Monday, April 24, 2023

Vaihtoehtoajattelun ja siihen kuuluvan aktivismin tilanteesta eduskuntavaalien jälkeisessä shokki- ja masennusvaiheessa: "litteä maa" -kuvitelmat haitallisina sijais- ja vastareaktioina

Tämän kuun alun eduskuntavaalien jälkeen yhteiskunnallispoliittinen aktivismi virallisen vallan ulkopuolisena projektina ja ns. vaihtoehtoajatteluna on ollut havaintoni mukaan jonkinlaisessa shokkireaktion ja masennuksen kaltaisessa yhdistelmätilanteessa, josta olen osaltani kärsinyt myös minäkin.

Siksi minulle on ollut vaikeaa lähteä tekemään uusia tämän aihepiirin mukaisia kirjoituksia tänne blogiini (ja ylipäätään someen, kuten Facebook-seinälleni), ja muutenkin olen taas joutunut pohtimaan koko aktivismini mielekkyyttä ja roolia: pitäisikö sittenkin jättää pitkäksi aikaa nämä poliittiset asiat, ja keskittyä toistaiseksi vain muihin omakohtaisiin projekteihin?...

Joidenkin aktivistien olenkin havainnut tällaiseen aktivismin / poliittisen toiminnan lopettamisen ratkaisuun päätyneen osaltaan näiden vaalien huonon tuloksen takia, joka on tavallaan ihan ymmärrettävä ja realistinen tapa toimia tässä vaiheessa...

Nyt kuitenkin itse päätin ainakin tässä kirjoituksessa pohtia tämän em. shokkireaktion ja masennuksen aiheuttaman tilanteen tiettyjä piirteitä virallisen vallan ulkopuolisessa aktivismissa ja ns. vaihtoehtoajattelussa ylipäätään. 

Nimittäin ilmeisesti jonkinlaisena vasta- tai sijaisreaktiona tuota vaalitulosta ja sen kuvaamaa virallisen vallan rappio- ja totalitarismieskalaatiota kohtaan on ilmennyt ko. vaihtoehtoajattelussa tiettyä kultti- ja hörhöajattelun eskalaatiota, josta viime viikkoina isoin merkki on ollut ns. "litteä maa" -kuvittelun nouseminen entistä kärjekkäämmäksi ja pakkomielteisemmäksi toiminnaksi somessa.

Sen piiriin on joutunut jopa merkittäviä poliittisia henkilöitä, kuten näissä vaaleissa eduskunnasta tippuneen Valta Kuuluu Kansalle -puolueen puheenjohtaja Ano Turtiaisen kohdalla näyttää käyneen.

Siihen liittyen tässä on äskettäinen Fb-julkaisuni aiheesta, jossa on mukana Markus Viitalan oma Fb-julkaisu samasta aiheesta:

--- Markus Viitala: "Turtiainen on näköjään lopullisesti seonnut. Höpöttelee nykyään litteästä maapallosta jne. Olen kehunutkin Turtiaista, mutta siitä on tosin jo aikaa ehtinyt kulua. Kehut koskivat hänen puheitaan eduskunnassa. Useissa puheissa oli asiaa kyllä. Olivatko ne sitten Jameksen kirjoittamia? En tiedä. Mut annetaanpa nyt risuja puolestaan, kun siihen on aihetta. Puheet EK:n ulkopuolella ovatkin olleet aiemmin turhan usein ruokottomia, mutta nyt ne ovat jo todella absurdeja.",

ja oma Fb-kommenttini siihen: Vai sellaista on hänellä tapahtunut eduskunnasta tippumisen jälkeen, hohhoijaa -- näkyy olevan erilaisten kulttiajattelun muotojen ja toisaalta "laitetaan kaikki läskiksi" -tyylisten asenteiden nousu ja yhteen sekoittuminen nyt käsillä lännen seuraavassa rappiovaiheessa...

--- Aki Nummelinilta myös oiva huomio yleensäkin aiheeseen: "Jotkut ovat valinneet linjakseen keksiä yhä uusia ja uusia salaliittoteorioita (viimeisimpänä nyt tämä NASAn "salaliitto" ihmisten saamiseksi uskomaan, että maa on pallo). No, jokainen tulkoon hurskaaksi uskollaan, mutta keskeinen kysymys on tietysti se, että MITÄ HITON HYÖTYÄ TUOLLAISTEN SALALIITTOTEORIOIDEN LOPUTTOMASTA TUOTTAMISESTA ON? Vastaus on tietysti "ei mitään". Ihminen luo itselleen vain illuusion siitä, että on jotenkin "vastustamassa järjestelmää", vaikka todellisuudessa siirtyy vain elämään kuplassa ja järjestelmä kiittää, koska kukaan ei ole sitä enää vastustamassa todellisessa maailmassa".

Tämänlainen kultti- ja hörhöajattelun eskalaatio kiinnostaa nyt juuri siinä mielessä, että minkälaista sosiaalista ja psykologista taustaa ja prosessia siinä on, ja miten se kaikki liittyy myös vaihtoehtoajattelun ja aktivismin kautta koko yhteiskuntaan ja länsirappion kokonaisluonteeseen...

Kuten yllä jo alustavasti esittelin, niin yksi seikka tässä näyttää olevan tuota eduskuntavaalitulosta kohtaan jonkinlainen vasta- tai sijaisreaktio: 

Virallista valtaa kyseenalaistavassa vaihtoehtoajattelussa ylipäätään on ollut toki jo varsin hyvin ymmärrettyä se, että virallinen valta on jo vakavasti globalismin monien piirteiden ja siinä mm. ns. "woke"-ideologian saastuttamaa, ja siksi sellainen aiheuttaa osaltaan kokonaisrappiota länsimaissa ja Suomessa jo erittäin vakavasti.

Sellaista prosessia vastaan näissä eduskuntavaaleissa oli vaihtoehtoajattelun piiristä käsin osaltaan paljon pelissä, koska eduskunnan ulkopuolisiin uusiin puolueisiin oli saatu kerättyä ennen näkemättömän paljon potentiaalia siitä vaihtoehtoajattelusta poimittuna haastaa virallista valtaa edes jotenkin tällaisessa virallisen politiikan sisältä käsin tapahtuvassa toiminnassa (äänestämisessä) - mutta tämä potentiaali sitten ko. vaalituloksen havainnollistamalla tavalla jäi pahasti täyttymättä ja pettymys on ollut siksi kovaa ko. aktivismin piirissä.

Vaihtoehtoajattelun piirissä täten ymmärretään tuossa pettymyksessäkin silti jotenkin hyvin sitä, miten Kokoomuksen ylivoimainen vaalivoitto ja tulossa hyvin todennäköisesti oleva Petteri Orpon ns. "porvarihallitus" ei muuta riittävästi mitään keskeistä virallisessa yhteiskuntapolitiikassa jatkossakaan, vaan edelleen globalismin ja WEF-sidonnaisuuden huonot puolet tulevat määräämään sokeasti ja kyseenalaistamatta liian paljosta, ja jopa entistäkin totalitaristisempi asennevyyhti tulee sitä kaikkea ryydittämään jatkossa...

Laajempien massojen piirissä tietysti tätä hallitusvaihdon tilannetta ei ymmärretä kunnolla, ja siellä kuvitellaan siksi edelleenkin hyvin paljon "porvarihallituksen" olevan muka jokin "hyvä" ratkaisu ja "tarpeellinen" vaihtoehto edeltäneelle Marinin hallitukselle - mutta se ei siis ole oikeastaan ollenkaan totta!...

Vaihtoehtoajattelun piirissä sen sijaan ymmärretään myös varsin paljon sitäkin, että tuon todennäköisen "porvarihallituksen" ns. vastapuolelle eduskunnassa tuleva "oppositio" ei ole oikeastaan nähnytkään mitään aitoa oppositiosisältöä, koska tuossa porvarihallituksen tilanteessa moinen "oppositio" tulisi koostumaan sen verran kattavasti juuri tuosta "woke"-ideologian saastuttamasta ajattelusta. 

Huomion arvoista ko. eduskuntaoppositiossa on samalla myös se, että tulevassa eduskunnassa ei ole enää yhtään pienintäkään aidon opposition siruakaan, kun Ano Turtiaisen pois tippumisen myötä kaikki tämän ns. vaihtoehtoajattelun hyvät ja tarpeelliset piirteetkin ovat täten kokonaan pois karsittuja virallisen maailmankuvan piiristä maassamme - sekin on omansalainen kohtalo sinänsä eri aspekteineen...

Tässä nyt vain lyhyenä toteamuksena tuosta "woke"-ideologiasta (myöhemmin voin tätä "woke"-aihepiiriä analysoida ja tuoda tarkasteluun enemmänkin...) jo monia vuosia sitäkin myös itse seuranneena: kyseessä on yksi historian sairaimmista ja haitallisimmista kulttiajattelun muodoista ja sisällöistä, mikä on päässyt pesiytymään nykyiseen viralliseen maailmankuvaan länsimaissa!...

Siihen osaltaan liittyen poimin lisäksi tähän myös Seppo Oikkosen kaksi viimeisintä kirjoitustaan, joissa mm. juuri tätä "woke"-ideologiaa (paskahousuja) käsitellään tavallaan hänen mukaisella sosiologian ja psykologian ymmärryksellään: Paskahousujen nousu ja Tässä tulee tuhatkasvo.

Huomautan tuosta "Tässä tulee tuhatkasvo" -kirjoituksensa kohdista "16" ja "23" huolimatta seuraavaa!: 

Vaikka olen ollut geopoliittisesti tietyissä määrin eri mieltä Oikkosen Venäjä- ja Putin-analyyseistä, niin tähdennän kuitenkin hänen olevan Putinista siinä mielessä oikeassa, että Putin on tosiaan jonkinlainen narsisti ja psykopaatti joka tapauksessa, vaikka hän "vain" sattuu olemaan tietyillä tavoilla vastakkaisessa asetelmassa lännen kanssa, ja siinä tietyiltä osin lännen rappiota hyvällä tavalla osoittelevassa katsannossa; kuten juuri Ukrainan sodan kohdalla länsimaiden virallisessa narratiivissa piilotetut aspektit siitä kertovat selvää kieltään...

Mutta tässä ei nyt ole aiheena sen enempää Venäjä kuin Putinkaan, ja sen sijaan otan nämä Oikkoisen analyysit nyt muilta osin hyväksi havainnollistukseksi siitä, miten juurikin Lännessä sekä virallisessa maailmankuvassa että tässä ko. vaihtoehtoajattelussakin vaikuttavat myös samanlaiset kulttiajattelua aiheuttavat sosiologiset ja joukkovoimaiset aspektit, joista kerron alla omaa analyysiä lisää tähän "litteä maa" -ilmiöön liittyen -- kannattaa siis syventäväksi ymmärrykseksi lukea noita Oikkosen analyysejäkin.

Mutta näistä em. globalismi- ja "woke"-aspekteista ihan oikein perillä olevat vaihtoehtoajattelun piirit havaitsevat tässä eduskuntavaalituloksessa ja sen tuomassa Orpon hallituksessa todella toivottoman ja haitallisen lähitulevaisuuden, joka hyvin todennäköisesti johtaa Suomenkin yhteiskunnan rappion pahentumiseen edelleen hyvin vakavasti ja kohtalokkaasti! - se ei siis tavallaan edes ole mikään yllätys, vaan on ollut odotettavissakin...

Mutta osaltaan juuri tämänlainen hirvittävä kohtalo ja tilanne Suomessa(kin) on nyt ollut omiaan aiheuttamaan vaihtoehtoajattelun piirissä joillekin sellaista psyykkistä ja sosiaalista tilaa, jossa tuota kohtaloa ja tilannetta ei pystytä realistisella eikä toiminnallisesti kunnollisella tavalla käsittelemään saati analysoimaan nimenomaan psyykkisesti.

Siksi se aiheuttaa vaihtoehtoajattelun piiriin aikaisempaa huonompaa defenssi- ja projektiokäyttäytymistä sekä sosiologisesti noita Oikkosen yleisesti kuvaamia joukkokäyttäytymisen kultillisia tapoja ja mielteitä.

Sellaisessa vaihtoehtoajattelun taantumassa energiaa on alettu nyt käyttämään aidon tilanneanalyysin ja realististen toimintamallien sijaan sellaiseen sijaiskohteelliseen ja vastareaktiolliseen toimintaan, jossa yhtäältä kuvitellaan entistä rajummin vaihtoehtoajattelun kultillisimpiin ja hörhöimpiin piirteisiin takertumisen "yhdessä muiden kanssa" olevan muka hyvän "suojan" ja "vastavoiman" piiriin asettumista entistä "paremmin" virallista valtaa kohtaan.

Toisaalta siinä kuvastuu myös sellainen reaktiivisuus, jossa toivottomalta ja lähes läpikotaisin huonolta vaikuttavaan tilanteeseen suhtaudutaan laittamalla "kaikki läskiksi" ja ns. lekkeripeliksi, jota varten tavallaan kuvitellaan "litteä maa" -tyylisten kuvittelutapojen olevan oivallista ilkkumis- ja sotkemismateriaalia ko. "hällä väliä" -toiminnassa.

Sen mukaan tavallaan yritetään kiertoteitse kyseenalaistaa virallista valtaa olemalla sille tuon mukaisesti mahdollisimman äärimmäistä ja pelleilevää toisenlaista mieltä, mutta siinä kompastutaan juurikin lähinnä vain omansalaiseen kulttiajattelun ja huonojen asenteiden ansaan - moinen pelleily onkin täten kohtalokkaasti omaan nilkkaan sattuvaa reaktiivista sohimista.

Siksi valitettavasti näissä aspekteissa tapahtuu juuri jopa päinvastoinkin virallisen vallan kyseenalaistamisen ja tilalle tarjottavan maailmanparantamisen suhteen, koska sellainen em. valeoppositiollinen "suoja"- ja "vastavoima" -kuvittelu sekä muka olevinaan kekseliäs "litteä maa" -pelleily perustuu siis ko. vaihtoehtoajattelun itsensä huonoimpiin ja valistumattomimpiin piirteisiin, sekä myös noihin mieleltään taantuneisiin ryhmäpsykologisiin joukkoilmiöihin, missä myös "litteä maa" -kultti muodostuu täksi sijaiskohteelliseksi ja läskiksi lyöväksi joukkoliikkeeksi virallista valtaa vastaan.

Tiedollisesti esim. "litteä maa" -kuvittelussa on niin paljon empiirisiä faktoja kiertelevää ja vääristelevää harhaa ja taikauskoa, että sellainen on helppoa virallisen vallan hyvien tieteen käsitysten piiristä käsin lytätä täysin maanrakoon.

Itse esim. meteorologiasta jo lapsesta saakka hyvin perillä olleena ja siten sen mukaan ihan vain ilmaston ja sään käyttäytymisen piirteillä ja toiminnoilla havainnollistamalla voin tämän vaihtoehtoajattelun huonouden lyttäämisen tehdä itsekin osuvasti, koska ilmaston ja sään käyttäytyminen perustuu nimen omaan Maan pallomuotoon kaikissa aspekteissaan niin orjallisesti ja vakuuttavasti -- ja siis globaalisti.

Ilmeisesti monilla tuon vaihtoehtoajattelun huonouden ikeeseen ja sen mukaiseen omansalaiseen kultilliseen joukkoliikkeeseen vajonneilla jää huomaamatta ja etenkin ymmärtämättä se, että nämä vaihtoehtoajattelun omat huonot piirteet ja asenteet nimen omaan hyödyttävät virallisen vallan promotoimien globalismin, "woke"-ideologian ja teknokraattisen totalitarismin rakentamista osaltaan edelleen! 

Tämä siksi, koska:

1. Vaihtoehtoajattelun piirissä osa aktivisteista kuvittelee virheellisesti kaiken virallisen olevan muka haitallista ja vaarallista "NWO"-missiota, ja siksi heidän asettuminen sille "vastavoimaksi" kaikilla sille vastakkaisilla sisällöillä on hullunkurisen yksioikoista ja vääristävää toimintaa, jota virallisen vallan taholta on erittäin helppoa käyttää vaihtoehtoajattelun itsensä mustamaalaamiseen ihan oikein perusteinkin hörhöydeksi, vaikka siis osaltaan katalasti.

2. Vaihtoehtoajattelun piirissä tällainen virallisen vallan ja maailmankuvan aspekteille liian totaalinen ja yksioikoinen vastakkain asetelmaan asettuminen tekee vakavasti haitallisen karhunpalveluksen yhteiskunnalle ja ajattelulle itselleen, koska siinä virallisen vallan piirissä yhä kuitenkin esiintyvä osa hyvästä tieteellisestä ja yhteiskunnallisesta ajattelusta koetaan väärin perustein uhkaksi ja siten muka hylkäämisen "arvoiseksi".

Sitten itsetuhoisesti sen virallisen hyvänkin osan hylkäämisen kautta toteutuu juuri se globalistien ja WEF-sidonnaisen fasismin havittelema yhteiskunnallinen alasajo, jota nämä vääristyneisiin käsityksiin kompastuneet vaihtoehto"ajattelijat" kuvittelevat muka estävänsä ja muka esittävänsä sille näissä hörhökäsityksissään muka "hyviä" vaihtoehtoja.

--- Niinpä tämän myötä joillekin vaihtoehtoajattelun piirissä oleville onkin traagisesti epäselvää oma roolinsa itse asiassa yhteiskunnan edelleen rapauttajina globalismin, "woke"-ideologian ja teknokraattisen totalitarismin hyväksi, kun heidän ymmärtämättömyyttään ja vääristynyttä käsityskykyään voidaan käyttää hyväksi em. tavoilla länsimaisen sivistyksen edelleen rappioittamiseen katalia WEF-"ideoita" varten.

Tuo em. WEF-sidonnaisen virallisen "globalisaation" aspekteissa tapahtuva maailman totalitarismin pystytys nimen omaan vaatii länsimaisen sivistyksen alasajoa ja siihen kuuluvien tieteellisen ajattelun ja kansallisvaltioperiaatteiden romahduttamista, ja sitä nimen omaan tukee myös tällaisten "litteä maa" -tyylisten harhojen promotoiminen yhä laajemmalle! -- somen sisällön perusteella sellainen kuvitteluvyyhti on viime vuosien mittaan laajentunutkin...

Tietenkin vakavin aspekti tässä kaikessa on myös se, että tällaista harhaista valeoppositiotoimintaa tehtäisiin tarkoituksella ja suunnitellusti vaihtoehtoajattelun itsensä piiristä käsin sille vihittyjen agenttien avulla, jossa mm. juuri somessa promotoitaisiin tätä "litteä maa" -tarinaa ja -kuvittelua ihan suorasukaisena psyykkisenä operaationa virallista valtaa kyseenalaistavan aktivismin mitätöimiseksi laajojen massojen silmissä "hörhöydeksi": ketkä sitä tekevät?!...

Niinpä tämän eduskuntavaalituloksen osaltaan paljastamana tämänlainen vaihtoehtoajattelun itsensä piirissä ilmenevä huonous ja haitta tulee nyt entistä selvemmin hyvällä tavalla esille ja käsittelyyn, vaikka nyt havaitaan siinä myös sisäistä uhkaa ko. vaihtoehtoajattelulle itselleen! - se on tietenkin nyt hyvä seikka, koska sen perusteella vaihtoehtoajattelun parantamista voidaan tehdä entistä konkreettisemmin.

Siinä on mm. osattava entistä paremmin juuri sellaista analyyttistä ajattelua, jossa osataan nähdä sekä virallisessa maailmankuvassa että ko. vaihtoehtoista ajattelua sisältävissä uusissa maailmankuvissa molempien osalta sekä huonot että hyvät puolet, ja miten ne vaikuttavat yhteiskuntaan kauttaaltaan eri toiminnoissa ja sosiaalisissa konstruktioissa.

Virallista valtaa kyseenalaistava aktivismi ei siis saa olla itsessään omansalaista (vasta)totalitarismia / (vasta)kulttia, jossa kuvitellaan harhaisesti olevan "hyvällä tavalla" muka tarpeellista olla kaikissa asioissa viralliselle vallalle ja sen mukaiselle maailmankuvalle täysin vastakkaista mieltä - se on äärimmäisen vakava omakohtainen virhe vaihtoehtoajattelulta, jolta nimen omaan vaaditaan tässä nykytilanteessa sellaisen huonoutensa sijaan erittäin hyvää laatua!

Muutoin siitä ei ole oikeastaan mihinkään varteen otettavaan toimintaan!...

Vaikka viralliseen maailmankuvaan siis nykyään kuuluu mm. juuri tuota "woke"-ideologista saastumista osana WEF-sidonnaista fasismia ja sen kera esim. virallisessa tieteessäkin ilmastoalarmismin synnyttämiä taikauskoisia ja vääristyneen ylimielisiä ajattelun ja vainoharhaisen kuvittelun aspekteja, niin sille vastavoimaisen uuden vaihtoehtoajattelun ei pidä silti itse kompastua vastaavanlaisiin ajatus- ja asennevirheisiin!

Pikemminkin pitäisi juurikin osata poimia niistä virallisen vallan ja sen mukaisen maailmankuvan vielä olemassa olevista hyvistä aspekteista edelleen käyttökelpoiset asiat ja sisällöt edelleen promotoitaviksi yhteiskuntatoiminnassa, ja syntetisoida hedelmällisesti niiden kanssa vaihtoehtoajattelun piirissä nousevia uudenlaisia hyviä sisältöjä kokonaisvaltaisesti ja koherentisti maailmanparantamista varten -- maailma kehittyy kunnolla vain hitaan kulttuurivitkan ja vähittäisen sosiaalisen prosessin myötä, eikä yhtäkkisesti kaaosta synnyttämällä...

Nythän juuri tuollaiset "litteä maa" -tyyliset taikauskot ja harhaisuudet haittaavat tuota kunnollista yhteisöprosessia ja ilmeisesti jopa suunnitellustikin katalilta tahoilta käsin, jotta tuota maailmaa oikeasti parantavaa analyysiä ja synteesiä ei edes päästäisi tekemään käytännössä.

Se juuri palvelee virallisen vallan taustalla vaikuttavan WEF-sidonnaisen fasismin ja teknokraattisen totalitarismin tarpeita synnyttää maailmaan yhteiskunnallinen ja sosiaalinen helvetti länsisivistyksen alasajon kautta!

Siksi jatkossa en katso ollenkaan hyvällä kanssa-aktivistien piireissä ilmeneviä "litteä maa" -tyylisiä promotointeja edes hirtehisen ja läskiksi lyövän pelleilyn katsannoissa, ja tähän mukaan lasken edelleen myös ne itse viime vuosina esille ottamani ylilyönnit ja harhaisuudet säänmuokkausasioissa, kuten kemikaalivana- ja ns. haarp-uskomukset.

Aidon maailmanparantamisen pitää nimen omaan lisätä uutta hyvää länsisivistyksen ennestään hyvien piirteiden päälle eikä tuhota ja korvata niitä piirteitä entistä huonommilla huuhaa- ja kulttiaspekteilla!

Lisäksi sellainenkin kuvitelma on myös hyvin haitallista itsepetosta, jossa luullaan koko systeemin romahduttamisen olevan muka oikotie onneen, ja missä muka pystyttäisiin kokonaan hajotettavan systeemin sijalle olevan muka mahdollista luoda samoin tein ko. vaihtoehtoajattelun piiristä käsin "uusi uljas vaihtoehtosysteemi".

Vaikuttaa osaltaan jopa siltä, että ainakin osa noista "litteä maa" -tyylisiä uskomuksia promotoivista aktivisteista kuvittelevat sellaisella luotavan pohjaa systeemin romahduttamisen nopeuttamiselle moista "hyvää systeemivaihdosta" varten, ja siksi he kärkevästi lyövät somessa sen avulla lekkeripeliksi jopa Ano Turtiaisen siihen mukaan vetäen...? Vai onko Turtiainen yksi niistä valeoppositioagenteista?...

Sellaisessa "systeemivaihdoksessa" toteutuessaan kuitenkin mitä todennäköisimmin menetetään juurikin nuo länsisivistystä vielä jotenkin ylläpitävät oikeasti hyvät virallisen maailmankuvan mukaiset sisällöt mm. kansallisvaltioperiaatteissa olevina asioina.

Hyvään aktivismiin ja ylipäätään virallisen vallan huonoille aspekteille vaihtoehtoiseen ajatteluun siis kuuluu myös se, että vielä virallisessa maailmankuvassa aidosti olemassa olevia hyviä piirteitä osataan hajottamisen ja itsetuhoisen "vahinkopilaamisen" sijaan puolustaa kunnolla, ja sen osana tietenkin on oivallisena asenteena tietynlainen tai sopiva konservatiivisuus!

Sen sijaan tuollaisessa "vanha systeemi kokonaan pois ja uusi tyhjästä tilalle" -tyylisessä kuvitelmassa paljastuu tietenkin kulttiajattelulle tyypillinen totaalinen ylimielisyys ja taikauskoinen yksisilmäisyys, jota tulee säntillisesti välttää aidossa ja virallisen vallan huonouksia oikeasti haastavassa vaihtoehtoajattelussa ja -toiminnassa. 

Eihän tämä nykyinen vaihtoehtoajattelu pysty näissä kuvatuissa omissa vajavaisuuksissaan ja vääristymissään edes toimittamaan mitään kunnollista ja uskottavaa uutta systeemiä uudeksi olevaisuudeksi ja toiminnaksi varsinkaan noin totaalisesti kuviteltuna "systeemivaihdoksena"!

Ja valitettavasti tietenkin lännessä mm. juuri ilmastoalarmismin ja "woke"-ideologian kautta viralliseen maailmankuvaan on sille kuuluvalla WEF-sidonnaisella tavalla saatu ujutettua vastaavaa "systeemivaihdos"-diktatuuria asenteisiin ja ajatteluun, joka on traagista ja tuhoisaa omalla tavallaan.

Toki osaltaan vaihtoehtoajattelun piirissä näkyy olevan tämän esittämäni kokonaistilanteen tavalla tai toisella ymmärtäviä aktivisteja myös muitakin minun lisäkseni, joten kiitos teille siitä! -- yrittäkää jatkaa aktivismin parissa maailman parantamista, vaikka tämä eduskuntavaalitulos ja tuleva Orpon hallitus tuntuukin nyt masentavan huonolta tilanteelta, ja vaikka osa vaihtoehtoajattelusta on edellä kuvatulla tavalla huonoa toistaiseksi!...

Itse jään nyt ainakin Vapun ylitse saakka rauhassa pohtimaan omaa aktivisti- ja yhteiskuntarooliani, ja yritän määritellä mitä minun pitäisi siinä jatkossa tehdä toisin tai paremmin -- koko somessani ei siis tule nyt ainakaan pariin seuraavaan viikkoon mitään muuta yhteiskunnallispoliittista sisältöä, ja sinä aikana täällä blogissa teen sen sijaan vain niitä "Sääennuste- ja luontoseurantaraporttejani"...


Päivitys 27.4.2023 klo. 23:45:

Laitan tässä vielä muutaman lisäkommentin kera Jukka Ojalan blogikirjoitusen (Tervanukke) tähän "litteä maa" -aiheeseen liittyen, koska se käsittelee myös osuvasti ja hyvin näitä tässä kuussa silmille hypänneitä ongelmia vaihtoehtoajattelun itsensä piirissä olevana viallisuutena. 

Esim. yksi hyvä sosiaalinen huomio häneltä on se, miten nämä "lättymaapiirit" jakautuvat karkeasti sanottuna kahteen erilaiseen ryhmään: tietyt "Raamattu-uskovaiset" yhtäällä ja toisaalta salaliittoteoreetikoista ns. fanaattisimmat, joille kaikki virallinen on yksisilmäisen käänteisesti valhetta kaikkea virallista tiedettäkin myöten.

Lainaus: "Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ”tieteeseen” perustavat, joidenka mukaan kaikki todisteet pallon puolesta olevat rapparien tiedettä kuten fysiikka ja astronomia, eli väärin koska syyt joita ei tarvitse todistaa koska salaseurat (siitäkin huolimatta, että sitä samaa fysiikkaa käytettiin luomaan se laite, jolla nyt sitten asia kumotaan sanomalla ettei se niin ole). Toiseen ryhmään kuuluvat Anon kaltaiset pyhään kirjaan uskovat, joille se Raamatun tai muun kirjan teksti on totta, täysin riippumatta mitä mikään muu todiste kertoo koska niin se seisoo siinä kirjassa, piste.".

Kuten jo totesin tuossa yllä alkuperäisessä tekstissäni ylipäätään kulttiajattelusta, niin se on yhtälailla erittäin haitallista mielentaantumaa sivistyksen näkökulmasta katsottuna sekä virallista haastavassa vaihtoehtoajattelussa että virallisessa maailmankuvassa itsessään esiintyessään. 

Niinpä sen perusteella näissä molemmissa Jukan mainitsemissa ryhmissäkin ilmenee yksi sama kulttiajattelun mekanismi, mutta niiden kesken puitteistus ja roolitus on vain hieman eri samalle mielentaantumalle nousta esille. 

Molemmissa näet toteutuu hyvin klassisesti ko. mielentaantuman ominaisuus, jossa yhtäältä pyhitetään oma uskonkappale kyseenalaistamattomaksi "totuudeksi" ja viholliskuvallistetaan joku ulkopuolinen taho sen uskonkappaleen uhkaksi totaalisesti ja karikatyyrillisesti -- ja mitä ilmeisimmin niin tehdään ja saadaan siihen porukkaa mukaankin yhä lisää, vaikka ko. uskonkappale olisi miten absurdi ja hullu tahansa, kuten tämä "litteä maa" -kuvitelma on, ja ilmeisesti kulttiajatteluun vajoaminen jotenkin sellaista sokeutta ja fanaattisuutta aina vaatiikin toimiakseen autonomisesti omassa "olevaisuudessaan".

Tällaista emme siis joka tapauksessa tarvitse ollenkaan sellaisessa terveessä vaihtoehtoajattelussa, joka pyrkii uskottavasti ja hedelmällisen luovasti haastamaan virallisessa maailmankuvassa olevat omat viallisuutensa, kulttiajattelumuotonsa ja muut sosiaalisetkin taantumisaspektit!

No comments: