Viime viikon lauantaina 4.8. vihdoin päättyi lähes kuukauden yhteen menoon jatkunut historiallisen kuuma helleaalto, ja sen jälkeen olikin 5. - 7.8. välisen ajan taukoa helteissä - Ennustettuun tapaan helle on tehnyt kuitenkin parhaillaan paluun eilisestä keskiviikosta 8.8. alkaen, ja siksi teen nyt taas helleseurantaa tälle kesälle jo peräti osassa 8!
Helteen paluu on johtunut siitä, kun manner-Euroopan ankarasta helteestä on tullut etelävirtauksen mukana maistiainen Suomeen korkeapaineen muodostuttua maamme kaakkoispuolelle. Tämä tilanne jatkuu vielä huomiseen perjantaihin saakka, kunnes sen päivän illalla Etelä-Skandinaviassa voimistuvan erittäin rajun matalapaineen mukana kylmä rintama länsilounaasta käsin poistaa hyvin nopeasti helleilmamassan viikonlopuksi jo pois. Siihen tilanteeseen saattaa liittyä erittäin rajuja ukkosia!...
Sitten ennustemalleissa alkaa näyttää jo sen verran syyskesäiseltä, ettei seuraavaa hellettä ole enää kunnolla näköpiirissä, vaan vallitsevaksi moodiksi näyttäisi muodostuvan pitkäksi aikaa lounaasta tai lännestä tulevien matalapaineiden sarja. Tosin lämpötilat näyttäisivät silloinkin pysyvän vielä ajankohtaan nähden normaalin loppukesäisinä...
Alla oleva seurantalistaus sisältää jo valmiiksi eilisen keskiviikon ja tämän torstain maksimilämpötilat säätilanneselostuksineen. Sitten huomenna illalla tai lauantaina seuraa vielä perjantain maksimilämpötilat päivityksessä - Loppuun saatan vielä tehdä huomisiin mahdollisesti rajuihin ukkosiin liittyvää päivitystä senkin lisäksi, ja aivan loppuun taas myös luonnon ja kasvukauden tilanteiden havaintoja...
Aikaisemmilta kesiltä tuttu värikoodaus on uudistettu, jotta kaikki hellelukemat erottuvat hyvin listauksista. Värikoodit ovat seuraavanlaiset:
Ylipäätään hellelukemiin (tasan +25 astetta ja sen yli +29 asteeseen saakka) päätyvät maksimilämpötilojen arvot olen päättänyt merkitä punaisella. Sitten muutan aikaisemmat värikoodimerkinnät siten, että +30 asteen ja sitä korkeammat helteet +34 asteeseen saakka merkitsen paksufonttisella punaisella, mutta +35 asteen helteet ja sitä kuumemmat lukemat laitan edelleen paksufonttisella ruskehtavan punaisella.
Lämpötilat on poimittu Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuston lämpötilakuvaajista & lukemat pyöristän aina puolivälistä asteita ylöspäin lähimpään kokonaislukuun.
Keskiviikon 8.8.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +26 astetta, Turku +27 astetta, Salo +27 astetta, Pori +28 astetta, Hämeenlinna +26 astetta, Tampere; Härmälä +26 astetta, Tampere; Siilinkari +25 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +23 astetta, Vantaa +25 astetta, Hyvinkää +25 astetta, Lahti +27 astetta, Kouvola +25 astetta, Porvoo +24 astetta, Lappeenranta; Lepola +24 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +25 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +22 astetta, Mikkeli +25 astetta, Jyväskylä +25 astetta, Savonlinna +24 astetta, Joensuu +22 astetta ja Ilomantsi +23 astetta.
Korkeapaine muodostui ti-ke välisen yön aikana Suomen etelä-kaakkoispuolelle, ja sen myötä päivän aikana etelälounaasta alkoi virtaamaan Suomeen helleilmamassaa. Sen mukana esiintyi hieman yläpilvilauttailua ja iltapäivällä sisämaassa syntyi hieman kumpupilvisyyttä; muutoin oli varsin vähäpilvistä ja osin selkeääkin.
Yllä oleva listaus paljastaa, miten helleilmamassan virtaus alkoi vaikuttaa ensimmäisenä tarkastelualueen lounaisosissa ja länsirannikolla, jossa päivästä tulikin selvästi kuumin muuhun alueeseen verrattuna. Vastaavasti helleilmamassa ehti viimeisenä tarkastelualueen itä-koilliskolkkaan, missä maksimilämpötilat eivät vielä ehtineet edes hellelukemiin.
Myös etelärannikon tuntumassa ei vielä saavutettu hellettä, koska edellispäivinä olleet voimakkaat länsi-luoteistuulet saivat Suomenlahden vesiä sen verran sekoitettua, että meriveden pintalämpötilat laskivat monin paikoin vajaaseen +20 asteeseen, ja näin ollen ko. etelälounaisella tuulella oli siinä viilentävää vaikutusta.
Torstain 9.8.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +26 astetta, Turku +26 astetta, Salo +29 astetta, Pori +28 astetta, Hämeenlinna +29 astetta, Tampere; Härmälä +26 astetta, Tampere; Siilinkari +25 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +28 astetta, Vantaa +30 astetta, Hyvinkää +30 astetta, Lahti +29 astetta, Kouvola +29 astetta, Porvoo +30 astetta, Lappeenranta; Lepola +27 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +29 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +26 astetta, Mikkeli +29 astetta, Jyväskylä +28 astetta, Savonlinna +28 astetta, Joensuu +26 astetta ja Ilomantsi +26 astetta.
Korkeapaine jatkoi edelleen oloaan Suomen kaakkoispuolella ja matalapainetta oli eri osakeskuksineen lännessä ja lounaassa - edellispäivänä Ruotsissa voimakkaita ukkosia aiheuttanut matalapaineen osakeskus siirtyi Lappiin ja sen häntänä tarkastelualueen länsiosiin ulottui rintamasysteemi, jonka yhteydessä syntyi iltapäivällä lyhyeksi ajaksi Turun pohjoispuolelta kohti Hämeenlinnan ja Tampereen seutuja hieman ukkostaneita kuurosateita. Toinen uusi matalapaine kehittyi noin Benelux-maiden tienoilla, ja se on oleva se em. perjantain raju matalapaine, joka tulee syrjäyttämään helteet pois Suomesta...
Helleilmamassa oli nyt saapunut koko tarkastelualueelle, jossa kuumimmaksi alueeksi muodostui em. länteen ulottuneen rintaman ja sen kuurosadealueen etelä-kaakkoispuolinen vyöhyke Uudeltamaalta Kymenlaaksoon, minne siis manner-Euroopan ankara helle pääsi Baltian kautta parhaiten; tällä vyöhykkeellä mitattiin paikoin +30 asteen paikkeille äitynyttä kuumuutta, vaikka silläkin alueella oli iltapäivällä melko paljon yläpilvilauttailua. Miedointa helle oli yhtäältä lounaiskolkassa ja Pirkanmaalla, missä em. kuurosateiden jäljiltä jäänyt pilvisyys oli runsasta. Toisaalta helleilmamassa ei ollut vallannut itä-koilliskolkkaa edelleenkään aivan kunnolla.
Ke-to välinen yö oli myös huomattavasti lämpimämpi kuin edeltänyt ti-ke välinen yö, missä sisämaassa minimilämpötilat putosivat jopa selvästikin alle +10 asteen. Sen sijaan tämä viimeisin yö oli minimilämpötiloiltaan sisämaassakin paljon yli +10 asteinen ja suurten vesistöjen äärellä oltiin taas jopa paikoin lähellä +20 astetta.
Päivitys 10.8.2018 klo. 01:00: Alkaneelle perjantaille 10.8. Myrskyvaroitus.com -sivuston laatima rajuilmaennuste >> Rajuilmaennuste 10.8.2018. Lainaus: "Perjantain säätilanteen vaikutukset jäävät kokonaisuudessaan melko vähäisiksi ja tulevat riippumaan osumista tiuhaan asutetuille alueille. Kesän 2018 asteikolla rajuilma saattaa silti nousta lähelle kärkipäätä. Puustovahingot lienevät luonteeltaan enimmäkseen pienialaisia, joskin kaarikaikujen yhteydessä saattaa esiintyä myös kapeita ja pitkiä vahinkokaistaleita. Melko pienien vaikutusalueiden ja lyhyen keston vuoksi, tilanteen vaarataso on perusteltua pitää keltaisen vaaratason ylemmässä puolikkaassa. Tilanteen maasalamamäärä lasketaan todennäköisesti useissa tuhansissa, mutta tapaus ei lähentele viikontakaisia maasalamamääriä.".
Perjantain 10.8.2018 ylimmät päivälämpötilat: Maarianhamina +25 astetta, Turku +28 astetta, Salo +28 astetta, Pori +31 astetta, Hämeenlinna +30 astetta, Tampere; Härmälä +30 astetta, Tampere; Siilinkari +28 astetta, Helsinki (Kaisaniemi) +28 astetta, Vantaa +30 astetta, Hyvinkää +29 astetta, Lahti +31 astetta, Kouvola +30 astetta, Porvoo +30 astetta, Lappeenranta; Lepola +29 astetta, Lappeenranta; Konnunsuo +30 astetta, Kotka (Rankki; esimerkki merellisestä paikasta) +27 astetta, Mikkeli +30 astetta, Jyväskylä +30 astetta, Savonlinna +30 astetta, Joensuu +28 astetta ja Ilomantsi +29 astetta.
Helletilanne alkoi tulla tämän vuorokauden aikana päätökseen, mutta vielä alkuiltapäivällä ennen länsilounaasta saapuneen kylmän rintaman ylitystä lähes kaikkialla ehti olla edellispäivää kuumempaakin - Voimistuva matalapaine liikkui keskukseltaan Tanskan tienoilta pohjoiseen ja sen myötä illalla alkoi siis virrata länsilounaasta viileämpää ilmamassaa tarkastelualueelle.
Tilanteessa liikkuneen kylmän rintaman mukana ei silti tullutkaan ennustettuja voimakkaita ukkosia tarkastelualueelle, vaan rajujen ukkosten vyöhyke keskittyi ainoastaan Vaasan tienoilta Oulun seudulle ulottuneelle alueelle. Iltapäivällä ja illalla pilvisyys kuitenkin lisääntyi rintaman myötä ja paikoin esiintyi heikkoja tai kohtalaisia kuurosateita, joten päivän maksimilämpötilat tulivat ennen rintaman saapumista; käytännössä kuumuus oli varsin tasaisesti levinnyttä siinä vaiheessa, joten +30 asteen paikkeille yltäneitä helteitä esiintyi ympäri aluetta monin paikoin.
Ainoastaan lounaisimmassa kolkassa rintaman viilentävä vaikutus tuntui jo sen verran varhain, että esim. Ahvenanmaalla jäätiin "vain" hellerajan tuntumaan. Etelärannikollakin oli muuta aluetta taas hieman miedompaa hellettä paikoitellen, koska vallinnut navakkapuuskainen etelätuuli toi mereltä sen verran viileämpää ilmaa jo ennen ko. rintaman saapumistakin.
---- Tähän päättyy tämä seurantaosa, ja sääennustemallien mukaan seuraavaa hellejaksoa ei ole edes näköpiirissä, joten saattaa hyvinkin olla, että tämän kesän kaikki helteet olivatkin jo tässä. Tosin ei ole vielä kokonaan poissuljettua, josko elokuun lopulla tai jopa vielä syyskuun alussakin joitakin yksittäisiä hellepäiviä saattaisi tulla, mikäli normaalia paljon lämpimämmät ilmamassat suvaitsisivat vierailla vielä silloin täällä päin; en kuitenkaan ehkä enää tekisi niistä seurantapäivityksiä tänne blogiini...
Vielä seuraavaksi sääennustetta ensi viikon 33 (13. - 19.8.) loppuun saakka ulottuen; tämä ennustepäivitys tapahtuu lauantaina 11.8. klo. 18:45: Nyt viikonloppuna ja ensi viikon mittaan Fennoskandiassa vallitsee suursäätilallisesti ajankohtaan nähden melko tyypillinen lounaasta ja lännestä saapuvien matalapaineiden länsivirtaustyyppi, missä sadealueet ja lyhyet välikorkeatilanteet vuorottelevat melko normaalilämpöisissä ilmamassoissa - Etelä-Suomeen tämä tarkoittaa vihdoinkin kunnollisia runsaitakin sateita, joista seuraavat ovat jo huomenna sunnuntaina. Sitten ensi viikolla ainakin pari-kolme sadealuetta tulee lisää perään, joista yksi olisi ti-ke paikkeilla ja loput viikon aivan lopussa...
Päivälämpötilat ovat jatkossa tyypillisesti pilvisyydestä riippuen vähän +20 asteen molemmin puolin; poutahetkillä on tietenkin lämpimintä. Yölämpötilat pysyvät pilvisillä ja tuulisilla hetkillä edelleen hyvin korkeina, eli jopa yli +15 asteen minimilämpötiloja mitataan edelleen ja varsinkin suurten vesistöjen äärellä. Ainoastaan sisämaan mantereisilla alueilla heikkotuulisten ja vähäpilvisten öiden sattuessa alle +10 asteen minimilämpötiloja voidaan mittailla.
Lopuksi havaintoja tämän hetken kasvukauden tilanteesta ja muista luontotilanteista: Vielä tällä hetkellä ennen huomisia (12.8.) runsaitakin sateita etelärannikon tuntumaan on jäänyt vaivaamaan muusta Etelä-Suomesta poiketen äärimmäisen paha kuivuus! - Alueella ei ole satanut kunnolla sitten kesä-heinäkuun vaihteen tienoon, ja paikoin jopa ei ollenkaan yli kuukauteen, koska kaikki kunnon ukkoskuurot ovat esiintyneet vain sisämaassa.
Lisäksi tilanteessa vaikuttaa pahentavasti myös touko- ja kesäkuussa tavallaan jo pohjaksi syntynyt myös erikoisen vakava kuivuus, ja niinpä nämä yhdessä ovat muodostaneet kuivuuskatastrofia ennen näkemättömästikin etelärannikolle.
Niinpä menneet ankarat hellejaksot ovat saaneet luonnon ja puutarhat nuupahtamaan pahan kerran mm. Espoon eteläosissa! - Visuaalisesti tämä näkyy esim. mainitulla Espoon alueella kallioisten mäkien ja muutoin ohutmultaisten / ohuthumuksisten maiden paikoilla yleisinä lehtipuustojen kellastumisina, missä jopa keskikokoisia ja isoja lehtipuita on saanut kuin ennen aikaisen syysruskan; osa puista on jopa joko varistanut lehtensä osittain ja melkein kokonaankin, kuten haavalla (Populus tremula) tai lehdet ovat ruskistuneet puihin kiinni, kuten koivuilla (Betula sp.) ja vaahteroilla (Acer platanoides), ja mitä samaa tapahtui jo tuon touko-kesäkuun kuivuudenkin aikana taimikoissa. Samalla puistojen ja puutarhojen nurmikot ovat olleet yleisesti kasvamatta ruskeina jo pari-kolme viikkoa yhteen menoon.
Sen sijaan sisämaassa monilla paikoilla useidenkin ukkoskuurojen turvin tilanne on aivan erilainen! - Esim. Hämeenlinnassa ukkoskuurojen välissä oli sateetonta korkeintaan 1 - 2 viikon ajan näiden menneiden ankarien helteiden aikana, jolloin kuivuus pääsi vaivaamaan siellä vain hieman nurmikoilla eikä puustokellastumista ole päässyt syntymään.
Onneksi huomenna sunnuntaina tilanne muuttuu etelärannikollakin parempaan suuntaan runsaiden sateiden myötä, mutta tavallaan ne sateet tulevat aivan liian myöhään tai väärään aikaan, koska esim. maanviljelijöiden ankeaa tilannetta ne eivät enää muuta viljojen kadon ollessa jo tapahtunutta.
Näiden ja ensi viikon sateiden myötä ruohovartinen kasvillisuus ja kuivuudesta vasta vain hieman haittaa kokeneet lehtipuut saavat vielä loppukesäksi uutta elinvoimaa, joten vihreyttä ja kasvua palaa sen myötä mm. nurmikoille. Silti valtava määrä lehtipuita jää vaurioituneeksi tai jopa kuolleeksi, ja osa jää myös heikenneinä aikaisempaa alttiimmiksi tuleville kasvitaudeille, mikä voi lisätä seuraavien vuosien aikana puustokuolleisuutta entisestään!...
Kasvukauden tilanne on edelleen ennätyksellisen etuaikainen varsinkin niillä paikoilla, missä kuivuus ei ole päässyt nuuduttamaan kasvua ja kehitystä: mm. omenasatojen ennenaikaisuus pysyy edelleen erittäin merkittävänä ja monien myöhäisten kukkijoiden kukinnat etenevät kuin olisi jo alkamassa syyskuu.
Etelärannikolla tosin kuivuus on kiihdyttänyt myös sellaista ilmiötä, missä kypsyneiden hedelmien rusinoitumista, mätänemistä ja varisemista on tapahtunut paljon esim. kotipihlajilla (Sorbus aucuparia) ja omenoillakin. Myös tammenterhojen (Quercus robur) varisemista on tapahtunut nimen omaan kuivuuden aiheuttaman stressin takia, vaikka terhot eivät varsinaisesti ole ehtineet vielä kunnolla kypsyä.
Aivan viimeiseksi vielä vesistöjen pintavesilämpötiloista: järvissä ne ovat pysyneet vielä yleisesti yli +20 asteen veroisina, mutta ensi viikon mittaan alkaa vähitellen niiden viileneminen vajaaseen +20 asteeseen. Pitkään jatkuneiden helteiden takia syvään lämmenneiden vesien viileneminen on tällä kertaa jatkossa tavanomaista hitaampaa.
Thursday, August 09, 2018
Subscribe to:
Posts (Atom)