Friday, February 11, 2011

Keskuspankkikartellin ja NWO:n viime aikojen pahuustuotoksia "Uuteen pimeään aikaan" johtavassa maailmankuvavankilassa

Tämän vuoden alku on ollut koko NWO-tutkimuksissani rikkainta ja runsainta aikaa tähän mennessä! Suuri kiitos siitä kuuluu verkostoitumisprosessille, joka on viime kuukausina alkanut lisääntymään kohdallani sosiaalisessa mediassa tarkoittaen mm. juuri Facebookia ja laajemmin vaihtoehtomediaa yleensäkin. Siinä on ollut apuna myös näistä asioista kirjoittavien ja kommentoivien määrän nousu eli on yhä enemmän lukemis- ja tutkimismahdollisuuksia. Tämä on tuottanut aikaisempaa runsaammat mahdollisuudet oppia toisten samanmielisten avulla maailmanmenomme epäkohtia, jossa keskuspankkikartellin olemassaolon jäytävä pahuus on vielä edelleenkin kohtalokkaasti viemässä länsimaista kulttuuria perikatoon eli "Uuteen pimeään aikaan" tavalla tai toisella joka tapauksessa.

Juuri tällainen NWO:n vastaisten voimien verkostoituminen ja muutenkin vastalääkeominaisuutta ylipäätään pahuuden eri muodoille sisältävien asioiden, ideoiden, aseteiden, unelmien jne. viljeleminen auttaa meitä hahmottamaan tietä pois siitä maailmankuvavankilasta, jossa keskuspankkikartellin kasvualusta sijaitsee ja josta käsin se on saastuttanut olemistamme ja kultuuriamme jo hyvin kauan lähes keskeytyksittä. Vain ajoittaisia pilkahduksia ja näennäisen onnistuneita etenemisiä pois siitä on saavutettu, mutta viimeiset vuosikymmenet ovat olleet hurjaa olosuhteiden huononemista ns. bankstereiden hallitsemaa maailmantotalitarismia kohti! Siksi tarvitaan sekä tällaisen aiheuttamien epäkohtien paljastamista entistä enemmän että vastalääkkeiden ideoimista ja implementointia yhä päättäväisemmillä aktivistivolyymin nostatuksilla!

Vasta sitten voimme päästä todelliseen taisteluun käsiksi ko. pahuutta vastaan ja jossakin vaiheessa tulevaisuudessa olemme toivottavasti voineet supistaa keskuspankkikartellin (Illuminatipahuuden) vaikutuksen niin paljon minimiin, että ihmiskunta pääsee todellisen kehityksen pariin verrattuna viime vuosisatojen enemmän tai vähemmän valheelliseen ja kestämättömään kehitykseen.

Tästä tämän vuoden verkostoitumisedistyksestä tarjoan tähän loppuun sarjan epäkohtapoimintoja, joiden selittelyn jätän tällä kertaa melko vähiin. Toisin sanoen jätänkin teidän lukijoideni tehtäväksi pohtia juuri sitä, minkälaiset seikat voisivat olla niitä lääkkeitä näihin epäkohtiin. Taustamateriaalia löydätte kyllä erittäin paljon mm. tästä blogista ja monien muidenkin kirjoituksista ko. ongelmien ratkaisumallien hahmottamiseen.


Jatkossa on joka tapauksessa niin, että meidän jokaisen kohtalona tulee olemaan valtavasti kyseenalaistava ja uutta luova itseopiskelu ja itsetutkiskelu tässä kulttuurimme kohtalokkaan vakavassa tienhaarassa. Meidän ei pidä nimittäin enää mm. syyllistyä siirtämään muihin (Karismaattisiin johtaja- ja kulttihahmoihin, jotka vievät helposti harhaan) ja niiden muiden annettavaksi sitä, minkä me kaikki voimme löytää itsestämme ja itsemme avulla osana eri yhteisöjä. Löytynyt toimii sitten aidosti sekä yhteisömme että omaksi hyväksi. Nyt on aika opetella löytämään itse tie ulos tästä monetaristisen kapitalismin maailmankuvavankilasta hylkäämällä samalla vanhaa riittävästi ja käyttämään sitten löytämäänsä väylää uuden humaanin renessanssin luomiseen!

Sarja keskuspankkikartellin ja NWO -projektinsa olemassaolon edesauttamia epäkohtia, tuhoprosesseja ja saatanallisia teesejä linkkeineen ko. asiaa kuvaaviin sisältöihin lyhyine omine selvityksineni-->

KissanKulmasta -blogi: Eduskunta on hyväksynyt perustuslain muutosesityksen HE 60/2010. Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi: HE 60/2010 Hyvästit Suomen itsenäisyydelle sponsored by Kokoomus ja Hesari; Suomen EU-jäsenyys kirjataan perustuslakiin. --> Suomen perustuslakia on muutettu keskuspankkikartellin NWO -projektiin soveltuvaksi; HÄLYTYS!! HÄLYTYS!! Keskuspankkikartellin tavoitteena on alistaa ja rapauttaa kansallisvaltiot oman pankkiiri- ja korporaatiodiktatuurinsa alle pahuuden maailmantotalitarismiin eli rahanvallan sanelemaan uusfeodalismiin. Mm. tällaisten kansanvaltaa saatanallisesti raiskaavien kikkailujen kautta se etenee! Kansalta viedään turva (Valtio) pois yksityistä pääomadiktatuuria vastaan!

Alex Jones:
Treason: Obama Shuts Down Power Plants Coast to Coast ja Esko Seppänen; Ajankohtainen Ykkönen: Kansallisomaisuuden ryöstö. --> Keskuspankkikartellin keskeisiin keinoihin sekä heikentää kansallisvaltioita että voimistaa omaa pankkiiri- ja korporaatiodiktatuurikomponenttiaan on alasajaa "sopivasti" infrastruktuuria ja energiantuotantoa keskittämällä samalla jäljelle jäävien ko. korporaatioiden ja toimintojen hallinta itselleen mm. yksityistämällä valtioiden kansallisomaisuutta ja -toimintaa sekä tuhoamalla kilpailijansa mm. ilmastonmuutoksen tekosyyllä tehtävien verotus- yms. tukahduttamis- ja kontrollitihutöiden avuilla (Samalla itselle eli eliitille etuoikeuksia ja helpotuksia), kuten yllä olevissa linkkisisällöissä kuvataan.

Iltasanomat:
Alexander Stubb keräsi vaaliseminaarillaan 73 000 euroa ja Työtä, yrittämistä ja välittämistä (Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen johtaman työryhmän loppuraportti Työtä, yrittämistä ja välittämistä – Kokoomuksen keinot hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi on julkaistu.) --> Eliitti tukee omaa NWO -nukkeansa ja valepuoluettansa härskin avoimesti omiensa voimalla ja rahalla. Samalla vaalipropagandaa muotoillaan yhtäältä kansan huijjaamiseksi keskuspankkikartellin NWO -agendan taakse mieliämme pseudoidealistisella höttöpropagandalla aivopesemällä ja toisaalta kansalle valehdellaan häivyttämällä keskuspankkikartellin uusfeodaalisysteemin toteuttavat seikat pois näkyvistä ainakin niin paljon, että ei syntyisi kansannousua... No, siinä taitaa olla virhearvio heillä!!

Kauppalehti:
Rahastopomolla jättipalkka: "Voisi ostaa valtion Euroopasta" Kauppalehti.fi, Iltasanomat: Wahlroosille jättiosinko ja MTV: Wahlroosille liki 300 000 euroa maataloustukia - MTV3.fi - Uutiset - Kotimaa. --> Häikäilemätön eliitin mahtailu ja vallanhalulla sekä vallankeinoilla poseeraaminen vailla sisällöllistä pätevyyttä mihinkään muuhun kuin keskuspankkikartellin saastaisen ja tuhoavan kasvualustan pönkittämiseen on osa kulttuurimme keskeistä rapautumisprosessia ja sairasta vihollisuutta ihmiskuntaa kohtaan.

Iltasanomat:
Wikileaks: Ensimmäinen kova Suomi-paljastus julki - mukana Paavo Lipponen (Paavo Lipposen kommentti vuotoihin; "So What") --> Keskuspankkikartellin eliittihännystelijät (Paavo Lipponen mm. ahkera Bilderberg -ryhmän kävijä) ilmentävät pahuudellista machiavellismiä ja ylimielisyyttä, josta on kaukana kaikki humaani ja varsinkin valtiomiesaines, mikä tarkoittaa oikeasti kansan hyväksi toimivaa johtajaa eikä mitään Paavon kaltaista keskuspankkikartellin laariin pelaavaa kansan- ja valtionpetturia, joilla ei ole sisällöllisesti paljoa muuta sanottavaa kuin ylimielinen ja kakaramainen "So What"!

YLE:
Yle: Katainen kiisti tuloerojen kasvun --> Keskuspankkikartellin eliittihännystelijät (Jyrki Katainen mm. ahkera Bilderberg -ryhmän kävijä) ilmentävät myös pahuudellista utilitarismia ja valehtelevat siten monetarismin pönkittämiseksi haluttuun ologarkkisaastan uusfeodaaliseen pankkiiri- ja korporaatiodiktatuuriin. Siinä valheen ydin pommittaa kulttuurin ja luottamuksen rikki NWO -pahuuden kansalaisiin kohdistamien elinolosuhteiden rapautumisprosessien peittelynä orwellilaisella harhauttamispropagandalla; tuho on edistystä.

YLE:
Kokoomusnuoret: Julkiselle sektorille 20-40 prosentin leikkaukset, Lapsilisät leikkaantuvat kaikkein köyhimmiltä lapsiperheiltä Kotimaa YLE Uutiset yle.fi. --> Vastoin keskuspankkikartellin talutusnuorassa tehtävästä valehtelupropagandasta (Muka parannetaan hyvinvointiyhteiskuntaa ja muka torjutaan samalla talousongelmia) huolimatta ihmiskuntaa kohtaan koituvaa pahuutta jatketaan myös näin em. liittyen sekä epäsuoran piilottelevasti että varsin avoimen suorasukaisestikin, mutta silloinkin se pyritään pukemaan muka yhteiskuntaa "edistäväksi" agendaksi. No, edistäähän se toki keskuspankkikartellin agendaa, missä ko. NWO -porukat luulevat olevansa sama kuin yhteiskunta ja muka yhteiskunnallinen edistys. Oikeasti tilanne on se, että he ovat yhteiskunnan pahin syöpä koskaan, joka pitää poistaa!!

Uusi Suomi:
Rankka kyselytulos: Euro hajoaa 2016 mennessä ja KissanKulmasta -blogi: EU:sta Neuvostoliiton kaltainen suunnitelmatalous. --> Keskuspankkikartellin pankkiiri- ja korporaatiodiktatuuri tarvitsee alustakseen erilaisia globaaleja väkisin ja luonnottomasti kyhättyjä liittoumakehitysvaiheita, missä EU on ollut yksi iso astinlauta kohti globaalia uusfeodalismiin nojaavaa maailmanhallitusta. Siinä EU:n sateenvarjon alla tehdään tarpeellinen määrä kansallisvaltioiden alasajotihutöitä, jotta uusi vaihe kohti globaalia talous- ja uusfeodaalityranniaa voidaan saavuttaa senkin uhalla, että EU jäisi prosessissa vain surkeaksi välivaiheeksi ja poistuisi suunnitellusti tehtyjen vuosikymmenten mittaisten pahuusskenarioiden mukaan pois uuden "problem - reaction - solution" -elementin tieltä --> Maailmanhallitus.

