Olen jo tammikuun lopussa kertonut Facebook-sivullani tässä julkaisussani, miten minulla on ollut viime aikoina isoja vaikeuksia ja haluttomuutta jatkaa julkista someaktiviteettia varsinkin yhteiskunnallispoliittisten aiheiden suhteen -- tavallaan on vähän ihme se, miten tästä vuodesta taitaa olla tulossa jopa erittäin paskaa viime vuottakin paskempi vuosi sittenkin!...
Olen pyöritellyt päässäni tosiaankin jopa koko "aktivistikauteni" lopullista lopettamista, ja tässä kirjoituksessani kerron tarkemmin tällaiseen tuntemukseeni johtaneista syistä ja olosuhteista -- nyt seuraa siksi myös rohkeasti omaa elämääni ruotiva valitusvirsi tämän tiimoilta.
En kuitenkaan vielä taida päättää mitään lopullista tuon sometuksen lopettamisen suhteen, koska ilmeisesti osasyynä tällaiselle INFJ-persoonalle (jollainen siis olen) on tyypillistä välillä vajota liialliseenkin epätoivoon ja synkkyyteen, ja varsinkin jos oma henkilöhistoriakin on tavalla tai toisella vaikea ja traumaattinen, niin sellaiselle synkkyydelle ja epätoivolle voi olla tunne- ja psyykepohjaa helposti mm. ulkoisten triggereiden kauttakin...
Joinakin toisina hetkinä / vaiheina puolestaan voi tuntemusvyyhti osoittaa silti toisenlaista optimistisempaa asennetta ja siten myös "aktivistiroolini" uudelleen elpymisellekin tulevaa uutta mahdollisuutta, mutta katsotaan nyt rauhassa ja varovaisesti asioita eteen päin...
Mutta on tässä monia ulkoisiakin syitä sille, miksi olen tämän alkaneen vuoden 2024 reilun kuukauden mittaisen aikajakson aikana kokenut jopa ennen kokematonta turhautumista, pettymistä, väsymistä ja ongelmia.
Ihan ensimmäisenä käytännön hankaluutena ja tietenkin myös sosiaalisena ja psyykkisenä ongelmana myös aktivismi- ja sometoiminnalleni on ollut siis se vanhan äitini heikentynyt vointi viime kuun aikana, jonka vuoksi olen joutunut olemaan hänen apunaan aikaisempaa yhä tiiviimmin, ja siksi se on tietenkin aiheuttanut myös minulle huolia ja ongelmatilanteita paljon, mikä on johtanut osaltaan energiani poissuuntautumiseen noista muista some- ja aktivismiasioista.
Kerron nyt yleisluonnehdintana äitini voinnista, että siihen on liittynyt sekä hänen muistisairautensa oireiden voimistumista että hänen muiden sairauksiensa ja siihen kuuluvien lääkityksien keskinäistä vääristymistä / epäsopivuutta.
Olen kuitenkin järjestänyt äidilleni terveydenhuollon parista apua mm. kotihoidon muodossa ja muutakin lääkinnällistä tutkimusta ja hoito-ohjeita lääkäriltä, sairaanhoidolta ja ns. "vanhusten palveluohjaukselta", joka on nyttemmin jonkin verran parantanut sekä äitini tilaa että helpottanut minun toimintaani ja arkeani.
Moni asia on kuitenkin vielä kesken hänellä ja "meillä", ja käytännössä päättämättä tässä vaiheessa, johon liittyy mm. sen ratkaisu, millainen rooli minulla voisi olla tänä vuonna äitini ns. omaishoitajana vai olisiko piankin parempi ratkaisu hänelle (ja tavallaan molempien kannaltakin katsottuna) jonkinlainen hoivakotiin siirtyminen??...
Tuossa dilemmassa on kuitenkin sellainen äitini persoonaan liittyvä ongelma, että hän on hyvin itsepäinen ja ei haluaisi ollenkaan siirtyä kodistaan mihinkään, ja muistisairauden oireiden vaikutus siinäkin vaikuttaa välillä selvästi.
Lisäksi äitini ei ole halunnut mennä muistisairaudestaan tutkimuksiin, joten varsinaista diagnoosia ei siitä ole ollenkaan -- on siksikin äärimmäisen vaikeaa tietää, mikä olisi oikeaa ja parasta tapaa edetä...
Voitte siis kuvitella hyvin tästä, miten tällainenkin vaikeuttaa myös minun elämääni monilla tavoilla, kun kuitenkin toisaalta omalle persoonalleni tyypilliseen tapaan haluaisin auttaa mahdollisimman paljon äitiäni myös itse.
Ja edelleen lisävaikeutta näihin asioihin tuo se, että olen äidilleni ainoa lähiomainen, joka voi tätä suoranaista(kin) apua tarjota; paljon on siis taakkaa vain minun harteillani tuossa asiassa perhesuhteiden piirissä -- tässä se huonous yksinäiseksi ja sisaruksettomaksi mieheksi elämässäni jäämisessä nyt pahasti ja traagisesti ilmenee, mutta toki äitini voi olla kiitollinen siitä, että hänellä on sentään minut.
Osaltaan tällaisen ennen näkemättömän elämänvaiheen kohdalla ja syystä olen nyt joutunut myös miettimään ja muistelemaan omaa elämäänikin monella tavalla, jossa osaansa näyttelee vaikea henkilöhistoriani ja sen muisteluissa olen myös joutunut synkkiin ajatuksiin ja huonoihin fiiliksiin tässä reilun kuukauden aikana.
Toistuvana teemana näyttää siinä synkässä kaanonissa olleen jopa koko elämäni ajan sellainen "trendi" tai "juonne", jossa "Universumi" ei ole sallinut minulle koskaan tehdä mitään kunnolla tai saattaa mitään tyydyttävästi loppuun, ja siinä aina kerta toisensa jälkeen jokainen oleellinen asia on jäänyt surkeasti kesken tai ei edes onnistu aluksikaan kunnolla -- näin varsinkin sosiaalisessa elämässäni.
En ole koskaan onnistunut luomaan itselleni ns. hyvää tai "normaalia" työuraa, en ole koskaan onnistunut luomaan itselleni toimivaa ja kunnollista parisuhdetta eikä luonnollisesti siksi omia lapsiakaan ole yhtään (nykyään on myös inhottava ajatus edes tulla isäksi), en ole koskaan saattanut oikeastaan mitään aloittamaani kunnolla loppuun tai saanut aikaiseksi toivottavaa tai tavoiteltavaa "lopputulosta" missään asiassa tähän ikään (täytän ensi viikolla 53 vuotta) mennessä...
Ainoat jäljellä olevat ns. "arkitoimintani" mahdollisuudet vielä "tehdä jotain hyvin" ovat ne valokuvaamiseen liittyvät projektini, jotka ovat vielä joten kuten jatkuneet tässä äitini huonomman voinnin aikanakin.
Mutta saattaisi käydä ehkä jo tänä vuonna näissä uusissa olosuhteissa taas köpelösti niin, ettei minulla olisi mahdollisuutta sitten niitäkään toimittaa kunnolla loppuun / eteen päin, jos lähitulevaisuudessa äitini vointi pahenee vielä lisää / uudestaan, ja yhä lisää ongelmia ja huonoja vaiheita putoaa päälleni siitä ja muustakin...
Välillä on synkimmillään tuntunut, ettei tällaisesta jumissa olevasta "elämän kohtalosta" ole enää koskaan mitään tarvittavaa muutosta ja ulospääsyä tiedossa itselleni!
Työuran suhteen ns. virallisesti mitään kunnollista mahdollisuutta korjaamiseen ei näy eikä edes halua korjaamiseen ole, jota voimistaa myös se seikka, miten tähän sairaaseen ja totaalikorruptoituneeseen yhteiskuntaan "oman panoksensa" antaminen on erittäin vastenmielinen ajatus ainakin virallisesti.
Parisuhteen katsannossa suunnilleen kaikki tuntuu väärältä ja liian hankalalta "toteuttaa", jossa olen tarpeiltani ja persoonatilaltani niin pettynyt, turhautunut ja epäsuhtaisesti kehittynyt, että ns. "sopivan kumppanin" mieltäminen ja löytäminen on sekä ääriristiriitainen että sovittamaton dilemma sekä sisäisesti että ulkoisesti, ja kaikki "oikeat ajat" saavuttaa se ja se "merkkipaalu" ovat menneet ohi tai huonosti, ja nyttemmin ne ovat vääriä tarpeiden ja reaaliajan ristiriidassa.
Samalla olen tämän henkilöhistoriani ja persoonatyyppini takia niin hankalana ja ns. vääränä ulospäin näyttäytyvä, ettei todennäköisesti kukaan edes halua olla kanssani.
Toisin päin sanottuna ulkoinen maailma on myös niin pahasti saastutettu woke- yms. rappiosisällöillä myös ihmissuhdeasioissa, että siinä mm. valtaosalla naisten äärimmäisiksi kasvaneet suhdeodotukset ja vääristyneet persoonansa vaikeuttavat sopivan naisen löytämistä jo lähtökohtaisesti äärimmäisellä tavalla.
Lisäksi olen somessa(kin) helposti vaistonnut sen, että ylipäätään sosiaalisesti minua ilmeisesti pidetään hankalana ja epätoivottavana tyyppinä melko monien tahoilta...
Parisuhteen löytämisessä omalta taholtani isona ongelmana on juuri se, miten yhtäältä erittäin kokemattomana käytännössä pysynyt osani (olen ollut 99 % veroisesti yksin koko aikuiselämästäni ja pisin "kunnon" tapailusuhteeni on vain 3 kuukauden mittainen joskus reilut 15 vuotta sitten) on ristiriidassa sellaisen toisen osani kanssa, joka on muutoin mm. vuosikausien mittaisella lukemisella, ajattelemisella ja "psyyke-tunne-sosiaalis"-tyyppisen analyysin perusteella saanut tietynlaista elämänviisauden kokemusta paljonkin ja mikä näyttäytyy osana INFJ-persoonatyyppini erittäin vaativia ominaisuuksia ja tavoitteita.
Siksi minulla on korostuneena sovittamaton ristiriitainen dilemma parisuhteen löytämiseksi (tai edes ylipäätään jonkinlaisen suhteen), jossa yhtäältä tiedän tarvitsevani myös vastaavasti tai yhteensopivalla tavalla elämänviisautta kerryttäneen naisen seuraa, mutta sitten toisaalta käytännössä seksuaalisesti tunnen suurta vastenmielisyyttä oman ikäisiini (ja tietenkin vanhempiin vielä erityisemmin) naisiin suhde- ja seksikatsannossa, vaikka juuri joillakin heillä sellaista em. kaltaista elämänviisautta voisi löytyä.
Tavallaan se kokemattomaksi jäänyt osani on siis jäänyt kehittymättömänä haikailemaan sellaista nuoruutta, joka voisi toteutua vain itseäni paljon nuoremman naisen kanssa, ja se korostuu siis myös visuaalisesti, kun olen INFJ-persoonatyypistä ilmeisesti jotenkin poiketen myös erittäin visuaalisesti ja esteettisesti suuntautunut persoona muutenkin kokonaisvaltaisesti; siksikin ns. vanha nainen näyttäytyy siinä mielessä minulle "rumana" ja "epähaluttavana" ihan syvällä ja monimutkaisella seksuaalisella tavalla; vain itseäni paljon nuorempi nainen kelpaisi kunnolla...
Toki siis em. viitaten sellainen vanhempi nainen voisi olla toisaalta tuollainen em. elämänviisas ja siksi "jotenkin sopiva" muulla tavalla suhdekatsannossa -- harmi vain, että jo muutenkin erittäin paljon yksin elämässäni olleena kynnys aloittaa mitään vain "jotenkin sopivan" kanssa on erittäin korkealla jo lähtökohtaisesti, ja siksi kai täytyy myöntää, että olen poikkeuksellisen vaativakin, ja korostuneesti omaehtoinen elämäntapani sallii vain hyvin rajallisia asioita.
Tavanomaisesta poikkeavan valveutumiskehitykseni mukaisesti viimeisten reilun 15 vuoden aikajaksolta käsin koettuna olen muuttunut Ilmeisesti vanhemmiten yhä vaativammaksikin, kun ajatellaan myös sitä mahdollisuutta (mahdottomuutta), että löytyisi myös riittävästi valveutunut ja siten massaväestöstä juuri tietyillä tavoilla poikkeava nainen vertaisekseni pariksi siinä katsannossa...
Kaiken kaikkiaan täten rujon inhorealistisesti voisi sanoa, että ainoa "sopiva" mahdollisuus minulle naisen edes fyysiseen läheisyyteen pääsemiseksi olisi prostituoitujen luona käyminen, muttei sekään ole edes käytännössä mahdollista, kun olen niin köyhä ja rahaton: mikään ei siis lopulta onnistu eikä toimi -- yksin joudun koko loppuelämäni ihan varmasti viettämään.
Ja tämän vuodatukseni lopuksi pohdin sitten vielä lisää tuota some- ja aktivismitilannettani, joka siis sekin näyttää nyt olevan tavallaan epäonnistumassa ja / tai loppuvan roimasti keskeneräisenä, kuten kaikki muukin elämässäni.
Tässä katsannossa ulkoisesti yhteiskuntatilanne on todella rujo ja toivoton tehdä mitään aktivismia, kuten nähdään näistä kaikista viimeaikaisista poliittisista vaiheista ja tapauksista:
1. massaväestö äänestää maassamme presidentiksi aina (kuten nyt tulevana sunnuntaina) kaikkein eniten massaväestöä itseään vastaan toimivan henkilön.
2. massamedia ja viralliset vallat jatkavat lännessä ja Suomessa aina ja koko ajan niille aivopestyn agendan pakkomielteistä ajamista, vaikka mitkä tahansa käytännön seikat sitä paljastaisivat valheeksi ja pahuudeksi, ja olisivat esteenä.
3. massaväestö jatkaa suurimmalta osaltaan sokeaa ja kritiikitöntä massamediaan ja virallisiin valtoihin luottamista -- ja sitä kautta poliitikoista julkkiksiin pysyvät aina voimassa kierot ja harhauttavat ihailumielteet heitä kohtaan massojen mielissä.
4. vastakkainasettelut vain voimistuvat sitä enemmän massaväestöjen keskuudessa, mitä vahvemmin yhtäältä yritetään valistuneimpien tahoilta kyseenalaistaa massamedian valheita ja ko. agendaa, ja toisaalta mitä enemmän yritetään osoittaa massaväestön valveutumattomuuksia ja aivopestyjä kohtia fobioineen.
5. kollektiivisesti traumahistorian ja nykyrappion vammauttamaa väestöä ei voida valistaa kuin vain häviävän pienen vähemmistön kohdalla, joka osaa itsenäistä ja ismillisistä kulttimielteistä vapaata ajattelua.
6. vaihtoehtoajattelun ismilliset ja kultilliset vääristymät ovat aina suoria sosiaalisia ja psyykkisiä siirtymiä virallisen massa- ja populaariajattelun uskonnollisista ja ismillisistä vääristymistä, ja niiden mukaan muokkaantuvat "vaihtoehdoiksi" viralliselle tieteelle mm. kaiken maailman "litteä maa"- ja "kemikaalivana" -taikauskot.
7. vaihtoehtoajattelu muutamia valveutuneimpia poikkeuksia lukuun ottamatta ei täten koskaan sisällä etenkään Suomen traumahistorian ja virallisen agendajunttauksen ikeessä mitään kunnollista renessanssillista ajattelua ja toimintaa.
8. virallinen akateeminen ajattelu jatkaa sille aivopestyjen agendojen ajamista edelleen kritiikittömästi (kuten ilmastoalarmismi ja monikultturismi), ja siinä se antaa sekä vettä myllyyn yhä lisää em. vaihtoehtokulttien vääristymäpakkomielteille että jatkaa omaa kyvyttömyyttään tehdä aitoa kriittistä ja itseään kohtaan kyseenalaistavaa tiedettä.
9. miettikää miten absurdisti viime yönä (Suomen aikaa) julkistettu Tucker Carlsonin tekemä Vladimir Putinin haastattelu paljasti länsimaiden totalitarismin ja äärirappiotilan! -- vaikka olen todennut Venäjän omansalaiseksi totalitarismiksi ja Carlsonin jotenkin epäilyttäväksi, niin tätä haastattelua kohtaan ilmenneet lapselliset ja mustamaalaavat reagoinnit länsimaiden virallisten tahojen (valtamedia ja poliitikot) kontoilta osoittivat kaikilla periaatteen ja käytännön tasoilla sen, miten täällä normaalia tutkivaa journalismia, kiistojen molempien osapuolien näkemyksiä esille tuovia asioita ja neutraalia-puolueetonta asennetta ilmentäviä henkilöitä ei enää ollenkaan suvaita, vaan vallalla on täys-Orwellilaisesti puhdas totalitarismi MYÖS LÄNSIMAISSA!
Ja siinä on ikään kuin "vain" näennäisen vastakkaismerkkisesti kyseessä Venäjään nähden omansalainen totalitarismisisältö woke-, globalismi-, taloususkonto- ja muine ismeineen, sekä sosiaalisesti juntattuna "ainoa oikea" tapa ajatella (totalitarismissa sallitaan vain "oikeassa olijoita"): juuri tämä näkyi myös Suomen kaikissa uutisissa ko. haastattelua koskien sekä russofobiassa kyllästettyjen idioottimassojen somekommenteissa.
--- Kuten tästä kokonaisuudesta nyt joudutaan toteamaan, niin itse koen täten siis sekä oman tilanteeni kannalta sisäisesti että yhteiskunnan tilanteen kannalta ulkoisesti sen, että toimivaa ja hedelmällistä aktivismia ja valistamista somessa taikka muutenkaan ei voida tehdä toistaiseksi maamme kokonaistilanteen parantamiseksi -- itse siis olen oman aktivismini lopettamisen kannalla edelleen hyvin vahvasti tämän takia.
Toki manner-Euroopassa on tammikuusta alkaen nähty ennen näkemätöntä ja radikaalisti jo vaikuttanutta vastarintaa maanviljelijöiltä EU:n ja muun globalistiklaanin taholta junttamaansa politiikkaa (etenkin juuri ilmastoalarmismin synnyttämää ja yhteiskuntia perikadollisesti alas ajavaa pahuutta) vastaan massiivisina traktorimarsseina ja valtateiden blokkaamisina (mm. Pariisi on ollut eristettynä), ja ilmeisesti huomenna illalla Helsingissä Mannerheimintiellä on alkamassa hieman vastaavanlainen "Convoy Suomi 2024" -mielenilmaus.
Itse en kuitenkaan näihin osallistu mitenkään, ja valitettavasti hyvin skeptinen olen etenkin tätä Suomen vastarintatoimintaa kohtaan -- tuo manner-Euroopan mielenilmaustilanne on kuitenkin ainakin "mielenkiintoinen"...
Lopulta näyttää siis siltä, etten pysty kunnolla toistaiseksi jatkamaan somessa kirjoittelua tämän vuodatukseni perään enää, mutta jätän vielä pienen mahdollisuuden joskus myöhemmin jatkaa jotenkin, koska jotain kiinnostusta on kuitenkin oman itseni kehittämistä kohtaan vielä jäljellä silläkin tavalla, joka on osa sellaista ainoaa itselläni vielä jäljellä olevaa omaa hallittavaa omaehtoisuutta -- nähtäväksi jää sitten aikanaan se, minkä muodon sellainen aktiviteettini esim. somessa mahdollisesti ottaisi julkisesti...
Toki yritän jatkaa niitä em. valokuvaamiseen liittyviä projektejanikin vielä edelleen kaikkien näiden olosuhteiden tuomista hankaluuksista huolimatta niin paljon kuin pystyn, ja sitten joskus ehkä paljon myöhemmin nähdään se, mihin se riittäisi ja minkälaista "keskeneräistä" siitä syntyisi...
