Äsken viime kirjoituksessani jo lupailin jatkaa myös oman elämäni haasteiden ja ongelmien ruotimista mm. suhteessa aktivismiini ja koko sometoimintaani sekä tietenkin myös koko ulkomaailman vuorovaikutusta koko elämässänikin siinä tutkien, joten inspiroiduin nyt samoin tein tekemään tätä kirjoitusta valmiiksi näissä katsannoissa.
Oikeastaan on kuitenkin myönnettävä se, että olen pyöritellyt ja hauduttanut tätä kirjoitusta luonnoksena täällä blogieditorissa jo viime heinäkuusta saakka eli parisen kuukautta, kun on ollut vaikeaa ja päättämätöntä määrittää sille lopullista sisältöä: sen verran henkilökohtaista ja herkkää aihepiiriä tämä näet sisältää julkisesti esille tuotavaksi, ja myös muiden kanssa-aktivistienkin suuntaan kriittistä ja kyseenalaistavaa asiaa on jatkossa luvassa myöhemmin tämän lisäksi...
Mutta olen päättänyt ottaa tällaista henkilökohtaisempaa, rohkeampaa ja suorempaa asennetta kirjoittamiseeni tässä vaiheessa some- ja toimintamuutoksen prosessiani, joten on vain annettava mennä nyt siten kuin tämä vaatii ja haluaa!
Tässä tulee täten myös esille monipuolisesti niitä seikkoja, jotka ovat olleet jo kesällä aikaisemmin mainitsemani Facebookin huonon käytettävyyden lisäksi muita sometoimintaan / aktivismiin pettymiseni aiheita ja syitä, ja joiden takia siis on ollut myös hyvä asia pitää sometoiminnasta taukoilua ja lepoa viime aikoina.
Olen päätynyt jakamaan tätä ko. sisältöä itse asiassa ainakin kahteen tai mahdollisesti kolmeen eri kirjoitukseen (ja kirjoittamisen edetessä tämäkin osittelu voi vielä muuttua entisestään runsaammaksi tai toisenlaiseksi...) - aihepiirit ovat sen mukaan tällä erää:
--- Oman persoonani luonteista ja ominaisuuksista sekä niiden ilmenemisistä some- ja aktivismitoiminnassani ja arjessani sekä ammatillisesti että yleishumaanisti tarkasteltuina Suomen ja lännen rappion ikeessä.
--- Aktivismin ongelmista ja haitoista suhteessa omaan sometoimintaani, ja alustavasti aktivismin nykyluonteesta Suomen ja lännen rappion ikeessä.
--- Oman sosiaalisen elämäni historiasta, roolista ja nykytilanteesta Suomen ja lännen rappion ikeessä, ja mitä sillä on kerrottavana ja annettavana aktivismin ja sometoiminnan muihin eri rooleihin sekä ihmiselämän piiriin yleensäkin...
Näissä merkeissä luvassa on siis erittäin tuhtia, vaikeaa ja raskastakin luettavaa, mutta toisaalta joillekin tämä sisältö saattaa olla hyvinkin mielenkiintoista, ja toivottavasti myös uutta avaavaa ja lisää asioita ihmiselämästä opettavaa...
Toki itselleni tämä on tietenkin myös sitä "itseterapoivaa" ohjaamista ja oleellista "miettimistä" kirjoittamisen avulla!
Aloitetaan sen mukaisesti tuon ensimmäisen aihepiirin asioilla, jossa siis ruodin omaa persoonaani ja sen suhdetta ulkomaailmaan muutamilla havainnollistuksilla ja analyyseillä:
Olen vihdoinkin aktivistikauteni (2008-2023) yhtenä hyvänä tuloksena oppinut itsessäni olevan mm. ns. erityisherkän persoonan piirteitä paljonkin, ja myös hyvin suurelta osin olen tunnistanut itsessäni ns. INFJ-persoonatyypin piirteitäkin -- tässä on linkkilistauksena näistä aiheista yleisiä tietoja:
-- 16Personalities - Persoonallisuustyypit.
-- HSP Suomi ry. - Erityisherkkyys.
Tämä persoonallisuustyyppini avautuminen itselleni entistä paremmin on eräs keskeinen lähtökohta sille, miten osaan nyttemmin hahmottaa itseäni ongelmieni ja haasteideni kera selvemmin ulkomaailman kanssa vuorovaikutuksessa.
Silti allakin selostamaani tapaan käy ilmi se, ettei sellainen ymmärrys kaikesta huolimatta poista niitä kaikkia ongelmia, vaan mm. juuri ulkomaailmassa etenevän rappion takia jotkut tai jopa monetkin ongelmat ovat pysyväluonteisia ja jatkuvia omalle kontolleni -- tietenkin tämän analyysin yksi tarkoitus on silti yrittää muuttaa ja parantaa niitä ongelmakohtia, joihin voi jatkossa itse vaikuttaa...
Joka tapauksessa sekä hyvässä että pahassa minussa on mitä ilmeisimmin sellaista voimakasta ja moni-ilmeistä prosessoinnin ja luovuuden ominaisuusvyyhtiä sisältörikkauksineen, joka pyrkii tulemaan voimakkaasti ja mahdollisimman monipuolisesti esille ja käyttöön "syövereistäni" ja ulkoiseen maailmaan painavan "projektiohalukkaana" -- Eli toisin sanoen haluan saada aikaan maailmaan paljon hyvää ja näkyvää erittäin kunnianhimoisesti ja vaikuttavasti.
Mutta sellainen persoonasisältö kohtaa tai läpikäy mm. sekä omassa elämässäni syntyneitä sisäisiä traumavaikutuksia että noita ulkomaailman rappio-ominaisuuksia vaihtelevan haitallisesti ja vaikeasti: alla tästä dilemmavyyhdistä siis paljon analyysiä, ja tässä kirjoituksessa on ensin etusijalla tuon "ulkoisen haitan" analysointi suhteessa omaan elämääni.
Tästä päästäänkin ensin siihen, miksi se tänä vuonna Facebookin kohdalla jatkuvasti ilmennyt somen käytettävyyden haitta / huonous on omiaan olemaan pahassa ristiriidassa tai vastakkainasettelussa persoonani ko. luonteen ja sen ominaisuuksien kanssa.
Sellainen on siksi aiheuttanut osaltaan vastenmielisyyttä ja pettymistä sometoimintaa kohtaan kokonaisvaltaisestikin -- persoonani vaatimuksia vastaavaa kunnollista sometekniikkaa ei siis ole ollut käytettävissäni viime aikoina, jotta luovuuteni ulostulo olisi ollut edes jotenkin optimaalista mm. aktivismia varten...
Jos ja kun sellainen moniprosessoituva ja rikas luomisvoima kohtaa ulkoisesta maailmasta käsin isoja esteitä tai ongelmia esille- ja käyttöön tuonnissaan, niin tämän luomisvoiman tukkeutuminen ja tukahtuminen siinä kohtaa voi välillä tuottaa itselleni isoja ärsytyksen, suuttumisen, turhautumisen ja pahimmillaan lamautumisen tunteita ja tilanteita - joskus se onkin ollut ko. tilanteissa myös jopa fyysisesti vatsassa ja rintakehässä tunnettavaa patoutumisen ja tukkeutumisen painetta.
Niinpä ko. sisältörikkauden esilletuomisen tukahtuminen sometoiminnassani tuon Fb:n käytettävyyshaitan takia on ollut ongelmaa pahentava piirre selvästi, joka on ollut tämän vuoden kesällä huipussaan, ja siten se ahdistus- ja lamaantumisvaikutuksensa takia on saastuttanut myös tätä blogikirjoittamistakin huonon motivaation piiriin, vaikkei täällä blogissa ole ollut käytännössä tuota Fb:n tapaista käytettävyyshaittaa.
Näiden tiimoilta olen näidenkin tunteiden kanssa joutunut nyt kipuilemaan tänä vuonna erityisesti, koska tämän luomisvoiman tukahtumisen yhteyteen liittyy myös siis erityisen isoja moraalisia, sisällöllisiä ja yhteiskunnallisia aspekteja ko. länsirappiossa ja sen etenemisessä, ja jotka ovat ilmenneet osaltaan myös tuossa Facebookin käytettävyyshaitan yhteydessä tällaisina ongelma- / tunnekasautumina.
Siksi ja jopa monella muullakin tavalla todellakin tämä ulkomaailman moraalivajauksen ja rappion tilanne lännessä ja Suomessa on erityisherkälle ja introvertille INFJ-persoonatyypille todella iso ongelma ja äärivakavan paheksunnan aihe!
Mutta onpa tämä em. ongelmatilanne ja persoonallisuuteni ominaisuuksien ilmenemisen piirteet mukanaan myös paljon laajempi vyyhti jopa koko elämäni katsannossa ja sen kaikissa arjen ja muun raamituksissa, joita siis olen päättänyt pohtia näissä kaikissa kolmessa analyysissä julkisesti, vaikka taidan joutua tässä sen myötä paljastamaan itsestäni arkaluonteistakin sisältöä ja sellaistakin asiaa, mistä en ole aikaisemmin kertonut julkisesti mitään...
Silti sitä teen nyt siis siksikin, kun itselleni tällaisella suoralla ja rohkealla kirjoittamisella voi olla tärkeä terapeuttinen aspektinsa, joka on osaltaan samalla joka tapauksessa yksi keino myös tuottaa tuolle sisäisen luomisvoimani rikkaudelle ulostulemisen uutta / parempaa tietä hyvällä ja parantavalla tavalla...
Oma elämäni on ollut myös itsessään ja kokonaisuudessaan omissa ajatuksissani viime aikoina korostuneesti osaltaan näiden kaikkien em. ongelmien ja tilanteiden takia ja valossa, joka sekin on vaikuttanut vähintään mutkien kautta sometoimintaani haitallisesti.
Nämä oman elämäni sisällöt sekä etenkin siinä omat ongelmansa ja haasteensa ovat myös omana kokonaisuutena minulle vaikeaa prosessoitavaa ja toimintaani hankaloittavaa sisältöä muutenkin, eikä siis vain pelkkää sometuotantoani koskevaa haittaa ja ongelmanratkaisua.
Tietenkin eräs filosofis-sosiaalinen dilemma ratkaistavaksi piilee tässä kaikessa kokonaisuudessa siinä, että ovatko oman elämäni ko. ongelmat ja haasteet omasta persoonastani ja / tai tilastani johtuvia vai ulkomaailman aiheuttamista sisällöistä ja haasteista johtuvia, vai osaltaan molemmista yhtä aikaa, ja tietenkin jatkona: mitkä ovat jakautumia, keskinäisiä osituksiaan ja vuorovaikutustapojaan tuossa "yhtä aikaa"-tilanteessa ja näiden eri tarkastelusuuntien katsannoissa itsessäni ja suhteessani maailmaan?...
Voiko jompaankumpaan vaikuttaa ja miten, vai kumpaankin samalla kertaa ja missä suhteissa ja tavoissa sitten sellainen parantamisprojekti muotoutuisi keskinäisyyksineen ja vuorovaikutuksineen?...
Ongelmat, haasteet ja parantamisen aspektit kenellä tahansa yksilöllä ja täten myös minulla ovat varmasti molemmista tai kaikista em. suunnista ja katsannoista tulevia, jonka toki olen jo myös oppinut entistä paremmin aktivistikauteni puitteissa, kun aloin n. 10 vuotta sitten kiinnostumaan entistä enemmän aktivismisisällöissä myös sosiaalisista, psykologisista, kollektiivisista ja nyttemmin myös henkisistäkin asioista.
Kuten aktivismikaudellani (vuodesta 2008 alkaen) ulkoisen maailman uudestaan ja paremmin oppiminen on tuonut minulle esille, niin iso osa ja länsirappion edetessä yhä vain isompi osa kenen tahansa persoonaan kohdistuvista tai persoonassaan olevista ongelmista johtuu myös maailman tai "ulkoisen" muuttumisesta entistä sairaammaksi ja haitallisemmaksi yksilöille ja sosiaalisten ominaisuuksien kautta koko yhteiskunnallekin ja siinä ryhmäpsykologisiin ilmiöihin saakka ulottuen -- tähän liittyen on tietenkin olemassa osuva sanonta: "ei ole terveyden merkki se, että sopeutuu sairaaseen maailmaan".
Katsotaanpa lisää omaa tilannettani tässä "ulkoinen haitta" -tyylisessä tarkastelukulmassa:
Tuon "ulkoisen" taholta tulevaa haittaa voidaan tarkastella itsessäni ja etenkin arjessani mm. siinä, miten minulla on ollut oikeastaan melkoisen symmetrisesti koko tuon aktivistikauteni ajan (siis vuodesta 2008 alkaen) isoja motivaatio-ongelmia saattaa loppuun Aalto-yliopistossa suorittamatta / kesken jääneitä maisema-arkkitehdin opintojani; kaikkina näinä vuosina olen suorittanut vain hyvin satunnaisia kursseja ko. tutkintooni, ja viimeksi jo useita vuosia sitten.
Ulkoisen kautta tuleva ongelma tässä ilmenee seuraavasti: olen havainnut sen, miten myös maisema-arkkitehdin opintosisältöihin on ujuttautunut yhä vain enemmän ja enemmän vuosien mittaan ns. poliittisia woke-sisältöjä -- osittain Seppo Oikkosen (Alkon kassalla) sanoin täten siis eettiset ja tiedolliset asiat ovat sulaneet siinäkin haitallisen kulttimaisesti ja ismillisesti yhteen petollisen ja harhaisen agendavetoiseksi ideologia-ansaksi.
Siinä tietenkin ilmastoalarmismin muodostamissa petossisällöissä piilevät nämä ideologia-ansan haitat ja pahuudet osana tuota "woke-kokonaisuutta" keskeisimmin!
Koska olen aktivismikaudellani oppinut maailmasta "ulkoisen uudestaan opettelun" kautta tämän ilmastoalarmisminkin tuottaman ja sisältämän petoksen luonteen jopa lähes läpikotaisin, niin myös maisema-arkkitehdin opintosisällöissä sellaisen olemassa oleminen saa ne opinnot näyttämään itsessäänkin myös epäuskottavilta ja jopa haitallisen vääriltä.
En halua osallistua sellaisen petoksen piiriin edes näinkään enää maisema-arkkitehdin opintojen mukana, joka valitettavasti tarkoittaa siis sitä, etten voi hyvillä mielin osallistua tällaisen opetuksen piiriin enää: siksikin jo vuosien ajan olen kokenut vastenmielisyyttä näiden opintojen loppuun saattamista kohtaan.
Aluksi (tyyliin vuosina 2008 - 2015 etenkin) tunsin tästä toki myös syyllisyyttä ja huonoa omaa tuntoa, mutta nyttemmin olen vain yhä enemmän hyväksynyt ja nimenomaan tiedostanut sen, että on moraalisesti oikein tässä länsirappion eskalaatiossa olla sellaisia(kin) opintoja kohtaan vastakkain asetelmallinen ja torjuvan kriittinen joka tapauksessa, vaikka se aiheuttaa itselle virallisesti ja arkeen muuta haittaa.
Tässä hyväksymisessä-tiedostamisessa on tullut myös yhä selvemmäksi se, ettei tällaista "woke-vääristymää" voi yksi ihminen ko. opintojen sisällä ja sisältä käsin enää korjata muutenkaan, kun moinen ilmastoalarmismi on jo niin kauttaaltaan, radikaalisti ja totaalisesti iskostettuna kultti- ja pelkovyyhtinä kaikkialla virallisessakin maailmassa ihmismieliin, ja siten tietenkin koko yliopistomaailmassakin yleensäkin.
Näin ollen koen tällaisten opintojeni suorittamisen olevan hyvällä syyllä vastenmielistä ja kriittisesti torjuttavaa, kun ne ovat tuossa katsannossa vääristyneitä, ja siksi ajavat siis osaltaan nekin tavallaan globalistieliitin promotoimia antihumaaneja ja narsistisen sairaita agendoja ihan vain olemalla olemassa kuvatuilla tavoilla, ja ottamalla edelleen paljon nuoria hyväuskoisia woke-"maailmanparantajia" tutkinto-ohjelmaansa osaltaan siis yhä lisää aivopestäviksi mm. ilmastoalarmistisiksi toimijoiksi.
Lisäaspektia tähän opintojeni loppuun suorittamisen vastenmielisyyteen tuo osaltaan myös se, miten monissa yhteyksissä havainnollistettuun ja osoitettuun tapaan etenkin nykyiset nuoret yliopisto-opiskelijat keskimäärin ovat muuttuneet näissä woke-ideologioiden sisältöjen aivopesuissa vuosien mittaan niin paljon näihin kulttimielentiloihin muutenkin monella tavalla alentuneiksi toimijoiksi (ja maisema-arkkitehtuuria opiskelevien keskuudessa se on varmasti keskimääräistäkin suurempi ongelma), että myös sosiaalisessa katsannossa tunnen suurta epäyhteenkuuluvuutta etenkin siis nykyisten maisema-arkkitehtiopiskelijoiden (yliopisto-opiskelijoiden) suhteen.
En tunne kuuluvani sellaisten ihmisten pariin lähes ensinkään ja en siksi halua edes olla yliopistokampuksella (omassa tapauksessani siis Otaniemessä) fyysisestikään läsnä -- miten sellaisessa tilanteessa enää jatkaa siellä mitenkään?
Toki ja tietenkin sitä sosiaalista hylkimisreaktiota vahvistaa myös se seikka nyttemmin, miten itse jo 5-kymppisenä eli ns. keski-ikäisenä tunnen olevani muutenkin maisema-arkkitehtuuria opiskelevien muiden ihmisten kanssa liian yhteensovittamaton ja ratkaisevasti heistä etääntynyt elämäntilanteellisestikin, kun kuitenkin lähes kaikki muista opiskelijoista ovat n. 20 - 30 -vuotiaita...
Tämä on eräs ongelmakohta siksikin, koska maisema-arkkitehtuurin opiskelussa ovat keskeisessä roolissa sosiaaliset kanssakäymiset ko. alan töiden ja opiskelun sisältäessä paljon ryhmätöitä ja sosiaalista vuorovaikutusta monissa muodoissa: niinpä tuollainen em. epäsymmetrisyys sosiaalisissa tilanteissa on selvä ja ehkä isokin ongelma tietenkin, kun siihen lisäksi kuuluu muutakin dilemmaa tässä esitettyyn tapaan.
Tavallaan myös tuossa ikäerokatsannossa olen jo "liian vanhana" "liian" hyvin perillä siitä, miten näissäkin opinnoissa itsessään on noita kuvattuja puutteita, vääristymiä ja ongelmia, jotka eivät sovi edes persoonalleni kovin hyvin käytännössäkään tietyiltä osin (siitä lisää kohta alempana).
Suoraan lukiosta tai vain vähän sitä myöhemmin ko. opiskelun aloittaneet voivat olla paljon sinisilmäisempiä ja hyväuskoisempia ko. opintovalintaansa kohtaan ja siten he voivat olla jopa fanaattisenkin idealistisia mm. juuri ko. ilmastoalarmismissaan, joten heidän ja itseni välillä on myös siinä sosiaalinen kuilu huikean ammottavasti esteenä nykytilanteen katsannossa.
Heistä varsinkin fanaattisimmille "maailmanparantajille" on ymmärtääkseni aivan turhaa valistaa mistään muista ja omaansa kyseenalaistavista tiedoista, ja helposti he voivat projisoida itseni kaltaisen maan rakoon "viholliseksi", jos sellaista valistamista edes vihjaan -- tämä huomio konkretisoituu jo ihan vain mm. Elokapina-liikkeen "sisältöjäkin" havainnoituani ja somessa ko. alarmistien mietteitä nykyäänkin nähtyäni.
Sitten toinen ongelmavyyhti näissä opinnoissani on ollut oikeastaan alusta saakka nämä persoonallisuuspiirteeni ja mahdolliset traumavaikutukset sen alla (traumavaikutuksista taidan kuitenkin kertoa lisää vasta siinä sosiaalisen elämäni kuvauksessa toisella kirjoituskerralla...).
Nimittäin em. erityisherkkyyden ja introvertin INFJ-persoonatyypin katsannoissa olen ollut tietenkin jo nuorena ko. opinnot vuonna 1998 aloittaessani sellainen, joka silloin siksi oli voinut melkoisen hetimiten huonosti avokonttorimaisissa olosuhteissa ja yhteistyömenetelmiä erityisen paljon korostavissa aspekteissa.
Vahinko vain, etten ollut silloin vielä ollenkaan perillä näistä persoonallisuuteni ominaisuuksista ja olin silloin vain liian usein ymmälläni ja tiedostamattanikin huonona opintotilanteissa voimatta muuttaa mitään kunnolla paremmaksi olosuhteissa tai tilanteissa.
Enkä silti ollut halukas myöskään mihinkään psykologin toimittamaan terapiaankaan, koska jotenkin jo silloin olin kai vaistomaisesti ja alitajuisesti lähes kaikkea virallista kohtaan epäluuloinen, ja ilmeisesti sellainen epäluulo voikin nykytietämykseni mukaan ollakin myös tavallaan sisäsyntyisesti INFJ-persoonatyypin ominaisuuksissa yksi ilmenemismuoto, joka aktivoituu akuutiksi pintatietoisuuteen sopivissa tilanteissa.
Mainittakoon tässä käytännön havainnollistuksena tästä koko ongelmakohdastani se, että maisema-arkkitehtuurin ja myös siis arkkitehtuurin yleensäkin opinnoissa etenkin kolme-neljä ensimmäistä vuotta ovat sellaisia, missä opiskelijat viettävät erittäin paljon aikaa avokonttorityylisissä piirustussaleissa, tietokoneluokissa ja työpajoissa suorittamassa harjoitustöitä välillä jopa yötä-päivää ja joka tapauksessa erittäin tiiviisti ja paljon aikaa vievästi, ja muutenkin vastaavan rasittavasti myös isoissa luentosaleissa teoriasisältöjen oppimisen suhteen.
Minulle nämä ensimmäiset opiskeluvuoteni olivatkin siksi näin jälkeen päin katsottuna hyvin vaikeita ja ajoittain jopa helvetillisiä etenkin näistä mainituista persoonallisuuspiirteistäni ja ominaisuuksistani johtuen, minkä sovittaminen kunnolla opintotilanteisiin ei ollut onnistunutta eikä siis oikealla tavalla tiedostettuakaan.
Nyt sitten jälkitarkasteluna selvästi näkyy se, miten esim. ruuhkaisten ja meluisten piirustussalien olosuhteiden ikeessä minun oli siksi usein erityisen vaikeaa yhteensovittaa ko. käytännön tilanteiden kanssa yhtäältä omia pedantteja ja kunnianhimoisia tarpeitani harjoitustöiden suorittamisessa, ja yrittää siinä samalla sopeutua usein erittäin ja joka tapauksessa liian hälyisiin ja sosiaalisesti ahdistaviin piirustussaliolosuhteisiin; mieleni valtasi usein dilemma, että miten olla kunnolla kiinnostunut sinänsä hyvin mielenkiintoisten aiheiden oppimisessa ja suorittamisessa, mutta tehdä sitä persoonalleni sopivissa ja kunnollisissa oloissa.
Erityisherkälle ja introvertille INFJ-persoonalleni sellainen dilemma ei koskaan ratkennut, vaan tilanteeni vain paheni opiskelujen edetessä, kunnes aktivistikauteni alettua vuonna 2008 elokuussa opiskeluni jäivät vedenjakajamaisen tarkasti juuri siltä kohdalta alkaen lähes kokonaan keskeneräisiksi ja tekemättömäksi, ja tavallaan se sama tilanne on nyt ollut jatkuneena koko ajan tähän saakkakin, mutta muuntuneena tämän edellä kuvatun aktivistikauteni maailmaan / ulkoiseen uudelleen orientoitumisen mukaisesti nyttemmin "hyväksytyksi" tilanteeksi.
Mutta toisaalta suurena vahinkona silloiseen maailmanaikaan opiskeluni ns. "alkuvuosina" 1998-2008 ei ollut tiedossa omissa piireissäni ja muutenkaan itselleni ollenkaan näitä persoonallisuustyyppien määrittelyjä ja siten itselleni tarpeellista itsetietoisuuteni ja oman traumahistoriani oppimisen työkalupakkia, joten en tiennyt opiskeluongelmienikaan perimmäisiä syitä näiden sosiaalisten ja psykologisten ominaisuuksien mukaisesti.
Lisäksi en siis ollut noina "alkuvuosina" ollenkaan poliittisesti suuntautunut enkä siis ollut "herännyt" lännen rappion ominaisuuksien havaitsemiseen kunnolla, joten en ollut tietoinen vielä silloin niistä ilmastoalarmisminkaan petosluonteista, joita toki varmasti oli jo tuolloinkin myös maisema-arkkitehtuurin opinnoissa "alku-woke" -tyylisinä sisältöinä ja silloisten opiskelijoiden mielissä harhaisen maailmantuskan ja hyväuskoisuuden sekoittaneina idealismiaihioina.
Vain se vaistomainen epäluulo oli silloin jossain mieleni taustalla vaikuttamassa kertoen hiljaa ja epämääräisesti päässäni, että "kaikki ei ole ihan niin kuin pitäisi näissä opinnoissa", mutta tietoinen mieleni oli vielä vain hyväksymässä kaiken virallisen ja ilmiasuisen ilman oikeaa tai jopa mitään kyseenalaistusta -- liian kilttikin kun silloin olin myös vielä...
Itse asiassa myös tämän blogini ensimmäiset vuodet (2005-2008) olivat ennen valveutumis- ja aktivismikauttani juurikin myös ilmastoalarmistisia -- tuona aikana blogiani lukeneet varmasti muistavat sen, että olin silloin itse asiassa minäkin vielä sellainen "ilmastoalarmisti", kunnes sitten tosiaan heti jo syksyllä 2008 hylkäsin sen ismin välittömästi kokonaan paremman ja kyseenalaistavan tiedon alettua vyörymään tietoisuuteeni.
Alkuun kuitenkin siis vain alitajuisesti vaistosin jotain hämärää ja huonoa siinä ja myös maisema-arkkitehtuurin opinnoissa kokonaisuutena, joten niissä opinnoissa introverttina vain hautauduin vähitellen ja "huomaamatta" vuosien mittaan entistä enemmän yksinäisyyteeni muista opiskelutovereista ja omiin projekteihini; minulla oli silloin menossa se vuosina 1993-2009 tapahtunut arboretumin perustamisen projekti, josta tämä blogini nimikin "Alternative Arboretum" alun perin juontaa juurensa, ja mistä täällä blogissani kerroin toimintatarinoita valokuvien kera.
Näissä epävirallisissa toimissani koin jo tuolloin olevani tarpeellisesti ja nimen omaan vaihtoehtoisesti oman itseni herra ja edes jotenkin harmoniassa ja luovassa prosessissa persoonani ko. ominaisuuksien kanssa ja kautta.
Koska olin sitten vuosina 2002-2008 opintojen ohella myös varsin paljon ko. opiskelemaani alaa vastaavissa töissä mm. harjoittelijana ja apulaisena sekä Vantaan että Helsingin kaupungeilla vuoronperään, niin sitäkin kautta alkoi kuitenkin tulemaan ilmi ko. alan huonot puolet yhä selvemmin itselleni ja aloin pettymään vähitellen maisema-arkkitehtuuriin myös alana itsenään.
Siksi siinäkin sitten aloin jo tuntemaan yhä useammin joissakin tilanteissa sitä em. jopa fyysisesti vatsassa ja rintakehässä tunnettavaa patoutumisen ja tukkeutumisen painetta, kun sisäisen luomisvoimani ulostulossa alkoi olla noissa eri tilanteissa ulkomaailman esteistä johtuvaa haittaa ja ongelmien kasautumisen jatkumoa noiden muiden opiskeluongelmien myös vaikutettua haitoillaan.
Vasta tuo syksy 2008 sitten toi noita alitajunnassa "lepotilassa" olleita ja vielä ulkomaailmasta havaitsematta jääneitä epäluulojani ja ulkoisen pahuuden ilmiöitä esille pintatietoisuuteeni kunnolla, ja heti siitä aloin toden teolla kyseenalaistamaan virallista tietoisuutta monella tavalla, joka syöksi mukanaan nämä opintonikin kaikkineen selvästi pois raiteiltaan.
Tämä tietenkin oli myös tuossa kohdassa oivallinen "tekosyy" jättää sitten tuota saastuneeksi ja epäsuotuisaksi kokemaani opiskelun sisältöä ja niissä olevia käytännön huonoja olosuhteita siinä syrjään, ja vähitellen yhä tietoisemmin se kokonaisuus sitten on tosiaan jäänyt jo lähes totaalisesti pois elämästäni tähän päivään mennessä.
Näin jälkeen päin katsottuna erittäin harmillisen ja jälkijättöisen jälkiviisaana vaikuttaakin kokonaisuutena siltä, että maisema-arkkitehtuurin opiskelemisen valinta olikin minulta suuri virhe jo alun perinkin huolimatta siinä olevista monista itseäni hyvin paljon kiinnostavista aihepiireistä, ja olen sitä joutunut miettimään etenkin noiden kolmen-neljän ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen vuosikausia edestakaisin empien, ja sitä empimistä kesti siis vielä tuon vuoden 2008 jälkeenkin vielä jonkin aikaa huolimatta tuosta em. vedenjakajakohdasta.
Valitettavasti nuo ensimmäiset opiskeluvuodet siitä saadun hyödyn lisäksi jättivät myös niin paljon traumoja em. ongelmien kautta tulleina, että siksikin tämä opiskelu on nyttemmin saastunut mielessäni vastenmieliseksi -- kokonaisuutena koen siis jo varsin lopullisesti sen, ettei maisema-arkkitehtuuri ammattina voi tarjota minulle kunnollista saati tyydyttävää foorumia toteuttaa sisäistä luovuuden ja toiminnan paloani persoonallisuuspiirteideni vaatimusten mukaan.
Valitettavasti tämän ns. epäonnistumiseni tilalle nyttemmin en ole silti edelleenkään virallisessa katsannossa ja siten "yhteiskuntaan sopeutumisen" mielessä löytänyt mitään kunnollista uutta tai korvaavaa vaihtoehtoa "työksi" / "ammatiksi" -- siis sellaista ns. "kunnon kansalaisen" arkitoimintaa, ja koko tämä aika vuodesta 2008 alkaen onkin ollut minulla vain toimeentulotukien sävyttämää köyhyydessä kituuttamista ja kikkailua taloudellisessa katsannossa, jossa myös tuo maisema-arkkitehtuurin tutkinnon "suoritus" roikkuu käytännön syistä yhä vain paperilla olemassa olevana "osana arkea".
Ainoa varsinainen "arjen" toimintasisältöni on ollut tuon opintojen kesken jäämisen, Vantaan ja Helsingin kaupunkien töiden ja tuon taannoisen arboretumin perustamisen jälkeen lähinnä vain jo usein mainitsemani valokuvaaminen; jos siis tämä sometoimintani jätetään sen ulkopuolelle, vaikka tavallaan "työtä" sekin on ollut minulle mitä vahvimmin näinä 15 viime vuotena.
Vielä tämä valokuvaaminen on ollut hyvin epäjulkista sisällöltään ja toiminnaltaan, mutta se muotoutuu jossain kohtaa julkiseksi tulevaisuudessa...
Olen tästä valokuvaamisintohimostani maininnut vuodenkierron seurantaprojektin valokuvaamalla jo monena viime vuonna, mutta en ole maininnut juurikaan sitä, että sen ohella aihepiirin toimintaani kuuluu myös päivittäinen pilvivalokuvaaminen ja se on siis osa meteorologian "työtäni", vaikka ns. kunnon kansalaisen maailmassa sitä siis kutsuttaisiin harrastukseksi kuulemma - edelleen.
Itse asiassa "työn" määritteleminen somen aikakaudella uudella ja totunnaisesta poikkeavalla tavalla voikin kuulua myös oman someroolitukseni piiriin hyvin oleellisesti! - Työn uudelleen määrittely somen raameissa on ollut todella yleisestikin hyvällä tavalla edennyttä toimintamuotoa Suomenkin yhteisöissä; onneksi siis positiivisena yhteiskuntapiirteenä nythän on jo melko normaalia työskennellä ns. somevaikuttajana / sisällöntuottajana ihan ansaintakatsannossakin, vaikka jotain nikottelua sellaista kohtaan yleinen mielipide vielä taitaa sisältää...
Näiden some- ja valokuvaamissisältöjeni parista minulla ei ole vain luonnistunut vielä rahaa tuottavan toiminnan luominen (Facebook, YouTube, Instagram tai muu foorumi sille...?), mutta toiveissa sellaisen synnyttäminen jotenkin kuitenkin on tulevaisuudessa mielessäni liittyen myös siihen, miten sitten teen valokuvaustuotteitani julkiseksi myöhemmin...
Valokuvaaminen joka tapauksessa on nyt sellainen foorumi ja tapa, jossa nyttemmin tunnen parhaiten toteuttavani noita persoonani ominaisuuksia ja luovuuttani, ja siksi se on arkitoimintani keskeinen ja paljon aikaa vievä asia ja siinä jopa tavallaan myös mission omainen kokonaisuus, koska katson maailmanparantamisen olevan myös sellaisen kauneuden esille tuomista, josta valokuvaaminen on yksi hienoimmista tavoista toteuttaa sitä.
Lisäksi valokuvaaminen on tavallaan sitä Seppo Oikkosen analysoiman "kartesiolaisen rationaalisuuden" omansalaista hoitamista ja kehittämistä yksilötasolta lähtien, ja tämän ymmärtävät varmaan ne, jotka hoksaavat mitä ylipäätään siinä tarkoittavat kartesiolainen Subjekti ja sen projektiona "Objektivaatio" -- mutta varmasti jatkan toisella kertaa tällaista analyysiä pidemmälle myöhemmin!
Kaikkiaan yliopistoista vielä loppujohtopäätöksenä se, että minun on siis enää vaikeaa kuvitella tulevani toimeen nykyisessä yliopistomaailmassa lähes millään tavalla, joten kaikkein mieluiten haluaisin vain unohtaa aivan kokonaan kaiken ns. virallisen opiskelun ja viralliset instituutiot jopa yleensäkin -- minut on ilmeisesti luotu tavallaan olemaan mahdollisimman paljon ns. oman itseni herra, se INFJ-persoonallisuustyypin "yksinäinen susi", tai "Sigma-mies"...
Mutta toisaalta olen arjen virallisissa vaatimuksissa yhä myös pysyväluonteisessa ansassa edelleen, koska toimeentuloni on siis ollut näissä merkeissä jo useiden vuosien ajan vain sosiaalitukien varassa, ja toistaiseksi siitä ansasta pääsy tuntuu lähes toivottomalta ja toisaalta siinä pysyminen ehkä jopa ainoalta järkevältä valinnalta toistaiseksi nykymaailman rappioprosessinkin kautta katsottuna, kuten kaikki edellä kuvattu sitä osaltaan selittääkin.
Siksi tavallaan tilanteeni tällainen esittely on myös keskisormen tietoista näyttämistä länsirappiota ja sen kaikkia virallisia aspekteja kohtaan: mitäs ovat mokomat saastuttaneet erittäin kallisarvoisen ja herkän länsisivistyksen jo lähes täysin pilalle kaiken maailman woke-, globalismi-, ilmastoalarmismi-, monikultturismi- ja rahatalous-ismeillä, joten sen vastareaktiona on nyt tietenkin ihan oikein ja jopa kunnollista aktivismia osaltaan tämän oman elämäni kaltaisen tilanteen nosto tällä tavalla esille tämän aikakauden rappion suoraan synnyttämänä yhtenä ilmiönä ja "tuotteena"!
Siksikin noiden alussa mainitsemieni muiden aihepiirien puitteissa seuraavissa kirjoituksissani tulee varmasti osaltaan tällaista samanlaista henkilökohtaistakin asiavyörytystä analyyseinä ja havainnollistuksina suoraan ja rohkeasti.
