Valkomulperin (Morus alba) ruskahuipennusta kuvattuna torstaina 16.10.2014 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Tässä esittelyssä palaan taas Kaukoidästä peräisin olevien kasvien pariin - Tämä valkomulperi (Morus alba) on ollut alunperin luonnonvarainen Pohjois-Kiinassa; laajemminkin Kiinassa sitä on lisäksi viljelty silkkiäistoukkien isäntäkasvina jo yli 4000 vuotta silkin tuottamista varten! Niinpä puu levisi historiallisen silkkitien edesauttamana viljelyyn jo kauan sitten myös Intiaan ja siitä Lähi-itään ja lopulta Välimerelle ja laajemminkin Eurooppaan kylmimpiä seutuja lukuun ottamatta. Valkomulperia on ollut sittemmin viljelyssä kaikkialla subtrooppisella ja lauhkealla alueella ympäri Maapallon jo pitkään ja puuta voidaan kasvattaa myös tropiikissa, missä se on silloin ainavihanta. Lisäksi laji on monilla alueilla villiintynyt luontoon ja Yhdysvaltojen itäosissa valkomulperi on tullut paikoin pahaksi invaasiolajiksi ja risteytyy paikallisen punamulperin (Morus rubra) kanssa.
Täällä Suomessa valkomulperia on pidetty hyvin talvenarkana ja siksi sille ei ole edes määritelty tarkkaa menestymisaluetta; korkeintaan vyöhykkeiden I ja II suojaisilla paikoilla sitä voisi kasvattaa - Kuitenkin esim. tällä Kaisaniemen kasvupaikalla olen seurannut lajin useiden yksilöiden selvinneen yllättävänkin hyvin myös muutama vuosi sitten sattuneista varsin ankarista talvista, joten lajia kannattaa kokeilla ainakin eteläisimmässä Suomessa tähtäimenä ainakin sen koristepuukäyttö niin julkisilla kuin yksityisilläkin viheralueilla.
Valkomulperin kasvutapa on hieman omenapuumainen, mutta tiheälatvuksisempi ja siro-oksaisempi - Se kasvattaa lyhyen rungon ja latvus on epäsäännöllisen pallomainen tai nuorena myös kartiomainen. Puu on nuorena myös nopeakasvuinen, mikä on täällä Suomen oloissa sen talvenarkuuden takia myös ongelma - Nimittäin liian ravinteikkaissa oloissa puu voi jatkaa ainakin pääversojensa osalta liian myöhään kasvuaan eikä se osaa siinä varautua lähestyvään talveen ja se voi siksi olla ylialtis sekä syyshallojen oksavioituksille että pahoille talvivaurioille. Omassa taannoisessa arboretumprojektissani havaitsin tämän, kun minulla oli roppakaupalla lajia kasvatuskokeilussa.
Lämpimissä maissa valkomulperi voi kasvaa vanhemmiten keskikokoiseksi / isohkoksikin puuksi saavuttaen 10 - 20 metrin välisiä pituusmittoja; täällä Suomessa laji voi jäädä vain pensasmaiseksi ja parhaimmillaankin saavuttaa korkeintaan n. 10 metrin mittoja. Nämä Kaisaniemen isoimmat yksilöt ovat jo n. 5 m korkeita.
Etelä-Suomen normaalioloissa valkomuperin lehteenpuhkeaminen on hyvin myöhäistä; ainakin nämä Kaisaniemen yksilöt tuppaavat puhkeamaan havaintoni mukaan hiirenkorvalle vasta touko-kesäkuun vaihteen tienoilla ja osittain jopa vasta kesäkuun puolella. Puhkeamissävy on raikkaan vaaleanvihreä.
Lehdet tulevat kuitenkin pian täyteen kokoon ollen sitä Etelä-Suomen normaalioloissa viimeistään n. Juhannuksesta alkaen; kooltaan lehtilavat ovat vaihtelevia, mutta isoimmillaan lapa voi olla läpimitaltaan jopa n. 20 cm kesän mittaan kehittyvillä voimakkailla pääversoilla. Lehtimuotokin vaihtelee; taimilla ja voimakkailla pääversoilla esiintyy epäsäännöllistä ja pyöreälovista liuskaisuutta, mutta yleensä muutoin lapa on ehyt. Lehdet ovat kuitenkin aina sahalaitaisia. Täysikesäinen vihreys on keskivaaleaa / -tummaa ja lapojen alapinta on hyvin vaalea. Lehtien olemusta voidaan kuvailla myös ylikasvaneiksi koivunlehdiksi.
Laji puhkeaa kukkaan pian lehteenpuhkeamisen tapahduttua; kukinnan huipentuma on lehtien hiirenkorva- ja puolilehtivaiheen paikkeilla kesäkuun alkupuolella - puolivälissä. Hede- ja emikukat ovat usein eri yksilöissä ns. kaksikotisesti, mutta myös yksikotisuutta esiintyy - Näissä Kaisaniemen yksilöissä olen havainnut lähinnä vain emikukintaa. Sekä hede- että emikukat ovat vaatimattoman vihertäviä / kellertäviä; hedekukat ovat parisen senttiä pitkissä riippuvissa norkoissa ja emikukat ovat rykelminä vasta puhjenneiden lehtien hangoissa.
Kukinnan jälkeen hedelmäkehitys on nopeaa; jo reilun kuukauden kuluttua kukinnasta tapahtuu hedelmien kypsyminen keskenään hieman eriaikaisesti, jota olen voinut seurata näissä Kaisaniemen yksilöissä jo monena vuonna ajoittuen yleensä heinäkuun lopulle - elokuun alkuun. Näissä Kaisaniemen yksilöissä on siis kehittynyt vuosittain hedelmiä hedekukkien puutteesta / vähyydestä huolimatta.
Valkomulperin hedelmät ovat kuin pitkulaisia vadelmia rakenteeltaan ja kypsymisvaihe on monivärinen. Hedelmien kypsymisvärit ovat muuttuneet näissä Kaisaniemen puissa hyvin vaaleasta vihreästä punaisen kautta lähes mustiksi. Hedelmien kypsymisvärejä kuvaillaan kuitenkin myös lähes valkoisen kautta punaiseksi - purppuraiseksi muuttuviksi. Etenkin runsaana esiintyessään hedelmät erottuvat näiden värivaihtelujen takia lehtien seasta varsin hyvin.
Syksyllä korostuu lajin paras koristeominaisuus, joka on sen hyvin puhtaan keltainen ruska. Sitä voidaan kuvailla jopa sitruunankeltaiseksi vaaleudessaan ja kirkkaudessaan, mikä on melko harvinainen ruskasävy puiden ja pensaiden joukossa. Etelä-Suomen oloissa ruskan ajoittuminen on lajilla yleensä keskimyöhäistä ja siten vasta lokakuun mittaan kehittyvää. Siksi ruskansa on herkkä menemään piloille etenkin sisämaassa, koska lehtensä ovat pakkasenarkoja ja ne voivat jo ensimmäisessä yöpakkasessa paleltua ja varistua alas; tässä kuvani tapauksessa on todennäköisesti käynyt pakkasvaristuminen jo toisen seuranneen yön-aamun -4 asteen pakkasen takia eli tätä julkaistaessa Kaisaniemen valkomulperit ovat jo todennäköisesti alastomia. Toisaalta leutoina ja pakkasettomina lokakuina lajin ruskaa voi leiskua kuun loppuun saakka.
Lajin kasvattamisessa on siis huomioitava sen talvenarkuus, jolloin se on sijoitettava lämpimälle ja suojaisalle kasvupaikalle. Toisaalta liian paahteinen paikka voi olla haitaksi pitkinä sateettomina hellekausina, vaikka puun sanotaan kestävän myös kuivuutta jonkin verran. Syvämultaisuus ja aurinkoisuus on parasta, mutta Suomen oloissa liikaravinteisuus (varsinkin typpi) voi siis olla talvenkestoa heikentävä seikka.
Puu sopii myös melko pienille pihoille, kun se ei todennäköisesti kasva täällä omenapuuta isommaksi tai ei usein edes senkään kokoiseksi... Lajia voidaan käyttää pienimittakaavaisilla paikoilla yksittäispuuna, mutta usean yksilön ryhmät ovat suositeltuja isoilla pihoilla ja laajoilla viheralueilla, koska laji ei ehkä kasva kaikkialla menestymisalueellaan kunnolla puuksi jääden pensasmaiseksi eli siten pensaana kasvatettavaksi - Pensaat ovat tunnetusti juuri ryhmäkasveja.
Esteettisessä mielessä valkomulperi on keväällä ja alkukesällä erikoinen puu sen erittäin myöhäisen lehteenpuhkeamisen takia. Siksi se on silloin monien muiden aikaisemmin lehteen tulevien puiden ja pensaiden seurassa esim. toukokuun mittaan kuin kuolleelta vaikuttava kontrasti, mikä voi olla hauskaa erottuvuutta. Toisaalta kesäkuun alussa sen vielä vaaleanvihreä tuore lehdistö erottuu edukseen muiden lajien jo täysikesäisen tummiksi kehittyneistä lehvästöistä. Myöhemmin kesällä lajin lehvästö on enimmäkseen vain neutraali vihermassa ja vain runsas hedelmäsato voi olla kesäkaudella toinen kohtalaisesti pikantti koristeominaisuus.
Syksyn ruskansa on siis hyvin muodostuvana erityisen korostava katseenvangitsija, joka toimii hyvin sekä omillaan yksittäiselementtinä tai monella tavalla muiden puiden ja pensaiden kanssa ryhmässä - Yhtäältä tällainen keltainen ruska on erityisen erottuvaa mitä tahansa tummaa taustaa vasten, kuten on havupuiden / ainavihantien lajien tapauksessa. Toisaalta ryhmässä muiden kesävihantien lajien kanssa voi mahdollistua sen ruskan pariksi jo alastomaksi varistuneita lajeja, samaan aikaan ruskahuipennuksessa olevia lajeja sekä myöhäisimmin ruskaantuvien lajien vielä ainakin osittain kesäasuisia lehvästöjä. Esim. samaan aikaan ruskahuipennusta muodostavista lajeista voidaan ottaa tässä esille viime viikon kasviesittelyn freemaninvaahtera (Viikon 41 kasvivalokuva: Freemaninvaahtera (Acer X freemanii "Autumn Blaze") ).
Valkomulperi on tunnettu siis etenkin silkintuottamisen tärkeänä viljelykasvina, mutta sen lisäksi hedelmiään voidaan käyttää ravintona ja laji on tunnettu myös lääkitsevänä etenkin perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä. Hedelmätuotannon käyttöön lajista on jalostettu viljelylajikkeita, joilla on mm. isoja hedelmiä. Valkomulperin hedelmien makua sanotaan kuitenkin yleensä vain miedon makeaksi. Täällä Suomessa koristekasvikäytön lisäksi lajista voidaan saada myös hedelmäpuu ainakin yksityiseen käyttöön parhailla kasvupaikoilla.
Suosittelenkin tutustumaan lajiin ja ottamaan sitä ennakkoluulottomasti osaksi kasvien puisto- ja puutarhakäyttöä ainakin eteläisimmässä Suomessa.
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2013
Viikon kasvivalokuva -kooste vuonna 2012.
No comments:
Post a Comment