Tänään on ollut sen verran raskas päivä, ettei minulla nyt ole sellaista kirjoitusfiilistä, jotta voisin nyt tehdä jo näiden maanantaiden perinteeksi muodostuneen uuden Sääennuste- ja luontoseurantaraportin tälle alkaneelle viikolle tänne blogiini - katsotaan sitä sitten huomenna tiistaina uudestaan hyvin nukutun yön jälkeen...
Raskautta päivään toi ennen muuta sääolosuhteiden takia hankala vuodenkierron valokuvausprojektini kuvauslenkin tekeminen Hämeenlinnassa, koska kumpupilvistä oli suurta ongelmaa, joka kiristi hermoja ja tuotti henkistä painetta toiminnan suorittamiseen.
Kuten olen varmaan aikaisemminkin kertonut, niin kumpupilvet ovat maisemavalokuvaajan yksi isoimmista "vihollisista" kesäaikana, kun niihin liittyy vääriä ja ongelmallisia valotilanteita...
Itse asiassa tänään oli moneen päivään ensimmäinen edes kohtuullinen mahdollisuus tehdä tuo kuvauslenkki, koska aikaisemmat päivät ovat olleet säiden suhteen vieläkin huonompia ja mahdottomiakin valokuvaamiseen; tällainen päiväkausien odottelu ja pähkäily on myös ollut henkisesti rasittavaa tässä hommassa.
Että tällaista hankaluutta nyt blogikirjoittamiseen vaikuttaen, ja toisaalta kyllä näissä harmistuksen fiiliksissä motivaatio-ongelmana mieleen nousee myös se, kuinka näitä blogikirjoittelujani ei näytä kovin moni edes lukevan, joten välillä mietityttää syyt tehdä niitä edes ylipäätään ja ihan energian "haaskauksen" katsannossakin...
Esim. viime viikkoista Sääennuste- ja luontoseurantaraporttiani on luettu Bloggerin statistiikan mukaan vain 20 kertaa, joten äärimmäisen aniharva näistä on näemmä kiinnostunut.
Toisaalta olen luonteeltani ja luovuudeltani sellainen, että tykkään tehdä monimutkaisia ja monitasoisia sisältöjä kirjoittelussa muutenkin, ja sellaiset eivät tietenkään ole helppoja luettavia keskimäärin, ja sitten lisäksi aihepiirin ollessa näin äärimmäisen epäkiinnostava massakatsannossa se tietenkin ilmenee kirjoitusten vastaanotettavuudessa huonolla tavalla.
En kuitenkaan missä tahansa aihepiirissä halua toimia kirjoittajana siten, että ns. pidättelisin itseäni sisällöntuotannon laadussa ja "raskaudessa" vain sellaisen takia, että "tasoittaisin" tietä laajemmalle asioiden ymmärrykselle ja vastaanottamiselle - toimintani haluan tehdä aina kunnollisesti, vaikka sen tuotoksista moni muu ei pääsisi "kärryille".