Monday, May 29, 2023

Sääennuste- ja luontoseurantaraportti viikolle 22 (29.5. - 4.6.2023) - Viileää ja enimmäkseen epävakaista; kolein hetki heti viikon puolivälin jälkeen ja aivan lopussa alkanee uusi lämpeneminen

Päättyneen viikon 21 alussa Suomessa vallitsi vielä ajankohtaan nähden hyvin lämmin sää, joka huipentui maanantaina koko maassa. Kuitenkin jo ti-ke Lapissa viileni selvästi, vaikka etelässä saatiin nauttia vielä sinä aikana kesäisen lämpimästä säästä - viikon alkua sävyttivät silti ajoittain ja monin paikoin sade- ja ukkoskuurot.

Viikon lopulla sitten viileämpi länsivirtaus ajoittaisine sadealueineen ja iltapäivän kuuro- ja ukkossateineen oli vallitsevaa, ja ajoittain oli myös voimakastuulista. Lämpötilat laskivat niin, että etelässäkään ei enää ollut kovin kesäistä, ja selkeimpinä ja heikkotuulisimpina öinä sisämaassa oli hallavaaraa ja Lapissa-Kainuussa myös heikkoja yöpakkasia.

Tällä alkaneella viikolla 22 sää jatkuu viileänä ja voi jopa kylmentyä entisestäänkin, kun länsivirtausta ylläpitävät Norjanmeren-Jäämeren matalapaineet ottavat viikon puolivälin paikkeilla Suomeen nähden koillis-itäpuoleisen aseman, jolloin kylmemmät pohjoisen ja lännen väliset virtaukset Jäämereltä mahdollistuvat koko maahan - epävakaisinta ja sateisinta on lähes koko ajan Lapissa jopa räntä- ja lumisaderiskin kera, mutta etelässä on ajoittain poutaisempaa. Öisin vähäpilvisillä hetkillä voi yhä olla hallanvaaraa koko maassa, ja Lapissa-Kainuussa heikkojen yöpakkastenkin riskiä.

Aivan viikon lopussa saattaa alkaa jonkinlaista muutosta lämpimämpään ja kesäisempään suuntaan, kun tuo lännen ja pohjoisen välinen virtaus heikkenee ja toisenlainen suursäätilan vaihe alkaisi...

Lapissa etenkin Tornion- ja Muonionjoissa oli päättyneen viikon 21 alussa suorastaan ennätyksellisen pahoja tulvia jatkuneena edellisviikon puolelta, mutta tulvat ovat laskeneet viime päivinä jo hyvin ja pian virtaamat kaikkialla siellä normalisoituvat kokonaan.

Kerrataan vielä seuraavaksi päättyneen viikon 21 tilanteita

Viikon alussa maanantaina lämmin sää siis huipentui koko maassa, jolloin lähes kaikkialla Lappia myöten oli yli +20 asteen päivälämpötiloja, ja etelässä mitattiin paikoin vuoden ensimmäisiä n. +25 asteen saavuttaneita hellelukemia. Päivällä kaakosta tuli kuitenkin pienialaisia sade- ja ukkoskuuroja Etelä- ja osin Keski-Suomeen, ja kuuroriskiä säilyi seuraavaan yöhön saakka, joka oli koko maassa hyvin leuto minimilämpötilojen oltua vähän +10 asteen molemmin puolin.

Tiistaina sade- ja ukkoskuurojen esiintyminen iltapäivällä ja alkuillalla oli yleisintä keski- ja pohjoisosissa, kun etelässä kuurot jäivät vähiin ja illalla sää jo selkeni. Lapissa alkoi selvemmin jo viilenemään ja päivälämpötilat jäivät siellä voimistuneessa lounais-länsituulessa selvästi alle +20 asteen. Etelä- ja Keski-Suomessa mitattiin edelleen +20 asteen vaiheilla ja vähän ylikin olleita päivälämpötiloja.

Keskiviikkona etelässä tuli vielä eteläreunalle idästä vahvistuneen korkeapaineen selänteessä toinen lämpöhuippu vähäpilvisessä säässä, missä yölämpötilat olivat +10 asteen vaiheilla tai vähän yli ja päivälämpötila kohosi sisämaassa taas +25 asteen vaiheille. Lämpöä ulottui kesäisesti myös Keski-Suomen puolelle, mutta Pohjois-Lapissa oli jo viileää ja kuurosateisen epävakaista länsi-lounaistuulessa, jolloin käsivarren Lapissa päivälämpötilakin jäi jo +10 ja reilun +15 asteen välille; Lapin eteläosissa oli vielä päivälämpötiloja +15 ja +20 asteen välillä.

Ke-to välisestä yöstä alkaen kylmä rintama kulki Etelä- ja Keski-Suomen yli itään niin, että yöllä rankkojakin sateita saatiin Pohjanmaalla ja siitä saderintama kulki vähän heikkenevänä torstain aamulla ja alkuiltapäivällä muun alueen yli; rintaman jälkiosaan kehittyi jonona sade- ja ukkoskuuroja iltapäivällä ja alkuillalla, mutta loppuillalla poutaantui ja osaksi selkeni. Juuri ennen rintamaa kaakossa ehti olla vielä n. +20 asteen lämpötiloja hyvin leudon yön (minimilämpötilat reilusti yli +10 astetta) jälkeen, mutta muutoin jäätiin +15 asteen vaiheille. Lapissa oli viileässä länsivirtauksessa runsaspilvistä ja kuurosateista, jolloin yö- ja päivälämpötilojen erot olivat melko pieniä; pääosin jäätiin pohjoisosissaan jopa alle +10 asteen ja eteläosissaan maksimilämpötilatkin jäivät +10 ja +15 asteen välille.

Perjantai oli Etelä-Suomessa lähes torstain toisinto, kun tällä kertaa möykkymäinen sadealue kulki lännestä itään alueen ylitse; sade oli aamulla-alkuiltapäivällä monin paikoin yhtenäistä runsaassa pilvisyydessä, mutta sen jälkipuolella loppuiltapäivällä-alkuillalla syntyi taas rankkoja sade- ja ukkoskuuroja, joista voimakkain osui pääkaupunkiseudulle ja muutenkin Uudellemaalle. Ilmamassa oli kuitenkin aikaisempaa paljon viileämpää reippaassa länsi-luoteisvirtauksessa, joten etelä- ja hieman poutaisemmassa keskiosissa yölämpötila jäi +5 ja +10 asteen välille ja paikoin vähän alemmaksikin, ja päivälämpötilat olivat +10 ja +15 asteen välillä. Lapissa jatkui runsaspilvinen ja hyvin kolea kuurosateinen sää, jossa käsivarren Lapissa satoi osaksi räntääkin. Lämpötilat olivat Lapissa enimmäkseen +5 ja +10 asteen välillä ja käsivarressa 0 ja +5 asteen välillä.

Lauantaina koko maassa oli poutaisempi välipäivä sateista, mutta Etelä-Suomen itäosissa syntyi vielä iltapäivän kuurosateita ja muutenkin monin paikoin kumpupilvisyyttä oli kohtalaisesti-runsaasti iltapäivällä; muutoin yöllä oli vähäpilvistä ja siten hallanvaaraa etelää myöten ja Lapissa-Kainuussa heikkoja yöpakkasia. Päivälämpötilat olivat etelässä +15 asteen vaiheilla, keskiosissa +10 ja +15 asteen välillä ja Lapissa enimmäkseen vajaassa +10 asteessa; koleinta käsivarressa.

Sunnuntaina Norjanmereltä Lappiin siirtyneen matalapaineen kera säärintama ylitti koko Suomea lännestä itään, jolloin runsaimmat sateet saatiin keski- ja pohjoisosissa, mutta etelässä jäätiin paikoin vähille sateille tai lähes sateettomaksikin ja rintama näkyi lähinnä vahvoina ylä- ja kerrospilvivyöhykkeinä. Rintaman etupuolella lounaistuuli oli hyvin voimakasta koko maassa, mutta illalla länsi-luoteistuuli oli heikompaa. Jo yöllä tuo lounaistuuli oli voimistumassa, jolloin yölämpötilat olivat koko maassa enimmäkseen +5 ja +10 asteen välillä ja hallanvaaraa ei juuri ollut. Päivälämpötilat olivat etelässä +15 ja +19 asteen välillä ennen pilvisyyden runsastumista ja muutoin muualla maassa jäätiin +10 ja +15 asteen välille, ja pohjoisessa Lapissa taas vajaaseen +10 asteeseenkin.

Tänään viikon 22 aloittaneena maanantaina matalapaine on yhä vallinnut osittain Lapissa ja Jäämerellä, jonka eteläpuolella muualla Suomessa on vallinnut taas edellispäivää poutaisempi länsivirtaus; etelä- ja keskiosissa kumpupilvisyyttä iltapäivällä oli lähinnä idässä, jossa syntyi myös heikkoja kuurosateita. Lapissa oli runsaammin iltapäivän kuurosateita. Yölämpötilat olivat länsiosissa monin paikoin vajaassa +5 asteessa hallanvaaran kera ja muutoin etelä- ja keskiosissa +5 ja +9 asteen välillä. Lapissa oltiin laajasti 0 ja +5 asteen välillä ja käsivarressa oli heikkoa pakkasta. Päivälämpötilat olivat etelä- ja keskiosissa +15 asteen vaiheilla; lämpimintä Uudellamaalla ja kaakossa. Lapissa jäätiin +10 ja +15 asteen välille ja käsivarressa vajaaseen +10 asteeseen.

Nyt illalla lännestä on alkanut tulla taas hajanaisen kuurottaisen sateen aluetta Etelä- ja Keski-Suomeen pilvisyyden runsastuessa; tulevana ma-ti yönä tuo kuurottaisen sateen alue valtaa ko. aluetta ja keskittyy aamuun mennessä enemmän Etelä-Suomeen - jatketaan alla tarkemmin jatkon säävaiheiden arviointia sille kuuluvassa osiossa...

Katsotaan siten seuraavaksi Euroopan mittakaavassa suursäätilan kehitysvaiheita ennustemallien mukaan viikolle 22

Korkeapaine on viimeaikoina pysynyt vahvimmillaan Britteinsaarilla ja siitä vähän länteen, kun samalla matalapaineiden reitti on vallinnut Islannin tienoilta Norjanmeren ja Fennoskandian pohjoisosien (Lapin) yli itäkoilliseen; tällöin koko Fennoskandia on siis saanut viileää länsivirtausta, mutta etelämpänä manner-Euroopassa on ollut poutaisempaa ja kesäisen lämmintä sekä Ranskassa myös osin helteistä. Toisaalta Välimerellä  ja myös Mustallamerellä on edelleen jatkunut osittain epävakainen mutta hyvin lämmin ja osin helteinen sää, missä iltapäivisin siellä on syntynyt etenkin mantereiden yllä rajujakin ukkoskuuroja laajasti. 

Venäjällä on ollut myös eteläpohjoissuuntaista eroa, missä pohjoisessa on ollut epävakaista ja viileää ja eteläosissaan kesäisen lämmintä ja poutaisempaa; edellisviikon 21 jopa Uralin Jäämeren rannalle asti ulottuneet helteet ovat kuitenkin kaikonneet vähitellen idemmäksi-etelämmäksi siellä.

Jatkossa tuo Britteinsaarille osittain ulottuva korkeapaine vahvistuu niin, että se vallitsee ti-pe välillä enimmäkseen Britteinsaarten ja Islannin välimailla keskukseltaan. Samalla matalapaineen painopiste muotoutuu Lapin yli niin, että se on to-pe aikana Suomen itä-koillispuolella; tällöin Fennoskandiaan pääsee Jäämereltä luoteisvirtauksessa kylmää ilmaa ja Länsi-Venäjä epävakaistuu ja sateistuu yhä laajemmin.

Näyttäisi kuitenkin siltä, että tuo viileä ilma ei kunnolla pääse etenemään tuon korkeapaineen itäpuolella manner-Eurooppaan eikä Britteinsaarille, vaan siellä enimmäkseen kesäinen sää jatkuu, ja Välimerellä jatkuu yhä vain tuo iltapäivien sade- ja ukkoskuuroja synnyttävä kostea ja lämmin kesäsää, ja helteet voivat samalla monin paikoin edelleen voimistua siellä.

Viikonloppuna yhtenä skenaariona ja muutoksena näyttäisi syntyvän sellainen tilanne, jossa tuosta läntisestä korkeapaineesta voisi pullahtaa Fennoskandian eteläpuolelle ja Itä-Eurooppaan omaa korkeapainetta, jonka myötä yhtäältä Fennoskandiassa kesäisempi sää voisi palata tuon luoteisvirtauksen heikentyessä / kadotessa, mutta merkkejä on myös epävakaisemman alueen ja pienen matalapaineen muodostumisesta johonkin kohtaan Fennoskandiaa samalla... Manner-Euroopassa saattaa kesä vahvistua helteiksi ainakin osittain...

Tämä viikonlopun muutosvaihe näyttää tarvitsevan päivitystä myöhemmin viikolla, ja katsotaan siinä sääskenaarioita tarkemmin....

Sitten tarkemmin Suomen sään kehityksestä viikolla 22

Nyt tänä ma-ti välisenä yönä siis Etelä- ja osin Keski-Suomea ylittää lännestä itään kuurottaisia sateita, jolloin yölämpötila on enimmäkseen +5 ja +9 asteen välillä; selkeimmillä paikoilla voi olla taas hallanvaaraa etenkin keskiosissa. Tiistaina päivällä on poutaisempaa, mutta kumpupilvisyys voi olla taas monin paikoin runsasta ja idässä niistä voi syntyä heikkoja kuuroja. Päivälämpötila jää korkeintaan +15 asteen vaiheille ja keskiosissa vähän sen allekin. Lapissa on myös kuurosateista ajoittain, mutta eteläosissaan iltapäivällä poutaisempaa. Yölämpötila on 0 ja +5 asteen välillä ja pohjoisosissaan / käsivarressa voi taas olla heikon yöpakkasen vaaraakin. Päivälämpötila on +10 ja +15 asteen välillä; käsivarressa vajaa +10 astetta.

Keskiviikkona matalapaine siirtyy lännestä Lapin ylitse itään, jolloin tuulisinta ja epävakaisinta / sateisinta on juuri Lapissa, missä lämpötilat vaihtelevat +5 asteen vaiheilta +10 asteen vaiheille; kylmintä yöllä ja pohjoisosissaan. Käsivarren Lapissa kasvaa taas räntä- ja lumisateen riski. Etelä- ja Keski-Suomessa yöllä-aamulla lännestä itään kulkee taas rintamasysteemi pohjoispainotteisine sateineen voimakkaassa länsituulessa, jolloin yölämpötilat ovat enimmäkseen +5 ja +10 asteen välillä. Päivällä tuuli kääntyy luoteeseen ja iltapäivän-alkuillan aikana kumpupilvisyys ja niistä syntyvät kuurosateet ovat herkimmillään idässä. Lännessä voi olla myös vähäpilvistä. Kolea virtaus pitää päivälämpötilat etelässäkin vain +15 asteen vaiheilla ja idässä jopa +10 asteen vaiheilla.

To-pe aikana vallitseekin sitten lähes tuon keskiviikon iltapäivän toisinnot niin, että epävakaisinta ja sateisinta on Lapissa ja idässä, mutta länsi-eteläosissa voi olla myös osittain poutaa ja vähäpilvistäkin ajoittain: koko ajan vallitsee kuitenkin kolea luoteisvirtaus -- öisin pilvisyys on vähäisempää etenkin siis lännessä, missä hallanvaaraa on etelää myöten paikoin ankarastikin. Idässä ja pohjoisessa öisinkin voi olla ajoittain runsaspilvistä, paikoin sateista ja luoteistuuli voimakkaampaa niin, että paikoin hallaa ei ole minimilämpötilojen ollessa kuitenkin vain +5 asteen vaiheilla tai allekin; Lapissa vähäpilvisillä paikoilla voi olla yhä heikkoja yöpakkasia. Iltapäivisin siis syntyy kumpupilvisyyttä ja etenkin idässä ja Lapissa niistä myös kuurosateita; välillä kuuroja voi olla lännessäkin... Päivälämpötilat jäävät etelässä +10 ja +14 asteen välille, keskiosissa etenkin idässä +10 vaiheille, ja Lapissa vajaaseen +10 asteeseen; jopa alle +5 asteen päivälämpötiloja ja räntä-lumikuuroja voi yhä olla tulossa etenkin käsivarren pohjoisessa - muuallakin sateisimmilla hetkillä voidaan jäädä jopa 2 - 5 astetta em. lukemia alemmiksi, joten to-pe voi olla välillä todella koleaa ajankohtaan nähden.

Sitten tosiaan la-su aikana saattaa alkaa lämpenevä säävaihe koko Suomessa ja etenkin etelä- ja keskiosissa pian myös taas kesäiseksikin lämpenevänä, mutta tästä skenaariovaihtoehdosta täytyy myöhemmin viikolla tehdä päivitys ja tarkempi arvio...

Luontohavaintoja ja -analyysejä Etelä-Suomessa

Kasvukauden eteneminen hidastui selvästi päättyneen viikon 21 lopulla, mutta edeltäneen lämpöaallon ansiosta kasvukauden etenemisen asteessa on silti edelleen pysynyt noin viikon mittaista etuaikaisuutta tämän ajankohdan tavanomaiseen etenemiseen verrattuna. Katsotaan sen mukaan tämän hetken kasvillisuuden kehitys- ja kukintavaiheita sekä sitten myös jatkon kehityksen vaiheita;

Tuomen (Prunus padus), terttuseljan (Sambucus racemosa), pilvikirsikan (Prunus pennsylvanica), salavien (Salix alba cv.) sekä halavan (Salix pentandra) kukinnat ovat jo loppuneet kokonaan, mutta niiden sijalle ovat enimmäkseen täyteen kukintaan jo päässeet pihasyreenit (Syringa vulgaris), balkaninhevoskastanja (Aesculus hippocastanum), kotipihlaja (Sorbus aucuparia), sekä myös monet kuusamat (Lonicera sp.), pensasangervot (Spiraea sp.) ja villaheisi (Viburnum lantana).

Näillä jälkimmäisillä täysi kukinta saattaa tämän alkaneen viikon kolean sään takia pitkittyä jopa niin, että ne saattavat kukkia runsaana koko viikon ja ehkä osaksi jopa ensi viikon 23 puolellekin vielä...

Omenapuilla (Malus sp.) on kukinta jo pääosin päättynyt, mutta joillakin myöhäisimmillä lajikkeilla kukintaa on vielä muutaman päivän ajan tällä alkaneella viikolla.

Alppiruusujen ja atsaleojen (Rhododendron cv.) kukinta on päässyt myös hyvään vauhtiin, ja ensimmäiset lajikkeet ovat jo täydessäkin kukassa, mutta tästä tulevasta viileästä säästä johtuen toisilla lajikkeillaan kukinnan alkaminen viivästyy, ja niiden parasta kukintavaihetta tulee vasta ensi viikolla 23...

Luonnossa voikukkien (Taraxacum officinale) suhteen on ollut menossa viime päivinä yhtä aikaa sekä pitkittynyttä kukintaa että jo osittain hedelmävillavaihettaan; tämänlainen kaksivaiheisuus jatkuu vielä tälläkin viikolla, mutta vähitellen tuo hedelmävillavaihe tulee pääosaan ja sitten ensi viikolle tullessa viimeiseksi vaiheeksi kokonaan.

Päättyneen viikon lämpöaalto sai kuin saikin ennen tätä viileää säävaihetta aikaiseksi jo tyypillisten juhannuksen ajan kukkijoitakin lämpimillä paikoilla jo kukinnan alkuun; näitä ovat siis mm. lupiinit (Lupinus polyphyllus), koiranputki (Anthriscus sylvestris) ja niittyleinikki (Ranunculus acris).

Näiden kukkimisten runsastuminen on kuitenkin vielä tällä viikolla hidasta tuon viileän sään takia, joten näyttävämmiksi ja yleiseksi niiden kukinnat pääsevät vasta ensi viikolla 23...

Vuorijalavilla (Ulmus glabra) ja kynäjalavilla (Ulmus laevis) on jo paikoin alkanut ennätysrunsaiden hedelmäsatojensa kypsyminen, joka näkyy mm. ensin mainitulla niiden muuttumisena latvuksissaan vaaleanvihreästä vaaleanruskeaan sävyyn; vielä tällä viikolla niiden kunnollinen täyskypsyys ja variseminen ei pääse kunnolla vauhtiin, mutta ensi viikolla se sitten huipentuu...

Jo päättyneellä viikolla monet pajut (Salix sp.) ja myös haapa (Populus tremula) ennättivät sittenkin tuottaa hedelmävillavaiheitaan runsaastikin tuon edeltäneen lämpöaallon viime vaiheista alkaen, mutta hedelmävillavaihettaan jatkuu vielä osittain tällä alkaneellakin viikolla.

Lehtipuusto on jo tullut tällä hetkellä lähes kauttaaltaan täysikesäiseen asuunsa, mutta vielä siinä on hieman vajavaisuuksia, jotka ovat seuraavia; lehtosaarni (Fraxinus excelsior) on ollut vasta etenemässä puolilehteen, ja siitä se etenee vain hitaasti lähes täysilehtiseksi, ja vasta ensi viikolla 23 täysilehtisyys voi tulla.

Haavoilla lähes kaikki puunsa ovat jo joko lähes tai täysinkin kesäasussa, mutta pienellä osalla on yhä vain puolilehtisiä tai jopa yksittäisillä siitäkin hieman vajaampia lehtiä; tällä alkaneella viikolla nämä hitaimmat ja viimeisimmät eivät vielä ehdi ihan täyteen lehteen viileän sään takia, joten niilläkin vasta ensi viikolla 23 se toteutuu...

Myös tammilla (Quercus robur) on vielä lehvästöissään vajavaisuutta; melkein kaikilla lehdet ovat jo kasvaneet täysikokoon, mutta lehtiensä vihreys on vielä hyvin vaaleaa, joten niiden tummuminen jatkuu vielä ensi viikkoon 23 saakka.

Lehmukset (Tilia sp.) ja punasaarni (Fraxinus pennsylvanica) ovat myös tammien tapaan lähes tai osin täysinkin jo kesäasussa / täysikokoisissa lehdissään, mutta näillä vihreyden tummuminen ei ole niin vajaata kuin tammilla, kun lehtensä muutenkaan eivät ole niin tummia.

Kuusilla (Picea sp.) ovat uudet vuosikasvaimet jo viimeisiä lajejaan myöten hyvin esillä ja kasvussa, ja männyillä (Pinus sp.) jatkuu kukinta runsaana.

Puistoissa ja puutarhoissa hallanarkojen kesäkukkien istuttaminen on vielä hallanvaaran takia liian aikaista tehdä, joten niiden suhteen on hyvä pitää malttia ainakin ensi viikolle 23 saakka. Viileän sään takia myös nurmikoiden kasvu ja siten niiden leikkaamistarve on hieman aikaisempaa vähäisempää. Toisaalta viime päivinä tulleet sateet ja vielä edelleen tulevat uudet sateet pitävät nurmikoita vehreinä ja rehevinä, vaikka paikoin maaperässä on etenkin kallioisilla paikoilla alkanut olemaan jo toisaalta myös kosteusvajaustakin hieman.

Maaseudun peltoviljelyssäkin viileä säävaihe aiheuttaa oraantuneiden viljojen kasvun hidastumista, mutta varsin hyvää etuaikaisuutta niiden parissa on vielä ainakin ensimmäisenä kasvuun lähteneiden peltojensa osalla.

Vesistöissä järvien pintavesilämpötilat ovat alkaneet jäädä monin paikoin jopa vajaaseen +15 asteeseen ja kolea säävaihe tällä alkaneella viikolla pitää niitä siinä edelleenkin; vasta mahdollisesti ensi viikolla 23 voidaan alkaa taas pääsemään yli +15 asteen pintavesilämpötiloihin.

Myös eteläisillä merialueilla sisäsaaristossa pintavesilämpötilat ovat jääneet +11 ja +15 asteen välille ja viileän sään takia siinä ne edelleen pysyttelevätkin. Ulapoilla on edelleen vajaan +10 asteen pintavesilämpötiloja, ja niiden lämpeneminen näyttää vaativan seuraavaa kunnon lämpöaaltoa, joten aikaisintaan ensi viikolla 23 sellaista +10 asteen yleistä ylittämistä voisi ehkä odottaa... Perämerellä sentään saatiin päättyneen viikon 21 lopulla viimein kaikki jäät sulettua pois.

Joka tapauksessa kesäkuu ei nyt alakaan kovin kesäisenä toukokuun hyvistä "lupauksista" huolimatta, joten sen mukaan ei uintikausikaan ole vielä tällä erää ajankohtainen - ensi viikolle saattaisi sitten olla tulossa selvästi kesäisempää...


Päivitys 1.6.2023 klo. 22:10:

Tänään torstaina on siis kesäkuu alkanut, mutta siitä huolimatta säässä on tapahtunut jopa ennusteisiin nähden kylmyyden äitymistä pahemmaksi, kun pohjois-luoteisvirtauksessa Jäämereltä on päässyt niin kylmää ilmamassaa koko Suomeen - siksi päätinkin nyt tehdä tämän päivityksen ja tarkastella siinä mm. yöpakkasten ja hallan riskiä etenkin Etelä- ja Keski-Suomeen, kun näin kylmää muutenkin on lähipäivinä!...

Tänään itse asiassa tein tämän Fb-päivityksen tästä tämän päivän kylmästä tilanteesta Hämeenlinnan alueella, ja siihen on tullut aika paljon kommentteja muiltakin ympäri Suomea - kuten siis voitte tuosta lukea, niin iltapäivällä tänään yhdessä kuurosadetilanteessa lämpötila laski Hämeenlinnassa jopa vain +4 asteeseen rajujen puuskien kera ja räntääkin tuli hetken taivaalta. Lisäksi rajut puuskat riipivät männyistä ilmaan runsasta siitepölyään siitepölysumuksi ko. tilanteessa.

Lapissa on ollut tänään yhtenäisempikin sadealue tässä pohjois-koillisvirtauksessa, ja siellä siitä on tullut paikoin muutamia senttejä luntakin maahan. Toisaalta ne lumet eivät ole päiväsaikaan kauaa pysyneet maassa, ja ne ovat sulaneet ainakin suureksi osaksi pois lumisateiden mentyä ohi.

Huomenna perjantaina tuo sadealue on etenemässä eteläkaakkoon Etelä- ja Keski-Suomen ylitse yöllä ja alkupäivän mittaan, joten nähtäväksi jää, kuinka etelässä saakka silloin räntää ja lunta siinä esiintyy... Näillä näkymin ilmamassa olisi juuri huomenna kylmimmillään etelässä, joten tuossa sateessa lämpötila voi jäädä helposti alle +5 asteen päivälläkin, eikä muutenkaan päivän ylimmät lämpötilat saavuta +10 astetta kuin vain hädin tuskin lounaassa ja ehkä etelärannikolla...

Ensi yönä voimakas tuuli ja suureksi osaksi runsas pilvisyys pitää kylmyydestä huolimatta hallat ja yöpakkaset pääosin loitolla, mutta selkeimmillä paikoilla etenkin Keski-Suomessa voi olla riskiä hallan lisäksi jopa heikolle yöpakkaselle, ja se voi kyllä pahimmillaan aiheuttaa paikallisia pakkastuhoja jonkin verran aroille kasvuvaiheille, kuten kuusten uusille vuosikasvaimille ja tammien lehdille. Lisäksi mustikan kukinnot ja marjaraakileet voivat olla vaarassa...

Sitten pe-la välisenä yönä voi olla yöpakkasten riskiä vakavastikin etenkin Pohjanmaan suunnalla / lännessä sisämaassa, kun pe iltaan mennessä pohjoistuulet heikkenevät juuri lännestä alkaen ja pilvisyys alkaa samalla vähenemään...

Katsotaan kuinka parin seuraavan päivän ja yön aikana tulee käymään, ja voin taas pian palata tekemään uuden päivityksen - katsotaan viikonvaihteen ja ensi viikon mahdollista lämpenemistä paremmin jollain toisella päivityskerralla myöhemmin....


Sääennusteiden lähteet:

--- Weatheronline- jWetterzentrale-sivustot ja ensin mainitun "Expert Charts"-osio.

--- Foreca jIlmatieteen laitos.

--- Ventusky.

--- Sääfoorumi.

Sää- ja luontohavaintojen avuksi erilaisia sivustoja:

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen pintaveden lämpötila.

--- http://www.ymparisto.fi/ - Vesistöjen jäänpaksuus.

--- Vesi.fi -sivusto.

--- Ilmatieteen laitoksen Jäätilannekatsaus merialueille, jossa on linkki myös tarkkaan jäätilannekarttaan.

--- Kelikamerat-sivusto.

--- Norkko-siitepölytiedotus; Turun yliopiston ylläpitämä sivusto, jossa on n. kaksi kertaa viikossa päivittyvää tietoa ajankohtaisista siitepölytilanteista koko maassa siitepölykaudella.

Muita ulkomaisia sivustoja ja kanavia sääennusteiden ja sääseurannan globaalejaspektejajatellen:

--- Ryan Hallin Youtube-kanava "Ryan Hall, Y'all", ja hänellä on myös lisäksi "Ryan Hall, Y'all XTRA" -kanava.

---  "POW Ponder on Weather" Youtube-kanava.

--- "WeatherWatchNZ" -kanava.

--- Judah Cohenin ilmastosivusto "Arctic Oscillation and Polar Vortex Analysis and Forecasts".

--- Twitteristä PV-Forecast -media, jossa on talvisin pohjoisen pallonpuoliskon stratosfäärin polaaripyörteen ennusteita ja yleensä muuta sääasiaa monipuolisesti.

No comments: