Uskonnot ja yhteiskunta ajatushistoriassa: Seppo Oikkosen ajatuksia ja omia pohdintojani vuoropuhelumuodossa pohjustuksena uskontokritiikkiin

Tällä viikolla suurta kohua herätti sisäministerimme Päivi Räsäsen kommentit siitä, kuinka Jumalan sana on asetettava ristiriitatilanteissa maallisen lain edelle ja kuinka siinä voisi tulla kyseeseen jonkinlainen kansalaistottelemattomuuskin. Tämä herätti hyvin voimakasta kritiikkiä uskonnollista ajattelua ja itse Päivin kommentteja vastaan. 

Itsekin haluan osallistua asian pohdiskeluun nyt tähdellisesti, koska tämä osaltaan kuvaa nykyhallituksemme tilaa antihumaanina ja rappiollistavana prosessina. Kyseessä ei siis ole pelkästään se, mitä Päivi Räsänen sanoi, vaan myös se millaisessa kontekstissa se elää ja mitkä ovat sen paljastamia merkkejä yhteiskuntarappiomme muodoista... Seuraa siis kritiikkiä mm. Päivi Räsäsen paljastamaa uskonnollista fundamentalismia vastaan.

Aivan aluksi on kuitenkin syytä luoda sopivaa pohjaa näille pohdinnoille ja se tapahtuu erinomaisesti Seppo Oikkosen juuri sopivasti uskontoja ja uskonnollista ajattelua käsittelevän kirjoituksensa avulla. 

Olen poiminut siitä alle lainauksiksi tätä varten suuren määrän keskeisiä sisältöjä ja olen laittanut niiden kanssa limittäin samoihin seikkoihin liittyviä omia pohdintojani ikään kuin vuoropuhelun muotoon, jossa olen yhtäältä pyrkinyt kehittämään omaa ymmärrystäni näissä katsannoissa ja toisaalta paljastamaan lisätietoa jo sanotun lisäksi... Siispä siihen asiaan >>

Mikä on sen-ja-sen uskonnon "todellinen" tai "oikea" oppisisältö? >> Ajatushistorian kautta pohdittuna uskonnollisten ja tunnustuksellisten ajattelulaatujen ominaisuuksista verrattuna eurooppalaisen uuden ajan ajatushistoriavaiheen kartesiolaiseen paradigmaan subjektin ja objektin välisenä korrespondenssina. Lainauksia vuoropuheluna omien pohdintojeni kanssa >>

"Tässä nyt käsiteltävänä olevan aiheen kannalta on olennaista tajuta, että sillä mitä nimitämme "totuudeksi" on kaksi ominaisuutta: ensinnäkin kaikki mikä on totta on jotenkin "yleisempää", "yleispätevämpää", "pysyvämpää", "ideaisempaa", "formaalisempaa", jne, kuin mitä koko maailman monivärinen ja monimuotoinen näennäinen riemunkirjavuus on. 

Tällainen "yleinen", yksittäistapauksia itseensä sisällyttävä totuus edustaa aina jotain "ikuista" suhteessa maailman virtojen pyörteisiin -- totuus on muotoa joka osaa kuvata monia vaihtelevia sisältöjä. Muodollisuudella on ikuistavassa totuudessa omat laadulliset ominaisuutensa -- sen täytyy olla esimerkiksi jotenkin sisäisesti ehjää, ristiriidatonta, jollain tavalla "loogista" -- on myös mahdollista että tällainen totuus saa sisäisen yhtenäisyytensä siitä että se asettuu palvelemaan jotain vahvaa motiivia, jotain yhtä päämäärää. 

Tällaista totuutta palvelevat esimerkiksi uskonnot, jotka ihmiskunnan historiassa ovat aina alkulaumoista lähtien olleet läsnä."

---> Näyttää siis siltä, että ihmisyyden alkumetreiltä saakka meille syntyi aivan alkuun tarve kokea - jäsentää maailmaa niin, että ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa ilmenneitä asioita ja niihin suhtautumista alettiin yhtenäistämään ryhmäpsykologiaa homogenisoiviksi toiminnoiksi ja näin muodostui tällainen yleisen ja todellisuuden ikuistamiseen ja lopulta pyhittämiseen pyrkinyt maailmankatsomuksen ajattelulaatu. 

Sen avulla epävarmuutta ja selittämättömyyttä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa pystyttiin jalostamaan ympäristöön sopeutumisena ryhmäsitovan tunnustukselliseen totuudellisuuteen vetoamalla; syntyi pohja ns. pelastavalle ja varmuutta antavalle uskonnollisuudelle yhteisöturvan vakuudeksi. Se oli ihmisyhteisöjen puitteissa selviytymiskeino homogeenista ryhmäkuria noudattaneiden heimokulttuureiden jatkeena älyllisempään ryhmäkuriin ja -kontrolliin. 

Siinä muodostunut kollektiivisen tietoisuuden eli noosfäärin esiaste tavallaan loi kasvualustansa näin yksinkertaisen tehokkaana ja perussitovana yhteisömallina, jotta detaljoidumpi ja korkea-asteisempi yhteisö- ja noosfäärievoluutio oli oleva mahdollistumaan kaukana tulevaisuudessa sen perustuksista. Noosfäärin ensimmäisten kehitysasteiden täytyi olla jotenkin yleistäviä ja koostavia, missä "yleisempää", "yleispätevämpää", "pysyvämpää", "ideaisempaa" ja "formaalisempaa" pyrki muodostumaan yhteisörakentamiseen alustavasti.

Evoluutio näyttää noudattavan tässäkin siis hyvin säännöllisesti universaalia kehityksen periaatetta, missä systeemit ja sen osat muodostuvat perustuksellisilta ja alustavilta alkuhahmon ja alkutilan asetelmista vähitellen korkea-asteisemmiksi energeettisyydeltään (luomiskykyisemmiksi), monimutkaisuudeltaan (moniarvoisemmiksi) ja struktuureiltaan (kehityskelpoisemmiksi)... 

"Kuten Feuerbach on osuvasti oivaltanut, ihmisen ensimmäiset jumaluudet olivat yleiskäsitteen muotoisia -- uskonnollinen totuus on yleistävän hahmon- ja käsitteenmuodostuksen totuutta. Juuri kaikkea näennäistä maailman moninaisuutta yleistävä ajattelu on "uskonnollisen" ajattelulaadun ydin -- ja niinpä uskonnot, ikuisuuskysymykset ja totuus ovat niin monin tavoin kutoutuneet toisiinsa lajimme kulttuurievoluutiossa."

---> Ihmisyyden ajattelulaatujen historiassa uskonnollisuudella siis näyttää olleen sellainen rooli, että se noosfäärin yhtenä "alkumuotona" ns. harjoitteli kollektiivisten ryhmäpsykologian muodosteiden avulla tekemään ensimmäisiä ns. älyllisesti kestäviä ja laadukkaita yhteisömalleja ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen piiriin. Yleisen ja totuuden ikuistamispyrkimys sen ilmentymänä oli yhteisöprojekti ja uskonto sen yksi tärkeimmistä työkaluista. 

Ensimmäisten tällaisten yhteisöharjoitelmien täytyi täten olla riittävän ryhmäsitovia ja ns. pyhitettyjä, jotta niissä saattoi syntyä yhteisöjen ominaisuuksia ja toimintaa koherenssiksi ja homogeniaksi muokkaavaa potentiaalia - voimaa eli muuttaa hajaannusta ja kirjavuutta pysyvämmäksi yhtenäisyydeksi ja epävarmuutta varmuudeksi. 

Ihmisen alkulaumojen jälkeinen historia jopa aivan tähän päivään saakka on osoittanut, että näissä koherenttisen ajattelulaadun harjoitelmissa on ollut kuitenkin suurta vaikeutta ja haastetta...   

"Nyt nimitämme yleistä ja ikuista totutta -- suuria kokonaisuuksia -- hahmottavaa ja tavoittelevaa totuudellisuuden laatua "koherenttiseksi" totuudeksi, jolle on ominaista nimenomaan sisäinen ristiriidattomuus ja näennäisesti erilaisten ajatuselementtien -- jopa arvojen ja niin sanottujen "faktojen" -- yhteensovittaminen keskenään ehjäksi maailmannäkemykseksi.

On ehkä mahdollista sanoa, että koherenttinen totuudellisuus tavoittelee ehjää maailmankatsomusta -- se mitä sanomme maailmankuvaksi on taas kokonaan toisen totuudellisuuden laadun tuotetta."

---> Kollektiivisten ryhmäpsykologian muodosteiden avulla kestävien ja laadukkaiden yhteisömallien luominen ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen piiriin onkin osoittautunut ihmisyyden historiassa todella vaikeaksi prosessiksi, koska koherenttisen totuudellisuuden tavoittelema ehjä ja looginen maailmankatsomus joutuikin tavallaan ristiriitaan universaalin kehityksen periaatteen kanssa edetessään loogiseen huipentumaansa. 

Prosessissa syntyneet yhteisömallit olivat näet yhtäältä herkästi liian taannuttavia kahlitsevan homogeeniseksi muuttuneessa ominaisuuspaletissaan, koska koherenttinen totuudellisuus alkoi mm. uskonnollisuutena suosia niin ylikireitä ryhmäsitovuuksia ja sen piirin tunnustuksellisuuksia, että yhteisöominaisuudet alkoivat regressoitua totalitarismien ja diktatuurien muodoissa; kehityksen universaali periaate kohti energeettisyydeltään (luomiskykyisemmiksi), monimutkaisuudeltaan (moniarvoisemmiksi) ja struktuureiltaan (kehityskelpoisemmiksi) korkea-asteisempia kulttuurimalleja oli junnaavan estynyttä ja nilkuttavan katkonaista. 

Toisaalta erilaisten tällaisten yhteisömallien väleille syntyi herkästi vastakkainasetelmallisia ryhmäsitovuuksia ja tunnustuksellisuuksia, jotka alkoivat usein ilmetä tuhoisina ja entisestään rappioittaneina heimo- ja uskonsotina; esim. juuri keskiaika oli tässä katsannossa juuri siitä syystä hyvin sotaisan verinen. 

Evoluutiolla oli selvästi vielä parantamisen varaa tässä noosfäärillisessäkin prosessissaan...

"Keskiajalla Totuus siis sijaitsi Sanassa ja Raamatussa, ei ihmisen sisällä, ei ihmisen korvien välissä -- ja itse asiassa ihmistä Totuuden lähteenä, Totuutta generoivana Subjektina, ei edes ollut olemassa. Keskiajan maailma oli oudosti depersonoitunut -- minäidentiteetti ja minäpersoona olivat hukkuneet outoon persoonattomuuden uneen. Keskiajalla kaikkein parhaimpienkin älyjen oli jopa mahdollista järkiperustein epäillä omaa olemassaoloaankin. 

Uusi aika merkitsi sitä että minätietoisuus havahtui. Muutaman vuosisadan mittaan tapahtunutta historiallista ajatusmuutosta kiteyttää hyvin Descartesin oivallus: "Ajattelen, siis olen olemassa!" Ajatteleva Subjekti -- niin sanotusti "kartesiolainen subjekti" -- syntyi, ja siitä hetkestä alkaen alkoi Subjekti tarkkailla maailmaa, josta muodostui tarkastelun kohde, Objekti. 

Subjekti eriytyi, todellisuus Objektivoitui. Tässä on lyhyesti sanottuna koko uudella ajalla syntyneen uuden totuudellisuuden laadun, korrespondenssin, koko idea. Se on merkinnyt koko ihmissuvun kognitiivisessa kehityksessä aivan uutta vaihetta, todellakin aivan Uutta Aikaa. Eriytyvän Subjektin puolella syntyivät individualismi, yksilönoikeudet ja -vapaudet sekä edustuksellinen demokratia, ja vastaavasti Objektivoituvan todellisuuden puolella empirismi, luonnontieteet, tekniikka ja teollinen hyvinvointi."

---> Koherenttisen totuudellisuuden ns. projektihuipentumana oli juuri keskiajan uskonnollinen maailmankatsomus, missä tämä ylikireitä ryhmäsitovuuksia ja sen piirissä yleisen ja totuuden ikuistamista - pyhittämistä suosiva tunnustuksellinen yhteisömalliprosessi tuli evoluutiossaan tiensä päähän kestämättömänä ja omaan mahdottomuuteensa hajoavana; yhteisömalleista alkoi tulla niin eheän koherentteja ja homogeenisen sitovia, että niiden puitteissa kehityskin kivettyi eheäksi kehittymättömyydeksi. 

Tavallaan liike lakkasi vastoin universaalin kehityksen periaatetta ja alkoi asettaa ihmisyyttä senkin kautta ensimmäiseen perikatovaaraan, josta esimerkkinä myöhäiskeskiajan talousromahdus ja mustan surman aika oli Euroopan historian tuhoisimpia vaiheita, ellei se kaikkein tuhoisin >> Ns. pimeä (keski)aika eli Dark Age, kuten englanninkielisissä maissa sitä historiaa nimitetään.

Niinpä vähitellen universaalin kehityksen periaatetta toteuttamaan alkoi vähitellen syntyä toisenlaista ajattelulaatua korjausliikkeenä: Korrespondenttinen subjektin eriytymiseen ja todellisuuden objektivoitumiseen perustunut uusi ajatushistoriallinen innovaatio noosfäärin kehittymisessä oli tavallaan pyrkimys ratkaista tuota pysähtynyttä kulttuuridilemmaa luodakseen yhteisösysteemeitä ja sen osia korkea-asteisemmiksi energeettisyydeltään (luomiskykyisemmiksi), monimutkaisuudeltaan (moniarvoisemmiksi) ja struktuureiltaan (kehityskelpoisemmiksi). 

Kartesiolainen subjekti ottikin roolin järjestää yhteisömalleja niin, että kollektiivisten ryhmäpsykologian muodosteiden ylenmääräinen ryhmäsitovuus ja tunnustuksellisuus yleisen ja totuuden ikuistamisena - pyhittämisenä saattoi alkaa purkautua energeettisemmän, monimutkaisemman ja struktuurillisemman noosfääriluomisen hyväksi. 

Kartesiolainen subjekti mahdollisti siinä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa täysin uudenlaiset fyysisen todellisuuden hallintaan johtaneet ajattelutyökalut supertehokkaina alkaen muokata korrespondenssina yhteisömalleja korkea-asteisemmiksi, kuten Seppo tuossa yllä olevassa lainauksessa havainnollistaa. 

Kartesiolaisen subjektin voittokulku alkoikin toden teolla renessanssin ajoilta ja yhteisömallien korkea-asteistaminen saikin erittäin rajua uutta voimaa mm. valistuksen aikana ja teollisen vallankumouksen täydellistämänä. Sen ilmentämä ns. "eurooppalaisen uuden ajan" -prosessi on edennyt kehitysperiaatteiltaan tähän päivään mennessä ennen näkemätöntä vauhtia. 

Kuitenkin siihen on sekä itsessään että sen kanssa tavallaan pohjalta käsin yhä vaikuttavaan koherenttiseen ajattelulaatuun liittyen muodostunut omansalaisia ongelmia erittäin paljon, mikä on pitkälle tulevaisuuteen täysin uudenlainen kehitysdilemma ihmisyydessä ja sen vuorovaikutuksessa muun luonnon ja universumin kanssa... 

Elämme tätä kriisivaihetta parhaillaan ja kukaan ei tiedä sitä, kuinka kauan se vielä jatkuu, kunnes tulee ns. ratkaisu mahdollisesti uuteen ajattelulaadun muotoon; sen ilmentämänä muodostuu joko entistäkin parempi ihmisyys ja siinä yhteisömallit ja noosfäärikehitysaste korkea-asteistuu entisestään vai onko edessämme tuhoisa evoluutiollinen - kehityksellinen umpikuja? Ns. "uusi pimeä aika" - New Dark Age?...

"Jos koherenttinen totuudellisuus tavoitteli ajatusmaailman sisäistä ristiriidattomuutta ja eheyttä -- niin että myös arvot ja faktat voisivat muodostaa tasapainoisen kokonaisuuden -- uudella ajalla korostunut korrespondenttinen totuudellisuus pyrkii Subjektin ajatusmaailman ja Objektiivisen todellisuuden keskinäiseen ristiriidattomuuteen -- teorioiden yhtäpitävyyteen tutkimuksessa saatujen havaintofaktojen kanssa.

Koherenttisen totuudellisuuden vanhat hyveet, kuten ristiriidattomuus ja looginen eheys, eivät suinkaan loista korrespondenssissa poissaolollaan, vaan ovat tavallaan sisäänrakentuneet ja kutoutuneen korrespondenssiin sen elimellisinä osina. Jumalan sijasta korrespondenssin viimeinen selitysperuste on Fakta."

---> Kartesiolaisen subjektin ja sen ilmentämän korrespondenssin hyvänä ominaisuutena on ollut juuri se, että sen mahdollistamana yhteisömallit ovat saaneet tehokkaita työkaluja fyysisen todellisuuden käsittelyyn ja muodostaa ihmisen ja luonnon vuorovaikutukseen aikaisempaa paremmin energeettisyydeltään (luomiskyky), monimutkaisuudeltaan (moniarvoisuus) ja struktuureiltaan (kehityskelpoisuus) korkea-asteisempaa eliömuotoa - Ihmisyyttä. 

Noosfäärikehitysasteena alkoi suuri tietoisuuden kasvu kartesiolaisena paradigmana, jonka korrespondenssi tuotti maailmasta ennen näkemätöntä tietoa ihmisen hyväksikäytettäväksi yhteisömallien luomiseen uudella tavalla yhteishyvälliseen koherenssiin ja edistykseen.

Kartesiolaisen subjektin ja sen ilmentämän korrespondenssin huonona ominaisuutena on ollut kuitenkin se, että se on luonut sisälleen ns. omaan näppäryyteensä kompastelevan kehitysdilemman, joka ilmenee mm. yli-individuaalina sokeutena. 

Siinä korrespondenssin kasvaminen loogiseen ääripisteeseen ilmenee mm. liiallisena "faktojen" diktatuurina eli tieteellisemmin ilmaistuna vulgaaripositivismina. Samalla se ilmenee numeerisen (talous)ajattelun pyhittämisenä samanlaiseen "faktojen" diktatuuriin, jonka puitteissa on muodostunut taloususkonnollinen hegemonia paradoksaalisesti neokeskiaikaisena koherenttisen ajattelulaadun erityismuotona; sen imperialistiset ja rahataloustotalitaristiset rappiomuodot kertovat siitä selvää kieltään. Sepon sanoin "taloudelliset realiteetit" ovat kuin keskiajan Jumalan tahtoon alistuvaa ajattelukoherenssia. 

Korrespondenssin yksilösokeissa ja vulgaaripositivistisissa vääristymissä ristiriidattomaan ja loogiseen eheyteen pyrkiminen liiallisena tavoitteena ilmenee siis totalitaristisina opillisuuksina, joita voidaan kategorisoida pinnallisina harhoina eri nimisten ismien alle, mitkä havaitaan yhteisömalleja kuristavina diktatuurihaittoina >> EU, euro, rahataloustotalitarismi, globalisaatio, äärioikeisto vs. äärivasemmisto jne.

Yhteisömallien muodostamisessa ne ovat omansalaisia ryhmäsitovia ja tunnustuksellisia yhteisömallien kieroon kasvaneita muotoja, joiden sisälle on pesiytynyt universaalia kehitysperiaatetta rajoittavaa sairautta; eli ihmisyydessä noosfääriä haittaavaa sakkaa, mikä ilmenee mm. ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa monenlaisina fyysisen todellisuuden hallinnan ongelmina ja tuhoina parhaillaan...

"Olemme kulkeneet pitkän historiallisen matkan ihmisen alkulaumoista, kielen uskonnollislaatuisista jumalallisuutta hahmottavista yleiskäsitteistä koherenttisen totuudellisuuden ja Pyhän Sanan maailmasta eurooppalaisen uuden ajan tuottamaan Objektivaatioon, empirismiin ja korrespondenttiseen totuudellisuuteen ja lopulta varsin erityisten "ismien" mukanaan tuomaan todellisuustulkintaan. 

Jos voisimme ikään kuin astua meille ominaisesta totuudellisuuden kokemuksesta yhden askelen taaksepäin niin, että näkisimme paremmin sen historiallisen tien jota pitkin olemme omaan "ismien" maailmaamme päätyneet, monet meitä nyt riivaavat ajatukselliset ja totuudellisuuteen liittyvät sekaannukset ehkä selvenisivät.

Ehkäpä esimerkiksi ymmärtäisimme miten toivottoman pinnallisia aatteellisten, ideologisten tai poliittisten "ismien" totuudet ovat. Ehkäpä ymmärtäisimme etteivät edes parhaimpien opillisten "ismien" totuudet kovin syvälle yllä."

---> Tämä kuvattu kehityskaari ihmiskulttuurin alkuaikojen koherenttisesta ajattelulaadusta korrespondenssiin ja sen myötä alkaneeseen nykyiseen kriisivaiheeseemme kertoo selvää kieltään siitä, kuinka ihmisyys on ollut osa universaalia evoluutiota vapaan tahdon mukaisena prosessina onnistumisineen ja epäonnistumisineen; yrityksen ja erehdyksen kautta noosfääri on tunnustellut tietään eteen päin yhteisö- ja kulttuuriluomisprojektissaan. 

Ihmisyys onkin ollut tavallaan Universumin (Jumalan) tapa kokeilla itsensä kautta eliömuotoa, joka pystyisi noosfäärikehitysasteiden kautta tuottamaan elinpiirissään fyysisen todellisuuden yhä itsenäisempää muokkaamista korkea-asteisemmiksi olemisen ja tekemisen malleiksi; ihmiskulttuuriksi, joka elättää itse itseään tahdonalaisesti kehittäen oman itsensä ylläpitämisen ja edistymisen keinoja ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen piirissä. 

Prosessi on siis ollut yrityksen ja erehdyksen kautta etenevää kudosta, kuten Universumin koko olemukseen kuuluu galaksien, tähtien ja planeettojen syntymisestä, kehittymisestä ja kuolemisesta alkaen. Siinä kollektiivinen ja individuaali komponentti ihmisyyden sosiaalisina ja yhteiskunnallisina struktuureina ovat edenneet ja kehittyneet historiallisten ajattelulaatujen kehitysvirrassa eri muotoina (koherenssi ja korrespondenssi) ja niiden ilmentäminä yhteisömallien rakenteluina alemmilta tasoilta korkeammille tasoille... 

Ihmiskunta on siten oleellinen ja elimellinen osa Universumia - Ihmiskulttuurin evoluutio on siis yksi kuva Universumin kehitysperiaatteista. Tässä mielessä ihminen on juuri Jumalan kuva, muttei virheetön sellainen...

"Ahkera US-blogisti Ilkka Luoma kirjoittaa, että "uskonto kehittyi ja löytyi avuksi, kun ei ymmärretty tai osattu selittää jotain tuntematonta ja ennen kokematonta". Tällainen käsitys uskonnoista jonkinlaisina primitiivisen mielen valintoina tilanteissa, joissa oikeaa tositietoa ei vielä ollut käytettävissä, on tietenkin totaalisen anakronistinen. 

Eivät uskonnot suinkaan kehittyneet selittämään sitä mitä muuten ei vielä osattu selittää. Todellisuuden kuvaaminen ja selittäminen ovat paljon, paljon, paljon myöhäsyntyisemmän ajattelun ominaisuuksia kuin mikään mitä primitiivisen ihmisen mielessä vielä liikkui."

"Uskonnollinen ajattelulaatu ensimmäisine yleishahmoineen ja ihmistajuntaan luomiensa ensimmäisten yleiskäsitteiden kautta vasta valoi pohjat sille kognitiiviselle kehitykselle, joka joskus eurooppalaisella uudella ajalla sitten huipentui Subjektin ja Objektin vastakkainasettumisesta seuranneeseen korrespondenttisen totuudellisuuden laatuun -- jossa sitten myös objektivoidun todellisuuden kuvaamisella ja selittämisellä voi olla oma roolinsa."

---> Tässä ihmisyyden koko historian piirissä tapahtuneen ajatushistoriallisen kehitysprosessin tuloksena havaitut pääpiirteet ajattelulaaduissa ovat siis olleet koherenttinen totuudellisuus alustana ja kartesiolaisen paradigman luoma korrespondenssi eriytyneenä kehitysasteena siitä käsin. Tässä havaitaan se, että ne ovat jääneet elämään myös sekä sisäkkäin että limittäin, mistä osaltaan johtuu ne monenlaiset ongelmat, joita nykyajassamme joudumme nyt kokemaan.

Koherenttinen totuudellisuus voi siis em. tapaan taantua liian ryhmäsitovaksi ja tunnustukselliseksi yleistä ja alkuhahmoista ajattelua ikuistavaksi - pyhittäväksi totalitarismiksi. Korrespondenssi voi toisaalta itse taantua liian vulgaaripositivistiseksi ja opilliseksi tunnustuksellisuudeksi ja taannuttaa sosiaalisia struktuureita yli-individuaalin sokeutensa kautta.

Molemmilla on kuitenkin myös hyviä puolia >> Koherenttisella totuudellisuudella on taipumusta luoda kestävällä tavalla eheitä ja loogisia yhteisömuotoja ryhmäpsykologisia ominaisuuksia muokkaamalla ja kehittämällä. Korrespondenssi puolestaan vastaa siitä, että yhteisömuodoissa säilyy luova ja tehokas kehityskaari kohti entistä korkea-asteisempia yhteisöominaisuuksia ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksessa, koska eriytyneen subjektin ja todellisuuden objektivoitumisen luoma dynamiikka on ajatustyökaluineen voimakkaan kehittävää ja uutta luovaa.

Ongelmat ovat siis sitäkin hurjempia, kun nämä molemmat ajattelulaadut esiintyvät toinen toistensa suhteen sisäkkäin ja limittäin joko niin, että niiden huonot puolet ruokkivat toinen toisistaan entistä kamalampia yhteisömalliepämuodostumia tai niiden hyvät puoletkaan eivät pääse tuottamaan hyvää yhteisömallirakentumista niiden vuorovaikutuksen epäloogisuuksissa. Koherenttisen ja korrespondenttisen ajattelulaadun hedelmällinen risteyttäminen keskenään näyttää olevan erityislaatuinen dilemma...

"Kun nykyisin tarkastelemme uskontoja, tarkastelemme niitä jonkinlaisina opillisina kokonaisuuksina. Tällainen tarkastelutapa on suoraa seurausta siitä uudella ajalla tapahtuneesta tiedonalojen pirstoutumisesta, joka on johtanut erityisen "opillisuutta" korostavan ajattelutavan muodostumiseen. Me käsittelemme uskontojakin ikään kuin ne olisivat jonkinlaisia "ismejä". --

Mitään sellaistahan uskonnot eivät ole. Ne ovat joukkotasolla esiintyviä yhteisen kielen tunnustuksellisia erityismuotoja, joihin samaistuminen antaa yksilöille ryhmävahvistautumisen kokemuksia ja oikeassaolemisen varmuutta."

---> Yksi vakava koherenttisen ja korrespondenttisen ajattelulaadun limittäinen / sisäkkäinen yhdistelmäongelma on juuri se, kuinka uskonnollinen tunnustuksellisuus ja vulgaaripositivismi voivat tavallaan epäloogisuudessaan sekoittua uskonnolliseksi opillisuudeksi. Syntyy kuin epämuodostunut risteymä, jossa koherenttisen totuudellisuuden liialliset ryhmäsitovuudet ja yleisen - totuuden pyhittämisen tunnustuksellisuudet toimivat samaan aikaan, kun korrespondenssin liiallisena tuotoksena syntynyt vulgaaripositivistinen opillisuus muodostaa kokonaisuudesta totalitaristisen yhteisömallin >> Ismin ja lahkon - diktatuurillisen liikkeen. 

Yli-individuaali sokeus ja muut ns. ylikorrespondenssin aiheuttamat ongelmat sitten estävät lisäksi näkemästä ongelmaa...

"Totuudellisuuden erilaisia laatuja ei voi mitenkään johtaa toinen toisistaan. Koherenttinen totuudellisuus on historiallinen pohja, korrespondenttinen totuudellisuus sen yhden ulottuvuuden täydellistäjä.

Mitään tapaa "johtaa" koherenssista korrespondenssi ei ole -- jälkimmäinen on syntynyt eurooppalaisen uuden ajan keskiaikaiselle depersonalisaatiolle vastavoimana omaksutun ajatteluparadigman -- Subjektin eriytymisen ja todellisuuden Objektivaation -- vaikutuksesta. Se on ajatushistoriallinen liike, se ei ole logiikkaa. Ajatushistoria ei ole syitä ja seurauksia, vaan syyt ja seuraukset ovat tietyn ajatushistoriallisen kauden ajatustuotteita."

---> Koherenssin ja korrespondenssin ristiriita onkin nykyään juuri siinä, kun niiden yhteensopimattomat puolet tuottavat kieroon kasvavaa ja tuhoisaa yhteisömallirakentumista >> Ei ole mahdollista pitää universaalin kehitysperiaatteen mukaisina niitä malleja, joissa elää sisäkkäin tai limittäin toinen toistensa epäloogisuuksissa yhtäältä vulgaaripositivismi vs. ryhmäsitova tunnustuksellisuus. 

Toisaalta korrespondenssin luoma positiivinen kehitysominaisuus ei elä riittävän hyvin joka tapauksessakaan, jos yhteisö sisältää samalla liiallisen ryhmäsitovuuden vaatimusta koherenttisen totuudellisuuden liiallista tavoittelemista varten, kuten yhteisöjen kriisiytyessä tapahtuu herkästi. 

Olemme nähneet viimeisten muutaman sadan vuoden aikana, kuinka nämä yhteensovittamattomat ristiriidat koherenssin ja korrespondenssin kesken ovat tuottaneet mm. juuri totalitaristisia ismejä ja takapajuistavia uskonnollisia liikkeitä totalitaristisina opillisuuksina, mitkä ovat olleet universaalin kehitysperiaatteen virrassa yrityksen ja erehdyksen kautta tapahtuneita epäonnistumisia... 

"Nyt vallitsevan "opillisen" ajattelulaadun sokaisemina voimme pohdiskella aivan turhaan esimerkiksi kysymystä mikä on jonkin -- sen-ja-sen -- uskonnon "todellinen" tai ikään kuin "virallisesti oikea" oppisisältö."

---> Oppisisältö on siis korrespondenssin luomaa todellisuuden hallintaa, mutta liiallisena totalitarismia aatteiden mukaisina liikkeinä ja ismeinä. Koherenttinen ajattelulaatu voi olla mm. uskonnollista tunnustuksellisuutta yhteisötason totalitarismina. Näiden sekoittaminen voi luoda pohjaa diktatuurimaisille ja regressoituville yhteisömalleille, jos ei ole perillä niiden kehitysperspektiiveistä historiallisina ajattelulaatujen evoluutioina pitkässä ja monimutkaisessa ihmiskulttuurin jatkumossa onnistumisineen ja epäonnistumisineen.

"Uskonnot eivät kuitenkaan ole oppeja kuin vain pinnallisesti ottaen. Ihmisen lajihistoriassa ne ovat eräänlaisia palautuspisteitä, joihin kehittynytkin yksilöajattelu kaikkine eriytyneine korrespondenttisine totuudellisuuksineen palautuu, jos esimerkiksi kriisi valtaa persoonallisuuden niin että se taantuu takaisin tunnustuksellisten totuuksien ja muiden yhteisövoimien valtaan.

Uskontojen "opillisista" sisällöistä pätee ainoastaan yksi totuus: uskonnon ainoat "todelliset oppisisällöt" ovat nimenomaan sitä mihin joukkovoimien valtaan joutuneet yksilöt vetoavat esimerkiksi riehuessaan tavalla jolla heistä yksikään ei yksilönä riehuisi."

---> Tunnustukselliset totuudet ismioppeina ja yhteisövoimat totalitarismeina - diktatuurillisina ryhmäpsykologian muodosteina ovatkin merkki sellaisesta ihmiskulttuurista, joka on epäonnistunut toteuttamaan universaalia kehitysperiaatetta ja on taantunut evoluutiossaan rappioon; yhteisö taantuu takaisin ajatushistorialliseen alkuun kehityksessä astuessaan koherenttisen ajattelulaadun taannuttaviin piireihin ja toteuttaa sen huonoja puolia ylisitovalla ryhmäpsykologiallaan ja hajottaa siinä korrespondenssin toimintaa, mikä on jo itsekin kriisissä yli-individuaalina sokeutena ja vulgaaripositivismina.

"Tunnustuksellisuus taas on yhteisöajattelua, tapa jolla jokin "yleinen" ja "ikuinen" tavoitetaan uskontojen piirissä. Sellainen totuudellisuus on laadultaan, sanon tämän uudelleen: laadultaan aivan erilaista kuin mikään eurooppalaisen uuden ajan ajattelussa kehittynyt "opillinen" ajattelulaatu.".

Yleisen ja ikuisen tavoittaminen on yhteisöjen piirissä siis koherenssiin pyrkimistä, joka on ollut ensimmäisenä perustana noosfäärikehitysasteissa, koska ihminen on läpikotaisin sosiaalinen olento. Se on luonut ilmenemismuotoinaan mm. uskonnollisuuden. Korrespondenssin luoma opillisuus on tullut vasta kauan sen jälkeen ihka uutena kehitysvaiheena noosfäärin parantamisyrityksenä toteuttamaan korkea-asteisempaa yhteisömallien luomista, koska ihminen on myös syvästi luova olento.

Edellä on alustavasti kuvattu näiden kahden ajattelulaadun ongelmia ja keskinäistä suhdetta lisäongelmien luojina. Tästä alustuksesta voidaankin havaita yhteenvetona se, kuinka länsimainen ihmiskunta etenkin Euroopassa on elänyt tavallaan eräänlaista välivaihetta viime vuosisatoina, jossa koherenttinen ajattelulaatu ja korrespondenttinen ajattelulaatu ilmenevät keskenään prosessina keskiaikaisen maailmankatsomuksen ja tulevaisuuden vielä tuntemattoman maailmankatsomuksen välisenä ns. "eurooppalaisena uutena aikana". 

Tämä ns. välivaihe on tuottanut ennen näkemättömän kriisin ihmisyyden itsensä sisälle tällä hetkellä ja sitä kautta ihmisen ja luonnon vuorovaikutukseen em. ajattelulaatujen kehitysprosesseissa olevien dilemmojen takia. 

Tavallaan riittävän kunnollinen ratkaisu tähän kriisiin tuleekin olemaan vain siirtyminen tulevaisuuden uudenlaiseen ajattelulaatuun, joka on täysin uusi paradigmahyppy sellaiseen, missä koherenssi ja korrespondenssi ovat jollakin lailla täysin uudella tavalla järjestyneitä. Sen luominen lähtee ajatushistoriallisesta muutoksesta, joka jättää kuvatun nykyvälivaiheen historiaan hegemoniallisesti ja kulttuurillisesti.

Olen ymmärtänyt, että se olisi pitkällinen prosessi ulottuen monien sukupolvien ylitse, koska se vaatii paljon lisää sellaisia ajattelijoita ja tekijöitä luomaan uuden aikakauden siemeniä, joilla on potentiaalia vaikuttaa siihen, miten koherenttinen totuudellisuus ja korrespondenttinen totuudellisuus pystyisivät luomaan nykykeskuudestaan ehkä aivan kokonaankin toisenlaisen ajatteluparadigman... 

Minusta vaikuttaa siltä, että sille on keskuudessamme jo siemeniä jo jonkin verran kylvetty. Niiden viljelyä haittaavat kuitenkin suunnattoman paljon nykytilanteessamme elävät ne yli-individuaali sokeus, taloususkonto ja niiden ilmentyminä olevat imperialismi ja erilaiset rappion muodot sekä niille liian voimakkaat / harhautuneet vastalääkeyritelmät (Kuten uskonnolliset liikkeet totalitarismeina ja oppeina) ko. välivaiheen em. ajattelulaatudilemmoissa...

Minkälainen siis sellainen seuraava "uusi aika" olisi, joka muodostaisi ajatushistoriallisesta ensimmäisestä kehitysvaiheesta eli koherenttisesta totuudellisuudesta edistyksellisen yhteisömallityökalun ilman taannuttavaa ryhmäsitovuuden ja yleisen ikuistamisen diktatuuria? Ja samalla korrespondenttisesta totuudellisuudesta voitaisiin tunnistaa korjaamista vaativat em. valuviat sen verran hegemoniallisesti, että sekin mahdollistaisi kehitysperspektiivin palautumista korkea-asteisempiin yhteisömalleihin. Jääköön sellaisen pohtiminen toisiin kertoihin...

Viikon 27 sää vuonna 2013: Vaihtelevaa ja enimmäkseen normaalilämmintä; poutaa ja kahdesti osittain runsassateista (Päivitetty!)

Yleiskuvaus viikon 27 - 2013 säästä Etelä-Suomeen: Kesä jatkui edellisviikkoa normaalimpana tällä jaksolla. Aluksi itäkolkkaan ulottui vielä maanantaina hellettä, mutta muutoin ma - ke aikana lämpötilat olivat melko normaaleja - lievästi viileitä ajankohtaan nähden. Venäjän ja Itä-Euroopan helle ulotti kuitenkin uudestaan lämpöään Etelä-Suomeen to ja pe, mutta silti lievän normaalina kuumuutena. Lännestä käsin vaikuttanut matalapainetoiminta kuitenkin viilensi sään takaisin normaaliksi la ja su ajaksi; etelärannikolla tosin oli sisämaan puolelta la-su puhaltaneissa tuulissa lämpimämpää. 

Sateita esiintyi runsaasti muutamin paikoin noin kahteen otteeseen; maanantaina yöllä kapealla Saimaa - Pohjois-Pohjanmaa -vyöhykkeellä ja siinä yhteensä edeltäneiden la ja su päivien saman rintamasysteemin sateiden kanssa sademäärät nousivat monin paikoin yli 50 mm:n. Pe ja la tuohon em. viilenemiseen liittyi runsaita ukkossateita; pe sisämaassa pääasiassa Pirkanmaalta itään ja la paikoin etelärannikon tuntumassa, kuten pääkaupunkiseudulla (Lauantain 6.7.2013 ukkossateen aiheuttamaa vesivirtaus- ja tulvaestetiikkaa Espoon Tapiolassa). Muutoin sateet jäivät vähäisiksi ja paikoin kuivuus alkoi vaivata pahentuvasti eteläisimmissä osissa. Aurinkoisinta oli ke ja su.

Euroopan mittakaavassa helteisintä oli aluksi useita päiviä Länsi-Venäjällä, missä helle laajeni taas Jäämeren rantaa myöten ja +30 asteen ylityksiäkin tuli monin paikoin Suomenkin tasalla. Iberian niemimaalla oli +40 asteen helteitä useina päivinä ja myös Länsi- ja Keski-Euroopassa lämpeni paikoin helteelle ma - ti, mutta ke alkaen helle keskittyi manner-Euroopassa enemmän itäosiin yhdistyneenä Venäjän helteeseen ja tästä siis ulottui maistiaista Suomeenkin to - pe. Skandinavia ja Lappi pysyivät pääosin viileinä ja epävakaisina; ti viileys ulottui myös Etelä-Suomeen. Länsi-Euroopan viilenemistä ke - pe ajaksi edesauttoi tuttuun tyyliin Britteinsaarten tienoille tullut matalapainetoiminta länsituulineen ja sateineen. 

Pe - su Länsi-Eurooppaan vahvistunut korkeapaine puolestaan muutti suursäätilaa; manner-Euroopan länsiosat ja Britteinsaaret saivat aurinkoista ja monin paikoin helteelle lämmennyttä säätä, mutta helle hellitti ukkosten kera Itä-Euroopassa ja osittain Länsi-Venäjälläkin pohjoisosissa, kun läntinen matalapainetoiminta Islannin tienoilta Jäämerelle toi länsi-luoteisvirtauksen kera viileämpää säätä Fennoskandiaan ja sieltä käsin muualle em. alueille.

Euroopan mittakaavassa em. tilanteet ilmenivät tarkemmin näin: Wetter3 -arkisto A ja Wetter3 -arkisto B (Esim. valinnat "Niederschlagstaerke und -form" ja "2 m Temperatur" tuovat tuttuja sääkarttatyyppejä).

Maanantai 1.7.2013: Korkeapaine pysyi Länsi-Venäjän pohjoisosissa laajentaen alueellaan helleaaltoa; hellettä ulottui idästä vielä täpärästi Itä-Suomeen ja sitä jo parisen päivää rajannut rintamasysteemi alkoi vähitellen siirtyä idemmäksi Laatokka - Lappi -akselilta, kun lännestä pyrki matalapainetoimintaa enemmän Skandinaviaan okludoituvan rintamasysteemin kera. Ko. rintamasysteemiin kaakosta tullut matalapaine siirtyi Suomea pitkin samalla pohjoiseen. Tarkastelualueella yöllä - aamulla ko. rintamalinjaa pitkin eteläkaakosta tuli runsaita sateita paikoin ukkosen kera itäosissa, mutta lännessä oli vähäpilvisen poutaa / hahtuvapilvilauttoina rintamasysteemin takaosan pilvirajaa. Iltapäivällä - alkuillalla syntyi lännessä kumpupilvisyyttä ja etelärannikolta käsin matalapaineen jälkipuolella kuurottaisen sateen siirtyi pohjoiseen idän rintamasateen siirtyessä koilliseen. Loppuillalla poutaantui itäosaa lukuun ottamatta, mutta keskipilvilauttailua jäi runsaasti monin paikoin. Tuulet olivat aluksi em. rintaman itäpuolella etelästä ja länsipuolella länsiluoteesta heikkoja; rintaman kohdalla oli tyyntä. Iltaan mennessä kohtalaiset länsi-lounaistuulet valtasivat alaa. Yölämpötila oli idässä +15 ja +20 asteen välillä ja lännessä +9 ja +14 asteen välillä. Päivälämpötila oli rintaman pilvisimmillä paikoilla +20 asteen vaiheilla, lännessä +21 ja +25 asteen välillä ja itäkolkassa vielä vähän yli +25 astetta.

Tiistai 2.7.2013: Korkeapaine heikkeni vähän Länsi-Venäjällä, mutta helle jatkui siellä. Siitä alkoi ulottua selännettä Suomen eteläpuolitse Itä-Eurooppaan. Suomessa Lappiin siirtynyt pieni matalapaine sai vähän täydennystä Keski-Skandinaviasta, missä heikkenevä okluusiorintama siirtyi vähitellen lännestä Suomen päälle edellispäivän rintaman melkein perään. Britannian tienoille tuli uutta melko voimakasta matalapainetta Atlantilta. Tarkastelualueella yöllä - aamulla edellisen rintaman pilvisyys ja sateet kaikkosivat ja aamulla oli hetken selkeääkin. Kumpu- ja kumpukerrospilviä syntyi kuitenkin nopeasti ja iltapäivällä niiden sekaan tuli lännestä uuden rintaman heikkoja kuurosateita sisämaapainotteisesti kapeana vyöhykkeenä. Illalla uudenkin rintaman sateet kuivuivat ja jäljelle jäi vaihtelevasti hahtuva- ja untuvapilvilauttailua. Etelän ja lännen väliset tuulet voimistuivat jo yöllä ajoittain navakoiksi, mutta illalla ne heikkenivät etenkin itäosissa. Yölämpötila oli +10 ja +15 asteen välillä; idässä vielä paikoin reilut +15 astetta. Päivälämpötila oli +20 asteen vaiheilla; lämpimintä idän sisämaassa ja länsiosissa paikoin vajaat +20 astetta.

Keskiviikko 3.7.2013: Vanha matalapaine siirtyi Lapista pois Jäämerelle. Länsi-Venäjältä Itä-Eurooppaan ulottunut korkeapaineen selänne vahvistui isommaksi korkeapaineeksi ja alkoi vaikuttaa enemmän Suomen säähän. Britannian tienoon matalapaine heikkeni, mutta ulotti viilentävää vaikutustaan Etelä-Skandinaviaan ja Keski-Eurooppaan saakka. Uusi voimakas matalapaine velloi lännestä Islannin eteläpuolelle. Tarkastelualueella yöllä - aamulla oli vielä vaihtelevasti hahtuva- ja untuvapilvilauttailua, mutta iltapäiväksi sää selkeni lähes kokonaan; sisämaassa esiintyi vähän kumpupilviä. Illalla untuvapilvilauttoja esiintyi runsaammin etelästä - kaakosta alkaen, kun Venäjän helleilmamassaa rajannut heikko rintamasysteemi hivuttautui kaakosta lähemmäksi. Lounaistuulet olivat enimmäkseen heikkoja; länsikolkassa aluksi yöllä kohtalaisia. Illalla oli ajoittain tyyntä. Yölämpötila oli oli enimmäkseen +10 ja +14 asteen välillä; etelärannikolla n. +15 astetta. Päivälämpötila oli +20 asteen vaiheilla; idässä +21 ja +24 asteen välillä.

Torstai 4.7.2013: Länsi-Venäjän - Itä-Euroopan korkeapaine vahvistui vähän Suomen kaakkoiskulmalla. Läntinen matalapainetoiminta pakottui suuntaamaan sen takia Skandinavian länsireunaa viistäen Jäämerelle. Heikko rintamasysteemi liikkui kuuroineen Etelä-Skandinaviassa vähän itään; Suomeen tuli sen etupuolella etelästä helleilmamassaa. Samalla Länsi-Eurooppaan alkoi tulla korkeapainetta Atlantilta kiilamaisesti ja Islannin eteläpuolella voimakas matalapaine liikkui hitaasti itään. Tarkastelualueella oli yöllä - aamulla hajanaista untuvapilvilauttailua, mutta iltapäivällä etelästä alkoi tulla ajoittain runsaampaa ylä- ja keskipilvilauttailua helleilmamassan saapumisen mukana; seassa tuli paikoin heikkoja sadekuuroja. Ilman utuisuus alkoi lisääntyä. Etelätuulet olivat enimmäkseen hyvin heikkoja ja ajoittain oli tyyntä. Yölämpötila oli enimmäkseen +10 ja +15 asteen välillä, mutta lännen sisämaassa paikoin vajaat +10 astetta. Päivälämpötila oli +22 ja +25 asteen välillä; kaakon sisämaassa vähän yli +25 astetta.

Perjantai 5.7.2013: Korkeapaine heikkeni Suomen kaakkoisreunalla, mutta Länsi-Eurooppaan - Britanniaan tullut korkeapaine voimistui selvästi. Etelä-Skandinaviasta saapui alkupäivän mittaan heikko kylmä rintama Etelä-Suomeen. Islannin eteläpuolinen matalapaine viiletti Jäämerelle ja toi okludoituvaa rintamaa Skandinaviaan. Näiden rintamien kera Suomeen tuli myös pieni matalapaineen osakeskus. Tarkastelualueelle ulottui etelästä helleilmamassaa ennen ensimmäisen rintaman ylitystä; ennen sitä oli vaihtelevasti ylä- ja keskipilvilauttailua. Iltapäivällä - alkuillalla kylmän rintaman ylityksessä runsaampaa (kuuro)pilvisyyttä oli etenkin sisämaassa; osittain Kanta-Hämeessä sekä laajemmin Pirkanmaalta itään esiintyi paljon ukkoskuuroja. Etelärannikolla oli enimmäkseen poutaa. Loppuillalla kuurot heikkenivät lähes pois, mutta jäljelle jäi koko alueelle vaihtelevasti hahtuva- ja kumpukerrospilviä; selkeintä etelärannikolla. Ilmamassa tuli yön aikana samean utuiseksi, mutta illalla lännestä alkaen kirkastui vähän. Etelän ja lännen väliset tuulet olivat aluksi heikkoja, mutta rintaman ylityksessä ajoittain navakoita. Illalla länsituulet olivat heikkoja. Yölämpötila oli sisämaassa +15 asteen vaiheilla ja etelärannikolla +16 ja +19 asteen välillä. Päivälämpötila oli +25 asteen vaiheilla; sisämaassa paikoin n. +27 astetta.

Lauantai 6.7.2013: Matalapaine siirtyi Etelä- ja Keski-Suomen päältä vähitellen idemmäksi ja sen myötä luoteesta alkoi tulla viileämpää ja kuivempaa ilmaa koko Suomeen ja helleilmamassa alkoi syrjäytyä Venäjälläkin; edellisen päivän Skandinaviaan saapunut rintamasysteemi ylitti aluetta alkupäivän aikana. Korkeapaine vahvistui entisestään Länsi-Euroopassa ja matalapaineiden liikerata pysyi Islannista Jäämerelle; uusi voimakas matalapaine oli ylittämässä Islantia. Tarkastelualueella yöllä - aamulla oli runsaan vaihtelevasti hahtuva- ja kumpukerrospilviä ja paikoin sadekuuroja. Puoliltapäivin kumpukerrospilvien seassa alkoi kehittyä runsaammin sadekuuroja; etelärannikolla kuuroista muodostui paikoin (esim. pääkaupunkiseudulla) rintamamuotoisia ukkosia rankkoine sateineen kääntyneen tuulen ajettua niitä sisämaasta sinne. Illalla kuurot vähitellen kuolivat myös etelärannikolta ja pilvisyys väheni hajanaiseksi hahtuvapilvilauttailuksi. Ilmamassan utu hälveni pois iltaan mennessä. Länsituuli oli yöllä hyvin heikkoa, mutta aamusta ja lännestä alkaen luoteis-pohjoistuulet olivat kohtalaisia ja puuskissa paikoin navakoitakin. Illalla tuuli tyyntyi taas selvästi. Yölämpötila oli +15 asteen vaiheilla; etelärannikolla +16 ja +19 asteen välillä. Päivälämpötila oli +20 asteen vaiheilla; etelärannikolla aluksi ennen ukkosia +21 ja +24 asteen välillä.

Sunnuntai 7.7.2013: Suomesta poistunut pieni matalapaine jäi Länsi-Venäjän pohjoisosiin ukkosineen. Britannian tienoilla velloi edelleen vahva korkeapaine, josta alkoi ulottua heikkoa korkeapaineen selännettä lounaasta Suomeen. Islannin itäpuolelta Jäämerelle liikkui voimakas matalapaine, jonka kylmä rintama tuli Skandinaviaan. Tarkastelualueella hahtuvapilvet hälvenivät kokonaan pois jo alkuyöllä ja siitä lähtien oli täysin selkeää laajoilla alueilla; ainoastaan itä-kaakkoiskolkassa oli iltapäivällä kumpupilvisyyttä ja toisaalta illalla lännestä tuli alueelle aluksi hyvin ohutta yläpilviharsoa ja länsikolkkaan sitten jo em. kylmän rintaman etummaista pilvivyöhykettä luoteesta. Lännen ja pohjoisen väliset tuulet olivat hyvin heikkoja ja ajoittain oli tyyntä varsinkin illalla. Yölämpötila oli enimmäkseen +10 ja +15 asteen välillä; lännen sisämaassa paikoin vajaat +10 astetta. Päivälämpötila oli +19 ja +23 asteen välillä - etelärannikolla paikoin +25 asteen vaiheilla.

Alkaneen viikon 28 sääennuste Etelä-Suomeen (Päivitetty!): Sääennuste kattaa tälläkin kertaa vain viikonlopun viikosta 28 ja ensi viikon 29 sään kuvaa ainakin alkuosiltaan. Edellisessä viikkosääraportin ennustepäivityksessä kerrottu toteutui tällä kuluvalla viikolla 28 varsin hyvin; pääasiallinen ilmavirtaus kävi lännen ja pohjoisen väliltä, missä ma heikko kylmä rintama toi luoteesta lievästi sadekuuroja, ti oli poutainen ja lähes selkeä päivä ja ke Norjanmereltä itäkaakkoon siirtynyt matalapaine toi sateita laajasti, muttei kovin runsaasti. Eilen to olikin sitten viileän pohjoisluoteisen virtauksen vuoro sen matalapaineen jälkeen. 

Tänään perjantaina on alkanut lievä lämpenemistrendi, joka kattaa viikonlopun la - su, kun heikko korkeapaine on muodostumassa Suomen paikkeille itäpainotteisesti. Norjanmeren suunnasta on kuitenkin uhkaamassa taas matalapainetta, joka tuo kylmän rintaman kuurottaisine sateineen luoteesta jo sunnuntaina; kuitenkin päivälämpötilat kohoavat ainakin hellerajalle la ja su. 

Ensi viikon alussa ma voi olla vielä melko lämmin ja ainakin osaksi poutainen, mutta ti - ke Pohjois-Suomi -painotteisesti voimakas matalapaine siirtyisi itään ja toisi runsaampisateisen rintaman ja annoksen viileämpää ilmaa voimistuvine länsituulineen. Sitten ke jälkeen on näkyvissä seuraavaa lämpenemistä, kun Länsi-Euroopassa taas voimistuva korkeapaine ulottaisi helteistyvää vaikutustaan myös Fennoskandian eteläosiin ja siis osittain myös Suomeenkin...

Euroopan mittakaavassa nyt viikonloppuna on manner-Euroopan länsiosissa lämpenemässä taas laajemmin helteelle sen jälkeen, kun ke - to etenkin Keski-Eurooppaan tuli Skandinaviasta viileän annos matalapaineen jälkipuolelta. Helteinen sää palaa myös Länsi-Venäjällä pohjoisemmaksi, mutta ensi viikon 29 alussa helleaalto näyttäisi jäävän kehittymään ankaraksi vain kauempana Uralilla Fennoskandiaan Norjanmereltä vaikuttavan matalapainetoiminnan takia. Ensi viikon 29 puolivälin jälkeen tuo em. uusi läntisen korkeapaineen voimistuminen idemmäksi helteistäisi säätä sitten yhä lisää manner-Euroopassa ja Fennoskandiassakin...

Päivitys maanantaina 15.7.2013 klo. 02:00: Sää eteni varsin hyvin ennusteen mukaan päättyneen viikon 28 pe - su osalta; sää lämpeni lieväksi helteeksi ja sunnuntaina kuurosateita ukkosineen saatiin sisämaassa kylmän rintaman ylityksessä. Alkaneen maanantain osalta ennuste näyttää pätevän edelleen varsin hyvin; enimmäkseen pilvipoutaa ja normaalilämmintä. Myös ti tienoolla luoteesta tuleva voimakas matalapaine on yhä tulossa aiheuttaen ma-ti yönä kuurosateita ja ti päivällä voimakaspuuskaista luoteistuulta sään ollessa kuitenkin enimmäkseen poutaista. Sää on kuitenkin jo normaalia viileämpää vajaan / n. +20 asteen päivälämpötiloineen.

Keskiviikosta alkaen sääennusteisiin on tullut kuitenkin selkeä muutos; aluksi tiistainen matalapaine siirtyy Venäjälle jättäen keskiviikoksi jälkeensä viileän luoteistuulen; päivälämpötiloissa jäädään vajaaseen +20 asteeseen, mutta yö on n. +10 asteisen leuto tuulten takia. Sitten torstaina Norjanmeren suunnalta näyttää taas tulevan matalapaine sateineen. Sen asettuminen ja muotoutuminen viikon lopussa voimakkaana ja pysyvänä Suomen kaakkois-itärajan lähelle osana Länsi-Venäjälle muodostuvaa laajaa matalapainetta näyttää tuovan jopa lähes kolean säävaiheen pe - su, kun läntinen korkeapaine venyy samalla Britannian tienoilta Norjanmerelle. Se mahdollistaa koko Suomeen voimakkaan koillisvirtauksen, joka tuo viileää ilmaa ja matalapaineen lähellä pe - su esiintyy samalla runsaasti kuurosateita, joista osa on ravakoita polaari-ilmamassan ukkosten kera. Päivälämpötiloissa voidaan jäädä yhä varmemmin ja reilummin alle +20 asteen, mutta tuulisuus ja pilvisyys pitävät yöt leutoina...

Euroopan mittakaavassa tuo ke jälkeinen uusi suursäätilallinen muutos tuo viikonloppuna Fennoskandiasta laajasti myös Länsi- ja Keski-Eurooppaan viileää säätä, mutta ennen sitä tämän alkaneen viikon 29 alussa helle ehtii voimistua ja laajeta siellä yleisesti. Länsi-Venäjällä helle siis jää tällä viikolla kauemmaksi Uralille ja toisaalta Mustallemerelle ja ukkosia runsaine kuurottaisine sateineen tulee monin paikoin. Viikon mittaan Länsi-Venäjän laajan matalapaineen pohjoispuolitse idästä näyttää kuitenkin kiertyvän ajoittain lännemmäksikin voimakasta hellettä Jäämeren rantoja myöten, mutta siis näillä näkymin se ei pääse Suomeen asti ainakaan vielä tällä alkaneella viikolla 29...

Seuraavan sääraporttini julkaisun pyrin tekemään ti - ke aikana, jotta pääsisin taas normaalimpaan tahtiin siinä eli edeltäneen viikon toteutuneet säät esittelyyn seuranneen viikon alussa eikä vasta perjantaina, kuten valitettavasti kahtena viime kertana näin viivästyi... 

Sääennusteisiin lähteenä on mm.: Weatheronline, Expert Charts.

Luontohavaintoja viikolta 27 - 2013: Etelä-Suomen kasvukauden kehitysasteeseen jäi edelleen etenemään 2 - 3 viikon mittainen etumatka ajankohdan tavanomaiseen aikatauluun nähden, kun sään melko normaalilämpöiset olosuhteet eivät enää ainakaan kirittäneet sitä lisää normaalista poikkeavaksi. Tämän mukaan ko. viikon 27 aikana >>

Maitohorsma (Chamerion angustifolium), siankärsämö (Achillea millefolium), mesiangervo (Filipendula ulmaria), rohtovirmajuuri (Valeriana officinalis), päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) ja saunakukka (Tripleurospermum inodorum) jatkoivat edelleen runsasta kukintavaihettaan; tällä kuluvalla viikolla 28 osalla on jo kukinnan hiipumisvaihe menossa. Paimenmatara (Galium album) lopetteli kukintaansa. Samalla runsaaseen kukintavaiheeseen tulivat mm. pietaryrtti (Tanacetum vulgare) ja rantakukka (Lythrum salicaria), mitä ne jatkavat kuluvallakin viikolla. Myös pujo (Artemisia vulgaris) aloitti jo kukintansa monin paikoin ja on parhaillaan voimistumassa huippuunsa. Jo edellisviikolla kukkimistaan aloitellut karhunputki (Angelica sylvestris) voimisti selvästi kukintaansa ja on huipentumassa parhaillaan. Heinävaltaisilla niityillä monien heinälajien kukinnan jälkeinen ruskeaksi muuttuminen edistyi edelleen, mutta toiset lajit olivat vielä kukintavaiheessa. Hedelmävaiheessaan ruskistui koiranputki (Anthriscus sylvestris) ja lupiinien (Lupinus polyphyllus) hedelmäpalot alkoivat mustua kypsiksi.

Puistoissa ja puutarhoissa perennamaailman viimeisetkin tarhapionit (Paeonia X festiva -ryhmä) ja kiinanpionit (Paeonia lactiflora -ryhmä) lopettivat kukintansa. Sen sijaan kukintahuippuunsa tulivat jaloritarinkannukset (Delphinium cultorum cv.), valtikkanauhus (Ligularia przewalskii), auringontähti (Telekia speciosa), palavarakkaus (Lychnis chalcedonica), kirahvinkukka (Cephalaria gigantea), purppurapunalatva (Eupatorium purpureum), väriminttu (Monarda didyma), rohtosuopayrtti (Saponaria officinalis), varhaiset jaloangervot (Astilbe arendsii hybr.) ja monet liljat (Lilium sp.); osa näistä on jo hiipumassa kukinnaltaan parhaillaan. Kukintaansa aloittelivat mm. monet myöhäiset tarhapäivänliljat (Hemerocallis cv.), isohirvenjuuri (Inula helenium) ja varhaiset syysleimut (Phlox sp.). Viikon 27 kasvina esittelemäni laji (Viikon 27 kasvivalokuva: Mesisilkkiyrtti (Asclepias syriaca) ) eteni kukinnassaan hyvällä alulla ja on ollut huipentumassa kuluvalla viikolla 28.

Nurmikoilla valkoapila (Trifolium repens) ja ketohanhikki (Potentilla anserina) alkoivat jo vähän hiipua kukinnaltaan, mutta nurmikonleikkuiden väleillä ja kuivien alueidenkin piirissä uusia kukkia avautui ja on edelleen avautumassa suht paljon. Niiden joukossa syysmaitiaisen (Leontodon autumnalis) kukinta voimistui ja on parhaillaan tulossa huippuvaiheeseen. Runsaita sateita saaneilla alueilla nurmikot jatkoivat rehevää ja nopeaa kasvuaan; näin etenkin Pirkanmaan ja Saimaa - Pohjanmaa -akselin alueet. Kuivimmilla alueilla säilyi edelleen monin paikoin hidastunutta kasvua ja kellastumista; näin nimenomaan Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa parhaillaankin. Toisaalta esim. pääkaupunkiseudulla lauantain ukkoskuuroista tuli nurmikoille(kin) viherryttänyttä helpotusta paikoin.

Puukukinnassa monet lehmukset (Tilia sp.) ohittivat täyden kukintavaiheen, mutta mm. harvinaiset kriminlehmus (Tilia X euchlora) ja amerikanlehmus (Tilia americana) olivat vielä nuppuasteella viikolla 27. Samettisumakki (Rhus hirta) tuli täyteen kukkaan. Pallohortensia (Hydrangea arborescens "Grandiflora") aloitteli kukintaansa ja syyshortensian (Hydrangea paniculata "Grandiflora") kukkaterttuaiheet tulivat esille kasvavien oksien kärjissä. Terttuseljan (Sambucus racemosa) marjat tulivat jo lähes täysipunaisen kypsiksi ja mustaselja (Sambucus nigra) alkoi lopetella kukintaansa. Kotipihlajan (Sorbus aucuparia) marjat aloittivat värittymisen oranssiksi kohti kypsymistä. Tarhaomenissa (Malus X domestica) kesälajikkeet alkoivat lähestyä täysikypsyyttään jo paljon värittyneinä. Tuomipihlajien (Amelanchier sp.) ja hedelmänä viljeltävien kirsikoiden (Prunus sp.) ensimmäiset marjat alkoivat kypsyä.

Männyillä (Pinus sp.) ja kuusilla (Picea sp.) sekä osin pihdoillakin (Abies sp.) uusien versojen puutumiskehitys saavutti monin osin jo täysivaiheen. Etenkin pihdoilla kuitenkin latvojensa pääversot olivat vielä selvästi kesken siinä prosessissa. Marjakuusilla (Taxus sp.) enää vain harvat voimakkaat versot jatkoivat pituuskasvuaan. 

Suomen luontaisilla lehtipuilla uusien vuosiversojensa puutuminen alkoi myös olla suurimmaksi osaksi jo tapahtunutta, mutta mm. metsävaahteralla (Acer platanoides) jatkui vielä yksittäisten voimakkaiden versojen pituuskasvu nuorilla puilla ja taimilla. Osa metsävaahteroista sai lehtiinsä häilyvää punertavaa ns. esiruskasävyä tyypillisenä loppukesän merkkinä versopuutumisen edistymisestä lähes loppuun. 

Latvoissaan etenkin pääversojensa voimakas pituuskasvu jatkui edelleen monilla ns. pioneeripuiden taimilla ja nuorilla puilla; koivut, lepät, pajut ja haapa. Koivuilla ja lepillä ensi kevättä varten jo parina aikaisempana viikkona esille tulleet hedenorkkojen esiaiheet alkoivat saavuttaa täyttä talvehtimiskokoaan.

Kasvitaudit pysyivät edelleen melko hyvin kurissa lukuun ottamatta härmää, jota esiintyi yhä mm. terttuseljoissa ja tuomipihlajissa paikoin runsaasti. Sen sijaan ruostesienien invaasiota ei ollut vieläkään näkyvissä, mutta paikoin esim. raidoissa (Salix caprea) ja harmaalepissä (Alnus incana) oli yksittäin runsaasti kunkin omaa ruostesienilajin vioitusta lehdissään. Aikaisemmin kesällä tuomenkehrääjäkoiden toukkien paljaaksi syömien tuomien (Prunus padus) uudet lehdet kasvoivat jo lähes täysikokoon, muttei vielä täysisyvään vihreyteen tällä alkaneellakaan viikolla 28.

Maaseudun peltoviljelyssä rypsin / rapsin kukinta alkoi hiipua, mutta keltaisia peltoja säilyi vielä monin paikoin tämän kuluvan viikon 28 alkuun saakka. Muut viljat tulivat viimeisiltä osiltaankin täyteen tähkävaiheeseen. Edelleen ilmeni edellisviikoltakin tuttua kahtiajakoisuutta kosteusoloissa; ukkostaneimmilla paikoilla ilmeni mm. lakoontumisongelmia, mutta Uudenmaan - Varsinais-Suomen vähimmille kuuroille jääneillä alueilla oli kuivuusongelmia.

Maaperän kuivuminen etenkin juuri Uudenmaan - Varsinais-Suomen alueilla alkoi näkyä jo kallioisten rinteiden lehtipuustoissakin kuivuuden aiheuttamina kellastumisina etenkin koivuilla. Myös siis nurmikoilla ja muutenkin osassa niittyjä kasvustot alkoivat paikoin nuutua, mutta esim. pääkaupunkiseudulla lauantain ukkoskuuroista tuli paikoin virkistystä kasvustoille. Sisämaan ukkostaneimmilla alueilla ei ollut edelleenkään mitään merkkiä näistäkään kuivuusongelmista. Jokien virtaamat pysyivät edelleen suunnilleen normaaleina.

Vesistöjen pintavesien lämpötilat laskivat edellisviikosta hieman ja asettuivat alkuviikosta alkaen järvissä pääasiassa +20 asteen vaiheille; ajoittain oli vähän yli +20 astetta aurinkoisimpien hetkien perään. Suomenlahden sisälahdissa oli melkolailla sama tilanne ja meren ulapalla pintavesien lämpötilat pysyivät pääasissa +15 ja +19 asteen välillä; itäosissa toisaalta ulapallakin alettiin saavuttaa +20 asteen tienoota kuluvalle viikolle 28 tullessa. Sinilevät eivät merkittävästi runsastuneet edellisviikosta.

Luontohavaintoihin lähteinä ovat mm.: Siitepölytiedote, Itämeriportaalin meriveden pintalämpötilaennuste ja Ympäristö.fi:n pintavesien lämpötilat.

Viikon 27 kasvivalokuva: Mesisilkkiyrtti (Asclepias syriaca)

Kukkimaan alkanutta mesisilkkiyrttiä (Asclepias syriaca) kuvattuna torstaina 4.7.2013 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.


Ko. viikolla vallinnut kasvukauden etuaikaisuus 2 - 3 viikon verran ajankohdan tavanomaiseen aikatauluun nähden on puhkaissut kukkaan perennamaailmassa jo kaikki tyypilliset heinäkuun ja osin jopa elokuunkin kukkijat ja niinpä niiden joukosta valitsin tämän erikoisuuden, joka on Suomessa vielä hyvin tuntematon ruohovartinen kasvilaji. Kyseessä on Yhdysvaltain itäosissa luonnonvaraisena kasvava mesisilkkiyrtti (Asclepias syriaca).

Tieteellisen nimen Lähi-itään viittaava lajinimi on Carl von Linnén ajalta periytynyt sekaannus; lajinimeä on ilmeisesti kierrätetty. Englanninkielinen wikipedia-artikkeli väittää näin: "The specific name was reused by Linnaeus due to Cornut's confusion with a species from Asia Minor.".

Mesisilkkiyrtin luontainen kasvualue kattaa laajasti USA:n osavaltioita itärannikolta Kalliovuorille, muttei kuivimpia preeria-alueita. Kasvupaikkoina sillä ovat joutomaat, tienvarret, harvat metsät ja pellonpientareet. Niinpä se käyttäytyy siellä, kuten täällä Suomessa vaikkapa maitohorsma (Chamerion angustifolium). Koristekasvina mesisilkkiyrtti on kuitenkin vähän käytetty eikä sitä Suomessakaan ole juuri saatavilla. Hyötykasvina sitä on kuitenkin kokeiltu hyvin tuloksin; siitä on mm. kuitukasviksi ja sen siemenistä saatavasta öljystä voidaan tuottaa kemikaalia aurinkorasvoihin. Kasvin kaikki osat erittävät valkoista maitiaisnestettä vahingoitettaessa; siitä englanninkielinen nimi Common Milkweed. Kasvin myrkyllisyydestä on risiriitaista tietoa; sitä pidetään jonkin verran myrkyllisenä, mutta nuoret versot, nuoret lehdet, kukkanuput ja nuoret hedelmätuppilot olisivat syötäviä raakana.

Mesisilkkiyrtin koristearvo on ensinnäkin sen rehevässä ja rotevassa kasvutavassa; laji kasvaa korkeudeltaan n. metrin mittaiseksi, varret ovat paksuja ja niissä on isoja n. 20 cm pitkiä kapeahkoja lehtiä vastakkaisesti asettuneina. Lehdet ovat ehyitä, vaaleahkon- ja himmeänvihreitä, paksuhkoja, nahkamaisen tuntuisia ja niiden pääsuonet ovat punertavia. Toukokuussa nuorina maasta punnertaessaan lehdet tulevat varsien alkujen mukana tiiviinä tuppeina ja ne ovat silloin aluksi hopean silkkikarvaisia ja osaksi punertavia. Syksyllä lehdet saavat keltaisen värityksen syyskuun lopulta alkaen. Sitten lehdet ja varret joko vähitellen kuihtuvat ruskeiksi marraskuulle mennessä tai paleltuvat ennen sitä ensimmäisissä usean asteen yöpakkasissa.

Laji siis kukkii Etelä-Suomen olosuhteissa normaalisti heinäkuussa ja osittain elokuunkin puolelle usean viikon ajan, koska pallomaisiksi sarjoiksi muodostuvia kukkaterttuja on pitkin varsia eriaikaisesti kukkaan avautuvina; ensimmäisenä kukkaan puhkeavat alimmat tertut ja viimeisenä versojen latvojen tertut. Kukinnan merkittävä estetiikkaominaisuus on niiden hyvin voimakas tuoksu; se on hajuvesimäistä ja voi heikkotuulisen ja lämpimän päivän aikana kehittyä kasvuston läheisyyttä eniten hallitsevaksi aistinautinnoksi.

Toki kukat ovat myös visuaalisesti upeita; juuri ennen puhkeamistaan niiden suojuslehdet ovat kirkkaan purppuraisia ja kukkien avauduttua esille pistää vaaleanpunaisia - lähes valkoisia terälehtiä tähtimäisesti suojuslehtien taipuessa samalla alaspäin. Kukkaterttujen eriaikaisuuksien takia kukinta on etenkin alkuun hyvin kirjavaa, joskin siis purppura-vaaleanpunapainotteista ja kukinta-aikansa keskellä voi olla ajankohta, jolloin kaikki kukat ovat yhtäaikaa auki.

Kukista kehittyy loppukesän mittaan pitkulaisia ja isoja tuppia, joiden pinta voi olla tiheään nystyinen. Nämä hedelmät ovat aikaisempien kukkaterttujen kohdilla joko yksittäin tai korkeintaan muutaman kappaleen rykelminä ja ne ovat aluksi kirkkaan vaaleanvihreitä sekä tunnultaan kumimaisia. Ne voivat sojottaa eri suuntiin tai olla pystyjä. Myöhään syksyllä / alkutalvella tupet kuivuvat ruskeiksi ja avautuvat päästäen runsaasti valkovillaisia siemeniä esille; villa on runsasta ja silkkimäistä ja se suoristuu - avautuu esille pyrstötähtimäisinä sarjoina siemenineen. Tämä siemennys onkin myös hieno esteettinen tapahtuma, joten varsia ei kannata leikata syksyllä pois. Hedelmien kypsyminen tähän asteeseen on kuitenkin Suomen oloissa epävarmaa...

Estetiikkakatsannossa lajin heinä-elokuinen kukinta ei ehkä pärjää värien kirkkaudessa monille muille samaan aikaan kukkiville perennalajeille, mutta tuoksuvaikutukseltaan mesisilkkiyrtti on erinomainen ja yksi rajuimmista. Niinpä sitä ominaisuutta voidaan koristekäytössä korostaa mm. niin, että sijoitetaan laji ryhmänä heikkotuuliselle ja aurinkoiselle kasvupaikalle eli käytännössä esim. seinustalle ja sellaisille paraatipaikoille, mistä käsin kukkatuoksuja voidaan helposti käydä nauttimassa. Lisäksi lajia kannattaa istuttaa tässä katsannossa laajana usean yksilön ryhmänä / ryhminä, jolloin varsinkin tuoksuominaisuus korostuu räikeästikin, jos sellaista haluaa.

Lajin roteva kasvutapa voi toimia hienona kontrastina siroa kasvutapaa tekevien perennojen seurassa. Lisäksi mesisilkkiyrtin isot ja ehyen selkeät lehdet kotrastoivat dynaamisesti pieniä ja / tai voimakkaasti liuskoittuneita lehtiä tekevien perennojen kanssa. Syksyllä puolestaan lajin selkeä ruska on hyvä etu, kun perennojen maailmassa kirkkaita syysvärejä muodostuu muutoin sen verran harvoilla lajeilla. Niinpä mesisilkkiyrtti on näkyvä elementti syys-lokakuussa.

Mesisilkkiyrtti pitää hiekkaperäisestä maasta ja tarvitsee aurinkoisen kasvupaikan. Rehevänä lajina se ei siedä kuitenkaan liikaa kuivuutta. Suomen oloissa etenkin pitkällä sisämaassa lienee oleellista myös kasvupaikan lämpimyys.

Perennana lajia voidaan siis viljellä, joskin tiedot Suomessa menestymisestä ovat hyvin puutteellisia sen harvinaisuuden takia. Kuitenkin tällä Kaisaniemen kasvupaikalla laji on menestynyt esim. viime vuosina aina erittäin hyvin. Lumipeitteen alla lajin talvenkesto lienee hyvä suuressa osassa Suomea, joten sitä voitaisiin ottaa viljelyyn ja myyntiin rohkeasti ja pohjoisempana aktiiviseen kokeiluun. Suomalaisesta perennakulttuurista näet puuttuu voimakastuoksuisia lajeja. 

Vuoden 2012 viikon 27 kasvivalokuvaesittely >> Viikon 27 kasvivalokuva: Lakkipuu (Cladrastis kentukea).

Lauantain 6.7.2013 ukkossateen aiheuttamaa vesivirtaus- ja tulvaestetiikkaa Espoon Tapiolassa

Eilen lauantaina pääkaupunkiseutu sai yllättävän ukkoskuurorintaman luoteesta käsin iltapäivällä, vaikka viikonlopun ukkostavimman päivän piti olla perjantai ja sekin lähinnä vain sisämaassa, kuten tämä Myrskyvaroitus.com -sivuston ennuste arveli: Rajuilmaennuste 5.7.2013. Kyllähän silloin pe monin paikoin oli ukkoskuuroja; eniten taas Pirkanmaalla (Pirkanmaalla tulvi taas! Myymälän lattia täyttyi vedestä) ja siitä Päijänteen seudun ylitse Pohjois-Karjalaan. Sen sijaan tuo lauantainen ukkosteluepisodi oli kuluvana kesänä itse asiassa vasta kolmas selvä ukkostelupäivä esim. juuri Espoon Tapiolassa.

Itse luotin myrskybongarina kuitenkin siihen, että perjantaina sisämaassa olisi saatu viikonlopun paras ukkosnäytös. Niinpä siirryin Hämeenlinnaan jo perjantaina viikonlopun viettoon, mutta ensimmäiseksi pettymyksekseni ukkonen ei aivan osunutkaan siellä päälle; vain muutamia etäisiä jyrinöitä kuului ja rankat kuurosateet kiersivät seurantapaikkani; tämänlainen puute jättää ukkosnautinnon aina vajaaksi, vaikka ukkospilvien etäältäkin ihailu on sykähdyttävää. Toisena pettymyksenä oli sitten seuraavan päivän tieto pääkaupunkiseudun ukkostilanteesta, jonka missasin oltuani Hämeenlinnassa.

Viikon 26 torstain Elviira-rajuilmaan liittyen kerroin ukkossateiden aiheuttamien vesivirtojen hiekka- ja sorapinnoilla tekemästään ns. eroosio- ja kasautumaestetiikasta eli virtauskuviotaiteesta ja siitä, kuinka olen kiinnostunut sellaisistakin osana valokuvataidettani ja muutoinkin yleisesti inspiraation - kauneudentajun lähteenä >> Poikkeuksellisia / erikoisia säätilanteita valokuvin: Elviira-myrsky (Ukkossateiden tekemää virtauskuviotaidetta).

Tässä valokuvakirjoituksessa palaan nyt aiheeseen tuon lauantain ukkossateen tekemän toisenlaisen estetiikan osalta ja tarkastelupaikka siinä on Espoon Tapiola ja tarkemmin Pohjois-Tapiola. En kuitenkaan sisällyttänyt tätä tarkastelua otsikon Poikkeuksellisia / erikoisia säätilanteita valokuvin -alle, koska tämä ukkosepisodi ei ollut niinkään poikkeava tai erikoinen; aivan jokakesäistä laatua sen sijaan havaintoni mukaan. Helsingin keskustassa samaan rintamaan liittynyt rankkasade tosin aiheutti hieman tulvimista >> Ukkoset ja sadekuurot kurittivat Helsinkiä – Vesi tulvi Forumin kellarikerrokseen.

Valitsin alle viisi erilaista tilannekuvaa sateen jälkeensä jättämästä vesivirtausestetiikasta. Valokuvat otin tänään sunnuntaina 7.7.2013 illalla Pohjois-Tapiolan ympäristössä, jolloin alueen ukkossadetilanteesta oli kulunut reilu vuorokausi. Pidemmittä esipuheitta itse kuvaesittely seuraavaksi >>

Kuvassa nähdään erään nurmikon viereisen vesikanavan ja sen maan alta tulevan viemärin suuaukon kohdan tilannetta. Kohdalla kasvaa hyvin rehevästi järvikaislaa (Schoenoplectus lacustris) ja osmankäämiä (Typha latifolia). Vesikanavan suun viemäriaukko on kuvassa juuri alareunan alapuolella ja siitä purkautui suihkuavana ryöppynä vettä eteen päin ko. ukkossateella ja se kaatoi kuvassa keskellä näkyvät osmankäämikasvustot vaakasuoraksi levyksi ja vesi levisi siitä laajemmaksi tulvaksi etäämmällä vesikanavan vierellä. Tuloksena suuaukon eteen syntyi tuo hauska noin 3 metriä pitkä ja 0,5 metriä leveä onkalomainen "pesä" muun kasvuston sekaan.

Ylimmäiseen kuvaan nähden tässä on saman vesikanavan viemärin suuaukosta etäämmällä olevaa kohtaa, minkä reunoille tulvavesi levisi. Tulvasta jäi muistuttamaan kasvien lehtien pinnoille jäänyt muta- ja saviseos, joka virtasi tulvivan veden mukana sakeana massana. Seoksessa lienee ollut mukana myös asfaltti- ja hiekkapölyä. Ko. pinnoite paljastaakin hyvin tarkkaan sen, kuinka korkealla tulviva vesi ehti olla ukkossateen aikana ja siitä voidaan arvioida sateen rankkuutta / runsautta. Kasvillisuutena kuvassa on yläosiltaan vihreinä säilyneet järvikaislat (Schoenoplectus lacustris) ja kokonaan harmaan pinnoitteen kouriin joutuivat etualan mm. tervalepän (Alnus glutinosa) taimet.

Toisessa kohtaa samaa vesikanavaa tulvinneen veden tuoma harmaa muta-, savi-, hiekkapöly- ja asfalttipölypinnote tuotti näin hienoa estetiikkaa. Veden korkeuden ylin kohta ilmeni jopa millin tarkkuudella hyvin täsmällisenä harmaan ja vihreänä säilyneen rajana. Tarkka raja kertoo puolestaan siitä, että rankkasade oli lyhytkestoinen ja jyrkkärajaisesti päättyvä; tulvan laskemisen alettua ei tullut enää pinnoitetta huuhtovaa jälkisadetta. Ko. vesikanavan leveys on noin puoli metriä ja se on rakennettu puupölleistä. Vesi nousi tämän harmaan indikaattorivärin osoittamana noin 1 - 3 metriä kanavan kummallekin puolelle leveyssuunnassa; käytännössä nurmikolle. Kuvan kukkiva kasvilaji on ranta-alpi (Lysimachia vulgaris) ja isompilehtiset ovat ratamosarpioita (Alisma plantago-aquatica).

Edelleen saman vesikanavan vieressä toisessa kohtaa jotkin matalat kasvit peittyivät jopa kokonaan ja paksulti tulvaveden mukanaan tuomaan muta-savi-hiekkapöly-asfalttipöly -seokseen. Niinpä siitä syntyi poikkeuksellisen tasainen ja läpäisemätön pinnoite; kuivuttuaan ko. seos kirkastui ruskeasta kuin täydelliseksi hopeapölyksi. Tässä kirkkaanharmaan pinnoitteen saivat leskenlehden (Tussilago farfara) ja rönsyleinikin (Ranunculus repens) lehdet. Lähipäivät näyttävät, kuinka etenkin nämä pahiten harmaapinnoittuneet lehdet pärjäävät elossa, jos seuraava huuhtova sade tulee vasta usean päivän kuluttua...

Hiekkakäytävillä sadeveden virtaamisen aiheuttama estetiikka ei ole pelkästään vain hiekan itsensä joko eroosiota tai kasautumista, kuten niissä viikon 26 valokuvissani havainnollistin. Lisäksi hiekkaa kevyemmät materiaalit voivat synnyttää myös hyvin hienoa vesivirtojen tekemää taidetta. Kuvassa tuollaisia seepramaisia virtauskuvioita tekivät vieressä olevista isoista puista tippuneet kasvijätökset ja niiden eriasteisesti mädäntyneet maannokset; ne ovat peräisin esim. koivujen ja muiden puiden keväisistä silmujätteistä sekä kuusten vanhoista neulasista. Hiekkaa kevyempinä ne kulkeutuvat helposti veden mukana, joten ne pystyvät asettumaan tuolla tavalla altaittain vain riittävän vähän kaltevalla pinnalla. Itse asiassa pinnan on oltava lähes tyystin vaakasuora, jotta liian kovana virtaavaa vettä ei synny. Sellainen huuhtoisi nämä kevyet materiaalit kokonaan syrjään. Tässä vesi virtasi vasemmalta oikealle. Tämä kuviollisuus tuo mieleen seepran lisäksi myös esim. Kiinassa tavattavat allasmaiset riisipellot vuoristojen rinteillä / juurella >> Osmo Tammelan valokuva; Riisipeltoja ja vuoria.