Monday, April 02, 2018

Kritiikkiä pajunkissapoiminnan rumista oksarepimistavoista - Valokuvallisia esimerkkejä repimis- ja leikkuuhaavoista maaliskuussa 2018

Pääsiäisen aikaa eletään parhaillaan ja siksi otankin taas myös tällä kertaa sille ajankohtaisesti esille jo monelta aikaisemmalta vuodelta tutun kritiikkini pajunkissapoiminnassa ilmenevästä rumasta oksarepimisestä täällä Suomessa.

Sitä varten olen taas ottanut aihetta havainnollistavia valokuvia, joista on alla kolme otosta kuvattuna Espoossa toissa viikon lauantaina 24.3.2018, eli päivää ennen Palmusunnuntaita - kuvat on tarkemmin sanottuna otettu Espoon Leppäsillassa pajukkoja kasvavan niityn alueella, missä vieressä ovat mm. mormonitemppeli, Pelican Selfstorage -varasto sekä vanha Turuntie.

Kuvissa nähdään taas kerran juuri se, miten oksien epäsiisti repiminen on jättänyt pensaisiin irvokkaan näköisiä palkeenkieliä ja muita repimisruhjeita, ja raskauttavana seikkana nämä kaikki ovat "hyvin" ihmisille näkyvillä vilkkaan oikopolun varrella! 

Kuten olen tähdentänyt kaikilla aikaisemmillakin aiheen havainnollistuskerroilla, niin tämä on vältettävissä ottamalla pajunkissapoimintaan mukaan esim. sopiva terävä veitsi tai vielä paremmin puutarhasakset tai vastaavat, millä oksapoiminnasta saadaan kuin tavallaan puutarhanhoidolta näyttävä paljon parempi ja huomaamattomampi tilanne.

Jonkin verran toki havaitsin käytetynkin juuri sellaista puutarhanhoidollista oksapoimintaa, ja siinä olenkin havainnut hieman edistystä myös Hämeenlinnassa, missä olen myös havainnut aikaisemmin tuota rumaa oksarepimistä. 

Se huono poimintatapa on kuitenkin edelleen paljon yleisempää ja merkki suomalaisiin pesiytyneestä passiivisaggressiivisesta välinpitämättömyydestä ympäristöään kohtaan, josta toinen vakavampikin esimerkki on roskaamismania - Roskaamismania osana rumuuden lisääntymistä länsimaiden ja Suomen rappioprosessissa - Esimerkkejä valokuvin Hämeenlinnan roskaamistilanteesta 1.1.2017.

Tämän Palmusunnuntaita edeltäneen repimistilanteen esilleotto on tämän kertaisen tähdennykseni erikoissyy - nimittäin ko. sunnuntain perinteisiin kuuluu lapsilla ns. virpominen, jota varten he tarvitsevat koristeltuja pajunkissaoksia ja siis ennen ko. päivää sitä varten tapahtuu paljon pajunkissaoksien poimintaa, ja usein lapset itse tekevät sitä.

Tähdennys tässä on se, että tämä ruma pajunkissapoimintatapa ensinnäkin siirtyy lapsille helposti vanhempien huonon esimerkin kautta ja toisekseen lapset eivät itse oksia poimiessaan edes tajua repimistä siistimpää oksapoimintaa, jos sellaista ei heille varta vasten aikuisten toimesta kädestä pitäen hyvällä esimerkillä opeteta! - Eli esim. juuri virpomistarvikkeita poimittaessa hieno esimerkillinen tapa on se, että mennään aikuisten kanssa yhdessä pajunkissapoimintaan ihan jopa koko perheen voimin ja havainnollistetaan tuo siisti poimintatapa käytännössä.

Tämän tunnisteen (pajunkissapoiminta) kautta pääsette aikaisempiin aiheen mukaisiin kirjoituksiini edellisvuosilta.


Rumia ja välinpitämättömiä repimisjälkiä pajuissa pajunkissapoiminnan seurauksena kuvattuna 24.3.2018 Espoon Leppäsillassa >>


















Revittyjä pajun oksia - 1.


















Revittyjä pajun oksia - 2.


















Revittyjä pajun oksia - 3.

No comments: