin laitettavat siemenet ovat kuvassa muovipusseissa (10 x 11 cm). Käsittelyyn valmistaminen alkoi sunnuntaina liotuksella; siemenet täytyy saada imemään vettä itseensä ennen käsittelyjä. Poikkeuksena on punatammi, jonka siemenet ovat omassa isommassa pussissa (ei kuvassa). Ko. terhoja ei tarvitse liottaa, koska ne on täytynyt pitää koko ajan kosteina muutenkin. Jatkoin liotusta eiliseen asti. Liotuksessa laitoin vettä pusseihin ja vaihdoin sitä kaksi kertaa päivässä. Pidin pussit auki. Yleensä 1 - 2 päivää riittää liotukseen. Seitsensormiaralian siemenet piti ottaa liotuksen aikana pois hedelmälihastaan.

Eilen laitoin siemenet pusseissaan käsittelyihin; laitoin pusseihin hiekkaa n. kolme kertaa ko. siementen määrän verran. Kastelin sitten hiekan niin, että kosteus on hiekassa vähän vähemmän kuin se, mitä hiekka pystyy pidättämään. Liika kosteus voi aiheuttaa mm. hometta tai siememet voivat tukehtua ilman puutteeseen. Pusseihin on sen takia tehtävä reiät; pistelemällä ainakin 30 kertaa pussin ympäri esim. kaksihaaraisella haarukalla. Kosteuden ja siementen tiloja on sitten tarkkailtava viikoittain. Tarvittaessa kosteutta lisätään ja liian aikaisin itävät siemenet täytyy kylvää. Lämpökäsittelyyn laitetut pussit ovat sisälämpötilassa pimeässä ja kylmäkäsittelyssä olevat pussit ovat jääkaapissa, jonka lämpötila on säädetty vähän alle +5 asteeseen.



Last friday my arboretum project proceeded so much, that I went through all my seeds found in my fridge and I chose these species underneath to pre-treatments (stratification) and to next spring's sowings. Later in the winter I might put more species into shorter treatments and some doesn't even need treatments...

Blue Bean Shrub (Decaisnea fargesii), Silver Linden (Tilia tomentosa), American Basswood cultivar (Tilia americana "Redmond"), Manchurian Maple (Acer mandschuricum), Striped Maple / Moosewood (Acer pennsylvanicum), Siebold Maple (Acer sieboldianum), Three-flower Maple (Acer triflorum), Flowering Dogwood (Cornus florida), Chinese Flowering Dogwood (Cornus kousa v. chinensis), European Beech (Fagus sylvatica), Black Ash (Fraxinus nigra), Fringe Tree (Chionanthus virginicus), Korean Nettletree (Celtis koraiensis), Beakleaf Chinese Ash (Fraxinus chinensis v. rhyncophylla), Prickly Castor-oil Tree (Kalopanax septemlobus), Japanese Alpine Cherry (Prunus nipponica v. kurilensis), Red Oak (Quercus rubra).

The purpose of the pre-treatments is to unlock different dormancy conditions of the seeds, in order them to be able to germinate well in the spring. Here (-> Siemenhinnasto -> Ominaisuuksia) are genus relating pre-treatment times of Arboretum Mustila; in finnish, but I believe the chart is quite readible, though; stratifiointi = pre-treatment in days, lämmin = warm, kylmä = cold. From those species the bolded ones will have at this phase a warm treatment at first and then after about 2 - 3 months a cold treatment. The others will have now only a cold treatment. Because the starting of treatments have been delayed up to here, those Lindens / Basswoods won't have the most optimal treatment. However, I decided to try anyway. Treatments of the others will be getting enough in such a way, that the seeds are ready to be sowed around April - May.

The seeds to be put in pre-treatments are in plastic bags (10 x 11 centimetres) in the photo. A prepairing for the treatment beginned in sunday with soaking. The seeds have to be get to suck water inside of them before the treatments. An exception is Red Oak, which seeds are in their own bigger bag (not in the photo). The acorns in question doesn't need to be soaked, because they have had to be kept moist all the time anyway. I prolonged the soaking up to yesterday. In the soaking I put water in the bags and I changed it two times a day. I kept the bags open. Usually 1 - 2 days are enough for the soaking. The seeds of Prickly Castor-oil Tree were have to be taken away from their fruit flesh during the soaking.

Yesterday I put the seeds into treatments in their bags; I put sand into bags for the amount of about three times the amount of the seeds in question. Then I watered the sand in such a way, that the moisture in the sand is a bit less than it can be able to hold. Too much of moisture can cause for example a mould or the seeds can be suffocated due to a lack of air. Therefore there must be done holes onto the bags; as stinging at least 30 times around the bag with for example two stinged fork. Then conditions of moisture and the seeds must be observed weekly. Moisture is added when needed and too early germinating seeds must be sowed. The bags put in the warm treatment are in indoors temperature in the dark and the bags being in the cold treatment are in the fridge, which temperature is set a bit under +5 C.

Friday, October 12, 2007

Lokakuun 2007 siemenet - The seeds of October 2007



(Kukka)kanukka - Flowering Dogwood (Cornus florida)


Lännenplataani - Sycamore, American Plane, Buttonwood (Platanus occidentalis)