Showing posts with label ihmisten jäljet. Show all posts
Showing posts with label ihmisten jäljet. Show all posts

Sunday, March 02, 2014

Lumi- ja jääestetiikkaa talvella 2013 - 2014 - Talven kääntyminen erikoisvarhaiseksi kevääksi viikkojen 7 - 9 mittaan: Zen-kuvat

Juuri päättyneen helmikuun viikoilla 7, 8 ja 9 talven ote vähitellen murtui hyvin leudoissa säissä niin, että vielä meneillään olevan viikon 9 aikana kevät alkoi ottaa roolia jopa noin kuukauden etuajassa normaaliin verrattuna! Tästä prosessista koostan tähän alle toistaiseksi viimeisen osan valokuvasarjaani "Lumi- ja jääestetiikkaa talvella 2013 - 2014". 

Näiden viikkojen aikana pääasiallinen vallitseva sää oli suojasää, mikä huipentui viikon 9 alussa varsin poikkeukselliseksi leutoudeksi: Poikkeuksellisen leuto helmikuun 24. päivä vuonna 2014. Lumet ja jäät sulivat täten Etelä-Suomessa tämän vaiheen aikana lopulta suorastaan ennätyksellisen olemattomiksi ajankohtaan nähden. Silti näiden viikkojen aikana myös ajoittaista uudestaan jäätymistä ja etenkin viikolla 7 myös lumisadetta esiintyi vielä. 

Näiden puitteissa alle syntyi herkullinen kuvakavalkadi tästä talven erikoisesta tuhoutumisesta kuvauspaikkoinaan tutusti Espoon Tapiola ja Hämeenlinna. Ottamani valokuvat on sommiteltu alle siten, että ne ovat kronologisessa järjestyksessä viikottain; tuorein viikko ylimpänä. Sen sijaan kunkin viikon sisällä kuvat on järjestetty taiteellisen katsannon mukaan järjestykseen ja viikosta toiseen linkittyvät kuvat on myös mietitty visuaalisiksi linkeiksi.


Zen-valokuvat viikoilta 7 - 9 / 2014 >>


Viikon 9 lumi- ja jäätilanteita:

















Lumilinnarakenteiden jäänteitä nurmikolla auringonpaisteessa. Kuvattu tiistaina 25.2.2014 klo. 14:51 Espoon Tapiolassa; lumen alta paljastunut nurmikko oli säilynyt osittain vihreäkortisena, kun tammikuun lopun kolmen viikon pakkasjakso oli sen verran mitättömästi talvinen. Tässä vaiheessa lumipeite oli jo kokonaan kadonnut yksittäisiä metsä- ja varjolaikkuja lukuun ottamatta.

















Eräänlaiset "kasvot" ohuen jääkalvon ja vesilätäkön yhteismuotona. Kuvattu tiistaina 25.2.2014 klo. 11:36 Espoon Tapiolassa; lievän yöpakkasen jälkeen ko. vesilätäkön jääkalvon alle jäi osittaista ilmataskua mahdollistaen kuvioita ja jääkalvopisarointia.

















Kuviollista jäätä ja juoksuveden tuomaa sedimenttilietettä veden pinnan alla vesilätäkössä. Kuvattu tiistaina 25.2.2014 klo. 13:52 Espoon Tapiolassa; helmikuun viikoilla 7 - 9 virranneet sulamisvedet, ajoittaiset jäätymiset ja vanha alkuperäinen jää lätäkköpohjana tuottivat yhdistelmäkuvioita mm. näin harmonisena mattona.


















Sulamisveden virtausta hiekkakäytävällä. Kuvattu maanantaina 24.2.2014 klo. 11:55 Hämeenlinnassa; ko. päivän leutoushuipentuma tuotti viikkojen 7 - 9 puitteissa vuolaimmat sulamisvesivirrat viimeisistä lumista.

















Jäiden sulamisen tilannetta järvivedessä. Kuvattu lauantaina 1.3.2014 klo. 16:09 Hämeenlinnassa Vanajaveden ääressä; virtaavavetisissä järvissä alkoi syntyä yhä laajempia sulavesiaukkoja mahdollistaen hienoeleisiä taivaanheijastustilanteita.

















Jäiden sulamisen tilannetta järvivedessä. Kuvattu maanantaina 24.2.2014 klo. 12:23 Hämeenlinnassa Vanajaveden ääressä; ko. leutoushuipennuksessa jäiden päällä lillui runsaasti sulamisvettä kalvoina, mihin päivän voimakas tuuli teki aaltokaretaidetta.

















Jäiden sulamisen tilannetta järvivedessä. Kuvattu maanantaina 24.2.2014 klo. 12:23 Hämeenlinnassa Vanajaveden ääressä; ko. leutoushuipennus sulatti teräsjäitä osittain jo vettä läpäiseviksi, mikä salli kuviollista vesikalvotaidetta heijastuksineen.

















Jäiden sulamisen tilannetta järvivedessä. Kuvattu lauantaina 1.3.2014 klo. 16:11 Hämeenlinnassa Vanajaveden ääressä; tuulisen Paasikiventien sillan alla jäälauttajäänteet ilmensivät sulaessaan aikaisempien tuisku- ja jäätymistilanteiden aiheuttamia rakennemuotoja yhdistettynä yläpuolisen sillan puluparvien lepäilypaikoilta sataneisiin kakkajälkiin.


Viikon 8 lumi- ja jäätilanteita:

















Jäiden sulamisen tilannetta järvivedessä. Kuvattu lauantaina 22.2.2014 klo. 16:05 Hämeenlinnassa Vanajaveden ääressä; virtaavimmilla paikoilla järvijäiden sulaminen sulavesiaukoiksi tapahtui kuviollisena syöpymisenä jäiden alta käsin jo viikolta 7 alkaen, missä tässä veden virtaussuunta on oikealta vasemmalle.

















Jäiden sulamisen tilannetta järvivedessä. Kuvattu lauantaina 22.2.2014 klo. 15:54 Hämeenlinnassa Vanajaveden ääressä; ko. päivän yönä - aamuna lämmin rintama toi lumisateita, minkä tuiskujäljet muodostivat seuranneen suojasään sulamisissa kuviojäänteitä sulavesikalvon sekaan teräsjään pinnalla.

















Jäiden sulamisen tilannetta järvivedessä. Kuvattu sunnuntaina 23.2.2014 klo. 14:16 Hämeenlinnassa Vanajaveden ääressä; teräsjään sulaminen oli muodostanut kuviollista taidetta, kun jään pinnan rakenne-, karkeus- ja ilmataskuerot sulavesikalvojen seassa toimivat sen aiheuttajina.

















Jäiden sulamisen tilannetta järvivedessä. Kuvattu tiistaina 18.2.2014 klo. 12:14 Hämeenlinnassa Vanajaveden ääressä; teräsjään rakenne- ja paine-erot rantaviivan lähellä olivat railoutumista edesauttaneita seikkoja koko tämän talven hyvin lyhyen järvijäähistorian aikana ja ne ilmenivät viikkojen 7 - 9 sulamisissa mm. näin. Tässä jää oli vielä ainakin yli 20 cm paksua.

















Jäiden sulamisen tilannetta järvivedessä. Kuvattu maanantaina 17.2.2014 klo. 14:08 Hämeenlinnassa Vanajaveden ääressä; teräsjään rakenne- ja paine-erot rantaviivan lähellä olivat railoutumista edesauttaneita seikkoja koko tämän talven hyvin lyhyen järvijäähistorian aikana ja ne ilmenivät viikkojen 7 - 9 sulamisissa mm. näin. Tässä jää oli jo hyvin ohutta virtaavan veden takia paljastaen lävitseen rantapohjaa.

















Sulamisvaahtoa hiekkakäytävän vesilätäkössä. Kuvattu lauantaina 22.2.2014 klo. 11:54 Espoon Tapiolassa; lumen ja varsinkin jään sulaminen aiheuttaa sulaveteensä vaahtoa erilaisten pöly- ja epäpuhtauselementtien toimittua edeltäneissä jäätymisvaiheissa mikroskooppisten ilmataskujen edesauttajina.

















Edeltäneen yön - aamun vähäisen lumisateen tilapäistä kuorrutetta. Kuvattu torstaina 20.2.2014 klo. 13:51 Espoon Tapiolassa; jo monin paikoin laajasti paljastunut maa salli uuden nimellisen lumihuurun satamista syksyisten lehtien päälle. Tässä lehdet nurmikolla olivat pylväshaavasta (Populus tremula "Erecta").

















Edeltäneen yön - aamun vähäisen lumisateen tilapäistä kuorrutetta. Kuvattu torstaina 20.2.2014 klo. 11:56 Espoon Tapiolassa; nimellinen lumihuuru oli satanut tässä vielä jääkansisen maan päälle, missä viime vuoden marras- ja joulukuussa olleiden Eino-, Oskari- ja Seija-myrskyjen jäljiltä alas riipiytyneet koivujen (Betula sp.) oksat kontrastoituivat pikantisti esille.

















Sulamisveden virtausta hiekkakäytävällä. Kuvattu sunnuntaina 23.2.2014 klo. 14:40 Hämeenlinnassa; hitaasti virtaavat sulamisvedet ottivat vielä routaisilla hiekkakäytäväpinnoilla savista maustetta ilmeeseensä, kun märkyys jäi lillumaan roudan päälle. Heijastuksena tässä ovat koivujen (Betula sp.) latvukset.

















Sulamisveden virtausta hiekkakäytävällä. Kuvattu tiistaina 18.2.2014 klo. 16:29 Espoon Tapiolassa; sulamisvesien virtaamiset aiheuttivat hiekkakäytäväpinnoilla myös tyypillisiä virtauskuvioita maalajielementeistä sikäli kuin se jo osittain onnistui vielä routaisen maaperän päällä.

















Laikuttaiseksi sulanutta lumipeitettä niityllä. Kuvattu tiistaina 18.2.2014 klo. 16:02 Espoon Tapiolassa; viikon 5 lopusta viikon 7 alkuun ollut talven lumipeitehuipennus salli tällä paikalla hiihtämistä vain noin viikon verran koko talven mitassa ja tässä siitä oli muistona enää ladun jäänne suksijälkipainautumina.

















Vanhoja askelkuvioita loskamärässä lumipeitteessä. Kuvattu tiistaina 18.2.2014 klo. 16:31 Espoon Tapiolassa; tammikuun kolmen viikon pakkasjakso ohuen lumipeitteen aikana ennen viikkojen 5 - 7 lumipeitehuipennusta salli melko paksun roudan muodostumista ja se salli puolestaan näiden viikkojen 7 - 9 aikana sulamisveden lillumaan jäämistä maan pinnalle mm. tähän tapaan.


Viikon 7 lumi- ja jäätilanteita:

















Märän lumisateen aikaista kuorrutetilannetta pimeän keinovalaistuksessa. Kuvattu tiistaina 11.2.2014 klo. 00:25 Espoon Tapiolassa; viimeinen kunnon lumisadetilanne tuli ko. ma-ti yön aikana loihtien ko. yön - aamun ajaksi koko talven parhaimman lumikuorrute-estetiikan tällä alueella. Tässä valokuvaaja suojasi sateenvarjolla pyryistä kuvaamistilannetta keskellä katua.

















Märän lumisateen aikaista kuorrutetilannetta pimeän keinovalaistuksessa. Kuvattu tiistaina 11.2.2014 klo. 00:34 Espoon Tapiolassa; viimeinen kunnon lumisadetilanne tuli ko. ma-ti yön aikana loihtien ko. yön - aamun ajaksi koko talven parhaimman lumikuorrute-estetiikan tällä alueella. Tässä parhaillaan satanut ja tarttuva lumiräntä oli kuorruttanut tuon metsävaahteran (Acer platanoides) upeaksi.

















Märän lumisateen aikaista kuorrutetilannetta pimeän keinovalaistuksessa. Kuvattu tiistaina 11.2.2014 klo. 00:53 Espoon Tapiolassa; viimeinen kunnon lumisadetilanne tuli ko. ma-ti yön aikana loihtien ko. yön - aamun ajaksi koko talven parhaimman lumikuorrute-estetiikan tällä alueella. Tässä ko. märkä ja heikkotuulinen pyry oli kuorruttanut sinikuusamaa (Lonicera caerulea). Nämä kuorrutteet sulivat ja varisivat jo seuranneeseen puoleen päivään mennessä.

















Jääkuviointia lievän yöpakkasen jälkeen hiekkakäytävällä. Kuvattu perjantaina 14.2.2014 klo. 11:55 Espoon Tapiolassa; myös tällä viikolla 7 lumen ja jään sulamisten väleillä esiintyi silloin tällöin lievää pakkasta, mikä tuotti mm. tällaistakin lievän jäätymisen estetiikkaa.

















Ojan sulamisveden alla jään päälle kasaantunutta juoksuveden tuomaa sedimenttikuviointia. Kuvattu lauantaina 15.2.2014 klo. 14:35 Espoon Tapiolassa; hitaasti virtaavan veden mukanaan kuljettama hienoaines epäpuhtauksista ja hienoista maalajeista kertyy tyypillisesti mattakuvioittain kiinteän pohjapinnan mukaisesti mm. näin.

















Lievää jäähilemuodostusta asfaltin märällä pinnalla pimeän keinovalaistuksessa. Kuvattu perjantaina 14.2.2014 klo. 01:04 Espoon Tapiolassa; asfaltin karkearakeiset pinnat mahdollistavat märkyyden jäätymistä tyypillisesti hyvin hienokuvioisiksi jäähilerakenteiksi lievässä pakastumistilanteessa. Tässä siitä katuvalon heijastumaa vasten valokuvattu esimerkki +1 asteen lämpötilassa lisääntyneen haihtumisen edesautettua jäämuodostusta maan pinnassa.

Monday, February 03, 2014

Lumi- ja jääestetiikkaa talvella 2013 - 2014 - Tilannevalokuvia viikon 5 lopussa: Zen-kuvat B

Palataanpa taas takautuvasti muistelemaan talven 2013-2014 jää- ja lumiestetiikkaa, kun tässä tulee siihen sarjaan viikon 5 zen-valokuvista osa B. Erottelin tällä kertaa poikkeuksellisesti nämä zen-kuvat päivänvalo- ja pimeän keinovalo-osiin. Julkaisu tapahtui tänään lauantaina 8.2.2014 tähän maanantain kohdalle.

Viikon 5 aikana jää- ja lumiestetiikkaa muovasivat Etelä-Suomessa aluksi kohtalaisessa - ankarahkossa pakkassäässä vallinneet voimakkaat etelän ja idän väliset tuulet ilman mainittavia lumisateita. Tällöin vanhan lumipeitteen kinostumista alkoi muodostumaan ensimmäistä kertaa tänä talvena. Sitten viikon lopussa pe-la aikana sattui huomattavan leudontumisen alkuun tämän talven tähän mennessä ylivoimaisesti runsain lumipyrytilanne, jonka myötä lauantain aamuun mennessä Etelä-Suomessa saatiin yleisesti 10 - 15 cm uutta lunta. Siitäkin aiheutui tämän kuvasarjan kontolle vaihtelevia tilanteita. Aivan sellaiseksi lumimyrskyksi ko. pyrystä ei silti ollut, että olisin tehnyt siitä seurantaa tänne blogiin. Sunnuntaina illalla alkoikin sitten pitkästä aikaa tulemaan lounaasta käsin suojasäätä. 

Tässä alla zen-valokuvat havainnollistavat lauantaiksi tulleen n. 15 cm:n lumilisäyksen myötä tasoittuneella tuoreella lumihangella Espoon Tapiolan kaupunkivalaistuksen valo-varjoleikkejä, missä on erivärisiä valoja mm. katuvaloista ja kauppojen-liikkeiden valaistuksista varjojen tultua puista ja valokuvaajasta itsestäänkin. Pidemmittä alustuksitta seuraavaksi ottamani valokuvat.


Zen-valokuvat viikon 5 lopusta / 2014 >>
















Keinovalojen leikkiä tuoreen lumipeitteen pinnalla iltapimeällä. Kuvattu sunnuntaina 2.2.2014 klo. 18:00 Espoon Tapiolassa; oranssivaloinen kevyenliikenteen väylän pylväsvalo ja Pohjantori-ostoskeskuksen valaistus gradienttileikkinä.

















Keinovalojen leikkiä tuoreen lumipeitteen pinnalla iltapimeällä. Kuvattu sunnuntaina 2.2.2014 klo. 18:01 Espoon Tapiolassa; oranssivaloinen kevyenliikenteen väylän pylväsvalo ja Pohjantori-ostoskeskuksen valaistus gradienttileikkinä valokuvaajan varjon kera.

















Keinovalojen leikkiä tuoreen lumipeitteen pinnalla iltapimeällä. Kuvattu sunnuntaina 2.2.2014 klo. 17:41 Espoon Tapiolassa; vastakkaisista suunnista tulevaa katu- ja kevyenliikenteen valaistusta valokuvaajan ja metsävaahteran (Acer platanoides) varjojen kera erilailla oranssisina.

















Keinovalojen leikkiä tuoreen lumipeitteen pinnalla iltapimeällä. Kuvattu sunnuntaina 2.2.2014 klo. 17:38 Espoon Tapiolassa; metsävaahteran (Acer platanoides) varjoa oranssisen katuvalaistuksen aiheuttamana epätasaisella lumipinnalla.

















Keinovalojen leikkiä tuoreen lumipeitteen pinnalla iltapimeällä. Kuvattu sunnuntaina 2.2.2014 klo. 18:03 Espoon Tapiolassa; oranssivaloinen kevyenliikenteen väylän pylväsvalo ja Pohjantori-ostoskeskuksen valaistus gradienttileikkinä koivun (Betula sp.) runkovarjon ja ihmisen askeljälkien kera.

















Keinovalojen leikkiä tuoreen lumipeitteen pinnalla iltapimeällä. Kuvattu sunnuntaina 2.2.2014 klo. 22:24 Espoon Tapiolassa; kolmesta eri suunnasta ja etäisyydeltä tulevaa katu- ja kevyenliikenteen valaistusta haaparyhmän (Populus tremula) piirissä lähitarkasteltuina varjoina.

















Keinovalojen leikkiä tuoreen lumipeitteen pinnalla iltapimeällä. Kuvattu sunnuntaina 2.2.2014 klo. 22:22 Espoon Tapiolassa; useasta eri suunnasta ja etäisyydeltä tulevaa katu- ja kevyenliikenteen valaistusta haaparyhmän (Populus tremula) piirissä tarkasteltuina varjoina ko. puiden runkojen kera.

Monday, January 13, 2014

Lumi- ja jääestetiikkaa talvella 2013 - 2014 - Tilannevalokuvia viikon 2 lopussa: Zen-kuvat

Talvi alkoi siis viimein Etelä-Suomessa viikon 2 lopussa, kun perjantaina 10.1.2014 Suomen eteläpuolitse itään liikkunut matalapaine käänsi virtaukset kylmemmälle idän ja pohjoisen välisten tuulten kantille. Jo ko. päivänä piti tulla lunta jopa reippaastikin (Talven 2013 - 2014 lumimyrskyseuranta (Osa 1): Eteläpuolitse itään kulkevan matalapaineen lumi-räntäpyryjä voimakkaassa itätuulessa tuoden talven (Lumisateet jäivätkin vähäisiksi) ), mutta tuloksena olikin lumipyrytorso ja siitä jäi maahan vain paikoin nimellistä huurua ja esim. pääkaupunkiseutu jäi lumitta edelleen.

Lunta alkoi kuitenkin tulla seuraavana päivänä lauantaina 11.1.2014, kun matalapaineen jälkipuolella Etelä-Suomen ylle jäi luode-kaakkosuuntaisena ns. arktinen rintama, jonka takaa koillisesta yhä kylmemmän virtauksen edettyä lunta saatiin lähes kaikkialla vähän lisää; eniten lunta satoi rintamatyylisesti Uudeltamaalta Tampereen yli luoteeseen ulottuneella vyöhykkeellä, missä luoteispäässä Tampereen luoteispuolella satoi jopa n. 10 cm uutta lunta. Samalla myös pääkaupunkiseutu sai viimein lunta sen verran, että esim. Helsingin Kaisaniemen sääasemalla toteutui tämän talven ensilumi kaikkien aikojen myöhäisimpään ajankohtaan ko. sääaseman pitkältä 1800-luvulta alkaneessa mittaushistoriassa. Yksittäisiä paikkoja jäi silti vieläkin Etelä-Suomessa lähes lumitta alle 1 cm:n nimellisine huuruineen.

Alla olevat zen-kuvat listaavat ko. viikon kahden viimeisen päivän eli la-su ajalta tämän lumentulon tilanteita taiteellisesti havainnollistettuna. Kuvat ovat päivittäin kronologisesti siten, että tuoreimmat otokset ovat ylhäällä, mutta päivien sisällä olen harrastanut taiteellista sommittelua kuvajärjestämisessä.

--- Tämänkin osan julkaisu tapahtuu viikolla 3 takautuvasti maanantain 13.1.2014 kohdalle, missä ko. päivän paikalle koostan tästä talventulosta kaikki osat sarjaan "Lumi- ja jääestetiikkaa talvella 2013 - 2014".


Zen-valokuvat viikon 2 lopusta / 2014 >>
















Kalevalantien ja viereisen nurmikaistaleensa lumitilannetta. Kuvattu sunnuntaina 12.1.2014 klo. 13:51 Espoon Tapiolassa; edellispäivästä pakkanen oli jo kiristynyt niin paljon -5 asteen kylmemmälle puolelle, että tiesuolauskaan ei enää pitänyt ajoväyliä sulana.
















Lumipeitteen tilannetta iltapäivän ruskossa nurmikon pinnalla. Kuvattu sunnuntaina 12.1.2014 klo. 14:55 Espoon Tapiolassa; edellispäivänä tullut n. 2 sentin paksuinen lumipeite oli jo painunut selvästi kasaan, mistä oli merkkinä nurmikonkorsien sekaan jääneet huppumaiset kohoumat. Nurmikonkorret eivät vielä peittyneet kokonaan tästä lumimäärästä.
















Lumipeitettä ja jäätyneitä tulvalätäköitä syyskesällä leikatulla niityllä. Kuvattu sunnuntaina 12.1.2014 klo. 14:23 Espoon Tapiolassa; juuri ennen pakkasta oli erittäin märkää ja siten nurmikoiden - niittyjen notkoissa tulvalätäkköistä. Niillä paikoilla pakkasen jääkentiksi yhtäkkiä jäädyttämät tulvavedet aiheuttavat jatkossa kohdillaan normaalia enemmän ahavavaurioriskiä.
















Ryhmäruusupenkkiin satanutta lumipeitettä. Kuvattu sunnuntaina 12.1.2014 klo. 15:08 Espoon Tapiolassa; lumen määrä jäi tässä vaiheessa siis vain pariin senttiin, jolloin nämä suhteellisen arat viljelykasvit ovat jatkossa roudan ja pakkasen käsittelyille normaalia alttiimpia.
















Nuoren marjakuusen (Taxus sp.) päälle satanutta lunta pimeän keinovalaistuksessa. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 18:18 Espoon Tapiolassa; lumi satoi jo sen verran pakkasmuotoisena, että kuorrutetta saivat kunnolla päällensä vain tällaiset suojaisilla paikoilla olevat havupensaat. Tuuli karisti jo seuraavana päivänä muunlaisilla paikoilla lumet pois puista ja pensaista kokonaankin.
















Eri ikäisiä jalankulkujälkiä pyöräilyjäljen kera tuoreessa lumessa pimeän keinovalaistuksessa. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 18:02 Espoon Tapiolassa; lumipeite muodostui tälle paikalle tähän hetkeen mennessä vain parissa tunnissa. Sitä ennen maa oli pysynyt lumettomana, vaikka siis edellispäivänä piti olla lumipyryjä talventulon merkiksi.
















Jalankulkujäljet ja pylvään varjo tuoreessa lumessa pimeän keinovalaistuksessa. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 20:37 Espoon Tapiolassa; puhtaaseen juuri sataneeseen lumihankeen painuneet jalanjäljet osoittivat melko tarkasti lumipeitteen paksuuden ja se oli tässä n. 2 cm. Lumisade oli lakannut jo parisen tuntia aikaisemmin.
















Pylvään varjo ja kahden liikennemerkin varjot tuoreessa lumessa pimeän keinovalaistuksessa. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 20:36 Espoon Tapiolassa; vasta pari-kolme tuntia aikaisemmin satanut tuore lumipeite oli vielä sotkeentumattomana erinomainen zen-tyyppisten kuvaelmien kankaaksi.
















Jäätymisen hileisen alun kuviovaihtelua minimaalisessa loskakalvossa Vanajaveden pintavedessä paksupilvisen sään sinertävässä valossa. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 13:38 Hämeenlinnassa; lämpötila oli hitaasti painumassa alemmaksi -1 ja -5 asteen välillä ja tällä alueella edellisyönä - aamuna satanut n. sentin veroinen lumipeite ilmeni aallokoilta vapaissa järvien pintavesissä alustaksi loskakalvoista lähtevälle ensimmäiselle jäätymiselle.
















Koivun (Betula sp.) oksaa ja sen heijastumaa vielä täysin sulassa Vanajaveden pintavedessä paksupilvisen sään sinertävässä valossa. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 13:40 Hämeenlinnassa; jo pakastuneesta säästä huolimatta lähes kaikki vesipinnat järvien rantavesissäkin olivat vielä sulia niiden lämmettyä poikkeuksellisesti edeltäneen erikoisleudon sääjakson aikana, mutta nämä "puhtaat" heijastumat olivat mahdollisia enää viimeistä päivää.
















Koivun (Betula sp.) oksaa ja sen heijastumaa minimaalisessa loskakalvossa Vanajaveden pintavedessä paksupilvisen sään sinertävässä valossa. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 13:40 Hämeenlinnassa; ylempään kuvaan verrattuna ohut loskakalvo samensi hauskasti heijastumat utuiseksi. Jäätyessään lisää jatkossa tämä pinta tuli saamaan tasaista mattaa rikkovaa jäärakenteellisuutta...
















Tuoretta lumipeitettä rantakivikossa ja minimaalisen ohut loskakalvovyö Vanajaveden pintavedessä. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 13:35 Hämeenlinnassa; tässä vaiheessa lumipeite oli siis vasta korkeintaan n. 1 cm tällä alueella ja pääkaupunkiseudulla oli alkamassa ylemmissä kuvissa nähtävät lumet tuonut pyry.
















Tuoretta lumipeitettä uimarannan hiekassa uimahallin takana. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 13:05 Hämeenlinnassa; kesän ja osin syksynkin aikana erilaisissa peleissä ja aktiviteeteissa syntynein jäljin koristeltu rantahiekka mahdollisti tämän kuvioilottelun, koska lumi satoi jo sen verran pakkasella koillistuulen kera, missä sopivan vähät lumet puhaltuivat helposti noihin "muotteihin".
















Tuoretta lumipeitettä aikaisemmin pysäköintipaikkana toimineella hiekkakentällä Citymarketin takana. Kuvattu lauantaina 11.1.2014 klo. 12:54 Hämeenlinnassa; ylempään kuvaan verrattuna tässä on kyseessä sama lumi-ilmiö, mutta tässä nuo "muotit" olivat peräisin mm. nuorison autorallista.