Showing posts with label kasvukausi 2023. Show all posts
Showing posts with label kasvukausi 2023. Show all posts

Monday, May 29, 2023

Sääennuste- ja luontoseurantaraportti viikolle 22 (29.5. - 4.6.2023) - Viileää ja enimmäkseen epävakaista; kolein hetki heti viikon puolivälin jälkeen ja aivan lopussa alkanee uusi lämpeneminen

Päättyneen viikon 21 alussa Suomessa vallitsi vielä ajankohtaan nähden hyvin lämmin sää, joka huipentui maanantaina koko maassa. Kuitenkin jo ti-ke Lapissa viileni selvästi, vaikka etelässä saatiin nauttia vielä sinä aikana kesäisen lämpimästä säästä - viikon alkua sävyttivät silti ajoittain ja monin paikoin sade- ja ukkoskuurot.

Viikon lopulla sitten viileämpi länsivirtaus ajoittaisine sadealueineen ja iltapäivän kuuro- ja ukkossateineen oli vallitsevaa, ja ajoittain oli myös voimakastuulista. Lämpötilat laskivat niin, että etelässäkään ei enää ollut kovin kesäistä, ja selkeimpinä ja heikkotuulisimpina öinä sisämaassa oli hallavaaraa ja Lapissa-Kainuussa myös heikkoja yöpakkasia.

Tällä alkaneella viikolla 22 sää jatkuu viileänä ja voi jopa kylmentyä entisestäänkin, kun länsivirtausta ylläpitävät Norjanmeren-Jäämeren matalapaineet ottavat viikon puolivälin paikkeilla Suomeen nähden koillis-itäpuoleisen aseman, jolloin kylmemmät pohjoisen ja lännen väliset virtaukset Jäämereltä mahdollistuvat koko maahan - epävakaisinta ja sateisinta on lähes koko ajan Lapissa jopa räntä- ja lumisaderiskin kera, mutta etelässä on ajoittain poutaisempaa. Öisin vähäpilvisillä hetkillä voi yhä olla hallanvaaraa koko maassa, ja Lapissa-Kainuussa heikkojen yöpakkastenkin riskiä.

Aivan viikon lopussa saattaa alkaa jonkinlaista muutosta lämpimämpään ja kesäisempään suuntaan, kun tuo lännen ja pohjoisen välinen virtaus heikkenee ja toisenlainen suursäätilan vaihe alkaisi...

Lapissa etenkin Tornion- ja Muonionjoissa oli päättyneen viikon 21 alussa suorastaan ennätyksellisen pahoja tulvia jatkuneena edellisviikon puolelta, mutta tulvat ovat laskeneet viime päivinä jo hyvin ja pian virtaamat kaikkialla siellä normalisoituvat kokonaan.

Kerrataan vielä seuraavaksi päättyneen viikon 21 tilanteita

Viikon alussa maanantaina lämmin sää siis huipentui koko maassa, jolloin lähes kaikkialla Lappia myöten oli yli +20 asteen päivälämpötiloja, ja etelässä mitattiin paikoin vuoden ensimmäisiä n. +25 asteen saavuttaneita hellelukemia. Päivällä kaakosta tuli kuitenkin pienialaisia sade- ja ukkoskuuroja Etelä- ja osin Keski-Suomeen, ja kuuroriskiä säilyi seuraavaan yöhön saakka, joka oli koko maassa hyvin leuto minimilämpötilojen oltua vähän +10 asteen molemmin puolin.

Tiistaina sade- ja ukkoskuurojen esiintyminen iltapäivällä ja alkuillalla oli yleisintä keski- ja pohjoisosissa, kun etelässä kuurot jäivät vähiin ja illalla sää jo selkeni. Lapissa alkoi selvemmin jo viilenemään ja päivälämpötilat jäivät siellä voimistuneessa lounais-länsituulessa selvästi alle +20 asteen. Etelä- ja Keski-Suomessa mitattiin edelleen +20 asteen vaiheilla ja vähän ylikin olleita päivälämpötiloja.

Keskiviikkona etelässä tuli vielä eteläreunalle idästä vahvistuneen korkeapaineen selänteessä toinen lämpöhuippu vähäpilvisessä säässä, missä yölämpötilat olivat +10 asteen vaiheilla tai vähän yli ja päivälämpötila kohosi sisämaassa taas +25 asteen vaiheille. Lämpöä ulottui kesäisesti myös Keski-Suomen puolelle, mutta Pohjois-Lapissa oli jo viileää ja kuurosateisen epävakaista länsi-lounaistuulessa, jolloin käsivarren Lapissa päivälämpötilakin jäi jo +10 ja reilun +15 asteen välille; Lapin eteläosissa oli vielä päivälämpötiloja +15 ja +20 asteen välillä.

Ke-to välisestä yöstä alkaen kylmä rintama kulki Etelä- ja Keski-Suomen yli itään niin, että yöllä rankkojakin sateita saatiin Pohjanmaalla ja siitä saderintama kulki vähän heikkenevänä torstain aamulla ja alkuiltapäivällä muun alueen yli; rintaman jälkiosaan kehittyi jonona sade- ja ukkoskuuroja iltapäivällä ja alkuillalla, mutta loppuillalla poutaantui ja osaksi selkeni. Juuri ennen rintamaa kaakossa ehti olla vielä n. +20 asteen lämpötiloja hyvin leudon yön (minimilämpötilat reilusti yli +10 astetta) jälkeen, mutta muutoin jäätiin +15 asteen vaiheille. Lapissa oli viileässä länsivirtauksessa runsaspilvistä ja kuurosateista, jolloin yö- ja päivälämpötilojen erot olivat melko pieniä; pääosin jäätiin pohjoisosissaan jopa alle +10 asteen ja eteläosissaan maksimilämpötilatkin jäivät +10 ja +15 asteen välille.

Perjantai oli Etelä-Suomessa lähes torstain toisinto, kun tällä kertaa möykkymäinen sadealue kulki lännestä itään alueen ylitse; sade oli aamulla-alkuiltapäivällä monin paikoin yhtenäistä runsaassa pilvisyydessä, mutta sen jälkipuolella loppuiltapäivällä-alkuillalla syntyi taas rankkoja sade- ja ukkoskuuroja, joista voimakkain osui pääkaupunkiseudulle ja muutenkin Uudellemaalle. Ilmamassa oli kuitenkin aikaisempaa paljon viileämpää reippaassa länsi-luoteisvirtauksessa, joten etelä- ja hieman poutaisemmassa keskiosissa yölämpötila jäi +5 ja +10 asteen välille ja paikoin vähän alemmaksikin, ja päivälämpötilat olivat +10 ja +15 asteen välillä. Lapissa jatkui runsaspilvinen ja hyvin kolea kuurosateinen sää, jossa käsivarren Lapissa satoi osaksi räntääkin. Lämpötilat olivat Lapissa enimmäkseen +5 ja +10 asteen välillä ja käsivarressa 0 ja +5 asteen välillä.

Lauantaina koko maassa oli poutaisempi välipäivä sateista, mutta Etelä-Suomen itäosissa syntyi vielä iltapäivän kuurosateita ja muutenkin monin paikoin kumpupilvisyyttä oli kohtalaisesti-runsaasti iltapäivällä; muutoin yöllä oli vähäpilvistä ja siten hallanvaaraa etelää myöten ja Lapissa-Kainuussa heikkoja yöpakkasia. Päivälämpötilat olivat etelässä +15 asteen vaiheilla, keskiosissa +10 ja +15 asteen välillä ja Lapissa enimmäkseen vajaassa +10 asteessa; koleinta käsivarressa.

Sunnuntaina Norjanmereltä Lappiin siirtyneen matalapaineen kera säärintama ylitti koko Suomea lännestä itään, jolloin runsaimmat sateet saatiin keski- ja pohjoisosissa, mutta etelässä jäätiin paikoin vähille sateille tai lähes sateettomaksikin ja rintama näkyi lähinnä vahvoina ylä- ja kerrospilvivyöhykkeinä. Rintaman etupuolella lounaistuuli oli hyvin voimakasta koko maassa, mutta illalla länsi-luoteistuuli oli heikompaa. Jo yöllä tuo lounaistuuli oli voimistumassa, jolloin yölämpötilat olivat koko maassa enimmäkseen +5 ja +10 asteen välillä ja hallanvaaraa ei juuri ollut. Päivälämpötilat olivat etelässä +15 ja +19 asteen välillä ennen pilvisyyden runsastumista ja muutoin muualla maassa jäätiin +10 ja +15 asteen välille, ja pohjoisessa Lapissa taas vajaaseen +10 asteeseenkin.

Tänään viikon 22 aloittaneena maanantaina matalapaine on yhä vallinnut osittain Lapissa ja Jäämerellä, jonka eteläpuolella muualla Suomessa on vallinnut taas edellispäivää poutaisempi länsivirtaus; etelä- ja keskiosissa kumpupilvisyyttä iltapäivällä oli lähinnä idässä, jossa syntyi myös heikkoja kuurosateita. Lapissa oli runsaammin iltapäivän kuurosateita. Yölämpötilat olivat länsiosissa monin paikoin vajaassa +5 asteessa hallanvaaran kera ja muutoin etelä- ja keskiosissa +5 ja +9 asteen välillä. Lapissa oltiin laajasti 0 ja +5 asteen välillä ja käsivarressa oli heikkoa pakkasta. Päivälämpötilat olivat etelä- ja keskiosissa +15 asteen vaiheilla; lämpimintä Uudellamaalla ja kaakossa. Lapissa jäätiin +10 ja +15 asteen välille ja käsivarressa vajaaseen +10 asteeseen.

Nyt illalla lännestä on alkanut tulla taas hajanaisen kuurottaisen sateen aluetta Etelä- ja Keski-Suomeen pilvisyyden runsastuessa; tulevana ma-ti yönä tuo kuurottaisen sateen alue valtaa ko. aluetta ja keskittyy aamuun mennessä enemmän Etelä-Suomeen - jatketaan alla tarkemmin jatkon säävaiheiden arviointia sille kuuluvassa osiossa...

Katsotaan siten seuraavaksi Euroopan mittakaavassa suursäätilan kehitysvaiheita ennustemallien mukaan viikolle 22

Korkeapaine on viimeaikoina pysynyt vahvimmillaan Britteinsaarilla ja siitä vähän länteen, kun samalla matalapaineiden reitti on vallinnut Islannin tienoilta Norjanmeren ja Fennoskandian pohjoisosien (Lapin) yli itäkoilliseen; tällöin koko Fennoskandia on siis saanut viileää länsivirtausta, mutta etelämpänä manner-Euroopassa on ollut poutaisempaa ja kesäisen lämmintä sekä Ranskassa myös osin helteistä. Toisaalta Välimerellä  ja myös Mustallamerellä on edelleen jatkunut osittain epävakainen mutta hyvin lämmin ja osin helteinen sää, missä iltapäivisin siellä on syntynyt etenkin mantereiden yllä rajujakin ukkoskuuroja laajasti. 

Venäjällä on ollut myös eteläpohjoissuuntaista eroa, missä pohjoisessa on ollut epävakaista ja viileää ja eteläosissaan kesäisen lämmintä ja poutaisempaa; edellisviikon 21 jopa Uralin Jäämeren rannalle asti ulottuneet helteet ovat kuitenkin kaikonneet vähitellen idemmäksi-etelämmäksi siellä.

Jatkossa tuo Britteinsaarille osittain ulottuva korkeapaine vahvistuu niin, että se vallitsee ti-pe välillä enimmäkseen Britteinsaarten ja Islannin välimailla keskukseltaan. Samalla matalapaineen painopiste muotoutuu Lapin yli niin, että se on to-pe aikana Suomen itä-koillispuolella; tällöin Fennoskandiaan pääsee Jäämereltä luoteisvirtauksessa kylmää ilmaa ja Länsi-Venäjä epävakaistuu ja sateistuu yhä laajemmin.

Näyttäisi kuitenkin siltä, että tuo viileä ilma ei kunnolla pääse etenemään tuon korkeapaineen itäpuolella manner-Eurooppaan eikä Britteinsaarille, vaan siellä enimmäkseen kesäinen sää jatkuu, ja Välimerellä jatkuu yhä vain tuo iltapäivien sade- ja ukkoskuuroja synnyttävä kostea ja lämmin kesäsää, ja helteet voivat samalla monin paikoin edelleen voimistua siellä.

Viikonloppuna yhtenä skenaariona ja muutoksena näyttäisi syntyvän sellainen tilanne, jossa tuosta läntisestä korkeapaineesta voisi pullahtaa Fennoskandian eteläpuolelle ja Itä-Eurooppaan omaa korkeapainetta, jonka myötä yhtäältä Fennoskandiassa kesäisempi sää voisi palata tuon luoteisvirtauksen heikentyessä / kadotessa, mutta merkkejä on myös epävakaisemman alueen ja pienen matalapaineen muodostumisesta johonkin kohtaan Fennoskandiaa samalla... Manner-Euroopassa saattaa kesä vahvistua helteiksi ainakin osittain...

Tämä viikonlopun muutosvaihe näyttää tarvitsevan päivitystä myöhemmin viikolla, ja katsotaan siinä sääskenaarioita tarkemmin....

Sitten tarkemmin Suomen sään kehityksestä viikolla 22

Nyt tänä ma-ti välisenä yönä siis Etelä- ja osin Keski-Suomea ylittää lännestä itään kuurottaisia sateita, jolloin yölämpötila on enimmäkseen +5 ja +9 asteen välillä; selkeimmillä paikoilla voi olla taas hallanvaaraa etenkin keskiosissa. Tiistaina päivällä on poutaisempaa, mutta kumpupilvisyys voi olla taas monin paikoin runsasta ja idässä niistä voi syntyä heikkoja kuuroja. Päivälämpötila jää korkeintaan +15 asteen vaiheille ja keskiosissa vähän sen allekin. Lapissa on myös kuurosateista ajoittain, mutta eteläosissaan iltapäivällä poutaisempaa. Yölämpötila on 0 ja +5 asteen välillä ja pohjoisosissaan / käsivarressa voi taas olla heikon yöpakkasen vaaraakin. Päivälämpötila on +10 ja +15 asteen välillä; käsivarressa vajaa +10 astetta.

Keskiviikkona matalapaine siirtyy lännestä Lapin ylitse itään, jolloin tuulisinta ja epävakaisinta / sateisinta on juuri Lapissa, missä lämpötilat vaihtelevat +5 asteen vaiheilta +10 asteen vaiheille; kylmintä yöllä ja pohjoisosissaan. Käsivarren Lapissa kasvaa taas räntä- ja lumisateen riski. Etelä- ja Keski-Suomessa yöllä-aamulla lännestä itään kulkee taas rintamasysteemi pohjoispainotteisine sateineen voimakkaassa länsituulessa, jolloin yölämpötilat ovat enimmäkseen +5 ja +10 asteen välillä. Päivällä tuuli kääntyy luoteeseen ja iltapäivän-alkuillan aikana kumpupilvisyys ja niistä syntyvät kuurosateet ovat herkimmillään idässä. Lännessä voi olla myös vähäpilvistä. Kolea virtaus pitää päivälämpötilat etelässäkin vain +15 asteen vaiheilla ja idässä jopa +10 asteen vaiheilla.

To-pe aikana vallitseekin sitten lähes tuon keskiviikon iltapäivän toisinnot niin, että epävakaisinta ja sateisinta on Lapissa ja idässä, mutta länsi-eteläosissa voi olla myös osittain poutaa ja vähäpilvistäkin ajoittain: koko ajan vallitsee kuitenkin kolea luoteisvirtaus -- öisin pilvisyys on vähäisempää etenkin siis lännessä, missä hallanvaaraa on etelää myöten paikoin ankarastikin. Idässä ja pohjoisessa öisinkin voi olla ajoittain runsaspilvistä, paikoin sateista ja luoteistuuli voimakkaampaa niin, että paikoin hallaa ei ole minimilämpötilojen ollessa kuitenkin vain +5 asteen vaiheilla tai allekin; Lapissa vähäpilvisillä paikoilla voi olla yhä heikkoja yöpakkasia. Iltapäivisin siis syntyy kumpupilvisyyttä ja etenkin idässä ja Lapissa niistä myös kuurosateita; välillä kuuroja voi olla lännessäkin... Päivälämpötilat jäävät etelässä +10 ja +14 asteen välille, keskiosissa etenkin idässä +10 vaiheille, ja Lapissa vajaaseen +10 asteeseen; jopa alle +5 asteen päivälämpötiloja ja räntä-lumikuuroja voi yhä olla tulossa etenkin käsivarren pohjoisessa - muuallakin sateisimmilla hetkillä voidaan jäädä jopa 2 - 5 astetta em. lukemia alemmiksi, joten to-pe voi olla välillä todella koleaa ajankohtaan nähden.

Sitten tosiaan la-su aikana saattaa alkaa lämpenevä säävaihe koko Suomessa ja etenkin etelä- ja keskiosissa pian myös taas kesäiseksikin lämpenevänä, mutta tästä skenaariovaihtoehdosta täytyy myöhemmin viikolla tehdä päivitys ja tarkempi arvio...

Luontohavaintoja ja -analyysejä Etelä-Suomessa

Kasvukauden eteneminen hidastui selvästi päättyneen viikon 21 lopulla, mutta edeltäneen lämpöaallon ansiosta kasvukauden etenemisen asteessa on silti edelleen pysynyt noin viikon mittaista etuaikaisuutta tämän ajankohdan tavanomaiseen etenemiseen verrattuna. Katsotaan sen mukaan tämän hetken kasvillisuuden kehitys- ja kukintavaiheita sekä sitten myös jatkon kehityksen vaiheita;

Tuomen (Prunus padus), terttuseljan (Sambucus racemosa), pilvikirsikan (Prunus pennsylvanica), salavien (Salix alba cv.) sekä halavan (Salix pentandra) kukinnat ovat jo loppuneet kokonaan, mutta niiden sijalle ovat enimmäkseen täyteen kukintaan jo päässeet pihasyreenit (Syringa vulgaris), balkaninhevoskastanja (Aesculus hippocastanum), kotipihlaja (Sorbus aucuparia), sekä myös monet kuusamat (Lonicera sp.), pensasangervot (Spiraea sp.) ja villaheisi (Viburnum lantana).

Näillä jälkimmäisillä täysi kukinta saattaa tämän alkaneen viikon kolean sään takia pitkittyä jopa niin, että ne saattavat kukkia runsaana koko viikon ja ehkä osaksi jopa ensi viikon 23 puolellekin vielä...

Omenapuilla (Malus sp.) on kukinta jo pääosin päättynyt, mutta joillakin myöhäisimmillä lajikkeilla kukintaa on vielä muutaman päivän ajan tällä alkaneella viikolla.

Alppiruusujen ja atsaleojen (Rhododendron cv.) kukinta on päässyt myös hyvään vauhtiin, ja ensimmäiset lajikkeet ovat jo täydessäkin kukassa, mutta tästä tulevasta viileästä säästä johtuen toisilla lajikkeillaan kukinnan alkaminen viivästyy, ja niiden parasta kukintavaihetta tulee vasta ensi viikolla 23...

Luonnossa voikukkien (Taraxacum officinale) suhteen on ollut menossa viime päivinä yhtä aikaa sekä pitkittynyttä kukintaa että jo osittain hedelmävillavaihettaan; tämänlainen kaksivaiheisuus jatkuu vielä tälläkin viikolla, mutta vähitellen tuo hedelmävillavaihe tulee pääosaan ja sitten ensi viikolle tullessa viimeiseksi vaiheeksi kokonaan.

Päättyneen viikon lämpöaalto sai kuin saikin ennen tätä viileää säävaihetta aikaiseksi jo tyypillisten juhannuksen ajan kukkijoitakin lämpimillä paikoilla jo kukinnan alkuun; näitä ovat siis mm. lupiinit (Lupinus polyphyllus), koiranputki (Anthriscus sylvestris) ja niittyleinikki (Ranunculus acris).

Näiden kukkimisten runsastuminen on kuitenkin vielä tällä viikolla hidasta tuon viileän sään takia, joten näyttävämmiksi ja yleiseksi niiden kukinnat pääsevät vasta ensi viikolla 23...

Vuorijalavilla (Ulmus glabra) ja kynäjalavilla (Ulmus laevis) on jo paikoin alkanut ennätysrunsaiden hedelmäsatojensa kypsyminen, joka näkyy mm. ensin mainitulla niiden muuttumisena latvuksissaan vaaleanvihreästä vaaleanruskeaan sävyyn; vielä tällä viikolla niiden kunnollinen täyskypsyys ja variseminen ei pääse kunnolla vauhtiin, mutta ensi viikolla se sitten huipentuu...

Jo päättyneellä viikolla monet pajut (Salix sp.) ja myös haapa (Populus tremula) ennättivät sittenkin tuottaa hedelmävillavaiheitaan runsaastikin tuon edeltäneen lämpöaallon viime vaiheista alkaen, mutta hedelmävillavaihettaan jatkuu vielä osittain tällä alkaneellakin viikolla.

Lehtipuusto on jo tullut tällä hetkellä lähes kauttaaltaan täysikesäiseen asuunsa, mutta vielä siinä on hieman vajavaisuuksia, jotka ovat seuraavia; lehtosaarni (Fraxinus excelsior) on ollut vasta etenemässä puolilehteen, ja siitä se etenee vain hitaasti lähes täysilehtiseksi, ja vasta ensi viikolla 23 täysilehtisyys voi tulla.

Haavoilla lähes kaikki puunsa ovat jo joko lähes tai täysinkin kesäasussa, mutta pienellä osalla on yhä vain puolilehtisiä tai jopa yksittäisillä siitäkin hieman vajaampia lehtiä; tällä alkaneella viikolla nämä hitaimmat ja viimeisimmät eivät vielä ehdi ihan täyteen lehteen viileän sään takia, joten niilläkin vasta ensi viikolla 23 se toteutuu...

Myös tammilla (Quercus robur) on vielä lehvästöissään vajavaisuutta; melkein kaikilla lehdet ovat jo kasvaneet täysikokoon, mutta lehtiensä vihreys on vielä hyvin vaaleaa, joten niiden tummuminen jatkuu vielä ensi viikkoon 23 saakka.

Lehmukset (Tilia sp.) ja punasaarni (Fraxinus pennsylvanica) ovat myös tammien tapaan lähes tai osin täysinkin jo kesäasussa / täysikokoisissa lehdissään, mutta näillä vihreyden tummuminen ei ole niin vajaata kuin tammilla, kun lehtensä muutenkaan eivät ole niin tummia.

Kuusilla (Picea sp.) ovat uudet vuosikasvaimet jo viimeisiä lajejaan myöten hyvin esillä ja kasvussa, ja männyillä (Pinus sp.) jatkuu kukinta runsaana.

Puistoissa ja puutarhoissa hallanarkojen kesäkukkien istuttaminen on vielä hallanvaaran takia liian aikaista tehdä, joten niiden suhteen on hyvä pitää malttia ainakin ensi viikolle 23 saakka. Viileän sään takia myös nurmikoiden kasvu ja siten niiden leikkaamistarve on hieman aikaisempaa vähäisempää. Toisaalta viime päivinä tulleet sateet ja vielä edelleen tulevat uudet sateet pitävät nurmikoita vehreinä ja rehevinä, vaikka paikoin maaperässä on etenkin kallioisilla paikoilla alkanut olemaan jo toisaalta myös kosteusvajaustakin hieman.

Maaseudun peltoviljelyssäkin viileä säävaihe aiheuttaa oraantuneiden viljojen kasvun hidastumista, mutta varsin hyvää etuaikaisuutta niiden parissa on vielä ainakin ensimmäisenä kasvuun lähteneiden peltojensa osalla.

Vesistöissä järvien pintavesilämpötilat ovat alkaneet jäädä monin paikoin jopa vajaaseen +15 asteeseen ja kolea säävaihe tällä alkaneella viikolla pitää niitä siinä edelleenkin; vasta mahdollisesti ensi viikolla 23 voidaan alkaa taas pääsemään yli +15 asteen pintavesilämpötiloihin.

Myös eteläisillä merialueilla sisäsaaristossa pintavesilämpötilat ovat jääneet +11 ja +15 asteen välille ja viileän sään takia siinä ne edelleen pysyttelevätkin. Ulapoilla on edelleen vajaan +10 asteen pintavesilämpötiloja, ja niiden lämpeneminen näyttää vaativan seuraavaa kunnon lämpöaaltoa, joten aikaisintaan ensi viikolla 23 sellaista +10 asteen yleistä ylittämistä voisi ehkä odottaa... Perämerellä sentään saatiin päättyneen viikon 21 lopulla viimein kaikki jäät sulettua pois.

Joka tapauksessa kesäkuu ei nyt alakaan kovin kesäisenä toukokuun hyvistä "lupauksista" huolimatta, joten sen mukaan ei uintikausikaan ole vielä tällä erää ajankohtainen - ensi viikolle saattaisi sitten olla tulossa selvästi kesäisempää...


Päivitys 1.6.2023 klo. 22:10:

Tänään torstaina on siis kesäkuu alkanut, mutta siitä huolimatta säässä on tapahtunut jopa ennusteisiin nähden kylmyyden äitymistä pahemmaksi, kun pohjois-luoteisvirtauksessa Jäämereltä on päässyt niin kylmää ilmamassaa koko Suomeen - siksi päätinkin nyt tehdä tämän päivityksen ja tarkastella siinä mm. yöpakkasten ja hallan riskiä etenkin Etelä- ja Keski-Suomeen, kun näin kylmää muutenkin on lähipäivinä!...

Tänään itse asiassa tein tämän Fb-päivityksen tästä tämän päivän kylmästä tilanteesta Hämeenlinnan alueella, ja siihen on tullut aika paljon kommentteja muiltakin ympäri Suomea - kuten siis voitte tuosta lukea, niin iltapäivällä tänään yhdessä kuurosadetilanteessa lämpötila laski Hämeenlinnassa jopa vain +4 asteeseen rajujen puuskien kera ja räntääkin tuli hetken taivaalta. Lisäksi rajut puuskat riipivät männyistä ilmaan runsasta siitepölyään siitepölysumuksi ko. tilanteessa.

Lapissa on ollut tänään yhtenäisempikin sadealue tässä pohjois-koillisvirtauksessa, ja siellä siitä on tullut paikoin muutamia senttejä luntakin maahan. Toisaalta ne lumet eivät ole päiväsaikaan kauaa pysyneet maassa, ja ne ovat sulaneet ainakin suureksi osaksi pois lumisateiden mentyä ohi.

Huomenna perjantaina tuo sadealue on etenemässä eteläkaakkoon Etelä- ja Keski-Suomen ylitse yöllä ja alkupäivän mittaan, joten nähtäväksi jää, kuinka etelässä saakka silloin räntää ja lunta siinä esiintyy... Näillä näkymin ilmamassa olisi juuri huomenna kylmimmillään etelässä, joten tuossa sateessa lämpötila voi jäädä helposti alle +5 asteen päivälläkin, eikä muutenkaan päivän ylimmät lämpötilat saavuta +10 astetta kuin vain hädin tuskin lounaassa ja ehkä etelärannikolla...

Ensi yönä voimakas tuuli ja suureksi osaksi runsas pilvisyys pitää kylmyydestä huolimatta hallat ja yöpakkaset pääosin loitolla, mutta selkeimmillä paikoilla etenkin Keski-Suomessa voi olla riskiä hallan lisäksi jopa heikolle yöpakkaselle, ja se voi kyllä pahimmillaan aiheuttaa paikallisia pakkastuhoja jonkin verran aroille kasvuvaiheille, kuten kuusten uusille vuosikasvaimille ja tammien lehdille. Lisäksi mustikan kukinnot ja marjaraakileet voivat olla vaarassa...

Sitten pe-la välisenä yönä voi olla yöpakkasten riskiä vakavastikin etenkin Pohjanmaan suunnalla / lännessä sisämaassa, kun pe iltaan mennessä pohjoistuulet heikkenevät juuri lännestä alkaen ja pilvisyys alkaa samalla vähenemään...

Katsotaan kuinka parin seuraavan päivän ja yön aikana tulee käymään, ja voin taas pian palata tekemään uuden päivityksen - katsotaan viikonvaihteen ja ensi viikon mahdollista lämpenemistä paremmin jollain toisella päivityskerralla myöhemmin....


Sääennusteiden lähteet:

--- Weatheronline- jWetterzentrale-sivustot ja ensin mainitun "Expert Charts"-osio.

--- Foreca jIlmatieteen laitos.

--- Ventusky.

--- Sääfoorumi.

Sää- ja luontohavaintojen avuksi erilaisia sivustoja:

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen pintaveden lämpötila.

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen jäänpaksuus.

--- Vesi.fi -sivusto.

--- Ilmatieteen laitoksen Jäätilannekatsaus merialueille, jossa on linkki myös tarkkaan jäätilannekarttaan.

--- Kelikamerat-sivusto.

--- Norkko-siitepölytiedotus; Turun yliopiston ylläpitämä sivusto, jossa on n. kaksi kertaa viikossa päivittyvää tietoa ajankohtaisista siitepölytilanteista koko maassa siitepölykaudella.

Muita ulkomaisia sivustoja ja kanavia sääennusteiden ja sääseurannan globaalejaspektejajatellen:

--- Ryan Hallin Youtube-kanava "Ryan Hall, Y'all", ja hänellä on myös lisäksi "Ryan Hall, Y'all XTRA" -kanava.

---  "POW Ponder on Weather" Youtube-kanava.

--- "WeatherWatchNZ" -kanava.

--- Judah Cohenin ilmastosivusto "Arctic Oscillation and Polar Vortex Analysis and Forecasts".

--- Twitteristä PV-Forecast -media, jossa on talvisin pohjoisen pallonpuoliskon stratosfäärin polaaripyörteen ennusteita ja yleensä muuta sääasiaa monipuolisesti.

Monday, May 22, 2023

Sääennuste- ja luontoseurantaraportti viikolle 21 (22. - 28.5.2023) - Vaihtelevaa ja epävakaista, mutta etenkin aluksi vielä myös hyvin lämmintä koko maassa; viikon lopulla viileintä Lapissa

Päättyneellä viikolla 20 koko Suomessa vallitsi osan aikaa (eli viikon alku- ja loppupäissä) ajankohtaan nähden erittäin kesäinen ja siten siis tavanomaista paljon lämpimämpi sää, jonka keskeytti myös koko maassa lyhyt parin päivän mittainen kylmempi ja monin paikoin runsassateinen vaihe viikon puolivälissä.

Tämän myötä kasvukausi eteni Etelä- ja Keski-Suomessa jo selvästi etuaikaan ajankohdan tavanomaiseen kehitysasteeseen verrattuna (n. viikon luokkaa) ko. viikon loppuun mennessä, ja Keski-Lappia myöten maisemat alkoivat vihertää, ja paikoin jopa Utsjoen kunnan alueellakin. Käsivarren (Enontekiön) Lappiin jäi vielä osittain lunta sulamatta laikuittain eikä tunturipuusto alkanut vielä tulla lehteen - kelikameroista voidaan kuitenkin nähdä, miten tuolla päin esim. Saana-tunturin rinteet ovat jo paljon yli puoliksi paljastuneet lumen alta ja siten erittäin etuaikaisesti.

Samalla edellisviikon 19 puolelta saakka erittäin lämpimissä säissä kaikkialla muualla tapahtunut Lapin lumipeitteiden erittäin nopea sulaminen sekä tuon päättyneen viikon 20 puolivälin jopa yli 30 mm:n suuruiset vesisateet aiheuttivat Lapissa etenkin Tornion- ja Muonionjokiin pahimmat tulvat jopa n. 50 vuoteen! - ja itse asiassa tulvat ovat paikoin pahentuneet nyt tänään maanantaina vielä jopa vuoden 1968 ennätystulvien tasalle saakka!

Tässä Lapin tulviin liittyviä juttuja

Forecan juttu "Lapissa poikkeuksellisen suuret tulvat ovat katkoneet teitä ja uhkaavat rakennuksia",

ylen juttu "Tornionjoen vedenkorkeus pysyttelee huippulukemissa vielä pari päivää – palomestari odotti normaalia tulvakevättä, mutta toisin kävi",

mtv3:n juttu "Kolari muuttui Venetsiaksi: Katso häkellyttävää ilmakuvaa".

Tänään maanantaina tuo päättyneen viikon lopulla alkanut uusi lämpöaaltovaihe on ollut huipussaan, kun lämpötila kohosi vuoden ensimmäistä kertaa hellelukemiin Niinisalon Kankaanpäässä (Ilmatieteen laitoksen twiittaus aiheesta), ja muutenkin lähes kaikkialla Lappia myöten oli reilusti yli +20 asteen päivälämpötiloja.

Toisaalta kaakosta on alkanut tulla pienen matalapaineen kera sade- ja ukkoskuuroja Etelä-Suomeen tänään iltapäivästä alkaen - se on osaltaan merkki siitä, miten tämä alkanut viikko 21 onkin aikaisempiin viime viikon arvioihini nähden jatkossa epävakainen, vaihteleva ja välillä myös viileäkin.

Lämmintä riittää erittäinkin kesäisesti ainakin Etelä- ja Keski-Suomeen vielä keskiviikkoon saakka, mutta Lapissa viilenee selvemmin jo ti-ke aikanakin. Viileimmillään ja sateisimmillaan sää on koko maassa to-pe aikana, mutta eteläpainotteisesti vähän poutaisempaa ja taas lämpenevää olisi mahdollisesti tulossa näillä näkymin viikon aivan lopussa...

Näin ollen kesä on jo varmistunut vallitsevaksi vuodenajaksi ainakin Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta ainakin pohjoisimmassa Lapissa eletään vielä pikemminkin kevättä, vaikka sielläkin kevään eteneminen on nyt ollut paljonkin etuaikaista tavanomaiseen nähden.

Kerrataan vielä seuraavaksi päättyneen viikon 20 tilanteita

Viikon ensimmäinen lämpöaalto-osa oli huipussaan lähes poutaisena (siellä täällä esiintyi pienialaisia sade- ja ukkoskuuroja iltapäivällä) maanantaina, jolloin lähes koko maassa Lappia myöten oli poutasäässä yli +20 asteen päivälämpötiloja, ja myös yölämpötilat olivat melko korkeita vaihdellen vähän +10 asteen molemmin puolin.

Tiistaista torstaihin oli sitten vuorossa maamme yli lounaasta koilliseen siirtyneen matalapaineen aiheuttama sateinen ja viileämpi säävaihe, jossa tiistaina matalapaineen etu- eli itäpuolella osassa Keski-Suomea, Kainuuta ja Lappia päivälämpötila ehti kohoamaan vielä +20 asteen vaiheille ja ylikin. Muutoin päivälämpötilat jäivät jo sateissa alemmiksi ja käsivarren eli Enontekiön Lapissa vajaaseen +10 asteeseenkin - sateissa oli ukkoskuuroja vain Pohjanmaan seudulla.

Sateisin vaihe oli keskiviikkona, jolloin runsaimmat vesisateet siirtyivät maan länsiosista ja Pohjanmaalta suureen osaan Lappia, missä siis satoi päivän aikana monin paikoin jopa yli 30 mm vettä; sateen pohjoisreunalle kehittyi kylmenevässä säässä myös lumi- ja räntäsateen kaistale Pohjois-Lapissa. Koko maassa oli siis runsaspilvistä ja sateita saatiin vähintään kuuroina ja tihkusateina myös vähäsateisimmaksi jääneen Etelä-Suomen alueella. Yö- ja päivälämpötilojen erot olivat tässä runsaspilvisessä vaiheessa pienimmillään, joten lämpötilat vaihtelivat etelässä ja keskiosissa pääasiassa +10 asteen vaiheilta reiluun +15 asteeseen; viileintä lännessä ja öisin. Lapissa jäätiin alle +10 asteen ja em. lumi- ja räntäsateen alueella oltiin nollan vaiheilla tai hitusen plussalla päivälläkin.

Torstaina matalapaineen jälkipuolella luoteesta kiertyi koko maahan kylmää ilmaa, joten sää oli siinä vaiheessa viikon kylmimmillään päivälämpötilojen osalta huolimatta etelästä käsin vähitellen poutaantuvasta säästä; etelässäkin päivälämpötilat jäivät vain reiluun +10 asteeseen ja Lapissa oli edelleen vain pari-kolme astetta plussalla päivälläkin etenkin pohjoisosissaan - Lapin lumisadekaistaleelle kertyi myös torstain aamuun mennessä paikoin jopa 10 - 20 cm uutta lunta, joka kuitenkin suli jo viikonlopun aikana pois.

Perjantaina uusi lämmintä säätä tuonut korkeapaine alkoi työntyä lounaasta Suomeen ja se asettui sitten Fennoskandian ylle viikonlopuksi: aluksi edeltäneen torstain kylmyyden vuoksi ja seljenneessä ja tuuliltaan heikenneessä säässä to-pe sekä vielä lähes samaan tapaan pe-la välisinä öinä oli eteläistä Suomea myöten hallanvaara ja pohjoisempana etenkin Lapissa ja Kainuussa esiintyi myös heikkoja yöpakkasia.

La-su aikana kuitenkin vähäpilvisessä korkeapainesäässä ja lounaasta-lännestä lämmintä ilmaa tuoneessa ilmamassassa etenkin päivälämpötilat kohosivat paljon ja jo la aikana +20 asteen vaiheille päästiin monin paikoin lähes koko maassa ja su sitäkin yleisemmin ja reilummin - ja kuten yllä jo mainitsin, niin tänään viikon 21 aloittaneena maanantaina tämä uusi lämpöaalto on huipentunut koko maassa.

Katsotaan siten seuraavaksi Euroopan mittakaavassa suursäätilan kehitysvaiheita ennustemallien mukaan viikolle 21

Fennoskandian ja Länsi-Venäjän ylle lounaasta tullut korkeapaine siis toi Suomeenkin taas kunnolla kesäisen lämpöaallon Lappia myöten, mutta korkeapaine onkin ollut siirtymässä tänään maanantaina aikaisempia arvioita nopeammin pois Venäjälle kesälämpöineen ja monin paikoin jopa helteineen. Täten sen eteläpuolella ensimmäisenä merkkinä sään epävakaistumisesta Fennoskandiassa ja siis koko Suomessa on kaakosta lähestynyt etelää pieni matalapaine sade- ja ukkoskuuroineen.

Jatkossa korkeapaine on vielä aluksi ti-ke laajasti helteineen ja paikoin ukkosineen yleisesti Länsi-Venäjän yllä, jossa kesälämpöä riittää ihan Jäämeren rantaa ja Uralin pohjoisimpia osia myöten; hyvin lämmintä on edelleen samalla myös Itä-Euroopassa, josta käsin lämpöä pääsee vielä vaikuttamaan ainakin maamme eteläosiin ti-ke aikana.

Suursäätilassa on kuitenkin menossa sellainen muutos, jossa Britteinsaaria on ollut lähestymässä uusi korkeapaine lännestä, jonka etu- eli itäpuolella tuulet ovat kääntyneet puhaltamaan Länsi- ja Keski-Euroopassa viileämmin pohjoisesta ja jonka muutosrajalla Itä-Euroopan em. lämpimämpään säähän nähden voimakkaiden sateiden ja ukkosten vyöhykettä on ollut noin Saksan tasalla - Samalla voimakas matalapaine lähestyy lännestä Islannin tienoota.

Vaikka jatkossa ti-pe aikana tuo uusi läntinen korkeapaine jää pääosin Britteinsaarten länsipuolelle, niin samalla tuo Islannin tienoon matalapaine lähestyy Norjanmerta ja sen mukana viileämmät länsituulet alkavat vallata alaa Fennoskandiassa, jonka takia sää epävakaistuu ja viilenee Suomessa Lapista ja lännestä alkaen.

Toisaalta tuo kesäinen ja osin helteinen sää sekä siihen liittyvä korkeapaine sinnittelee Länsi-Venäjällä edelleen ja näiden kahden korkeapaineen välillä on pientä selännettä juuri Suomen / Fennoskandian eteläreunalla, jonka takia etenkin Etelä-Suomi pääsee siis nauttimaan vielä ti-ke hyvin kesäisen lämpimästä säästä.

Toisaalta tuon läntisen korkeapaineen vaikutus näyttäisi sitten työntyvän viikon loppua kohden sen verran idemmäksi, että se syrjäyttää Itä-Euroopasta ja osin Venäjältäkin kesälämmintä ilmaa idemmäksi ukkosineen, ja samalla näyttäisi noin Baltian ja Etelä-Suomeen kohdalle olevan to-la välillä olevan mahdollista syntyä reippaitakin sateita tuova matalapaineen osakeskus - päivityksessä tätä täytyy tarkentaa ja varmistaa myöhemmin viikolla...

Viikonloppuna yhtenä skenaariona näyttäisi sitten olevan sellainen, että tuo em. Norjanmerelle tuleva matalapaine kaikkoaisi Jäämerelle ja Islannin tienoolta tulisi sen tilalle toinen matalapaine lähes saman tien peräänsä, ja samalla tuo läntinen korkeapaine voimistuisi laajemmin itään manner-Eurooppaan ja juuri Suomen eteläpuolelle.

Tässä yhteydessä manner-Euroopassa lämpenisi voimakkaammin ja hellesäät siellä voivat mahdollistua yleisestikin, ja samalla siitä voisi ulottua lämpenevää säätä Fennoskandiaankin etenkin eteläosiinsa ja siten Etelä-Suomeen. Toisaalta siinä yhteydessä Fennoskandian pohjoisosat ja siten Lappi olisivat tuon Norjanmeren toisen matalapainetoiminnan piirissä epävakaisempia ja viileämpiä edelleen tai taas...

Välimeren alueen säästä luonnehdintaa vielä tämän osion lopuksi; siellä näyttää jatkuvan edeltäneen viikon 20 puolelta saakka vallinnut samanlainen kesäisen lämmin, mutta rankkojakin kuuro- ja ukkossateita sisältävä osittain epävakainen sää - ajoittain sää voi olla siellä täällä poutaisempaa ja helteiset päivälämpötilat (vähintään yli +25 astetta) ovat hiljalleen tämän viikon 21 mittaan voimistumaan ja yleistymään päin.

Sitten tarkemmin Suomen sään kehityksestä viikolla 21

Huomenna tiistaina Etelä-Suomeen tänään maanantaina tullut epävakaisempi sade- ja ukkoskuurojen alue siirtyy pohjoiseen, jolloin iltapäivällä sade- ja ukkoskuurojen riskiä on eniten Keski-Suomessa, sekä toisaalta myös monin paikoin Lapissakin syntyy kuurosateita. Pilvisyys kuitenkin vaihtelee ja koko maassa aurinkoa vähintään pilkahtelee ajoittain. Yöllä on epävakaisinta ja ukkosherkintä osassa Etelä-Suomea, jossa huomenna päivällä ja etenkin iltaan mennessä jo poutaantuu ja osaksi selkenee. Yölämpötila on lämpimässä ja heikossa etelä-kaakkoistuulessa korkea eli vähän +10 asteen molemmin puolin koko maassa, ja päivälämpötila nousee poutaantuvassa etelässä taas reiluun +20 asteeseen. Epävakaisemmat pohjoisen alueet voivat jäädä alle +20 asteen runsaimpien sateiden takia; toisaalta poutahetkillä voi Lapissakin silti esiintyä yhä paikoin +20 asteen ylityksiä.

Keskiviikkona korkeapaineen selännettä muodostuu Suomen eteläreunalle idän korkeapaineesta ja tuo em. ensimmäinen matalapaine lähestyy Norjanmerta; näin ollen etelässä ja osin keskiosissa vallitsee heikkotuulinen ja erittäin lämmin poutasää, ja Lapissa voimistuu lounaistuuli ja etenkin pohjoisosissaan säilyy runsaamman pilvisyyden ja kuurosateiden riskiä. Lämpötilat ovat yöllä edelleen korkeita vaihdellen vähän +10 asteen molemmin puolin koko maassa, ja etelässä voidaan jäädä reilumminkin yli +10 asteen. Päivälämpötilat kohoavat etelä- ja keskiosissa yli +20 asteen ja paikoin etelän sisämaassa voidaan taas mitata +25 asteen tienoille pääsevää hellettä. Lapissa päivälämpötila jää enimmäkseen +15 ja +20 asteen välille; lämpimintä eteläosissaan.

Torstaina paikoin runsassateinen rintamasysteemi siirtyy yöstä alkaen etenkin pohjois- ja keskiosien yli itään, jonka jälkipuolella viileämpi länsi-lounaistuuli pääsee vallitsemaan. Etelässä tämä rintaman ylitys näyttäisi jäävän heikoksi, joten torstain aikana siihen liittyen sateet saattavat jäädä heikoiksi tai tulematta osassa etelää, ja vain pilvisyys lisääntyisi niillä paikoilla. Yölämpötila on edelleen korkea koko maassa ollen etelä- ja keskiosissa jopa reilusti yli +10 asteessa, mutta osassa Lappia voi olla jo selvemmin alle +10 astetta. Päivälämpötila nousee vielä etelässä ennen tuota rintamaa +20 asteen vaiheille, mutta muutoin jäädään jo selvästi alle +20 asteen ja Lapissa suureksi osaksi vain +10 ja +15 asteen välille.

Perjantaina voi olla Etelä-Suomeen tulossa tuon em. mahdollisen runsassateisen matalapaineen osakeskuksen vaikutusta, mutta se on niin epävarmaa vielä, että tästä eteen päin on syytä tehdä ennustetta vasta esim. torstaina ja varmistaa muutenkin vasta silloin viikonlopun tarkemmat säätilanteet koko Suomeen - palaan siis asiaan myöhemmin...

Luontohavaintoja ja -analyysejä Etelä-Suomessa

Kasvukauden eteneminen on siis tapahtunut tähän hetkeen mennessä hyvin lämpimien säiden ansiosta jo ainakin noin viikon tai reilunkin viikon mittaisessa etuajassa ajankohdan normaaliin kehitysasteeseen verrattuna, joka näkyy jo selvästi ko. alueen kasvien kukkimistilanteissa ja lehtipuuston jo osittain lähes täysin kesäasuun tulossa - katsotaanpa taas tarkemmin tilannetta ja jatkoa alkaneelle viikolle 21 tarkempien lajikuvausten kera;

Tuomen (Prunus padus), terttuseljan (Sambucus racemosa) ja pilvikirsikan (Prunus pennsylvanica) täysi kukintavaihe on vallinnut edellisviikon puolelta pitkittyvänä edelleen, mutta tällä alkaneella viikolla 21 niiden kukinnat alkavat jo selvästi hiipumaan loppuun. Noiden kanssa suunnilleen samaan aikaan kukkineet tuomipihlajat (Amelanchier sp.) ovat alkaneet lopettamaan kukintaansa jo päättyneen viikon lopulta alkaen, ja niillä kukinta loppuukin jo pian kokonaan.

Mainittakoon tässä myös se, että luonnossa noiden kanssa on kukkinut samaan aikaan mustikka (Vaccinium myrtillus), jolla näyttää olleen havaintoni mukaan erityisen runsas kukinta! Siksi odotettavissa näyttäisi olevan jopa poikkeuksellisen runsas mustikkasato, jos kesä sujuu sen suhteen ongelmitta jatkossa, eli ei tulisi mm. pahaa kuivuutta...

Noiden hiipuneiden ja hiipuvien kukkimisten tilalle ovat jo tulleet omenapuiden (Malus sp.) kukinnat, jotka siis huipentuvat nyt tällä alkaneella viikolla 21 sekä hedelmä- että koristelajikkeilla.

Hieman omenapuita myöhemmin ovat aloittaneet jo kukintansa myös pihasyreenit (Syringa vulgaris), balkaninhevoskastanja (Aesculus hippocastanum) ja pian myös kotipihlaja (Sorbus aucuparia) - näillä on odotettavissa kukinnan huipun tai täyden kukintavaiheen saavuttaminen tämän viikon loppuun mennessä.

Noiden kanssa osin samaan aikaan ovat alkaneet jo paikoin kukkimaan jotkut alppiruusujen ja atsaleojen (Rhododendron cv.) varhaisimmat lajikkeet, ja kukinta etenee tällä viikolla ko. kasvisuvun parissa yhä enemmän ns. aukinaiseksi, mutta huippuvaihetta ei vielä saavuteta.

Luonnossa on ollut menossa viime viikolta käsin voikukkien (Taraxacum officinale) kukinnan täysi vaihe, ja sitä jatkuu edelleen myös tällä alkaneella viikolla; tosin lämpimiltä kasvupaikoilta alkaen niillä alkaa myös jo kukinta loppumaan ja pian sitä seuraava hedelmävillavaihe alkamaan.

Toisaalta kaikkein lämpimimmillä kasvupaikoilla saattaa tällä viikolla 21 jo ehtiä alkamaan pikemminkin kesäkuun kukkijoina tunnettujen lupiinien (Lupinus polyphyllus) kukinnat selvästi etuajassa.

Vuorijalavilla (Ulmus glabra) ja kynäjalavilla (Ulmus laevis) kehittyy kohti kypsyyttä ennätyksellisen runsaat hedelmäsatonsa, mutta vielä tämän viikon 21 ajan ne pysyvät raakoina ja siten esim. vuorijalavilla latvuksissaan vaaleanvihreinä, mikä pitää ne puut kasvavista ja tummuvista lehdistään huolimatta erityisen vaalean näköisinä kaukaa katsottuina.

Näiden hedelmäsatojensa poikkeava runsaus on aiheuttanut toisaalta sen, että ko. puut ovat energiaa ylimitoitetusti syövän taakkansa alla joutuneet varistamaan osan hedelmistään raakoina pois, joita ne eivät siis pysty valmistamaan kypsäksi; siksi esim. vuorijalavien alla ja piirissä on näkynyt maassa jo melko paljon varisseita vihreitä hedelmäraakileitaan.

Pajuilla (Salix sp.) on jo esiintynyt hedelmävillavaihettaan, ja se jatkuu runsastuvana tällä viikolla, ja osa siitä taitaa jäädä vielä ensi viikollekin "pöllyämään", jolloin myös haavoilla (Populus tremula) alkaa hedelmävillavaiheensa...

Salavilla (Salix alba cv.) sekä luonnossa myös halavalla (Salix pentandra) on ollut menossa kukinta samaan aikaan em. tuomen ja muiden mainittujen lajien kanssa, ja näilläkin siis on kukinta tulossa päätökseen lähipäivinä.

Lehtipuusto on siis jo osittain saavuttanut lähes täysikesäisen asunsa, jonka piirissä ovat pisimmällä jo mm. em. tuomet ja balkaninhevoskastanja, sekä suurin osa koivuista (Betula sp.). Myös metsävaahteralla (Acer platanoides) isot lehtensä ovat kasvaneet vauhdilla jo ainakin yli puolikoon ja osassa puistaan myös jo lähes kesäkokoonsa - jatkossa nämä kaikki saavuttavat viikon 21 loppuun mennessä jo täysikesäiset / täysikokoiset vaiheensa lähes kauttaaltaan, ja metsävaahteralla kehittyy nopeasti täysikokoa kohden myös hedelmänsä, kun kukinta on niillä jo päättynyt tähän mennessä.

Haavoilla (Populus tremula) esiintyy tyypilliseen tapaan isoa vaihtelua lehtiensä puhkeamisessa ja täysikokoon kasvamisessa; osa haavoista on kasvattanut lehtiään jo yli puolikoon, mutta toinen osa on vasta äskettäin tullut hiirenkorvalle - kasvu on sen verran nopeaa näillä kaikilla tällä alkaneella viikolla että osa näistä puista ehtii jo tulla lehdiltään täysikokoon ja loputkin vähintään reiluun puolikokoon viikon loppuun mennessä.

Puolikokoa kohden ja osin ylikin ovat lehdiltään kasvaneet tammet (Quercus robur), lehmukset (Tilia sp.) ja punasaarni (Fraxinus pennsylvanica), mutta lehtosaarni (Fraxinus excelsior) on vasta äskettäin tullut hiirenkorvalle. Näistä tammet ovat myös kukkineet runsaasti, kun mm. hedenorkkoja on ollut niillä hyvin paljon oksillaan - jatkossa tämän viikon loppuun mennessä nuo muut lehtosaarnea lukuun ottamatta tulevat jo lähes täysikesäiseen asuun, mutta lehtosaarni viivyttelee vielä vasta puolikokoon tulevien lehtiensä kanssa. Tammi lopettaa kukintansa.

Havupuiden parissa kuusten (Picea sp.) ns. kerkkävaihe eli uusien vuosikasvaimiensa ja neulastensa esille tulo jatkuu jo myös myöhäisimpien lajiensa kera, ja näin nämä ovat jo kaikilla näyttävästi esillä tämän viikon loppuun mennessä - osalla kuusia näyttää olleen myös runsasta kukintaa viime viikon puolella, joten runsasta käpysatoa on myös odotettavissa...

Männyillä (Pinus sp.) on alkanut myös jo kukinta, joten niiden siitepölykausi alkaa saavuttaa huippuaan jo osin tällä viikollakin.

Puistoissa ja puutarhoissa jatkuu vielä viimeisten / myöhäisimpien tulppaanien (Tulipa sp.) kukinta, mutta aika pian nekin alkavat hiipumaan loppuunsa. Sitten alkaa jo olla ajankohtaista mm. ns. kesäkukkien istuttaminen, mutta valitettavasti perinteisesti sitä tehtävää viivytellään ns. varmuuden vuoksi hallanvaarariskin takia kesäkuun ensimmäisen viikon ylitse, vaikka kasvukausi muutoin olisi miten paljon tahansa etuajassa ja menossa täysinkin kesäasussa...

Nurmikoiden leikkuukausi on siis päässyt yleisesti kunnon vauhtiin, ja jatkossa nurmikkokasvu jatkuu yhä runsaana, rehevänä ja nopeahkona, kun sekä sateita että lämpöä ollee tulossa sen verran hyvin...

Maaseudun peltoviljelyssäkin vallitsee pääasiassa hyvät tai jopa osin erinomaiset olosuhteet samasta syystä johtuen, joten viljakylvökset jatkavat oraalle itämistään, ja ensimmäisenä oraalle jo tulleet jatkavat kasvuaan ajankohtaan nähden jopa selvästi etuajassa yhä rehevämmiksi.

Vesistöissä pintavesilämpötilat kokivat viime viikon 20 viileän sään vaiheessa hieman notkahdusta alas, mutta tämä viimeisin lämpöaaltovaihe on saanut järvissä pintavesilämpötilat nousemaan taas +15 ja +19 asteen välille. Myös eteläisillä merialueilla sisälahdissa on ylitetty taas +15 asteen rajaa ja oltu vähintään +11 ja +15 asteen välillä, mutta Selkämeren ja Suomenlahden ulapilla ollaan vieläkin jääty vajaaseen +10 asteeseen.

Jatkossa vesistöjen pintavesilämpötilat nousevat vielä ti-ke ajan, jolloin ainakin pienissä ja matalarantaisissa järvissä voidaan paikoin lähestyä pintavesilämpötiloissa +20 asteen rajaa tai jopa ylittääkin sitä. Sitten sen jälkeen viikon viileämmässä vaiheessa pintavesilämpötilat voivat taas hieman laskea, mutta vakiintuminen niissä n. +15 asteen vaiheille viileästä säästä huolimatta näyttää jo aika varmalta jatkossakin. 

Suomenlahden ja Selkämeren ulapilla +10 asteen ylittyminen saattaa vieläkin jäädä toteutumatta tällä viikolla, ja sellaiset ylittämiset vaatisivat vielä seuraavan ja voimakkaamman lämpöaallon vaikutusta - mainittakoon tässä vielä lopuksi, että Perämerellä on vieläkin hieman jäälauttoja ja ajojäätä jäljellä sulamatta pohjoisimmissa osissaan, mutta todennäköisesti nekin taitavat sulaa joka tapauksessa pois tämän viikon 21 loppuun mennessä...


Päivitys 25.5.2023 klo. 23:55:

Tänään torstaina on siis em. tapaan Etelä- ja Keski-Suomen ylitse liikkunut lännestä itään kylmä rintama, jonka mukana kulki kapeahko sadealue; kovin suuria sademääriä siitä ei tullut, vaikka sadealueen jälkireunalla esiintyi toisena nauhana monin paikoin myös pienialaisia ja rankkoja kuuroja ukkosenkin kera. Sitten illaksi sää jo poutaantui ja osaksi selkeni.

Huomenna perjantaina on sitten vuorossa tuo em. matalapaineen osakeskuksen tilanne, joka näyttää toteutuvan pienenä Etelä-Suomen yli itään kulkevana systeeminä, jossa alueen ylittää möykkymäinen sadealue. Siinäkin voi esiintyä paikoin rankkoja kuurottaisia sateita ukkosen kera, mutta lämpötiloiltaan tämä tilanne on tätä torstaita koleampi; sateisimmilla alueilla päivälämpötilakin voi jäädä vain reiluun +10 asteeseen. Lapissa vallitsee kolea länsi-luoteisvirtaus kuurosateineen, jossa päivälämpötila voi jäädä jopa reilusti alle +10 asteen, ja käsivarren Lapissa voi jopa sataa räntää tai lunta. Yölämpötila on tuulten ja runsaiden pilvien takia vain vähän alempi kuin päivälämpöitila; lähes koko maassa enimmäkseen +5 ja +10 asteen välillä ja etenkin pohjois-Lapissa 0 ja +5 asteen välillä, ja käsivarressa vähän pakkasellakin.

Sitten viikonloppuna lauantai on Etelä- ja Keski-Suomessa poutainen välipäivä sateista, missä yhteydessä länsi-luoteistuuli heikkenee ja heikkoa korkeapaineen selännettä työntyy lounaasta alueelle. Itäisimmissä osissa voi silti syntyä vielä iltapäivällä heikkoja sadekuuroja. Lapissakin on perjantaita poutaisempaa. Yölämpötila voi olla vähän alempi kuin edeltäneen yön lämpötilat eli etelässäkin voi olla sisämaassa paikoin alle +5 astetta, joten hallanvaaraa voi olla Etelä- ja Keski-Suomessakin sisämaassa. Päivälämpötila on kuitenkin etelässä +15 asteen vaiheilla tai vähän yli ja muutoin Keski-Suomessa ja Etelä-Lapissa +10 ja +15 asteen välillä. Pohjois-Lapissa jäädään alle +10 asteen.

Sunnuntaina Norjanmerelle tulee tuo em. toinen matalapaine, ja sen vaikutus alkaa kattaa aikaisempaan arvioon nähden enemmän koko Suomea; sateita rintamasysteemistään on tulossa etenkin maan keski- ja pohjoisosiin, mutta etelässä voi olla vielä osan päivää poutaa tai sateet jäävät ainakin vähäisemmiksi kuin pohjoisempana. Sateiden edellä tulee lounaasta lämpimämpää ilmaa jo yöllä niin, että hallavaaraa saattaa olla enää itäisimmissä osissa, ja muutoin yölämpötila voi olla +5 ja +10 asteen välillä tai jopa +10 asteen vaiheilla läntisimmissä osissa. Päivälämpötila kohoaa ennen sateita etelässä +15 ja +19 asteen välille, mutta sateisilla alueilla jäädään +10 ja +15 asteen välille, ja Lapissa etenkin pohjoisessa taas alle +10 asteen.

Ensi viikon 22 alku näyttää sitten siltä, että tuo toinen Norjanmerelle tuleva matalapaine siirtyisi enemmän Lapin päälle ja myöhemmin jopa vähän Suomen itä-koillispuolelle niin, että länsivirtauksen kautta tuulet kääntyisivät ainakin pariksi päiväksi kylmälle luoteen tai jopa pohjoisen kantille, ja näin koko maahan tulisi Jäämereltä kylmää ilmaa... Lisäksi sää siis pysyisi vähintään kuurosateisen epävakaisena koko ajan, ja tuossa kylmän purkauksen tilanteessa Lapissa olisi taas räntä- ja lumisateidenkin riskiä!...

Katsotaan tarkemmin ensi su tai ma uudessa Sääennuste- ja luontoseurantaraportissa, miten tämän mahdollisen kylmän purkauksen suhteen olisi tapahtumassa...


Sääennusteiden lähteet:

--- Weatheronline- jWetterzentrale-sivustot ja ensin mainitun "Expert Charts"-osio.

--- Foreca jIlmatieteen laitos.

--- Ventusky.

--- Sääfoorumi.

Sää- ja luontohavaintojen avuksi erilaisia sivustoja:

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen pintaveden lämpötila.

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen jäänpaksuus.

--- Vesi.fi -sivusto.

--- Ilmatieteen laitoksen Jäätilannekatsaus merialueille, jossa on linkki myös tarkkaan jäätilannekarttaan.

--- Kelikamerat-sivusto.

--- Norkko-siitepölytiedotus; Turun yliopiston ylläpitämä sivusto, jossa on n. kaksi kertaa viikossa päivittyvää tietoa ajankohtaisista siitepölytilanteista koko maassa siitepölykaudella.

Muita ulkomaisia sivustoja ja kanavia sääennusteiden ja sääseurannan globaalejaspektejajatellen:

--- Ryan Hallin Youtube-kanava "Ryan Hall, Y'all", ja hänellä on myös lisäksi "Ryan Hall, Y'all XTRA" -kanava.

---  "POW Ponder on Weather" Youtube-kanava.

--- "WeatherWatchNZ" -kanava.

--- Judah Cohenin ilmastosivusto "Arctic Oscillation and Polar Vortex Analysis and Forecasts".

--- Twitteristä PV-Forecast -media, jossa on talvisin pohjoisen pallonpuoliskon stratosfäärin polaaripyörteen ennusteita ja yleensä muuta sääasiaa monipuolisesti.

Monday, May 15, 2023

Sääennuste- ja luontoseurantaraportti viikolle 20 (15. - 21.5.2023) - Koko maan kesäinen sää keskeytyy tilapäisesti viileään ja sateiseen vaiheeseen; viikon lopussa taas paljon lämpenevää korkeapainesäätä kaikkialla

Päättyneellä viikolla 19 kesä vyöryi etenkin Etelä- ja Keski-Suomeen korkeapaineen alueen sijoituttua koko viikoksi Fennoskandian päälle tai vähän etelä-kaakkoispuolelleen. Sää oli siis ajankohtaan nähden hyvin lämmintä ja jatkuvasti lisää lämpenevää sekä pääosin poutaista ja vähäpilvistä, joskin viikonloppuna hajanaisesti syntyi kesälämmössä iltapäivällä pienialaisia sade- ja ukkoskuuroja sisämaassa.

Kesää vyöryi lopulta jopa Lappiin, ja siellä Kainuun ohella päättyneen viikon erityisin ilmiö tässä lämpöaallossa oli jäljellä olleiden ja vielä ko. viikon alussa monin paikoin yli puoli metriä syvien lumihankien erittäin nopea ja tulvainen poissulaminen - tällä hetkellä vain laikullisia jäänteitä varjopaikoille ko. lumista on enää jäänyt, ja jopa Kilpisjärven alueellakin lumipeite on jo sulanut isoille pälviaukoille: Normaalia pahempaa sulamistulvahuippua odotellaan moniin jokiin Lapissa tämän alkaneen viikon lopulle!...

Tällä alkaneella viikolla 20 tänään maanantaina lämpöaalto on huipentunut koko maassa, kun jopa Utsjoella saakka on mitattu yli +20 asteen päivälämpötiloja!

Jatkossa huomisesta tiistaista torstaihin saakka on vuorossa koko maassa tilapäinen sateinen ja viileä vaihe etelä-lounaasta tulevan voimakkaan ja runsassateisen matalapaineen kera.

Sitten se kaikkoaa pian koilliseen ja jo viikonloppuna lounaasta vahvistuu sellainen laaja korkeapaine Fennoskandian ja Länsi-Venäjän ylle, jolla on potentiaalia synnyttää koko Suomeen pitkäkestoinen normaalia erityisen paljon lämpimämpi sääjakso, ja siksi ensi viikolla 21 samalla kesän ensimmäinen kunnon helleaalto (vuorokausien maksimilämpötilat yli +25 astetta) jopa Lappia myöten!...

Kerrataan vielä seuraavaksi päättyneen viikon 19 tilanteita

Viikon alussa korkeapainetta vallitsi sijoittuneena Suomeen nähden etelä-kaakkoispuolella, jolloin lämpenevä virtaus kävi etelän ja lännen väliltä Suomessa. Viikon lopulla korkeapaineen selännettä syntyi Britteinsaarilta käsin kohti Suomea, ja sen myötä viikonloppuna korkeapaine vahvistui taas enemmän Fennoskandiankin yllä - näin ollen ensin kaikkein eniten lämpenevä sää keskittyi alkuviikolla Etelä- ja Keski-Suomeen Lapin oltua runsaspilvisempi ja vähän epävakaisempi Pohjois-Atlantilta Norjanmeren kautta Jäämerelle ulottuneiden matalapaineiden vaikutuksesta.

Etelä- ja keskiosat pysyivät vähäpilvisen (pääasialliset pilvilajit olivat lähinnä ohuet untuva- ja harsopilvet) aurinkoisina ma-la välillä, ja etenkin päivälämpötilat nousivat päivä päivältä yhä lämpimämmiksi, jolloin maanantaina oli vielä "vain" +15 asteen vaiheilla olleita maksimilämpötiloja, mutta jo keskiviikosta alkaen alettiin mittaamaan +20 asteen paikkeilla ja sen ylikin olleita päivälämpötiloja. Yölämpötilat olivat aluksi paikoin lähellä nollaa, mutta ne alkoivat nousta vähitellen yhä enemmän plusasteille, ja viikon lopussa jo yleisesti +5 ja +10 asteen välille selkeistä ja heikkotuulisista öistä huolimatta.

Etelä- ja Keski-Suomessa kesäinen sää sitten vahvistui entisestään keskiviikon jälkeenkin, jolloin edelleen enimmäkseen vähäpilvisessä säässä maksimilämpötilat alkoivat olla yhä laajemmin ja yhä reippaammin yli +20 astetta; hellerajaa ei kuitenkaan päästy vielä rikkomaan. Sunnuntaina syntyi etelä- ja keskiosissa muista viikon päivistä poiketen sisämaassa monin paikoin runsaasti kumpupilvisyyttä ja niistä syntyi iltapäivällä ja alkuillalla hajanaisesti pienialaisia sade- ja ukkoskuuroja.

Lapissa alkuviikko ma-pe välillä oli siis sen verran epävakaisempi ja runsaspilvisempi, että päivälämpötiloissa päästiin eteläosissaan vasta ajoittain reiluun +15 asteeseen ja pohjoisosissaan reiluun +10 asteeseen. Toisaalta tuulisempi ja runsaspilvisempi sää poisti yöpakkaset sieltä ja pääasiassa plusasteisia öitä oli Lapissakin jo alkuviikollakin.

Sitten la ja su aikana tuon Fennoskandian korkeapaineen uudelleen vahvistumisen myötä lounaasta pääsi kunnolla kesäistä ilmaa Lappiinkin, jolloin myös pilvisyyden vähentymisen myötä päivälämpötilat pääsivät nousemaan eteläosissaan +20 asteen paikkeille ja pohjoisoissaan +15 asteen yli.

Tänään maanantaina alkaneen viikon 20 aluksi Fennoskandian korkeapaine on alkanut siirtymään enemmän Venäjän puolelle ja etelästä (Puolasta) on alkanut nousemaan matalapaine kohti Suomea - erittäin lämmin virtaus on käynyt etelästä, ja se on huipentanut lämpöaallon etenkin Lapissa, jossa monin paikoin on mitattu Utsjokea myöten reilun +20 asteen päivälämpötiloja! Itse asiassa Suomessa oli tänään vain vähän paikkoja, missä jäätiin vajaaseen +20 asteeseen; vain meren rannikoilla ja käsivarren eli Enontekiön Lapissa.

Iltapäivällä syntyi taas monin paikoin kumpupilviä, ja niistä syntyi eniten pienialaisia sade- ja ukkoskuuroja Keski-Suomessa itäpainotteisesti; poutaisinta oli lännessä ja osassa Lappia; joskin nyt illalla reilumpi kuurosadealue on liikkunut Pohjois-Lapin yli lounaasta koilliseen, ja etelässä Helsingin ja Hämeenlinnan välillä on ollut liikkeellä pohjoiseen pieniä kuurosateita.

Katsotaan siten seuraavaksi Euroopan mittakaavassa suursäätilan kehitysvaiheita ennustemallien mukaan viikolle 20

Korkeapaine on siis vetäytymässä parhaillaan enemmän Länsi-Venäjän ylle Fennoskandiasta, ja kaikkein lämpimin ilmamassa on keskittymässä sinne viikon alkupuolella, ja siellä siitä muhii jo paikoin ihan kunnon helleaaltoakin, ja kesäistä säätä ulottuu jopa Uralin pohjoisosiin saakka tilapäisesti viikon mittaan.

Fennoskandiassa koetaan siis nyt ti-to välillä tilapäinen viileä ja sateinen vaihe, kun parhaillaan Suomea Puolasta lähestyvä pieni ja pippurinen matalapaine siirtyy ensin Itämerta pitkin kohti Lounais-Suomea ja Selkämerta ti aikana ja siitä se sitten singahtaa nopeasti Suomen yli koilliseen ke-to aikana.

Pian sen perään työntyy Britteinsaarilta käsin voimakasta korkeapainetta, joka muotoutuu pe-su välillä laajasti Fennoskandian ja lopulta myös Länsi-Venäjän yllekin taas - tämän myötä koko Fennoskandiassa ja siis myös koko Suomessa vähäpilvisen aurinkoinen ja taas voimakkaasti kesäksi lämpenevä sää palaa.

Muualla manner-Euroopassa tapahtuu viikon mittaan seuraavaa; voimakkaiden matalapaineiden rata pysyy edelleen edellisviikon tapaan hyvin pohjoisessa Pohjois-Atlantilta ja Islannin seudulta koilliseen Jäämerelle, joten eteläisempi Eurooppa pääsee korkeapaineiden pääasialliseen vaikutuspiiriin mm. jo em. tapaan.

Päättyneen viikon puolelta tähän alkaneen viikon alkuun Länsi-Eurooppa on ollut muuta Eurooppaa viileämmän ilmamassan alueella, mutta tuon em. Britteinsaarilta kohti Fennoskandiaa ja Länsi-Venäjää vahvistuvan ja muotoutuvan uuden korkeapaineen myötä oikeastaan koko Euroopassa lämpenee vahvasti kesäiseksi sääksi, kun Länsi- ja Keski-Eurooppaan muodostuu lämmintä itävirtausta tuon korkeapaineen eteläreunalla; helteisimmät ilmamassat muodostuvat kuitenkin lähinnä vain Mustanmeren länsi- ja pohjoispuolilla, kuten Ukrainassa ja Länsi-Venäjän eteläosissa. Toisaalta osassa Keski-Eurooppaakin voi jo su mennessä tulla hellettä.

Välimerellä vallitsee tuon korkeapainekehityksen eteläpuolella vaihtelevan matalapaineista säätä, joka pitää siellä helteet kurissa, mutta toisaalta kesäisen lämpimät ilmamassat synnyttävät tuon matalapaineisen sään piirissä paljon kesäisen rankkasateisia ja rajujakin ukkosia; kaikkein eniten Välimerellä näitä rankkasateitakin näyttää edelleen saavan etenkin keskiosat, mutta kuuroja ja ukkosia voi esiintyä siellä laajasti muuallakin - koko kesän mitassa siellä vielä jossain vaiheessa myöhemmin odotettavissa olevien ankarien helteiden ja kuivuuden katsannossa nyt onkin hyvä, että Välimerellä saadaan monin paikoin runsaasti sateita ankarinta kesää varten...

Sitten tarkemmin Suomen sään kehityksestä viikolla 20

Huomenna tiistaina tuo em. matalapaine siis lähestyy Lounais-Suomea ja tuo runsaan sadealueen mukanaan ehkä paikoin jopa ukkosineen, ja etelätuulet voimistuvat; iltapäivään mennessä sade levittäytyy jo noin linjaa Vaasa-Tampere-Lappeenranta myöten, jonka eteläpuolella päivälämpötila jääkin selvästi vajaaseen +20 asteeseen ja runsaimman sateen alueilla jo vain n. +15 asteeseenkin. Yölämpötila tosin on nyt ma-ti yönä korkealla eli jopa paikoin reilussa +10 asteessa keskistä Suomea myöten. Keski-Suomi itäpainotteisesti, Kainuu ja osa Lappia jää vielä tänään ma vaikuttaneen hyvin lämpimän ilman sektoriin huomennakin, jossa iltapäivällä ennen illaksi sinnekin tulevia sateita voidaan vielä mitata yli +20 asteen päivälämpötiloja. Lapissa länsi-luoteisosat ovat myös jo sateisemman ja viileämmän sään parissa iltapäivälläkin, jossa päivälämpötila voi jäädä +10 asteen vaiheille tai käsivarressa sen allekin.

Keskiviikkona tuo matalapaine on keskukseltaan aluksi Selkämeren yllä ja siitä se lähtee siirtymään Suomen ylitse koilliseen; yhtenäisempi ja runsas sadealue siirtyy ti-ke yönä keski- ja itäosien yli Lappiin ja muutoin sen jälkeenkin esiintyy runsaasti kuurosateita lähes koko maassa. Eniten kuuroja syntyy tietenkin iltapäivällä ja alkuillalla ja runsaimmat kuurot paikoin ukkosineen saadaan Pohjanmaalta Kainuuseen ja Etelä-Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä. Samalla Pohjois-Lappi jää sen verran kylmän ilmamassan piiriin, että siellä osa sateista voi olla räntääkin (lähinnä käsivarren Lappi). Etelärannikko / eteläisimmät osat saattavat olla ajoittain poutaisia etenkin illalla. Tuulet vaihtelevat voimakkuudeltaan ja suunnaltaan taas tyypillisesti matalapaineen keskuksen liikkeen mukaan. Yölämpötila on koko maassa selvästi plusasteilla sateiden ja pilvien ansiosta. Päivälämpötilat vaihtelevat etelä- ja keskiosissa siten, että länsipuoliskolla ne ovat +10 ja +14 asteen välillä ja itäpuoliskolla myös selvästi reilussa +15 asteessa. Lapissa eteläosissa päivälämpötila voi olla reilussa +10 asteessa, mutta pohjoisosissa selvästi sen alle ja etenkin Enontekiön alueella jopa vain 0 ja +5 asteen välilläkin.

Torstaina tuo matalapaine siirtyy nopeasti Keski-Suomesta koilliseen Kuolanniemimaalle ja siitä eteen päin, ja jo illalla lounaasta työntyy korkeapainetta Etelä- ja Keski-Suomeen; matalapaine kierrättää jälkipuolellaan voimakkaan luoteistuulen kera vielä annoksen viileää ilmaa koko maahan, mutta illalla tuulet jo tyyntyvät etelä- ja keskiosissa. Matalapaineen sateita tulee vielä yöllä yhtenäisesti Etelä- ja Keski-Lapissa, jossa sateen pohjoisreunalla voi olla takatalvinen räntä- ja lumisadevyöhyke. Keski-Suomessakin saadaan kuurosateita, jotka runsastuvat iltapäivällä. Etelä-Suomi sen sijaan on jo poutaisempi ja sää selkenee siellä iltaan mennessä lännestä-lounaasta käsin. Sateet kaikkoavat myös em. alueilta iltaan mennessä tai illan aikana. Yölämpötila on Lapin kylmemmän sateen alueella nollassa tai hitusen plussalla ja Pohjois-Lapissa jo poutaisemmassa säässä voi olla yöpakkasta. Muutoin yölämpötila pysyy reilusti plusasteilla eikä hallaa ole tuulten ja pilvien ansiosta. Päivälämpötilat ovat Etelä- ja Keski-Suomessa +10 ja +15 asteen välillä ja Lapissa +5 ja +10 asteen välillä.

Perjantaina yöllä vähäpilvisessä säässä ja tyyntyvissä tuulissa voi olla melko kylmää; Lapissa ja Kainuussa on jopa heikon yöpakkasen vaara. Keski-Suomessa saakka ja siellä etenkin Pohjanmaalla hallanvaara on olemassa. Etelä-Suomessa hallanvaaraa voi olla lähinnä vain sisämaan alavimmilla ja arimmilla paikoilla, ja muutoin etelä- ja keskiosissa yölämpötila pysyy +1 ja +5 asteen välillä; etelässä voi olla myös reilut +5 astetta jo hyvin lämmenneiden järvien ja meren äärellä. Päivä on jo koko maassa poutainen ja vähäpilvinen, joskin kumpupilvimuodostusta voi olla iltapäivällä sisämaassa. Tuulet ovat heikkoja jo maamme vallanneen korkeapaineen alueella; Lapissa vallitsee lounaistuuli. Päivälämpötilat ovat etelä- ja keskiosissa jo +15 ja +20 asteen välillä ja Lapissa-Kainuussa +10 ja +15 asteen välillä.

Sitten la-su aikana korkeapaine vallitsee ja kierrättää länsipuoleltaan etelästä ja kaakosta erittäin lämmintä ilmaa taas koko maahan, ja vähäpilvisen aurinkoinen sää näyttää vallitsevan myös koko maassa. Yölämpötilatkin kohoavat taas selvästi ja la-su yöhön mennessä kaikkialla minimilämpötilat ovat vähintään +5 ja +10 asteen välillä ja paikoin sen ylikin. Päivälämpötilat kohoavat taas +20 asteen vaiheille, ja viimeistään su mennessä taas ihan Lappia myöten koko maassa mitataan monin paikoin yli +20 asteen maksimilämpötiloja! -- ja lämpeneminen yhä enemmän ja jopa kohti aitoa hellettä näyttäisi sitten jatkuvan pitkään myös seuraavan viikon 21 puolelle saakka...

Luontohavaintoja ja -analyysejä Etelä-Suomessa

Kasvukausi on siis edennyt etelässä viime päivinä erittäin nopeasti ja päätynyt jo tässä vaiheessa paljon etuaikaan ajankohdan tavanomaiseen kehitysvaiheeseen verrattuna. Tämän mukaan tällä hetkellä (maanantaina 15.5.) seuraavaa on ilmennyt kasvien parissa;

Koivut (Betula sp.) ovat tulleet jo suureksi osaksi puolilehteen tai vähän sen ylikin, ja monet koivut ovat jo alkaneet varistamaan loppuun kukkineita hedenorkkojaan massoittain maahan. Metsävaahteroilla (Acer platanoides) kukinta vielä osaksi jatkuu, mutta kaikissa puissaan ovat lehtensä alkaneet jo peittämään kukkiaan piiloon ja osassa puistaan lehtensä ovat jo puolikoossa. Tuomi (Prunus padus) on alkanut kukkimaan yleisesti, mutta rusokirsikka (Prunus sargentii) on kokonaan jo lopettanut kukintansa.

Hiirenkorvalle puhjenneita lehtiä on jo myöhäisillä puulajeilla, kuten tammet (Quercus sp.), lehmukset (Tilia sp.) monet haavat (Populus tremula) ja punasaarni (Fraxinus pennsylvanica). Lehtosaarni (Fraxinus excelsior) ja pieni osa myöhäisimmistä haavoista ovat vielä puhkeamatta lehteen.

Jatkossa voidaan sanoa, että tuon alkaneen viikon parin päivän lyhyen viileän jakson aiheuttaman hetkellisen kasvutaantumisen jälkeen viikonloppuna kasvu taas kiihtyy paljon, jolloin seuraavan viikon 21 alussa nuo yllä ensin mainitut puolilehtiset kasvuvaiheet saavuttavat jo melkein täysikesäistä vaihetta ja hiirenkorvavaiheista kehittyy puolestaan jo puolilehtistä vaihetta. Samalla viimeiset haavat ja lehtosaarnikin puhkeavat jo hiirenkorvavaiheeseen.

Havupuissa metsäkuusilla (Picea abies) on jo alkanut uusien vuosikasvaimiensa esilletulo eli ns. "kerkkävaihe", ja se tulee näyttäväksi jo ensi viikolla 21. Metsäkuusta vähän myöhemmin kerkkävaiheeseen tulevat viljellyt lajit, kuten serbiankuusi (Picea omorica) ja douglaskuusi (Pseudotsuga menziesii), mutta ensi viikolla nekin jo viimeistään.

Vuorijalavilla (Ulmus glabra) ja osaksi myös kynäjalavilla (Ulmus laevis) on ollut äärimmäisen runsas kukinta aikaisemmin keväällä, ja niinpä päättyneellä viikolla 19 kukinnan jälkeen niillä on jo puhjenneiden lehtiensä kera muodostunut erittäin runsasta hedelmätuotannon alkuvaihetta, missä vuorijalavilla latvuksissaan on ääripaljon vaaleanvihreitä raakoja hedelmiä ja kynäjalavilla ruskeahkon sävyisinä -- molemmilla latvuksensa ovat siis tällä hetkellä ja jatkossakin erittäin poikkeuksellisen näköisiä normaaliin verrattuna.

Myös haavalla (P. tremula) on monissa emipuissaan ääripaljon hedelmänorkkoja, jotka ovat nyt kasvaneet pitkiksi, paksuiksi ja vihreiksi "madoiksi" oksillaan, jolloin ne latvuksensa ovat näyttäneet poikkeuksellisen vihreiltä ennen lehtiensä puhkeamista.

Jatkossa em. tuomi jatkaa vielä runsaana kukintaansa ja tuon ti-to ajan viileän vaiheen takia kukintansa todennäköisesti pitkittyy hyvänä vielä selvästi viikon 21 puolellekin. Melko samaa toteuttavat myös mm. kaikki tuomipihlajat (Amelanchier sp.) ja vähän myöhäisemmässä kukinnassa olevat pilvikirsikat (Prunus pennsylvanica).

Kukkivien lajien joukkoon alkavat ensi viikonlopusta alkaen tulla jo kaikki omenapuut (Malus sp.) hedelmä- ja koristelajikkeitaan myöten ja pihasyreeneissäkin (Syringa vulgaris) alkaa jo olla kukinnan alku käsillä siinä vaiheessa!...

Luonnossa on vielä sinnitellyt varjoisimmissa ja viileimmissä metsissä valkovuokkojen (Anemone nemorosa) viimeistä kukintaa, mutta menossa on ollut kuitenkin jo selvästi valkovuokkojen kukintavaiheen korvautuminen voikukkien (Taraxacum officinale) kukintavaiheella; jälkimmäiset jatkavatkin runsasta kukintaansa tällä alkaneella viikolla ja se huipentuu ensi viikon 21 alkuun mennessä.

Puistoissa ja puutarhoissa on jo leikattu päättyneen viikon 19 puolelta saakka ensimmäistä kertaa nurmikoita, ja niiden kesäinen leikkuukausi vain kiihtyy lisää tämän alkaneen viikon sateiden ja sitten pian sitä seuraavan tuon uuden kesäisen lämpöaallon myötä.

Maaseudun peltoviljelyssä alkaa olla kaikki viljakylvöt jo tehtyinä, ja ensimmäisenä jo huhtikuun puolella kylvetyiksi tulleet pellot ovat jo itäneet oraalle. Niinpä jopa erinomainen ja etuaikainen oraalle kasvu jatkuu sitten noiden tulossa olevien sateiden ja sen perään tulevan uuden kesäisen lämpöaallon myötä -- maaperä saa siis todennäköisesti kiitettävästi uutta kosteutta eikä vielä ole näkyvissä merkittävien kuivuusongelmien muodostumista kaikessa kasviviljelyssä pelloilta puutarhoihin...

Vesistöissä on saavutettu tämän nykyisen päätökseen tulevan lämpöaallon myötä ajankohtaan nähden hyvin korkeita pintavesilämpötiloja; järvissä on jo ylitetty monin paikoin +15 asteen raja ja päädytty yleisesti vähintään +11 ja +15 asteen välille - jatkossa tuo viileämpi vaihe laskee pari-kolme astetta pintavesilämpötiloja, mutta uusi lämpötilojen nousu alkaa viikonloppuna ja sitten on jo odotettavissa todennäköisesti ensi viikolla 21 jo ensimmäisiä +20 asteen saavuttamisia!...

Merien suhteen pintavesien lämpeneminen on ollut tyypillisesti hitaampaa, mutta esim. Suomenlahdella sisälahdissa on myös jo oltu +15 asteen vaiheilla tai vähintään +10 ja +15 asteen välillä; Suomenlahden ja Selkämeren ulapilla on ollut vielä vajaan +10 asteen pintavesilämpötiloja -- ensi viikolla voidaan jo odotella sitten ulapillakin +10 asteen ylittämistä...

Koska ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kesäinen sää on jatkossakin todennäköisesti erittäin selvässä pääosassa, niin vesistöjen pintavesien lämpenemisen suhteen sen takia tässä jaan tuonne alla olevaan lähdeluetteloon uuden ajankohtaisen linkin: siinä on pääkaupunkiseudun uimavesien lämpötiloja eri kohteisiin sijoitettujen lämpöanturien avulla reaaliaikaisesti ja jatkuvasti ilmoitettuna >> "Uimaveden lämpötilat Helsingissä".

Lopuksi vielä maininta ajankohtaisista linnuista: bongasin nimittäin tänään maanantaina 15.5. ensimmäiset pääskyset (Hirundinidae) Hämeenlinnassa, joten ilmeisesti jonkin verran etuaikaisuutta niidenkin paluumuutossa on nyt, ja kesän voidaan todeta alkaneen Etelä-Suomessa senkin ansiosta.


Sääennusteiden lähteet:

--- Weatheronline- jWetterzentrale-sivustot ja ensin mainitun "Expert Charts"-osio.

--- Foreca jIlmatieteen laitos.

--- Ventusky.

--- Sääfoorumi.

Sää- ja luontohavaintojen avuksi erilaisia sivustoja:

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen pintaveden lämpötila.

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen jäänpaksuus.

--- Vesi.fi -sivusto.

--- "Uimaveden lämpötilat Helsingissä", jossa jatkuvasti päivittyvää reaaliaikaista tietoa järvien, jokien ja merialueiden pintavesilämpötiloista pääkaupunkiseudun kaikissa uima- ja rantapaikoissa.

--- Ilmatieteen laitoksen Jäätilannekatsaus merialueille, jossa on linkki myös tarkkaan jäätilannekarttaan.

--- Kelikamerat-sivusto.

--- Norkko-siitepölytiedotus; Turun yliopiston ylläpitämä sivusto, jossa on n. kaksi kertaa viikossa päivittyvää tietoa ajankohtaisista siitepölytilanteista koko maassa siitepölykaudella.

Muita ulkomaisia sivustoja ja kanavia sääennusteiden ja sääseurannan globaalejaspektejajatellen:

--- Ryan Hallin Youtube-kanava "Ryan Hall, Y'all", ja hänellä on myös lisäksi "Ryan Hall, Y'all XTRA" -kanava.

---  "POW Ponder on Weather" Youtube-kanava.

--- "WeatherWatchNZ" -kanava.

--- Judah Cohenin ilmastosivusto "Arctic Oscillation and Polar Vortex Analysis and Forecasts".

--- Twitteristä PV-Forecast -media, jossa on talvisin pohjoisen pallonpuoliskon stratosfäärin polaaripyörteen ennusteita ja yleensä muuta sääasiaa monipuolisesti.

Monday, May 08, 2023

Sääennuste- ja luontoseurantaraportti viikolle 19 (8. - 14.5.2023) - Aurinkoisen poutaista ja koko maassa jatkuvasti voimistuvaa lämpöaaltoa kesää tuoden; Lapissa ajoittain vähän epävakaisempaa

Päättyneellä viikolla 18 vallitsi koko Suomessa hyvin kylmä sää, jonka huipentuma oli torstain ja perjantain aikana yöpakkasineen etelän parista miinusasteesta Lapin jopa paikoin -10 astetta kylmempiin lukemiin. Samalla tuossa vaiheessa iltapäivisin tuli lumikuuroja, mutta niistä ei jäänyt maahan hetkellisiä "valkoistuksia" lukuun ottamatta mainittavia uusia lumipeitteitä.

Tosin viikon alussa oli etenkin etelä- ja keskiosissa runsaita sateita, joista keskiosissa osa tuli lumena ja se tuotti keskiviikon aamuksi osassa Keski-Suomea parin - muutaman sentin paksuisen uuden lumipeitteen.

Päättyneen viikon lopulla Fennoskandiaan lännestä tulleen korkeapaineen myötä sää poutaantui ja alkoi jo vähän lämpenemään koko maassa, ja tämä lämpenemisen prosessi jatkuu nyt alkaneella viikolla 19 voimakkaasti ja jatkuvasti koko maassa!

Lämpenemisen aiheuttava korkeapaine vallitsee koko viikon ajan Fennoskandian, Baltian, Itä-Euroopan ja Länsi-Venäjän yllä siten, että Suomi saa jatkuvasti etelän ja lännen väliltä sekä toisinaan etelästä hyvin lämpimiä virtauksia, ja sen myötä sekä yö- että päivälämpötilat nousevat viikon loppua kohden ajankohtaan nähden erittäin korkeiksi ja etenkin etelä- ja keskiosissa kesäisiksi.

Sää on myös aurinkoisen poutaista ainakin etelä- ja keskiosissa koko ajan, mutta Lapissa on ajoittain vähän epävaikaisempaa lounaasta-lännestä tulevien sadealueiden myötä.

Tämä lämpöaallon jatkuva voimistuminen saa aikaan Lapissa ja Kainuussa loppujen lumipeitteiden erittäin nopean ja tulvaisen poissulamisen; tällä hetkellä esim. Kainuussa on edelleen monin paikoin jopa reilun puolen metrin paksuiset lumihanget ja Lapissakin laajasti 10 - 50 cm:n välillä vaihtelevat hankipaksuudet. Käsivarren Lapissa Enontekiöllä on vielä jopa yli 75 cm paksuja lumipeitteitä -- runsasta tulvimista näiden poissulaminen täten aiheuttaa, ja tulvahuiput ajoittuvat ensi viikolle 20...

Etelä- ja Keski-Suomessa puolestaan kasvukausi lähtee etenemään voimakkaasti ja nopeasti siten, että mm. koivujen (Betula sp.) erittäin runsas kukinta saavuttaa huippunsa kuluvan viikon loppuun mennessä, ja sen myötä koivuallergikoille tämä viikko tulee olemaan siitepölykauden pahin.

Erityisen lämmin sää kuitenkin jatkuu tämän viikon ylikin ja jouduttaa kasvukautta niin nopeaksi myös viikon 20 puolelle saakka, että koivujen kukinta alkaa jo tämän viikon lopusta alkaen päättymään eteläosista käsin, ja ensi viikolla se loppuminen etenee yhä pohjoisemmaksi. Samalla voidaan odotella kasvukauden alkamista jopa jo suuressa osassa Lappiakin hetimiten lumien sulamisen perään!...

Kerrataan vielä seuraavaksi päättyneen viikon 18 tilanteita

Vappupäivänä maanantaina Lapissa vesi-, räntä- ja lumisateet antoivat iltaan mennessä tilaa poutaisemmalle säälle. Etelä- ja Keski-Suomessa puolestaan vappuyöksi poutaantui ja laajasti selkeni, jolloin esiintyi heikkoja yöpakkasia ja hallaa, ja päivällä kumpupilvet nousivat sisämaassa heikoiksi kuurosateiksi monin paikoin. Päivälämpötila oli etelässä +10 asteen vaiheilla sekä vähän ylikin, ja muutoin Lapin muutamasta plusasteesta +5 ja +10 asteen välille.  

Vappupäivän illalla Etelä-Suomeen saapui hyvin runsassateinen matalapaine lounaasta, ja sen sadealue levisi sitten ma-ti välisenä yönä etelä- ja keskiosiin antaen keskiosissa tuota em. uutta lunta sitten tiistain mittaan ja etenkin ti illalla niin, että keskiviikkoaamu oli siellä monin paikoin luminen.

Tiistaina tuo matalapaine kaikkosi melko nopeasti koilliseen ja sää alkoi poutaantumaan etelä- ja keskiosissa lounaasta alkaen, mutta vielä illalla satoi räntää ja lunta keskiosien itäpuoliskolla. Sateiden takia lämpötila pysytteli lähes samana sekä yöllä että päivällä etelä- ja keskiosissa siten, että etelässä oli +5 ja +10 asteen välisiä lukemia (kaakossa päivällä hetken yli +10 astetta) ja keskiosissa 0 ja +5 asteen välisiä lukemia. Illalla kylmeni myös etelässä alle +5 asteen. Lapissa oli yöllä pakkasta ja päivällä 0 ja +5 asteen välisiä päivälämpötiloja.

Keskiviikkona Lappi sai jo Jäämereltä ensimmäisen annoksen erittäin kylmää ilmaa, joten siellä päivälämpötilakin jäi lumikuuroisessa säässä paikoin hitusen pakkaselle. Sen sijaan etelä- ja keskiosissa pohjoisvirtaus ei ollut vielä kylmimmillään; etelässä tuli iltapäivällä vesikuuroja päivälämpötilan oltua +5 ja +10 asteen välillä ja keskiosissa oli poutaisemman sään alue +5 asteen tienoilla olleissa päivälämpötiloissa.

Sitten tosiaan to-pe aikana pohjoisvirtaus vallitsi koko Suomessa kylmimmillään, jolloin öisin oli vähä- tai vaihtelevapilvisen poutaista minimilämpötilojen vaihdeltua etelän parista pakkasasteesta keskiosien -5 asteen vaiheilta Lapin paikoin -10 astetta kylmempiin yölämpötiloihin. Molempina päivinä esiintyi lumi- ja lumiraekuuroja, jotka olivat tiheimmillään ja runsaimmillaan torstaina. Päivälämpötila jäi torstaina etelässäkin +5 asteen vaiheille, keskiosissa +1 ja +4 asteen välille ja Lapissa se oli nollan vaiheilla; perjantaina oli koko maassa asteen-pari korkeammat päivälämpötilat.

La-su aikana oli sitten vuorossa lännestä tulleen korkeapaineen myötä poutaantuvan ja vähän lämpenevän sään vuoro; la iltapäivällä lähes koko maassa syntyi vielä iltapäivällä runsaasti kumpupilvisyyttä, joka lauttaantui ja esti päivälämpötilojen nousua niin, että lähinnä vain poutaisimmassa länsiosissa päästiin +5 ja +10 asteen välille. Sunnuntaina aurinkoinen ja vähäpilvinen sää oli vallitsevampaa, joten päivälämpötila nousi lännessä-etelässä jo yli +10 asteen ja muualla +5 ja +10 asteen välille. Öisin oli vielä koko maassa heikkoa pakkasta; eniten Kainuussa ja Lapissa.

Tänään maanantaina korkeapaine on asettunut vähän enemmän Fennoskandiasta Suomen eteläpuolelle niin, että maassamme ovat vallinneet etelän ja lännen väliset tuulet. Sää on ollut muutoin vähäpilvisen ja selkeänkin aurinkoista, mutta Lapissa on ollut runsaspilvisempää ja heikkoja vesisateita paikoin pohjoisosissaan. Yölämpötila jäi etelässä ja runsaamman pilvisyyden ansiosta osassa Lappiakin jo osittain plussan puolelle, mutta muutoin oli vielä paikoin heikkoja yöpakkasia. Päivälämpötila oli etelä- ja keskiosissa sisämaassa +15 asteen paikkeilla tai vähän sen yli ja meren äärellä +10 ja +14 asteen välillä. Lapissa päivälämpötila oli eteläosissaan +10 ja +15 asteen välillä ja pohjoisosissaan +5 ja +10 asteen välillä.

Katsotaan siten seuraavaksi Euroopan mittakaavassa suursäätilan kehitysvaiheita ennustemallien mukaan viikolle 19

Tiistaista torstaihin olevassa vaiheessa korkeapaine on keskukseltaan sillä tavalla Itä-Euroopan ja Baltian yllä, että sen länsipuolitse syöttyy Fennoskandiaan etelästä ja lounaasta yhä lämpimämpää ilmaa. Samalla Pohjois-Atlantilta muotoutuu ja siirtyy matalapainetta Britteinsaarten ja Länsi-Euroopan yli runsaine sateineen keskiselle Välimerelle, missä taas muodostuu rankkasateisia ukkosia.

Länsi-Venäjällä ja Ukrainassa on enimmäkseen poutaista ja paikoin kuurosateita, sekä Uralia lukuun ottamatta varsin lämmintä tai tavanomaisen leutoa. Espanjan ja Portugalin hellesää jatkuu edeltänyttä viikkoa miedompana.

Perjantain ja lauantain aikana tilapäistä korkeapaineen selännettä ja lämpimämpää alkukesäistä säätä muodostuu Britteinsaarilta Fennoskandiaan, johon yhdistyy tuo Itä-Euroopan ja Baltian korkeapaine siten, että korkeapainetta muodostuu taas enemmän Fennoskandiankin ylle. Samalla matalapainetta jää pyörimään keskiselle Välimerelle, jolloin sen kuurosateinen vaikutus koillistuulina viilentää Espanjan ja Portugalin helteet pois.

Hyvin lämmin sää alkaa kattamaan yhä voimakkaammin Itä-Eurooppaa ja Fennoskandiaa sekä osaa Länsi-Venäjästä, ja tässä vaiheessa Lappikin alkaa yhä enemmän lämpenemään.

Sunnuntaina saattaa olla tulossa tai alkamassa sellainen muutos, jossa tuo keskisen Välimeren matalapaine alkaisi nousemaan pohjoiseen kohti Saksaa ja Puolaa, ja sillä saattaa olla sitten vaikutusta seuraavan viikon alun säähän Suomessakin - palaan päivityksessä tarkentamaan sitä myöhemmin viikon lopulla...

Sitten tarkemmin Suomen sään kehityksestä viikolla 19

Tämän viikon osalta sää onkin sen verran samanlaista jatkuvasti koko loppuviikon ajan, että taidankin tehdä poikkeuksellisesti sään kuvailun koko maan osalta sopivan tiivistetyssä nipussa seuraavasti;

Etelä- ja Keski-Suomessa on tosiaan koko ti-su välinen jakso koko ajan vähäpilvisen ja ajoittain kokonaankin selkeän poutaista, missä päivä päivältä sekä yö- että päivälämpötilat nousevat; aluksi ti-to aikana yölämpötilat ovat enimmäkseen vähän +5 asteen molemmin puolin (aluksi ma-ti välisenä yönä on vielä hallanvaaraa) ja päivälämpötilat +15 ja +19 asteen välillä; meren äärellä voi olla aluksi viileämpää. Sitten pe-su aikana yölämpötilat asettuvat yleisesti vähintään +5 ja +10 asteen välille ja paikoin voi olla lopulta jopa +10 astetta korkeampia minimilämpötiloja. Samalla päivälämpötilat alkavat asettua sisämaassa yhä enemmän +20 asteen paikkeille, ja +20 asteen ylityksetkin alkavat runsastua.

Lapissa puolestaan on vähän vaihtelevampaa säätä, jossa etelän ja lännen välisessä virtauksessa on ajoittain runsaspilvisempää ja heikkoja vesisateita voi tulla; sateiden riski on suurinta keskiviikkona ja perjantaina. Muutoin Lapissakin on myös aurinkoisia poutajaksoja. Yölämpötilat ovat Lapissa aluksi nollan vaiheilla, mutta viikon loppua kohden sielläkin minimilämpötilat nousevat yhä enemmän plusasteille. Päivälämpötilat vaihtelevat ti-pe jaksolla noiden runsaspilvisempien ja sateiden riskin mukaan eteläosissaan +10 asteen vaiheilta +15 asteen vaiheille ja pohjoisosissan +5 ja +10 asteen väliltä +10 ja +15 asteen välille. La-su aikana lämpöaallon pitäisi työntyä kunnolla Lappiinkin niin, että päivälämpötiloissa eteläosissaan voidaan tavoitella +20 astetta ja pohjoisosissa +15 asteen ylityksiä...

Viikonlopun säätietoja Suomeen voin myös tarvittaessa vielä päivittää lisää myöhemmin viikolla...

Luontohavaintoja ja -analyysejä Etelä-Suomessa

Kasvukausi koki siis etelässä lähes paikoilleen pysähtyneen tilanteen viime viikon 18 erittäin kylmässä säässä, joten sen takia huhtikuussa etuaikaisesti alkanut kasvukausi koki taantumisen, ja siksi tällä hetkellä vain ajankohdan tavanomainen kehitysvaihe on vallinnut.

Tämä kehittyvä lämpöaalto tällä viikolla 19 saa kuitenkin kasvukauden kehittymään taas sen verran nopeasti, että viikon 20 alkuun mennessä selvää etuaikaisuutta ko. ajankohdan kasvun kehittymiseen on silloin taas muodostunut.

Katsotaan ensin juuri koivujen (Betula sp.) kohdalla näitä asioita, kun kerran nämä puut muutenkin ovat nyt erityisen ajankohtaisia aiheuttamansa poikkeuksellisen pahan siitepölytilanteen takia.

Tuo viime viikon kylmyys itse asiassa aiheutti koivujen hiirenkorvalla olleisiin lehtiinsä hieman värimuutosta, koska varokeinona ainakin osa koivuista veti lehdistään hieman lehtivihreää pois; siksi lehdissään vaaleanvihreä väri hieman muuttui ruskehtavaan suuntaan, jolloin latvuksensa ovat näyttäneet viime päivinä ruskehtavankellertäviltä. Sitä on myös korostanut se, kun ruskehtavankellertäviä hedenorkkoja on tosiaan erittäin runsaasti oksillaan.

Tämä lämpöaallon voimistuminen palauttaa normaalin vaaleanvihreän sävyn lehtiinsä tämän viikon mittaan, ja samalla lehtensä alkavat kasvaa hiirenkorvakoosta puolikokoon viikon loppuun mennessä. Samalla tosiaan kukintansa huippu saavuttuu ja pian se alkaa loppumaan hedenorkkojensa massavarisemiseen - sitä ennen tällä viikolla voi siis olla odotettavissa ehkä jopa ennätysrunsaitakin koivun siitepölypitoisuuksia ilmassa hetkittäin.

Muilla lehtipuilla ja -pensailla on seuraavanlaisia kehitysvaiheita; tuomi (Prunus padus) on siis jo isolla hiirenkorvalla ja lehtensä kasvavat nopeasti jo yli puolikoon tällä viikolla, ja voi olla viikon lopussa lämpimillä kasvupaikoilla jo alkamassa sen kukintakin - varsinaisesti erittäin lämpimän sään jatkuessa tuomen kukinnan yleinen vaihe on sitten viikolla 20, ja samaan aikaan sen kanssa kukkii mm. terttuselja (Sambucus racemosa)...

Rusokirsikka (Prunus sargentii) on nyt myös erittäin ajankohtainen, kun sen kukinta on tässä alkuviikolla parhaimmillaan! - viime viikon kylmistä säistä huolimatta se väänsi kukkansa vähitellen yleisesti täysin auki, kun sentään jo Vapuksi osa niistä puista oli jo vähän aloittanut kukintaansa. Eikä tosiaan yöpakkaset haitanneet tätä kukintaa ollenkaan. Hyvin lämmin sää jouduttaa jatkossa tämän puun kukintaa kuitenkin jo niin, että viikon lopulla alkaa sen päättyminen nopeasti runsaisiin terälehtivarisemisiin ja punaruskehtavan vihreät puolikokoiset lehtensä tulevat pääosaan.

Metsävaahteran (Acer platanoides) kukinta on tällä viikolla huippuvaiheessaan, joka onkin mielenkiintoinen runsaudeltaan; viime vuonnahan tällä puulla oli ennätysrunsasta kukintaa ja hedelmätuotantoa. Sen takia osa puistaan ei ole tällä kerralla jaksanut tehdä toista vuotta peräkkäin runsasta kukintaa, ja siksi joissakin puissaan onkin jopa poikkeuksellisen vähän kukkia. Suurin osa puistaan tuottaa kuitenkin parhaillaan ihan näyttävää keltaista kukintaansa, joka viikon lopussa alkaa jo taantumaan kasvavien lehtiensä alle piiloon.

Puistoissa ja puutarhoissa muita näyttäviä kukkijoita tällä viikolla ovat mm.: komeaonnenpensas (Forsythia X intermedia) sekä yhä monet narsissit (Narcissus sp.) ja niiden mukaan tulevat myös viimeiset tulppaanit (Tulipa sp.) - näistä narsissien kukinta alkaa hiipumaan jo viikonlopulta alkaen.

Luonnossa valkovuokkojen (Anemone nemorosa) kukinta pitkittyy edelleen, mutta niilläkin hiipuminen kohti loppuaan alkaa tämän viikon lopusta alkaen. Alkanutta kukintaa sen sijaan on jo ollut paikoin lämpimillä kasvupaikoilla voikukalla (Taraxacum officinale), ja tämän alkaneen viikon mittaan sen kukinta yleistyy ja runsastuu kaikkialla etelässä.

Puistojen ja puutarhojen nurmikot saavuttavat tällä alkaneella viikolla ensimmäiset leikkuukertansa kasvussaan, ja tästä eteen päin nurmikoiden kasvu onkin melko runsasta ja kiivasta erittäin lämpimän sään jatkuessa.

Maaseudun peltoviljelyssä kylvöjen kiireisimmät vaiheet ovat käsillä ja etenevät jo lähes loppuun tämän viikon loppuun mennessä. Jo huhtikuun puolella kylvetyillä pelloilla alkaa viljojen oraalle itäminen tämän viikon aikana.

Maaperä on edelleen melko kostea sekä sulamisvesien että huhti-toukokuun vaihteen tienoon melko runsaiden vesisateiden ansioista, joten tämän viikon lämmin ja aurinkoinen poutasää ei vielä saa aikaan merkittävää kuivuutta; paahdepaikoilla ja ohutmultaisilla kohdilla voi ehkä lievää kuivuutta ilmetä.

Vesistöissä järvien vedenpintojen nousu alkaa tasaantumaan ja loppumaan, ja tietenkin pintavesilämpötilat alkavat nousta tavanomaisia ajankohdan lukemia korkeammalle; järvissä pintavesilämpötilat ovat pysyneet vielä +5 ja +10 asteen välillä, mutta tämä lämpöaalto lämmittää vedet pian vähintään +11 ja +15 asteen välille, ja paikoin pienissä ja matalarantaisissa järvissä alkavat tulla myös +15 asteen ylitykset viikon lopussa - uintikausi näyttäisi siis alkavan paljon etuajassa...

Eteläisten merivesien pintavesilämpötilat nousevat myös selvästi, ja eniten tietenkin sisälahdissa ja aivan rantaviivan tuntumassa, missä myös päästään ainakin +10 ja +15 asteen välille lämpötiloissa. Ulapilla lämpeneminen on hitaampaa, joten tämän hetken vielä vähän vajaasta +5 asteesta ulapilla voidaan päästä vasta +5 ja +10 asteen välille tällä viikolla. 

Perämerellä on tapahtunut jäistä vapautumista jo ulapallaan aika hyvin, mutta rannikolla pohjoisosissaan on yhä jopa n. puolen metrin vahvuista kiintojäätä; lämmin sää aloittaa tällä viikolla siellä jäiden nopean haurastumisen ja sulattamisen, mutta jäätä jää vielä sulettavaksi ensi viikon 20 puolellekin saakka.

Etelä-Suomessa voidaan ehkä odotella tämän viikon lopussa ensimmäisten pääskysten (Hirundinidae) saapumista paluumuutossaan, ja erittäin lämpimän sään jatkuessa (näyttää siltä, että tämän viikon jälkeenkin lämpöaalto jatkuu...) viimeistään ensi viikolla 20 pääskysten päämuutto takaisin Suomeen tapahtuu...


Päivitys 12.5.2023 klo. 23:50:

Sään lämpeneminen on edennyt lähes ennustettuun tapaan, joskin päivälämpötilat ovat olleet paikoin jopa hitusen ennustettuja lämpimämpiä, kuten eilen ja tänään perjantaina, kun +20 astetta on ylitetty laajasti ja reilusti Etelä- ja Keski-Suomessa.

Jatkossa lämpöaalto siis vielä voimistuu tänä viikonloppuna koko maassa, jolloin Lappikin pääsee jopa ihan kesäisiin lämpötilohin; +20 astetta voi tosiaan ylittyä ainakin Lapin eteläosissa saakka, ja etelässä puolestaan voidaan jo jännittää sitäkin, että päästäänkö hellerajan eli +25 asteen lähellekin!...

Uusien ennustemallien mukaan tuossa aikaisemmassa yllä olevassa arviossani esille tuotu skenaario keskisen Välimeren matalapaineen tulosta pohjoisemmaksi vaikuttamaan Suomenkin säähän näyttää edelleen hyvin todennäköseltä ensi viikon 20 säitä tarkasteltaessa.

Tässä vaiheessa näyttäisi siltä, että ensi viikon maanantaina vallitsee vielä koko Suomessa tuo erittäin lämmin ja pääosin poutainen sää, joskin kuurosateiden esiintyvyys saattaa olla iltapäivällä vähän nousussa ainakin sisämaassa paikoin.

Sitten ti-ke aikana tuo etelästä nouseva matalapaine muodostaisi kapeaa etelä-pohjoissuuntaista vyöhykettä Skandinaviaan, jossa viilenee selvästi, ja aikaisemmin paremmin Fennoskandiankin yllä vaikuttanut ja ko. lämpöaallon tuonut korkeapaine on silloin sijoittuneena Länsi-Venäjän ylle.

Tämä yhtäältä lisäisi jo sateiden ja ilmeisesti hyvin lämpimästä säästä johtuen myös ukkosten riskiä etenkin maamme länsiosissa ja Lapissa, mutta toisaalta kaakkoisosat ja itäisempi puolisko näyttäisivät saavan tuon matalapainevyöhykkeen itäreunalla etelästä jopa entistäkin lämpimämpää ilmaa!

Silloin olisikin tulossa ihan kunnon helleilmamassaa Suomeen Välimereltä saakka, joka on myös kosteaa -- näin ollen on mahdollista, että hellerajat paukkuvat etelässä-kaakossa ehkä kunnollakin ensi viikolla ti-ke aikana ja samalla yölämpötilatkin nousisivat äärimmäisen korkeiksi ajankohtaan nähden eli jopa +15 asteen paikkeille!...

Tämän mahdollisen hellemaistiaisen jälkeen tuosta maamme länsireunalle venyvästä matalapainevyöhykkeestä näyttäisi muodostuvan ke-to aikana Suomen koilliseen ylittävä oma matalapaineen osakeskus, joka tuonee silloin monin paikoin sekä runsaita sateita, ukkosia että viileämpää ilmaa koko maahan, ja eniten viilenisi Lappi -- joka tapauksessa luonnon myös kaipaamia sateita olisi hyvällä tavalla tulossa...

Pian tuon matalapaine-episodin jälkeen korkeapaine näyttäisi kuitenkin organisoituvan uudelleen lounaasta käsin Fennoskandian ylle, ja sen myötä uusi lämpö- tai jopa helleaalto saattaisi taas käynnistyä jopa koko maassa, joten edelleen on merkkejä jopa erityisen lämpimälle tai jopa (ennätys)kuumalle toukokuun loppupuoliskolle...

Tuossa siis jo varsin hyvää arviota ensi viikostakin, mutta palataan noihin ensi viikon skenaarioihin paremmin sitten seuraavassa Sääennuste- ja luontoseurantaraportissa joko ensi su tai ma aikana!...


Sääennusteiden lähteet:

--- Weatheronline- jWetterzentrale-sivustot ja ensin mainitun "Expert Charts"-osio.

--- Foreca jIlmatieteen laitos.

--- Ventusky.

--- Sääfoorumi.

Sää- ja luontohavaintojen avuksi erilaisia sivustoja:

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen pintaveden lämpötila.

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen jäänpaksuus.

--- Vesi.fi -sivusto.

--- Ilmatieteen laitoksen Jäätilannekatsaus merialueille, jossa on linkki myös tarkkaan jäätilannekarttaan.

--- Kelikamerat-sivusto.

--- Norkko-siitepölytiedotus; Turun yliopiston ylläpitämä sivusto, jossa on n. kaksi kertaa viikossa päivittyvää tietoa ajankohtaisista siitepölytilanteista koko maassa siitepölykaudella.

Muita ulkomaisia sivustoja ja kanavia sääennusteiden ja sääseurannan globaalejaspektejajatellen:

--- Ryan Hallin Youtube-kanava "Ryan Hall, Y'all", ja hänellä on myös lisäksi "Ryan Hall, Y'all XTRA" -kanava.

---  "POW Ponder on Weather" Youtube-kanava.

--- "WeatherWatchNZ" -kanava.

--- Judah Cohenin ilmastosivusto "Arctic Oscillation and Polar Vortex Analysis and Forecasts".

--- Twitteristä PV-Forecast -media, jossa on talvisin pohjoisen pallonpuoliskon stratosfäärin polaaripyörteen ennusteita ja yleensä muuta sääasiaa monipuolisesti.