Tuesday, November 08, 2016

USA:n presidentinvaalit 2016 - Suuri kooste Facebook-seinäni vaalimateriaalista ja suhtautumisevoluutiostani Donald Trumpia kohtaan viime vuoden lopulta tähän vaalipäivään saakka

Tänään käydään Yhdysvalloissa presidentinvaalit, jotka ovat ennen näkemättömän tärkeät ja erikoiset, missä vastakkain ovat demokraattien Hillary Clinton ja republikaanien Donald Trump. Vaalien lopullinen tulos ratkeaa Suomen aikaa vasta selvästi huomenna keskiviikkona...

Tässä on kaksi aikaisempaa kirjoitustani aiheeseen liittyen >> USA:n presidentinvaalit 2016 - Donald Trump globalisaatiota / NWO-missiota vastaan ja Hillary Clinton valevasemmistolaisena NWO:n edistäjänä ja USA:n presidentinvaalit 2016 ja yhteiskuntaprosessin jakautuminen eliitin globalisaatioon ja väestön hyväksi oleviin kansallisvaltioperiaatteisiin - Pohdintaa verrannossa; 1960 - JFK vs. Nixon ja 2016 - Trump vs. Hillary.

Tällä kertaa olen parin viime viikon aikana rakennellut tätä USA:n presidentinvaalien koostetta, jossa olen poiminut lähes kaikki FB-seinälläni julkaisemani materiaalin aiheeseen liittyen viime vuoden lopulta saakka tähän päivään; säästin materiaalia ainakin mm. ns. valevasemmistosta kertovaan analyysiini, jonka teen vasta vaalien jälkeen...

Ko. koosteesta tuli kuitenkin erittäin pitkä, ja siitä näette erityisesti Donald Trumpia kohtaan olevien ajatusteni evoluutiota, koska hänen roolinsa on oleellinen monessakin mielessä, kuten tulette koosteen materiaalista havaitsemaan - pikantiksi kontrastiksi poimin vuodelta 2013 yhden Trumpia mollanneen kommenttini, mutta sittemmin Trump-suhtautumiseni on muuttunut selvästi positiivisempaan suuntaan! > Koosteeni sisältö selittää syyt ja prosessit sille.

Poimin koosteen aluksi erityisesti esille kaksi viime kesän FB-juttuani, koska niissä on ehkäpä havainnollisinta analyysiäni näistä vaaleista ja varsinkin juuri Donald Trumpista. Sen perään loppumateriaalin olen listannut kronologiseksi tarinaksi vanhimmasta uusimpaan, eli alimpana on viime päivien FB-materiaali ja ylinnä on materiaalia viime vuoden lopulta ja tämän vuoden alkupuolelta, sekä tietenkin puolivälissä on materiaalia kesän tienoilta.

Olen merkinnyt kunkin esille otetun FB-julkaisuni alkuun ko. julkaisun ajankohdan boldattuna ja poimittuna FB:n toimintalokista; näin saatte hyvin kiinni kulloisenkin ajankohdan vaiheista.


Pidemmittä alustuksitta asiaan >>

25. heinäkuuta 2016 13:42 - Valtamedian, valevasemmistolaisten "älykköjen" ja ylipäätään länsieliitin agendaa kantavien asiamiesten reaktiot Trumpia kohtaan ovat erittäin paljastavia 

> Yhtäältä ne paljastavat sen, kuinka heidät on aivopesty luulemaan transatlanttisen eliitin promotoimaa globalisaatiota "progressiiviseksi humanismiksi". Toisaalta se paljastaa sen, kuinka he aivopesussaan luulevat tätä eliitin globalisaatiota vastaan nousseen patrioottisen ja kansallisvaltioperiaatteita puolustavan asenteen olevan muka aina "äärinationalismia ja fasismia", jota vastaan on oltava muka "päättäväinen" ja "nollatoleranssillinen".

Monet jo näkevät tämän näytelmän läpi laajempaan ymmärrykseen, ja marraskuuhun mennessä entistä useampikin, joten on siksi varsin todennäköistä, että Trump voi voittaa sen avulla jopa ylivoimaisesti...

Se ei toki ole vielä aivan varmaa monestakin syystä, jossa vaalivilppi tulee todennäköisesti olemaan yksi niistä ongelmista...

Ja Trumpin luotettavuus ja rehellisyys on toki edelleen myös kysymysmerkki...

Tosiasia on kuitenkin se, että transatlanttisen eliitin ja imperialisminsa vastaisessa aktivismissa monet ihmiset ovat aivan oikein jo tajunneet osaltaan Trumpinkin kautta, että hyviin kansallisvaltioperiaatteisiin pohjautuva patrioottinen asenne on aivan oikea lähtökohta alkaa etenemään tässä "globalisaation" valekaapuun naamioituneen imperialismin tuhoamisessa ja länsimaisten arvojen oikein palauttamisessa!

Toisaalta on kuitenkin edelleen hyvin monia, jotka ovat tästä perustavaa laatua olevasta oivalluksesta aivan pihalla, ja he toimivat siksi transatlanttisen eliitin ko. agendojen hyväksi sekä hyväuskoisina hölmöinä että välinpitämättöminä jarruina >

Se toimii yhtäältä osana vastakkainasetelmallista pakkomielteisyyttä, joka ilmenee mm. valevasemmiston ja valtamedian toissijaisissa ja harhaisissa opillisuuksissa ja ismillisyyksissä > liberalismi vs. konservatismi, Trump vs. Clinton jne., kun se merkityksellisin kahtiajako on juuri eliitin valelänsimaisiin arvoihin perustuva globalisaatio (NWO) vastaan länsimaisten arvojen mukainen hyvinvointivaltioymmärrys.

Siten toisaalta he ovat pimitettyjä pois oikeammin suuntautuvasta maailmanparantamisesta turhuuksiin ja energiaa tuhlaaviin viha- ja syntipukkiprojektioihin, sekä opillisen maailmankuvan kapeakatseisuuteen ja harhaisuuteen suhteessa tähän reaalitodellisuudessa etenevään prosessiin > monilla on suuria vaikeuksia tunnistaa ko. eksoteerisen teatterin valheellisuutta ja salakavalaa roolia totunnaisen maailmankuvan juuriin pesiytyneenä syöpänä.

Tämä seikka on jättänyt minulle isoja pettymyksen tunteita länsimaisen ihmisen tämän hetken ymmärryspotentiaalia kohtaan, koska olen havainnut tässä prosessissa mm. aikaisemmin ajattelevina ja "progressiivisina" pitämiäni henkilöitä olevankin itse asiassa aivan pihalla siitä, mikä tässä länsimaiden kriisissä on ongelmien ydintä > Illuusioni ovat karisseet siitä, mikä on älykköyttä ja mikä ei. 

Ikävää on tässä juuri se, että tällaisia pseudoälykköjä on mielipideilmastoa ohjaavissa valtamedian suurimmissa valokeiloissa akateemisten "asiantuntijoiden" sekä populaarikulttuurin "tiedostavien" kautta niin paljon. 

Heitä sitten eliitin omistama valtamedia muokkaa ja käyttää ko. globalisaatioideologian piirissä "hajota ja hallitse"- sekä "sumuta ja harhaan ohjaa" -manipulaatioiden hyväksi, ja promotoi siten esim. juuri Hillary Clintonia "tarpeellisena vastavoimana" Trumpin poistamiseksi näyttämöltä, eli kuvittelee moisen länsieliitin ohjaaman totaalinuken ja rikoksiin syyllistyneen sairaan mielen olevan muka "humaani" ratkaisu > Erittäin paljastavaa! 

Alle kommentteihin listaan valtamediasta juuri tällaisen Trumpin vastaisen mission esimerkit, joissa jopa russofobiset sisällötkin on jo otettu mustamaalausmission aseiksi, ja jossa juuri havaitaan nobeleitakin voittaneita pseudoälykköjä.

- Tuosta populaarikulttuurin pseudoälykköydestä on esimerkkinä pop- ja teknomuusikko Moby, jonka Twitteriä (En listaa linkiksi, joten etsikää itse netistä) seuraamalla havaitaan suorastaan paranoidista pelkoa Trumpia kohtaan. Trump on Mobylle yksiulotteinen pakkomielle ja karikatyrisoitava projektiivinen syntipukki, ja osaltaan siksi laajempi ymmärrys tästä länsikriisistä ja sen ratkaisuista on hänellä selvästi hakusessa.

Iso pettymys häntäkin kohtaan, ja Moby onkin yksi esimerkki myös siitä, kuinka ismillinen ja opillinen tieto aivopesuksi muokattuna eksoteerisena teatterina vaikuttaa massoihin vaarallisesti ja hegemoniallisesti globalisaation luomassa ko. ajatusvirheellisessä rappioprosessissa.

Siksi on oleellista havaita Trumpin, Putinin, Nigel Faragen ja muiden patrioottien esille tuomaa ymmärrystä ja vastavoimaa tätä katalaa ja tuhoisaa globalisaatiota vastaan, mutta se on vasta alku, jossa on myös nähtävä noiden mainittujen henkilöiden ylitse pitkälle tulevaisuuteen, jotta hyvinvointivaltioperiaatteet voidaan palauttaa edelleen kehitettäviksi humaaneimmilla ja edistyksellisimmillä mahdollisilla tavoilla!....

26. elokuuta 2016 13:12 - Huhhuh, onpas USA:ssa demokraatit Clintonin pressakampanjassa jo todella paniikissa ja kauhuissaan, kun vaihtoehtomediat mm. Alex Jonesin johdolla ovat paljastaneet Clintonin klaanin eliittisidonnaiset pahuudet jo niin hyvin ja kaukaa historiasta saakka, ja siksi projektiivinen tekopyhyys Clintonin äskettäisessä puheessaan suorastaan kirkuu tragikoomisen rajusti ja hyvin paljastavan reaktiivisesti.

Väestö USA:ssa on alkanut heräämään Trumpin ansiosta ja myös Trumpista huolimatta ennen näkemättömästi ja tajuamaan Clintonin kaltaisten poliitikkojen pahuuden, korruption ja kelvottomuuden muuhun paitsi eliitin intressien hyysäämiseen sekä jatkuvan valehtelun, harhaanjohtamisen ja ääriylimielisen narsistin asenteen sen piirissä.

Trump sen sijaan kertoo kampanjatilaisuuksissaan jatkuvasti päinvastaisista tavoitteista ja asenteesta, eli väestön hyväksi tehtävästä politiikasta ja eliitin intressien hylkäämisestä, ja nyt jopa itse Nigel Farage on käynyt Trumpin kampanjatilaisuudessa buustaamassa juuri sellaista edelleen korkeammaksi tavoitteeksi.

Niinpä siis Clinton otti nyt projektiivisen mustamaalaamisen kohteeksi ko. puheessaan ennen näkemättömästi vaihtoehtomedian ja erityisesti Alex Jonesin, ja yritti siinä liittää, leimata ja mitätöidä hänet ja ko. väestön valveutumisprosessin muka ns. "vaihtoehto-oikeistoksi" ja Trumpin kampanjaan muka kuuluvana "mustana salaliittoteoretisointina".

Clinton yrittää siinä hajota ja hallitse -metodin käyttöä leimaamalla ne tahot "mustaksi pahuudeksi", jotka ovat Clintonin juurikin paljastaneet eliitin katalaksi ja ilmiselväksi kätyriksi, historiassa jo maanpetoksia ja rikoksia tehneeksi ja myös jatkossa eliitin intressejä ja heitä hyödyttäviä ideologioita / maailmankuvia (mm. aseeksi valjastettu monikultturismi jne.) vyöryttäväksi operatiiviksi.

Ja niin hän toivoo kampanjansa piirissä ko. NWO- ja globalisti-ideologioihin aivopestyjen ottavan sen entistä enemmän reaktiivisen vastakkanasettelunsa käyttöön Trumpin ja kannattajiensa tuhoamiseksi, mutta joka oikeasti on siis väestöjen valveutumisprosessin mitätöintiyritystä, ja yritystä laittaa pois näkyvistä oman "alastoman keisariutensa".

Se kuitenkin mitä todennäköisimmin epäonnistuu, koska Trump-ilmiö on edelleen kasvava vastareaktio kaikelle Clintonin edustamalle ja siten siis kaikelle eliitin pahuudelle, jolloin kaikki Clintonin moiset mustamaalaamisprojektit vain kääntyvät itseään vastaan ja nostavat Trump-ilmiötä entistä kovemmin vastavoimaksi.

Se on jo nähty mm. siinä, kuinka Trumpia vastaan olevia protestoijia on alkanut olemaan koko ajan suhteessa vähemmän kuin Trumpin tilaisuuksissa Trump-kannattajia.

Trump-kannattajuus ei sinänsä ole enää eikä oikeastaan koskaan ollutkaan ensisijassa Trumpin itsensä vuoksi ja takia olevaa poliittista asennetta, vaan nimenomaan erityisesti kaikkea valtaeliitin hegemoniaa ja Clintonin kaltaista vastaan olevaa protestia ja toivetta poistaa kaikki sellainen yhteiskunnasta!

> Koskaan ennen USA:n sisäpolitiikassa ei tällaista ilmiötä ole ollut tässä mitassa ja tässä merkityksessä, ja siksi Clinton kavereineen yrittää edelleen epätoivoisen paljastavia manipulointitaktiikoita oman jalustansa ja jopa koko olemisensa murenemisen estämiseksi.

Koska ne ovat juuri siksi itseään paljastavia tekoja, niin niistä alkaa jo teho mennä hyvin merkittävästi, ja se menee sekä Trumpin kampanjan hyväksi että valveutuvan väestön käyttöön lisävalveutumisen ja kansanvallan nousun aineistoksi!...

Listaan alle tästä viimeisimmästä prosessista Infowarsin juttuja >>

--- Video: The Truth About Hillary's 'Alt-Right' Speech

--- Alex Jones' Message To Hillary Clinton

--- Alex Jones Responds To Hillary's Attack

--- Hillary Clinton Directly Attacks Alex Jones

--- 'Mr. Brexit' Nigel Farage Speaks at Donald Trump Rally in Jackson, MS.


Kronologinen FB-julkaisujeni vaali- ja Donald Trump -materiaali >>

26. kesäkuuta 2013 11:26 - Donald Trump Says Snowden Should Be Assassinated >> Viimeinenkin arvostuksen ripe meni Donald Trumpista, jos koskaan mitään arvostusta on edes ollutkaan!

18. lokakuuta 2015 11:01 - Trump puhui taas suunsa puhtaaksi - syytti George W. Bushia WTC-iskuista >> Hmmm., Trumpin taktiikka näyttää olevan se, että hän näyttelee puolivalveutuneille valistunutta ehdokasta ja haalii siten ääniä systeemiin pettyneiden piiristä - Petos taitaa tulla siitä huolimatta, ja kaikki jatkuisi Trumpin kaudellakin aivan saman agendan puitteissa kuin on ollut jo muutaman edellispressan aikana asia!...

2. joulukuuta 2015 23:16 - Donald Trump Tells All on the Alex Jones Show >> Mielenkiintoinen ilmiö tuo Alex Jonesin Donald Trumpin promotointi...

--- Ruba Korpelan kommentti >> "Aika perseestä oli tuo haastattelu. Alex kysyi 2 kertaa pitääkö linja vai kääntyykö takki heti valituksi tulemisen jälkeen, eikä Trumppi vastannut kysymyksiin ollenkaan. Höpötti vaan, että amerikka pitää tehdä vahvaksi hommaamalla työt takaisin, vahvistamalla armeija sellaiseksi, ettei kukaan mahda sille enää mitään, lisäämällä valvontaa, hommaamalla omaan haltuun muiden öljyjä yms. Tärkeä kysymys, ellei peräti tärkein koko haastattelussa, eikä minkäänlaista vastausta siihen. En usko tähän tyyppiin. Jos tämä oikeasti alkaisi huseerata jotain ihan omiaan, se imaisee vaan lopulta kuulan sillä kalloonsa. En usko, että Trumpillakaan on rahaa niin paljon että pystyy suojelemaan niillä itseään Kennedyn kohtelulta, vaikka omin rahoin kuulemma kampanjoi eikä ole ainakaan sen takia korruptoitunut tai rahan takia sidoksissa muiden etuihin niinkuin kilpailijansa. Saapas nähdä.".

14. joulukuuta 2015 13:01 - Tämä mies on mielenkiintoisella ja ilmeisen oleellisella tavalla ristiriitaisia reaktioita herättävä pressaehdokas - Olen aikaisemmin luonnehtinut häntä ns. puolivalveutuneisuutta edustavaksi hahmoksi, mutta viime aikaisten valtamedian ja valtamedian suggestioissa elävien ihmisten reaktioista voidaan myös päätellä lisää 

> Ainakin vaikuttaa siltä, että Trump on länsimaisen ajattelun-toiminnan rappiossa esiintyvien ilmiöiden sekä projisointikohde että paljastusindikaattori. 

Se tarkoittaa mm. sitä, että Trumpin rehvakkaat ja älyttömiltä vaikuttavat sanomiset osoittavat länsimaiden ongelmallista tilaa ja sen korjaustarpeita siten, että ne voidaan lukea sanomisiinsa reagoivista ihmisistä ja valtamedian asenteista. 

Eli esim. Trump käyttää maahanmuuttokriisistä äärinationalistisia luonnehdintoja, mutta siihen reagoivat asettuvat toiseen äärilaitaan vastareaktiona, joka paljastaa länsimaisessa ajattelussa olevan dualismiongelman. Se puolestaan on ilmiö lännen eliittihegemoniassa sekä hajoita ja hallitse- että sumuta ja harhauta -menetelmien osana > Dualismit kätkevät kokonaiskuvan ja syvän ymmärryksen ismillisen pinta-ajattelun suggestioon! 

Toisaalta valtamediassa noussut vastareaktio Trumpin sanomisiin paljastaa sen, ettei valtamedia suostu ottamaan käsittelyyn Trumpin sanomisista indikoituvia länsimaiden ongelmien perussyitä ja niiden eliittisidonnaista rappiollistamista, vaan se projisoi Trumpin hahmoon väistö- ja piilottamisliikkeenä mm. maahanmuuttokriisin kaikki ongelmat eli luo harhauttavan ja sumuttavan julkisivusuggestion.

Sama liittyy länsieliitin hegemoniassa ilmenevään russofobiaan, jonka sisältöä iskostetaan Venäjän ystävänä tunnetun Trumpin hahmoon myös mustamaalaustarkoituksessa.

Trump on siis tavallaan oikeassa monessa asiassa ja siten terveellinen ravistuttaja, sormella osoittelija ja pöyhijä, mutta on samalla myös ilmeisen epäintellektuaalinen ja karkea. Karkeus on yhdenlainen ongelma, mutta siihen reagoivien vastaintressit paljastuvat vain lähinnä saman rappioakselin toiseksi pääksi ilman ongelmien yläpuolelle nousevaa kokonaiskuvallista maailmanparannusasennetta.

Mieluiten pitäisi sekä Trumpin että kaikkien muiden USA:n pressaehdokkaiden tilalle löytää sellainen intellektuaali, jolla olisi hyviä ominaisuuksia JFK:n, FDR:n, Abraham Lincolnin ja Alexander Hamiltonin piirteistä, mikä olisi sen kokonaiskuvallisen maailmanparantamisasenteen pohja! - Itse asiassa ainoa hieman siihen suuntaan hahmottuva esivaaliehdokas olisi Martin O'Malley, mutta hänen tähtensä on ollut viime aikoina hyvin heikosti esillä ja laskussa :/ ....

Jännäksi menee, miten ensi vuonna käy USA:n pressanvaaleissa :O ... Liian jännäksi.

2. tammikuuta 2016 18:47 - Republikaanien neuvontantaja: Meidän täytyy ampua Donal Trump >> Trump alkaa vaikuttaa yhä mielenkiintoisemmalta ehdokkaalta - Ja varsinkin se on mielenkiintoista ja paljon puhuvaa, miten Trumpiin reagoidaan.

--- Russia Warns That Donald Trump Is A Target For Assassination.

16. tammikuuta 2016 17:57 - Trump and Benghazi: The Real Story of What Happened in Libya Will Take Down Hillary Clinton.

3. helmikuuta 2016 14:33 - LIVE Donald Trump Milford New Hampshire Rally (2-2-16) >> No, katselin ja kuuntelin tämän Trumpin tuoreimman vaalipuheen - Onko Trump jäljellä olevista ehdokkaista ainoa varteen otettava presidentiksi?...

Vaikea sanoa vieläkään tyhjentävästi, ja vaara on olemassa edelleen valeoppositioksi kaapatulle valveutumisprosessille; eli Trump olisi sopivasti orkestroitu petos...

Hyviä pointteja näyttää olevan mm. se, että Trump ainakin näyttää olevan suhteellisen itsenäinen toimija irti pahimmista rahatalousparasiitin vaikutuksista ja suorastaan fiilistelee miten tahtoo - Se on itse asiassa ennen näkemätöntä, kun kaikki muut poliitikot ovat siihen verrattuna jäykkiä narratiivin ja teleprompterin orjia.

Lisäksi Trump on ainoa ehdokas, joka suoraan näyttäisi puolustavan ns. tavallisen amerikkalaisen elämää. Hyviä heittoja on myös se, kuinka Trump osoittaa agendan aivopesemien toimittajien valheellisuuden ja idioottimaisuuden > "They are dump as a rock"...

Toisaalta Trumpinkin puheessa vilahtaa länsieliitin agendaan sopivasti mm. russofobisia sävyjä. Eikä tarkasti ole selvillä se, miten sloganinsa "Make America Great Again" toteuttaminen käytännössä menisi...

Tiedättehän, että jos tämäkin vaaliprosessi osoittautuu kaikkine ehdokkaine petokseksi, niin voidaan kyllä hyvällä syyllä sanoa sen jälkeen, että kaikki toivo on mennyttä läntisen sivilisaation suhteen!....

LaRouche-liike on varoittanut siitä, kuinka eliitin agendaa viedään väkisin läpi näistä presidentinvaaleista huolimatta, ja siinä tähtäimessä on myös sota Venäjää ja Kiinaa vastaan!...

Ja jos Trumpin vanavedessä nyt muodostuva valtaisa kansanliike petetään, niin USA tulee syöksymään siitä kaaokseen välittömästi. Jo ennestään petettyjä ja alistettuja ihmisiä on siinä maassa näet niin paljon...

10. helmikuuta 2016 8:57 - Trump jyräsi voittoon esivaalissa – kakkostila yllättävälle nimelle >> Jaahas, onko sitten merkit sellaisia, jotta Trump ja Sanders tulevat olemaan ne kaksi ehdokasta varsinaisissa vaaleissa...

19. helmikuuta 2016 21:40 - Trump Vows: ‘Elect Me And You’ll Find Out Who Really Knocked Down The Twin Towers’ >> USA:n pressanvaaleista taitaakin tulla kaikkien aikojen mielenkiintoisimmat!....

Arhi Kuittinen >> "Trump on minun mieleeni sillä eliittiliskot ihan oikeasti pelkää sitä. Holywood-narsistitkin on palkattu pilkkamaan ja jopa Paavi, aivan mielipuolista ja poikkeuksellista liskoeliitin kauhua. Kunhan Trump säilyisi hengissä"....

6. maaliskuuta 2016 18:32 - How Donald Trump broke the media - nsnbc international >> "We watch TV. We go online. It’s the difference between passive and active that makes new media so disruptive, to use the favorite Silicon Valley word. And the results are, in this case, really transformative.

Trump gets it. He destroyed Jeb Bush in two words: “low energy.” Why waste huge sums on 30-second TV ads when you can knock out a candidate in 140 characters sent immediately to over six million of your best friends? Six million is both Trump’s Twitter following and his number of Facebook “likes.” ".

8. maaliskuuta 2016 14:32 -  "USA ei ole 25 vuoteen kyennyt muuhun kuin sotimaan alkukantaisia maita vastaan" >> "– Donald Trump teetti viime vuonna mittavasti mielipidekyselyjä ja sai vahvistuksen epäilylleen siitä, että 30-40 prosenttia amerikkalaisista aikuisista kaikissa etnisissä, maantieteellisissä ja ikäryhmissä oli vihaisia, pelokkaita ja häpeissään liittovaltionsa kyvyttömyydestä, Black kirjoittaa.

Hänen mukaansa Trump päätteli perustellusti, etteivät amerikkalaiset siedä kummankaan politiikan osapuolen jatkoa. Ne ovat antaneet heille vuosikymmenten ajan "rähjäisen ja epäpätevän" hallinnon: perheiden pysähtyneet tulot, pahimman taantuman 80 vuoteen, tyhmät kalliit sodat humanitaarisine katastrofeineen, sarjan ulkopolitiikan nöyryytyksiä ja erityisesti rajan puuttumisen, joka päästää maahan rajoittamattomasti ammattitaidottomia maahanmuuttajia sekä kauppasopimukset, jotka näyttävät tuovan maahan vain työttömyyttä ja usein viallisia tavaroita." ....

"Blackin mukaan Trumpin kyselytutkimukset paljastivat, että ihmiset haluavat jonkun joka ei ole ollut osallisena epäonnistumisiin ja on saanut aikaan jotain.

– On kysyntää täydelle ja päättäväiselle irtautumiselle lähiajan persoonista ja tekniikoista. Donald Trump ei muistuta ketään historiallisista sankarillisista presidenteistä, mutta hän sai aikaan kannatusvyöryn uudenlaisella, lähes vaudevillemaisella esiintymisellään sivistyneenä miljardöörinä, joka tuomitsi poliittisen johdon Archie Bunkerin käyttämillä työväestön termeillä.

Blackin mielestä Trump sai republikaanisen puolueen vihaiset, pelkäävät ja häpeävät supertiistaina haltuunsa selvittämällä kaksoistestin. Hän ei ole ollut politiikassa, mutta osoittaa maailmanmiehenä miten järjestelmä toimisi ja miten hän rakentaisi Amerikan voiman uudelleen. Kukaan muista ehdokkaista ei ollut rakentanut mitään ja he ovat "silmämuniaan myöten mukana likaisessa Amerikan politiikassa". Poikkeuksena Bernie Sanders, "mutta hän on marxilainen".".

Markus Lehtipuun lukijakommentissa on toki myös pointtia >> "Sanders on itse asiassa kansallissosialisti ja siten historian ensimmäinen kovan luokan juutalainen natsi.

Amerikka on myötähäpeän maa. Se on kaikesta täysin pihalla oleva elefantti, joka osaa räiskiä drone-lennokeilla kuoliaiksi pakistanilaisia vuohipaimenten tyttäriä, maassa, joka on teknisesti liittolainen, ja jonka murhatyön tekevät tietokoneen ääressä selkä kyyryssä näppäilevät nörtit. 

Se on maa, jossa uutisissa on kaksi ulkomaata, jotka vaihtelevat eri Lähi-idän sekasortojen välillä, ja International Sports seuraa kummajaista, jonka nimi on World Series, jossa pelaa lähinnä amerikkalaisia. 

Se on maa, jolla on vain vihollisia tai intressejä. Se taisteli natseja vastaan, mutta kaappasi kaikki natsitiedemiehet itselleen. Se taisteli Neuvostoliittoa vastaan, mutta kaappasi kaikki neuvostotiedemiehet itselleen. No, juuri siksi. 

Se on erittäin kiinnostunut Kim Kardashianista, joka on kouluttamaton lyhyt naikkonen, mutta erittäin vähän kiinnostunut siitä, miten sen poliitiikka tuhoaa oman maan, naapurimaat ja koko ihmiskunnan fyysisesti, taloudellisesti ja moraalisesti. Silti se esiintyy hyväntekijänä, omasta mielestään. 

Se on maa, joka jakaa maapallon kahteen ryhmään: "good guys" ja "bad guys", mutta jos se itse on "good guy"; kuka tarvitsee enää "bad guys"?

Se on opettanut koko maailman syömään roskaruokaa. Sen jälkeen se myy koko maailmalle laihdutuslääkkeitä. Eikä tässä vielä kaikki.".

Olisiko Trumpissa aineista sitten kääntämään tämä alennustila parempaa kohti. Taitaa olla mahdollista näillä näkymin ja niillä tiedoilla, jotka ovat saaneet avaamaan silmäni yhä laajemmin... Mutta tuossa jutussa mainitun tilanteen (Trumpin ja valkoisen talon välissä on enää Clinton) lisäksi toki Trumpin ja valkoisen talon välissä taitaa olla myös länsieliitin palkkamurhaajia....

12. maaliskuuta 2016 18:30 - Video: The Truth About the Anti-Trump Chicago Riot >> Puhuin alempana (Ko. päivän aikaisempi FB-julkaisuni) normimoraalisesta ja käsitekiinteästä ajattelun rappiosta - Tässä selkeimpiä esimerkkejä vähään aikaan > ns. vasemmistolaiset ryhmät ovat paniikissa ja kauhuissaan juuri siksi. Vaikka heihin on totuttu viimeaikoina liittämään termit "liberaali" ja "suvaitsevainen", niin oikeasti kyseessä siis on voimakas normimoraalinen ja käsitekiinteä kokeminen reaktiivisen irrationaalisesti osana länsimaisen ajattelun viime aikaisia luhistumismuotoja.

Ja puhuin myös siitä, kuinka eliitti käyttää hyväkseen juuri tällaista ajatusrappioluisussa tapahtuvaa ismillistä polarisaatiota >> juuri näin tapahtuu selkeästi Trump-ilmiön puitteissa ja siis tämä Chicagon esimerkki kärkipäässä siitä: Soros Funded MoveOn.org Takes Credit for Violence in Chicago.

Eli eliitin paniikki omasta vallastaan Trumpin edessä on kanavoitavana myös niin, että väestön piirissä tapahtuva ajatusrappion tuottama polarisaatio ismileireihin otetaan eliitin hajota ja hallitse -metodien voimistamisen piiriin. Tämäkin on kyllä selvä merkki siitä, että Trump on aidosti oikealla asialla....

Nähtäväksi jää, onko tämän tavoitteena lopulta se, että Republikaanien pressanvaaliohjelma saadaan niin sekaisin, että ainoastaan eliitin totaalipuhdas asianainen Hillary Clinton saadaan varmistettua eliitin nukeksi presidentin virkaan. Vai olisiko Bernie Sandersista ko. nukeksi valeopposition muodossa...

Toisaalta tuon kommenteissa linkatun Infowars-jutun lukijakommenteissa havaitaan tämäkin skenaario >> "Excuse me, but the Trump supporters were on the defensive, the mob was offensive and had no other reason to be there than to cause trouble. Funny thing though, the mob's true accomplishment was to show the rest of the country exactly what the supporters of the Bern and Hill are made of. Considering 95% of the population aren't "made" that way, I would say it's a win win situation for Trump. If you're a democrat, would you want to be associated with that "mob"?", "You nailed it. Theres no way this is not going to bring more people to vote for Trump. They will do it by observing the opposition.", "Watch it bring more supporters. Have you been to a Trump rally? The people are intelligent. People who have never voted are coming out to vote. He will win." ja "Yes. This incidence has awaken a lot of Cruz supporters by their own admissions, they are switching to Trump. More votes for Trump. Whoever orchestrated the violent sabotage against Trump & his supporters have done the opposite to what they intended."....

Tuossakin ko. lukijakommenteista oikein osuva huomio >> "They can't defend their ideas, so they have to stop you from expressing yours. Kinda funny how it's the ones screaming loudest about oppression that are the most oppressive members of our society.".

Tuossa on toisella tavalla mielenkiintoinen lukijakommenttioivallus päälinkin lukijakommenteista >> "here's a question, what if Trump was placed as a candidate, knowing he would do his Trump thing, which would give "them" a reason to unleash the known plan of a "race" war...

not saying Trump is compliant or knowingly doing such, we've all been played. no one is born "awake"

thesis+anti-thesis=synthesis.

just a question.". Hmmmmm?.....

--- Chicago Rampage Leader is “Sanders Surrogate”.

12. maaliskuuta 2016 22:20 - Calling For A Return To Glass-Steagall Would Seal Trump Victory >> Hienoa jos tämä tapahtuisi! - Minäkin olen jo vuosia kannattanut tämän pankki- ja rahastandardin käyttöön ottoa. LaRouche-liikkeen teeseistä sen aloin 8 vuotta sitten ymmärtämään, mutta Trump-ilmiöön liittyen olen ollut nyt hämmästynyt, kuinka pihalla siinä LaRouche-porukka on ollut...

15. maaliskuuta 2016 17:37 - Vaalitilaisuudessa puhkesi mellakka - CNN: Trumpille ei syytettä kahakan lietsomisesta >> No ei helvetissä Trump mitään lietsonut, vaan kyseessä olivat erityisesti jotkut Sandersin kannattajat, Black Lives Matter -porukkaa ja muita George Soroksen rahoittamia "värivallankumous" -tyyppisiä valeoppositioporukoita, kuten MoveOn.org -ryhmä.

Missä on tutkinta ja syytökset heidän lietsomisistaan?!

15. maaliskuuta 2016 20:01 - The Assassination of Donald Trump >> Tutkitaanpa Trumpia vaihteeksi Eliitin Esoteeriset Symbolit -blogin avulla > Eli nyt käsimerkkibongaus. Tämän Infowars-jutun videossa Trump esiintyy pitämässä puhetta ja videon ajassa 1:16 - 1:17 tulee hänen tavaramerkikseen muodostunut oikean käden ele.

Kommentteihin laitan linkiksi siihen liittyvän EES-bogin jutun - Verratkaapa ja voitte pohtia sen merkitystä Trumpiin liittyen.... Hmmmm?

Ja huomatkaa myös Infowars-jutun sisältö - Asia on monimutkaisempi monella tavalla kuin voidaan ymmärtää pinnallisesti. Huh!

Eliitin Esoteeriset Symbolit: Astro-teologia - osa 5: Pedon luku

tuon EES-blogin mukaan sillä symboloitaisiin tuota ns. pedon lukua 666. Eli siis etusormi ja peukalo yhdessä ja muut kolme sormea sojottavasti koholla, josta tulee "666".

Arhi Kuittinen Trump on minusta ihan aito ego ja uhka eliitille ilman elitismiä vaarallsiessa muodossa. Ego kykenee sankarin tekoihin eli vastustamaan jumalia ja hegemoniaa...

Trumpin mukana noussut kansanliike on todella merkittävä entiteetti myös, joka tulee vaikuttamaan osaltaan ja myös Trumpista huolimatta...

Bernie Sanders Campaign Does Not Like Questions About Isreal.

Sanders's strategy on dealing with Russian President Vladimir Putin

Kyllä, Sanders on ulkopolitiikassa selkeästi valeoppositiota, johon on aivopesty tyypillinen länsieliitin promotoima russofobia ja vastakkainasettelu transatlanttisen systeemin ja BRICS-systeemin välille.

17. maaliskuuta 2016 12:40 - Miko Salomaa kiteyttää tarkkaan >> "Moni 'sivistyneenä' itseään pitävä toivoo Hillarya amerikan johtoon ja suorastaan vihaa establishmentin ulkopuolelta haastavaa Trumpia. Hillaryn hillityn ulkokuoren alla on kuitenkin kiero barbaarinen pankkimaailman ohjailema sotahullu psykopaatti. Kun Hillary uhoaa sotatoimia Venäjää vastaan, Trump taas totesi että hän aikoo olla Venäjän kanssa hyvissä väleissä. Tämän pitäisi jo yksinään riittää sivistyneeseen ja järkevään valintaan.".

21. maaliskuuta 2016 20:24 - What Pisses Me Off About Donald Trump Protests >> Kuunnelkaa!

22. maaliskuuta 2016 23:58 - Channel 4 News video. >> Tuossa on Trump-ilmiöön osa, joka kertoo puolestaan sen, ettei Trump ole poikkeus transatlanttisen eliitin piirissä - Vai voisiko olla ns. käänteistä huijausta, missä Trump huijaakin eliittiä myös näin, eli uskottelee olevansa Israelin (sionistien) kaveri?...

No, lopulta se taitaa olla niin, ettei näistä isoimpiin poliittisiin virkoihin pyrkivistä ota selvää tarkkaan sitten millään, vaikka miten analysoisi....

Brysselin iskujen jälkeen: Donald Trump toivoo vesikidutuksen paluuta.

24. maaliskuuta 2016 16:59 - Dozens of College Students Triggered After ‘Trump 2016’ Written in Chalk >> Vaikea-asteisesti aivopesty tulevaisuuden "sivistyneistö" oirehtii tragikoomisesti, mutta hälyttävästi!

25. maaliskuuta 2016 0:39 Donald Trump Under Attack by 187 Organizations Funded by George Soros - Truth And Action >> George Soros - Tuo eliitin asiamiesnyrkki NWO:n promotoimiseksi.

25. maaliskuuta 2016 11:38 - A transcript of Donald Trump’s meeting with The Washington Post editorial board >> ...

27. huhtikuuta 2016 13:39 - Trump vei itärannikon murskavoitolla - "Tämä on ohi!" >> Jaahas, ihmiset alkavat toden teolla rynniä Trumpin mukaan!

24. toukokuuta 2016 22:15 - Shock: Millennials, Liberals Voting Trump Over Clinton >> Hmmm., mielenkiintoista.

26. toukokuuta 2016 23:48 - Alex Jones: It’s Official – Donald Trump Elected Next President of the United States >> Alex Jonesin viesti Donald Trumpille.

27. toukokuuta 2016 11:36 - Trump meni presidenttikisan johtoon: Syytä huoleen? >> Suomen valtamediakin paljastaa länsieliittikytköksensä ja sen mukaisen propagandapakkomielteensä reaktioissaan Trumpiin > Peli on selvä!

1. kesäkuuta 2016 23:01 - WATCH: Feminists Fail to Stop Pro-Trump Students From Entering Speech >> Yhdysvalloissa vastakkainasetteluleireihin muokkaava imperialistien aivopesu on edennyt todella pahaksi nuorten keskuudessa - eniten siitä on kärsinyt "liberaali vasemmisto", koska se on saatu vangittua globalistien käsikassaraksi erittäin katalasti valeoppositiona, valehumanismina, valevalveutumisena eli siten valeaktivisteina. Ja siten se toimii hyväksi käytettävänä imperiaalisen aggression työkaluna uskoen olevansa maailmanparantajia.

Tilanne on vakava, koska huijatuksi tulemisen hyväksymisen ja tunnistamiseen sijaan tuollaisilla joukkoliikeihmisillä on taipumusta katumuksen ja uudelleen oppimisen sijaan projisoida oma virheensä vastapuolien demonisointiin > Vastakkainasettelujen kierre siis pahenee ja kohta kukaan osapuoli ei toimi järjellisesti!...

Niin sekaisin USA on jo nuorison keskuudessa!!

Osuva lukijakommentti >> "90% of these clowns are on facebook all day, and they DON'T like free speech? 
Or they just don't like VERBAL free speech? Just written text?
What idiots. 

What are they teaching these kids nowadays in school? Don't they realize we defeated the King George in the Revolution and the Nazi's in WW2 so they could walk and talk freely in society and that many Americans died to preserve that right?

These people make me want to puke.

If they don't like it, they should GET THE HELL OUT.".

"liberaalin vasemmiston" protestitaktiikka siis myös kääntyy tarkoitustaan vastaan > Siitä tulee totalitarismin yksi nouseva muoto, ja sekin paljastaa näiden aktivistien toimintasisällön sairaaksi!

Totalitarismi etsii kuitenkin vielä muotoaan, eli mikä ryhmä saa sellaisen ideologisen vallan, joka muodostaa hegemoniallisen totalitarismin muodon länsimaihin.... Länsieliitin kokeilussa olleet kommunismi ja natsismi ovat olleet yksi alusta, ja siltä pohjalta jonkinlainen risteytys näyttäisi olevan muodostumassa....

Ja kuten Seppo Oikkonen on analyyseissään todennut, niin länsimaissa ajatushistoriallinen ajattelun hajoaminen melkein varmasti on tuomassa totalitarismin mm. Suomeen... Ihmiset eivät enää tunnista ryhmäpsykologisia ja joukkoliikkeellisiä ominaisuuksia ja voimia omassa ja toisten toiminnassa, jolloin ihmisiä on hyvin helppoa ylhäältä päin valtamediasta ja koulusysteemistäkin käsin manipuloida mm. juuri vastakkainasetteluihin, josta sukeutuu totalitarsimin nousulle materiaalia.

Tuo "liberaalin vasemmiston" raivokas aktivismihulluus on merkki juuri tällaisesta ajattelun pahasta hajoamisesta, missä joukkoliikkeen ismillinen opillisuus on korvannut ymmärtämisen, ja tilalla on opilliseen ryhmävahvistautumiseen kuuluvat leimaamisen, demonisoinnin ja aggressiivisen projisoinnin mekanismit.

7. kesäkuuta 2016 12:36 - Hyvin sanottu Arhi Kuittiselta >> "Trumppia lyödään sillä Trump nostaa kirvestä uusliberalismia ja raivokasta imperialismia eli globalisaatiota vastaan. Näin yksinkertaista totuutta ei massamedian orjatoimittajat uskalla sanoa selväsanaisesti sillä valtioiden tuhoaminen on koko mediahysterian, natohysterian ja eurohysterian ideologinen kiintopiste, uusliberalistinen rakenteiden hajottaminen pankkien ja eliitin totalitarismia varten.".

10. kesäkuuta 2016 19:40 - Sanders Sojourns to White House, Vows to Support Clinton in Fight Against Trump >> Paljon puhuva lukijakommentti >> "Bernie is a complete sell-out, him and his minions. He was never that outspoken against her. He never really called her out for her crimes against humanity and now he endorses this criminal to be leader of the free world. He is a traitor pure and simple. Trump is the only outspoken hero here.

We in the UK will be placing the lid on the coffin of reason if there's no brexit. You in the US will be nailing and sealing the lid if you let this psycho in the Whitehouse instead of locking her up in a madhouse.

VOTE BREXIT! VOTE TRUMP!".

Olihan se selvää, että Bernie nyt ainakin on valeoppositiota!

11. kesäkuuta 2016 13:49 - Rehearsing for World War III >> Ei mitään uutta taivaan alla - Länsieliitti harhoissaan, pakkomielteissään, ääriahneuksissaan, sairaassa narsismissaan, moraalittomuuksissaan, valehtelussaan, ihmisyyden vastaisissa manipuloinneissaan, projektiivisessa syntipukki- ja mustamaalaamishekumoinnissaan, ymmärtämättömyydessään jne., jne., jne., jne., jne., jne., jne., jne. orkestroi systemaattisesti maailmansotaa.

"If Hillary Clinton gets into the White House, you can be sure the tensions with Russia will reach fever pitch. She has compared Putin to Hitler – always the signal that we are about to embark on yet another crusade – and her neoconservative supporters are eager to restart the cold war. The great danger is that a cold war may very well become a hot one – and that raises the specter that we lived with for half a century, the very real possibility of a nuclear war.".

>> Jokaisen on rukoiltava, että Trump tulee valituksi USA:n presidentivaalissa, koska muutoin ei ole toivoakaan suunnanmuutoksesta pois tästä aivan absurdista hulluudesta ja sairaudesta - Trump on sentään vajavaisuuksineenkin PALJON parempi vaihtoehto, ja ainakin ravisteluyritys irti aivan toiseen suuntaan pois länsieliitin tunkkaisimmista ja pahuudellisimmista tendensseistä!...

15. kesäkuuta 2016 23:20 - Rubio: “God Killed Those Gays In Orlando To Signal He Needs Me Back In The Senate” >> Ja muka Trump on ollut "aivan kauhea" ja "pelottava" USA:n pressaehdokkaista, Hohhohhoo!

21. kesäkuuta 2016 11:52 - Donald Trump Accuses Israel Of Funding ISIS >> Kovimpia juttuja vähään aikaan! - Aika tarkkoina saa Trumpin henkivartijat olla, ja viikonloppunahan jo yksi murhayritys olikin Trumpia kohtaan.

25. kesäkuuta 2016 15:10 - Sateenkaaripolitiikka, demarit, Brexit ja Trump >> Myös hyvää analyysiä!

1. heinäkuuta 2016 23:35 - Hillary Is Scared Of This Trump Speech » Alex Jones' Infowars: There's a war on for your mind! >> Video sisältää Trumpin puheen, jossa on paljon hyviä ideoita Trumpin tulevalle hallintokaudelle - Toivottavasti!...

Aika (tosi) paha noita lupauksia olisi pettää, koska niitä on niin paljon ja ne ovat niin oleellisesti vastakkaisia ja niin vahvasti perusteltuja kuin mitä länsieliitin tähän astiset puppetit ovat tehneet Clintonin, Bushien ja Obaman kausilla.

--- Clinton Email: We Must Destroy Syria For Israel.

--- SYRIA: In a Surprise Attack, Russia Bombs US Assets on the Ground Not Once but Twice

--- Putin Is Calling The Shots On The 'Greater Eurasian Plan'.

6. heinäkuuta 2016 22:04 - Obama valmis luovuttamaan tahtipuikkonsa Clintonille >> Toivon entistäkin enemmän, että Trump voittaa marraskuussa!

--- VIDEO: WHY WERE OTHER PEOPLE CHARGED FOR THE SAME THING HILLARY GOT AWAY WITH?

10. heinäkuuta 2016 14:29 - Amerikkalaisfilosofi inhoaa Donald Trumpia niin paljon, että haaveilee Suomeen muuttamisesta >> Taas joku ylimielinen akateemikko kuvittelee olevansa fiksu, kun syyttelee ja kyseenalaistaa väärin perustein länsieliitin toimia vastaan noussutta kritiikkiä ja näkemystä "valkoisen roskajoukon vihapuheeksi".

Hyi helvetti!!

Ja vaikka Trump on ollut karkea ja fokusoinneissaan vielä hakusessa politiikassaan, niin päälinjat ovat siinä aivan oikein; monikulttuurisuuden kyseenalaistaminen, kansallisvaltioperiaatteiden tuhoamisesta huolestuminen, väärän talouspolitiikan kritiikki, imperialististen agendojen ja ylettömän russofobian tuomitseminen jne. ovat Trumpilla sentään ainakin esillä ja parannusehdotuksiakin on, kun muilla (kuten juuri Clintonilla) ne eivät ole ollenkaan esillä, ja se on paljon vakavampaa kuin mikään muu!

Niinpä tämä akateemikko itse ei osaa niistä huolestua, vaan syyllistyy myös karkeuteen ja vääriin johtopäätöksiin ko. valveutumattomassa kirja"viisaan" itsepetoksessaan: "Brexit-reaktio oli muka väärin" jne. 

Siksi hän keskittyy projisoivan sijaiskohteisesti syyttelemään oleellisen globalisaatiokritiikin parissa ilmeneviä toimintatapoja ja käyttäytymistä. Niissä toki on myös vikaa ja kypsymättömyyttä, mutta ne ovat vain oireita, joihin tuolla tavalla liikaa keskittyminen vie huomion harhaisesti pois oleellisista asioista - Katsotaanpa miten:

Tästäkin siis yleisesti huomataan, kuinka akateemisiin piireihin taloususkonnon ja oikeistohegemonian jopa ihan tukiprosesseiksikin pesiytynyt valevasemmistolaisuus ja sen ohella kulkeva viheroikeistolaisuuskin ovat sekä periaatteellisella että käytännöllisellä tasolla pahasti irrationaalisia ja väärässä nykyisen länsirappion luonteen ja vaaran ymmärtämisessä.

Voidaan siis todeta, että kansan parista toki nousussa olleet äärinationalismin / fasismin roolit ovat tällä hetkellä paljon vähäisempi vaara kuin valevasemmistolaisuuden luomat ja ylläpitämät tabut sekä vastakkainasettelu- ja ajatteluvirheensä todellisen valveutumisen ja humaanin yhteiskuntaprosessin esteenä ja väärin ohjaamisena eliitin intressien hyväksi 

>> Valevasemmistolaisuus ylikorostaa todella paljon äärinationalismin ja fasismin roolia, koska se harhaisesti ja ideologisen kapeakatseisesti tuomitsee niiden sekaan myös oleellisen patrioottisuuden ja kansallisvaltiohumanismin väärin perustein muka äärioikeistolaisuudeksi - Omakohtaisestikin olen tämän heidän ajatteluvirheen kokenut ja nähnyt etenkin viime vuodesta alkaen.

>> Valevasemmistolaisuus ei enää tunnista omassa vasemmiston historiassaan ollutta kansallisvaltioperiaatteiden ja patrioottisuuden vaalimista, vaan sulkee silmänsä siltä, kuinka heidät on länsieliitin intressien mukaisessa aivopesussa harhautettu niistä pois; siksi he ovat joutuneet ulkopuolisten projisointi- ja leimaamiskierteeseen tunnistamatta aidon valveutumisen mukaisia sisältöjä, ja samalla hakevat ulkopuolisen demonisoinnista tekosyytä olla havaitsematta itsepetoksensa syvyyttä ja vakavuutta.

>> Valevasemmistolaisuus onkin ollut nyttemmin jopa osa keskinäisriippuvaista ryhmäilmiöiden suhdetta äärioikeiston (ja myös siis etenkin kuvittelemansa äärioikeiston) kanssa, ja tämä on ollut valtamediassa keskeisesti promotoitua valeoppositiosisältöä, ja ainesta hajota>ja>hallitse -harhauttamiseen kahden eri valeopposition välille > vasemmisto ja vihreät vs. persut. 

Siksi valtamediaan ja julkiseen keskusteluun tuollaisen ajatteluvirhevyyhdin sijalle ei ole kunnolla pystynyt vieläkään nousemaan etenkään Suomessa aitojen kansallisvaltioperiaatteiden mukaista patrioottista ja humanistista näkemystä todella oleellisena vastavoimana eliitin ja NWO-agendan imperiaalista ja taloususkonnollista aggressiota vastaan, ja humaanin yhteiskuntaprosessin turvaamiseksi ja edistämiseksi edelleen. 

Katson, että USA:ssa Trumpin politiikka pyrkii olemaan juuri sellainen tarpeellinen vastavoima, vaikka se on vielä etsinyt kunnollista muotoaan ja sisältää vielä virheitä. 

Lisäksi katson silti, että Trumpin politiikassa tämän kaltaisen kansannousumahdollisuuden tunnistanut "valkoinen roskajoukko" on alkanut valveutumaan aivan oikeaan suuntaan sen myötä!

Ja siksi tämä akateemikko on ajattelussaan vakavasti harhassa!

Virallisessa narratiivissa ja julkisessa keskustelussa päärooleja vetäneiden valevasemmistolaisen "älymystön" ja oikeiston piirissä ajattelu parhaimmillaankin on siksi käsitteineen ja periaatteineen yhä todella pahasti ja yleisessä katsannossa eniten solmussa ja sumussa siitä, mikä on oikeasti yhteishyvää auttavaa ja palvelevaa, ja mikä on uhka yhteishyvälle 

>> Tämä on jatkuvasti käynyt ilmi mm. juuri Trumpin kampanjaa kohtaan olevassa valevasemmiston vihassa, joka on ollut ensisijassa projisoivaa ja kahtiajakavan ideologista, käsiterealistista ja dogmaattista ryhmävahvistautumista oikean valveutumisen sijaan.

Paljon on silti vielä oppimista edessä itse kullakin, koska länsimaissa valtamedian ja eliitin ohjaaman virallisen narratiivin harhauttavat eksoteeriset tiedot ovat olleet niin syvällisesti ja irrationaalisesti aivopesua ylläpitäneitä rappioilmiöitä!

Itse olen ollut siitä onnellisessa asemassa valveutumisprosessin aallonharjalla, että minulla oli vain vähän ennen tätä aktivismikauttani akateemisia tai valtamedian aivopesemiä käsityksiä yhteiskunnallispoliittisista asioista - En näet ollut ollenkaan politiikasta kiinnostunut ennen vuotta 2008.

Niinpä sitten viime vuosien valveutumisprosessini aikana mieleni on ollut ns. neitseellistä ja puhtaalta pöydältä lähtenyttä alustaa oppia yhteiskunnallispoliittinen kokonaiskuva eri osineen todella hedelmällisesti ja tarkkanäköisesti, ja siksi näen tällaisetkin epäkohdat jo oikein hyvin mm. juuri sopivan ulkopuolisen tarkkailijan roolista :) 

Katsokaapa aihetta koskevana lisäksi äskettäin seinälleni laittamani kommentin-pohdinnan sisältöä liittyen Susanna Kaukisen analyysiin valevasemmistosta >>

--- Miksi käännyin pois vasemmalta? - Susanna Kaukinen

Kappas! - Susanna Kaukisella on tuossa paljon oivallista analyysiä valevasemmiston luonteesta, ja muustakin...

On tosiaan mm. huomattava se, kuinka Suomessa vasemmisto on viime vuosikymmeninä aivopesty pois vasemmistoon alkuperäisesti kuuluneista kansallisvaltiota ja yhteishyvää turvaavista periaatteista, ja sidottu siinä länsieliitin imperialististen ja taloususkonnollisten intressien toteuttajaksi salakavalan hyväuskoisesti vääristyneen ihmiskuvan ja vääränlaisen kansainvälisyysajattelun avulla, ja josta siis tuloksena on ollut mm. hyvin vaarallinen, harhainen ja tuhoisa kuvitelma EU:sta demokraattisena edistyksenä.

On samalla huomattava hegemonian katsannossa, kuinka tätä(kin) on edesauttanut Seppo Oikkosen kuvaama länsimaisen ajattelun hajoamisilmiö eli ns. kartesiolaisen rationaalisuuden kieroon kasvaminen yli-individuaaliseksi sokeudeksi, jossa ryhmäilmiöiden, ryhmäpsykologian, syvyyssuuntaisen kokonaiskuva-ajattelun muodostaminen ja historiallisten kollektiivivaikutusten havaitseminen ei enää onnistu hyvin monilta ihmisiltä.

>> Siksi he ovat olleet mm. liian herkästi ohjattavissa käsiterealistisella ideologia-ajattelulla, eliitin intresseillä saastutetulla akateemisella tiedolla sekä valtamedian eksoteerisen teatterin mielikuvilla esim. juuri tuollaiseen valevasemmistolaisuuteen.

Eliitin puolella samaa prosessia tapahtuu iskostumisena narsistisen vallantavoittelun kera taloususkonnolliseen kulttiolemiseen ja sen apuna harjoitettavaan imperiaaliseen aggressioon > Sen vakavin tulos on ollut parhaillaan eskaloitunut projektiivinen russofobia jännitteistyneenä geopoliittisena uhkana!....

Tämä vyyhti on erittäin oleellinen analysoitava tietoisuuden laajentamiseksi sekä kansallisesti ja globaalisti psykoterapoitava länsimaiden rappioprosessin ymmärtämiseksi ja pysäyttämiseksi sekä sopivien parantamisvoimien luomiseksi!

12. heinäkuuta 2016 21:35 - Donald J. Trump on Twitter

--- Trump: 'Bernie is now officially part of the rigged system'

--- Trump Slams Traitor Sanders with Video

"The video highlights the hypocrisy of the socialist candidate. It underscores the fact Sanders will now support globalist trade deals, and more war and mass murder.

Bernie Sanders has signaled his acceptance of Clinton’s lies, corruption, and her intimate connection to the very people he claims to oppose—the banksters on Wall Street.".

20. heinäkuuta 2016 10:50 - Arhi Kuittisen FB-julkaisuTaukoamatta kansainvälinen massamedia jurnuttaa ettei Trumpilla ole linjaa ja että on vain show. Aika säälittävää propagandaa jos kiinnittää huomiota vain tyyliin taktisena sabotointina eikä selviin poliittisiin eroavaisuuksiin. En väitä, että Trump olisi luotettava mutta on hänellä aivan eri profiili kuin Clintonilla. 
* Massamedia on tietysti new yorkin ristiinnaivien pankkiklaanien omistamaa.

20. heinäkuuta 2016 23:29 - Neocon Journo: Military Coup May Be in Order if Trump Wins » Alex Jones' Infowars: There's a war on for your mind! >> Hullua menoa! - Ilmeisesti monilla ihmisillä on nyt pakonomainen tarve etsiä sijaiskohteinen ja karikatyyrinen vihollinen sieltä sun täältä leiristä (tyypillisimmin Putin, Trump, "rasisti", "kommunisti", trolli jne.) kuin keskittyä ymmärtämään länsimaiden kriisiä ja sen aiheuttajia oikeasti.

Elämme vaarallisia aikoja suurelta osaltaan juuri siksi! - Ideologioihin tunnustuksellisesti leimautuminen ja sosiaalisesti kiinteä ryhmävahvistautuminen peittoavat aidon maailmanparantamisen, kun kuvitellaan tunnustuksellisen normimoraalin poistavan maailmasta kaiken pahuuden. Kun voisi muka olla mahdollista siirtää ulkopuoliseen viholliseen kaikki haitalliset ominaisuudet, niin lopullinen ratkaisu mahdollistuisi vihollisen eliminoimisella.

Samalla eliitti näkee ratkaisuksi vain taloususkonnon ja imperialismin sokeasta lähtökohdasta olevan mission ainoaksi oikeaksi....

Kuinka länsimaisten arvojen yhteishyvälliset, kansallisvaltiolliset ja edistykselliset prosessit voidaan tässä kaaoksessa enää palauttaa?!...

22. heinäkuuta 2016 18:33 - Trump: "Legacy Of Hillary Clinton Is Death, Destruction, Terrorism And Weakness » Alex Jones' Infowars: There's a war on for your mind! >> Wau mikä puhe! - Vaikka Trumpin varapressaehdokkaaksi valitsema Pence on epäilyttävä, niin kyllä tuossa puheessa tulee edelleen selvästi esille se, kuinka aikamme kovin ja vakavin vastakkainasettelu tapahtuu nimen omaan globalistien ja nationalistien välillä > Trump on nationalistien puolesta ja hyvä niin!

Globalistien NWO-projekti tulee tiensä päähän kuitenkin vasta sitten, kun osoittautuu varmaksi, että Trump voittaa, ja että hän ei osoittaudu petturiksi, kuten Bernie Sanders osoittautui.

Kuuntelin tämän puheen kokonaan ja se oli täyttä asiaa alusta loppuun, joten Trumpin kampanjan poliittisessa ohjelmassa ei itsessään ole vikaa; käytäntöön laittaminen sitten ensi vuonna on toinen asia....

Mutta nyt Trump on jo poliittisen ohjelmansa kanssa niin syvällä lupauksissaan ja niin näyttävästi sen mukaan profiloitunut, että jos Trump pettää lupauksensa ja hylkää sen mukana nousseen ennen näkemättömän kansanliikkeen, niin USA todennäköisesti ajautuu kaaokseen ja sisällissotaan....

Ivanka Trumpin puhe on myös upea >> FULL SPEECH: Ivanka Trump - Republican National Convention.

28. heinäkuuta 2016 11:39 - Menikö Trump vihdoin liian pitkälle? Venäjä-kommentit laukaisivat syytökset maanpetturuudesta >> Tässä paljastuu enemmän kuin koskaan ennen se, kuinka vakavassa psykoosissa läntinen valtamedia on promotoidessaan eliitin ehdokasta eli Hillary Clintonia!

Valtamedia kääntää asian ylösalaisin valehteluksi, jossa oikea maapetturi ja rikollinen Clinton esitetään puhtaana ja projisoidaan se pahuus ulkopuoliseen syntipukkiin eli Trumpiin.

Nythän on niin, että Clinton on tässä sähköposti-gatessa paljastunut juuri siksi korruption ja kabinettien takaisten antihumaanien pelien keskittymäksi kuin miksi hän jo aikaisemminkin on likaantunut.

Ja valtameida jaksaa parjata ainoastaan Trumpia - Säälittävää sairautta ja valtamedian tuho kokonaan vain etenee tämän myötä!

Lukijakommentti >> "On kyllä mielenkiintoista että media yrittää kääntää tämänkin asian trumppia vastaan. Eikö olisi mielenkiintoisempaa käydä läpi vuodetut mailit ja kirjoittaa niistä? Mailit sisälsivät esim. Hillaryn kamppanjaan annetut lahjusten määrät ja antajat. Mutta niistä mikään lehti ei ole kirjoittanut.".

Tuossa on toinen esimerkki valtamedian vakavasta psykoosista, joka aina hakee myös russofobisia muotoja transatlanttisen eliitin pakottamana sairautena >> Propagandaradio aloitti toimintansa Suomessa - levittää Venäjän viestiä.

iltiksen jutusta tuokin on oiva lukijakommentti >> "No ei mennyt. Lehdistölle pikku vinkki. Mitä enemmän vihaatte ja yritätte luoda negatiivisen kuvan Tumpista, sitä vahvemmaksi hän tulee. Nykypäipän media on se joka luo vastakkain asettelua ja kansojen jakaantumisia. Olisitte puolueettomia ja kertoisitte asiat vain kuin ne ovat, niin kaikki menisi hyvin.".

28. heinäkuuta 2016 20:30 - Trump Says "Putin Doing Better Job" Than Obama As Lead Over Hillary Grows | Zero Hedge >> Hahhah :D - Valtamedian valheet eivät enää pure, vaan tarpeellinen oppositio alkaa rakentumaan yhä voimakkaammin!

1. elokuuta 2016 18:29 - Arhi Kuittisen FB-julkaisu: Suurin vetoava teko yleisöön on se että Trump vastustaa bush-clinton -washingtonin sotaklaania ja tunnistaa wall streetin globalistien valtaklaanin jota toimittajat eivät uskalla tunnistaa. Trump on repinyt mediapropagandan kappaleiksi. Trumpin persoona ja kielellinen epämääräisyys on sivuseikka Amerikan ollessa jo köyhyyskatastrofissa. Clinton nähdään vain nukkena, Trump osoittaa egoa, vastustajaa, muutosmahdollisuutta. Egoa kauhistellaan mutta se on keisarillinen hyve. "People are angry and he speaks to their anger" - ja Trumpin viha on siis eliittiä kohtaan, obamalla päinvastoin vihapuhe on kansaa kohtaan.

--- Finnsanity blog: Miksi Trump voittaa presidentinvaalit - Analysis by Arhi Kuittinen.

--- Trump haluaa Yhdysvaltain tunnustavan Krimin osaksi Venäjää.

4. elokuuta 2016 23:27 - Hillary vs Trump is really Mommy vs Daddy >> Valaisevia pointteja.

5. elokuuta 2016 13:51 - Forced regime change: Saddam, Gaddafi, Yanukovych, Assad and now Donald Trump - The Duran >> "The U.S. and its client states are crudely dismissive and caviler when it comes to the democratic process and the will of the people. The demand that “Trump must go” from the GOP ticket is the same as saying democracy should go as well. We know what can happen after the “he must go” call is made."......

6. elokuuta 2016 17:10 - Jarmo Ekmanin FB-julkaisuAlla vastaukseni keskusteluun onko Trump nk. kontrolloitua oppositiota, liitän sen myös tähän seinälle (huom. kohderyhmänä ns. folioporukka):

Aihe on tärkeä, joten kirjoitan siitä hieman laajemmin.

Samalla tavalla kuin ns. nukkuva kansanosa, myös ns. heränneet ihmiset kärsivät kognitiivisesta dissonanssista. Siinä ihminen pyrkii puolustamaan ydinuskomustaan rationalisoimalla, hylkäämällä tai kieltämällä sitä uhkaavan uuden informaation.

Osa heränneistä kokee maailman miltei yhtä mustavalkoisesti kuin nukkuvat. Heidän maailmankuvansa saattaa olla seuraavanlainen: ”kaikki maailman merkittävät tapahtumat ja ihmiset, myös näennäisesti positiiviset, ovat osa salaseurojen maailmanlaajuista negatiivista suunnitelmaa”.

Miksi myös he päätyvät näin mustavalkoiseen näkemykseen? Koska ihminen haluaa ymmärtää maailmaa. Hän haluaa kokea olevansa jonkinlaisessa kontrollissa ja ymmärryksessä siitä mitä hänen ympärillään tapahtuu. Paradoksaalisesti positiivinen muutos (tai sen uhka) uhkaisi hyvin negatiivisen maailmankuvan omaavan ihmisen psyykettä. Myös vanha suomalainen sanonta ”pessimisti ei pety” on heidän tapauksessaan nähdäkseni roolissa.

Miksi ihminen sitten pyrkii suojelemaan ydinuskomuksiaan? Koska maailmankuvan romahtaminen aiheuttaa vahvoja fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Ihminen pyrkii välttämään niiden kokemista. Tästä on lopulta kysymys, ei oikeassa olemisesta tai vastaavasta.

Hyvä uutinen on, että psyykettä ja kehoa voi harjoittaa. Voit ottaa itse härkää sarvista ja mielessäsi simuloida tilanteen, jossa sinulle esitetään informaatiota, joka kyseenalaistaa totaalisesti maailmankuvasi ja jota et voisi rationalisoida, hylätä tai kieltää. Mitä jos paljastuisi, että Putin onkin kontrolloitua oppositiota? Mitä jos paljastuisi, että maapallo onkin litteä? Mitä jos paljastuisi, ettei Illuminatia olekaan olemassa? Kun epämiellyttävät tunteet ja ajatukset on koettu, menettävät ne suuren osan vaikutuksestaan ja ihminen on vapaampi omaksumaan uutta informaatiota ja myös muuttamaan isoja osia maailmankuvastaan ns. lennosta.

Mutta sitten Trumpiin. Jos esittää väitteitä, että Trump on kontrolloitua oppositiota (jonka itse näen osittain myös näin olevan), täytyy nähdäkseni myös pystyä esittämään syy sille miksi hän vaikuttaa toimivan eliitin suunnitelmia vastaan. ”Salaseurojen juonia” tai ”ne ovat kaikki samaa klaania” eivät ole vakuuttavia argumentteja, mutta esimerkiksi ”hän toimii varaventtiilinä heräävälle kansalle” on otettava huomioon. Keskustelua on pystyttävä käymään.

Vaikka Trump olisikin kontrolloitua oppositiota, niin suunta on oikea. Kun lipas on auki, ei sen sisältöä enää saa takaisin. Kun ihmiset heräävät siihen, että vaalit ovat manipuloituja ja valtiot rahoittavat terroristijärjestöjä, on tietoisuuden muutos edennyt taas aimo harppauksen oikeaan suuntaan. Vain suunnalla on merkitystä, ei henkilöillä.

Mieleeni tulee usein viimeisen Nälkäpeli-elokuvan loppukohtaus, jossa vapaustaistelijoiden päällikkö julistautuukin yllättäen uudeksi itsevaltaiseksi presidentiksi ja julistaa nälkäpelit uudelleen avatuiksi (ts. sama kuvio jatkuu).

Mitä jos sama tapahtuisi myös täällä? Mitä jos itsevaltiaaksi julistautuisi Putin tai Trump? Mitä jos maailma muuttuisi, mutta sama peli jatkuisi? Mikä olisi reaktioni? Täsmälleen sama kuin elokuvan päähenkilöllä. 

9. elokuuta 2016 11:10 - Sanna Ukkola: Onko Trump uusi brexit? >> "Valtaeliitin vastaiset ilmiöt eivät kuole nauramalla – päinvastoin ylimielinen suhtautuminen on niille parasta mahdollista lannoitetta – kasvualusta. Naurulla, pilkalla ja vähättelyllä niitä syntyy keskuuteemme vain lisää."

>> Sanna Ukkolan mielestä siis vain valtaeliitin agenda ja hegemonia on sallittua ja kaiken muun on kuoltava.

Hyvä, että selvisi vihdoin suorasanaisesti tämä asia!

Voimme siis nyt olla varmoja siitä, että valtamedia toimii ainoastaan väestöjä vastaan eliitin intressien puolesta. Siksi valtamedia tulee ennen pitkää itse kuolemaan.

11. elokuuta 2016 20:45 - Trump: Obama, Hillary ‘Co-founders of ISIS - absolutely’ » Alex Jones' Infowars: There's a war on for your mind! >> Trump on totaalisen oikeassa! - Itsekin maailman politiikkaa jo vuosia tarkkaan ilman valtamedian propagandan harhauttavaa vaikutusta seuranneena olen jo saman todennut silloin, kun Obama ja Killary lipsauttivat "moderate rebels" -kapinallisten Syyriassa eli käytännössä ISIS -porukan olleen tukiensa kohteena Al-Assadin hallinnon kaatamiseksi muutama vuosi sitten.

Ja valtamedia Suomessakin nolaa itsensä yhä syvemmälle suohon hulluttelemalla sille käsketyn agendan mukaisilla Trumpin mustamaalaamiskuvilla. Kuka enää yhtään uskoo iltikseen, ylenantoon ja muihin vastaaviin? >> Trumpin uskomaton väite: Obama perusti Isisin!

Monta kuvaa kertoo puolestaan myös agenttinaan John McCain >> Google-kuvahaku: John mccain isis

--- Putin and Erdogan Change the Situation: Obama and Hillary Are Isolated.

15. elokuuta 2016 0:41 - Kun luen Trump-sammakosta, etsin alkuperäisen lausunnon – videolta - Suomenkuvalehti.fi >> Oivia pointteja.

30. elokuuta 2016 22:51 - ‘US foreign policy is a marketing strategy for selling weapons’ – Jill Stein >> Jill Stein: "Yhdysvaltain ulkopolitiikka on markkinointistrategiaa aseiden myyntiä varten.".

Ja siltähän se näyttääkin koko ajan, ja Clinton jatkaisi pressana sitä satavarmasti pahempana. Trump on yhä jossain määrin kysymysmerkki, mutta todennäköisesti paljon vähäisempi vaara.

1. syyskuuta 2016 2:01 - Olipas muuten tuossa illalla (eilen) puoli yhdeksän uutisissa hyvin paljastava juttu Donald Trumpista - Ei, kyseessä ei ollut Trumpin paljastuminen joksikin, jota yritettiin ko. jutussa väittää, vaan paljastuminen koski erityisesti itse uutista levittänyttä valtamediaa ja seurannaisena isäntiänsä eli lännen globalisti-pankkiiri-monarkkieliittiä.

Uutisessa yritettiin leimata Trump ulkopoliittisesti huonoksi ja vaaralliseksi - jos hänet valitaan presidentiksi (Jutun täkynä oli se, että "ulkopolitiikan asiantuntijat ovat huolissaan Trumpin valinnasta presidentiksi") - ottamalla esille niitä seikkoja, joissa länsieliitti ko. valtamedian avustuksella on kulisseissa toiminut geopoliittisesti antihumaanisti ja sotarikollisesti viime vuosina, mutta jota julkisuudessa on projisoitu Venäjän ja Putinin syyksi ja länsi on ollut muka niiden aggressioiden torjuja ja "rauhankyyhky" > Eli kuvainnollisesti Saatana on teeskennellyt olevansa uhri, ja osoittelee syntipukkeja omien tekojensa aiheuttajiksi.

Uutisessa tuon pohjalta Trumpin leimaaminen tapahtui siten, että Trumpin kampanjapuheista noukittiin esille juuri nuo kohdat, joissa Trump on kyseenalaistanut tuon länsieliitin tekopyhän ja salakavalan pahan toiminnan pääaggressorina > Ukraina, Venäjä ja Putin lännen projektioiden ja pahuuden kohteina jne. 

Tämä Trumpin hyvin valveutunut ja oleellinen kritiikki tai itse asiassa jopa suorastaan valistaminen käännettiin kuitenkin ko. uutisessa päälaelleen juuri siten, että se oli muka hullua ja vaarallista kiihkoilua ja mielipuolista typeryyttä; kyse oli siis oppikirjamaisesta projektiosta propagandana.

>> Jo alkuvuodesta saakka jatkunutta Trumpin karikatyrisoimista hulluksi, natsiksi ja ties miksi mielikuvien huonoksi ihmiseksi pyrittiin näin vahvistamaan ja oikeuttamaan vailla oikeaa pohjaa.

>> Juuri tämä paljastaa valtamedian isäntineen hyvin selkeästi siksi aggressioiden ja antihumaanien agendojen tyyssijaksi, kun Trump toimii sen heijastajana tuolla tavalla.

Valitettavasti tämän prosessin tunnistavat vain ne, jotka ovat valistuneet havaitsemaan tämän länsimaiden tilanteen. Muut ovat valtamedian aivopesun uhreja ja kuvittelevat maailman sen kautta aivan liian virheellisesti, ja tässä tapauksessa USA:ssa väestö on siksi äärimmäisen kriittisessä valveutumisen vaiheessa näitä vaaleja varten!... 

On kuitenkin faktaa, kuinka julkisella pinnalla oleva harhauttava ja valehteleva eskoteerinen teatteri (valtamedia) kulissien takaisten agendojen (länsieliitin) suojaamiseksi toimii sivilisaation haitaksi hyvin vakavasti ITSE, eikä Trump >> Trump on ensimmäinen presidenttiehdokas, joka on tullut kyseenalaistamaan ja paljastamaan tämän kuvion, ja siksi eliitti valtamedian kera on paniikissa ja mustamaalaamispakkomielteensä kierteessä, joka ilmenee esim. tässä ylen leimaamisuutisessa selkeästi.

Samalla valtamedia USA:ssa ja toki tässä ko. uutisessakin pyrkii leimaamaan Trumpin kannattajat hyvin osoittelevasti "niiksi keskilännen punaniskajunteiksi", jotta Trump leimautuu senkin kautta muka huonoksi presidenttiehdokkaaksi ja toisaalta väestön epävarmat äänestäjät aivopeseytyisivät USA:ssa välttämään Trumpin äänestämistä.

Olen kuitenkin pistänyt merkille tänä vuonna, kuinka Trumpin kannattajiksi on tullut valtamedian uskotteluita paljon vaihtelevampaa väestöpohjaa > latinoita, mustia, kouluttautuneita / akateemisia, kaikenlaisia ihmisiä.

Itse olen näistä paljastavista prosesseista ja tämän vuoden aikaisista tutkimukistani alkanut tulla siihen johtopäätökseen, että Trump on itse asiassa todella hyvä presidenttiehdokas > Hän on muotoutunut jopa ensimmäiseksi NWO:n vastaiseksi presidenttiehdokkaaksi, hän on siis oikeastaan "salaliittoteoreetikoiden" ihka ensimmäinen oma ehdokas, joka saattaisi muuttaa todella perinpohjin republikaani-puolueen ja jopa koko Yhdysvaltain politiikan, jos onnekkaasti käy!.... Ja se vaikuttaisi koko maailmaan oleellisesti, ja toki osittain siitäkin voi tulla epävakauttavia reaktioita...

Trumpin ongelma näillä näkymin merkittävimmillään on lähinnä vain se, että hän pettäisi puheensa presidentiksi tultuaan eli toimisi kampanjamission sisältöään vastaan; toisaalta nämä kaikki kampanjapuheensa ovat olleet niin totaalisesti ja niin perustellusti em. tapaan ja meidän aktivistien jo vuosia tähdentämillämme sisällöillä länsieliitin ja Clintonin edustamaa globalisaatioagendaa eli NWO-missiota vastaan, että petos siinä olisi ennen näkemätön härdelli ja pommi jo Trumpin kannattajakunnan hyvin suuren määränkin takia. 

Siis niin voimakkaasti käänteinen ja uskomaton moinen petos olisi kampanjassaan osoitettuun nähden, että sen huomioarvo ja vaikutus olisi jo itsessään välitön aiheuttaja yhteiskunnan luhistumiselle ja tuhoutumiselle Yhdysvalloissa ja laajemminkin > paitsi jos sellainen olisikin juuri tarkoitus länsieliitin juonikkaana suunnitelma B:nä, jos Clinton jää rannalle :O ... No, ensi vuonna se selviää, jos Trump on silloin presidenttinä!......

Joka tapauksessa nuo Trumpin puheiden monet pointit ja sisällöt niiden takana ovat aivan oleellisesti faktoja, ja ilman Trumpiakin tai Trumpista huolimatta ne sellaisena pysyvät edelleen. Myös tuon mahdollisen petoksen aikanakin, eli siis vaikka Trump hylkäisi sen, minkä on aloittanut tänä vuonna. 

Obamaan verrattuna mahdollinen petos olisi kuitenkin tyystin erilainen, koska Obamaan uskoneet olivat lähinnä aivopestyjä ja valistumattomia NWO-mission silloisessa vaiheessa ja nimen omaan sen sisällä, mutta Trumpin kannattajat ovat ennen näkemättömän valveutuneita eritoten NWO-mission ulkopuolella ja sitä perustellusti vastaan, ja sehän on näkynyt Trumpin kampanjatilaisuuksissa yleisön resonoinnissa Trumpin osoittamiin globalisaation ja NWO:n vastaisiin pointteihin > Siksi vaikuttaakin aika uskomattomalta, jos Trump hylkäisi kaiken sen, mitä kampanjansa on sisällöltään ollut jo yli vuoden ajan...

Tuossa ylen uutisessa viimeiseksi haastateltiin "asiantuntijaa", joka tyypilliseen lässynlässyn tapaan yritti perustella, miksi ko. jutun raamissa Trump muka olisi huono ja vaarallinen > Viimeiseksi ko. naikkoselta udeltiin, mikä olisi hänen mielestään marraskuun vaalien tulos: Hän vastasi Clintonin voittavan "selvästi", mutta "Trump pistäisi hyvin kampoihin".

Hahhahhaa, tuokin paljastaa em. valtamedian asenteen tragikoomisesti, koska monet merkit päin vastoin ovat tuoneet esille sen, että ensinnäkin galluppeja on USA:ssa vääristelty osoittamaan Clintonin voittoa, vaikka oikeasti Trump on suosiossa monella tavalla paljon korkeammalla kuin Clinton, ja Clintonilla on myös ennen näkemättömän paljon vihaajia...

Melkoiset vaalit siis tulossa >> liian jännittävät ja liian paljon on pelissä koko maailmalle :/ ....

--- A record number of Americans now dislike Hillary Clinton

--- Mainstream Media Admits It May "Never Recover" From 2016 Election | Zero Hedge.

13. syyskuuta 2016 11:53 - Why Donald Trump Is Not The Answer, Alternative Media - David Icke & We Are Change - September 2016 >> Tämä video on hyvin paljastava monellakin tapaa, ja siinä on oikeastaan montakin osaa, joista voi alkaa setvimään asioita.

Ensimmäinen merkittävä huomio on tietenkin se, kuinka erikoisesti vaihtoehtomedia on Trumpiin suhtautumisessa jakautunut yllättäen totaalisesti eri leireihin > Nimeltään tietenkin erityisesti ilmenee David Icke vastaan Alex Jones.

Hassua tuossa mielessä on tietenkin se, ettei Icke tässäkään haastattelussa kuitenkaan mainitse Alex Jonesin mediaa nimeltä, vaan diskreetisti puhuu tyyliin "osa vaihtoehtomediasta on tehnyt aivan väärän valinnan"; asioita seuraavat kuitenkin tietävät, että Icke on pettynyt ja suuttunut nimen omaan Alex Jonesiin.

Icke ja haastattelijana oleva Luke Rudkowski puhuvat siitä, kuinka on haitallista jakautua vastakkainasetteluihin, jota eliitti käyttää hyväkseen hajota- ja hallitse -menetelmissään, ja Trumpin kannattajaksi ryhtyminen on sen yksi ilmiö - ok, ihan hyvä pointti, mutta Icke ei tekopyhyydessään huomaa, että tämä hänen uusi asenteensa on myös yksi versio vastakkainasetteluleirin pystyttämisestä...

Ickellä on toki edelleen ne hyvät pointtinsa siitä, kuinka on syytä epäillä ja kritisoida koko systeemiä, ja toki ei ole poissuljettua Trumpin petollisuus osana sitä. 

Kuitenkin nyt tässä uudessa tilanteessa kiinnitän huomiota Icken niihin sanoihin, jotka maalaavat universaaleja ja yhtenäistäviä mielikuvia tyyliin "olemme kaikki ihmiset ja kulttuurit yhtä" jne. > Tässä paljastuu aika selviäkin mielikuvia siihen suuntaan, että Icken agenda olisikin eliitin globalisaation ja kollektivistisen mission pussiin vaivihkaa pelaamista vaihtoehtomedia-agenttina?....

Aika mielenkiintoinen näkökulma tutkia sellaista, koska esim. itse olen alkanut ymmärtämään sen, kuinka ensinnäkin eliitin globalisaation ja kollektivistisen mission vastavoima on kansallisvaltioperiaatteet, jota esim. Trump ainakin jotenkin edustaa. 

Lisäksi toisekseen Maapallon väestö ei ole käytännössä lähelläkään Icken "maailmanyhteisö"-kuvitelmia, koska eri kulttuureissa on perustavaa laatua olevia kehitys- ja olosuhde-eroja niin paljon, että on käytännössä täysin mahdotonta tässä tilanteessa saavuttaa "kaikki ihmiset ovat samanlaisia" -tyylistä globaaliutopiaa.... 

Toki tavoitteena sellainen on aivan ok joskus satojen vuosien mittakaavassa, mutta ensin kaikkia kulttuureita pitää hoitaa ja kasvattaa saavuttamaan samantasoisia sivistyksen ja kehityksen tiloja, ennen kuin kulttuureiden välistä harmoniaa ns. maailmanyhteisöä varten voidaan alkaa oikeasti rakentaa. 

Ja tuollaisen kulttuurien hoitamisen ja kasvattamisen tarpeisiin on eliminoitava eliitin globalistinen ja kollektivistinen NWO-missio, jotta kansallisvaltioperiaatteet saavat siksi rauhan toteuttaa tuota kulttuurien kansainvälistä parantamista!

Voidaankin nyt sanoa, että Icken vaihtoehtoisen maailmankuvan ja tutkimustensa piiriin on ujuttunut salaa jopa ns. valevasemmistolaista virusta, koska se on jyrkästi agitoivan ja reaalitodellisuudesta irrallisen kaltaista sisältöä... 

Aika erikoinen tilanne joka tapauksessa!

Trumpin analysoiminen on puolestaan mielenkiintoista tässäkin katsannossa juuri siksi, koska yhteiskuntiemme tilanteesta ja prosessista saadaankin hyvin tietoa juuri tutkimalla sitä, miten eri ryhmät ja tahot suhtautuvat Trumpiin > Paljastavampaa on katsoa Trumpin puheiden ja olemuksen herättämiä reaktioita ja kannanottoja kuin tarkkailla itse Trumpin sanomisten luonnetta....

--- USA:n pressanvaalit ovat kuitenkin juuri nyt niin uhkaavasti käymistilassa, kun Clintonin tilanne voi muuttaa palettia arvaamattomilla tavoilla - Joitakin puheita on ollut jopa vaalien siirtämisestä / keskeyttämisestäkin! :O Niinpä Trumpin tällä hetkellä ylivoimaiselta vaikuttava voittotahti ei ole sekään varmaa.... >> Hillary To Drop Out Of Race By Next Week: Report.

--- Nyt alkoi jo Putinin ja Trumpin mustamaalauksen eskaloituminen ulkoavaruuteen >> Trump and Putin poisoned Hillary Clinton, warns top doctor.

13. syyskuuta 2016 17:27 - Trump and Putin poisoned Hillary Clinton, warns top doctor >> Nyt alkoi jo Putinin ja Trumpin mustamaalauksen eskaloituminen ulkoavaruuteen.

--- Miko Salomaan FB-julkaisu >> "Putin on hiippaillut Hillaryn teepussivarastolle, ottanut freedom-teepussin pois ja laittanut poloniumpussin tilalle. Trump on vahtinut ovella ettei kukaan näe. Miksikö? Siksi että Putin vihaa naisia ja vapautta, Trump taas on tahdoton sidekick. Joko olet Hillaryn puolella tai meitä oikeita hyviä ihmisiä vastaan, eli paha ihminen joka pitää dronettaa tuusaksi sukuineen päivineen.".

13. syyskuuta 2016 20:52 - The World Has Changed -- Anything Can Now Happen, but Obama Must Be Ousted >>
LaRouche-liikkeen taholta viime aikoina huomio on kiinnittynyt paljon siihen, kuinka heidän mielestään melkein koko maailma on jo muuttunut Kiinan ja Venäjän johdolla ratkaisevasti neorenessanssin suuntaan ja maailmankuvallinen systeemi idässä olisi jo muuttunut ennen näkemättömästi aivan uudenlaiseksi, ja vain transatlanttinen systeemi on enää sitä tyhmyyksissään tajuamatta ja yhä etenemässä vanhan maailman rappioluisussaan oikeasta edistyksestä eristyksissä.

USA:n presidentinvaaleihin ja Trumpiin liittyen LaRouche-liike näyttää ottaneen silti jonkinlaisen miettimistauon, koska merkittäviä kannanottoja siihen suuntaan ei ole tullut (tai ainakaan en ole huomannut), mutta Clintonin he tuomitsevat maanrakoon Obaman mukana, ja itse asiassa syyttävät Obamaa ja Britannian kuningashuonetta Clintonin tuhoamisesta pahoille teille.

Aikaisemminhan (noin vuosi sitten) heidän mielestään Trump oli vain "natsi", jolla oli joskus vuosikymmeniä sitten hämäriä yhteyksiä Wall Streetin suuntaan.

Niinpä on nyt hyvin mielenkiintoista tuon vertaaminen aikaisemmin tänään tekemääni postaukseen liittyen David Icke vs. Alex Jones -vastakkainasetteluun Trumpiin suhtautumisissaan > Vaikuttaa siltä, että näiden kolmen eri vaihtoehtomediatahon kesken kaikilla on keskenään hyvin eriävät olosuhteiden tilannekatsaukset... Lisäksi kun em. verrattuna mainitsen sen, kuinka puolestaan Alex Jones on ottanut kannakseen sen, että Kiina on USA:n ykkösvihollisia tällä hetkellä, mutta LaRouche-liikkeen mukaan uuden edistyksen kulmakivi koko maailmalle...

????

Tämä on erikoisista erikoisin tilanne tässäkin mielessä tuntemassamme historiassa! - analysointi on vaikeampaa kuin koskaan ennen, koska tilanteetkin elävät
parhaillaan todella voimakkaasti ja nopeasti!....

Eli varsin
jännäksi menee maailman tilanteen kehitys loppuvuonna, liian jännäksi....
 
20. syyskuuta 2016 16:18 - CNN Puts Words In Trump's Mouth: Runs Headlines Saying He Wants "Racial" Profiling » Alex Jones' Infowars: There's a war on for your mind! >> Taas miljoonas esimerkki valtamedian manipulointipahuudesta.
 
21. syyskuuta 2016 20:12 - Alert: The October Surprise Will be a Violent Provocation Blamed on Trump » Alex Jones' Infowars: There's a war on for your mind! >> Vakavasti otettavia skenaarioita! - Niissä on kyse mm. juuri siitä, kuinka tarkoituksella triggeroidaan mielikuvia pinnallisten eli pinnan alaista ymmärtämättömien tietojen mukaan.
 
21. syyskuuta 2016 21:39 - Obama Brags About His Globalist Legacy At Final UN Speech » Alex Jones' Infowars: There's a war on for your mind! >>
Obaman kahdella presidenttikaudella on tullut erittäin selvästi esille ja tuhoavasti niskaamme länsieliitin globalisaatiomissio (NWO - Uusi maailmanjärjestys), ja se kuinka sen mission toteuttava prosessi on piilotettu valtamedian ja näiden Obaman kaltaisten puhuvien päiden propagandajargonin alle taitavasti mm. käänteispsykologisilla kikoilla.

Obaman kahdella kaudella hioutuivat huippuunsa länsi
eliitin promotoimina seuraavat globalisaatiomission osat >> taloususkonto ja sen kylkiäisenä neofeodaalistaminen, ilmastonmuutosalarmismi ja sen kylkiäinen Agenda 21, monikultturismi ja sen kylkiäisenä haittamaahanmuutto, aggressiivinen geopolitiikka ja sen kylkiäisenä erittäin yliampuvan irrationaalinen russofobia, ISIS-järjestön nousu sekä juuri tuo haittamaahanmuuttoaalto jne.

Käytännössä Obaman "perinnöksi" tuon pohjalta on tullut entistä pahemmin tuhottu Lähi-itä, Euroopan kansallisvaltioiden hajoamisen pahentuminen yhä kauheammiksi sosiaalisiksi ja taloudellisiksi ongelmiksi eli yhteishyvällisten olosuhteiden banaanivaltioistuminen lännessä, sodan ilmapiirin nousu myös länsimaissa ja sotien eskaloituminen Lähi-idässä, irrationaalisten ismien nousu, joita ovat mm. väärennetty ihmisoikeuskultti tuotteinaan monikultturismi, äärifeminismi, äärisuvaitsevaisuus ja äärimielensäpahoittajuus...

Erittäin selväksi Obaman kausilla kävikin tuon globalisaatiomission tavoite >> hajottaa kansallisvaltiot lännessä (Euroopassa), jotta länsieliitti saa niiden sijalle vapaan mahdollisuuden harrastaa ilman valtioiden laillista vastustusta taloususkontoaan ja imperialismiaan eri muodoissaan, kuten halpatyövoiman vapaana ja moraalittomana siirtelynä, korporaatioiden kasvamisena lakien ulottumattomiin, rahatalouden laittamisena diktatuurilliseen asemaan sekä sosiaalisten olojen kontrollina hajota ja hallitse -menetelmillä, kuten em. haittamaahanmuutolla.

Tämä tavoitekavalkadi on toki länsieliitillä edelleen keskeneräinen, jonka apuna tulevalle presidenttikaudelle länsieliitti yrittää saada Hillary Clintonin sitä toteuttamaan loppuun saakka.

Tässä vaiheessa näyttää siltä, että Trump olisi aidosti tätä tavoitetta vastaan, vaikkakin melko karkeaan ja viimeistelemättömään tyyliin - Trump on kuitenkin nyt ainoa näkyvissä oleva mahdollisuus, joka voisi saada aikaan tarvittavaa muutosta pois tuosta länsieliitin globalisaatiomissiosta...

Joka tapauksessa Obaman vallan päättyessä on tavallaan symbolisesti erittäin paljastavaa Obaman valtaklikin aikaan saamasta maailman entistä sekaisemmaksi menosta, kuinka tuo mokoma narsistinen ja katalasti aseena moisten tuhojen aikaan saamiseksi käytetty moukka sai jopa Nobelin rauhanpalkinnon!

>> Se on makaaberin ja tragikoomisesti pahuudellisen teatterin ylittämätön huipennus tähän mennessä koko maailmanhistoriassa!

28. syyskuuta 2016 1:48 - IFP:135-F80-1M Harry Belafonte 1960 Campaign Spot >> Kun nyt on USA:n pressanvaalit, niin löysinpä oivallisen esimerkin JFK:n pressanvaalikampanjasta - Vaalimainos, jossa itse Harry Belafonte suosittelee Kennedyä.

Ja oleellista tässä vaalimainoksessa on se, kuinka JFK profiloitiin Franklin D. Rooseveltin perinnön jatkajaksi jo alkuunsa - Tämä oli aivan luonnollinen ja selväkin asia, jota esim. LaRouche-liike on korostanut jo vuosikymmeniä historian tutkimuksessaan ja on osoittanut sen olevan parasta sivistyksellistä sisältöä länsimaiden koko historiassa.

Eli tämäkin paljastaa sen, kuinka JFK oli nimen omaan eliitin palvelusta poikennut kansallisvaltioperiaatteiden ja yhteishyvän parantaja FDR:n tapaan, mitä olen jo muistaakseni aivan aktivismikauteni alussa viime vuosikymmenen lopulla tuonut esille.

Nythän siis Trump on pyrkinyt profiloitumaan jotenkin samalla tavalla, mutta hänen persoonaansa kuuluvat suhtautumiserot ovat olleet todella erikoinen tilanne tällä vaalikierroksella.

Vaihtoehtomedioissa ja eri valveutumisgurujen tahoilla ko. suhtautumiserot ovat tulleet erityisesti esille, kun esim. LaRouche-liike on pitänyt Trumpia jopa fasistina, mutta Alex Jones suorastaan vapauttajana ja suunnan muuttajana pois eliitin globalisaatiosta. Mukaan vertailuun on laskettava myös esim. David Icken Trump-vastaisuus ja niputtaminen Clintonin mukaan vain huijariksi, kuten jo aikaisemmin toin esille....

Koska kaikki ko. luonnehdinnat eivät voi olla samaan aikaan yhtä totta, niin joku heistä on siis väärässä, ja on jo tavallaan nolannut itsensä tulevaisuuden silmissä, mutta kuka?.... Tämä vaihtoehtomedian ja valveutumisen pirstoutuminen eri leireihin ko. tilanteessa on vakava merkki, ja ainakin vakavasti mietityttävä seikka > Onko valveutumisprosessi kaapattu valeopposition luomista varten, ja kuka / mikä on se muodostuva valeoppositio...?

Jonkinlainen vastaus saattaa hyvinkin löytyä siitä, kun pohdiskelee asetelmaa globalisaatio vs. kansallisvaltioperiaatteet, tai vertaa tilannetta esim. JFK:n tai FDR:n presidenttiyksiin...

29. syyskuuta 2016 12:20 - Rothschilds Caught Rigging The US Presidential Election >> Trumpilla on toki hämäriä menneisyyden taustoja, jotka asettavat kyseenalaiseksi hänen "globalisaation vastaisuutensa" nykyisessä vaalikampanjassaan.

Eli olisiko kyseessä vain valveutumisprosessin kaappaaminen valeoppositioksi harhautuksena, ja Alex Jonesille (Infowars) olisi jopa maksettu sellaisen promotoinnista?...

Vai olisiko Trump tehnyt käännöksen pois ko. eliitin pihdeistä, jonka jotkut tunnistavat?...

11. lokakuuta 2016 12:59 - Busted! Bill Clinton's Face When Trump Brings Up The Rape Allegations Is Priceless. » Alex Jones' Infowars: There's a war on for your mind! >> Bill Clintonin tuo ilme on varmaankin vuosikymmenen ikonisin poliittinen näky - Sietääkin olla!

20. lokakuuta 2016 12:09 - Most snap polls show Trump winning the debate by a landslide >> On tragikoomista seurata, kuinka suurin osa kyselyistä pitää Trumpia selvänä voittajana viime yön väittelyssä, mutta Clinton-fiiliyteen aivopestyt tietyt valtamediat taas manipuloivat aivan päin vastaiset tulokset ja hehkuttelevat Trumpin häviöllä - Erityisen hullua tämä on täällä Suomessa, jossa mm. Ulkopoliittisen instituutin propagandaministeri Mika Aaltola on taas kaivettu esille laukomaan Trumpin vastaista mustamaalaamista ja Clintonia surkuhupaisasti fiilistelevää harhaa.

20. lokakuuta 2016 19:00 - Donald Trump's Final Message to America ja >>

--- Nigel Farage: Trump To Destroy Hillary In Final Debate.

--- LOL: Lyin' Media Triggered After Trump Says He'll Wait And See Before Accepting Election Results.

--- Final Debate The Clinton Lie Machine Exposed.

--- Hillary Wants A Supreme Court That Would Arrest Her ASS.

--- Hillary Clinton Begs Forgiveness From Rothschilds In Leaked Email

--- The New Video That May Bring Down Hillary - They Staged Violence At Trump Rally's!!!!!

--- PART II - The Video That Will Bring Down Hillary - MASS VOTER FRAUD.

--- O'Keefe: Mainstream Media Losing Power to Stop Trump.

20. lokakuuta 2016 23:51 - Choose Principle >> Tuossa lainauksessa sanottu asia "periaatteen ottamisesta johtavaksi poliittiseksi voimaksi" on se, mikä Trumpillakin on vielä hakusessa, vaikka Hillary on paljon katastrofaalisempi presidenttiehdokas. Trump on kuitenkin oikeilla jäljillä (kuten olen osoittanut), mutta kaipaa ohjelmaansa lisäksi tosiaan LaRouche-liikkeen ilmentämää kokonaisvaltaista ymmärrystä ja prosessien hallintaa maailmasta, geopolitiikasta, historiasta, psykologiasta ja sosiologiasta sekä yhteiskuntaperiaatteista yhteishyvän ja kansallisvaltiosisältöjen parantamiseksi - Esim. Trump ei ole ottanut keskeisesti esille Glass Steagall -lain oleellista uudelleen voimaan laittamista.

Lainaus >> "The United States continues to devolve into fear and disillusionment at a truly frightening pace, while the rest of the world is watching in shock. The President is spending his remaining days bragging about his legacy, while his Defense Department wages multiple wars and drone killings worldwide and prepares for war on Russia and China; as his Obamacare plan collapses across the country leaving millions unable to obtain any health care at all; as his multi-trillion dollar bail out of Wall Street has created a far larger derivative bubble than existed before the 2008 crash; as real unemployment and underemployment remains greater than before the crash and are increasing at an alarming rate.

It is clear to the vast majority of the nation that the election is not providing answers to this existential crisis facing the nation and the world. Although the leaders of China and Russia are providing leadership to the world through the New Silk Road development process, and through a serious war on terrorism and drug trafficking, the U.S., Lyndon LaRouche said on Monday, needs some direction on law and principle.

The issue of an election, he said, is not the person named on the ballot, but the principle carried by the candidates in the election process. "What you have to do, is you have to use the principle as such, and this is often not done, or it's done badly, in election campaigns. The point here is to get the election of the principle, and let the principle define what the action is.... It's not the person; it's the principle, and the principle is carried by the person. If the thing is done competently, that is what works." ".


21. lokakuuta 2016 16:04 - Haha! Donald Trump Roasts Hillary Clinton, Triggers Media at Al Smith Charity Dinner >> Haha :D - Trump on pistänyt tuulemaan > Hyvä!

22. lokakuuta 2016 12:21 - CNN Loses Their Sh*t When TRUTH Is Spoken By Trump Surrogate About Election Fraud >> Erittäin selkeä esimerkki siitä, kuinka valtamedia on ajattelussaan ja toiminnassaan totaalisen harhassa ja tekee haitallista propagandaa aikalaisajattelunsa poiketessa koko ajan enemmän reaalitodellisuudesta.

Reaktiot totuuden puhumiseen ovatkin harvinaisen kuvottavia tuon punajakkuisen kyseenalaistajan molemmin puolin olevilta aivopestyiltä > Harvinaisen voimakasta kognitiivisen dissonanssin aiheuttamaa vihaa ja paniikkia oman maailmankuvan hajotessa palasiksi.

Kuten olen sanonut jo vuosia sitten > Valtamedian ja populaariajattelun ajautuessa näin totaaliseen valheen ja harhan tilaan, on seuraukset kamalia sellaisen yhteisen valheen puolustamisen koventuessa loogiseen loppupisteeseen....


--- Valtamedia, vallan sosiologia, väkivalta.

25. lokakuuta 2016 16:50 - Hillary's #1 aide Huma Abedin: Undeniable ties to terrorists & 9/11 funders (Watch before voting!) >> Poikkeuksellisen tärkeää asiaa Hillary Clintonin taustoista ja vaalikampanjasta osana länsieliitin maailmanhallintapakkomielteeseen kuuluvaa islamin haitallista ja tuhoisaa levitystä!

Hillaryn kytkökset islamilaiseen terrorismiin ovat nyt selvät!

Tämä todistaa mm. sen, että Hillaryn valinta presidentiksi tulisi olemaan kohtalokas viimeinen virhe länsimaiselle sivilisaatiolle!

Hillaryn valitsematta jättämistä pitääkin toivoa enemmän kuin mitään muuta asiaa koko maailmassa!

Ja Trump on toki siinä todella hyvä vaihtoehto!

--- Arhi Kuittisen FB-julkaisu >> "Väestönsiirto ei ole humanistinen projekti vaan mossadin ja CIA:n taktiikkaa levittää konflikteja ja samalla massamediassa säälitään terroristeja, palkkasotilaita joita roudataan jatkuvasti Suomeen".

--- Wikileaks: Hillary Plotted Fake ‘Grassroots’ Campaign Using Celebs to Con Youth Into Voting for Her.

--- Michael Moore: Trump’s Election Will be the Biggest “F**k You” in History.
 
 

--- Huma Abedin Caught On Hidden Camera Rant To Make America Islamic State.

26. lokakuuta 2016 12:57 - Pathetic! Hardly Anyone Shows up to Tim Kaine Florida Rally » Alex Jones' Infowars: There's a war on for your mind! >

Huomaatteko, kuinka äärimmäisen epäuskottavaa on valtamedian väitteet siitä, kuinka muka Hillary olisi vaaligallupeissa jopa johdossa tai vähintään tasoissa Trumpin kanssa?

Kaikki Trumpin ja Mike Pencen vaalikampanjatilaisuudet ovat vetäneet jatkuvasti monta kertaa enemmän väkeä kuin Hillaryn ja Kainen vastaavat. On jopa merkkejä siitä, kuinka Hillaryn kampanja on joutunut perumaan tapahtumia liian vähäisen osanottomäärän takia, ja vetoaa muka "aikataulukiireisiin".

Hah, lisäksi on nimittäin niin, että Trumpin kampanja jauhaa jopa useampia tapahtumia per päivä, kun Hillaryn kampanja on paljon laiskempi ja silti vetoaa muka "aikataulukiireisiin". Hohhoohoo!

On siis selvät merkit olemassa siitä, kuinka Trump on yhtäältä nostattanut ennen näkemättömän kansanliikkeen Yhdysvalloissa, ja se on todella suuri kokoluokaltaan ja on todella kummallista ja nimen omaan epäilyttävää, jos se ei manifestoituisi vaalituloksessa Trumpin ylivoimaisena voittona!...

Toisaalta tämä bias juuri paljastaa valtamedian äärimmäisen aivopesuohjelmoinnin Hillaryn hyväksi, ja näin valtamedia vain lisää sisäisen saastumisensa paljastumista entisestään ihan itse ja omalla hullunkurisesti lapsellisella asenteellaan länsieliittikytköksellisenä propagandakulttina tässäkin, saati tosi monissa muissakin asioissa näinä aikoina...




--- iltalehtikin osoittaa vainoharhaisuutensa ja osallisuutensa ko. valtamedian propagandakulttiin mm. tuollaisella hassulla manipulaatiosottauksella >>
Muka > "Donald Trumpia kannattaa tuoreimpien mielipidemittausten mukaan muutama prosentti alle puolet amerikkalaisista. Valtava määrä.".

Muka > "Trump tarvitsee kipeästi laajennusta kannattajakuntaansa, jotta voisi voittaa parin viikon päästä pidettävät vaalit. Ja siinä mielikuvat ovat tärkeitä.".

Otetaanpa uusiksi tuo >> "muutama prosentti alle puolet amerikkalaisista." > Mitä tuollainen sokellus edes tarkoittaa? Varmaankin on suoraan laitettu käännöskoneen läpi tarkistamatta, ja sekin kuvastaa valtamedian jopa jo täysin välinpitämätöntäkin asennetta ja se yhdistettynä sairaalloiseen ylimielisyyteensä kertoo valtamedian kohta luhistuvan omaan mahdottomuuteensa > Trumpin todennäköinen voitto vain olisi sille viimeinen katalyytti, kun valtamedian valehtelu joutuisi siinä ennen näkemättömään valokeilaan. Ilmankos heillä on paniikki kaikin keinoin uskotella Trumpin häviöllä kuin pahimmassa kognitiivisessa dissonanssissa...
Miten säälittävää ja sairasta valtamedialta!

26. lokakuuta 2016 17:01 - MICHAEL MOORE JUST BROUGHT EVERY LIBERAL TO THEIR KNEES WITH THIS EPIC RANT PROVING TRUMP WILL WIN >> Niinhän se myös on, että USA:n petetty ja hunningolle jätetty väestö saa Trumpista oivallisimman mahdollisen tavan antaa takaisin länsieliitille ja kätyreilleen (valtamedia, monikultturistit, Obama, Hillary, ja koko nykyinen valtakultti) - "Trumpin voitto tulee olemaan historian suurin "haista vittu" -kritiikki eliittiä ja systeemiään vastaan".

Vaikkei se täysin optimia sisällöltään toki tule olemaan, niin onhan se omasta mielestänikin juuri sitä mitä juuri nyt tarvitaan systeemin puhdistuksen aloittamiseen! - "Ja se tuntuu hyvältä"

--- More Reports of Votes Flipping From Trump to Clinton in Texas > Mutta tosiaan vaaleja pyritään väärentämään Hillaryn hyväksi vaarallisen röyhkeästi!

26. lokakuuta 2016 20:51 - Donald Trumpin Walk of Fame -tähti tuhottiin hakulla ja moukarilla – isku tallentui videolle >> Ja Trump-fobia on mennyt todella sairaaksi! - Syy löytyy valtamedian ja länsieliitin ennen näkemättömästä mustamaalauskampanjasta ja jo vuosikymmeniä valevasemmistolaisessa aivopesussa uitetusta väestönosasta.

Kun merkit osoittavatkin Trumpille todella isoa vaalivoittoa, niin molemmat tahot taitavatkin joutua ennen näkemättömiin "hatunsyönti- ja sanannielentäsessioihin" - Siinä taidetaan joutua keksimään kognitiiviselle dissonanssillekin uusi jatkoluonnehdinta, koska reaktiot menevät uusiin ulottuvuuksiin...

Ja rikosten selvittelemistäkin taitaa olla tiedossa paljon lisää, kuten tuonkin osalta.

27. lokakuuta 2016 1:35 - Why People Love (And Hate) Donald Trump | Vox Day and Stefan Molyneux >> Onpas tosi mielenkiintoinen keskustelu, jossa Stefan Molyneux ja Vox Day keskustelevat lisääntymisstrategioiden (r- ja K-strategiat) sekä geenien vaikutuksesta poliittisiin valintoihin ja ajattelumalleihin - Tietenkin tässä suhteutetaan näitä asioita Donald Trump -ilmiöön.

Olen ollut miettimässä jatkokirjoituksia blogiini myös Donald Trump -ilmiöön liittyen, ja yksi merkittävä osa-alue tutkia ko. tilannetta on analysoida mm. sitä, mikä on ns. "valevasemmisto", josta esim. Arhi Kuittinen on jo pitkään kirjoittanut.

Huomaan, että tästä videon keskustelusta saan jotain lisäaineistoa omaankin pohdintaani....

--- What Pisses Me Off About Hillary Clinton's Support

--- Trump vs. Hillary: This Man Proves Whose Supporters Are More Violent - MILO.

29. lokakuuta 2016 22:21 - The Truth About America's Survival | Demographics and the 2016 Election >> 

Tämä keskustelu Stefan Molyneux'n ja tohtori Duke Pestin välillä valottaa myös erinomaisesti yllä mainittua prosessia osana eliitin NWO-missiota >> Why Cultural Marxism Is Destroying America | Duke Pesta and Stefan Molyneux.

Miten tämä vasemmiston muokkaaminen toteuttamaan eliitin NWO-missiota on tapahtunut? > No, tässä kohtaa on taas syytä kaivaa esille se videoluento, jossa Yuri Bezmenov kertoo juuri siitä asiasta 80-luvun näkökulmasta käsin >> Yuri Bezmenov: Psychological Warfare Subversion & Control of Western Society (Complete).

Ja on syytä ottaa huomioon myös tämä aikaisemmin tänään postaamani juttu, jossa on yksi oleellinen tieto siitä, kuka aikoinaan vuosikymmeniä sitten laitettiin muovaamaan vasemmistosta imperialistinen työkalu tueksi taloususkonnolle, fasismille ja globalisaation diktatuurille. Lainaus: "Luciferian leftist darling Saul Alinsky has influenced everyone from Barack Obama to Hillary Clinton with his Marxist handbook, Rules For Radicals." >> TRUMP WILL BEAT HILLARY WITH THESE TRICKS.

31. lokakuuta 2016 13:46 - Dramaattinen käänne USA:n vaaleissa: 8 päivän päästä superyllätys? >> Hah, valtamedia on alkanut yrittämään ennakoivaa kasvojensa pelastamista, koska Hillaryn rikollisuus on jo niin paljastunutta ja koska Trump on katutason kansannousumerkkien (mm. ennätysvilkas ennakkovaaliaktiivisuus ja Trumpin kampanjatapahtumien ennen näkemätön kansanliikevoima) perusteella ollut jo kauan tiellä voittamaan vaalit jopa ylivoimaisesti!

Valtamedian Hillary-fiiliys ja vastaava Trump-fobia on ollut tänä vuonna yksi kaikkien aikojen räikeimmistä propagandaprosesseista hallitsevan eliitin ja kätyriensä (kuten juuri valtamedia) taholta ja heidän NWO:n - globalisaatiodiktatuurin pystyttämiseksi.

Nyt moiselle valtamedian osallisuudelle NWO-agendaan ja taustalla toimivalle globalistieliitille on tulossa äärimmäisen nolo loppu, kun Trump on selkeästi voittamassa sekä käytännön että periaatteiden tasoilla! - Tosin muutama uhkaava mutka on matkassa, joista isoimmat ovat yhtäältä vaalien väärennös Hillaryn hyväksi (kuten vaalikoneiden toimintakelvottomuudesta jo on havaittu).

Toisaalta tämän paljastuvan Hillary-sotkun varjolla vaalien keskeyttäminen / mitätöiminen saattaa olla vaarana, joka johtaisi ennen näkemättömiin poikkeustoimiin > USA:n julistaminen poikkeustilaan ja Obama jatkaisi kolmannelle kaudelle sen turvin....??!!

Joka tapauksessa Hillaryn petoksellinen vaalikoneisto on nolossa paniikissa, ja sekös on nautinnollista katsottavaa! - Yksi hillittömimmistä sen ilmauksista on se, kuinka se yrittää projisoida oman luhistumissaastumisensa suoraan Putinin ja Venäjän syyksi.


1. marraskuuta 2016 10:57 - Trump's Turn to Glass Steagall Opens Field for LaRouche's Four Laws
>> Nyt alkaa LaRouche-liikekin lämpenemään Trumpille, kun hän on ottanut jopa Glass Steagall -reformin ohjelmaansa! > Tämä on ollut LaRouche-liikkeen ja myös minun jo monta vuotta promotoimani toimenpide saattaa länsieliitin rahataloususkonto pois päiviltä, ja nyt se on yksi merkki lisää sille, kuinka Trump on kuin onkin oikealla asialla!

2. marraskuuta 2016 0:11 - "What Trump Represents Is Not Crazy... And Is Not Going Away" - Peter Thiel Full Transcript | Zero Hedge >>

--- Arhi Kuittisen FB-julkaisu >> "Kun megamiljonääri tykittää Hillaryä ja muita liskoja vastaan, mustaa salaista eliittihallitusta vastaan

Nyt on todella uusi ääni kellossa, murtuuko pato ja loppuuko sotatalous, teurastus, imperialismi kun tavallinen eliitti näkee ettei Roomaa matkiva liskoeliitti lopeta edes ydinsotaan".


3. marraskuuta 2016 10:51 - 34 Reasons This Bernie Voter Will Vote Trump >>
Kun jopa Bernie Sandersia kannattanut äänestäjä on löytänyt noinkin paljon Hillaryn huonoja puolia, niin onhan se paljastava tosiasia siitä, kuinka paljon pahempi Hillary on Trumpiin verrattuna.

Tosin tyypilliseen valevasemmistolaisen illuusion tapaan tietenkin listassa on puutteita mm. ilmastonmuutosalarmismin puolesta, vaikka ko. Sandersin kannattaja on kääntänyt asian niin, että Hillaryn ilmastopolitiikka olisi ollut Sandersin promotoimalta kannalta "huonoa".

3. marraskuuta 2016 20:34 - Hillary Clinton todennäköisesti syytteeseen! >> Hillary Clintonin tilanne alkaa toisaalta näyttämään sillä tavalla sinetöidyltä, että vaikka hän voittaisikin vaalit joko vaaliväärennöksellä tai liian suurella määrällä idiootteja Hillary-äänestäjiä, niin vaalien ja virkaanastumisen välisenä aikana hänen rikostensa käsittely estää hänen pääsynsä presidentiksi...

Mutta siinä piilee toinen vaara! > Varapresidentti Tim Kaine voi astua silloin kehiin, ja se voi olla jopa vaarallisempikin uhka kuin Hillaryn presidenttiys konsanaan....

Niinpä joka tapauksessa on toivottava edelleen enemmän kuin mitään muuta asiaa, että Trump voittaa selkeästi vaalit! - Siksi on myös toivottava, ettei Hillaryn tilanne riistäydy sillä tavalla käsistä juuri ennen vaaleja, että itse vaalit keskeytetään / siirretään, jolloin Trumpin mahdollisuus voittaa myös eliminoituisi....




--- Wikileaks Drops Bombshell On Clinton Campaign.

4. marraskuuta 2016 0:46 - The Article About Trump Nobody Will Publish - Rebutted! >> Stefan Molyneux käy tässä erinomaisesti ja hauskan piikittelevällä tyylillään valtamedian Trump-fobisen mustamaalauskirjoittelun ytimen kimppuun, ja paljastaa sen argumenttipuutteellisen höpöhöpöluonteen juuriaan myöten käymällä esimerkkinä läpi kenties kaikkein huonoimman ja itseriittoisuudessaan tragikoomisesti virheellisen propagandakirjoituksen.

Loppukiteytys videossa viimeisen 5 minuutin aikana onkin paljon puhuva, jollaisesta minäkin olen tehnyt huomioita mm. Seppo Oikkosen analyysien avulla >> Valtamedian ja julkisen keskustelun katastrofaaliseksi ongelmaksi on tullut ns. käsiterealismi, jossa ns. käsitekiinteässä ja sisällöiltään onttojen ja merkitysvääristyneiden ismiajatusten sekamelskassa tukeudutaan hyvin kapeaan ja harhaiseen tunnustuksellisuuteen maailmankuvan hahmottamiseksi.

Ja moisen tunnustuksellisuuden ohjaavana ja pakkomielteisenä alustana toimii valevasemmistolaisen, taloususkonnollisen, fasistisen ja imperialistisen oppikaanonin luoma käsitepuitteistus >> globalisaatio eli eliitin imperialismin käsittäminen hyvänä kansainvälisyytenä, rasismin ja natsismin pelko globalisaation oleellista vastavoimaa eli nationalismia kohtaan, ymmärtämättömyys eliitin rooleja ja tavoitteita kohtaan ko. sopassa, väärennetty sosiaalinen omatunto kaapatun vasemmiston antihumaanina projektina eli monikultturismina jne...

Ja sitten moisen yhteiskuntasairauden mukaan mm. sijoitetaan virheellisesti viholliskuvia suojelemaan moisen kulttuurimädän paljastumista kaikilla projisoinnin, sijaiskohteistamisen ja käsiterukkailujen keinoilla > Aivan kuten siis ottamalla ko. globalisaation oleellisena vastavoimana reaalimaailmassa profiloitunut Trump moisen ideologisen ja käsiterealistisen viholliskuvakarikatyrisoinnin kohteeksi tuossa Stefanin analysoimassa pupelluksessa, joka ei tarkoita sisällöllisesti yhtään mitään ja on vain demagoginen ja irrationaalinen valhe poliittisena aseena ko. kulttuurimädästä siinneen eliitin käytössä.

Voi pojat! > Tämä koko Trump-ilmiö ja sen peilinomainen muotoutuminen noissa valtamedian ja ko. globalisaatio-valevasemmisto -saastaan aivopestyjen väestönosien reagointitavoissa on ollut koko tämän vuoden ajan silmät ennen näkemättömästi kulttuurirappiomme ongelmaytimen tajuamiseen aukaisevaa prosessia.

Ja todella tarpeellisesti!


4. marraskuuta 2016 8:52 - MEDIA SILENCE: New results were 92% for Trump, 8% Clinton Of 700,000 Voters.
 
 5. marraskuuta 2016 11:18 - Hillary Clinton Body Count Documentary - Serial Killer for President! >> Yhteenveto Clintonien murhaamista / murhauttamista ihmisistä, joita on toistaiseksi jo yli 100 kpl! - Alle kommenttiosioon listaan aihetta lisää valottavia muita tietoja ja poliittisia / yhteiskunnallisia seurauksia yms. huomioon otettavia asioita.
Kuten jo paljastunutta, niin Clintonit kuuluvat eliitin satanistiseen kulttiin, joka uhraa ihmisiä ja leikkii heillä osana valtapelejä ja ääripsykopaattisia rituaaleja!
Vaikka Donald Trumpilla on joitakin henkilökohtaisia vajavaisuuksia, niin hän on Hillaryyn verrattuna suorastaan pyhimys ja on tuollaisten kulttien ulkopuolinen toimija.

Tuotemerkikseni tullut toteamukseni on siis paikallaan tässäkin >> Hillary Clintonin valitsematta jättämistä meidän on toivottava enemmän kuin mitään muuta asiaa koko maailmassa! - Ja Trump on siihen todella hyvä vaihtoehto.

--- TOP 115 WIKILEAKS CLINTON FINDINGS = CRIMINAL AND UNETHICAL FINDINGS — UPDATED TO NOVEMBER 2 2016.

--- Occult Expert Breaks Down Clinton Satanism

--- What Does It Take To Bring Hillary Clinton To Justice? | Zero Hedge.

--- Why Hillary Clinton's Campaign Is Collapsing | True News.

--- Breaking – Hillary Just Got Politically Assassinated: Wikileaks Just Released Her Full Isis Donor List With Names!

5. marraskuuta 2016 23:03 - HIllary Clintonin neitsytmatka - Perussuomalaisten Blogisivusto >> Hieno analyysi! - Olen aivan saman havainnut! > Valtamedian koko ajan pahentunut osallisuus länsielitiin agendojen junttaamiseen on ollut siltä ratkaiseva kardinaalivirhe viimeisten 10 vuoden aikana, josta se tulee maksamaan omalla kuolemallaan.

Ja tänä vuonna USA:n presidentinvaalikampajassa sen asettuminen "politikoimaan" äärimmäisenä Trump-foobikkona edustamansa Hillary-fiiliyden hyväksi on kärjistänyt sen itsetuhoisen roolin huippuunsa, josta on enää mahdotonta palautua edes tiedonvälittäjäksi!

Itse tein jo muutama vuosi sitten havaintoni siihen suuntaan ja sen mukaisen päätöksen, että valtamedia on kelvoton tiedonlähde ja luottamus ei enää palaa sitä kohtaan - Tämän vuoden aikana valtamedia on tuollaisella hullulla toiminnallaan itse varmistanut sen minulle täydellisesti ja lopullisesti.

Esim. Suomessa ei ole enää virallista tiedonvälitystä, vaan ainoastaan eliitin intresseihin sitoutettuja propagandalaitoksia.

Lännessä uusmedia on alkanut ottamaan varsinaisen tiedonvälityksen roolia internetissä, ja tekee jo lähes ainoana uskottavia ja valveutuneita yhteiskunnallispoliittisia analyysejä ja tutkivaa journalismia.

Lainaus >> "Kun media ryhtyy politikoimaan, sitä tulee arvioida tämän valinnan mukaisesti.

Perinteisessä vallanjaossa on aina ollut niin, että median tehtävä on valvoa vallanpitäjiä. Jos media hyppää näin vahvasti mukaan yhden vallanpitäjän leiriin, tapahtuu omituisia. Ensinnäkään median ei voida enää katsoa edustavan valvojaa. Toisekseen, jos valvoja vaihtaa roolia, jää maailma ilman valvojaa. Valvoja ei yleensäkään voi valvoa itseään. Poliittiseksi osapuoleksi muuttunut kaikkein vähiten." .......

"Straightline Logiciin politiikasta kirjoittava Robert Gore kiteytti hienolla tavalla sen, mistä vaaleissa on henkilövalinnan lisäksi kyse: ”Näissä vaaleissa ovat vastakkain sekä Clinton että Trump, mutta yhtä lailla ovat vastakkain perinteinen media ja Internet. Sillä ei ole väliä, voittaako Trump vai häviääkö hän – perinteisen median taru on joka tapauksessa lopussa. Se ei enää koskaan pysty palauttamaan tasapuolisen tarkkailijan mainettaan. Media on puolueellisella toiminnallaan soittanut omia kuolinkellojaan. Se luhistuu, ja Internet jatkaa voittokulkuaan. ” ".


Noinhan siinä tulee joka tapauksessa käymään >> "Atlantin pohjaan päättyi uljaan laivan neitsytmatka.

Samoin päättyy Hillary Clintonin matka kohti presidenttiyttä. Kampanjalaivan kylki on repeytynyt. Sen repi rikki tietovuoto. Orkesteri soittaa soittaa vielä hetken. Se lopettaa, kun vesi alkaa valua ykkösluokan parketille.".


Trump on muuten havainnut tämän valtamedian itsetuhon, moraalittomuuden ja kuolemisprosessin hyvin, koska Trumpin kampanja käyttää erittäin tehokkaasti ja luovasti hyväkseen internetin somea kaikkine osineen.


--- Wikileaks Just Proved Obama Broke Law Trying To Rescue Hillary… That’s An Impeachable Offense.

--- Clinton Underground Child Sex Scandal PART 1 | The Geller Report.

6. marraskuuta 2016 8:43 - Breaking: Secret Service Stops Trump Assassin » Alex Jones' Infowars: There's a war on for your mind!

--- Eyewitnesses to Trump Scare in Reno Speak Out.

--- Alex Jones Prays that God's Will is to Save the Republic.

7. marraskuuta 2016 0:29 - Wikileaks Gives Hillary An Ultimatum: QUIT, Or We Dump Something Life-Destroying >> Mutta Jos Hillary luovuttaa, niin tarkoittaako se sitä, että vaalit keskeytetään, ja myös Trump ei silloin enää ole valittavana!?... > Poikkeustila Yhdysvaltoihin?!...

7. marraskuuta 2016 12:12 - Globalist Agenda Watch 2016: Update 23 – Why the globalists will announce Trump as the winner of the election (+ More on the Cabalist Jews who handle Donald Trump) >> Tällä kirjoittajalla on mielenkiintoista ja hätkähdyttävää vaihtoehtotietoa USA:n pressanvaaleista, jossa hän pyrkii osoittamaan, että Trumpin vaalikampanja ja kaikki siihen liittyvä on vain valeoppositiota ja johtaa eri skenaarioissa joka tapauksessa NWO:n muodostamiseen...

Kirjoitustyylissään minua pistää silmään se, että hän maalailee vain näitä petokseen johtavia skenaarioita, muttei itse juurikaan kerro, miten globalisteja ja NWO:ta vastaan sitten pitäisi toimia.

Niinpä mieleeni tulee, että myös tämä kirjoitus voi olla valeoppositiollista ihmisten mielen kanssa manipuloimista, jottei selkeää vastavoimaa NWO:n ja globalistien suunnitelmille tule, kun voimakas epäilys ja epävarmuus tulee aktivistitoiminnan esteeksi ja hidasteeksi tällaista tietoa lukiessa.

Ihmisten varmuutta siis sekoitetaan siitä, että ei olisi muka olemassa mitään hyvän aikeen toimintamuotoa länsieliitin rahataloudellista, imperialistista ja neofeodaalistavaa toimintaa vastaan.

Ihmiset eivät siis pääse tämän kirjoittajan ajatuksista toteamaan riittävän selkeästi sitä, että NWO:n ja globalisaation sijalle tarvittava tervehdyttävä yhteiskunnallispoliittinen asenne ja tieto on kansallisvaltioperiaatteiden, lokalisaation ja sen mukaisen kansainvälisen toiminnan alusta.

Toki tässäkin kirjoituksessa on joitakin huomioitavia skenaariomahdollisuuksia, mutta fokus on pidettävä juuri siinä, että ihmisten on alettava osata nähdä globalisaation ominaisuudet ja sen sijalle tarvittava näkemys mahdollisimman selkeästi ja vakaasti juuri nyt!...

Lopulta se toki tarkoittaa sitä, että ihmisten laajoissa massoissa kaikista johtajista huolimatta (myös mm. Trump, oli hän tuleva presidentti tai ei) tämän ymmärryksen täytyy laajentua ja syventyä edelleen.

Vasta kun kriittisen massan omaava laaja ihmismassa omaa tarpeeksi valveutunutta ymmärrystä, niin sitten se pystyy kannattelemaan, promotoimaan ja luomaan keskuudessaan ja keskuudestaan myös hyviä johtajia....


8. marraskuuta 2016 10:21 - Kristina Kharlovan FB-julkaisu: In the time when national borders are the last obstacle between transnational capital and global domination, nationalists and patriots may be our last line of defense #Trump.
 
Ja lopuksi viime hetken linkkejä >>
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Päivitys keskiviikkona 9.11.2016 klo. 23:25: Voittajaksi USA:n presidentinvaaleissa siis selviytyi kuin selviytyikin Donald Trump, josta olen tyytyväinen! - Kerään vielä siihen aineistoa muiden reaktioista ja ajatuksista sekä pohdin itse vaalitulosta sen verran aiottua pidempään, että ehkä vasta torstaina 10.11.2016 saan aikaiseksi pidemmän ja tarkemman vaalituloskommenttini ja julkaisen sen blogiini omana kirjoituksenaan... Tämän koosteen päivittäminen loppuu siis tähän.