Thursday, August 29, 2024

Sääennustetta sekä luonto- ja kasvihavaintoja-analyysejä hyvin lämpimän kesän jäljiltä elokuun 2024 lopussa, ja sääennusteissa näkyvän syyskuun ennätyshelteen tiimoilta (Päivitetty!)

Jatkan nyt sää- ja luontoasioilla blogijulkaisujani, koska sääennusteissa on näkyvissä todella poikkeuksellinen kesän voimistuminen syyskuun alkamisesta huolimatta koko Suomeen, ja aivan erityisesti Etelä- ja Keski-Suomeen, missä mahdollisesti syyskuun kahdesta ensimmäisestä viikosta saattaisi tulla jopa ennen näkemättömän lämmin jakso, ja etelässä useita hellepäiviä sisältävä sellainen.

Katsotaanpa tässä ennustemalleja vähän tarkemmin, ja luodaan myös katsausta luonto- ja kasvi-ilmiöihin etenkin Etelä-Suomen osalta, koska tämänlaisen aivan poikkeuksellisen sääerikoisuuden tullessa tietenkin myös kasvimaailma voi reagoida hyvin poikkeuksellisesti jatkossa...

Eilen tästä kirjoituksestani jo vihjasin Facebook-julkaisussani, mutta siinä vihjaamani kuluvan kesän yhteenvedon taidankin jättää tarkempana myöhemmäksi, koska kesähän siis näyttää vielä jatkuvan erittäin vahvana jonkin aikaa syyskuussakin.

Sen verran voin alustuksena sanoa tästä kesästä koskien elinpiiriäni pääkaupunkiseudun ja Hämeenlinnan välillä, että tästä kesästä näyttää tulevan kolmijakoinen: 

Toukokuussa ja parisen päivää kesäkuun alussa vallitsi ensin ennätysmäinen helleputki yli 15 hellepäivän kera. Sitten kesä-, heinä- ja elokuussa oli lähes jatkuvasti epävakaista, mutta lämpötiloiltaan kallistuen normaalia lämpimämpään suuntaan keskimäärin, ja siinä erityisesti yöt olivat runsaiden pilvien ja kosteiden ilmamassojen kera hyvin lämpimiä usein. 

Mainittakoon myös, että heinäkuussa vuorostaan Lappi sai ennätysmäisen helleputken, jossa mm. Utsjoella oli monta hellepäivää putkeen. 

Nyt sitten odotellaan sitä kesän kolmatta vaihetta, eli syyskuun alkupuolen mahdollisesti jopa ennätyslämmintä jaksoa, jolloin tämän kesän alku ja loppu olisivat lopulta molemmat ennätyslämpimiä Etelä-Suomessa(kin)...

Mistä tällainen ennätyslämpö on johtunut ja johtuu nyt parin seuraavan viikonkin aikana? -- "Ilmastonmuutos" on ollut virallisesti jatkuvasti yhtenä syyllisenä esillä hiilidioksidiperusteisena uskomuksena, mutta minusta näyttää tässä olevan sen sijaan monenlaisiakin ilmastosyklillisiä syyllisiä.

En nyt paneudu niihin "syyllisiin" tässä: Huomautan silti, että pohjoisella pallonpuoliskolla tällainen poikkeava lämpö on ollut globaalia luonteeltaan tänä kuluvana kesänä, koska se näkyy nyt mm. Jäämeren jääpeitteen lähes ennätyksellisenä vähyytenä; seuratkaapa vaikkapa tätä "Global Cryosphere Watch" -sivustoa, niin sieltä se käy ilmi.

Globaalista syyllisestä tällaiseen lämpöön on ollut havaittavissa myös parin vuoden takainen Hunga Tongan tulivuorenpurkaus, joka syöksi stratosfääriin saakka ennen näkemättömän runsaan vesihöyryannoksen, ja sen leviäminen vähitellen globaalisti on todennäköisesti myös yksi tämän nykylämmön aiheuttaja, koska vesihöyryhän on hyvin tehokas "kasvihuonekaasu"...

Siirrytäänpä sitten Euroopan suursäätilan mittakaavaan ja analysoidaan siinä tätä tulevaa parin viikon lämpöä: syyllinen siinä on tuttuun tyyliin sopivasti asemoituva erittäin vahva sulkukorkeapaine, ja sen sijoittuminen keskukseltaan Suomen itäpuolelle mahdollistaa etelästä ja kaakosta kuumimpien mahdollisten ilmamassojen virtaamisen Suomeen.

Itä-Euroopassa ja Lounais-Venäjällähän on jo ollut ennestäänkin erittäin kuumaa elokuussa ja tämä kuumuus näyttää vellovan lähemmäksi Suomea ja ensi viikolla siitä voi tosiaan tulla kunnon annos hellettä tännekin...

Tästä sulkukorkeapaineesta jo tänään ja huomenna on tavallaan esimakua, kun itäisen korkeapaineen länsireunalla virtaa hyvin lämmintä ilmaa etelästä Suomeen; huomenna perjantaina virtaus on voimakkaimmillaan, jolloin taas saadaan Etelä-Suomeen yksi hellepäivä lisää; ainakin Uudellamaalla voidaan mitata yli +25 asteen päivälämpötiloja.

Samalla kuitenkin lännestä lähestyy säärintama sateineen ja jopa ukkosineenkin, ja jo läntisin osa Etelä-Suomesta saa aamupäivällä ja puolen päivän jälkeen runsaitakin sateita ja rintamasateet siirtyvät sitten iltaan mennessä laajemmin Etelä-Suomen ylle. 

Hyvinkin runsaita sateita saattaa tulla sitten monin paikoin pe-la välisen yön ja seuraavan aamun aikana ja ukkonen kesäiseen tyyliin on myös edelleen mahdollinen; tilanteessa kehittyy sitten Etelä- ja Keski-Suomen päälle lauantain ja tiistain väliseksi ajaksi lähes paikoillaan pyörivä pieni matalapaine, joka pyörittää kuurottaisia sateita ko. alueella jatkuvasti.

Tuo matalapaine sijaitsee tuossa vaiheessa siten, että sekä sen itä- että länsipuolilla vallitsevat voimakkaat ja laajat korkeapaineet; itäinen on hyvin lämmin ja sisältää tuota Itä-Euroopan hellettä tyrkyllä Suomeen ja läntinen korkeapaine on hieman viileämpi.

Joka tapauksessa siis perjantain illasta tiistaille saakka vallitseekin Etelä-Suomessa ensin epävakainen ja monin paikoin jopa runsassateinen vaihe, ennen kuin tuo mahdollinen ennätyshelle tekee entreen tänne -- ilmamassa on kuitenkin edelleen tuon epävakaisen jaksonkin aikana varsin kesäistä ja lämmintä, joten pienilläkin poutahetkillä +20 asteen päivälämpötiloja esiintyy ja runsaspilvisinä hetkinä yöt ovat yli +10 asteisia.

Sitten ti-ke aikana odotellaan ennustemallien mukaan tuon pienen matalapaineen surkastumista pois ja se taantuisi etelään tai lounaaseen samalla siten, että nuo em. korkeapaineet yhdistyisivätkin juuri sopivalla tavalla; ensin korkeapaine olisi enemmän Fennoskandian päällä, mutta sitten ensi viikon eli syyskuun ensimmäisen viikon lopulla se vallitsisi erittäin vahvana Suomen itäpuolella päästäen tuota erityisen kuumaa helleilmaa kaakosta ja etelästä Suomeen länsi-lounaisreunallaan...

Näillä näkymin kuumin skenaario näyttäisi siltä, että viimeistään torstaista alkaen Etelä- ja osin Keski-Suomessa mitattaisiin päivittäin jopa seuraavan viikon puolelle saakka yli +25 asteen päivälämpötiloja ja yölämpötilatkin olisivat huippulämpimiä minimilämpötilojen pyöriessä +15 asteen vaiheilla. 

Samalla myös Lappiinkin saataisiin ajankohtaan nähden erittäin kesäistä lämpöä, jossa +20 asteen ylityksiä voi tapahtua ajoittain jopa Pohjois-Lapissa, ja missään siellä ei ole hallanvaaraakaan öiden ollessa koko Lapissa myös erittäin leutoja...

Tässä kuumimmassa skenaariossa on myös vaarassa syyskuun koko mittaushistorian lämpöennätys, joka on toistaiseksi Raumalla 6. syyskuuta 1968 mitattu 28,8 astetta.

Joissakin ennustemalleissa on esiintynyt jatkoskenaarioita siitä, että tämä korkeapaine vahvistuisi välillä lännemmäksi Fennoskandian päälle seuraavan viikon eli syyskuun toisen viikon aikana, ja taas vetäytyisi uudestaan Suomen itäpuolelle myöhemmin, jolloin ennätyslämpimien säiden jatkumiselle ja ennätysmäiselle putkelle hellepäiväkertymiä jopa syyskuun puoliväliin saakka saattaisi olla mahdollisuuksia!...

Mutta tuo kaikki em. ei siis ole vielä täysin varmaa, joskin kesäistä ja normaalia paljon lämpimämpää säätä pitkäksi aikaa näyttää joka tapauksessa olevan tulossa koko Suomeen syyskuussa -- ja sää näyttää olevan sitten tuon tämän viikonlopun ja ensi viikon alun sadejakson jälkeen myös koko ajan poutaista ja vähäpilvistä pitkään, joskin helleilmamassojenkin kosteus voi luoda tähän vuodenaikaan helposti myös sumuja öisin ja varhaisaamuisin, kuten itse asiassa tänäänkin saatiin kokea osassa Etelä-Suomea.

Mitä sitten tällainen huikea lämpö aiheuttaa luonnossa ja kasvimaailman parissa jatkossa?

Tässä täytyy ensin huomioida koko kasvukauden ja kuluvan kesän aiheuttamat olosuhteet ja vaiheet: tuo toukokuun ennätyshellehän aiheutti jo lähtökohtaisesti sen, että kesäkuun alkuun mennessä Etelä-Suomen (ja omilla tavoillaan koko Suomessakin) kasvukauden eteneminen pongahti erittäin paljon etuaikaan normaaliin aikatauluun nähden.

Sitten kesän mittaan ainakin hivenen ja osassa maata myös paljonkin normaalia lämpimämmät säät parista lyhyestä viileästä jaksosta huolimatta aiheuttivat sen, että tuo kasvukauden etuaikaisuus säilyi koko ajan kesän mittaan ja näin ollen edelleen tällä hetkelläkin kasvukauden etenemisen aste ja siten ns. tehoisan lämpösumman kertyminen kasvien käyttöön on erittäin etuaikaista ja runsasta.

Tuo etuaikaisuus on ollut arviolta ainakin 2-3 viikon veroista ja lämpimimmillä alueilla jopa 3-4 viikon mittaista -- tuo syyskuun alkupuolen todennäköinen huippulämpö sitten kirittää vielä tässä kasvun viimevaiheissa tuota etuaikaisuutta entistäkin hurjempaan etuaikaan ajankohtaan nähden.

Miten sitten tällainen näkyy kasvillisuuden parissa nyt, kun tästä huippulämpimyydestä huolimatta eletään jo ruskan alkamisen kynnyksellä olevaa aikaa?

Tässä on monenlaisia ilmiöitä ja reagointeja esim. pelkästään puuvartisten kasvien parissa; ensinnäkin etenkin Suomen luonnonvaraisiin ja havumetsäkasvistoon kuuluvilla lehtipuilla ja -pensailla on sellainen erikoinen tilanne, että oikeastaan jo lähes koko elokuun ajan niiden kasvun kehitysvaiheet ovat olleet jo loppuun saakka valmiita, ja se on ollut korostunutta tuon kasvun etuaikaisuuden takia.

Niillä siis menee tavallaan tuo syyskuun lämpö jatkossa hukkaan, koska niillä ei ole enää lisää oksien kasvua, ei hedelmien lisää kypsymistä eikä muutakaan kehitystä enää jäljellä ennen talvea.

Näiden lajien parissa onkin ollut jo tässä elokuun lopussa nähtävissä näihin kesän lämpimiin vaiheisiin nähden paradoksaalisesti ruskan jopa hieman etuaikaista alkamista; esim. joillakin tuomilla (Prunus padus) on ollut jo osittaista ruskaa alkaneena, ja tätä samaa ainakin vähän ja häilyvästi on jo nähty jopa myös jaloista lehtipuista metsävaahteralla (Acer platanoides) ja viljeillyistä lajeista punasaarnella (Fraxinus pennsylvanica).

Tästä kasvun hurjasta etuaikaisuudesta johtuen on ollut myös nähtävissä tässä elokuun loppupuolella myös sellainen ilmiö, missä monilla lehtipuilla ja -pensailla lehtensä ovat olleet paikoin tavanomaista herkempiä kasvitaudeille ja muille "vanhuuden vioituksille" normaalia vanhempina kasvun etuaikaisuuden takia: eli on ollut mm. ruostesienien aiheuttamaa lehtien ruskeentumista ja ennenaikaista kellastumista paikoin.

Esim. lehtiensä ruskeaksi osittain muuttumista on ollut huomattavankin näkyvästi joillakin metsävaahteroilla ja lehmuksilla (Tilia sp.).

Tuo syyskuun huippulämpö saattaa edesauttaa näitä erilaisia kasvitauteja ilmaantumaan entistä runsaampina, ja varsinkin kun ensin tuo mainittu sadejakso tuo paljon lisää kosteutta lämmön mukaan maaperään...

Niinpä esim. ruostesienien runsastuminen saattaa Etelä-Suomessa olla tulevaa ruskaa osaksi vesittävä tilanne myöhemmin syys- ja lokakuussakin, ja tästä on Kelikameroita seuraamalla voinut nähdä osviittaa myös Lapissa, jossa yleensä juurikin syyskuun alkupuolella tapahtuva ruskan huipentuminen saattaa siellä olla tällä kerralla paljonkin normaalia vaisumpi, koska on sekä paljon himmeää ja ruskeaa ruostesienikellastumista että liian lämmintä säätä...

Ruska voi myös monilla lajeilla alkaa viivästymään huomattavastikin tämän lämmön takia koko maassa, ja Etelä-Suomessa mm. jotkut eteläiset viljellyt lajit saattavat kokea kesän vain jatkuvan ja ruskan alku saattaa niillä myöhästyä erittäinkin paljon myöhemmin syys- ja lokakuussa... 

Toisaalta juurkin eteläiset viljellyt lajit myös saavat vielä loppuja hyötyjä tuosta jatkon huippulämmöstä, jolloin mm. hedelmäkypsymisessä viinirypäleet (Vitis cv.) kypsyvät jo parhaillaan takuuvarmasti kokonaan ja erittäin etuaikaisesti nekin.

Hedelmäkypsymisestä puheenollen tätä kasvukauden etuaikaisuutta voidaan havaita nyt mm. yleensä myöhään hedelmänsä kypsyttävistä lajeista; esim. jo tässä elokuun aikana kokonaan kypsiksi ovat marjansa tehneet mm. suomenpihlajat (Sorbus hybrida), kun ne normaalisti kypsyvät vasta syyskuun mittaan.

Kotipihlajillahan (Sorbus aucuparia) on ollut kypsät marjat osittain jopa jo heinäkuun lopulta alkaen, ja nyt ne ovat olleet elokuun lopulla jopa jo ylikypsiä, jolloin ne ovat yhtäältä muuttuneet tummanpunaisen pehmeiksi ja toisaalta marjoja on myös varissut paljon maahan.

Omenasato on ollut myös yleinen iso puheenaihe Etelä-Suomessa, sillä monin paikoin ja osaltaan juuri toukokuun erinomaisten pölytyssäiden ansiosta omenasadot ovat olleet jopa ennätysrunsaita -- ja tietenkin nekin erittäin etuaikaisia, kun ensimmäisiä satoja alettiin saamaan jo heinäkuun lopulta alkaen ja omenasatojen kypsymisen kiivain vaihe on ollut tässä elokuun lopulla ja vielä syyskuussa saadaan sitten myöhäisten lajikkeiden satoja ja tuon huippulämmön ansiosta myös niitäkin nopeasti huippuetuajassa.

Maanviljelyssä kasvun etuaikaisuus on ollut muita kasveja vaihtelevampaa, koska viljojen kehitykset ovat riippuneet äärevästi kylvöajankohdista ja säistä koko kesän mittaan: kosteusolot ja lämpömäärät ovat olleet enimmäkseen hyviä koko kesän, mutta huonompaan suuntaan viljojen satoja ovat muuttaneet paikoin mm. toukokuun helteiden aikaiset kuivuustilanteet ja kesän mittaan paikoin liian rankat ukkossateet liikamärkyystilanteidensa ja rakeidensa takia.

Tällä hetkellä viljojen puinnit on saatu kuitenkin jo lähes tehtyä, ja vain muutamia viimeisiä lajeja on vielä puimatta siellä täällä Etelä-Suomessa, kuten rypsiä ja kauraa: niillekin koittavat erinomaiset puintiolosuhteet vielä tuon syyskuun poutaisen huippulämmön ansiosta.

Jo puiduilla pelloilla on toisaalta tämän tulevan huippulämmön takia sellainen erikoinen tilanne, että niillä jatkavat kasvuaan poikkeuksellisen voimakkaasti ja rehevästi monet ns. rikkaruohot -- muutenkin monilla joutomailla ja niityillä mm. monien ruohovartisten lajien normaalia runsaampaa uusintakukintaa nähdään tämän takia, ja esim. saunakukka eli peltosaunio (Tripleurospermum inodorum) on jo aloittanut monin paikoin runsaan uusintakukinnan.

Tämä syyskuun huippulämpö voi tarkoittaa myös sitä, että vesistöissä jatkuu uintikausi erittäin poikkeuksellisesti -- järvissä ja merissähän on koko kesän lämpimien säiden ansiosta nyt paljon ylimäärästä lämpövarastoa, jolloin mm. edelleen tällä hetkelläkin pintavesien lämpötilat ovat Etelä-Suomessa ja Suomenlahdella +17 ja +20 asteen välillä, ja tuon syyskuun huippulämmön toteutuessa etenkin kuumimman skenaarion mukaan on mahdollista saavuttaa yli +20 asteen uintikelpoisia pintavesilämpötiloja edelleenkin!...

Tässä vaiheessa ei sitten muuta, mutta saatan mahdollisesti vielä päivittää tähän loppuun uusia tietoja sääennusteista myöhemmin ehkä ensi viikon alussa viimeistään, jos tulee merkittäviä muutoksia tuonne ensi viikon lopulle, jolloin olisi tulossa tuo ennätyslämpö...


Päivitys lauantaina 31.8.2024 klo. 23:50: Teen nyt jo päivityksen, jossa otan esille eilisen perjantain historiallisen ukkostilanteen ja teen pientä lisäkatsausta tuohon em. syyskuun helteeseen uusien sääennusteiden perusteella.

Eilen tosiaan oli Etelä-Suomessa taas kunnon hellepäivä, kun päivälämpötila kohosi monin paikoin jopa +27 asteen tienoille, ja helleilmamassaa siirsi samalla itään lännestä hitaasti tullut kylmä rintama, jossa ukkosti ajankohtaan nähden poikkeuksellisen rajusti.

Ukkostavin alue oli ensin aamulla ja puoliltapäivin lounaissaaristosta ja länsirannikolta Pohjanmaalle, mutta iltapäivästä myöhään iltaan koko päivän rajuimmat ukkoset saatiin noin linjalla Varsinais-Suomi--Pirkanmaa--Keski-Suomi; tein tästä tilanteesta Fb-seinälläni seurantaa tässä julkaisussani.

Suurimmat vahingot ukkosmyrsky sai aikaan Jyväskylän seudulla eilen illalla, missä muutamassa tunnissa sataneet 30-60 mm:n veroiset sademäärät aiheuttivat pahoja taajamatulvia ja vesien tulvimista kappakeskuksiin.

Lisääkin ukkosia voi tulla edelleen Etelä-Suomessa ma-ti saakka jatkuvassa epävakaisessa vaiheessa, ja etenkin juuri ensi viikon alussa, kun kaakosta-etelästä alkaa tuon uuden helleilmamassan työntyminen Suomeen.

Tällä hetkellä uusimpien säämalliennusteiden mukaan helle alkaisi ensi viikolla jo keskiviikkona, ja edelleen näyttäisi huippulämmöllä olevan potentiaalia jatkua sulkukorkeapainetilanteessa sitten pitkälle seuraavan viikon puolelle saakka!...

Näkyvissä voisi olla täten parhaimmillaan jopa n. 5 hellepäivää yhä lisää tämän kesän helletilastosaldoon koko Suomen mittakaavassa: tämä voi olla erittäin historiallinen tilanne siksikin, koska tämän kesän hellepäiväsaldossa ollaan jo nyt lähellä rikkoa koko mittaushistorian hellepäivälukumäärä!

Eniten hellepäiviä yhden kesän aikana oli vuonna 2002, jolloin mitattiin koko Suomessa 65 kpl. hellepäiviä -- tällä hetkellä tämä elokuun viimeinen päivä mukaan luettuna (itäisimmissä osissa maatamme oli tänään yli +25 asteen päivälämpötiloja) kuluvan kesän hellepäiväsaldo on jo 63 kpl., joten tuossa syyskuun helleaallossa tarjoutuu ilmeisesti jopa hyvät mahdollisuudet rikkoa tuo 65 kpl:n raja...

Tässä on Ilmatieteen laitoksen hellepäivätilasto kuluvalta kesältä, jossa on listattuna kaikki tämän kesän hellepäivät ko. päivien korkeimpine lämpötiloineen: kuten siitä nähdään, niin onpa hellettä riittänyt eri puolilla maatamme myös tuon toukokuun ennätyshellevaiheen jälkeenkin pitkin kesää aika runsaasti, ja hellekertyminen siis jatkuu yhä syyskuussakin...

Jäämme seuraamaan erittäin mielenkiintoista sääkehitystä, ja palaan päivittämään lisää vielä ensi ma-ti aikana tähän alle uusien sääennusteiden mukaisia tietoja...


Päivitys tiistaina 3.9.2024 klo. 23:55: Nyt on sitten vakiintunut ennustemalleissa suursäätilan asetelma Euroopassa siten, että sitä voidaan luonnehtia jopa koko tämän alkaneen syyskuun ensimmäisen viikon ajan sunnuntaihin saakka samanlaisena pysyväksi.

Erittäin vahva sulkukorkeapaine on siis alkanut / alkamassa vaikuttaa pysyvästi koko loppuviikon ajan Länsi-Venäjän ja Fennoskandian yllä, jossa korkeapaineen keskus pysyy hyvin sijoillaan Suomen kaakkois-itäpuolella, ja siitä ulottuu heikkotuulinen alue eniten Etelä-Suomen ylle viikon mittaan, ja toisinaan etelä-kaakkoistuuli voi olla vähän voimakkaampaa.

Matalpaineet pysyvät kaukana yhtäältä Länsi- ja Keski-Euroopassa ukkosineen, ja toisaalta matalapaineiden sarja liikkuu Islannin ja Grönlannin välistä Jäämerelle.

Tämän myötä mahdollistuu virtaamaan koko ajan Suomeen ja koko Fennoskandiaan etelästä ja kaakosta poikkeuksellisen helteistä / ennätyslämmintä ilmamassaa, jossa ilman kosteus on myös suurta. 

Tämä kosteus toisaalta heikkotuulisimpina öinä ja aamuina voi manifestoitua etenkin sisämaassa sumuina. Iltapäivien aikana Etelä- ja Keski-Suomessa sää on mahdollisten aamusumujen jälkeen ainakin osittain aurinkoista, ja joinakin päivinä lähes kokonaan selkeääkin, mutta ilma on utuisen kosteaa silloinkin koko ajan.

Lappi on sellainen poikkeus, että Norjanmereltä-Jäämereltä voi sinne ulottua ainakin pohjoisimpiin osiinsa ajoittain runsaampaa pilvisyyttä ja kuurosateita, mutta ajankohtaan nähden erittäin lämmin ilmamassa vaikuttaa sielläkin jatkuvasti.

Lämpötilat ovat ennusteiden mukaan seuraavanlaisia koko viikon ajan Etelä-Suomessa: yölämpötilat pysyvät enimmäkseen +10 ja +15 asteen välillä, mutta etenkin suurten vesistöjen ja meren äärellä minimilämpötilat saattavat pysyä joinakin öinä jopa +15 asteen yläpuolella. Samoin tuulen voimistuminen yöllä voi nostaa / pitää minimilämpötiloja yli +15 asteessa.

Päivälämpötilat ovat Etelä-Suomessa keskiviikosta alkaen joka päivä koko viikon ajan +25 asteen tienoilla siten, että parhaimmat mahdollisuudet helteelle eli yli +25 asteen maksimilämpötiloille on ke-pe jaksolla; la-su päivälämpötilat saattavat hieman laskea, mutta edelleen yksittäisillä paikoilla helle voi olla mahdollista, jos on riittävän selkeää päivällä.

Näin ollen hellepäiväkertymät jatkuvat koko Suomen mittakaavassa, ja melkoisen varmasti koko mittaushistorian yhden kesän aikana kertyvän hellepäivälukumäärän ennätys rikotaan sen ansiosta!

Ke-pe välillä saattaa olla mahdollista päästä myös lähelle syyskuun korkeimman lämpötilan koko mittaushistorian ennätystä, mutta se on hieman epävarmempaa kuin tuo hellepäivälukumäärän ennätyksen rikkominen -- ei kuitenkaan ole mahdotonta tässä huippuhellejaksossa rikkoa nyt jopa nämä kaksi ennätystä samalla kertaa; nähtäväksi jää...

Lapissakin voi olla monin paikoin hyvinkin kesäisiä yli +20 asteen päivälämpötiloja jopa pohjoisosissaan, ja yötkin pysyvät myös siellä yleisesti niin huippuleutoina, ettei syksyistä hallanvaaraa ole oikeastaan ollenkaan koko viikon aikana.

Sitten näillä näkymin seuraavan viikon eli syyskuun toisen viikon puolella huippulämmön ulottuminen Etelä- ja Keski-Suomeen näyttäisi yhä jatkuvan kaakosta-etelästä käsin, kun tuo itäinen-kaakkoinen korkeapaine näyttäisi sinnittelevän vielä jollakin tavalla.

Toisaalta Lappiin näyttäisi kuitenkin siirtyvän jo Jäämereltä selvästi kylmempää ilmaa Norjanmereltä Jäämerelle aktivoituvan matalapainetoiminnan takia tuon viikon puoliväliin mennessä, joten etenkin pohjoisin Lappi kylmenisi hyvinkin koleaksi (päivälämpötilat voivat romahtaa reilusti alle +10 asteen) ja yöpakkaset alkaisivat siellä vähäpilvisinä hetkinä -- näin ollen sillä viikolla vallitsisi sitten jonkin aikaa jyrkkä lämpötila- ja vuodenaikakontrasti pohjoisimman Lapin ja vielä etelässä vaikuttavan ennätysmäisen kesälämmön välillä...

Sitten on vielä epäselvää se, kuinka kauan tuo etelän huippulämpö vielä jaksaisi sinnitellä syyskuun tuolla toisella viikolla, ja miten kunnon viilenemistä sitten lopulta tapahtuisi; yksi skenaario sille voisi olla Pohjois-Atlantin matalapainetoiminnan voimistuminen ja sen ulottuminen lännestä Fennoskandiaan, joka viimein voisi tuoda sateiden ja säärintamien kera viileämpiä ja syksyisempiä ilmamassoja koko Suomeenkin, ja viilenemisen yhteydessä voisi olla vielä kesän viimeisten ukkosmyrskyjen mahdollisuuttakin...

Tämä on nyt viimeinen päivitys tähän kirjoitukseen, ja toivotan nyt hyvää loppukesäistä huippulämmön aikaa kaikille! -- nauttikaa tästä erityisestä säästä nyt, kun vielä voitte ennen talvikylmiä sitä kesäisesti tehdä.

Aivan lopuksi poimin Fb-seinältäni sääaiheisen julkaisun viime päiviltä, kun mm. ukkosia on ollut edelleen poikkeavankin rankkoina, ja jopa tornadojen kera! -- mutta keskiviikosta eteen päin on sitten ukkosettoman poutaista.

No comments: