Olen koko päivän sulatellut taas kerran huonoja uutisia; Kauhajoen koulusurmat (A B C D E F). Viime vuonna samanlainen massamurha sai mielet synkäksi. Jo silloin ihmettelin, että minkälaisen yhteiskunnan ja maailman tuotosta tuollainen voi olla ja tulin tulokseen, että tavalla tai toisella henkistä sairautta edesauttavan maailman. Nyt sen toistuttua ja muutenkin länsimaisen maailman tilannetta viime aikoina katsottuani olen pakotettu näkemään yhä selkeämpää trendiä kohti vieläkin synkempiä aikoja. ...Jos viimeistään nyt emme osaa kääntää sitä laivaa paremmille vesille!
Omasta näkökulmastani asiat vaikuttavat vaikeilta mm. sillä tavalla, että kuinka kykenisin toteuttamaan "maailmanparantajan" rooliani omalla alallani parhaimmalla mahdollisella tavalla; kauneus ja idealismi tuntuvat vain hukkuvan kaiken tämän saastan keskelle ja on yhä hankalampaa löytää motivaatiota ja käytännön aktivismia asioiden toteuttamiseen. Jotenkin olen myös tässä vaiheessa niin sanaton, että olen vain kyvytön yhtään enempää analysoimaan tätä kaikkea huolimatta kovasta halustani tehdä niin. Tunnelmat kiteytyvät osaltaan siihen, kuinka tänään aikaisemmin kävelylläni täällä Espoon Tapiolassa kuuntelin paikallisen kirkon kellojen soittoa. Se tuntui kuin tuomiopäivän soitolta länsimaisen elämänmenon iltaruskossa.
Kuvastakoon tuo tämän illan Tapiolan pilvitilanteesta ottamani kuva tätä kaikkea; yhtäältä vanhan huonon aikakauden loppu on näkyvissä "iltaruskona" (jos vain haluamme uuden paremman alkavan) ja joka tapauksessa kauaa emme voisi tällaisissa merkeissä jatkaa... Toisaalta tuo iltaruskotilanne antaa lohtua, jos vain osaa nähdä esim. luonnon tarjoamaa kauneutta, mistä me voimme ottaa oppia nähdäksemme ja kehittääksemme ihmisluonnon hyviä ja kauniita puolia. Onko niiden kohtalona lopullinen tuhoutuminen?
2 comments:
Niin kauheaa kuin se onkin niin sekin puoli kuuluu ihmisyyteen. Se asia mikä nyt kuitenkin kannattaisi nopeiten tehdä olisi tuo aseiden pitäminen vain ampumaradalla. Jos siitä aiheutuvat investoinnit vievät ampumaradat konkurssiin ei paljon kiinnosta.
Kyllä näin on! En kaipaa minäkään yhtään asetta siviilien joukossa ampumaratojen ulkopuolella.
Ihmisyyteen toki kuuluu myös se "pahuus". Olisi nykyään vain käytettävä yhä enemmän resursseja ja ideoita sen hallitsemiseksi ja kanavoimiseksi mieluummin rakentavaan kuin hajottavaan toimintaan. Toisista huolen pitämiseen ja välittämiseen. Liekö mahdotonta...
Post a Comment