Sää pysyy edelleen pääaiheenani tässä vaiheessa sen äityessä jälleen poikkeuksellisen kuumaksi, kun Venäjän tuhoisasta ennätyshelteestä tulee täksi ja huomiseksi päiväksi annos Etelä-Suomeen kaakosta-etelästä. Niinpä on jälleen aihetta palata tämän kesän kuumin päivä -teeman pariin. Kaksi aikaisempaa osaa ovat tässä: Kesän 2010 kuumin päivä - Osa 1 ja Kesän 2010 kuumin päivä - Osa 2. Lisäksi tähän helteeseen liittyen su - ma aikana näyttää taas kerääntyvän aineksia pahoja myrskytuhoja aiheuttaville ukkosille (Sylvi- tai Erja -myrsky...) ja tällä kertaa vaaravyöhykkeessä voi olla esim. pääkaupunkiseutukin, mutta tästä vaarasta tulee ajallaan oma kirjoituksensa...
Lämpötilojen ennustetaan kohoavan jo tänään monin paikoin yli +30 asteen ja jo tässä vaiheessa elokuun kaikkien aikojen lämpöennätys (Vielä voimassa oleva ennätys +33,2 astetta on Sulkavalta vuodelta 1912) saattaa olla vaarassa. Sen sijaan huomenna se hyvinkin suurella varmuudella rikkoontuu, kun +35 asteen rajalle saakka on mahdollisuuksia laajasti. Helsingin Kaisaniemen oma kaikkien aikojen ennätys +31,6 astetta heinäkuulta 1945 voi myös mennä rikki samalla. Pienenä villinä korttina juuri äskettäin syntyneen kaikkien aikojen koko vuoden lämpöennätyksen (Viime kuussa Liperin kunnassa Joensuun lentokentällä mitattu +37,2 astetta) rikkoontumiseenkin voisi olla saumaa. HURJAA!! Joka tapauksessa tähän merkintään kerään noista kahdesta aikaisemmasta osasta tuttuun tapaan Etelä-Suomen paikkakunnilta päivän maksimilämpötilat tältä ja huomiselta päivältä.
Lauantain 7.8.2010 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +21 astetta, Turku +25 astetta, Salo +26 astetta, Pori +25 astetta, Hämeenlinna +30 astetta, Tampere +27 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +26 astetta, Vantaa +30 astetta, Hyvinkää +32 astetta, Lahti +34 astetta, Kouvola +33 astetta, Porvoo +30 astetta, Lappeenranta +33 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +27 astetta, Mikkeli +31 astetta, Jyväskylä +29 astetta, Savonlinna +30 astetta, Joensuu +30 astetta ja Ilomantsi +31 astetta.
Sunnuntain 8.8.2010 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +23 astetta, Turku +28 astetta, Salo +30 astetta, Pori +27 astetta, Hämeenlinna +32 astetta, Tampere +30 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +28 astetta, Vantaa +31 astetta, Hyvinkää +33 astetta, Lahti +34 astetta, Kouvola +33 astetta, Porvoo +31 astetta, Lappeenranta +34 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +28 astetta, Mikkeli +33 astetta, Jyväskylä +30 astetta, Savonlinna +32 astetta, Joensuu +31 astetta ja Ilomantsi +30 astetta.
Aineistosta havaitaan, että kuumin alue oli kumpanakin päivänä Uudenmaan, Kymenlaakson ja Etelä-Hämeen sisämaassa, jolloin sekä Puumalassa että Heinolassa mitattiin uudeksi elokuun kaikkien aikojen ennätykseksi +33,8 astetta. Tänään sunnuntaina ei sitten ollutkaan juurikaan sen lämpimämpää, jolloin "vain" sivuttiin tuota eilistä ennätystä; Lahdessakin mitattiin +33,8 astetta. Muitakin ennätyksiä rikottiin; hellepäivien lukumääräennätys meni myös rikki, kun Kouvolan Utissa tuli jo 44. hellepäivä tänä vuonna. Tässä on Ilmatieteen laitoksen juttu näistä ennätyksistä ja ko. viikonlopun erikoisista ukkossäistä.
Showing posts with label Kaikkien aikojen lämpöennätys. Show all posts

Saturday, August 07, 2010
Sunday, August 01, 2010
Vaihtelevan epävakaista; viikon mittaan riskejä voimakkaille ukkosille, tuulille, sateille ja helteelle... (Päivitys!)

Takana on siis äärimmäisen erikoinen sääviikko, missä sekä mitattiin kaikkien aikojen Suomen lämpöennätys (Torstaina Joensuun lentoasemalla +37,2 astetta!) että heti sen perään to - pe välisenä yönä Asta -ukkosmyrsky tuotti erittäin pahoja myrskytuhoja Savosta ja Etelä-Karjalasta Pohjanmaalle ulottuvalla linjalla. Viikko alkoi jo heti kärkeen yli +30 asteen helteillä Etelä-Suomessa, kun Länsi-Venäjällä jo useita viikkoja muhinut erittäin kuuma ilmamassa pyrki Suomeen kaakosta uudemman kerran. Samalla säärintama ja heikkojen matalapaineiden systeemi kuitenkin pysytteli länsireunalla, jolloin Länsi-Suomi jäi paitsi kaikkein kuumimmista lukemista. Tätä tilannetta kesti torstaihin saakka, jolloin etelästä alkoi nousta länsireunalle voimistuva matalapaine ja sen mukana etelästä tullut kylmä rintama aiheutti helle-ennätyksen perään nuo tuhoukkoset. Tässä ovat noita erikoisia säätapahtumia koskevat seurantani: Kesän 2010 kuumin päivä - Osa 2, Varoitus poikkeuksellisesta ja vaarallisesta säästä sekä kesän 2010 ukkosseuranta; torstai 29.7. (Kylmä rintama etelästä)! ja Asta -ukkosmyrskyn tuhouutisten kokoelma 30.7.2010 (Päivitetty 2. kerran).
To jälkeen tähän päivään saakka heikkenevä matalapaine on sitten jäänyt osakeskuksineen Suomen länsipuolelle ja tämän myötä aikaisempaa paljon viileämpi lounaisvirtaus on vallinnut ja päivälämpötilat ovat siten olleet korkeintaan +25 asteen paikkeilla - vähän sen alle. Myös yöt viilenivät siten, että viime yönä viileimmillään jäätiin +10 ja +15 asteen välille ainakin sisämaassa. To jälkeen kuurosateita on tullut hajanaisesti ja mitään suuria sademääriä ei ole tullut. Paikoitellen sateet ovat edelleen jääneet jopa olemattomiksikin ja kuivuus jatkuu pahenevana näillä alueilla.
Tuo kuva on otettu eilen lauantaina 31.7.2010 Hämeenlinnassa ja siinä nähdään eilisessä melko voimakkaassa lounaistuulessa syntynyttä aaltokaretta asfaltin pinnalla olevassa vesilätäkössä. Hämeenlinnaan sattuikin eilen Etelä-Suomen mittakaavassa päivän runsaimpia iltapäiväkuuroja, mutta ukkosta niissä ei ollut. Sademäärätkin olivat korkeintaan 5 mm:n luokkaa.
Jatkossa saamme vielä jännittää uudestaan Länsi-Venäjälle edelleen muhimaan jääneen ennätyshelteen ulottumista Suomeen. Aluksi ma ja ti lännessä - pohjoisessa heikko matalapainesysteemi vaikuttaa siten, että etelästä tuulee heikosti ja vain lievästi kuurosateisessa poutasäässä päivälämpötilat pysyvät +25 asteen paikkeilla (Kaakossa - idässä vähän ylikin) ja yölämpötilat ovat +15 asteen molemmin puolin; sisämaassa viileintä ja kaakossa on lämpimintä.
Sitten keskiviikoksi näyttää tulevan osaltaan tuon Venäjän helteen auttamana mielenkiintoinen melko voimakkaan matalapaineen tilanne. Nimittäin Suomen eteläpuolella voimistuisi kuin tyhjästä pieni, mutta pippurinen matalapaine, joka liikkuisi eteläisen Suomen yli pohjoiseen ti - ke välisenä yönä ja ke alkupäivällä aiheuttaen rankkasade- ja ukkosriskiä sekä voimakkaita suunnaltaan vaihtelevia tuulia matalapaineen keskuksen liikkeen mukaan. Tilanne olisi kuitenkin pian ohi ja jo ke illalla matalapaine olisi Lapissa ja siten Etelä-Suomessa vallitsisi poutaantunut lounaisvirtauksen sää normaalilämmössä; päivälämpötila +20 ja +25 asteen välillä ja tuona myrsky-yönä olisi +15 ja +20 asteen välisiä lukemia.
Sitten to Venäjältä alkaisi ulottumaan korkeapainetta Suomeen, joka asettuisi sitten perjantaina Suomen itäreunalle niin, että pe pääsisi kaakosta taas annos erittäin kuumaa ilmamassaa. Siten torstai olisi heikkotuulinen poutapäivä ja +10 ja 15 asteen välisten yölämpötilojen jälkeen iltapäivälämpötila olisi vasta korkeintaan vähän reilut +25 astetta etenkin idässä. Perjantaina olisi sitten taas mahdollisuuksia jopa +30 asteen tienoille ainakin kaakossa - idässä. Suomen etelä-lounaispuolella olisi kuitenkin muodostumassa jo pe voimakasta matalapainetoimintaa ja la - su se tulisikin jo Suomen ylle syrjäyttäen helteen ja aiheuttaen normaalilämmössä (Päivät n. +20 astetta ja yöt +10 ja +15 asteen välillä) runsaita kuurottaisia sateita. Sekä tuohon pistäytyvään helteen tuloon että sen syrjäytymiseen saattaa taas liittyä vaarallisen rajuja ukkosia ja runsaita sateita to - la välillä, joten tilanteen kehittymistä on taas tarkkailtava...
Kasvillisuuden kannalta olosuhteet ovat edelleen paikoin pahenevien kuivuusongelmien tarinaa; etenkin kallioisten rinnepuustojen tilanne on jo siellä täällä vakava kellastuvien koivujen lisäännyttyä selvästi. Toisin paikoin ukkossateet ovat kuitenkin pitäneet kuivuuden poissa. Viimeaikaiset ennätyslämmöt ovat yhtäältä aiheuttaneet myös kasvun tukahtumista etenkin kuivilla alueilla, mutta keskimäärin lämmön ansiosta kasvukauden etenemisen asteeseen on tullut jopa n. 3 viikon luokkaa olevaa etumatkaa. Näin elokuun 1. päivänä tämä tietää sitä, että kasvun aste on keskimäärin samanlainen kuin normaalisti saavutetaan vasta elokuun puolivälin jälkeen.
Ko. etumatka näkyy mm. näin: Kotipihlajan (Sorbus aucuparia) marjat ovat monin paikoin jo lähes kypsiä, terttuseljan (Sambucus racemosa) marjat ovat ylikypsiä, maitohorsman (Epilobium angustifolium) siemenvillavaihe on alkanut monin paikoin, syyshortensian (Hydrangea paniculata "Grandiflora") kukinta on saavuttanut monin paikoin jo valkoisen huippuvaiheensa, omenapuiden (Malus X domestica) ensimmäiset sadot ovat kypsyneet ja omenien variseminen on alkanut. Elokuun luonnonkukkien ja perennakukkijoiden kukinta on huomattavan pitkällä; esim. pietaryrtti (Tanacetum vulgare) ja rantakukka (Lythrum salicaria) jo peräti lopettelevat kukintaansa ja syysleimujen (Phlox sp.) kukintaakin on jo jatkunut pitkältä heinäkuusta saakka. Tavanomaista edelleen jonkin verran lämpimämpi alkava viikko ja sateiden runsastuminen pitävät kasvukauden kehitystä yhä hyvässä vauhdissa ja sen mukaan mm. tuo horsman siemenvillavaihe on saavuttamassa viikon loppuun mennessä huippuaan ja kotipihlajan marjat kypsyvät monissa puissa jo kokonaan...
Vesistöt ovat alkaneet viilentymään, mutta alkavan viikon lämmön turvin niissä pysytään silti edelleen yleisesti ainakin vähän yli +20 asteen pintavesilämpötiloissa. Heinäkuun helteet ovat itse asiassa lämmittäneet vesiä hyvin paksusti, joten viileneminen on siksikin hidasta etenkin Suomenlahdella. Jokien virtaamat ovat edelleen pysyneet normaaleissa - sitä alhaisemmissa määrissä, mutta jos nuo kaksi alkavan viikon matalapainetilannetta ja ukkossateet aiheuttavat runsaita sademääriä laajasti, niin tiedossa saattaa olla pahimmillaan jokitulviakin... Ukkossateet voivat joka tapauksessa aiheuttaa paikoin taajamatulvariskiä myös alkavalla viikolla.
.
Päivitys maanantaina 2.8.2010 klo. 21:25: Uusimpien tietojen pohjalta taas ennusteen tarkennus- ja korjauspäivitys: Ensinnäkin lännen - pohjoisen heikko matalapainetoiminta tuottaa tänään ja huomenna ti jo ennen keskiviikon koiranilmamatalapainetta etelä-pohjoissuuntaisen säärintamansa kera kuurottaista sadetta ja paikoin ukkostakin aikaisemmin arvioitua enemmän. Tuo keskiviikon matalapaine on aikataulultaan edelleen aikaisemmin arvioidun kaltainen, mutta vaikuttaa yllättävänkin rajulta: Ti -illasta ke päivään saakka on riskiä vaaralliselle säälle kaatosateiden, ukkosten ja rajujen tuulien takia! Sitten ke jälkeen aikataulutus on hieman hidastunut niin, että tuo uusi annos erittäin kuumaa ilmamassaa kaakosta saapunee kunnollisimmin vasta lauantaiksi, jolloin jopa selvästi yli +30 asteen lukemiin on taas mahdollisuuksia etenkin idässä ja siten elokuun kaikkien aikojen lämpöennätys voi olla vaarassa! Perjantainakin on jo toki kunnolla hellettä. Kuitenkin edelleen näyttää myös siltä, että etelä-lounaispuolella kehittyy helteen syrjäyttävää matalapainetoimintaa jo lauantaiksi, missä yhteydessä voi taas olla riskiä vaaralliselle säälle kovine ukkosineen la - su aikana. Siihen liittyvät tarkemmat aikataulutukset ja tilanneluonteiden arviot on silti vielä syytä jättää tuonnemmaksi, mutta seurantaa on tehtävä...
.
Tähän loppuun myös maininta koko heinäkuun todella erikoisesta säästä: Siitä muodostui nimittäin monin paikoin kaikkien aikojen lämpimin koko kuun keskilämpötilojen suhteen Etelä-Suomessa etenkin idässä - kaakossa!! Tässä on heinäkuun säästä arviot: Ilmatieteen laitoksen juttu.
Thursday, July 29, 2010
Varoitus poikkeuksellisesta ja vaarallisesta säästä sekä kesän 2010 ukkosseuranta; torstai 29.7. (Kylmä rintama etelästä)!
Tänään on tunnetun historian merkittävimpiin kuuluva sääpäivä! Ensinnäkin ns. kaikkien aikojen helle-ennätys menee todennäköisesti rikki, kun vuodelta 1914 peräisin oleva ennätys +35,9 astetta voi hyvinkin ylittyä. Parhaimmat mahdollisuudet ko. ylitykselle on itä- ja keskiosissa maatamme (Savo, Pohjois-Karjala, Keski-Suomi ja ehkä Kymenlaakso ja Pohjanmaakin). Myös eteläisimmissä osissa on vielä erittäin kuumaa yli +30 asteen lukemineen, mutta etelästä nouseva kylmä rintama lisää pilvisyyttä ja ukkosriskiä, mikä vaikuttaa kuumimpien lukemien leikkautumiseen pois. Joka tapauksessa yli +35 asteen lukemat alkavat olemaan terveydelle erittäin vaarallisia ns. riskiryhmien kohdalla!
Toinen vaaraa aiheuttava säätekijä tänään on tuon kylmän rintaman tuomat ukkoset! Itämerelle ja Etelä-Skandinaviaan etelästä-kaakosta liikkuva voimistuva matalapaine lisää niiden voimaa entisestään, kun kylmän rintaman takana tuleva tätä helleilmamassaa paljon viileämpi lounaisvirtaus voimistuu ja tuuliväänteet rintaman tienoillakin ovat ns. herkulliset. Tässä on Myrskyvaroitus.com -sivuston meteorologinen analyysi ukkostilanteesta. Voimme havaita siitä, että jopa n. 30 m/s riepotteleville ukkospuuskille on olemassa potentiaalia, mikä kohdalle osuessaan voisi aikaansaada pahoja puustotuhoja ja vaurioita rakennuksille kattotuhoineen. Myös sademäärät voivat kohota merkittäviksi (Paikoin useita kymmeniä millimetrejä) ja siten huomattaviakin tulvia aiheuttaviksi sekä taajamien kaduilla ja tunneleissa että ojissa, puroissa ja pienissä vesijärjestelmissä maaseudulla. Myös kellarit ja alavien alueiden kiinteistötilat ovat vaaravyöhykkeessä.
Niinpä tänään teen ukkosseurantaa ja tässä on ensimmäinen merkintä siihen liittyen klo. 9:45 täältä Espoon Tapiolasta: Lämpötila oli läpi yön +23 asteen vaiheilla ja on jo nyt kohonnut hellelukemiin +27 asteen paikkeille. Taivaalla on ollut aamun mittaan eteläkaakosta tulleita kokkareisia hahtuvapilvilauttoja hajanaisena ja ilma on sekä kosteudesta johtuvasta udusta että Venäjän metsäpalojen savusta sameana. Kaakkois-itätuuli on kohtalaista.
Päivitys klo. 11:45: Ukkosseurantaan tarjoan taas tutut linkit: Ilmatieteenlaitoksen sadetutka ja Testbedin Etelä-Suomeen rajoittuva sadetutka. Kelikamerat ja Vaskinetin salamatutka. Tuo Testbed-tutka on kuitenkin ollut reistaileva viime aikoina, missä se saattaa välillä jäädä päivittymättä jopa yli tunniksi, missä ajassa tapahtuu jo paljon. Ennätyshelteeseen liittyen on myös tullut esille hassuja eläinuutisia, joista laitan Iltasanomien linkit tähän myös mausteeksi: Jopa orava uupui iltapäivän helteeseen - katso kuva!, Oravat chillaavat helteessä! Jo toinen tapaus: Laviassa orava makaa lintulaudan päällä ja Päivä, jona jänökin hyytyi - katso uuvuttava kuva!. Tässä on vielä uudestaan myrskyhistoriikkisivusto ja eräs toinenkin, joissa kannattaa kiinnittää huomio tätä päivää vastaaviin samanlaisiin säätilanteisiin ja niistä aiheutuneisiin valtaviin ukkostuhoihin: 1.-2. 8. 1961 Ukkosmyrsky Maire ja 11.-12.8.1985 Ukkosmyrsky Sanna. Myös vuoden 2005 Yleisurheilun MM -kisoissa Helsingissä sattunut raju ukkonen syntyi vastaavanlaisen säätilanteen mukana.
Päivitys klo. 13:20: Nyt pääkaupunkiseudun taivaalle on levinnyt laaja harso- ja verhopilvikansi kylmän rintaman etupuolella kaakosta - etelästä. Se on jo ehkäissyt lämpötilojen kohoamista niin, että lämpötila on jäänyt pyörimään "vain" +26 ja +27 asteen kieppeille (Tuolla kuumimmalla alueella on jo selvästi yli +30 asteen lukemia). Kaakkoistuuli on kohtalaista ja puuskaista. Ukkossolukkoa ei ole vieläkään syntynyt edes Viroon, mutta esim. Ilmatieteenlaitoksen sadetutkan ennusteen perusteella ukkosen riski olisi suurimmillaan vasta illalla klo. 18 ja 21 välillä täällä päin Suomea... Ahvenanmaan yli itä-kaakosta on tosin liikkunut jo ukkostava kuurorypäs ja viime yönä Pohjanmaalla sekä Etelä-Lapissa ukkosti varsin rivakasti.
Päivitys klo. 16:05: Nyt on rikottu kaikkien aikojen lämpöennätys; Joensuussa alustavien tietojen mukaan +37,0 astetta klo. 16:00! HURJAA!! Samalla ukkostoiminta näyttää alkavan muodostua Virossa ja siitä kaakkoon eli kohtapuoliin voi alkaa odottelemaan jytinää etelärannikolle...
Päivitys klo. 16:30: Lämpötila sen kuin kohoaa Joensuussa: Nyt ennätys on jo +37,2 astetta klo. 16:20!! PS.: Tämä Joensuun lentoaseman mittauspiste on Liperin kunnassa.
Päivitys klo. 18:20: Nyt on Tapiolan etelätaivaalla vähän näkyvissä lähestyviä kuurosateiden kukkakaalimuotoja, mutta vielä varsin vaisuna. Kovimmat ukkostavat kuuroryppäät ovatkin olleet vielä vasta Etelä-Virossa. Toisaalta ukkostavaa kuurojonoa on jo rantautumassa itäisellä Suomenlahdella. Lämpötila on vaihdellut Tapiolassa koko päivän "vain" +27 asteen vaiheilla ja hahtuvapilvilautat verho- ja harsopilvien kera ovat vallinneet runsaahkoina. Kaakkoistuuli on ollut viime tunteina melko heikkoa.
Päivitys klo. 19:45: Nyt etelätaivaalla näkyy koko taivaan peittävien verhopilvilauttojen seassa selvästi ukkospilvien yläosia vaaleina. Virossa ukkostaakin edelleen reippaasti. Heikompia ukkosalueita on jo myös tullut Suomen mantereelle eteläkaakosta kaukana lännessä ja idässä pääkaupunkiseudusta nähden. Itäisempi on jopa jo ohittanut Lahden itäkautta. Lämpötila on +26 astetta ja tuuli on tyyntynyt kokonaan.
Päivitys klo. 20:30: Nyt Virosta tulossa oleva ukkosalue on rantautumassa pian pääkaupunkiseudullekin ja etelätaivaalla näkymät ovatkin jo olleet hienot; ukkostorneja, kukkakaaleja yms. ja kaukaista jyrinääkin jo kuuluu. Lämpötila on +25 astetta ja kaakkoistuuli on taas vähän voimistunut. Seuraava päivitys saattaa tulla vasta ukkosen jälkeen, koska keskityn nyt omaan bongailuun ja kovimman ukkosen aikana tietokoneeni on muutenkin kiinni. Mahdollisesti tuleva sähkökatkos (Tuhoisien ukkospuuskien takia) saattaa siirtää päivittämistä jopa useilla tunneilla pahimmassa tapauksessa...
Päivitys klo. 21:10: Jaahas, tämä ensimmäinen ukkosaalto meneekin sitten pääkaupunkiseudun länsipuolitse ohi. Pilvet olivat tosin äsken täällä Tapiolassa mahtavia hylly- ja seinäpilvimuotoineen ja jyrinääkin on kuulunut, mutta selvästi ohi menee... Lämpötila on +24 astetta ja kaakkoistuuli on ollut ajoittain navakan puuskaista. Näillä hetkillä alkaa satelemaan, mutta kovimmat sateet menevät siis länsikautta ohi Lohjan seudun yli pohjoisluoteeseen. Myös Salon seutu näyttää saavan kunnon kaatosateita.
Päivitys klo. 22:15: Ensimmäinen ukkosalue on jo hyvän matkaa menossa Porin seudulle, mutta kaakosta Itä-Viron tienoilta on liikkeessä kohti etelärannikkoa vielä uutta kuurosolukkoa, josta ukkostakin voitaisiin vielä saada pääkaupunkiseudullekin yön aikana... Lämpötila on laskenut +21 asteeseen ja taivaalla on sekalaisesti untuva-, harso- ja verhopilviä; idässä raitoina taivaanrannassa. Tuuli on kohtalaista - heikkoa ja kääntynyt kaakosta enemmän etelään. Ilman sameus on myös vähentynyt eli Venäjän metsäpalojen savut ovat vähentymässä; Hesarin juttu tästä savutilanteesta.
Päivitys perjantaina 30.7.2010 klo. 00:35: Toinen ukkosaalto on nyt rantautunut etelästä-kaakosta, mutta näyttää siltä, että se menee tosiaan selvästi pääkaupunkiseudun itäpuolitse ohi. Ukkostelua on siis lähitunteina lähinnä Kymenlaaksosta ja Karjalan Kannakselta kohti Jyväskylää ulottuvalla linjalla ja varsin laaja ukkostava sadealue onkin siinä liikkeellä... Täällä Espoon Tapiolassa lämpötila on nyt +20 astetta, etelätuuli on heikkoa ja hahtuva-verhopilvilauttailu on runsasta sallien ajoittain kuun pilkahtelun.
Ukkonen jäi siis torsoksi ties kuinka monennen kerran täällä pääkaupunkiseudulla ja ihmetyttääkin moinen; onko täällä joku ukkostorjuin... Lisäksi harmittaa luonnon kohtalo, kun sateet jäivät tuosta ensimmäisestä ukkosalueesta täällä vain muutamaan tippaan eli kuivuus jatkuu, kun lähipäivinäkään ei sitten ilmeisesti ole kunnon sateita tiedossa...
Tämä ollee viimeinen päivitys tähän merkintään, ellei mitään erikoista vielä täällä tapahdu. Ukkostuhoista saatan laittaa uutislinkkejä aamulla herättyäni...
Päivitys perjantaina 30.7.2010 klo. 9:25: Niinhän siinä sitten kävi, että tuo Karjalan Kannakselta luoteeseen liikkunut iso ukkospilvijärjestelmä aiheutti ne kovimmat tuhot. Kyse on ollut mitä ilmeisimmin ns. syöksyvirtausparvesta eli derecho -nimisestä tilanteesta, jonka tuhoalue kattaa jopa n. 400 km:n matkan. Pahoja tuulituhoja syntyi mm. Savonlinnassa, mutta tuosta ensimmäisestäkin ukkosaallosta syntyi myös tuhoja mm. Lohjan tienoolle. Tässä on ukkostuhouutisia eri medioista: Hesarin juttu 1, juttu 2 ja juttu 3. Iltasanomien juttu 1 ja juttu 2. Iltalehden juttu 1, juttu 2 ja juttu 3. Tässä on myös Myrskyvaroitus -sivuston juttu aiheesta: Tuulinen ukkospilvijärjestelmä niitti yöllä metsää maan keskiosassa. Täällä Tapiolassa viileähkö lounaisvirtaus on jo vallannut alueen ja ukkostilanne on auttamatta ohi eikä yölläkään tullut enää yhtään mitään "äksöniä". Tähän lopuksi vielä Hesarin juttu Tukholman ja lähiseudun tulvatilanteesta, kun siellä oli eilen to jatkuvia kaatosateita.
Päivitys perjantaina 30.7.2010 klo. 10:50: Uutisten tullessa tuolta Itä-Suomen ukkostuhoalueelta on sen vakavuus käymässä ilmi hurjana! Ilmeisesti tilanne on todella paha ja esim. pelkästään Sulkavan seudulla Etelä-Savossa puhutaan kymmenistätuhansista kaatuneista puista ja Itä-Suomen alueella sähköttä joutuu elämään vielä koko vuorokauden 15 000 taloutta! Tässä on vielä lisää ukkostuhouutisia kuvineen: Ylen juttu 1, juttu 2 ja juttu 3.

Monday, July 26, 2010
Kesän 2010 kuumin päivä - Osa 2
Tälle seurantasarjalle on syytä tehdä vielä jatkoa, kun erittäin voimakas helleaalto on palannut Etelä-Suomeen. Parisen viikkoa sitten edellisen superhelteen seuranta näytti tältä: Kesän 2010 kuumin päivä - Osa 1. Tämän hetkinen helleaalto on edellistä ukkosherkempi ja painottuu enemmän itäosiin (Lännessä säärintama rajaa helteen), jolloin kuumimmat lukemat tulevat olemaan lähinnä kaakkoisen ja itäisen Suomen asiaa. Se havaitaankin ko. seurantapaikkakunnista alla. Tuttuun tapaan poimin päivän ylimmät lämpötilat Ilmatieteen laitoksen Paikallissääsivuston lämpötilakuvaajista noilta paikkakunnilta. Päivityksiä tähän kirjoitukseen teen ainakin torstaihin asti.
Maanantain 26.7.2010 korkeimmat päivälämpötilat: Maarianhamina +23 astetta, Turku +27 astetta, Salo +27 astetta, Pori +28 astetta, Hämeenlinna +31 astetta, Tampere +30 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +28 astetta, Vantaa +32 astetta, Hyvinkää +32 astetta, Lahti +33 astetta, Kouvola +32 astetta, Porvoo +30 astetta, Lappeenranta +32 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +26 astetta, Mikkeli +30 astetta, Jyväskylä +29 astetta, Savonlinna +30 astetta, Joensuu +30 astetta ja Ilomantsi +31 astetta. Sääbriefing -blogin mukaan tänään korkeimmat lukemat olivat tarkalleen Lahden ja Heinolan +32,7 astetta. Tässä on myös jutut tämän päivän ukkosten tekemistä tuhoista (Pahimmat tuhot Kaustisella Keski-Pohjanmaalla syöksyvirtauksesta); Hesarin juttu, Iltasanomien juttu ja Iltalehden juttu.
Tiistain 27.7.2010 korkeimmat päivälämpötilat (Päivitys 27.7.2010 klo. 22:20): Maarianhamina +21 astetta, Turku +24 astetta, Salo +25 astetta, Pori +22 astetta, Hämeenlinna +28 astetta, Tampere +27 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +25 astetta, Vantaa +28 astetta, Hyvinkää +29 astetta, Lahti +30 astetta, Kouvola +30 astetta, Porvoo +27 astetta, Lappeenranta +30 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +25 astetta, Mikkeli +29 astetta, Jyväskylä +28 astetta, Savonlinna +30 astetta, Joensuu +30 astetta ja Ilomantsi +31 astetta. Kuten tästä nähdään, niin tänään kuumin helle kaikkosi hieman pois Suomesta Venäjän puolelle, mutta ke ja to on odotettavissa uusi annos jopa ennätyksellisen kuumaa ilmaa kaakosta... Myös ukkoset olivat tänään poissa Etelä-Suomesta ja lähinnä Pohjois-Suomen asiaa, missä esim. Keski-Lapissa on räiskynyt kiitettävästi iltapäivällä ja illalla.
Keskiviikon 28.7.2010 korkeimmat päivälämpötilat (Päivitys 28.7.2010 klo. 21:10): Maarianhamina +23 astetta, Turku +26 astetta, Salo +30 astetta, Pori +23 astetta, Hämeenlinna +34 astetta, Tampere +29 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +29 astetta, Vantaa +34 astetta, Hyvinkää +34 astetta, Lahti +35 astetta, Kouvola +35 astetta, Porvoo +32 astetta, Lappeenranta +35 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +28 astetta, Mikkeli +32 astetta, Jyväskylä +30 astetta, Savonlinna +32 astetta, Joensuu +32 astetta ja Ilomantsi +33 astetta.
Tästä päivästä tuli sitten kesän kuumin, mutta itse asiassa huomiseksi odotellaan vielä korkeampia lukemia, mikä voi hyvinkin tietää kaikkien aikojen lämpöennätyksen rikkoontumista (+35,9 astetta mitattuna Turussa heinäkuussa 1914)! Tänään tuo kaikkein kuumin ilmamassa keskittyi Uudenmaan, Etelä-Hämeen ja Kymenlaakson sisämaahan ja korkein lukema oli Lahden tasan +35,0 astetta. Huomenna kuumin alue ollee Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Suomen tienoolla, jossa jopa +36 ... +37 asteen lukemat saattavat olla mahdollisia!! Laajasti muuallakin Etelä-Suomessa on silti edelleen reilusti yli +30 astetta. Myös ensi yö saattaa hyvinkin olla kaikkien aikojen lämpimin; paikoin lämpötila saattaa jäädä alimmillaankin +25 asteen tienoille! Päivitän aamulla alimmat lukemat myös noilta paikkakunnilta... Tämän päiväisestä lämpöennätyksestä: Hesarin juttu ja Iltasanomien juttu.
Ukkoset ovat olleet tänään heikkoja Etelä-Suomessa lukuun ottamatta viime yön ja aamun ukkoskuurorypästä (Ns. mesoskaalan konvektiivinen järjestelmä eli MCS, Mesoscale Convective System), joka liikkui Länsi-Virosta pohjoiseen Varsinais-Suomen ja Satakunnan yli. Ensi yönä vastaavanlainen saattaisi tulla Virosta itäisempää reittiä, mutta ei kovin lupaavalta näytä tässä vaiheessa...
Keskiviikon 28.7. ja torstain 29.7.2010 välisen yön alimmat lämpötilat (Päivitys 29.7.2010 klo. 9:50): Maarianhamina +18 astetta, Turku +20 astetta, Salo +21 astetta, Pori +19 astetta, Hämeenlinna +22 astetta, Tampere +20 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +21 astetta, Vantaa +21 astetta, Hyvinkää +20 astetta, Lahti +20 astetta, Kouvola +23 astetta, Porvoo +21 astetta, Lappeenranta +24 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +21 astetta, Mikkeli +20 astetta, Jyväskylä +19 astetta, Savonlinna +20 astetta, Joensuu +19 astetta ja Ilomantsi +20 astetta. Kuten nähdään, niin vain hyvin paikallisesti oltiin lähellä +25 astetta ja muuten yleisesti n. +20 asteen lukemat olivat tyypillisiä. Tässäkin tilanteessa täytyy muistaa, että illalla etelästä saapuva viileämpi ilmamassa laskee lämpötiloja puoleenyöhön mennessä siten, että tämän vuorokauden alimmat lukemat tulevat vasta myöhään illalla etenkin lounaassa ja etelässä.
Torstain 29.7.2010 korkeimmat päivälämpötilat (Päivitys 29.7.2010 klo. 23:00): Maarianhamina +21 astetta, Turku +28 astetta, Salo +28 astetta, Pori +33 astetta, Hämeenlinna +31 astetta, Tampere +33 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +27 astetta, Vantaa +29 astetta, Hyvinkää +30 astetta, Lahti +32 astetta, Kouvola +32 astetta, Porvoo +28 astetta, Lappeenranta +33 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +26 astetta, Mikkeli +31 astetta, Jyväskylä +35 astetta, Savonlinna +32 astetta, Joensuu +37 astetta ja Ilomantsi +35 astetta.
Kuten noista lukemista havaitaan, niin kaikkien aikojen ennätys saavutettiin reilusti ja tarkalleen se mitattiin Liperin kunnan alueella olleella Joensuun lentokentällä ja maksimilämpötilaksi saatiin +37,2 astetta! Myös monilla muillakin Itä-Suomen paikkakunnilla mitattiin n. +35 ja vähän sen yli olleita lukemia Tässä on uutisjutut tästä historiallisesta tapauksesta: Hesarin juttu, Iltasanomien juttu ja Iltalehden juttu. Noista lukemista havaitaan myös se, kuinka lounaassa ja etelärannikolla oli jo viilentynyt eilisestä, mutta ovelasti Poriin saakka oli päässyt kuumaa ilmaa. Myös muualla Keski-Suomessa, Pohjanmaalla ja jopa Oulussa saakka saavutettiin +31 ja +35 asteen välisiä hurjia lukemia.
Tässä on myös suora lainaus Ilmatieteen laitoksen helle-ennätystä koskevasta lyhyestä tiedotteesta: "Klo 21 kerättyjen alustavien maksimilämpötilahavaintojen mukaan Suomen uusi lämpöennätys on Joensuun lentoasemalla mitattu +37,2C. Seuraavaksi korkeimmat lukemat olivat: Joensuun Linnunlahti +36,8C Rautavaara Ylä-Luosta +35,6C Kuopio Ritoniemi +35,5C Tohmajärvi Kemie +35,4C Lieksa Lampela +35,4C".
Tänään illalla etelästä noussut kylmä rintama on tuonut ukkosia Etelä-Suomeen, mutta ne ovat osoittautuneet ennustettua heikommiksi. Sen sijaan ukkoset tuoneeseen matalapaineeseen liittyen (Sijoittunut nyt Etelä-Skandinaviaan) erittäinkin sateista on ollut Etelä-Ruotsissa, missä etenkin Tukholmassa ja siitä länteen on saatu ankaria tulvia aiheuttaneita jatkuvia kaatosateita ja sademäärät ovat olleet siellä paikoin jopa 50 ja 100 mm:n välillä tänä vuorokautena! Tässä SVT:n juttu.
Tämä on tämän ennätysmerkinnän viimeinen päivitys, sillä huomisesta alkaen sää palaa normaaliuomiinsa. Ainakin toistaiseksi... :)

Subscribe to:
Posts (Atom)