Viikon 39 kasvivalokuva: Syysmyrkkylilja eli alastonimpi (Colchicum autumnale)

Täydessä kukassa ollutta syysmyrkkyliljaa eli alastonimpeä (Colchicum autumnale) kuvattuna lauantaina 29.9.2012 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.


Syyskuun päättävän viikon kasvivalokuvaksi valitsin lisää myöhäistä kukintaa, kun ruskan eteneminen oli vielä jonkin verran huipentumista vailla sen alettua viivästymään hieman tavanomaisesta aikataulusta sekä ennätysmäisen runsaan sateisuuden että leutojen ja yhä jopa tähän saakka kokonaan yöpakkasettomien ja hallattomienkin säiden ansiosta. Kyseessä on syksyn upeimpiin kukkijoihin kuuluva syysmyrkkylilja eli alastonimpi (Colchicum autumnale), jota tavataan luonnonvaraisena Keski-Euroopan kosteilla niityillä. Se on kuitenkin laajasti tunnettu ja suosittu koristekasvi ympäri maailmaa.

Syysmyrkkylilja on siitä erikoinen sipulikasvi esim. verrattuna keväällä kukkiviin krookuksiin eli sahrameihin, että se kukkii vasta syksyllä. Kukinta virittyy esille kuitenkin sen verran epäsäännöllisin perustein, että sen tarkkaa kukinta-aikaa ei voida määrittää muuten kuin toteamalla sen sattuvan suunnilleen syys- ja lokakuun aikoihin. Kukinta kestää kuitenkin useita viikkoja viilenevien syyssäiden ansiosta.

Kukkia nousee maasta runsaasti ilman lehtiä, josta johtuu lajin synonyyminimi alastonimpi. Kukat ovat vaaleanpunaisia - violetteja ja niiden terälehdet ovat alaosiltaan yhdistyneet vaaleaksi ja pitkäksi sipulista nousevaksi tupeksi. Kukinnan loppuvaiheessa tupet kukkineen kaatuvat rötköttömään maata myöten, kuten jo osaksi tuossa kuvassa ja lopulta ensimmäiset usean asteen pakkaset nujertavat ne.

Lajin lehdet nousevat maasta seuraavana keväänä rykelmittäin heti lumien sulettua jossain vaiheessa huhtikuuta kulloisenkin kevään etenemisen mukaan Etelä-Suomen olosuhteissa. Lehtien mukana nousevat myös edeltäneen syksyn kukinnan aikaan hedelmöittyneet kotahedelmät. Nuoret vasta nousseet lehdet ovat kevätväritykseltään purppuran-punertavan ruskeita ja ne muuttuvat toukokuun mittaan vihreiksi ollen täysikasvuisina kuin leveähköjä tulppaanin lehtiä. Lehdet säilyvät vehreinä ainakin heinäkuulle, mutta loppukesän mittaan ne nahistuvat keltaisten ja ruskeiden sävyjen kera pois kotahedelmien samalla kypsyessä; lehtien kuolemisajankohta osaltaan määrittelee sitten sen perään pian seuraavan kukinnan alkamisen ajankohtaa.

Syysmyrkkyliljan esteettinen hienous etenkin juuri kukinnan osalta kannattaa ottaa istutussuunnitelmissa hyvin huomioon, jotta se ns. pärjää kilpailussa ruskan värien kanssa. Siksi nämä nyrkkisäännöt ovat oivallisia ohjeita --> Kukinta erottuu hyvin ainakin omana ryhmänään, jossa kukat nousevat puhtaalta multapinnalta. Toinen hyvä erottumisen periaate on istuttaa lajia matalien ainavihantien maanpeiteperennojen / varpujen (Kuten esim. taponlehti tai varjoyrtti) joukkoon, jolloin kontrastoivana värinä on siis vihreä. Pensaiden (tai perennojen) seurassa kannattaa suosia myös joko pitkään vihreinä säilyviä pensaslajeja tai syysmyrkkyliljan kukkien värille suunnilleen vastavärillisiä eli keltaista ruskaa tekeviä pensaita. Punaisten - oranssien ruskavärien liepeillä / seassa lajin kukinta voi haipua liiaksi piiloon. Keväällä lajin kevätväriset lehdet ovat hienoja kontrasteja muille jo ensimmäisenäkin kukkiville sipulikasveille (Kuten esim. krookuksille, virvaliljalle ja kevätkurjenmiekalle) sekä perennojen keväisille versoaluille (Kuten esim. pionien voimakkaan punaisille versoaluille).

Suomessa tämä kaunistus menestyy ainakin Etelä-Suomessa, mutta tarkkaa pohjoisinta viljelyrajaa en tiedä; lajia kannattaa kuitenkin kokeilla pohjoisempanakin lämpimillä ja aurinkoisilla paikoilla, koska lumipeitteensuoja on hyvä talvenkestoa lisäävä tekijä yleensä runsaslumisilla Itä- ja Pohjois-Suomen alueilla. Aivan pohjoisessa esteeksi voi tulla tosin kesän ja kasvukauden liiallinen lyhyys. Syysmyrkkyliljoistakin löytyy kukinnaltaan erilaisia lajeja ja lajikkeita, joita voi bongailla vaikkapa Korpikangas Siemen -sivuston listauksesta.

Viikon 38 kasvivalokuva: Rusopäivänlilja (Hemerocallis fulva)

Erikoisen myöhään kukintaansa pitkittänyttä rusopäivänliljaa (Hemerocallis fulva) kuvattuna lauantaina 22.9.2012 Hämeenlinnassa.


Viikon 38 kasvivalokuvan aika on taas takautuvasti muutamia päiviä myöhässä, mutta tässä se tulee; rusopäivänlilja (Hemerocallis fulva), joka on kotoisin Aasiasta. Siellä sen luontainen kasvualue kattaa laajasti vyöhykkeen Kaukasukselta Etelä-Venäjän ja Himalajan kautta Kiinaan, Japaniin ja Koreaan. Suomessa tämäkin on päivänliljojen suvun muiden lajien kera hyvin suosittu ja yleinen perenna koristeviljelyssä sekä julkisissa puistoissa että puutarhoissa. Niinpä se ei sinänsä kaipaa lisää mainostamista, mutta tuon sen nyt esille pitkittyneen kukintansa takia.

Rusopäivänliljallakin lehdet ovat nauhamaisen kapeita ja pitkiä; niitä muodostuu maasta pehkomaisena ruusukkeena runsaasti, joka onkin ko. suvulla ennen kukintavaiheitaan näyttävää antia alkukesän kasviestetiikkaan vaikkapa kontrastiksi silloin kukkiville muille perennalajeille. Tällä lajilla lehdet ovat muita suvun lajeja leveämpiä ja rotevampia.

Rusopäivänliljan kukintovarret ovat enimmillään n. 90 cm korkeita eli se on sukunsa korkeimpia perennoja. Kukintolatvat ovat harsuja ja monikukkaisia, missä yksittäisten kukkien elinikä on yleensä vain n. vuorokauden luokkaa. Siitä suvun nimi; päivänliljat. Varret ovat kuitenkin tälläkin lajilla niin runsaskukkaisia ja erivaiheisia kukkien avautumisessa, että näyttävää kukintaa riittää aina vähintään 2 - 3 viikkoa ja monesti jopa n. kuukauden ajan. Suomen oloissa kukista ei jaksa muodostua suvun kotahedelmiä, mutta kukintovarret jäävät monihaaraisina pystyyn, mikä on hyvä huomioida talventörröttäjäominaisuutena.

Kuvassa nähtävä kukinnan pitkittyminen johtuu todennäköisimmin kuluneen kesän runsassateisuudesta, jonka takia rusopäivänlilja virittyi tuottamaan ainakin tällä kasvupaikalla ikään kuin toisen sarjan kukintaa pääkukintavaiheen perään; nämä kuvan myöhäiset kukat ovat tosin haaleampia väriltään kuin pääkukintavaiheen kirkkaanoranssit kukat. Varsinainen kukinta-aika lajilla on heinäkuun lopusta elo-syyskuun vaihteen tienoille. Rusopäivänlilja kuuluu suvussaan myöhäisiin kukkijoihin, sillä ensimmäiset suvun lajit kukkivat jo kesäkuun lopulta alkaen, joista tunnetuin on keltapäivänlilja (Hemerocallis lilio-asphodelus).

Kukintansa lisäksi päivänliljojen toinen hieno kasvutilanne on keväällä nuorten lehtien kirkkaat kevätsävyt, jotka loistavat juuri maasta tulleina jo varhain huhtikuun lopulta - huhti-toukokuun vaihteen tienoilta alkaen voimakkaan kellertävinä. Tällä lajilla tosin lehtien kevätväritys ei ole niin kellertävä, vaan on himmeämmän vihreä ja lehtiruusukkeet nousevat muita suvun lajeja vähän myöhemmin maasta. Kevätkellertävyys on voimakkainta em. kultapäivänliljalla ja se haalenee parin - kolmen viikon jälkeen vihreäksi toukokuun mittaan. Syksyllä päivänliljojen lehdet saavat keltaisia ja ruskeita sävyjä vaihtelevasti loka- ja marraskuun mittaan ennen kuolemistaan.

Päivänliljoilla saadaan helposti aikaan näyttäviä istutuksia perennaryhmiin ja ne ovat sekä lehti- että kukintavaiheissaan hyviä kontrasteja ryhmäistutusten muille lajeille hyvin monenlaisina versioina. Niinpä ne ovat tavallaan sekä lisukkeita että päätähtiä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Yksittäisperennoinakin ne ovat hienoja, sillä ne ovat rehevän näköisiä jo pian kasvukauden alussa lehtien kasvaessa nopeasti täyteen kokoon kesäkuun alkuun mennessä. Lisäksi päivänliljat ovat varsin kestäviä lähes kaikkialla Suomessa Lapin kylmimpiä osia lukuun ottamatta.

PS.: Kuvan taustalla olevassa puistossa nähdään ajankohdan ruskaetenemisen astetta mm. metsävaahteroissa (Acer plataloides), vuorijalavissa (Ulmus glabra) ja puistolehmuksissa (Tilia X vulgaris); se oli vielä varsin alkutekijöissään, muttei poikennut merkittävästi myöhäiseen suuntaan tavanomaisesta ajankohdan aikataulusta.

Mikis Theodorakiksen julistus kansallis-patrioottiseksi vapaustaisteluksi pankkiirieliitin imperiaalisista totalitarismikahleista (Päivitetty!)

Kreikkalainen vapaustaistelija, patriootti, valtiomies ja artisti-muusikko Mikis Theodorakis julkaisi 16. päivä tätä kuluvaa syyskuuta julistuksen, joka tähdentää kansallisvaltiollista ja ihmisten patrioottista voimaa kansainvälistä pankkiirieliittiä ja heidän tavoittelemaansa totalitaarista maailmanhallintoa - imperialismia vastaan.

Olen suomentanut julistuksesta keskeisiä kohtia myös meille suomalaisille. Niissä käydään läpi länsimaiden rahataloudellisia ja imperiaalisia pääongelmia sekä ratkaisuja niihin. Ne ovat myös oivallinen julkisuuden henkilön esimerkki hyvään ja humaaniin tähtäävistä yhteiskunta-ajatuksista ja -toimista (PS.: Olen korjannut alla olevan suomennostekstin vastaamaan nyt tänään 3.10.2012 Verkkomediassa julkaistua versiota siitä, koska sen toimittamisessa on sujuvoitettu vielä varsin raakaversiollisena ollutta suomennosta paljon lisää; suomennoksen on oltava näin tärkeän asian tiimoilta mahdollisimman selkeä ja tarkka. Kiitokset suomennoksen editoimisesta Vesa Raiskilalle!).

Ennen suomennososaa laitan tähän väliin eiliseltä (22.9.2012) Facebook -statukseni ko. julistukseen liittyen, missä tuon esillle henkilökohtaisen Theodorakis -lapsuusmuistoni: "Wau, mikä julistus Mikis Theodorakis! Tämä iskee suoraan sieluuni hyvällä tavalla ja tunnen hengenheimolaisuutta; muistan niin selvästi, kuinka muutaman vuoden ikäisenä lapsena huuli väpättäen kuuntelin vanhempieni Mikis Theodorakis -levyä... Se oli niin tunteellista ja kaunista. Osaltaan siksi nyt tajuan, kuinka juuri sellaiset sielut ovat hänen laillaan huolissaan tästä maailman tilasta. En yhtään ihmettele, miksi Mikis on tullut aivan samoille linjoille kuin minäkin yhteiskunnallispoliittisessa aktivismissa.".


Lähteet: Verkkomediassa 3.10.2012 julkaistu kirjoitus (Mikis Theodorakis: kansojen on ryhdyttävä taisteluun totalitarismia vastaan) ja Mikis Theodorakiksen alkuperäinen julistus (European patriotic resistance). LaRouche PAC -sivustokin on ottanut julistuksesta esille monia ajatuksia lainauksina jo pian Mikiksen kirjoituksen julkaisun jälkeen (Theodorakis Calls for Liberation Struggle To Free the Nations of Europe) --->

"Valtioiden ja kansojen Euroopalle,  tieteen, taiteen ja kulttuurin Euroopalle, taloudellisen, teollisen ja sosiaalisen kehityksen Euroopalle, ihmisten välisen rauhan ja yhteishengen Euroopalle.

Nykyään kaikkia Euroopan kansoja vastassa ovat maailmanlaajuista valtaa maailmanhallinnon muodossa tavoittelevat voimat. Niitä edustavat suuret pankit, kuten Rockefeller–Rothschild-dynastia ja Goldman Sachs apureinaan mm. Deutsche Bank ja Euroopan keskuspankki. Niiden "hallinnollisena puhemiehenä" toimii Bilderberg-ryhmä (presidenttinään Henry Kissinger) ja satelliitteina IMF eli kansainvälinen valuuttarahasto ja WTO eli maailman kauppajärjestö. Sen toimielimiin kuuluu Milton Friedmanin ns. Chicagon koulukunta. (Vrt. Naomi Kleinin kirjassaan "Tuhokapitalismin nousu" esittämät paljastukset.)

Tämän uuden totalitarismin tavoite on globalisaatio. Se tarkoittaa uudenlaisen, ennen kokemattoman yhteiskunnan rakentamista valtioiden, ihmisten ja kotiseutujen raunioille. Se tehdään luomalla uudentyyppinen kansalainen, jota kansainväliset finanssipankit ohjaavat etujensa mukaisesti ja joka palvelee alistettuna ja kuuliaisena maailmanhallinnon suunnitelmia ja pyrkimyksiä.

Euroopan valtioiden poliitikot ovat jakautuneet nykyään kahteen ryhmään: niihin, jotka tiedostavat uuden todellisuuden ja palvelevat tietoisesti maailmanhallinnon voimia, ja niihin, jotka sulkevat silmänsä tältä todellisuudelta ja tekevät jopa oppositiona yhteistyötä ensin mainittujen, uuden totalitarismin tietoisten palvelijoiden harjoittamassa politiikassa. Niinpä kaikkien puolueiden poliittiset voimat – oikeistossa, keskustassa, vasemmistossa, vihreissä jne. – ovat saman, maailmanhallinnon ohjaaman poliittisen valtajunan kyydissä. Se kulkee kohti valtioiden ja kansojen tuhoa ja korvautumista uudella kansainvälisellä yhteiskunnalla, joka on täysin alistettu maailmanhallinnon eduille ja vaatimuksille.

Siksi kansainvälisen valuuttarahaston ja Euroopan pankkien hallinnassa nykyisin olevat parlamentit ovat muuttuneet uuden totalitarismin elimiksi. Näiden valtajärjestelmien kautta ei voi vastustaa kehitystä. Uusissa olosuhteissa vastarinnan on ilmennyttävä fyysisesti suoraan kansan keskuudessa.

Kokemukset Troikan [suomentajan huomio: valuuttarahaston, Euroopan keskuspankin ja komission työskentely yhteisrintamassa] toiminnasta maassani viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana antavat meille perusteet päätellä, että vieraan hallinnon kontrolloima talous on olennaisesti vieraan vallan miehitystä. Tästä syystä ihmisten vastustuksen on kanavoiduttava vapaustaisteluksi. Aseemme on todella yhdistyneen kansan aktiivinen vastustus. Olennaista on ihmisten patrioottinen yhtenäisyys. Koska kehitys vaikuttaa kaikkiin ihmisiin, on yhtenäisyyden ilmennyttävä yhteiskuntaluokallisten, ideologisten ja poliittisten erimielisyyksien yläpuolella; toisin sanoen kansallis-patrioottisella tasolla.

Kansa on menetetty, jos se ei ehdottomasti valjasta kaikkia voimavarojaan globalisaation ryösteleviä voimia vastaan.

Loppujen lopuksi hyökkäys rahaa aseena käyttäen on paljon pahempi ja tehokkaampi kuin mikään sota- tai poliisivoima. Näin siksi, että se on hyökkäys kansalaisia vastaan kokonaisuutena. Ei pelkästään heidän ruumiillista eheyttään, vaan myös heidän mieltään ja sieluaan vastaan. Kuten Naomi Kleinin kuvailemissa Cameronin kokeissa, joissa 50 sähköshokkia pyyhki muistot aivoista ja siten persoonallisuuden, raha hajottaa työttömyyden, kurjuuden ja pelon avulla kansalaisen yksilöllisen persoonallisuuden ja tuhoaa sosiaalista kudosta, joka on ihmisten luoman kansallisvaltion muodon ja sisällön perusta.

Siksi jokaisen kansan täytyy kyetä laittamaan liikkeelle kaikki hallinnassaan olevat voimat: tradition, historian, tieteen, taiteen, kulttuurin, kansallisen vaurauden ja kehityspotentiaalin. Tämän myötä kansallis-patrioottinen liike kykenee voimakkaaseen vastarintaan. On eristettävä voima, joka palvelee uutta totalitarismia tai jättää jatkuvasti huomiotta sen taholta tulevan vaaran. On syvennettävä kansan yhtenäisyyttä, joka johtaa voimavarojen kasvuun ja päättäväisyyteen pyrittäessä esittämään suunnitelma uudeksi yhteiskunnaksi kokonaan vapaassa maassa.

Euroopan kansojen onnistuminen tällaisen yhtenäisen oppositiorintaman luomisessa voisi johtaa tuhoisaa invaasiota edustavien voimien lyömiseen ja synnyttää kansojen, rauhan ja edistyksen Euroopan. Sen voima ja vaikutusvalta voisi olla niin suurta, että se pystyisi toimimaan suunnannäyttäjänä kansainvälisellä tasolla.".

Ateenassa syyskuussa 2012

Mikis Theodorakis

Viikon 37 kasvivalokuva: Katsura (Cercidiphyllum japonicum)

Ruskansa alussa ollutta katsuraa (Cercidiphyllum japonicum) kuvattuna perjantaina 14.9.2012 Espoon Tapiolassa.


Blogikirjoittamiseni on ollut yhä tauolla ja niinpä tätä kasvivalokuvasarjani osaa kirjoitan kohdalleen viime sunnuntaille vasta nyt perjantaina 21.9.2012. Palaan siis esittelemään viikon 37 (10. - 16.9.) kasvivalokuvaa ja siinä hehkeilee alkaneissa syysväreissään katsura (Cercidiphyllum japonicum). Katsura on kotoisin Japanista ja pieneltä uhanalaiselta alueelta myös Kiinasta. Puu on kuitenkin ympäri maailmaa lauhkeilla alueilla suosittu koristepuu ja siten varsin tuttu näky. Suomessa katsura menestyy eteläosissa varsin hyvin ainakin menestymisvyöhykkeillä I ja II.

Ruskakauden oltua viikolla 37 jo näkyvällä alulla oli alullaan myös kaikkein näyttävintä ruskaa tuottavien puiden ja pensaiden päänäytös; katsura kuuluu siinä joukossa huippuluokkaan, sillä sen syysvärit ovat voimakkaan kirkkauden lisäksi erittäin kameleonttimaisen kirjavia monenlaisista keltaisista (Jopa kermanvalkeita sävyjä!) oransseihin, punaisiin ja jopa erilaisiin purppuroihin ja violetteihin eri ruskavaiheidensa mukaan. Kuvassa nähdään piparkakkumaisen punaruskeaa ruskan alkusävyä erään taimen / nuoren puun alaosassa. Katsuran ruska on huipussaan syys-lokakuun vaihteen tienoilla, jos se pääsee pakkasten häiritsemättä kehittymään.

Monesti pääsyysvärinä on kuitenkin keltaisen eri sävyt, mutta noita muita värejä on vaihtelevasti oksisto-osina kerroksittain / laikuttain / vyöhykkeittäin. Se puolestaan korostaa pikantisti katsuran kerroksellisen hienostunutta latvuksensa kasvutapaa. Katsuran lehdet ovat siis kuitenkin pakkasenarkoja, jolloin etenkin sisämaassa varhaiset yöpakkaset keskeyttävät ruskan etenemisen helposti lehtien ruskistumiseen ja / tai jopa yhden pakkasyön jälkeen kerralla nopeasti varisemiseen. Juuri varisseiden lehtien erikoisuus on niistä ilmaan pääsevä voimakas imelä - karamellimainen tuoksu, jonka voi aistia jopa useiden kymmenien metrien etäisyydellä puusta.

Katsuran lehdet ovat hyvin koristeellisia myös kesällä niiden ollessa herttatyvisiä, lähes pyöreitä ja nyhälaitaisia; vihreä sävy on lehden päällä himmeänvaaleahkoa ja lehden alapuoli on sinertävän vaalea. Tämäkin luo eksoottista hienoutta latvustoon, mutta ruskan lisäksi katsuran toinen visuaalinen päänäytös on keväällä lehtien puhkeaminen. Nimittäin sen lehdet ovat silloin aluksi hyvin voimakkaan punaoranssisia - punaruskeita hiirenkorva - puolikokovaiheessa. Lehtien puhkeaminen tapahtuu suunnilleen samaan aikaan koivujen (Betula sp.) hiirenkorvalletulon kanssa toukokuun alussa. Punertava lehtisävy haalenee toukokuun lopulla nopeasti himmeän ruskehtavan - kellertävän kautta vihreäksi kesäkuun alkuun mennessä. Kesän mittaan voimakkaiden versojen kasvaessa uudet latvalehdet ovat vuorollaan jatkuvasti punertavia, kunnes kasvu lakkaa loppukesällä. Talvella ohuissa oksissa pienet silmut ovat punaisia.

Juuri ennen lehtien puhkeamista huhti-toukokuun vaihteen paikkeilla tapahtuu lajin nopea kukinta; hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä eli katsura on kaksikotinen. Hedekukinta on silmuista esiin pistävää n. pikkusormen pään kokoista tummanpunertavien hedeponsien rykelmää. Emikukat työntyvät silmuista n. sentin mittaisina punaisina ja kapeina luotteina. Pian (emi)kukinnan jälkeen kehittyy esiin tuleviin lehtihankoihin rykelmittäin parin sentin pituisia pitkulaisia kotia, jotka säilyvät syksyyn saakka vihreinä ja ne avautuvat vasta kasvukautta seuraavana talvena - kevättalvena päästäen ilmoille runsaasti pieniä siivellisiä siemeniä.

Katsuran mainostaminen on aiheellista edelleen, koska se on yksi parhaista koristepuista myös Etelä-Suomen oloissa ja nyt sen paras ominaisuus eli ruska on alkanut; esim. pääkaupunkiseudulla lajin ruskaa voi käydä parin lähiviikon aikana ihastelemassa mm. Malmin hautausmaalla, Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, Meilahden arboretumissa ja Sibeliuspuistossa. Pohjoisempana hienoksi puuksi saakka katsura on kasvanut esim. Hämeenlinnan rautatieasemarakennuksen seinustalla. Lajia voi kokeilla rohkeasti suojaisilla paikoilla myös vyöhykkeillä III ja IV ja itse asiassa olen nähnyt kaupiteltavan katsuraa jopa Jyväskylässä Viherlandiassa isoina puumaisina eli vanhempina taimina (Aroilla kasvualueilla ko. tapa on kestävyyttä edistävää).

Katsura kasvaa kotiseudullaan jopa yli 30 m korkeaksi isoksi metsäpuuksi (Siksi se on siellä myös metsätaloudessa käytetty), mutta täällä se on korkeintaan keskikokoinen puu. Hyvällä kasvupaikalla lajista voidaan kuitenkin odottaa selvästi yli 10 m korkeaa, joten aivan pienimpiin pihoihin lajia ei kannattane istuttaa ja sen latvuskin voi olla leveähkö monirunkoisena kasvaessaan.

Tyylillisesti kaikenlaisille puutarhoillekin katsura antaa kuitenkin erinomaisen säväyksen räväkällä värikkyydellään. Niinpä suosittelen sitä yhä yleisempään viljelyyn myös julkisilla viheralueilla, jotta mm. syksyn kirkkaimmasta puuruskasta eivät vastaisi niin yksipuolisesti vain vaahterat, pihlajat sekä paikoin tuomipihlajat ja rusokirsikat. Lisäksi katsuran keväänkin lehtivärikkyys on myös oivallinen kaunistus sekä yksinään huomiopuuna että monilajisissa puuryhmissä lehti- ja / tai havupuiden kanssa; hyviä sommittelulähtökohtia lajiryhmiin katsuran sekä kevät- että syysvärien suhteen ovat mm. erilaiset vastaväri- ja lähiväriharmoniat sekä lämmin vs. kylmä- ja tumma vs. vaalea -kontrastit. Tummia rakennuksia vasten katsuran ruska suorastaan iskee esiin. Kevätväritys on puolestaan pikanteinta vaaleita rakennuksia vasten.

Viikon 36 kasvivalokuva: Viinivaahtera (Acer circinatum)

Ruskansa häilyvässä alussa ollutta viinivaahteraa (Acer circinatum) kuvattuna lauantaina 8.9.2012 Helsingin Meilahden arboretumissa.


Seuraavana tässä kasvivalokuvaussarjassani on vuorossa pensasmainen puu läntisestä Pohjois-Amerikasta eli viinivaahtera (Acer circinatum). Tarkemmin sanottuna lajin luontainen kasvualue on pitkulainen rannikkovyöhykkeellä Brittiläisestä Kolumbiasta Kalifornian pohjoisosiin, missä se erikoisesti on kuitenkin aina n. 300 km:n etäisyydellä Tyynenmeren rannikosta ja laji kasvaa vuoristossa n. 1500 metrin korkeuteen. Laji kasvaa alueellaan tyypillisesti isopuustoisten metsien aliskerrospensaikkona / -puustona. Koristepensaana / -puuna viinivaahteraa esiintyy toki laajemminkin Pohjois-Amerikan ja Euroopan temperaattisen lauhkeilla alueilla.

Koristeviljelyssä viinivaahteran paras ominaisuus ovat sen lehdet ja niissä etenkin räiskyvä ruska tyypilliseen vaahteroiden tapaan. Lehdet puhkeavat keväällä toukokuun alkupuolella aluksi pitkähuppuisiksi venyvistä punaisista silmuista hyvin raikkaan vaaleanvihreinä; vihreys ei tummu paljoakaan koko kesänä, mikä on hieno kesäominaisuus. Ruska on erittäin kirkasvärinen punaisten, oranssien ja keltaisten kirjavissa sävyissä. Se alkaa kehittymään vähitellen syyskuun alusta alkaen, mutta saavuttaa huippunsa vasta lokakuussa. Tuossa kuvassa on tyypillistä häilyvää ruskan alkua, joka on omalla tavallaan myös kaunista osittain vihreissä lehdissään, joten siksikin päätin ottaa tämän sellaisesta esimerkiksi.

Viinivaahtera kukkii suunnilleen samaan aikaan tuomen (Prunus padus) ja omenapuiden (Malus sp.) kukinnan kanssa touko-kesäkuun vaihteessa jo lähes täysilehtisenä; tumman viininpunaisen ja kerman valkoisen kirjavat kukat ovat harsuissa huiskiloissa. Pian kukinnan jälkeen kehittyvien kaksilohkoisten hedelmien siipiväli muodostaa 180 asteen kulman ja siivet ovat kellertäviä. Hedelmät varisevat loppusyksyllä.

Lajia on pidetty Suomessa varsin arkana ja esim. Mustilan arboretumin lajiesittelyssä sitä suositellaan kasvatettavaksi vain eteläisimmälle rannikkoalueelle ja saaristoon. Itse olen havainnut lajista kuitenkin mm. Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa kestävän yli 5m korkean kasvuston. Lajia kannattaa kokeilla rohkeasti ainakin I ja II menestymisvyöhykkeillä suojaisilla ja lämpimillä paikoilla, kuten juuri ylispuuston suojassa ja rakennusten lämpimillä seinustoilla sekä etelärinteillä. Kirkkain ruska saavutetaan kuitenkin aurinkoisella kasvupaikalla, joskin varjossakin laji menestyy, koska se on juuri metsien aliskerroksen kasvi. Lajia on kasvatettava tuoreella ja runsasravinteisella paikalla

Viinivaahtera kasvaa luontaisella alueellaan yleensä 5 - 8 m korkeaksi ja on siis usein pensastava ja harvemmin selvä pieni puu. Täällä Suomessa lajin arkuuden takia sen korkeus voi jäädä helposti alle 5 metrin, mutta em. tapaan myös yli 5 m korkeita istutuksiakin voi kehittyä hyvällä paikalla.

Kirkasruskaisena viinivaahtera on erinomainen katseenvangitsija syksyllä, mutta sen lehdet ovat toki erottuvan hienoja koko kasvukauden; lajia ei siten kannata istuttaa "piiloon". Sen siroliuskaiset lehdet itse asiassa muistuttavat suuresti aasialaisten sirovaahteran (A. sieboldianum) ja koreanvaahteran (A. pseudosieboldianum) lehtiä. Niinpä se on oiva koristevaihtoehto niillekin ns. japanilaiseen puutarhateemaan soveltuen. Viinivaahtera luetaankin vaahteroiden suvussa ns. palmatum-ryhmään eli japaninvaahteroiden ryhmään. Sellaisena se on ainoa Itä-Aasian ulkopuolella luonnosta löytyvä ko. ryhmän laji.

Viinivaahteran pensastava koko sallii sen kasvattamisen myös pienissä pihoissa, mutta lajia voi toki kasvattaa myös laajemmissa sekä yksityisissä että julkisissa ympäristöissä monen yksilön ryhminä, jolloin ruskavaikutustakin saadaan kerrannallistettua näyttäviksi elementeiksi. Tällaisten kirkkaiden ruskasävyjen parhaimpia kontrasteja muiden lajien kanssa ryhmissä ovat tummat havukasvit ja hyvin myöhään vihreinä säilyvät muut lajit; viinivaahteran kanssa suunnilleen samankokoiset keskikokoiset - isot pensaat / pikkupuut sekä havupensaat.

Viikon 35 sää: Lämpimähköä loppukesää ja enimmäkseen poutaa kahden sateisen hetken kera

Blogikirjoittamisessani ollut tauko tulee nyt päätökseen ja ryhdyn tässä vaiheessa kirimään umpeen sää- ja luontopostauksieni viivettä koostamalla puuttuvat osat tämän sunnuntain 9.9.2012 kohdalle parin lähipäivän sisällä. Yhteiskunnallispoliittista materiaalia tulee vasta myöhemmin...

Aloitan sää-luontobloggaamisen uudestaan kirjoittamalla tässä menneessä aikamuodossa viikon 35 (27.8. - 2.9.2012) tapahtumat. Pidemmittä alkulurinoitta alkuyhteenveto: Ko. viikolla maanantai oli melko sateinen jopa paikoin taajamatulviksi saakka, mutta sen jälkeen oli enimmäkseen poutaa ja yhä varsin kesäistä niin, että termisen määritelmän mukaista syksyn alkamista ei ollut näkyvissä tavanomaista hieman lämpimämmissä olosuhteissa. La - su paikkeilla tuli kuitenkin sateita.

Euroopan mittakaavassa suursäätilan luonteesta: Tällä viikolla 35 tapahtui seuraavaa: Britannian suunnasta tuli matalapaine Etelä-Skandinavian yli maanantaiksi Etelä-Suomeen sateineen ja sen eteläpuolelle venyi tullessaan pitkälle matalapainetta, joka muodosti ma - ti Suomesta Mustallemerelle matalapainevyön; se toi uuden annoksen viileämpää säätä luoteesta Keski- ja Itä-Eurooppaan ukkosten kera, mutta samalla sen itäpuolella Länsi-Venäjällä heikossa korkeapainesäässä poutaantui ja oli yhä laajasti kesäisen lämmintä. Sittemmin loppuviikolla ko. matalapaine jäi pyörimään hitaasti koilliseen siirtyvänä Mustanmeren - Kaspianmeren pohjoispuolelle, jolloin helteet kaikkosivat ukkosten kera ko. vesistöjen pohjoispuolilta ja ko. matalapaine alkoi imeä luoteispuolellaan Jäämereltä laajasti Länsi-Venäjälle syksyisen viileää ilmaa pohjois-koillistuulien kera; Suomen tasalla pohjoisessa myöhemmin runsaasti hallaa ja heikkoa yöpakkastakin.

Länsi-Eurooppaan alkoi vaikuttaa su 26.8. lähtien Atlantilta uusi matalapaine osakeskuksineen; se kasteli reippaine tuulineen ainakin Britteinsaaria monta päivää, mutta hellettä tuli sen myötä uudestaan hetkeksi etelästä Pariisi - Berliini - Varsova -tasalle ke mennessä. Samalla korkeapaineen selännettä muodostui Suomen päälle etelä-pohjoissuunnassa ti - pe ajaksi, jolloin kesäinen sää jatkui suuressa osassa Fennoskandiaa (Lähinnä vain Norjaan ja Ruotsiin ulottui tuon em. matalapaineen sateita) ja Lapissakin syksyinen sää vaihtui intiaanikesään.

Tuo lännen matalapaine venyi Jäämerelle loppuviikolla surkastuen Skandinavian länsipuolella ja sen jälkeen jäi ulottumaan etelä-pohjoissuuntainen rintamasysteemi sateineen ja etelässä myös voimakkaine ukkosineen aina Italiasta Skandinavian yli pohjoiseen pe - la. Sen itäpuolella Mustanmeren länsipuolisessa Itä-Euroopassa jatkuivat vielä voimakkaat helteet (Yli +30 astetta), mutta länsipuolella Britanniaan ja manner-Eurooppaan tuli melko viileä annos pohjoisesta to - la ja helteet kaikkosivat hetkeksi jo Länsi-Välimerelläkin osaksi. Viikon lopussa la - su taas uusi iso matalapaine alkoi vaikuttaa vähän Britannian ja sateisemmin - tuulisemmin Skandinavian säähän siirryttyään Islannista Norjanmerelle; siinä Suomi sai etupuolella sadeosansa tuosta em. kuihtuvasta rintamasysteemistä pienen matalapaineen kera la - su paikkeilla. Samalla uusi korkeapaine muodostui manner-Eurooppaan lämmittäen säätä taas kesäisemmäksi lännessäkin Välimereltä Tanskan - Englannin tasalle saakka.

Syksyn ruska eteni Lapissa ja Länsi-Venäjän pohjoisosissa Suomen tasalla yhä selvemmin ensimmäisissä kirkkaissa sävyissään, mutta etelämpänä Fennoskandiassa esiintyi vasta lähinnä ruostesienien aiheuttamaa valeruskaa monin paikoin runsaasti.

Viikon 35 (27.8. - 2.9.2012) mennyt sää Etelä-Suomessa: Maanantaina matalapaine saapui Etelä-Suomen päälle siten, että yöllä - aamulla ensimmäiset rintamasateet kastelivat aluetta paikoin rankasti. Iltapäivästä alkaen ensimmäiset rintamasateet kaikkosivat itään, mutta pilvisyys pysyi edelleen runsaana ja kuurottaista sadetta saatiin paikoin ravakkakuuroisena ukkosen kera. Illalla poutaantui, mutta länsiosiin jäi toisia rintamasateita kapeana kuuronauhana etenemässä hitaasti itään. Tuulet käyttäytyivät matalapaineen keskuksen tulon mukaan siten, että yöllä - aamulla etelä-kaakkoistuulet olivat kohtalaisia, sitten iltapäivän mittaan oli tyyni vaihe ja viimeisenä lännessä pohjoistuulet voimistuivat illalla navakkapuuskaisiksi (tuulet eivät kuitenkaan merkittävästi tuoneet viileää, koska tuulet eivät ulottuneet pitkältä pohjoisesta alueelle); itäosiin jäivät vaikuttamaan heikot itään kääntyneet tuulet. Yölämpötila oli koko alueella +10 ja +15 asteen välillä ja päivälämpötila oli muutaman asteen sitä korkeampi reilussa +15 asteessa.

Tiistaina Skandinaviasta käsin alkoi muodostumaan etelä-pohjoissuuntaista korkeapaineen selännettä Suomeen ja samalla matalapaine alkoi vetäytymään Etelä-Suomesta kaakkoon. Siitä jäi kuitenkin jäljelle luode-kaakkosuunnassa okluusiorintamaa lähes sijoilleen Etelä- ja Keski-Suomeen. Tarkastelualueelle jäi täten lähes koko päiväksi suunnilleen Kymenlaaksosta luoteeseen heikkojen kuurosateiden kapea nauha ja vain sen molemmin puolin pilvisyys pääsi rakoilemaan kunnolla ja vaihtelevasti. Tuulet heikkenivät yön - aamun jälkeen selvästi lännessäkin, jossa vallitseva suunta oli yhä pohjoinen ja idässä enimmäkseen itä. Illalla tyyntyi laajasti kokonaankin. Yölämpötila oli sisämaassa +10 asteen vaiheilla ja etelärannikolla vähän sen yli. Päivälämpötila oli +15 asteen vaiheilla - vähän yli; viileintä ko. rintaman pilvisellä alueella.

Keskiviikkona etelä-pohjoissuuntainen korkeapaineen selänne piti yhä pintansa Suomen yllä. Edellispäivältä jäänyt heikko okluusiorintama heikkeni sijoillaan pois Etelä- ja Keski-Suomen yllä, mutta läntinen matalapainetoiminta työnsi uutta okludoituvaa rintamaa lännestä; sekin kuitenkin heikkeni iltaan mennessä lähes pois länsiosissa. Tarkastelualueella pilvisyys oli vaihtelevaa ylä- ja keskipilvineen runsaan ja reilusti rakoilevan / läpikuultavan välillä; illalla selkeni lähes kokonaan. Heikkoja kuurosateita tuli aluksi kaakonkulmalta luoteeseen ja yöllä oli etenkin sisämaan vähäpilvisimmillä paikoilla sumua - usvaa. Tuulet olivat enimmäkseen tyyniä, mutta iltapäivällä ja illalla länsiosissa virisi etelä-lounaistuulia tuon uuden rintaman tullessa ja se toi lämpimämpää ilmaa mukanaan. Yölämpötila oli enimmäkseen +10 ja +15 asteen välillä; viileintä sisämaassa. Päivälämpötila oli +15 ja +20 asteen välillä; lämpimintä lännessä.

Torstaina etelä-pohjoissuuntainen korkeapaine piti edelleen pintansa voimistuen pohjoisosiltaan; se alkoi illalla siirtyä vähän itään. Rintamasysteemit jäivät sateineen edelleen Suomen länsipuolelle Skandinaviaan etelä-pohjoissuuntaisena vyöhykkeenä. Tarkastelualueella sää oli enimmäkseen vähäpilvistä, mutta iltapäivällä oli sisämaan kumpupilvisyyttä ja illalla lännen rintamasysteemistä levisi yläpilviharsoa alueelle laajasti. Yöllä ja aamulla oli monin paikoin usvaa ja sumua etenkin sisämaassa. Tuulet olivat aluksi enimmäkseen tyyniä, mutta iltapäivällä - illalla etelä-kaakkoistuulet alkoivat viritä etenkin lännessä. Yölämpötila oli +10 asteen vaiheilla sisämaassa; etelärannikolla vähän sen yli. Päivälämpötila oli +20 asteen vaiheilla.

Perjantaina asetelmana säilyi edelleen se, että etelä-pohjoissuuntainen korkeapaineen selänne oli Suomen itäreunalla ja Skandinaviassa pysyi etelä-pohjoissuuntainen rintamasysteemi, jossa Etelä-Skandinaviaan alkoi muodostua pieni matalapaine. Tarkastelualueella yläpilviharsoa oli koko päivän vaihtelevasti, mutta etenkin illalla ajoittain varsin runsaastikin keskipilvilauttojen kera. Sateita ei kuitenkaan vielä ulottunut lännestä alueelle. Etelä-kaakkoistuulet olivat enimmäkseen kohtalaisia; voimakkaimpia lännessä. Yölämpötila oli sisämaan +10 asteen vaiheilta etelärannikon - länsiosan lähes +15 asteeseen. Päivälämpötila oli +17 ja +20 asteen välillä.

Lauantaina etelä-pohjoissuuntainen korkeapaine alkoi vähitellen siirtyä idemmäksi ja läntinen rintamasysteemi alkoi tulla päälle em. pienen matalapaineen siirtyessä Etelä-Suomeen lounaasta; ylä- ja keskipilvisyys runsastui lounaasta alkaen ja kohtalaisia sateita saapui aamupäivällä länsiosiin ja myöhemmin myös itäosiin. Etelän ja idän väliset tuulet voimistuivat edelleen ja olivat ajoittain navakoita. Illalla matalapaineen keskuksen tullessa tuulet tyyntyivät ja kääntyivät lounaiskolkassa jo länteen. Yölämpötila oli +10 ja +15 asteen välillä, mutta päivälämpötila jäi etenkin lännessä vain +15 asteen vaiheille; idässä oli vielä ennen sateita lähes +20 astetta.

Sunnuntaina em. pieni matalapaine jäi heikkenemään Etelä-Suomen päälle itäpainotteisesti ja se alkoi sulautumaan keskukseltaan Norjanmerelle tulleeseen isoon matalapaineeseen. Illalla sen rintamasysteemi alkoi saapua lännestä alueelle. Aluksi oli runsaspilvistä ja ajoittain sateista etenkin itäosissa, mutta iltapäivällä lännestä alkaen poutaantui ja pilvisyys väheni kapealla alueella vain kumpu- ja untuvapilvisyydeksi. Illalla lännestä tuli yhtenäistä alapilvisyyttä ja puoleenyöhön mennessä heikkoja rintamasateitakin länsiosiin. Matalapaineen keskuksen alueella oli aluksi enimmäkseen tyyntä, mutta iltapäivällä länsi-luoteistuulet olivat heikkoja - kohtalaisia; illalla kääntyivät enemmän länsilounaaseen. Yölämpötila oli +10 ja +15 asteen välillä ja päivälämpötila +20 asteen vaiheilla; lämpimintä poutaisimmilla hetkillä / paikoilla.

Sään vaikutuksista luontoon: Tällä viikolla 35 kasvukauden etenemiseen ei tullut edelleenkään merkittävää poikkeamaa tavanomaiseen ajankohdan aikatauluun verrattuna, vaikka hieman tavanomaista lämpimämpää oli. Luonnonvaraisten lajien joukossa maitohorsman (Epilobium angustifolium) siemenvillavaihe alkoi tulla loppuunsa ja ensimmäiset ruskasävyt ilmaantuivat niille monin paikoin. Rantakukka (Lythrum salicaria) jatkoi vielä paikoin kukintaansa ja samoin nurmikoilla ilmestyi vielä paikoin syysmaitiaisen (Leontodon autumnale) kukintaa. Sananjalkojen (Pteridium aquilinum) tuleentuminen / ruskaantuminen jatkui selvästi.

Koivuilla (Betula sp.) siemenvariseminen jatkui vielä paikoin; ensi kevään koivukukinnasta samalla havaintoja --> Tänä loppukesänä ko. hedenorkkoaiheita on muodostunut erittäin vähän eli tavanomaista paljon vähäisempi koivukukinta on tulossa ensi kevääksi, mikä ollee ilouutinen allergikoille viime kevään päinvastaisen ennätysrunsaan kukinnan jälkeen. Sen sijaan lepillä (Alnus sp.) ja pähkinäpensailla (Corylus avellana) hedenorkkoaiheita on kehittynyt runsaasti. (Metsä)tammen (Quercus robur) terhot saavuttivat täyttä kokoaan ja terttuseljalla (Sambucus racemosa) marjat olivat jo lähes kokonaan varistuneita. Männyillä (Pinus sp.) vanhimpien neulasvuosikertojen tyypillistä syyskellastumista alkoi näkymään selvästi runsastuvaan tahtiin.

Viljeltyjen lajien joukossa mustaseljan (Sambucus nigra) ja viiniköynnösten (Vitis sp.) marjasadot alkoivat viimein selvästi kypsymään. Omenissa (Malus sp.) syyslajikkeiden kypsyminen alkoi saavuttaa pääsatovaihettaan. Syyshortensian (Hydrangea paniculata "Grandiflora") vaaleanpunainen kukintavaihe alkoi selvästi yleistymään. Perennojen joukossa runsasta kukintaansa jatkoivat edelleen mm. kompassikukka (Silphium perfoliatum), erilaiset päivänhatut lajikkeineen (Rudbeckia sp.), viimeiset tarhapiiskut (Solidago cv.) ja viikon kasvilajina esittelemäni (Viikon 35 kasvivalokuva: Soihtunauhus (Ligularia X hessei) ). Isohirvenjuuri (Inula helenium) ja myöhäiset kuunliljat (Hosta sp.) alkoivat tulla kukintansa lopulle. Syksyn myöhemmistä kukkijoista komeamaksaruoho (Sedum "Herbstfreude") runsastui jo osaksi täyteen kukkaan ja tuoksuasteri (Aster novae-angliae) aloitteli kukintaansa. Nurmikot jatkoivat rehevää kasvuaan ja kesäkukkien näyttävä kukinta mahdollistui edelleen yleisesti, kun hallanvaaraa ei ollut.

Ruska ei vielä kummemmin osoittanut etenemisen / alkamisen merkkejä, mutta ainakin tuomet (Prunus padus), kotipihlajat (Sorbus aucuparia) metsävaahterat (Acer platanoides), punasaarnit (Fraxinus pennsylvanica), pensasangervot (Spiraea sp.) ja eniten pikkuherukka (Ribes glandulosum) olivat yksittäisillä yksilöillä ensimmäisissä kirkkaissakin syyssävyissä laikullisesti.

Merkittävin värittymistapahtuma maisemissa oli tälläkin viikolla valeruskana ilmenevä ruostesieni-invaasio, joka oli koivuissa (Betula sp.) monin paikoin hyvin runsasta ja yhä pahenemassa; huomionarvoisesti pääkaupunkiseudulla tätä valeruskaa esiintyi yksittäisissä puissa erikoisen runsaasti spatiaalisesti muuhun koivukasvustoon verrattuna ja osa varhaisimmin valeruskaantuneista yksilöistä alkoi varistua lehdiltään jopa jo yli puoliksi. Ruostesieniruskaa esiintyi edelleen myös pajuilla (Salix sp.) ja erikoisen huomiota herättävästi edellisvuosiin verrattuna myös joillakin haapakasvustoilla (Populus tremula). Härmävioituksissakin näkyi uudestaan paikallista lisääntymistä. Lehtipuumaisemat olivat täten monin paikoin muuttumassa ennenaikaisen värittyneeksi ko. valeruskainvaasion takia. Leppäkasvustoissa (Alnus sp.) ei ollut enää havaittavissa pahentunutta ruostesienivioitusta jo ennestään pahan tilanteen lisäksi; osa kasvustoista oli jo lähes alastomia.

Peltoviljelyssä alkoi todenteolla viljojen pääpuintikausi, mutta edelleen ainakin rypsi- / rapsikasvustoissa oli vajaata tuleentumista havaittavissa paikoin. Sokerijuurikassato jatkoi kasvuaan tyypillisesti myöhemmälle syksylle ja ruis oli jo puitua. Metsissä puolestaan alkoi kiihtymään sienten itiöemien kehittyminen varsinkin maanantain sateiden ja heikentyneen haihtumisen aiheuttaman kosteuden pysyvyyden ansiosta. Kuivuutta ei enää esiintynyt ja täten myös sammalten viriiliys alkoi olla vakaammin pysyvää.

Jokien virtaamat pysyivät edelleen suunnilleen normaaleina, mutta maanantain ravakoiden kuurojen takia esiintyi yllättäen paikallista taajamatulvimista; huomattavalla tavalla esim. Turussa ja Vantaalla (Iltalehden juttu ja Hesarin juttu). Vesistöjen pintavesilämpötilat alkoivat laskea vain hyvin hitaasti +15 ja +19 asteen välillä lähemmäksi +15 astetta. Eniten viilenemistä tapahtui paikoin järvissä, mutta Suomenlahden ulapalla lämpötilat pysyivät lähes koko ajan ennallaan +15 asteen paikkeilla - vähän sen yllä.

Viikon 35 kasvivalokuva: Soihtunauhus (Ligularia X hessei)

Täydessä kukassa ollutta soihtunauhusta (Ligularia X hessei) kuvattuna perjantaina 31.8.2012 Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.


Blogikirjoittamiseni on ollut edelleen valitettavasti innotonta, mutta jatkan nyt ainakin tätä kasvivalokuvausteemaa. Otan edelleen esille perennoja ja tällä kertaa ajankohdalle hyvin näyttävän kukkijan; soihtunauhuksen (Ligularia X hessei).

Nauhusten suvun joukossa tämä laji on kaikkein isokukkaisin ja siten näyttäväkukintaisin. Lisäksi myös lähes myöhäisin suvun kukkija. Sillä on kullankeltaisia kukkia runsaasti paksuissa ja töpäköissä tertuissa, kun muutamalla muulla suvun lajilla tertut ovat pitkiä ja kapeita vanoja tai kallionauhuksen (L. dentata) tapauksessa harsuja pallomaisia terttuja.

Tästä näyttävyydestään huolimatta ko. laji on suvussaan melko tuntematon ja vähän käytetty verrattuna muihin suvun lajeihin ainakin julkisilla viheralueilla havaintoni mukaan. Siitä johtuen sitä on nyt syytäkin mainostaa. Laji on puutarharisteymä, joten sitä ei tunneta luonnosta. Se menestyy kuitenkin laajasti lähes kaikkialla lauhkealla vyöhykkeellä ja on Suomessakin melko kestävä.

Nauhusten kukinta on muutenkin loppukesällä - syksyllä perennakukkijoiden joukossa näyttävimmästä päästä; ensimmäisenä jo heinäkuussa aloittaa valtikkanauhus (Ligularia przewalskii) ja muut suvun lajit seuraavat perässä elokuussa. Tämän esitettävän lajin kukintahuippu on siis vasta elo-syyskuun tienoilla ja alkavan syksyn viilenevien säiden ansiosta kukinta voi pitkittyä jopa lähes koko syyskuun mittaiseksi.

Alkukesällä tälläkin suvun lajilla pääosassa ovat rehevät lehdet, jotka puhkeavat maasta vihreinä toukokuun lopulla ja saavuttavat kesä-heinäkuun vaihteeksi täyden koon pensastavana tiheänä kasvustona. Koko perennan täysmitta voi saavuttaa n. 180 cm:n korkeuden kukintojen kasvettua täyteen mittaan. Kukinnot alkavat ilmestyä pitkäruotisten lehtien seasta heinäkuun lopulla - heinä-elokuun vaihteen tienoilta alkaen isoina "mötiköinä" ja ensimmäiset kukat avautuvat elokuun puolivälissä. 

Yksittäiset lehdet ovat isoja ja munuaisen muotoisia. Niillä ei ole syksyllä mainittavaa ruskaa, vaan ne nahistuvat vähitellen lähinnä ruskeiden sävyjen kautta lokakuun mittaan. Kukintatertut tuottavat lokakuun mittaan ruskehtavahaivenellisia pähkylähedelmiä. Terttuvarret eivät ole kovin hyviä talventörröttäjiä, koska ne varistavat siemenensä jo loppusyksyllä ja varret ovat sen jälkeen pehmeinä ja mädäntyvinä helposti taittuvia.

Soihtunauhus voidaan lukea ns. jättiläisperennojen joukkoon, jolloin se on hyvä myös ns. yksittäiskasvinakin kasvatettuna; eli se sopii hyvin erilaisille paraatipaikoille ja voimakasta korostusta kaipaaville kohteille katseenvangitsijaelementiksi. Sitä voidaan kasvattaa myös laajoina ryhminä, jos haluaa hyvin rehevää ja voimakaskasvuista perennaefektiä esim. näkösuojaksi tai aidanteeksi. Muiden isokasvuisten tai keskikokoisten perennojen kanssa se sopii myös hyvin ryhmiin, jolloin esim. sekä muut yhtä myöhäiset kukkijat että jo runsaat silloiset hedelmävaiheet voivat olla hienoja kontrasteja sen kukinnan kanssa. Soihtunauhus ei siedä kuivuutta, vaan kasvupaikan on oltava kostea ja rehevä. Liikamärkyys on kuitenkin haitaksi etenkin talvella.