Nythän asia on ajankohtainen juuri siksi, kun tänä ja ensi viikonloppuna pajunkissojen tarve on ihmisillä suurimmillaan ylihuomisen Palmusunnuntain ja reilun viikon kuluttua olevan Pääsiäisen takia.
Niinpä toistan tässä taas marmatuksen ko. aiheesta valokuvaesimerkein, kuten olen päättänyt tehdä tulevaisuudessakin vuodesta toiseen...
Näyttää siltä, että välinpitämättömiä toheloita riittääkin aina vaan pajunkissojen poiminnassa, kuten alla oleva kuvakavalkadi osoittaa > Alla on 5 ottamaani valokuvaa tältä viikolta 11/2016, missä kuvauskohteena olivat Espoon Leppäsillassa olevalla pelto- ja niittyalueella kasvavat pajupensaikot polkujen ja muiden kevyenliikenteen reittien varsilla.
Tätä maisemia rumentavaa oksien repimistä kriittisesti havainnollistamaan valitsin siis erityyppsiä repimis- ja katkaisujälkiä, jotka olisi voitu välttää aivan yksinkertaisen neuvon myötä >> Käytä poiminnassa saksia ja / tai terävää veistä!
Lisäksi veitsen käytössäkin on niksinsä, jotta leikkaushaava jää mahdollisimman pienikokoiseksi pinta-alaltaan. Paksujen oksien leikkuutarpeessa onkin myös aivan oivallista ottaa poimintaan mukaan ihan kunnon puutarhasakset. Oksien leikkaamisessa on syytä myös muistaa sopusuhtainen harvennustapa pensaan / pensaikkojen kesken kuin estetisoivana puutarhanhoitona.
Katsotaanpa alla tarkemmin esimerkkejä repimisrumuudesta jälleen kerran >>
Pajunkissaoksien katkovan ja repivän poiminnan aiheuttamia rumia jälkiä kuvattuna tiistaina 15.3.2016 Espoon Leppäsillassa - Kuvan keskellä on tyypillinen sivuoksan alaspäin repimisen jättämä palkeenkielihaava pääoksassa. Kuvan keskeltä vasempaa alakulmaa kohti havaitaan puolestaan hienosti leikattu oksa (kuvan terävyysalueen ulkopuolella), missä leikkaushaava on saatu oikeaoppisesti huomaamattoman pienialaiseksi.
Pajunkissaoksien katkovan ja repivän poiminnan aiheuttamia rumia jälkiä kuvattuna tiistaina 15.3.2016 Espoon Leppäsillassa - Tässä keskellä ylempään kuvaan verrattuna palkeenkielihaava oksaa revittäessä on jäänyt ns. käänteiseksi, eli katkomiskohdasta ylöspäin voi jäädä tuolla tavalla repsottamaan kuorijäännettä katkotusta oksasta.
Pajunkissaoksien katkovan ja repivän poiminnan aiheuttamia rumia jälkiä kuvattuna torstaina 17.3.2016 Espoon Leppäsillassa - Tässä on esimerkki kaikkein pahimmasta repimisrumuudesta, missä oksan käsinkatkoja ei ole onnistunut saamaan oksaa helposti poikki, vaan on joutunut vaivoin kiertämään ja vääntämään oksaa tosi rumalle korkkiruuvitötterölle. Asian tilaa pahentaa se, kun tämä repimisjälki on jäänyt helposti nähtäville tuolta taustan vilkkaalta väylältä.
Pajunkissaoksien katkovan ja repivän poiminnan aiheuttamia rumia jälkiä kuvattuna torstaina 17.3.2016 Espoon Leppäsillassa - Jotkut ihmiset ovat ilmeisesti alkaneet käyttämään veistä pajunkissaoksien poiminnassa, mutta leikkaustekniikat ovat vielä osittain huonoja tähän tapaan, missä leikkaushaavan pinta-alaa on jätetty irvokkaan paljon esille > Tässäkin ratkaisuna olisi ollut suhtautua leikkaamiseen kuin puutarhanhoitoon oman koristepensaansa kohdalla, jolloin huolellisuus leikkaushaavojen kanssa on parempaa.
Pajunkissaoksien katkovan ja repivän poiminnan aiheuttamia rumia jälkiä kuvattuna torstaina 17.3.2016 Espoon Leppäsillassa - Toisaalla olevassa pensaassa ylemmän kuvan tapaista veitsellä leikaamisesta jäänyttä ylilaajaa oksahaavaa etäämmältä nähtynä. Tässä siis kuvan keskellä on esimerkki siitä, kuinka huolimattomat ja välinpitämättömät oksarepimisen / -leikkaamisen jäljet voivat näkyä hyvinkin selvästi jo useiden metrien päästä.
Loppuhuomiona korostan mm. sitä, kuinka ehkä teidän joidenkin mielestä tämä muka suhteellisen vähäpätöinen kritiikin kohde itse asiassa on hyvinkin oleellinen asia > Nimittäin ihmisten luontoa ja muutenkin ympäristöään kohtaan harjoittamansa kohtelun laatu kertoo paljon yhteiskunnan kollektiivisesta mielentilasta muutenkin - kuinka kunnioittavaa ja hyvänä pitävää on ihmisten käytös ja asenne yhteisiä ja julkisia tiloja kohtaan kaikkialla ja kaikkea kohtaan, jopa muita ihmisiäkin ja kaikkea elävää kohtaan!
Valitettavasti Suomessa tietynlainen junttius edelleen vallitsee tässä yhteydessä ja ilmenee mm. tällaisina pajunkissapoiminnan rumuuksina. Samaa kurjaa kieltään kertovat myös mm. roskaamismania ja sottaisten graffitien yletön runsaus joka puolella rakennetuilla alueilla.
Voidaan siis kuvainnollisesti sanoa, että ympäristöestetiikassa suomalaisuus on edelleen liiaksi taantunutta metsäläisyyden ja ulkoa tuotuna jo valmiiksi vääristyneen ja rappioituneen urbaanin kulttuurin sekasikiömäistä risteytystä.
Tulevaisuus tässä pajunkissapoiminnan ongelmassa asiantilan korjaamiseksi on huono siinäkin mielessä, kun olen havainnut tällaisen repivän pajunkissapoiminnan tapahtuneen perheiden ja lapsiensa kanssa, missä siten lapsille siirtyy aikuisten käyttäytymisen takia sukupolvelta toiselle tapahtuvana sarjana väärän esimerkin ja välinpitämättömyyden asenne pitkälle tulevaisuuteen....
