Monday, April 24, 2023

Sääennuste- ja luontoseurantaraportti viikolle 17 (24. - 30.4.2023) - Vaihtelevaa ja epävakaista koko maassa; aluksi etelässä vielä yksi lämpöpulssi ja pohjoisessa takatalvista, lopussa koko maassa tasaisen viileää

Kevään etenemisessä ilmeni päättyneellä viikolla 16 aluksi jopa koko maata kattaen tavanomaista lämpimämmän sään edesauttamaa kevään nopeaa etenemistä, mutta sitten viikon lopulla Pohjois- ja Keski-Suomeen virtasi Jäämereltä hyvin kylmää ja takatalvista säätä Etelä-Suomen jäätyä edelleen hyvin lämpimän ilmamassan piiriin.

Tästä syntyi pe-su ajaksi Suomeen poikkeuksellisen jyrkkä ilmamassojen ja lämpötilojen ero etelän ja pohjoisen välille, joka oli tavallaan toisinto vastaavanlaisesta maaliskuussa sattuneesta suunnilleen yhtä jyrkästä ilmamassojen ja lämpötilojen jyrkkyyserosta etelän ja pohjoisen välillä. 

Nyt päättyneellä viikolla 16 ja edelleen tämän alkaneen viikon 17 tässä alussakin sellainen on ollut huhtikuun versio tilanteesta, jossa Lappiin ja Kainuuseen on jäänyt vanhaa lumipeitettä yhä sulamatta monin paikoin jopa yli puolen metrin paksuisina hankina ja uuttakin lunta on satanut ajoittain. 

Samalla Etelä-Suomessa kevät on edennyt jopa niin paljon, että kasvukausi on alkanut ja kehittynyt normaaliin ajankohdan tilanteeseen nähden jo selvästi etuajassa, jossa sitä ilmentää tässä viikonvaihteessa jo alkanut koivujen (Betula sp.) kukinta ja lehtiensä jo osittaiselle pienelle hiirenkorvalle tulo etenkin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Jatkossa tällä alkaneella viikolla 17 lounaasta hivuttautuu matalapainetta vähitellen enemmän koko Suomen päälle, jota edeltää vielä ti-ke aikana Etelä-Suomeen yksi erittäin lämpimän ilman pulssi Baltiasta käsin, mutta sitten jatkuvasti epävakaisessa säässä ilmamassojen ja lämpötilojen erot tasaantuvat etelän ja pohjoisen välillä; etelässä viilenee ja pohjoisessa leudontuu.

Vapun tienoon sää näyttäisi sellaisen prosessin tuloksena edelleen epävakaiselta sekä koko maassa lämpötilojen osalta jonkin verran tavanomaista viileämmältä tasaisesti - tarkennetaan kuitenkin päivityksessä myöhemmin viikolla Vapun säätilanteita paremmin...

Kerrataan vielä seuraavaksi päättyneen viikon 16 tilanteita

Viikon aluksi Suomen länsipuolelle muodostui korkeapaine, joka pysyi Fennoskandian yllä lähes ennallaan tuolla tavalla länsipainotteisesti ja selännettä Suomen yli Venäjälle pitäen ma-to välisen ajan.

Tämä mahdollisti koko maassa tavanomaista lämpimämmän sään kehittymistä siten, että Lapissa oli myös ajoittain epävakaisempaa länsivirtauksissa ja etelä- ja keskiosissa vallitsi enimmäkseen heikkotuulinen ja vähäpilvisen aurinkoinen sää; tosin ajoittain esiintyi runsaampia ylä- ja keskipilviharsoja.

Tuolla ma-to välillä lämpötilat kehittyivät siten, että aluksi tuon korkeapaineen itäreunalla ma-ti aikana oli Etelä-Suomessa sen verran viileää koillisvirtausta, että päivälämpötilat jäivät vielä +10 ja +15 asteen välille, ja etelärannikolla oli lämpimintä. Muualla maassa päivälämpötilat vaihtelivat vähän +10 asteen molemmin puolin ja öisin oli koko maassa vielä heikkoja yöpakkasia.

Sitten etenkin juuri Etelä-Suomessa ja osassa Keski-Suomeakin etenkin päivälämpötilat nousivat selvästi, jolloin etelän sisämaassa keskiviikosta alkaen päivälämpötilat olivat laajasti +15 ja +19 asteen välillä päivittäin - silti vielä jäi täpärästi saavuttamatta ja ylittämättä vuoden ensimmäisen kerran +20 astetta.

Yölämpötilat kohosivat myös sen verran, että monin paikoin alimmat vuorokauden lämpötilat alkoivat jäämään yhä enemmän nollan yläpuolelle, ja Lapissa sitä edesauttoivat myös runsaampi pilvisyys ja länsituulet.

Sitten tosiaan perjantaina jo Lapissa koettiin rajua kylmenemistä lumisateiden kera Jäämereltä käsin ja lauantain aikana tuo kylmän ilman purkaus eteni Keski-Suomeen saakka - Etelä-Suomessa jäi silti Baltiasta käsin ulottumaan edelleen hyvin lämmintä ilmaa, jota edesauttoi Etelä-Skandinaviaan Britteinsaarilta käsin siirtynyt matalapaine.

Tämä tilanne myös edesauttoi sitä, ettei tuo pohjoinen kylmän ilman purkaus päässyt sunnuntainakaan etenemään noin Jyväskylän tasaa etelämmäksi enää.

Tässä jyrkässä ilmamassojen kontrastissa sitten lämpötilat olivat seuraavanlaisia; Lapissa ja Kainuussa jopa päivälämpötilat jäivät monin paikoin nollan vaiheille tai jopa hitusen pakkaselle ja yölämpötilat alkoivat laskea jopa -10 asteen kylmemmälle puolelle. 

Keski-Suomessa yölämpötilat eivät laskeneet juurikaan pakkaselle tuota ilmamassojen eroa rajaavalla runsaspilvisellä rintamavyöhykkeellä, mutta etelään nähden hyvin suureksi kontrastiksi esim. Jyväskylän tasalla päivälämpötilat tippuivat lauantain +15 asteen tienoilta sunnuntain vain vajaaseen +5 asteeseen.

Etelä-Suomessa puolestaan myös la ja su aikana yhä edelleen yli +15 asteen päivälämpötilojen ohelle myös yölämpötilat alkoivat asettua yhä enemmän plusasteille; tällöin etelärannikon tuntumassa mitattiin jopa yli +5 asteen yläpuolelle jääneitä vuorokauden minimilämpötiloja vähäpilvisenä jatkuneesta säästä huolimatta.

Tänään alkaneen viikon 17 maanantaina on sitten ollut melko vauhdikas muutos sillä tavalla, että yön ja aamun aikana Selkämereltä Kainuuseen ja siitä Uralia kohti viiletti pieni ja runsassateinen matalapaine, jonka sadealueen pohjoisreunalla saatiin useita senttejä uutta lunta Keski-Suomessa ja Kainuussa.

Samalla Etelä-Suomea ylitti kapea kylmän rintaman kuurosadenauha, josta ei kuitenkaan tullut mainittavia sademääriä. Sen mukana kuitenkin osassa Etelä-Suomea päivälämpötilat jäivät edellispäivää vähän alemmiksi ja vain kapealla Uudenmaan ja Kymenlaakson alueella ylitetiin taas +15 asteen lämpötiloja. 

Lapissa jatkui poutainen ja kylmä sää jopa -10 ja -20 asteen välisine yölämpötiloineen.

Katsotaan siten seuraavaksi Euroopan mittakaavassa suursäätilan kehitysvaiheita ennustemallien mukaan viikolle 17

Etelä-Skandinaviaan on siis jäänyt pyörimään tuo em. matalapaine, joka on vaikuttanut Suomen säähän parina viime päivänä ja jää vaikuttamaan edelleen jatkossa - sen muotoutuminen ja käyttäytyminen lähipäivinä näyttää olevan ennustemallien mukaan seuraavaa;

Ensin ti-ke aikana tuo matalapaine pysyy edelleen lähes sijoillaan pyörimässä Etelä-Skandinaviassa, jolloin tiistaina Baltiasta tulee tuo em. viimeinen annos erittäin lämmintä ilmaa Etelä-Suomeen ja sen kera siirtyy rintamasateita yöllä Etelä-Suomen ylitse pohjoiseen ja sitten seuraavaksi yöksi ne siirtyvät jo Lappiin tuoden jo Keski-Suomea myöten paljon lämpimämpää ilmamassaa. 

Keskiviikkona tuo matalapaine kierrättää kuitenkin jo seuraavaa rintamasysteemiä etelästä Etelä-Suomeen ja sen perään lounaasta virtaa etelään ja sitten keskiosiinkin viileämpää ilmaa. Samalla tuo edellinen rintamasade leudontaa säätä Lapissa eteläpainotteisesti.

Sitten to-pe aikana näyttää siltä, että tuo matalapaine sekä hivuttautuu hieman enemmän Suomen päälle että venyy myös osaksi luoteeseen Norjanmerelle - tällöin tasaisesti viileähkö ilmamassa kattaisi koko Suomea ja matalapaineen alueella esiintyisi iltapäiväpainotteisesti kuurosateita.

Viikonlopun osalta tämänlainen melko samanlainen tilanne sitten jatkuisi edelleen, eli Fennoskandian ja myös osaltaan Länsi-Venäjän yllä pysyttelisi matalapainetta ja minkä alueella myös uusien ja yllättävienkin matalapaineen osakeskusten muodostuminen voi olla mahdollista; tämän takia lämpimät ilmamassat pysyisivät silloin Suomesta etäällä, ja näin ollen Vappukin olisi viileä jopa koko Suomessa...

Tarkastellaan vielä laajemmin Euroopan osalta sitä, mitä tuon Fennoskandian matalapaineen ulkopuolella tapahtuu säässä tällä alkaneella viikolla;

Tuo Baltiasta Etelä-Suomeen vielä ti ja osin ke aikana ulottuva lämmin ilmamassa jää vielä vaikuttamaan osaan Itä-Eurooppaa ja laajemmin Venäjälle myös jatkossa viikon lopulle saakka, mutta toisaalta Länsi-Venäjänkin alueella on osaksi matalapaineista ja epävakaista säätä, joka pohjoisreunallaan ylläpitää Uralilla sijoillaan yhä kylmää ja melko talvistakin säätä.

Muualla manner-Euroopassa ja Britteinsaarilla käy sillä tavalla, että aluksi vielä tuon Etelä-Skandinavian matalapaineen länsipuolitse kiertyy Britteinsaarille ja osaan Keski-Eurooppaa viileää ilmaa, mutta sitten etenkin Keski-Euroopassa on ainakin hetken paljon lämpimämpää korkeapainesäätä.

Atlantilla Britteinsaarten länsipuolella on paikoillaan pyörimässä koko viikon mittaan laaja matalapaine, josta näyttäisi ulottuvan taas ulokemaisesti solaa Britteinsaarten yli sateineen kohti Keski-Eurooppaa viikon lopulla, ja tästä matalapaineen tulosta Eurooppaan saattaa sulautua osaksi tuota Fennoskandiaan jäävää matalapainetta uutta osakeskusta muodostavaa energiaa - päivityksessä myöhemmin viikolla tätäkin skenaariota voidaan tarkastella paremmin lisää...

Välimeren ja Mustanmeren tienoon alueet ovatkin näillä näkymin tämän alkaneen viikon 17 aikana oikeastaan ainoita, joissa lämpimät ja kesäiset säät vallitsevat jo koko ajan - itse asiassa edelleen länsiosissaan eli Iberian niemimaalla (Espanja ja Portugali) ovat vaivoina edelleen viime viikon puolelta käsin vallinneet ja siis yhä useana päivänä jatkossakin vallitsevat ajankohtaan nähden poikkeuksellisen ja ennätyksellisen kuumat hellesäät Afrikasta käsin vaikuttaen; jopa +40 astetta hipovat päivälämpötilat ovat siellä jo mahdollisia!...

Muualla Välimerellä ja viikon loppua kohden etenkin edelleen itäosissaan ja Mustanmeren ympäristössä on epävakaisempaa, mutta jo kesäisen lämpimässä ilmamassassa se tarkoittaa jo yhä kesäisempiä sade- ja ukkoskuuroja, joita voi paikoin esiintyä noilla alueilla päivittäinkin.

Sitten tarkemmin Suomen sään kehityksestä viikolla 17

Huomenna tiistaina siis Etelä-Suomen osalta yöllä ja aamulla tapahtuu etelästä käsin lämpimän rintaman sadealueen ylitys (ennen rintamaa tuulee idästä ja sen jälkeen eteläkaakosta), jossa voi esiintyä paikoin rankkojakin kuuroja pienen ukkosriskin kera; yölämpötila on täten taas varsin korkea etelässä +5 ja +10 asteen välillä. Päivällä etelässä sää poutaantuu ja selkenee osaksi, mutta lännessä voi olla paikallisten sade- ja ukkoskuurojen riskiä. Päivälämpötila kohoaa etelässä sisämaassa jopa +20 asteen paikkeille, joten vuoden ensimmäinen ko. rajan ylitys lienee nyt tulossa... Keski-Suomessa ilmenee edelleen tuota hyvin jyrkkää ilmamassojen lämpötilaeroa, mutta tuo etelästä tuleva lämpöpulssi siirtyy päivän aikana pohjoisemmaksi keskiosissa vesi- ja pohjoisreunallaan lumi-räntäsateiden kera tuossa em. lämpimässä rintamassa. Siten keskiosissa etenkin pohjoisosissaan voi olla selvästi vielä yöpakkasta, mutta eteläosissaan vastaavasti päivälämpötila voi nousta paljonkin yli +10 asteen, kun samalla vielä vähän pohjoisempana jäädään paljon alle +10 asteen päivälämpötiloihin... Lapissa puolestaan yöllä on poutaa ja edelleen jopa -10 astetta kylmempää; sitten päivän mittaan etelästä alkaa pilvistymään ja tuo etelästä pohjoiseen siirtyvä rintamasade tuo illalla Etelä-Lappiin lumipyryä. Päivälämpötila ehtii olla ennen sitä koko Lapissa hitusen plussan puolella.

Keskiviikkona tuo lämpimän ilman pulssi on ulottumassa pohjoisimmilleen Keski-Suomessa etelä-kaakkoistuulissa, jolloin korkeimmat päivälämpötilat ovat poutaisimmalla itäosan alueella; mm. Pohjois-Karjalassa voidaan silloin mitata jopa +20 asteen päivälämpötiloja, joten siellä lämpenee erittäin rajusti tiistaihin nähden. Muutoin etelä- ja keskiosissa yöllä on useita asteita plussaa lämpötiloissa, ja etelässä paikoin jopa +10 asteen vaiheilla. Muutoin etelässä ja keskiosissa länsipainotteisesti esiintyy iltapäivällä kuurosateita ja sillä alueella päivälämpötila voi jäädä alle +20 asteen; länsirannikolla ja lounaiskolkassa voi olla sitäkin viileämpää. Lapissa eteläosissa tuo lämpöpulssin pohjoisemmaksi tulo tuntuu myös, jolloin yöllisen räntä-vesisateen ja nollakelin jälkeen siellä poutaantuvassa iltapäivän säässä reilustikin yli +10 asteen päivälämpötilat voivat mahdollistua. Lapin pohjoisosiin jää kuitenkin tuon rintamasateen jäännealue itätuulissa, eli epävakainen ja runsaspilvinen sää, missä yöpakkasten ja lumisateiden jälkeen vain hitusen plussalla olevat päivälämpötilat ovat mahdollisia.

Torstaina ja perjantaina Suomessa vallitsee sitten koko alueellaan epävakainen ja viileähkö sää siten, että tuulet vaihtelevat em. matalapaineen alueen mukaan ja kuurottaisia sateita esiintyy ja syntyy etenkin iltapäivisin, ja etelä- sekä keskiosien suhteen etenkin sisämaa-alueilla. Tällöin osa sateista voi olla Lapissa etenkin pohjoisosissaan edelleen osaksi räntää tai luntakin, mutta etelämpänä pelkkää vettä. Lämpötilat asettuvat näinä päivinä siten, että yhtäältä Lapissa yöpakkaset leudontuvat vain pikkupakkaselle, ja etelä-keskiosissa yölämpötilat ovat +0 ja +5 asteen välillä ja kasvukauden aloittaneella alueella voi vähäpilvisillä hetkillä esiintyä hallaa. Päivälämpötilat ovat etelässä ja keskiosissa vähän +10 asteen molemmin puolin, jossa lämpimintä on etelässä ja aurinkoisimmilla hetkillä. Lapissa päivälämpötilat jäävät +5 asteen vaiheille, jossa kylmintä on pohjoisimmissa osissa...

Sitten tosiaan viikonlopun ja Vapun aikana saattaisi tuollainen melko samanlainen sää jatkuvan koko Suomessa edelleen, mutta katsotaan myöhemmin viikolla päivityksessä, josko siihen tulisi kuitenkin jotain merkittävääkin muutosta ainakin osassa maatamme...

Luontohavaintoja ja -analyysejä Etelä-Suomessa

Sekä lumipeite että järvien jääpeitteet ja myös maaperän routa ovat tällä hetkellä jo kadonneet pois kokonaan Etelä-Suomen alueelta, joskin Keski-Suomea lähempänä olevilla alueilla voi olla vielä joitakin pikkujäänteitä niistä olemassa - joka tapauksessa näin asian tilan ollessa siirrynkin tässä vaiheessa suoraan kuvailemaan alkaneen kasvukauden tilannetta ja jatkovaiheita;

Tässä viikonvaihteessa siis edellä kuvattuun tapaan koivut (Betula sp.) ovat jo vähintään osaksi aloittaneet kukintansa ko. alueella, ja näin etenkin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa, jonka piirissä joissakin ensimmäisissä koivuissa nähdään jo lehtiensä pientä hiirenkorvalle puhkeamistakin.

Koivuissahan on siis tällä kertaa erittäin paljon hedenorkkoja, joka on tässä kukinnan alkuun johtaneessa kehitysvaiheessa näkynyt koivujen latvuksissa siten, että kukintaan kehittyvien hedenorkkojen kellertyminen ja kasvaminen on luonut juuri ennen lehtiensä ilmaantumista koivujen latvoihin etäältä nähtynä poikkeuksellista ruskehtavan kellertävää sävyä, joka lisäksi vaihtelee yksilöstä toiseen sävyltään.

Jatkossa alkaneella viikolla tuo ti-ke aikainen lämpöaallon vaihe saa koivut kukkimaan ko. alueella yhä yleisemmin ja runsaammin, ja samalla hiirenkorvalle puhkeavat lehtensäkin tulevat yhä paremmin esille - tässä prosessissa viikon mittaan tulevat mukaan myös Uudenmaan ja Varsinais-Suomen lisäksi muutkin etelän alueet vähän pohjoisempana, mutta sitten viikon loppuosan viileämpi sää jonkin verran jarruttaa tuota kehitystä ja siis koko kasvukauden etenemistä muutenkin.

Mainittakoon tässä yhteydessä juurikin koivujen tulossa oleviin erittäin runsaisiin siitepölyihin liittyen siitä, miten olen havainnut Turun yliopiston siitepölytiedotuksissa mm. juuri Norkko-sivustollaan tiettyä huonontumista; nimittäin viime viikon 16 puolella on käynyt ilmi sellaista, että he eivät enää päivitä kahta kertaa viikossa siitepölytiedotuksiaan, kuten aina menneinä vuosina on ollut tapana. Sen sijaan vain yksi viikkopäivitys tapahtuu näemmä nyt vain perjantaisin -- mistäköhän tällainen tiedottamisen heikennys johtuu, ja liittyykö tämäkin yleisesti meneillään olevaan yhteiskuntamme rappioittamiseen?!...

Mutta muusta kasvukauden meneillään olevasta kehityksestä eteläosissa kerron vielä mm. nämä asiat; lehtipuiden ja -pensaiden yleinen hiirenkorvalle puhkeamisen vaihe on siis alkanut ja alkamassa tämän alkaneen viikon mittaan, mutta maisemien vihertyminen on ti-ke jälkeen melko hidasta - kuitenkin esim. metsävaahteroilla (Acer platanoides) ja rusokirsikoilla (Prunus sargentii) tapahtuu kukinnan alkuun kehittymistä, jossa molemmilla ainakin kukkien nuppuvaiheet tulevat esille hieman / osittain.

Haavan (Populus tremula), pajujen (Salix sp.) sekä raidan (Salix caprea) kukinnat ovat saavuttaneet huippuvaiheensa, ja tällä alkaneella viikolla etenkin haavasta alkaen kukintansa hiipuvat, ja siten mm. etenkin haapojen hedenorkot alkavat varisemaan pois.

Toisaalta kukinnan huippuvaihetta jatkavat puistoissa ja puutarhoissa edelleen noiden kanssa melkein samaan aikaan kukkimisensa aloittaneet jalavat - sekä vuorijalava (Ulmus glabra) että kynäjalava (Ulmus laevis); näistä etenkin vuorijalava näyttää kukkivan tällä kertaa erittäin runsaasti!

Luonnossa sinivuokkojen (Hepatica nobilis) ja leskenlehtien (Tussilago farfara) kukinta on taittumassa hiipumisen puolelle ja samalla valkovuokkojen (Anemone nemorosa) kukinta saavuttaa yhä yleisemmin huippuvaihettaan.

Puistoissa ja puutarhoissa nurmikoiden yleinen vihertyminen jatkuu, ja siten jo suurin osa nurmikoista alkaa olla Vappuun mennessä lähes kokonaan vihertyneitä, ja sitä edesauttaa myös viikon mittaan esiintyvät vesisateet jatkossa.

Samalla monet muutkin ruohovartiset kasvit kasvavat yhä enemmän esille sekä luonnossa että viljeltyjen perennojen osalta, joten maisemat saavat kasvun vehreyttä siitäkin jo selvästi.

Maaseudun peltoviljelyssä on jo ollut paikoin näkyvissä etenkin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kevätkylvöjen tekoa, ja tällä alkaneella viikolla samaa jatkuu, vaikkakin runsain tai kiireisin kylvöjen aika jää vielä Vapun jälkeiselle ajalle toukokuun alkupuoliskolle...

Lopuksi vielä mainintaa vesistöjen pintavesilämpötilojen vaiheista, koska jäiden jo sulettua pintavedet ovat jo hetimiten alkaneet lämpenemään sekä etelän järvissä että eteläisillä merialueilla.

Järvissä ollaan jo monin paikoin ylittämässä +5 asteen rajoja pintavesilämpötiloissa ja alkaneella viikolla vakiintuvatkin jo +5 ja +10 asteen väliset pintavesilämpötilat vähitellen yleisestikin -- siitä huolimatta näemmä tämä Järvien pintavesilämpötilat -karttapalvelu on pintavesilämpötilojen mittaamisen aloittamisessa taas tänäkin vuonna myöhässä monilla mittauspaikoilla, jota olen kritisoinut jo aikaisemminkin, ja näemmä tästä on huomautettava taaskin!

Meriveden lämpötilat ovat myös jo nousussa, ja tästä jäätilannetta havainnollistavasta kartasta voidaankin seurata edelleen myös merien pintavesilämpötilojen kehittymistä; esim. Suomenlahdella tällä hetkellä Viron puoleisella rannikolla lähestytään jo +5 asteen pintavesilämpötiloja.


Päivitys 25.4.2023 klo. 21:30:

Tänään tiistaina on siis ollut Etelä-Suomessa vuoden / kevään tähän mennessä kesäisimmän oloinen päivä, kun päivälämpötilat ovat nousseet +20 asteen lähelle; tällä erää korkeimman lukeman nappasi Lappeenrannan Konnunsuon sääasemalla mitattu +20,5 astetta, josta maininta löytyy Ilmatieteen laitoksen twiittauksesta.

Lähes +20 asteen lukemia mitattiin laajasti muuallakin aina noin Tampereen tasaa myöten pohjoiseen, mutta ilmeisesti muita +20 asteen ylityksiä tuon Konnunsuon maksimilämpötilan lisäksi ei ole tänään tullut.

Kesäisen oloisen tästä päivästä teki myös se, että länsiosissa esiintyi loppuiltapäivän ja alkuillan aikana ukkoskuuroja; ne syntyivät yhdessä ryppäässä klo. 16:00 maissa Porin ja Tampereen puolivälissä ja siitä tämä ukkoskuurorypäs on liikkunut alkuillan mittaan Pohjanmaalle pohjoiseen -- sadetutkan mukaan osa kuuroista salamoi vielä nyt parhaillaankin Keski-Pohjanmaalla illan hämärtyessä.

Huomenna keskiviikkona kesäisimmät lämpötilat mitataan puolestaan siis Pohjois-Karjalan paikkeilla, ja odotettavissa voi olla jopa +21 asteen paikkeille pääsyä - muualla etelä- ja keskiosissa on epävakaisempaa, ja sade- ja ukkoskuurot ovat mahdollisia tätä päivää laajemmin, ja sitten ke-to yönä runsaampi sadealue siirtyy etelälounaasta Etelä-Suomen yli hitaasti koilliseen, joten melko suuriakin sademääriä voi siinä tulla...


Päivitys 28.4.2023 klo. 21:40:

Nyt on siis ollut jo kaksi viileämpää päivää myös Etelä-Suomessa, mutta vielä toissa päivänä keskiviikkona mitattiin Itä-Suomessa +21 asteen paikkeille päätyneitä maksimilämpötiloja, jotka siis ovat tähän mennessä kevään korkeimmat lukemat ja jäävät koko huhtikuun korkeimmiksi lämpötiloiksi -- Ilmatieteen laitoksen twiittaus aiheesta.

Viileää säätä on siis hallinnut Fennoskandiassa matalapaine, johon on liittynyt etelä- ja keskiosien sisämaassa tänään iltapäivän kuurosateita. Lisäksi maatamme on ylittänyt erittäin hitaasti etelästä pohjoiseen kaakko-luodesuuntainen yhtenäinen sadealue, joka oli ensin em. tapaan ke-to välisenä yönä ylittämässä Etelä-Suomea, ja sitten torstain mittaan Keski-Suomea. Vasta tänään perjantaina tuo sadealue on ollut saapumassa Keski-Suomesta Kainuun ja Etelä-Lapin tasalle, jolloin siinä on alkanut tulla myös räntää ja lunta.

Itse asiassa tuo sadealue voimistuu ensi pe-la välisenä yönä sen verran, että n. nollakelissä juurikin Kainuun ja Etelä-Lapin tasalla tulee runsaasti uutta lunta! -- huomenna päivällä märkä lumipyry laajenee sitten jo myös Keski- ja Pohjois-Lappiinkin, jolloin Kainuussa ja Etelä-Lapissa vuorostaan poutaantuu: hyvin talvista säätä noilla kaikilla alueilla on täten tiedossa visuaalisesti ja ajokelien suhteen huomiseksi!

Huomenna la Etelä- ja Keski-Suomessa on sen sijaan suunnilleen tämän perjantain toisinto etelän ja lännen välisissä tuulissa, missä yöllä on vaihtelevapilvistä ja lämpötila voi selkeimmillä paikoilla laskea hitusen jopa pakkaselle, ja hallaa on varsin yleisesti etelän kasvukauden aloittaneella alueella. Päivällä sisämaassa voi taas esiintyä kuurosateita, mutta etelärannikon tuntumassa voi olla poutaa ja melko vähäpilvistäkin. Päivälämpötila on etelässä +6 ja +10 asteen välillä ja keskiosissa +5 asteen vaiheilla. Lapissa lämpötila vaihtelee siis nollan tienoilla vähän sen molemmin puolin; lumisateessa voi olla jopa hitusen pakkastakin yöllä.

Sitten katsotaan myös Vapun ajan säätä, joka aloitetaan huomioimalla jo huomenna illalla lounaasta Etelä-Suomea lähestyvän matalapaineen osakeskuksen tuloa; sen sadealue saapuu jo siis huomenna illalla länsiosiin.

Vappuaattona sunnuntaina täten siis yöllä runsas sadealue matalapaineen kera tulee suoraan Etelä- ja Keski-Suomen päälle lounaasta siten, että yöllä-aamulla etelä- ja keskiosat saavat runsasta vesisadetta; keskiosien pohjoisosissa voi olla räntä-lumisateen riskiä. Sitten päivällä nuo yhtenäiset sateet saavuttavat jo Kainuuta ja Lappia (illalla sataa Pohjois-Lapissa), jolloin sateen olomuoto voi olla siellä taas varsin lumista, ja uuden lumen kertymiä voi olla vappuaaton iltaan mennessä jo tullut paikoin yli 20 cm edellispäivän uudet lumet mukaan luettuna!

Tuulet vaihtelevat voimakkuuksiltaan ja suunniltaan tuon matalapaineen liikkeen ja sijainnin mukaan, ja sen jälkipuolella alkavat puhaltamaan kylmät lännen ja pohjoisen väliset tuulet sään alkaessa kuurosateiden kautta poutaantumaan Etelä- ja Keski-Suomessa aattoiltana.

Lämpötilat ovat aattona etelä- ja keskiosissa sateiden takia yöllä plusasteilla eteläisimpien osien +5 asteen paikkeille saakka, ja päivälämpötila on +5 ja +10 asteen välillä. Kainuussa ja Lapissa on yöllä heikkoa pakkasta ja ennen ko. sadealuetta päivälämpötila voi käväistä +5 asteen paikkeilla, mutta lumi-räntäsateessa on nollakeliä.

Vappupäivänä maanantaina matalapaineen keskus sijaitsee Lapissa, missä on heikkotuulista ja runsaspilvistä; lumi- ja räntäsateet heikkenevät siellä ja sää osaksi poutaantuu lämpötilojen vaihdellessa vähän nollan molemmin puolin yöllä ja päivällä on vähän plusasteita.

Etelä- ja Keski-Suomessa vallitsee länsi-luoteistuuli, missä yöllä on vähä- tai vaihtelevapilvisen poutaa ja iltapäivällä esiintyy sisämaassa ja etenkin Keski-Suomen puolella kuurosateita; illaksi taas poutaantuu, mutta toisaalta etelärannikkoa näyttäisi uhkaavan Baltian yli lännestä itään kulkeva sadealue...

Lämpötilat ovat etelä- ja keskiosissa yöllä nollan vaiheilla, ja hallaa on taas yleisesti kasvukauden aloittaneella alueella. Päivälämpötila on etelässä +10 asteen vaiheilla ja keskiosissa +5 ja +9 asteen välillä.

Sitten viimeiseksi tässä päivityksessä ensi viikon 18 säästä Vapun jälkeen muutama maininta; tässä vaiheessa näyttäisi siltä, että ti-ke aikana lounaasta tulisi vielä toinen matalapaineen osakeskus Etelä- ja Keski-Suomen ylitse koilliseen, josta voi tulla sekä runsaita sateita että jonkin verran takatalven uhkaa ainakin keskiosiin, ja mahdollisesti etelämmäksikin - Lappiin tuo matalapaine ei ulottuisi...

Sitten sen perään vallitsisi aluksi kylmät pohjois-luoteistuulet vaihtelevapilvisessä ja iltapäiväkuuroja sisältävässä säässä vielä pari päivää, mutta näkyvissä joissakin ennustemalleissa olisi sitten ensi viikon lopulta alkaen lännestä käsin muotoutuvan massiivisen korkeapaineen tuomaa paljon lämpenevää säätä jopa koko maahan -- eräässä ennustemallissa tarjoillaan ainakin etelä- ja keskiosiin jopa huippukesäisen lämpö- tai suorastaan helleaallon alkamista tuossa prosessissa viimeistään seuraavan viikon 19 puolella, ja Lapissahan se tarkoittaisi sitten loppulumien pääsulamisen alkamista hyvin tulvaisesti...

Katsellaan sitten paremmin ensi viikon 18 sääskenaarioita viimeistään heti Vapun jälkeen tiistaina uudessa Sääennuste- ja luontoseurantaraportissani, tai saatanpa tehdä sen raportin jo Vappupäivän illallakin, jos olen vapaa silloin...


Sääennusteiden lähteet:

--- Weatheronline- jWetterzentrale-sivustot ja ensin mainitun "Expert Charts"-osio.

--- Foreca jIlmatieteen laitos.

--- Ventusky.

--- Sääfoorumi.

Sää- ja luontohavaintojen avuksi erilaisia sivustoja:

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen pintaveden lämpötila.

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen jäänpaksuus.

--- Vesi.fi -sivusto.

--- Ilmatieteen laitoksen Jäätilannekatsaus merialueille, jossa on linkki myös tarkkaan jäätilannekarttaan.

--- Kelikamerat-sivusto.

--- Norkko-siitepölytiedotus; Turun yliopiston ylläpitämä sivusto, jossa on n. kaksi kertaa viikossa päivittyvää tietoa ajankohtaisista siitepölytilanteista koko maassa siitepölykaudella.

Muita ulkomaisia sivustoja ja kanavia sääennusteiden ja sääseurannan globaalejaspektejajatellen:

--- Ryan Hallin Youtube-kanava "Ryan Hall, Y'all", ja hänellä on myös lisäksi "Ryan Hall, Y'all XTRA" -kanava.

---  "POW Ponder on Weather" Youtube-kanava.

--- "WeatherWatchNZ" -kanava.

--- Judah Cohenin ilmastosivusto "Arctic Oscillation and Polar Vortex Analysis and Forecasts".

--- Twitteristä PV-Forecast -media, jossa on talvisin pohjoisen pallonpuoliskon stratosfäärin polaaripyörteen ennusteita ja yleensä muuta sääasiaa monipuolisesti.

No comments: