Sunday, April 10, 2011
Vuoden merkittävimpiä vaihtoehtomediatapahtumia: Suomen Zeitgeist -liikkeen dokumentti Ajan henki
Suomen Zeitgeist -liike ja mm. ko. liikkeen aktiivi Henry Brade Voimalan haastattelussa; osat A B C D.
Zeitgeist -liikkeen isä Peter Joseph äskettäisessä Russia Todayn haastattelussa.
Tämä kirjoitus on myöhemmin jatkettava ja täydennettävä esitietoluonnos, kun en jaksa enkä ehdi nyt tämän enempää kirjoittaa aiheesta. Haluan kuitenkin julkaista tämän tapahtumarikkaan viikon päätteeksi nähtäväksenne jo tuon ym. aineiston omaan arviointiinne ja myöhemmin kerron lisää omista näkemyksistäni; ovatko ne mm. muuttuneet tuohon ym. kirjoitukseeni verrattuna...
Saturday, January 29, 2011
Zeitgeist: Moving Forward -elokuva ilmestynyt internettiin
Z -liikettä puolustavia lukijakommentteja: "Ei kait uskovaisuus tarvitse kirkkoja, voit uskoa mihin haluat. Itse arvostan enemmän henkilökohtaista uskoa, kuin muille "oikean näkökulman" tuputtamista. Zeitgeist ainakin minusta pyrkii parempaan maailmaan kuin nykyinen. Kysynkin, kumpi on pienempi paha?" ja "Zeitgeist opastaa ajattelemaan itse, ihan ensimmäisestä jaksosta 1 (joka ei ole Addendum) lähtien ja antaen ainoastaan välineet oivaltamiseen.".
Z -liikettä kyseenalaistava lukijakommentti: "Zeitgeist moving forward tuli katsottua eilen ja olihan se järkyttävää. Aivan suoraa nwo propagandaa kuinka maailma pelastuu kun sinä luovut oikeuksistasi ja annat eliitin tässä tapauksessa tieteen taikka tiedemiesten johdattaa ihmiskunta uuteen kukoistukseen. Mitään vastausta ei tähän tullut kuka tätä utopiaa johtaa ja mitenkä he ovat valittu sitä johtamaan ja mitenkä tämä uusi järjestelmä olisi sen enempää korruptio vapaa kuin nykyinen järjestelmä? Ajassa 1:29:41 sanotaan suoraan ettei ole mitään nwo:ta, uudestaan kohdassa 2:20:28 suorastaan painotetaan etteivät eliitti kokoonnu yhteen ja sitä uskovat ovat "uunoja". Kertoo mielestäni aika paljon ketkä tämän info pläjäyksen takana ovat.".
Omat viimeaikaiset aihetta käsittelevät / sivuavat kirjoitukseni ovat vielä lopuksi tässä (LaRouche -liikkeen havainnot ja varoitukset NWO:n vastaisen aktivismin huippua: Oikeista lääkkeistä monetarismipahuuteen ja Arvioita Zeitgeist: Moving Forward -elokuvasta ja Zeitgeist -liikkeestä: Haitat hyötyjä suuremmat aikamme kriisissä), mistä voitte mennä lukemaan omat näkemykseni leffasta ja Z -liikkeestä.
Saturday, January 15, 2011
Zeitgeist: Moving Forward -elokuvan maailmanlaajuinen ensi-ilta tänään!
Olen NWO -tutkimiseni aikana syksystä 2008 alkaen silloin tällöin ottanut esille Zeitgeist -liikkeen ja sen tuottamat kaksi edellistä elokuvaansa; Complete Original '07 Zeitgeist With 2010 Updates by: Peter Joseph ja Zeitgeist Addendum. Näihin liittyvää mielenkiintoista keskustelua oli viime kevättalvena blogissani, jotka kirjasin ylös merkinnöiksi; NWO:n tutkimista blogini kommenttipalstan ajatustenvaihdoin - Osa 1 ja NWO:n tutkimista blogini kommenttipalstan ajatustenvaihdoin - Osa 3.
Keskustelut näyttävät sen, että Zeitgeist -liikkeeseen on kohdistunut myös paljon kritiikkiä etenkin uskonnollisten piirien ja siinä etenkin kristinuskoon uskovien parista; liikettä syytetään mm. new age -hörhöilyksi ja jopa satanismiksi. Itsekin olen ollut ko. liikkeen suhteen epäilevällä kannalla ainakin osaksi ja mieltäni on askarruttanut mm. Zeitgeist -ideoiden verrannollisuus juurikin talousdemokratialiikkeen ja Lyndon LaRouchen teesien kanssa.
Olenkin todella mielenkiinnolla odottamassa tuon kolmannen Zeitgeist -leffan sisältöä ja haluan sitten katsoa ko. liikkeeseen liitettyjä ongelmia ja mahdollisuuksia hyvässäkin mielessä sen perusteella mahdollisesti uudesta näkökulmasta ja pyrin sitten ottamaan kantaa asioihin puolesta ja vastaan -tyylisen koosteen / koosteiden kera. Itselläni on mahdollisuus mennä katsomaan tuo leffa vasta ylihuomenna maanantaina, kun se saapuu Espoon Tapiolan leffateatteriin. Vasta sen jälkeen ensi viikosta alkaen voin laittaa tähän blogiin ensimmäisiä arvioitani leffan sisällöstä ja sama koskee tuota Suomen Zeitgeist -liikkeen leffaa "Ajan Henki"... Sitä ennen varmaan saamme jo muilta arvioita molemmistakin.
Friday, March 12, 2010
NWO:n tutkimista blogini kommenttipalstan ajatustenvaihdoin - Osa 3
maallikkoapuri said...
Uusin kirjoitukseni, joka käsittelee New Agen olemusta ja alkuperää, valottanee sitä, miksi Zeitgeist on enemmän osa uuden maailmanjärjestystä kuin vastavoima sille. Perusteesi ilmenee avauslainauksesta:
"Eliitin visioima uusi maailmanjärjestys ei suinkaan ole tuore hanke. Sen filosofian juuret ovat muinaisissa okkulttisissa traditioissa. Onnistuminen on lähellä, ja syynä siihen on New Age-okkultismin soluttautuminen yhteiskuntaan. Uudessa maailmanjärjestyksessä ei koskaan ole ollut kyse vain maailmanhallituksesta, vaan sen kannattajat ovat alusta alkaen olleet tietoisia salaopeista, ja se on ennen kaikkea spirituaalinen hanke."-Terry Melanson
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/03/yk-lucis-trust-new-age-ja.html
Vaikken ole tänne ennen kommentoinut, niin olen kyllä seurannut varsinkin näitä keskusteluja, ja olen Markun kanssa pitkälti samoilla linjoilla NWO:n ja Zeitgeistin suhteen, vaikka tarkastelenkin agnostikkona maailmaa hieman eri näkökulmasta.
Markku said...
Kiitoksia Maallikkoapuri blogistasi! Olen sen kyllä kokonaan aikanaan lukenut. Se valoitti minut silloin aikanaan laajentamaan tutkimusta, koska jesuiitat avautuivat minulle silloin näkökenttään. Tämä viimeinen kirjoituksesi on hyvä tiivistys asiasta. Niistä samoista asioista olen katsonut lukemattomia youtube-videoita.
Olen tuossa ajatellut kirjoittaa tästä Zeitgeist-liikkeen tekniikkavalvontayhteiskunnan ja raamatun tarjoaman toisenlaisen ajattelutavan korkean moraalin yhteiskunnan eroista kommentin tänne. Kunhan ensin saa ajatukseni tiivistettyä.
Se mikä on ja tulee olemaan kristityn asema lopun ajan temmellyksissä on hyvin tähän raamatun kohtaan tiivistetty.
2Kor.6.3 Me emme anna kenellekään missään asiassa loukkaantumisen aihetta, jotta palveluvirkaamme ei moitittaisi. 4 Kaikessa me osoitamme olevamme Jumalan palvelijoita. Me kestämme sitkeästi vaikeudet, vaivat ja ahdingot, 5 ruoskimiset, vankeudet, mellakat, raadannan, valvomisen ja paastoamisen. 6 Mielemme on puhdas, meillä on tietoa, kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä, meillä on Pyhä Henki, vilpitön rakkaus, 7 totuuden sana ja Jumalan voima. Aseinamme ovat vanhurskauden miekka ja kilpi. 8 Meitä kunnioitetaan ja halveksitaan, meitä panetellaan ja kiitellään. Meitä pidetään villitsijöinä, mutta me puhumme totta. 9 Meitä kohdellaan tuntemattomina, mutta me olemme liiankin tunnettuja. Olemme lähellä kuolemaa mutta silti elossa, pahoinpideltyjä mutta yhä hengissä, 10 murheellisia mutta aina iloisia. Olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi; meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken.
Mika said... (Oma kommenttini)
Kiitos maallikkoapuri ensimmäisestä kommentistasi täällä! Olen minäkin huomannut blogisi jo aikaisemminkin ja tuo viimeisin kirjoituksesi on tosiaan hyvä. Monia muitakin hyvien huomioiden merkintöjä sinulla on blogissasi. Jopa niin, että ajattelin hyödyntää niitä omissa pohdinnoissani tässä blogissani.
Sinunkin blogikirjoitukset ovat entisestään vahvistaneet omaa käsitystäni siitä, että suorastaan lähes kaikki meille kansalaisille valtavirtamediassa ja kouluissa syötetty on ollut vain yhtä suurta teatteria (Eli saatanallista valetta) ja sillä ei ole ollut juurikaan mitään tekemistä sen kanssa, miten asioita oikeasti vyörytetään kulissien takana.
On erittäin haastavaa ottaa selvää tuosta kulissien takaisesta maailmasta. Se on kuin miljoonan palan palapelin kokoamista, mutta hyville jäljille pääsee mm. juuri tuollaisen tekemäsi metodin avulla: Henkilö- ja ryhmäkokoonpanojen ja heidän agendojensa ja ajatustensa kartoittamisella, analyyttisellä vertailulla saadun materiaalin parissa ja sitten piirtämällä kokonaiskuvaa niiden kesken.
Ja kuten Markku totesi, niin tuo jesuiitta-aspekti on ollut minullakin aikaisemmin pimennossa, mutta näen nyt yhteyksiä siinäkin NWO -agendaan. Näyttää tosiaan siltä, että Illuminati on kerinyt mielettömän suuren lohikäärmeverkoston agendansa turvaksi. He ovat ikään kuin tehneen useita kymmeniä suunnitelmia, suunnitelmien suunnitelmia, suunnitelmien varasuunnitelmia ja varasuunnitelmien varasuunnitelmia, mikä näyttää ensisilmäyksellä asiaa tutkimaan ryhtyvästä läpitunkemattomalta ja selvittämättömältä viidakolta. Kaiken keskellä näyttää kuitenkin loppujen lopuksi olevan varsin suoraviivainen ja yksinkertainen kokonaissuunnitelma.
Ja Markku, mielenkiinnolla odotan ajatuksiasi tuosta Zeitgeist vs. Raamattu -ongelmasta! Itse olen ollut valmistelemassa kahta kirjoitusta otsikoilla "Suomen kansannousu NWO -agendaa vastaan - Osa 1" ja "USA:n kansannousu NWO -agendaa vastaan - Osa 7". Toivon saavani julkaistua ne molemmatkin vielä tänään. Vaihteeksi siis on tiedossa tapahtumaraportointia ja linkkikollaaseja...
Hope said...
Markku millä ihmeellä vahvistat, että tuo raamatun kohta kertoo kristityistä? Taas väitteesi perustuu puhtaaseen olettamukseen tai haluun uskoa. Eikö tuo voi kertoa ihmisistä joilla on hyvät aikeet, eli ovat valinneet valon tien. Olivatpa he kristittyjä, islamilaisia tai ateisteja! En pidä siitä, että kristityt nostavat itseään jatkuvasti jalustalle.
Jälleen odottelen niitä päteviä argumentteja zeitgeist-liikkeen "pahuudesta".
En itse halua edes käyttää sanoja kuten "pahuus" "saatana", sillä ne ovat vain sanoja jotka eivät ole tarkkoja määreitä. Aivan kuin olisin keksinyt mittayksikön hope, voin käyttää usein tuota mutta ilman, että se määritellään on se tyhjä! Millä voitte todistaa saatanan olemassaolon? Miksi emme samantien puhuisi möröistä ja peikoista?
On myös syytä pohtia mikä on saatana? Eikö se ennenminkin ole synonyymi kuin mikään konkreettinen olento? Tiedätte jing jang merkin siinä on kaksi vastavoimaa sekä molemmissa sekoitus kumpaakin hieman. Pimeys ja valo välissä hämärä. Aurinko ja maa välissä kuu. Mies ja nainen välissä lapsi jne jne. Tämä on se kristittyjen pyhäkolminaisuus. Koko maailmankaikkeus on kolminainen!
En sanoisi että on saatana sanoisin ennemmin, että on tuhoava ja rakentavaa käytöstä välissä neutraali. Jos en voi saatanaa todistaa vaikka uskoisin siihen 100% en silti siitä puhuisi totuutena...
Vinkkinä voisin antaa sen että tutuskukaa pyhään geometriaan. Ymmärrätte sen että kaikki uskonnot pyrkivät samaan asiaan. Kaikilla uskonnoilla on ollut syvä tieto hallussaan aikoinaan, myös kristityillä. Valitettavasti tämä tieto on menetetty. Nyt näet tätä pyhää geometriaa erittäin paljon vapaamuurareiden yhteydessä, eli he tietävät erittäin paljon näistä metafyysisistä asioista. He ovat myös sössineet koko kristinuskon opit aivan ketulleen jo aikapäiviä sitten.
Hope said...
Lisäys: Sanotte, että New Age lahko edustaa "pahuutta". Olen samaa mieltä ne ovat enemmän negatiivisa asioita kuin positiivisia. Mutta samaan aikaan sanotte sitten että kristinusko edustaa "hyvyyttä". Mielestäni kaikki lahkot ovat negatiivinen asia, myös kristinusko kaikkine yli 30 000 eri alajaostoineen.
Zeitgeist-liike perustuu tieteelliseen metodiin ei uskomuksiin. Zeitgeist liikehän on tuomassa positiivisia muutoksia maailmalle. On totta, että se voidaan "kaapata" negatiivisiin tarkoituksiin, mutta se ei tarkoita että zeitgeist liike olisi negatiivinen!
Jos Jeesus kertoi ahneuden olevan paha. Miettikääpä tätä nykyistä järjestelmää, joka tarjoaa menestystä vain ja ainoastaan olemalla ahne! Zeitgeist-liike kertoo näistä tosi seikoista ja tarjoaa toimivan ratkaisun ongelmiimme.
En ymmärrä miksi me pelkäämme kaikkea. Elitistit ovat syntyneet niukkuudesta ja rahatalousjärjestelmä ruokkii heitä lisää. Eikö oikeasti olisi viisasta ottaa heiltä leipä pois jotta he eivät kasvaisi entisestään? Jos tämä on teistä "pahuutta" toivon että perustelette väitteenne! Mikäli että tähän pysty, elkää kertoko sitä absoluuttisena totuutena.
Saamme jo tällä porukalla niin täydentävän keskustelun aikaiseksi, että se nostaa meidän kaikkien tietomäärää huikeasti. Tämä tosin vaatii sen, että keskustelemme rakentavasti. Toivon ettemme ottaisi olettamus korttia käyttöön.
maallikkoapuri said...
Yksi rakentavan keskustelun peruslähtökohdista on se, että ei laiteta sanoja vastapuolen suuhun. Eli, minä en ole missään kohtaa blogissani tai täällä edes maininnut sanaa pahuus, jos nyt tarkoitit "teillä" myös minua. Minua ei kiinnosta yleensäkään niinkään asioiden arvottaminen kuin totuuden selvittäminen agnostisesta näkökulmasta. Niin kuin Mika analysoi metodiani, se perustuu agendojen ja niitä ajavien verkostojen kartoittamiseen.
Oletkohan Hope lukenut kirjoitukseni New Age-agendasta, joka on hallitsevan eliitin työkalu lusiferisen (=Luciferia palvovan) maailmanjärjestyksensä luomiseksi. Jos sovelletaan metodiani Zeitgeist-elokuviin, niin niissä on satoja viitteitä New Age/vapaamuurari-lähteisiin, fakta, ja Addendumissa käytetään päivänselvää vapaamuurari symbolia (kolmio ja silmä/aurinko), eli filmi propagoi heidän agendaansa, oli se sitten "hyvä" tai "paha". Filmi vastustaa jyrkästi kristinuskoa ja lopussa symbolisesti lakkauttaa kaikki suuret uskonnot ja ehdottaa kansallisten rajojen häivyttämistä. Nämä ovat täysin keskeinen osa NWO-agendaa.
Lainaus blogistani:
"New Age on silmänkääntötemppu, jolla myös ohjataan juuri näitä tiedostavia tai "heränneitä" ja maailmanmenosta huolestuneita ihmisiä eliitin haluamaan suuntaan, eli kohti uutta maailmanjärjestystä, jota se tarjoaa itse luomiensa ongelmien ratkaisuksi."
Tästä on kysymys kontrolloidussa oppositiossa, eli valtaapitävä eliitti luo itse opposition, kun tietää, että löytyy kansanosa, joka tiedostaa ja vastustaa sen valtaa. Kerrotaan niille, mitä haluavat kuulla, mutta jätetään kertomatta olennaisin ja ohjataan toisinajatteleva väestö eliitin kannalta turvalliseen suuntaan. Tästä on kyse Zeitgeist-liikkeessä, jossa vilpittömiä ihmisiä käytetään hyväksi New Age-utopian muodossa myytävän globaalin diktatuurin luomisessa.
Mistä tullaan pahuuteen. Jos joku ryhmä tai liike edistää tiedostamattaan ytimessään pahaa agendaa, eikö se palvele pahuutta siitä huolimatta, että siihen kuuluvat ihmiset toimisivat hyvin aikein?
Hope said...
Maalikkoapuri en tarkoittanut osoittaa ketään sormella tuolla pahuus asialla. Sanoin sen meille kaikille :) Enkä mielestäni ole laittanut sanoja kenenkään suuhun, jos olen näin tehnyt se on ollut vahinki ja pyydän nöyrimmin anteeksi!
Olen lukenut kirjoituksesi NewAge agendasta. Voin kertoa, että oli muuten loistava kirjoitus! Blogisi on uusi tuttavuus minulle ja aionkin lukea sen piakkoin läpi!
En näe New agella ja zeitgeist liikkeellä mitään yhtäläisyyttä!
"Filmi vastustaa jyrkästi kristinuskoa ja lopussa symbolisesti lakkauttaa kaikki suuret uskonnot ja ehdottaa kansallisten rajojen häivyttämistä. Nämä ovat täysin keskeinen osa NWO-agendaa."
Onko tämä jollain tapaa paha asia? Mielestäni tämä ei ole se syy miksi NWO:ta vastustetaan. Eiväthän maiden rajat ole luonnollisia. Diktartuuri on se syy miksi vastustamme NWO:ta ja zeitgeist liike vastustaa diktaruuria!
Tahdon myös kertoa noista symboleista joita te tunnutte pitävän "pahoina". Ne eivät ole pahoja, ne ovat kuin tekniikka. Voit käyttää niitä rakentavasti tai tuhoavasti. Islamin tähti on oikeasti pyhää geometriaa, kristittyjen risti (ankh-risti), monilla uskonnoilla on "komas silma" joka piirretään keskelle otsaa myös silmä itsessään on täynnä pyhää-geomertiaa. Perustelu että videossa näkyy silmä = edustaa pahuutta ja luciferia, on erittäin hatara. Mielestäni voisimme unohtaa sen luciferin ja keskittyä vain tuhoavaan ja rakentavaan. Kaikkea voimme käyttää tuhoamiseen tai rakentamiseen. On meistä itsestämme kiinni kumman valitsemme!
Uskontojen lakkauttaminen olisi mielestäni pikemminkin positiivinen asia. Kuinka paljon ihmishenkiä olemmekaan menettäneet uskontojen takia. Ja kuinka paljon uskonnot eriyttävät meitä toisistamme. Kristinuskokin rantautuessaan mm. suomeen teki sen verellä eikä rakkaudella. Kaikki pakana shamaanit piti päästää päiviltä vain koska pyrkivät samaan päämäärään, mutta eri keinolla.
Uskonnot ovat olettamuksia jostain asiasta. Mielestäni kaikki yhteiskuntamme olettamukset pitäisi voida katsoa kriittisesti läpi ja poistaa turhat, mihinkään perustuvat olettamukset pois.
Miksi zeitgeist liike ei voisi olla ratkaisu? Kaikelle keksii negatiivisia syitä, mutta pystyttekö perustelemaan oikeasti miksi resurssiin perustuva järjestelmä olisi huono? Syy NWO on paha ei riitä minulle perusteluksi. Miksi NWO edes on paha? Mikä on teidän ratkaisunne? Mitä te oletta päättäneet tehdä ongelmien ratkaisemiseksi? Luutetteko, että raamatun kohtien kirjoittelu pelastaa meidät? Fakta on se että jotain on tehtävä ja pian. Enkä ole parempaa vaihtoehtoa löytänyt kuin resurssiin perustuva järjestelmä. On aika tyhmää seisoa kädet ylhäällä katsellen omaa tuhoaan, koska mahdollisessa ratkaisussa esiintyi silmä (pahuus).
Hope said...
"Mistä tullaan pahuuteen. Jos joku ryhmä tai liike edistää tiedostamattaan ytimessään pahaa agendaa, eikö se palvele pahuutta siitä huolimatta, että siihen kuuluvat ihmiset toimisivat hyvin aikein?"
Mistä tiedät vaikka itse vastustaessasi Zeitgeist liikettä syyllistyt tähän pahuuteen? Ehkä Eliitti aikoinaan kertoi ratkaisun kaikkeen ja yhdisti sen NWO:hon tarkoituksella, jotta ihmiset vastustaisivat ratkaisua ongelmiinsa peläten sen olevan paha asia?
Mutta koska kaikki tuo on pelkkää teoriaa niin se ei paljoa merkkaa. Silti mielestäni argumenttinne z-liikkeen pahuudesta ovat enemmänkin arvailuja.
Tahtoisin itsekkin tietää mikä on homman nimi, mutta en voi puoleen enkä toiseen sanoa mitään varmaksi. Silti koen zeitgeist liikkeen ajaman asian positiivisena. Mielestäni se on kuitenkin muutos parempaan päin. Ja pienikin muutos parempaan on parempi, kuin seistä paikoillaan.
Näen myös, että zeitgeist liikkeen ajamat asiat ovat aidosti toimiva ratkaisu ihmiskunnalle ja tämä on kyllä varsin hyvin perusteltua. Pystyn siis enemmän perustelemaan liikkeen positiivisia asioita, kuin negatiivisia.
Mika said... (Oma kommenttini)
OSA 1
Puutunpa sitten itsekin tässä vaiheessa keskusteluun ja kerron joitakin huomioita, joita tuo väittelynne on tuonut mieleeni ja tähdennän omaa näkemystäni (Erotuksesti väitetystä "teidän" -näkemyksestä):
Ensinnäkin "pahuudesta" ja "saatanasta": Minulle ne ovat juurikin lähinnä tuollaisia symbolisia adjektiiveja tuhoavan käyttäytymisen ja agendan kuvaamiseksi. Ne ovat myös ikään kuin tehostesanoja, kun haluan päälleliimata, korostaa tai tuoda erikseen esille mössön keskeltä jotain seikkaa; "saatana" on pahinta mahdollista negatiivista käyttäytymistä. En siis käytä saatana -sanaa kuvaamaan mitään konkreettista olentoa.
Jumala on tässä mielessä minulle myös enemmänkin symbolinen adjektiivi, joskin se on kaikkein vahvin termi kuvaamaan optimaalisinta mahdollista universaalia hyvyyttä eli parhaimmin rakentavasti osana universumia käyttäytymistä.
Pahuus -sana on ihan toiminnallisestikin perusteltavissa. Otetaan tilannekuvaus; jos tee minulle tuhoavia tekoja, niin teet minulle "pahaa". Eli jo verbin kautta määriteltynä "pahuus" voidaan juurikin kuvata miksi tahansa tuhoavaksi toiminnaksi ja agendaksi. Siksi olen aina valmis käyttämään tätäkin sanaa, kun huomaan esim. tämän nykyisen järjestelmän "pahuuksia". Ja tulevien...
Tuo Zeitgeist vs. uskonto / valtiot -dilemma ja kaikki tämä ilmennyt vastakkainasetteluongelma siinä itse asiassa näyttääkin paljastavan erittäin keskeisen kohdan arvioitaessa NWO:n luonnetta. Tämä lainaus Hopen ja maallikkoapurin väittelystä on kenties paras kiteytys siitä tähän mennessä:
--> " "Filmi vastustaa jyrkästi kristinuskoa ja lopussa symbolisesti lakkauttaa kaikki suuret uskonnot ja ehdottaa kansallisten rajojen häivyttämistä. Nämä ovat täysin keskeinen osa NWO-agendaa."
< ---(Vs.) --->
Onko tämä jollain tapaa paha asia? Mielestäni tämä ei ole se syy miksi NWO:ta vastustetaan. Eiväthän maiden rajat ole luonnollisia. Diktartuuri on se syy miksi vastustamme NWO:ta ja zeitgeist liike vastustaa diktaruuria! "
Olen nyt pohtinut tuota dilemmaa uudestaan Lyndon LaRouchen teesien avulla. Aluksi: Jo aikaisemminhan tähdensin tätä --> Poistuuko ongelma (diktatuuri) siten, että poistetaan "pahuus" kansallisvaltiosta ja käytetään kansallisvaltiota sen jälkeen oikein vai poistuuko ongelma (diktatuuri) siten, että poistetaan koko kansallisvaltio ja luodaan sen tilalle globaali kansallisvaltioton yhteisö diktatuurin välttämiseksi?
