Täydessä kukassa ollutta soihtunauhusta (Ligularia X hessei) kuvattuna perjantaina 31.8.2012 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Blogikirjoittamiseni on ollut edelleen valitettavasti innotonta, mutta jatkan nyt ainakin tätä kasvivalokuvausteemaa. Otan edelleen esille perennoja ja tällä kertaa ajankohdalle hyvin näyttävän kukkijan; soihtunauhuksen (Ligularia X hessei).
Nauhusten suvun joukossa tämä laji on kaikkein isokukkaisin ja siten näyttäväkukintaisin. Lisäksi myös lähes myöhäisin suvun kukkija. Sillä on kullankeltaisia kukkia runsaasti paksuissa ja töpäköissä tertuissa, kun muutamalla muulla suvun lajilla tertut ovat pitkiä ja kapeita vanoja tai kallionauhuksen (L. dentata) tapauksessa harsuja pallomaisia terttuja.
Tästä näyttävyydestään huolimatta ko. laji on suvussaan melko tuntematon ja vähän käytetty verrattuna muihin suvun lajeihin ainakin julkisilla viheralueilla havaintoni mukaan. Siitä johtuen sitä on nyt syytäkin mainostaa. Laji on puutarharisteymä, joten sitä ei tunneta luonnosta. Se menestyy kuitenkin laajasti lähes kaikkialla lauhkealla vyöhykkeellä ja on Suomessakin melko kestävä.
Nauhusten kukinta on muutenkin loppukesällä - syksyllä perennakukkijoiden joukossa näyttävimmästä päästä; ensimmäisenä jo heinäkuussa aloittaa valtikkanauhus (Ligularia przewalskii) ja muut suvun lajit seuraavat perässä elokuussa. Tämän esitettävän lajin kukintahuippu on siis vasta elo-syyskuun tienoilla ja alkavan syksyn viilenevien säiden ansiosta kukinta voi pitkittyä jopa lähes koko syyskuun mittaiseksi.
Alkukesällä tälläkin suvun lajilla pääosassa ovat rehevät lehdet, jotka puhkeavat maasta vihreinä toukokuun lopulla ja saavuttavat kesä-heinäkuun vaihteeksi täyden koon pensastavana tiheänä kasvustona. Koko perennan täysmitta voi saavuttaa n. 180 cm:n korkeuden kukintojen kasvettua täyteen mittaan. Kukinnot alkavat ilmestyä pitkäruotisten lehtien seasta heinäkuun lopulla - heinä-elokuun vaihteen tienoilta alkaen isoina "mötiköinä" ja ensimmäiset kukat avautuvat elokuun puolivälissä.
Yksittäiset lehdet ovat isoja ja munuaisen muotoisia. Niillä ei ole syksyllä mainittavaa ruskaa, vaan ne nahistuvat vähitellen lähinnä ruskeiden sävyjen kautta lokakuun mittaan. Kukintatertut tuottavat lokakuun mittaan ruskehtavahaivenellisia pähkylähedelmiä. Terttuvarret eivät ole kovin hyviä talventörröttäjiä, koska ne varistavat siemenensä jo loppusyksyllä ja varret ovat sen jälkeen pehmeinä ja mädäntyvinä helposti taittuvia.
Soihtunauhus voidaan lukea ns. jättiläisperennojen joukkoon, jolloin se on hyvä myös ns. yksittäiskasvinakin kasvatettuna; eli se sopii hyvin erilaisille paraatipaikoille ja voimakasta korostusta kaipaaville kohteille katseenvangitsijaelementiksi. Sitä voidaan kasvattaa myös laajoina ryhminä, jos haluaa hyvin rehevää ja voimakaskasvuista perennaefektiä esim. näkösuojaksi tai aidanteeksi. Muiden isokasvuisten tai keskikokoisten perennojen kanssa se sopii myös hyvin ryhmiin, jolloin esim. sekä muut yhtä myöhäiset kukkijat että jo runsaat silloiset hedelmävaiheet voivat olla hienoja kontrasteja sen kukinnan kanssa. Soihtunauhus ei siedä kuivuutta, vaan kasvupaikan on oltava kostea ja rehevä. Liikamärkyys on kuitenkin haitaksi etenkin talvella.
No comments:
Post a Comment