Thursday, September 25, 2008

Intiaanikesän jälkeen epävakaista ja tuulista syyssäätä

Koko tämän viikon olemme saaneet viettää Etelä-Suomessa aurinkoista, lähes tyyntä ja tavanomaista lämpimämpää syyssäätä. Suorastaan intiaanikesää, mutta kahden viime syyskuun aikana koettujen kesäsäiden veroiseksi ei tämä lämpöaalto muodostunut. Erityisesti päivälämpötilat ovat olleet korkeita ja ne ovat saavuttaneet monena päivänä vähän yli +15 asteen. Aamusumuja lukuun ottamatta selkeiden ja tyynien öiden lämpötilat ovat sen sijaan olleet melko matalia; +5 asteen molemmin puolin, mutta lähinnä vain lievää hallaa on ollut sisämaan aroilla paikoilla. Tämän tyyppisen sään aiheutti laaja itä-länsisuuntainen korkeapaine, joka oli koko ajan Etelä-Suomen yllä.

Huomisesta lähtien sää muuttuu, koska korkeapaine siirtyy lounaaseen ja antaa tietä Pohjois-Atlantilla kehittyville matalapaineille. Ensimmäinen matalapaine saapuu lännestä huomenna, mutta se ulottuu eteläiseen Suomeen lähinnä vain pilvisyytenä ja voimistuvana länsituulena lämpötilan pysyessä päivällä vielä n. +15 asteessa. Hyvinkin raju matalapaine saapuu lännestä lauantaiksi ja sunnuntaiksi, jolloin se tuo sateita myös etelään ja sunnuntain aikana sen eteläreunalla Etelä-Suomessa tuuli voi olla myrskyisää, ehkä paikoin vahinkojakin aiheuttavaa. Samassa yhteydessä viileämpää ilmamassaa saapuu lännestä-luoteesta ja päivälämpötilat jäävät vain +10 asteen tienoille. Tuuli ja pilvet nostavat kuitenkin la ja su välisen yön lämpötilan yli +5 asteen sisämaassakin.

Ensi viikon alussa Suomen lounaispuolelle näyttää kehittyvän heti toinen matalapaine, jonka myötä lämpimämmät lounais-etelätuulet voisivat alkaa vaikuttamaan tosin epävakaisen sään säestämänä edelleen. Siitä lähtien ennustettavuus on huono, mutta leuto matalapainesää näyttäisi jatkuvan. Mitään mainittavaa hallaa ei siis tulisi huomisesta lähtien, koska on tuulista ja runsaspilvistä. Näin ollen mitään uusia hallatuhoja ei ole odotettavissa ja mm. syyshortensioiden (Hydrangea paniculata "Grandiflora") vaaleanpunainen kukintavaihe jatkuu laajoilla alueilla ja kesäkukkien kukoistus säilyy edelleen monin paikoin.

Tämä viikko on ollut tuon sään ansiosta yksi kaikkien aikojen parhaista kasvivalokuvausprojektissani. Ruskaa on ollut häikäisevänä väripalettina tyynen sään säilytettyä lehtiä hyvin puissa ruskaisinakin! Nyt tuo viikonlopun myrskyisä matalapaine päättää mm. monien vaahteroiden (Acer sp.) ja koivunruosteesta totaalisesti kärsivien koivujen (Betula sp.) ruskan sakeaan lehtisateeseen. Tämän myötä maaseudun runsaskoivuisilla alueilla maisema muuttuu pari-kolme viikkoa ennenaikaisesti varsin alastomaksi. Taajamissa sen sijaan riittää paljon ulkomaisia puu- ja pensaslajeja, joilla ruska ei ole vielä edes alkanut tai on vasta vähän alussa. Ruskaa riittää siis vielä pitkälle lokakuuhun asti taajama-alueilla, missä ruskan aikataulut ovat edelleen lähes normaalissa tahdissa ajankohtaan nähden. Tänäkin syksynä on pieni ero etelärannikon ja sisämaan ruskan välillä; sisämaan tilanne on vähän edellä.

No comments: