Saturday, December 23, 2023

Joulun 2023 tunnelmia - Osa 1

Vaikka tänä vuonna ja etenkin heinäkuusta alkaen myös blogini on ollut hyvin hiljainen koko sometuotantoni tapaan, niin siitä huolimatta päätin edelleen jatkaa tätä jo lähes 20 vuotta jatkunutta perinteistä joulu- ja jouluvaloaiheista valokuvajulkaisujeni sarjaa myös tällä kertaa täällä blogissani!

Sen lisäksi ehkä palaan vielä ennen vuoden vaihdetta kertomaan lisää koko someaktiviteettini viimeisimmistä vaiheista / aikeista, ja muusta kuluneen vuoden aikana mieleeni jääneistä aiheista, joita voisin siis vielä kirjoittaa tänne blogiini esille heti-kohta joulun jälkeen...

Tässä on kuitenkin nyt myös perinteisesti ensimmäinen osa kahden osan kokonaisuudesta tässä joulu- ja jouluvalojulkaisussa, missä tänään 23.12.2023 illalla klo. 19:00 ja 20:00 välillä kävin valokuvaamassa Hämeenlinnan jouluvalaistusta; alla niistä otan esille 7 valokuvaa, joissa viime vuoteen nähden erona on nyt hienosti esillä jälleen myös Hämeen linnan juhlavalaistus.

Hämeenlinnan keskustan torilla jatkuu toisaalta edelleen tänäkin vuonna melko vaisu juhlavalaistus / -koristus viime kerran tapaan, missä kirkkoa ei ole taaskaan erityisesti juhlavalaistu ja pääosassa on lähinnä vain perinteinen joulukuusi.

Sääolot ovat nyt aikalailla samanlaiset kuin viime vuoden joulunakin; nimittäin lumitilanne on Etelä-Suomessa melko samanlainen sillä erotuksella, että esim. tällä Hämeenlinnan seudulla puustolumien kuorrutteet ovat viime vuotista paljon vaisumpia. Lumipeite on kuitenkin suunnilleen saman paksuinen tälläkin kertaa ollen pääasiassa 10 ja 20 cm:n välillä Hämeenlinnan seudulla.

Näissä alla olevien kuvien ottotilanteessa itse asiassa satoi koko ajan lunta, joten pitkästä aikaa lumisadettakin oli mukana kuvien näkymissä. Tällä jouluviikolla (itse asiassa alkaen viime lauantaista) Etelä-Suomi ja myös Hämeenlinna koki marraskuusta alkaneen pitkän pakkaskauden päätteeksi viimein myös ajoittaisia suojasäitä, mutta eipä ne lunta kovin merkittävästi ehtineet sulattamaan etenkään tällä sisämaan alueella, ja lisääkin lunta satoi myös monena päivänä suojasäiden ohella.

Ko. kuvauspäivänä tällä alueella oli aluksi lievää suojasäätä 0 ja +1 asteen välillä pysyneessä lämpötilassa, mutta iltapäivän lopulla alkoi vähän pakastumaan ja idästä siirtyi siis lumisadetta alueelle Etelä-Suomeen pyörimään siirtyneen pienen matalapaineen mukana, ja siitä voi vielä jouluaattoon mennessä kertyä sentti-pari lisää lunta -- palaan huomenna jouluaattona vielä koostamaan sen päivän päivänvalotilanteista valokuvajulkaisun myös perinteiseen tapaan ko. julkaisukokonaisuuden osaksi 2, ja kerron vielä siinä yhteydessä lisää säästä ja mm. (Etelä-)Suomen lumipeitteestä laajemminkin joulun ajaksi...


Joulun 2023 tunnelmakuvia: osa 1 >>











Hämeenlinnan keskustan toria ja joulukuusta kuvattuna lauantaina 23.12.2023: vaikka toria koristivat vain tämä joulukuusi ja lyhtykuvaelma, niin tuon kuvaelman sisällä oleva anti olikin sykähdyttävä; nimittäin siellä on Hämeenlinnan-Vanajan seurakunnan päiväkerhoryhmien jouluaiheisia koristeluita -- mukana olevassa tiedotteessa tuon lyhdyn sisällä kerrotaan: "Nämä ovat Hämeenlinnan-Vanajan seurakunnan päiväkerhoryhmien joululaatikoita, joissa on lasten ajatuksia ja mielikuvia joulusta. Jokainen ryhmä on saanut itse rakentaa oman joululaatikkonsa".










Hämeenlinnan keskustan toria ja joulukuusta kuvattuna lauantaina 23.12.2023: Tässä on laajempaa torinäkymää, jossa myös esillä sen hetken lumitilannetta, joka koostuu siinä mm. edellispäivän lumi-räntäsateista ja tuossa tilanteessa parhaillaan jatkuneesta lumisateesta.










Hämeenlinnan linnaa kuvattuna sen koillispuolelta Vanajaveden rannalta lauantaina 23.12.2023: Tällä kertaa Hämeen linnan juhlavalaistukseen on panostettu taas kunnolla, ja nämä valot ovat kuulemma päivittäin vaihtuvia, joten esim. huomenna jouluaattona valojen värit ovat toisenlaisia. Heijastetut valot (etenkin nuo siniset) kaappasivat keiloihinsa hienosti parhaillaan jatkunutta lumisadettakin näkyväksi.










Hämeenlinnan linnaa kuvattuna sen itäreunalla Vanajaveden rannalta lauantaina 23.12.2023: Tässä kuvassa tilanteessa satanut lumisade tulikin aika selvästi esille; tämä värimaailma taitaa olla itse asiassa tietynlainen kannanotto valoteoksen suunnittelijoilta alkuvuodesta 2022 jatkuneeseen Venäjän ja Ukrainan väliseen sotaan...










Hämeenlinnan linnaa kuvattuna sen eteläpuolisella pääportilla lauantaina 23.12.2023: Tässä pääporttinäkymässä on sellainen tänä vuonna merkittävästi sattunut piirre, että tuon vallihaudan ylittävä kivisilta peruskorjattiin kesällä ja syksyllä purkamalla ja rakentamalla se kokonaan uudestaan; toki samoista kivistä ja samalla rakenteella kuin entinenkin.










Hämeenlinnan linnaa kuvattuna sen eteläpuolelta hopeasalavineen Linnanpuistosta lauantaina 23.12.2023: Tässä lumihangesta tehty lumiukko paljastaa sen, että ko. jouluviikolla on ollut pitkästä aikaa suojasäätäkin myös Hämeenlinnassa. Edeltänyt pakkasjakso oli alkanut jo marraskuun 24. päivänä ja jatkunut yhtä mittaa siis jopa viime viikon joulukuun 16. päivään saakka!










Hämeenlinnan kävelykatu "Reskaa" kuvattuna lauantaina 23.12.2023: Tämä tunnelmakuva on siitä hieno ja havainnollinen, kun tuolla kivetyllä katupinnalla tulee ko. hetken lievässä pakkassäässä kaksijakoisesti esille kadun lämmitetty osa lämmittämättömään osaan nähden; hyvinhän tuo vetinen osa pysyy parin asteen pakkasessa sulana lumisateesta huolimatta.

Mainittakoon vielä tämän paikan lähellä olevasta vanhasta metsävaahterasta, joka sijaitsee Saaristenkadun, kävelykatu "Reskan" ja Turuntien eteläisen haaran kulmauksessa; nimittäin sehän on ollut kuuluisa jouluvalopuu ja monta kertaa aikaisempina vuosina esillä näissä jouluaiheisissa julkaisuissani -- nyt kuitenkin sen jouluvalotarinakin alkaa vedellä viimeisiään, koska valoja on puussa paljon harvempana sommitteluna kuin aikaisemmin, ja koko puu yleensäkin alkaa olla lähes kuoleman oma ja jo suureksi osaksi laho, joten ehkä sen elo saattaa olla jo ensi jouluun mennessä lopussaan... Tässä viime vuoden joulujulkaisussani vielä otin siitä kuvan mukaan.

No comments: