Monday, November 13, 2023

INFJ-persoonatyyppiä analysoivia ja havainnollistavia YouTube-kanavia koosteena, ja sosiaalis-psykologis-omakohtais -tyylinen alustus sitä varten

Tässä on se laaja tietopaketti edellisessä blogijulkaisussani vihjaamastani koosteesta sosiaalis-psyykkistä analyysiä sisältävistä YouTube-kanavista sisältöesimerkkeineen.

Tosin tein tähän pakettiin nyt sen ratkaisun, että koostepaketti sisältää ainoastaan INFJ-persoonatyyppiä ruotivaa analyysiä ja havainnollistusta; tämä siksi, koska selkeyden ja suhteellisen tiiviyden vuoksi on syytä jakaa toiselle kerralle niitä muita sosiaalis-psyykkisiä aiheita käsitteleviä YouTube-kanavia -- tälle on siis jossain vaiheessa myöhemmin tulossa toinen jatko-osa.

Tämä INFJ-persoonatyyppi on kuitenkin erityisen tärkeä esille otettava asia monessakin katsannossa sekä itselleni (kun siis itsekin olen tunnistanut persoonani sen mukaiseksi hyvin vahvasti) että yleisen tietoisuuden lisäämisen kannalta ko. asiasta koko kollektiivisen rakenteen pariin.

INFJ-persoonatyyppi on monella tavalla erityislaatuinen ja kummallinenkin, ja siinä heti ensimmäisenä piirteenään loistaa se tilastollinen seikka, jonka mukaan tämä persoonatyyppi on kaikista Myers-Briggs -teorian mukaisista 16 eri tyypistä selvästi harvinaisin.

Jonkin lähteen mukaan muistan lukeneeni, että harvinaisuudessaan se on aivan erityistä laatua etenkin miesten kohdalla, kun sen mukaan kaikista maailman miehistä INFJ-persoonatyyppiä edustaa jopa vain alle 1% veroinen määrä miehiä! -- kokonaisuudessaan naiset mukaan lukien osuus on arvioitu yleensä 1 - 2 % välille.

Selvästi käy siis ilmi, että kyseessä on hyvin erikoinen persoonatyyppi, ja kun tutustuu sen psyykkis-sosiaalisiin ominaisuuksiin, niin toki tämänlaisia persoonia voisi tavallaan kutsua myös ns. "epänormaaleiksi".

Sellainen "epänormaaliksi" luonnehtiminen on kuitenkin selkeää vähättelyä, koska INFJ-persoonatyypillä on monia sellaisia vahvuuksiakin repertuaarissaan, jotka voivat olla sekä poikkeuksellisen korkealaatuisia että muihin verrattuna vain INFJ-persoonatyypillä itsellään esiintyviä.

Esim. voisi sanoa mm. INFJ-persoonallakin tavattavasta introverttiudesta ylipäätään sen, että se ei ole synonyymi ollenkaan "heikkojen / vähäisten sosiaalisten taitojen" kanssa: pikemminkin voi hyvin olla niinkin, että introverttiudestaan huolimatta hyvin itseään ja maailmaa opiskelleella INFJ-persoonatyypillä sosiaaliset taidot voivat olla paljonkin parempia kuin suurimmalla osalla ekstroverttejä.

Silti tietenkin INFJ-persoonatyypillä on olemassa heikkouksiakin ja myös ongelmia sekä itsensä kanssa että suhteissaan maailmaan ja muihin ihmisiin, ja nekin voivat olla tällä persoonatyypillä helposti erikoisia ja omalaatuisia -- tässä tietopaketissa ko. YouTube-kanavien sisällöt ruotivatkin mm. juuri näitäkin seikkoja perinpohjin, joten alla siinä koosteosiossa on luvassa monille paljon myös ennen näkemätöntä tietoa, ja varsinkin jos on tämä koko Myers-Briggs -teoria muutenkin ennestään tuntematonta!...

INFJ-persoonatyypin kaikki ominaisuudet huomioon ottaen on valitettavasti tietenkin niin, että Länsimaissakaan yhteiskuntia ei juurikaan ole luotu tätä persoonatyyppiä silmällä pitäen, ja toki osaksi senkin takia, kun tämä persoonalaji on niin ääriharvinainen -- ja tietenkin senkin takia, kun tällaisesta persoonatyypistä ei ole ollut kunnollista tietoa olemassa ennen Myers-Briggs -teorian syntyä.

Tällainen INFJ-persoonatyypin "huomiotta jättäminen" yhteiskunnissamme on kuitenkin merkittävältä osaltaan aiheuttanut sitä, miten tämänlaiset ihmiset liian usein ja herkästi kokevat suuria erilaisuuden, yhteiskuntaan kuulumattomuuden ja väärinymmärretyksi tulemisen tunteita ja tilanteita itselleen haitallisesti.

Itsekin omaa itseäni nyt näissä merkeissä pohdittuani tunnistan tämänkin lajin sosiaalista hylkiösisältöä omassa elämässäni olleen todella paljon ja monella tavalla lähes aina -- niinpä vasta nyt tässä noin parin viime vuoden valistumisessani ko. persoonatyypin ominaisuuksiin on tiettyjä katkeruudenkin sävyjä olemassa parhaillaankin, vaikka toisaalta olen myös kiitollinen näistä viimeaikoina käsittelyyni tulleista Myers-Briggs -teorian tiedoista mukaan lukien mm. nämä ko. YouTube-kanavatkin aiheen parissa.

Omaa elämääni taakse päin muistellessani näin 52-vuotiaana on kuitenkin tässä tilanteessa nyt korostuneesti esillä mm. sellaisia seikkoja, missä mietin menneisyyden minäni olleen todella kipeästi juuri näiden Myers-Briggs -teorian tietojen tarpeessa vaikkapa jo parikymppisenä!

Tulee jotenkin isosti kaduttavan surullinenkin olo siitä mielteestä, kun sellaista isoa puutetta ei voi mennä menneisyyteen korjaamaan, jotta elämäni olisi ollut ehkä osaltaan niiden avulla menneinä vuosikymmeninä paljon parempaa kuin se on ollut mm. sosiaalisesti ja työuran suhteen; niin pitkälle kun olen nyttemmin elämääni tällaisen(kin) puutteen kanssa joutunut jo kituuttamaan, eikä elämästäni ole enää jäljellä kauaa aikaa, vaikka eläisin esim. 8-kymppiseksi...

Jossittelua se kaikki tyynni tietenkin vain on, ja toisaalta voihan olla niinkin, että tuolloin parikymppisenä en ehkä olisi osannut arvostaa-hyväksikäyttää tämän Myers-Briggs -teorian kaltaisia tietoja kunnolla tai riittävästi silloisesta elämäntilanteestani käsin, vaikka ne olisivat olleet olemassa silloin saatavillani -- siten voi tietenkin olla niin, että minun on kuulunut aivan oikeallakin tavalla kohdata tämänlainen tietopaketti itse vasta näissä elämäni viimeaikaisemmissa vaiheissa...

Menneisyyden muistelussa itselläni on nyt kuitenkin myös eräs oleellinen piirre eilen sunnuntaina olleen Isänpäivän vuoksi, ja nimen omaan liittyen myös tähän Myers-Briggs -teorian sisältöön ja siinä juuri INFJ-persoonatyyppiin!

Jotkut teistä lukijoistani jo tietävätkin sen, että isäni on ollut kuolleena jo kauan, ja itse asiassa viime kuussa hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi jo 21 vuotta aikaa.

Joka tapauksessa olen myös viimeaikaisen isääni muistelevan "menneisyysanalyysin" mukaisesti havahtunut tässä INFJ-tutkinnassa siihenkin, että itse asiassa isäni taisi olla itsekin INFJ-persoonatyyppiä; monet hänen käyttäytymisensä ja olemuksensa piirteet vaikuttavat ilmenevän siihen suuntaan nyt näin jälkeen päin mietittynä...

Hänellä sellainen mahdollinen INFJ-persoonatyyppi ilmeni hänen eläessään kuitenkin aivan eri tavalla kuin se on ollut itselläni ilmennyttä: voisinkin tähän kertoa tästä lisää, koska sen paljastaminen tuntuu tähän yhteyteen oleelliselta.

Vaikuttaa siis siltä omasta mielestäni, että isäni kohtalona oli erilaisilla oikeistolaisen menestyjän rooleilla yrittää sekä peittää että jotenkin vääristyneellä tavalla toteuttaa tuon INFJ-persoonatyyppinsä ominaisuuksia.

Olen jossakin toisessa blogikirjoituksessa vuosia sitten jo kertonutkin sen, että isäni oli Mäntsälässä virallisesti monessa mukana ns. menestyksekkäästi: hän oli siellä pidetty yläasteen matematiikan opettaja, silloisen Säästöpankin tilintarkastaja ja kaupallisten asioiden asiantuntija, paikallisen Rotary-clubin aktiivi, armeijan reservissä aktiivinen upseeri (päätyi sotilasarvoltaan kapteeniksi saakka), Kokoomuksen jäsen jne.

Tuo tietenkin vaikuttaa nyt erityisen ristiriitaiselta tuohon mainitsemaani mahdolliseen hänen INFJ-persoonatyyppiinsä nähden...

Mutta tällaiseen päätelmään olen kuitenkin nyt päätynyt, ja tuossa isäni ristiriitaisessa olemuksessa yksi paljastava seikka on mm. se, miten näin jälkeen päinkin muistelen hänen olleen noista ulkoisista menestymisen merkeistään huolimatta yksityisesti usein jotenkin ahdistuneen ja surullisen oloinen, josta eräänlaisia aggressiivisiakin reaktioita syntyi hänen nautittuaan alkoholia -- eli se ahdistus ja suru ihan hyvin saattoi olla perua siitä, miten hänen tuollainen ulkoinen menestysroolituksensa oli eläessään vakavassa ristiriidassa hänen persoonaominaisuuksiensa kanssa!...

Oman itseni tapauksessa on erittäin merkille pantavasti käynyt tässä katsannossa kuitenkin jopa tavallaan hullunkurisen päinvastaisesti isääni verrattuna: minulla nimittäin ei ole syntynyt omassa elämässäni minkäänlaista "kunnollista" virallista menestystä!

Kun nyt laajennetaan tässä kohtaa ajattelua henkisiin aspekteihin (mm. juuri siihen, mitä se ns. "Universumi" tahtoo minulta nyt näissä katsannoissa...): näyttäisi siis siltä, että elämässäni minun kuuluukin täysin oikein ja oleellisesti nyt toteuttaa isääni nähden ikään kuin päin vastaista elämänuraa, jotta se näyttäytyy minun sukupolvisisältönä "uuden oppimisena" edeltävään sukupolveen nähden.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että minulle on varattu "Universumin minulle osoittamissa" roolituksissa mm. niin, että pystyn jopa tietoisesti tekemään isäni kanssa samanlaisena INFJ-persoonana isäni aikaisia hänen roolejaan vastoin paljon paremmin INFJ-persoonaa edellyttäviä elämänvalintoja, elämäntyyliä ja elämäntarkoitusta! -- nyt "uuden sukupolven" toiminnan pitää tunnistaa tämä "aikaisemman sukupolven" virheellinen elämänroolitus, ja tehdä se nyt itse paremmin. 

Minun siis pitää tehdä siksi ja joka tapauksessakin isääni verrattuna täysin toisenlainen elämänura, ja siinä menestymisen mittarina ei tule kyseeseen nuo isäni "menestymisen" kaltaiset sisällöt, vaan nyt minä teen oman menestymiseni tavallaan oikeammalla ja kunnollisemmalla tavalla, vaikka se ei olisi virallisesti "menestyksenä" näkyvää -- "laatikon ulkopuolelle" siksikin käy tieni edelleen, ja ilmeisesti niin yhä päättäväisemmin ja radikaalimmin...

Tähän liittyen tuolla alla niissä YouTube-kanavien sisällöissä eräs INFJ-analyytikko usein toistaa videoissaan tähän ja ylipäätään INFJ-persoonaan liittyen sopivasti: "Jatkossa INFJ:n on tehtävä itselleen eeppinen elämä omilla säännöillään"!

Miten ja miksi sitten isäni aikoinaan päätyi tuollaiseen persoonaansa nähden ristiriitaiseen ja itselleen epäkelpoon roolitussuohonsa omassa elämässään? -- se on epäselvempää, mutta yksi piirre siinä lienee se, miten hänen isänsä oli aikoinaan armeijassa leipätyönsä tehnyt ammattisotilas, joka saattoi siksi ehkä olla yksi pakottava roolimalli omalle isälleni olla tuollainen em. kaltainen "oikeistolainen menestyjä", ja todennäköisesti siis jopa osin vastoin tahtoaan...

Toki isäni elämän aikana ei tätä Myers-Briggs -teorian sisältöä ollut olemassa vielä kunnolla käytännössä saatavana (oli vielä niin uusi asia), joten eipä isälläni olisi ollut käytännön mahdollisuuksia tutkia tällä nykytavalla omaa persoonaansa.

Toisaalta isäni "elämäntarkoituksena" kuuluikin tavallaan olla juuri tuollainen kuin hän oli, koska se on nyt ollut minulle tarkoitetun merkityksen pohjustus osaltaan näin kuvailtuun tapaan...

Näissä em. merkeissä minulle valkenee täten nyt yhä paremmin myös se, miksi ja miten minun täytyy olla paras mahdollinen INFJ-persoonatyypin edustaja ja toteuttaja myös kaikissa muissakin elämäni viimeaikojen aspekteissa -- eli tämä vuodesta 2008 alkanut "aktivistikauteni" on myös yksi osa sitä edelleen, vaikka se voi muuttua toisenlaiseksi, kuten nähtävästi on jo alkanut tänä vuonna muuttumaan tarpeellisestikin.

Oma isänihän ei ehtinyt ollenkaan näkemään eläessään tätä "aktivistirooliani", koska hän ehti kuolla jo viitisen vuotta ennen kuin tämä vaihe alkoi elämässäni -- minusta kuitenkin jotenkin tuntuu nyt sekä rauhoittavasti että motivoivasti siltä, että isäni henki tuolta "tuonpuoleisesta" käsin taitaa olla silti parhaillaan kiitollinen elämäni nykytilanteesta siinä olevista maallisista nykyvaikeuksista huolimatta, koska tänä "uuden sukupolven" edustajana minä teen nyt näillä tietyillä tavoilla täällä "tämänpuoleisessa" häneen verrattuna oikein / ainakin oikeammin elämääni...

Voisi siis kuitenkin sanoa jo nytkin sen kuuluisan sanonnan mukaan, että "pojasta on polvi parantunut"!

Ja jatketaan sitten enemmän kollektiivisessa katsannossa tätä INFJ-pohdintaa vielä lisää, vaikka tämä alustus on jo "romaanimitassa": on siis tosiasia se, miten tällainen persoonatyyppi on nykymaailmassa paljon ylenkatsottu ja vaikeuksissa, ja tätä persoonatyyppiä kohtaan kohdistuu tyypillisesti mm. narsistien tahoilta pahantahtoisuutta.

Lisäksi länsirappion eteneminen on tälle persoonatyypille koko ajan yhä enemmän haasteita ja vaikeuksia aiheuttava ilmiö tietenkin, koska mm. juuri tämänlaisen persoonatyypin ominaisuuksiin kuuluu myös olla juuri tämänlaista länsirappiota paljastava, vastustava ja parantava ihmisyyden "laji"!

Valitettavasti tämäkin INFJ-persoonan rooli on vielä hyvin vähän tunnettua, vähäteltyä, väärinymmärrettyä ja sitä hankaloitetaan monella tavalla sekä tiedostamattaan (ymmärtämättömyyttään) että tietoisestikin mitä ilmeisimmin -- jopa aktivistipiirienkin puitteissa INFJ-persoona sisältöineen sekä näine ja muine rooleineen ei ole vielä kunnolla tunnustettua ja arvostettua oman havaintoni mukaan.

INFJ-persoonatyyppi ansaitsee tulla paljon paremmin arvostetuksi ylipäätään ja joka tapauksessa kuin mitä tilanne tällä hetkellä on!

Siksi tässä piilee juuri seikkoja siihen, miksi INFJ-persoonatyypin mukaista elämän ja itsensä toteuttamista pitää tehdä kollektiivisestikin paljon paremmin ja vaikuttavammin, joten itsekin minun kuuluu sellaiseen osallistua myös edelleen, ja siinä toimintaani parantaen niin hyvin kuin pystyn!

Huh, olipas tuo kaikki edeltävä intensiivistä kirjoittaa, kun nyt minulla on ihan hiki ja poskeni punoittavat voimakkaasti! 

Seuraavaksi päästään sitten viimein tämän tuhdin alustuksen perään tässä kohtaa alla oleviin INFJ-sisältöihin ko. aihepiiriä analysoivien YouTube-kanavien koostepakettina: tämäkin osio on erittäin pitkä ja sisältää erittäin paljon asiaa!

Olen ryhmitellyt tämän tietopaketin alla seuraavasti:

Alussa poimin esille henkilökohtaista materiaalia tuottavista "tubettajista" kenties kaksi kuuluisinta INFJ-asiantuntijaa, ja muut niiden alla olevat YouTube-kanavien esille otot ovat anonyymisti tubettavien INFJ-analysoijien sisältöjä.

Ensimmäisenä vuorossa on Frank James -niminen yhdysvaltalainen tubettaja, jolla on sekä Myers-Briggs -teorian mukaisten kaikkien 16 persoonatyyppien että myös erikseen INFJ-persoonatyypin ruotimista kanavallaan takana jo yli 5 vuotta.

Muusta tästä psyykkis-sosiaalisesta asiantuntijaporukasta poiketen hänellä on erityispiirteenä vakavan analysoinnin lisäksi myös komediaa tuottava humoristin rooli kanavallaan: hän siis tekee myös sketsivideoita kaikista näistä 16 persoonatyypistä -- otan alla näistä molemmista rooleistaan esille havainnollistuksia.

Seuraavana INFJ-asiantuntijana esittelen lempinimeä tai nimimerkkiä "Wenzes" käyttävän naisen, jolla on myös nettisivut sekä muut somekanavansa; hän toimii ilmeisesti Saksasta käsin, mutta kaikki hänen sisältönsä on sujuvaa englantia, ja hän keskittyy materiaaleissaan ja analyyseissään pelkästään vain INFJ-persoonatyyppiin. Hänelläkin on YouTube-kanavallaan jo useiden vuosien ajalta videoita.

Sekä Frank James että "Wenzes" ovat molemmat myös itse INFJ-persoonatyyppejä, joten he ovat todella hyviä ja asiantuntevia analysoijia ja valistajia tämän persoonatyypin osalta.

Edellä kertomaani verrattuna merkittävästi "Wenzes" omaa yllättävän samanlaistakin elämänhistoriaa (löytyy hänen kertomanaan em. nettisivultaan) kuin mitä omalla isälläni koko elämänsä oli: "Wenzes" oli kertomansa mukaan alkujaan menestyksekäs toimija finanssialalla, mutta koki siinä toimessa koko ajan tyhjyyttä, ja sitten hän keksi oman ko. persoonatyyppinsä, muutti elämänsä kokonaan ja ryhtyi täksi nykyiseksi INFJ-elämäntapavalmentajaksi.

Muut INFJ-persoonatyyppiin osaksi tai lähes kokonaan keskittyvät YouTube-kanavat ovat siis anonyymejä, ja niistä ensimmäisenä tulee vuoroon alla "On Track" -niminen kanava; tämän kanavan tyylinä on tarkastella INFJ-analyysejä sekä ihanteellisissa että vastakkain asetelmallisissa katsannoissa.

Se tarkoittaa sitä, että kanavalla luonnehditaan ihanteellisesti / optimaalisesti kehittynyttä INFJ-persoonatyyppiä, ja sille annetaan siellä järjestelmällisesti lisämääritelmä "Sigma" -- Olen itse tätä "Sigma"-määritelmää tavannut muissakin sosiaalis-psyykkisiä ihmiselämän aspekteja valottavissa yhteyksissä, ja tämän mukaan siis näyttäisi siltä, että täydellisimmilleen kehittynyt INFJ-persoona tulee persoonalaadultaan "Sigma"-merkkiseksi, joka olisi siis "Alfa"-merkin yläpuolella kaikkein "arvokkain" persoonalaji.

Itse en tiedä vielä sen tarkemmin sitä, koskeeko tämä "Sigma"-laji vain tätä ko. persoonatyyppiä vai voiko sellaiseksi tulla myös joidenkin noiden muidenkin Myers-Briggs -teorian mukaisten persoonatyyppien pohjilta "itsensä parhaimmaksi versioksi itsestään" kehittämisessä -- asiaa tutkin ehkä tältäkin osin edelleen jatkossa...

Lisäksi tämän ko. kanavan tyyli siis tarkoittaa myös sitä, että INFJ-persoonatyypin maailmaan asemoitumista analysoidaan myös siltä kannalta, jossa asetellaan sille analyysien muodoiksi radikaaleja vastakkain asetelmien skenaarioita ja vihollistilanteita -- jossain mielessä tämänlainen tyylinsä saattaa kuulostaa ehkä jopa ylimieliseltä ja rujon radikalisoivalta, mutta toisaalta meidän täytyy muistaa se, minkälaisessa maailmassa tässä länsirappiossa joudumme elämään.

Tuo tyylinsä näyttäytyykin siksi sen mukaan ihan ymmärrettävältä, koska INFJ-persoonatyypin klassisia vihollisia ovat tyypillisesti mm. juuri narsistit ja ehkä sen kera psykopaatitkin, ja länsirappiossa näitä "vihollisia" tulee varmasti jatkossa riittämään paljon mm. juuri INFJ-persoonienkin tielle...

Koska INFJ-persoonatyyppi on ominaisuuksiensa kera tyypillisesti myös juuri kaikkia länsirappion piirteitä vastustavaa "ihmislajia", niin siten on tavallaan aivan ymmärrettävää ko. kanavan moinen tyyli, jonka perimmäinen tarkoitus onkin täten olla INFJ-persoonille tavallaan "sotaan" valmentavaa sisältöä tarpeellisesti...

Seuraava YouTube-kanava on "Psych IQ", jonka viestintäteknisestä lievästä sekavuudesta en pidä kovin paljoa, mutta poimin heiltä mukaan kaksi sellaista videota esittelyyn, jonkalaisia näiltä muilta kanavilta en tähän hätään löytänyt esille riittävästi: 

Näissä videoissa ensimmäisessä analysoidaan INFJ-persoonaa lapsen kehitysvaiheiden katsannoissa, ja toisessa videossa otetaan muita konkreettisemmin analyysin taustaksi lännen rappion "Matrix"-tilannetta; eli salaliittoteorioiden sitä osaa, jonka mukaan on olemassa "Matrixista" käsin maailmaa hallinnoiva eliitti --  tässä toisessa videossa siis vastakkain asetelmallistetaan juuri mainitsemaani tapaan INFJ-persoonatyyppi tämänlaisen "Matrixin" kanssa, ja tämän myötä avautuu tietenkin erittäin oleellista tietoa ko. persoonatyypille.

Seuraavana esittelyvuorossa oleva "PSYCH-O Psychology" -kanava sisältää esille otossani vuorostaan taas paljon videoita: tämän kanavan tyyli on omalta osaltaan lähempänä perinteisempää tai ammatillisempaa psykologiaa kuin esim. tuo em. "On Track"-kanava.

Sama koskee myös viimeisenä esiteltävää "Psychology Refresh" -kanavaa.

Molemmissa on joka tapauksessa erinomaista tietoa INFJ-persoonatyypistä, kun nissä sitä aihetta tutkitaan ja havainnollistetaan monenlaisista näkökulmista käsin; INFJ-persoonatyyppiä ruoditaan sekä itsensä sisäisten ominaisuuksien katsannoissa että tarkastellaan INFJ-persoonatyypin asemoitumista ja vuorovaikutusta muiden persoonatyyppien ja ulkomaailman erilaisten tilanteiden ja sisältöjen kesken.

Mainittakoon vielä viimeiseksi, että tuo "PSYCH-O Psychology" -kanava keskittyy vain tähän INFJ-persoonatyyppiin, mutta "Psychology Refresh" -kanava analysoi paljon myös muita Myers Briggs -teorian mukaisia persoonatyyppejä, joten jälkimmäinen on myös kaikille muillekin persoonatyypeille mielenkiintoinen!

Vielä ennen ko. YouTube-kanavien listausta kerron esitysteknisistä seikoista ko. tietopaketissa: otan siis kunkin kanavan kohdalla useita videoitaan esille, ja niiden sisältöä tuon esille lainauksissa, joissa joko olen poiminut itse videoista keskeiset teemat ja teesit omina suomennoksinani tai lainannut ko. videoiden itsensä kuvauksista / katselijakommenttien apukoosteista englanninkieliset versiot teemoistaan.

Näin te pääsette helposti käsiksi kaikkien videoiden keskeisiin sisältöihin jo ennen katselemattakin niitä, ja sitten tietoa on helppoa syventää, tarkentaa ja laajentaa jälkeen päin katsomalla videoiden koko sisällöt lävitse.

Videoiden valinnat olen tehnyt niin, että yhtäältä mahdollisimman laaja-alaista tietoa tulee esille ko. persoonatyypin ominaisuuksista, ja toisaalta jotta sisällöissä tulee ainakin riittävä määrä oleellista perustietoa aihepiiristään.


INFJ-PERSOONATYYPIN ANALYYSEJÄ YOUTUBE-KANAVILLA - LISTAUS:


Frank James:

Komediallista sisältöä INFJ-persoonatyypistä;

-- Breaking up with an INFJ be like...

-- Normal Friend vs INFJ Friend

-- Normal Husband vs INFJ Husband

-- Normal Teacher vs INFJ Teacher.

Vakavampaa ja analyyttistä sisältöä INFJ-persoonatyypistä;

-- 7 Things You Should NEVER Say to an INFJ

"Let's wing it

Be practical

Why do you think that's a good idea?

I don't think I know who you really are

Do this a different way

Don't sweat the small stuff

You ought to be ashamed".

-- INFJ: 10 Reasons Why You're Still Single

"1) You're too attached to your dream person

2) Dating is a pain in the butt
3) You think too much and overplan in order to feel safe
4) Too aware of other people's needs
5) You're looking for someone to give you an identity
6) Become a shell of themselves when in a relationship (go cold)
7) Look too far in the future and get in too deep, too fast
8) We can read people very well and that can scare us 

9) You are weird and that's okay".

-- Unhealthy INFJ: 7 Signs You're an Unhealthy INFJ

"1: Detached From Reality 1:28

2: Primitive Sensing 4:13

3: Lacking Identity 6:42

4: Responsible for Others' Emotions 10:12

5: Extreme Perfectionism 15:37
6: Keep Others at Arm's Length 19:31  

7: INFJ As An Excuse 22:47".

-- INFJ: 6 Ways to be a Healthier INFJ

"1. Be more spontaneous 0:28

2. Put yourself first 3:37

3. Be in the moment 6:28

4. Be open minded toward others 8:16

5. Take care of your body 11:18 

6. Let others see the real you 13:02".

-- 10 Secrets of the INFJ Personality Type

"1. On a different wavelength.

2. Highly perspective of others.
3. absorb other people emotions.
4. Amazing long range forecasting abilities.
5. Both emotional and rational.
6. Creators of deep emotional intimacy.
7.True introvert.
8. Sensitive to conflict.
9. End up in one-sided relationship. 

10. Looking for their soulmate.".

-- INFJ 7 Biggest Weaknesses

"1. easily detached from reality

2. too reliant on inspiration
3. stubborn
4. struggle to express themselves
5. struggle to enjoy the present
6. overly cautious 

7. when intuition fails, it's devastating".


Wenzes - INFJ LIFE COACH:

-- WHY IS A TRUE INFJ SO INTIMIDATING?

"Koska hän voi olla yllätyksellinen

Koska hän ymmärtää niin hyvin yhteiskuntaa ja sosiaalisia konstruktioita

Koska hän elää 'laatikon ulkopuolella' eli ns. normeista välittämättä

Koska hän ei tarvitse sitä 'laatikkoa" eli ns. normeja

Koska hänen vahvuudet ovat usein piilossa ja voivat tulla esille odottamatta".

-- 5 REASONS WHY THE INFJ DESTROYS EGOS (it‘s actually pretty obvious)

"Hän on aito / todellinen / totuuteen pyrkivä

Hän pystyy 'pelaamaan egopeliä' paremmin kuin suurin osa muista

Hän ottaa vastuuta / 'lisää pökköä pesään' tarpeen niin vaatiessa

Hän kykenee osoittamaan sinun jääneen kiinni (esim. valheesta, teeskentelystä tms.)

Hän kykenee kääntämään kelkkansa erittäin nopeasti (esim. torjuakseen / hylätäkseen epätoivottavia ihmisiä) -- ns. "INFJ- door slam".

-- 5 REASONS INFJs SEEM "TOO DEEP" FOR NORMAL PEOPLE

"Muut eivät ole tottuneet sellaiseen (INFJ-syvällisyyteen)

Sellainen nostaa muilla pintaan traumoja

Muut kokevat menettävänsä sellaisen takia voimaansa / vaikutusvaltaansa

Muut tulkitsevat sellaisen takia usein väärin INFJ:n tarkoitusperiä

Sellainen on muista väsyttävää".

-- 5 REASONS THE INFJ IS FIRST ADMIRED… BUT THEN GHOSTED

"Hän vetää puoleensa narsisteja

Hän pelaa rooleilla

Hän näyttäytyy intensiivisenä

Hän piilottaa vahvuuksiaan

Hän paljastaa muiden heikkouksia / epävarmuuksia".

-- 5 HOBBIES INFJs LOVE (but aren’t aware of)

"Hän seuraa muita ihmisiä kokemassa harrastuksiaan

Hän rakastaa ymmärtää salaisuuksia

Hän tykkää uuden kokemisesta / aloittamisesta

Tehokkuuden korostusta - maksimaalinen tulos vähimmällä määrällä panostusta

Kapinointia".

-- 5 SMART REASONS INFJS SEEM SLOW (but ACTUALLY aren't)

"Koska hänen tekemisissään on eksponentiaalinen oppimiskäyrä

Koska hän omaa rajallisesti fyysisiä voimavaroja

Koska (jokin) muu vaihtoehto sotkee hänen sisäistä rauhaa

Koska hän on jo kokenut kiirehtimisen tarpeettomuuden

Koska hän on tarkkailija".

-- 5 LITTLE KNOWN SECRETS ABOUT INFJ RELATIONSHIPS

"Hänellä on taipumusta sulautua partnerinsa kanssa

"Hän tarvitsee aikaa ja tilaa hengittää

Hänen kontolla on vaarana partnerinsa tuleminen hänelle 'projektiksi'

Hänellä on taipumusta projisoida unelmiaan ja potentiaaliaan partneriinsa

Hän voi kokea epätervettä tarvetta todistaa rakkauttaan.

-- 5 UNHEALTHY INFJ ADDICTIONS (and how to avoid them)

"Hänellä on muiden auttamisen syndrooma / addiktio

Hänellä on addiktio elää elämää toisen kautta - päästä pois omasta elämästä toisen avulla

Hänellä on addiktio synkistelyyn ja surullisuuteen

Hänellä on tarve tehdä vain vähäisimmän panostuksen mukaan

Hän erottaa itseään liikaa todellisuudesta".

-- 5 REASONS THE INFJ STAYS SINGLE LONGER THAN MOST

"Hän ei ole koskaan tyytyväinen pinnallisuuteen

Hän etsii merkityksellistä suhdetta

Hän aliarvioi itseään

Hän piilottaa todellista itseään

Hän voi kokea olevansa ok yksinäisenä".

-- 5 REASONS THE INFJ CAN’T FIND A PARTNER

"Koska hän etsii partneria, joka on samalla sekä hänen ratkaisunsa elämäntilanteeseensa että projektinsa muiden auttamisessa

Koska hän jättää paljastamatta 'todellisia värejään' 

Koska hän pelkää paljon hylätyksi tulemista / torjuntaa

Koska hän pelkää paljon vakiintumista / jumiin joutumista

Koska hän ei tykkää olla käytännöllinen".

-- 5 REASONS WHY BEING AROUND AN INFJ IS SO ADDICTIVE

"Hän on erilainen / erottuva

Hän on syvällinen / 'menee syvälle' asioissa

Hän näkee 'sinne syvälle mennessään' piilotettuja tai muutoin näkymättömiä osia / rakenteita / asioita

Hän pystyy näkemään sinun (muiden) potentiaaleja

Hän tuottaa sinulle (muille) tunteen tulleeksi nähdyksi / huomioiduksi".

-- 5 REASONS INFJs STRUGGLE IN THE WORLD

"Hän priorisoi muita

Hänellä on vaikeuksia elää nykyhetkessä

Hän kokee olevansa väärinymmärretty ja (liian) erilainen

Hänen käytettävissään on vain vähän tai ei yhtään ohjenuoria (hänelle sopivasti)

Hän kaipaa syvällistä merkitystä ja intensiivisyyttä".

-- 5 REASONS INFJs ARE RIDICULOUSLY UNDERESTIMATED

"Hän ei välitä kerskailusta / rehentelystä

Hän on pitkänlinjan näkemyksellinen

Hän näkee muissa enemmän potentiaalia kuin itsessään

Hän antaa muiden loistaa

Hän saavuttaa asioita 'laatikon ulkopuolelta' ".

-- 5 REASONS INFJs DON’T FIT IN BUT STAND OUT

"Hän ajattelee erilailla

Hän kyseenalaistaa auktoriteetteja

Hän ei tarvitse niin paljoa sosiaalista hyväksyntää

Hän on valmis rikkomaan 'lasikattoja'

Hän pystyy pitämään kiinni näkemyksistään".

-- 5 WAYS THE INFJ BYPASSES EVERYONE (mind games are over)

"Hän tukeutuu vahvuuksiinsa heikkouksiensa sijaan

Hän kulkee vähemmän käytyjä teitä

Mitä vähemmän rakenteita (toiminnassaan) sitä parempi

Hän uudelleenohjaa mieltään arvostaakseen vahvuuksiaan

Hän uskaltaa olla jopa entistäkin erilaisempi / erityisempi kuin jo on".

-- 5 WEIRD HOBBIES INFJs LOVE (but keep hidden)

"Hän rakastaa analysoida ihmisiä

Hän rakastaa seurata muita ihmisiä kokemassa harrastuksiaan

Hän on empaattinen ja uudelleen elää muistojaan

Hän minimoi ja optimoi prosesseja

Hän kapinoi sosiaalisten normien puitteissa".

-- 5 REASONS IT'S TOO DANGEROUS TO MESS WITH AN INFJ

"Hän on ennakoimaton / ennustamaton

Hän on monivivahteinen / hienovarainen / salakavala

Koska hän taistelee vastaan siihen kohtaan mihin sattuu

Koska hän tietää, ettei ole takaisin paluuta

Hän aiheuttaa sinussa muutoksen".

-- 5 REASONS THE INFJ IS A MASTER AT HUMBLING AN ARROGANT PERSON

"Hän tietää sinun heikkoutesi

Hän ei halua pelailla voittaakseen

Hän on strateginen

Kun hän lopulta suuttuu, niin hän osaa suuttua ankarasti

Kun hänen vastustajat viimein tajuavat hänen olleen koko ajan niskan päällä, niin heidän teeskentelyt ja julkisivut eivät ole enää minkään arvoisia".

-- THE 5 STEPS AN INFJ TAKES WHEN THEY ARE FED UP WITH SOMEONE

"Hän lakkaa olemasta ennakoiva / aloitteellinen

Hän alkaa keskittymään siihen, mistä ei ko. henkilössä tykkää

Hän kategorisoi ko. henkilön satunnaiseksi tuttavuudeksi / yhdentekeväksi

Hän välttelee ko. henkilöä niin paljon kuin mahdollista

Hän aktiivisesti sanoo ko. henkilölle, miksi hän ei tykkää hänestä".

-- THE 5 STEPS OF THE INFJ PHOENIX

"Hän kohtaa kritiikin / tuomitsemisen suoraan

Hän asettaa järkyttäviä tavoitteita

Hän keskittyy persoonaan, joksi on tulossa

Hän saa muut näyttämään pahalta / huonolta

Hän luo itselleen (motivoivan) 'teeman' "

-- 5 ICE-COLD INFJ MOVES

"Hän unelmoi isosti ja haastaa / tarttuu haasteisiin isosti

Hän ei pelaa yhteisön säännöillä / ei pelaa yhteisön asettamia pelejä

Hänellä on aina varasuunnitelma

Hän arvioi / luonnehtii koko ajan muita ihmisiä

Hän taistelee / menee mukaan taisteluihin vain silloin, kun tietää voittavansa".

-- 5 REASONS INFJs RUN LOW ON ENERGY (& how they get reenergized)

"Syynä hänen fysiologinen rakenteensa / koostumuksensa

Syynä liian monet ihmiset ympärillään (ylisosiaalisuus)

Syynä vastuuta / omistautumista vaativat ihmissuhteet

Hän voi jumittua 'ei ulospääsyä tilanteesta' -olosuhteisiin

Hän keskittyy ylläpitämään nykyistä energeettistä tilaansa".

-- THE 5 STRANGEST HABITS OF THE INFJ (that seem totally normal to us)

"Hän voi elää välillisesti elämää muiden ihmisten kautta

Hän on addiktoitunut mielikuvituksensa pauloihin

Hän on mestari omatahtisuutensa kanssa

Hän tykkää 'korjata' muita ihmisiä

Hän on addiktoitunut ymmärtämään muiden ihmisten motiiveja ja mielenliikkeitä".

-- 5 REASONS INFJs THRIVE AS LONE WOLVES

"Hän voi viimeinkin päästää irti pakkomielteestään muihin ihmisiin

Hän pääsee viimein tietämään / oppimaan omaa itseään

Hän on viimein pakotettu asettumaan 'ajajan paikalle' 

Hän voi viimein löytää (sen avulla) täydellisiä ihmissuhteiden dynamiikkoja

Hän viimein tietää, milloin on ylivirittynyt / ylirasittunut".

-- THE 5 VITAL TRAITS THAT WILL MAKE OR BREAK THE INFJ

"Väärinymmärretyksi tulemisen tunteet

Liian paljon erilaisten asioiden sisäistäminen / tekeminen; 'sisälleen ottaminen'

Päätösten tekemisen vaikeus

Liika itsekriittisyys

Joutuminen tunteiden ylivaltaan".


On Track:

-- 8 Plans of GOD For a True INFJ

"00:00 INTRO

00:16 08 Doing counseling, teaching, or advocacy work 01:34 07 Engaging in artistic pursuits like writing, music, or visual arts 03:04 06 Seeking truth and wisdom 04:23 05 Fostering healthy, authentic relationships 06:05 04 Social justice and advocacy 07:13 03 Immersing in spiritual exploration 08:54 02 Becoming the best version of themselves and positively impacting the world around them

10:14 01 Balancing idealism and realism".


"00:00 INTRO

00:17 08 They prefer to work in groups where their beliefs are healthily challenged
01:34 07 They are never afraid to go against the popular belief
03:16 06 They are unapologetically introverted
04:46 05 They take note of the subtle nuances in their environment
06:09 04 They join group chats but rarely share about themselves
07:33 03 They prefer to rely on their abilities and resources
09:15 02 They immerse in unconventional interests 

10:16 01 They are extremely selective about their social interactions".

-- 8 Strange Things That Affect A Sigma INFJ With Spiritual Gifts

"00:24 08 Spiritual energy fluctuations

01:53 07 Unnecessary societal misunderstandings

03:19 06 Isolation and connection
04:39 05 Empathic overwhelm
06:14 04 Vulnerability to negative energies
07:45 03 Intuitive insights vs. rational analysis
09:23 02 Nurturing others at the expense of self 

10:51 01 Navigating skepticism and faith".

-- Why You Should Never Play Mind Games With A Sigma INFJ

"00:00 INTRO

00:19 10 People can hardly outsmart a sigma INFJ
01:29 09 They can see right through your intentions
02:52 08 They will gather all the evidence before speaking out
04:17 07 They can manipulate you better
05:32 06 They won't ignore red flags
06:50 05 You might only exhaust yourself
07:53 04 You will only lose them
09:15 03 You will only expose yourself
10:25 02 They will expose your insecurities 

11:33 01 You will realize that you're nothing compared to them".

"00:00 INTRO

00:22 10 They have a reflective nature
01:32 09 They are lifelong learners
03:10 08 They have an intuitive perception
04:24 07 They are empathetic in nature
05:44 06 They have analytical thinking

06:49 05 They have an enhanced perception of authenticity
08:29 04 They have strong attention to detail
09:40 03 They have a deep understanding of human psychology
11:13 02 They trust their gut instincts 

12:20 01 They have high sensitivity to energies".

"00:00 INTRO

00:21 10 Someone can finally empathize with them
01:22 09 They become more talkative
02:50 08 They become more comfortable with their authentic self
04:19 07 They will show their vulnerable sides
05:15 06 They suddenly want to hang out
06:00 05 They respond to texts promptly
06:55 04 They can finally see someone aside from their inner self as a "go-to person"
08:02 03 They will treat someone else's priorities as part of their daily routine
08:57 02 There will be a shared desire for personal growth 

10:15 01 They can finally feel understood".


"00:00 INTRO

00:21 08 They pursue their desires with unrelenting dedication— striking fear into those who oppose them
01:59 07 They make the most rational solutions to problems
03:50 06 They have an uncanny ability to feel others' emotions with great accuracy
04:59 05 They are creative innovators who can think outside the box
06:33 04 They can understand an argument's logical and emotional sides
08:08 03 They can handle adversity and stress with grace
09:42 02 They are not easily discouraged or swayed by obstacles 

10:56 01 They are transformational".


"00:00 INTRO

00:21 07 Making sure toxicity is not tolerated
02:04 06 Cutting out people with an explanation
03:36 05 Confronting toxic behavior head-on
05:07 04 Engaging in silent observation
06:23 03 Choosing strategic disengagement
08:01 02 Exercising selective empathy 

09:17 01 Prioritizing self-preservation".


"00:00 INTRO

00:19 08 Undermining their goals and passions
01:42 07 Invading their personal space
03:10 06 Questioning their authenticity
04:36 05 Attempting to manipulate them
05:55 04 Dismissing their emotions
07:08 03 Pushing them into the spotlight
08:49 02 Making assumptions about their beliefs 

10:13 01 Invading their solitude".


"00:00 INTRO

00:22 07 They have an unwavering conviction in their beliefs and values
01:57 06 They can feel the pain and joy of others on a profound level
03:27 05 They approach problem-solving holistically
04:56 04 They are creative innovators
06:10 03 God-chosen sigma INFJs are effective communicators
07:50 02 God-Chosen Sigma INFJ commits to a mission, and they do so with unwavering dedication
 
09:29 01 They can handle adversity and stress with grace, bouncing back from setbacks stronger than before".


"00:00 INTRO
00:17 08 They are willing to confront adversity and challenges head-on
01:32 07 They are adaptable and resourceful problem solvers
03:17 06 They understand the complexities of human motivations
04:44 05 They have keen insight into human psychology
06:12 04 They are vigilant guardians of truth and justice
07:51 03 They excel in conflict resolution
09:18 02 They have an unyielding commitment to their values
10:31 01 They can confront challenging situations and withstand the emotional toll of conflict".


"00:00 INTRO

00:23 07 They fearlessly confront the darkness within themselves and in others
02:19 06 They are dedicated to truth and justice
03:55 05 They can empathize with both the victim and the perpetrator
05:14 04 Their self-awareness equips them to recognize evil tendencies within themselves and others
07:07 03 They are natural analysts
08:50 02 They question the status quo 

10:27 01 They pay attention to the details that often escape notice".


"00:00 INTRO

00:20 08 Attempting to reel the Sigma INFJ back into the relationship through hoovering
02:09 07 Gaslighting and manipulative mind games
03:43 06 Love-bombing and idealization
05:28 05 Devaluation and criticism
07:01 04 Creating conflicts and insecurities within the relationship
08:26 03 Silent treatment and emotional withdrawal
09:43 02 Playing the victim 

11:14 01 Smear campaigns".


"00:00 INTRO

00:21 08 Because they can minimize distractions
01:40 07 Because of their focused contribution
03:08 06 Because it is how they make a true impact
04:25 05 Because of their humility and selflessness
05:44 04 Because of their deep empathy
06:59 03 Because of their ability to avoid expectations
08:50 02 Because of their ability to maintain integrity 

10:08 01 Because of their effective advocacy".


"00:00 INTRO

00:20 08 They want to retreat to their rich inner worlds
01:47 07 They prioritize depth in their connections
03:18 06 Social interactions can be energy-draining for them
04:35 05 They hold their relationships to high standards
06:01 04 They are deeply affected by betrayal
07:23 03 They invest a significant amount of themselves in their relationships
08:36 02 Others often misunderstand their complex nature 

09:59 01 They focus more on personal growth".


"00:00 INTRO

00:20 08 They will feel a sense of "home"
01:25 07 They will experience synchronicities
03:35 06 They will meet someone who understands their inner world without needing extensive explanations
05:00 05 There will be an alignment of values and beliefs
06:53 04 They receive intuitive insights
08:25 03 They overcome challenges together
10:01 02 They will experience personal growth and self-discovery 

11:35 01 They pursue their passions and aspirations".


Psych IQ:

-- 7 Traits Of The INFJ Child (Psychology)

"Epäröinti hyväksyä asioita sellaisenaan

Tarve tulkita unia

Kyky vaistota / tuntea muiden ihmisten tunteita

Konflikteihin ajautuminen

Suuttuminen keskeytettäessä

Tarve täydellisyyden tavoitteluun

Yksinäisyyden tuntemukset".

-- 10 Reasons Why The Matrix Can NEVER CONTROL an INFJ

Yli 10 kohtaa otsikosta poiketen >> 

"Taipumaton autenttisuus

Tutka epäautenttisuudelle

Vastarinta petoksille

Yksilöllisyyden / omaperäisyyden säilyttäminen

Todellisten suhteiden / yhteyksien etsintä

Into itsetutkintaan

Sisäisten voimavarojen lähde

Paremman maailman puolesta taisteleminen

Empaattisuus ja yhteydet

Luonnostaan skeptikko

Nykytilan kyseenalaistaminen

Sisäsyntyinen uteliaisuus

Epäluottamus auktoriteetteja kohtaan

Motivaatioiden analysointi

Informaation määritteleminen

Ennakkoluuloton skeptisyys

Kriittinen ajattelija

Halu totuuteen

Myötätunto ihmisyyttä kohtaan

Näkemyksellinen / kaukonäköinen / uraauurtava elämänkatsomus

Vastarinta yhdenmukaisuutta kohtaan

Tunteellinen lannistumattomuus / kestävyys".


PSYCH-O Psychology:

-- 10 INFJ Characteristics That Make Them Great Leaders

"He suunnittelevat, suunnittelevat, suunnittelevat

He ovat valmiita sekoittamaan nykytilannetta

He valitsevat tarkoituksen / merkityksen (liike)voittojen sijaan

He näkevät helposti kokonaiskuvan

He huolehtivat sisäisestä kasvusta

He eivät tee huolimatonta työtä

He arvostavat lepoa ja palautumista

He rakastavat ja välittävät ehdoitta

He kannustavat nöyryyteen / nöyryyden avulla

He ovat itsetietoisia toiminnassaan".

-- 10 INFJ Careers To AVOID At All Costs

"Politiikka

Asiakaspalvelija

Palomies tai ensihoitaja

Armeija

Minkälainen tahansa toimistotyö / toimihenkilö

Poliisi

Rahatalous / finanssityöt

Julkinen puhuja / motivaatiopuhuja

Ammattikokki

IT-ala / tekninen ala".

-- 10 Things That Instantly Excites The INFJ

"Älyllinen keskustelu

Ihmismieli

Yksinolo luonnossa

Seikkaileminen

Lukeminen ja opiskelu

Intiimit keskusteluaiheet

Luovuus

Hiljaisuus ja yksinäisyys

Synkroniteetit

Monimutkaisuus".

-- 8 Things Only A True INFJ Would Understand

"Yksinäisyyden tunne ihmisten keskellä

Huolehtiminen, vaikket oikeastaan haluaisi / pystyisi

Aina pyrkimys / ponnistelu balanssiin

Epäilyksen tunteet asioiden mennessä hyvin elämässä

Pitkäaikaisten suunnitelmien toteutumisen pelolla odottelu

Ainainen vakiintumattomuuden tunne elämässä

Yllättyneenä olo oman luonteensa ekstroverttipiirteestä

Vaikeudet syvien ja tunteellisten ihmisten pariin hakeutumisessa".

-- NEVER Test The INFJ (Or This Will Happen)

"He poistavat tilanteesta vaikutusvallan

He löytävät heikkoutesi

He voivat yllättäen / odottamatta raivostua

He käyttävät mykkäkoulutaitojaan

He välittömästi kumoavat heidän INFJ-hyötynä toisille olemisensa

He käyttävät (muiden) epäilyksiä nostaakseen omia intohimojaan

He kieltäytyvät välittämästä

He nöyrästi osoittavat sinun olevan väärässä

He välittömästi murskaavat egon (muilta)".

-- 8 Signs Of INFJ Empath Unhealed Trauma

"Kontrollintarve

Vaikeus pyytää apua

Muutosvastarinta

Epäonnistumisen pelko

Menestymisen pelko

Itsevarmuuden puute

Ihmisten poissulkeminen

Vaikeus fokusoitua / olennaiseen keskittymisen vaikeudet".

-- The 4 Pivotal INFJ Developmental Stages In Life

"Kooste ikävaiheista: lapsuus; vuodet 1 - 12, nuoruus / teini-ikä; vuodet 12 - 20, varhaisaikuisuus; ikävuodet 20 - 35, aikuisuus; ikävuodet 35 eteenpäin".

-- 8 Simple Things That Seriously Overwhelm The INFJ

"Liian moniin yksityiskohtiin huomion kiinnittäminen

Suuret yleisömassat - isot sosiaaliset kokoontumiset

Jonkin uuden tekeminen / suorittaminen jonkun toisen tarkkaillessa sitä

Liian paljon tekemistä liian lyhyessä ajassa

Asioiden tekeminen ilman järjestystä / suunnitelmaa

Tunneuupuminen

Omat ihmisiä miellyttävät tapansa

Olla osallisena egokeskeisissä tavoitteissa".

-- 10 Brutally Honest Opinions Of The INFJ From Other People

"He ovat pidättyväisiä / kylmäkiskoisia / varautuneita / umpimielisiä

He ovat mietteliäitä

He ovat uljaita / viehättäviä

He ovat kummallisia / merkillisiä / hassuja

He ovat asiantuntevia

He ovat vanhoja sieluja

He ovat herkkiä

Heitä on vaikea miellyttää & tyydyttää

He ovat epäitsekkäitä / pyyteettömiä

He voivat tulla toimeen melkein kenen kanssa tahansa".

-- 8 Things Every INFJ Should Know About Their Inner Intuition

"Se voi aiheuttaa vakavaa kitkaa / erimielisyyttä

Sinun ei tarvitse jakaa / avata siitä (kaikkea)

Harjoitus tekee mestarin (senkin parissa)

INFJ-vaistot ovat luonnostaan kuvallisia

Se voi olla kummallisesti tarkkaa

Se vaatii totista henkistä / psyykkistä energiaa

Se voi tuntua erilaiselta eri INFJ-henkilöillä

Se ei ole niin yliluonnollista kuin miltä se voi vaikuttaa".

-- 20 Things Every INFJ Wishes People Knew About Them

"He puhuvat (pystyvät introverttiudestaan huolimatta) ... kysy vain jostain heitä kiinnostavasta asiasta

Heidän vastauksensa ovat harvoin mustavalkoisia

Heidän on vaikea puhua sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät osaa harkita muita / toisenlaisia näkemyksiä

He voivat olla brutaalin rehellisiä, mutta eivät tarkoita sillä pahaa

Heitä oikeasti pelottaa jakaa syvimpiä ajatuksiaan

Heillä on hassutteleva puolensa piilossa vakavuutensa alla

He usein pohtivat miltä lopputulos näyttää

Heitä järkyttää tunteiden loukkaaminen

Raha ei ole keskeinen asia heidän elämässään

Heillä on aina piilevää stressiä, ja ilman sitä he eivät tunne olevansa itsejään

Heillä on yllättävän lyhytkestoinen sosiaalinen akku

He tonkivat muiden aivoituksia

He sukeltavat syvälle (asioihin), jos annat heille mahdollisuuden siihen

He varsinaisesti haluavat tulla arvostetuiksi ja tunnustetuiksi

Ilman intohimoa heillä ei ole suuntaa / kykyä suuntautua

He rakastavat yhtä ihmistä kerrallaan

He eivät ole materialisteja, mutta saavat (ottavat) parhaista parhaat

Heidän 'hulluudellaan' on aina metodinsa

He jatkuvasti kyseenalaistavat omaa tarkoitustaan

Heidän tyytymättömyytensä on heille sekä heidän isoin motivoija että pahin vihollinen".

-- Every INFJ Has Experienced These WEIRD Phenomenons

"Yliherkkä vihatunnistin

Empatia fyysisesti koettuna

Näytteillä olon vaikutelmat (itsellä)

Vaistomainen ajatustenluku

Uhkaavan romahduksen tunnistin

Sisäisen 'linjautumisen' luontaisuus / synnynnäisyys

Negatiivisen energian tunnistin

Symbolisten yhteyksien paikannin".

-- 20 Words That PERFECTLY Describe The Rare INFJ

"Periaatteellinen

Yksityinen

Varautunut

Idealistinen

Pyyteetön

Empaattinen

Virittynyt

Vaatimaton

Vaistomainen

Humanisti

Perfektionisti

Intohimoinen

Tarkkanäköinen

Luova

Herkkä

Ennakoiva

Ristiriitainen

Yksinäinen susi

Järkevä

Romanttinen"

-- The Complexities & Oddities Of INFJ Sexuality

"He ovat toivottomia romantikkoja

He ovat synnynnäisiä ihmisten miellyttäjiä

Fyysinen vetovoima on vain pieni osa palapeliä

Heille pöyhkeys ja yli-itsevarmuus ovat 'turn-off' -asioita

Heillä on yksityiskohtaisia / huoliteltuja / perusteellisia fantasioita

Heitä pidetään demiseksuaaleina

He voivat päätyä viettelemään ihmisiä energiansa ja salaperäisyytensä avuilla".

-- 7 Life Tests INFJs Overcome Too Late In Life

"Testinä yrittää löytää toisia samanlaisia kuin he itse ovat

Testinä päästää toisia lähelle (sisällensä)

Testinä tavoitteiden saavuttamisen maltillisuus

Testinä rajojen asettaminen

Testinä muiden ihmisten tunnetaakkojen kantaminen

Testinä muiden ihmisten 'korjaaminen' 

Testinä täyttymättömät odotukset / vaatimukset".

-- The INFJs Most ANNOYING Traits To Others

"Heidän selvästi paradoksaalinen luonteensa

Heidän hajoamaton itsenäisyytensä / omaehtoisuutensa

Heidän salaperäisyytensä ja yksityinen luonteensa

Heidän vaikeutensa luoda ajatuksiaan sanoiksi

Heidän tapansa todistaa asiantuntemustaan

Heidän tapansa olettaa ihmistuntemustaan

Heidän idealisminsa ja perfektionisminsa

He tapansa osoittaa voimansa viimeisen rajan (esim. konfliktin tullessa) ylitettyään".

-- The 6 Major Elements To INFJ Self Awareness

"Tietoisuus

Itsetuntemus

Tunneäly

Itsehyväksyntä

Itsensä reflektointi

Henkinen kasvu".


Psychology Refresh:

-- INFJ Personality Type Explained

"Yleinen luonnehdinta".

-- INFJs Cognitive Functions

"I = Introvertti (asenne ympäristöön) N = Intuitiivinen (tapa hankkia informaatiota) F = Tunteva (päätöksenteon peruste) J = Järjestelmällinen (elämäntyyli)" -- Lähde suomennosta varten: Evermind.

-- Top 12 Signs You Are An INFJ

"Olet erittäin empaattinen

Nautit monimutkaisuudesta

Etsit todellista ja aitoa merkitystä

Olet todellinen introvertti, vaikka muut luulisivat sinun olevan ekstrovertti

Saatat olla vaikeasti tutustuttava

Osaat nähdä ihmisten läpi (sisälle)

Sinulla voi olla tiivis ystäväpiiri

Et ole arkijuttelun (Small talk) ystävä

Inhoat kaikenlaisia konflikteja

Olet muiden ihmisten tunteiden kanssa hyvä, mutta sinulla on ongelmia omien tunteidesi kanssa

Mietiskelet paljon

Olet idealisti romanttisessa katsannossa".

-- 11 Best Jobs For INFJ Personality Types

"Neuvonantaja

Opettaja

Henkilöstöresurssien asiantuntija

Luonnontieteet

Valmennuspäällikkö / -manageri

Elämäntapavalmentaja

Kirjoittaja / kirjailija

Graafinen suunnittelija

Taiteilija / artisti

Vapaaehtoistyön asiantuntija / yhteisötyöntekijä

Sairaanhoitaja / lähihoitaja".

-- 13 Unusual Hobbies Of INFJ Personality Types

"Lukeminen

Ulkoaktiviteetit

Vapaaehtoistyö / talkootyö

Meditointi

Kokkaaminen

Tanssiminen

Käsityöt

Kirjoittaminen

Musiikki

Mielenkiintoiset keskustelut ihmisten kanssa

Kulttuuririennot

Pelaaminen

Uusien asioiden oppiminen".

-- 9 Important Needs Of INFJs

"Tarve löytää yhteys muiden kanssa

Tarve järjestykselle

Tarve omalle ajalle

Tarve luovalle toiminnalle

Tarve merkitykselle

Tarve totuudelle

Tarve itsenäisyydelle / omaehtoisuudelle

Tarve vaikuttamiselle

Tarve tulla ymmärretyksi".

-- 7 Reasons Why An INFJ Door Slam

"Suhde on tulossa myrkylliseksi

He yrittävät hyväksikäyttää INFJ-persoonaa

He toistuvasti jättävät huomiotta INFJ-persoonan tarpeita

He eivät kunnioita INFJ-persoonan yksinolon tarvetta

He aliarvostavat INFJ-persoonaa

He ovat tunteettomia eivätkä kuuntele

He ymmärtävät väärin INFJ-persoonaa".

-- 9 Weird Behaviors Of INFJ Personality Type

"INFJ voi olla erittäin yksityinen henkilö

INFJ voi lukea ihmisiä kuin kirjaa

INFJ voi olla yllättävän spontaani (tietyissä tilanteissa, muttei aina)

INFJ voi kokea ongelmia oman puolensa pitämisessä

INFJ pyrkii aina ennustamaan tulevaisuutta

INFJ:n elämässä kaiken pitää olla täydellistä

INFJ voi käyttäytyä kummallisesti itselleen tuntemattomien ihmisten parissa

INFJ omaa monta harrastusta ja mielenkiinnon kohdetta

INFJ voi taistella muiden puolesta enemmän kuin oman itsensä hyväksi".

-- 5 Dark Traits Of INFJ Personality Type

"Epäterve täydellisyyden tavoittelu

Yliherkkyys (tunteissa ja reagoinneissa)

Yliajattelu (turha murehtiminen)

Ihmisten / muiden miellyttäminen

Tunteiden tukahduttaminen".

-- 5 Superpowers Of INFJ Personality Types

"Puhdas / virheetön vaisto

Erittäin korkea empatian taju

Luovuus korkealla tasolla

Sitkeys / sisu

Sherlock Holmes -tyylinen ymmärtämys / tietoisuus".

-- 5 Signs Of Extremely Rare INFJ Males

"Sinulla on syvä ymmärrys elämäntarkoituksesta / päämääristä

Sinulla on erittäin syvä empatiakyky

Olet erittäin introspektiivinen persoona

Sinulla on ylikorkea vaistoamisen kyky

Sinulla on poikkeuksellinen luovuusputki".

-- 4 Reasons Why INFJs Have Very Hard Lives

"He tuntevat tulleensa väärinymmärretyiksi

He yliajattelevat / murehtivat koko ajan

He ovat idealistisia henkilöitä

Heillä on erittäin korkeita odotuksia / isoja vaatimuksia".

-- 4 Awkward Habits of the INFJ Personality Type

"Kohteliaisuuksien yliajattelu

Tunteiden peilaaminen

Perfektionistinen itsekritiikki

Mieltymys symboliikkaan".

-- 5 Reasons Why INFJs Feel Misunderstood

"Monimutkaisuus / monitasoisuus vuorovaikutuksissa hänen ja muiden väleillä

Hänen rikas / monipuolinen sisäinen maailma

Hänen yksityinen luontonsa

Hänen idealistiset näkemykset

Hänen empaattinen herkkyys".

-- 5 Reasons Why INFJs Can Be Dangerous

"Hänen tunteidensa voimakkuus

Hänen 'manipuloiva' / suunnitelmallinen epäitsekkyys

Hänen suvaitsemattomuus erimielisyyttä kohtaan

Hänen epäterve täydellisyydentavoittelu

Hänen järkkymätön idealismi".

-- 4 Things INFJs Always Do In Their Heads

"Idealistiset näkemykset

Pelko tulevansa väärinymmärretyksi

Käsitykset muista

Kaipuu syvällisiin suhteisiin".

-- 6 Reasons Why Everybody Should Meet an INFJ

"He omaavat unelmoijien viisautta

He ovat toivon arkkitehteja

Heillä on vaistot kompassina

He ovat luovuuden edunvalvojia

He ovat altavastaajien sankareita / esitaistelijoita

He ovat iänikuisia optimisteja".

-- 5 Reasons Why INFJs Rarely Share Their Thoughts

"Tunteiden syvyyden takia

Väärinymmärretyksi tulemisen pelon takia

Luottamuspulan takia

Idealististen laatuvaatimusten takia

Konfliktien välttelyn takia".

-- 4 Psychic Abilities of INFJ Personality Types

"Vaistonvaraiset näkemykset

Telepaattistyylinen vuorovaikutus

Empaattinen havaintokyky

Ennakkoaavistukset tai ennalta tietäminen".

-- 6 Challenges for INFJs in Modern Society

"Autenttisuus internetin online-identiteeteissä

Esille tuomaton tunnetaakka

Työuran ja intohimojen yhdistäminen / virtaviivaistaminen

Autenttisten / aitojen suhteiden etsiminen

Idealismi käytännöllisessä maailmassa

Rajojensa ylläpitäminen internetin online-maailmassa".

-- 4 Things Only an INFJ Can Relate To

" 'Ymmärtävä katse' -eleet

Altavastaajien esitaistelija

Yksinäisenä joukossa

Hiljaisuudessa / yksityisyydessä luodut näkemykset".

-- 12 Things That INFJs Absolutely Hate

"Valehtelua ja petoksia

Tylsää arkijuttelua (small talk) sosiaalisessa kanssakäymisessä

Muille epämukavuuden aiheuttamista

Kritiikkiä (itselle)

Liikahuomiota itselle

Liian vähäistä yksinoloaikaa

Jatkuvaa kaaosta

Omista arvoistaan kompromissien tekoa

Tunteettomia ja piittaamattomia henkilöitä

Huonoja kuuntelijoita

Minkälaisia tahansa konflikteja

Väärinymmärrystä itseään kohtaan".

-- Dating An INFJ Personality Type - 10 Interesting Facts

"He eivät ole irtosuhteiden faneja

He eivät avaudu välittömästi

He ovat romanttisessa katsannossa idealisteja

He tarvitsevat jonkin verran yksinoloaikaa

He rakastuvat erittäin voimakkaasti

He harvoin tekevät ensimmäisen aloitteen

Heillä on vaikeuksia mennä eteen päin

He kaipaavat tosirakkautta, vaikka eivät sitä näyttäisikään

He epäröivät flirttailla ihastuksen kohteensa kanssa

He etsivät lämmintä, hyväsydämistä ja ymmärtäväistä partneria".

No comments: