Ruskansa häilyvässä alussa ollutta viinivaahteraa (Acer circinatum) kuvattuna lauantaina 8.9.2012 Helsingin Meilahden arboretumissa.
Seuraavana tässä kasvivalokuvaussarjassani on vuorossa pensasmainen puu läntisestä Pohjois-Amerikasta eli viinivaahtera (Acer circinatum). Tarkemmin sanottuna lajin luontainen kasvualue on pitkulainen rannikkovyöhykkeellä Brittiläisestä Kolumbiasta Kalifornian pohjoisosiin, missä se erikoisesti on kuitenkin aina n. 300 km:n etäisyydellä Tyynenmeren rannikosta ja laji kasvaa vuoristossa n. 1500 metrin korkeuteen. Laji kasvaa alueellaan tyypillisesti isopuustoisten metsien aliskerrospensaikkona / -puustona. Koristepensaana / -puuna viinivaahteraa esiintyy toki laajemminkin Pohjois-Amerikan ja Euroopan temperaattisen lauhkeilla alueilla.
Koristeviljelyssä viinivaahteran paras ominaisuus ovat sen lehdet ja niissä etenkin räiskyvä ruska tyypilliseen vaahteroiden tapaan. Lehdet puhkeavat keväällä toukokuun alkupuolella aluksi pitkähuppuisiksi venyvistä punaisista silmuista hyvin raikkaan vaaleanvihreinä; vihreys ei tummu paljoakaan koko kesänä, mikä on hieno kesäominaisuus. Ruska on erittäin kirkasvärinen punaisten, oranssien ja keltaisten kirjavissa sävyissä. Se alkaa kehittymään vähitellen syyskuun alusta alkaen, mutta saavuttaa huippunsa vasta lokakuussa. Tuossa kuvassa on tyypillistä häilyvää ruskan alkua, joka on omalla tavallaan myös kaunista osittain vihreissä lehdissään, joten siksikin päätin ottaa tämän sellaisesta esimerkiksi.
Viinivaahtera kukkii suunnilleen samaan aikaan tuomen (Prunus padus) ja omenapuiden (Malus sp.) kukinnan kanssa touko-kesäkuun vaihteessa jo lähes täysilehtisenä; tumman viininpunaisen ja kerman valkoisen kirjavat kukat ovat harsuissa huiskiloissa. Pian kukinnan jälkeen kehittyvien kaksilohkoisten hedelmien siipiväli muodostaa 180 asteen kulman ja siivet ovat kellertäviä. Hedelmät varisevat loppusyksyllä.
Lajia on pidetty Suomessa varsin arkana ja esim. Mustilan arboretumin lajiesittelyssä sitä suositellaan kasvatettavaksi vain eteläisimmälle rannikkoalueelle ja saaristoon. Itse olen havainnut lajista kuitenkin mm. Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa kestävän yli 5m korkean kasvuston. Lajia kannattaa kokeilla rohkeasti ainakin I ja II menestymisvyöhykkeillä suojaisilla ja lämpimillä paikoilla, kuten juuri ylispuuston suojassa ja rakennusten lämpimillä seinustoilla sekä etelärinteillä. Kirkkain ruska saavutetaan kuitenkin aurinkoisella kasvupaikalla, joskin varjossakin laji menestyy, koska se on juuri metsien aliskerroksen kasvi. Lajia on kasvatettava tuoreella ja runsasravinteisella paikalla
Viinivaahtera kasvaa luontaisella alueellaan yleensä 5 - 8 m korkeaksi ja on siis usein pensastava ja harvemmin selvä pieni puu. Täällä Suomessa lajin arkuuden takia sen korkeus voi jäädä helposti alle 5 metrin, mutta em. tapaan myös yli 5 m korkeita istutuksiakin voi kehittyä hyvällä paikalla.
Kirkasruskaisena viinivaahtera on erinomainen katseenvangitsija syksyllä, mutta sen lehdet ovat toki erottuvan hienoja koko kasvukauden; lajia ei siten kannata istuttaa "piiloon". Sen siroliuskaiset lehdet itse asiassa muistuttavat suuresti aasialaisten sirovaahteran (A. sieboldianum) ja koreanvaahteran (A. pseudosieboldianum) lehtiä. Niinpä se on oiva koristevaihtoehto niillekin ns. japanilaiseen puutarhateemaan soveltuen. Viinivaahtera luetaankin vaahteroiden suvussa ns. palmatum-ryhmään eli japaninvaahteroiden ryhmään. Sellaisena se on ainoa Itä-Aasian ulkopuolella luonnosta löytyvä ko. ryhmän laji.
Viinivaahteran pensastava koko sallii sen kasvattamisen myös pienissä pihoissa, mutta lajia voi toki kasvattaa myös laajemmissa sekä yksityisissä että julkisissa ympäristöissä monen yksilön ryhminä, jolloin ruskavaikutustakin saadaan kerrannallistettua näyttäviksi elementeiksi. Tällaisten kirkkaiden ruskasävyjen parhaimpia kontrasteja muiden lajien kanssa ryhmissä ovat tummat havukasvit ja hyvin myöhään vihreinä säilyvät muut lajit; viinivaahteran kanssa suunnilleen samankokoiset keskikokoiset - isot pensaat / pikkupuut sekä havupensaat.
No comments:
Post a Comment