Havaintoni ovat jo aikaisemminkin olleet, mutta nyt vahvistuneet tässä valossa tarkasteltuna näin: LaRouche PAC -sivuston laajasta aineistosta havaitaan, että kansallisvaltion ideaalinen käyttötapa itse asiassa luotiin satojen vuosien aikana juuri vastustamaan eliitin eli Illuminatin kaikenlaisia pahoja aikeita!
Kansallisvaltioita voi kuitenkin samaan tapaan käyttää sekä hyvään että pahaan kuin mitä tahansa muuta "käyttöesinettä", mistä tässäkin keskusteluketjussa on jo todettu seikkoja. Kansallisvaltioita on nyt toki käytetty paljon pahaan, mutta se ei ole suoraan johdateltavissa oleva syy niiden poistamiseksi!
Mika said... (Oma kommenttini)
OSA 2
Sen sijaan on tärkeää huomata tuo kansallisvaltion oikeinkäyttö ja tässä mielestäni Lyndon LaRouche on varsinkin hyvin paljon oikeassa. Paras esimerkki on juuri Yhdysvaltain perustuslaki, mikä kuvaa kansallisvaltion oikeinkäyttöä; Illuminatin vastavoima ja humaanien arvojen ja rakentavien tekojen viljelypaikka. Euroopan valtiot ovat puolestaan kuvanneet hyvin paljon kansallisvaltioiden väärinkäyttöä, etenkin esim. natsi-Saksan ja nyt EU:n aikana.
Zeitgeist -liike haluaa siis kumota kokonaan kansallisvaltiot pois ja muka luottaa siihen, että esim. diktatuuri (Pahuus) pystytään poistamaan sitten yhtenäisen ja rajattoman globaalin yhteisön avulla. Tässä on juuri vaaranpaikka, vaikka Zeitgeist -liike olisikin mielestään kokonaan hyvällä asialla!
Kun poistetaan mahdollisuus jo historiallisten pitkällisten taistelujen puristuksessa saavutetusta turva-aseesta Illuminatia vastaan (Oikein käytetty kansallisvaltio), niin asetutaan suureen vaaraan. Pelikenttä aukenee Illuminatin käyttöön kokonaan ja siinä esim. Zeitgeist -liikkeen kaappaaminen käy helpommin, kun kansalaisia ei suojaa enää mikään ja kaappauksen jälkeen koko globaali rajaton yhteisö on kaapattu kerralla Illuminatin pahuuskäyttöön!
Eli Illuminatin "pahuuden" vastustamiseksi ei ole tarpeen keksiä pyörää kokonaan uudestaan, koska se on jo keksitty riittävän hyvin kansallisvaltion oikeinkäytön muodossa. Eli pyörää pitää vain alkaa käyttämään oikein ja hyvyyden puitteissa --> Tässä mielessä menkääpä kaikki katsomaan ko. tilanteen ymmärtämiseksi LaRouche PAC -sivustolta esim. nämä aineistot: The LaRouche Plan -kamppanjapaketti ja videot (LPACTV feature documentaries); The New Dark Age, 1932: Speak Not of Parties But of Universal Principles, Firewall: In Defense of the Nation State.
Siksi olen nyt päätynyt ainakin tässä kohtaa tuomitsemaan Zeitgeist -liikkeen potentiaalisesti vaaralliseksi, vaikka se ei ytimessään sitä olisi vielä tässä vaiheessa käytännössä edes itse huomannutkaan. Mutta en nyt silti vieläkään kokonaan tuomitse sen kaikkia teesejä huonoiksi, vaan tutkimus jatkuu edelleen ja pyrin katsomaan, miten Zeitgeist -liikkeen hyviä ideoita voitaisiin hyödyntää... Tässäkin on hyvä huomioida se, että monia Zeitgeist -liikkeen hyviä ideoita voidaan hyödyntää nimenomaan oikeinkäytetyn kansallisvaltion puitteissa ja siinä sopivin kansainvälisin sopimuksin.
Mika said... (Oma kommenttini)
Uskonnoista tuli mieleeni tuosta kristinuskon jalustalle nostamisessa ainakin se, että siinäkin piilee toki vaara: Olenhan jo puhunut näistä ideologisista vastakkainasetteluista, joista tyypillisimmät länsimaiset esimerkit ovat varmaankin kommunismi vs. fasismi.
Markku toi aikaisemmin esille videosarjan, jossa islamia pyrittiin katsomaan Raamatun ja kristinuskon kautta vaarallisena vihollisena. Vaikka kristillinen näkemys olisikin tuossa paljon oikeassa, niin olen päätynyt huomaamaan tässäkin Illuminatia palvelevaa vaarallista vastakkainasettelun mahdollisuutta; islam vs. kristinusko -asetelma on aivan samaa käytännössä kuin kommunismi vs. fasismikin oli!
Niinpä vaikka esim. kokisi juuri kristillisen näkemyksen varoittavan Illuminatista ja NWO:sta selvimmin sekä kertovan parhaasta vastavoimasta niille, niin siitä ei pidä muodostaa pelinappulaa Illuminatin käyttöön. Tässä mielessä olen kyllä osittain Hopen:n kannalla; KAIKKI uskonnot tarjoavat paljon mahdollisuuksia vastakkainasetteluille, missä voi esim. juuri lähitulevaisuudessa olla vaara esim. juuri uskonsodalle kristillisyys vs. islam!...
Uskoa saa, mutta ei pidä antaa uskoansa poliittisten agendojen pelinappulaksi; ei vastakkainasetteluihin eikä maailman uskontojen yhtenäistämiseen / häivyttämiseenkään. Myös uskontojen poistaminen ei siis ratkaise mitään oleellista, koska ihmisluonteen perusominaisuuksien takia aivan varmasti poistettujen tilalle tulisi taas kuitenkin ennen pitkää uusia uskontoja ja nekin olisivat taas jonkun uuden hyväksikäytön vaaravyöhykkeellä.
Uskontojakin voi toki käyttää sekä hyvään että pahaan ja siinäkin on tietenkin aina dilemma, mutta onko se hyvä ns. lopullinen ratkaisu ko. dilemmaan, että poistetaan uskonnot kokonaan?... Eipä taida olla. Se taitaa olla pikemminkin diktatuuria!
maallikkoapuri said... (Oma kommenttini)
"En näe New agella ja zeitgeist liikkeellä mitään yhtäläisyyttä!"
Zeitgeist-liike on toki eri asia kuin Zeitgeist-elokuvat, ja arvioin enemmänkin juuri niitä filmejä, joissa todella on satoja viitteitä New Age-liikkeen edustajiin ja vapaamuurareihin, joten niiden välillä on täysin kiistaton yhteys. Kuten sanoin, en niinkään lähtisi arvottamaan, ovatko ne pahoja vai hyviä, vaan sitä, miten paljon niiden sanoma yhtenee NWO-agendaan, jonka keskeiset elementit ovat yhden maailmanhallituksen, maailmanuskonnon ja talousjärjestelmän luominen.
Hallitseva eliitti, joka on jo iät ajat ollut vallassa, haluaa entisestä täydellisemmän kontrollin ihmiskunnasta, ja siinä auttaa vallan mahdollisimman suuri keskittäminen. Kansallisvaltioiden rajojen hävittäminen on siihen yksi keino, muita ovat mm. eri kulttuurien ja kansallisuuksien sekoittaminen. Mitä tasapäisempi ja monokulttuurisempi massa maailmalla on, luonnollisesti sen helmpompi heidät on alistaa yhden hallinnon alle. Vallan siirtäminen kauemmas sen käytön kohteesta on pahuutta, jos nyt pahuudesta halutaan puhua, mikä ei minusta ole kovin mielekästä. Puhuisin ennemmin siitä, mikä on tavalliselle kansalaiselle ja yksilölle hyväksi ja mikä ei, ja vapaudesta, josta tämä video on loistava yhteenveto:
http://www.youtube.com/watch?v=M-zZbMbs9Ng
Mitä kristinuskoon tulee, en ole Raamattuun uskova, vaan agnostikko ja tarkastelen asioita perspektiivistä, ikään kuin ulkopuolelta, mutta on syytä tehdä selvä ero alkukristillisyyden, sitä nykyaikana vastaavan elävän kristillisyyden ja organoisoitujen kirkkojen välille. Kristittyjä vainottiin aluksi Roomassa, mutta Konstantinus kaappasi uskonnon luoden uuden korruptoituneen, pakanakultteihin sulautetun version siitä. Vatikaani on mysteeriuskontojen ydinkeskus ja nojaa traditioihin eikä Raamattuun, joka on kristinuskon perusta. Ristiretket olivat katolisia, ei kristillisiä, ja surullisenkuuluisat Temppeliherrat olivat niissä suuressa roolissa.
Protestantismi syntyi vastalauseena Rooman kirkon Raamatun vastaisuudelle ja mikä tärkeintä vastavoimana paavin käyttämälle hirmuvallalle. Protestantismin ansiosta Keski ja Pohjois-Eurooppa kehittyi siihen vaurauteen ja sivistykseen, missä ne ovat olleet. Myös USA perustettiin paljolti sen pohjalta. Maailman kehittyneimmät valtiot ovat olleet protestanttisia, ja se on kaikkea muuta kuin sattumaa, sillä sen mukana on tullut sanan-, omantunnon- ja uskonnonvapaus, jotka ovat välttämättömiä kehityksen kannalta.
Aito kristillisyys ei pakota itseään muille, vaan tahtoo harjoittaa vapaasti oma uskoaan ja antaa muiden tehdä samoin. Vatikaani käytti tätä hyväkseen tehdessään vähittäisen invaasion protestanttiseen Amerikkaan, jonka hallintoa sen asiamiehet nykyään dominoivat. Esimerkiksi Bushin perhe on läpeensä paavilainen eli heidän rikoksistaan on älyllisesti epärehellistä syyttää kristinuskoa. Ristiretket, jollaiseksi Bush Irakin sotaa kutsui, eivät kuuluu elävään kristillisyyteen.
Hope said...
Mika loistavia huomioita!
Jotenkin tuntuu, että ette nyt täysin vielä hahmottaneet z-liikkeen syvempää ajatusta. Kerron sen pikaisesti.
Maailmassa on monenlaista pahuutta, mutta mistä tuo pahuus tulee? Se ei tule ihmisen geeneistä. Joten mistä se sitten tulee? Se tulee ympäristöstä opituista asioista. Tämä on tärkeä ymmärtää.
Tuo kansallisvaltio homma on sinänsä varmasti toimiva, mutta pitää muistaa, että niin kauan kuin on rahaa on kilpailua, eriarvoisuutta ja paljon negatiivista käyttäytymistä. Olemme pelikentällä toisiamme vastaan.
Rahajärjestelmä on syntynyt niukkudessa jolloin se oli oikein oiva väline. Nykyisin se on vain hidaste ja työkalu elitisteille haalia maapallon resurssit. Elämme samassa maailmassa jossa on samat resurssit, kuin ennenkin. Mutta nyt meillä on työkalu poistaa niukkuus. Tuo työkalu on teknologia. Itseasiassa suurin osa työstä mitä teemme on työtä jolla pyöritetään rahatalous järjestelmää, kuten: mainonta, kulutustuotteet, myynti ja osakekauppa jne.
Muuttamalla ympäristötekijät sellaisiksi, joka ruokkisi positiivista käyttäytymistä. En näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin sen, että meidän pitää luopua rahasta ja tarkkailla resurssiemme käyttöä.
Ymmärtäkää nyt rakkaat ystäväni, että se "illuminati" on syntynyt niukkuuden ja rahatalouden aikana. Tietenkin meillä on jokin elitisti juonimassa maailman valloitusta, koska siihenhän tämä nykyinen järjestelmä kannustaa. He ovat myös oppineet käyttäytymisensä tästä niukkuuden ja rahatalous järjestelmän pelikentältä. Tästä syystä emme ikinä poista ongelmaa, pelkästään poistamalla elitistit.
Syy miksi globaali olisi resurssipohjaisessa järjestelmässä hyvä on se, että jos jollain maalla on öljyä muut tahtovat sitä myös. Mikäli kaikki olisi yhteistä kaikille, ei olisi syytä sotia! Kaikille jaettaisiin resursseja tasan, sekä tarpeiden mukaan. Myös kenenkään ei olisi syytä omistaa mitään, sillä kaikki olisi saatavilla. Ei olisi syytä varastoida mitään resursseja, kuten nyt.
Tämä maailmanlaajuinen järjestelmä on tietenkin kirosana rahatalous järjestelmässä, mutta se olisi siunaus resurssijärjestelmässä, kuten sanoin kaikkea voi käyttää joko hyvään tai pahaan.
Uskon, että monien uskontojen asemakin olisi eri, resurssipohjaisessa järjestelmässä. Nyt meillä olisi motiivi auttaa muita eikä kilpailla. Kaikki uskonnothan pyrkivät sinne vuoren huipulle, mutta sinne menee vain monta eri tietä. :)
Tahdon myös muistuttaa, että New Age oppeja on jo niin paljon, että löydät niistä varmasti yhteyden aivan mihin tahansa mm. zeitgeist liikkeeseen. Kuten Markkukin on todennut ne opit ovat usen otettu raamatusta ja muklailtu siitä.
ps. Tämä ei ole osaltani väittelyä, vaan keskustelua :)
maallikkoapuri said...
"Tästä syystä emme ikinä poista ongelmaa, pelkästään poistamalla elitistit."Ymmärrän tämän paremmin kuin arvaatkaan. Lukaisepa minun suomentamani (ironisesti hieman new age-vaikutteinen) artikkeli. Tehokkain kontrolliväline on psykologia, ei rahajärjestelmä. Ongelma on sekä eliitin pahuus että pahuus, jota ihmiset eivät itsessään tunnista.
http://toisinpain.blogspot.com/2009/12/uusi-maailman-epajarjestys.html
Baijerin Illuminati perustettiin vuonna 1776 jesuiitta Weishauptin toimesta, ja se oli monista asioista päätellen kulissiorganisaatio silloin pannan alla olleelle jesuiittaveljeskunnalle, jonka esiaste taas oli Alumbrados, Espanjan "illuminati". Modernin vapaamuurariuden ja jesuitismin esikuva oli Temppeliherrain ritarikunta, joka perustettiin 1100-luvulla. Nämä kaikki pohjautuvat kuitenkin alunperin jo babylonialaisiin mysteerikouluihin eli "illuminati" on ollut täällä jo tuhansia vuosia. Siis maailmassa on ollut itseään valaistuneena, ylivertaisena ja "profaanien" hallitsemiseen oikeutettuina pitävä eliitti koko sivilisaatiomme ajan. Kannattaa katsoa vähän 911-iskujen jälkeen murhatun William Cooperin luento eliitin luonteesta:
http://video.google.com/videoplay?docid=-3333362025779394383&ei=t7NzS_zFBYKQ-AbK_4XWBw&q=william+cooper+lecture&hl=en#
Temppeliherrat olivat ensimmäisiä kansainvälisiä pankkiireja, eli "illuminati" loi globaalin pankkitoiminnan, ja nyt se on tarkoituksella romahduttamassa oman nykyisen järjestelmänsä. Mikä saa sinut uskomaan, että "illuminati" häviää nykyisen rahajärjestelmän lakkauttamalla? Hehän itse sitä haluavat. Ja mikä saa sinut uskomaan, että samainen "illuminati" ei olisi vallassa myös Zeitgeist-utopiassa, jossa "kaikilla olisi kaikkea" (niin kuin kommunismissa ideaalin mukaan). Sehän olisi unelmien täyttymys, kun se voisi suoraan kontrolloida, mitä kukin saa ja eliminoida vastustajansa helposti vain olemalla antamatta hallitsemistaan "resursseista" heille välineitä hengissä pysymiseen.
Tästä tullaan tärkeimpään kysymykseen, eli siihen, että ihmisten on ensin edes tiedostattava "illuminatin" olemassaolo, koska muuten se tulee toimimaan taustalla myös tulevissa järjestelmissä. Ihmisten on toimittavana vahtikoirina niille, joiden hallinnassa resurssit ovat eli oltava "hereillä". Sota, jota "illuminati" käy ihmisiä vastaan, on ennen kaikkea psykologinen ja hengellinen. Niin kauan, kuin se hallitsee ihmisten mieliä, se tulee pysymään vallassa, oli poliittinen tai talousjärjestelmä mikä tahansa.
Hope said...
"Ja mikä saa sinut uskomaan, että samainen "illuminati" ei olisi vallassa myös Zeitgeist-utopiassa, jossa "kaikilla olisi kaikkea" (niin kuin kommunismissa ideaalin mukaan)."Tuo oli hyvä kysymys! Saan tuolla yhdellä kysymyksellä purettua aihtta todella hyvin.
Minulle on elitistin historia hyvinkin tuttua. Eli tiedostan nämä asiat kyllä. Painotan edelleen, että vasta nyt ensimmäistä kertaa meidän tuntemamme sivilisaation aikana meillä on työkalu (teknologia), jolla poistaa niukkuus. Tätä ei ollut mm. temppeliherrojen aikana. Silloin perustaessaan salaseuran tavoitteena maailman hallinta johtui todennäköisesti siitä, että voi omistaa kaikki maailman resurssit. Nyt olisi mahdollista hyödyntää maailman resursseja paljon tehokkaammin, jopa niin että kaikki ihmiset saisivat enemmän kuin tuohon aikaan yksin maailman omistava! Eli niukkuus loi elitistit.
Kommunismi ja Zeitgeist. Vaikka idea kuulostaa hyvinkin samalta, resurssipohjaisessa mallissa ongelmia korjattaisiin yhteiskunta suunnittelun avulla. Näin ollen resurssipohjaisessa mallissa ei olisi mm. poliiseja, rahaa, rikollisia, sotia tai ahneutta. Toisin kuin kommunistisessa mallissa. Tämä tekee merkittävän eron mihinkään aiempaan ehdotukseen. Jos joku tekee rikoksen yhteiskunnassa jossa se on täysin hyödytöntä, on hän pikemminkin sairas, kuin rikollinen.
Miksi uskon että illuminati ei vedä lankoja. Siksi, että mielestäni resurssipohjainen malli on erittäin toimiva. En ole vielä keneltäkään saanut täydentävää vastausta, miksi resrssipohjainen järjestelmä olisi huono. Joten miksi ihmisten potentiaalin tiedottaminen olisi pahasta? Tällä hetkellä en koe tekeväni mitään pahaa kertoessani muille nyky-järjestelmän haitallisuudesta sekä ihmisten mahdollisuuksista.
On kovin helppo sanoa ja olettaa jonkin olevan jotain. Olen reilun vuoden tutkinut Zeitgeist liikettä ja olen erittäin vakuuttunut siitä. Pyrin myös perustelemaan sanomiani, jotta ne ei jää vain heitoiksi. Olettaa voi yhtälailla Zeitgeist liikkeen olevan elitistien hallinnassa, kuin ei olisi. En vain ole saanut vastausta miksi liikkeen sanoma olisi "pahaa" tai miksi se ei toimisi? Eli kuka ikinä onkaan puikoissa liikkeen takana, hän puhuu asiaa!
Lisäksi eikö liike tee suuren palveluksen kertoessaan mitä tulevaisuus voisi parhaimmillaan olla. On päivänselvää, että yhteiskunta muotomme tulee vaihtumaan. Maapallo ei kestä tätä nykyistä rahatalous järjestelmää. Eikö olisi hienoa, jos kaikki maailman ihmiset tietäisivät ihmiskunnan mahdollisuudet. Eikä vain eläisi silmät kiinni kuvitellen, että kurjuus on ainoa mahdollisuus. Tällä hetkellä Zeitgeist liikkeessä taitaa olla n. 400 000 ihmistä! Jos nyt repästään uusi maailmanvaluutta tai maailman järjestys. On meillä Z- liikkeen ansiosta 400 000 ihmistä jotka tietävät suunnan olleen väärä!
Liikkeeseen syvällisesti tutustuneet ihmiset tietävät mitä tulevaisuus voisi olla. Huomaamme virheelliset yhteiskunta suunnittelut, sillä olemme tutustuneet aiheeseen. Aivan sama kuka venettä soutaa, mielestäni suuntamme on silti oikea! Tahdon muistuttaa myös sitä, että Zeitgeist-liikken yksi tavoite on siirtyä avoimmuuteen, jolloin liike olisi yksi kasa ihmisiä tekemässä asioita yhdessä. Ei siis mikään hierarginen tyrannia.
Mielstäni tämän keskustelun voisi siirtää vaikka www.zeitgeist.fi forumille ja voisit saada täydentävämpiä vastauksia muilta z-liikkeen henkilöiltä.
maallikkoapuri said...
Okei, vastauksesi avasi jo paremmin minulle ajatusmaailmaasi ja ymmärrän nyt paremmin, miksi kannatat Zeitgeist-liikettä.
Tässä tavallaan hypätään nyt vähän asioiden yli, sillä eliitti pitää savustaa kolostaan jo ennen kuin uutta yhteiskuntamallia aletaan rakentaa, koska muuten se junailee varmuudella sitä haluamaansa suuntaan. Eliitti itse paljastaa tänä aikana paljon itsestään jättäen kuitenkin kertomatta sellaiset asiat, jotka johtaisivat heidän valtansa häviämiseen. Menossa on juurikin siirtymävaihe vanhasta maailmanjärjestyksestä uuteen, ja Zeitgeist-elokuvissa on esitetty muutosehdotuksia, jotka yhtenevät täysin eliitin visioon uudesta maailmasta. Zeitgeist-elokuvien suurin puute on se, että se ei paljasta eliitin todellista, lusiferista ja teokraattista luonnetta, vaan jopa käyttää lähteinä monia sen äänitorvia. Jos tietoa ei hae muualta, se myös jää hämärän peittoon eikä tällöin vihollista tunneta. Puolitotuus on valheista pahin ja sellainen on juuri Zeitgeistin höpinä "korporatokratiasta". Vaikka sinä olet tietoinen salaseuroista, se ei tarkoita sitä, että kaikki liikkeessä olisivat.
Toinen asia on se, kannatanko ylipäätään Zeitgeist-liikkeen päämääriä. En kannata transhumanismia, ja totean sen, että teknologialla ei korjata henkistä ja sielullista pahoinvointia. Eli tarvitaan muutos ihmisten tietoisuudessa ja nimenomaan paluuta ihmisyyden ytimeen, joka ei todellakaan löydy koneista. Zeitgeist-elokuvien esittämä utopia oli kolkko ja ontto juuri tässä eikä se olisi maailma, jossa haluaisin elää. Minulla ei ole mitään niukkuuden poistamista vastaan, mutta sitä voisi rajusti vähentää jo sillä, että siirryttäisiin pois inflaatiota aiheuttavasta velkarahasta ja sitä myötä kansan roposet vievästä suuresta verotuksesta. En ole ollenkaan niin varma, etteikö rahatalous voisi toimia, jos sitä korjattaisiin. Kantani valtioiden rajojen ja kristinuskon hävittämiseen tuli jo aiemmin kerrottua.
Summa summarum: Zeitgeist-elokuvissa ja liikkeessä on aivan liikaa asioita, joita en kannata, joten en tule siihen koskaan liittymään. Meillä kaikilla on myös omat roolimme, ja minun roolini ei ole perässähiihtäjä, vaan oman tien kulkija, eikä tulevaisuuden suunnittelija, vaan enemmän sanansaattaja ja ajatusten herättäjä tässä maailmanhistorian vaiheessa. Maailman pahoinvoinnin perimmäinen syy on sielullinen alennustila, jota massat eivät edes tiedosta. Silloin on turha selittää kenellekään muutoksesta, jos toinen ei näe sille juuri tarvetta. On siis olennaista kertoa koko totuus nykyjärjestelmästä, jotta syöpä, ei vain oireita, saadaan poistettua.
Tämä riittäköön osaltani Zeitgeistista, koska kaikki oleellinen on kaiketi jo tullut sanottua.
.
Mika said... (Oma kommenttini)
OSA 1
Kiitos kaikki hyvistä ajatuksistanne! Onkin näin aika päättää tämä keskusteluketju ja laittaa se muistiin myös blogitekstinä. Tämä syntynyt ajatustenvaihtoaineisto on erinomaisen hyvää ja se antaa jatkossakin meille kaikille hyvää suuntaa katsella näitä asioita yhä pidemmälle.
Itselleni tämäkin on vasta alkua ja varmaan on hyvä palata jatkossakin näihin teemoihin monella tavalla. Zeitgeist -liikkeenkin sekä hyviä että huonoja puolia on koluttava lisää ja verrattava niitä muihin teeseihin vielä pitkän aikaa.
Laitan vielä tähän loppuun pari omaa huomiotani. Aluksi Hopen huomio pahuuden alkuperästä; onko se ympäristön vai ihmisen aiheuttamaa? Loppujen lopuksi mielestäni olemme jo satoja vuosia tai jopa ihmiskunnan alusta saakka eläneet sellaista aikaa, jossa kumpikin vahvistaa toistaan ja kysymyksen asettelu on silloin sama kuin pohdittaessa kumpi tuli ensin; muna vai kana. Toiminta- ja ajatteluympäristössämme vallitsee siis itseään vahvistava noidankehä, josta poispääsy vaatii sen noidankehän hajottamista ja hyvällä tavalla rakentavan prosessin laittamista tilalle.
Tässä kohtaa ymmärrän kyllä Zeitgeist -liikkeen idean; se haluaa juuri olla tuo noidankehän hajottaja ja laittaa radikaalillakin tavalla parantavan prosessin liikkeelle. Olen kuitenkin samaa mieltä Maallikkoapurin kanssa siitä, että ko. liikkeen ideoita ei voida laittaa heti käytäntöön väkisin runnomalla, vaan oligarkkieliitti on tehtävä ensin ns. toimintakyvyttömäksi. Eikä sekään vielä riitä.
Noidankehää aletaan purkamaan siksi esim. juuri sillä tavalla kuin Lyndon LaRouche hyvin tarkkaan on ohjelmassaan vaatimassa. Se on ensimmäinen askel, jonka prosessoimisessa voi kulua helposti se 50 vuottakin aikaa.
Zeitgeist -liikkeellä ja Lyndonin teeseillä on havaintoni mukaan kuitenkin sen verran yhtenevyyksiä (Molemmilla on esim. massiivisten infrastruktuuriprojektien alkuun laittaminen ja teknologisen sekä tieteellisen kehityksen korostaminen), että voin hyvinkin kuvitella Zeitgeist -liikkeen hyvien puolien tulevan hedelmällisemmiksi toteuttaa Lyndonin teesien paikalleen juurruttua. Lyndonin ohjelma olisi siis esityötä Zeitgeist -ideaa varten...
Kunhan on ensin siis puhdistettu kansallisvaltiot oligarkkisaastasta, laitettu kaikki kulttuuri vahvasti uudelle kehitysuralle ja ymmärretty ympäristöä kohtaavat ongelmat oikein ilman eliitin hyväksikäyttöaspekteja (Esim. juuri ilmastonmuutoksen syiden ottaminen tyrannia- ja totalitarismiaseeksi).
Rahasta voitaisiin luopua vasta, kun on mahdollisimman täydellisesti evätty oligarkkien valuutoilla, pankkeilla ym. ekonomiaan liittyvillä objekteilla keinottelu ja niiden hyväksikäyttö sekä luotu sen jälkeen kansallisvaltioiden huippuunsa jalostamisella edellytykset katsoa resurssipohjaista taloutta hedelmällisemmällä tavalla ilman Illuminati-vaaraa.
Lyndon LaRouchella on tähän kansallisvaltioiden jalostamiseen oikeat työkalut; kiinteät ja säädellyt valuuttakurssit sekä Glass-Steagall -standardi, joiden avulla oligarkkien spekulatiivinen "kasino" poistetaan. Tehdään vararikkotoimenpiteet kaikille pankeille, joissa tuota eliitin spekulatiivista velkarahaa on. Lisäksi peruutetaan hyödyttömät ja haitalliset elvytysrahan painamiset ja estetään näin valtioiden lisävelkaantuminen.
Sitten aloitetaan reaalitalouden elvytys luotottavilla kansallisvaltioiden projekteilla eli otetaan käyttöön USA:n perustuslain mukainen amerikkalainen talousjärjestelmä globaalisti, mikä oli aikoinaan suunniteltu juurikin silloisen Brittiläisen imperiumin tyranniavallan eliminoimiseksi. Kansainvälisin sopimuksin suunnannäyttäjinään USA, Venäjä, Kiina ja Intia tehdään lisäksi blokki eliminoimaan kansainvälisesti oligarkki-intressien uudelleennousu- ja -kylvö.
Homman pointti siis tässä vaiheessa on aivan ensin eliitin toimien lakkauttaminen ja syntyneiden tuhojen korjaaminen ennenkuin voidaan alkaa katsomaan Zeitgeist -tyyppisten utopioiden toteuttamiskelpoisuutta. Muutoin hosutaan ja Illuminatille jää liikaa pelivaraa nousta uudestaan.
Mika said... (Oma kommenttini)
OSA 2
Zeitgeist -liikkeen hyviä ajatuksia toki on mm. se, että se pyrkii tähdentämään myös meidän kaikkien ajatusmaailman ja maailmankuvan muuttamista. Se on Lyndon LaRouchenkin teesien toinen pointti ekonomian uudelleenjärjestämisen lisäksi, jotta länsimaailma pystyisi nousemaan tuhon kierteestään. Hyvinkin ymmärrän siis sen, mitä maallikkoapurikin sanoo; "Ongelma on sekä eliitin pahuus että pahuus, jota ihmiset eivät itsessään tunnista.".
Pitää tunnistaa koko noidankehä sekä henkisesti että fyysisesti! Maailmankuvamme on ollut todellakin aivan liian sairas ja lääkitsevien toimien aloittaminen on tärkeää meidän kaikkien kohdalla!
Siksi juuri on niin tärkeää herätellä ihmisiä havaitsemaan ja ymmärtämään näitä asioita. Siksi tämäkin blogi on ihan samaa kuin Yhdysvaltain perustamiseen osaltaan johtaneet pamflettikirjoitukset yms. kansan pariin kädestä käteen levitetyt herättelytietoiskut.
Zeitgeist -liikkeen teknologiahypetykseen suhtaudun tässä vaiheessa kaksijakoisesti; yhtäältä ymmärrän sen, mitä Hope sanoo --> Teknologia voi toki palvella ihmistä löytämään resursseista tehokkaamman tavan olemisensa kohottamiseksi ja parantamiseksi tasa-arvoisemmin. Toisaalta pelkään teknologian ottavan siinä liian suuren vallan, jolloin siitä tulee itsessään kuin totalitarismia ihan ilman Illuminatiteesejäkin.
Lisäksi Zeitgeist -liikkeen esittämät visiot esim. kaupunkisuunnittelusta ovat oman alani näkökulmasta ja oman näkemykseni mukaan katsottuna hyvinkin vastenmielistä esteettisesti; kuin tympeä sovellus ja risteytys arkkitehtuurin modernismin ja postmodernismin huonoista puolista maustettuna liian rujolla futurismilla. Herkkyys on liian puhtaaksiviljeltyä ja jopa eliminoitua.
Yleensäkin on huomioitava tämä: Liian tiukka geometrinen hierarkkia ja muotokieli kaupunkisuunnittelussa (Esim. ympyräteeman mukaan rakennetut kaupungit Zeitgeist -liikkeen visioimina resurssitehokkuuden perustelemiseksi) on itse asiassa mielestäni juuri sen tähdentämäni entropian kasvuun perustuvan maailmankuvan parissa toimimista, joka estää luonnollisen maailmankuvan toteutumista ja sehän on osa nykyistäkin maailmankuvaongelmaa.
Arkkitehtuurissakin pitää näin ollen mielestäni noudattaa antientrooppista lähestymistapaa, joka tuottaa esteettisesti paljon parempaa ympäristöä. Parempi tarkoittaa siinä sitä, että se vastaa universumin universaalia luovuutta paremmin ja on siten enemmän ja terveemmin yhtä ihmismielen kanssa, koska ihmismieli on optimaalisesti pienoiskoossa yhtäkuin universumin luovuus.
Mika said... (Oma kommenttini)
OSA 3
Nykyinen oligarkkieliitin olemassaolon mahdollistava maailmankuva on juuri siksi tässäkin mielessä haitallinen ja siksi länsimaiset ihmiset osaltaan voivatkin henkisesti niin pahoin; Olemme olleet jo pitkään monella tavalla aivan liian luonnonvastaisessa systeemissä! Jo pelkkä fyysinen ympäristö kertoo siitä monessa kohtaa omaa kieltään. Siksi tässä ympäristönäkökulmassa Zeitgeist -liike ei ole siis riittävän hyvin onnistunut visioissaan (Huolimatta sen näemmä tavoitellessa muutoin juuri sitäkin), vaan se esittää enemmänkin epäinhimillistä scififantasiaa jatkaen liikaa saman huonon entropiapakkopaidan pitämistä yllä ympäristösuunnittelussa.
Fyysinenkin ympäristö vaikuttaa meihin yllättävän vahvasti ja muokkaa maailmankuvaamme sen mukaan. Ei pidä ihmetellä siksi, miksi esim. natsi-Saksassakin suosittiin hyvin geometrisia ja kolossaalisia julkisten rakennusten toteuttamisprojekteja kiitos Albert Speerin.
Oligarkkieliitti on kyllä tiedostanut sen, että ihmisiin voidaan vaikuttaa myös ympäristöä muokkaamalla ja NWO -totalitarismiin totuttaminen on tässä mielessä osaltaan juuri niitä kylmiä lasi- ja betonikolosseja, jollaisia uudet yritys-, pankki- ja korporaatiorakennukset ovat paljon viimeisen 30 vuoden aikana olleet.
Meidän on siis todella ymmärrettävä se, että todellinen hyvä luovuus ei ole universumin mieltämistä kaoottiseksi ja sen takia hyvä luovuus olisi ko. kaaoksen hallitsemista, tukahduttamista ja karsinoihin ohjaamista. Eli toisin sanoen ihmismielen ja yhteiskunnan muodostamista äärimmäisessä tapauksessa totalitarismiksi, mikä on tämän NWO -projektin selkeä vaara juuri tuon saastuneen maailmankuvan takia.
Todellinen hyvä luovuus sen sijaan kokee "kaaoksen" ja sen hallitsemisen sijasta universumin kaikkialla tapahtuvana luovana prosessina universaalisti, jossa muutoksen ja elämän (Universumi on elävä organismi tässä mielessä katsottuna) keskeltä voidaan muovata yhä korkeampia, hienostuneempia ja pidemmälle jalostettuja entiteettejä niin ihmismielessä kuin fyysisessä yhteiskunnassa (Geosfääri / litosfääri, biosfääri ja noosfääri toimivat organismina ihmisen tahdonalaisen luovuuden ollessa orkesterinjohtaja ja sielun kuolemattomaksi tekevä voima); siis "enemmän vapauttavia fraktaaleja kuin kahlitsevaa geometriaa" olisi hyvä symbolinen kiteytys asiasta.
Saturday, March 06, 2010
Suomen kansannousu NWO -agendaa vastaan - Osa 1
Tässä merkinnässä kokoan Suomen tilanteesta blogilinkkikokoelmaa. Näiden avulla tuon esille sen faktan, että Suomessakin on jo laajaa ja monipuolista heräämistä maailman tilanteen oikeaan luonteeseen ja sen ilmenemiseen myös Suomessa. Tämä blogisikermä ei ole täydellisen kattava, mutta se näyttää juuri sen, kuinka vastarinta on nousemassa täälläkin Illuminatin saastuttamaa yleistä konsensusta vastaan; näkyvin esimerkki siitä on tähän mennessä ollut varmaankin Marko Sihvosen mielenilmaus eduskuntatalomme edessä aiheena hallintomme korruption vastustus. Tämän NWO -pahuuden paljastaminen onkin nyt jo niin rajua, että kaikki valtavirtamediassa näkyvä Suomenkin hallinnon olemus esiintyy sitä vasten vain yhtenä ---> Totaalisesti väärällä puolella historiaa olevana paholaisen asianajajana! Katsokaamme siis nyt näiden monien blogien avulla tämän huijausjärjestelmän saatanallisuutta:
Otan etenkin aikaisemmin tässä blogissa esiintymättömistä blogeista lainauksia omien kommenttieni kera (Eri värisillä fonteilla), jotta NWO -pahuuden tähdentäminen onnistuu terävästi ja suorasti. Jokaisesta blogista laitan linkkejä joka tapauksessa eiliseen iltaan mennessä ilmeistyneisiin uusimpiin kirjoituksiin, jotka erinomaisesti kuvaavat ajankohdan luonnetta. Siis asiaan ja aluksi aikaisemmin paljon lainaamistani blogeista juttuja; mm. Marko Sihvosen tapausta käsitellään hyvin --->
Suomen Talousdemokraattinen Puolue -blogi: Rahakeskustelua asuntovaunussa eduskuntatalon edustalla, Jani Laasonen: Luottolaajennus vai törkeä petos?, Kulttuurivihkot 1/2010 :Talousdemokratian Aate Leviää, Rahan Korruptiosta Ratkaisuihin ja Peppar julkaisi artikkelin Zeitgeist-liikkeestä.
Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi: Suomessa on käynnissä suuri taistelu Suomen tulevaisuudesta.
"Tästä pohjavesien myymisestä tulee mieleen toinen valtiopetos, ja siitä kuinka televi-zion käänsi koko homman päälaelleen, elikä faxi-tapaus Jäätteenmäki. Jäätteenmäkihän paljasti Lipposen salaiset kaupat Usassa ja siitä nousi haloo. Mutta tapaus kääntyikin televi-zionissa niin, että Jäätteenmäki onkin tässä suurin rikollinen ja maanpetturi, eikä Lipponen joka oli kansallista omaisuutta kauppaamassa maailmalla. Itse en kannata keskustaa tai Jäättenmäkeä, mutta tässä tapauksessa nostan hattua Annelille, vaikka se maksoikin hänelle pääministerin paikan menetyksen.
Lipposen aikana kansainväliset suuryritykset ja -sijoittajat rynnivät Suomeen ostaen suurien suomalaisten yritysten osake-enemmistön ja nyt Vanhasen aikana nähdään seuraamukset, eli työpaikat siirretään halvan työvoiman maihin ja näin saadaan Suomeen "hyvä" työttömyystilanne. Sama pätee muuallakin Euroopassa." -Nimim. Sande (Kommentoija Against NWO:n blogissa)
---> Tyypillinen kuvio; Oligarkkieliitin pahuuden agendaa haastamaan pyrkivät mustamaalataan ja poistetaan kuvioista vähintään jonkun tekosyyn varjolla, kuten Anneli Jäätteenmäen tapaus osoittaa. Viime aikoina vastaavanlainen taktiikka tehtiin, kun Ilkka Kanerva savustettiin ulos ulkoministerin pallilta ja päästiin laittamaan diktatuurillisesti Aleksander Stubb ko. pallille. Stubb on jo monta kertaa osoittanut olevansa itse pahuuden agentti NWO -prosessissa. Tuossa viimeisessä kappaleessa kuvattu prosessi on suunnitelmallinen osa NWO -agendaan kuuluvaa kansallisvaltioiden tuhoamisprosessia, jossa kansalaisten suvereeniteetti ja vapaus alistetaan Illuminatin maailmanhallituksen alle.
Helvetin Puutarha: "Vasemmisto" ja "oikeisto" ovat tyhjänpäiväistä humpuukia ja Marko Sihvonen vastaan eurooppalainen stalinismi.
"Myös termien historialliset merkitykset heittävät häränpyllyä ajasta ja paikasta riippuen. Yleinen oletus toisen maailmansodan tilanteesta oli se, että Saksan natsit olivat "äärioikeistoa" ja Neuvosto-Venäjän kommunistit "äärivasemmistoa". Todellisuudessa näillä kahdella järjestelmällä ei kuitenkaan ollut mitään olennaista eroa. Molemmat kannattivat omaa versiotaan sosialismista; Saksalla kyse oli kansallissosialismista ja Neuvostoliitolla kommunistisesta sosialismista. Kumpikaan järjestelmä ei suosinut taloudellista tai poliittista liberalismia. Molemmat järjestelmät olivat totalitaarisia diktatuureja, jossa kaikki valta oli keskittynyt vahvalla hallintakoneistolle. Järjestelmät jaettiin oikeistoon ja vasemmistoon, koska ne olivat sodassa toisiaan vastaan ja pyrkivät demonisoimaan vastustajansa.
Alunperin vasemmisto/oikeisto-akseli on peräisin Ranskasta 1700-luvun loppupuolelta. Status quo'n säilyttämistä kannattaneet istuivat lainsäädäntöelimissä oikealla, siinä missä taas muutosta ajavat tahot istuivat vasemmalla. Tämän vuoksi nykymaailmassakin eletään monessa suhteessa oletuksessa, että oikeistoon liittyisi konservatiivisuus ja vasemmistoon taas muutoksellisuus. Asia ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua, sillä se, mikä on konservatiivista ja mikä ei, vaihtelee."
---> Hyvät huomiot oikeisto vs. vasemmisto -illuusiosta! Tiedämme jo hyvin, että Illuminatin sijoittaja- ja pankkiiripiruista suurimmat, kuten Rothschild- ja Rockefeller -perheet rahoittivat kumpaakin osapuolta ja mokoma asetelma oli siis itse asiassa tarkkaan suunniteltu teatteriesitys sekä Toista maailmansotaa että sen jälkeistä Kylmää sotaa varten. Silloinen bolshevikkien vallankumous (1910 -luvulla) oli yritystä tuhota Venäjä sisältäpäin ja siis myös ennalta suunniteltu NWO -huijaus maailmanpolitiikkaa varten. Sama pätee myös natsi-Saksaan, josta tarkoituksella muodostettiin Toisen maailmansodan toinen osapuoli. Nykyään samojen osapuolten historiallisen taakan avulla käytetään politiikan muodostamista valheellisesti ja saatanallisen petoksellisesti oikeisto vs. vasemmisto -huijauspelin jatkamiseksi.
Tuo konservatiivisuus ja muutoksellisuus -asetelma on ollut siksi vain kansalaisten huijaamiseksi luotu kontrollimekanismi, jonka alle oligarkkieliitin todelliset aikeet eli NWO -projekti on hautautunut. Etenkin juuri Euroopassa kansallisvaltioyksikkö on tällaisen huijauksen takia jo nyt tuhottu, koska valtiolliset elimet toimivat tuon poliittisen valhejärjestelmän alla kulisseissa suoraan Illuminatin hyväksi ja meidän kustannuksella; kaikki on selvää, kun ajattelee jo pelkästään sitäkin miten talousromahdus maksatetaan meillä!
Yhdysvalloissa sen perustuslaki on tällä hetkellä ainoa konkreettinen vastavoima Illuminatin suunnitelmille, mutta sitä ei ole noudatettu enää pitkään aikaan. Yhdysvallat on ollut nykyään sekä Illuminatin päätyökalu maailman politiikan ja talouden järjestämiseksi että sisältäpäin tuhottavana oleva Illuminatin maailmanhallitusta edeltävän esi-imperiumin eli Brittiläisen imperiumin uusalusmaa. LaRouche PAC -porukat olisivat ainoita tällä hetkellä, jotka kunnolla tiedostavat ko. vaaran maalleen ja ovat rajussa taistelussa Illuminatia vastaan.
"Ihmisten poliittinen jako vasemmistoon ja oikeistoon on vanhentunut ja turhanpäiväinen tapa. Se, mitä siitä todellisuudessa seuraa, on kansan jakaminen itseään vastaan. Kansalle luodaan tällä keinotekoisella jaottelulla omasta keskuudestaan vihollisia, joita syyttää yhteiskunnan erilaisista epäkohdista. Talouskriisin aikana tämä näkyi äärimmäisen selvästi "vasemmistolaisten" syyttäessä talouskriisistä oikeistolaista liberaalipolitiikkaa ja "oikeistolaisten" taas haukkuessa kriisin syyksi vasemmistolaista sääntelyä. Todellisia syyllisiä osoitetaan sormella hyvin harvoin, kun on mahdollista käyttää syntipukkia. Vasemmistolle oikeistossa on aina syntipukki ja oikeistolle puolestaan vasemmistossa."
---> Tuon jaon avulla kansalaisten syyttäminen on todellakin ollut tarkkaan harkittu osa NWO -agendaa! On surullista havaita, kuinka moni edelleen toimii tuon valheen piirissä ja on siksi totaalisesti Illuminatin vietävissä: Oikeisto vs. vasemmisto -jako ko. huijauksena on LOPETETTAVA! Eräs tapa on siinä se, että paljastetaan ko. järjestelmästä alkuperäinen pahuus (Illuminati kaikkine muotoineen) ja putsataan se moska kätyreineen sitten pois. On epäselvää vielä se, että kannattaako koko järjestelmä poistaa ja korvata uudella vai riittääkö vain vanhan järjestelmän putsaaminen? Toisin sanoen ottaakko esim. juuri Zeitgeist -liikkeen vai Lyndon LaRouchen näkökulma?... Vai tulisiko kysymykseen sovellus molemmista teeseistä?
"Todellinen poliittinen spektri ei jakaudu vasemmistoon ja oikeistoon. Todellinen poliittinen spektri jakautuu niihin, jotka ovat ihmisten puolella, ja niihin, jotka eivät ole. Jos ihminen on korruptoitunut tai psykopaattinen, ei sillä ole mitään väliä, mitä väriä hän tunnustaa. Jalot ideologiat eivät paina mitään vaakakupissa, jossa on henkilökohtainen etu, raha ja oman valtansa kasvattaminen. Oikeiston ja vasemmiston välisen vastakkainasettelun ja keinotekoisen jaottelun ylläpitäminen vaikeuttaa keskustelua, kangistaa ajattelua ja piilottaa olennaisia kysymyksiä savuverhon taakse. Se on turhaa ja vahingollista."
---> Hyvin sanottu: Oligarkkieliitti eli Illuminati ei ole ihmisten puolella ja siksi nykyinen länsimainen poliittinen ja taloudellinen järjestelmä on ihmiskunnan vastainen, koska sen sisään on rakennettu vääjäämätön itsetuho, jonka mahdollistamana Illuminati pyrkii pystyttämään kaiken kattavan maailmanhallituksensa monisyisenä henkisenä ja fyysisenä totalitarismina. Siksi nyt on käynnissä kaikkien aikojen taistelu Illuminatin pahuuteen perustuvan maailmankatsomuksen ja hyvyyteen perustuvan maailmankatsomuksen eli oikean ihmisyyden välillä.
Ainoastaan hylkäämällä tuo oikeisto vs. vasemmisto -asetelma on mahdollista nähdä tämän sodan oikea asetelma. Se, joka ei tätä tee, suistuu välittömästi väärälle puolelle historiaa. Meidän on nimittäin ymmärrettävä se, että oligarkkieliitti on jo joka tapauksessa suunnitellut asiat niin, että nykyinen järjestelmä menee vääjäämättä perikatoon ennemmin tai myöhemmin ja nyt on vakava kilpajuoksu menossa siitä, että saako Illuminati vai oikea ihmisyys pystytettyä tuhon keskelle uuden systeemin! Yhteiskunnallinen täysmullistus tulee joka tapauksessa; halusi sitä tiedostaa tai ei! Ne, jotka sen tiedostavat ottavat osaa ihmisyyden pelastamiseen ja kaikkien aikojen historiankirjoitukseen.
"Ei ole mitään syytä olettaa, että kehitys tulisi pysähtymään siihen pisteeseen, missä se on nyt. Valvonta-, hallinta- ja seurantajärjestelmien kehittely ja implementointi on ainoastaan kiihtynyt ja se kiihtyy yhä edelleen. Koko Euroopan unioni, ei vain Suomi, on kulkemassa kohti köyhää, kurjaa ja hallittua dystopiaa. Tässä ei ole mitään omituista, sillä järjestelmät ja ihmiset niiden takana ovat läpi historian halunneet valtaa muiden ihmisten yli. Nykyhetki olisi historiallinen kuriositeetti, jos niin ei olisi tälläkin hetkellä."
---> Tämä saa tietenkin tilanteen tuntumaan toivottomalta ja tulee mieleen luovuttamisen tunne: NIIN EI PIDÄ KÄYDÄ!! Vaikka kansalaisten päänmenoksi on ollut jo tuhansiakin vuosia käynnissä pahuuden operaatioita, niin sen ei pidä olla tekosyy asenteelle, jossa levitellään käsiä tyyliin; "Ainahan nyt on ollut maailmassa vikaa, se kuuluu asiaan ja ei sille voi mitään. Turha sitä on ajatella. Paras vain keskittyä olemaan ns. kunnon kansalainen ja jättää moiset pohdinnat väliin.". Sellainen asenne on kuitenkin osallistumista ihmiskunnan ja koko planeetan vastaisiin saatanaorgioihin!"Kansanedustajilla, ministereillä tai virkamiehillä ei ole todellisuudessa lainkaan valtaa. Heidän ainoa valtansa on kirjoittaa paperille tai tietokoneelle asioita ja puhua. Heidän puheensa ja kirjoituksensa vaikuttavat todellisuuteen ainoastaan sen takia, että ihmiset eivät ole vaivautuneet sanomaan vastaan. Kun ihmiset sanovat heille vastaan, heidän hallitsijan viittansa putoaa pois ja heistä tulee tasan samanlaisia tyyppejä kuin kaikista muistakin."
---> Tuo kansanedustajien, ministereiden ja virkamiehien näennäinen vallanpuute voidaan ilmaista myös näin: Kun todellinen ja suurin valta on Illuminatin käsissä ja kaikki muut valtioiden hallinnoissa ovat vain alisteisia sille, niin ilmenee seuraavaa. On kahta laatua Illuminati-vallan kätyrinä olemista: tietoista ja tiedostamatonta. Tietoinen tarkoittaa Illuminatin maailmankuvan, suunnitelmien ja toimenpiteiden jakamista yksi yhteen. Tiedostamaton tarkoittaa olemista Illuminatin luoman julkisivun katselijana vailla havaintoa sen takana olevasta NWO -pelistä ja sen takia olemista Illuminatin johdatuksessa huomaamatta. Kumpaakin laatua varmasti on Suomenkin hallinnossa ja lopputulos on joka tapauksessa huono.
Tapaus WinCapita - Suomen suurin viranomaisrikos?: Jotta puhuisimme samasta asiasta ja Miksi media vaikenee vivusta?
"Kirja Rahan korruptio avaa rahan käsitteen perusteellisella, mutta samalla myös hyvin kansantajuisella tavalla. Kirja on ollut saatavilla vasta reilun kuukauden, mutta on lyhyessä ajassa kerännyt jo yli tuhat lukijaa ja saanut osakseen valtavasti positiivista palautetta.
Yhä useammat ihmiset ympäri maailman ovat yht'aikaa heräämässä rahajärjestelmän ylläpitämästä illuusiosta. Suurten muutosten merkkejä on ilmassa.
Suosittelen kaikkia vähintään selailemaan teoksen läpi. Voin vakuuttaa, että rahan todellisen luonteen oivaltaminen tulee väistämättä muuttamaan tapaasi mieltää maailmaa.
Kirja on vapaassa levityksessä ja uusin versio siitä on ladattavissa täältä: Rahan korruptio.
Kirjasta on julkaistu myös blogiversio, jossa kirjaa julkaistaan yhden alaotsikon päivävauhdilla. Blogiversion etuna on jokaisen tekstin loppuun liitetty osio, johon on linkitetty aihetta käsittelevää lisäaineistoa, kuten uutisartikkeleita, -videoita ja dokumenttielokuvia. Oheinen linkki vie kirjan blogiversion johdantoon: Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun."
---> Tämä kirja onkin erinomainen johdatus tähän NWO -agendan ekonomiaosaan tiedon keräämistä varten! Alempana on poimintoja lisää tästä kirjasta.
"Kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmisiä houkutteli WinCapitassa velkavivulla suoritettu voitollinen valuuttakauppa. Kuinka paljon velkavivusta on kirjoitettu mediassa WinCapitan yhteydessä?
Ei yhtä ainoaa riviä."
---> WinCapita on pieni pintaraapaisun kaltainen esimerkki Suomen mittakaavassa siitä, kuinka Illuminatin luoma monetaristinen talousjärjestelmä on toiminut yhtäältä ko. eliitin vallan ja kontrollin kasvattajana ja toisaalta koko järjestelmän moraalisena, henkisenä ja fyysisenä tuhoajana sen jälkeen, kun ko. eliitti on koonnut voimansa huippuunsa sen avulla. Eli juuri niin kuin NWO -agendaa varten on ollut tarkoitus: Moraalinen, henkinen ja fyysinen potentiaali on pyritty romahduttamaan, jotta kansalaiset olisivat ns. vastaanottavaisempia maailmanhallituksen tieteellisen diktatuurin ja uusfeodaalisen henkisfyysisen utopian päällevyöryttämiselle. Siksi valtavirtamedia on jättänyt tuon koko tapauksen selvittämisen niin epäselväksi; ei ole haluttu kansan oppivan liikaa palapelin luonteesta.
"Tavallinen kansalainen ei voinut välttyä tuntemasta vahingonilosta kumpuavaa mielihyvää lööppejä lukiessaan. Nämä asunto- ja kulutuslainoihin itsensä vuosikymmeniksi sitoneet ihmiset saivat kerrankin kokea ylemmyydentuntoa verratessaan itseään WinCapitassa rahansa hävinneisiin hölmöläisiin. "Minua he eivät sentään onnistuneet huijaamaan", saattoi velkaorja pohtia omahyväinen ilme kasvoillaan, uuteen työpäivään valmistautuessaan. "Enää kaksikymmentäviisi vuotta töitä, niin saan asuntolainan korkoineen kuitatuksi", hän laskeskeli myydessään vapauttaan työnantajalleen, ruokkien omalla työpanoksellaan ikuiseen kiihtyvään velkaantumiseen ja loputtomaan talouskasvuun perustuvaa talouden ponzihuijausta, jonka ylläpitäjänä sen laillinen pankkijärjestelmä perusti liiketoimintansa virtuaalirahan synnyttämiseen tyhjästä.
Onko tässä asetelmassa havaittavissa jotain ironiaa?Timo Harakka sellaista havaitsi. WinCapitaa käsittelevässä kolumnissaan Talouselämä-lehdessä 25.1.2010 hän kirjoitti:
"Järkevä ihminen syyttää wincapitalaista siitä, että tämä uskoi rikastuvansa noin vain, vaivattomasti. Järkevä ihminen tietää, että vaurauteen ei ole oikotietä; se vaatii kärsivällisyyttä ja kovaa työtä. Kumpikohan elää harhamaailmassa? ... Yhtäkkiä on pyyhkäisty pois vuosisatainen kovan työn ja tyytymisen moraali. Vain idiootti luottaa enää oikeudenmukaisuuteen. Ansiosta ei palkita, ja kääntäen: palkinnon saa ansioton. Menestyminen on lopulta lottoa. ... kaikki talous on virtuaalitaloutta. Olemuksellisesti Suomen kansantalouden ja Wincapitan välillä ei ole eroa." "
---> Niin, kansalaisten tietämättömyys toki pelaa Illuminatin pussiin, mutta mitä pitäisi sanoa noista Timo Harakan kaltaisista semipaljastuksista? Loppujen lopuksi aika merkityksetöntä on sanoa tuollaisia latteuksia tyyliin "kaikki talous on virtuaalitaloutta" ja "Olemuksellisesti Suomen kansantalouden ja Wincapitan välillä ei ole eroa". Moiset heitot eivät vielä paljasta mitään kulissien takaisista salapeleistä eli NWO -projektia, koska yleisölle jää mieleen niistä ainoastaan se, että alkuperäinen pahantekijä olisi Suomen kansantalous (Eli maamme johto). Vasta ymmärtämällä Suomenkin hallinnon olevan osa suurta globaalia ja saatanallista Illuminatin maailmanhallitussuunnitelmaa voidaan katsoa havainnoijan olevan oikeilla jäljillä.
Talousdemokratia nyt!: Meikäläinen puhuu rahasta ja Tue Marko Sihvosen nälkälakkoa!
"Nämä "shokkihoito" -tekniikat, joita on käytetty niin usein menneinä vuosikymmeninä maailman köyhissä maissa, on nyt selvästikin suunnattu maailman rikkaita maita vastaan. Goldman Sachs aiheuttaa laajaa tuhoa Kreikassa keinottelullaan parasta aikaa ja on jo yleisesti tiedossa, että koko nykyinen globaali finanssikriisi on tarkoituksella aiheutettu, jotta voidaan näin perustella entistä vahvempaa Maailmanpankkia, IMF:ää ja muita vastaavia globaaleja instituutioita. Tämä on nähty jo niin moneen kertaan: jos haluaa jonkun asian (esim. maailman finanssijärjestelmän) mieleisekseen, paras tapa on ensin rikkoa se ja sitten olla valmiina kokoamaan se uudestaan mieleisekseen. Order out of chaos, näinhän se Rockefellerinkin viisaus menee näissä asioissa:
"This present window of opportunity, during which a truly peaceful and interdependent world order might be built, will not be open for too long - We are on the verge of a global transformation. All we need is the right major crisis and the nations will accept the New World Order."
Kriiseissä on Milton Friedmanin mukaan tärkeää se, millaisia ideoita sattuu sillä hetkellä olemassa lojumassa ympärillä. Tärkeää on myös se, kenen idea pääsee kuuluviin ja kenen ei. Onhan meilläkin idea, mutta arvaa vaan harkitsevatko maailman johtajat Bilderberg-kokouksissaan rahanvallan palauttamista ihmisten käsiin. Ei, koska niillä ihmisillä ei ole koskaan kuin yksi idea: Enemmän meille ja vähemmän kaikille muille."
---> Hyvä kiteytys tilanteesta! "Enemmän meille ja vähemmän kaikille muille" kuvaa Illuminatin asennetta ja maailmankuvaa yhdellä tavalla kirkkaasti monista. Ei muuta sanottavaa tästä.
Kaninkolo - Kommentteja taloudesta:
"30.9.2008 Islannissa oli kierrossa (excel taulukko ja sieltä M3 Broad money) 1 425 993 Islannin kruunua. Olettaisin, että luku on ilmoitettu miljoonissa eli: 1 425 993 000 000 ISK.Anteeksi mitä!Ensinnäkin: kuinka voi olla mahdollista, että kolmensadantuhannen ihmisen maassa on kierrossa 1.4 biljoonaa (islannin) kruunua? Tämä jos mikä on ollut eeppinen epäonnistuminen keskuspankilta.Toiseksi: Jos velka on todellakin vain ~90 Miljardia, niin sen kuin dumppaisivat laivan täyteen seteleitä ja laittaisivat kurssiksi Hollannin kautta Englantiin. 1,4 biljoonassa tuolainen summa ei tunnu missään."
"Greece says 5-yr bond 3 times oversubscribed
Greece raised badly needed cash with a new bond issue Thursday, passing a key test of its ability to avoid a disastrous debt default and dig out of a financial crisis that has shaken the European Union. The five-year bond was three times oversubscribed, with euro15 billion ($20.5 billion) in offers received, a Finance Ministry statement said. The government took euro5 billion ($6.8 billion), offering a 6.3 percent yield....Huono suomennos:
Kreikka keräsi kipeästi tarvitsemansa rahat myymällä (valtion)velkakirjojaan Torstaina, samalla ylittäen tärkeän koetin kiven välttääkseen tuhoisan velkakriisin joka olisi ravistellut koko euvostoliittoa. viidenvuoden velkakirja merkittiin kolme kertaa yli, ja 15 miljardia euroa (20 miljardia dollaria) saatiin tarjouksina, sanoi valtiovarainministeriön edustaja. Hallitus vastaanotti 5 miljardin euron (6.8 miljardin dollarin tarjouksen 6.3 prosentin korolla....
Syvällä rintaäänellä: "samalla ylittäen tärkeän koetin kiven välttääkseen tuhoisan velkakriisin joka olisi ravistellut koko euvostoliittoa."Hahhahaaaa! Eikääh!"
---> Tämä blogi on erikoisen humoristisella sävyllä kirjoitettu ja mielestäni se on aivan toimiva ratkaisu näitä NWO -agendan saastuttamia taloustilanteita esille tuotaessa. Esim. tuo Kreikan tilanne Euroopan tähän mennessä pahimmin Illuminatin käsissä tuhoutuneena valtiona on tuotu tuossa hyvin pikantisti esille. Hyvä sanaleikki on myös tuo "euvostoliitto". Erittäin kuvaava oivallus!
"Hieno velkakierre. Täytyy nostaa hattua. Mitähän he myyvät ensi vuonna? Pari saarta? Nyt herää mielenkiintoinen kysymys: kuka osti nuo velkakirjat? Useassa paikassa epäillään, että ostajana oli ameriikan ihmemaan keskuspankki (FED)"
---> Totta kai Yhdysvallat on Illuminatin nykyisenä päätyökaluna eniten häsläämässä taloustilanteita myös Euroopassa! Henkilökohtaisena Illuminatin taloussaatanana toimii näissäkin kuvioissa tietenkin edelleen mm. George Soros.
"Parenteau: Leading PIIGS to Slaughter, Part 2
...both the public sector and the domestic private sector cannot deleverage at the same time unless Spain produces a nearly unimaginable trade surplus...
Huono suomennos:
..Julkinen sektori ja yksityinen sektori eivät voi alentaa velkaantuneisuuttaan yhtäaikaa, ellei Espanja tuota lähes käsittämätöntä kauppataseen ylijäämää...
Vaihda kohtaan Espanja, mikä tahansa maa euvostoliitosta ja ymmärrät kuinka älyttömässä tilanteessa olemme. Kaikki raha on velkaa. Korot maksetaan omasta tai toisen lainaamasta rahasta. Ainoa tapa ylläpitää tällaista velkapyramidiponzia on viedä tavaraa, ja viedä sitä niin maanhevletisti.(On olemassa toinenkin tapa, mutta se vaatisi sitä että kaikki korot, jotka pankeille maksetaan, kierrätetään 100% yhteiskuntaan sosiaalietuuksina tai muina tukiaisina.)Mutta mihin viet? Ja mitä? Kaikki painivat täsmälleen saman ongelman kanssa: liikaa velkaa. Eikä tässä vielä kaikki! Ei ole mitenkään mahdollista maksaa tyhjästä luotua eksponentiaalisesti kasvavaa velkaa maapallomme rajallisilla resursseilla. Mahdotonta!"
---> Oho, EU on perikadon oma. Onko se tarkoituksellista vai ei?! Mietitäänpä: ...Joo, järjestelmä halutaan laittaa alas, jotta NWO -prosessin kautta luotava uusi järjestelmä saadaan sen tilalle. Huisiii!!
Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun: 33. Eläinkoe, 32. Adam Smith ja näkymätön käsi, 31. Pelin henki, 30. Ikuisen vastakkainasettelun ja epäluulon maailma, 29. Talouden Ylijumala ja rahan uskonto, 28. Velkaan perustuvan talousjärjestelmän ponzihuijaus, 27. Vipu valuuttakauppaan, 26. Katsaus suomalaisten pankkien tarjoamaan osakevipuun, 24. Pankkitilipakko, 23. Luottolaajennus vai törkeä petos? ja 22. Kuinka tavalliset liikepankit luovat rahaa tyhjästä.
---> En kommentoi noita kirjoituksia tässä, mutta tuon kirjasta tällä kertaa nuo osat maistiaisina esille. Tämä jo yllä mainittu kirja on hyvä ottaa myöhemmin omaan käsittelyynsä ja varmaankin saan vielä pitkään sen kirjoituksista materiaalia omiin pohdintoihini. Tämä kirja on tähän mennessä kuitenkin yksi parhaita suomenkielellä tehtyjä esityksiä nykyjärjestelmän luonteesta, vaikka sillä onkin yhteydet kiisteltyyn Zeitgeist -liikkeeseen.
Maallikkoapurin blogi: YK, Lucis Trust, New Age ja maailmanuskonto, Vietnamin sota ja Kennedyn murha - katolinen yhteys, Castro ja Chavez - Vatikaanin valeoppositio, Jesuiitta pelastaa maailman ilmastonmuutokselta, EU:n presidentiksi jesuiitta-koulutettu harras katolilainen ja Rooman imperiumin ja katolisen kirkon hierarkia.
"YK on eliitin luomus, jossa Vatikaanilla ja Maltan ritarikunnalla on pysyvä tarkkailijajäsenyys, ja sen ytimessä vaikuttaa okkultistinen ja luciferilainen henki yhden maailmanuskonnon ja maailmanhallituksen luomiseksi."
---> Tämä blogi sisältää erittäin paljon hyvin analyyttisesti ja tarkasti tutkittua tietoa NWO:n olemuksesta ja henkilöistä siinä. Niinpä tuo ensimmäinen lainaukseni ko. blogista on aivan looginen ja tosi jo omankin tähän mennessä kertyneen ymmärrykseni valossa katseltuna.
"Tunnettu okkultisti Alice Bailey perusti miehensä Fosterin kanssa vuonna 1920 organisaation nimeltä Lucifer Publishing, jonka tarkoituksena oli julkaista esoteerista kirjallisuutta, jonka filosofia pohjautui varsinkin Teosofisen Seuran perustajan, H. P. Blavatskyn perintöön."
"Benjamin Cremeä voisi kaiketi sanoa Blavatskyn ja Baileyn opetuksien ruumiillistumaksi nykyaikana. Hänen perustamansa järjestö Share International on kytköksissä YK:hon, ja sen lehteen ovat kirjoittaneet mm. Boutros Boutros-Ghali, Kofi Annan, Mary Robinson, Gro Harlem Brundtland, Dalai-lama ja prinssi Charles."
---> Blogissa käydään yllä esiteltyyn tapaan läpi henkilöitä, ryhmiä ja organisaatioita, jotka pajastavat yhteyksiensä, verkostojensa ja agendojensa yhtenevyyksien kautta NWO -suunnitelman palapeliosia varsin hyvin.
"New Age on silmänkääntötemppu, jolla myös ohjataan juuri näitä tiedostavia tai "heränneitä" ja maailmanmenosta huolestuneita ihmisiä eliitin haluamaan suuntaan, eli kohti uutta maailmanjärjestystä, jota se tarjoaa itse luomiensa ongelmien ratkaisuksi."
---> Tämä New Age -teema osana NWO -agendaa on tullut itselleni vasta viime aikoina kunnolla esille mm. blogini ahkeran kommentoijan Markun ansiosta. Tuo kiteytys vaikuttaa tämän hetken arvioni ja ymmärrykseni mukaan varsin loogiselta. On selvää, että Illuminati on pyrkinyt turvaamaan agendansa luomalla mahdollisimman paljon osasuunnitelmia myös spirituaaliseen maailmaan ja siksi on ymmärrettävää sen valossa kaikenlaisten lahkojen ja ideologioiden esillevyöry viimeisen 100 vuoden aikana. Suurelta osin ne ovat olleet ja ovat edelleenkin totuttamis-, huijaamis- ja kouluttamisansoja meidän kansalaisten kuuliaisiksi NWO -kansalaisiksi muokkaamisessa.
"Jesuittapappi Pierre Teilhard de Chardin oli niin suuressa roolissa modernin New Age-liikkeen luomisessa, että häntä on jopa sanottu sen isäksi. Hän levitti panteistista ja mystistä suhtautumista jumaluuteen ollen näin Loyolan hyvä oppilas ja kehitti idean noosfääristä, joka tarkoittaa kollektiivista, jatkuvassa evoluutiossa olevaa tietoisuutta, jonka osa kaikkien ihmisten tietoisuus on."
---> Tätä lainausta voidaan käyttää havainnollistamaan sitä, että kaikkea ei pidä niellä itsestään selvyytenä eli tässä pieni huomautus maallikkoapurille. Nimittäin tuo noosfääri on ensimmäisenä tullut tunnetuksi venäläisen tiedemiehen Vladimir Vernadskyn kautta ja nähtävästi tämä de Chardin on vain kaapannut ko. termin omaan katalaan käyttöönsä. Tässä on lainaus tuosta Vernadskyä käsittelevästä wikipedia-artikkelista: "Vernadsky first popularized the concept of the noosphere and deepened the idea of the biosphere to the meaning largely recognized by today's scientific community. The word biosphere was invented by Austrian geologist Eduard Suess, whom Vernadsky had met in 1911.
In Vernadsky's theory of how the Earth develops, the noosphere is the third stage in a succession of phases of development of the earth, after the geosphere (inanimate matter) and the biosphere (biological life). Just as the emergence of life fundamentally transformed the geosphere, the emergence of human cognition fundamentally transformed the biosphere. In this theory, the principles of both life and cognition are the essential features of the earth's evolution, and must have been implicit in the earth all along.".
Lyndon LaRouche on tullut tunnetuksi myös tuon noosfääri-termin käytöstä ja hän nimenomaan tähdentää tuota Vernadskyn osaa ja ideaa siinä. Mielestäni kaikki ei välttämättä ole liitettävissä pahaksi New Age -huuhaaksi, vaikka ko. asiassa olisi kyse henkisistä ja metafyysisistä asioista. Tämä noosfääri-käsite on aivan hyvin ymmärrettävissä myös niin, että se on tärkeä osa ihmiskulttuurin toimivuutta NWO -agendan ulkopuolella. Olen tätä käynyt tässä blogissa aikaisemminkin läpi (Valitkaa vain tagi "noosfääri" blogistani ja tutustukaa), jossa olen tähdentänyt myös sitä, että tätä länsimaisten ihmisten henkisen tilan nykyrappiota voidaan kuvata myös ns. noosfäärin sairautena.
Se, että Illuminati käyttää henkisiä ja metafyysisiäkin asioita hyväkseen meitä rivikansalaisia kyykyttäessään ei tee vielä itsestään selvästi esim. noosfääri -termin olemuksesta kokonaan pahaa. Toki voidaan epäillä, että onko esim. Lyndon LaRouchella kokonaan puhtaat jauhot pussissa ko. metafysiikassaan. Itse olen kuitenkin sen verran henkinen ihminen jo varsin harjaantuneesti, että tulen jatkossakin käyttämään mm. noosfääri -termiä kuvaamaan maailmanparannusteesejä omasta ymmärryksestäni käsin.
"Ehkä äänekkäin skeptikko viime aikoina on ollut lordi Monckton, joka on Maltan ritari. Eli niin kuin aina Vatikaani-johtoinen eliitti pelaa kummallakin puolella, hegeliläistä dialektiikkaa.http://truthmovement.com/?p=981"
---> Mielenkiintoista!?... On toki ymmärrettävää, että oligarkkieliitti pyrkii myös tällaiseen hegeliläiseenkin dialektiikkaan, jotta kansalaisten sekaannus tosiasioista olisi mahdollisimman täydellistä. Lordi Moncktonin ilmastonmuutosskeptisyys toimisi siis niin, että sitä voidaan pitää joka tapauksessa sekä vääränä että oikeana mistä tahansa näkökulmasta katsottuna ja soppa on valmis; ei pääsisi missään vaiheessa muodostumaan yhtenäistä käsitystä tarkasteltavasta ongelmasta (Lähes mikä tahansa muukin asia soveltuu tähän ilmastonmuutosdilemman lisäksi) ja näin se tilanne palvelee eliittiä, joka pääsee sen varjolla edelleen työstämään NWO -agendaansa."Ja vielä mielenkiintoinen lainaus liittyen "JFK"-elokuvaan, jonka ohjasi Oliver Stone, joka on ilmeinen jesuiittojen sätkynukke, onhan hän läpeensä jesuiitta-koulutetun Fidel Castron vankka tukija ja tehnyt yhteistyötä poliittisesti painavissa elokuvissa jesuiittojen ystävien, Martin ja Charlien Sheenin kanssa (Wall Street ja Vietnam-elokuva Platoon). Heidän oikea sukunimensä on Estevez ja taiteilijanimi tulee vaikutusvaltaiselta katoliselta piispalta Fulton Sheeniltä."
---> Tämä huomio on myös jännä; nimittäin muistammehan viime syksyltä sen, kuinka Alex Jones värväsi suureen ääneen juurikin Charlie Sheenin apurikseen paljastamaan 9/11 -totuutta. Tuossa ym. valossa tulee näemmä yhä enemmän selväksi se, että Alex Jones olisi petollinen anti-NWO -aktivisti. Eli siis oikeasti oligarkkieliitin ohjaama valeaktivisti.
"Fidel Castro ja Hugo Chavez eivät todellakaan ole vastavoimia Vatikaanin johtamalle maailman valtaklikille, jos joku niin vielä ajattelee, vaan paaville uskollista kontrolloitua oppositiota ja pelinappuloita sosialistit vs. kapitalistit -dialektiikassa. Castro on läpeensä jesuiitta-koulutettu ja entinen jesuiittapappi Alberto Rivera väitti hänen olevan jopa itse jesuiitta. Joka tapauksessa Castro opiskeli nuoruudessaan kolmessa eri jesuiittakoulussa ja hänellä oli neuvonantajana jesuiittapappi Armando Llorente."
---> Tämäkin on minulle uusi piirre; Tässä mielessä onkin erittäin mielenkiintoista pohtia uudelleen Hugo Chavezin taannoista toitotusta USA:n osallisuudesta Haitin maanjäristykseen käyttämällä HAARP -teknologiaa. Onko siis tässä ollut kyse siitä Illuminatin juonimasta tahallisen tarkoituksellisesta USA:n mustamaalaamsesta, jotta yhtäältä maailma näkisi ko. julkisivupinnan maailman huonosta tilanteesta; paha on peräisin USA:sta eikä sen takana häärivästä Illuminatista, jota ei nähdä?... Ja toisaalta olisiko niin, että Chavez on ollut sopiva semimittakaavan hulluna pidetty johtaja, jonka suusta lauottuna tuo väite toimii sekä pelotteena että hämmentäjänä; osa uskoo ja osa ei, mistä syntyy tarpeellista eliittiä hyödyntävää vastakkainasettelua ja kaaosta?...
Iskuryhmä -blogi: Sikainfluenssa propaganda jatkuu jatkuu vaan ja Mihin se vesi menee?
"Rapakon takana mainostetaan näin näyttävästi H1N1-rokotteen puolesta. Itselleni on pistänyt silmään mm. Suomi24.fi sivustolla oleva THL:n possupiikki-kampanja. Samaan aikaan meillä testataan myös uutta lintuinfluenssarokotetta (H5N1), sillä sekin pandemia on kuulemma vielä mahdollinen, eli valitettavasti joudumme katselemaan tätä pelottelua vielä suhteellisen kauan."
"Lue vielä: Sikainfluenssa – yksi Amerikan historian suurimmista salailuista"
---> Niin, ei ole tosiaankaan syytä unohtaa tätäkään pahuuden sekasikiötä! Olen edelleen itsekin sitä miltä, että H1N1 -hysteriaa tehtiin ja tehdään yhä vähintään jonkinasteisella petoksella. Sen muka piti olla niin tarttuva ja vaarallinen tauti, mutta mitä sitten on tapahtunut?!!! Itse en ole koskaan ottanut mitään influenssarokotuksia ja aina olen ollut hyvin terve. Nytkin minulla on varmasti ollut jo satoja tilanteita, joista moisen viruksen olisin jo saanut, mutta yli vuoteen minulla ei ole ollut kuin viime syksynä hyvin mieto parin päivän kurkkukipuiluvaihe.
Sen sijaan olen huomioinut sellaista, että jotkut sikapiikin ottaneet ovat maininneet olevansa vähän väliä flunssassa piikin ottamisen jälkeen. On siis ollut epäilynä se, että onko piikki ollut eugeniikkapahuutta sisältävä eli jollainlailla terveydelle vaarallinen? Tähän on myös vastattava edelleen kyllä! Etenkin, kun on lukenut tuon viimeisen linkin sisällön Infosota -sivostolla. Silti monet ovat edelleenkin menneet halpaan ja ottaneet piikin, valitettavasti. Suomi on yhä valitettavan paljon sokeiden ja huonolla tavalla auktoriteettiuskoisten lampaiden maa!
"Tämän blogin lukijaporukka onkin jo toivon mukaan tietoinen hallituksen aikeista myydä maamme pohjavedet monikansallisille yhtiöille, jonka seurauksena maksamme kohta vedestä paljon korkeampaa hintaa puhumattakaan muista luonnonvaroista, joihin menetämme myös oikeudet."
---> Tässä ei ole mitään ihmeellistä; valtion johtomme antaa saatanalliselle Illuminatille omaisuutemme ja suvereeniteettimme kuin transsissa. Se osallistuu noosfäärisairaudessaan ja suunnitelmallisessa pahuudessaan saatanaorgioihin!
"Marko Sihvonen aloitti nälkälakkonsa eduskuntatalon edessä 1.2., ja viranomaisten laittomasta toiminnasta johtuen hän on nyt ilmeisesti joutunut sen lopettamaan. Viranomaiset valehtelevat medialle tästä asiasta minkä kerkeävät, ja toimivat törkeästi sananvapautta ja Suomen lakia vastaan yrittäessään totella viime kädessä tämän maailman eliittiä."
---> Eikä tässäkään ole mitään ihmeellistä; poliisista on tullut orgaaninen osa NWO -agendan poliisivaltiotyranniaa myös Suomessa. Viranomaisinstanssit eivät enää palvele pientä ihmistä, vaan eliittiä joko suoraan tai välillisesti. Marko Sihvonen on kyllä kunnioitettavan rohkea ja hyvä ihminen!
"Olisikin toivottavaa, että tästä koko vyyhdistä levitettäisiin sanaa, jotta niinkin tärkeä asia kuin pohjavesien myyminen saisi edes hieman medianäkyvyyttä, vaikka tällaisen asian pitäisi olla jokaisen sanomalehden kannessa.
Lisää tietoa: NWO-blogi, Aamulehden blogi, KissanKulmasta.
Viralliset linkit pohjavesien yksityistämisestä: Oikeusministeriö sekä eduskunnan valtiopäivä-asiakirjat.
Käy kirjoittamassa adressi pohjavesiemme puolesta!".
---> Hyväksi lopuksi tuossa on hyvät linkit!
