Sunday, June 12, 2005
Tässä vielä herkuttelua sen tutuimman eli balkaninhevoskastanjan (Aesculus hippocastanum) kukinnalla. Kukinta on kestänyt yli viikon, mutta on tällä hetkellä jo taittumassa lopuilleen. Tämä kuvasarja on otettu 8.6.2005 Suomen varmaankin upeimman ja kuuluisimman hevoskastanjaistutuksen alueella eli Helsingin Hesperiankadun puistossa, jossa on useita komeita puita ja myös muutamia parisen vuotta sitten istutettuja taimia vanhojen poistettujen tilalla. Laji muodostaa paikalla kaksi näyttävää kujannetta.
Tämä laji on yksi ehdottomia suosikkipuitani ja ensimmäiset muistot minulla liittyvät tämän lajin osalta Hämeenlinnaan. Nimittäin lapsena jo alle kouluikäisenä tutustuin tähän puuhun ensimmäistä kertaa Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa, jossa yksi iso puu ko. lajia kasvaa vielä edelleekin. Hämeenlinna on itse asiassa yksi pohjoisimmista paikoista, jossa lajia kasvaa niin isona ja hyvin menestyvänä puuna. Siihen puuhun liittyi silloin lapsena tarunhohtoisuutta mm. sen takia, kun puun alla oli kyltti (en tiedä onko vieläkin...), jossa kiellettiin lajin "pähkinöiden" kerääminen edesvastuun uhalla. Se tuntui minusta kummalliselta kiellolta jo silloin lapsena. Motiivia olen sittemmin pohtinut ja yksi on ehkä se, että ko. yksilö on niin hyvä laatuaan niin pohjoisessa, että siitä saa hyvää siementä lisäykseen. Tällöin ihmisiä pitää kieltää keräämästä, jotta taimitarhat saavat ko. alkuperää taimituotantoon. Muutoinhan se tuntuu aika hullulta kieltää. Eihän Helsingissäkään tai vaikkapa Turussa tehdä niin.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment