Saturday, March 06, 2010

Suomen kansannousu NWO -agendaa vastaan - Osa 1

Viime aikoina on ollut taas erittäin paljon aktiviteettia maailmalla ja Suomessa ja niinpä on ollut vaikea päättää, kuinka kertoisin ko. asioista ja laittaisin niitä tähän blogiini muistiin. Lopulta päädyin tässä vaiheessa tuomaan tilanteiden luonteita ronskisti esille otsikoilla "Suomen kansannousu NWO -agendaa vastaan - Osa 1" ja "USA:n kansannousu NWO -agendaa vastaan - Osa 7".

Tässä merkinnässä kokoan Suomen tilanteesta blogilinkkikokoelmaa. Näiden avulla tuon esille sen faktan, että Suomessakin on jo laajaa ja monipuolista heräämistä maailman tilanteen oikeaan luonteeseen ja sen ilmenemiseen myös Suomessa. Tämä blogisikermä ei ole täydellisen kattava, mutta se näyttää juuri sen, kuinka vastarinta on nousemassa täälläkin Illuminatin saastuttamaa yleistä konsensusta vastaan; näkyvin esimerkki siitä on tähän mennessä ollut varmaankin Marko Sihvosen mielenilmaus eduskuntatalomme edessä aiheena hallintomme korruption vastustus. Tämän NWO -pahuuden paljastaminen onkin nyt jo niin rajua, että kaikki valtavirtamediassa näkyvä Suomenkin hallinnon olemus esiintyy sitä vasten vain yhtenä ---> Totaalisesti väärällä puolella historiaa olevana paholaisen asianajajana! Katsokaamme siis nyt näiden monien blogien avulla tämän huijausjärjestelmän saatanallisuutta:

Otan etenkin aikaisemmin tässä blogissa esiintymättömistä blogeista lainauksia omien kommenttieni kera (Eri värisillä fonteilla), jotta NWO -pahuuden tähdentäminen onnistuu terävästi ja suorasti. Jokaisesta blogista laitan linkkejä joka tapauksessa eiliseen iltaan mennessä ilmeistyneisiin uusimpiin kirjoituksiin, jotka erinomaisesti kuvaavat ajankohdan luonnetta. Siis asiaan ja aluksi aikaisemmin paljon lainaamistani blogeista juttuja; mm. Marko Sihvosen tapausta käsitellään hyvin --->

Suomen Talousdemokraattinen Puolue -blogi: Rahakeskustelua asuntovaunussa eduskuntatalon edustalla, Jani Laasonen: Luottolaajennus vai törkeä petos?, Kulttuurivihkot 1/2010 :Talousdemokratian Aate Leviää, Rahan Korruptiosta Ratkaisuihin ja Peppar julkaisi artikkelin Zeitgeist-liikkeestä.

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi: Suomessa on käynnissä suuri taistelu Suomen tulevaisuudesta.

"Tästä pohjavesien myymisestä tulee mieleen toinen valtiopetos, ja siitä kuinka televi-zion käänsi koko homman päälaelleen, elikä faxi-tapaus Jäätteenmäki. Jäätteenmäkihän paljasti Lipposen salaiset kaupat Usassa ja siitä nousi haloo. Mutta tapaus kääntyikin televi-zionissa niin, että Jäätteenmäki onkin tässä suurin rikollinen ja maanpetturi, eikä Lipponen joka oli kansallista omaisuutta kauppaamassa maailmalla. Itse en kannata keskustaa tai Jäättenmäkeä, mutta tässä tapauksessa nostan hattua Annelille, vaikka se maksoikin hänelle pääministerin paikan menetyksen.

Lipposen aikana kansainväliset suuryritykset ja -sijoittajat rynnivät Suomeen ostaen suurien suomalaisten yritysten osake-enemmistön ja nyt Vanhasen aikana nähdään seuraamukset, eli työpaikat siirretään halvan työvoiman maihin ja näin saadaan Suomeen "hyvä" työttömyystilanne. Sama pätee muuallakin Euroopassa." -Nimim. Sande (Kommentoija Against NWO:n blogissa)

---> Tyypillinen kuvio; Oligarkkieliitin pahuuden agendaa haastamaan pyrkivät mustamaalataan ja poistetaan kuvioista vähintään jonkun tekosyyn varjolla, kuten Anneli Jäätteenmäen tapaus osoittaa. Viime aikoina vastaavanlainen taktiikka tehtiin, kun Ilkka Kanerva savustettiin ulos ulkoministerin pallilta ja päästiin laittamaan diktatuurillisesti Aleksander Stubb ko. pallille. Stubb on jo monta kertaa osoittanut olevansa itse pahuuden agentti NWO -prosessissa. Tuossa viimeisessä kappaleessa kuvattu prosessi on suunnitelmallinen osa NWO -agendaan kuuluvaa kansallisvaltioiden tuhoamisprosessia, jossa kansalaisten suvereeniteetti ja vapaus alistetaan Illuminatin maailmanhallituksen alle.


Helvetin Puutarha: "Vasemmisto" ja "oikeisto" ovat tyhjänpäiväistä humpuukia ja Marko Sihvonen vastaan eurooppalainen stalinismi.

"Myös termien historialliset merkitykset heittävät häränpyllyä ajasta ja paikasta riippuen. Yleinen oletus toisen maailmansodan tilanteesta oli se, että Saksan natsit olivat "äärioikeistoa" ja Neuvosto-Venäjän kommunistit "äärivasemmistoa". Todellisuudessa näillä kahdella järjestelmällä ei kuitenkaan ollut mitään olennaista eroa. Molemmat kannattivat omaa versiotaan sosialismista; Saksalla kyse oli kansallissosialismista ja Neuvostoliitolla kommunistisesta sosialismista. Kumpikaan järjestelmä ei suosinut taloudellista tai poliittista liberalismia. Molemmat järjestelmät olivat totalitaarisia diktatuureja, jossa kaikki valta oli keskittynyt vahvalla hallintakoneistolle. Järjestelmät jaettiin oikeistoon ja vasemmistoon, koska ne olivat sodassa toisiaan vastaan ja pyrkivät demonisoimaan vastustajansa.

Alunperin vasemmisto/oikeisto-akseli on peräisin Ranskasta 1700-luvun loppupuolelta. Status quo'n säilyttämistä kannattaneet istuivat lainsäädäntöelimissä oikealla, siinä missä taas muutosta ajavat tahot istuivat vasemmalla. Tämän vuoksi nykymaailmassakin eletään monessa suhteessa oletuksessa, että oikeistoon liittyisi konservatiivisuus ja vasemmistoon taas muutoksellisuus. Asia ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua, sillä se, mikä on konservatiivista ja mikä ei, vaihtelee."

---> Hyvät huomiot oikeisto vs. vasemmisto -illuusiosta! Tiedämme jo hyvin, että Illuminatin sijoittaja- ja pankkiiripiruista suurimmat, kuten Rothschild- ja Rockefeller -perheet rahoittivat kumpaakin osapuolta ja mokoma asetelma oli siis itse asiassa tarkkaan suunniteltu teatteriesitys sekä Toista maailmansotaa että sen jälkeistä Kylmää sotaa varten. Silloinen bolshevikkien vallankumous (1910 -luvulla) oli yritystä tuhota Venäjä sisältäpäin ja siis myös ennalta suunniteltu NWO -huijaus maailmanpolitiikkaa varten. Sama pätee myös natsi-Saksaan, josta tarkoituksella muodostettiin Toisen maailmansodan toinen osapuoli. Nykyään samojen osapuolten historiallisen taakan avulla käytetään politiikan muodostamista valheellisesti ja saatanallisen petoksellisesti oikeisto vs. vasemmisto -huijauspelin jatkamiseksi.

Tuo konservatiivisuus ja muutoksellisuus -asetelma on ollut siksi vain kansalaisten huijaamiseksi luotu kontrollimekanismi, jonka alle oligarkkieliitin todelliset aikeet eli NWO -projekti on hautautunut. Etenkin juuri Euroopassa kansallisvaltioyksikkö on tällaisen huijauksen takia jo nyt tuhottu, koska valtiolliset elimet toimivat tuon poliittisen valhejärjestelmän alla kulisseissa suoraan Illuminatin hyväksi ja meidän kustannuksella; kaikki on selvää, kun ajattelee jo pelkästään sitäkin miten talousromahdus maksatetaan meillä!

Yhdysvalloissa sen perustuslaki on tällä hetkellä ainoa konkreettinen vastavoima Illuminatin suunnitelmille, mutta sitä ei ole noudatettu enää pitkään aikaan. Yhdysvallat on ollut nykyään sekä Illuminatin päätyökalu maailman politiikan ja talouden järjestämiseksi että sisältäpäin tuhottavana oleva Illuminatin maailmanhallitusta edeltävän esi-imperiumin eli Brittiläisen imperiumin uusalusmaa. LaRouche PAC -porukat olisivat ainoita tällä hetkellä, jotka kunnolla tiedostavat ko. vaaran maalleen ja ovat rajussa taistelussa Illuminatia vastaan.

"Ihmisten poliittinen jako vasemmistoon ja oikeistoon on vanhentunut ja turhanpäiväinen tapa. Se, mitä siitä todellisuudessa seuraa, on kansan jakaminen itseään vastaan. Kansalle luodaan tällä keinotekoisella jaottelulla omasta keskuudestaan vihollisia, joita syyttää yhteiskunnan erilaisista epäkohdista. Talouskriisin aikana tämä näkyi äärimmäisen selvästi "vasemmistolaisten" syyttäessä talouskriisistä oikeistolaista liberaalipolitiikkaa ja "oikeistolaisten" taas haukkuessa kriisin syyksi vasemmistolaista sääntelyä. Todellisia syyllisiä osoitetaan sormella hyvin harvoin, kun on mahdollista käyttää syntipukkia. Vasemmistolle oikeistossa on aina syntipukki ja oikeistolle puolestaan vasemmistossa."

---> Tuon jaon avulla kansalaisten syyttäminen on todellakin ollut tarkkaan harkittu osa NWO -agendaa! On surullista havaita, kuinka moni edelleen toimii tuon valheen piirissä ja on siksi totaalisesti Illuminatin vietävissä: Oikeisto vs. vasemmisto -jako ko. huijauksena on LOPETETTAVA! Eräs tapa on siinä se, että paljastetaan ko. järjestelmästä alkuperäinen pahuus (Illuminati kaikkine muotoineen) ja putsataan se moska kätyreineen sitten pois. On epäselvää vielä se, että kannattaako koko järjestelmä poistaa ja korvata uudella vai riittääkö vain vanhan järjestelmän putsaaminen? Toisin sanoen ottaakko esim. juuri Zeitgeist -liikkeen vai Lyndon LaRouchen näkökulma?... Vai tulisiko kysymykseen sovellus molemmista teeseistä?

"Todellinen poliittinen spektri ei jakaudu vasemmistoon ja oikeistoon. Todellinen poliittinen spektri jakautuu niihin, jotka ovat ihmisten puolella, ja niihin, jotka eivät ole. Jos ihminen on korruptoitunut tai psykopaattinen, ei sillä ole mitään väliä, mitä väriä hän tunnustaa. Jalot ideologiat eivät paina mitään vaakakupissa, jossa on henkilökohtainen etu, raha ja oman valtansa kasvattaminen. Oikeiston ja vasemmiston välisen vastakkainasettelun ja keinotekoisen jaottelun ylläpitäminen vaikeuttaa keskustelua, kangistaa ajattelua ja piilottaa olennaisia kysymyksiä savuverhon taakse. Se on turhaa ja vahingollista."

---> Hyvin sanottu: Oligarkkieliitti eli Illuminati ei ole ihmisten puolella ja siksi nykyinen länsimainen poliittinen ja taloudellinen järjestelmä on ihmiskunnan vastainen, koska sen sisään on rakennettu vääjäämätön itsetuho, jonka mahdollistamana Illuminati pyrkii pystyttämään kaiken kattavan maailmanhallituksensa monisyisenä henkisenä ja fyysisenä totalitarismina. Siksi nyt on käynnissä kaikkien aikojen taistelu Illuminatin pahuuteen perustuvan maailmankatsomuksen ja hyvyyteen perustuvan maailmankatsomuksen eli oikean ihmisyyden välillä.

Ainoastaan hylkäämällä tuo oikeisto vs. vasemmisto -asetelma on mahdollista nähdä tämän sodan oikea asetelma. Se, joka ei tätä tee, suistuu välittömästi väärälle puolelle historiaa. Meidän on nimittäin ymmärrettävä se, että oligarkkieliitti on jo joka tapauksessa suunnitellut asiat niin, että nykyinen järjestelmä menee vääjäämättä perikatoon ennemmin tai myöhemmin ja nyt on vakava kilpajuoksu menossa siitä, että saako Illuminati vai oikea ihmisyys pystytettyä tuhon keskelle uuden systeemin! Yhteiskunnallinen täysmullistus tulee joka tapauksessa; halusi sitä tiedostaa tai ei! Ne, jotka sen tiedostavat ottavat osaa ihmisyyden pelastamiseen ja kaikkien aikojen historiankirjoitukseen.

"Ei ole mitään syytä olettaa, että kehitys tulisi pysähtymään siihen pisteeseen, missä se on nyt. Valvonta-, hallinta- ja seurantajärjestelmien kehittely ja implementointi on ainoastaan kiihtynyt ja se kiihtyy yhä edelleen. Koko Euroopan unioni, ei vain Suomi, on kulkemassa kohti köyhää, kurjaa ja hallittua dystopiaa. Tässä ei ole mitään omituista, sillä järjestelmät ja ihmiset niiden takana ovat läpi historian halunneet valtaa muiden ihmisten yli. Nykyhetki olisi historiallinen kuriositeetti, jos niin ei olisi tälläkin hetkellä."

---> Tämä saa tietenkin tilanteen tuntumaan toivottomalta ja tulee mieleen luovuttamisen tunne: NIIN EI PIDÄ KÄYDÄ!! Vaikka kansalaisten päänmenoksi on ollut jo tuhansiakin vuosia käynnissä pahuuden operaatioita, niin sen ei pidä olla tekosyy asenteelle, jossa levitellään käsiä tyyliin; "Ainahan nyt on ollut maailmassa vikaa, se kuuluu asiaan ja ei sille voi mitään. Turha sitä on ajatella. Paras vain keskittyä olemaan ns. kunnon kansalainen ja jättää moiset pohdinnat väliin.". Sellainen asenne on kuitenkin osallistumista ihmiskunnan ja koko planeetan vastaisiin saatanaorgioihin!

"Kansanedustajilla, ministereillä tai virkamiehillä ei ole todellisuudessa lainkaan valtaa. Heidän ainoa valtansa on kirjoittaa paperille tai tietokoneelle asioita ja puhua. Heidän puheensa ja kirjoituksensa vaikuttavat todellisuuteen ainoastaan sen takia, että ihmiset eivät ole vaivautuneet sanomaan vastaan. Kun ihmiset sanovat heille vastaan, heidän hallitsijan viittansa putoaa pois ja heistä tulee tasan samanlaisia tyyppejä kuin kaikista muistakin."

---> Tuo kansanedustajien, ministereiden ja virkamiehien näennäinen vallanpuute voidaan ilmaista myös näin: Kun todellinen ja suurin valta on Illuminatin käsissä ja kaikki muut valtioiden hallinnoissa ovat vain alisteisia sille, niin ilmenee seuraavaa. On kahta laatua Illuminati-vallan kätyrinä olemista: tietoista ja tiedostamatonta. Tietoinen tarkoittaa Illuminatin maailmankuvan, suunnitelmien ja toimenpiteiden jakamista yksi yhteen. Tiedostamaton tarkoittaa olemista Illuminatin luoman julkisivun katselijana vailla havaintoa sen takana olevasta NWO -pelistä ja sen takia olemista Illuminatin johdatuksessa huomaamatta. Kumpaakin laatua varmasti on Suomenkin hallinnossa ja lopputulos on joka tapauksessa huono.

Tapaus WinCapita - Suomen suurin viranomaisrikos?: Jotta puhuisimme samasta asiasta ja Miksi media vaikenee vivusta?

"Kirja Rahan korruptio avaa rahan käsitteen perusteellisella, mutta samalla myös hyvin kansantajuisella tavalla. Kirja on ollut saatavilla vasta reilun kuukauden, mutta on lyhyessä ajassa kerännyt jo yli tuhat lukijaa ja saanut osakseen valtavasti positiivista palautetta.

Yhä useammat ihmiset ympäri maailman ovat yht'aikaa heräämässä rahajärjestelmän ylläpitämästä illuusiosta. Suurten muutosten merkkejä on ilmassa.

Suosittelen kaikkia vähintään selailemaan teoksen läpi. Voin vakuuttaa, että rahan todellisen luonteen oivaltaminen tulee väistämättä muuttamaan tapaasi mieltää maailmaa.

Kirja on vapaassa levityksessä ja uusin versio siitä on ladattavissa täältä: Rahan korruptio.

Kirjasta on julkaistu myös blogiversio, jossa kirjaa julkaistaan yhden alaotsikon päivävauhdilla. Blogiversion etuna on jokaisen tekstin loppuun liitetty osio, johon on linkitetty aihetta käsittelevää lisäaineistoa, kuten uutisartikkeleita, -videoita ja dokumenttielokuvia. Oheinen linkki vie kirjan blogiversion johdantoon: Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun."

---> Tämä kirja onkin erinomainen johdatus tähän NWO -agendan ekonomiaosaan tiedon keräämistä varten! Alempana on poimintoja lisää tästä kirjasta.

"Kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmisiä houkutteli WinCapitassa velkavivulla suoritettu voitollinen valuuttakauppa. Kuinka paljon velkavivusta on kirjoitettu mediassa WinCapitan yhteydessä?

Ei yhtä ainoaa riviä."

---> WinCapita on pieni pintaraapaisun kaltainen esimerkki Suomen mittakaavassa siitä, kuinka Illuminatin luoma monetaristinen talousjärjestelmä on toiminut yhtäältä ko. eliitin vallan ja kontrollin kasvattajana ja toisaalta koko järjestelmän moraalisena, henkisenä ja fyysisenä tuhoajana sen jälkeen, kun ko. eliitti on koonnut voimansa huippuunsa sen avulla. Eli juuri niin kuin NWO -agendaa varten on ollut tarkoitus: Moraalinen, henkinen ja fyysinen potentiaali on pyritty romahduttamaan, jotta kansalaiset olisivat ns. vastaanottavaisempia maailmanhallituksen tieteellisen diktatuurin ja uusfeodaalisen henkisfyysisen utopian päällevyöryttämiselle. Siksi valtavirtamedia on jättänyt tuon koko tapauksen selvittämisen niin epäselväksi; ei ole haluttu kansan oppivan liikaa palapelin luonteesta.

"Tavallinen kansalainen ei voinut välttyä tuntemasta vahingonilosta kumpuavaa mielihyvää lööppejä lukiessaan. Nämä asunto- ja kulutuslainoihin itsensä vuosikymmeniksi sitoneet ihmiset saivat kerrankin kokea ylemmyydentuntoa verratessaan itseään WinCapitassa rahansa hävinneisiin hölmöläisiin. "Minua he eivät sentään onnistuneet huijaamaan", saattoi velkaorja pohtia omahyväinen ilme kasvoillaan, uuteen työpäivään valmistautuessaan. "Enää kaksikymmentäviisi vuotta töitä, niin saan asuntolainan korkoineen kuitatuksi", hän laskeskeli myydessään vapauttaan työnantajalleen, ruokkien omalla työpanoksellaan ikuiseen kiihtyvään velkaantumiseen ja loputtomaan talouskasvuun perustuvaa talouden ponzihuijausta, jonka ylläpitäjänä sen laillinen pankkijärjestelmä perusti liiketoimintansa virtuaalirahan synnyttämiseen tyhjästä.

Onko tässä asetelmassa havaittavissa jotain ironiaa?

Timo Harakka sellaista havaitsi. WinCapitaa käsittelevässä kolumnissaan Talouselämä-lehdessä 25.1.2010 hän kirjoitti:

"Järkevä ihminen syyttää wincapitalaista siitä, että tämä uskoi rikastuvansa noin vain, vaivattomasti. Järkevä ihminen tietää, että vaurauteen ei ole oikotietä; se vaatii kärsivällisyyttä ja kovaa työtä. Kumpikohan elää harhamaailmassa? ... Yhtäkkiä on pyyhkäisty pois vuosisatainen kovan työn ja tyytymisen moraali. Vain idiootti luottaa enää oikeudenmukaisuuteen. Ansiosta ei palkita, ja kääntäen: palkinnon saa ansioton. Menestyminen on lopulta lottoa. ... kaikki talous on virtuaalitaloutta. Olemuksellisesti Suomen kansantalouden ja Wincapitan välillä ei ole eroa." "

---> Niin, kansalaisten tietämättömyys toki pelaa Illuminatin pussiin, mutta mitä pitäisi sanoa noista Timo Harakan kaltaisista semipaljastuksista? Loppujen lopuksi aika merkityksetöntä on sanoa tuollaisia latteuksia tyyliin "kaikki talous on virtuaalitaloutta" ja "Olemuksellisesti Suomen kansantalouden ja Wincapitan välillä ei ole eroa". Moiset heitot eivät vielä paljasta mitään kulissien takaisista salapeleistä eli NWO -projektia, koska yleisölle jää mieleen niistä ainoastaan se, että alkuperäinen pahantekijä olisi Suomen kansantalous (Eli maamme johto). Vasta ymmärtämällä Suomenkin hallinnon olevan osa suurta globaalia ja saatanallista Illuminatin maailmanhallitussuunnitelmaa voidaan katsoa havainnoijan olevan oikeilla jäljillä.

Talousdemokratia nyt!: Meikäläinen puhuu rahasta ja Tue Marko Sihvosen nälkälakkoa!

"Nämä "shokkihoito" -tekniikat, joita on käytetty niin usein menneinä vuosikymmeninä maailman köyhissä maissa, on nyt selvästikin suunnattu maailman rikkaita maita vastaan. Goldman Sachs aiheuttaa laajaa tuhoa Kreikassa keinottelullaan parasta aikaa ja on jo yleisesti tiedossa, että koko nykyinen globaali finanssikriisi on tarkoituksella aiheutettu, jotta voidaan näin perustella entistä vahvempaa Maailmanpankkia, IMF:ää ja muita vastaavia globaaleja instituutioita. Tämä on nähty jo niin moneen kertaan: jos haluaa jonkun asian (esim. maailman finanssijärjestelmän) mieleisekseen, paras tapa on ensin rikkoa se ja sitten olla valmiina kokoamaan se uudestaan mieleisekseen. Order out of chaos, näinhän se Rockefellerinkin viisaus menee näissä asioissa:

"This present window of opportunity, during which a truly peaceful and interdependent world order might be built, will not be open for too long - We are on the verge of a global transformation. All we need is the right major crisis and the nations will accept the New World Order."

Kriiseissä on Milton Friedmanin mukaan tärkeää se, millaisia ideoita sattuu sillä hetkellä olemassa lojumassa ympärillä. Tärkeää on myös se, kenen idea pääsee kuuluviin ja kenen ei. Onhan meilläkin idea, mutta arvaa vaan harkitsevatko maailman johtajat Bilderberg-kokouksissaan rahanvallan palauttamista ihmisten käsiin. Ei, koska niillä ihmisillä ei ole koskaan kuin yksi idea: Enemmän meille ja vähemmän kaikille muille."

---> Hyvä kiteytys tilanteesta! "Enemmän meille ja vähemmän kaikille muille" kuvaa Illuminatin asennetta ja maailmankuvaa yhdellä tavalla kirkkaasti monista. Ei muuta sanottavaa tästä.

Kaninkolo - Kommentteja taloudesta:

"30.9.2008 Islannissa oli kierrossa (excel taulukko ja sieltä M3 Broad money) 1 425 993 Islannin kruunua. Olettaisin, että luku on ilmoitettu miljoonissa eli: 1 425 993 000 000 ISK.Anteeksi mitä!Ensinnäkin: kuinka voi olla mahdollista, että kolmensadantuhannen ihmisen maassa on kierrossa 1.4 biljoonaa (islannin) kruunua? Tämä jos mikä on ollut eeppinen epäonnistuminen keskuspankilta.Toiseksi: Jos velka on todellakin vain ~90 Miljardia, niin sen kuin dumppaisivat laivan täyteen seteleitä ja laittaisivat kurssiksi Hollannin kautta Englantiin. 1,4 biljoonassa tuolainen summa ei tunnu missään."

"Greece says 5-yr bond 3 times oversubscribed

Greece raised badly needed cash with a new bond issue Thursday, passing a key test of its ability to avoid a disastrous debt default and dig out of a financial crisis that has shaken the European Union. The five-year bond was three times oversubscribed, with euro15 billion ($20.5 billion) in offers received, a Finance Ministry statement said. The government took euro5 billion ($6.8 billion), offering a 6.3 percent yield....Huono suomennos:

Kreikka keräsi kipeästi tarvitsemansa rahat myymällä (valtion)velkakirjojaan Torstaina, samalla ylittäen tärkeän koetin kiven välttääkseen tuhoisan velkakriisin joka olisi ravistellut koko euvostoliittoa. viidenvuoden velkakirja merkittiin kolme kertaa yli, ja 15 miljardia euroa (20 miljardia dollaria) saatiin tarjouksina, sanoi valtiovarainministeriön edustaja. Hallitus vastaanotti 5 miljardin euron (6.8 miljardin dollarin tarjouksen 6.3 prosentin korolla....

Syvällä rintaäänellä: "samalla ylittäen tärkeän koetin kiven välttääkseen tuhoisan velkakriisin joka olisi ravistellut koko euvostoliittoa."Hahhahaaaa! Eikääh!"

---> Tämä blogi on erikoisen humoristisella sävyllä kirjoitettu ja mielestäni se on aivan toimiva ratkaisu näitä NWO -agendan saastuttamia taloustilanteita esille tuotaessa. Esim. tuo Kreikan tilanne Euroopan tähän mennessä pahimmin Illuminatin käsissä tuhoutuneena valtiona on tuotu tuossa hyvin pikantisti esille. Hyvä sanaleikki on myös tuo "euvostoliitto". Erittäin kuvaava oivallus!

"Hieno velkakierre. Täytyy nostaa hattua. Mitähän he myyvät ensi vuonna? Pari saarta? Nyt herää mielenkiintoinen kysymys: kuka osti nuo velkakirjat? Useassa paikassa epäillään, että ostajana oli
ameriikan ihmemaan keskuspankki (FED)"

---> Totta kai Yhdysvallat on Illuminatin nykyisenä päätyökaluna eniten häsläämässä taloustilanteita myös Euroopassa! Henkilökohtaisena Illuminatin taloussaatanana toimii näissäkin kuvioissa tietenkin edelleen mm. George Soros.

"Parenteau: Leading PIIGS to Slaughter, Part 2
...both the public sector and the domestic private sector cannot deleverage at the same time unless Spain produces a nearly unimaginable trade surplus...

Huono suomennos:

..Julkinen sektori ja yksityinen sektori eivät voi alentaa velkaantuneisuuttaan yhtäaikaa, ellei Espanja tuota lähes käsittämätöntä kauppataseen ylijäämää...

Vaihda kohtaan Espanja, mikä tahansa maa euvostoliitosta ja ymmärrät kuinka älyttömässä tilanteessa olemme. Kaikki raha on velkaa. Korot maksetaan omasta tai toisen lainaamasta rahasta. Ainoa tapa ylläpitää tällaista velkapyramidiponzia on viedä tavaraa, ja viedä sitä niin maanhevletisti.(On olemassa toinenkin tapa, mutta se vaatisi sitä että kaikki korot, jotka pankeille maksetaan, kierrätetään 100% yhteiskuntaan sosiaalietuuksina tai muina tukiaisina.)Mutta mihin viet? Ja mitä? Kaikki painivat täsmälleen saman ongelman kanssa: liikaa velkaa. Eikä tässä vielä kaikki! Ei ole mitenkään mahdollista maksaa tyhjästä luotua eksponentiaalisesti kasvavaa velkaa maapallomme rajallisilla resursseilla. Mahdotonta!"

---> Oho, EU on perikadon oma. Onko se tarkoituksellista vai ei?! Mietitäänpä: ...Joo, järjestelmä halutaan laittaa alas, jotta NWO -prosessin kautta luotava uusi järjestelmä saadaan sen tilalle. Huisiii!!

Rahan korruptio - Johdatus resurssipohjaiseen talousajatteluun: 33. Eläinkoe, 32. Adam Smith ja näkymätön käsi, 31. Pelin henki, 30. Ikuisen vastakkainasettelun ja epäluulon maailma, 29. Talouden Ylijumala ja rahan uskonto, 28. Velkaan perustuvan talousjärjestelmän ponzihuijaus, 27. Vipu valuuttakauppaan, 26. Katsaus suomalaisten pankkien tarjoamaan osakevipuun, 24. Pankkitilipakko, 23. Luottolaajennus vai törkeä petos? ja 22. Kuinka tavalliset liikepankit luovat rahaa tyhjästä.

---> En kommentoi noita kirjoituksia tässä, mutta tuon kirjasta tällä kertaa nuo osat maistiaisina esille. Tämä jo yllä mainittu kirja on hyvä ottaa myöhemmin omaan käsittelyynsä ja varmaankin saan vielä pitkään sen kirjoituksista materiaalia omiin pohdintoihini. Tämä kirja on tähän mennessä kuitenkin yksi parhaita suomenkielellä tehtyjä esityksiä nykyjärjestelmän luonteesta, vaikka sillä onkin yhteydet kiisteltyyn Zeitgeist -liikkeeseen.

Maallikkoapurin blogi: YK, Lucis Trust, New Age ja maailmanuskonto, Vietnamin sota ja Kennedyn murha - katolinen yhteys, Castro ja Chavez - Vatikaanin valeoppositio, Jesuiitta pelastaa maailman ilmastonmuutokselta, EU:n presidentiksi jesuiitta-koulutettu harras katolilainen ja Rooman imperiumin ja katolisen kirkon hierarkia.

"YK on eliitin luomus, jossa Vatikaanilla ja Maltan ritarikunnalla on pysyvä tarkkailijajäsenyys, ja sen ytimessä vaikuttaa okkultistinen ja luciferilainen henki yhden maailmanuskonnon ja maailmanhallituksen luomiseksi."

---> Tämä blogi sisältää erittäin paljon hyvin analyyttisesti ja tarkasti tutkittua tietoa NWO:n olemuksesta ja henkilöistä siinä. Niinpä tuo ensimmäinen lainaukseni ko. blogista on aivan looginen ja tosi jo omankin tähän mennessä kertyneen ymmärrykseni valossa katseltuna.

"Tunnettu okkultisti Alice Bailey perusti miehensä Fosterin kanssa vuonna 1920 organisaation nimeltä Lucifer Publishing, jonka tarkoituksena oli julkaista esoteerista kirjallisuutta, jonka filosofia pohjautui varsinkin Teosofisen Seuran perustajan, H. P. Blavatskyn perintöön."

"Benjamin Cremeä voisi kaiketi sanoa Blavatskyn ja Baileyn opetuksien ruumiillistumaksi nykyaikana. Hänen perustamansa järjestö Share International on kytköksissä YK:hon, ja sen lehteen ovat kirjoittaneet mm. Boutros Boutros-Ghali, Kofi Annan, Mary Robinson, Gro Harlem Brundtland, Dalai-lama ja prinssi Charles."

---> Blogissa käydään yllä esiteltyyn tapaan läpi henkilöitä, ryhmiä ja organisaatioita, jotka pajastavat yhteyksiensä, verkostojensa ja agendojensa yhtenevyyksien kautta NWO -suunnitelman palapeliosia varsin hyvin.

"New Age on silmänkääntötemppu, jolla myös ohjataan juuri näitä tiedostavia tai "heränneitä" ja maailmanmenosta huolestuneita ihmisiä eliitin haluamaan suuntaan, eli kohti uutta maailmanjärjestystä, jota se tarjoaa itse luomiensa ongelmien ratkaisuksi."

---> Tämä New Age -teema osana NWO -agendaa on tullut itselleni vasta viime aikoina kunnolla esille mm. blogini ahkeran kommentoijan Markun ansiosta. Tuo kiteytys vaikuttaa tämän hetken arvioni ja ymmärrykseni mukaan varsin loogiselta. On selvää, että Illuminati on pyrkinyt turvaamaan agendansa luomalla mahdollisimman paljon osasuunnitelmia myös spirituaaliseen maailmaan ja siksi on ymmärrettävää sen valossa kaikenlaisten lahkojen ja ideologioiden esillevyöry viimeisen 100 vuoden aikana. Suurelta osin ne ovat olleet ja ovat edelleenkin totuttamis-, huijaamis- ja kouluttamisansoja meidän kansalaisten kuuliaisiksi NWO -kansalaisiksi muokkaamisessa.

"Jesuittapappi Pierre Teilhard de Chardin oli niin suuressa roolissa modernin New Age-liikkeen luomisessa, että häntä on jopa sanottu sen isäksi. Hän levitti panteistista ja mystistä suhtautumista jumaluuteen ollen näin Loyolan hyvä oppilas ja kehitti idean noosfääristä, joka tarkoittaa kollektiivista, jatkuvassa evoluutiossa olevaa tietoisuutta, jonka osa kaikkien ihmisten tietoisuus on."

---> Tätä lainausta voidaan käyttää havainnollistamaan sitä, että kaikkea ei pidä niellä itsestään selvyytenä eli tässä pieni huomautus maallikkoapurille. Nimittäin tuo noosfääri on ensimmäisenä tullut tunnetuksi venäläisen tiedemiehen Vladimir Vernadskyn kautta ja nähtävästi tämä de Chardin on vain kaapannut ko. termin omaan katalaan käyttöönsä. Tässä on lainaus tuosta Vernadskyä käsittelevästä wikipedia-artikkelista: "Vernadsky first popularized the concept of the noosphere and deepened the idea of the biosphere to the meaning largely recognized by today's scientific community. The word biosphere was invented by Austrian geologist Eduard Suess, whom Vernadsky had met in 1911.

In Vernadsky's theory of how the Earth develops, the noosphere is the third stage in a succession of phases of development of the earth, after the geosphere (inanimate matter) and the biosphere (biological life). Just as the emergence of life fundamentally transformed the geosphere, the emergence of human cognition fundamentally transformed the biosphere. In this theory, the principles of both life and cognition are the essential features of the earth's evolution, and must have been implicit in the earth all along.".

Lyndon LaRouche on tullut tunnetuksi myös tuon noosfääri-termin käytöstä ja hän nimenomaan tähdentää tuota Vernadskyn osaa ja ideaa siinä. Mielestäni kaikki ei välttämättä ole liitettävissä pahaksi New Age -huuhaaksi, vaikka ko. asiassa olisi kyse henkisistä ja metafyysisistä asioista. Tämä noosfääri-käsite on aivan hyvin ymmärrettävissä myös niin, että se on tärkeä osa ihmiskulttuurin toimivuutta NWO -agendan ulkopuolella. Olen tätä käynyt tässä blogissa aikaisemminkin läpi (Valitkaa vain tagi "noosfääri" blogistani ja tutustukaa), jossa olen tähdentänyt myös sitä, että tätä länsimaisten ihmisten henkisen tilan nykyrappiota voidaan kuvata myös ns. noosfäärin sairautena.

Se, että Illuminati käyttää henkisiä ja metafyysisiäkin asioita hyväkseen meitä rivikansalaisia kyykyttäessään ei tee vielä itsestään selvästi esim. noosfääri -termin olemuksesta kokonaan pahaa. Toki voidaan epäillä, että onko esim. Lyndon LaRouchella kokonaan puhtaat jauhot pussissa ko. metafysiikassaan. Itse olen kuitenkin sen verran henkinen ihminen jo varsin harjaantuneesti, että tulen jatkossakin käyttämään mm. noosfääri -termiä kuvaamaan maailmanparannusteesejä omasta ymmärryksestäni käsin.

"Ehkä äänekkäin skeptikko viime aikoina on ollut lordi Monckton, joka on Maltan ritari. Eli niin kuin aina Vatikaani-johtoinen eliitti pelaa kummallakin puolella, hegeliläistä dialektiikkaa.

http://truthmovement.com/?p=981"

---> Mielenkiintoista!?... On toki ymmärrettävää, että oligarkkieliitti pyrkii myös tällaiseen hegeliläiseenkin dialektiikkaan, jotta kansalaisten sekaannus tosiasioista olisi mahdollisimman täydellistä. Lordi Moncktonin ilmastonmuutosskeptisyys toimisi siis niin, että sitä voidaan pitää joka tapauksessa sekä vääränä että oikeana mistä tahansa näkökulmasta katsottuna ja soppa on valmis; ei pääsisi missään vaiheessa muodostumaan yhtenäistä käsitystä tarkasteltavasta ongelmasta (Lähes mikä tahansa muukin asia soveltuu tähän ilmastonmuutosdilemman lisäksi) ja näin se tilanne palvelee eliittiä, joka pääsee sen varjolla edelleen työstämään NWO -agendaansa.

"Ja vielä mielenkiintoinen lainaus liittyen "JFK"-elokuvaan, jonka ohjasi Oliver Stone, joka on ilmeinen jesuiittojen sätkynukke, onhan hän läpeensä jesuiitta-koulutetun Fidel Castron vankka tukija ja tehnyt yhteistyötä poliittisesti painavissa elokuvissa jesuiittojen ystävien, Martin ja Charlien Sheenin kanssa (Wall Street ja Vietnam-elokuva Platoon). Heidän oikea sukunimensä on Estevez ja taiteilijanimi tulee vaikutusvaltaiselta katoliselta piispalta Fulton Sheeniltä."

---> Tämä huomio on myös jännä; nimittäin muistammehan viime syksyltä sen, kuinka Alex Jones värväsi suureen ääneen juurikin Charlie Sheenin apurikseen paljastamaan 9/11 -totuutta. Tuossa ym. valossa tulee näemmä yhä enemmän selväksi se, että Alex Jones olisi petollinen anti-NWO -aktivisti. Eli siis oikeasti oligarkkieliitin ohjaama valeaktivisti.

"Fidel Castro ja Hugo Chavez eivät todellakaan ole vastavoimia Vatikaanin johtamalle maailman valtaklikille, jos joku niin vielä ajattelee, vaan paaville uskollista kontrolloitua oppositiota ja pelinappuloita sosialistit vs. kapitalistit -dialektiikassa. Castro on läpeensä jesuiitta-koulutettu ja entinen jesuiittapappi Alberto Rivera väitti hänen olevan jopa itse jesuiitta. Joka tapauksessa Castro opiskeli nuoruudessaan kolmessa eri jesuiittakoulussa ja hänellä oli neuvonantajana jesuiittapappi Armando Llorente."

---> Tämäkin on minulle uusi piirre; Tässä mielessä onkin erittäin mielenkiintoista pohtia uudelleen Hugo Chavezin taannoista toitotusta USA:n osallisuudesta Haitin maanjäristykseen käyttämällä HAARP -teknologiaa. Onko siis tässä ollut kyse siitä Illuminatin juonimasta tahallisen tarkoituksellisesta USA:n mustamaalaamsesta, jotta yhtäältä maailma näkisi ko. julkisivupinnan maailman huonosta tilanteesta; paha on peräisin USA:sta eikä sen takana häärivästä Illuminatista, jota ei nähdä?... Ja toisaalta olisiko niin, että Chavez on ollut sopiva semimittakaavan hulluna pidetty johtaja, jonka suusta lauottuna tuo väite toimii sekä pelotteena että hämmentäjänä; osa uskoo ja osa ei, mistä syntyy tarpeellista eliittiä hyödyntävää vastakkainasettelua ja kaaosta?...

Iskuryhmä -blogi: Sikainfluenssa propaganda jatkuu jatkuu vaan ja Mihin se vesi menee?

"Rapakon takana mainostetaan näin näyttävästi H1N1-rokotteen puolesta. Itselleni on pistänyt silmään mm. Suomi24.fi sivustolla oleva THL:n possupiikki-kampanja. Samaan aikaan meillä testataan myös uutta lintuinfluenssarokotetta (H5N1), sillä sekin pandemia on kuulemma vielä mahdollinen, eli valitettavasti joudumme katselemaan tätä pelottelua vielä suhteellisen kauan."

"Lue vielä: Sikainfluenssa – yksi Amerikan historian suurimmista salailuista"

---> Niin, ei ole tosiaankaan syytä unohtaa tätäkään pahuuden sekasikiötä! Olen edelleen itsekin sitä miltä, että H1N1 -hysteriaa tehtiin ja tehdään yhä vähintään jonkinasteisella petoksella. Sen muka piti olla niin tarttuva ja vaarallinen tauti, mutta mitä sitten on tapahtunut?!!! Itse en ole koskaan ottanut mitään influenssarokotuksia ja aina olen ollut hyvin terve. Nytkin minulla on varmasti ollut jo satoja tilanteita, joista moisen viruksen olisin jo saanut, mutta yli vuoteen minulla ei ole ollut kuin viime syksynä hyvin mieto parin päivän kurkkukipuiluvaihe.

Sen sijaan olen huomioinut sellaista, että jotkut sikapiikin ottaneet ovat maininneet olevansa vähän väliä flunssassa piikin ottamisen jälkeen. On siis ollut epäilynä se, että onko piikki ollut eugeniikkapahuutta sisältävä eli jollainlailla terveydelle vaarallinen? Tähän on myös vastattava edelleen kyllä! Etenkin, kun on lukenut tuon viimeisen linkin sisällön Infosota -sivostolla. Silti monet ovat edelleenkin menneet halpaan ja ottaneet piikin, valitettavasti. Suomi on yhä valitettavan paljon sokeiden ja huonolla tavalla auktoriteettiuskoisten lampaiden maa!

"Tämän blogin lukijaporukka onkin jo toivon mukaan tietoinen hallituksen aikeista myydä maamme pohjavedet monikansallisille yhtiöille, jonka seurauksena maksamme kohta vedestä paljon korkeampaa hintaa puhumattakaan muista luonnonvaroista, joihin menetämme myös oikeudet."

---> Tässä ei ole mitään ihmeellistä; valtion johtomme antaa saatanalliselle Illuminatille omaisuutemme ja suvereeniteettimme kuin transsissa. Se osallistuu noosfäärisairaudessaan ja suunnitelmallisessa pahuudessaan saatanaorgioihin!

"Marko Sihvonen aloitti nälkälakkonsa eduskuntatalon edessä 1.2., ja viranomaisten laittomasta toiminnasta johtuen hän on nyt ilmeisesti joutunut sen lopettamaan. Viranomaiset valehtelevat medialle tästä asiasta minkä kerkeävät, ja toimivat törkeästi sananvapautta ja Suomen lakia vastaan yrittäessään totella viime kädessä tämän maailman eliittiä."

---> Eikä tässäkään ole mitään ihmeellistä; poliisista on tullut orgaaninen osa NWO -agendan poliisivaltiotyranniaa myös Suomessa. Viranomaisinstanssit eivät enää palvele pientä ihmistä, vaan eliittiä joko suoraan tai välillisesti. Marko Sihvonen on kyllä kunnioitettavan rohkea ja hyvä ihminen!

"Olisikin toivottavaa, että tästä koko vyyhdistä levitettäisiin sanaa, jotta niinkin tärkeä asia kuin pohjavesien myyminen saisi edes hieman medianäkyvyyttä, vaikka tällaisen asian pitäisi olla jokaisen sanomalehden kannessa.

Lisää tietoa: NWO-blogi, Aamulehden blogi, KissanKulmasta.

Viralliset linkit pohjavesien yksityistämisestä: Oikeusministeriö sekä eduskunnan valtiopäivä-asiakirjat.

Käy kirjoittamassa adressi pohjavesiemme puolesta!".

---> Hyväksi lopuksi tuossa on hyvät linkit!

Friday, March 05, 2010

Aurinkoisesta ja tavanomaista kylmemmästä kevättalvipakkasesta lumisateiden ja suojien vaihtelevaan epävakaisuuteen (Päivitys!)



Viime sääennusteessani totesin ennusteiden pitävän varsin hyvin paikkaansa ainakin torstaihin saakka ja niinpä onkin käynyt jopa pe asti. Alkuviikoksi lounaasta tullut ja silloin vielä lumi-räntäsateista suojasäätä ylläpitänyt matalapaine siirtyi ke ja to ajaksi itäpainotteiseksi niin, että pohjoisesta pääsi kylmää pakkasilmaa Etelä-Suomeenkin lumikuurottelun jatkuttua. Tänään pe matalapaine oli siirtynyt jo niin paljon itään, että oli varsin selkeää lähes koko päivän ajan. Lämpötilat laskivat alkuviikon ympärivuorokautisen 0 ja +2 asteen väliltä niin, että tänään päivälämpötila oli -5 asteen vaiheilla ja viime yönä oli paikoin reilut -10 astetta pakkasta pohjoistuulten heikennyttyä vähitellen päivän aikana.

Tuo kuva on otettu tänään perjantaina 5.3.2010 Espoon Tapiolassa. Siinä nähdään aamupäiväauringon valaisemaa nurmikolla olevaa lumihankea. Alkuviikon suojasään päätyttyä on nyt ilmennyt tyypillinen ns. vanhan ajan maaliskuinen ilmiö eli hankikantokeli. Kuvassa sitä ilmentää sopivasti nuo tuoreet jalanjäljet, joista nähdään kulkijoiden uponneen hankeen vain päällä olleeseen ke - to sataneeseen uuteen sentin - parin pakkaslumeen. Lumihangen kokonaispaksuus oli kohdalla edelleen vähän reilut 50 cm ja suojasään takia tapahtunut tiivistyminen aiheutti noita muhkuroita pintaan. Lumihangen vesiarvot nousivat huomattavasti aikaisemmasta suojasään aikaisen kosteuden ja vesisateidenkin takia. Siten myös lumen paino kasvoi.

Jatkossa sään tilanne pysyy melko samanlaisena la - su ajan; lännessä Britteinsaarten tienoilla pysyy laaja korkeapaine ja Suomen itäpuolella oleva matalapaine heikkenee pois ja antaa sunnuntaiksi tilaa tuosta lännen korkeapaineesta ulottuvalle korkeapaineen selänteelle. Niinpä pohjoistuulet heikkenevät ja sunnuntaina myös tyyntyvät pilvisyyden ollessa vähäistä ja antaen mahdollisuuden erinomaiselle kevättalviauringolle. Ilmamassa pysyy kuitenkin edelleen tavanomaista kylmempänä ja siksi päivälämpötilat ovat -5 asteen vaiheilla ja öisin pakkasta on -15 asteen molemmin puolin; paikoin ehkä jopa -20 asteen lähellä; lämpötilojen maaliskuinen vuorokausivaihtelu ilmenee tilanteessa nyt jo varsin suurena.

Sitten alkuviikolla la - su Norjanmeren - Jäämeren alueella kehittyvä voimakas matalapaine alkaa vaikuttaa mm. lauhduttamalla sään. Ma - ti länsi-luoteistuulet ovat voimakkaita ja rintamasateita liikkuu itään. Sateista ja hyvinkin voimakkaista tuulista saa osansa etenkin Lappi, mutta Etelä-Suomessa sää pysyy vaihtelevapilvisesti lähes poutaisena ja osittain Föhntuulen lämmittämänä suojasää on taas mahdollista päiväsaikaan. Yöllä on heikkoa pakkasta (su-ma välinen yö on kylmempi kuin ma-ti välinen yö).

Suuressa osassa Länsi-, Keski- ja Itä-Eurooppaa kylmä sää (Yöpakkasia) jatkuu lännen korkeapaineen ylläpitäessä koillis-itätuulia ja vielä ensi viikon aikanakin ilmamassat eivät kunnolla keväisty ko. alueella korkeapaineen venyessä itä-länsisuuntaiseksi Suomen etelä-lounaispuolella; Suomea ei ole siis lähestymässä mitään kunnon keväisiä ilmamassoja vielä tässä vaiheessa ensi viikollakaan.

Ke - to aikana tuo Jäämeren matalapaine jää pyörimään sijoilleen, mutta sen eteläreunalle jää itään päin pitkittäin etenemään rintamasysteemi, jossa näyttäisi kehittyvän kaksi pientä itään liikkuvaa matalapaineen osakeskusta. Ne kulkevat näillä näkymin Etelä-Suomen ylitse niin, että ensimmäisen vuoro on ti - ke välisenä yönä pohjoisempaa reittiä ja toisen ke - to välisenä yönä. Ko. öinä tulisi siis lumisateita pikkupakkasessa ja sekä ke että to päivällä olisi poutaisempaa vaihtelevan pilvisyyden ja noin nollakelin kera. Föhn-tilannetta edesauttava länsi-luoteistuuli olisi vallitseva matalapaineiden välillä, mutta jälkimmäisen matalapaineen jälkeen kylmempi luoteis-pohjoisvirtaus valtaisi alan ja lämpötilat olisivat pe aikana päivälläkin pakkasella parisen astetta. Näyttäisi kuitenkin siltä, että viikonlopuksi kolmas matalapaineen osakeskus muodostuisi lännessä ja tulisi edellisiä matalapaineita runsaampine lumisateineen Etelä-Suomen päälle, jolloin voisi olla taas tilapäisesti suojaakin...

Lumipeite on siis nyt suojan jälkeen jäistä ja tiivistymisestä sekä sulamisesta huolimatta Etelä-Suomessa on edelleen laajasti yli 50 cm paksut lumihanget; kaakossa paikoin yli 75 senttiä ja lännessä joillakin alueilla vähän alle 50 cm. Alkuviikon lumi-räntäsateista ei tullut kovin paljoa lisäystä tiivistymisen ja sulamisen kompensoimiseksi. Lumihanget eivät la - su juurikaan muutu lukuun ottamatta kevättalviauringon tyypillistä säteilyvaikutusta, joka sulattaa tummien pintojen kohdalla pakkassäässäkin lunta ja jäätä; muodostuu tyypillisiä pitsimäisiä sulamisuurteita esim. lumipenkkoihin. Ensi viikolla ko. kaksi matalapaineen osakeskusta voivat tuoda muutaman sentin verran lisää lunta ja toisaalta suojasäissä sulamistakin voi tapahtua vähän, joten myös ensi viikolla muutokset hankien paksuudessa ovat melko vähäisiä.

Routa ja vesistöjäät ovat myös lähes muuttumattomassa tilanteessa ja ajoittain vain hyvin vähäistä sulamista sekä kovimpien yöpakkasten aikana vähäistä lisäjäätymistä voi tapahtua. Jäiden ja roudan paksuudet pysyvät siis enimmäkseen 25 - 50 sentin välissä. Suomenlahdella tuulet ovat ajaneet jäitä pois länsiosissa ja kasanneet niitä pohjois- ja itäosissa. Uutta jäätä muodostuu enää hyvin vähän. Lisäksi auringon haurastuttava vaikutus alkaa jo hieman ilmetä etenkin niillä kohdilla, missä lumihanki ei ole paksu. Jokien virtaamat pysyvät edelleen hyvin heikkoina ja tulevat pienet suojasäät eivät siis riitä vielä kunnollisiin sulamisvesitapahtumiin. Lätäkköjä on siis tiedossa lähinnä vain liikennealueilla.

Kasvillisuuden parissa tärkeä huomioitava seikka on jälleen tullut käsille kevättalviauringon tultua tänään ensimmäistä kertaa voimakkasti esille; arat ainavihannat kasvit on suojattava auringon paahteelta aurinkoisilla paikoilla. Nyt tämä tarve on viime vuoden kevättä tähdellisempää, koska routa on syvempää ja näin paahdekuivuminen on vakavampi uhka. Paahdesuojaustarve myös jatkuu tämän takia pidempään etenkin, jos kevät jatkuu kylmänä ja hitaasti etenevänä huhtikuussakin. Lisäksi talven kovat pakkaset ovat herkistäneet kasveja lisää paahdetuhoille aiheuttamiensa pakkasvaurioiden takia.

Suojaamista vaativat nimenomaan viime vuonna istutetut ainavihannat lajit (Havukasvien lisäksi monet ainavihannat lehtipensaatkin, kuten alppiruusut) sekä joka tapauksessa talvenarat pienikasvuiset ainavihannat lajit; kuten esim. mahonia (Mahonia aquifolium) ja tulimarja (Pyracantha coccinea). Paksu lumihanki on aluksi matalien kasvien paahdesuojana, mutta ko. kasvien paljastuttua lumen alta ne on heti suojattava paahteelta. Vaalea säkkikangas on eräs hyvä suojausmateriaali. Puutarhakaupoista saa myös suojia keinokankaina, mutta kovin tummia sellaisia ei kannata ostaa.

Muita huomion arvoisia seikkoja kasvillisuuden suhteen ovat tällä kertaa nämä; tykkylumitaakat poistuivat lähes kokonaan laajoilta alueilta tuon viime viikonvaihteen tienoon suojasäässä ja pajunkissojen esilletulo on alkanut hitaana kevään ovelle tuloa ilmentäen.

Päivitys 7.3.2010 klo. 11:25: Ensi viikon osalta sääennusteisiin on tullut muutoksia, joista kerron vielä tässä yhteydessä. Nimittäin tuohon ti-ke vaiheilta ilmenevään matalapaineen osakeskusten muodostumiseen on tullut muutoksia. Ti-ke vaiheilla pieni osakeskus sateineen näyttää edelleen menevän kuten arvioin, mutta sitten toinen onkin aikaisempaa arviota isompi ja hitaampi. Se tulee Norjanmereltä torstain aikana ja asettuu perjantaina Suomen ylle melko muhkeana matalapaineena jakautuen loppuviikoksi uusiin osakeskuksiin. Ke - to Etelä-Suomessa vallitsee vielä suojasäinen länsi-luoteistuuli ajoittain melko voimakkaanakin ja lumi-räntäsateet sävyttävät säätä ajoittain. Pe aikana matalapaineen länsipuolitse alkaa taas vähitellen virrata pakkasilmaa paikalle, mikä valtaa alan viikonlopuksi ja lumisateet jatkunevat ajoittaisina. Kevättä ei siis ole edelleenkään edes näköpiirissä, kun samalla laajalti Euroopassakin näyttää jatkuvan kylmä sää ensi viikon loppuun saakka.

NWO:n tutkimista blogini kommenttipalstan ajatustenvaihdoin - Osa 2

Ja tähänkin sama intro, kuten alla olevassa merkinnässä: Viime aikoina blogini kommenttipalstan ajatustenvaihtoliikenne on taas saavuttanut kaikkien aikojen huipennuksensa ja tämä on ollut erittäin tärkeää tutkiessamme NWO:n olemusta ja nimenomaan pohtiessamme maailman parantamista pois ko. oligarkkieliitin - Illuminatin kynsistä! Siksi laitan tähän kahden eri merkinnän puitteissa olleet kommenttikeskustelut kokonaan havainnollistamaan tätä tutkimukseni edistymistä, missä nimimerkkien Hope (Hope ei esiinny tässä merkinnässä) ja Markku ansiosta on tapahtunut paljon hedelmällistä oivallusta ja jatkopohdintojen aineistoksi se on myös hyvin tärkeää; asioiden kääntely ja vääntely jatkuu vielä pitkään. Nämä keskustelut on syytä laittaa tähän omiksi merkinnöikseen myös niiden helppoa jatkohyödyntämistä varten; lainata muihin merkintöihin niistä osia tai kokonaan. Pidemmittä introitta asiaan ja tässä on keskusteluketju merkinnässäni Chilen maanjäristyksessä epäilyjä HAARP -teknologian käytöstä taas Illuminatin aseena --->

Markku said...

Tässä luento UFO- ja Alien-huijauksesta, jota ihmisille ollaan syöttämässä lähiaikoina. Monethan New Age-puolella hehkuttavat, että nämä UFO:t "paljastettaisiin" tänä vuonna ihmiskunnalle.


Ainakin tämä elokuva ja se romaani mistä se on alunperin tehty viittaisi tähän "paljastukseen" tänä vuonna. http://fi.wikipedia.org/wiki/2010_%28elokuva%29

UFOs and Aliens in the End Times Part 1 0f 16 http://www.youtube.com/watch?v=SY8Aum807EE

Loput osat löytyy tältä kanavalta: http://www.youtube.com/user/alternaterealities7

Luultavasti he yrittävät ensin saada maailman kauhujen tilaan, josta sitten meidät pelastaisi vale-Jeesus ennen oikeaa loppua.

Suunnitelmassa voi olla myös sekä pahat että hyvät alienit. Pahat tulisi luultavasti ensin. Pelastuksena olisi sitten hyvät alienit tai sitten vale-Jeesus.

Ufoilla voidaan mahdollisesti tulla myös noutamaan ihmisiä "pois" tästä maailmasta mukamas sinne uuteen maailmaan (NWO). Tarkkaa tietoa ei voi saada suunnitelmasta, koska silloinhan ei tarvitsisi uskoa. ;)

Ainoa tie pelastukseen on siis elää oppien mukaisesti ja uskoa Jeesukseen, joka on luvannut noutaa vain ja ainoastaan ne ihmiset pois, jotka hän tuntee. Ja se joka oikesti uskoo niin ei joudu harhaan, jota meille yritetään syöttää.

Matt.7.21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. 22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.' 23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'

Ihmisten kloonaaminen on myös asia joka tulisi tapahtumaan lopun aikoina. Ihminen on kolmiosainen kokonaisuus: ruumis, sielu ja henki. Ihminen on Jumalan kuva, kuten raamatun alussa kerrotaan. Raamatussa monessa kohtaa kerrotaan, että tuo henki tulisi Jumalasta ja Jumala voi sitä vahvistaa pyhällä hengellä.

1Moos.1 27: Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

Raamatun lopussa taas Saatana ilmeisesti yrittää luoda oman paratiisin maan päälle luomalla ikuisen ihmisen kloonaamalla sitä uudestaan ja uudestaan. Siitä ihmisestä vain puuttuisi Jumalan henki, joten se olisi täysin silloin Saatanan hyväksi käytettävissä. Sitä tällä ehkä tarkoitetaan:

Ilm.13 15: Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan, ja se on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät kumarra pedon kuvaa.

Koko raamattu on kirjoitettu näin. Vinkkejä pitää etsiä sanamuodoista pitkin raamattua. Jossain mainitaan jokin sana ja jossain toisessa kohtaa sitä selitetään mikä se sana on. Raamattu on teos, joka selittää itse itseään, kun sitä jaksaa vaan opiskella.


Mika said... (Oma kommenttini)

Niin, selviä juonteita näissä maailman tapahtumissa näyttäisi olevan juuri sillä tavalla kuin olet tuonut Raamatun esimerkkien avulla esille.


Täytyy myöntää, että itse en ole elämässäni Raamattua juurikaan lueskellut, mutta osaan kyllä nähdä mitä tarkoitat. Raamattua voidaan pitää siis myös ihan ns. varoituskäsikirjana siitä, mikä jo sen luomisen aikana oli olemassa: Jo Rooman silloisessa imperiumissa olivat nimittäin samat "verivelisuvut" eli ko. oligarkkieliitti tekemässä tihutöitään ja niinpä Jeesuksen voidaan katsoa olleen kuin silloinen anti-NWO -taistelija.

Onhan nimittäin esim. juuri Lyndon LaRouchen suulla toitotettu, että nykyinen oligarkkieliitti ja sen imperialistiset NWO -aikeet juontavat juurensa jo Rooman imperiuminkin ajalta hyvin suoraan koukaten Venetsian kautta ja päätyen nykyiseen keskusmajapaikkaansa Lontoon Cityyn.

Jeesuksen johdolla opetuslapsensa havainnoivat ja tutkivat ko. pahuutta ja kirjoittamalla Raamatun he (Opetuslapset) halusivat tähdentää tulevaisuudenkin ihmisille ko. vaarasta ja mikä olisi sen pahuuden sijaan hyvä tapa parantaa maailmaa.

Raamatun kryptinen kieliasu näyttää tässä katsannossa olevan ikään kuin salakieltä, jotta varoitus menisi silloisen(kin) oligarkkieliitin läpi mahdollisimman huomaamatta mahdollisimman monelle "tosiuskovalle" eli niille hyville ihmisille, jotka olivat ja ovat nykyäänkin ko. oligarkkieliittipahuutta vastaan.


Markku said...

Sanos muuta Mika, en minäkään aikaisemmin ateistina paljoakaan raamatusta perustanut. Tuntui vain vanhalta kirjoituksilta missä ei ollut mitään järkeä. Rippikoulussa kukaan ei osannut nuorena minulle selittää oikein mitään järkevää raamatusta. Kaikki asiat meni ihan ohi, koska opetus oli niin huonoa.


Kukaan ei osannut yhdistää nykyisen maailman pahuuksia raamatun teksteihin! Itse sen vasta huomasin nyt viime kuukausien aikoina, kun löysin pahuuden, mutta mistään ei löytynyt sitä hyvää ja aseita pahuutta vastaan!

Siinä mielessä kirkko on oikeastaan aika tarpeeton, sillä eihän kukaan oikeasti tarvitse uskoonsa kirkkoa.En minäkään ole kirkkoon takaisin liittynyt, kun näen sen aika tarpeettomaksi nyt kun ymmärrän Uuden Testamentin sanoman.

Kuten joku uskovainen sanoi netissä, kirkko on Saatanan keksintö. Sen takia Martin Luther aloitti uskonpuhdistuksen, kun näki Vatikaanin pahuuden.

http://www.kirjasilta.net/luther/

Niinhän me voidaan nähdä se yhä nykyään! Asiat eivät ole muuttuneet. Uskovaisia voidaan kirkon avulla ohjailla, kun uskovaiset eivät tutki asioita raamatusta vaan kuuntelevat pappeja.

Ja kun papit Suomessakin ovat asioista pihalla kuin lumiukot "Kaikki pääsee taivaaseen" -lausuntoja taisi yksikin antaa. Oliko tarkoituksella vai ei? Silloinhan elämällä ei olisi kristitylle mitään väliä..

Ennen vielä raamattu oli latinaksi tarkoituksella kirjoitettu, jotta tavallinen kansa ei sitä ymmärtäisi. Silloin pappi pysty sanomaan, että Jumala haluaa teidän käyvän sotaa ja kaikki uskoi. Tätä käytetään yhä ja on käytetty Suomenkin sodissa.

Nyt paavi sanoo, "ei saa käyttää kondomia" ja suurin osa katolilaisista tottelee.

Oikeasti Uuden Testamentin mukaan kaikki voivat olla sanan levittäjiä ja uskovat voivat kokoontua toistensa kodeissa. Nythän moni "uskoo", mutta silti ei usko Jumalan luomaan maailmaan, vedenpaisumukseen jne. Kun heille esitellään UFO niin loppuu se lopullinenkin usko. Heidät on harhautettu siinä vaiheessa lopullisesti. He tekevät mitä alienit heidän käskee tekevän, koska he tekevät niin suuria ihmeitä.

Minä ainakin henkilökohtaisesti pääsi aivan uudelle nousevalle uralle NWO:n tutkimisessa, kun uskalsin tarttua raamattuun ja kaivaa sieltä asioita. Niinhän moni muukin NWO-tutkija tekee. Ei se ole kuin voitoksi jos uskoo.

Uskovaisia tullaan kyllä kohtelemaan tulevaisuudessa ihan samoin kuin kohdeltiin Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan. Se kaikki pitää vain kestää, jotta voi voittaa.


Markku said...

Tässä minun ajatus Jumalasta:


Jumala ei ole riippuvainen paikasta ja ajasta. Sen takia hän on voinut välittää "viestinsä" tähän luomaansa lineaarisen ajan paikkaan. Sen viestin Pyhän hengen vaikutuksen alaisena kirjoittivat häneen uskovat ihmiset. Vanhassa Testamentissa profeetat ennustivat Jeesuksen eli Messiaan tulon ja se toteutui Uuden Testamentin maailmassa. Vanhassa Testamentissa on myös profeettojen ennustuksia lopun ajoista, kuten on myös Uudessa Testamentissa. Niitä kaikkia kun tutkii ristiin niin löytää sieltä yhdenmukaisuuden.

Minun ymmärrykseni mukaan on olemassa vain yksi ja se on Jumala. Tavallaan voisi sanoa, että olemme Jumalan tajunnassa.

Kun on olemassa vain oikeasti yksi niin silloin ei voi olla myöskään aikaa tai paikkaa. Jotta Jumala voisi "elää" niin hänen täytyy luoda jotain missä sitä elämää olisi. Hän loi maailmankaikkeuden tavallaan itseensä.

Apt.1727 jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.

"Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: 28 hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.'


Mika said... (Oma kommenttini)

Melko samoja kokemuksia minullakin oli rippikoulusta ja tavallaan olen ollut ateisti, mutta toisaalta missään vaiheessa en ole eronnutkaan kirkosta.


Ymmärrän kyllä nyt tähän NWO -agendaan heräämiseni kautta sen, kuinka uskonnot ovat olleet erittäin paljon NWO -eliitin ja / tai heidän hallitsemiensa ryhmien haltuunsa kaappaamia, jotta oligarkkieliitin maailmaa varten suunnittelemansa agenda pystyisi etenemään ikään kuin piilossa ja että samalla meitä kansalaisia voitaisiin pitää kontrollissa poissa sotkemasta heidän suurta pahuuden suunnitelmaa.

Siksi uskontojen retoriikka on niin paljon edelleenkin kansalaisten kunnollisen ymmärryksen ulottumattomissa ja jopa sekoittamassa ajatusta asioiden ytimestä; hyvä vs. paha eli oligarkkieliitti / Illuminati vs. me hyvyyteen uskovat kansalaiset.

Käyttääkseni äskettäin aloittamassani Francesco Alberonin ajatusten tutkimisessa esille tullutta käsitekieltä: Länsimaiset uskontomme olivat syntyneet aikoinaan joukkoliikkeistä, jotka olivat aluksi oligarkkieliittiä haastavia ja vastustavia, mutta ne institutionalisoitiin niin, että niiden sisältö sementoitiin oligarkkieliittiä miellyttävällä tavalla; uskonnosta tuli eliitin käsikassara.

Joukkoliikkeen alkuperäinen sisältö siis vesitettiin ja taivutettiin Illuminatin luoman maailmankuvan vangiksi ja siksi - niinkuin kerroit - Raamatun sisällöstä tehtiin kansalle hyvin saavuttamatonta mm. latinaan kääntämisen avulla, jotta pappien manipuloimismahdollisuus muodostui siinä huippuunsa.

Ihan samasta syystä erilaisten uskonnollisten lahkojen ja kulttien tarkoituksellinenkin muodostaminen oligarkkieliittiä miellyttävällä tavalla mahdollistui "karismaattisen johtajan" osatessa ko. liikkeessä ovelasti käyttää sisältöjä kansan johdattamiseksi ja manipuloimiseksi - joko tahallaan tai osaamattomuuttaan. Traaginen esimerkki hulluuden sävyttämästä osaamattomuudesta oli esim. Jonestown -joukkoitsemurha 1970 -luvun lopussa.

Tavallaan ns. ennaltasuunniteltuja uskonlahkoja tässä valossa ovat havaintoni mukaan täällä Suomessa esim. kaikki helluntalaisuus, körttiläisyys ja lestadiolaisuus. Ne perustuvat juuri tällaiseen sisällön manipulointiin kansan kontrolloimiseksi ja karismaattisten johtajien johdatusmanipulaation raivatessa kansaa pois ymmärtämästä asioiden oikeita ytimiä.

Joukkoliikkeen - agendan operatiivinen kaappaus joko tahallaan tai taitamattomuuttaan johtajan vääristävään manipulaatioon pyyhkii ihmisten mielistä pois eliittiä haastavan sisällön ja voi toimia siis kansaa itseänsä vastaan. Joukkoliikkeiden haltuunkaappaaminen onkin eliitin keinoja alistaa ja kontrolloida heitä vastustavia voimia ja tämä on hyvin tärkeä havaita nykyäänkin niin politiikan kuin uskonnon parissa; eliitti voi joko vesittää tai myös voimistaakin ko. poliittista-uskonnollista liikettä sen mukaan, miten se palvelee heidän agendaa. Valtamedia ja koulutussysteemi toimii ko. menetelmien toteuttamiskanavina.

Siksi nyt onkin syytä tutkia juuri tässäkin valossa noita epäilyjä vilpittömyydestä Bahai-uskonnossa ja Zeitgeist-liikkeessä. Siksi myös valtavirtamedian vääristävät huomiot esim. USA:n tämän hetken Tea Party- ja Truther -liikkeistä on huomioitava tässä valossa.

Täytyy sanoa, että hyvin loogisilta nämä kuviot alkavat nyt vaikuttaa ja hyvyyden sekä pahuuden muodot kirkastuvat entisestään. Tutkimus on kohdallani vielä kuitenkin kovin paljon kesken ja paljon on kerrottavaakin tässä blogissa näistä kaikista asioista ja ajatuksistani...


Markku said...

Raj Patel ilmeisesti näyttäisi olevan sen kauan odotettu Maitreya.


the Q&A section a follower of Maitreya asked if author and activist Raj Patel, a man who many Maitreya followers view as Maitreya in human form, is Maitreya. Creme’s response was quite interesting because he did not issue anything that resembled a denial. He basically replied that many people are receptive to Maitreya’s ideas. To be fair, Creme’s official policy is not to confirm or deny whether someone on television is Maitreya. However, Creme could have at least issued a denial to give Patel a break from all the attention he is receiving from the followers of Maitreya. http://www.prophecyproof.org/blog

Alkuperäinen lähde, jossa on myös paljon muuta mielenkiintoista tietoa mitä tulevaisuudessa saamme odottaa: http://www.share-international.org/magazine/old_issues/2010/2010-03.htm

Benjamin mainitsee myös Space Brothers -termin. Mahtaako hän tarkoittaa sitä Nordic -alienrotua mistä myös Jim Willhelmsen kertoo videoissaan:http://www.youtube.com/user/alternaterealities7

Vaaleita ja täydellisen oloisia ihmisiä (Arjalaisia?). Ensimmäisissä UFO-kontakteissa he puhuivat saksalaisella korostuksella...

Luultavasti nuo mainitsemasi kristinuskon sivuliikkeet (lestadiolaiset jne.) on keksitty vain sen takia, että suurinosa niistä uskoo lopun aikoina siihen vale-Jeesukseen. Noissa liikkeissä on suurempi kontrolli liikkeen jäseniin ja silloin oikealla hetkellä heitä voidaan helpommin ohjata harhaan. Tämän takia Uudessa testamentissa ei kehoiteta perustamaan mitään kirkkoa. Jos haluaa vastustaa pahaa ja NWO:ta tarvitaan liike, joka ei perustu mihinkään hallintaan. Tarvitaan järkeä ja logiikkaa, jonka avulla pystyy ihan tavallinenkin ihminen näkemään harhautuksen lävitse. Sen järjen pitää vain olla jokaisen päässä. Ei vain sen liikkeen johtajan päässä.

Tietenkin tätä tutkimusta pitää jatkaa ns. maailman tappiin asti. ON ERITTÄIN TÄRKEÄÄ, että jokin analyyttisesti Suomessa tutkii näitä edes blogissa. Onpahan ihmisillä mahdollisuus löytää jonkinlaista NWO-tietoa, joka on oikeasti pohdittu ja tutkittu.

Pitää paljastaa ihnisille UFO:t, Alienit ja kaikenmaailman pelastusliikkeet (Zeitgeist jne.) Totuuden torvet (Alex Jones jne.) Maitreya alkaa olemaan jo ihan ovella.. ja sen jälkeen avaruusveljet laskeutuisivat Benjaminin mukaan.

Se mitä Jumala on raamatussa kertonut tämän maailman oikeista viisaista. He ovat tämän maailman edessä hulluja. Siinä totisesti toteutuu profetia, jollaiselta minusta tuntuu, jos alkaisin puhumaan näistä ihan ohikulkijalle. Siitä huolimatta jatkan tutkimusta.

Ei voi olla, että teen tätä turhaan, jokin tarkoitus tällä on.

Tässä vielä ateisteille mietittävää: http://www.youtube.com/watch?v=0donCN_IUhI


Mika said... (Oma kommenttini)

...Olen samaa mieltä, että tuota ennakkoluulotonta ja rohkeaa järkeä ja logiikkaa tarvittaisiin itse kunkin päähän yleisesti. Mutta tilanne on valitettavan hankala, koska niin paljon on ja tulee olemaan meidän totuudenetsijöiden leimaamista noiksi mainitsemiksi "hulluiksi".


Kuten mainitsinkin aikaisemmin tämän vuoden alussa blogissani, niin itsekin olen jo joutunut kokemaan sen kaltaista leimaamista, kun tuttavapiiristäni lensi viime vuoden lopussa loan heittoa näistä NWO -tutkimuksistani väiteltyäni ko. henkilön kanssa ilmastonmuutoksen roolista olla osa NWO -agendaa.

Se nyt oli vielä pientä, mutta varmaankin on syytä varautua olemaan jatkossakin varsin suuren osan silmissä "hullu". Sellaisen ei pidä kuitenkaan vaikuttaa tähän totuudenetsintään ja pahuuden paljastamiseen, joka on välttämätöntä ja tarpeellista koko ihmiskunnan kannalta katsottuna!

Jos suurin osa ei sitä osaa / halua arvostaa, niin jotkut ainakin osaavat ja heidän avullaan tätä avattua tietoisuutta voidaan pyrkiä kuljettamaan tulevaisuuteen, jossa oleva yhteiskuntatilanne voisi paremmin hyväksikäyttää sitä laajasti ihmiskunnan hyväksi. Mikäli siis tällä kertaa ei olisi kunnon mahdollisuuksia sellaiseen...

Jos varoituksesi ja neuvosi eivät ole profeettana olemista kunnolla omalla maallasi tai omassa ajassasi, niin täytyy luottaa siihen, että edes joskus tulevaisuudessa - Vaikka tuhannenkin vuoden kuluttua... Tiedän nyt, että siten ajattelivat menneet NWO:n vastustajatkin, kuten Jeesus, Alexander Hamilton, Benjamin Franklin, Abraham Lincoln jne.

Nyt on kuitenkin tällä erää eräs kaikkien aikojen parhaimmista mahdollisuuksista paljastaa tätä maailmassa olevaa saastaa ja ongelmaa; tavallaan elämme siis todella historiallista solmukohtaa koko ihmiskunnan historiassa ja jo pelkästään sen takia tuntuu kunniakkaalta ottaa osaa siihen historiaan!


Markku said...

Tuossa vähän aikaa sitten luin Uudesta Testamentista, että uskovaiset voivat saada enneunia/näkyjä tulevista tapahtumista. Löysin sitten sattumalta sivuston, johon näitä enneunia on koottu jonkinmoinen määrä.


Mielenkiintoiseksi sen tekee, kun yhdistää "pisteet" näiden saatujen enneunien/näkyjen ja NWO-tutkimuksen kanssa.

http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu10.htm

http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu38.htm

Jouko Piholla on myös englanninkieliset sivut:

http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/english/english.htm

Tässä teksti sieltä:

Prophecies, dreams, visions, prophetic writings and comments on endtimes concerning the whole world but especially Finland, the country of prophets, Russia, the neighbouring bear beast of Finland, Sweden and Norway, which will alsobe the targets of Russia in World War III, USA, which will face her downfall and judgment in the near future and Israel,which will be the focus of the endtime events.


Markku said...

Jos haluaa ihmetellä Islamin ja Kristinuskon eroja helposti niin tässä siitä kymmenenosainen Youtube-video:


Prophecy 101: Islam and Satan - Walid Shoebat (1 of 10) http://www.youtube.com/watch?v=lW-5VrK3CVI

Selittää miksi Obama kannattaa Islamia..


Mika said... (Oma kommenttini)

Olipas taas mielenkiintoista aineistoa; kiitokset Markku. Tuossa videosarjassa kiinnitin huomiotani esim. juuri tuohon vertauskuvalliseen ja allegoriseen kieleen, mitä Raamatussa on paljon; "Seitsemän vuorta / kuningasta" on yhtä kuin Ne seitsemän imperiumia, jotka ovat vallinneet ihmiskunnan historiassa tähän mennessä.


Niistä näemmä viisi Saatanan imperiumia on jo mennyt (Egypti, Assyria, Persia, Babylonia ja Kreikka), kuudes on vallassa (Rooma; Raamatun luomisen aikana) ja seitsemäs on vielä tuleva --> Mikä?! No, tietenkin tämän nykyisen Brittiläisen imperiumin lopulliseen muotoonsa saattama NWO -projektin kautta luomansa maailmanhallitus! Se olisi siis se Saatanan lopun aikojen luomus.

Yhdistän tämän vielä edellisen NWO -merkintäni kommenttipalstan ajatuksiini (NWO:n tutkimista blogini kommenttipalstan ajatustenvaihdoin - Osa 1); Saatana siis perustaa näkemyksensä universumista entropian kasvuun ja sen hillitsemistä varten Saatana haluaa luoda totalitarismin eli NWO:n, joka tuhoaa ihmisluonteelle ja kaikelle luonnolle luonnollisen antientrooppisen ominaisuuden ja kehityksen. Siksi se on pahuutta ja sitä voidaan myös kuvata termillä Saatana, kuten Raamattu tekee.

Entropia on suurta valetta ja antientropia universaalia totuutta. Saatana on totuuden vääristelemistä sekä valehtelemista ja Jumala on totuuden paljastamista sekä totuuden luomista. Maailma tarvitsee Jumalaa ja Saatanasta on päästävä eroon!

NWO:n tutkimista blogini kommenttipalstan ajatustenvaihdoin - Osa 1

Viime aikoina blogini kommenttipalstan ajatustenvaihtoliikenne on taas saavuttanut kaikkien aikojen huipennuksensa ja tämä on ollut erittäin tärkeää tutkiessamme NWO:n olemusta ja nimenomaan pohtiessamme maailman parantamista pois ko. oligarkkieliitin - Illuminatin kynsistä! Siksi laitan tähän kahden eri merkinnän puitteissa olleet kommenttikeskustelut kokonaan havainnollistamaan tätä tutkimukseni edistymistä, missä nimimerkkien Hope ja Markku ansiosta on tapahtunut paljon hedelmällistä oivallusta ja jatkopohdintojen aineistoksi se on myös hyvin tärkeää; asioiden kääntely ja vääntely jatkuu vielä pitkään. Nämä keskustelut on syytä laittaa tähän omiksi merkinnöikseen myös niiden helppoa jatkohyödyntämistä varten; lainata muihin merkintöihin niistä osia tai kokonaan. Pidemmittä introitta asiaan ja tässä on keskusteluketju merkinnässäni NWO:n sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ilmenemismuotoja Francesco Alberonin ajatusten avulla arvioituna - Osa 1 --->

Hope said...

Hyvä kirjoitus jälleen! Nuo kirjat vaikutti erittäin mielenkiintoisilta ja päätyvät ehdottomasti lukulistalleni :)


Mikä NWO:sta oikeastaan tekee pahan? Itse näkisin, että ihmisten orjuuttaminen sekä rahajärjestelmä,joissa molemmissa elämme jo. En vain käsitä miksi zeitgeist-liike olisi pahuutta edustava taho kertoessaan näiden tahojen haitallisuudesta.

2000 luvulla 1% omisti 40% maapallon varallisuudesta. Eli me olemme jo tilanteessa, jossa meitä hallitaan. Miksi zeitgeist liike olisi "paha" kertoessaan järjestelmämme haitallisuudesta? Mikäli poistamme tämän epätasapainon ja jaamme runsautta kaikille, onko kellään mitään motivaatiota tehdä "pahuuksia" yhteyskunnassa jossa ei ole niukkuutta?

NWO ei ole ihmisen geeneissä, vaan se on ympäristön tulosta. Jos tarkastelet mitkä asiat ympäristössämme saavat meidät käyttäytymään tällä tavoin en löydä yhtään syytä miksi eliitti porukka kertoisi ihmismassoille näitä syitä. Näitähän ovat rahataloudessä hyvin esilletulevat kilpailu, korruptio sekä ahneus. Myös syytä pohtia miksi vapaan energian kertominen massoille olisi hyödyllistä elitistelle jotka omistavat mm. maapallon öljyvarat.

Käytännössä tilanne on se, että olemme antaneet maapallon resurssit suurten korporaatioiden haltuun. Meillä ei ole enää oikeutta näihin resursseihin. Tämä on järjetöntä! Resurssit kuuluvat kaikille, eikä vain siihen muutaman prosentin eliitti porukalle.

Lisäksi asia jota itse olen aiheesta pohtinut on se, että meidän rikas eliittimme on monopoli asemassa elokuva alalla. Zeitgeist liike kertoo teknologian olevan erittäin hyvä työkalu vapauttaa ihmiset itsestään toistavista töistä, sekä kohottaa elämänlaatua. Elokuvat järestään luovat meille kuvan jossa teknologia jotenkin karkaa meidän lapasesta ja muuttuu uhkaksi meille itsellemme, vaikka tämä väite on itseasiassa hyvin virheellinen.

Kuinka ihmisten elintaso onkaan noussut teknologian ansiosta. Teknologia on taas jättikorporaatioiden hallussa, näin heillä on taas valta. Teknologia ei myöskään täysin pääse kehittymään sillä järjestelmä perustuu kilpailulle.

Monet loistavat teknologiset keksinnöt menevät suoraan sotateollisuudelle. Sota taas ei ole mitään muuta kuin resurssien riisto. Mikäli resurssit olisivat vapaassa käytössä kaikille ei olisi mitään syytä sotia.Odotan mielenkiinnolla tulevaan merkintääsi aiheesta :)


Markku said...


Kuten olen täällä aikaisemmin jo kommentoinut. Eliitille on ihan sama mikä järjestelmä on kyseessä. Kommunismi, kapitalismi vai tämä Zeitgeistin resurssitalous. Aina joku jollain menetelmällä kontrolloisi resursseja ja jakelisi niitä ihmisille.


Aina on joku jossain ylhäällä päättämässä kuka saa mitäkin ja mikä on hinta. Ihmiset hyväksyy sen tässä kapitalismissa niin miksi he eivät hyväksyisi sitä myös resurssitaloudessa? Eikä teknologia tuo mitään hyvää, Zeitgeistin teknologian valjastaminen ihmisten tarkoitukseen on vain sen asian hyväksymistä, että ihmisiä kontrolloitaisiin tekniikan avulla aivan mielettömyyksiin asti. Joka paikassa olisi tekniikka vahtimassa, ettei ihmiset pystyisi rikkomaan mitään sääntöjä. Silloinhan ei tarvittaisi sääntöjä, kun mitään ei pystyisi tekemään väärin tekniikan estäessä sen kaiken. Ulkopuolisen silmissä se näyttäisi kyllä kovin kummalliselta diktatuurilta. Ihmiset eivät saisi poistua tekniikan ulkopuolella, koska siellähän ei olisi tekniikkaa vahtimassa heitä. Hehän voisivat tehdä väärin. Ei voisi mennä kaupungin ulkopuolelle. Siellähän voisi tehdä rikoksen, koska tekniikka ei olisi vahtimassa. Tiedettäisiin kyllä kuka teki rikoksen, kun kaikilla olisi gps-laite pakollisena aina mukana. Missä olisi ihmisten vapaus lähteä vaikka Lappiin vaeltamaan ihan nimettömänä ihmisenä. Ilman, että järjestelmä koko ajan tietäisi kuka siellä on? Zeitgeist on aika nerokas tieteellinen diktatuuri. Ihmiset näkisivät sen hyvänä, mutta ulkopuolisen silmissä se olisi diktatuuri.

Kapitalismin tehtävänä on todennäköisesti saada vain järjestelmä sekaisin ja kriisiin. Sitten voidaan romahduksen jälkeen esitellä mukamas parempi järjestelmä. Tietenkin se pitää tehdä niin ovelasti, että se uusi järjestelmän idea tulisi muka kansan keskuudesta eikä eliitiltä itseltään. Näin kansa näkisi sen pelastuksena ja ottaisivat sen paremmin vastaan.

Ei sillä ole mitään merkitystä eliitille mikä on se järjestelmä. Nykyään se on monessa maassa kapitalismi, mutta Zeitgeistin mukaan se olisi tulevaisuudessa resurssitalous. Eliitti ei kuitenkaan poistuisi mihinkään. He olisivat yhä siellä ylhäällä jakamassa viisaina miehinä/naisina näitä maapallon resursseja.

Täytyyhän jonkun kuitenkin olla se viisas mies/nainen. Siksi meille ollaan esittelemässä tätä Maailman Opettajaa (Maitreya). Joka olisi se viisas mies.

Onhan tällä Raj Patel herralla mielenkiintoinen teema. Resurssien jakaminen joka kuulostaa hyvin paljon juuri Zeitgeist-liikkeen sanomalta.

Eliitti on etukäteen luultavasti harkinnut tämän Zeitgeist-liikkeen perustamisen sen Zeitgeist-elokuvan avulla. Siinä elokuvassa on nyt ainakin niin paljon virheitä ainakin koskien uskontoja, että en yhtään ihmettelisi sen olevan eliitin käsialaa.

Varsinkin, kun osa niistä väitteistä perustuu täysin New Age-liikkeen opettajien oppeihin, jotka tunnetusti ovat eliitin aseita kristinuskoa vastaan.

Ei pidä aliarvioida vastustajaa. He ovat ovelia pirulaisia. Turha kuvitella, että Zeitgeist-liike saisi olla rauhassa, jos se jotenkin muka haittaisi oikeasti eliitin suunnitelmia. Sen halutaan vaan saada näyttämään siltä, että se olisi jotain hyvää.

Paha ei tule paketissa jossa lukee paha päällä. Paha tulee aina paketissa, jossa lukee hyvä päällä.

Hyvä ei tule paketissa. Se on jo jossain nurkissa pyörimässä eikä kukaan huomaa sitä, koska sitä ei paketoida hienosti.

Viime aikaisissa ihmettelyissä olen myös huomannut mielenkiintoisia asioita koskien Islamin uskoa. Varsinkin kun lukee koraania ja raamattua rinta rinnan koskien lopun ajan ennustuksia. Suosittelen tekemään sen niin huomaa hyvin mielenkiintoisia asioita. Asiasta on myös Youtube-videoita ja nettisivuja. Voi hyvinkin olla, että tuskin Bahai-uskonto on se, johon ihmiset yritetään kaikki käännyttää lopuksi. Islamin uskonto voi hyvinkin olla suuri kandinaatti, koska kristinusko on eliitin mielestä se mikä pitää poistaa. Se on myös ainoa uskonto, joka varoittaa meitä tulevaisuuden uhasta, joka NWO on.

Löytöretken voi aloittaa tästä: http://www.youtube.com/watch?v=tCAffMSWSzY


Markku said...


Eliitti ymmärtää kuinka me toimimme, koska he koko ajan tutkivat meitä ja käyttäytymistämme.


He osaavat laskea erilaisilla kaavoilla, kuin käyttäydymme. Sen näimme jo siitä vanhasta dokumentista, joka on täälläkin jo käsitelty:

Silent Weapons for Quiet Wars. http://www.lawfulpath.com/ref/sw4qw/

He keräävät yhä tätä informaatiota koko ajan meistä. Työkaluina on vain nykyään muuttuneet: Facebook, Google jne.

Facebookin CIA-yhteyksistä on myöskin spekuloitu. http://www.youtube.com/watch?v=ZMWz3G_gPhU

On myös spekuloitu netissä siitä, että CIA:lla olisi koko maapallon tunnetusta väestöstä virtuuaalitodellisuus serverillään.

GMail myös skannaa ihmisten lähettämät sähköpostit, mukamas mainostarkoituksessa. Valtiot skannaavat tietoverkkokaapelien liikennettä mukamas terrorismitarkoituksessa. Kaikki on naamioitu hyvän kaapuun.

Koko ajan tuota virtuaalitodellisuuden Markkua täydennettäisiin netistä löydettävällä tiedolla. Syntyy profiili, jonka tietoa täydennetään, jotta ennustaminen parantuu. Näin tuolla Eliitin kopiomaailmassa voitaisiin simuloida reaalimaailman tapahtumia. Voitaisiin tehdä testejä ja kaavojen avulla testata miten ihmiset reagoi tilanteisiin. Niitä kaavoja voidaan juuri nähdä tuossa Silent Weapons for Quiet Wars -dokumentissa.

Ne olivat vielä vanhoja kaavoja. Kaavat ovat vain parantuneet ajan kanssa. Psykologinen tietämys on myöskin tehnyt harppauksia. Heillä on hallussaan tieto, jonka avulla voidaan luoda tieteellinen diktatuuri.

Kuinka helppoa onkaan nykyään supertietokoneaikana tehdä nuo kaikki laskutoimitukset. Tarvitaan vain aineistoa, ja sitähän ihmiset koko ajan tuottavat itsestään nettiin. Jos kasvojen tunnistustekniikka tulee Googleen niin aineiston löytäminen netistä eliitille helpottuu entisestään.

Näin eliitin on helppo kokeilla erilaisia tilanteita ja saada niistä haluamansa tulokset ulos.

Täytyy muistaa, että eliitillä on loppumattomat resurssit tähän. Koska asiat ovat myöskin salaisia niin niistä ei tarvitse kertoa kenellekään. Pikkuisen aina pääsee lipsahtamaan julkisuuteen, mutta nehän voidaan aina kieltää.

Tällaisen virtuualimaailman lipsahtaminen olisi myöskin helppo kieltää ja nauraa päälle. Eihän tavallinen pulliainen ymmärtäisi mihinkä sellaista tarvittaisiin! Eihän hän ymmärrä myöskään tuon Silent Weapons for Quiet Wars- dokumentin merkitystä, jos hän ei herää tajuamaan tätä maailmanmenoa.


Mika said... (Oma kommenttini)


Kiitos Hope ja Markku kommenteistanne!


On erittäin hyvä juttu, kun esittämänne näkemykset ovat lähes peilikuvamaisesti vastakkaisia keskenään samasta aiheesta. Se tarjoaa hyvän tarkastelupesäkkeen paitsi tässä Zeitgeist-ongelmassa, niin myös laajemmin arvioidessamme tätä NWO:n kokonaisluonnetta. Taidankin käyttää kommenttejanne osana tulevaa kirjoitustani Zeitgeist -liikkeestä...

Ja Markku; Hyvä, kun toit uudestaan esille tuon Silent Weapons for Quiet Wars -manuaalin!Olen ajatellut ottaa siitä osia uuteen käsittelyyn, jotta sen avulla voisimme paremmin ymmärtää hyvyyden ja pahuuden kontrasteja keskenään.

Kuten olen jo sanonut, niin tuosta manuaalista voitaisiin käyttää sisältöjä (Vaikka ne vanhentuneita ovatkin) hahmottamaan niille antiteesejä hyvyyden käyttöön. Olen ajatuksissani jo miettinyt, että sellaistakin lähestymistapaa on syytä alkaa kokeilemaan...


Hope said...


Kiitos Markulle dokkari vinkistä!


Teknologiaa voidaan käyttää aina joko pahaan tai hyvään. Se voi olla siunaus tai kirous. Tällä hetkellä se on meille enemmän kirous, sillä suurimmat teknologiset innovaatiot päätyvät lähes aina sotateollisuudelle.

Itse näkisin että eliitti on rahataloudesta johtuva seuraus. Joku globaali diktatuuri on suorastaan väistämätöntä rahatalous järjestelmässä. Voimme tietenkin syyttää näitä elitistejä, mutta itse näkisin että he ovat täysin samalla tavalla ympäristönsä muokkaamia yksilöitä kuin mekin. He ovat omaksuneet käyttäytymis mallinsa ympäristöstä. Korjaamalla ympäristöstä vialliseen käyttäytymiseen johtavia tekiöitä korjaisimme ongelmia.

Tietenkin meitä profiloidaan! Miksi on se kysymys, mitä meidän tulisi miettiä? Koska se on kannattavaa. Onko vika elitisteissä, jota tekevät jotain mikä on kaikin puolin kannattavaa, vai sairaassa yhteiskunnassa joka kannustaa tähän?

Markun kertoma skenaario totaalisesta kontrollista jossa teknologia valvoo meitä kertoo rahatalousjärjestelmästä. Ei zeitgeist liikkeen kannattamasta resurssiin perustuvasta taloudesta.

Mainitsit lait. Miksi tulevaisuudessa tarvitsisi olla lakeja? Mitä lait edes ovat? Laki on surkea ratkaisu korjata ongelma ilman, että ongelmaa edes oikeasti korjataan. Ongelma on vaikka turvavöiden vähäinen käyttö. Siihen nykyisessä ytteiskunnassa määrätään laki. Onko ongelma poistunut mihinkään? Ei! Viisaampaa olisi tehdä se teknologian avulla siten, että auto ei käynnisty ennen kuin turvavyöt on kytketty.

Poliitikot tekevät nämä lait. Mutta mitä poliitikot oikeasti tietää asiasta? Esim. nyt poliitikot päättävät energia asioista, kuten lisä-ydinvoiman rakennus. Mitä poliitikot tietävät ydinvoimasta? Eikö olisi viisaampaa, että kysyisimme asiaa vaikka ydinfyysikolta?

Mainitsemasi tegnologian valvonta on rahatalousjärjestelmän ongelma, ei resurssiin perustuvan järjestelmän. Miksi kukaan haluaisi valvoa ketään? Ei ole markkina koneistoa yrittäen myydä kaikkea ja keräten tietoa. Jos joku käyttäytyy virheellisesti hän on pikemminkin sairas, kuin rikollinen. Rikokset ovat suoraan verrattavissa resurssien niukkuuteen. Poistamalla niukkuuden poistamme itseasiassa suuren määrän ongelmia samalla. Lisäksi miksi kukaan olisi ahne, kun ympäristö on täynnä yltäkylläisyyttä? Ajatellaan inhimillisiä heikkouksiamme kuten ahneus, vihamielisyys tai kateus ne ei ole mitään muuta kuin huonon yhteiskunta järjestelmän seurausta!


Hope said...


Kuten jo sanoin teknologiaa voidaan käyttää pahaan tai hyvään. Miksi käytämme sitä jatkuvsti pahaan johtuu täysin siitä, että se on kannattavaa! Nykyinen järjestelmämme kannustaa käyttämään resursseja esim. sotiin. On väärin pitää teknologiaa uhkana. Järjestelmä jossa elämme on se todellinen uhka ja teknologia sen työkalu. Mikäli vaihtaisimme järjestelmän sellaiseksi joka kannustaisi resurssien käyttämäisen järkeviin asioihin kuten hyvät elinolot kaikille ja ympäristön huomioon ottaminen, ei olisi mitään syytä käyttää teknologiaa pahaan. Esim miksi riistää resurssit toiselta sodan avulla kun kaikki tarvitsemamme resurssit ovat saatavilla ilmankin? Jos vastauksesi on ahneus tahdon muistuttaa, että ahneus on myös niukkuuteen perustuvan ympäristön tulosta.


Voimme myös nähdä tuon ihmisten profiloinninkin hyvänä tai huonona. Tässä järjestelmässä se tietenkin on huono, mutta se ei tarkoita, että ihmisten profilointi olisi paha asia. Mielestäni mitä enemmän ihmiset saavat kerättyä tietoa sitä ememmän me myös kehitymme. Tämä nykyinen järjestelmämme pitää kyllä huolen siitä, että meidän oma kehitys tulee olemaan meidän oma kadotuksemme. Jälleen vika ei ole kehityksessä, eikä ratkaisu ole jarruttaa kehitystä esim. lain avulla.

Zeitgeist the movie (ensimmäinen elokuva, jossa on se uskonto hommakin) ei liity itse liikkeen sanomaan mitenkään. Addendum on se, jonka mukaan koko zeitgeist liike on tehty.

Itse en pidä eliittiä minään ongelmana. Pidän järjestelmää vakavana ongelmana, joka luo elitistejä sekä kannustaa sortoon. Onko viisain ratkaisu nyt sitten poistaa eliitti vai muokata yhteiskunta sellaiseksi joka ei kannusta enää luomaan elitistejä? Zeitgeist liikehän tavoittelee nyt massa heräämistä aiheeseen, joten en voi ymmärtää miksi mikään eliitti tahtoisi ihmisten tiedostavan nämä ongelmat? On suorastaan hullua ajatella että zeitgeist liike edustaisi jotain "pahuutta". Rahataluteen perustuva järjestelmä on se ongelma, ei sen ongelman tiedottaminen.


Mika said... (Oma kommenttini)


Kiitokset Hope taas ajatuksistasi! Palaan tosiaan myöhemmin arvioimaan tätä juopaa suhtautumisessa Zeitgeist -liikkeeseen. Ajatuksia minulla muhii jo, mutta en tuo niitä vielä keskeneräisinä esille tässä.


Markku said...


Voin vain antaa näitä linkkejä:

Zeitgeist addendum is NWO propaganda (1 of 2) http://www.youtube.com/watch?v=8CE79M3-Qs4

Zeitgeist addendum is NWO propaganda (2of 2) http://www.youtube.com/watch?v=GdKMZd2AIKs

Minä näen Zeitgeist-liikkeen lävitse ja näen sen pahuuden. En pysty sitä tietenkään keneltäkään kieltämään uskomasta siihen.

Kaikilla on uskonvapaus. Jos joku minulta kieltää kristinuskon tai lyttää sitä niin tiedän että sen takana on PAHUUS. Ihmiset ovat hyvin hyvin sokeita pahuudelle. Saatanan palvonnan ydin on: tee mitä tahdot.

Sydän on hyvin petollinen ja se halajaa tarpeettomia asioita. Sydän on se joka tekee ihmisestä itsekkään ja ahneen. Tämän takia raamatussa Jeesus varoittaa luottamasta sydämeen. Hän kehoittaa käyttämään järkeä!

Moni asia maailmassa on tarpeeton, jos sitä ajattelee järjellä. Moni vain tässä maailmassa tuppaa ajattelemaan sydämellä. Sen takia New Age -uskonnot niin paljon kehoittaa rakastamaan tätä maailmaa ja avaamaan jonkun "sydänchakran". Se on harhautusta ja pyrkii vain saamaan ihmisen siihen itsekkääseen ja ahneeseen tilaan. Siksi niin monissa elokuvissa ja musiikkibiiseissä kehoitetaan luottamaan sydämeen jollain sanamuodolla.

Jokainen tekee oman valintansa. Minä olen valinnut uskoni ja se on kristinusko. Ainoa usko joka kertoo miten asiat maailmassa päättyy ennen uutta alkua ja antaa minulle toivon oikeasti paremmasta maailmasta. Raamatusta löytyy toinen maailmansota, ufot jne. Kun niitä osaa sieltä etsiä. Se vaatii työtä, sillä niitä ei kerrota siellä suoraan. Tämän takia niin moni hylkää sen turhana kirjana. Ei viitsitä tutkia sitä, kun se uusin hittileffa on mielenkiintoisempi.

Tänään kävin katsomassa juuri uuden Hollywood-elokuvan teatterissa. Aina kun Jeesus mainittiin niin hänen nimeään käytettiin kirosanana. Kerran näytettiin Jeesuksen kuvaa selkään tatuoituna. Ja se kuva oli tietenkin se kuva, jossa Jeesus mukamas muistuttaisi enemmän tätä herraa:

http://www.ukcolumn.org/2009/10/12/david-de-rothschild-jesus/

Raamatussa on muuten vihje siitä, että oikealla Jeesuksella oli lyhyet hiukset.Ja kun elokuvassa puhuttiin Jumalasta niin sen näki suoraan lävitse, että siinä puhuttiin oikeasti Saatanasta. Elokuvassa sanottiin, että Jumala rakastaa väkivaltaa, sen takia meillä on täällä maanpäällä niin paljon sotia.

Kyllähän se rakastaa, jos pitää Jumalana Saatanaa.

Kieroa ohjelmointia noissa Hollywood-propagandalaitoksen tuotoksissa. Onneksi nykyään näen sen lävitse. :)


Hope said...

Kaikella kunnioituksella Markku!

Argumentit kuten näen sen läpi tai se on pahuutta ovat mielestäni erittäin huonoja argumentteja!

Jos ei asiaa osaa perustella kannattaisiko pohtia onko asian suhteen väärässä, tai opiskella asiaa niin, että voit puhua muustakin kuin siitä mihin uskot. En myöskään kovin pidä siitä, että jos ei osaa itse argumentoida asiaa niin vaatii toista katsomaan 20min videon. Minulla ei ole kohta enää aikaa kommentoida näitä blogeja!

Uskohan ei ole mitään muuta, kuin olettamus jostakin asiasta. Olettamus ei ole täysin varmaa. Emme voi rakentaa yhteiskuntaamme minkään uskomusten tai oletusten varaan! Vaadin tietoa!

Lähdetään siitä liikkeelle että mikä ylipäänsä on pahuus? Pahuushan on vain sana, joka ei tarkoita mitään. Se pitäisi ensin määritellä jotta sitä voit käyttää. Väitit, että zeitgeist on paha. Mitkä ovat argumentit? Tavoite parantaa elinoloja? Poistaa kurjuus? Poistaa nälkä? Poistaa epätasa-arvo?

Mikäli videosi oli se jossa kerrotaan zeitgeistin yhteyksistä vapaamuurareihin (en voi tällä koneella katsoa videoita). Mikäli perustat argumentin tälle väitteelle niin vedit maton oman jalkasi alta, sillä olet kristitty ja on taivaantosi, että vapaamuurarit ovat soluttautuneet kristinuskoon jo ennen kuin se rantautui edes suomeen!

Itse uskon ykseyden lakiin ja tämä onkin jo jossain määrin kvanttifysiikassa todistettukin. Eli olemme kaikki yhtä sekä olemme kaikki. Olemme maailmankaikkeus ja jumala. Jumala josta kristinusko puhuu on miehen tekemä jumala! Itseasiassa kaikissa uskonnoissa puhutaan tuosta ykseydestä jossain määrin. Jeesushan mm. kehoittaa kohtelemaan muita kuin itseäsi.

En myöskään allekirjoita argumenttiasi zeitgeistin pahuudesta koska raamatussa varoitetaan tulevaisuudesta. Mistä tiedetään onko tämä nyt niitä relevantteja asioita. Kuten homouden vastustus monilla vielä on, mutta sitten ei hyväksytä samasta mooseksen kirjasta muita vaatimuksia kuten polttouhrit jumalalle. Raamatussa on paljon virheitä, suurin osa raamatun tekstistä on vertauskuvaa, joita kukaan kristitty ei edes osaa tulkita! Tahtoisin itsekkin tietää kuinka 2000 vuotta vanhoja vertauskuvia tulkitaan.

Sanoit chakroja pahuudeksi! En kommentoi tähän mitään, mutta suosittelen tutkimaan asiaa ennenkuin kirjoittelet sitä totuutena!

Muista myös se, että Jeesus puhuu raamatussa koron olevan erittäin paha. Nyt tässä korkoon perustuvassa järjestelmässä on kirkkokin mukana. Zeitgeist taas perustuu pahuuteen poistaessaan tätä asiaa!? Kerroit myös, että eliitille on aivan sama mikä järjestelmä on kyseessä, mutta tähän mennessä ei ole ollut kuin rahatalouteen perustuvia järjestelmiä. Mihin edes perustat väitteesi, että ylipäänsä olisi mitään eliittiä resurssipohjaisessa taloudessa. Eliittihän on rahatalouden ja niukkuuden tulosta!

Tahdon että ajattelet jos olisi kaksi planeettaa joista toinen olisi ilman ihmisiä. Millaiseksi tekisit tuon uuden maailman? Tekisitkö siitä samanlaisen kuin tämän vai vaikka zeitgeistin ehdottaman järjestelmän vai jonkin aivan muun? Kai ymmärrät sen, että meillä ei ole toista planeettaa ja ilman jotain mullistavaa muutosta (esim. rahatalousjärjestemään) meillä ei ole kohta enää tätäkään planeettaa.

En enää jaksa käyttää aikaana kanssasi keskusteluun. On aivan sama mitä sinulle sanon, sillä haluat elää nykyisissä uskomuksissasi vaikka mikä olisi. En siis voi mitään tehdä. Kerron mielummin ihmisille, jotka ovat kaipaavat tietoani.


Mika said... (Oma kommenttini)

OSA 1

Kiitos Hope ja Markku; teidän vasta-argumentointi on ollut avartavaa ja joka tapauksessa kiinnostavaa! Ymmärrän kyllä teidän molempien pointteja tässä vastakkainasettelussa ja ne tavallaan rikastuttavat kokonaiskuvaa ja antavat mahdollisuuden havainnoida yhä pidemmälle NWO:n olemusta ja sen sijalle vaadittavia maailmanparantamiskeinoja. Ei siis kummankaan teistä kannata olla pahoillaan toinen toisensa ajatusten kyseenalaistamisesta! Eikö niin?!

Zeitgeist -liikkeellä on toki noita hyviä humaaneita aikeita (Tasa-arvo, tyrannisoivan rahajärjestelmän korvaaminen, kansalaislähtöinen toiminta ilman eliittijohtajia jne.). Se mitä Markku näyttää aiheellisesti pelkäävän on syntyneen omankin näkemykseni mukaan se, että Zeitgeist -liike voi olla vaarassa tulla kaapatuksi eliitin käsikassaraksi - vesityskohteeksi tai olla jo näin kaapattukin... Tässä vaiheessa emme näytä saavan siitä vielä kovin paljoa todisteita muuten kuin tuon "kristinuskon vs. satanismin" kautta arvioituna.

Katson siis tässä vaiheessa asiaa niin, että Zeitgeist -liikkeen ideoita voidaan toki ryhtyä monessa tapauksessa ajamaan, mutta on koko ajan oltava varuillaan petoksen mahdollisuudesta; mihinkään ei pidä luottaa liian sinisilmäisesti, vaikka ko. asia näyttäisi "ensi- ja sadannenkin näkemältä" vesiselvän loogiselta ja ymmärrettävältä.

Hyvää Zeitgeist -liikkeessä on toki se, että se on tarkoitettu ihmisten omaksi liikkeeksi ilman eliittiä. Siinä pitää kuitenkin olla tarkkana, sillä tällainen ihmisten oma liikekin voidaan kaapata eliitin haltuun juuri siten, että vaikutetaan ihmisten mieliin ja kaappaus tapahtuu näin ihmisten mielten kautta eikä niinkään sen ns. liikkeen karismaattisen johtajan kautta, joka sanelisi teesejä.

Maailmanparantamisasioitakin on verrattava keskenään eri tilanteissa ja eri entiteettien kanssa tässä maailman tilanteessa todella paljon! Jos joku yksi tarjoaa mielestään yhtä ainoaa oikeaa ratkaisumallia, on oltava skeptinen moisen väitteen kanssa. Toisaalta on toki oltava rohkeutta lopulta toimia oikeaksi havaitsemansa asian kanssa eikä jäädä liikaa epäröimään. Rapatessa tulee varmaankin joka tapauksessa ns. roiskumaan.

Verratkaamme tuossa vastakkainasettelutarkastelun mielessä keskenään Zeitgeist -liikkeen agendoja esim. Lyndon LaRouchen porukoiden teeseihin. Tämä tarjoaan erään hyvän näköalan NWO -tilanteen arvioimiseen. Molempien näkemyksissä näet suurin osa maailman tilanteen kuvasta näyttää perustuvan hyvin paljon samoihin alkuhavaintoihin oligarkkieliitin aiheuttamista ongelmista ja ihmiskunnan omasta huonontuneesta tilasta, mutta sitten osa ongelmien ratkaisumalleista on heillä täysin erilaisia keskenään. Molemmat antavat silti ymmärtää, että vain heidän ratkaisut voivat poistaa ongelmat. Voi tietenkin hyvin olla, että molemmilla tavoilla on hyvätkin puolensa tässä asiassa, vaikka eri menetelmiä ovatkin.


Mika said... (Oma kommenttini)

OSA 2

Näiden kahden tahon menetelmien erilaisuus ilmenee silti hämmästyttävän tarkasti juuri tässä: Lyndon LaRouchen porukka tähdentää suvereenin kansallisvaltioyksikön parantamista ja kehittämistä pois eliitin imperialistisen vallan alta ja Zeitgeist -liike puolestaan korostaa kansallisvaltioyksikön tuhoamista ja korvaamista pois imperialistisen vallan alta uuteen kansallisvaltiottomaan globaaliin maailmaan.

Eli saman asian parantamiskeinot ovat vastakkaiset --> Ensimmäisen mukaan ongelma poistuu, kun poistetaan kaappaaja kaapatusta entiteetistä ja aletaan sitten käyttää ko. entiteettiä oikein ihmiskunnan hyväksi ja toisen mukaan ongelma poistuu, kun poistetaan koko kaapattu entiteetti, jotta kaappaaja ei voi sitä enää käyttää ollenkaan ja perustetaan siksi kokonaan uusi järjestelmä ihmiskunnan hyväksi. Kysymys kuuluukin; kumpi olisi parempi ratkaisu?... Voi olla, että tässä ei kannata ottaa asennetta "joko tai"...

Sekä Zeitgeist -liikkeen että Lyndonin tapauksissa on hyvä muistaa, että molemmissa ratkaistu ongelma voi ilmetä uudestaan uudessa muodossa eikä kumpikaan ole siten täydellisen vedenpitävä ratkaisu, vaikka kumpikin toimisi hyvinkin pitkään hienosti.

Kuten huomaatte Markku ja Hope sekä kaikki muutkin, niin tällä tavalla käännellen ja väännelle pitää tätä maailman tilannetta tarkastella. Siksi katsonkin, että on onnekasta, kun te Markku ja Hope olette nyt omilla tavoillanne luoneet sellaista tarkastelua varten kontrastisen näkemysparin tässä blogissani väittelemällä aiheesta. Juuri tällaista blogini onkin osaltaan kaivannut ja näin omakin kirjoittamiseni ja ajatusteni esilletuonti paranee ja viestin sisällön muotokieli sekä tehostuu että monipuolistuu.

Te Markku ja Hope olette kuitenkin tuoneet nyt hyvin vaikean dilemman esille, joka konkretisoituu esim. juuri tässä kristinusko vs. Zeitgeist -asetelmassa. Olen tavallaan nyt kahden vaiheilla mielipiteeni suhteen tässä kohdassa, mutta toisaalta ei tosiaan olekaan varmaan tarkoitus asettua "joko tai" -maailmankuvaan.

Tuossakaan asetelmassa ei liene kuitenkaan täydellistä poissulkevuutta, vaan toinen toisiaan täydentäviäkin kohtia voi etsiä. Lisää ajatuksiani haluan kuitenkin tähänkin liittyen tuoda vielä eri kerroilla esille...

Pahuudesta voin itse laittaa tähän loppuun ainakin sellaisen määritelmän, että pahuutta on erilaisin aste-eroin kaikki se, mikä toimii vastoin ihmisen ja ympäristön loogista / luonnollista kehitystä ja rakentumista. Kaikki se on pahuutta, joka poikkeaa universumissa esiintyvän luomisen virrasta aiheuttaen siihen epäjärjestystä ja kaaosta, haittaa ns. kasvua, kehitystä ja olemista.

Pahuus arvioidaan tässä mielessä tietenkin ihmisen kannalta maapallolla; pahuus ilmenee niissä teoissa ja kehityslinjoissa, missä ne suoraan tai välillisesti aiheuttavat ihmisen oman olemuksen ja oman elinympäristönsä huonontumista. Hankalaa on tietenkin se, että on paljon myös häilyvän epäselviä tilanteita eri katsantokantojen mukaan siitä, miten tuolla tavalla määritelty pahuus ilmenee...


Hope said...

Tahdon vielä täydentää asiaa, jotta minut ymmärrettäisiin oikein. Kunnioitan syvästi teitä molempia!

En myöskään sano, että kukaan olisi väärässä. Ainoastaan jos jotain kantaansa ei voi perustella kunnollisesti se ei ole tietoa, vaan mielipidettä. Tilanne voi mennä esim näin: Väitetään että maapallo on litteä. Toinen väittää sen olevan pyöreä, perustaen väitteensä merenkulkuun, sekä nasan valokuviin. Eli ymmärrätte, että tiedolla ja uskomuksella on ero. Uskomuksia voi kumota tiedolla mutta tietoa ei uskomuksilla!

Mitä tahdon tuolla mielipiteiden argumentoinella esittää on se, että mikäli heitämme keskustelussamme hyviä ja päteviä argumentteja mielipiteistämme (tietoihin perustuvavsta) saamme todella rakentavan ja sivistävän keskustelun.

En suinkaan hauku raamattua, mielestäni raamattu on hieno kirja! Moitin mielummin uskontoja. Siinä on iättömiä viisauksia, mutta tekstit ovat hyvin tulkinnanvaraisia sekä ne eivät siltikään todista mitään. Pitää myös muistaa, että raamatussa on jopa sairaita asioita joita kehoitetaan tekemään emmekä poimi näitä tekstejä sitten sinä "totuutena" ollenkaan. Raamatusta tahdon myös kertoa sen pointin että tekstit ovat vuosien saatossa muuttuneet tahattomasti sekä tahattomasti! Vapaamuurarit todellakin soluttautui uskontoihin aikoinaan ja tietenkin ensitöikeen polttivat n. 9/10 raamatusta (raamattuhan on useita kirjoja). He myös muuntelivat raamatusta todennäköisesti erittäin relevantteja kohtia ja korvasivat niitä omillaan. Tietysti kansanhallinta tässä tullut myös kysymykseen.

Mielestäni raamattu ei todista mitään, koska tekstiä voi tulkita täysin mielivaltaisesti. Tuota logiikkaa käyttäen voisin yhtälailla kaivella relevantteja kohtia vaikka uusimmasta Harry Potter kirjasta. :) (huumoria osittain)

Z-liikkeeseen vielä: Tällä hetkellä yritämme saada ihmisiä tiedostamaan yhteiskuntamme ongelmat. Tämä varmasti jo kasvattaa ihmisiä sen verran, että se tekee vallankaappauksen erittäin vaikeaksi! Teknologia on muutenkin meillä jo käytössä, mutta ehdotamme vain, että käyttäisimme sitä voiton sijaan tehokkaasti. Esim. Käytät mieluusti ruuvimeisseliä jos työsi on ruuvata ruuveja. Et halua käyttää sähköistä ruuviväännintä koska silloin menetät osittain työsi. Näin tapahtuu joka asiassa! Meillä olisi uskomaton teknologia tehdä vaikka mitä, mutta tekniikka ei ikinä päädy sinne minne sen pitäisi!

Tekniikka voisi poistaa niukkuuden. AINUT NIUKKUUS ON KEINOTEKOINEN RAHALLA TOTEUTETTU NIUKKUUS! Valjastamalla tekniikan oikein ei olis mikään ongelma esim. poistaa nälänhätää. On mielestäni suorastaan sadismia vastustaa tätä ideaa ilman syvällistä tutkimusta perustaen väitteensä 2000 vuotta vanhaan kirjaan ja siitä tehtyihin tulkintoihin.

Niin vielä pahuus: Mika määrittelit hyvin pahuuden, mutta pahuudella on lähde! Se ei ole meidän geeneissämme, tämä on melko hyvin jo todistettu. Mistä sinä olet oppinut mm. Käyttäytymisesi, Kielesi, Uskontosi, Isänmaalisuutesi tai vaikka Asenteesi? Voisiko olla mitenkään mahdollista että pahuuden lähde on ympäristöstä omaksutut tavat? Mitä käy jos poistamme kilpailun, niukkuuden, ahneuden, eriarvoisuuden ja sorron? Olen aivan varma että löydät myös raamatusta zeitgeis liikkeen kannattamaa ajatusta. Rahatalous on suurin ihmiskunnan kehityksen (henkisen ja fyysisen) jarru.

Kunnioituksella ja kiitollisuudella kaikki tämä! En tahdo provota enkä ajaa väkisin mitään ajatuksia, toivon vain rakentavaa keskustelua ja lisää tietoa :)


Mika said... (Oma kommenttini)

OSA 1

Kiitokset Hope hyvistä perusteluistasi! Hyviä pointteja sinullakin on ja koko tästä keskustelusta havaitsemme siis sen, että asiat eivät välttämättä ole itsestään selviä hyvin paljon sellaiselta vaikuttavissakaan tilanteissa.

Toki on selvää, että tämä nykyinen länsimainen poliittinen ja talousjärjestelmä on sekä kestämätön että orjuuttava; toisin sanoen pahuutta ilmentävä. Siinä mielessä kyllä Zeitgeist -liike on oikeilla jäljillä halutessaan poistaa moisen ja synnyttää paremman tilalle.

Ihmisiä pitäisi kuitenkin opettaa hyvin pitkään ja hartaasti Zeitgeist -liikkeen ajatuksiin, ennenkuin laajamittainen ymmärrys tulee ja sen myötä esim. tässä keskustelussa ilmi tulleiden kaltaiset ristiriitatilanteet on käyty jokaisen omassa mielessä läpi ja on sitten ko. ongelmien ratkaisutilanteista käsin saavutettu se kuuluisa yhteisymmärrys.

On huomioitava myös se, että Zeitgeist -liikkeen lisäksi on kilpaileviakin maailmanparannusteesejä, kuten esim. Lyndon LaRouchen teesit. Ne ovat saavuttaneet itse asiassa viime aikoina paljon tuulta alleen! Siksikin ne täytyy jo huomioida varteenotettavalla tavalla.

Itse olen perehtynyt eniten noihin Lyndon LaRouchen maailmanpelastusteeseihin; niissäkin on paljon hyviä ideoita, kun ajattelemme tämän nykyisen järjestelmän korvaamista paremmalla. Kuten edellä huomautin, niin kuitenkin lähtöhavainnot maailman ja ihmisyyden tilasta ovat hänellä paljon samat kuin Zeitgeist -liikkeessäkin.

Lisäksi Lyndonilla tärkeä huomio on se, että oligarkkieliitin imperialistisen vallan "vastavoimaksi" on jo tehty eräs ratkaisu; kansallisvaltio. Sitä vain pitää alkaa käyttämään oikein eli kansalaisten hyväksi ja paras malli maailmassa siitä on tähän mennessä ollut Yhdysvallat. Se maa on vain ollut tällä hetkellä kaapattuna oligarkkien / Illuminatin valtaan.

Yhdysvaltain perustuslaki on kuitenkin määrätty nimenomaan ko. oligarkkivallan eliminoijaksi; sen mukaan kaikki yksityiset keskuspankit ovat perustuslain vastaisia, yksityisen vallan osallistuminen valtiollisiin päätöksiin on kiellettyä, ulkomaisten entiteettien vaikuttaminen valtiollisiin päätöksiin on rikos jne. Eli kaikkia noita vastaan USA:ssa rikotaan koko ajan räikeästi.

Se onkin sitten pulmallisempi kohta pohtia, että miten oikein käytetyn kansallisvaltion ideat ja Zeitgeist -liikkeen ideat vertautuisivat keskenään. Se on nähdäkseni tärkeä tutkimisen paikka tässä vaiheessa. Ajattelin pohtia sitä ongelmaa myöhemmin muualla kuin tässä, mutta esittelen alla lähtöaineistoksi erään hyvän huomion -->


Mika said... (Oma kommenttini)

OSA 2

Tuo ympäristön vaikutus omaksuttuihin pahoihin tapoihin on hyvä huomio Zeitgeist -liikkeessä. Itse asiassa Lyndon LaRouche on tehnyt tästä paljon hyviä huomioita itsekin ja esim. hänen nimeään kantava radioshow Executive Intelligence Review -sivustolla havainnollistaa tätä ympäristön vaikutuspiirrettä osaltaan erinomaisesti viimeisimmässä showssaan; Unlike Mathematicians, the Universe Is Creative (Päivättynä 27.2.2010).

Eli johtopäätöspointti siinä on se, että oligarkkien / Illuminatin maailmankuva on liannut meidän kaikkien maailmankuvan ja siksi koko systeemi vaikuttaa meihin kaikkiin huonolla tavalla; eli opimme huonoja ajattelumalleja ja toimintatapoja ko. systeemin sisällä ollessamme. Ja "kaikki" tarkoittaa siis myös Illuminatia.

Tuossa showssa keskeinen havainto tässä mielessä on esitetty termodynamiikan toisen pääsäännön avulla; "Eristetyn systeemin prosessi etenee kohti suurinta todennäköisyyttä eli suuntaan jossa entropia kasvaa"; wikipedia-artikkeli termodynamiikan pääsäännöistä.

Oligarkkieliitti on LaRouche PAC -porukoiden mukaan omaksunut maailmankuvansa juuri tämän pääsäännön mukaan; entropian kasvu on huono asia ja sitä kasvua on hallittava taloudessa ja politiikassa niin, että pitää luoda järjestelmä, joka lukitsee kehityksen paikalleen muuttumattomaan tilaan ja ehkäisee entropian kasvun.

Käytännössä on siis muodostettava maailmanlaajuinen totalitarismi, joka estää liiat luomisprosessit ja yllätykset ja tämä olisi oligarkkieliitin mielestä ainoa tie kestävään rauhaan maapallolla; siksi he osaltaan puuhaavat koko NWO -projektia.

Tämä on LaRouche PAC -porukoiden mukaan yksi suurimmista ihmiskunnan päälle lyödyistä valheista, kun sitä lisäksi sovelletaan noin. Heidän mukaansa entropia ei itse asiassa kasva tuon säännön mukaan, vaan universumissa on luonteenomaista kaiken materian järjestyminen ajan kuluessa yhä korkeammiksi ja hienostuneemmiksi kokonaisuuksiksi ja entiteeteiksi eli vallitsee päinvastoin antientropia.

Entropian kasvu on siis valetta ja se näkemys universumista on saastuttanut koko maailmankuvamme ja systeemimme, missä elämme. Entropian kasvuun uskominen on siis pahuutta ja antientropian mukainen näkemys on hyvyyttä.LaRouche PAC -porukoiden mukaan maailma kehittyy siis antientropian mukaisesti kaikkialla universumissa, mihin kuuluvat sekä maapallo että ihmismieli kaikkineen. Sen mukaan yhteiskuntajärjestelmää pitää muodostaa niin, että se tukee antientrooppista kehitystä. Pitää siis luoda edellytykset mahdollisimman vapaasti kehittyvälle luovuudelle ja siksi oligarkkieliitin kaavailema entropian hallintaan perustuva totalitarismi eli NWO on sille suurinta mahdollista myrkkyä - Ja siis lisäksi törkeään valheeseen perustuva.

Tuo antientrooppinen lähestymistapa maailman järjestämiseen alkaisi toimimaan LaRouche PAC -porukoiden mukaan parhaiten kansallisvaltioyksiköistä käsin, jotka sopivat kansainvälisesti toimenpiteet ja teesit sitä varten. Ko. antientrooppiselle luovuudelle pitää siis asettaa kuitenkin turvalliset pelikentät, jotta oligarkkieliitin entropian hallintaan perustuvat aikeet eivät pääse vapaasti vaikuttamaan. Kansallisvaltio on ikään kuin palomuuri Illuminatia vastaan. Vahinko ja vääryys on tällä hetkellä kuitenkin juuri se, että Illuminati on valloittanut sen palomuurinkin.

Näin ensinäkemältä tässä katsannossa minusta vaikuttaa siltä, että onnistuessaan tuo Zeitgeist -liikkeen idea voisi hyvinkin olla juuri tuollainen antientrooppinen mahdollisuus vapaaseen ja luovaan yhteiskuntaan, mutta epäonnistuessaan kävisi päinvastoin; tulisi se entropian hallintaan perustuva totalitarismi.

Siinä onkin Zeitgeist -porukoilla paljon tiedossa ns. kielen pitämistä keskellä suuta. Siksi ymmärrän sen, että antientrooppinen lähestymistapa yhteiskuntaelämämme uudelleenjärjestämiseksi olisi aloitettava varovasti kansallisvaltioyksiköiden palomuuriturvan kera.