YLE:
"Davosin talouseliitti tekee päätöksiä epädemokraattisesti" (Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen) --> Tätäkin "uskalletaan" jo jonkin verran paljastaa valtavirtamediassa, mutta keskeisin jää aina pimentoon koostumukseltaan ja luonteeltaan: Kuka ja etenkin mikä on se talouseliitti, joka tekee päätöksiä epädemokraattisesti?! No, meidän NWO:n vastaisten aktivistien kesken tieto on jo levinnyt hyvin kuvaamaan "heitä" eli keskuspankkikartellia; imperiumi, joka parasiittisesti alistaa kaikkia maailman valtioita. Oletko juuri sinä vielä valveutumaton ihminen valmis tulemaan nyt pois unestasi valtavirtamedian, koululaitosten, valtapoliitikkojen ja eliitin narussa olevien "asiantuntijoiden" syöttämän aivopesupropagandan alta ja katsomaan oikeaa tilannetta?!

Taloussanomat: Hätä keinot keksii Irlanti painaa jo omia euroja --> Keskuspankkikartellin tahallaan aiheuttama ekonominen hässäkkä ja tuho on niin valtavaa, että mitä eriskummallisimmat ilmentymät ovat mahdollisia ym. tapaan. Jo vuosia varoitettua kuvatunlaista ekonomista tuhoa ja siitä seuraavaa kulttuurillista lisärapautumista ei pidä väheksyä yhtään, sillä tietyssä kriittisessä pisteessä tahattomatkin virheet jopa keskuspankkikartellilta itseltään saattavat aiheuttaa järjettömän valtavaa globaalia katastrofikierrettä. Keskuspankkikartellikaan ei näet ole täydellinen ja "jumalallinen" (Pitäisi sanoa saatanallisen paholaismainen) voimiltaan ja vaikutusmahdollisuuksiltaan, vaan voi aiheuttaa tahatontakin tuhoa äärimmäisellä tavalla!

Kansan Uutiset: Talouden ”ammattitappaja” paljastaa hallinnan keinot Kansan Uutiset Verkkolehti --> Näitä keskuspankkikartellin hyysääjäpaholaisia "uskalletaan" nyt paljastaa aikaisempaa enemmän myös valtavirtamediassa. Tässä entinen talouden ns. ammattitappaja John Perkins on vaihtanut leiriä pois NWO -projektin parista ja tämä ym. linkkisisältö kertoo hyvin karua kieltään juuri siitä, millaista on ollut käytännössä tämä keskuspankkikartellin NWO -missio ja havittelemansa imperiumi pankkiiri- ja korporaatiodiktatuurin muodossa välittämättä kansojen ja kansallisvaltioiden hyvinvoinnista juuri yhtään muuten kuin uusfeodaalialusmaina. Ns. kehitysmaita kohdannut moinen katastrofitrendi tulee kohtaamaan myös länsimaita tässä NWO -prosessissa mm. maailmanvaluutan yms. pankkiiri- ja korporaatiodiktatuurin komponenttien kautta.

Ellen Brown: The Egyptian Tinderbox: How Banks and Investors Are Starving the Third World --> Tässä on em. liittyen eräs Egyptin ja Pohjois-Afrikan / Lähi-Idän vallankumouksen taustalla kehittynyt pääsyy keskuspankkikartellin aiheuttamana pahuutena! Syynä ko. vallankumousteluun on siis globaalin talousjärjestelmän (Monetarismin) tahallaan aiheutettu romahdusprosessi, joka on aiheuttamassa mm. hintojen kohoamisen yms. rapauttavan vaikutuksen kautta sosiaalisia ja yhteiskunnallisia jännitteitä, jotka alkavat tiettyjen sytykkeiden kautta räjähtää ja purkautua mm. näin vallankumouksina. Eli Mubarakin suhteen on egyptiläisillä "vain" tullut mitta täyteen, kun sopiva määrä reunaehtoja taustalla ym. Illuminati-vaikutuksin on täyttynyt edesauttamaan vallankumousmentaliteetin puhkeamista käytäntöön. Kansan keskuudesta nousee aito reaktio, mutta tässäkin globaali eliitti pyrkii kääntämään tilanteen NWO -projektinsa hyväksi; Niin Hosni Mubarak, opposition Mohamed ElBaradei ja varapresidentti Omar Suleiman ovat keskuspankkikartellin ostamia agentteja. Myös muslimiveljeskunta on epäilyttävää sakkia... Lisäselvityksiä tulossa....

Egyptin kansannousun ihmisrikokset: LiveLeak.com - Another car ploughing into peaceful protesters. --> Keskuspankkikartellin monetaristisesti hallitsemien tyrannioiden parissa rapautuneet kulttuurit ovat tuhossaan aiheuttamassa myös ihmisyyden synkimpien puolien esiinmarssia, mistä tämä Egyptin esimerkki on selkeä ja kauhistuttava näkymä. Muutama viikko sitten sattunut USA:n kongressiedustaja Gabrielle Giffordsin murhayritys joukkomurhaepisodissa oli myös tätä samaa jatkumoa; uusväkivaltaa ns. uuteen pimeään aikaan vajoamisessa. Keskuspankkikartellin tyrannian kiristyessä tällaista aiheutuu runsaasti lisää ja siltä ei lopulta ole turvassa edes mikään länsimaa. Omaa kieltään tällaisesta puhuvat jo sattuneet kouluampumistapaukset juuri esim. täällä Suomessa. Tämä kulttuurin alasajosta seuraava reaktiomassa on myös ainesta poliisivaltiodiktatuurin pystyttämiselle; problem - reaction - solution.

Prison Planet: California Residents Hit With Government Ban On Paying By Cash --> Keskuspankkikartellin tavoitteena pankkiiri- ja korporaatiodiktatuurissaan on siis myös maailmanvaluutan luominen ja rahan digitalisointi niin pitkälle, että ns. käteistä ei enää käytettäisi ollenkaan. Täten NWO -eliitti pääsisi täydellisesti hallitsemaan kokonaan kaappaamaansa rahaa ja rahanvaltaimperiumiansa sen avulla. Varoitushälytys siis tällaistenkin uutisten ilmentäessä ko. eliittipahuuden tätäkin etenemistä!!

Anna Kontula: Kuka tätä maata johtaa? --> HÄLYTYS! Suomen politiikkaa on siirretty yksityisiin keskuspankkikartellin hallinnassa oleviin maan ulkopuolisiin käsiin!! Seuraavankin hallituksen politiikkaa aiotaan samalla tavalla maanpetoksellisesti teettää Illuminatin käsikirjoittamalla tavalla! Siis oikeasti! TÄMÄ TODELLA ON MAANPETOSTA!! Se on myös vihollisuutta ihmiskuntaa kohtaan niin monella tavalla, mitä tässäkin blogissa on kuvattu vähintään sata kertaa erittäin monesta näkökulmasta käsin!

Tällä videolla Köyhien asialla -puolueen pj Terttu Savola kertoo kuinka hänen äänensä siirtyivät toisen piirin ja
kilpailevan puolueen edustajalle 2007 eduskuntavaaleissa: Vaalivilppi on sittenkin totta Suomessakin ja Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi: Vaalilaskentahuijaus Suomessa --> Suomessakin vaalituloksia on väärennetty! Se on MAANPETOS, joka juontaa juurensa kahta kautta globaaliin keskuspankkikartelliin. Yksi; kulttuurin rapautuminen on tuottanut moraalin löystymistä, missä kaikenlaiset vilpit ja petokset mahdollistuvat yhä enemmän ja siitäkös Illuminatin (Keskuspankkikartellin) behavioristinen ja utilitaristinen maailmankuvavankilan orientaatio syvästi hyötyy eli ko. kartelliagentit ruokkivat sitä. Kaksi; keskuspankkikartellin vaatimat tavoitteet uusfeodaaliseen pankkiiri- ja korporaatiodiktatuuriin edellyttävät mm. Suomen kaltaisen kansallisvaltion alistumista ko. globaaliin saneluun, mikä aiheuttaa vaadittujen toimien mukaista petostelua ja vilppeilyä mm. tähän vaalivilppitapaan (Turvataan NWO:a suosiva lopputulos) ja ym. tapaan maan politiikan ulkoistamista yksityisen eliittipiirin käsiin. HEI HALOO!!

Iltalehti:
Kiviniemi omi jo uudenkin hallituksen itselleen --> On aivan selvää, että nykyisestäkin hallituksestamme pääpuolueet keskeisine henkilöineen ovat tästä ym. NWO -prosessipelistä täysin tietoisia ja freudilaiset lipsahdukset Mari Kiviniemeltä vain alleviivaavat sitä! Kaikki ym. on siis täyttä totta ja täyttä vihollisuutta ihmiskuntaa ja länsimaisen kulttuurin hyviä puolia kohtaan!

Guardian: IMF boss calls for global currency --> Maailmanhallituksen pääkomponentteihin kuuluva maailmanvaluutta on ottanut askeleen eteenpäin tällä Dominique Strauss-Kahnin imperiumi-ilmoituksella! Käsissämme on tässä selkeä esimerkki siitä, mistä monet NWO:n vastaiset aktivistit ovat varoittaneet ja valistaneet kansoja vastustamaan jo monta monta MONTA vuotta sitten ja kauan ennen kuin minä elokuussa 2008 aloitin näistä asioista varoittamisen ja valistamisen. Maailmanvaluutasta puhuminen muka oli hörhöjen salaliittoteoriaa vielä muutama vuosi sitten. VÄÄRIN!! Se on ollut täyttä NWO -faktaa ja niin on myös moni muukin asia esim. tässä kirjoituksessa!

Iltasanomat: Nokia karsii rajusti Suomessa - tuhansia työpaikkoja vaarassa --> NWO etenee korporaatiotasollakin päätähuimaavalla pahuuden vauhdilla; toimintoja ja ihmisiä on pyrittävä muokkaamaan ja järjestelemään kiireesti, jotta keskuspankkikartellin uusfeodaaliset tavoitteet täyttyisivät mahdollisimman hyvin. Mari Kiviniemi jo puuttuu heti ilman viivettä asiaan läpinäkyvän valheellisesti; Kiviniemi hyytävästä Nokia-uutisesta: "Suomessa kriisi". Eli problem - reaction - solution -menetelmä on otettu tässäkin käyttöön; globaali keskuspankkikartelli sanelee ongelmat, mikä tuottaa reaktioita ja joihin ko. globalisti-kartellipaholaiset ohjaavat hallituksia puuttumaan ennalta käsikirjoitetun NWO -mallin mukaan!

YLE Studio 55: Lääkäri Antti Heikkilä lähetyksessä: Lisäaineet ovat hiljaisia tappajia, Meksikonlahden tuho "Very disturbing findings" in chemical tests of Gulf residents -- Bleeding from ears ja oma kirjoitukseni; BP:n aiheuttaman öljykatastrofin seuraus: Hidas holokausti Meksikonlahden ympäristössä! --> Eugeniikka- ja kansanmurhasuunnitelmat etenevät monella rintamalla keskuspankkikartellin haluamalla tavalla, missä väestön vähentäminen ja sitä kautta kansojen tiukempaan kontrolliin helpommin saattaminen mahdollistuvat.

YouTube -video: Germany becomes the First Country to admit Chemtrail Ops --> Ihmisten kontolle on tullut paljon pahaa myös näiden ns. kemikaalivanojen takia. Ne ovat tahallista ilmakehän saastuttamista, jolla on ainakin kolmenlaisia pyrkimyksiä; muokata säätä, aiheuttaa ihmisille tietynlaista altistumista sairauksille eugeniikka- ja kansanmurhatavoitteet tähtäimessä ja tehdä tieteellisiä kokeita Joseph Mengele -hengessä muutenkin. Tässä KissanKulmasta -blogin aineistoa tähän liittyen laajoine lukijakommentteineen; Kemikaalilentoja pysäytetty, Yleisön pyynnöstä: kemikaalivanat II ja Kemikaalivanat: osa III; patentit, YK ja TVO.

Alex Jones: DHS Chief Janet Napolitano is a Liar, Wal-Mart Invasion Part of Larger DHS Takeover of America ja erikseen Walmart Public Service Announcement (Janet Napolitanon propagandapläjäys) --> Poliisivaltiotyrannian "edistyksellisin" valtio länsimaissa on Yhdysvallat, missä Kiinan ja Pohjois-Korean mallien mukaisia tyrannia- ja kontrollimenetelmiä on vähitellen kovennettu ja lisätty NWO -projektin vaatimilla tavoilla. Yhdysvalloissa tämän toteuttamisen pääjohtajaksi on valittu Janet Napolitano, jonka ilveilevän syväpaha hymyily tuossa viimeisessä videotiedotteessa karmii suorastaan samalla tavalla kuin vaikkapa natsi-Saksan Heinrich Himmlerin muikistelu.

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi: Suomeen kehitellään kodinturvajoukot (NWO:n käskyrit) --> Suomi ei todellakaan ole syrjässä tästäkään poliisivaltiodiktatuurillisesta NWO -kehityksestä, kuten tämä linkkisisältö selventää!

Alex Jones: Obama Launches Total Takeover of Media: Emergency Alert System --> Viimeaikaisia ilmenemismuotoja tästä poliisivaltiokehityksestä alkaen Yhdysvalloista on myös tämä, jossa hyvältä vaikuttavaan ulkoasuun puetaan propagandataktiikalla muka turvallisuusagenda, joka on oikeasti kansalaisten tyranninen alistamis- ja kontrollisysteemi orwellilaiseen tapaan! Sama hyvyyden ulkoasuun puettu Saatanan taktiikka oli käytössä niin natsi-Saksassa kuin Neuvostoliitossakin ja tämä nykyinen kehitys keskuspankkikartellin vaatimassa globaalissa uusfeodaalikehyksessä ei eroa niistä yhtään millään tavalla!

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi: Moskovalaisella lentokentällä false-flag isku. Yli 30 kuollutta, Ruotsin pommi-isku saattoi olla lavastettu, Ruotsin puolustusministeriön työntekijä sai ennakkovaroituksen Tukholman pommi-iskusta ja Janet Napolitano: USA:n terroriuhka ehkä korkein sitten syksyn 2001 --> Problem - reaction - solution -kaava NWO -projektissa etenee tässä ym. poliisivaltiokehityksessä juuri näin; luodaan tahallaan junailluilla terrori-iskuilla muka "tarve" poliisivaltio-otteiden kiristämiselle ja näin saadaan aikaan valheellinen ja ihmiskunnan vastainen kontrolliverkko ilman mitään puuttumisia rapautuvan kulttuurin aiheuttamiin oikeisiin sosiaalisiin ongelmiin ja niiden aiheuttamiin väkivalta-, mielisairaus- ym. reaktioihin. Niitäkin lopulta perustellaan poliisivaltio-otteiden kiristämisellä, joka ei johda mihinkään muuhun kuin ojasta allikkoon kiihtyvällä noidankehämomentilla.

Tämä paasaus riittäköön tällä erää ja lopuksi tarjoan vielä muutaman linkin niihin ongelmanratkaisusisältöihin, jotka ovat erinomaisesti tunnistaneet tämän keskuspankkikartellin ja heidän NWO -projektinsa pahuuden sekä ovat onnistuneet luomaan jo oikein lupaavia keinoja lääkitä ko. pahaa pois teeseillään, jotta oikea hyvyydellinen renessanssikehitys pääsisi alkamaan --->

Adrian Salbuchi: Salbuchi - YOUR FREE WILL: The Global Power Elite's Achilles Heel...

Kaninkolo -blogi: Velkapyramidiponzihuijaus (Oivallisesti kiteytetty selvitys keskuspankkikartellin monetarismin pelinappulasta eli rahasta)

Paljastetaan rahan valhe -sivusto Facebookissa, tarjoaa joka päivä runsaasti linkkejä monetarismin pahuuden paljastamiseksi, tuomitsemiseksi ja parempien vaihtoehtojen esittämiseksi sen tilalle.

LaRouche PAC -sivusto tarjoaa tunnetusti maailman parhainta geopoliittista tietämystä ekonomian, historian, sosiologian, filosofian, taiteen ja tieteen näkökulmista tarkasteltuina.

Lisäksi tämän oman blogini NWO:n vastainen sisältö on kattavinta, mitä suomenkielellä saa.

No comments: